lauantaina, tammikuuta 15, 2011

Yhteenvetoa menneestä ja uusi löytö (Avner Greif)

Oman edun tavoittelu ja yhteistyö

Taloustiede lähtee pitkälti ajatuksesta että ihmisten oman edun tavoittelu mahdollistaa työjakoon perustuvan yhteiskunnan toiminnan.
Luottamuksemme siihen, että kauppoihin ilmestyy joka päivä ruokaa, ei perustu oletukseen maanviljelijöiden, teurastajien ja leipurien hyväntahtoisuudesta tai epäitsekkyydestä. Uskomme näin tapahtuvan siksi, että he huolehtivat omista eduistaan. Lisäksi Smith esitti, että ihmisten pyrkimyksellä edistää omaa taloudellista etuaan parhaalla mahdollisella tavalla on koko yhteiskunnan kannalta positiivisia seurauksia. (Lähde: Wikipedia Näkymätön käsi)

Tämä blogi on käsitellyt vastakkaista teemaa - yhteistyötä ihmisten välillä ja siihen liittyvää aihettaa yhteisöllisyys. Vastakkaisuus on tosin osin näennäistä, koska kilpailuhan johtaa työnjakoon, mikä sekin on eräänlaista yhteistyötä.

Erityisesti olen käsitellyt sitä, miten yhteistyö voi onnistua tilanteissa, jossa markkinat tai valtio eivät onnistu luomaan edellytyksiä yhteistyölle.

Ajatus ei tietenkään ole ollut väittää, että oman edun tavoitteluun perustuva markkinatalous pitäisi korvata yhteen hiileen puhaltamiseen perustuvalla järjestelmällä, vaan korostaa sitä että yhteistyö ja oman edun tavoittelua ovat molemmat välttämättömiä asioita.
Markkinatalous ei käsittääkseni ole edes mahdollista, ellei jotenkin yhteistyön tuloksena synnytetä järjestelmää, joka mahdollistaa pitävät sopimukset yksilöiden välillä.

Palaan tähän teemaan tuonnempana !

Blogin nelivuotisen historian aikana olen käsitellyt yhteistyön teemaa antropologian, taloustieteen ja uskontotieteen näkökulmasta. Varsinkaan aluksi en niinkään miettinyt sitä, miksi yhteistyötä tehdään kuin miten se onnistuu. Tosiasiassa yhteistyötä ei tehdä pelkästään yleishyödyllisten asioiden aikaansaamiseksi (hyvinvointiyhteiskunta, infrastruktuuri, koulutus, maanpuolustus, luonnonsuojelu) vaan myös haitallisten (kartellit ja muu kilpailun rajoittaminen, kansanmurhat). Yhteistyö voi kasvattaa tehokkuutta tai laskea sitä.

Prosessin kuluessa löytyi monenlaisia asioita jotka saattoivat edistää yhteistyötä:
1. Uskonnolliset rituaalit.
2. Yhteisön koheesio.
3. Yhteisön oikeus rajoittaa kuka tahansa yhteistyön ulkopuolelle millä tahansa perusteella. (Ekskluusio)
4. Vertaisvalvonta eli antropologian termein altruistinen rankaisu.
5. Moraali. Sisäryhmä-moraali.
6. Yhteistyön estäminen ulkoryhmän jäsenten kanssa.

Tärkein löytö tässä prosessissa oli taloustieteiljä Elinor Ostromin kirja Governing the Commons: The Evolution of Institutions for Collective Action (Political Economy of Institutions and Decisions). Ostrom sai sittemmin Nobelin palkinnon. Libertaalit jakoivat iloni Ostromin palkinnosta:
Peter Boettken kirjoitti:

Pääosaa viime vuosisadan poliittista ja taloudellista keskustelua on hallinnut väittely täydellisten markkinoiden ja täydellisen keskusjohtoisen suunnittelun kannattajien välillä. Jälkimmäinen pyrki osoittamaan markkinoiden epäonnistumisen ja sillä perusteella vaatimaan, että hallitus tarjoaisi tarvittavat korjaustoimenpiteet. Ostrom oli yksi keskeisistä yhteiskuntatietieteellisistä ajattelijoista, joka sanoi: “Hetkinen. Markkinat voivat epäonnistua, mutta valtion ratkaisut eivät myöskään välttämättä toimi.” On muistettava, että Elinor ja Vincent Ostrom ovat perusteiltaan julkisen valinnan teorian edistäjiä. Ostromit eivät tyytyneet pelkästään osoittamaan valtion epäonnistumisen mahdollisuutta.

