Lama, Venäjä ja Nato

Kansainvälinen taloustilanne heikkenee ja öljyn hinta on romahtanut. Öljyn hinnan romahtaminen aiheuttaa Venäjän BKT:n romahtamisen.

Taloudellisesti heikko Venäjä on poliittisesti epävakaa Venäjä. Sisäistä epävakautta Venäjän fasistihallitus yrittänee ratkaista vanhalla kikalla: Kansan koheesiota tullaan vahvistamaan suuntaamalla huomio ulkomaihin.

Tarkemmin sanoen huomio pyritään suuntaamaan lähinaapurien venäläisväestön muka huonoon ihmisoikeustilanteeseen. Mikäli pelkkä huomion kääntäminen venäläisvähemmistöjen ihmisoikeustilanteeseen ei riitä, Venäjän fasistihallitus alkaa uhata naapureitaan aseellisen voiman käytöllä. Koska suurella osalla mielenkiintoisista naapurimaista on Naton antamat turvatakuut, uhkailu suunnataan niihin muutamiin maihin joilla turvatakuita ei ole. (Lähde väitteelle: Professori Soili Nysten-Haarala, Johtopäätöksiä Venäjän ja Georgian välisestä sodasta, Kanava 8/2008.)

Georgia on joutunut jo kokemaan venäläisten uhan realisoitumisen.

Toivon, että Suomi ei joudu vastaavan ihkailun kohteeksi. Suomi kuulu riskiryhmään lähinnä vain Suomen ulkopoliittisen johdon realiteettien puutteen takia. Presidentti T. Halonen on ensi sijassa vastuussa siitä, että Suomella ei ole turvatakuita. Hän tulee jäämään Suomen historiaan itsenäisen Suomen kaikkien aikojen huonoimpana valtionpäämiehenä.

Suomen kansa on osoittanut melkoista realiteettien puutetta valitessaan ko. äärivasemmistolaisen johtamaan Suomen ulkopolitiikka.

Identiteetti

Apassimies määritteli identiteettinsä sodan kautta. Sana mies ja sana sotilas olivat synonyymejä. Nainen identifioi itsensä vaimoksi.

Juutalaismiehen identiteetti taas liittyi uskontoon - talmudin osaamiseen - mutta myös tietynlaiseen pukeutumiseen, ruokiin, sääntöihin ja kieliin (jiddisch, ladino). Nainen identifioitui ainakin ashkenazi-kulttuurissa kielen ja uskonnon lisäksi käsitteeseen Die Judische Frau, jolle oli tunnusmerkillistä uhrautuminen perheelle ja erityisesti lasten henkisen kehityksen tukemiseen.

Ihmisillä on eri puolilla maailmaa mitä erilaisempia tapoja määritellä identiteettinsä. Määritellä itsensä jokin tunnistettavan markkerin (leiman, symbolin) kautta. Markkerin - ollakseen luotettava signaali tiettyyn ryhmään kuulumisesta - pitää olla kallis. Markkerin ilmaisemisen pitää siis vaatia uhrauksia (asettaa henkilön vaaralle tai muulle haitalle alttiiksi) tai ainakin olla vaikeasti teeskenneltävissä. Juutalaisten ja apassien markkerit epäilemättä täyttyvät nämä ehdot.

Ihmiset tosin eivät itse yleensä puhu identiteetistä tai sen määrittelystä, vaan rationalisoivat markkerin olemassaolon mitä erilaisimmalla tavoilla:

Suomalainen mies saattaa identifioida itsensä ja muut miehet sen kautta minkälainen auto hänellä on. Kun mieheltä kysytään julkisesti miksi hänellä on auto tai tietynlainen auto, asia rationalisoidaan puhumalla lasten harrastuksista, pitkistä työmatkoista tms. Todellisuudessa auto ja automerkki on merkittävä identiteettiä luova markkeri, mikä miesporukassa toki tavallaan myönnetäänkin.

