sunnuntaina, toukokuuta 31, 2009

Sosiaalinen pääoma - keskustelu Suomessa ja USA:ssa

Luen kahta soisiaalisen pääoman klassikkoa - sosiologi Francis Fukuyaman Trust - Social Virtues and the Creation of Prosperity ja kulttuuriantropologi Donald Tuzinin 70-luvulla julkaistua Ilahita Arapesh - Dimensions of Unity. Jälkimmäinen kuvaa uusguinelalaisen Ilahita Arapesh -heimon Ilahita-kylän kasvua paikalliseksi "imperiumiksi" Peter Turzinin "War and Peace and War"-kirjan hengessä. (Tosiasiassa tietysti Tuzin vaikutti Turziniin eikä päinvastoin.)

Kerron kirjoista toisen kerran tarkemmin - ihmettelenpä vain miksi sosiaalisesta pääomasta puhutaan Suomessa varsin vähän. Usa:ssahan aiheesta puhuvat sekä konservatiivit, uusmarksilaiset että liberaalit. Esimerkiksi presidentti Clinton totesi yksinhuoltajuuden kasvun ja ydinperheen rappion olevan merkittävä ongelma. Nykyinen ulkoministeri Clinton puhui siitä, miten lapsen kasvatukseen tarvitaan koko kylä.

Jo 1830-luvulla ranskalainen sosiologi Alexis de Tocqueville ihaili amerikkalaisten kykyä tehdä sponttaanisti yhteistyötä toistensa kanssa heti kun joku ongelma ilmenee. Friedrich Engels totesi amerikkalaisen kansalaisyhteiskunnan olevan tehokas ja Max Weber kuvaili amerikkalaisten protestanttisten lahkojen kykyä generoida tehokasta yhteistoimintaa.

Robert Putnam ja Francis Fukuyama ovat kirjoittaneet kirjoja amerikkalaisen kansalaisyhteiskunnan viimeaikaisesta heikkenemisestä. Uusmarksilainen taloustieteilijä Samuel Bowles ja ex-presidentti George Bush ovat käsitelleet (potentiaalista) omistusasumisen vahvistavaa vaikutusta amerikkalaisten sosiaaliselle pääomalle.

Eri etnisten ryhmien ja eri kansakuntien kykyä korkeaan sosiaaliseen pääomaan on analysoitu. Fukuyama mm. toteaa Etelä-Italian olevan sosiaalisen pääoman musta aukko, kun taas Saksa, Japani, Korea ja USA edustavat korkeaa sosiaalista pääomaa. Ranska, Kiina, Pohjois-Italia, latinalainen Amerikka ja Espanja edustavat lähinnä perhepiiriin rajoittuvaa yhteisöllisyyttä.

Fukuyama väittää suuria monikansallisia yrityksiä syntyvän lähinnä vain korkean sosiaalisen pääoman maissa.

Jne. jne.

Suomessa en havaitse juurikaan vastaavaa keskustelua, vai olenko vain sokea ? Suomessa on edelleen vahvasti vallalla ajatus, että sosiaaliset ongelmat johtuvat köyhyydestä. USA:ssa kokemukset mm. juutalaisten ja kiinalaisten slummeista 20-luvulta osoittivat jo varhain että köyhyys ei automaattisesti merkitse korkeaa rikollisuutta. Syy korkeaan rikollisuuteen on pikemmin alhainen sosiaalinen pääoma. (Toinenkin syy on - nimittäin äo:n ja rikollisuuden negatiivinen korrelaatio - mutta jätetäänpä se aihe nyt tällä kertaa.)

Afroamerikkainen ekonomi Thomas Sowell on todennut:

“Even when the Jews lived in slums, they were slums with a difference—lower alcoholism, homicide, accidental death rates than other slums, or even the city as a whole. Their children had lower truancy rates, lower juvenile delinquency rates, and (by the 1930’s) higher IQ’s than other children…

Despite a voluminous literature claiming that slums shape people’s values, the Jews had their own values, and they took those values into and out of the slums.


(Lähde: "The Secular Utility Of Religion: Historical Examples,", David Sloan Wilson.)

BBC kertoi jonkin aikaa sitten siitä, miten Lontoossa kauan asustaneet kaksi etnistä ryhmää - tamilit ja somalit - eroavat kuin yö ja päivä sosiaalisen pääoman suhteen - tamilit perustavat kaikkialla minne tulevat omia yhdistyksiään ja instituutioitaan, somalit tuskin mitään.

Kulttuuriantropolgi Joe Henrich on kuvannut kahta tutkimaansa alkueperäiskansaa - fidjiläisiä ja machiguenga-intiaaneja. Siinä missä fidjiläiskylässä koulun rakentaminen talkoissa onnistuu aina käden käänteesä ja hyvässä hengessä, machiguengat eivät juurikaan osallistu talkoisiin. Saman kylän asukkaita ei edes tunneta nimeltä.

Itse olen miettinyt pitkän työurani aikana sosiaalista pääomaa yrityksissä.

Fukuyama toteaa kirjassaan, että ihmiset arvostavat sitä että heihin luotetaan ja heitä käsitellään kuin aikuisia.

Kun 90-luvun alussassa Telenokia (nykyinen NSN) loi menestyksensä GSM-tekniikalla, Telenokialla vallitsi ainakin tuotekehityksessä varsin mielenkiintoinen yrityskulttuuri. Muutama pomo johti joukkoa suht itsenäiseen päätöksentekoon kykeneviä insinöörejä eli AIKUISIA. Asioista päätettiin spontaanisti kokoon kutsutuissa kokouksissa demokraattisesti. Perjantaisin saunottiin ja ryypättiin.

