maanantaina, elokuuta 07, 2023

Ihmiskunnan geneettinen eriytyminen

70-luvulta asti on ollut varsin laajasti hyväksytty käsitys, että kaukasoidien ja mongolidien esi-isät lähtivät Afrikasta vasta noin 50 000 vuotta sitten ja ihmiskunta on siksi käytännöllisesti hyvin yhtenäistä joukkoa eikä varsinkaan roduista voi ihmisen tapauksessa puhua. Käsittelin sitä miksi ko. argumentaatio ei todennäköisesti pidä paikkansa aiemmassa kirjoituksessani Sarastuksessa:
Vaikutusvaltainen amerikkalainen evoluutiotutkija professori Stephen J. Gould esitti jo 1970-luvulla väitteen, josta tuli pitkäksi aikaa yleisesti hyväksytty sekä yleisön että varsinkin yhteiskuntatieteen tutkijoiden keskuudessa. Vuonna 2000 Gould tiivisti haastattelussa kantansa:
"Luonnonvalinnasta on tullut lähes epärelevanttia ihmisen evoluutiossa. Ihmislajissa ei ole tapahtunut biologista muutosta 40 000 tai 50 000 vuoden aikana. Kaiken mitä kutsumme kulttuuriksi ja sivilisaatioksi olemme rakentaneet samassa kehossa ja samoissa aivoissa."

... Mutta Gould olikin väärässä. Nykytutkimuksen mukaan ihmisen evoluutio viimeisen 50 000 vuoden aikana on ollut päinvastoin varsin nopeaa. Harvard Medical Schoolin genetiikan professori ja yksi aikamme merkittävimmistä muinaisen DNA:n tutkijoista David Reich totesi kirjassaan Keitä olemme ja miten päädyimme tähän [11]:

"Keskimääräinen aika siitä jolloin populaatiot ovat erkaantuneet […] on noin 50 000 vuotta joillakin ei-afrikkalaisilla populaatioilla ja jopa 200 000 joillakin Saharan eteläpuolisilla populaatioilla. Tällainen aikamäärä on kaukana merkityksettömästä ihmisen evoluution näkökannalta. Jos erot pituudessa tai kallon ympärysmitassa voivat syntyä muutamassa tuhannessa vuodessa, ei ole järkevää lyödä vetoa sen puolesta, ettei vastaavia eroja ole kognitiivisissa tai käyttäytymiseroissa. Vaikka emme tiedä minkä suuruisia erot ovat, meidän on syytä valmistaa tiedettä ja yhteiskuntaa siihen, että eroja on, sen sijaan että työntäisimme päämme pensaaseen ja teeskentelisimme, että eroja ei voida löytää."

Toinen oleellinen seikka on, että ihmiskunnan ensimmäinen jakautuminen ei todellakaan tapahtunut 50 000 vuotta sitten vaan jopa 200 000 - 300 000 vuotta sitten:

Tiedebloggaaja Razib Khanin blogissa on mielenkiintoinen lyhyehkö kirjoitus bantu-ekspansiosta eli siitä miten bantut levittäytyivät Keski-Afrikasta muualle Afrikkaan ja syrjäyttivät aiemmat metsästäjäkeräilijät ja paimentolaiset. Levittäytyminen kesti ainakin 3000 vuotta.

Ennen bantuja Itä-Afrikassa ja Etelä-Afrikassa asui ainakin khoikhoi- ja san-kansojen ihmisiä, jotka olivat irtaantuneet muusta ihmiskunnasta jopa 200 000 - 300 000 vuotta (!) sitten - lukua voi verrata siihen miten valkoisten ja aasialaisten esi-isät lähtivät Afrikasta 50 000 vuotta sitten ja miten neanderthalit erkaantuivat Homo Sapiens -lajin Sapiens-alalajista noin 800 000 vuotta sitten. Khoikhoita ja saneja kutsuttiin kolonialismin aikana hottentoteiksi ja bushmanneiksi.

Ensimmäinen bantu-heimo, joka tuli nykyisen Etelä-Afrikan alueelle vasta noin 300 jKr, oli Xhosa ja heissä on aika paljon khoikhoi-perimää ja khoikhoi-vaikutusta myös Xhosa-kielessä. Kuuluisin Xhosa on Nelson Mandela - Etelä-Afrikan ensimmäinen musta presidentti.

"Khoekhoe heritage remains visible in the features of many Xhosa, including Mandela, a scion of a noble lineage. Khoekhoe influence also shows through in spoken Xhosa; almost 10% of Xhosa vocabulary contains telltale Khoekhoe clicks."


(Kuvan lähde.)

Tietysti vastaavasti khoikhoit ja sanit saivat geenejä xhosa-kansalta vaikka ovatkin pysyneet kulttuurisesti ja maantieteellisesti erillisinä. Risteytymisestä riippumatta he ovat edelleen varsin eriytyneitä myös geneettisesti. Tieteellinen artikkeli, joka kuvaa erillisyyttä on tässä.

Ei kommentteja: