Koronaepidemia on nostanut hyvinvointia Suomessa?

Sosiaaliparometrin hyvinvointiarvio on korkeampi kuin koskaan.

Kansankokonaisuuden selitys on ( tietysti 😀 ), että Korona-epidemia on lisännyt yhteisöllisyyttä ja sitä kautta nostanut hyvinvointia.

Vakavasti puhuen, tämä lienee ensimmäinen tutkimua Korona-epidemian vaikutuksesta suomalaisten hyvinvointiin. On turha tehdä vielä hätäisiä johtopäätöksiä.

Voisiko kyse olla siitä, että epidemian aikana ihmisillä oli enemmän aikaa olla yhdessä samassa taloudessa asuvien kanssa? Eri selvitykset ovat osoittaneet, että etätyö otettiin myönteisesti vastaan. Kiirettä ja työpainetta oli ehkä aikaisempaa vähemmän. Ei liene mahdotonta sekään, että vastaajien oma tilannekin on vaikuttanut arvioon. Kun kiireisten johtajien ja heidän lähipiirinsä olosuhteet ovat kehittyneet myönteisesti, he ovat saattaneet yleistää kokemustansa myös muuhun väestöön. 

1990-luvun laman aikana tutkijat ihmettelivät itsemurhien määrän laskua - ensimmäiset reaktiot olivat epäuskoisia. Itsemurhat kääntyivät laskuun laman alussa ja lasku on jatkunut pitkään, mutta lienee nyt pysähtynyt.

Eskimot imperialisteina

Ylekin on nyt kiinnostunut esimoista - tosin vain siinä mielessä kuin amerikkalainen vasemmisto haluaa. Sanan eskimo käytöstä väittely on nyt tärkeää kulttuurisodan näkökulmasta. Yle haastattelee Suomeen muuttanutta iniuiitti-"aktivistia", joka kertoo että eskimo-sanaa ei saa käyttää:

"Eskimo-termi luokittelee meidät kaikki yhteen ryhmään ja epäinhimillistää meidät. Se ei ole sana, mitä me käytämme itsestämme. Käytämme mielummin inuiitti-termiä tai valtion nimeä, missä olemme.

– Pohjois-Amerikan mantereella termiä käytetään rotuun perustuvana loukkauksena. Sitä käytetään epäinhimillistämiseen."

Suomalainen kielenhuolto ei niele väitettä. 

Luin ensimmäisen kirjani eskimoista ehkä 12-vuotiaana. Se oli tanskalainen matkakirja. Muistan miten suuren vaikutuksen se teki minuun. Ehkä olin hiukan järkyttynytkin esimerkiksi heidän tavastaan "lainata vaimoa" toiselle miehelle. Kiinnostus eskimoihin on säilynyt vanhaksi asti.

Eskimoista avautuu laajempi kuvio: Se mitä länsimaat tekivät 1600- luvulta 1900-luvulle maailmassa, inuiitit tekivät Pohjoisessa: Monopolisoivat vallan ylivoimaisella teknologiallaan ja ylivoimaisilla instituutioillaan.

Lisäksi he homogenisoivat laajan alueen etnisesti.

Eskimot (inuiitit) onnistuivat valtaamaan todella laajan alueen Itä Siperiasta Gröönlantiin. Alueen itäosissa ennen asunut dorset-kansa hävisi inuiitti-ekspansion aikana kokonaan - geneettisiä jälkiä toki on jäljellä. Samoin Gröönlannin norjalaiset lähtivät osin ilmaston jäähtymisen takia osin inuiitti-paineen takia. 

Antropologi Joe Henrich arvelee, että dorsetien häviämisen yksi syy oli todennäköisesti kansanmurha - toinen syy oli se että ilmastokatastrofien aikaan inuiitit selvisivät doreseteja paremmin teknologiansa ja tehokkaamman yhteiskuntansa takia.

Ympäristökatastrofit eivät inuiitteja pysäyttäneet. 

Norjalaiset eivät Jared Diamondin mukaan oppineet inuiiteilta mitään eivätkä siksi sopeutuneet muuttuneisiin ympäristöoloihin. Hoitelivat vain lehmiään ja yrittivät viljellä maitaan, eivätkä ymmärtäneet edes hylkeitä pyytää. Inuiitit vatasivat vuonojen suut ja estivät norjalaisten kalastuksenkin.

Alla oleva kuva esittää inuiitti-ekspansion lopullista vaihetta. Kuvassa vihreät ovat dorseteja, siniset inuiitteja ja punaruskeat norjalaisia.

Lähteet:

- Jared Diamond, Romahdus

- Joe Henrich, The Secret of Our Success: How Culture Is Driving Human Evolution, Domesticating Our Species, and Making Us Smarter 

- Wikipedia, Thule People 

Sallisiko Venäjä Suomen liittyä Natoon? Episodi Malinin kirjasta "Putinin pihapiirissä"

Eräs episodi Tuula Malinin kirjasta "Putinin Pihapiirissä" vahvistaa epäilyn siitä onnistuisiko Natoon liittyminen enää tässä vaiheessa vai seuraisiko siitä vain Venäjän miehitys tai muu hybridin sodankäynnin muoto joka saisi Nato-maat pelästymään ja "siirtämään" Suomen Natoon pääsyä "parempaan aikaan". Onko Halosen yritys saada Suomi Venäjän etupiiriin lopullisesti onnistunut.

