sunnuntaina, tammikuuta 30, 2011

Nokian dilemma ja ekosysteemien taistelu

Nokian pääjohtaja sanoi pari päivää sitten: "The game has changed from battle fo devices to war of ecosystems," ... "[Nokia must] build or join a competitive ecosystem."

Kirjoitin aiemmin (elokuussa) näin:

Nokian moka ei ehkä kuitenkaan ole niinkään nähtävissä satsaamisena väärään teknologiaan vaan väärään liiketoimintamalliin. Android, joka tullee korvaamaan Symbianin älypuhelinten tärkeimpänä käyttöjärjestelmänä, ei ole vain teknisesti parempi, vaan tuo mukanaan erilaisen liiketoimintamallin tai pikemmin paremman ekosysteemin.

Android-ekosysteemi on avoimempi kuin vanha ekosysteemi. Android-ekosysteemi mahdollistaa korkeamman innovaation tason, kun käyttöjärjestelmä, sovellukset ja sovelluskauppa on eri käsissä kuin laitteet. Laitevalmistajat (HTC, Samsung, Sony-Ericsson) kilpailevat tavallaan siitä, kuka kykenee tuottamaan parhaan laitteen Android-sovellusten käyttöön. Saman asian voisi sanoa hieman yli-yksinkertaistaen: Laitevalmistajat kilpailevat siitä kuka kykenee tuottamaan parhaan laitteen Googlen sovellusten (gmail, chrome, blogger, google maps, youtube,...) ja mainosten mobilisointiin.

Laitevalmistajat tekevät siis vain sen minkä osaavat parhaiten ja kilpailevat keskenään, mikä on kuluttajan etu.


Luulen että Elop tarkoitti ekosysteemillä jotain tuollaista.

Markkinoiden vapauttaminen - case Kiina

Markkinoita kritisoidaan nykyään mm. Afrikan köyhyydestä, ilmastonmuutoksesta ja talouskriisistä. Kritiikki on useissa tapauksissa täysin kohtuutonta.

Toki markkinoiden vapauttaminen epäonnistui 90-luvun alussa dramaattisesti ainakin Venäjällä ja johti kansallisomaisuuden uusjakoon muutamille ns. oligarkeille. Mutta markkinoiden vapauttaminen Kiinassa oli taas maailman kaikkien aikojen suurin onnistunut köyhyyden vastainen operaatio.

Ero Venäjän ja Kiinan markkinoiden vapauttamisoperaatiossa oli lisäksi se, että markkinoiden vapautus ja yksityistäminen alkoi Kiinassa alhaalta ylöspäin yksittäisten kylien talonpoikien toiminnan tuloksena. Yksityistäminen - kollektiivien purkaminen - oli laitonta ja kyläläiset toimivat salaa. Yksityistäminen alkoi vuonna 1978 ja levisi pian ensimäisestä kylästä toiseen. Valtiovalta rankaisi aluksi yksityistäjiä kuin mitäkin rikollisia mutta tajuttuaan yksityistämisen suuret hyödyt Kiinan johto hyväksyi tapahtuneen 1982 ja lakkautti lopelta kansankommuunit kokonaan vuonna 1984:

John McMillanin Reinventing the Bazaar: The Natural History of Markets kertoo:

China’s agriculture switched from collective to individual production in the late 1970s. The marketization of agriculture lifted hundreds of millions of Chinese out of dire poverty. It was the biggest antipoverty program the world has ever seen....

Desperation had hit the farmers of Xiaogang village in China’s Anhui province by 1978. The commune on which they worked collectively was dysfunctional. Known as the granary of China, Anhui contains some of the nation’s most fertile land. But Xiaogang’s twenty families were not producing enough rice to feed themselves. They had been reduced to relying on begging in other regions. In years of unfavorable weather they starved. Fearful of being arrested, the villagers met secretly and agreed to parcel out the communal land among themselves. They made a three-part resolution. First, as they were flouting government policy, the contracting of land to individual households was to be kept strictly secret; it was not to be divulged to any outsider. Second, they would continue to deliver the stipulated amount of rice taxes to the state. Third, if any of them were jailed, the others would raise their children until they were eighteen years old. They signed the pact with their thumbprints. A rapid turnaround followed. The farmers of Xiaogang immediately became more productive. “Now is different from the past,” one said. “We work for ourselves.” Working their own plots of land, they could see a direct link between their effort and their rewards. Any of their output beyond what they owed the state they now retained to use for themselves or to sell. The amount of land planted in rice nearly doubled in one year, and the village began producing a rice surplus. As a farmer said, “You can’t be lazy when you work for your family and yourself...

Provincial Communist Party officials visited the village and gave their blessings. Then a high-level Beijing official traveled to Xiaogang and neighboring villages to study the effects of individual farming. His report, which concluded that individual farming increased output and improved living standards, became influential when it was circulated among the national leaders. At a Communist Party conference in 1982, four years after the Xiaogang villagers’ meeting, China’s paramount leader Deng Xiaoping endorsed the reforms. In 1983 the central government formally proclaimed individual farming to be consistent with the socialist economy and therefore permissible. By 1984, just six years after Xiaogang started the movement, there were no communes left....


