maanantaina, helmikuuta 19, 2024

Kansan itsepuolustus ja käpykaartilaiset

Kansa on ihmisyhteisö, joka puolustaa itseään tarpeen vaatiessa ase kädessä. Kansan jäsen on ihminen, joka on valmis puolustamaan ihmisyhteisöään (kansaa) ase kädessä ja vaarantamaan henkensä. Pidän tätä eräänlaisena kansan määritelmänä tai oikeammin välttämättömänä ehtona kansan olemassaololle.

Tämä on samalla minun vastaukseni kirjailija ja oikeustieteen tohtori Jarkko Tontille, joka totesi HS:ssä vuonna 2011:  Ihmisistä pitää puhua yksilöinä, eikä niputtaa kaikkia johonkin kansaan. En minä ainakaan tiedä, mikä on kansa ja kuka siihen kuuluu ja millä perusteella.

En väittele asiasta, totean vain, että näin määrittelen kansan. Tiedän, että Tontilla ja monella muulla on maailmankuva, jossa hän olettaa että yksilö on kaiken mitta, eikä mitään kansaa sinällään ole. Minulle kansa on olento, joka syntyy tietyn ihmisyhteisön yhteisen kokemuksen - lähinnä puolustustaistelun - kautta. Kansa ei ole pelkkä etnisesti tai kielellisesti määritelty ryhmä.

Tietenkin on mahdotonta tieteen keinoin määrittää, onko Tontti vai minä oikeassa muuten paitsi siltä osin, että ihmislajin historiassa ihminen on sosiaalinen eläin ja metsästäjä-keräilijä tms. yhteisön jäsen eikä mikään yksilö. Yksilö on luotu konstruoimalla keskiajan Euroopassa.

Kansan jäsen on valmis puolustamaan yhteisöään (kansaa). Se osallistuuko jokainen kansan jäsen iästä, sukupuolesta, terveydentilasta tms. maanpuolustukseen ase kädessä on asia, joka ihannetilassa päätetään yhdessä tilanteesta riippuen. Oleellista on että määritelmän omaisesti jokainen kansan jäsen on valmis osallistumaan puolustustaisteluun.  (Itse olen tullut siihen tulokseen, että maahanmuuttaja voi muuttua kansan jäseneksi osallistuessaan maanpuolustukseen. Kukaan ei siksi käytännössä kiistä että tataariyhteisö on Suomen kansan osa.)

Suomessa kansa toteuttaa tällä hetkellä maanpuolustusta valtio-nimisen instituution avulla. Päätöksiä maanpuolustuksesta tehdään tällä hetkellä demokratian keinoin valtion puitteissa. Valtiolla on kansalaisuuden käsite, joka ei toistaiseksi perustu kansan jäsenyyteen.

Jos otamme esimerkkinä esimodernin yhteiskunnan vaikkapa paimentolaisheimon, puolustus (ja hyökkäys) järjestettiin yhteisöllisesti kokoamalla heimon miehet taistelemaan. Osallistuminen yksittäiseen sotaretkeen perustui vapaaehtoisuuteen, yhteiseen identiteettiin ja ryhmäpaineeseen, mutta jos joku jatkuvasti vetäytyi velvollisuudesta, häntä alettiin painostamaan ja saatettiin lopulta sulkea pois yhteisön yhteistyön piiristä. Tällainen toimi niissä oloissa.

Suomessa sodan aikana rintamakarkureita jopa ammuttiin. Toisin sanoen puolustukseen osallistumattomuuden ongelmaa ratkaistiin valtion väkivaltamonopolin avulla ja ankaralla rankaisulla. 

Ukrainassa tänä päivänä herättää melkoista katkeruutta esimerkiksi niissä naisissa, joiden miehet ovat rintamalla, kun he näkevät että osa miehistä pakoilee maanpuolustustehtävää. Suomessa puolustusministerin kommentin takia yli 1000 henkilöä on luopunut reservistä. 