Perinteisemmin identiteettiä luovaksi markkeriksi mielletään asioita kuten uskonto ja kieli. Näittenkin osalta "syyllistytään" rationalisointiin: suomenruotsin hyödyllisyyttä rationalisoidaan esimerkiksi pohjoismaisten yhteyksien tärkeydellä. pakkoruotsia rationalisoidaan sillä että näin turvataan muka jonkun ihmisen palvelut ruotsin kielellä. Todellisuudessa suomenruotsin funktio on määritellä erään sosiaalisen ryhmän identiteetti. Oleellista on, että ko. markkeria on varsin vaikea teeskennellä.

Edistykselliseksi identifioidutaan nykyään maahanmuuton kannattamisella. Maahanmuuttoa rationalisoidaan niin, että tarvitsemme maahanmuuttajia työvoimapulan ratkaisuun tai Suomen muuttamiseksi suvaitsevaisemmaksi ja avarakatseisemmaksi maaksi. Todellinen syy maahanmuuton kannattamiselle on se että maahanmuuton kannatus määrittelee ihmisen kuuluvaksi tiettyyn joukkoon. Maahanmuuton kannatus markkerina on kuitenkin siinä mielessä huono, että markkeria on helppo teeskennellä ja se ei vaadi mitään uhrauksia.

Kun kansallismieliset määrittelevät tällä hetkellä identiteettinsä pitkälti maahanmuuton vastustamisella, se markkeri on siinä mielessä paljon parempi että ainakin julkinen maahanmuuton vastustus vaatii ihmiseltä uhrauksia.

Identiteetit ovat tärkeitä asioita, mutta joskus identiteetin määrittelystä on pahoja sivuvaikutuksia. Siksi on tärkeää analysoida identiteettimäärittelyjä, jotta ongelmat voitaisiin identifioida ja ratkaista ennen kuin on liian myöhäistä.

Jos esimerkiksi Suomeen tuodaan maahanmuuttajia vaikkapa islamilaisista maista vain siksi, että joillekin ihmisille maahanmuuton kannattaminen on edistyksellistä identiteettiä luova markkeri, ollaan pahasti hakoteillä.

Valtion legitimiteetistä - Belgia, Suomi ja Sveitsi

Belgia on saanut toimitusministeriön sijaan väliaikaisen hallituksen joka johtaa maata pääsiäiseen saakka. Vaalitappion kärsinyt liberaalipuoluetta edustava ex-pääministeri Guy Verhofstadt muodosti väliaikaisen hallituksen. Hallitussopimus edellyttää että pääsiäisen jälkeen vaalivoittajat (flaamilaiset kristillisdemokraatit) saavat pääministerin paikan ja voivat muodostaa uuden hallituksen.

Monimutkaista touhua. Belgia on korttitalo, jota kuningas, EU ja osa Belgian poliitikoista (valloni-puolueet ja Flanderin vasemmisto ja liberaalit) yrittävät pitää pystyssä. Belgiassa yhdistyvät perinteisen eurooppalaisen monikansallisen valtion (Espanja, Jugoslavia, Neuvostoliitto, Romania) ongelmat ja monikultturismin ongelmat.

Suurin ongelma lienee kuitenkin se että monien ihmisten silmissä Belgian valtiolta puuttuu legitimiteetti. Kun valtiolta ihmisten silmissä puuttuu legitimiteetti, vaikutukset ovat moninaiset: kaikenlainen lakien kunnioitus alkaa rapistua. Rikollisuus onkin varsin korkeaa Belgiassa.

Valtioissa, jotka menettävät legitimiteettinsä, kaikkinainen yhteiseen hiileen puhaltaminen helposti kärsii tai rajoittuu alakulttuureihin (etnisiin ryhmiin, uskonnollisiin ryhmiin, naapurustoihin). Parhaassa tapauksessa uusi kansalaisyhteiskunta kykenee korvaamaan legitimiteettinsä menettäneen valtion. Legitimiteettinsä menettänyttä valtiota aletaan demonisoida ja kaikkia sen toimia pidetään pahana tai ainakin naurettavana.

