Ylen Teema esitti vuonna 2011 dokumentin romanista Reima Nikkisestä. Reima Nikkinen on pitkän elämänsä aikana toiminut romani-aktiivina ja flamenco-tanssin uranuurtajana Suomessa. Reima Nikkinen kuvasi romanien tilannetta silloin:
1. 70-luvun puoleen väliin saakka romanien olot olivat Suomessa äärimmäisen huonot ja avointa rasismia ja jopa fyysistä väkivaltaa esiintyi paljon. Mm. Hankasalmella satapäinen miesjoukko hyökkäsi seipäin romanien koteihin ja tuhosi nämä. Romanikulttuuri oli kuitenkin vahvaa, vanhuksia arvostettiin ja romanit olivat toimeliaita mm. hevoskaupassa ja sittemmin raviurheilussa.
2. Progressiivisten aatteiden ansiosta romaanien asunto-olot paranivat Suomessa oleellisesti 70-luvulta alkaen ja syrjintä väheni. Samalla romanikulttuuri on menettänyt vahvuutensa, romanien toimeliaisuus on lopahtanut, romanit elävät lähinnä sosiaalituen varassa, vanhuksia ei enää todellisuudessa arvosteta, eletään epäsosiaalista ja usein jopa rikollista elämää. Nikkinen kutsuu näitä nykyajan romaneja vale-mustalaisiksi.
Helsingin Sanomien kuvaus romanien tilanteesta vuonna 2022 on ankea:
Poliisi kertoi tammikuussa 2025, että kaikista yleisillä paikoilla viime vuonna tapahtuneiden väkivaltarikosten epäillyistä noin kuudennes on romaneja.
Suomessa on noin 10 000 romania eli noin joka 560:s suomalainen on romani. Siksi kuudesosa on ällistyttävä luku. Se pakottaa esittämään vaikean kysymyksen: mikä edelleen johtaa romanien ylisukupolviseen veritekojen kierteeseen?
Aiemmin luvut olivat vaatimattomampia mutta romanit olivat kuitenkin voimakkaasti yliedustettuina:
Helsingin yliopiston alainen Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti julkaisi vuonna 2019 henkirikoskatsauksen, jossa romanit oli eroteltu omaksi ryhmäkseen. Tilasto aiheutti kohun, sillä sen mukaan romanit syyllistyivät henkirikoksiin suhteessa väkilukuun 16 kertaa useammin kuin muut suomalaiset.
Osa romanijärjestöistä hermostui. Romanikulttuurin tutkija Kimmo Granqvist on korostanut, että romanien rikoslukuja pitäisi verrata samassa ekonomisessa asemassa olevaan muuhun väestöön. Rikokset ovat koko väestössä yleisempiä siellä, missä on paljon työttömyyttä, vähän koulutusta ja niukasti rahaa.
Poliisitarkastaja Måns Enqvist on tehnyt pari vuosikymmentä yhteistyötä romanien ja romanijärjestöjen kanssa. Hän tunnistaa, että päällä on väkivallan kierre. ”On kauheata uhoamista heidän omilla foorumeillaan ja koston ajattelua. Kaalefoorumilla kiihotetaan toinen toistaan ja heitetään lokaa – ja sitten lopuksi lähdetään kostamaan”, Enqvist sanoo. Kaalefoorumilla Enqvist viittaa romanien Kaaleet tänne -Facebook-ryhmään.
Väkivalta romaniyhteisöissä menee Enqvistin mukaan sykleittäin. On rauhallisempia jaksoja. Sitten taas leimahtaa. ”Saattaa olla sukujen välisiä ristiriitoja tai huumekauppaan liittyvää.” Poliisin on vaikea vaikuttaa romaniyhteisöjen sisälle. Porukoilla on omat norminsa, ”joihin ei juuri voi ulkopuolelta vaikuttaa”. ”Ei ole myöskään yhtenäistä romanikenttää, joka hallitsisi koko romanikenttää. Siksi vaikuttamiskeinot ovat rajalliset”, Enqvist toteaa.
Monet romanit tietävät ja tunnustavat tilanteen itsekin, mutta kollektiiviseen ongelmaan ei ole helppo ratkaisua. HS haastattelee kahta romania Miska Nyman ja Jani Lindroos:Väkivaltakierre on oire Suomen romaniväestön laajemmasta yhteiskunnallisesta ongelmasta.
Käynnissä on romanien jyrkkä keskinäinen polarisaatio, Miska Nyman sanoo. On syvenevä jako niihin romaneihin, jotka kouluttautuvat, hyväksyvät valtakulttuurin normit ja lait ja päätyvät työelämään. Toisella puolen on etenkin 20–50-vuotiaita miehiä, jotka eivät hyväksy yhteiskuntaa, jättävät koulut kesken ja päätyvät päihde- ja rikoskierteeseen. Yhteiskuntaan integroituvat ja sen ulkopuolelle jäävät romanit yhä useammin välttelevät toisiaan.
