Maahanmuutokeskustelusta vilpittömiä (?) kysymyksiä

Olen keskustellut Prodoksen blogilla maahanmuuttopolitiikasta ja Mikko Ellilän tapauksesta. Tuntuu sitä että peruskysymys maahanmuuttopolitiikassa - menemättä nyt mihinkään yksityiskohtiin etnisyydestä, kulttuureista tai roduista - on seuraava:

Kumpi seuraavista skenaarioista on todennäköisempi:

a) Tällä hetkellä maahanmuutoon liittyy tiettyjä ongelmia, kuten eräitten etnisten ryhmien vaikeudet sopeutua eurooppalaiseen yhteiskuntaan. Tähän sopeutumattomuuteen liittyy tiettyä vihamielisyyttä länsimaisuutta kohtaan - jopa terrorismia.

Mutta kuten professori Putnam väittää varsin suurista alkuongelmista riippumatta ainakin pitkällä tähtäimellä ongelmat vähenevät ja hyödyt ovat suuremmat kuin haitat.

Joittenkin mielestä Putnaminkin tosin ylipainottaa ongelmia.

b) Tällä hetkellä maahanmuutoon liittyy tiettyjä ongelmia, kuten eräitten etnisten ryhmien vaikeudet sopeutua eurooppalaiseen yhteiskuntaan. Tähän sopeutumattomuuteen liittyy tiettyä vihamielisyyttä länsimaisuutta kohtaan - jopa terrorismia.

Kun maahanmuutto korkean syntyvyyden epävakaista valtioista koko ajan kasvaa, eräiden maahanmuuttajaryhmien radikalisoituminen voimistuu edelleen ja Eurooppa libanonisoituu tai kuten aiemmin sanottiin balkanisoituu. Seuraukset ovat pitkälti samantapaisia kuin esimerkiksi Libanonissa, Balkanilla 90-luvulla, Irakissa 2000-luvulla jne.

Myös korkea rikollisuus tietyissä maahanmuuttajaryhmissä on - sekä kulttuurisista että biologisista syistä - pysyvä ongelma.


Molemmat skenaariot - ja monet niiten muunnelmat ja yhdistelmät - ovat teoriassa mahdollisia. Näitten skenaarioitten alaskirjoittaminen ei vaadi minkäänlaista kiihkoilua. Tarvitaan riskianalyysiä jotta ymmärrettäisiin kuinka todennäköisiä skenaariot ovat.

Ihmettelen kuitenkin missä tätä riskianalysiä tehdään ?

Onko tämä asia tiedossa mutta siitä keskusteleminen ei ole suotavaa vaikkakin juriidisesti laillista ?

Mikäli riski vaihtoehdolle b) olisi riskianalyysin mukaan korkea, mihin toimenpiteisiin EU tai Suomi ryhtyisi ?

Onko moraalisesti oikein rajoittaa maahanmuuttoa ? Saako rajoittaminen perustua kohdemaan kulttuuriin ja väestön biologisiin ominaisuuksiin ?

Onko moraalisesti oikein olla rajoittamatta maahanmuuttoa jos riski vaihtoehdolle b) on korkea ?

Onko ongelma sen verran merkityksetön että mitään riskianalyysiä ei tarvita ?

Palveleko riskianalyysin teko ja ainakin sen julkaiseminen vain joitain ääriryhmiä ?

Oletetaan että riski b):lle on x % 20 vuoden tähtäimellä. Onko riski x % niin suuri että mahanmuuttoa kannattaa rajoittaa, jos lyhyellä tähtäimellä maahanmuutto kuitenkin auttaa mahdollisessa työvoimapulassa todennäköisyydellä y % ?

Vastaus riippuu ns. riskiaversiosta (=paljonko riskiä siedetään) ja diskonttokorosta (=paljonko painotetaan lyhyen tähtäimen hyötyä/haittaa verrrattuna pitkän aikavälin hyötyyn/haittaan). Esimerkiksi yritykset painottavat yleensä lyhyemmän tähtäimen taloudellisia etuja ja haittoja - valtiovalta saattaa painottaa pidemmänkin tähtäimen etuja ja haittoja.

Lopuksi minua eniten kiinnostavat kysymykset:

Miksi jotkut ihmiset kannattavat maahanmuuton voimakasta rajoittamista ? Miksi taas toiset ihmiset kannnattavat jopa vapaata maahanmuuuttoa ? Onko syy rationaalinen (Homo Economicus) tai moraalinen vai perustuuko se todellisuudessa tunnesyihin tai haluun osoittaa olla erilainen kuin "nuo" ?

Onko asialliseen keskusteluun mukaan lähteminen pirulle pikkusormen antamista ?

Kerjääminen, taloustiede ja Intia

Taloustiede perustuu ajatukseen että tavaralla (tuotteella) on hinta. Hinnalla on se ominaisuus, että mitä suuremman hinnan henkilö on valmis antamaan tietystä tuotteesta sitä todennäköisemmin hän saa tuotteen haltuunsa. Mutta taloustiedekin tietää että säännöistä on poikkeuksia, että kaikki ei ole mitattavissa rahassa. Ihminen saattaa esimerkiksi lopettaa käymästä verenluovutuksessa jos siitä aletaan maksaa.

Kaikki raha ei myöskään ole samanarvoista ainakaan kaikille ihmisille.

Muistan Intian matkoilta miten riksakuskit säännöllisesti pyysivät länsimaisilta matkustajilta ylenmääräisen hinnan. Arvaukseni on että hinta oli kymmenen kertaa suurempi kuin mitä intialaiset itse maksoivat. Jos maksoit pyydetyn hinnan - esimerkiksi 50 rupiaa - riksakuski otti rahan ja poistui. Tai alkoi korkeintaan kysellä tarvitsisimmeko riksaa huomisaamuksi.

Jos sen sijaan tinkasit todella pitkään ja hartaasti hinnan vaikkapa 20 rupiaan ja miehen hyväksyttyä hinnan ärtyneenä maksoit hänelle 20 rupiaa ja juomarahaa toiset 20 rupiaa, miehen kasvot olivat yhtä hymyä. Riksakuski tunsi saaneensa rahat työllään eikä huijaamalla - siksi raha tuntui arvokkaalta. Itselle jäi myös hyvä mieli.

Jos olisin antanut 5o euroa, riksakuski olisi kokenut saaneensa rahan huijaamalla. Lisäksi olisin omalla teollani viestittänyt ehkä että "kuules intian pelle - minulla on niin paljon rahaa että voin maksaa sinulle matoselle mitä vain vaikka tiedänkin että olet huijari". Joka tapauksessa rahan antaminen tinkaamatta olisi ollut toisen ihmisen nöyryyttämistä.

Nämä ajatukset tulivat mieleen kun luin Helsingissä kerjäävistä romaaneista. Uskon vakaasti että kerjääminen on useimmiten huoraamiseen verrattava ammatti, jonka pääsisältö on itsensä myyminen. Kerjäämiseen liittyy myös köyhyyden ja tunteitten teeskentely. Kerjäämällä saatu raha ei useimmiten tunnu rehellisesti ansaitulta rahalta - kerjääminen alentaa ihmisen itsetuntoa.

Intiassakin kerjäläinen ja kengänkiillottaja eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Molemmat - tai ainakin kengänkiillottaja - ovat köyhiä. Jälkimmäinen tekee kovaa rehellistä työtä, jolla hankkii pikkusiskoilleen, -veljilleen ja vanhemmilleen ruuan. Edellinen myy sieluaan.

Muistan miten minulla oli uudet kiiltävät kengät ja nälkäisen näköinen pikkupoika pyysi saada kiillottaa ne. Tarjosin hänelle työn sijaan viereisestä katukeittiöstä yksinkertaisen ruuan 20 eurosentillä. Hänen silmänsä kiilsivät pienestä lahjasta jonka sai. Kerjäläiset sen sijaan lipevät, vaativat rahaa ja roikkuvat vaatteissa. Heille ei useimmiten kelpaa ruoka. Heillä voi samaan tapaan kuin prostituoidulla olla isäntä - eräänlainen parittaja - joka ottaa suurimman osan rahasta. Ei parittajaa kiinnostaa katukeittiön pikkulounaat. Nostaakseen kerjäläistuotteensa arvoa omistaja saattaa vieläpä silpoa kerjäläiseltä kädet ja jalat.

Rahan antaminen kerjäläisille pitää yllä kerjäämisinstituutiota niin kuin prostituoidulta palvelujen ostaminen tukee prostituutiota. Kengän kiillotuttaminen 10-vuotiaalla ylläpitää sekin toki lapsityövoimaa. Väitän kuitenkin että parempi lapsen on oppia tekemään työtä jos toinen vaihtoehto on kerjääminen.

Parasta mitä intialaiselle kengänkiillottajalle voisi tarjota on rahoittaa hänelle kahden tunnin koulupäivä neljäksi vuodeksi. Lapsityövoiman väärinkäyttö ei ratkea hetkessä köyhissä maissa. Jos mustavalkoisesti keskitytään lapsityön rajoittamiseen kadun kulmissa, lapset joutuvat myymään itseään helposti hämärissä huoneissa tai kerjäläisinä. Ensimmäinen askel on saada kaikki intialaiset lapset kouluun - työn ohessa jos se on ainoa mahdollisuus. Keralan osavaltiossa lapset on saatu käsittääkseni jo kouluun Keralan osavaltion alhaisesta BKT:sta huolimatta. Kiitos kuuluu kommunistiselle osavaltiohallinolle mutta myös maharadjoille jotka aikoinaan satsasivat kansansivistykseen.



Keralalainen lukutaitoinen köyhä riksakuski loistaa hyvää itsetuntoa, kun hän ottaa turistin kädestä englanninkielisen kirjan ja lukee siitä pätkän ääneen. Lukutaidoton pohjoisintialainenkin riksakuski saattaa "lukea" jotain Lonely Planetin matkaopasta ääneen mutta vain oman kaupunkinsa osalta koska sen osan hän osaa ulkoa.

Yhteistoiminta yrityksessä

Kun Adolf Hitler totesi että hyökkäys Neuvostoliittoon ei ole vain valloitussota (der Eroberungskrieg) vaan myös tuhoamissota (der Vernichtungskrieg) ihmisten olisi pitänyt tietää mitä se merkitsee. Kun yrityksen johtaja puhuu suurista henkilöstösäästöistä seuraavan kolmen vuoden kuluessa pitäisi olla selvää mistä on kysymys. Työpaikkojen tuhoaminen (die Vernichtung)on alkamassa.

Vaikka tuhoamistarkoitus on avoimesti määritelty, ihmisten arki jatkuu pitkään muuuttumattomana. Kun muutosta enää ei voi välttää, se pyritään minimoimaan. Kun Varsovan ghetossa asuva juutalaisperhe havaitsi että naapurin perhe vietiin, ilmassa oli ehkä tiettyä helpotuksen tunnetta siitä että itse säästyi tällä kertaa. Mielessä kävi jopa ajatus että ehkä minun tehtäväni ghetossa on niin tärkeä että minut tarvitaan jatkossakin. Ehkä minua ei viedäkään.

Martin Grayn Kaikkien rakkaitteni puolesta osoitti aikoinaan että Varsovan ghetosta oli mahdollista poistua mm. viemäreitä pitkin - ainakin jos oli terve ja hyväkuntoinen. Kaikki eivät olisi varmasti voineet lähteä - esimerkiksi vanhukset. Jotkut jäivät koska ajattelivat että lähteminen on hankalaa ja riskialtista, että kiinnijäämistodennäköisyys on suuri, että mitään todisteita ei ole siitä että kaikki tuhotaan. Että on siis parasta sopeutua.

Kun yrityksen johto ilmoittaa työpaikkojen tuhoamisesta, osa ihmisistä ei edes kuvittele että itse voisi joutua tuhoamisen kohteeksi. Osa tajuaa tilanteen mutta päättää odottaa. Kun ensimmäinen tuhoamiskierros suoritetaan, jäljelle jäävät ovat hetken helpottuneita. Ehkä minut tarvitaan jatkossakin. Mutta kun yrityksen johtaja alkaa puhua tuhoamisen kiihdyttämisestä, pelko tulee takaisin. Pelko kalvaa sielua.

Äärimmäisestä esimerkistä kertoi HS muutama päivä sitten: juutalaisperhettä kuljetettiin muitten mukana jonossa halki Ukrainan maaseudun. Eräässä kylässä he näkivät omin silmin tuhoamisleirin. Kylän ukrainalainen päällikkö kertoi että sen tien päässä, jota perhe oli kulkemassa, on toinen tuhoamisleiri. Juutalaisperheen äiti sanoi miehelleen että heidän on paettava - mies kuitenkin sanoi että heidän on pysyttävä MUIDEN MUKANA. Äiti sai onneksi pitää päänsä ja lapsilla oli mahdollisuus kertoa tarina jälkipolville. Paetessaan perhe todennäköisesti koki pettäneensä ystävänsä ja kansansa. Jäljestäkin outo syyllisyys kalvoi vanhempia mutta lapset säilyivät hengissä.

MacDonald väittää että juutalaiset ovat erityisen yhteisöllisiä ihmisiä ja useaan kertaan historian aikana he ovat mieluummin tuhoutuneet muitten juutalaisten mukana kuin pettäneet porukan. MacDonaldin mukaan tämä on ollut jopa evolutiivisesti adaptiivinen tapa toimia juutalaisten kaltaiselle yhteisölle. Mielenkiintoinen ajatus joskin vaikea osoittaa todeksi tai vääräksi. Olen itsekin tapipuvainen uskomaan että ko. käyttäytyminen voi tiukalle yhteisölle ja sen jäsenille olla adaptiivista.