Myös suht homogeenisessa Suomessakin on tosin varsinkin viime aikoina ollut vallalla trendi tehdä julkisia palveluita ja muita julkishyödykkeitä naurunalaiseksi:

a) tv-luvan maksamatta jättämistä ymmärretään ja esitetään jopa osoituksena jonkinlaisesta valistuneesta kansalaistottelemattomuudesta, ja tätä perustellaan joillain YLE:n tekemillä virheillä

b) rokotuksista kieltäytymistä ymmärretään, ja perustellaan sitä rokotusten aiheuttamilla riskeillä. (Katso perusteellinen postaukseni aiheesta!)

c) poliisia, maanpuolustusta yms. on aina yritetty tehdä naurunalaiseksi vasemmiston taholta

d) hyvinvointiyhteiskuntaa tehdään naurunalaiseksi oikeiston taholta, ja tätä perustellaan sosiaalihuollon väärinkäytöksillä

e) yleisen katujärjestyksen ja -siisteyden ylläpitoa tehdään naurunalaiseksi kutsumalla asiasta huolestuneita moralisteiksi

Tällä en tarkoita etteikö kritiikillä esimerkiksi hyvinvointiyhteiskuntaa kohtaan olisi perusteita. Mutta hyvinvointiyhteiskunta on kyllä mahdollinen (vrt. juutalaiset) kunhan vapaamatkustajia rangaistaan. Toisaalta on totta että jotkut julkiset palvelut voivat olla aikansa eläneitä, mutta tämä ei ole mikään sääntö.

Mutta nyt takaisin monikansalliseen valtioon:

Monikansallinenkin valtio voi toki onnistua. Onnistumisen mahdollisuus vain on pienempi kuin homogeenisemmalla valtiolla. Sveitsin onnistumisen edellytys on ollut alueellinen autonomia ja pitkän yhteisen historian luoma sveitsiläinen identiteetti. Sveitsin valtiolla (Valaliitolla) on myös ollut kansalaisilleen paljon konkreettista tarjottavaa, mikä on luonut sille legitimiteetin ihmisten silmissä:

1. Rauhaa ja vakauttaa epävakaan Euroopan keskellä. Pystyihän Sveitsi välttämään esimerkiksi molemmat maailmansodat.

2. Suhteellista vapautta talonpojille ja porvareille feodaalisen Euroopan keskellä.

3. Yrittäjäystävällisen yhteiskunnan.

4. Alueellisen autonomian.

Katso myös HS:n uutinen Belgiasta. Mutta lue erityisesti tämä artikkeli Belgian ongelmien syistä. Analyysi on hyvin EU-optimistinen, enkä sitä allekirjoita, mutta analyysi kannattaa lukea.

Kelloa voi kääntää 20-30 vuotta taaksepäin ?

Venäjän vaalitulos noudattelee jo eräillä alueilla Neuvostoliiton vaalien tuloksia.

Pelkään pahoin, että kelloa voi alkaa kääntää 20-30 vuotta taaksepäin. Eräänlainen Neuvostoliitto on syntymässä uudelleen itärajan taa. Vahva, puolitotalitäärinen ja ekspansiivinen suurvalta.

Suomen ja Venäjän suhteet palaavat osittain siihen pisteeseen missä ne olivat joskus 80-luvun puolessa välissä, kun Neuvostoliiton romahdus alkoi.

HS:n poliittinen toimittaja Unto Hämäläinen totesikin jo pari päivää sitten että Paasikiven ja Kekkosen ajatuksia aletaan kaivaa naftaliinista. Vanhasen ja Halosen varovaiset ja "reaalipoliittiset" lausunnot Venäjän vaaleista heijastelevat jo tätä linjaa.