Nyman korostaa, ettei kyse ole vain huono-osaisuudesta. Härmän Häjyn ammuskelijat ovat romanien keskiluokkaa. Kyse ei ole aina huumerikollisuudestakaan, vaan väkivalta voi johtua kännistä, lääkkeistä ja romanimiehen kuvitellun kunnian puolustamisesta. Vaikka Härmän Häjy -baarin ammuskelu tapahtui Etelä-Pohjanmaan ytimessä Seinäjoella, useampi romani sanoo HS:lle, että väestö on parhaiten integroitunut muuhun yhteiskuntaan juuri eri puolilla Pohjanmaata.
Siellä romanisuvut ovat kaikkein pisimpään asuneet aloillaan ja juurtuneet. Muualla maassa suvut jatkoivat kiertolaiselämää pidempään, monet vielä 1970-luvulla.
Sekä Nyman että Lindroos korostavat, ettei iso osa romanien ongelmista enää selity valtakulttuurin ennakkoluuloilla ja yhteiskunnan rakenteilla. Olisi aika, että väki katsoisi kriittisesti vanhoja normejaan.
Stereotypiat
Valtaväestöllä on monenlaisia stereotyyppisiä käsityksiä romaneista - suuri osa niistä kuvastanee todellisuutta. Noihin stereotypioihin voivat myös romanit itse vaikuttaa mutta se on hyvin hyvin hidasta. Se vaatisi romanien kollektiivisista toiminta maineen parantamiseksi.
Hyvä maine on vähemmistön jäsenten yhteinen etu eli kuten ranskalainen taloustieteen nobelisti Jean Tirole toteaa ryhmän maine on ryhmän julkishyödyke. Mormonit ovat USA:ssa kyenneet luomaan itsestään stereotypian, että heihin voi luottaa. Keskiluokkaiset amerikkalaiset palkkaavat mielellään juuri mormooneja vaikkapa lastenhoitajiksi. Luottamus syntynee siitä, että mormooniyhteisö valvoo jäsentensä käyttäytymistä tehokkaasti ja muu väestö tietää sen.
Huonomaineisesta ryhmästä voi lisäksi olla hyvin vaikea erota.
Tirole analysoi vähemmistöihin kohdistuvia stereotypioita kirjassaan Economics for the Common Good:
Sociologists rightly emphasize the importance of not observing individuals out of context, that is, without taking into account their social environment. Individuals are part of social groups, and these groups affect how they will behave. The group defines the individual’s identity and the image that he or she wants to project to others and to him- or herself. Individuals serve as models or examples: seeing people close to us, people we trust and with whom we identify, behaving in a certain way affects our behavior. Here I would like to discuss another kind of influence exercised by the group: the influence that operates through the way others view the group. Countries and ethnic or religious groups are perceived as ”honest,” ”industrious,” ”corrupt,” ”aggressive,” or ”concerned about the environment,” in the same way that firms get a good or a bad reputation depending on the quality of their products. Such stereotypes and collective reputations affect the trust placed in members of a group when they interact with people outside the group.
In a way, the group’s reputation (whatever it is at a particular moment in time) is no more than the result of the past behavior of the individuals who compose it. Suppose that individual behavior is observed only imperfectly; in fact, if individual behavior was observed perfectly, individuals would be judged entirely on this behavior, and collective reputation would play no role at all. Conversely, if they were never observed, individuals would make little effort to behave responsibly, because the collective reputation is a public good for the group. Defending the collective reputation entails an entirely private cost but a benefit that is shared by the whole community. This is why there is a tendency toward free-riding. Taxi drivers who charge undue supplements or winemakers who adulterate their wine do great harm to other members of their profession. It is thus possible to reconcile methodological individualism (the taxi driver will pursue his own interest, which may not coincide with that of the group) and holism (according to which the behavior of individuals cannot be understood without considering the properties of the whole of which they are parts).
Individual behavior and collective behavior are, to some extent, complementary. An individual has weak incentives to behave well if his community has a bad reputation, because he will not be trusted by others anyway and therefore will have fewer opportunities to interact with – and less incentive to develop a good reputation among – those outside his community. In turn, this rational behavior by the individual reinforces others’ prejudices regarding the group and contributes to its negative stereotype. Two groups that are, a priori, identical may have very different stereotypes. It is possible to show, moreover, that collective reputations are subject to hysterisis; in particular, a country, a profession, or an enterprise can suffer from prejudices for a very long time before being able to correct its reputation. Thus it is better to avoid a bad collective reputation at all costs, because it can become self-fulfilling and may very well persist.