Ennen yksityistämistä talonpoikien insentiivi tehdä työtä oli alhainen ja yksityistäminen johti valtavaan tuottavuuden kasvuun. Ensin maataloudessa. Maatalouden tuottavuuden kasvu johti työvoimaresurssien vapautumiseen. Kyliin perustettiin tehtaita ja ylijäämätyövoima pääsi niihin töihin:

The missing incentives translated into low output. Agricultural productivity was actually lower in 1978 than it had been in 1949, when the communists took over.

Whereas in the commune system decisions were made by the collective leadership, in the new system farmers were free to decide what crops to grow and what animals to keep. Farmers experimented with new seed varieties and began to plant a diverse range of fruits and vegetables. As one farmer said, now “everyone uses his brain.”Read more at location 1908.

Between 1978 and 1980, the prices the farmers received rose about 30 percent. Food production grew by over 60 percent between 1978 and 1984. Farmers’ incomes grew by 20 percent each year over this period. This growth was the direct result of the introduction of market incentives.Read more at location 1912.

The agricultural reforms led to a transformation of the rest of China’s economy. The increase in productivity freed labor and capital to be moved into industrial production. Rural factories were set up at a rapid clip, creating employment for people who otherwise would have been underemployed as farmers. By 1989, a decade after individual farming started, almost one-fourth of the rural workforce was working in industry.Read more at location 1919.

National income per head of population grew at a rate of over 8 percent for more than twenty years, meaning that the average person’s income quadrupled.Read more at location 1923.

The number of rural poor, according to World Bank data, fell by 170 million in the brief period of the six years from 1978 to 1984.


Kirja kertoo myös hauskan yksityiskohdan länsimaisten ihmisten naiviudesta. Näyttelijä Shirley MacLane oli käynyt kulttuurivallankumouksen aikana Kiinassa ja "tutustunut" monen länsimaisen taiteilijan ja tiedemiehen kanssa kiinalaisten elämäään:

Visiting a remote village, MacLaine met a white-bearded scholar, who told her that he felt much happier and more fulfilled on the commune, toiling in the fields from dawn to dusk growing tomatoes, than he used to feel working in a university. The scholar’s affirmation had deeply moved her, MacLaine earnestly recounted. Deng, who had himself been forced to work for a time on a commune, patiently let her finish her tale. Then he dryly responded, “He lied.”

Tiedemiehet menivät tietenkin myös halpaan - jopa taloustieteilijät:

Chairman Mao Zedung’s admirers in the West during the 1960s and 1970s liked to point to China’s communes as a new and better way of organizing life. The communes were, supposedly, humane workplaces in which concern for one’s neighbor replaced the rapacity of the market. Visitors to China would return home proclaiming the communes a triumph. Joan Robinson, a famous Cambridge University economist, asserted that as a result of “the appeal to the people to combat egoism and eschew privilege,” China was economically successful. “Peasants are taught to feel that they are working for the nation, for the Revolution and for all the oppressed people of the world, but they are clearly and obviously doing good for themselves at the same time.”9 Robinson wrote her fulsome assessment of the communes in 1976, just two years before the Xiaogang peasants, who really did know what it was like to live on a commune, risked arrest to disagree.

Yksityistäminen alhaalta ylöspäin tapahtui siis aivan samalla tavalla kuin tyttöjen ympärileikkauksesta luopuminen Senegalissa. Instituution muutos alkoi pienen ryhmän yhteistoiminnan tuloksena ja levisi ryhmästä ryhmään. Lopulta valtio lakkautti ja illegalisoi aikaisemman käytönnön.

torstaina, tammikuuta 27, 2011

Katu - osa 2

Arvelin aiemmin, että jos Tunisian kansannousu leviää Egyptiin, lopullinen voittaja on islamismi. Nyt Egyptin kansannousu on alkanut mutta vielä uskotaan demokratian voittoon:

Ulkoministeri Alexander Stubbin (kok) mielestä Tunisian ja Egyptin tapahtumat kertovat liberaalin demokratian kaipuusta maiden kansalaisten keskuudessa.

"Maailmassa ei ole vielä löydetty parempaa hallintomallia kuin liberaali demokratia yhdistettynä sosiaaliseen markkinatalouteen. Kun nämä kaksi päästetään kukkaan, mitä tahansa voi tapahtua", Stubb vastasi kysymykseen Pohjois-Afrikan levottomuuksien syistä.


Ainakin virallisissa puheissa luotetaan demokratian etenemiseen:

Mrs Clinton said Egypt was facing "an important opportunity to implement political, economic and social reforms that respond to legitimate needs and interests of the Egyptian people"... "We support the universal right of the Egyptian people, including the right to freedom of expression, association and assembly,"

Keskustelin toissailtana iranilaisen naisen kanssa, joka kertoi Iranin vuoden 1978 kansannoususta. Melkein kaikki olivat innostuneita kun kansannousu voitti - luottamus demokratian lopulliseen voittoon oli laajaa. "Kukaan ei olisi voinut kuvittellakaan mihin se johtaa." Hetken juhla päättyi nopeasti ja vallankumous söi lapsensa tai ainakin osan heistä: Vallankumoukseen osallistunut vasemmisto oli pian maan alla - usein sanan konkreettisessa merkityksessä.

