torstaina, joulukuuta 31, 2015

Iloinen uutinen väestönlaadun rintamalta.: Dysgenia hidastuu voimakkaasti

Pitkään kehitys on länsimaissa ollut sen suuntaista, että heikkolaatuisin (merkityksessä alhaisen äo:n) väestö lisääntyy nopeammin kuin korkealaatuinen. Nyt trendi on ainakin USA:ssa kääntynyt voimakkaasti. Koulutetuimpien naisten syntyvyys on noussut 50% parissakymmenessä vuodessa.

Miesten osalta toki trendi on ollut jo pitempään, että korkeasti koultetuilla - ja siis keskimäärin älykkäämmillä - on enemmän lapsia - ja usein useammasta avioliitosta - kuin vähemmän koulutetuilla.



(Lähde: http://www.voxeu.org/article/highly-educated-women-no-longer-have-fewer-kids)

tiistaina, joulukuuta 29, 2015

Eurooppa-linnoitus on yhteinen asiamme

Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla. Mutta jossain vaiheessa todellisuus tulee vastaan ja "lusikka otetaan kauniiseen käteen". 
Suomen Kuvalehden mukaan Euroopassa Viktor Orbánin pakolaispolitiikka on saamassa laajempaa kannatusta eikä vain nationalistien tai Putinin kavereiden keskuudessa.
Unkarin liberaaliin älymystöön lukeutuva kirjailija György Konrád totesi: ”On tuskallista myöntää, mutta tässä asiassa Orbán oli oikeassa ja liittokansleri Angela Merkel väärässä”.
”Saksan politiikka on vaarallista. Suurin osa Eurooppaan pyrkivistä ei suinkaan ole sotaa pakenevia syyrialaisia vaan parempaa toimeentuloa etsiviä siirtolaisia”, totesi taas Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk.
"On yksin Orbánin ansiota, että keskustelu turvapaikanhakijoiden sijoittamisesta on siirtynyt siihen, miten vyöry saataisiin pysäytettyä”, kirjoitti liberaali Politico-lehti.
Eurooppaan kohdistuva laaja islamilainen maahanmuutto ei pysähdy ilman, että kaikki Euroopan kansat ymmärtävät ideaalin Eurooppa-linnoituksesta - ideaalin, jota tähän mennessä liberaalit Eurooppa-keskustelijat ovat pitäneet lähinnä fasistisena. Mika Keränen kirjoitti Sarastuksessa:
Eurooppa-linnoitus” vilahteli käsitteenä siis jo 90-luvun integraatiokeskustelussa. Se oli eräänlainen bête noire myös Suomessa sellaisille EU-jäsenyyden kannattajille, joiden Eurooppa-käsitys oli läpikotaisin valistusfilosofian turmelema. Euroopasta ei kuulemma missään oloissa saisi tulla ”linnoitusta”. Ja tämän sortin ”eurooppalaisiahan” meillä riitti, korkeintavaltionjohtoa myöten....
[Tosiasiassa edes ei ole] kysymys siitä, onko Eurooppa-linnoitus toivottava kehityssuunta maanosallemme; se ei ainoastaan ole toivottava, se on suorastaan koko yhdistyneen Euroopan olemassaolon edellytys, aivan kuten roomalainen limes oli Rooman sine qua non. Kysymys onkin siitä, ovatko eurooppalaiset kypsiä hyväksymään tämän tosiasian ja sulkeutumaan ulkomaailmalta edes niissä puitteissa kuin se on realistisesti ajatellen mahdollista. Vaikka nykyinen kriisi on herättänyt maanosan miettimään keinoja tehostaa ulkorajojen valvontaa ja yhteistä puolustusta, vaikka se on herättänyt jopa orastavaa tietoisuutta monikulttuurisuuden syvästä ongelmallisuudesta ja Euroopan vastaanottamien maahanmuuttovirtojen kestämättömyydestä, niin sopii epäillä, löytyykö aitoa linnoitus-mentaliteettia vielä tässä vaiheessa riittävästi.
Joka tapauksessa nämä toimet, joita on nyt otettu, saattavat olla askel oikeaan suuntaan. Naapurustomme ja siellä erityisesti islamilaisen Lähi-idän luonne takaavat sen, että näitä kriisejä, myös terrori-iskuja, tulee jatkossa lisää ja kaiken todennäköisyyden mukaan entistä rajumpina. Ja kun kerran kunnolla räjähtää, niin se saattaa johtaa eurooppalaisten keskuudessa lopulliseen mentaaliseen muutokseen; toistettakoon, että EU kehittyy kriisien kautta. Euroopan integraatiokehityksen suuriin ja kiistattomiin saavutuksiin kuuluu ilmeisen pitkäkestoinen (en sano ”ikuinen”) rauha Euroopan sisällä; sota sellaisten vanhojen kiistakumppanien kuin Saksa ja Ranska välillä on jo pitkään ollut käytännössä mahdoton. Ja siinä on saavutusta tarpeeksi. Eurooppalainen rauha ja vakaus eivät ole vientikelpoisia tuotteita, ja jos tämä lopulta hyväksytään, kuten aikoinaan roomalaiset lopulta hyväksyivät sen, että heidän (todellinen tai kuviteltu) kutsumuksensa viedä sivistystä ja järjestystä maailmaan oli tullut luonnollisille äärirajoilleen, niin silloin ehkä näemme Euroopanlimeksen nousevan sijoillensa. Tai sitten emme.
Sanoisin myös, että se, että Euroopan kansat ja eurooppalaiset ihmiset kerääntyvät Eurooppa-linnoituksen lipun taakse on myös ainoa tapa, jolla pysäytämme putinismin jatkuvan leviämisen Eurooppaan. Eurooppa-linnoitus on julkishyödyke.
Haluan huomauttaa, että en kannata Orbánin politiikkaa muuten - en erityisesti hänen kansalaisyhteiskuntaan suuntautuneita rajoituksiaan tai veljeilyään venäläisen kanssa.

