Demokratiafundamentalismi

En koskaan vaaleissa äänestä ihmistä, joka sanoo jotain niin älytöntä kuin että "äänestäjä on aina oikeassa". Vaikka tietysti lause on tarkoitettu kertomaan jotain tyyliin "ihmisillä on oikeus äänestää mitä äänestää ja sitä pitää kunnioittaa", mikä on sentään hiukan parempi, koska se ei ole faktuaalinen väite vaan pelkkä mielipide. 

Kovin fiksu mielipide sekään ei ole. Demokraattiset vaalit tuottavat välillä täysin mielettömiä asioita kuten Saksan Weimarin tasavallan parlamentti ja sen luoma natsi-Saksa. Tai USA:n nykyinen poliittinen polarisaatio, jonka hedelmä oli demokratiaa halveksivan kapinajohtajan ja talousrikollisen D. Trumpin valinta presidentiksi.

Aina demokratia ei ole itseään korjaavaa. 30-luvulla eräät keskilinjan poliitikot havaitessaan oman maansa olevan menossa Saksan suuntaan tekivätkin vallankaappauksen ja lopettivat vaalit väliaikaisesti (mm. Viro, Itävalta, Puola).

Suomalainen poliitikko ja myöhempi presidentti Urho Kekkonen, joka pyrki oikeusministerinä IKL:n kieltämiseen, kritisoi demokratiafundamentalismia vuonna 1934 kaksi vuotta Mätsälän kapinan jälkeen:

Hyvin tavallinen ja demokratialle hyvin vahingollinen on se käsitys, että kaikkein demokraattisinta on aina ja kaikkialla, kaikissa olosuhteissa, suosia sellaista toimintaa, joka pyrkii enentämään kansalaisten poliittisia vapauksia. Ei liene näet vaikeata huomata, että tällainen teorian sanelema, dogmaattinen pyrkimys saattaa monessakin tapauksessa koitua suorastaan kohtalokkaaksi kansanvallan säilymiselle. Inhimillinen toimintahan on vajavaista, ja demokratian vallitessa voi esiintyä väärinkäytöksiä, jotka kansalaismielipide - syystä tai syyttä - panee demokratian tai jonkin sille oleellisen toimintamuodon viaksi. Demokratia itse voi suorastaan synnyttää ja kehittää vaikeita valtiollisia epäkohtia. Sellaisissa oloissa demokratian puoltajien on oltava valmiit juuri kansanvallan säilymiseksi tarpeen tullen luopumaan jostakin demokratialle vähemmän, tai ehkä enemmänkin, oleellisesta, voidakseen pelastaa sen, minkä turvin kansanvalta voi sitä vastaan kohonneen myrskyn ajan säilyä ja sitten olosuhteitten rauhoituttua puhdistuneena ja selkeentyneenä taas kehittyä demokratian sisäistä olemusta enemmän vastaaviin muotoihin. Tällaisissa vaikeissa tilanteissa tekevät demokratialle eniten vahinkoa sen kamariviisaat puolustajat ja ne ihanteittensa huikaisemina henkisesti sokeat poliitikot, jotka eivät uskalla tunnustaa terveen kehityksen vaativan joskus taka-askeleitakin. 

Kekkonen kritisoi erityisesti nykyäänkin libertaarien keskuudessa suosittua teoreetikkoa . itävaltalaisen taloustieteen kirkkainta tähteä - Ludwig von Misesiä, joka lausui tällaisen mielettämyyden:

Liberaalisen hengen syvin perustietoisuus on siinä, että yhteiskunnan tulee rakentua liberaalisille opeille ja että vastakkaisten aatteiden pohjalle ei voida jatkuvaa yhteiskuntaelämää rakentaa. Elleivät ihmiset vapaaehtoisesti yhteiskunnallisesta tietoisuudesta tee, mitä heidän yhteiskunnan säilymisen ja hyvinvoinnin edistymisen nimessä olisi tehtävä, ei heitä voida viekkaudella eikä keinokkuudella viedä oikealle tielle. Jos he erehtyvät, heidät on opettamalla valistettava. Jos he eivät voi valistua, jos he pysyvät erehdyksessään, silloin ei ole mitään tehtävänä perikadon välttämiseksi. Liberalismille ei jää muuta tietä kuin saada kansalaiset vakuuttuneiksi vapaamielisen politiikan välttämättömyydestä. Tämä valistustyö on ainoa, mitä liberalismi voi suorittaa ja mitä sen täytyy suorittaa, jotta, sikäli kuin se sille kuuluu, voitaisiin vastustaa sitä perikatoa, mikä tänään yhteiskuntaa uhkaa.