Nykyään käpykaartilaisia ei Suomessa ammuta eikä edes rangaista, vaan laki sallii toistaiseksi tällaisen käyttäytymisen. 

Ymmärrän nippa nappa sen, että joku kaksikymmentä vuotta sitten kuvitteli, että sota on täysin mahdoton asia ja siksi armeijaan on turha mennä, mutta enää puolustuksesta kieltäytyminen ei ole moraalisesti perusteltavissa. Edelleen laki sallii siviilipalveluksen ja reservistä karkaamisen. Toistaiseksi. En pidä tätä järkevänä enkä moraalisesti oikeana. Täysiä valtion kansalaisoikeuksia ei ole mielekästä antaa käpykaartilaisille. Suomalaisia (kansan jäseniä) he eivät määritelmän omaisesti ole. 

Liberaalit toteavat, että on orjuutta pakottaa ihmiset asevelvollisuuteen. Itse totean, että on moraalisesti väärin olla osallistumatta puolustukseen. Se päättääkö kansa yhdessä järjestää puolustuksen asevelvollisuuden kautta on kansan päätös ja ensi sijassa tehokkuuskysymys.  Taloustieteen tohtori Vesa Kanniainen on todennut, että Rajamaissa yleinen asevelvollisuus on tehokas tapa toteuttaa maanpuolustus itseä suurempaa vihollista vastaan. Perustelut ovat tässä. 

torstaina, helmikuuta 15, 2024

Romahtaako Eurooppa sotilaallisesti? (osa 1)

Trump ilmoitti taas, että ei suojele ainakaan niitä Nato-maita, jotka eivät maksa osuuttaan Naton puolustuksesta. USA:n molemmat puolueet ovat pitkään puhuneet siitä, että Euroopan on otettava ensisijainen vastuu omasta puolustuksestaan. Eurooppa ei ole tehnyt juuri mitään. Puola, Suomi ja Baltia kyllä, mutta monet muut maat eivät.

Nyt USA on poliittisessa kaaoksessa, emmekä voi varmasti tietää suojeleeko USA Suomeakaan, vaikka maksamme nippa nappa osuutemme Naton puolustuksesta. Naton ydinasepelote heikkenee joka tapauksessa jos Trump valitaan. Ydinasepelotteen päätarkoitus on estää sota kokonaan, jolloin USA ei joudu lähettämään sotilaita Nato-maihin taistelemaan, mutta Trump on sabotoimassa ydinasepelotetta.

Voimmeko - siis Eurooppa - ottaa itse vastuun puolustuksestamme. New York Times toteaa ilmiselvän asian - Eurooppa ei tällä hetkellä eikä lähitukevaisuudessakaan pärjää ilman USA:ta:

there is little prospect that Europe can replace the United States as a guarantor of security anytime soon — and not without sharply enhanced military spending beyond the NATO goal of 2 percent of economic output, which only 11 of the alliance’s 31 members currently meet.

Otsikossa kysytään, olaanko liikkeellä liian myöhään ja ollaanko tekemässä liian vähän:

Europe Wants to Stand on Its Own Militarily.  
Is It Too Little, Too Late?

Vastaus on tietenkin: ollaan varsinkin siinä tapauksessa että Trump valitaan presidentiksiMutta oletetaanpa, että ei valita. Siinä tapauksessa Eurooppa huokaisisi taas helpotuksesta ja jättäisi taas tekemättä tarpeeksi. Alettaisiin riidellä sisäisesti vaikkapa talousasioista.