Poliitikkojen virallinen optimismi - ja länsimaisen sivistyneistön naivi optimismi - on vielä laajaa. Mutta monet varmasti pelkäävät, että Egypti on lähtemässä Iranin tielle.

sunnuntaina, tammikuuta 23, 2011

Valtio, libertarismi ja vapaus

Libertalismi anarkokapitalistisessa muodossaan hylkää valtion: valtiota ja muita poliittisia julkisyhteisöjä kuten kuntia ja maakuntia ei ole ja ihmiset kuuluvat valtioiden sijasta yksityisiin, itsenäisiin oikeusjärjestelmiin, joissa yksityinen omistusoikeus ja sopimusvapaudet ovat vahvoja ja kattavia eli vapaa markkinatalous vallitsee.

Libertarismi edellyttää että ihmisen sitoutuminen on vapaaehtoista: Libertaarin yhteiskunnan laillinen rakenne perustuu siis toisaalta koskemattomuuden ja omaisuusinstituution takaamaan autonomiaan, toisaalta vapaaehtoisten sopimussuhteiden verkkoihin jotka mahdollistavat vaihdon ja sitouttavat yksilöt kussakin tilanteessa tarvittaviin pelisääntöihin.

Millainen maailma ilman valtiota olisi ? Hayek ja Greif hylkäävät väitteen, että maailma olisi välttämättä hobbesilainen kaikkien sota kaikkia vastaan. Mutta leimaisiko maailmaa siis valtion puutteessa vapaus ? Yleistäminen on tietysti vaikeaa. Väittäisin kuitenkin että jos valtiota ei olisi meillä olisi toisenlaisia instituutioita valtion sijasta, jotka eivät käytännössä perustuisi puhtaaseen vapaahtoisuuteen.

Historia osoittaa, että heikon valtion tai olemattoman valtion tapauksessa ne tarpeet, kuten sopimusjärjestelmä, jotka valtio joskus onnistuu turvaamaan, voidaan turvata muullakin tavalla. Mutta historia ei osoita, että vaihtoehtoiset organisaatiot kuten somalien Xeer-järjestelmä perustuisivat sen vähempään pakkoon kuin valtiokaan. (Libertaarit ovat tuoneet Somalian Xeer-järjestelmän esiin esimerkkinä siitä, miten valtiota ei tarvita.)

Näin siis ymmärrän. En väitä etteikö vapauden ihanne voisi toteutua. Väitän vain että historia ei juuri anna tukea sille että täydellisen vapauden ihanne olisi toteutettavissa. Maailmassa on vain parempia ja huonompia instituutioita. Edistyminen on mahdollista. Ihannetilaa ei saavuteta.

Laitan tähän liitteeksi kaksi aiemmin esittämääni case studya, jotka kuvaavat valtiosta riippumattomia instituutioita.

Case 1: Xeer

Somaliassa perinteinen klaaneihin perustuva järjestelmä (Xeer) määrittelee mm. lainkäytön järjestelmän, joka perustuu siihen että uhrille maksetaan kompensaatio. Mikäli syyllinen ei kykene maksamaan kompensaatiota, syyllisen suku tai klaani joutuu maksamaan uhrille. Klaanilla on näin insentiivi pitää omat jäsenensä kurissa. Mikäli joku jäsen alinomaa aiheuttaa klaanille ongelmia tekemällä rikoksia ja aiheuttamalla klaanille kompensaatiovelvoitteen, klaani voi julistaa jäsenen lainsuojattomaksi.

Case 2: Community Responsibility myöhäiskeskiajan Euroopassa

Jotta myöhäiskeskiaikana kansainvälisen kaupan ekspansio oli mahdollista kauppiaiden oli ratkaistava kansainvälisen sopimusjärjestelmän ongelma.

Greifin mukaan ongelma ratkaistiin pitkälti ilman valtion tukea. Ongelma ratkaistiin laajentamalla paikallisyhteisöjen asemaa. Siinä missä yhteisöt ja yhteisöjen itsehallinnolliset oikeusistuimet alunperin ratkaisivat paikallisyhteisöjen jäsenten välisiä konflikteja, itsehallinnolliset oikeusistuimet alkivat valvoa myös muiden yhteisöjen jäsenten toimintaa yhteisöllisen vastuun periaatteen mukaisesti.

Jos toisen yhteisön B - esimerkiksi toisen kaupungin kauppiais-yhteisön - jäsen b jätti lainansa maksamatta yhteisön A jäsenelle a, a saattoi viedä asian oman yhteisönsä A oikeusistuimeen joka neuvotteli asiasta yhteisön B oikeusistuimen kanssa.