Kontrolli perustui vertaiskontrolliin ja sosiaaliseen paineeseen. Muutamat harvat pomot tunsivat alaisensa ja erityisesti heidän kykynsä. Johtaminen perustui siihen että alaiset arvostivat pomojaan ja pomot arvostivat alaisiaan. Tuotteita suunniteltiin pitkälti demokraattisesti. Kukin toteutti oman osuutensa ja vastasi tekemisistään vertaisryhmälle enemmän kuin yritykselle.

90-luvun puolessa välissä yritys kasvoi ja siirryttiin laatua ja muodollista prosessia painottavampaan tapaan tehdä töitä. Työ muuttui tylsemmäksi. Samaan aikaan yrityksen organisaatio alkoi muuttua hyvin paljon hierarkkisemmaksi. Pomoja oli yhtäkkiä dekadin verran enemmän kuin vanhassa organisaatiossa.

Insinööreistä tehtiin käskytettäviä alaisia. Aikuisista tuli LAPSIA ja itsenäisistä toimijoista tuli työstä vieraantuneita kunniansa menettäneitä RESURSSEJA. Yhteistyön taso laski. Ihmiset eivät enää uskaltaneet sanoa mitä ajattelivat vaan odottivat käskyjä herroilta. Työntekijät alkoivat ajaa omaa etuaan pikemmin kuin yrityksen etua.

Yrityksen kasvun takia yrityksessä oli pian paljon työntekijöitä jotka eivät olleet edes koskaan nähneet kunnian aikaa ja he alkoivat uskoa että työntekijöiden pitäminen resursseina on aivan normaalia.

No en tiedä - olkoot normaalia tai ei. Normiekonomin mielestä varmasti onkin aivan normaalia. "Normaaliin" ei tarvitse kuitenkaan aina tyytyä.

En tietenkään tarkoita, etteikö laadusta, prosesseista ja hierarkkiasta ole mitään hyötyä. Tottakai niitä tarvitaan mutta JOS hierarkkisuus tekee työntekijästä pelkän epäitsenäisen resurssin, vain se, jolla ei ole rohkeutta, jää tällaiseen yritykseen.

Kuvaavaa Telenokian muutoksella oli suhtautuminen kritiikkiin. 90-luvun alussa oli normaalia sanoa että tämä homma on perseestä. Myöhemmin - mitä enemmän yrityspsykologit kävivät puhumassa avoimuudesta - sitä vähemmän sitä johdon puolelta haluttiin.

Sosiaalinen pääoma - luottamus, kunnioitus, vertaiskontrolli, yhteenhiileen puhaltaminen - romahti. Ihmisistä tuli omaa etuaan ajavia Homo Economicuksia.

Yrityksen kasvattaminen on taitolaji. Kasvuun liittyy aina myös hierarkkian kasvu - hierarkian kasvu voi joskus onnistua ilman että työntekijät vieraantuvat yrityksen arvoista - usein ei.

torstaina, toukokuuta 28, 2009

HS ja Uusi Suomi

HS:n keskustelupalstalla on vastenmielistä keskustella. Esität väitteen ja joku pyytää referenssiä perusteluksi. Laitat linkin mutta viestisi sensuroidaan. Keskustele siinä sitten. Uusi Suomi on parempi. Peruutin HS:n tilauksen.

tiistaina, toukokuuta 26, 2009

Nationalismi, internationalismi ja moraali

Sisäryhmämoraalissa omien auttamista pidetään suuressa arvossa. Yksilön - varsinkin miehen - velvollisuus on auttaa köyhiä sukulaisia ja muitakin sisäryhmän jäseniä. Sen sijaan suhde muihin ihmisiin (ulkoryhmään) on amoraalinen eli välineellinen. Pahimmassa tapauksessa ulkoryhmän jäseniä dehumanisoidaan ja heihin saatetaan kohdistaa kansanmurha.

Esimerkkinä sisäryhmämoraalia harjoittavasta vahvasta etnisestä ryhmästä mainittakoon juutalaiset ja mustalaiset (kts. tämä ja tämä ). Myös nationalismin voinee ainakin käytännön sovellutuksissaan katsoa edustavan sisäryhmämoraalia.

Joskus tuntuu että sisäryhmämoraalin vastakohta - universaali moraali ja varsinkin internationalismi - eroaa sisäryhmämoraalista vain niin että amoraalinen ja välineellinen suhtautuminen ulotetaan kaikkiin ihmisiin.

HS kirjoitti tänään mm. miten vasemmistolaiset internationalistit ampuivat Saksassa aikoinaan vasemmistolaisen opiskelijan - ja naamioivat ampumisen "fasistien" teoksi - saadakseen aikaan yhteiskunnallista levottomuutta:

Saksan opiskelijaliikkeen vihaama fasistipoliisi olikin Stasin agentti

Berliini. Saksassa on jälleen virinnyt keskustelu maan lähimenneisyyden traumaattisista tapahtumista. Tällä kertaa syynä on asiakirjalöytö, jonka kaksi historioitsijaa sattumalta teki Stasin eli entisen Itä-Saksan salaisen poliisin arkistossa. Cornelia Jabsin ja Helmut Müller-Enbergsin löytö julkistettiin viime viikon lopulla valtakunnallisella ZDF-kanavalla sekä Frankfurter Allgemeine -lehdessä.

Itä-Saksan salaisen poliisin asiakirjasta kävi ilmi, että 1960-luvun lopulla Länsi-Berliinissä vasemmistolaisen opiskelijan ampunut poliisi olikin Stasin agentti ja Itä-Saksan kommunistipuolueen SED:n jäsen.

Kyseessä ei ollut mikä tahansa ampumistapaus, vaan opiskelija Benno Ohnesorgin surma 2. kesäkuuta 1967.

