torstaina, tammikuuta 19, 2023

Psykologian professori Markus Jokela ja eläinten käyttäytymisen tutkija tohtori Ilmari Määttänen: Persoonallisuuden maantiede

Psykologian professori Markus Jokela kertoo uudesta psykologian tutkimussuunnasta - persoonallisuuden maantieteestä - eläinten käyttäytymisen tutkija tohtori Ilmari Määttänen haastattelee Jokelaa. 

 

Ekstrovertit, uusille asioille avoimet ja neuroottiset muuttavat useammin, mikä vaikuttaa persoonallisuustyyppien jakautumaan maantieteellisesti. Ekstroverit ja avoimet muuttavat lähinnä maalta kaupunkiin, mutta neuroottiset muuttavat ylipäätään muualle, koska eivät viihdy. Kaupungeissa keskustoissa on avoimempia ja ekstrovertimpia mutta vähemmän sovinnollisia, empaattisia ja tunnollisia ihmisiä kuin lähiöissä. 

Vähemmän tapahtuu niin päin, että persoonallisuus muuttuu tiettyyn suuntaan, koska ihminen asuu tietyllä alueella, vaikka ei sitäkään voi poissulkea. Se, missä alueella asut, vaikuttaa ainakin siihen millaisia kavereita sinulla on lapsena ja nuorena. Nuorena olet sosiaalisille vaikutuksille kaikkein alttein. Jos esimerkiksi asut alueella, jossa on rikollisuutta, todennäköisyys nousee että ajaudut rikollisuuteen. 

Mielenkiintoista on sekin, että persoonallisuus on ilmeisesti vaikuttanut globaalillakin tasolla muuttamiseen. Mitä kauemmaksi Afrikasta ihmisen esi-isät ovat muuttaneet vuosituhansien aikana, sitä todennäköisemmin yksilöllä on tietty geneettinen alleeli, joka lisää riskin ottoa. Riskin ottajat ovat muuttaneet todennäköisemmin ensin Afrikasta muualle ja sitten edelleen kauemmaksi ja kauemmaksi.
 

torstaina, tammikuuta 05, 2023

Puhutaanpa hyvästä ja pahasta mm. Oskari Onnisen kolumnien pohjalta

Tämä on ensimmäinen versio laajemmasta artikkelista.

Suomalaisia on pitkän aikaa hämmästyttänyt kolonialismin, rasismin ja sukupuoli-identiteetin teemojen nouseminen jatkuvasti esiin suomalaisessa poliittisessa keskustelussa. Samaan aikaan kun Pisa-tulokset heikkenevät, Opetushallitus keskittyy siihen, että sukupuolettuneisuutta ei painoteta käyttämällä termejä tyttö ja poika. Suomalaisten on Ylen mukaan muistettava, että Suomellakin on siirtomaahistoriansa, emmekä siksi voi seurata keskustelua kolonialismista ulkopuolisina

Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja suomalaisten tietoisuus Venäjän uhasta on nyt kuitenkin muuttamassa vääjäämättä koko poliittista ja moraalista diskurssia.  Muutos ei tapahdu kuitenkaan päivässä. Edelleen translaki herättää vanhan diskurssin mukaan ajattelevissa suurta moraalista tuohtumusta. Translain vastustajat leimataan transfobisiksi eli moraalisesti pahoiksi.  Laki saamelaiskäräjistä herättää vastaavaa moraalista tuohtumusta - erimielisyys saamelaisuuden määrittelystä on hyvän ja pahan taistelua: Keskustapuolue antaakin rasismille kasvot

Iltalehden koluministi Oskari Onninen on havainnut muutoksen mutta on asiasta moraalisti tyrmistynyt. Mikko Kärnän, Martti J. Karin ja Sofi Oksasen kranaattiterveiset Venäjän armeijalle edustavat Onniselle puhdasta pahuutta

Onninen kritisoi aiemmassa kolumnissaan erityisesti militarismin ja isänmaallisen uhon nousua:

Uutta on, miten nyt vahvempikin aines kirjoittaa lehtikolumneja isänmaan edessä kuolemisesta ja sodan ajan sijoituspaikoista, vaikka luulin meidän olevan se sukupolvi, joille Suomen erinomaisuutta on, miten täältä pääsee hädän tai tarpeen tullessa pois ja pärjää silti.