Eräät ihmiset ovat kertoneet minulle että työpaikan ihmissuhteet ovat niin tärkeitä, että he pelkäävät ensi sijassa niitten menettämistä eivätkä palkan menettämistä. Kauan samassa työpaikassa olleilla on monenlaisia tunteita työpaikkaansa ja työyhteisöään kohtaan - lähteminen voi olla hyvin vaikeaa vaikka uusi työpaikka olisi tiedossakin. Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei siis ole naureskella niille ihmisille jotka jäävät ghettoon, vaan pikemmin käsitellä omia tunteita ghetosta lähdön hetkellä.

Lukekaapa aiempi Lue postaukseni juutalaisuudesta ja MacDonaldista - omasta mielestäni se on parhaita postauksiani.

Yhteisöllisyys kontra yksilöllisyys - spekulaatiota

Natsi-Saksa oli eittämättä yksi niistä valtioista joissa yksilön - varsinkin vähemmistöihin kuuluvien - vapauksia sorrettiin pahimmin ja missä johtajan sokeaa seuraamista arvostettiin.

Seurauksena tällaisesta anti-individualismista ja anti-liberalismista ei ollut pelkästään vähemmistöjen tuhoutuminen vaan myös se että tehtiin vääriä ratkaisuja. Jos maan johdossa on vain yksi mies ja yksi mielipide, virheitä tapahtuu helposti. Yksi saksalaisten (Hitlerin) suuria virheitä oli hyökkäys Venäjälle.

Ironista on että samaan aikaan kuin Natsi-Saksa oli sortohallitus, Saksa kykeni luomaan armeijan joka oli tasa-arvoinen, tehokas ja otti huomioon yksittäisen sotilaan tarpeet. Saksan armeija myös luotti sotilaan omaan aloitekykyyn pikkutarkan käskytyksen sijaan.

Boyd ja Richardson referoivat mm. isrealilaista sotatutkijaa van Creveldiä ja saksalaista tutkijaa Fritziä:

The criminal, reckless, totalitarian, Nazi regime managed to find the most successful formula of the period for meeting the conflicting demands of national command and control and the need to provide for the felt needs of individual soldiers. The common theme of both the innovative and traditional differences between the German army and its WWII enemies isattention to the psychology of the fighting soldier.

By paying such meticulous attention tothe needs and motives of ordinary troopers, the Wehrmacht constructed a sort of virtual reality that successfully simulated the situation of a segmentary society fighting for itsexistence. For its pains, it routinely elicited dedicated, skillful, death-defying performances from the ordinary landser. Other modern armies do the same, of course, but most at least alittle less well than the Germans did in WWII.

Saksan yhteiskunta - ja armeija erityisesti - oli varsin yhteisöllinen. Kaikilla saksalaisilla oli työtä ja aristokratian valta mureni. Säätykierto toimi ja kaikki nuoret kasvatettiin yhteen ideologiaan. Ingmar Bergmann kertoo miten hän ollessaan vaihto-oppilaana 30-luvulla ihaili saksalaisten optimismia ja yhteisöllisyyttä. Bergmann ei nähnyt toista puolta - vähemmistöjen murskaamista. Välillä hän hiukan ihmetteli toistuvaa lausetta "von den Juden vergiftet" (juutalaisten myrkyttymä).

Äärimmäisessä yhteisöllisyydessä on puolensa kun yhteiskunta on esimerkiksi sodassa. Kansakunta saadaan puhaltamaan yhteen hiileen. Moderni yhteiskunta tarvitsee kuitenkin myös individualistisia piirteitä toimiakseen - yksityisyrittäjyyttä, ilmaisun vapautta, erilaisia keskenään ristiriidassa olevia elämäntapoja yms.

Mielenkiintoinen opetus Natsi-Saksan armeijasta kuitenkin on se, että ei äärimmäinen yhteisöllisyys ja ideologinen yhtenäisyys ehkä kuitenkaan sulje pois yksilön aloitekykyä, vaikka näin usein väitetään. Ihminen voi olla samaan aikaan alistunut yhteisön päämäärille, mutta tehdä kuitenkin älyllisesti luovia ratkaisuja ? Vastaavasti toisin päin, ei se että ihminen ajaa hedonistisesti vain omaa etuaan tee hänestä sen älyllisempää ja omilla aivoillaan ajattelevampaa ihmistä.

Heinänteosta

Aikoinaan heinänteko oli Suomessa yksi kesän kohokohta. Talon väki - mukana oli usein myös muita kyläläisiä - teki yhdessä heinän. Yhteistä tekemistä juhlistettiin jopa pukeutumalla parhaimpiin.

Yhteinen tekeminen lähentää ihmisiä - lisää ihmisten välistä solidaarisuutta ja empatiaa. Suomessa puhuttiin aikoinaan talvisodan hengestä. Yhteinen tekeminen - neuvostouhan torjuminen - lisäsi ihmisten välistä solidaarisuutta voimakkaasti.

Taloustieteessä puhutaan julkishyödykkeen tuottamisesta. Julkishyödyke voi olla vaikkapa maantie tai kansallinen itsenäisyys, josta kaikki hyötyvät yhtä lailla. Julkishyödykkeen tuottamisen onnistuu parhaiten, jos kyetään luomaan yhteishenki ja vapaamatkustaminen kyetään rajoittamaan minimiin.

Toisaalta julkishyödykkeen tuottaminen ei pekästään edellytä yhteishenkeä vaan se myös tuottaa yhteishenkeä. Ihmiset, jotka osallistuvat talkoisiin, kokevat ainakin hetkellistä veljeyttä ja tasa-arvoisuutta.

Spartan miespuolisten kansalaisten koko elämä oli yhteistä tekemistä Spartan hyväksi. Kansalaiset olivat kaikki sotilaita ja heidän tehtävänään oli puolustaa Spartaa ulkoisilta vihollisilta ja pitää alistetut heimot kurissa. Spartan kansalaiset olivat keskenään tasa-arvoisia - heitä kutsuttiin nimellä Homoioi mikä merkitsee suomeksi tasa-arvoista. Spartalainen yhteiskunta kokonaisuutena ei ollut tasa-arvoinen vaan kansalaiset alistivat muita.

Spartalaiset siis alistivat talkoilla muita ihmisiä. Toisaalta he olivat itse vain osa spartalaista kansankokonaisuutta ja heidän tarpeensa oli alistettu Spartalle. Heikot poikavauvat jopa tapettiin - päätöksen teki Sparta.

Eteläafrikkalaiset alistivat yhdessä mustia. Kun apartheid (talkoot) loppui, Etelä-Afrikan valkoisen väestön yhteisyys alkoi karista. Apartheidin loppumiseen vaikutti ilmisesti voimakkaasti eräitten valkoisten vapaamatkustaminen ja petturuus.

Kerroin aiemmin siitä miten Puolan aatelisto alisti kansaa mutta oli sisäisesti varsin tasa-arvoinen melkein samaan tapaan kuin spartalaiset.

Paradoksaalista tässä on tietysti se että ylläpitääkseen epätasa-arvoa ja omaa asemaansa hierarkkian huipulla (asema on johtavan luokan julkishyödyke !) johtava luokka joutuu tekemään yhteistyötä (tuottamaan julkishyödykettä) joka sitten lisää yhteisyyden tunnetta johtavan luokan sisällä.

Samaan tapaa sota ja kansanmurha lisää siihen osallistuvan ihmisryhmän yhteisyyttä. Kyseessä on eräänlainen anomalia ihmisen altruismissa: ollakseen altruistinen ihmisen on ehkä järjestäydyttävä heimoiksi, jotka ovat antagonistisia toisia heimoja kohtaan. Kulttuurin tutkijat Boyd ja Richerson jopa väittävät että ihmismielessä on synnynnäinen "ryhmäjakomoduuli", joka jakaa ihmiskunnan kahteen osaan - ulkoryhmään (ne) ja sisäryhmään (me).

Claus von Stauffenberg - fasismin vastaisen vastarinnan marttyyri ?

Saksalaisten viime aikoina yrittäessä luoda uudelleen positiivista saksalaista identiteettiä he ovat luoneet katseensa saksalaisiin sankareihin, jotka ovat taistelleet totalitarismia vastaan. Kreivi Claus Philipp Maria Graf Schenk von Stauffenberg - Hitlerin vastaisen salaliiton ehkä keskeisin hahmo ja mies joka vei pommin Hitlerin huoneeseen - on valittu tällaiseksi sankariksi. von Stauffenberg on oivallinen sankari myös siksi että hänet teloitettiin eli hän oli myös "vastarintaliikkeen" marttyyri.

Ainoa ongelma von Stauffenbergissa on että hän ei ollut demokraatti. Päinvastoin hän oli aristokraatti ja upseeri - autoritäärinen tai kuten nykyään sanottaisiin äärioikeistolainen.

Aristokraattien viha Hitleriä kohtaan ei ilmeisesti johtunutkaan siitä että Hitler oli anti-semiitti tai siitä että Hitler oli autoritäärinen. Viha johtui siitä että Hitler halusi murtaa säätyvallan Saksan armeijassa - tuoda kansanmiehiä upseeristoon ja vähentää aateliston valtaa Saksan armeijassa.

Hitler onnistuikin murtamaan aateliston vallan Saksan armeijassa ja tekemään Saksan armeijasta Euroopan suurista armeijoista kaikkein tasa-arvoisimman. Kuten aikaisemmassa postauksessani totesin natsi-Saksan armeija onnistui erittäin hyvin luomaan organisaation jossa armeijan rivisotilaat luottivat esimiehiinsä ja esimiehet saattoivat luottaa miehiinsä. Verrattuna ensimmäiseen maailmansotaan jolloin Saksan armeijan upseerit olivat aatelisia, natsi-Saksan alin upseeristo jakoi saman sosiaalisen taustan ja ajatusmaailman kuin rivisotilas. Sotaonnen kääntyessäkin saksalaiset joukko-osastot kärsivät suht vähän rintamakarkuruudesta - päinvastoin kuin ensimmäisessä maailmansodassa. Sotilaat hoitivat tehtävänsä ilman että jokaista asiaa piti erikseen käskyttää.

von Stauffenbergin ja muitten salaliittolais-upseerien teon taustalla ei siis todennäköisesti ollut ainakaan pelkästään totalitarismin tai anti-semitismin vastustaminen - vaan suuttumus feodalismin viimeisen linnakkeen rapautumisesta. Lopullinen päätös Hitlerin murhaamisesta johtui sitten ilmeisesti Saksan sotamenestyksen romahtamisesta.

Toisaalta esittämäni kuva von Stauffenbergista voi olla hiukan liian kyyninen - von Stauffenbergin etääntymiseen Hitleristä vaikutti ilmeisesti myös natsien raakuudet mm. juutalaisia kohtaan kristalliyönä 1938 ja Itä-Euroopan juutalaisten tuhoaminen Saksan hyökätessä NL:oon vuonna 1941. Toisaalta myös von Stauffenbergin demokratian vastaisuus oli erilaista kuin natsien demokratian vastaisuus - se oli eliitin uskoa siihen että kansa ei ole kykenevä johtamaan maata. von Stauffenbergin demokratian vastaisuus oli enemmän feodalismia kuin fasismia.

Toisaalta kuva voi olla myös liian siloitteleva: von Stauffenberg oli pitkään Hitlerin puolella. Hän oli tyytyväinen Hitlerin valtaannoususta ja vasta myöhemmin tuli kriittisemmäksi Hitleriä kohtaan ja lopulta asettui Hitleriä vastaan.

Lähteet:

1. Saksankielisen Wikipedian artikkeli von Stauffenbergista.

2. P. J Richerson and R. Boyd, The Evolutionary Dynamics of a Crude Super Organism. Human Nature, 10: 253-289, 1999

Hämeen-Anttilan teoria terrorismista

Turunsanomat referoi taannoin professori Jaakko Hämeen-Anttilaa:

"Hämeen-Anttilan mukaan terrorismin ja väkivallan syyt niin Lähi-idässä kuin New Yorkissakin ovat taloudellisia ja sosiaalisia. Köyhä, työtön ja turhautunut ihminen turvautuu helposti väkivaltaan."

Onko tämä siis yleisesti hyväksytty teoria terrorismista ? Räjäyttelevätkö afrikkalaiset ja etelä-amerikkalaiset pommeja, koyhiä kun ovat ? Ovatko terroristit kouluttamattomia ja köyhiä ? Onko Jaakko Hämeen-Anttila terrorismin asiantuntija ? Luulen, että vastaus on ei, ei, ei ja ei. Mutta antakaamme puheenvuoro kahdelle uskontotieteilijälle ja terrorismin tutkijalle:

Uskontotieteilijä Scott Atran väittää että palestiinalaiset muslimiterroristit ovat keskimäärin koulutetumpaa väkeä kuin muut palestiinalaiset. He ovat älykkäämpiä, suhteellisen hyvän taloudellisen aseman omaavia ja usein moraalisesti parempia kuin muut palestiinalaiset. He ovat ihmisiä jotka kokevat moraalista suuttumusta ja vihaa israelilaisten hyökkäyksistä palestiinalaisalueille - ihmisiä jotka ovat valmiita kostamaan marttyyrien kuoleman.

"Earlier that month, Sheikh Hamed Al-Betawi, spiritual leader of Hamas, told me in Nablus: "Our people do not own airplanes and tanks, only human bombs. Those who undertake martyrdom actions are not hopeless or poor, but are the best of our people, educated, successful. They are intelligent, advanced combat techniques for fighting enemy occupation. " The statistics that I and others have gathered confirm much of what he says — most Hamas suicide bombers, for example, are college educated and come from families that are economically better off than their surrounding populations."

Vähemmän koulutetut taas ovat maltillisempia ja konservatiivisempia.

Uskontotieteilijä Richard Sosiksen teorian mukaan taas muslimiterroristit viestittää teollaan sitoutumistaan muslimiyhteisöön. Lännessä asuva muslimi alkaa kahden kulttuurin välisessä konfliktilaneteessa identifioitua voimakkaammin muslimiksi kuin muslimimaassa asuva uskonveljensä.