Tapausta pidetään alkusysäyksenä vasemmistolaisen opiskelijaliikkeen, niin sanottujen 68-lukulaisten, radikalisoitumiseen, joka sai Länsi-Saksassa erittäin väkivaltaisia muotoja 1970- ja 1980-luvulla.


Todellisuus on tietysti monimutkaisempi. On todennäköisesti olemassa aitoja universalisteja kuten Gandhi.

Toisaalta moni henkilö, joka väittää ajavansa sisäryhmänsä (esimerkiksi kansansa) etua, ajaa vain omaa etuaan. Toisaalta ristiriita on usein näennäinen: Koska mustalaismies nostaa omaa statustaan auttaessaan muita mustalaisia, auttaminen on antajankin etu. Samoin metsästäjäkeräilijäheimoissa - kuten Uuden Guinean Ilahita Arapesheilla - sankaruus sodassa kasvatti sankarin statusta.

Altruistilla on sanalla sanoen komeampi muija ja enemmän irtosuhteita. Voimmekin sanoa että seksuaalivalinta on eräs oleellisimpia altruismin rakennuspalikoita ryhmävalinnan (group selection as equilibrium selection device) ohella. (Kts. myös group selection, equilbrium selection.)

Muutama lisähuomautus

Antropologia tuntee myös heimoja jotka eivät käy sotia. (Kts. Turnbull, Colin M. The Mountain People. New York: Simon & Schuster, 1972. ISBN 0-671-21724-0.) Turnbullin kuvaama heimo Ik ei käynyt sotia, koska he eivät harjoittaneet Turnbullin mukaan juuri muutakaan yhteistyötä. Naapurissa asuvat sotaisat Masait totesivat Turnbullille etteivät he käytä Ikien heikkkoa tilannetta hyväkseen hyökkäämällä Ikien kimppuun koska he eivät pitäneet Ikejä edes ihmisinä.

Toisaalta on kuvauksia myös heimoista, joita leimaa alhainen sotaisuus yhdistettynä korkeaan yhteistyöhön - kuten Margaret Meadin kuvaamat vuoristo-Arapeshit. Toinen esimerkki "heimosta", joita leimaa alhainen sotaisuus yhdistettynä korkeaan yhteistyöhön, ovat hutteriitit.

sunnuntaina, toukokuuta 24, 2009

Eliitti yhteiskunnan loisena - osa 2

Talonpoika on ollut aina sitä onnellisempi mitä vähemmän välikäsiä on Kuninkaan tai Valtiopäivien ja talonpojan välissä.

Suomalainen talonpoika lähetti Ruotsin vallan aikana edustajansa valtiopäiville Tukholmaan. Tsaarin vallan aikana Suuriruhtinas oli Pietarissa mutta valtiopäivät olivat Helsingissä ja talonpoika lähetti edelleen edustajansa valtiopäiville. Venäjän virkamiehillä tai duumalla ei ollut asemaa Suomen vallankäytössä ennen sortokautta.

Itsenäisyyden aikana - ennen EU:ta - talonpoika (kansa) lähetti edustajansa edelleen valtiopäiville Helsinkiin. Ero Tsaarin ja Ruotsin valtaan oli lähinnä se että valtiopäivien valta oli kasvanut valtionpäämiehen valtaan verrattuna ja valtionpäämies oli suomalaisten valitsema ja istui Helsingissä.

Suomalaisen talonpojan tilanne erosi voimakkaasti vaikkapa balttilaisen, puolalaisen tai ranskalaisen talonpojan tilanteesta. Näissä maissa talonpoika ei lähettänyt edustajaansa mihinkään. Kuninkaan valtaa edusti kylässä aatelinen, joka lisäksi omisti maan ja kirkon. Aatelinen vuokrasi maata talonpojalle. Puolassa aatelinen vieläpä vuokrasi maansa edelleen juutalaiselle, joka vasta vuokrasi sen edelleen talonpojalle. Lisäksi talonpoika oli sidottu maahan eikä voinut edes lähteä vuokraamaan maata toiselta aateliselta. Aateliston määrä oli esimerkiksi Puolassa huikeat 10% koko väestöstä.

Kun Suomessa kirkkoherran valitsi paikallinen seurakunta, Virossa papin valitsi saksalainen aatelinen.

EU-Euroopassa kansan kannalta herää kysymys mihin me tarvitsemme näin suurta paikallista eliittiä. Paikallinen eliittihän toimii eittämättä suurelta osin Middleman-roolissa niin kuin puolalainen juutalainen tai ranskalainen feodaaliherra. Lipponenhan tämän lähes myönsikin.

On valtionsyyttäjän virastoa, muuta virastoa, eduskuntaa, presidenttiä, Suomen pankkia yms., joiden tärkeimpänä funktiona tuntuu olevan kansan etäännyttäminen todellisista päätöksentekijöistä ja sananvapauden supistaminen. Jos Suomi nyt kerran kuuluu EU:hun on todella oleellista, että ihmiset ottavat selvää EU:n toiminnasta ja äänestävät. Samalla pitää miettiä mistä turhanaikaisista instituutioista voimme luopua ja mitä keventää.

Huomautetakoon että en ota mitään kantaa siihen mikä osa vallankäytöstä olisi oltava Bruesselissä mikä Helsingissä. Mutta siinä tapauksessa kun valta kerran on siirretty Bruesseliin täällä ei tarvita mitään suuria joukkoja päätösten selittelijöitä ja soveltajia elikkä Middleman-luokkaa. Laman kohdatessa on oiva tilanne alkaa miettiä, mikä osa eliitistä on kaikkein haitallisinta ja alkaa säästötoimet siitä.

lauantaina, toukokuuta 23, 2009

Eliitti yhteiskunnan loisena

1200-luvun Ranskan kukoistus johti väestön voimakkaaseen kasvuun. Lopulta maan kantokyky ylitettiin, ruuan hinta alkoi nousta ja köyhä väki alkoi nähdä nälkää. Nälänhätä ja Musta Surma teki tuhoaan. Väestön määrä kääntyi laskuun ja hiljalleen ruuan hintakin alkoi laskea suhteessa tulotasoon. Negatiivisen takaisinkytkennän olisi pitänyt toimia.