Tuleva presidenttimme antoi ymmärtää, että Trumpin puheet ovat todennäköisesti pelkkiä vaalipuheita. Entä jos eivät olekaan? HS haastatteli amerikkalaista viestinnän professoria Leonard Steinhornia:
Trump sanoi, että Yhdysvallat ei hänen johdollaan suojelisi Venäjän hyökkäykseltä sellaisia Nato-maita, jotka eivät maksa osuuttaan puolustusmenoista... Vasta valittu presidentti Alexander Stubb kehotti maanantaina lehdistötilaisuudessa malttiin ja totesi, että ”amerikkalainen vaaliretoriikka on erilaista”.
Voiko siis turvallisin mielin ajatella, että kyse on vain kovasta puheesta?
AMERIKKALAINEN politiikkaan erikoistunut viestinnän ja historian professori Leonard Steinhorn katsoo, että ei.

”Tärkeää on kuunnella yksin­kertaisesti ja nimenomaan sitä, mitä hän sanoo.”
... Professorin mielestä monet sortuivat Trumpin ensimmäisen kauden alla virhearvioon ajatellessaan, että tämä olisi presidenttinä lopulta jotenkin erilainen kuin kampanjoidessaan.
”Kun hänestä sitten tuli presidentti, ihmiset olivat sokissa ja järkyttyneitä siitä, mitä hän teki. Mutta ei heidän olisi pitänyt olla”, Steinhorn sanoo. ”Jälleen kerran: olisi vain pitänyt kuunnella tarkkaan, mitä Trump sanoi.”
Steinhornin mielestä Trump on viestinnässään hyvin suora ja kikkailematon. Se, mistä hän puhuu, kertoo hyvin todennäköisesti siitä, mihin hän aikoo presidenttinä ensimmäisenä puuttua.
ON tietysti totta, että Trumpin kannattajat haluavatkin kuulla kovaa puhetta. Totta on sekin, että ei Trump viimeksikään presidenttinä toteuttanut kaikkia vaalipuheitaan.
Kyse ei kuitenkaan Steinhornin mielestä ollut niinkään tahdon puutteesta vaan esimerkiksi siitä, että muut estivät häntä toteuttamasta mielihalujaan.
Jos hän tulisi uudelleen valituksi Valkoiseen taloon, pidäkkeitä olisi vähemmän kuin ennen. Hän on valmistellut paluuta pitkään ja esimerkiksi ympäröinyt itsensä samanmielisillä ihmisillä, joiden joukossa ei kyseenalaistajia ole."

Tilanne on hyvin paha mutta toivoa tietysti on aina. Toivon realisoituminen vaatii sekä onnea että päättäväisiä toimia. Vaikka Suomessa kaksi vuotta sitten teimme oikeat ja päättäväiset toimet turvallisuutemme varmistamiseksi, se ei näemmä riitäkään. Tarvitaan lisätoimia Euroopan tasolla ja tarvitaan onnea, että USA:ssa ei Trumpia valittaisi.

torstaina, helmikuuta 01, 2024

Kirja-arvostelu kirjasta: "Alussa oli - ihmiskunnan uusi historia"

 

Alussa oli... Ihmiskunnan uusi historiaAlussa oli... Ihmiskunnan uusi historia by David Graeber
My rating: 2 of 5 stars

Antropologi David Graeber ja argeologi David Wengrow kirjoittivat "kivamman" ihmiskunnan historian nimeltään "Alussa oli - ihmiskunnan uusi historia", joka on monen historioitsijan mukaan melko vahvasti poliittisesti värittynyt.

Graeber ja Wengrow etsivät historiasta opastusta tasa-arvoisemmalle yhteiskunnalle. Luin kirjan itsekin. Siinä on mielenkiintoisia case studeja mm. Pohjois-Amerikan joistain intiaaniheimoista. Mutta kirja on selkeästi anarkistista maailmankuvaa edistävää propagandaa, jossa uuvuttavalla selittämisellä yritetään saada ihminen uskomaan tarinaa.

1. Historioitsija Ari Helon hyvin kriittinen arvio kirjasta tässä. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ari-...