Päinvastoin kuin USA:ssa Suomessa demokratian tilanne on onneksi varsin hyvä vielä tällä hetkellä. Siitä saamme kiittää ainakin Venäjän uhkaa. joka pakotti suomalaiset poliitikot yhteistyöhän turvallisuuspolitiikassa. Toivoa sopii että samanlainen yhteistyö onnistuu hyvinvointiyhteiskunnan pelastamisenkin osalta.

Venäjän joukot Suomen rajalla

Shoigun puhuu sotilaiden tuomisesta Suomen rajalle. Venäjällä ei ole IS:n haastatteleman tutkijan mukaan kuitenkaan joukkoja lähiaikoina tänne tuoda.

En koe kuitenkaan tuota vihollisen joukkojen ryhmittämistä rajalle minään ongelmana. Siellähän ovat demonstroimassa ja signaloimassa sitä, että Venäjä on - ja on aina ollut - enemmän tai vähemmän meidän vihollisemme. 

Suomi on - ja on aina ollut - enemmän tai vähemmän Rajamaa riippumatta siitä olemmeko olleet itsenäinen, puoli-itsenäinen autonominen valtio, Pietari Suuren terrorihallinnon miehittämä maa, tai osa Ruotsia. Tilanne tulee jatkumaan vielä pitkään. 

Ei Natoon meno tee Suomesta Täysin Turvallista Rauhan Tyyssijaa, jossa voimme vain vittuilla toisillemme jostain jonnin joutavista asioista ja unohtaa kokonaan sen Uhan, jonka Raja luo. Suomea ei kuvaa tyhjentävästi liberaalien illuusio valtiosta, jossa jokaisella yksilöllä on oma käsitys hyvästä elämästä, jossa valtio antaa vain puitteet ja turvan yksilöiden toimia ja jossa valtio verottaa kohtuullisesti kansalaisiaan ja muita maassa sattumalta asustavia tämän tehtävänsä hoitamiseksi. 

Suomi on myös moraalinen yhteisö, joka tuottaa yhdessä muille yhteisön jäsenille hyvää elämää eli Turvaa Vihollisen Uhalta. Valtio ehkä tarjoaa materiaaliset puitteet Maanpuolustukselle ja koordinoi toimintaa, mutta Maanpuolustus on kuitenkin yhteinen tehtävä, jota Suomi yhteisönä harjoittaa tuottaakseen hyvää elämää Suomi-yhteisön jäsenille.

Tietysti jonain päivänä Venäjän Uhkakin loppuu. Sitä minä en ole näkemässä. Se on traagista siinä mielessä, että eräs hieno vaihe maan historiassa silloin päättyy. 

Optimismi vapaamatkustamisena ja tyhmyyden lähteenä

Optimismi voi olla kivaa, se voi pidentää elinikää ja lisätä elämäniloa, mutta se on filosofian professori Sami Pihlströmin mukaan usein hyvinkin vaarallista. Aiempi optimismi Venäjän suhteen on yksi Pihlströmin esimerkki. Mutta ongelma on paljon yleisempi.

Suomen Kuvalehti haastatteli Pihlströmiä:

"Eikö meidän kaikkien kannattaisi olla optimisteja? Ottaa ohjenuoraksemme presidentti Mauno Koiviston lausahdus: ”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin”?

Uskonnonfilosofian professori Sami Pihlström ei kiistä empiirisiä tutkimustuloksia optimismin terveys- ja muista hyödyistä, mutta pitää niihin perustuvaa tarkastelua ahtaana.

”Se edustaa nykyistä hyvinvointi-intoilua, jossa kaikki asiat kiertyvät oman minuuden, hyvinvoinnin ja onnellisuuden ympärille”, Pihlström sanoo.

Kun optimismia tarkastellaan laajemmassa eettisessä ja yhteiskunnallisessa katsannossa, se osoittautuu monissa tapauksissa haitalliseksi tai jopa vaaralliseksi.

Pihlström katsookin, että presidentti Koivisto erehtyi. Jos tulevaisuus on epävarma, on tärkeää vastustaa optimismin petollista houkutusta ja varautua siihen, että asiat voivat mennä huonosti.