Voi myös olla varma, että moni vanha taistolainen, vasemmistodemari ja kekkoslainen kepulainen kaivaa naftaliinista omia rakkaita nuoruuden mielipiteitään - ja haaveitaan Suomen tekemisestä Venäjän lakeijaksi. Mukava on taas ehdottaa - jos ei nyt "fasismin" vastaista rauhanlakia - niin ainakin patsasta Leninille.

Uudelleen aktivoitunut uuden sukupolven äärivasemmistoväki haaveilee myös mukaan pääsystä. Pieni ongelma saattaa olla, miten yhdistää ihailu monikultturismia kohtaan ja ihailu puolifasistista ja ulkomaalaisvihamielistä Venäjää kohtaan.

Venäjä on vahva ja puoli-autoritäärinen maa

Venäjän muuttumista yhä autoritäärisempään suuntaan käsitellään Foreign Affairs-lehdessä ja sen venäläisessä sisarlehdessä Rossija v globalnoi politike. Jälkimmäisen lehden toimitusneuvostossa istuu mm. Martti Ahtisaari.

Referoin artikkeleita lyhyesti alla HS:n 30.9. julkaisemien artikkeleiden "Kuuma kolmiodraama, ei kylmä sota" ja "Diktatuurin markkinarvo" perusteella.

Ylipäätään lehtien kolme kommentaattoria toteavat, että se kuvitelma että markkinatalous edellyttää demokratiaa on osoittautumassa vääräksi. Venäjä ja Kiina ovat onnistuneet yhdistämään puoli-autoritäärisen järjestelmän ja markkinatalouden.

EU heikkenee koko ajan suhteessa Venäjään energiariippuvuutensa takia. USA pyrkii venäläisen politiikan tutkijan Sergei Karganovin mukaan estämään EU:ta lähentymästä liikaa Venäjää. Keinona on Karganovin mukaan yleinen lännen ja Venäjän sotilaallisen vastakkainasettelun lisääminen.

Karganov ennustaakin kasvavaa vastakkainasettelua lännen ja Venäjän välillä.

Venäjän ja Kiinan vahvuus on se, että autoritäärisessä maassa on helpompi saada koko eliitti (poliitikot, teollisuus, armeija) puhaltamaan samaan hiileen. Mikäli autoritäärinen markkinatalous onnistuu Venäjällä ja Kiinassa, se voi saada seuraajia myös pienistä maista.

Israelilainen tutkija Azar Gat toteaa:

"Kylmä sota sai meidät ehkä unohtamaan että pitkäaikaisempi aatteellinen konflikti ... ei ole ollut taistelu kapitalismin ja kommunismin vaan taistelu liberalismin ja autoritäärisyyden välillä."

Amerikkalainen tutkija Robert Kagan toteaa:

"Autokratian perinteellä on pitkä ja kunnianarvoisa menneisyys, eikä ole lainkaan niin selvää kuin luultiin, ettei sillä olisi tulevaisuutta."

Referoimani artikkelit osoittavat että puoli-autoritäärinen järjestelmä todennäköisesti vahvistuu Venäjällä jatkossakin. Suomi tullee siis kohtaamaan uudelleen hieman NL:n tavalla johdetun, mutta taloudellisesti paljon vahvemman, naapurivaltion. On mielenkiintoista seurata miten tämä tulee vaikuttamaan Suomen politiikkaan ja Suomen suhteeseen EU:hun.

Uskon, että eliitin konsensus-henki tulee vahvistumaan. Mutta tuleeko eliitin konsensus olemaan kansankokonaisuutta hyödyttävää vai ei on auki. Eliitti on EU:n myötä erkaantunut kansankokonaisuudesta jo hyvin kauas. Mutta tuleeko vahvistuvan autoritäärisen Venäjän vaikutus kasvattamaan vai vähentämään tuota erkaantumista ?

Vai tuleeko Suomi ajautumaan Kekkosen ajan kaltaiseen "valistuneeseen itsevaltaisuuteen" ja Korpilammen henkeen, mikä merkitsi todennäköisesti vähäisempää erkaantumista kansankokonaisuuden edusta kuin nyky-politiikka.