2. Tasa-arvon historiaa tutkinut historioitsija Walter Scheidel arvioi kirjaa Foreign Affairs -lehdessä. "Loppujen lopuksi, jos ihmisen synnynnäinen halu elää vapaissa ja tasa-arvoisemmissa järjestelyissä oli niin vahva historiallinen voima, miksi "herroja ja kuninkaita . . . ilmestyi melkein kaikkialle" kauan ennen Euroopan kolonisaation aikakautta?" https://www.foreignaffairs.com/review...

Graeber etsii vaihtoehtoisesta historiasta opastusta tasa-arvoisemmalle yhteiskunnalle. Scheidel näkee asian toisin:
"Nykyään ihmisten ei pitäisi joutua perustamaan toimintaansa ... kuninkattomiin kaupunkeihin kuvitellakseen parempaa tulevaisuutta: jos he haluavat muuttaa maailmaa, heidän on rakennettava sen päälle, mikä maailmasta on tullut, ei siihen, mitä se on joskus [muka] ollut."

3. Historian apulaisprofessori Daniel Immerwahr https://www.thenation.com/article/soc... "an anarchist history, at least in Graeber and Wengrow’s hands, isn’t the story of change over time but a high-spirited tour of political diversity. It’s a chance to lay out the options, with little sense that population growth or new technologies have pushed any of them permanently off the table. Humans lived without states before, thus they can do so again. Because, ultimately, the point isn’t what happened, but rather all the possibilities that remain."

Sinänsä tietysti on hienoakin esittää erilaisia case studeja historiasta ja esittää niitä vaihtoehtoisina ajateltavissa olevina malleina kehittää yhteiskuntia, mutta väittää, että kaikki on mahdollista kunhan vain tulemme poliittisesti tietoiseksi, on epärehellistä.

4. HS:ssä kirjaa arvioitiin innostuneemmin. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-20000...

5. Minä: Graeberin ja Wengrowin naristinen ja non-faktuaalinen väite on ”VÄÄRÄ historianopetus oli pallo jalassa ja me katkoimme kahleet!". Tyyli on ärsyttävän itsekehuinen. Väitteet joista otetaan kunnia, eivät kuitenkaan ole uusia eikä heidän keksimiään:

a) Metsästäjä-keräilijä-yhteiskunnat eivät olleet ennen maatalouden alkua välttämättä kovinkaan yksinkertaisia yhteiskuntia, vaan metsästäjä-keräilijät ainakin osaksi vuotta saattoivat kerääntyä jopa tuhansien ihmisten yhteistyötä tekeviksi joukoiksi ja rakensivat silloin joissain tapauksissa suuria monumentteja kuten Missisipin suiston Poverty Point ja Turkin Göbekli Tepe.

b) Aiempi käsitys siitä, että metsästäjä-keräilijät elivät hyvin yksinkertaisissa ryhmissä perustuu kai lähinnä siihen, että nykyajan metsästäjä-keräilijät kuten Kalaharin !Kung tai Arktiksen eskimot (inuiitit, aleutit, aiemmat paleoeskimot) elävät pienissä -yhteisöissä jossain ääriolosuhteissa.

c) Mutta silloin kun metsästäjä-keräilijät elivät alueilla missä oli paljon resursseja (esimerkiksi kalaisia jokia) he saattoivat muodostaa jopa kuningaskuntia tai hajautetumpia konfederaatiota.

6. Tämä on paras arvio https://escholarship.org/uc/item/3wc3...

View all my reviews

tiistaina, tammikuuta 30, 2024

Ryöstötalous on tätäkin päivää

Taloushistorian ja antropologian näkökulmasta ryöstötalous on tutkittava ilmiö muiden mukana. Poliittisesta näkökulmasta ryöstötalous on olemassaoleva yhteiskunnallinen ongelma. Käsittelen molempia näkökulmia alla.

1. Ryöstötalous taloushistorian ja antropologian näkökulmasta

Esimerkiksi viikinkien, Krimin tataarien ja comanche-intiaanien toimeentulo perustui suurelta osalta tavaran ja orjien ryöstämiseen ja niiden myymiseen markkinoilla. Ryöstötalous oli siis markkinatalouden erikoistapaus.

Nykyaikana tutkija voi tarkastella ryöstötaloutta esimerkiksi Pohjois-Keniassa tai Etelä-Sudanissa. Tutkija Sarah Mathew on tehnyt haastattelututkimuksen turkana-heimon keskuudessa ja tarkastellut ryöstöä nimenomaan yhteistyön näkökulmasta. Karjan ryöstäminen yksin on lähes mahdotonta. Karjan ryöstö turkanoiden keskuudessa on perheen ulkopuolella merkittävin yhtestyön alue. Puolet turkana-miesten kuolleisuudesta on karjan ryöstöjen ja sodan aiheuttamaa.

Perinteisesti osa ryöstöistä on parin kolmen kaveruksen pikkuprojekteja. Kaverukset ovat hyvin pitkäaikaisia luotettuja ystäviä usein eri kylistä - joskus harvemmin serkkuja. Varastetaan vaikka kolme lehmää ja kaikki ystävykset saavat yhden. Toisilta turkanoilta ei varastaeta.

Mutta on myös satojen miesten muodostamia retkiä joita valmistellaan monta päivää ja joihin tulee miehiä monista kylistä.  Mielenkiintoista on, että näissäkin projekteissa ryöstöretkelle kutsutut miehet lähtevät noutamaan ystäviään mukaan parin päivämatkankin päästä. Samoja ystäviä joiden kanssa tekevät pikkuryöstöjä. Kaverukset auttavat retkellä toisiaan.

Ison ryöstöretken projekti on hierarkkinen. Alimmalla tasolla ovat nämä kaveriproukat. Seuraavalla tasolla ikäluokkakohortit ja seuraavalla tasolla koko armeija joka muodostuu useiden kylien miehistä. Osallistuminen yksittäiseen ryöstöretkeen tai sotaan on osin vapaaehtoista ja johtajuus perustuu enemmän karismaan kuin valtaan. Päätös sotaan lähdöstä voi perustua esimerkiksi jonkun aiemmin ulkopuolisen ryöstön kohteeksi joutuneen kylän aloitteeseen tai hengellisen johtajan aloitteeseen, mutta lopullinen päätös tapahtuu yhdessä.

Mikäli joku kieltäytyy jatkuvasti osallistumasta hänen maineensa alkaa kärsiä. Jos retkeen osallistuva pakenee kesken ryöstön, hänet saatetaan hakata ja hän leimautuu pelkuriksi. Pelkurin leima säilyy ja sen korjaamiseksi yksilön pitää osallistua seuraavaan retkeen urhoollisesti.
Matthew kertoo yhteistyöstä tarkemmin:
Cooperation occurs at multiple scales to mobilize people for large-scale intergroup conflict.
- At the largest scale, hundreds of participants from multiple settlements and territorial sections convene. It is likely that a warrior would not know a majority of the participants at this scale. Yet, they have coalesced to be instigated by concerns of retaliation, territory and incursions that impact the Turkana widely, spurred by elders to be courageous in battle like their forefathers and bring back livestock so that the Turkana people can eat, instructed about the strategy and plan of attack, warned that they will be caned if they run away and endanger their fellow combatants’ lives or the offense's chances of overcoming the opponent.
- At the mid scale, age groups gather under their respective trees, feasting and dancing together as they plan how their wing will carry out their attack. Warriors are likely to recognize the majority of their age-group members especially those from their territorial section. They call out and warn known individuals among them who were cowards on previous raids, and acknowledge and praise age-mates who should be emulated. Each age group, especially junior ones, may outline secondary plans nested within the larger plans that aim to protect their interests and ensure they get a fair share of the loot.
- At the smallest scale are friends, closely bonded men who plan to act like a coalition within the larger raid. They will try their best to stay next to each other, share ammunition, water and food, take steps to transport an injured member of their party home, agree to share the loot among themselves and stand up for each other in case quarrels arise over loot division.
 