Ristiriitatilanteessa muslimiyhteisö vaatii jäseniltään yhä voimakkaampaa sitoutumista ryhmän arvoihin - sitoutumista ei voi selkeämmin osoittaa kuin asettamalla henkensä alttiiksi oman ryhmänsä puolesta.

Ristiriitatilanteessa maailma siis muuttuu mustavalkeammksi - vaihtehtona on fanatismi tai maallistuminen. Sosisin mukaan on siis hyvin todennäköistä että monikultturismi lisää terrorismia.

Lähteet:

1. Sosis, Richard and Candace Alcorta, Militants and Martyrs: Evolutionary Perspectives on Religion and Terrorism , in Natural Security: A Darwinian Approach to a Dangerous World, edited by R. Sagarin and T. Taylor

2. Edge, The Reality Club, Discussion on Beyond Belief.

3. Scott Atran, Genesis of Suicide Terrorism, Science, Vol 229

Metsästäjä-keräilijä-heimosta EU:hun - ihmisyhteisön organisoituminen

Metsästäjä-keräilijä eli hyvin yhteisöllistä elämää, jossa heimo-yhteisön normit rajoittivat tarkkaan ihmisen tekemisiä. Elämässä oli toisaalta monia positiivisia piirteitä: kaadettu riista jaettiin kaikkien heimon jäsenten kesken. Jos metsästysonni oli myötäinen kukaan ei nähnyt nälkää - myös leskien lapsista huolehdittiin. Heimo oli tasa-arvoinen - jokainen heimon miespuolinen jäsen sai vaikuttaa päätöksiin siitä mihin metsästysretki tai sotaretki suunnattiin.

Heimon jäsenen kohtalo riippui ensi sijassa heimon kohtalosta. Ihmisellä ei ollut elämää heimon ulkopuolella ja heimon tuho merkitsi usein heimon jäsenen tuhoutumista. Toisaalta jos mies kuoli taistelussa heimonsa puolesta hänen lapsistaan huolehdittiin. Heimon jäsenten kesken vallitsi voimakas solidaarisuus ja luottamus. Työtä tehtiin yhdessä yhteisen päämäärän hyväksi. Tämä koski erityisesti miehiä joitten tehtävä (metsästys ja sotiminen) vaati erityisen vahvaa yhteisöllisyyttä.

Heimojen välillä vallitsi voimakas antagonismi. Se heimo joka kykeni tehokkaimpaan yhteistyöhön tuhosi heimon joka ei kyennyt yhtä hyvään yhteistyöhön. Heimojen organisoitumisessa tapahtui heimojen välisen ryhmävalinnan takia koko ajan kehitystä.

Eriheimolaiset olivat aina potentiaalisia vihollisia. Heimon jäsenten moraali oli sisäryhmä-moraalia, jossa oman ryhmän jäseniä kohdeltiin veljinä mutta toisen heimon jäsenten tappaminen oli kunniakas teko.

Yhteisön normien rikkojia rangaistiin tylysti. Välttääkseen rangaistuksia ihminen kehittyi evoluution myötä sisäistämään heimon normit ja kokemaan syyllisyyttä normien rikkomisesta, vaikka ei olisi jäänytkään kiinni rikkomuksesta. Sisäistämistä kutsuttiin milloin jumalaksi milloin omatunnoksi.

Ihminen on kehittynyt siksi ihmiseksi jonka tunnemme tällaisessa heimoympäristössä. Ihmisellä on siksi kyky yhteistyöhön muittenkin kuin sukulaistensa kanssa - päinvastoin kuin simpansseilla. Yhtestyö on kuitenkin ehdollista - ihminen tekee yhteistyötä vain jos muutkin tekevät ja jos hän kokee tulevansa kohdelluksi reilusti.

Laajan organisaation ongelma

Ihmisyhteisöt kasvoivat historian kuluessa - syntyi suuria valtiota ja ylikansallisia yrityksiä. Ongelmaksi tuli miten saada ihmiset, joitten heimotunteet oli "optimoitu" pieniin yhteisöihin, toimimaan yhteistyössä suuressa organisaatiossa - miten esimerkiksi estää yrityksen tai valtion jakautuminen omaa etuaan jakaviksi klikeiksi. Ongelma on sama suuryrityksillä ja valtioilla. Ero on ehkä siinä että suuryritykset ovat tajunneet ongelman mutta valtioitten osalta elätellään kuvitelmaa että mitään ongelmaa ei ole vaan erilaisuus (erihenkisyys) on aina vain rikkaus.

Boyd ja Richerson käsittelevät ongelmaa ja sen ratkaisua sekä valtioitten että yritysten osalta:

1. P. J Richerson and R. Boyd, The Evolutionary Dynamics of a Crude Super Organism. Human Nature, 10: 253-289, 1999

2. P.J. Richerson et al, Managing the Evolution of Business Cultures

Ratkaisut ongelmaan ovat aina puolinaisia - ongelmaa ei voida kokonaan ratkaista sillä laaja organisaatio sisältää aina sisäisten ristiriitojen siemenen. Ongelma on kuitenkin osittain ratkeava - paljon voi tehdä ristiriitojen vähentämiseksi.

Pakkovalta

Tylyin tapa muodostaa laaja organisaatio on se että yksi heimo A alistaa muut heimot B, ...,Z. Alistaminen vaatii kuitenkin voimaa ja paljon työtä ryhmän A puolelta. Alistaminen on ryhmän A yhteinen ponnistus (julkishyödyke) ja vaatii ryhmän A sisällä hyvin voimakasta yhteistyökykyä. Heimo A muodostaa eliitin, jonka sisällä kuitenkin heimotunteiden on oltava voimakkaita.

Hyvän esimerkin tällaisesta organisoitumisesta tarjoaa 1500-1700-lukujen Puola, vaikkakin Puolassa eliitti (aatelisto) edusti samaa etnistä ryhmää kuin alistettu kansa (maaorjat). Aateliston keskuudessa vallitsi suhteellisen vahva tasa-arvo: aateliston jäsenet kutsuivat toisiaan veljiksi (pan) ja sisariksi (pani). Tasa-arvo oli viety niin pitkälle että jokaisella Puolan aatelissuvulla oli veto-oikeus kaikkiin valtiopäivien päätöksiin.

Puolan aatelisto käytti myös hajoita-ja-hallitse-menetelmää. Maaorjien kurissa pitämiseksi aatelisto toi maahan paljon vierasta väestöä: mm. juutalaisia ja saksalaisia, joille annettiin erityisoikeuksia. Uskonnonvapauden takia maahan muutti vainoja pakenevia ihmisiä.

Juutalaisten tehtäväksi annettiin monet alistamiseen liittyvät erityistoimet kuten veronkanto. Juutalaiset olivat omiaan tehtävään korkean älykkyytensä ja sisäryhmä-moraalinsa takia.

Puolan pakkovalta, joka perustui väestön suuuren enemmistön alistamiseen, oli kuitenkin pitkän päälle heikko. Puola joutui 1700-luvulla naapurimaidensa jakamaksi.

Vastaavaan elitismin, alistamisen ja hajoita-ja-hallitse-tekniikan yhdistämiseen on perustunut moni valtio ja valitettavan moni yrityskin. Tällaisessakin organisaatiossa on toki myös kauniitakin piirteitä - kuten Puolan aateliston veljeyden aate. Mutta suurelle enemmistölle Puola oli pakkoyhteiskunta: "Aateliston taivas, juutalaisten paratiisi ja talonpoikien helvetti" Puolasta oli tapana sanoa.

Segmentaarinen hierarkkia

Eittämättä laaja organisaatio vaatii aina jonkinasteista hierarkkiaa mutta hierarkkia voi olla inhimillisempi ja tehokkaampi kuin Puolan aateliston harjoittama pakkovalta. Boyd ja Richerson puhuvat segmentaarisesta hierarkkiasta jossa jokainen taso on jäjestäytynyt omiksi heimoikseen. Ylimmällä tasolla on yksi heimo (johto) X, jonka alla on lukuisia heimoja X1, X2, ... Heimon Xi alla on taas heimot Xi1, Xi2 jne.

Kukin heimo Xij on suht tasa-arvoinen mutta kullakin heimolla on kuitenkin johtaja joka on samalla myös ylemmän heimon Xi jäsen. Heimon sisällä johtajan asema ei saa olla liian voimakas, mutta johtajan on kuitenkin huolehdittava siitä että organisaation ylätasoilta tulevat käskyt toteutetaan. Heimon Xij pitää olla varsin itsenäinen ja tasa-arvoinen, mutta sen päämäärien on kuitenkin oltava linjassa koko organisaation päämäärien kanssa.

Segmentaarinen hierarkkia sopii yhtä lailla yrityksiin, armeijaan ja valtioon. Sekin sisältää toki monia ristiriitojen siemeniä mutta on tehokkaampi kuin pakkoon, alistamiseen, elitismiin ja hajoita-ja-hallitse-tekniikkaan perustuva pakko-organisaatio.

Katso aiempi postaukseni Natsi-Saksan armeijan organisaatiosta.

Euroopan unioni pakkovaltana

Euroopan Unioni yrittää korvata kansallisvaltion EU-eliitin johtamalla ylikansallisella valtiolla, mikä tuntuu merkitsevän hidasta siirtymistä kohti pakko-organisaatiota. Kansa on EU:n ongelma samalla tavalla kuin Puolan aatelistonkin. Ongelman ratkaisuksi EU:n eliitti etsii vanhoja työkaluja - esimerkiksi maahanmuuton avulla pyritään luomaan eliitin päämääriä tukeva vierasperäinen heimo Eurooppaan.

Mustalaiskulttuurin ongelmat

"Kun yhteisöllisyys muuttuu sellaiseksi että kaikki hyvä on sisäpuolella ja kaikki huono ulkopuolella, yhteisö muuttuu itselleen ja toisille vaaralliseksi", sanoo mustalaistaiteilija Rainer Friman kritisoidessaan romaanien sisäistä keskustelukulttuuria.

Mustalaiskulttuuri on tällä hetkellä pahassa kriisissä - toivon vilpittömästi että mustalaiset löytävät ratkaisun ongelmiinsa.

Toisaalta on selvää että suomalainen sosiaalivaltio, joka on koko ajan pannut vastuun kaikista romaanien ongelmista valtaväestölle, on tehnyt suuren karhunpalveluksen mustalaisille. Jos olisi kiihkottomasti myönnetty se tosiasia että mustalaiskulttuuri on aina ja kaikkialla sisäisistä syistä ongelmallinen oman sisäryhmämoraalinsa takia, ongelmat olisi ehkä voitu jotenkin ratkaista tai ainakin niitä olisi voitu lieventää. Kun sosiaali-ihmiset ovat kieltäneet tämän tosiasian (mustalaisten sisäryhmämoraalin), ongelmat ovat vain pahenneet.

Sisäryhmämoraalilla tarkoitetaan siis käytännössä sitä, että muilta kuin mustalaisilta saa varastaa ja ei-mustalaisten pettäminen on suorastaan kunniakas teko mustalaisille.

Toinen romaanitaiteilija Kiba Lumberg valittaa myös että verikostosta ei saa puhua.

Katso aiempi artikkelini mustalaisista.

Selvää on että sosiaali-ihmisten kyvyttömyys puhua mustalaiskulttuurin sisäisistä ongelmista pätee samalla tavalla maahanmuuttajakulttuureihin. Suomessa on jopa erityinen virasto tällaisten asioitten avoimen keskustelun estämiseksi.

"Ei voida mennä siihen että tietyt ryhmittymät menevät kultttuurin taakse ja sillä verukkeella polkevat ihmisoikeuksia ja sananvapautta", sanoo Kiba Lumberg.

Italialainen sheikki: "90 % moskeijoista terroristimyönteisten järjestöjen hallussa"

90 % Europpan moskeijoista on terroristimyönteisten liikkeiden hallussa toteaa Italian Islamilaisen Kulttuurin Instituutin johtaja sheikki Abdul Aziz Palazi.

AKP:n voitto

Islamistinen AKP voitti siis Turkin vaalit.

Haluan ensinnäkin onnitella AKP:n johtoa. Hienoa että maltillinen konservatiivinen perinteistä turkkilaista kulttuuria kannattava puolue voitti. Turkki on nyt määrittelemässä itsensä muslimivaltioksi. Samalla Turkki osoittaa Euroopalle että Turkki on selkeästi ei-eurooppalainen valtio. AKP tosin itse näkee Turkin tulevaisuudessa EU:n jäsenenä. Uskon kuitenkin että Euroopan kansojen kannalta Turkin EU-jäsenyys ei ole suotavaa. Turkkilaisilla on selkeästi erilainen identiteetti kuin eurooppalaisilla ja Turkin jäsenyys johtaisi helposti monikultturismin (balkanisoitumisen) edelleen etenemiseen Euroopassa. Etniset konfliktit lisääntyisivät helposti entisestään.

No joka tapauksessa islamin voitto Turkissa oli taas puukon isku kiihkomielisimmälle liberalismille ja monikultturismille Euroopassa. Viesti oli selvä: vaikka te halveksitte omaa eurooppalaista kristillistä ja/tai kansallista perinnettänne ja haluatte sen tuhoa, muu maailma määrittelee itsensä kansallisesti ja/tai uskonnollisesti.

Liberalismin ongelmana on että se kokee itsensä jotenkin rationaalisempana ja tieteellisempänä kuin muut ideologiat. Homo Economicus - tieteessä jo virheelliseksi osoitettu ihmiskuva - elää (oikeisto)liberaalin päässä edelleen. Thorsit ja Rehnit ja Stubbit vilpittömästi uskovat edustavansa Euroopan terävintä eliittiä.

Irakilainen muslimi: "Kaikki muslimit on karkoitettava lännestä - myös minut"

Amerikassa asuva irakilainen shiiamuslimi Khudayr Taher ehdottaa että kaikki muslimit olisi karkoitettava USA:sta ja Euroopasta. Hän perustelee vaatimustaan sillä että muslimien maahanmuuton aiheuttama terrorismiriski on suuri - ja toisaalta eurooppalaisten ja amerikkalaisten turvallisuusviranomaisten on hyvin vaikeaa selvittää ketkä muslimit ovat terroristeja ketkä eivät.

