Sisäryhmämoraalissa omien auttamista pidetään suuressa arvossa. Yksilön - varsinkin miehen - velvollisuus on auttaa köyhiä sukulaisia ja muitakin sisäryhmän jäseniä. Sen sijaan suhde muihin ihmisiin (ulkoryhmään) on amoraalinen eli välineellinen. Pahimmassa tapauksessa ulkoryhmän jäseniä dehumanisoidaan ja heihin saatetaan kohdistaa kansanmurha.
Esimerkkinä sisäryhmämoraalia harjoittavasta vahvasta etnisestä ryhmästä mainittakoon juutalaiset ja mustalaiset (kts. tämä ja tämä ). Myös nationalismin voinee ainakin käytännön sovellutuksissaan katsoa edustavan sisäryhmämoraalia.
Joskus tuntuu että sisäryhmämoraalin vastakohta - universaali moraali ja varsinkin internationalismi - eroaa sisäryhmämoraalista vain niin että amoraalinen ja välineellinen suhtautuminen ulotetaan kaikkiin ihmisiin.
HS kirjoitti tänään mm. miten vasemmistolaiset internationalistit ampuivat Saksassa aikoinaan vasemmistolaisen opiskelijan - ja naamioivat ampumisen "fasistien" teoksi - saadakseen aikaan yhteiskunnallista levottomuutta:
Saksan opiskelijaliikkeen vihaama fasistipoliisi olikin Stasin agentti
Berliini. Saksassa on jälleen virinnyt keskustelu maan lähimenneisyyden traumaattisista tapahtumista. Tällä kertaa syynä on asiakirjalöytö, jonka kaksi historioitsijaa sattumalta teki Stasin eli entisen Itä-Saksan salaisen poliisin arkistossa. Cornelia Jabsin ja Helmut Müller-Enbergsin löytö julkistettiin viime viikon lopulla valtakunnallisella ZDF-kanavalla sekä Frankfurter Allgemeine -lehdessä.
Itä-Saksan salaisen poliisin asiakirjasta kävi ilmi, että 1960-luvun lopulla Länsi-Berliinissä vasemmistolaisen opiskelijan ampunut poliisi olikin Stasin agentti ja Itä-Saksan kommunistipuolueen SED:n jäsen.
Kyseessä ei ollut mikä tahansa ampumistapaus, vaan opiskelija Benno Ohnesorgin surma 2. kesäkuuta 1967.
Tapausta pidetään alkusysäyksenä vasemmistolaisen opiskelijaliikkeen, niin sanottujen 68-lukulaisten, radikalisoitumiseen, joka sai Länsi-Saksassa erittäin väkivaltaisia muotoja 1970- ja 1980-luvulla.
Todellisuus on tietysti monimutkaisempi. On todennäköisesti olemassa aitoja universalisteja kuten Gandhi.
Toisaalta moni henkilö, joka väittää ajavansa sisäryhmänsä (esimerkiksi kansansa) etua, ajaa vain omaa etuaan. Toisaalta ristiriita on usein näennäinen: Koska mustalaismies nostaa omaa statustaan auttaessaan muita mustalaisia, auttaminen on antajankin etu. Samoin metsästäjäkeräilijäheimoissa - kuten Uuden Guinean Ilahita Arapesheilla - sankaruus sodassa kasvatti sankarin statusta.
Altruistilla on sanalla sanoen komeampi muija ja enemmän irtosuhteita. Voimmekin sanoa että seksuaalivalinta on eräs oleellisimpia altruismin rakennuspalikoita ryhmävalinnan (group selection as equilibrium selection device) ohella. (Kts. myös group selection, equilbrium selection.)
Muutama lisähuomautus
Antropologia tuntee myös heimoja jotka eivät käy sotia. (Kts. Turnbull, Colin M. The Mountain People. New York: Simon & Schuster, 1972. ISBN 0-671-21724-0.) Turnbullin kuvaama heimo Ik ei käynyt sotia, koska he eivät harjoittaneet Turnbullin mukaan juuri muutakaan yhteistyötä. Naapurissa asuvat sotaisat Masait totesivat Turnbullille etteivät he käytä Ikien heikkkoa tilannetta hyväkseen hyökkäämällä Ikien kimppuun koska he eivät pitäneet Ikejä edes ihmisinä.