Ongelma oli aatelisto eli eliitti eli loisluokka. Maa oli feodaaliyhteiskunnassa usein eliitin käsissä. Väestön kasvun köyhdyttäessä pienviljelijöitä, moni joutui velkakierteeseen ja menetti sitä myötä maansa eliitille. Eliitin omaisuus kasvoi. Koska ruuan hinta nousi ja työn tarjonta oli korkea, myös pellonvuokraajien maksamat vuokrat nousivat ja eliitti rikastui samaan aikaan kuin muu väestö köyhtyi.

Vielä siinäkin vaiheessa kun väestönkasvu pysähtyi, eliitin määrä kasvoi. Eliitin syntyvyys oli korkea ja varakkaat talonpojat ostivat itselleen pääsyn aatelistoon.

Mutta sitten väestömäärä romahti ja sitä myötä ruuan hintakin romahti. Seurauksena oli maanvuokran lasku, palkkojen nousu ja eliitin tulojen romahtaminen. Aatelisto ei enää kyennyt ylläpitämään "herrasmiehen" elämäntapaa.

Tässä vaiheessa negatiivinen takaisinkytkentä ei kuitenkaan toiminut. Eliitillä oli valtaa. Valta perustui toisaalta maaomaisuuteen ja säätyvaltiopäiviin, jossa köyhillä ei ollut edustusta - mutta myös pakkovaltaan joka perustui siihen että eliitillä oli aseet ja taito käyttää niitä. 1400-luvulla suuri osa Kaakois-Ranskasta oli ryöstelevien aatelisjoukkioiden terrorisoimaa. Kun resursseja ei saatu rahalla, ne ryöstettiin. Maatalousväestö ei epävakaissa oloissa kyennyt viljelemään maata, jolloin aatelisten saamat vuokratulot edelleen nousivat. Negatiivisen takaisinkytkennän sijasta toimi positiivinen takaisinkykentä.

Tilanne stabilisoitui vasta, kun sota Englantia vastaan ja jatkuvat sisällissodat olivat alentaneet eliitin määrän sille tasolle, että elitti kykeni taas ylläpitämään "herrasmiehen elämäntapaa".

Voidaan jopa todeta, että aateliston määrää ja/tai valtaa ei olisi saatu alenemaan muuten kuin sisällissodan tai sodan avulla. Yhteiskunnan jyrkkä jako eliittiin ja köyhälistöön aiheuttaa siis epäsuorasti yhteiskunnallista epävakautta.

Kun eliitti alkaa köyhtyä, seurauksena on yritys lisätä kansan sortoa kuten Etelä-Amerikassa viime aikoihin asti on tapahtunut. Venezuelassa öljyteollisuus työllisti keskiluokan näennäistehtäviin ja säilytti näin keskiluokan tuen valtaapitäville. Kun kansa viime aikoina on vaatinut Venezuelassa osuuttaan öljytuloista, USA ja entinen eliitti kirkuu että Venezuela on siirtynyt marksilaisten käsiin.

Kun kansasta sitten ei saada enempää revittyä irti, aletaan keksiä riidanaiheita ja saadaan aikaan sisällissota.

Suomessa viime aikoina tapahtunut korkeastikoulutettujen määrän kasvu on johtanut eräänlaiseen eliitin ylituotantoon. Loinen työllistyy yliopistojen yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan, valtionsyyttäjän virastoon, ministeriöihin, EU-tehtäviin, maahanmuuttoon liiittyviin instituutioihin tai kuivettuvien yksityisten tai valtionyritysten esikuntaorganisaatioihin.

Uusia yhteiskunnallisia "funktioita" keksitään varta vasten työllistämään eliittiä. Eliitti jakaa kansan a-luokkaan (=niihin joilla on turvatut työpaikat, pääomatuloja ja/tai ylisuuret eläkkeet) ja b-luokkaan voidakseen paremmin hallita kansaa.

Laman syvenemeninen luo ainakin mahdollisuuden, että valtion verotulot alkavat laskea, ja eliitin elinolosuhteet heikkenevät. Osa eliitistä joutuu työttömiksi tai hakeutuu todellisiin töihin. Riski toisaalta on että eliitti keksii itselleen vain lisää tehtäviä, nostaa veroja, ja parantaa laman aikana asemiaan. Toinen vaihtoehto on että osa eliitistä heittäytyy hankalaksi, alkaa kapinoida, ryhtyy maanpetokselliseen toimintaan alkaen veljeillä vaikkapa venäläisten kanssa.

Huomautettakoon että en tällä kirjoituuksella väitä, että monimutkainen yhteiskunta ei tarvitsisi mitään eliittiä. Ongelma syntyy kun eliitin määrä kasvaa liian suureksi.

torstaina, toukokuuta 21, 2009

Soini ja sylikoirat

Perussuomalaisten puoluekokous pidettiin ja (melkein) kaikilla oli kivaa kuin Nuernbergin puoluepäivillä. Soinin henkilökohtaisella projektilla menee hyvin ja maahanmuuttokriittisyys on kesytetty puolueen sisällä.

Mihin suuntaan Soini tulee henkilökohtaista projektiaan viemään on mielenkiintoista nähdä. Kukaan ei sitä tiedä paitsi Timo yksin. Timo voi kuitenkin luottaa puolueorganisaationsa tukeen.