Poliittisen ja taloudellisen ajattelun historiassa sosiaalisen järjestyksen lähde luetaan joko markkinoita ohjaavan näkymättömän käden (Adam Smith) tai valtion kovakätisen kontrollin (Hobbes) ansioksi. Ehkä yksi parhaista tavoista ymmärtää Elinor Ostromin työtä on nähdä se ratkaisuna hobbesilaiseen ongelmaan smithiläisen ratkaisun keinoin. Tässä ehkä hieman oikaistiin mutkia, mutta ei paljon. Hänen työnsä paikallisista julkista talouksista ja yhteisresursseista (common-pool resources) keskittyy todellisiin “käytettyihin sääntöihin” (eikä “muodollisiin sääntöihin”), joihin yksilöt ja ryhmät turvautuvat tehdessään päätöksiä ja koordinoidessaan käyttäytymistään välttyäkseen sosiaalisilta ongelmilta. Se tuottaa optimistisen viestin itsehallinnon kyvystä onnistua vaikeissakin tilanteissa. Kuten kollegani Alex Tabarrok ilmaisi asian, Ostrom näkee erilaisten vapaaehtoisten yhteisöjen avulla, miten ryhmät muuttavat yhteisresurssitilanteen “yhteismaan tragediasta” “yhteismaan mahdollisuuksiksi”.

Prosessin kuluessa olen lisäksi alkanut ostromiläisesti ajattelemaan niin, että ei ole olemassa mitään yhtä autuaaksi tekevää tapaa (kansankoti eli kansankokonaisuus, vahva valtio, anarkopapitalismi, autonomismi, puhdas markkinatalous, kansallisliberalismi, sekatalous, sosialismi, kansallissosialismi) organisoida ihmisten välinen yhteisö vaan että tavat pitää valita (valikoituvat) tietyssä historiallisessa kontekstissa. Poliittiset kannanottoni saattavat siksi välillä vaikutttaa hiukan ristiriitaisiltakin.

Instituutiot ja markkinatalous

Kuten sanottua kehittynyt markkinatalous - ja toimiva yhteiskunta yleensä - tarvitsee tukijalakseen erilaisia instituutioita - mm. jonkinlaisen sopimusjärjestelmän: Myöhäiskeskiajan pohjoisafrikkalainen juutalaiskauppias tai pohjoisitalialainen kauppias käytti Välimeren kaupassaan agentteja, joille hänen oli voitava luottaa suuri osan omaisuuttaan. Pohjoissaksalainen kauppias kävi kauppaa oman kotikaupunkinsa ulkopuolella, ja hänen oli voitava luottaa että ainakin markkinapaikoilla hänen omistusoikeuttaan ja fyysistä koskemattomuuttaan kunnioitettiin ja sopimuksilla oli jonkintasoinen sitovuus.

Valtiolla voi olla tärkeä rooli sopimusjärjestelmän luomisessa tai olla olematta. Valtion luoma järjestelmä voi joskus olla mahdoton, koska valtiota ei ole tai se on niin heikko tai korruptoitunut että siitä ei ole luomaan sopimusjärjestelmää. Sama pätee valtion kykyyn turvata kaupankäynnin mahdollisuus alueellaan.

Taloustieteilijä Avner Greifin Institutions and the Path to the Modern Economy: Lessons from Medieval Trade käsittelee aihetta sekä teoreettisesti että historiallisten case studien kautta. (Löysin muuten tämän kirjan niin kuin monta muutakin loistavaa kirjaa taloustieteilijä Herbert Gintisin kirja-arvostelun perusteella. Suosittelen ylipäätään Gintisin kirja-arvosteluja.)

En puutu kirjan esitäämään teoriaan tässä postauksessa mutta käyn läpi muutaman case studyn kirjasta.