Onnisen tyrmistys on samaa mikä tapahtuu useimmille sukupolville: Se, mihin itse uskoit ja minkä oletit olevan jo voittanut kanta kyseenalaistetaan tavalla, joka sinulle tuo mieleen paluun vanhaan, jonka piti jo olla jo kuollut ja kuopattu.


Onnisen kolumnin viestiin voi vastata vaikka näin:


Siinä missä “teidän sukupolvenne” mielestä hädän tullen fiksu vaihtaa maata, “me” haluamme tehdä hädän tullen pois lähtemisestä moraalisen kysymyksen. Se mikä teille on fiksuutta on meille petturuutta ja raukkamaisuutta. Puhdasta pahuutta


Moraalista diskurssia ei pidä siis nähdäkseni hylätä vaan moraalijärjestelmä pitää kirjoittaa osin uudelleen. Tai pikemmin niin, että että käsitys hyvästä ja pahasta muuttuu uudessa tilanteessa vääjäämättä. Kirjoitukseni voi korkeintaan dokumentoida tai ennakoida kyseessä olevaa muutosta. Lisätä ymmärrystä.


Perustan kirjoitukseni osittain erään aikamme merkittävimmän etiikan tutkijan skotlantilaissyntyinen filosofi Alasdair MacInture teokseen Hyveen Jäljillä: Moraaliteoreettinen tutkimus. Kirja on kirjoitettu alunperin 1987 mutta sen kolmas laajennettu laitos on julkaistu 2007. (Minulla on tällä hetkellä käsillä vain englanninkielinen laitos.)


Käsittelen ensimmäisessä kappaleessa “Oskari Onnisen sukupolven” moraalisia käsityksiä ja niiden syntyä mahdollisimman analyyttisesti. Toisessa kappaleessa käsittelen kysymystä moraalijärjestelmien universaalisuudesta MacIntyren kirjaa referoiden. Kolmannessa kappaleessa palaan moraalijärjestelmän uudelleen määrittelemiseen.


“Oskari Onnisen sukupolven” moraalijärjestelmä 

<laajenna käsittelyä ylläolevasta>


Moraalijärjestelmien universaalisuus ja partikulaarisuus

Edellisessä kappaleessa kuvattu moraalinen järjestelmä ei ole tietenkään ainoa moraalinen järjestelmä. Itse asiassa moraalijärjestelmiä tulee ja menee. Useimmille moraalijärjestelmille on kuitenkin tyypillistä, että ne ovat kannattajiensa mielestä universaalisti päteviä. Sekä Immanuel Kantin määrittelemä moraalijärjestelmä että Jeesuksen Kristuksen määrittelemä ja mm. Paavalin, Martti Lutherin ja Paavo Ruotsalaisen täydentämä moraalijärjestelmä ovat nekin monen mielestä universaalisti päteviä moraalijärjestelmiä.


Luterilaisessa moraalijärjestelmässä ihminen on moraalisesti paha, mutta Jumalan armo saattaa pelastaa hänet, koska Jeesus kuoli ristillä meidän syntiemme sovitukseksi. Pahaa on mm. katsoa toisen miehen naista himoiten. Moraalijärjestelmä sisältää myös käytännöllisempiä moraalisia käskyjä kuten vaatimuksen, että ihmisen on luotava suora suhde Jumalaan ja sen saavuttamiseksi jokaisen sekä miehen että naisen on osattava lukea pyhiä tekstejä kuten Raamattua. 