... Elokuvaohjaaja Mikko Myllylahti kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa (17.10.2022) suhtautuvansa optimistisesti ilmastokriisin ratkaisemiseen: ”Ajattelen, että ihminen on sillä lailla vastustuskykyinen ja mukautuva, että me opitaan mukautumaan tähän koko ajan muuttuvaan maailmaan.”

Samanlaisia kommentteja tulee vastaan keskustelupalstoilla, kahvihuoneissa ja baaritiskeillä.

Ne tuovat mieleen sen, mitä filosofi Georg Henrik von Wright nimitti voimattomuuden optimismiksi. Se perustuu löysään ajatukseen siitä, että asiat kehittyvät parempaan suuntaan ikään kuin itsestään. Aina on ollut vaikeuksia ja niistä on selvitty.

Pihlström seurailee von Wrightin kritiikkiä: ”Jos vain ajattelemme, että kyllä tämä tästä hoituu, se on tie katastrofiin.”"

Venäjän tuntija Keir Giles kirjassaan Venäjän sota kaikkia vastaan toteaa, että pessimistit ovat olleet oikeassa Venäjän suhteen.

Sekä lista Venäjän väärinkäytöksistä että lännen tähänastiset epäonnistumiset vastata niihin asianmukaisesti ja estää niitä näyttävät vuosien mittaan muodostaneen kaavan, joka toistaa surkeasti itseään. Edellisen kirjani lopussa oli optimistisempi luku siitä, miten tilanne saattaisi mahdollisesti, viimeinkin, parantua. Luku otettiin kuitenkin mukaan vain siksi, että luettuaan muut luvut kustantajat vaativat, että kirjassa pitäisi olla ainakin rahtunen optimismia ikuisen synkistelyn keskellä. Ongelma on siinä, että nimenomaan pessimistit ovat tarkimpia ennustamaan Venäjän tulevia tapahtumia pitkällä aikavälillä. Ja toden totta, Moskovan opit -kirjan monet ennustukset siitä, mitä Venäjällä tapahtuisi seuraavaksi, osoittautuivat hyvin pian oikeiksi. Tärkein poikkeus oli kirjan optimistinen luku.

Olemme sosiaalisia eläimiä ja usein yhteisön (vaikkapa kansakunnan) käsitykset todellisuudesta synkronoituvat konformismin kautta. 

Olisi tärkeää, että tällainen yhteisöllinen mielipide olisi toden mukainen. Yhteisöllinen mielipide on näin ollen julkishyödyke ja sillä on vapaamatkustajan ongelma ja muita tuottamisongelmia. Suomessa käsitystä ulkopolitiikasta ja Venäjästä on leimannut konsensus. 

Yhteisöllinen ymmärrys Venäjästä on viime aikoina muuttunut synkemmäksi ja samalla muuttunut realistisemmaksi. Pessimistit ovat yleensä oikeassa Venäjän suhteen ja optimistit väärässä. Professori Sami Pihlströmin mukaan pessimismi onkin keino saada tietoa. Toki optimismista on myös hyötyä. Se lisää taloudessa riskin ottoa joka on välttämätöntä. Se pidentää ikää ja lisää elämän iloa. 

Optimismi hyödyttää yksilöä (toki joissaain tilanteissa myös yhteisöä), pessimismistä on enemmän hyötyä yhteisölle kuin yksilölle itselleen. Optimismin voi osittain nähdä vapaamatkustamisena.

Psykologian professori Markus Jokela ja eläinten käyttäytymisen tutkija tohtori Ilmari Määttänen: Persoonallisuuden maantiede

Psykologian professori Markus Jokela kertoo uudesta psykologian tutkimussuunnasta - persoonallisuuden maantieteestä - eläinten käyttäytymisen tutkija tohtori Ilmari Määttänen haastattelee Jokelaa. 

 

Ekstrovertit, uusille asioille avoimet ja neuroottiset muuttavat useammin, mikä vaikuttaa persoonallisuustyyppien jakautumaan maantieteellisesti. Ekstroverit ja avoimet muuttavat lähinnä maalta kaupunkiin, mutta neuroottiset muuttavat ylipäätään muualle, koska eivät viihdy. Kaupungeissa keskustoissa on avoimempia ja ekstrovertimpia mutta vähemmän sovinnollisia, empaattisia ja tunnollisia ihmisiä kuin lähiöissä. 