Vaikka tästä karkoituksesta terrorismiin syyllistymättömät muslimit toki kärsisivät, tämä ei siinä mielessä ole Taherin mielestä ongelma koska nämäkään syyttömät eivät koe yleensä mitään lojalitettia niitä maita kohtaan jotka ovat tarjonneet heille turvapaikan ja inhimillisen elämän. Taherin mielestä länsimailla on oikeus puolustaa omaa turvallisuuttaan ja siksi karkoitus on Taherin mukaan oikeutettu.

Katso alkuperäinen lähde.

Taherin ehdotukseen en ota mitään kantaa. Tästä asiasta ei Suomessa voi avoimesti keskustella koska maassamme ei vallitse mielipiteen vapaus. Hienoa että Internet mahdollistaa sen että suomalaisetkin voivat lukea näitä mielipiteitä vapaasti.

Sitoutuminen

Peliteoriassa sitoutuminen merkitsee sitä että ihminen rajoittaa mahdollisia strategioitaan. (Pelaaja sitoutuu esimerkiksi pelaamaan vangin dilemmassa aina samaa strategiaa kuin vastapelaaja.)

Arkikielessä sitoutuminen tarkoittaa aivan samaa asiaa - sitä että ihminen sulkee pois tietyt mahdollisuudet tulevaisuudessa. Ongelma on miten vakuttaa muut ihmiset siitä että sitoutuminen on todellinen eli että kyseessä on sitoumus eikä pelkkä lupaus.

Nykyaikainen avioliittolupaus ei esimerkiksi ole oikeastaan mikään sitoumus koska eroaminen on suhteellisen helppoa. Yhteiskunnassa, jossa avionrikkojat kivitetään, avioliittolupaus on pikemminkin sitoumus. Nykyään painotetaan mm. avioehdon tekemisen merkitystä avioliittoa solmitessa. Avioehto saattaa tietysti olla järkevä teko, mutta avioehdon teko myös viestittää sitä että avioliittositoumus ei ole todellinen sitoumus.

Sitoutumisen koko idea on että sitoutuminen hyödyttää myös sitoutujaa itseään. Mutta sitoumisesta ei ole hyötyä ellei kykene vakuuttamaan muita sitoutumisen aitoudesta. Joskus sitoutuminen voi peustua juriidiseen sopimukseen esimerkiksi ostajan ja myyjän välillä - läheskään aina tämä ei ole mahdollista.

Esimerkki sitoumuksesta oli kun Meksikon valtaaja Cortes poltti omien sotilaidensa ja atsteekkien nähden ne laivat joilla Cortesin joukot saapuivat Meksikoon. Cortes osoitti tällä teollaan että hänen joukkonsa sitoutuvat taistelemaan voittoon tai häviöön asti. Pakeneminen oli rajoitettu pois Cortesin ja hänen sotilaidensa strategioista.

Jos laivojen polttamisen sijaan Cortes olisi vain julistanut taistelevansa loppuun asti, lupaus olisi ollut helppo myöhemmin purkaa. Lupaus olisi ollut vain lupaus ei oikea sitoumus. Lupaus muuttui sitoumukseksi kun laivat poltettiin.

USA:n Etelä-valtoiden mies on perinteisesti ollut kärkäs tarttumaan aseeseen jos hänen omaisuuttaan tai mainettaan on loukattu. Etelä-valtioiden mies on sitoutunut puolustamaan kunniaansa. Voimme tässä tapauksessa puhua sitoutumisesta eikä pelkästä lupauksesta siksi ja vain siksi että Etelä-valtioissa vallitsee kunnian kulttuuri: jos Etelä-valtion mies ei uskalla kostaa loukkaajalleen hän menettää maineensa kaikkien ihmisten silmissä.

Natsi-Saksa sitoutti taitavasti SS-kuolemankomppaniat: Sodan alussa kaikille SS-miehille kerrottiin tehtävän luonne ja annettiin ns. omantunnon aroille oikeus kieltäytyä. Ne jotka osallistuivat murhiin tiesivät siksi että he olivat vapaaehtoisia ja että heidän kohtalonsa oli sidottu natsihallinnon tulevaisuuteen.

Mitä tästä siis voi oppia. No, vähintään sen että aina ei kannata huolehtia että takaportti on auki. Rohkea uskaltaa polttaa laivat ja viisas tekee sen vain kun on oikea hetki. Yksilö joka jättää laivan polttamatta kuolee ehkä yksinäisenä. Kansa joka ei uskalla polttaa laivoja joutuu ehkä elämään pakolaisena vieraalla maalla.

Aiheesta löytyy enemmän tästä lähteestä kappaleesta 1 ja tarkemmin kappaleesta 5. (Cortes-tarina on tuossa lähteessä. SS-kuolemankomppanioista kerrottiin HS:ssä pari vuotta sitten kirja-arvostelussa. Etelä-valtioiden kunniankulttuurista on mm. Boydin ja Richersonin kirjassa "Ei ainoastaan geeneistä".)

Hierarkkia - monimutkaisen organisaation vättämätön paha

Kun yhteiskunta kasvoi keräilijä-metsästäjä-yhteiskunnasta monimutkaiseksi maatalousyhteiskunnaksi, yhteiskuntaan syntyi hierarkkia. Oleellista hierarkian toimivuudelle missä tahansa organisaatiossa (yritys, armeija tms.) on kuinka hyvin alaiset arvostavat esimiestään ja kuinka paljon esimies voi luottaa alaisiinsa. Jos molemminpuolinen arvostus ja luottamus vallitsee ja esimiehet jakavat samat arvot kuin alaiset, organisaatio toimii tehokkaasti. Muussa tapauksessa tarvitaan jatkuvaa kontrollia, raportointia alhaalta ylöspäin ja yksityiskohtaista käskytystä jokaisen tehtävän suorittamiseksi. Tällaisessa tilanteessa alaiset kokevat johtajuuden usein epäoikeudenmukaiseksi. He purnaavat ja jopa kapinoivat.

Israelilianen tutkija van Creveldt on havainnut että natsi-Saksan armeija onnistui erittäin hyvin luomaan organisaation jossa armeijan rivisotilaat luottivat esimiehiinsä ja esimiehet saattoivat luottaa miehiinsä. Verrattuna ensimmäiseen maailmansotaan jolloin Saksan armeijan upseerit olivat aatelisia, natsi-Saksan alin upseeristo jakoi saman sosiaalisen taustan ja ajatusmaailman kuin rivisotilas. Sotaonnen kääntyessäkin saksalaiset joukko-osastot kärsivät suht vähän rintamakarkuruudesta - päinvastoin kuin ensimmäisessä maailmansodassa. Sotilaat hoitivat tehtävänsä ilman että jokaista asiaa piti erikseen käskyttää. Natsi-Saksan häviö sodassa johtui muista syistä kuin armeijan tehokkuudesta - ilmeisesti siitä että resursseja oli paljon vähemmän kuin amerikkalaisilla ja venäläisillä.

Maallistuva yhteiskunta

Luin uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäisen uskontotieteellisen kirjan Jumalten Keinu joka kuvaa uskontotieteen koko kenttää mukaanluettuna kognitiivinen uskontotiede ja evolutiiivinen uskontotiede. Kirja on aloittelijalle raskas mutta aihetta hiukan tuntevalle paljon uusia ajatuksia herättävä. Yksi asia minua hämmästytti: viimeisessä kappaleessa uskonnon tulevaisuudesta Pyysiäinen oletti maallistumisen jatkuvan. Minusta se on hiukan kyseenalainen johtopäätös vaikka se usein ainakin suomalaisessa keskustelussa tehdään. Maallistuminen jatkuu ehkä Euroopassa mutta sielläkin islamilainen fundamentalismi leviää. USA:ssa, Kiinassa, Etelä- ja Pohjois-Amerikassa fundamentalistisilla ja konservatiiivisilla kirkoilla menee sen sijaan todella kovaa.

Liberaalit haluavat tietysti uskoa että heidän maailmankuvastaan tulee jatkossa vallitseva kaikkialla maailmassa mutta onko tällaiseen uskoon perusteita.

Uskonto on jokaisen yksityinen asia, sanotaan

Uskonto on jokaisen yksityinen asia, sanotaan. Vaikkapa Suomessa.

Mutta uskontososiologi Emile Durkheim sanoi vuonna 1905 että uskonto on vain yhteisöllisyyden valepuku. Kun ihmiset sanovat että uskonto on yksityinen asia he erehtyvät pahasti. On selvää että tuskin kukaan muslimi ja varsin harva kristitty tai juutalainen kokee uskonnon pelkästään yksityisenä asiana. Uskonto on yhteisöllinen kokemus ja kertoo mm. normien muodossa miten meidän on kohdattava toiset ihmiset ja yhteisö, Yksityistynyt uskonto on laimentunut uskonto.

Ehkä ihmiset tarkoittavat sanoessaan "uskonto on jokaisen yksityinen asia" todellisuudessa että "uskonnon pitäisi olla jokaisen yksityinen asia". Mutta se väite on vain arvoväite / mielipide muitten joukossa. Ei sillä että joku Suomessa sanoo "uskonnon pitäisi olla jokaisen yksityinen asia" ole mitään vaikutusta Suomeen muuttavan muslimin tai sikhin ajatusmaailmaan. Väitettä voi toki toistella kuin mitä tahansa riittiä tai opinakappaletta mutta se jättää muut kuin opinkappaleeseen uskovat täysin kylmäksi - tai herättää korkeintaan vihaa ja halveksuntaa.

Kritiikki Dawkinsin Jumalhouretta kohtaan voimistuu

Kritiikki Richard Dawkinsin kirjaa Jumalhoure kohtaan voimistuu tiedepiireissä. Biologi DS Wilson, joka on itse soveltanut evoluutioteoriaa uskontotieteeseen loistavassa kirjassaan Darwin's Cathedral kritisoi Dawkinsin kirjaa Sceptic-lehdessä:

1. Dawkins ei ole itse harjoittanut uskontotieteellistä tutkimusta eikä kulttuurin tutkimusta paitsi esittäessään hypoteesin ns. meemistä eli kulttuurigeenistä. Kuitenkin Dawkins esittää kirjansa olevan tieteellinen esitys uskonnosta. Wilson kirjoittaa:

"As with religion, Dawkins has not conducted empirical research on cultural evolution, preferring to play the role of Mycroft Holmes, who sat in his armchair and let his younger brother Sherlock do the legwork"

Kuten suomalaiset uskontotieteilijät Ilkka Pyysiäinen ja Kimmo Ketolakin ovat todenneet (katso tämä ja tämä), Dawkins ei ole edes oikein tutustunut uskontotieteen tai kulttuurievoluution nykytutkimukseen. Näin ollen Dawkinsin kirja ei edes käy hyvästä tieteen popularisaatiosta.

2. Käsitellessään ryhmävalintaa Dawkins syyllistyy todella pahaan virheeseen. Ensin hän tavalliseen tapaansa kritisoi ryhmävalintaa ja toteaa sen hyödyttömäksi teoriaksi. Sitten Dawkins kehuu kulttuurin tutkijoiden Boydin ja Richersonin työtä mutta ei mainitse ollenkaan sitä että Boydin ja Richersonin teoria perustuu mitä suurimmassa määrin ryhmävalinnalle. Wilson jatkaa:

"Two evolutionary Sherlocks of culture are Peter Richerson and Robert Boyd, authors of the 2005 book Not By Genes Alone: How Culture Transformed Human Evolution. One of the sleights of hand performed by Dawkins in The God Delusion, which takes a practiced eye to detect, is to first dismiss group selection and then to respectfully cite the work of Richerson and Boyd without mentioning that their theory of cultural evolution is all about group selection."


Minusta Dawkins on ollut aikamme merkittävimpiä tieteen popularisoijia ja hänen kirjansa Itsekäs Geeni muutti minunkin maailmankuvani. Sittemmin hänestä on tullut fanaattinen dogmaatikko, joka tekee lähinnä hallaa evoluutiotieteelle.

DS Wilson on ateisti niin kuin Dawkinskin mutta hänen uskontotieteellisestä kirjastaan se ei ainakaan minulle selvinnyt. Jokaiselle Dawkinsin lukijalle hänen fanaattinen ateisminsa on ilmeistä. Jumalhoure on ateistinen pamfletti siinä kuin Aaltosen "Miksi en kuulu kirkkoon" - ei tieteellinen teos eikä tieteen popularisaatio.

En halua kiistää Dawkinsin oikeutta kirjoitaa ateistinen pamfletti - hyviä pamfletteja tarvitaan. Hyvä pamfletti kuitenkin väittäessään perustuvansa nykytieteen tuloksiin myös perustuu nykytieteen tuloksiin.

Maailmassa on lukuisia loistavia ja mielenkiintoisia uskontotieteellisiä kirjoja kuten Wilsonin Darwins Cathedral. Jumalhoure ei ole yksi näistä. Maailmassa on varmasti myös hyviä ateistisia pamfletteja. Jumalhoure ei ole yksi näistäkään.

Hobbesilaisen lähestymistavan ongelmia

Markkinatalous on ollut eräs onnistuneimpia yhteiskunnallisia innovaatioita kautta aikojen. Markkinatalouden ajatus on laittaa itsekkäät yksilöt kilpailemaan keskenään ja näin saavuttamaan mahdollisimman hyvä lopputulos.