sunnuntai, joulukuuta 27, 2015

‘Bell Curve’ täyttää 20 vuotta - Charles Murrayn haastattelu

‘The Bell Curve’ täytti 20 vuotta ja Charles Murrayta haastateltiin kirjan tiimoilta. Kirjan oleelliset pointit pätevät Murrayn mukaan edelleen:

1. Se paljonko ihminen saa palkkaa ja muutenkin pärjää elämässä on yhä enemmän riippuvainen äo:sta. On syntynyt kirjan ennusteen mukaisesti kognitiivinen eliitti, joka tienaa oleellisesti paremmin kuin muu väestö.

American political and social life today is pretty much one great big “Q.E.D.” for the two main theses of “The Bell Curve.” Those theses were, first, that changes in the economy over the course of the 20th century had made brains much more valuable in the job market; second, that from the 1950s onward, colleges had become much more efficient in finding cognitive talent wherever it was and shipping that talent off to the best colleges. We then documented all the ways in which cognitive ability is associated with important outcomes in life — everything from employment to crime to family structure to parenting styles. Put those all together, we said, and we’re looking at some serious problems down the road. 

Murray kannattaa kansalaispalkkaa sen epäoikeudenmukaisuuden edes pieneksi korjaamiseksi, että ihmisten mahdollisuudet ovat äo-erojen takia hyvin erilaiset.

2. Valkoisten ja mustien välinen ero on säilynyt Murrayn mukaan suunnilleen saman kokoisena.

Here’s what Dick and I said [1995]: "There is a mean difference in black and white scores on mental tests, historically about one standard deviation in magnitude on IQ tests (IQ tests are normed so that the mean is 100 points and the standard deviation is 15). This difference is not the result of test bias, but reflects differences in cognitive functioning. The predictive validity of IQ scores for educational and socioeconomic outcomes is about the same for blacks and whites."

Those were our confidently stated conclusions about the black-white difference in IQ, and none of them was scientifically controversial. See the report of the task force on intelligence that the American Psychological Association formed in the wake of the furor over “The Bell Curve.”
What’s happened in the 20 years since then? Not much. The National Assessment of Educational Progress shows a small narrowing of the gap between 1994 and 2012 on its reading test for 9-year-olds and 13-year-olds (each by the equivalent of about 3 IQ points), but hardly any change for 17-year-olds (about 1 IQ-point-equivalent). For the math test, the gap remained effectively unchanged for all three age groups.

On the SAT, the black-white difference increased slightly from 1994 to 2014 on both the verbal and math tests. On the reading test, it rose from .91 to .96 standard deviations. On the math test, it rose from .95 to 1.03 standard deviations.

If you want to say that the NAEP and SAT results show an academic achievement gap instead of an IQ gap, that’s fine with me, but it doesn’t change anything. The mean group difference for white and African American young people as they complete high school and head to college or the labor force is effectively unchanged since 1994.

Miksi kotouttaminen ei onnistunut - vastaanottajamaiden politiikan epäonnistuminen

Hyvä ja kattava artikkeli mainstream-lehdestä (Foreign Affairs) siitä miksi maahanmuuttajien integroituminen Eurooppaan ei ole ollut tehokasta.

Ihmisten jakautuminen erillisiksi etniseksi yhteisöiksi oli suurelta osin eurooppalaisen ns. monikulttuurisuus-politiikan seuraus, eikä välttämättä maahanmuuttajien oma pyrkimys. Radikaalit muslimi-järjestöt ovat sittemmin ottaneet kaiken hyödyn tästä monikultturismin luomasta osin keinotekoisesta etnisestä jakautumisesta:

"Take Muslim identity. Today there is much talk in European countries of a so-called Muslim community—of its views, its needs, its aspirations. But the concept is entirely new. Until the late 1980s, few Muslim immigrants to Europe thought of themselves as belonging to any such thing. That wasn’t because they were few in number. In France, Germany, and the United Kingdom, for example, there were already large and well-established South Asian, North African, and Turkish immigrant communities by the 1980s.

The first generation of North African immigrants to France was broadly secular, as was the first generation of Turkish immigrants to Germany. By contrast, the first wave of South Asian immigrants to arrive in the United Kingdom after World War II was more religious. Yet even they thought of themselves not as Muslims first but as Punjabis or Bengalis or Sylhetis. Although pious, they wore their faith lightly. Many men drank alcohol. Few women wore a hijab, let alone a burqa or a niqab (a full-faced veil). Most attended mosque only occasionally. Islam was not, in their eyes, an all-encompassing philosophy. Their faith defined their relationship with God, not a sacrosanct public identity.

Members of the second generation of Britons with Muslim backgrounds were even less likely to identify with their religion. The same went for those whose parents were Hindu or Sikh. Religious organizations were barely visible within minority communities. The organizations that bound immigrants together were primarily secular and often political; in the United Kingdom, for example, such groups included the Asian Youth Movements, which fought racism, and the Indian Workers’ Association, which focused on labor rights.

Only in the late 1980s did the question of cultural differences become important. A generation that, ironically, is far more integrated and westernized than the first turned out to be the more insistent on maintaining its alleged distinctiveness. The reasons for this shift are complex. Partly they lie in a tangled web of larger social, political, and economic changes over the past half century, such as the collapse of the left and the rise of identity politics. Partly they lie in international developments, such as the Iranian Revolution of 1979 and the Bosnian war of the early 1990s, both of which played an important role in fostering a more heightened sense of Muslim identity in Europe. And partly they lie in European multicultural policies.

Group identities are not natural categories; they arise out of social interaction. But as cultural categories received official sanction, certain identities came to seem fixed. In channeling financial resources and political power through ethnically based organizations, governments provided a form of authenticity to certain ethnic identities and denied it to others.

Multicultural policies seek to build a bridge between the state and minority communities by looking to particular community organizations and leaders to act as intermediaries. Rather than appeal to Muslims and other minorities as citizens, politicians tend to assume minorities’ true loyalty is to their faith or ethnic community. In effect, governments subcontract their political responsibilities out to minority leaders."