Toisaalta on kuvauksia myös heimoista, joita leimaa alhainen sotaisuus yhdistettynä korkeaan yhteistyöhön - kuten Margaret Meadin kuvaamat vuoristo-Arapeshit. Toinen esimerkki "heimosta", joita leimaa alhainen sotaisuus yhdistettynä korkeaan yhteistyöhön, ovat hutteriitit.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hutteriitit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hutteriitit. Näytä kaikki tekstit
tiistaina, toukokuuta 26, 2009
lauantaina, helmikuuta 02, 2008
Kolme ihannetilaa - punainen
Kirjoitin aiemmin kolmesta ihanneyhteiskunnasta
1. kommunismista
2. tuhatvuotisesta valtakunnasta,
3. kolmannesta ihanneyhteiskunnasta, joka perustuu yksilöiden vapaaehtoisiin yhteenliittymiin. Kolmatta ihanneyhteiskuntaa voidaan kutsua anarkismiksi, anarkokapitalismiksi tms.
Totesin näitä ihanneyhdyskuntia yhdistävän sen seikan etteivät ne ole käytännössä saavutettavissa.
Teen kuitenkin sen varauksen, että kommunistinen yhteiskunta on epäilemättä onnistuttu toteuttamaan ainakin kerran: Anabaptistinen hutteriittikirkko siirtyi yhteisomistukseen vuonna 1528 Määrissä. Muutamia katkoksia lukuun ottamatta yhteisomistus on ollut siitä asti käytössä - ja yhtäjaksoisesti vuodesta 1859 eli 150 vuotta. Nykyään hutteriitit elävät USA:ssa ja Kanadassa - jonkin verran hutterismia on myös Nigeriassa lähetystyön seurauksena.
150 vuotta on niin pitkä aika että enää ei voi puhua pelkästä yhteiskuntakokeilusta. Uskonnollisen yhteisön kommunismi on osoittautunut mahdolliseksi.
Hutteriitti voi toki omistaa jotakin. Mies voi omistaa esimerkiksi linkkuveitsen, vaatteita, pieniä työkaluja, valokuvia, kirjoja ja matkamuistoja. Valokuvia ei itse saa ottaa mutta turistien ottaman ja lahjoittaman valkokuvan voi pitää kunhan asiasta ilmoittaa yhteisön saarnaajalle.
Hutteriitti elää korkeintaan 160:n hengen yhteisössä - Bruderhof. Kun yhteisö kasvaa sitä suuremmaksi, se jaetaan kahtia. Yhteisö huolehtii jäsenensä tarpeista:
Kun hutteriitti syntyy, hänen vanhempansa saa 2 jaardia kangasta paitoja varten, 2 jaardia alusvaatteisiin, 4 jaardia muihin vaatteisiin, 2 jaardia ruokalappuihin ja 4 jaardia vaippoihin.
10-vuotias poika saa takkia varten 3 jaardia 6 tuumaa, mutta 11-vuotias jo 3 jaardia 12 tuumaa. 14-vuotias saa 4 jaardia, mutta kookas saa 9 tuumaa ylimääräistä. Tyttö saa vastaavasti 9 jaardia kangasta mekkoa varten. Nykyisin kangasta ei kulu tytön mekkoon 9:ää jaardia, mutta hutteriittiyhteisöt pitävät kiinni vanhasta määrästä.
Avioituessaan hutteriitti saa käyttöönsä huoneen, jossa asuu nuorikkonsa kanssa. Kun lapsia tulee lisää, huoneita annetaan perheen käyttöön tarpeen mukaan. Lisäksi nuori pari saa sängyn ja patjan, kaksi tuolia, kaapin, astiakaapin, lieden, seinäkellon, ompelukoneen ja hutteriittikirjallisuutta. Huonekalut eivät kuitenkaan ole henkilökohtaisia vaan ne palautetaan varastoon hutteriitin kuollessa.