Markkinatalous perustuu David Humen havaintoon että

in contriving a system of government ... every man ought to be supposed to be a knave, and to have no other end, in all his actions, than his private interest

mikä suomeksi käännettynä tarkoittaa suunnilleen sitä että kun suunnittelemme jotain järjestelmää (yritystä, talousjärjestelmä, yhteiskuntajärjestelmää) meidän pitää olettaa että jokainen ihminen on täysin itsekäs kaikissa teoissaan. Humen ihmiskäsitys on siis hobbesilainen - ihmiset voidaan saada tekemään hyviä tekoja vain jos hyvien tekojen tekeminen hyödyttää ihmistä.

Tietyin reunaehdoin Humen ajatus on johtanut hyvin hedelmälliseen tulokseen. Markkinatalous on luonut valtavan tuottavuuden nousun luodessaan talousjärjestelmän, jossa omistajuus on hyvin määritelty omistuslainsädännöllä ja kilpailua on edistetty kilpailulainsäädännöllä.

Toisissa tilanteissa tulos ei ole ollut yhtä hyvä:

1. Uusklassinen taloustiede ennustaa itse että mm. tilanteessa joissa ns. täydelliset sopimukset eivät ole mahdollisia, optimaalista tulosta ei välttämättä saavuteta. Esimerkkinä työsopimus. Työsopimus ei normaalisti ole täydellinen: vaikka sopimuksessa voidaan sopia palkan taso siinä ei voida kuin yksinkertaisten töitten tapauksessa määritellä työntekijän suorittaman työn määrää.

2. Ihminen ei välttämättä toimi Humen itsekkyysoletuksen mukaisesti. Esimerkiksi työntekijä saattaa - saadessaan mielestään kohtuullista palkkaa - tehdä "velvolisuuden tunteesta" tai "hyvän motivaation takia" paljon enemmän kuin itsekkään toimijan oletus edellyttäisi.

Toisaalta useissa tilanteissa on todettu että mikäli yksilöä käsitellään kuin hän olisi itsekäs toimija, hän alkaa myös toimia kuten itsekäs toimija. Tästä voi olla esimerkiksi seurauksena alentunut työpanos.

Bowles toteaakin että useassa tilanteessa järkevämpää kuin rakentaa yhteiskunnan tai yrityksen säännöt ja insentiivit itsekäs toimija -oletukselle olisi rakentaa sääntöjä jotka edistävät ihmisen sosiaalisuutta ja moraalisuutta. Lakien, sääntöjen ja instituutioiden pitäisi olla sellaisia että

1. ne ihmiset, jotka luonnostaan toimivat sosiaalisesti, saisivat tilaisuuden toimia sosiaalisesti

2. ne ihmiset, jotka luonnostaan toimivat itsekkäästi, ajautuisivat sosiaalisten ihmisten kannustuksesta ja painostuksesta myös toimimaan sosiaalisesti

Minusta hyvin oleellinen huomio on se että Internet-taloudessa omistusoikeus on menettämässä osittain merkityksensä. Esimerkiksi yhä suurempi osa koodista (softasta) tehdään
avoimena lähdekoodina. Avoimen lähdekoodin projekteissa hyödykkeen tuottaja ei saa rahallsita korvausta tekemästään työstä - eikä kuluttaja maksa tuotteesta. Hyödyke tuotetaan talkoilla ja omistajuus on epäselvä.

Tällainen Internet-talous toimii hyvin eri tavalla kuin hobbesilainen systeemi. Bowlesin mukaan se muistuttaa huomattavasti enemmän roussealaista keräilijä-metsästäjä-yhteisöä kuin omistusoikeuteen perustuvaa hobbesilaista yhteiskuntaa.

Maailma ei tietenkään ole mustavalkoinen - omistusoikeudella on valtava merkitys tulevaisuuden taloudessa. Pointtini onkin enemmän juuri sanoa että maailma ei ole niin mustavalkoisen hobbesilainen kuin David Hume ja moni muu oletti -
ei talousjärjestelmä mutta ei myöskään yhteiskunta. Yhteiskunnassakin palveluiden tuottaminen voi joskus onnistua paljon paremmin ja halvemmalla yhteisöllisesti talkoina kuin valtion toiminnalla. Yhteisöllinen hyödykkeiden tuotto lisää myös ihmisten sosiaalisuutta ja vähentää vapaamatkustamista.

Katso aiemnat postaukseni tähän liittyen tästä ja tästä.

Romaanien rikollisuudesta

Yrjöperskeles-blogi käsittelee samaa aihetta kuin minä jokin aika sitten - eli sitä miten valtaväestön asenteet ovat muka ensi sijainen syy mustalaisväestön ongelmiin.

Romaanit eroavat korkean rikollisuutensa suhteen kaikista muista Suomen vanhoista vähemmistöistä (tataareista, ruotsalaisista, saamelaisista ja juutalaisista) ja ovat pitkälti itse aiheuttaneet valtaväestön asenteet. Romaanit ovat johtaneet Suomen rikollistilastoja kautta aikojen. Romaanikulttuuri jopa eksplisiittisesti hyväksyy ei-mustalaisilta varastamisen.

Nyt romaanit ovat laajentaneet asosiaalista käyttäytymistään varkauksista ja viinan myynnistä huumerikoksiin. Yrjöperskeles kuvaa tilannetta:

13.06.2007 esitetyssä a-studiossa mustalaisväestöön kuuluva taiteilija Rainer Friman käsitteli itse asiassa samoja aiheita. Hän puhui mustalaisnuorison keskuudessa räjähdysmäisesti kasvaneesta huumeitten käytöstä, totesi että jos vaatii oikeuksia on oltava valmis täyttämään velvollisuuksia ja kehotti mustalaisyhteisöä katsomaan peiliin. Ohjelmassa ollut romanifoorumin edustaja ei halunnut puhua huumeongelmasta ollenkaan, vaan jankkasi jatkuvasti manne-tv:stä. Mustalaisnuorison ongelmista hän ei kommentoinut muuta kuin sen, että mustalaiskulttuurin ulkopuolinen vaikutus on aikaansaanut ongelmia.

Looginen seuraus asiasta on nyt sitten se, että Rainer Friman on saanut mustalaisväestöltä useita tappouhkauksia.

Siinä suhteessa valtaväestöä voi minusta kuitenkin syyttää, että monien valtaväestöön kuuluvien sosiaalivirkoilijoiden romaaneihin kohdistuva ymmärtäminen ja hyysääminen on todennäköisesti osasyy romaanien ongelmiin. Jos romaanit olisi asetettu ottamaan vastuu omasta elämästään, tilanne ei ehkä olisi ajautunut niin pahaksi kuin on käynyt.

Sotaa saamme kiittää paljosta !

Tämä kirjoitus on pitkä kuin nälkävuosi ! Olen kuitenkin yrittänyt tehdä tässä kirjoituksessa jonkinlaisen yhteenvedon tai johtopäätöksen kaikesta - joten tekstin pituus ja raskaus annettakoon anteeksi:

Taloustieteilijä Samuel Bowles käsittelee kirjassaan Microeconomics sitä miten ihmisen instituutiot muuttuvat ihmisen kulttuurievoluution myötä. Siis sitä miten yksi instituutio tietyssä historiallisessa murtuu ja toinen nousee.

Bowles tutkii siis samaa asiaa - instituutioiden muutosta - mitä oppi-isänsä Marx mutta tekee sen uuden taloustieteellisen ja kulttuurievolutiivisen tiedon varassa: Hän mm. kiistää Marxin väitteen että alarakenne (esimerkiksi maatalous) syntyy ensin ja ylärakenne eli instituutio (yksityisomaisuus) sitten alarakenteen muutoksen seurauksena. Sen sijaan hän osoittaa molempien kehittyvän rinnan (co-evolution).

Instituutioilla Bowles tarkoittaa siis esimerkiksi yksityisomaisuutta joka syntyi maatalouden kehityksen myötä ja resurssien jakamista tasan yhteisön jäsenten välillä mikä oli tyypillistä keräilijä-metsästäjäheimoille.

Bowles näkee ihmiskunnan kulttuurievolutiossa ainakin kaksi erilaista yhteiskunnan perustyyppiä - roussealaisen ja hobbeslaisen, joita hän käsittelee peliteorian avulla - siis formaalisti ja matemaattisesti. Hän puhuu roussealaisesta ja hobbeslaisesta (Nashin) tasapainotilasta. Termi tasapainotila merkitsee yksinkertaistaen sitä, että ihmisyhteisö voi varsin kauan pysyä yhdessä tasapainotilassa, mutta tasapainotilojen väliset tilat ovat epävakaita.

Rousseaulainen tasapainotila

Roussealaiselle tasapainotilalle on tyypillistä resurssien jakaminen yhteisön jäsenten kesken, ihmisten välinen voimakas yhteistyö ja mm. yksiavioisuus. Rousseaulainen yhteisö ylläpitää ryhmän tiukasti määriteltyjä yhteisiä normeja lähinnä vertaisvalvonnalla. Jako sisäryhmään ja ulkoryhmään on vahva.

Roussealainen yhteisön voimakas yhteistyö ja resurssien (esimerkiksi ruuan) jako mahdollisti aikoinaan suurriistan metsästyksen. Tasajako ei tietenkään merkinnyt sosialidemokraattista hyvinvointivaltioita vaan jokaisen yhteisön jäsenen oli sitouduttava yhteisön arvoihin ja päämääriin - esimerkiksi osallistuttava metsästykseen kykyjensä mukaan.

Roussealainen yhteisö oli vallitseva hyvin pitkään ihmisen evolutiivisessa historiassa ja ihmisen geneettiseenkin perimään on ilmeisesti koodattu valmius toimia tällaisessa yhteisössä. Voisi ehkä jopa väittää että rousseaulainen yhteisö on jonkinlainen ihmisen oletus-yhteisö. Poikkeamat roussealaisuudesta herättävät usein ihmisessä suuttumuksen tunteita - suuttumusta esim. siitä että jotkut ihmiset saavat enemmän kuin on reilua.

Rousseaulaisen yhteisö syntyi ympäristössä, jossa ryhmäkonfliktit olivat erittäin tavallisia. Sotaa saamme Bowlesin mukaan kiittää siitä että ihmisen kyky tietyissä olosuhteissa tehdä yhteistyötä muidenkin kuin sukulaisten kanssa on kehittynyt voimakkaaksi. Lähisukulaisimmallamme simpansseilla altruismi kohdistuu vain sukulaisiin.

Evolutioteorian mielessä voimme sanoa että roussealainen yhteisö - ja ihmisen roussealainen mieli - on kehittynyt ryhmävalinnnan avulla. Ryhmävalinta on kauan ollut evoluutioteoreetikkojen silmissä pannassa, mutta on taas nousemassa arvoonsa.

Hobbeslainen tasapainotila

Rousseaulainen yhteisö ei tietenkään ole ainoa tapa jolla ihmisyhteisö organisoituu. Maatalousyhteiskunta ei olisi ehkä ollut edes mahdollinen ilman yksityisomistuksen syntyä. Maatalouden synty ja ykstyisomaisuus johti kuitenkin yhteisöllisyyden voimakkaaseen vähenemiseen ja suurten ja hierarkkisten valtioiden syntymään. Uutta tasapainotilaa leimasi siis alentunut yhteistyö ihmisten kesken mutta myös suhteellisen tasa-arvon vaihtuminen äärimmäiseen epätasa-arvoon.

Normien ylläpitoon oli pakko luoda erityisiä instituutioita kuten poliisi. Valtion pakkoinstituutiot degeneroituivat usein korruptoituneiksi omaa etuaan ajaviksi organisaatioiksi - tai vain yhteiskunnan yläluokan etua ajavaksi instituutioksi.

Hobbeslainen yhteisö kehittyi toki historian myötä hiljalleen paljon parempaan suuntaan uusien instituutioiden syntymisen myötä: Elinkeinovapauden käyttöönotto mahdollisti itsekkäitten yksilöiden valtiosta riippumattoman taloudellisen toiminnan.
Monenlaiset vastavuoroisuusverkot mahdollistivat yhteistyön kehittymisen omaa etuaan ajavien yksilöiden välillä. Kauppaa tehtiin laajoilla alueilla valtioiden rajojen yli - syntyi kauppaliittoja kuten Itämeren Hansa. Robert Wrightin loistava kirja Nonzero kuvaa hobbeslaisen yhteiskunnan kehittymistä kohti kasvavaa yhteistyötä vastavuoroisuuden lisääntyessä. Nonzero on tavallaan parasta mitä länsimainen liberalistinen yhteiskunta voi saavuttaa.

Hobbeslainen yhteisö on kuitenkin usein sisäisesti heikompi kuin roussealainen yhteisö. Toisaalta salliessaan yksilöille enemmän vapauksia se voi olla myös vahvempi kuin roussealainen yhteisö. Ongelma on se, että kasvava vastavuoroisuus ja sen mukanaan tuoma yhteiskunnallinen edistys ei ole ainoa mahdollinen tulevaisuus lieraalille lännelle:

Toisaalta liberaalinen länsi joutuu jatkuvasti kilpailemaan hyvin erilaisten kulttuurien kanssa kuten islamin. (Islam ei ehkä ole mikään puhdas roussealainen yhteisö mutta ainakin sen kannattajilla on sisäryhmämoraali ja tiukka normisto.) Rajojen avaaminen ihmisten ja tavaroiden vapaalle liikkumiselle ja globaalille kilpailulle pakottaa liberaalin lännen kilpailemaan näitten kulttuurien kanssa. Liberaalilla lännellä ei ole oikein keinoja tällaiseen kilpailuun - liberalismi painottaa ihmisen yksilöllisyyttä ja yksilöiden kilpailua keskenään. Lineralismilta puuttuu jopa käsitteistö tällaisten roussealaisempien yhteisöjen ymmärtämiseen. Roussealaisemmat yhteisöt leimataan yksinkertaisesti hulluiksi. Roussealaisia yhteisöjähän on aina elänyt hobbeslaisen yhteisön sisällä. Ne ovat tyypillisesti uskonnollisesti määriteltyjä suljettuja yhteisöjä. Äärimmäisiä esimerkkejä onnistuneesta roussealaisesta yhteisöstä ovat hutteriitit.

