torstaina, maaliskuuta 30, 2023

Tuukka Kurusta, etnonationalismista ja integraatiosta

Näkökulma 1 - aate

Minulta on kysytty useampaan kertaan mitä ajattelen Sinimustista ja heidän ideologiastaan etnonationalismista ja mikä on tämän blogin suhde Sinimustiin.

Etnonationalismi eli etninen nationalismi on nationalismin muoto, missä kansakunnat määritellään yhteisen perinnön perusteella, mikä yleensä tarkoittaa yhteistä kieltä, yhteistä uskontoa ja yhteistä etnistä perimää. (Lähde: Wikipedia)

Sinimustan liikkeen versio etnonationalismista korostaa puolueohjelman mukaan veren [eli etnisen perimän ja rodun] merkitystä kansallisen identiteetin synnyssä ja katsoo, että Suomen kansalaisuutta ei tule myöntää vieraille etnisyyksille. Liike ilmoittaa myös kannattavansa etnisen rekisterin käyttöönottoa, jossa käyvät ilmi maassamme asuvien ihmisten etniset, kielelliset ja uskonnolliset taustat.

Kysymys blogin suhteesta Sinimustiin on ymmärrettävä, koska tämä blogi on käsitellyt positiivisessa mielessä erilaisia poliittisen, uskonnollisen ja etnisen yhteisöllisyyden muotoja. Olen esittänyt väitteen, että liberalismin yltiöindividualismi ei ole älyllisesti kestävällä pohjalla ja olen kritisoinut monikultturismia. Olen myös puolustanut Tatu Vanhasen teoriaa kansallisen äo:n vaikutuksesta kansalliseen menestykseen ja sitä, että keskimääräinen äo vaihtelee populaatiosta toiseen.

Blogin nimi on lainattu Saksan kansalliselta vallankumoukselta ja termiä käyttivät myös natsit ja IKL. Totesin disclaimerissä kuitenkin että termi on tahallaan poliittisesti epäkorrekti, mutta ei pyri demonostroimaan, että olisin (kokonaan) samaa mieltä Saksan konservatiivisen vallankumouksen kanssa. Saksan kansallinen konservatismi edustaa yltiöyhteisöllisyyttä, missä yksilö on kokonaan alistettu Kansankokonaisuudelle.

Näkökulma 2 - pragmatismi

Suomen ollessa koko Itä-Euroopan ohessa pitkäaikaisen Venäjän uhan alaisena, pragmaattisesta näkökulmasta Suomen ongelma on aivan eri kuin mihin Sinimustien puolueohjelma tarjoaa lääkkeitä. Sinimustat vastustavat Natoa ja he vastustavat vieraiden etnisten ryhmien integroimista osaksi Kansankokonaisuutta. Vastustus on ideologista.

Tämä blogi ja minä blogin kirjoittajana olen viime aikoina aktiivisesti kannattanut Suomen osalta lähinnä integratiivista nationalismia tai integratiivista militarismia. Samalla olen tehnyt aktiivista työtä monella tavalla ajattelevien isänmaallisten suomalaisten kanssa. Suomen vihollinen on Venäjä eikä meillä ole varaa siihen, että maan sisälle syntyy etnisiä tai ideologisia Venäjän viidensiä kolonnia tai että puoluelaiset riitelevät ja repivät kansakuntaa toissijaisilla asioilla. Pragmaattisista syistä uskon, että tehokkainta olisi pyrkiää integroimaan myös maahanmuuttajat, varsinkin kun kantaväestön syntyvyys on alhainen. 

Ja jos totta puhutaan minulla ei ole oikein mitään syytä olla kunnioittamatta enemmän 20-vuotiasta somalia, joka käy armeijan, kuin jotain libertaarifundamentalistia, joka selittää että yleinen asevelvollisuus on orjuutta eli väärin tai pasfistifundamentalistia joka väittää että hänen haluttomuuttaan ("vakaumustaan") ottaa ase käteensä pitää kunnioittaa tai niitä "patriootteja", jotka polttavat sotilaspassinsa, koska Suomi liittoutuu sotilaallisesti.