Kant löysi hänkin universaalin moraalijärjestelmän. Kant perusti omien sanojensa mukaan moraalijärjestelmänsä järkeen:


Hänen mielestään ihminen voi nähdä järjellä tietyt käskyt objektiivisesti oikeiksi moraalin ohjenuoriksi. Näiden oikeiden käskyjen perustana on kategorinen imperatiivi, jonka mukaan ihmisen on toimittava aina siten, että hänen toimintansa kantava ajatus voi periaatteessa tulla laiksi kaikkina aikoina. Esimerkiksi valehtelu on väärin, koska jos valehtelusta tulisi yleinen ohjenuora, silloin puhumisesta menisi merkitys, jota valehtelija ei itsekään halua. (Lähde: wikipedia.)  Kantin ajattelussa kategorinen imperatiivi on normi, joka pätee olosuhteista riippumatta. Kategorinen imperatiivi on Kantin mukaan ehdoton normi, joka sitoo kaikkia järkeviä olentoja. Kategorisen imperatiivin mukaan teko on moraalisesti hyvä, jos maksiimin, jonka perusteella tekoon ryhdyttiin, voitaisiin toivoa olevan yleispätevä laki. (Lähde: wikipedia.)


Alasdair MacIntyre kiistää Kantin moraalijärjestelmien universaalisuuden:


what Kant presented as the universal and necessary principles of the human mind turned out in fact to be principles specific to particular times, places and stages of human activity and enquiry ... what Kant took to be the principles and presuppositions of morality as such turned out to be the principles and presuppositions of one highly specific morality, a secularized version of Protestantism which furnished modern liberal individualism with one of its founding charters. Thus the claim to universality foundered


Morality which is no particular society’s morality is to be found nowhere. There was the-morality-of-fourth-century-Athens, there were the-moralities-of-thirteenth-century-Western-Europe, there are numerous such moralities, but where ever was or is morality as such?

 

Aikamme vähemmistöjen oikeuksia painottava moraalijärjestelmä on samalla tapaa aikansa tuote. Se on syntynyt USA:ssa ja muissa länsimaissa osin aivan vilpittömästä halusta kohdata oman historian pimeitä kohtia kuten a) mustien käyttäminen orjina, b) intiaanien kohtelu Amerikan valtauksen yhteydessä ja c) juutalaisten kansanmurha Saksassa.


Rajamaan ihmisen hyveet ja paheet


<kirjoita>



torstaina, joulukuuta 22, 2022

Nationalismin kypsyminen ja historioitsija Jussi Jalonen

Historioitsija Jussi Jalonen puhuu Brysselin kone -podcastissa Itä-Euroopan kansojen suhtautumisesta Ukrainaan ja sitä kautta kansojen suhtautumisesta toisiinsa. Mutta hän puhuu myös kansojen yhteistyöstä ja itäeurooppalaisen nationalismin kypsymisestä uudelle tasolle. Vahva kuuntelusuositus.

Itä-Euroopan kansat - ja itäeurooppalaiset nationalistit - ovat Jalosen mukaan alkaneet yhä paremmin ymmärtää, että tarvitaan yhteistyötä itäeurooppalaisten kansojen välillä Venäjän uhan takia. Nationalismi on kypsynyt.

Se on tietysti varsin eri asia kuin joku internationalismi. Puhumattakaan internationalismin typerimmästä muodosta, jossa kaikki maailman nationalistit luonnostaan arvostavat toistensa kulttuuria ja olemassaoloa.

Yhteistyö omaa etuaan ajavien kansojen välillä voi syntyä jostain yhteisestä edusta ja voi kasvaa toisten kunnioitukseksi ja kansojen ystävyydeksi kahden tai joskus useammankin kansan välillä. Samalla tavalla kuin suomalaiset 20/30-luvulla ymmärsivät, että jaosta punaisiin ja valkoisiin pitää päästä eroon, jotta voimme pärjätä vanhaa vainoojaa vastaan, puolalaiset ja ukrainalaiset emigrantit ymmärsivät 1950-luvulla, että vihanpidon on loputtava puolalaisten ja ukrainalaisten välillä saman vainoojan takia. Entiset emigrantit ajoivat sitten tämän projektin läpi Puolassa ja Ukrainassa samoin kuin Kallio ja Tanner Suomessa.