Toisaalta läntinen yhteiskunta on jatkuvasti vaarassa rapautua itsekkyyden ja vapaamatkustamisen leviäimisen myötä. Esimerkiksi Pohjoismaissa vallitseva hyvinvointiyhteiskunta kannattaessaan vastikkeetonta sosiaalihuoltoa edistää vapaamatkustamista. Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta propagoi myös mallia jossa ihminen ei ole itse vastuussa tekemisistään vaan kaikki normien rikkominen johtuu muka olosuhteista. Rangaistuksia pidetään epämuodikkaina - samoin yhteisön yhteisiä normeja. Varsinkin Pohjoismaissa ja Euroopassa leviää hillitön hedonismi, mistä seurauksena on läntisen elämän muodon heikkeneminen edelleen.

On olemassa suuri riski että toisaalta rajojen avaamisen, alentuneen syntyvyyden ja hedonismin seurauksena länsi heikkenee kuten Rooma aikanaan. Ongelma on myös pitkä rauhan tila - itsekeskeisyys kasvaa ilmeisesti aina ryhmäkonfliktien vähetessä.

Ratkaisu ?

Paluu rousseaulaisempiin yhteisöihin voi potentiaalisesti olla lännen ratkaisu. En tarkoita välttämättä että lännestä pitäisi tehdä yksi suuri moraalinen yhteisö joka ehdottomasti pakottaa yhteisön jäsenet yhteen tiukkaan muottiin. Mutta niitä roussealaisia piirteitä joita lännessä vielä on jäljellä pitäisi viljellä ja kannustaa.

Suomessa olemme ehkä hieman paremmassa asemassa tässä suhteessa kuin vaikkapa Ruotsissa. Suomalainen ymmärtää esimerkiksi islamin ja ryssän usein vielä selkeänä ulkoryhmänä. Suomalaisilla on vielä yhteisiä arvoja, vaikka niistä ei paljon ääneen uhota. Ongelma on tietysti se että valtiokoneisto ja ns. älymystö on asettunut voimakkaasti perinteistä suomalaisuutta vastaan.

Konfliktit lännen ja islamin sekä lännen ja Venäjän välillä tulevat todennäköisesti leimaamaan tulevaisuutta. Toivoa sopii että nämä konfliktit lisäävät lännen ihmisten yhteen hiileen puhaltamista. Toivoa sopinee myös että konfliktit lännen ja islamin välillä pahenevat nopeasti ennen kuin voimasuhteet ovat kääntyneet täysin islamin eduksi ?

Vaihtoehtoinen johtopäätös voisi olla, että koska auttamatta länsi on balkanisoitumassa kilpailevien kulttuurien ja heimojen taistelukentäksi, läntisten ihmisten on kyettävä myös tribalisoitumaan. Tämä merkitsisi sitä, että esimerkiksi kristilliset fundamentalistiset ryhmät leviäisivät Eurooppaan, tasa-arvo, tieteen vapaus yms. hylättäisiin ja tilalle tulisi korkea syntyvyys ja tiukka moraali.

Irakin kristittyjen tilanne on surkea

Vähemmistöt - mm. kristityt - ovat suurimmissa vaikeuksissa tämän päivän kaoottisessa Irakissa. Päinvastoin kuin sunneilla, shiioilla ja kurdeilla, kristityillä, yezideilla ja muilla vähemmistöillä ei ole aseistettuja miliisejä jotka puolustaisivat heitä.

Kristittyjä murhataan, kristittyjä naisia raiskataan ja kirkkoja poltetaan. Vähemmistöt muodostavat yhteensä 10 % Irakin väestöstä mutta kaikista pakolaisista heidän osuutensa on 30 %.



Irak on monien hyvin vanhojen kristillisten yhteisöjen kotimaa. Irakissa on nykyään mm. khaldealaisia ja syyrianortodoksisia kristittyjä, jotka tavalla tai toisella jatkavat vanhoja itäisiä kristillisiä suuntia kuten nestorilaisuutta.

Irakilaiset olivat tuhat vuotta sitten voittopuolisesti kristittyjä, vaikka islam oli saanut maassa vallan jo 700-luvulla. Aluksi islamilainen hallinto oli varsin suvaitsevaista. Kristityt käänsivät suuren osan klassisesta kreikkalaisesta sivistyksestä arabiaksi joko suoraan kreikasta tai kristittyjen omasta kielestä syyriasta. Arabien kulttuurin ja tieteen kulta-aika 1000-luvun alkupuolella perustui suurelta osalta näitten kristittyjen apuun.

Nyt nämä kristityt ovat kansanmurhan ja pakkokäännytyksen kohteena. Irakin kristittyjen surkeaa tilannetta pitää seurata. (Ainakin tämä sivusto antaa tietoa kristittyjen tilanteesta Irakissa.) Ensimmäisen maailmansodan aikoina turkkilaiset murhasivat satoja tuhansia kristittyjä kreikkalaisia, armenialaisia ja assyyrialaisia. 75 % Turkin assyyrialaiskristityistä tapettiin. Sama ei saa toistua nyt Irakissa.

Käsittääkseni ainakin Syyrian alawiittihallitus ottaa irakilaisia kristittyjä maahan pakolaisiksi. Huonosta maineestaan huolimatta Syyria lienee uskonnonvapauden osalta Lähi-idän vapaimpia maita. Syy on se, että Syyrian hallitus edustaa itse pientä vähemmistöä jolle on edullista mitä heterogeenisempi maan väestö on. Tilanne muuttuu helposti, jos Irak demokratisoituu ja sunnienemmistö saa maassa vallan.

Alawiitit ovat virallisesti islamilainen lahko, mutta monet muslimit kiistävät alawiittien islamilaisuuden. Loppujen lopuksi heidän asemansa Lähi-Idässä on yhtälailla veitsen terällä kuin kristittyjen asema.

Belgia ja Armenian kansanmurha

Belgian poliitikot tuntuvan ahkerasti mielistelevän turkkilaisperäisia maahanmuuttajia saadakseen turkkilaisia ääniä. Belgialaiset puolueet ovat jopa ottaneet ehdokkaikseen fasistisia turkkilaisia poliitikkoja.

Nyt Belgian todennäköinen uusi pääministeri kristillisdemokraatti Yves Leterme kieltäytyy tunnustamasta Armenian kansanmurhaa

Mielipideklimpittyminen

Halla-ahon hyvää kesää juttu osoitti taas miten terävä ajattelija - eikä vain terävä kirjoittaja - Halla-aho on. Jussi määritteli käsitteen "mielipideklusteri":

Animalia-tytön itseinhotilitys pani minut myös ihmettelemään, miksi mielipiteillä on taipumus klimppiytyä. Tällä tarkoitan sitä, että kun tietää henkilön mielipiteen asiasta a), voi melko suurella varmuudella ennustaa, mitä mieltä hän on suuresta joukosta muitakin asioita. Usein näiden klusteroituneiden mielipiteiden välillä ei ole mitään loogista yhteyttä, ja toisinaan ne ovat suorastaan ristiriidassa keskenään.

Mielenkiintoisin tämän blogin näkökulmasta oli ehkä Jussin seitsemäs klusteri:

"7) "Työväen asialla" heiluvat kivenheittäjät tyypillisesti kannattavat mahdollisimman laajaa, kouluttamattoman kehitysmaaväestön maahantuontia, vaikka tämän kielteiset vaikutukset (kuten halvempien asuinalueiden lisääntynyt turvattomuus, julkisten koulujen ja terveydenhuollon kuormitus, sosiaalietuuksien ulosmittaaminen, halpatyövoiman ylitarjonnasta seuraava palkkojen polkeminen) kohdistuvat ennen kaikkea alempiin sosiaaliluokkiin, so. siihen työväkeen. Toisaalta on myös tyypillistä, että kiviä heittelevä "työläisintelligentsija" ei käytännön elämässään halveksi mitään niin syvästi kuin amisviiksien tuoksua ja humanistisen koulutuksen puutetta.

Työläisintelligentsija on maahanmuuttokysymyksessä todella asettunut suomalaista työväestöä vastaan klimpittämällä maahanmuuton kannattamisen ja vasemmistolaisuuden.

Maahanmuuton kannattamisen ja vasemmistolaisuuden klimpittäminen samaan klusteriin ei ole todellakaan mikään väistämätön "luonnollinen" johtopäätös - pikemmin kai päinvastoin:

Edellisessä postauksessani puhuin viime vuosisadan alun eräästä merkittävimmästä tilastotieteilijästä Karl Pearsonista, joka oli sosialisti ja tasa-arvon kannattaja, mutta kannatti valkoisen rodun ylivaltaa negroideihin verrattuna. Pearson kannatti myös aktiivista eugeniikkaa. Samoilla linjoilla oli mm. vasemmistolainen kirjailija Jack London.

Nobel-palkittu ruotsalainen sosialidemokraattinen talousteoreetikko Gunnar Myrdal totesi, että hyvinvointiyhteiskunta oli (30-luvulla) mahdollinen juuri Ruotsissa, koska maa oli kansallisesti homogeeninen.

Toisaalta mielipiteiden klusterointi kuuluu ihmisluontoon. Jokainen ihmisyhteisö luo ryhmäkoheesiota yhtenäistämällä mielipiteensä. Se kuinka "fiksusti" eri mielipiteet sopivat yhteen on silloin suhteellisen yhdentekevää. Mielipideklimppi on kuten pukeutuminen tai puhetapa vain symboli, jolla yhteisö "merkataan".

Mielipideklusterin funktio on määritellä yhteisö ja yhteisön sosiaalinen identiteetti, määritellä kuka kuuluu sisäryhmään ja kuka on vihollinen. (Katso aiempi artikkelini sosiaalisesta identiteetistä.)

Monet uskonnolliset yhteisöt eivät hyväksy mitään mielipide-eroja. Ne pitävät usein vaarallisimpana niitä ihmisiä, jotka yhdessä asiassa (sormien asento ristinmerkkiä tehtäessä) ovat eri mieltä po. yhteisön kanssa, vaikka kaikessa muussa ovat samaa mieltä. Pienintäkään poikkeamaa ei hyväksytä - uskon klusteri on hyväksyttävä kokonaan.

Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu. (Ilm 22:18-19)

Minusta tämäkin on asia missä on syytä olla hiukan pragmaattinen: joskus tietty "irrationaalinen" mielipideklusterointi tukee ryhmän yhteisöllisyyttä - joskus se edistää äärimmäistä typeryyttä ja on kansankokonaisuuden edun vastaista.

Gazprom vahvistuu edelleen

Tämänpäiväinen HS kertoo näyttävästi lähes koko sivun (B5) jutussaan Venäjän maaakasumonopolista Gazpromista.

Gazprom pyrkii HS:n mukaan saamaan vahvan jalansijan myös öljyn ja kivihiilen tuotannossa. Venäjä (Putin) halunnee keskittää koko energiasektorin, joka on Venäjän uuden imperialismin tärkein ase, yhdelle toimijalle, jonka johtoon nostettaneen presidentinvaalien jälkeen Vladimir Putin.

Energiasektorin keskittäminen on herättänyt nyt kritiikkiä jopa Venäjän hallituksessa: talousministeri Gref ja kilpailuviraston johtaja Artemjev vastustavat näin laajaa keskittämistä. Jopa Venäjän uuden imperialismin käsitteen luoja ja säköntuotantojätti RAO-EUS:n johtaja Anatoli Tshubais vastustaa hanketta.

Putinilla on suuria suunnitelmia Gazpromin suhteen. Sen johdossa on Putinin Pietarin aikaisia luottomiehiä kuten Alex Miller ja Dimitri Medvedev, jotka kannattavat Gazpromin aseman vahvistamista. Gazpromin toimialan laajennukselle lienee siis presidentin suostumus, vaikka julkisesti hän ei ole kantaa asiaan ottanutkaan.

Oman armeijan luominen Gazpromille on ollut myös esillä.

Samassa HS:ssä on myös mielenkiintoinen artikkeli venäläisestä telealan yrityksestä Altimosta, jonka arvellaan olevan ostamassa TeliaSoneraa ja Telenoria. HS arvelee että Altimon toimilla on Putinin tuki.

Ilmeisesti Venäjää näkee rajanaapurien öljyinfrastruktuurin valvonnan lisäksi teleinfrastruktuurin valvonnan mahdollisuutena rajoittaa naapurimaiden suvereniteettiä. Naapurimaiden suvereniteetin rajoittaminenhan on Tsubaisin määrittelemän Liberaalin Imperialismin päämäärä. Hän tosin mainitsi aseena vain energiapolitiikan ja naapurimaiden energiainfrastruktuurin valtaamiseen. Luonnollinen laajennus imperialismin työkaluihin on luonnollisesti tietoliikenneinfra.

Hauskaa juhannusta !

Romaanikulttuuri ja "valtaväestön ennakkoluulot"

Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään:

"Romaaninuoret kohtaavat yhä ennakkoluuloja arjessaan".

Romaaniäiti kertoo romaanikulttuurista:

"Romaanitavat eivät ole mitään ihmeellisiä tapoja, vaan esimerkiksi ihan normaaleja puhtaussääntöjä".

Kirjansa A People that shall well alone kappaleessa "Diaspora Peoples" Kevin MacDonald kertoo romaaneista lainaten lähinnä kirjaa Gypsies: The Hidden Americans:

Romaaneilla on sisäryhmä-ulkoryhmä-moraali kuten juutalaisilla. Omien auttamista pidetään suuressa arvossa - perheitten velvollisuus on mm. auttaa köyhiä sukulaisia. Sen sijaan suhde muihin ihmisiin on amoraalinen. Gadjeilta varastamista ei pidetä vääränä. Romaanit ovat vanhan mustalaismyytin mukaan saaneet Jumalalta oikeuden varastaa, koska eräs romaani nielaisi yhden naulan jota piti käyttää Kristuksen ristiinnaulitsemiseen.

