perjantaina, helmikuuta 01, 2008

Kolme ihannetilaa - sininen

Ihannetilassa yksilöt elävät vapaana ja muodostavat toistensa kanssa vapaaehtoisesti yhteisöjä esimerkiksi tiettyä projektia varten. Yhteisö elää usein vain yhden projektin ajan ja hajoaa sitten. Toiset yhteisöt elävät tosin pidempäänkin. Yhteisöön kuuluminen on vapaaehtoista ja yhteisön sisällä sovitaan yhdessä tietyistä pelisäännöistä, joita sitten noudatetaan. Joskus joku eroaa yhteisöstä, koska on eri mieltä päämääristä tai hänet erotetaan koska hän ei noudata yhteisesti sovittuja sääntöjä.

Ihannetilassa sudet ja lampaat käyskentelevät yhdessä Tuhatvuotisen valtakunnan laitumilla. Suden pennut ja karitsat painivat yhdessä ja muodostavat elämän pituisia ystävyyssuhteita.

Ihannetilassa kaikki on yhteistä. Kaikki tekevät työtä yhteisen päämäärän eteen kykyjensä mukaan, mutta kaikille annetaan hyödykkeitä sen mukaan kuin he tarvitsevat.

Kolme ihannetilaa, joita yhdistää se että niitä ei käytännössä voi saavuttaa. Ihmettelen vain miksi ensimmäistä - anarkokapitalistien ja muitten ääri-individualistien ihannetilaa - pidetään tänä päivänä jotenkin tieteellisempänä kuin Jehovan todistajien tai kommunistien.

6 kommenttia:

Ironmistress kirjoitti...

Kyse on vain siitä, että a) mikä ihannetila on vähimmin mahdoton toteuttaa ja b) mistä koituu vähimmin riesaa asianosaisille.

Jukka kirjoitti...

Minusta ei noin.

Kaikki kolme ihannetilaa on hylättävä. Mallin 1 käsitys yhteisöllisyydestä on naivi.

Yhteisöön kuuluminen ei ole käytännössä aina vapaaehtoista. Eikä minusta pidäkään olla. Kansa joka esimerkiksi luo itsenäisyytensä sotimalla tai ylläpitää sitä puolustustaistelulla muodostaa yhteisön. Ne, jotka kieltäytyvät sitoutumasta esimerkiksi sodan hetkellä yhteisön puolustamiseen, eivät voi noin vain erota yhteisöstä vaan heidät viedään aitan taa.

Tuo on tietysti vain äärimmäinen esimerkki.

Kaikki kolme ihannetilaa edustavat käytänössä mustavalkeaa maailmankuvaa.
Skeptikoille,marksilaisille, anarkisteille ja anarkokapitalisteille sopivaa teoretisointia.

Ironmistress kirjoitti...

Sitten muutama pakollinen kysymys:

1a) Miksei yhteisöön kuuluminen voisi olla vapaaehtoista?

1b) Miksei sen pitäisi olla?

2) Maanpuolustuksen järjestäminen asevelvollisuudella on paitsi äärimmäisen tehotonta, myös resursseja haaskaavaa ja hyvin kallista. Paljon mielekkäämpää on ulkoistaa sotiminen niille, kenelle se on heidän ydinosaamisalueensa, ja maksaa heille siitä korvaus eli palkka. Asevelvollisilla ei ole pelissä mitään muuta kuin oma henkensä eikä heillä ole mitään muuta tosiasiallista motivaatiota kuin hengissäpysyminen - Trotskin sanoin heidät pannaan "edestä tulevan todennäköisen ja takaa tulevan varman kuoleman väliin" - ilman mitään henkilökohtaista insentiiviä, ilman mitään muuta motivaatiota kuin rangaistuksen pelko, heikosti koulutettuina ja varustettuina.

3) Ne, jotka haluavat erota, lähteköön sitten hopi hopi pois maasta. Ei mitään tarvetta raahata ketään aitan taa. Teloituksilla on päin vastoin vain demoralisoiva ja demotivoiva vaikutus joukkoihin, sillä sotilaat samaistuvat tuomittuihin, eivät pyöveleihin.