Thus, informal mobilization of a large army of voluntary recruits requires building social cohesion at different scales:
- at the largest scale through shared norms, values and identity;
- at the mid scale through reputational concerns;
- and at the coalition scale through reciprocity-based long-term relationships.
Mid and coalitional scale interest groups can compromise the success of the overall enterprise, but they seem to be essential building blocks that cultural evolution has harnessed to expand the scale of cooperation. ... kin relationships are uncommon within a raiding party because some close kin stay back to help participants lower the opportunity cost of joining a raid. 
... Cultural evolution has many potential pathways for acting on social cohesion at different scales, and at different points in the sequence of steps taken when mobilizing for warfare. In the case of Turkana raid mobilization, these have led to the a) primacy of age-based over lineage-based social structures, b) of friends over kin, c) of influential over authoritarian leaders, d) of voluntary over mandatory participation. In other societies cultural evolution could have taken other paths, making it so that each human society is overcoming the cooperative dilemmas of war in its own unique way.
2. Ryöstötalous yhteiskunnalisena ongelmana
Economist-lehti kertoo että vaimon saadakseen nuorimies tarvitsee Etelä-Sudanissa 30--300 lehmää kyetäkseen maksamaan vaimon. Vaimoista on kova pula, koska korkean statuksen miehet hankkivat lukuisia vaimoja osoittaakseen statustaan. Länsimaisin termein maassa vallitsee polygamia.
Köyhässä maassa karjatalouden harjoittaja tarvitsee aseen. Aseella hankitaan karjaa ja aseella puolustetaan omaa karjaa. Karjan ryöstö vaatii yhteistyötä oman heimon miesten kanssa kuten edellisessä kappaleessa kuvasin. Karjan ryöstön yhteydessä myös tapetaan ryöstön kohteeksi joutuneen kylän miehiä. Länsimaisin termein alueita puhdistetaan etnisesti.
Polygamia siis lisää karjan ryöstöjä ja etnisiä puhdistuksia. Polygamia on merkittävä ongelma niin kuin myös Marko Hamilo kirjoituksessaan Suomen Kuvalehteen osoitti.
Economist kertoo:
Thousands of South Sudanese are killed in cattle raids every year. “When you have cows, the first thing you must do is get a gun. If you don’t have a gun, people will take your cows,” says Jok, a 30-year-old cattle herder in Wau, a South Sudanese city. He is only carrying a machete, but he says his brothers have guns. 
Jok loves cows. “They give you milk, and you can marry with them,” he smiles. He says he will get married this year, though he does not yet have enough cows and, judging by his ragged clothes, he does not have the money to buy them, either. He is vague as to how he will acquire the necessary ruminants. But one can’t help noticing that he is grazing his herd on land that has recently been ethnically cleansed. Dinkas like Jok walk around freely in Wau. Members of other tribes who used to live in the area huddle in camps for displaced people, guarded by UN peacekeepers. 
The people in the camps all tell similar stories. The Dinkas came, dressed in blue, and attacked their homes, killing the men and stealing whatever they could carry away, including livestock and young women. “Many of my family were killed or raped,” says Saida, a village trader. “The attackers cut people’s heads off. All the young men have gone from our village now. Some have joined the rebels. Some fled to Sudan.” Saida’s husband escaped and is now with his other wife in Khartoum, the Sudanese capital. Saida is left tending five children. Asked why all this is happening, she bursts into tears. 
“If you have a gun, you can get anything you want,” says Abdullah, a farmer who was driven off his land so that Dinka marauders could graze their cattle on it. “If a man with a gun says ‘I want to marry you’, you can’t say no,” says Akech, an aid worker. This is why adolescent boys hover on the edge of battles in South Sudan. When a fighter is killed, they rush over and steal his weapon so that they can become fighters, too. 



sunnuntaina, tammikuuta 21, 2024

Urosten koalitiot ryöstötaloudessa - leijonauroksilla ja ihmismiehillä


Leijonaurokset hankkivat naaraslauman toimimalla yhteistyössä koalitiona. Kun urokset valtaavat lauman toiselta koalitiolta, ne tappavat poikaset ja astuvat naaraat. Usein koalitiossa on vain kaksi kolme urosta, mutta joskus uroksia on seitsemänkin. Isoissa koalitioissa urokset ovat yleensä sukulaisia, kahden uroksen koalitiossa usein kaksi ei-sukulaista ovat yksinkertaisesti "lähteneet kimppaan". 