Romaanimiehen status on sitä korkeampi, mitä enemmän hän auttaa muita mustalaisia, mitä enemmän hän pettää gadjeja ja mitä agressivisempi vaimo hänellä on.

Jyväskylän Yliopiston yliassistentti Margaret Tuomi toteaa, että ei-romaanit tuntevat romaanikulttuuria huonosti. Olisiko syy kuitenkin se, että romaanit eivät itsekän halua että ei-romaanit tuntevat heidän kulttuurinsa kaikkia piirteitä ?

En tuomitse romaanien sisäryhmä-ulkoryhmä-moraalia kategorisesti - pidän itsekin oman perheen, oman kansan ja oman rodun puolustamista arvossa. Haluan tällä kirjoituksella ainoastaan kiinnittää huomiota siihen, että Helsingin Sanomat ja Tuomi ovat pikemmin kuin vähentämässä ennakkoluuloja romaaneja kohtaan implisiittisesti (= vaikeista asioista vaikenemalla) jakamassa virheellistä tietoa romaanikulttuurista.

Katso aiempi kirjoitukseni juutalaisten sisäryhmä-ulkoryhmä-moraalista.

Syyllisyys ja kristinusko

Fjordman kirjoittaa loistavassa artikkelissaan kristinuskon hyvistä ja huonoista puolista.

Kreationismi tai yleensä tieteen vastaisuus ovat kristinuskossa loppujen lopuksi Fjordmanin mukaan suht marginaalisia ilmiöitä. Kristinusko on pikemmin edistänyt kuin jarruttanmut rationalistisen tieteen kehitystä. Oleellisempia ongelmia on kärsimyksen yli-ihannointi ja ylikehittynyt syyllisyys: Ihminen on kristinuskon mukaan syyllinen esi-isiensä synteihin.

Ihminen on synnistä siinnyt ja täysin paha. Vain Kristuksen veri voi hänet pelastaa:

Huolehdi siitä, että Kristuksen veri täydellisesti parantaa sen haavan, jonka synti on iskenyt sinun sieluusi, ettet sen haavan päälle vain kasvata uutta nahkaa, joka on muodostunut velvollisuuksien täyttämisestä, nöyrtymisestä, anteliaisuudesta jne. Käytä mitä tahansa muuta parannuskeinoa kuin Kristuksen verta, ja se on myrkyttävä haavan. Olet huomaava, ettei syntiäsi ole todella koskaan kuoletettu, ellet ole nähnyt vertavuotavaa Kristusta edessäsi ristillä. Mikään muu ei voi sitä kuolettaa kuin Kristuksen vanhurskauden katseleminen. (Thomas Wilcox: KALLIS HUNAJAN PISARA KRISTUS-KALLIOSTA)

Ihminen on ansainnut kaiken sen kärsimyksen minkä kohtaa. Armoa hän ei ole ansainnut mutta Kristus voi sen suuressa rakkaudessaan antaa.

Nykyajan jälkikristillisessä maailmassa monikultturismi edustaa Fjordmanin mukaan tätä kristillistä ylikehittynyttä syyllisyyttä ja kärsimyksen ihannointia enemmän kuin nykykristinusko. (Fjordman puhuu tosin liberalismista eikä monikultturismista.)

Me suomalaisetkin olemme monikultturistien mukaan velkaa esimerkiksi afrikkalaisille, koska olemme syyllisiä. Saksalaiset ovat tehneet syyllisyydestä koko kulttuurinsa keskipisteen - omenan syönti paratiisissa on vaihtunut saksalaisilla holocaustiin.

Kärsimys, jonka esimerkiksi islamilainen maahanmuutto terrorismeineen ja joukkoraiskauksineen aiheuttaa, on monikultturistien mielestä ansaittua kärsimystä. Onhan Länsi synnistä siinnyt ja läpi paha.

Monikultturistiraukalla ei vain ole olemassa Kristusta joka voisi antaa Armon.

Kuka hyötyy sallivuudesta ?

70-luvulla vasemmisto levitti ajatusta vapaasta kasvatuksesta: Lapsia ei pitänyt rangaista, vaan he oppivat toimimaan moraalisesti itsestään ja vastavuoroisuudessa muitten lasten kanssa.

Nyttemmin vapaan kasvatuksen ajatus on ainakin teorian tasolla pitkälti hylätty. Nykyään uskotaan että lasten kasvatus onnistuu parhaiten, kun siinä yhdistyy rajoitukset ja rakkaus. Rajoituksia ei saa olla liikaa eikä liian vähän - kasvattaminen vaatii taitoa eikä pelkkiä mustavalkoisia periaatteita.

Yhteiskunnassa ns. sallivuus on kuitenkin edelleen muodissa. Ei ole esimerkiksi muodikasta valittaa sitä, että Espan puisto ja meren rannat roskaantuvat, koska nuoret rikkovat pulloja rannoille ja aikuiset jättävät roskat kaupungin työntekijöiden korjattavaksi. Jotkut jopa uskovat että täydellinen sallivuus esimerkiksi alkoholin käytön suhteen edistää sitä, että ihmiset oppivat eurooppalaisen alkoholikulttuurin. Todellisuudessa ainakin Saksassa nuoret ovat alkaneet oppia pohjoismaisen tavan juoda kaatokännit.

Moralisteja pidetään tylsinä ihmisinä - ja äärimmäistä sallivuutta halutaan edistää. Kuitenkin tieteellinen kulttuurin tutkimus osoittaa kiistatta, että yhteisöt pysyvät koossa ja kukoistavat nimenomaan vain, jos osa ihmisistä on valmis moralisoimaan ja rankaisemaan yhteisten sääntöjen rikkojia. Tietenkään mikä tahansa moralismi ei edistä yhteisöllisyyttä - moralismi on välttämätön mutta ei riittävä ehto yhteisön kukoistukselle.

Yletön sallivuus aiheuttaa suoranaista taloudellista haittaa, kun liikennekurin höltyminen aiheuttaa lisää onnettomuuksia, roskaaminen aiheuttaa viihtyvyyden laskemista ja siivouskustannusten kasvua, lasten heitteillejättö aiheuttaa kasvavia sosiaalisia ongelmia ja kustannuksia.

Kuka siis hyötyy sallivuudesta ?

Malttia uskontokritiikkiin

Olen kirjoittanut täällä aiemmin siitä, että maltillisten uskonnollisten yhdyskuntien kiroaminen alimpaan helvettin - mitä mm. "skeptikko" ja "rationalisti" Richard Dawkins kirjassaan Jumalharha harjoittaa - on ajattelematonta.

Uskonnon harjoituksen kieltäminen tai maltillistenkin uskovaisten rienaaminen ei edistä rationalismin asiaa - päinvastoin. Uskonnonvastainen propaganda, lasten uskonnollisen kasvatuksen kieltäminen tai uskovaisten vainoaminen ja rienaaminen vain radikalisoi uskovaisia. Kiina ja ex-Neuvostoliitto epäonnistuivat uskonnon kitkemisessä täydellisesti - molemmissa maissa radikaalit ja fundamentalistiset uskontokunnat leviävät edelleen nopeasti.

Turkin kiihkosekularistinen politiikka ei sekään ole onnistunut estämään fundamentalistisen islamin etenemisestä. Brussels Journal toteaakin, että Turkilla on kaksi vihamiestä - sekularismi ja fundamentalismi. Kiihkosekularistien harjoittama Turkin suht maltillisen islamistipuolueen AKP:n vainoaminen ei ole vain demokratian vastaista, vaan edistää fundamentalistista islamia Turkissa.

Olen Brussels Journalin kanssa samaa mieltä. Uskonto ei vainoamalla kuole, vaan päinvastoin vahvistuu ja radikalisoituu. Myös Irakin ja Iranin fundamentalitinen islam syntyi perinteistä konservatiivista uskonnollisuutta halveksivassa sekularistisia arvoja ajavassa ilmapiirissä - siis shaahin ajan Iranissa ja Baath-puolueen hallinnoimassa Irakissa.

En tarkoita että perinteinen konservatiivinen uskonnollisuus on ongelmatonta, mutta sen äärimuotojen kitkemiseen tarvitaan muita keinoja kuin uskonnon demonisointi.

Muisliminainen Sohossa

Olin työkaverini kanssa oluella Lontoon Sohossa ja Covent Gardenissa keskiviikkoiltana iltakuuden ja iltakymmenen välillä. Hauska paikka - alkuillasta pahasti juopuneita ei juuri näkynyt.

Nuori musliminainen kulki kadun yli hiukset peitettynä - nainen katseli hieman hämmentyneenä ympärilleen. Mietin, mitäköhän nainen ajatteli ja tunsi. Tunsiko hän, että Lontoo on kuin Sodoma ja Gomorra - synninpesä - jonka sietää tuhoutua ? Vai tunsiko hän kaipuuta osallistua muitten nuorten aikuisten ilotteluun ?

Poliittinen prostituoitu ?

USA:n edustajainhuoneen ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Tom Santos on tämän päiväisen HS:n mukaan kutsunut Saksan entistä liittokansleria Gerhard Scröderiä poliittiseksi prostituoiduksi, koska Schröder lähti kanslerin uransa jälkeen Venäjän maakasuyhtiön johtoon. (Sittemmin Santos pyysi prostituoiduilta anteeksi että oli rinnastanut nämä Schröderiin.)

Termi poliittinen prostituoitu on ilkeä mutta tavallaan perusteltu: Venäjän energiasektori on Putinin ja Venäjän uuden imperialismin tärkein ase. Schröder on asettunut Venäjän hallituksen lakeijaksi Eurooppaa vastaan. Hän osoitti tämän selkeästi myös asettuessaan patsaskiistassa Venäjän puolelle. (Lähde Sueddeutsche Zeitung 8.5.2007)

Autamatta tulee mieleen Andy McCoyn legandaarinen heitto: "Uran jälkeen myyn varmaan persettä Amsterdamissa".

Lisää Schröderin toimista Venäjän lakeijana mm. tässä.

Ruotsi - sensuurin luvattu maa

Yhteiskuntatieteilijä Lisbeth Lindeborg kirjoittaa Dagens Nyheter lehdessä että Ruotsissa islamin kritisointi on vaiennettu:

Till skillnad från våra grannländer och stora EU-länder sopar Sverige obekväma frågor under mattan. Sverige hör till de länder i Europa som präglas av en snedvriden och konfliktskygg debatt om islam. I Sverige attackeras företrädare för en konstruktiv kritik av islam och de utpekas som islamofober i syfte att skrämma dem till tystnad.

Sama englanniksi Gatesofviennan sivulla:

Unlike our neighboring countries and the large countries of the EU, Sweden sweeps every inconvenient matter under the rug. Sweden is a European country characterized by a distorted and conflict-averse debate about Islam. In Sweden, representatives who offer constructive criticism of Islam are being attacked and pointed to as Islamophobes, with the purpose of frightening them into silence.

Ruotsi on sensuurin luvattu maa. Ruotsin koulujärjestelmä ja media on onnistunut pimittämään ruotsalaiselta nuorisolta myös kommunismin kuolemanleirit. Natsien rikoksista ruotsalaisnuoret kyllä tietävät - mutta opettajat ja toimittajat eivät halua puhua kommunismin rikoksista. Dagens Nyheter-lehden mukaan 90 % ruotsalaisista nuorista ei tiedä kommunismin kuolemanleireistä.

Hyvä kommentti Humen Giljotiini-artikkeliini

Nimimerkiltä Antti tuli varsin hyvä kommentti Humen Giljotiini-artikkeliini. Kannattaa lukea - ja lukea myös minun vastaukseni siihen.

Joku saattaa ihmetellä mitä järkeä on tällaisessa filosofisessa hiustenhalkomisessa.

Pyrin kuitenkin siihen, että kuten terveydenhuollossa puoskarointia tai vaikkapa rokottamatta jättämistä ei enää haluta nähdä "vaihtoehtoisena hoitona" ("mikä sopii toiselle ei sovi toiselle") vaan nimenomaan hoitamatta jättämisenä, ei myöskään yhteiskunnallista puoskarointia ole syytä nähdä muuna kuin yhteiskunnan (kansankokonaisuuden) hoitamatta jättämisenä. Siis typeryytenä, välinpitämättömyytenä tai suoranaisena pahuutena.

Yhteiskunnallisena puoskarointina tarkoitan vaikkapa sokeaa maahanmuuton ajamista sillä perusteella että yhteiskunta maahanmuutosta väistämättä rikastuu.

Toisena esimerkkinä puoskaroinnista käy alkoholin hinnan laskeminen sillä perusteella, että "kaikkihan tietävät että kunhan alkoholin käytön holhoaminen lopetetaan ja hinta lasketaan, suomalaiset oppivat varmasti ns. eurooppalaiset juomatavat".

Yhteiskunnallinen puoskarointi on toimimista jonkin sokean uskomuksen perusteella ja sen uskomuksen levittämistä varsinkin nuorison keskuuteen mm. median avulla.

Muistan miten joku lääkäri kertoi tv:ssä poistaneensa maksan nuorelta naiselta, joka oli nauttinut yrttiteetä. Nuori nainen oli uskonut sokeaan terveysruokapropagandaan siitä, että kaikki luonnollinen on terveellistä.

Toinen nuori saattaa uskoa yhtä sokeasti propagandaan siitä, että monikulttuurinen yhteiskunta on jotenkin erityisen ihana - onhan koko media näitä kertomuksia pullollaan. Hänen lapsenlapsensa saattavat sitten aikoinaan kysyä miksi Suomessakin pommit räjähtelevät ja väestöryhmät taistelevat kaduilla. Mummo voi sitten kertoa, että kaikki toimittajat ja poliitikot - yhteiskunnalliset puoskarit - sanoivat monikulttuurisen yhteiskunnan olevan ihana asia. Mummo tietysti sinisilmäisenä naisena uskoi. Olihan hän äänestänyt Tarja Halosta presidentiksikin.