Lisäksi jokaisella hutteriittiperheellä on kellarikomero, johon voi varastoida säilykkeitä.
Aikuisten ja isompien lasten ruokailu tapahtuu ainoastaan yhteisön ruokasalissa.
Hutteriitti voi saada joissain yhteisöissä myös taskurahaa. Sitä voi käyttää esimerkiksi kahviin ja pullaan hutteriitin käydessä Bruderhofin autolla kaupungissa lääkärissä tai Bruderhofin asioilla.
Hutteriittiyhteisössäkin toki esiintyy ajoittain varkauksia ja muuta itsekkyyttä, vaikka hutteriittien koko kasvatus painottaa alistumista yhteisölle (Gelassenheit). Ongelma on ratkaistu lukitsemalla kaikki henkilökohtainen omaisuus jokaiselle annettavaan lukolliseen laatikkoon.
Toisaalta kaikkea yhteisön säännöistä poikkeamista rangaistaan ankarasti.
Hutteriitteja oli USA:ssa ja Kanadassa 1900-luvun alussa noin tuhat ja vuosisadan lopussa 30 000. Uusia jäseniä ei ole saatu, mutta syntyvyys on hyvin korkea.
1. kommunismista
2. tuhatvuotisesta valtakunnasta,
3. kolmannesta ihanneyhteiskunnasta, joka perustuu yksilöiden vapaaehtoisiin yhteenliittymiin. Kolmatta ihanneyhteiskuntaa voidaan kutsua anarkismiksi, anarkokapitalismiksi tms.
Totesin näitä ihanneyhdyskuntia yhdistävän sen seikan etteivät ne ole käytännössä saavutettavissa.
Teen kuitenkin sen varauksen, että kommunistinen yhteiskunta on epäilemättä onnistuttu toteuttamaan ainakin kerran: Anabaptistinen hutteriittikirkko siirtyi yhteisomistukseen vuonna 1528 Määrissä. Muutamia katkoksia lukuun ottamatta yhteisomistus on ollut siitä asti käytössä - ja yhtäjaksoisesti vuodesta 1859 eli 150 vuotta. Nykyään hutteriitit elävät USA:ssa ja Kanadassa - jonkin verran hutterismia on myös Nigeriassa lähetystyön seurauksena.
150 vuotta on niin pitkä aika että enää ei voi puhua pelkästä yhteiskuntakokeilusta. Uskonnollisen yhteisön kommunismi on osoittautunut mahdolliseksi.
Hutteriitti voi toki omistaa jotakin. Mies voi omistaa esimerkiksi linkkuveitsen, vaatteita, pieniä työkaluja, valokuvia, kirjoja ja matkamuistoja. Valokuvia ei itse saa ottaa mutta turistien ottaman ja lahjoittaman valkokuvan voi pitää kunhan asiasta ilmoittaa yhteisön saarnaajalle.
Hutteriitti elää korkeintaan 160:n hengen yhteisössä - Bruderhof. Kun yhteisö kasvaa sitä suuremmaksi, se jaetaan kahtia. Yhteisö huolehtii jäsenensä tarpeista:
Kun hutteriitti syntyy, hänen vanhempansa saa 2 jaardia kangasta paitoja varten, 2 jaardia alusvaatteisiin, 4 jaardia muihin vaatteisiin, 2 jaardia ruokalappuihin ja 4 jaardia vaippoihin.
10-vuotias poika saa takkia varten 3 jaardia 6 tuumaa, mutta 11-vuotias jo 3 jaardia 12 tuumaa. 14-vuotias saa 4 jaardia, mutta kookas saa 9 tuumaa ylimääräistä. Tyttö saa vastaavasti 9 jaardia kangasta mekkoa varten. Nykyisin kangasta ei kulu tytön mekkoon 9:ää jaardia, mutta hutteriittiyhteisöt pitävät kiinni vanhasta määrästä.