Yhteisön A silmissä koko yhteisö B oli vastuussa rikkomuksesta. Mikäli yhteisön B oikeusistuin epäonnistui palauttaamaan b:n lainaaman rahan, yhteisö A saattoi ottaa haltuunsa kenen tahansa yhteisön B:n jäsenen omaisuuden joka oli yhteisön A suvereniteetin piirissä.

Johtopäätös ?

Kuuluminen ylläoleviin yhteisöihin oli ilmeisesti jollain tasolla vapaaehtoista. Mutta yhteisön vaihtaminen tai yhteisön ulkopuolella eläminen oli käytännössä vaikeaa samallalailla kuin valtion ulkopuolella eläminen on vaikeaa.

Ylläolevat yhteisöt eivät perustu yksilön autonomiaan vaan yhteisvastuuseen. Ylläoleville järjestelyillä voi toki olla joitain etuja valtioon verrattuna, mutta yksilön vapaus ja autonomia ei ole se etu.

perjantaina, tammikuuta 21, 2011

Optio-lehden analyysiä Nokiasta

Uusi Optio-lehti analysoi Nokian dilemmaa varsin onnistuneesti. Alussa on turhaa jossittelua tyyliin "mitä jos Nokia olisi ostanut vuonna 2005 Androidin eikä IntelliSync:in" ja lopuksi sitten rohkeus loppuu tehdä kunnon johtopäätös.

Oleellinen havainto on että sekä PC-markkinalla että kännykkä-markkinalla on kahden tason toimijoita - A-luokan ja B-luokan. A-luokan toimijalle markkina on kultakaivos. B-luokan toimija tekee maltilllisempaa katetta.

PC-markkinalla oli näin:

1. Windows oli Microsoftille kultakaivos. (A-luokan toimija)
2. Windowsille softaa tekevät firmat saivat maltillisia katteita. (B-luokka)

Mutta parempi on kuulua B-luokkaan kuin ei mihinkään.

Mobiilimarkkinoilla Android on todennäköisesti uusi Windows. Samsungin ja HTC:n on ollut melko helppo hyväksyä kuuluminen B-luokkaan. Nokialle se on vakeampaa.

Optio totesi: "Juna meni jo, Androidista on tullut Nokialle kohtalonkysymys. Jos siitä tulee kännyköiden Windows, Nokian on pakko taipua kakkosluokan toimijaksi."

Kuten olen aiemmin todenut Samsungille ja HTC:lle Android - vaikkakin tekee niistä mobiilimarkkinalla B-luokan toimijoita - mahdollistaa Nokian lyömisen.

Option hyvä ja realistinen analyysi päättyy kuitenkin pettymyksekseni seuraavaan johtopäätökseen. (Numerointi on omani.)

Mitä Nokian pitäisi tehdä

1. Tuoda uusi MeeGo nopeasti älypuhelimiin... MeeGon rakentaminen on kestänyt nyt liian kauan.

2. Uusia Symbianin käyttöliittymä niin nopeasti kuin mahdollista.

3. Edistää sovellusten kehittämistä. Keskittyminen qt-ympäristöön antaa siitä lupauksia.

4. Selkiyttää Ovi.


Ehdotukset ovat kuolleita. MeeGo:n pitäisi tuoda kuluttajallekin jotain merkittävää uutta arvoa, jotta MeeGo kykenisi lyömään itsensä läpi. Nokialta puuttuu kyky tehdä yhteistyötä muiden isojen toimijoiden kanssa ja rohkeus ottaa riskejä. Tai ehkä ongelma on pikemmin se, että Nokialla ei ole ainuttakaan hyvää vaihtoehtoa. Toisaalta se on vielä liian vahva, että se uskaltaisi ottaa riskejä.

tiistaina, tammikuuta 18, 2011

Katu

Olen elämäni aikana nähnyt useita onistuneita kansannousuja, siis tilanteita joissa kansa on ottanut ensin kadun haltuunsa ja kaatanut sitten tyranni-hallituksen. Esimerkkinä Praha, Bukarest ja Itä-Berliini 90-luvun alussa sekä Belgrad ja Kiova 2000-luvulla. Varsinkin Vaclav-namestin tapahtumat lämmittivät sydäntä. Muistinhan vielä lapsuudesta miten katkerasti tsekit itkivät, kun venäläiset panssarit murskasivat heidän vapaushaaveensa vuonna 1968.

Kun voitto on saavutettu ja tyranni on kaatunut, kehityksen suunta valikoituu yleensä kansan muistissa olevien historiallisten mallien perusteella: Demokratia ja kansalaisyhteiskunta palasi Prahaan ongelmitta mutta Belgradiin, Bukarestiin ja Kiovaan takellellen.

Tunisin kaduilla kansa kaatoi nyt vuorostaan tyrannin. On jo spekuloitu sillä, että Tunisin malli leviää Damaskoksen, Ammanin ja Kairon kaduille.

Lähi-Idän tyrannit ja USA:n hallitus eivät ole ainoat joka pelkäävät seurauksia. Suurin pekko on Syyrian, Egyptin ja Jordanian uskonnollisten vähemmistöjen keskuudessa.