Joskus sylikoira räksyttää, mutta isännälleen räksyttäjä on uskollinen.

Toivon totisesti että olen väärässä. Mutta enpä taida olla.

sunnuntaina, toukokuuta 17, 2009

"Varokaa mustalaisia"

Helsingin kaupunginmuseossa Hakasalmen huvilalla on näyttely romaneista. Näyttely on nimeltään "Varokaa, mustalaisia! Väärinymmärryksen historiaa".

En ole näyttelyä vielä nähnyt, mutta menen ilman muuta sen katsomaan. Esittelylehtisen mukaan näyttelyn päämäränä on välttää poliittista korrektiutta, mutta kuitenkin murtaa romaneihin kohdistuvia "ennakkoluuloja" ja "väärinymmärryksiä":

Näyttely kertoo siis romanien lisäksi myös pääväestöstä ja sen kuvitelmista - siitä harkitun härnäävä nimi. Monien mielestä perinteiset ennakkoluulot tiivistyvät vieraista kansoista käytetyissä vanhoissa nimissä. "Mustalainen" on monille romaneille vastenmielinen, mutta toisaalta suuri osa heistä, kenties enemmistö, ei pidä itse sanaa halventavana vaan vain tapoja, joilla pääväestö sitä usein käyttää.

Näyttely kyseenalaistaa pinnallisen poliittisen korrektiuden, joka kieltää yksittäiset sanat muttei tavoittele ennakkoluulojen syvempää murtamista. Siksi mustalainen-sanaa käytetään romanin rinnalla sekä arvolatauksettomana historiallisena ryhmänimenä että pääväestön harhaluulojen ilmentymänä. Nimitysten vaihtelevien merkitysten ja sävyjen tarkastelu herättää pohtimaan omaa kielenkäyttöä.


Tulee olemaan mielenkiintoista kuulla, mitä ovat ko. näyttelyn mukaan pahimmat romaneihin kohdistuvat ennakkoluulot, harhaluulot tai väärinymmärrykset. Itse en oikeastaan kykene luettelemaan montaakaan romaneihin kohdistuvaa ennakkoluuloa. Nähdäkseni suurin ongelma romanikulttuurin ymmärtämisessä eivät ole ennakkoluulot vaan tiedon puute. Syitä tiedon puutteeseen on kaksi:

1. Romaneihin näennäisen myötämielisesti suhtautuvat suomalaiset - varsinkin viranomaiset - salaavat tietoa romaneista. Yleisöltä salattiin pitkään mm. se, että kunnan ns. romaaniyhdyshenkilöille on annettu faktinen oikeus estää yksittäisen romanin muuttaminen paikkakunnalle. (Salaamisella en tarkoita mitään salaliittoa. Toki tietoa etsimällä olisi ollut saatavilla. Tarkoitan vain sitä, että mikään valtamedia ei aihetta käsitellyt.)

Ns. edistyksellinen väki taas kokee romanit vain "suvaitsevaisuutensa" objekteina olematta sen kiinnostuneempia romaneista ihmisinä kuin ilotalon asiakas on kiinnostunut prostituoidusta.

2. Toisaalta romanikulttuuriin kuuluu normaali tabu olla kertomatta mustalaisten tavoista muulle väestölle.

Kesti kauan ennen kuin esimerkiksi väistämisestä alettiin puhua ollenkaan. Väistämisestä puhuminen on ollut tabu sekä suomalaisille viranomaisille että romaneille itselleen.

Myös mustalaisten sisäryhmämoraali on ollut ja on yhä edelleen tabu. Sisäryhmämoraalia ei ole käsitelty suomalaisissa tiedotusvälineissä eksplisiittisesti ollenkaan. Kirjoitin aiemmin amerikkalaista tutkimusta referoiden:

Romaaneilla on sisäryhmä-ulkoryhmä-moraali kuten juutalaisilla. Omien auttamista pidetään suuressa arvossa - perheitten velvollisuus on mm. auttaa köyhiä sukulaisia. Sen sijaan suhde muihin ihmisiin on amoraalinen. Gadjeilta varastamista ei pidetä vääränä. Romaanit ovat vanhan mustalaismyytin mukaan saaneet Jumalalta oikeuden varastaa, koska eräs romaani nielaisi yhden naulan jota piti käyttää Kristuksen ristiinnaulitsemiseen.

Romaanimiehen status on sitä korkeampi, mitä enemmän hän auttaa muita mustalaisia, mitä enemmän hän pettää gadjeja ja mitä agressivisempi vaimo hänellä on.


Kaupunginmuseonkin näyttely tuntuisi keskittyvän hevosiin ja muihin helppoihin aiheisiin kuten iänikuiseen kiistaan termeistä romani ja mustalainen. Tämän termikysymyksen käsittelyä museo tuntuu pitävän osoituksena jonkinlaisesta rohkeudesta. (Mieleen tulee väistämättä Neuvostoliitto-lehden tai Pravdan "avoin" "keskustelu" sosialismin ongelmista lehtien "yleisönosastoilla" joskus 70-luvulla.)

Romanit ovat kuitenkin mielenkiintoinen osa eurooppalaista elämänmenoa ja heistä on saatavilla meilenkiintoista suht uuttakin tietoa. Sääli, jos aihetta ei voida käsitellä vieläkään vapaasti.

Neuraalimmista asioista - kuten romanien mielenkiintoisesta suhteesta avioliittoon - on saatavilla tietoa suuomeksikin, mutta koska todellista kiinnostusta romanikulttuuriin yleisön keskuudessa on vähän ja ns. edistyksellisten keskudessa ei ollenkaan, romanikulttuuria ei kovin paljon lehdistössä käsitellä. (Tilanne on sama kuin aikoinaan Neuvostoliiton suhteen. Ne, jotka tiesivät, eivät uskaltaneet puhua tai valehtelivat. Ne jotka eniten puhuivat Neuvostoliiton ja Suomen kansojen "ystävyydestä" eivät olleet todellisuudessa kiinnostuneita venäläisistä eivätkä venäläisestä kulttuurista.)