Humen giljotiini ja kansankokonaisuus

Lapseni ja nuorena olin ahdistunut ja mietin elämän tarkoitusta - erityisesti sitä mikä on oikein ja mikä väärin. Joku voisi sanoa, että lapsuuden ja nuoruuden voisi käyttää muuhunkin kuin elämän tarkoituksen miettimiseen. Elämän tarkoituksen etsimisessä on kuitenkin puolensa - opin ajattelemaan kriittisesti ja tutustuin moneen mielenkiintoiseen aiheeseen (kuten uskontoon ja kansatieteeseen) elämäntuskan sivutuotteena. Tuska hävisi aikanaan - mutta kiinnostus uskontoon ja vieraisiin kulttuureihin jäi.

Jossain vaiheessa ehkä 14-vuotiaana löysin Humen giljotiinin - tai pikemmin ehkä naturalistisen virhepäätelämän:

Henkilö syyllistyy naturalistiseen virhepäätelmään, jos hän yrittää palauttaa moraalisen "hyvän" johonkin luonnolliseen, maailmassa empiirisesti mitattavissa olevaan ominaisuuteen.

Naturalistisen virhepäätelmän määritteli filosofi G. E. Moore. Esimerkki naturalistisesta virhepäätelmästä on sosiaalidarwinismi. Sosiaalidarwinismin mukaan on oikein ja kohtuullista että yhteiskunnassakin heikkojen yksilöiden annetaan tuhoutua, koska luonnossakin valinta karsii heikot yksilöt ja kaikki luonnossa havaittava kehitys/evoluutio perustuu luonnonvalintaan.

Wikipedian esimerkki naturalistisesta virhepäättelijästä on sellainen hedonisti, joka väittää moraalisen hyvän olevan mitattavissa ihmisissä esiintyvän mielihyvän tai onnellisuuden perusteella. Mooren mukaan tämä on ankara virhe, ja moraalista hyvää tulee pitää sellaisena kuin se on, yksinkertaisena määrittelemättömänä epänaturalistisena arvona.

Naturalistista virhepäätelmää käytetään joskus raskaasti väärin. Olen saanut kritiikkiä kirjoitukseeni sisäryhmistä ja ulkoryhmistä:

"Jos tuota sisä- ja ulkoryhmäkirjoitusta oikein tulkitsen, sinun mielestäsi meillä pitäisi olla jonkinlainen evolutiivisesti kehittynyt sisäsyntyinen "pakko" jakautua heimoihin, mutta samaan aikaan valittelet sitä että länsimaissa halutaan "hyväksyä" koko ihmiskunta sisäryhmään. Aika omituista. Minun mielestäni sinä lähinnä yrität jonkun epämääräisesti tulkitsemasi tieteellisen teorian avulla taivutella muut hyväksymään omat poliittiset preferenssisi."

En ole kuitenkaan väittänyt että siitä, että ihminen luonnostaan jakaantuu heimoihin seuraa, että ihmisen jakautuminen heimoihin on jotenkin moraalisesti oikein tai että jakautuminen on aina ja kaikissa oloissa väistämätöntä.

Vaan olen väittänyt, että koska ihminen hyvin usein jakautuu erilaisiin ryhmiin, ihmisten kannattaa ottaa tämä asiantila huomioon. Kannattaa siis ottaa ihan realistisesti huomioon se että maailmassa on hyvin todennäköisesti aina ihmisiä, jotka haluavat jakaa ihmiset sisäryhmään ja ulkoryhmään. Ja ihmisiä jotka haluavat jopa demonisoida oman ryhmänsä ulkopuoliset ulkoryhmät.

Ihminen yksinkertaisesti on heimoistuva laji - ja tulee tietysti aina olemaan. Se onko heimoistuminen oikein vai väärin ei ole mielenkiintoinen kysymys. Mielenkiintoisia kysymyksiä ovat:

1. Miten puolustaudumme toisia heimoja vastaan silloin kun on pakko.

2. Miten hoidamme omaa heimoamme niin että heimomme säilyy puolustuskykyisenä.

3. Miten hoidamme omaa heimoamme ja tätä maata niin että suomalaisessa yhteiskunnassa kyetään lisäämään keskinäistä luottamusta.

4. Miten hoidamme heimoamme niin, että heimossa säilyy henki että köyhistäkin on huolehdittava. Miten hyvinvointiyhteiskunta kyetään ylläpitämään ilman että vapaamatkustajan ongelma tuhoaa sen.

Kuten kasvi tarvitsee vettä, ja lapsi tarvitsee kuria ja rakkautta, heimokin (kansankokonaisuus) tarvitsee hoitoa. Se että kasvi tarvitsee vettä ei ole mikään moraalinen kysymys vaan biologinen. (Tarkkaan ottaen on tehtävä kuitenkin se lisäoletus, että olemme päättäneet että haluamme pitää kasvin hengissä. Ei siis ole kyse rikkaruohosta. Katso Antin kommentti ja minun vastaukseni siihen.) Se että lapsi tarvitsee rakkautta ei ole moraalinen vaan biologinen kysymys. Se että kansankokonaisuus tarvitsee luottamusta, ryhmäkonsistenssia, lapsia/syntyvyyttä ei ole poliittinen vaan tieteellinen (biologinen tai yhteiskuntatieteellinen) kysymys.

Yhteiskunta ja kansankokonaisuus on organismi tai olento, joka tarvitsee aivan samalla tavalla hoitoa kuin lapsi tai kasvi. Siksi moni asia, jota pidetään poliittisena ja moraalisena - esimerkiksi kysymys maahanmuuton suuruudesta - ei ole poliittinen eikä moraalinen kysymys - ja siksi naturalistisen virhepäätelmän sovellusaluetta - vaan tiedollinen kysymys. (Tai ei ole ainakaan pelkästään moraalinen kysymys.)

Ei lääkärikään sano potilaalle: "teillä on syöpä, mutta se onko syöpä hyvä vai paha asia on tietysti moraalinen kysymys ja tiede ei voi antaa siihen vastausta." Mutta filosofi ja yhteiskuntatieteilijä saattavat vielä nykyäänkin väittää: "afrikkalaisten maahan päästäminen on moraalisesti oikein koska maksamme lännen velkaa kehitysmaita kohtaan". Kysymyksestä (maahanmuutto), joka liittyy kansankokonaisuuden hyvinvointiin, tehdään pelkästään moraalinen kysymys. Punaviher-piipertäjä on kuin kuin viisasteluun taipuvainen puutarhuri joka miettii: "siitä että ruusu tarvitsee valoa, ei voi tehdä johtopäätöstä että ruusu pitää istuttaa valoon".

Taloustiede ja poikkitieteellisyys

Taloustieteellä on oma ihmiskuvansa (Homo Economicus) - tavallaan siis oma yksinkertaistettu psykologiansa - jonka perusajatuksena on että

a) ihminen maksimoi omaa utiliteettiaan (esimerkiksi rahan määrää, onnellisuutta) rationaalisesti
b) ihminen olettaa että jokainen muu ihminen toimii samalla tavalla kuin hän itse.

Ihmiskuva on luonnollisesti yksinkertaistettu, mutta taloustieteilijät ovat perinteisesti ajatelleet että Homo Economicus kuvaa tarpeeksi hyvin ihmisen toimintaa. Ko. hyvin määritellyssä ihmiskuvassa on se hyvin suuri etu että sen pohjalta voi tehdä ennusteita ihmisen taloudellisesta käyttäytymisestä.

Ongelma käsittääkseni on että taloustieeteen ennusteet ovat varsin usein osoittautuneet virheellisiksi. Ns. uusklassinen taloustiede ei ole kyennyt esimerkiksi ymmärtämään sitä miten ihmiset onnistuvat usein ratkaisemaan ns. yhteismaan ongelman tai miten ihmiset onnistuvat tuottamaan ns. julkishyödykkeitä (hyvinvointiyhteiskunta, maanpuolustus, talkoot).

Taloustiede on aiemmin ollut varsin erillinen tieteenalansa mutta viime aikoina poikkitieteellisyys on tullut taloustieteeseen:

1. Psykologi Daniel Kahneman asetti taloustieteen ihmiskuvan kyseenalaiseksi. Kahneman on ns. behavioristisen taloustieteen uranuurtajia. Behavioristiset taloustieteilijät - kuten Ernst Fehr - ovat parantaneet taloustieteen ymmärrystä esimerkiksi palkkatason vaikutuksesta tehdyn työn määrään.

2. Behavioristiset taloustieteilijät puhuvat paljon reiluudesta ja muista moraalisista tunteista. Siinä miten reiluus ja moraaliset tunteet ovat muodostuneet taloustiede on ammentanut paljon evolutiivisesta kulttuurin tutkimuksesta - erityisesti Boydin ja Richersonin tutkimuksista.

Monet behavioristiset taloustieteilijät ovat samaa mieltä Boydin ja Richersonin kanssa siitä, että moraalisten tunteiden syntyminen perustuu ryhmävalintaan (=ihmisryhmien kilpailuun ja ryhmätason valintaan).

Moraalintunteilla on oleellinen merkitys esimerkiksi siihen miten palkkataso vaikuttaa työntekijän sitoutumiseen yrityksen tavoitteisiin.

3. Jo pitkään biologialla ja taloustieteellä on ollut yhteistyötä matemaattisten menetelmien osalta. Peliteorian käyttö alkoi alunperin taloustieteessä, mutta teoreettinen biologi John Maynard Smith kehitti ns. evolutiivisen peliteorian, jota nyttemmin käytetään laajasti myös taloustieteessä.

4. Enemmän kiistanalainen on rotututkimuksen vaikutus taloustieteeseen. Mutta yhä kiistattomammalta vaikuttaa se että että kansakunnan BKT ei johdu ainoastaan talousjärjestelmästä (omistuslainsäädännnöstä, markkinoiden toimivuudesta) ja muista yhteiskunnalista syistä (esimerkiksi koulutustasosta), vaan siihen vaikuttaa myös väestön älykkyystaso ja sitä kautta rodullinen jakauma. Vanhasen ja Lynnin kirja IQ and Wealth of Nations aloitti tämän tutkimusperinteen. Se joutui aluksi kovan kritiikin kohteeksi, mutta myöhemmät arviot ovat olleet pääsääntöisesti positiivisia.

5. Sosiologit puhuvat yhä enemmän luottamuksen merkityksestä yhteiskunnan ehkä oleellisimpana piirteenä. Yhteiskunta, jossa ihmiset luottavat toisiinsa ja viranomaisiin toimii oleellisesti paremmin kuin muut yhteiskunnat. Luottamuksella on myös oleellinen merkitys kansantaloudelle. Katso poliittisen taloustieteilijän Francis Fukuyaman teesit luottamuksesta.

Kulttuurin tutkimuksella on paljon annettavaa myös luottamuksen tutkimukseen. Putnamin havainto siitä, että monikulttuurisuus vähentää luottamusta on oleellinen myös kansantalouden kannalta.

Heikko vai vahva Venäjä

Olen presidentti Tarja Halosen kanssa samaa mieltä siinä että heikko Venäjä ei ole välttämättä kenenkään etu. Heikko valtio on arvaamaton ja siksi riski naapureille.

Toisaalta vielä heikkoakin valtiota vaarallisempi on valtio, joka on ensin syystä tai toisesta heikentynyt, mutta alkaa siitten vahvistua ja uudessa voimantunnossaan alkaa ärhennellä joka suuntaan. Olen siis täysin eri mieltä Tarja Halosen kanssa siitä että Venäjän uhitteluun asti ulottuva aktivoituminen ulkopolitiikassa ei ole huolestuttavaa.

Venäjää nöyryytettiin koko 90-luku - tai ainakin Venäjä koki itsensä nöyryytykseksi, kun Neuvostoliitto hajosi ja Neuvostoliittoon kuuluneet kansat vapautuivat venäläisten barbaarisesta pakkovallasta.

Miljoonat venäläiset jäivät uusiin itsenäisiin valtioihin. Ilmiö oli samanlainen kuin ensimmäisen maailmansodan jälkeinen aika Saksan ja Itävallan kannalta. Kymmenet miljoonat saksalaiset jäivät silloin Tsekkoslavakiaan, Puolaan, Latviaan, Viroon, Romaniaan, Jugoslaviaan ja Neuvostoliittoon. Saksan nälökulmasta he olivat orjuutettuja saksalaisia (Volksdeutsche), Latvian, Tsekin ja Puolan näkökulmasta saksalaisvähemmistöt olivat Saksan viides kolonna. Historia osoitti viides kolonna -teorian oikeaksi.

Toista maailmansotaa edelsi aseiden kalistelu: Saksa väitti Tsekkoslovakian kohtelevan huonosti Tsekin saksalaisväestöä (sudettisaksalaisia). Putinin harjoittama aseiden kalistelu on liittynyt mm. siihen, että virolaiset ovat muka kohdelleet huonosti Viron venäläisiä.

Putinin mukaan "Neuvostoliiton hajoaminen oli viime vuosisadan suurin geopoliittinen katastrofi". Max Jakobsosnin mukaan Venäjä on nyt luomassa uudelleen romahtanutta imperiumia ja "pyrkii menetettyjen alueiden palauttaminen". Venäjä käyttää Jakobsonin mukaan öljyä aseena menetettyjen alueiden palauttamiseen perinteisten aseiden sijasta. (Tätä väitettä tukevat Venäjän omat julkisesti julistetut päämäärät.)

Epäselvää ainakin minulle on tarkoittiko Jakobson todella että Putin haluaa liittää esimerkiksi Armenian tai Gruusian uudelleen Venäjään - vai riittääkö hänelle että ko. valtiot alistuvat Venäjän vasalleiksi.

Lähteet:

1. Max Jakobsonin artikkeli "Venäjä on taas vahvistunut" Helsingin Sanomissa 2. kesäkuuta

2. Tarja Halosen haastattelu Helsingin Sanomissa 3. kesäkuuta