Time kirjoittaa:

the idea that Tunisian democracy would be free of an Islamist current is ... premature; it remains to be seen what will happen when a more open system allows Islamists the political space that Ben Ali denied them.

But in countries like Egypt and Jordan ... any popular rebellion — or genuinely democratic electoral challenge — would be led by Islamists.

sunnuntaina, tammikuuta 16, 2011

Nokia spekulaatiota

...Kolmas vaihtoehto olisi ottaa käyttöön Googlen Android kalliissa puhelimissa ja alkaa luopua Symbianista. Nokia pääsisi valmiiksi katettuun pöytään ja säästää tuotekehityksessä. Haaste on, miten välttyä tusinalaitevalmistajan leimalta, kun niin moni muukin tekee Android-laitteita. Paras vaihtoehto analyysin mukaan on ottaa käyttöön Microsofin Windows Phone 7 -käyttöjärjestelmä ja luopua Symbianista. Yhtiöt sopivat kulttuuriensa puolesta yhteen, ja Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop tulee Microsoftilta. Yhtiöt tarvitsevat toisiaan: Microsoft tarvitsee laitevalmistajien tuen käyttöjärjestelmälleen ja Nokia tarvitsee hyvän käyttöjärjestelmän. (analyytikko T. Michael Walkley)

lauantaina, tammikuuta 15, 2011

Yhteenvetoa menneestä ja uusi löytö (Avner Greif)

Oman edun tavoittelu ja yhteistyö

Taloustiede lähtee pitkälti ajatuksesta että ihmisten oman edun tavoittelu mahdollistaa työjakoon perustuvan yhteiskunnan toiminnan.
Luottamuksemme siihen, että kauppoihin ilmestyy joka päivä ruokaa, ei perustu oletukseen maanviljelijöiden, teurastajien ja leipurien hyväntahtoisuudesta tai epäitsekkyydestä. Uskomme näin tapahtuvan siksi, että he huolehtivat omista eduistaan. Lisäksi Smith esitti, että ihmisten pyrkimyksellä edistää omaa taloudellista etuaan parhaalla mahdollisella tavalla on koko yhteiskunnan kannalta positiivisia seurauksia. (Lähde: Wikipedia Näkymätön käsi)

Tämä blogi on käsitellyt vastakkaista teemaa - yhteistyötä ihmisten välillä ja siihen liittyvää aihettaa yhteisöllisyys. Vastakkaisuus on tosin osin näennäistä, koska kilpailuhan johtaa työnjakoon, mikä sekin on eräänlaista yhteistyötä.

Erityisesti olen käsitellyt sitä, miten yhteistyö voi onnistua tilanteissa, jossa markkinat tai valtio eivät onnistu luomaan edellytyksiä yhteistyölle.

Ajatus ei tietenkään ole ollut väittää, että oman edun tavoitteluun perustuva markkinatalous pitäisi korvata yhteen hiileen puhaltamiseen perustuvalla järjestelmällä, vaan korostaa sitä että yhteistyö ja oman edun tavoittelua ovat molemmat välttämättömiä asioita.
Markkinatalous ei käsittääkseni ole edes mahdollista, ellei jotenkin yhteistyön tuloksena synnytetä järjestelmää, joka mahdollistaa pitävät sopimukset yksilöiden välillä.

Palaan tähän teemaan tuonnempana !

Blogin nelivuotisen historian aikana olen käsitellyt yhteistyön teemaa antropologian, taloustieteen ja uskontotieteen näkökulmasta. Varsinkaan aluksi en niinkään miettinyt sitä, miksi yhteistyötä tehdään kuin miten se onnistuu. Tosiasiassa yhteistyötä ei tehdä pelkästään yleishyödyllisten asioiden aikaansaamiseksi (hyvinvointiyhteiskunta, infrastruktuuri, koulutus, maanpuolustus, luonnonsuojelu) vaan myös haitallisten (kartellit ja muu kilpailun rajoittaminen, kansanmurhat). Yhteistyö voi kasvattaa tehokkuutta tai laskea sitä.

Prosessin kuluessa löytyi monenlaisia asioita jotka saattoivat edistää yhteistyötä:
1. Uskonnolliset rituaalit.
2. Yhteisön koheesio.
3. Yhteisön oikeus rajoittaa kuka tahansa yhteistyön ulkopuolelle millä tahansa perusteella. (Ekskluusio)
4. Vertaisvalvonta eli antropologian termein altruistinen rankaisu.
5. Moraali. Sisäryhmä-moraali.
6. Yhteistyön estäminen ulkoryhmän jäsenten kanssa.