Avioituessaan hutteriitti saa käyttöönsä huoneen, jossa asuu nuorikkonsa kanssa. Kun lapsia tulee lisää, huoneita annetaan perheen käyttöön tarpeen mukaan. Lisäksi nuori pari saa sängyn ja patjan, kaksi tuolia, kaapin, astiakaapin, lieden, seinäkellon, ompelukoneen ja hutteriittikirjallisuutta. Huonekalut eivät kuitenkaan ole henkilökohtaisia vaan ne palautetaan varastoon hutteriitin kuollessa.
Lisäksi jokaisella hutteriittiperheellä on kellarikomero, johon voi varastoida säilykkeitä.
Aikuisten ja isompien lasten ruokailu tapahtuu ainoastaan yhteisön ruokasalissa.
Hutteriitti voi saada joissain yhteisöissä myös taskurahaa. Sitä voi käyttää esimerkiksi kahviin ja pullaan hutteriitin käydessä Bruderhofin autolla kaupungissa lääkärissä tai Bruderhofin asioilla.
Hutteriittiyhteisössäkin toki esiintyy ajoittain varkauksia ja muuta itsekkyyttä, vaikka hutteriittien koko kasvatus painottaa alistumista yhteisölle (Gelassenheit). Ongelma on ratkaistu lukitsemalla kaikki henkilökohtainen omaisuus jokaiselle annettavaan lukolliseen laatikkoon.
Toisaalta kaikkea yhteisön säännöistä poikkeamista rangaistaan ankarasti.
Hutteriitteja oli USA:ssa ja Kanadassa 1900-luvun alussa noin tuhat ja vuosisadan lopussa 30 000. Uusia jäseniä ei ole saatu, mutta syntyvyys on hyvin korkea.
maanantaina, marraskuuta 05, 2007
Superorganismin syntyminen
Kun eliöyhteisössä yhteisön sisäinen kilpailu suhteessa yhteisöjen väliseen kilpailuun vähenee ja lopulta loppuu ääritapauksessa kokonaan, elioyhteisöä aletaan kutsua superorganismiksi. Muurahais- ja mehiläispesät ovat malliesimerkkejä superorganismeista. Superorganismista puhuttaessa ei välttämättä edellytetä että yhteisön sisäinen kilpailu on kokonaan loppunut.
H. K. Reeve ja B. Hölldobler ovat julkaisseet teoreettisen paperin joka määrittelee superorganismin syntymisen ehdot. Reeven ja Hölldoblerin mukaan superorganismi voi syntyä lähinnä kahdella tavalla:
1. Kaikki yhteisön jäsenet ovat erittäin läheisiä sukulaisia, kuten sellaisessa muurahaispesässä joissa kaikki työläiset ovat saman naaraan jälkeläisiä.
2. Yhteisöjen välinen kilpailu on paljon vahvempaa kuin yksilöiden välinen kilpailu yhteisön sisällä. Näin tapahtuu erityisesti silloin kun resurssi on jakaantunut maantieteellisesti hyvin "laikuttain".
Superorganismin syntyminen ei siis edellytä sukulaisuutta - voimakas kilpailu yhteisöjen välillä voi riittää. Vaikka Hölldobler ja Reeve puhuvat lähinnä hyönteisistä he toteavat että teoria toiminee myös ihmisille. Minun käsittääkseni ihmiselle on vielä kolmas keino jolla superorganismi voi syntyä - moralistinen rankaisu yhdistettynä ihmisille tyypilliseen arvojen sisäistämiseen. Haluaisin siis lisätä moraalisen eli altruistisen rangaistuksen tavaksi 3.