4) Sellainen yhteisö, joka ei hädän hetkellä kykene saamaan riittävästi vapaaehtoisia puolustamaan itseään, ei ole puolustamisen arvoinen yhteisö. Tai jos lainataan Joseph Helleriä ja "Me sotasankareita": vihollinen on se, joka yrittää saada sinut hengiltä - sillä, minkäväristä asepukua hän kantaa, ei ole merkitystä.

Kyse on jälleen siitä, että mikä ihannetila on reaalimaailmassa toteuttamiskelpoisin. Tai ainakin vähimmin kelvoton.

Jukka kirjoitti...

En vastusta vapaaehtoisia yhteisöjä. Enkä vastusta palkka-armeijaa.

Mutta talvisotaa ei käyty palkka-armeijalla enkä usko että palkka-armeija siinä tilanteessa olisi ollut optimaalinen.

Optimaalinen oli armeija joka perustui kansan yhtenäisyyteen ja vapaa-matkustajien rankaisemiseen.

Maltillisena ihmisenä kannatan heterogeenisia ratkaisuja. Valitaan kussakin tilanteessa sopiva ratkaisu. Julkishyödykkeiden tuottaminen voidaan hoitaa verorahoilla tietyssä tilanteissa, tai talkoilla ja altruistisella rankaisulla toisissa.

En kannata puhdasopista yhden ratkaisun ainoaksi oikeaksi julistamista.

Ironmistress kirjoitti...

Talvisota käytiin 70 vuotta sitten. Se on suunnilleen yhtä pitkä aika kuin Oolannin sodasta talvisotaan, ja sinä aikana on paljon vettä virrannut Kemijoessa. Sen jälkeen teknologia, myös aseteknologia, on muuttunut hurjasti, ja asejärjestelmien monimutkaistuminen ja johtamisjärjestelmien sekä logististen järjestelmien kehittyminen on johtanut siihen, että asevelvollisuudesta on tullut äärimmäisen tehoton ja resursseja haaskaava systeemi, joka luo kyllä lukumääriä mutta ei tehoa - eikä armeijoiden todellisia vahvuuksia lasketa ikinä pelkillä lukumäärillä.

Ennen oli ennen ja nyt on nyt, talvisota oli talvisota ja se on yhtä lailla historiaa kuin Oolannin sota tai vaikka Thermopylae. Se, mikä sopi vuoteen 1939 ei sovi enää vuoteen 2008. Talvisodankin jälkeen tuli sitten kaupan päälle vielä jatkosota ja Lapin sota.

On turhaa elää enää talvisodan juoksuhaudoissa kun muualla maailmassa sodankäynti on koko ajan enemmän ja enemmän ammattilaisten puuhaa johon suhtaudutaan myös ammattilaisasenteella, professionaalisesti. Suomi on ainoa Länsi-Euroopan maa, jossa yhä on yleinen asevelvollisuus - kaikkialla muualla on tajuttu sen kuuluvan jo historian roskatynnyriin.

Jukka kirjoitti...

Tottakai maailma muuttuu. Mutta konflikteja, kriisejä yms. tulee aina olemaan, Niiten ratkaisu vaatii yhteisöllistä aktitota.

Euroopassa konfliktit ovat pikemmin lisääntymässä kuin vähenemässä: Eurooppa on libanonisoitumassa, kun Eurooppaan kasvaa suuri muslimiväestö. Terrorismi ja rikollisuus lisääntyy.

Jos kantaväestö ei koe mitään yhtyynkuuluvuutta, kuten asianlaita on esimerkiksi Englannissa, muut ja vahvemmat yhteisöt ottavat maan yhä enemmän haltuunsa, Kantaväestö - ainakin varakkaat ja muut kynnelkykenevät - alkavat hiljalleen muuttaa muualle ja Eurooppa sellaisena kuin me sen tunnemme häviää.

Yhteisöllinen kansa ottaisi Ranskankin tapauksessa levottomat lähiöt nopeasti haltuunsa. Kodinturvajoukot tukisivat poliisin toimintaa.

Meillä ei ole syytä luopua asevelvollisuusinstituutiosta vain sillä perusteella että Länsi-Euroopan rappiovaltiot siitä ovat luopuneet.

Euroopan kriisit tuskin ovat valtioitten välisiä sotia - siksi sotateknologian muutoksella ei ole relevanssia.