Pelkään myös, että eliitin konsensus tulee edelleen rajoittamaan sananvapautta Suomessa. Mielestäni sananvapaus on jo nyt kaventunut enemmän kuin esimerkiksi Kekkosen aikana.

Syyllisyys ja kristinusko

Fjordman kirjoittaa loistavassa artikkelissaan kristinuskon hyvistä ja huonoista puolista.

Kreationismi tai yleensä tieteen vastaisuus ovat kristinuskossa loppujen lopuksi Fjordmanin mukaan suht marginaalisia ilmiöitä. Kristinusko on pikemmin edistänyt kuin jarruttanmut rationalistisen tieteen kehitystä. Oleellisempia ongelmia on kärsimyksen yli-ihannointi ja ylikehittynyt syyllisyys: Ihminen on kristinuskon mukaan syyllinen esi-isiensä synteihin.

Ihminen on synnistä siinnyt ja täysin paha. Vain Kristuksen veri voi hänet pelastaa:

Huolehdi siitä, että Kristuksen veri täydellisesti parantaa sen haavan, jonka synti on iskenyt sinun sieluusi, ettet sen haavan päälle vain kasvata uutta nahkaa, joka on muodostunut velvollisuuksien täyttämisestä, nöyrtymisestä, anteliaisuudesta jne. Käytä mitä tahansa muuta parannuskeinoa kuin Kristuksen verta, ja se on myrkyttävä haavan. Olet huomaava, ettei syntiäsi ole todella koskaan kuoletettu, ellet ole nähnyt vertavuotavaa Kristusta edessäsi ristillä. Mikään muu ei voi sitä kuolettaa kuin Kristuksen vanhurskauden katseleminen. (Thomas Wilcox: KALLIS HUNAJAN PISARA KRISTUS-KALLIOSTA)

Ihminen on ansainnut kaiken sen kärsimyksen minkä kohtaa. Armoa hän ei ole ansainnut mutta Kristus voi sen suuressa rakkaudessaan antaa.

Nykyajan jälkikristillisessä maailmassa monikultturismi edustaa Fjordmanin mukaan tätä kristillistä ylikehittynyttä syyllisyyttä ja kärsimyksen ihannointia enemmän kuin nykykristinusko. (Fjordman puhuu tosin liberalismista eikä monikultturismista.)

Me suomalaisetkin olemme monikultturistien mukaan velkaa esimerkiksi afrikkalaisille, koska olemme syyllisiä. Saksalaiset ovat tehneet syyllisyydestä koko kulttuurinsa keskipisteen - omenan syönti paratiisissa on vaihtunut saksalaisilla holocaustiin.

Kärsimys, jonka esimerkiksi islamilainen maahanmuutto terrorismeineen ja joukkoraiskauksineen aiheuttaa, on monikultturistien mielestä ansaittua kärsimystä. Onhan Länsi synnistä siinnyt ja läpi paha.

Monikultturistiraukalla ei vain ole olemassa Kristusta joka voisi antaa Armon.

EU ja Venäjä

Helsingin Sanomat tuntuu tämän päiväisessä pääkirjoituksessaan olevan sitä mieltä että Venäjän ja EU:n hyvien suhteiden tiellä on ensi sijassa Puolan, Viron ja Latvian halu haastaa Venäjä. Toki Helsingin Sanomat myöntää, että Venäjä toimii EU:n suhteen öykkärimäisesti, ja että sillä on vähemmän hävittävää kuin EU:lla jos suhteet edelleen huononevat. Mutta HS:n viesti tuntuu implisiittisesti olevan se, että EU:n pitäisi taipua eikä ainakaan haastaa Venäjää.

Kun Venäjän yhtyneen energiajärjestelmän johtaja ja Putinin luottomies Anatoli Tshubais on varsin selkeästi ilmaissut että Venäjän päämääränä on vallan kasvattaminen lähialueilla rajavaltioitten suvereniteettia supistamalla, luulenpa että ainakin Viron ja Latvian kannalta tiukka Venäjään suhtautuminen on realistisempaa kuin myötäily. (Katso kirjoitukseni Venäjän uudesta imperiumista.)

Tottakai nämä ovat herkkiä asioita, joita toivoisi mietittävän Suomenkin johdossa realistisesti. Kun ulkopolitiikan johto on ollut sinisilmäisten ääri-idealistien hallussa ja on osittain edelleen (presidentti Halonen), Suomen ulkopolitiikan rationalismiin ei voi täysin luottaa.

Toisaalta sen verran idealismia minäkin haluan että olemme heimoveljiemme puolella emmekä Venäjän.

Poistettu muutama rivi elokuussa 2008

Suomen vapauttamisesta 89 vuotta

Tänään on kulunut 89 vuotta siitä, kun suojeluskunnat vapauttivat Suomen 16.5.1918.

Vapautuksen jälkimainingeissa valkoiset joukot syyllistyivät pahoihin ylilyönteihin, mikä aiheutti sen että Suomeen syntyi eräs Länsi-Euroopan suurin kommunistinen puolue. Siitä huolimatta on epäilemättä syytä muistaa niitä ihmisiä jotka vuonna 1918 takasivat laillisen yhteiskuntajärjestelmän säilymisen ja varmistivat Suomen itsenäisyyden.

Pastori Elias Simojoki oli yksi noita vuoden 1918 sankareita - hän osallistui vapaussodan lisäksi mm. Aunuksen retkeen ja talvisotaan, jossa kaatui. Simojoki on kuvattu Tampereen vapauden patsaaseen:



Suomalainen kansallinen liike tarvitsee esikuvia myös historiasta - Elias Simojoki on loistava esikuva kansalliselle liikkeelle: Positiivinen, uhrivalmis ja valtaapitäviä pelkäämätön mies.

Moskova ja Nato

Presidentti Putinin - Venäjä-nimisen roistovaltion diktaattorin - toimet osoittavat että Suomenkin on syytä liittyä Natoon, jos haluamme turvata maamme itsenäisyyden.

Venäjän uhka on ja pysyy Venäjän pienten naapurimaitten yllä. Ei se ole mihinkään poistunut.

Täällä voi allekirjoittaa adressin Natoon liittymisen puolesta ja samalla ilmaista että syy miksi Natoon on liityttävä on nimenomaan Venäjä.

Kysymys Suomen eurooppalaistamisesta

Minusta tuntuu että Suomessa on paljon ihmisiä joitten mielestä Suomen pitäisi olla enemmän muitten Euroopan maitten kaltainen.

Eikös se ole hiukan tylsää ? Luulevatko nämä ihmiset, että esimerkiksi ranskalaista elokuvan katsojaa tai saksalaista turistia harmittaa suuresti se seikka että Suomessa ei ole samanlaista kuin Ranskassa ? Tai että täällä on hollantilaisen turistin mielestä liian vähän maahanmuuttajia ?

Toisaalta kun Euroopassa syntyvyys on monessa maassa vieläpä hyvin paljon alhaisempi kuin Suomessa - eli joku mättää esimerkiksi Italiassa ja Bulgariassa todella pahasti - eikö kannattaisi pikemminkin pyrkiä etääntymään Euroopasta kuin tulla enemmän sen kaltaiseksi ?

Ajattelen nyt vain lasteni etua, enkä sitä että ajattelevatko ihmiset että olen fasisti kun haluan että Suomi pysyisi suomalaisena.

Ahdistavaa pitkäperjantaita !

Sopivaa pitkäperjantain lukemista on muuten Hardinin alkuperäinen viiden sivun artikkeli "Tragedy of Commons" yhteismaan ongelmasta. Sitä lukiessa voi miettiä onko Suomi kaikkien maailman ihmisten yhteismaa.