Case 1: Meksikolainen Kalifornia

Kalifornia kuului Meksikoon vuoteen 1846. Alueella oli vain 4000 asukasta ja Meksikon valtion kyky hallita aluetta oli hyvin heikko. Oikeusjärjestelmä ei käytännössä ulottunut alueelle vaan paikallisyhteisöt huolehtivat yhteisön jäsenten välisten konfliktien ratkaisemisesta.

Valtion viranomaiset kylläkin rekisteröivät tehdyt sopimukset mutta siinä kaikki. Jos sopimuksen osapuoli ei noudattanut sopimusta, valtio ei tehnyt mitään. Niinpä yhteisöt valvoivat yhteisön jäsenten välisiä sopimuksia sosiaalisen kontrollin avulla.

Ongelma syntyi kun USA-laiset kaupppiaat alkoivat tehdä kauppaa paikallisyhteisöihin kuuluvien maanviljelijöiden kanssa. Mahdollistaakseen tehokkaan maatalouden amerikkalaiset mm. lainasivat paikallisille maanviljelijöille rahaa. Koska amerikkalaiset olivat ulkopuolisia, paikallinen sosiaalinen kontrolli ei auttanut heitä lainarahojen takaisin saamisessa.

Koska lainojen takaisinmaksamisesta ei ollut mitään takeita, lainoja ei annettu ja sekä maanviljelijät että amerikkalaiset kauppiaat kärsivät.

Ratkaisu kuitenkin löytyi: osa amerikkalaisista kauppiaista, joiden keskinäinen yhteistyö perustui vastavuoroisuuteen ja maineeseen, meni naimisiin kalifornialaisten naisten kanssa ja kääntyi katolilaisuuteen. He säilyttivät aikaisemmat kontaktinsa amerikkalaisiin kauppiaisiin mutta pääsivät jäseniksi paikallisyhteisöihin.

Amerikkalainen kauppias kykeni siitä lähtien antamaan suht turvallisesti lainoja kalifornialaisille maanviljelijöille näiden "uuskalifornialaisten" avulla.

Case 2: Community Responsiility System

Jotta myöhäiskeskiaikana kansainvälisen kaupan ekspansio oli mahdollista kauppiaiden oli ratkaistava kansainvälisen sopimusjärjestelmän ongelma.

Greifin mukaan ongelma ratkaistiin pitkälti ilman valtion tukea. Ongelma ratkaistiin laajentamalla paikallisyhteisöjen asemaa. Siinä missä yhteisöt ja yhteisöjen itsehallinnolliset oikeusistuimet alunperin ratkaisivat paikallisyhteisöjen jäsenten välisiä konflikteja, itsehallinnolliset oikeusistuimet alkivat valvoa myös muiden yhteisöjen jäsenten toimintaa yhteisöllisen vastuun periaatteen mukaisesti.

Jos toisen yhteisön B - esimerkiksi toisen kaupungin kauppiais-yhteisön - jäsen b jätti lainansa maksamatta yhteisön A jäsenelle a, a saattoi viedä asian oman yhteisönsä A oikeusistuimeen joka neuvotteli asiasta yhteisön B oikeusistuimen kanssa.

Yhteisön A silmissä koko yhteisö B oli vastuussa rikkomuksesta. Mikäli yhteisön B oikeusistuin epäonnistui palauttaamaan b:n lainaaman rahan, yhteisö A saattoi ottaa haltuunsa kenen tahansa yhteisön B:n jäsenen omaisuuden joka oli yhteisön A suvereniteetin piirissä.

Järjestelmä toimi siis samalla tavalla kuin Somalien perinteinen oikeus käytäntö XEER. Somaliassa perinteinen klaaneihin perustuva järjestelmä (Xeer) määrittelee mm. lainkäytön järjestelmän, joka perustuu siihen että uhrille maksetaan kompensaatio. Mikäli syyllinen ei kykene maksamaan kompensaatiota, syyllisen suku tai klaani joutuu maksamaan uhrille. Klaanilla on näin insentiivi pitää omat jäsenensä kurissa. Mikäli joku jäsen alinomaa aiheuttaa klaanille ongelmia tekemällä rikoksia ja aiheuttamalla klaanille kompensaatiovelvoitteen, klaani voi julistaa jäsenen lainsuojattomaksi.

Community Responsibility System väistyi myöhemmin mutta sillä oli suuri merkitys sille, että kauppa lähti laajenemaan.