Esimerkiksi hutteriiteilla käsittääkseni altruistinen rankaisu on oleellisin vahvan yhteisöllisyyden synnyn syy. Toki hutteriittiyhteisön jäsenet ovat myös sukulaisia keskenään ja toisaalta hutteriittiyhteisö kilpailee taloudellisesti muitten alueen maanviljelijöiden kanssa, mutta kilpailun voi tuskin katsoa olevan erityisen kovaa koska hutteriitit voittavat kilpailun helposti. Eräät Kanadan provinssit ovat jopa rajoittaneet hutteriittien maanostoja muilta maanviljelijöiltä.
Helpoiten superorganismi syntyy tietysti jos kaikki kolme ilmiötä toteutuvat samanaikaisesti.
Artikkelissa sanotaan huikeasti mm. näin:
"When ecological and genetic factors advance a society to near the upper extreme of the superorganism continuum, subsequent selection may result in complete loss of costly physiological structures involved in within-group competition. Thus, our model specifies the conditions leading to a 'point of no return' in eusocial evolution, i.e., a point at which the capacity for selfishness has become insignificant because the underlying organs (e.g., ovaries and spermatheca) important for within-group competition degenerate or become completely lost (1). Once such organs become obsolete through progressive selective elimination, they are unlikely to be restored in a single mutational step. Thus, our model makes the testable prediction that worker sterility should have been most likely to evolve when intergroup competition was most intense and/or relatedness was exceptionally high.
This model underlines the crucial role of intergroup competition in forcing within-group cooperation (1). It is probably also a potentially useful model for explaining the evolution of human cooperation, and of cooperation among genes within a genome and among cells within multicellular organisms."
Artikkelin abstrakti on alla:
Reeve, H. K. & Hölldobler, B. 2007: The emergence of a superorganism through intergroup competition. - PNAS 104:9736-9740.
Abstract: Surveys of insect societies have revealed four key, recurring organizational trends: (i) The most elaborated cooperation occurs in groups of relatives. (ii) Cooperation is typically more elaborate in species with large colony sizes than in species with small colony sizes, the latter exhibiting greater internal reproductive conflict and lesser morphological and behavioral specialization. (iii) Within a species, per capita brood output typically declines as colony size increases. (iv). The ecological factors of resource patchiness and intergroup competition are associated with the most elaborated cooperation. Predictions of all four patterns emerge elegantly from a game-theoretic model in which within-group tug-of-wars are nested within a between-group tug-of-war. In this individual selection model, individuals are faced with the problem of how to partition their energy between investment in intercolony competition versus investment in intracolony competition, i.e., internal tugs-of-war over shares of the resources gained through intergroup competition. An individual’s evolutionarily stable investment in between-group competition (i.e., within-group cooperation) versus within-group competition is shown to increase as within-group relatedness increases, to decrease as group size increases (for a fixed number of competing groups), to increase as
the number of competing groups in a patch increases, and to decrease as between-group relatedness increases. Moreover, if increasing patch richness increases both the number of individuals within a group and the number of competing groups, greater overall cooperation within larger groups will be observed. The model presents a simple way of determining quantitatively how intergroup conflict will propel a society forward along a "superorganism continuum."
H. K. Reeve ja B. Hölldobler ovat julkaisseet teoreettisen paperin joka määrittelee superorganismin syntymisen ehdot. Reeven ja Hölldoblerin mukaan superorganismi voi syntyä lähinnä kahdella tavalla:
1. Kaikki yhteisön jäsenet ovat erittäin läheisiä sukulaisia, kuten sellaisessa muurahaispesässä joissa kaikki työläiset ovat saman naaraan jälkeläisiä.
2. Yhteisöjen välinen kilpailu on paljon vahvempaa kuin yksilöiden välinen kilpailu yhteisön sisällä. Näin tapahtuu erityisesti silloin kun resurssi on jakaantunut maantieteellisesti hyvin "laikuttain".
Superorganismin syntyminen ei siis edellytä sukulaisuutta - voimakas kilpailu yhteisöjen välillä voi riittää. Vaikka Hölldobler ja Reeve puhuvat lähinnä hyönteisistä he toteavat että teoria toiminee myös ihmisille. Minun käsittääkseni ihmiselle on vielä kolmas keino jolla superorganismi voi syntyä - moralistinen rankaisu yhdistettynä ihmisille tyypilliseen arvojen sisäistämiseen. Haluaisin siis lisätä moraalisen eli altruistisen rangaistuksen tavaksi 3.