Kansojen kohtalon yhteys pitää ymmärtää.

maanantaina, joulukuuta 12, 2022

Erittäin perusteellinen tutkimus sukuintensiteetin vaikutuksesta talouskasvuun

Antropologi Joe Henrich et al ovat tehneet todella mittavan tilastollisen tutkimuksen siitä, miten suku- tai klaanipohjaiset yhteiskunnat (valtiot ja valtioiden sisäiset etniset alueet) kehittyvät taloudellisesti. Johtopäätös on:

Klaani- ja sukuinsentiivisyys alentaa taloudellista kehitystä. 

Sukuintensiivisyyttä on mitattu sekä  

- etnografisesti arvioimalla 1) serkusavioliittojen määrää, 2) sukulaisten asumista samassa taloudessa laajennettuna perheenä yms. että 

- geneettisesti arvioimalla henkilön vanhempien sukulaisuuden tasoa (inbreeding coefficient).

Vaihtoehtoisia selitysmalleja on tutkittu sukuintensiivisyyden ja taloudellisen kehityksen negatiiviselle korrelaatiolle, mutta on varsin vahvasti osoitettu että korrelaatio on tässä tapauksessa kausalisaatio.

Sukuintensiivisten yhteiskuntien taloudellista kehitystä rajoittaa konkreettisesti se, että suvun ulkopuolisiin ihmisiin ei luoteta ja siksi taloudelliset transaktiot (työntekijän palkkaaminen, tavaroiden kauppa) ovat hankalampia. Suvulle vaihteohtoiset instituutiot - kuten yksityiset yritykset, yhdistykset ja yleensä kansalaisyhteiskunta tai valtion instituutiot kuten oikeuslaitos ja poliisi - eivät kehity ilmapiirissä missä ihmisen oletetaan olevan aina lojaali suvulleen. Sukukeskeisessä yhteiskunnassa yksilöllisyys, luovuus ja innovatiivisuus eivät tutkimusten mukaan myöskään ole yhtä korkealla tasolla kuin muunlaisessa yhteiskunnassa - siksi mm. tuotekehitys kärsii. Korruptio on sukukeskeisissä maissa tavallisempaa.

Sukukeskeisuus ei tietenkään ole pelkästään huono asia. Suku antaa esimerkiksi turvallisuutta tilanteessa missä muut turvaverkot puuttuvat. 

ps. Mielenkiintoinen havainto Suomen osalta on, että Suomi on voimakkaammin sukukeskeinen kuin muut naapurimaansa. Euroopan maista vain jotkut Balkanin alueet ovat sukukeskeisempiä kuin Suomi. Tarkempaa analyysiä Suomen osalta en kuitenkaan vielä tunne. 

Maahanmuuton vaikutusta sukukeskeisyyden kasvuun ei tässä ole huomioitu. Islamilaisista maista tuleva maahanmuutto nostaa tietysti sukukeskeisyyttä Ruotsin kaltaisissa maissa.




 

torstaina, marraskuuta 24, 2022

Yritysten yhteisöllisyydestä, yhteiskuntavastuusta ja vähän wokesta

Olen aiemmissa postauksissa usein väittänyt, että on mielekästä tarkastella yritystä ensisijassa yhteisönä, jossa ihmiset tekevät työtä yhteisen päämäärän hyväksi. 

Pitkään yrityksiä on tarkasteltu siitä näkökulmasta, että työntekijät ovat Homo Economicuksia, jotka maksimoivat oman etunsa - eli maksimoivat palkkansa ja minimoivat työmääränsä. Yrityksen ainoa velvollisuus on tässä diskurssissa maksimoida osakkeenomistajien omaisuuden arvo.

Kirjoitin 2006: Collins Family Foundationin rahoittaa projektia Cultural Evolution in Business, jossa on mukana täällä useaan kertaan mainittu kulttuurintutkija Peter J. Richerson. Projektissa sovelletaan evolutiivista kulttuurintutkimusta yritysmaailmaan. Richerson ja kumppanit kritisoivat varsin voimakkaasti rationaalisen valinnan teoriaa joka mallittaa ihmistä omaa etuaan (utiliteettiaan) maksimoivana toimijana - Homo Economicuksena. 