Joku voi sanoa jopa että onko romanikulttuuria yleensä retosteltava julkisuudessa. Miksi emme kunniota mustalaisten tabua. Ymmärrän kyllä tämänkin näkökulman, mutta itse aion käsitellä aihetta, koska se minua kiinnostaa. Pyrin kuitenkin käsittelemään aihetta suht pieteetillä.

Erään mielenkintoisen tiedonpalasen romaneista löysin viime vuonna:

...Löysin nyt kirjan Paloheinän kirjastosta. Kirjan nimi on Suomen Kulttuurivähemmistöt. Kirjan ovat toimittaneet professori Juha Pentikäinen yhdessä Marja Hiltusen kanssa. Kirja on vuodelta 1997 ja perustuu Unescon kustantamiin suomalaisiin tutkimusprojekteihin. Lainaan kirjaa suoraan:

"Suomen romanit muodostavat yhden niistä hyvin harvinaisista yhteisöistä, joissa avioliittoa eräänä tärkeänä instituutiona ei ole olemassa.... Suomen romaninuorilla ei ole vakiintunutta ja hyväksyttyä seurustelutapaa, joka johtaisi avioliittoon... Suomessa ei myöskään ole järjestettyjä avioliittoja [päinvastoin kuin esimerkiksi Ruotsissa]. Perinteisesti ainoa merkittävä tapa jolla suomalainen perinteistä kiinni pitävä romani saattoi muodostaa avioliiton oli karkaaminen...

Eräs syy tähän avioliiton rituaaliseen väheksyntään suomalaisessa romaniyhteisössä perustuu suvun jäseniltä odotettuun lojaalisuuteen. .. Jäsenten odotetaan osoittavan ehdotonta lojaalisuutta omaa sukuaan kohtaan, ja avioliitossa osapuolet jäävät ainoastaan oman sukunsa jäseniksi."

Tätä taustaa vastaan voitaneen ymmärtää se, että romaninainen on vieraassa suvussa eläessään - vai pitäisikö pikemmin sanoa vieraassa suvussa asuessaan - äärimmäisen vaikeassa asemassa erilaisissa verikosto- ja väistämistilanteissa.

keskiviikkona, toukokuuta 13, 2009

Yhteiskunta koostuu geeneistä

Yhteiskunta koostuu geeneistä (ja muista replikaateista) ja geenien interaktiosta ympäristönsä kanssa. Periaatteessa kaikki voidaan selittää itsekkäillä geeneillä (ja muilla itsekkäillä replikaateilla).

Yksilö on vain geenin hetkellinen levähdyspaikka. Yksilöllä ei ole oikeastaan mitään erityisasemaa evoluutiossa paitsi se, että geeni ilmaisee usein itseään yksilön ominaisuuksissa ja valinta kohdistuu yksilöihin. Mutta yhtälailla geeni (ja muu replikaatti) ilmaisee itsensä yhteisön ominaisuuksissa ja valinta kohdistuu yhteisöihin.

Ei ole oikeastaan mitään dramaattista siinä, että yksilö kuolee toisen yksilön puolesta tai yksilö kuolee yhteisönsä puolesta. Itsemurhpommittajan käyttäytyminen ei ole sen dramaattisempaa kuin lastaan imettävän äidin.

Yhteisönsä puolesta kuoleva ihminen ei ole välttämättä syrjäytynyt säälittävä luuseri:

Etelä-Balin aatelisto teki joukkoitsemurhan (puputan) vuonna 1906 vastalauseena Hollannin kolonialismille. Intian Chittorgarghin kaupungin sotilaskasti teki vuonna 1303 joukkoitsemurhan vastalauseena muslimi-hallitsijan vaatimukselle saada Chittorgarghin prinsessa Rani Padmini vaimokseen vastoin prinsessan tahtoa.

Roomalainen konsuli Publius Decius Mus teki vuonna 295 eKr. devotion osoittaakseen Roomaan hyökänneille gallialaisile ja omille joukoilleen roomalaisten uhrivalmiutta säätyyn katsomatta.

Japanilainen samurai teki itsemurhan oman ja perheensä kunnian tähden.

Yhteisöllinen itsemurha oli tasa-arvoinen instituutio. Balilainen prinsessa painoi yhtä hyvin kuin veljensä tikarin sydämeensä. Aikuiseksi kasvanut samuraityttö sai yhtälailla oman tikarin kunniansa suojelemiseksi kuin veljensä. Rajputtiprinsessa suoritti itsemurhan nuotiossa siinä missä veljensä marssi mogulien keihäisiin - prinsessasta tuli sati.

lauantaina, toukokuuta 09, 2009

Turchin ja asabiyah

Peter Turchinin teos War and Peace and War imperiumien noususta ja tuhosta on ehdottomasti suositeltavaa luettavaa historiasta kiinostuneelle. Turchinin kirja edustaa historian tulkintaa, joka ammentaa voimakkaasti arabialaisen 1300-luvun sosiologin ibn Khaldunin asabiyah-teoriasta ja uudemmasta yhteisöllisyyden tutkimuksesta eli Boydin ja Richersonin kulttuurisen ryhmävalinnan teoriasta.