Mutta perusfakta on että yksin leijonauros ei tässä pelissä pärjää. Kaksi urosta, jotka eivät ole sukua keskenään, ovat siis hiukan samalla tavalla naimisissa kuin ihmispariskunta yksiavioisessa yhteiskunnassa (paitsi että saavat toki eri määrän poikasia). Koalitio on yleensä urosten elämän pituinen. 

Lähteen mukaan koalition yhteistyö ei perustu sukulaisuuteen tai vastavuoroisuuteen ainakaan ei-sukulaisten koalitioissa - vaan ns. mutualismiin. Toisin sanoen kumppanukset edistävät molemmat puhtaasti omaa etuaan, mutta koska ne ovat täysin riippuvaisia toisistaan, ne puolustavat yhdessä omistustaan (=naaraslaumaa tai pikemmin siis poikasiaan tai lisääntymisoikeuttaan) muita uroksia vastaan eivätkä yritä vapaamatkustaa. 

Jos kyse olisi vastavuoroisuudesta, ne tarkkailisivat toistensa käyttäytymistä koko ajan ja luopuisivat yhteistyöstä jos kumppani ei osallistuisi puolustukseen vaan vapaamatkustaisi. Tarkkailua (monitorointia) ei kuitenkaan tapahdu. Leijonat luottavat toisiinsa siitä yksinkertaisesta syystä, että kumppanuuden ulkopuolella leijonaurokset eivät lisäänny. Oleellista on myös se, että leijonat eivät kumppanin menetettyään juuri koskaan saa uusia kumppaneita, vaan leijonauroksen lisääntymismahdollisuudet nollautuvat. 

Lauman sisällä koalition urokset kilpailevat kuitenkin kumpi astuu minkäkin naaraan.  

Leijonakumppanusten sukulaisuudesta tehty uusi tutkimus vahvistaa vanhemman lähteen tiedon:  

Large coalitions had higher likelihood of having sibling partners, while pairs were primarily unrelated. ... low-ranking males in large coalitions were typically related to the dominant males.

Toisin sanoen isoissa sukulaisuuteen perustuvissa koalitioissa alemman statuksen leijonauros ei ehkä saanut itse perillisiä, mutta lähisukulainen (veli tai velipuoli) sai ja alemman statuksen uroksenkin geenit lisääntyivät.

Seuraavassa osassa Kansankokonaisuus jatkaa ihmisurosten koalition muodostuksen miettimistä. 

Esimerkiksi viikinkien ryöstötaloudessa viikingit muodostivat veljeskuntia, jotka tekivät ryöstöretkiä ajan ryöstötalouden periaatteiden mukaisesti. Paikallisyhteisö [kotiseudulla] hyötyi heistä, koska ryöstösaalis päättyi sen markkinoille. ... Kun kuninkaan valta kasvoi, se alkoi ohjata ryöstelyä eli rajoittaa sitä omaksi edukseen. Lopulta viikingit alistettiin ledung-järjestelmän eli eräänlaisen kuninkaan alaisuuteen sidotun vero- ja palvelusvelvollisuuden kautta osaksi kuninkaan valtakuntaa.  (Lainaus historian professori Jukka Korpelan erinomaisesta Muinais-Venäjän myytti -kirjasta.)