Rationaalisen valinnan teoriaa sovelletaan yritysmaailmassa usein niin että oletetaan jokaisen työntekijän ajavan yksinomaan omaa etuaan. Yrityksen ainoa mahdollisuus on erilaisilla palkitsemismenetelmillä - esimerkiksi optioilla - ohjata työntekijää toimimaan yrityksen edun mukaisesti. Tosiasiassa työntekijän mallittaminen puhtaasti itsekkäänä toimijana kuvaa huonosti työntekijän toimintaa yrityksessä. Yleensä työntekijät eivät toimi kovinkaan itsekkäästi vaan tekevät yhteistyötä keskenään. Yhteistyön edellytyksenä on kuitenkin yhteisyyttä edistävä "moraalinen yritys". Jos yrityksen johto olettaa työntekijöiden olevan yksinomaan itsekkäitä ja jopa tukee tällaista itsekkyyttä, yritys saa mitä pyytää.

Opiaattiskandaali oli malliesimerkki siitä, miten yritys ilman vähäisintäkään moraalia maksimoi osakkeen omistajan taloudellista etua. Oli olemassa särkylääke, joka oli suunniteltu ihmisille, joilla oli parantumaton syöpä. Vaikka lääke johti riippuvuuteen siitä ei ollut suurempaa haittaa, koska potilaiden elinajanodote oli hyvin alhainen. Pian opiaatteja valmistavien yritysten johdot näkivät kuitenkin mahdollisuuden toteuttaa yrityksen "ainoaa tehtävää" (osakekurssien maksimointia) ja alkaa markkinoida - omaa taloudellista etuaan maksivoivien lääkäreiden avustuksella - kipulääkkeitä muillekin kuin parantumatonta kuolemaan johtavaa sairautta poteville. Opiaattiskandaali oli valmis.

Taloustieteen professori emeritus Paul Collier ja John Kay kertovat asiasta kirjassaan Greed is Dead:

The drugs industry had for a long time an implicit contract with public and government. It was permitted extraordinary profitability in return for companies behaving as exemplary corporate citizens. But those days have long gone....

Purdue Pharmaceuticals, privately owned by the Sackler family, is now notorious for its role in the provision of opioids to small-town America. But even Johnson & Johnson has been fined $572 million for its – relatively minor – role in ‘deaths of despair’.12 The boundaries kept being pushed. Insys had developed an opioid for terminally ill cancer patients, for whom its highly addictive properties were of no consequence. But this market was doubly limited: only the terminally ill were customers, and they soon ceased to be so. The head of sales for Insys, Alec Burlakoff, hired a stripper to persuade physicians to promote and prescribe it to non-terminal patients, giving a new interpretation to the term ‘hooker’. Once hooked, such patients were indeed dead profitable. In an interview with the Financial Times, Burlakoff acknowledged that he did not have ‘morals, ethics and values’.13 He described his thinking once he realized that prosecution was likely: ‘Not only is the company going to get fined an astronomical amount of money, which I’ve seen a million times, but worse-case scenario, which I’ve never seen before, they might actually take my money.’ Burlakoff and his fellow executives were prosecuted under federal racketeering legislation aimed at criminal gangs and are now serving prison terms. A pharmaceutical industry that once seemed to exemplify a constructive relationship between private enterprise and public benefit is now widely and justifiably detested.

Reductionist thinking discarded the only basis on which corporate organizations could claim legitimacy in a democratic society – that they delivered the goods and services which people wanted, and provided satisfying and rewarding employment to many. Absent such justification, there is no adequate answer to the question of legitimacy provoked by Friedman’s assertion that the social responsibility of business is to extract as much profit as possible from the community – ‘why should we allow them to do that?’