Siitä en toki ole samaa mieltä, että ryhmä- identiteetti olisi jotenkin luonnoton - mitä lie luonnottomuudella sitten tässä tarkoitetaankaan. Mutta kieltämättä se voi joskus johtaa ongelmiin. 

perjantaina, joulukuuta 25, 2015

Vuoden 2015 kirja evoluutiosta

Lyhyehkö arvosteluni antropologi Joe Henrichin uudesta kirjasta The Secret of Our Success: How Culture Is Driving Human Evolution, Domesticating Our Species, and Making Us Smarter on luettavissa Amazonin webbisivulla.

keskiviikkona, joulukuuta 23, 2015

Paikallinen sopiminen yhteisöllisyyden näkökulmasta

Puhutaan paljon paikallisesta sopimisesta työmarkkinoilla. Paikallinen sopiminen on vaihtoehto toisaalta a) keskitetyille ja liittokohtaisille yleissitoville sopimuksille ja myös sille, että b) jokainen työntekijä sopii erikseen työnantajan kanssa työehdoista markkinalähtöisesti

Nämä kolme mallia eivät tietenkään ole kokonaan poissulkevia. Vaikka työehdoista ja palkankorotuksista sovitaan Suomessa keskitetysti, palkasta sovitaan ainakin yksityisissä yrityksissä työhönoton yhteydessä varsin markkinalähtöisesti. Keskitetyn ja liittokohtaisen sopimisen suurin ongelma on, että se ei mahdollista palkkojen alentamista ja nostamista yrityksen taloudellisen tilanteen mukaan.

Esimerkiksi Osmo Soininvaara kannattaa paikallista sopimista:

Juhana Vartiainen on varoittanut yrityskohtaisista työsopimuksista. Ranskassa ay-liikkeen voima ulosmitata yrityksen tuottavuuden nousu palkankorotuksina on johtanut haluttomuuteen investoida. Paikallinen sopiminen voi vaarantaa talouden kehityksen.
Samasta syystä kuin sähkön pitää maksaa kaikille yhtä paljon, pitäisi työn hinnankin olla kilpaileville yrityksille sama – myös Suomessa toimivissa lentoyhtiöissä. Jos jokin yritys ei näillä ehdoilla pärjää, sen on syytäkin vapauttaa työvoimansa tuottavampien yritysten käyttöön: luova tuho.
Vai onkohan sittenkään näin? Viime aikoina luova tuho on ollut melkein pelkkää tuhoa. Uusia työpaikkoja on syntynyt hitaammin kuin vanhoja on kuollut pois. Voisiko kannattamattomissa yrityksissä tinkiä yhteisestä palkkatasosta edes laskusuhdanteen aikana työpaikkojen turvaamiseksi?
Saksassa työehtosopimukset joustavat huonoina aikoina alaspäin. Yritys ja sen työntekijät voivat sopia valtakunnallista tasoa matalammista palkoista. Samalla työnantaja joutuu sitoutumaan säilyttämään työpaikat, mikä ei aina yrityksen tilannetta helpota.
Saksassa työttömyys on vähäistä, mutta työn tuottavuus on kehittynyt heikosti. Työpaikkojen suojeleminen luovalta tuholta hidastaa kasvua pitkällä aikavälillä. Saksan malli on hyvä, jos arvostaa enemmän taloudellista turvallisuutta kuin elintason nousua.
Kannatan myös lämpimästi paikallista sopimista tosin osin eri logiikalla kuin Soininvaara. (Se pitääkö paikallisesta sopimisesta antaa laki, jolla yritykset pakotetaan sopimaan työntekijöidensä kanssa työn ehdoista, minulla ei ole kantaa.) Kannatan paikallista sopimista sanoisinko yhteisöllisyyden logiikalla:
Yritys, jossa työntekijät ja työnantaja kokevat, että heillä on suurelta osin yhteinen etu ajettavana, toimivat tehokkaammin, kuin yritykset missä työnantajan ja työntekijän suhdetta leimaa ensi sijassa ristiriita. 
Yksittäisen työntekijän (tai kollektiivisen sopimisen tapauksessa työntekijä-joukon) välillä vallitsee tietysti aina jonkinasteinen ristiriita: Työntekijä haluaa saada mahdollisimman paljon palkkaa ja työnantaja haluaa pitää palkkakustannukset alhaalla. Toisaalta työnantaja haluaa taata että työntekijä tekee mahdollisimman hyvin lisäarvoa. Uusklassisen taloustieteen rationaalisen aktorin teorian mukaan työntekijä taas haluaa minimoida työpanoksensa - ja koska työsopimuksen on vaikea kattavasti sitouttaa työntekijä tiettyyn työn tasoon paitsi hyvin suoraviivaisesti mitattavassa työssä, syntyy ainakin teoriassa tehokkuusongelma: Vaikka yhteinen etu olisi, että työntekijä maksimoisi työsuorituksensa ja työnantaja maksaisi siitä hyvän palkan, tosiasiassa tätä yhteistä etua ei useinkaan saavuteta. Yritys menee ääritapauksessa konkurssiin - ja työntekijä ja työnantaja menettävät molemmat taloudellisesti ja henkisesti.
Onneksi yritysten välinen verinen kilpailu myös takaa sen, että yritykset, jotka ovat jollain keinoin onnistuneet ratkaisemaan luottamusvajeen ongelman, voittavat olemassaolon taistelussa ja siksi sellaisten yritysten määrä kasvaa, joissa vallitsee luottamuksen ilmapiiri. Yhden yrityksen keksimiä hyviä ratkaisuja voidaan imitoida muissakin yrityksissä. Olen vakuuttunut, että paikallinen sopiminen toisaalta edistää sitä, että työntekijät kokevat yrityksen edun paremmin omakseen - ja suostuvat hätätilanteessa jopa palkanalennuksiin. Toisaalta paikallinen sopiminen tilanteessa, jossa luottamus puuttuu yrityksen sisällä kokonaan, voi myös heikentää ennestään hyvin huonon luottamuksen yrityksen tuottavuutta. Soininvaaran esimerkki ranskalaisista yrityksistä kuvaa tällaista casea.
Paikallinen sopiminen siis todellakin erottaa jyvät akanoista:
1. ennestään melko hyvän luottamuksen yrityksissä tehokkuus paranee entisestään ja 
2. ennestään heikohkon luottamuksen yrityksissä yrityksen työntekijöiden ja työnantajien on joko kyettävä ratkaisemaan luottamuspula tai ajauduttava tilanteeseen, jossa kaikki keskittyvät repimään kaiken irti yrityksestä ennen lopullista tuhoa.
Kannatan paikallista sopimista en siksi että se hidastaisi luovaa tuhoa kuten Soininvaara vaan siksi, että se uskoakseni tehostaa luovaa tuhoa. Luova tuho tappaa heikon yhteen hiileen puhaltamisen yrityksiä, joissa on epämiellyttävää olla töissä ja jotka tekevät huonoa tulosta. (Ehkä Ranskassakin yritysten äärimmäinen sisäinen hierarkkisuus ja luokkataisteluperinne hiljalleen heikkenevät konkurssien kautta.) 
Ps. Luova tuho ei tietysti kokonaan likvidoi alhaisen luottamuksen yrityksiä, koska rappion logiikka takaa aina, että korkean luottamuksen yritykset rappeutuvat jossain vaiheessa ja menettävät yhteen hiileen puhaltamisen kulttuurin. Konkurssi ratkaisee toki ongelman, mutta ei välittömästi.
Lähteet:
2. Oma melkein kolmenkymmenen vuoden kokemus yritysmaailmasta.
3. Taloustiteilijä George Akerlofin kirja Identity Economics: How Our Identities Shape Our Work, Wages, and Well-Being.

keskiviikkona, joulukuuta 16, 2015

Valkoisen miehen rappio?