Esimerkiksi hutteriiteilla käsittääkseni altruistinen rankaisu on oleellisin vahvan yhteisöllisyyden synnyn syy. Toki hutteriittiyhteisön jäsenet ovat myös sukulaisia keskenään ja toisaalta hutteriittiyhteisö kilpailee taloudellisesti muitten alueen maanviljelijöiden kanssa, mutta kilpailun voi tuskin katsoa olevan erityisen kovaa koska hutteriitit voittavat kilpailun helposti. Eräät Kanadan provinssit ovat jopa rajoittaneet hutteriittien maanostoja muilta maanviljelijöiltä.
Helpoiten superorganismi syntyy tietysti jos kaikki kolme ilmiötä toteutuvat samanaikaisesti.
Artikkelissa sanotaan huikeasti mm. näin:
"When ecological and genetic factors advance a society to near the upper extreme of the superorganism continuum, subsequent selection may result in complete loss of costly physiological structures involved in within-group competition. Thus, our model specifies the conditions leading to a 'point of no return' in eusocial evolution, i.e., a point at which the capacity for selfishness has become insignificant because the underlying organs (e.g., ovaries and spermatheca) important for within-group competition degenerate or become completely lost (1). Once such organs become obsolete through progressive selective elimination, they are unlikely to be restored in a single mutational step. Thus, our model makes the testable prediction that worker sterility should have been most likely to evolve when intergroup competition was most intense and/or relatedness was exceptionally high.
This model underlines the crucial role of intergroup competition in forcing within-group cooperation (1). It is probably also a potentially useful model for explaining the evolution of human cooperation, and of cooperation among genes within a genome and among cells within multicellular organisms."
Artikkelin abstrakti on alla:
Reeve, H. K. & Hölldobler, B. 2007: The emergence of a superorganism through intergroup competition. - PNAS 104:9736-9740.
Abstract: Surveys of insect societies have revealed four key, recurring organizational trends: (i) The most elaborated cooperation occurs in groups of relatives. (ii) Cooperation is typically more elaborate in species with large colony sizes than in species with small colony sizes, the latter exhibiting greater internal reproductive conflict and lesser morphological and behavioral specialization. (iii) Within a species, per capita brood output typically declines as colony size increases. (iv). The ecological factors of resource patchiness and intergroup competition are associated with the most elaborated cooperation. Predictions of all four patterns emerge elegantly from a game-theoretic model in which within-group tug-of-wars are nested within a between-group tug-of-war. In this individual selection model, individuals are faced with the problem of how to partition their energy between investment in intercolony competition versus investment in intracolony competition, i.e., internal tugs-of-war over shares of the resources gained through intergroup competition. An individual’s evolutionarily stable investment in between-group competition (i.e., within-group cooperation) versus within-group competition is shown to increase as within-group relatedness increases, to decrease as group size increases (for a fixed number of competing groups), to increase as
the number of competing groups in a patch increases, and to decrease as between-group relatedness increases. Moreover, if increasing patch richness increases both the number of individuals within a group and the number of competing groups, greater overall cooperation within larger groups will be observed. The model presents a simple way of determining quantitatively how intergroup conflict will propel a society forward along a "superorganism continuum."
maanantaina, huhtikuuta 16, 2007
Bali
Olen aiemmin puhunut aika paljon kolmesta yhteisöstä - juutalaisista, amisheista ja hutteriiteista.