Nyky-yhteiskunnassa puhutaan paljon yritysten yhteiskuntavastuusta. Aina se ei kuitenkaan ole muuta kuin woke-puhetta. Suurieleisesti puhutaan inklusiivisuudesta, lesbojen, homojen, mustien ja transseksuaalien oikeuksista ja vietetään afroamerikkalaista viikkoa amerikkalaisen yrityksen Suomen konttorissa, mutta vaietaan vaikka Euroopan kannalta paljon olennaisemmasta Ukrainan tilanteesta. Eihän ukrainalaisten tappaminen ja kiduttaminen olekaan woke-muodin mukaista. 

Google puhuu inklusiivisuudesta, mutta irtisaanoo työntekijöitä heidän poliittisten mieliteidensä takia.  Samaan tapaan kuin ihmisetkin, yrityksetkin tekevät osan taloudellisista ja muista päätöksistään signaloidakseen vaikkapa yhteiskunnallista vastuutaan tai arvojaan. Google mm. erotti työntekijänsä signaloidakseen sitoutumistaan sukupuolten tasa-arvoon. Erottaminen tapahtui täysin valheellisin perustein. Googlen toimitusjohtaja antoi väärän todistuksen työntekijänsä puheista ja sen jälkeen erotti tämän. 

Keskilinjan kolumnisti David Brooks kirjoitti New York Timesissa Pichaista:

He fired Damore and wrote, “To suggest a group of our colleagues have traits that make them less biologically suited to that work is offensive and not O.K.” That is a blatantly dishonest characterization of the memo. Damore wrote nothing like that about his Google colleagues. Either Pichai is unprepared to understand the research (unlikely), is not capable of handling complex data flows (a bad trait in a C.E.O.) or was simply too afraid to stand up to a mob. Regardless which weakness applies, this episode suggests he should seek a nonleadership position. We are at a moment when mobs on the left and the right ignore evidence and destroy scapegoats. That’s when we need good leaders most.

Näistä varauksista huolimatta on merkkejä siitä, että yksityiset yritykset ottavat enemmän todellista yhteiskuntavastuuta ja ainakin jotkut yritykset myös ymmärtävät, että yritys on yhteisö ja työntekijät ovat yhteisön jäseniä.

Collier ja Kay toteavat jopa näin:

The shareholders are not, in any interesting sense, the ‘owners’ of the company ...

Vuonna 2019 American Business Roundtable hylkäsi vuodesta 1992 ylläpidetyn julistuksensa, että yrityksen johdon tehtävä on ainoastaan maksimoida yrityksen osakkeiden arvo. 

Ne yritykset, jotka eivät hoida yhteiskuntavastuutaan, vaan toimivat opiaatti-firmojen tavoin yhteiskunnan veren imijöinä, eivät ansaitse omaisuudensuojaa. Yritykset, jotka kohtelevat työntekijöitään kuin prositituoituja, jotka myyvät omaa aikaansa mahdollisimman kalliilla ja kontribuoivat vain sen verran kun on palkan saamiseksi tarpeen, eivät pitkän päälle pärjää kilpailussa tai ne otetaan valition haltuun. Yritykset, joiden työntekijöillä on sisäsyntyinen motivaatio tehdä työtä yhteisten tavoitteiden eteen reilua korvausta vastaan, voivat pärjätä.

keskiviikkona, marraskuuta 23, 2022

Jonathan Haidtin uusin puhe tutkimuksen ja keskustelun vapaudesta USA:n yliopistoissa

Some on vahvistanut ääriyksilökeskeisyyttä toisaalta ja toisaalta vahvistanut loukkaantumisen ja uhriutumisen kulttuuria. Mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet voimakkaasti ns. Z-sukupolvessa, kun ihmiset on pantu keskittymään omaan ulkomuotoonsa ja some-profiiliinsa ja muutenkin keskittymään ns. omaan napaansa ja itseilmaisuun.

Erityisesti nuorten valkoisten naisten depressiivisyys ja ahdistus on kasvanut voimakkaasti.  