Pasifismi, etnonationalismi tai klassinen liberalismi ei taida auttaa käytännöllisestä näkökumasta meitä juuri ollenkaan siinä tilanteessa missä Suomi Rajamaana on? Siinä mielessä ne ovat samanlaisia. Sinimustien Naton vastustus on äärimmäisen ideologista ja mustavalkoista. 

Näkökulma 3 - perussuomalaiset

Nostan kyllä Tuukalle hattua siinä mielessä, että hän on rehellisesti mitä on, eli etnonationalisti. En päinvastoin kuin punaviher-väki syytä häntä rasismista. Tuukka sanoo rehellisesti sen, mitä perussuomalaisten monet äänestäjät ajattelevat, mutta eivät uskalla sanoa ääneen. 

Perussuomalaisten pitäisikin miettiä, kumpi tie palvelee Suomea paremmin, integratiivinen nationalismi vai etnonationalismi ja tehdä valinta. Integratiivisella nationalismilla tarkoitan jotain sellaista, mitä esimerkiksi Preussin kuningas Frekdrik II Suuri loi.

Toivon keskustelua asiasta kommentti-osioon.

torstaina, maaliskuuta 23, 2023

Individualismi ja ihmisoikeuspuhe

Kahden brittiprofessorin Paul Collierin ja John Kayn kirja Greed is Death : Politics After Individualism on lähes täysin linjassa sen ajattelun kanssa, mitä olen blogissani yli 15 vuotta esittänyt. Collier on kirjoittanut monia muitakin erinomaisia kirjoja mm. kansallisvaltion merkityksestä ja olen referoinut sen tässä.

Tämän kertaisen kirjan referointi on nyt tässä. Yksi näyte referaatista alla.

Oikeuksista kiihkoilevat sekä vasemmistolaiset että oikeistolaiset. Omistusoikeutta uhkaa verotus ja verotus on oikeiston fundamentalisteille varkautta. Libertaarifundamentalistit näkevät yleisen asevelvollisuuden rikkovan kansalaisten vapautta – yleinen asevelvollisuus on heille orjuutta. Vasemmalla ihmisen oikeus saada kunnioitusta vakaumukselleen edellyttää, että kansalaisella on muka oikeus kieltäytyä asepalveluksesta jopa Suomen kaltaisessa Rajamaassa. 

Collier ja Key osoittavat millaisiin äärimmäisyyksiin ihmisoikeuspuhe voi mennä:

Nykypäivänä saattaa tuntua oudolta, että pedofiilijärjestö Paedophile Information Exchange (PIE) teki vuodesta 1974 vuoteen 1984 Britanniassa julkisesti propagandaa sen puolesta, että lapsilla pitää olla oikeus seksiin – mukaan lukien seksiin paljon itseään vanhempien miesten kanssa. PIE oli jäsenjärjestö ihmisoikeusjärjestössä National Council for Civil Liberties, johon kuului monia organisaatioita jotka edistivät sosiaalisia pyrkimyksiä ihmisten hyvinvoinnin parantamiseksi.

(…)

Sama päättely, joka oikeuttaa epäilyn sitä kohtaan että lapsilla pitää muka olla “oikeus” seksiin, oikeuttaa epäilyn sitä kohtaan että lapsilla pitää olla “oikeus” valita oma sukupuolensa.