Ortodoksijuutalaiset - varsinkin hasidit - , hutteriitit ja amishit edustavat tietynlaista äärimmäistä yhteisöllisyyttä siinä mielessä, että nämä yhteisöt ovat hyvin voimakkaasti yksilön toimintaa rajoittavia. Moraalisäännöt ovat tiukkoja ja pikkutarkkoja. Ulkopuolisista ne vaikuttavat usein jopa täysin mielivaltaisilta - kuten amishien säännöt, jotka kieltävät autot, valtakunnan sähkön yms. mutta sallivat vesisängyn. Toisaalta ko. yhteisöt ovat taloudellisesti varsin tehokkaita ja kykenevät hyvinkin koordinoituun yhteistyöhön. Syntyvyys on erittäin korkea - paljon korkeampi kuin kehitysmaissa - ja yhteisöstä eroaminen on vähäistä. Joten ko. yhteisöt kasvavat hyvin nopeasti.
Huteriitit, amishit ja ortodoksijuutalaiset ovat mielenkiintoisia äärimmäisyydessään mutta heiltä voi varmasti oppiakin jotain. Taloustieteilijätkin, kuten Samuel Bowles tai Ernst Fehr, ovat kiinnostuneita näistä ryhmistä tutkiessaan julkishyödykkeiden tuottamisen ongelmia.
Toinen ryhmä yhteisöjä, joka minua on kauan kiinnostanut, ovat erilaiset sotilaallis-aristokraattiset yhteisöt kuten Puolan aatelisto, Balin aatelisto, Rajashtanin sotilaskasti (rajputit), Punjabin sotilaskasti (sikhit), Japanin samurait, Spartan vapaat kansalaiset jne. En ole koskaan lukenut yhtään yleisesitystä näistä ryhmistä - mutta käsitykseni on että nämä yhteisöt harjoittavat kaikki jonkinlaista äärimmäistä uhrautumista ja eräänlaista kunnian kulttuuria. Äärimmäistä uhrautumista tapahtuu ilmeisesti kuitenkin lähinnä poikkeusoloissa - uhrautuminen ei ole koko elämän läpi kulkeva punainen lanka niin kuin hutteriittien alistuminen. Normaalioloissa saatetaan elää hyvinkin kuin kuka tahansa "Homo Economicus".
Jukka O. Miettisen loistava Aasian kulttuurin kuvaus "Silmät auki Aasiassa" avasi silmäni Balin aateliston kulttuurille, jonka eräänlainen helmi on joukkoitsemurha Puputan:
Vuonna 1906 Hollannin siirtomaa-armeija otti haltuunsa Balin suurimman kaupungin ja Etelä-Balin pääkaupungin Denpasarin. Balin hallitsijasuvut ymmärsivät valtansa päättyneen. Heillä oli olemassa vain yksi vaihtoehto reagoida - itsemurhataistelu eli puputan. "Taisteluun" osallistui koko hovi pieniä lapsia myöten.
Kun Denpasarin kaupunki oli valloitettu, hovin jäsenet marssivat juhla-asuissa upeina saattueina aseinaan rituaalitikarit. Saattuet kävelivät rauhallisesti hollantilaisia vastaan pysähtymättä - hollantilaiset avasivat tulen. Hallitsijat tulivat ensimmäisessä aallossa, sitten vaimot lapset sylissään, sitten nuoret hallitsijan 12-vuotiaan veljen johdolla. Kaikki ammuttiin - balilaiset tappoivat pikkulapset itse tikareilla.
Etelä-Balin koko hovi tuhoutui viimeistä jäsentä myöten. Uhri ei jäänyt kuitenkaan turhaksi. Ranskalainen lehtimes näki tapahtuman ja raportoi asiasta Euroopan lehtiin. Hollantilaisten maine siirtomaaisäntinä kärsi tietysti tästä. Tapahtuman jälkeen hollantilaiset suhtautuivat balilaisiin hyvin varovaisesti - he ilmeisesti ymmärsivät että kyseessä oli jalo kansa jonka reaktiot huonoon kohteluun voivat olla arvaamattomat. Balista tuli Hollannin mallisiirtomaa.