Tärkein löytö tässä prosessissa oli taloustieteiljä Elinor Ostromin kirja Governing the Commons: The Evolution of Institutions for Collective Action (Political Economy of Institutions and Decisions). Ostrom sai sittemmin Nobelin palkinnon. Libertaalit jakoivat iloni Ostromin palkinnosta:
Peter Boettken kirjoitti:

Pääosaa viime vuosisadan poliittista ja taloudellista keskustelua on hallinnut väittely täydellisten markkinoiden ja täydellisen keskusjohtoisen suunnittelun kannattajien välillä. Jälkimmäinen pyrki osoittamaan markkinoiden epäonnistumisen ja sillä perusteella vaatimaan, että hallitus tarjoaisi tarvittavat korjaustoimenpiteet. Ostrom oli yksi keskeisistä yhteiskuntatietieteellisistä ajattelijoista, joka sanoi: “Hetkinen. Markkinat voivat epäonnistua, mutta valtion ratkaisut eivät myöskään välttämättä toimi.” On muistettava, että Elinor ja Vincent Ostrom ovat perusteiltaan julkisen valinnan teorian edistäjiä. Ostromit eivät tyytyneet pelkästään osoittamaan valtion epäonnistumisen mahdollisuutta.

Poliittisen ja taloudellisen ajattelun historiassa sosiaalisen järjestyksen lähde luetaan joko markkinoita ohjaavan näkymättömän käden (Adam Smith) tai valtion kovakätisen kontrollin (Hobbes) ansioksi. Ehkä yksi parhaista tavoista ymmärtää Elinor Ostromin työtä on nähdä se ratkaisuna hobbesilaiseen ongelmaan smithiläisen ratkaisun keinoin. Tässä ehkä hieman oikaistiin mutkia, mutta ei paljon. Hänen työnsä paikallisista julkista talouksista ja yhteisresursseista (common-pool resources) keskittyy todellisiin “käytettyihin sääntöihin” (eikä “muodollisiin sääntöihin”), joihin yksilöt ja ryhmät turvautuvat tehdessään päätöksiä ja koordinoidessaan käyttäytymistään välttyäkseen sosiaalisilta ongelmilta. Se tuottaa optimistisen viestin itsehallinnon kyvystä onnistua vaikeissakin tilanteissa. Kuten kollegani Alex Tabarrok ilmaisi asian, Ostrom näkee erilaisten vapaaehtoisten yhteisöjen avulla, miten ryhmät muuttavat yhteisresurssitilanteen “yhteismaan tragediasta” “yhteismaan mahdollisuuksiksi”.

Prosessin kuluessa olen lisäksi alkanut ostromiläisesti ajattelemaan niin, että ei ole olemassa mitään yhtä autuaaksi tekevää tapaa (kansankoti eli kansankokonaisuus, vahva valtio, anarkopapitalismi, autonomismi, puhdas markkinatalous, kansallisliberalismi, sekatalous, sosialismi, kansallissosialismi) organisoida ihmisten välinen yhteisö vaan että tavat pitää valita (valikoituvat) tietyssä historiallisessa kontekstissa. Poliittiset kannanottoni saattavat siksi välillä vaikutttaa hiukan ristiriitaisiltakin.

Instituutiot ja markkinatalous

Kuten sanottua kehittynyt markkinatalous - ja toimiva yhteiskunta yleensä - tarvitsee tukijalakseen erilaisia instituutioita - mm. jonkinlaisen sopimusjärjestelmän: Myöhäiskeskiajan pohjoisafrikkalainen juutalaiskauppias tai pohjoisitalialainen kauppias käytti Välimeren kaupassaan agentteja, joille hänen oli voitava luottaa suuri osan omaisuuttaan. Pohjoissaksalainen kauppias kävi kauppaa oman kotikaupunkinsa ulkopuolella, ja hänen oli voitava luottaa että ainakin markkinapaikoilla hänen omistusoikeuttaan ja fyysistä koskemattomuuttaan kunnioitettiin ja sopimuksilla oli jonkintasoinen sitovuus.

Valtiolla voi olla tärkeä rooli sopimusjärjestelmän luomisessa tai olla olematta. Valtion luoma järjestelmä voi joskus olla mahdoton, koska valtiota ei ole tai se on niin heikko tai korruptoitunut että siitä ei ole luomaan sopimusjärjestelmää. Sama pätee valtion kykyyn turvata kaupankäynnin mahdollisuus alueellaan.

Taloustieteilijä Avner Greifin Institutions and the Path to the Modern Economy: Lessons from Medieval Trade käsittelee aihetta sekä teoreettisesti että historiallisten case studien kautta. (Löysin muuten tämän kirjan niin kuin monta muutakin loistavaa kirjaa taloustieteilijä Herbert Gintisin kirja-arvostelun perusteella. Suosittelen ylipäätään Gintisin kirja-arvosteluja.)

En puutu kirjan esitäämään teoriaan tässä postauksessa mutta käyn läpi muutaman case studyn kirjasta.

Case 1: Meksikolainen Kalifornia

Kalifornia kuului Meksikoon vuoteen 1846. Alueella oli vain 4000 asukasta ja Meksikon valtion kyky hallita aluetta oli hyvin heikko. Oikeusjärjestelmä ei käytännössä ulottunut alueelle vaan paikallisyhteisöt huolehtivat yhteisön jäsenten välisten konfliktien ratkaisemisesta.