Näissäkin veljeskunnissa viikinki-mies keräsi ehkä saaliita osin suoraan itselleen, mutta osin ryöstösaaliin hankinta oli yhteisen saaliin hankintaa (julkishyödykkeen tuottamista) ja saalis jaettiin myöhemmin ryöstöön osallistuneiden kesken. Vapaamatkustajia rangaistiin. 

Vai miten oli? Nykyaikana on varsinkin paimentolaisten keskuudessa säilynyt tällainen ryöstötalous. Siksi kysymykseen on todennäköisesti saatavissa vastaus. 

keskiviikkona, tammikuuta 17, 2024

Suomen on irtauduttava Ottawan-sopimuksesta

Suomen on irtauduttava Ottawan-sopimuksesta. Kansalaisaloite on kahdessa päivässä saanut jo melkein 3000 nimeä. Kannattaa allekirjoittaa

Venäjä - ainoa potentiaalinen vihollisemme - ei ole allekirjoittanut sopimusta. Sopimus allekirjoitettiin lähinnä siksi, että silloin presidentti Tarja Halonen halusi hyvesignaloida muiden valtiomiesten ja niin sanottujen ihmisoikeus-järjestöjen silmissä. Tarja Halosen työ presidenttinä ja ministerinä on poikinut pelkkää haittaa Suomelle. 

Perustelut ovat vahvat:

Suomen ja sen lähialueiden turvallisuustilanne on merkittävästi heikentynyt. Henkilömiinoilla voidaan merkittävästi vahvistaa Suomen puolustautumiskykyä.

Henkilömiinat toimivat tehokkaasti mm.
- panssari- ja ajoneuvomiinojen sekä esteiden ja murrosteiden suojaamisessa sekä niiden raivaamisen estämisessä ja vaikeuttamisessa (ajanvoiton hankkiminen)
- omien joukkojen ryhmityksen suojaamisessa
- alueen vapaan käytön estämisessä hyökkääjältä
- tappioiden tuottamisessa hyökkääjälle.

Miinoilla puolustetaan Suomen suvereniteettia ja suomalaisten ihmisoikeuksia ja fyysistä koskemattomuutta.

maanantaina, tammikuuta 15, 2024

Romanit palaavat Suomeen

Olen kirjoittanut vuosien mittaan suuren määrän edelleen ajankohtaisia kirjoituksia romanikulttuurista. Esimerkkinä vaikkapa kirjoitus romanien sisäryhmämoraalista

Mielenkiintoinen uusi ilmiö on se, että kun suomalaiset romanit muuttivat 60-luvulla Ruotsiin, he ovat nyt osin palaamassa. Syyksi kerrotaan jengirikollisuus.  Yle kertoo:

Tukholman Fruängenissä asunut Lindgrenien perhe alkoi kaivata rauhaa ja turvaa. Sitä pystyi tarjoamaan lasten isovanhempien synnyinmaa Suomi. Perheen noin 20-vuotiaat pojat muuttivat Suomeen edeltä. Vanhemmat tulivat perässä loppukesästä viime vuonna. 

... Hänen mukaansa pojat itse eivät joutuneet kokemaan pahempaa [jengi]väkivaltaa, mutta vaara siitä oli olemassa. Riskinä oli myös nuorten joutuminen ongelmiin, jos he olisivat päätyneet huonoon seuraan. – Jengiytymistä on jokaisessa pienessä kylässäkin, Lindgren sanoo.

... Suomesta 1960-luvulta lähtien sankoin joukoin Ruotsiin muuttaneet romanit sulautuivat osaksi Ruotsin kulttuurisesti moninaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Länsinaapuri tarjosi edellytykset parempaan elämään. Paluumuuttoilmiö viittaa siihen, että tilanne on kääntynyt toisinpäin. Hyvinkäälle on jo vuosien ajan muuttanut romaneja Ruotsista, mutta viime syksynä saapui isompi joukko: pariskuntia ja kokonaisia perheitä. – Helluntaiseurakunnan yhteyteen tuli 20–30 uutta ihmistä, kertoo pastori Jani Rossi.