Vähemmän tapahtuu niin päin, että persoonallisuus muuttuu tiettyyn suuntaan, koska ihminen asuu tietyllä alueella, vaikka ei sitäkään voi poissulkea. Se, missä alueella asut, vaikuttaa ainakin siihen millaisia kavereita sinulla on lapsena ja nuorena. Nuorena olet sosiaalisille vaikutuksille kaikkein alttein. Jos esimerkiksi asut alueella, jossa on rikollisuutta, todennäköisyys nousee että ajaudut rikollisuuteen. 

Mielenkiintoista on sekin, että persoonallisuus on ilmeisesti vaikuttanut globaalillakin tasolla muuttamiseen. Mitä kauemmaksi Afrikasta ihmisen esi-isät ovat muuttaneet vuosituhansien aikana, sitä todennäköisemmin yksilöllä on tietty geneettinen alleeli, joka lisää riskin ottoa. Riskin ottajat ovat muuttaneet todennäköisemmin ensin Afrikasta muualle ja sitten edelleen kauemmaksi ja kauemmaksi.

 

Puhutaanpa hyvästä ja pahasta mm. Oskari Onnisen kolumnien pohjalta

Tämä on ensimmäinen versio laajemmasta artikkelista.

Suomalaisia on pitkän aikaa hämmästyttänyt kolonialismin, rasismin ja sukupuoli-identiteetin teemojen nouseminen jatkuvasti esiin suomalaisessa poliittisessa keskustelussa. Samaan aikaan kun Pisa-tulokset heikkenevät, Opetushallitus keskittyy siihen, että sukupuolettuneisuutta ei painoteta käyttämällä termejä tyttö ja poika. Suomalaisten on Ylen mukaan muistettava, että Suomellakin on siirtomaahistoriansa, emmekä siksi voi seurata keskustelua kolonialismista ulkopuolisina. 

Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja suomalaisten tietoisuus Venäjän uhasta on nyt kuitenkin muuttamassa vääjäämättä koko poliittista ja moraalista diskurssia.  Muutos ei tapahdu kuitenkaan päivässä. Edelleen translaki herättää vanhan diskurssin mukaan ajattelevissa suurta moraalista tuohtumusta. Translain vastustajat leimataan transfobisiksi eli moraalisesti pahoiksi.  Laki saamelaiskäräjistä herättää vastaavaa moraalista tuohtumusta - erimielisyys saamelaisuuden määrittelystä on hyvän ja pahan taistelua: Keskustapuolue antaakin rasismille kasvot. 

Iltalehden koluministi Oskari Onninen on havainnut muutoksen mutta on asiasta moraalisti tyrmistynyt. Mikko Kärnän, Martti J. Karin ja Sofi Oksasen kranaattiterveiset Venäjän armeijalle edustavat Onniselle puhdasta pahuutta. 

Onninen kritisoi aiemmassa kolumnissaan erityisesti militarismin ja isänmaallisen uhon nousua:

Uutta on, miten nyt vahvempikin aines kirjoittaa lehtikolumneja isänmaan edessä kuolemisesta ja sodan ajan sijoituspaikoista, vaikka luulin meidän olevan se sukupolvi, joille Suomen erinomaisuutta on, miten täältä pääsee hädän tai tarpeen tullessa pois ja pärjää silti.

Onnisen tyrmistys on samaa mikä tapahtuu useimmille sukupolville: Se, mihin itse uskoit ja minkä oletit olevan jo voittanut kanta kyseenalaistetaan tavalla, joka sinulle tuo mieleen paluun vanhaan, jonka piti jo olla jo kuollut ja kuopattu.

Onnisen kolumnin viestiin voi vastata vaikka näin:

Siinä missä “teidän sukupolvenne” mielestä hädän tullen fiksu vaihtaa maata, “me” haluamme tehdä hädän tullen pois lähtemisestä moraalisen kysymyksen. Se mikä teille on fiksuutta on meille petturuutta ja raukkamaisuutta. Puhdasta pahuutta. 

Moraalista diskurssia ei pidä siis nähdäkseni hylätä vaan moraalijärjestelmä pitää kirjoittaa osin uudelleen. Tai pikemmin niin, että että käsitys hyvästä ja pahasta muuttuu uudessa tilanteessa vääjäämättä. Kirjoitukseni voi korkeintaan dokumentoida tai ennakoida kyseessä olevaa muutosta. Lisätä ymmärrystä.

Perustan kirjoitukseni osittain erään aikamme merkittävimmän etiikan tutkijan skotlantilaissyntyinen filosofi Alasdair MacInture teokseen Hyveen Jäljillä: Moraaliteoreettinen tutkimus. Kirja on kirjoitettu alunperin 1987 mutta sen kolmas laajennettu laitos on julkaistu 2007. (Minulla on tällä hetkellä käsillä vain englanninkielinen laitos.)

Käsittelen ensimmäisessä kappaleessa “Oskari Onnisen sukupolven” moraalisia käsityksiä ja niiden syntyä mahdollisimman analyyttisesti. Toisessa kappaleessa käsittelen kysymystä moraalijärjestelmien universaalisuudesta MacIntyren kirjaa referoiden. Kolmannessa kappaleessa palaan moraalijärjestelmän uudelleen määrittelemiseen.

“Oskari Onnisen sukupolven” moraalijärjestelmä 

<laajenna käsittelyä ylläolevasta>

Moraalijärjestelmien universaalisuus ja partikulaarisuus

Edellisessä kappaleessa kuvattu moraalinen järjestelmä ei ole tietenkään ainoa moraalinen järjestelmä. Itse asiassa moraalijärjestelmiä tulee ja menee. Useimmille moraalijärjestelmille on kuitenkin tyypillistä, että ne ovat kannattajiensa mielestä universaalisti päteviä. Sekä Immanuel Kantin määrittelemä moraalijärjestelmä että Jeesuksen Kristuksen määrittelemä ja mm. Paavalin, Martti Lutherin ja Paavo Ruotsalaisen täydentämä moraalijärjestelmä ovat nekin monen mielestä universaalisti päteviä moraalijärjestelmiä.

Luterilaisessa moraalijärjestelmässä ihminen on moraalisesti paha, mutta Jumalan armo saattaa pelastaa hänet, koska Jeesus kuoli ristillä meidän syntiemme sovitukseksi. Pahaa on mm. katsoa toisen miehen naista himoiten. Moraalijärjestelmä sisältää myös käytännöllisempiä moraalisia käskyjä kuten vaatimuksen, että ihmisen on luotava suora suhde Jumalaan ja sen saavuttamiseksi jokaisen sekä miehen että naisen on osattava lukea pyhiä tekstejä kuten Raamattua. 

Kant löysi hänkin universaalin moraalijärjestelmän. Kant perusti omien sanojensa mukaan moraalijärjestelmänsä järkeen:

Hänen mielestään ihminen voi nähdä järjellä tietyt käskyt objektiivisesti oikeiksi moraalin ohjenuoriksi. Näiden oikeiden käskyjen perustana on kategorinen imperatiivi, jonka mukaan ihmisen on toimittava aina siten, että hänen toimintansa kantava ajatus voi periaatteessa tulla laiksi kaikkina aikoina. Esimerkiksi valehtelu on väärin, koska jos valehtelusta tulisi yleinen ohjenuora, silloin puhumisesta menisi merkitys, jota valehtelija ei itsekään halua. (Lähde: wikipedia.)  Kantin ajattelussa kategorinen imperatiivi on normi, joka pätee olosuhteista riippumatta. Kategorinen imperatiivi on Kantin mukaan ehdoton normi, joka sitoo kaikkia järkeviä olentoja. Kategorisen imperatiivin mukaan teko on moraalisesti hyvä, jos maksiimin, jonka perusteella tekoon ryhdyttiin, voitaisiin toivoa olevan yleispätevä laki. (Lähde: wikipedia.)

Alasdair MacIntyre kiistää Kantin moraalijärjestelmien universaalisuuden:

what Kant presented as the universal and necessary principles of the human mind turned out in fact to be principles specific to particular times, places and stages of human activity and enquiry ... what Kant took to be the principles and presuppositions of morality as such turned out to be the principles and presuppositions of one highly specific morality, a secularized version of Protestantism which furnished modern liberal individualism with one of its founding charters. Thus the claim to universality foundered

Morality which is no particular society’s morality is to be found nowhere. There was the-morality-of-fourth-century-Athens, there were the-moralities-of-thirteenth-century-Western-Europe, there are numerous such moralities, but where ever was or is morality as such?

 

Aikamme vähemmistöjen oikeuksia painottava moraalijärjestelmä on samalla tapaa aikansa tuote. Se on syntynyt USA:ssa ja muissa länsimaissa osin aivan vilpittömästä halusta kohdata oman historian pimeitä kohtia kuten a) mustien käyttäminen orjina, b) intiaanien kohtelu Amerikan valtauksen yhteydessä ja c) juutalaisten kansanmurha Saksassa.

Rajamaan ihmisen hyveet ja paheet

<kirjoita>