Ortodoksijuutalaiset - varsinkin hasidit - , hutteriitit ja amishit edustavat tietynlaista äärimmäistä yhteisöllisyyttä siinä mielessä, että nämä yhteisöt ovat hyvin voimakkaasti yksilön toimintaa rajoittavia. Moraalisäännöt ovat tiukkoja ja pikkutarkkoja. Ulkopuolisista ne vaikuttavat usein jopa täysin mielivaltaisilta - kuten amishien säännöt, jotka kieltävät autot, valtakunnan sähkön yms. mutta sallivat vesisängyn. Toisaalta ko. yhteisöt ovat taloudellisesti varsin tehokkaita ja kykenevät hyvinkin koordinoituun yhteistyöhön. Syntyvyys on erittäin korkea - paljon korkeampi kuin kehitysmaissa - ja yhteisöstä eroaminen on vähäistä. Joten ko. yhteisöt kasvavat hyvin nopeasti.
Huteriitit, amishit ja ortodoksijuutalaiset ovat mielenkiintoisia äärimmäisyydessään mutta heiltä voi varmasti oppiakin jotain. Taloustieteilijätkin, kuten Samuel Bowles tai Ernst Fehr, ovat kiinnostuneita näistä ryhmistä tutkiessaan julkishyödykkeiden tuottamisen ongelmia.
Toinen ryhmä yhteisöjä, joka minua on kauan kiinnostanut, ovat erilaiset sotilaallis-aristokraattiset yhteisöt kuten Puolan aatelisto, Balin aatelisto, Rajashtanin sotilaskasti (rajputit), Punjabin sotilaskasti (sikhit), Japanin samurait, Spartan vapaat kansalaiset jne. En ole koskaan lukenut yhtään yleisesitystä näistä ryhmistä - mutta käsitykseni on että nämä yhteisöt harjoittavat kaikki jonkinlaista äärimmäistä uhrautumista ja eräänlaista kunnian kulttuuria. Äärimmäistä uhrautumista tapahtuu ilmeisesti kuitenkin lähinnä poikkeusoloissa - uhrautuminen ei ole koko elämän läpi kulkeva punainen lanka niin kuin hutteriittien alistuminen. Normaalioloissa saatetaan elää hyvinkin kuin kuka tahansa "Homo Economicus".
Jukka O. Miettisen loistava Aasian kulttuurin kuvaus "Silmät auki Aasiassa" avasi silmäni Balin aateliston kulttuurille, jonka eräänlainen helmi on joukkoitsemurha Puputan:
Vuonna 1906 Hollannin siirtomaa-armeija otti haltuunsa Balin suurimman kaupungin ja Etelä-Balin pääkaupungin Denpasarin. Balin hallitsijasuvut ymmärsivät valtansa päättyneen. Heillä oli olemassa vain yksi vaihtoehto reagoida - itsemurhataistelu eli puputan. "Taisteluun" osallistui koko hovi pieniä lapsia myöten.
Kun Denpasarin kaupunki oli valloitettu, hovin jäsenet marssivat juhla-asuissa upeina saattueina aseinaan rituaalitikarit. Saattuet kävelivät rauhallisesti hollantilaisia vastaan pysähtymättä - hollantilaiset avasivat tulen. Hallitsijat tulivat ensimmäisessä aallossa, sitten vaimot lapset sylissään, sitten nuoret hallitsijan 12-vuotiaan veljen johdolla. Kaikki ammuttiin - balilaiset tappoivat pikkulapset itse tikareilla.
Etelä-Balin koko hovi tuhoutui viimeistä jäsentä myöten. Uhri ei jäänyt kuitenkaan turhaksi. Ranskalainen lehtimes näki tapahtuman ja raportoi asiasta Euroopan lehtiin. Hollantilaisten maine siirtomaaisäntinä kärsi tietysti tästä. Tapahtuman jälkeen hollantilaiset suhtautuivat balilaisiin hyvin varovaisesti - he ilmeisesti ymmärsivät että kyseessä oli jalo kansa jonka reaktiot huonoon kohteluun voivat olla arvaamattomat. Balista tuli Hollannin mallisiirtomaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)