perjantaina, maaliskuuta 03, 2023

Demokratiafundamentalismi

En koskaan vaaleissa äänestä ihmistä, joka sanoo jotain niin älytöntä kuin että "äänestäjä on aina oikeassa". Vaikka tietysti lause on tarkoitettu kertomaan jotain tyyliin "ihmisillä on oikeus äänestää mitä äänestää ja sitä pitää kunnioittaa", mikä on sentään hiukan parempi, koska se ei ole faktuaalinen väite vaan pelkkä mielipide. 
Kovin fiksu mielipide sekään ei ole. Demokraattiset vaalit tuottavat välillä täysin mielettömiä asioita kuten Saksan Weimarin tasavallan parlamentti ja sen luoma natsi-Saksa. Tai USA:n nykyinen poliittinen polarisaatio, jonka hedelmä oli demokratiaa halveksivan kapinajohtajan ja talousrikollisen D. Trumpin valinta presidentiksi.
Aina demokratia ei ole itseään korjaavaa. 30-luvulla eräät keskilinjan poliitikot havaitessaan oman maansa olevan menossa Saksan suuntaan tekivätkin vallankaappauksen ja lopettivat vaalit väliaikaisesti (mm. Viro, Itävalta, Puola).
Suomalainen poliitikko ja myöhempi presidentti Urho Kekkonen, joka pyrki oikeusministerinä IKL:n kieltämiseen, kritisoi demokratiafundamentalismia vuonna 1934 kaksi vuotta Mätsälän kapinan jälkeen:
Hyvin tavallinen ja demokratialle hyvin vahingollinen on se käsitys, että kaikkein demokraattisinta on aina ja kaikkialla, kaikissa olosuhteissa, suosia sellaista toimintaa, joka pyrkii enentämään kansalaisten poliittisia vapauksia. Ei liene näet vaikeata huomata, että tällainen teorian sanelema, dogmaattinen pyrkimys saattaa monessakin tapauksessa koitua suorastaan kohtalokkaaksi kansanvallan säilymiselle. Inhimillinen toimintahan on vajavaista, ja demokratian vallitessa voi esiintyä väärinkäytöksiä, jotka kansalaismielipide - syystä tai syyttä - panee demokratian tai jonkin sille oleellisen toimintamuodon viaksi. Demokratia itse voi suorastaan synnyttää ja kehittää vaikeita valtiollisia epäkohtia. Sellaisissa oloissa demokratian puoltajien on oltava valmiit juuri kansanvallan säilymiseksi tarpeen tullen luopumaan jostakin demokratialle vähemmän, tai ehkä enemmänkin, oleellisesta, voidakseen pelastaa sen, minkä turvin kansanvalta voi sitä vastaan kohonneen myrskyn ajan säilyä ja sitten olosuhteitten rauhoituttua puhdistuneena ja selkeentyneenä taas kehittyä demokratian sisäistä olemusta enemmän vastaaviin muotoihin. Tällaisissa vaikeissa tilanteissa tekevät demokratialle eniten vahinkoa sen kamariviisaat puolustajat ja ne ihanteittensa huikaisemina henkisesti sokeat poliitikot, jotka eivät uskalla tunnustaa terveen kehityksen vaativan joskus taka-askeleitakin. 
Kekkonen kritisoi erityisesti nykyäänkin libertaarien keskuudessa suosittua teoreetikkoa . itävaltalaisen taloustieteen kirkkainta tähteä - Ludwig von Misesiä, joka lausui tällaisen mielettämyyden:
Liberaalisen hengen syvin perustietoisuus on siinä, että yhteiskunnan tulee rakentua liberaalisille opeille ja että vastakkaisten aatteiden pohjalle ei voida jatkuvaa yhteiskuntaelämää rakentaa. Elleivät ihmiset vapaaehtoisesti yhteiskunnallisesta tietoisuudesta tee, mitä heidän yhteiskunnan säilymisen ja hyvinvoinnin edistymisen nimessä olisi tehtävä, ei heitä voida viekkaudella eikä keinokkuudella viedä oikealle tielle. Jos he erehtyvät, heidät on opettamalla valistettava. Jos he eivät voi valistua, jos he pysyvät erehdyksessään, silloin ei ole mitään tehtävänä perikadon välttämiseksi. Liberalismille ei jää muuta tietä kuin saada kansalaiset vakuuttuneiksi vapaamielisen politiikan välttämättömyydestä. Tämä valistustyö on ainoa, mitä liberalismi voi suorittaa ja mitä sen täytyy suorittaa, jotta, sikäli kuin se sille kuuluu, voitaisiin vastustaa sitä perikatoa, mikä tänään yhteiskuntaa uhkaa.
Päinvastoin kuin USA:ssa Suomessa demokratian tilanne on onneksi varsin hyvä vielä tällä hetkellä. Siitä saamme kiittää ainakin Venäjän uhkaa. joka pakotti suomalaiset poliitikot yhteistyöhän turvallisuuspolitiikassa. Toivoa sopii että samanlainen yhteistyö onnistuu hyvinvointiyhteiskunnan pelastamisenkin osalta.