Referoin aiemmin Charles Murrayn kirjaa USA:n valkoisen alaluokan rappiosta. Merkittävä osa valkoisista miehistä on Murrayn mukaan pudonnut työmarkkinoilta. Työmarkkinoilta putoamiseen liittyy myös putoaminen perhe-järjestelmän ulkopuolelle: Miehet, jotka eivät elä lastensa kanssa tai joille ei ole lapsia, ovat USA:ssa tilastollisesti tehottomampia yhteiskunnan jäseniä kuin muut miehet. Syy/seuraus-suhde on ilmeisesti kaksisuuntainen.

Valkoisen alaluokan (alin 30%) rappio kuminoituu avioliiton merkityksen romahtamisena ja isättömien lasten määrän räjähtämisenä. Kun miehellä ei ole perhettä eli kun hän ei edes koe sitä porukkaa, joka ehkä asuu samassa asunnossa kuin hän ja jossa hän saa naiselta seksiä, omaksi perheekseen, jonka eteen hänen pitäisi tehdä työtä, mies syrjäytyy usein työmarkkinoilta. Jos ei kokonaan, ainakin hänestä tulee alisuorittaja. Kaikkinainen naapuriapu esimerkiksi lasten kasvatuksessa on alaluokan lähiöissä degeneroitunut siihen, että yksihuoltaja-äiti sysää lapsensa lasten äidinäidille. Rikollisuus on lisääntynyt ja yhteisöllisyys on romahtanut.

Tässä väitteessä ei tietenkään ole sinällään mitään uutta. Murray tuo keskusteluun kaksi uutta asiaa a) raaan tilastotiedon, joka osoittaa ilmiön laajuuden ja b) poliittisen johtopäätöksen. Jättäessään suositukset kirjan loppuun hän tekee kirjastaan helpommin hyväksyttävän myös konservatiiveille ja vasemmistoliberaaleille.

Kopioin tähän muutaman tilasto-tiedon. 

Eronneiden osuus avioliiton solmineista on noussut valkoisen alaluokan keskuudessa 35%:iin ja on jatkuvassa nousussa, kun se ylemmän keskuudessa on kymmenen prosentin luokkaa ja tasaantunut. Naimattomien määrä on vastaavasti 25% ja 10%. Myös tyytyväisyys omaan avioliittoon on alaluokan keskuudessa laskenut nopeasti ja on jatkuvassa laskussa, kun taas ylemmän keskiluokan keskuudessa tyytyväisyys omaan avioliittoon on korkea ja nousussa. 40-vuotiaiden alaluokan äitien alaikäisistä lapsista 25% asuu molempien vanhempien luona kun vastaava luku on ylemmän keskiluokan keskuudessa 85%. 


Mitä Charles Murray ei omien sanojensakaan mukaan kuitenkaan havainnut hyvin perusteellisen kirjansa kirjoittamisen aikaan oli se seikka, että keski-ikäisten valkoisten miesten kuolleisuus on USA:ssa kasvanut voimakkaasti. Myös keskiluokan parissa. Samaan aikaan muiden väestöryhmien miesten kuolleisuus on alentunut voimakkaasti. Samaa ilmiötä ei ole havaittu muissa kehittyneissä maissa - kylläkin kommunismin romahtamisen jälkeisenä aikana Venäjällä.


Economist-lehden mukaan välitön syy kuolleisuuden kasvuun on alkoholimyrkytysten ja huumeiden yliannostus-kuolemien kasvu. Ilmeisesti perimmäisempi syy on masennuksen kasvusta johtuva alkoholin ja huumeiden käytön voimakas lisääntyminen. (Katso varsin dramaattinen kuva kuoleman syistä.)

Kun on seurannut Suomea kuukautta vaille 60 vuotta, ei voi olla havaitsematta, että miehen asema yhteiskunnassa on Suomessa heikentynyt voimakkaasti ja syrjäytyminen on lisääntynyt. Kuolleisuusluvut eivät ilmeisesti ole vielä nousseet - Suomessa miesten elämäntapojen fyysinen tervehtyminen on vielä peittänyt tällaiset ilmiöt.

sunnuntai, joulukuuta 13, 2015

Ranskan vaalit, maahanmuutto ja Putinin morsiamet

En ole mitenkään innostunut Front Nationalin voitosta Ranskan vaaleissa.