Turchinin pääteesi on että imperiumin nousu on rajaseutuolojen generoimaa. Esimerkiksi Rooman pohjoisrajan tuntumassa eläneet pienet germaaniheimot ja Rooman/Bysantin itärajalla eläneet arabiheimot elivät toisaalta konfliktissa suureen Roomaan/Bysanttiin mutta saivat myös runsaasti vaikutteita Rooman/Bysantin kulttuurista. Arabeilla oli toinenkin imperiumi naapurinaan - Kaksoisvirtainmaata hallitseva Partia ja sittemmin Persia.

Kyetäkseen haastamaan Rooman, germaaniheimot toisaalta ja arabiheimot toisaalta integroituivat suuremmiksi kokonaisuudeksi kuten Frankkien ja Alemannien heimokoalitioiksi ja islamilaiseksi yhteisöksi. Frankkien valtakunta ja Islamilainen kalifaatti syntyivät näiden yhteisöjen pohjalta.

Rooman keisarikunnan nousuun liittyi vastaavasti Rooman sijainti ensin etruski- ja latinalaisen kulttuurin rajalla ja sittemmin kelttiläisen ja Välimeren kulttuurin rajalla. Rooma kykeni jatkuvaa kelttiuhkaa hyväkseen käyttäen yhdistämään keskisen Italian alueet Rooman osaksi - usein yhdistäminen tapahtui vapaaehtoisesti pienemmän pahan periaatteella.

Venäjän keisarikunnan nousuun 1500-luvulla liittyi Venäjän joutuminen jatkuvien tataarihyökkäysten kohteeksi. Pienet venäläiset ruhtinaskunnat yhdistyivät Moskovan alaisuuteen osin vapaaehtoisesti kyetäkseen puolustautumaan yhteistä vihollista - Krimin, Kazanin, Astrakhanin ja Siperian kaanikuntien edustamaa tataariuhkaa - vastaan. Varsinkin etelärajan suojelu vaati venäläisiltä jatkuvaa yhteistyötä Krimin tataareja vastaan. Integroituminen alkoikin etelärajan uhatuista ruhtinaskunnista - sen sijaan pohjois-Venäjän valtiot kuten Novgorod vastustivat Moskovan ylivaltaa voimakkaasti.

Etelä-Venäjän rajaseutua asutettiin antamalla asukkaille vapaan talonpojan asema ja maata korvaukseksi sotilaspalveluksesta. Rajaseudun oloja leimasi alhainen epätasa-arvoisuus, maaorjaluokan puuttuminen ja aateliston vähäisyys. Tasa-arvon onkin aina todettu edistäneen yhteisön koheesiota ja voimaa. Turchin toteaa Rooman tasavallan aikana tuloerojen kaventuneen vuoteen 100 eKr. mennessä voimakkaasti. Kun Rooma laajeni, tasa-arvoisuus antoi tilaa äärimmäiselle epätasa-arvolle ja individualististiselle hedonismille. Asabiyah heikkeni varsinkin Rooman ydinalueilla Italiassa mutta säilyi paremmin Rooman rajaseudulla. Rooman painopiste siirtyikin pois mädännnäisestä Italiasta Konstantinopoliin. Bysantti syntyi.

Rajaseudun suojelu vaatii yhteistyötä - rajaseudun turvaaminen on julkishyödykkeen tuottamista. Julkishyödykkeen tuottaminen ja vapaamatkustajan ongelman välttäminen onnistuu parhaiten tilanteessa, jossa väestö muodostaa mahdollisemman yhtenäisen ryhmän, joka jakaa yleensä saman uskonnollisen maailmankuvan ja samat olosuhteet. Venäjän rajaseudun vapaa talonpoika taisteli oman ja lastensa elämän puolesta, mutta samalla toisten samassa asemassa olevien talonpoikien puolesta. Taistelu identifioitiin kuitenkin oikeauskoisen kirkon ja Venäjän puolesta vääräuskoisia tataareita vastaan käydyksi pyhäksi sodaksi.

Uskonto ei tässä tapauksessa ollut siis mikään tapa alistaa talonpojat keisarille, vaan tapa uskonnollis-mystistä maailmankuvaa hyväksi käyttäen turvata yhteisön koheesio niin, että raja Krimin kaanikunnasta hyökkääviä tataareita vastaan kyettiin turvaamaan.

"Projekti" onnistuikin. Ensin murtuivat Siperian, Kazanin ja Astrakhanin kaanikunnat 1600-luvulle mennessä - samalla Venäjän imperiumin eteneminen Tyynelle Merelle ja Afghanistanin, Kiinan ja Persian rajalle saatiin käyntiin. 1700-luvulla kaatui vielä Krim.

Suomen historiaa harrastaneelle tarkkanäköiselle lukijalle on heti selvää, että Suomi on suurimman osan historiaansa ollut rajaseutua kahden kulttuurin - läntisen ja ortodoksisen välillä. Asabiyah - kansakunnan yhtenäisyys - koki todennäköisesti maksiminsa talvisodan ja jatkosodan aikana. Rintamakokemuksen yhdessä kokenut suomalainen työläinen ja porvari jatkoivat yhteistyötään sodan jälkeen. Puhuttiin aseveliakselista. Suomalainen tasa-arvo saavutti maksiminsa joskus 70-80-luvulla työväestön palkkojen noustua nopeasti ja säätykierron kiihdyttyä. Sotilaallisen konfliktin uhan vähentyessä ja yhteiskunnan liberalisoitumisen myötä kansallinen yhtenäisyys on jälleen alentunut, säätykierto on hidastanut ja taloudellinen epätasa-arvo lisääntynyt.