Valtion viranomaiset kylläkin rekisteröivät tehdyt sopimukset mutta siinä kaikki. Jos sopimuksen osapuoli ei noudattanut sopimusta, valtio ei tehnyt mitään. Niinpä yhteisöt valvoivat yhteisön jäsenten välisiä sopimuksia sosiaalisen kontrollin avulla.

Ongelma syntyi kun USA-laiset kaupppiaat alkoivat tehdä kauppaa paikallisyhteisöihin kuuluvien maanviljelijöiden kanssa. Mahdollistaakseen tehokkaan maatalouden amerikkalaiset mm. lainasivat paikallisille maanviljelijöille rahaa. Koska amerikkalaiset olivat ulkopuolisia, paikallinen sosiaalinen kontrolli ei auttanut heitä lainarahojen takaisin saamisessa.

Koska lainojen takaisinmaksamisesta ei ollut mitään takeita, lainoja ei annettu ja sekä maanviljelijät että amerikkalaiset kauppiaat kärsivät.

Ratkaisu kuitenkin löytyi: osa amerikkalaisista kauppiaista, joiden keskinäinen yhteistyö perustui vastavuoroisuuteen ja maineeseen, meni naimisiin kalifornialaisten naisten kanssa ja kääntyi katolilaisuuteen. He säilyttivät aikaisemmat kontaktinsa amerikkalaisiin kauppiaisiin mutta pääsivät jäseniksi paikallisyhteisöihin.

Amerikkalainen kauppias kykeni siitä lähtien antamaan suht turvallisesti lainoja kalifornialaisille maanviljelijöille näiden "uuskalifornialaisten" avulla.

Case 2: Community Responsiility System

Jotta myöhäiskeskiaikana kansainvälisen kaupan ekspansio oli mahdollista kauppiaiden oli ratkaistava kansainvälisen sopimusjärjestelmän ongelma.

Greifin mukaan ongelma ratkaistiin pitkälti ilman valtion tukea. Ongelma ratkaistiin laajentamalla paikallisyhteisöjen asemaa. Siinä missä yhteisöt ja yhteisöjen itsehallinnolliset oikeusistuimet alunperin ratkaisivat paikallisyhteisöjen jäsenten välisiä konflikteja, itsehallinnolliset oikeusistuimet alkivat valvoa myös muiden yhteisöjen jäsenten toimintaa yhteisöllisen vastuun periaatteen mukaisesti.

Jos toisen yhteisön B - esimerkiksi toisen kaupungin kauppiais-yhteisön - jäsen b jätti lainansa maksamatta yhteisön A jäsenelle a, a saattoi viedä asian oman yhteisönsä A oikeusistuimeen joka neuvotteli asiasta yhteisön B oikeusistuimen kanssa.

Yhteisön A silmissä koko yhteisö B oli vastuussa rikkomuksesta. Mikäli yhteisön B oikeusistuin epäonnistui palauttaamaan b:n lainaaman rahan, yhteisö A saattoi ottaa haltuunsa kenen tahansa yhteisön B:n jäsenen omaisuuden joka oli yhteisön A suvereniteetin piirissä.

Järjestelmä toimi siis samalla tavalla kuin Somalien perinteinen oikeus käytäntö XEER. Somaliassa perinteinen klaaneihin perustuva järjestelmä (Xeer) määrittelee mm. lainkäytön järjestelmän, joka perustuu siihen että uhrille maksetaan kompensaatio. Mikäli syyllinen ei kykene maksamaan kompensaatiota, syyllisen suku tai klaani joutuu maksamaan uhrille. Klaanilla on näin insentiivi pitää omat jäsenensä kurissa. Mikäli joku jäsen alinomaa aiheuttaa klaanille ongelmia tekemällä rikoksia ja aiheuttamalla klaanille kompensaatiovelvoitteen, klaani voi julistaa jäsenen lainsuojattomaksi.

Community Responsibility System väistyi myöhemmin mutta sillä oli suuri merkitys sille, että kauppa lähti laajenemaan.

Greif väittää, että valtion heikkous ei johtanut hobbesilaiseen kaikkien sotaan kaikkia vastaan vaan itsehallinollisten yhteisöjen vahvistumiseen. Yhteisöille oli ominaista että ne loivat omat lakinsa ja omat oikeusjärjestelmänsä. Ajatus, että lait ovat ihmisen tekemiä ja instituutiot ihmisten muutettavissa oli keskeinen.

Greifin mukaan valtion heikkous islamilaisissa maissa johti sen sijaan sukujen merkityksen kasvuun. Koraani ja islamilainen laki ei hyväksynyt Greifin mukaan yhteisöllisen vastuun periaatetta ja maallista lakia, eikä itsehallinnollisia yhteisöjä näin syntnyt.

Greif spekuloi myös sillä, että myös eurooppalaisen valtion kehityksessä itsevaltaisuuden ja ylhäältä tulevan kontrollin merkitystä on liioiteltu. Eurooppalainen valtio - erityisesti ne valtiot kuten Hollanti joiden alueilla Community Responsibility System oli erityisen vahva - ovat jonkinlaisia jatkumoja yhteisöjen tai korporaatioiden järjestelmälle.