Greif väittää, että valtion heikkous ei johtanut hobbesilaiseen kaikkien sotaan kaikkia vastaan vaan itsehallinollisten yhteisöjen vahvistumiseen. Yhteisöille oli ominaista että ne loivat omat lakinsa ja omat oikeusjärjestelmänsä. Ajatus, että lait ovat ihmisen tekemiä ja instituutiot ihmisten muutettavissa oli keskeinen.

Greifin mukaan valtion heikkous islamilaisissa maissa johti sen sijaan sukujen merkityksen kasvuun. Koraani ja islamilainen laki ei hyväksynyt Greifin mukaan yhteisöllisen vastuun periaatetta ja maallista lakia, eikä itsehallinnollisia yhteisöjä näin syntnyt.

Greif spekuloi myös sillä, että myös eurooppalaisen valtion kehityksessä itsevaltaisuuden ja ylhäältä tulevan kontrollin merkitystä on liioiteltu. Eurooppalainen valtio - erityisesti ne valtiot kuten Hollanti joiden alueilla Community Responsibility System oli erityisen vahva - ovat jonkinlaisia jatkumoja yhteisöjen tai korporaatioiden järjestelmälle.

Yhteisöllinen vastuu saattaa nykyihmisestä tuntua vieraalta ja liberalismin vastaiselta, mutta Greifin mukaan yhteisöllisen vastuun periaate on ilmeisesti tukenut itsehallinnollisen yhteisön merkitystä ja alhaalta ylöspäin rakentuvan valtion syntyä.

Omaa spekulaatiota

Yhteisöllisyyden/kollektiivisuuden ja yksilön vapauden suhteen ymmärtäminen on eittämättä vielä kesken. Ne on esitetty usein toistensa vastakohdiksi, mutta ovat osin toisiaan tukevia. Yhteisöllisyyden erilaisten muotojen ymmärtäminen on samoin kesken: Itsehallinnollinen ja yhteisvatuuseen perustuva yhteisö ei välttämättä ole samanlainen kuin voimakkaaseen sosiaaliseen ja moraaliseen kontrolliin perustuvat uskonnollinen yhteisö. Mutta eittämättä itsehallinnolliset yhteisöt ovat hyvin usein ollet myös uskonnollisia yhteisöjä. Protestantismia, juutalaisuutta ja jainilaisuutta on ehkä luontevampaa tutkia taloustieteen kuin uskontotieteen näkökulmasta.

5 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

Pohdinta on hyvää.

Ehkä tätä voi hahmottaa jotenkin niin, että kyse on jostain samankaltaisesta kuin kaariholvista tai vastaavasta itseäänkannattelevasta rakenteesta, tai ehkä parempi esimerkki on hakea joidenkin monimutkaisten elinten evoluutiosta.

Ajatusmalli, jota tässä nimitän "konservatiiviseksi", ehkä vähän epäreilusti, on se, että tällainen monimutkainen rakenne nähdään helposti jotenkin redusoimattomana kompleksisuutena, eikä ajatella, että se voisi kehittyä. Toisaalta saatetaan ajatelle, että kaikenlaisilla "välimuodoilla", joita on olemassa, ei voi koskaan olla sellaista roolia, joka "kehittyneemmällä", siis erikoistuneemmalla struktuurilla olisi, eikä tällaisen kehityksen mahdollisuuteen uskota.

Yksilönvapauteen ja jonkinlaiseen demokratiaan perustuva yhteiskuntamalli on siis kehittynyt yhteisölliseen kontrolliin perustuvasta mallista, mutta voidaan ajatella - enkä väitä että näin on, mutta uskon, että siitä voitaisiin muodostaa testattavia hypoteeseja - että se on yhteiskuntamallina "itseäänkantava" rakenne.

Evoluutio synnyttää tällaisia struktuureja myös luonnossa, joten kulttuurin ja instituutioiden evoluutio voi synnyttää yhteiskunnan, jota ei olisi mahdollista luoda "tyhjästä", mutta joka voi kehittyä ja sitten tehdä jotkin rakennusosasensa tarpeettomaksi.

Jos näin on, niin voisimme esimerkiksi olettaa, että yhteiskunnilla, joissa yhteisöllisyyteen perustuva vertaiskontrolli on heikko, olisi joitain tietynlaisia eroja, ja että olisi olemassa erilaisia välimuotoyhteiskuntia.