Erityisen hyvä esimerkki rajamaan-aseman imperiumia luovasta vaikutuksesta on Espanja (Kastilia ja Aragonia). Espanjassa vallitsi rajamaaolot noin 500 vuotta maan ollessa suurelta osin - mutta ei kokonaan - islamilaisten kalfaattien hallussa. Reconquista oli vuosisatojen pituinen prosessi, jonka aikana espanjalaisen yhteiskunnan asabiyah kasvoi koko ajan. Kun islam nujerrettiin, Kastilia ja Aragonia eivät pysähtyneet laakereille lepäämään vaan kansakunnan taistelukykyä käytettiin valtavan ja rikkaan imperiumin luomiseen.

Mielenkiintoinen on myös havainto, että Kreikan ja barbarian rajalla sijainnut Makedonia oli ainoa kreikkalainen valtio joka kykeni luomaan varsinaisen imperiumin. Makedonialaiset toimivat roomalaisten tavoin ja tekivät valloitettujen maitten asukkaista makedonialaisia. Spartlaiset, mutta myös ateenalaiset, vain alistivat valloitettujen maitten asukkaat vasalleikseen - Spartan tapauksessa orjikseen. Vaikka asabiyah spartalaisten keskuudessa olikin vahva, ei-spartlaianen väestö piti Spartaa vihollisenaan ja oli täysin kansankokonaisuuden ulkopuolella. Vastaava tilanne, missä eliitin asabiyah oli vahva mutta eliitin ulkopuolinen väestö oli eliitin orjia ja kansankokonaisuuden ulkopuolella, vallitsi myös Puola-Liettuassa 1500-1700-luvulla.

Historia ei tietenkään ole pysähtynyt - uusia rajaseutuja on syntynyt 1900-luvullakin mm. Palestiinaan. Amerikkalaisten tuki Israelille on ilmeisesti yhtenäistänyt arabeja ainakin jossain määrin. Ainakin Etelä-Libanon, Länsi-Ranta ja Gaza muodostavat eräänlaisen rajaseudun, jossa arabien yhtenäisyys voimistuu islamilaisen fundamentalismin ympärille. Islamilaisen asabiyahin kehittyminen on heijastunut ja tulee heijastumaan erittäin voimakkaasti myös Eurooppaan. Islamin alennustila on loppumassa ja vaikka islamilaiset maat eivät kehity ehkä tieteellis-teknologisesti niiden merkitys maailmanpolitiikassa on kasvava.

Viitteitä:

1. Kansankokonaisuuden kirjoitus ibn Khaldunin asabiyah-teoriasta.

2. Darwinian Conservative-blogin arvostelu Turchinin kirjasta.

3. Peter J. Richersonin ja Robert Boydin The Evolution of Human Ultra-sociality

perjantaina, toukokuuta 08, 2009

Hets till folkmord i Sverige

Svenskarna hetsas till folkmord mot judar av muslimska demonstranter i Malmö utan att polisen ingriper. Malmö socialdemokratiska kommunalpolitiker förnekar att de vet någonting.

Läs storyn Khaybar, Khaybar ya Yahud i Judiskkrönika.

maanantaina, toukokuuta 04, 2009

Perussomalaiset ja maahanmuuttokritiikki - osa 2

Soinin käsitys maahanmuuttokriittisten merkityksestä perussuomalaisissa on (HS:n mukaan) selkeä:

Maahanmuuttopolitiikan kritiikin merkitykseen Soini ei perusta. Hän arvioi sen osuuden gallupkannatuksesta olevan prosentin luokkaa.

Soini ilmaisi siis taas kerran halveksuntansa "propelihatuille" ja mikä ettei tekisi. Maahanmuuttokriittiset tekevät itsestään pellen toimiessaan perussuomalaisissa sen jälkeen kun heitä on nöyryytetty kuin vierasta sikaa.

Ensin Halla-ahoa ei otettu ehdokkaaksi, sitten Soini solvasi puoluettaan kannattavia halla-aholaisia avoimesti ja nyt väitti maahanmuuttokriittisten merkityksen olevan täysin marginaalinen.

Olisiko aika jo ryhdistäytyä ?

Perussuomalaiset ja Halla-aho

Olen tukenut kaksissa vaaleissa Jussi Halla-ahoa omalla nimelläni ja äänelläni ja äänestänyt näin ollen perussuomalaisten listaa. Tällä kertaa Jussi suosittelee tukijoitaan äänestämään perussuomalaisten ehdokasta Sampo Terhoa.

En aio näissä vaaleissa äänestää perussuomalaisia - lainaan perusteiksi Vasarahammeria:

Perussuomalaiset on Timo Soiniin henkilöityneenä puolueena osoittanut olevansa pelkkä paperitiikeri ja Soinin henkilökohtainen populismiprojekti ihan riippumatta siitä, mitä RKP ja Vihreät naiset tekevät tai haluavat. Mikään ei takaa, että Halla-ahon tie perussuomalaisten ehdokkaaksi vuoden 2011 eduskuntavaaleissa on yhtään helpompi kuin tie ehdokkaaksi ensi kesän eurovaaleissa.

Aioin kyllä äänestää Halla-ahoa, koska olen pitkälti samoilla linjoilla hänen kanssaan maahanmuutosta. Koska maahanmuuttokriittisyys vesitettiin perussuomalaisissa, eikä perussuomalaisissa ole juurikaan mitään muuta mikä minua puhuttelisi, en näe syytä äänestä heitä. Perussuomalaiset on kuten Vasarahammer totesi populistinen puolue, joka ei niinkään painota vastuunottoa vaan suunsoittoa ja helppoa äänten keruuta.

Vaikka maahanmuuttopolitiikassa olen oppositiossa vakiintuneitten puolueiden linjaa vastaan, arvostan joidenkin vakiintuneiden puolueiden tapaa tehdä työtä Suomen hyväksi suunsoiton sijasta.

Ääneni menee todennäköisesti kokoomukselle tai kristillisdemokraateille, mutta mietintä on kesken.