Yhteisöllinen vastuu saattaa nykyihmisestä tuntua vieraalta ja liberalismin vastaiselta, mutta Greifin mukaan yhteisöllisen vastuun periaate on ilmeisesti tukenut itsehallinnollisen yhteisön merkitystä ja alhaalta ylöspäin rakentuvan valtion syntyä.

Omaa spekulaatiota

Yhteisöllisyyden/kollektiivisuuden ja yksilön vapauden suhteen ymmärtäminen on eittämättä vielä kesken. Ne on esitetty usein toistensa vastakohdiksi, mutta ovat osin toisiaan tukevia. Yhteisöllisyyden erilaisten muotojen ymmärtäminen on samoin kesken: Itsehallinnollinen ja yhteisvatuuseen perustuva yhteisö ei välttämättä ole samanlainen kuin voimakkaaseen sosiaaliseen ja moraaliseen kontrolliin perustuvat uskonnollinen yhteisö. Mutta eittämättä itsehallinnolliset yhteisöt ovat hyvin usein ollet myös uskonnollisia yhteisöjä. Protestantismia, juutalaisuutta ja jainilaisuutta on ehkä luontevampaa tutkia taloustieteen kuin uskontotieteen näkökulmasta.

perjantaina, tammikuuta 14, 2011

maanantaina, tammikuuta 10, 2011

Florida 3

Totesin muutama päivä sitten että Floridassa näkee paljon vanhoja työntekijöitä. USA Today kirjoittikin sitten että noin kolmannes 65-69-vuotiaista on töissä. Osuus oli jo ennen talousromahdusta 20% mutta osuus on siis noussut. Lehti arveli että talousromahduksen aiheuttaman säästöjen menettämisen lisäksi elinijänodotteen kasvu pakottaa amerikkalaiset vanhukset töihin.

Minusta se on vain hyvä. Suomessa elätetään aivan turhaan hyväkuntoisia vanhuksia - lähinnä naisia- kymmeniä vuosia verovaroin.

lauantaina, tammikuuta 08, 2011

Florida 2

Yleensä en juuri aja autoa - menen bussilla töihin enkä juuri käy missään. Vaimo käyttää autoa. Ulkomailla sen sijaan ajan minä - vaimo ei.

Usassa minua on ärsyttänyt oikestaan vain yksi asia. Kaikkialla teiden varsissa on oikeusaputoimistojen valtavia mainoksia. Mainoksissa pari huijaria hymyilee koska aikovat viedä rahasi.

Joku on vialla kun oikeusjärjestelmässä pyörii tuollaiset rahat. Rent seeking. No jokaisessa yhteiskunnassa ja yrityksessä on omat loisensa.

sunnuntaina, tammikuuta 02, 2011

Ajatellaanpa että uskonto on mielen virus

Olen kuullut taas väitteen "kaikki uskonnot ovat periaatteessa samanlaisia" monta kertaa muuten fiksuilta ystäviltäni.

Väite on minusta yhtä tyhjä kuin väite että kaikki eläimet ovat "periaatteessa" samanlaisia. Tottakai kaikilla eläimilläkin on yhteisiäkin piirteitä kuten lisääntyminen, mutta niiden leimaaminen "periaatteessa samanlaisiksi" ei tarkoita mitään.

Uskontoja voi toki tarkastella yhtenäisen viitekehyksen kautta esimerkiksi mielen viruksina. Mutta koska jokainen virus aiheuttaa erillisen taudin kukin uskontokin on hyvin erilainen. Esimerkiksi islamiin tuntuu kuuluvan sivuoireena joillain ihmisillä terrorismi. Jos uskonto on mielen virus, jokaista sairautta pitää hoitaa sille ominaisella tavalla. Islamilaiseen terrorismiin sopiva tapa saattaisi olla sama kuin koleraan eli yhteisön eristäminen eli siis maahanmuuton minimointi islamilaisista maista. En väitä, että näin välttämättä on mutta tuskinpa valistuskaan mikään ihmelääke kaikkeen uskonnollisuteen on. Ainakin se on hyvin hidas sellainen. Sama pätee maallistumiseen.

Jotkut uskonnot ovat joidenkin virusten lailla muuttuneet kantajalleen suorastaan hyödyllisiksi. Tähän valistusmies sanoo että sama hyöty olisi voitu saavuttaa uskonnottomallakin tavalla. Siihen voi vastata, että maailma on avoin. Toteuta se! (Ylipäätään luulen että yhteiskunnalliseen keskusteluun tarvitaan lisää ekologiaa.)

Toiset uskonnot tarttuvat helposti. Toiset siirtyvät vain vanhemmilta lapsille kuten hutterismi, jain ja parsilaisuus. Niistä ei ole yleensä juuri haittaa muille ihmisille.

Yhtenäisissä viitekehyksissä kuten Dawkinsin ajatuksessa uskonnosta mielen viruksena on se etu, että jos keskustelijat hetkeksi sopivat yhteisestä viitekehyksestä, keskustelulla on paremmat edellytykset onnistua.