Depressiivinen ihminen ei ole useinkaan uutta tietoa etsivä innostunut opiskelija vaan muiden mielipiteiltä ja uudelta tiedolta suojautuva ihminen (epäopiskelija). Professori Jonathan Hadtin mukaan tämä on johtanut yliopiston keskusteluilmapiirin dramaattiseen heikkenemiseen ja tutkimuksen vapauden laskuun.

sunnuntaina, marraskuuta 13, 2022

HS kertoo klaanirikollisuudesta. Miksi Euroopassa ei ollut klaaneja ennen laajaa maahanmuuttoa?


Ghadbanin viesti on tämä: klaanit pitävät pilkkanaan saksalaista oikeusvaltiota ja kulttuuriperintöä. Hänen viestinsä on oikeastaan osoitettu koko Euroopalle. Ghadbanin mielestä eurooppalaiset eivät ole osanneet puolustaa omia arvojaan.

”Tyhmyyttä!”

Saksassa omaksuttiin 1980-luvulla Kanadasta multikulturalismin idea. Ghadbanin huulilta ”multikulti” putoaa kuin kirosana. Sana viittaa kulttuurierojen kunnioittamiseen – integroimisen sijaan.

”Sanoin jo 1980-luvun alussa, että integraatioon tarvittaisiin nelinkertaisesti voimavaroja.”

Ghadban on vaikuttanut paljolti siihen, että sanat ”arabiklaani” ja ”klaanirikollisuus” ovat arkipäiväistyneet Saksassa.

Hän on kouluttanut poliiseja ja poliitikkoja konferensseissa sekä opiskelijoita korkeakouluissa. Tietämys islamista ja suljetuista maahanmuuttajayhteisöistä on hänestä ollut Saksassa pitkään hämmästyttävän vähäistä.

”Opetin saksalaisille demokratiaa”, hän sanoo ilkikurisesti.

Monet Libanonin sisällissotaa paenneet jäivät maahan saksalaisen maahanmuuttojärjestelmän erikoisuuden, ”duldung”-järjestelmän, turvin. Duldung tarkoittaa sananmukaisesti suvaitsemista. Heidän annettiin jäädä, mutta kyse oli vain karkotuksen jäädyttämisestä.

Se teki yhteiskuntaan osallistumisesta mahdotonta. Nyt Saksassa ajatellaan, että juuri tämä synnytti maahanmuuttajien ”varjoyhteiskunnat”.

Klaanit ovat suljettuja yhteisöjä, Ghadban sanoo.

Niillä on hänen mukaansa omat lakinsa ja niissä vallitsee endogamia, eli puoliso otetaan oman ryhmän sisältä. Ghadban puhuu alaikäisten avioliitoista, kunniamurhista ja kouluista katoavista teinitytöistä.

Ne ovat ilmiöitä, joista puhuminen näin suorasukaisesti on harvinaista, koska puhuminen leimaa myös niitä, joita ongelmat eivät koske.

Suomessa poliisilta on kielletty etninen profilointi, mutta Saksassa rikollisten etnisestä taustasta puhutaan täysin avoimesti.

Klaanit ovat kulttuurista riippumatta hyvin yleinen - lähes universaali - ilmiö. Euroopassa klaanijärjestelmä kuitenkin hävisi katolisen kirkon perhepolitiikan kautta hiljalleen jo 500-luvulta alkaen, mitä kuvasin tässä kirjoituksessa antropologian professori Joe Henrichin kirjan pohjalta.  Euroopan klaanijärjestelmän dekonstruktio johti länsimaissa yksilökeskeisyyden kasvuun ja ihmisten vapaaehtoisten yhteen liittymien kukoistukseen:

Kirkon perhepolitiikan sivuvaikutukset

Hetkellisesti kirkko näytti selviytyneen voittajaksi – se oli murtanut suvun [ja klaanin] vallan. Voitto jäi kuitenkin väliaikaiseksi. Ihmisen irroittaminen suvun kontrollista johti lopulta siihen, että alkoi syntyä vaihtoehtoisia yhteenliittymiä suvulle ja kirkolle. Siinä missä patriarkaalinen suku on Lähi-idässä edelleen yhteiskunnan oleellisin instituutio uskonnon lisäksi, Euroopassa syntyi itsenäisiä kauppias- ja käsityöläiskiltoja, itsenäisiä yliopistoja, erilaisia veljeskuntia, kirkon kontrollista osittain vapaita uskonnollisia yhteisöjä, yksityisiä yrityksiä ja vapaakaupunkeja. Killat tarjosivat jäsenilleen pitkälti samanlaisia turvaverkkojakin kuin suvut aiemmin. Vapaakaupungit suojelivat kansalaisiaan feodaaliherroilta. Mutta päinvastoin kuin suvun, yksilö sai enenevässä määrin valita mihin yhteisöön kuului. Euroopassa pikkuvaltiot kilpailivat keskenään. Ne valtiot, jotka sallivat alueellaan erilaisten yhteisöllisyyden muotojen kukoistaa, menestyivät. Seurauksena oli innovaatioita.

Suvun dekonstruktio johti sivuvaikutuksena itsenäisen yksilön konstruktioon. Henrich muistuttaa, että yksilökeskeisyys on historiallisesti tarkasteltuna poikkeus, ei ihmisen luonnollinen tila. 

Henrich kuvaa myös psykologisia vaikutuksia joihin suvun dekonstruktio ihmisissä johti. Länsimainen ihminen kykenee luottamaan muihinkin kuin sukulaisiinsa, mikä on oleellista kansalaisyhteiskunnan, demokratian, sananvapauden, teknologian, ideoiden vapaan innovaation ja markkinatalouden kehitykselle. Länsimaisen ihmisen moraali on universalistista sen sijaan että se oli aiemmin, niin kuin Lähi-idässä edelleenkin, partikularistista. Jos länsimainen ministeri palkkaa sukulaisiaan poliittisiin asemiin, häntä syytetään nepotismista. Klaanikulttuurin ihmiselle sukulaisten palkkaaminen on moraalisesti oikein, koska se osoittaa lojaalisuutta perhettä ja sukua kohtaan. Mutta se ei ole pelkästään moraalisesti oikein, vaan sukulaisten palkkaaminen on mahdollisesti myös ainoa tapa saada luotettavia alaisia.

Länsimaiset ihmiset arvioivat tekoja intentioiden perusteella – mikäli joku aiheuttaa toisen kuoleman vahingossa, rangaistus on pienempi kuin jos teko on tahallinen. Näin ei välttämättä ole muissa kulttuureissa.

Ihmisen tärkeimmät tunteetkin riippuvat tutkimusten mukaan osittain kulttuurista: Länsimainen ihminen kokee syyllisyyttä epäonnistuessaan toimimaan moraalisten periaatteittensa mukaisesti, kun taas Lähi-Idän ihminen kokee häpeää epäonnistuessaan toimimaan lojaalisti omaa sukuaan kohtaan. Länsimainen ihminen on analyyttisempi siinä missä muiden kulttuurien ihmiset ovat holistisempia. 

Johtopäätös

Suvun – tai laajennetun perheen – dekonstruktio on vapauttanut ihmisen ja edistänyt innovaatiota ja muuta yhteiskunnallista kehitystä. Muut maailman maat ovat vaihtelevassa määrin imitoineet eurooppalaisten suorittamaa suvun dekonstruktiota. Japani kielsi moniavioisuuden ja serkusavioliitot Meiji-restauraatiossa 1880-luvulla ja Kiina kommunistikumouksen jälkeen 1950-luvulla. Pitkään onkin näyttänyt, että länsimainen yksilökeskeisyys leviää kaikkialle.

Suvun dekostruktio Euroopassa ja yksilökeskeisyyden vahvistuminen ovat näyttäneet peruuttamattomilta. Maahanmuutto klaanikulttuureista Eurooppaan saattaa kuitenkin kääntää ainakin hetkellisesti kelloa taaksepäin. Euroopan alhainen syntyvyys – sekin todennäköisesti yksilökeskeisyyden seuraus – ja siihen liittyvät hyvinvointiyhteiskuntien rahoitusongelmat todennäköiseksi alentavat maahanmuuton vastustusta ja vahvistavat näin klaanien ja sukujen uutta tulemista Eurooppaan.