On tietysti tärkeää, että sunnimuslimien maahanmuutolle vihdoin pannaan stoppi. Alkaa olla varsin selvää, että sunniarabien maahanmuuton mukana tulee suuri joukko radikalisoitunutta ääri-islamilaista väkeä. Jopa terroristeja. Vaikka suurin osa sunniarabeista saattaa olla kunnollista työtä etsivää väkeä, radikalisoitumisen riski on koko sunniarabi-väestön keskuudessa korkeaa.

Radikalisoituvat ovat useimmiten materiaalisesti hyvin integroituneita, hyvin koulutettuja ja keskituloisista perheistä olevia toisen tai kolmannen polven sunneja. Radikalisoituminen ei ole reaktio syrjäytymiseen vaan syyt ovat monimutkaisemmat:

"A survey of British jihadists by researchers at Queen Mary College in London found that support for jihadism is unrelated to social inequality or poor education; rather, those drawn to jihadist groups were 18- to 20-year-olds from wealthy families who spoke English at home and were educated to a high, often university, level. In fact, “youth, wealth, and being in education,” as the study put it, “were risk factors.”
... What draws young people (and the majority of would-be jihadis are in their teens or twenties) to jihadi violence is a search for something a lot less definable: for identity, for meaning, for belongingness, for respect. Insofar as they are alienated, it is not because wannabe jihadis are poorly integrated, in the sense of not speaking the local language or being unaware of local customs or having little interaction with others in the society. Theirs is a much more existential form of alienation."  (Lähde: Foreign Affairs.)

Hyvä, että Front Nationalin vaalimenestys osoittaa nyt Euroopalle, että kantaväestö on kyllästynyt sunniarabien maahanmuuton aiheuttamiin ongelmiin.

Suhtaudun kuitenkin Front Nationaliin erittäin epäluuloisesti siksi, että se on selkeästi tukenut Putin  politiikkaa, kuten olen itsekin Sarastus-artikkelissani kuvannut, ja siksi Front Nationalin toiminta tukee Suomen vihollista.

Venäjän uhka on Suomessa ja muissa Venäjän rajamaissa todellisuudessa suurempi ongelma kuin islamismi, vaikka moni haluaa vähätellä tätä. Ylipäätään minun on hyvin vaikea ottaa vakavasti ihmisiä, jotka puhuessaan aivan oikein islamilaisen radikalismin ongelmasta, ohittavat kaikki muut ongelmat vähättelemällä tai jopa kieltämällä ne.

Toki täytyy sanoa, että islamismin ongelmaan keinot ovat selkeämmät. Estetään sunniarabien maahanmuutto. Venäjän uhkaan vastaaminen on vaikeampaa, koska silloin kun Suomella vielä oli mahdollisuus mennä Natoon ilman Venäjän välitöntä aggressiivista reaktiota, Suomen ulkopoliittinen johto Putinin ystävä Tarja Halonen etunenässä teki kaikkensa, jotta se ei onnistuisi. Nyt Natoon meno saattaa olla jo mahdotonta - olemme Venäjän armoilla.

Huolestuttavaa on myös, että osa maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvia ei vain vähättele Venäjän uhkaa, vaan suorastaan ajaa Putinin agendaa. Lukiessani Facebookissa tai Kokoomuksen Verkkouutisissa Venäjän trollin tekstiä olen alkanut toimia niin että, klikkaan nimeä ja yritän arvioida Facebook-seinältä puoluekannan. Lähes aina kun puluekanta selviää, trolli on PS:n tai Muutoksen tai Itsenäisyyspuolueen kannattaja. Toki SDP/SAK:n kannattajia tai vanhoja taistolaisia on jonkun verran mukana.

Euroopan Unionin mureneminen edistää sekin lähinnä Putinin etua. Suomi on niin yksin maailmassa tällä hetkellä Venäjä-vihollisen uhan alla, että jos se menettää kaiken kukkuraksi EU-jäsenyyden ja EU:n vaatimattomat turvatakuut, se on todella yksin.