Tämä ajattelumalli toisaalta myös viittaisi siihen, että yritykset viedä länsimaista yhteiskuntamallia muihin kulttuureihin epäonnistuvat, jos näitä kehityksen välimuotoja ei onnistuneesti "emuloida" paikanpäällä. Somaliaa ei saada muuttumaan toimivaksi demokratiaksi ilman, että käydään läpi välivaihe, jossa nykyiset instituutiot muuttuvat pikku hiljaa tarpeettomiksi ja vaihtoehtojaan tehottomammiksi. Esimerkkisi Kaliforniasta itseasiassa oli jotain tämänkaltaista.

Se asettaa myös sekä ylenpalttisen pessimismin että ylenpalttisen optimismin erilaisten nykyisin käynnissäolevien prosessien suhteen aika kyseenalaisiksi.

Jukka kirjoitti...

Greifin ajatus oli minullekin täysin uusi.

Kun kirja on kirjoitettu 2006 pitäisi aiheesta löytyä verkosta keskustelua. Kirja on kuitenkin saanut hyvät arvostelu - takakannessa oli parin taloustieteen nobelistin ylistävät kommentit joten eiköhän keskustelua löydy. Täytyy etsiä.

Tässä tulit muuten käytännössä samaan johtopäätökseen kun Greif kirjan viimeisillä sivuilla olleessa lyhyessä "policy recommendations" osassa (!):

Tämä ajattelumalli toisaalta myös viittaisi siihen, että yritykset viedä länsimaista yhteiskuntamallia muihin kulttuureihin epäonnistuvat, jos näitä kehityksen välimuotoja ei onnistuneesti "emuloida" paikanpäällä. Somaliaa ei saada muuttumaan toimivaksi demokratiaksi ilman, että käydään läpi välivaihe, jossa nykyiset instituutiot muuttuvat pikku hiljaa tarpeettomiksi ja vaihtoehtojaan tehottomammiksi. Esimerkkisi Kaliforniasta itseasiassa oli jotain tämänkaltaista.

Jukka kirjoitti...

Sanottakoon että kirjassa oli materiaalia hyvin paljon. Tässä oli vain pieni häivähdys.

Siinä oli myös matemaattisia/peliteoreettisia malleja mukavasti mutta ei niin paljon että se olisi estänyt ei-matemaattista lukijaakaan aiheeseen tutustumasta.

Palaan kirjaan vielä. Gintisin arvostelu kannattaa lukea.

Tiedemies kirjoitti...

Minusta johtopäätös on jokseenkin väistämätön noista lähtökohdista. Esitetyt caset tässä näyttävät tilanteilta joissa valtio on heikko tai epäluotettava. Oma ajatukseni oli, että jokseenkin luotettava valtio on mahdollinen, mutta tällaiset rinnakkaiset järjestelmät kilpailevat sen kanssa. Vahva valtio jättää ison tuhon jälkeensä romahtaessaan.

Ehkä rooman perintöä eurooppalaisen yhteisöllisyyden suhteen voisi tarkastella tästä näkökulmasta. Jos törmäät johonkin sellaiseen, olisin kiinnostunut lukemaan.

Jukka kirjoitti...

Ajatusmalli, jota tässä nimitän "konservatiiviseksi", ehkä vähän epäreilusti, on se, että tällainen monimutkainen rakenne nähdään helposti jotenkin redusoimattomana kompleksisuutena, eikä ajatella, että se voisi kehittyä.

Tunnistan ainakin varhaisen itseni kyllä kaikesta konservatiivi-kritiikistäsi.

Keksin jo 15 vuotiaana jostain ajatuksen että kaikki muutos, vaikkakin tietyssä spesifissä tilanteessa perusteltu, kasvattaa riskiä että myös hyödyllisiä rakenteita muutetaan, ja on siksi rappion lähde.

No vaikka kuinka älyttömistä lähtökohdista totuutta etsivä ihminen pääsee eteenpäin.

Nykyäänkin toki painotan olemassaolevien instituutioiden piilotettuja hyötyjä ehkä enemmän kuin olisi rationaalisesti perusteltavissa. EHKÄ.