"Heinäkuussa 2016 presidentti Putin ojensi Suomelle ystävyyden kättä Valamon luostarissa järjestetyssä pyhittäjäisien juhlassa. Venäjän presidentti osallistui Moskovan patriarkka Kirillin johtamaan juhlajumalanpalvelukseen Vanhassa Valamossa.

Jumalanpalveluksen jälkeen järjestettiin illallinen, jolle Putin ilmestyi seurueineen. Juhlallisuuksiin osallistui myös joukko Käkisalmessa pyhiinvaellusmatkalla olleita suomalaisortodokseja. Juhlapuheen pitänyt presidentti oli tietoinen suomalaisista yleisön joukossa. Putin viittasi puheessaan yllättävällä tavalla Suomeen ja totesi naapurisovun säilyvän ainoastaan, mikäli Suomi unohtaisi Natosta haihattelun.

Kesken illallisen yksi presidentin seurueeseen kuuluneista sotilaista nousi seisomaan ja piti puheen, jonka osoitti suomalaisille. Sotilas sanoi olevansa Suomen puolustaja. Hän lupasi tulla tovereineen suomalaisten avuksi samalla tavalla kuin oli mennyt pari vuotta aikaisemmin auttamaan Ukrainan kansaa Krimille ja Itä-Ukrainaan.

Tilaisuudessa läsnä olleiden suomalaisten mukaan mies kuvasi tarkasti omaa toimintaansa Ukrainassa. Hän kertoi marssineensa Ukrainaan presidentin pyynnöstä. Oman kertomansa mukaan mies ei kuulunut heihin, jotka tyytyivät heiluttelemaan banderolleja. Puheensa lopuksi sotilas julisti ”kansan armeijan” miesten seisovan tarpeen vaatiessa Suomen rinnalla Naton joukkojen sijaan.

Tilaisuuteen osallistuneiden suomalaisten mukaan Putin oli kuunnellut sotilaan kertomaa eleettömästi omalla paikallaan. Presidentti ei puuttunut tilanteeseen millään tavoin. Kukaan presidentin seurueesta ei kommentoinut puhetta eikä keskeyttänyt sitä.

Sotilaan puheen jälkeen yleisön eteen astui itse presidentti Putin, joka kiitti patriarkka Kirilliä ja papistoa niistä toimista, joita nämä tekevät Venäjän hengellisen ja moraalisen perustan vahvistamiseksi. Lopuksi hän totesi, ettei kenenkään tulisi unohtaa heitä, jotka työskentelivät, taistelivat ja mahdollisesti jopa kuolivat Venäjän valtion puolesta."

Miten ihminen ajautuu ystävästä kollaboratööriksi?

Nobelisti (2017) Kazuo Ishiguron Pitkän päivän ilta on hieno kirja - ja sen filmatisointi hienoimpia aikamme elokuvia. Kirja nähdään kai usein hovimestarin (Stevens) elämättömän elämän kuvauksena. Mutta laajemmin kirjassa on kyse muustakin.

Päähenkilö (siis hovimestari Stevens) palveli ihmistä (loordi Darlington), joka yritti rakentaa hyviä suhteita Saksaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Alunperin isännän motiivi oli oikea. Hän oli tyrmistynyt siitä miten Britannia ja Ranska panivat Saksan taloudellisesti polvilleen ensimmäisen maailmansodan jälkeen - ja faktisesti loivat näin pohjaa saksalaisten uhriutumiselle ja anglosaksi-vihamieliselle vasemmisto- ja oikeistoradikalisoitumiselle. Darlington oli lisäksi järkyttynyt saksalaisen ystävänsä konkurssista ja sen jälkeisestä itsemurhasta. Darlington oli taistellut sodassa ystävänsä kanssa eri puolilla, mutta Darlington - ensimmäisen maailmansodan veteraani ja brittiläinen patriootti - halusi sodan jälkeen rakentaa siltaa kansojen välillä.

Vaikka natsit saivat vallan ja Saksa kääntyi yhä ihmisvihamielisemmällä tielle, loordi jatkoi ystävyyden rakentamista Saksaan ja jaksoi uskoa ystävyyden tiehen. Lopulta loordi jopa hylkäsi kaksi juutalaista suojattilastaan, koska mitäpä hänen saksalaiset ystävänsä olisi ajatelleet tällaisesta. 

von Ribbentroop vierailee loordin luona - saksalaiset virkamiehet katselevat Darlingtonin tavaroita ja mittailevat arvokkaimpia mielessä niiden siirtäminen Saksaan sitten joskus. Edes saksalaiset eivät enää arvosta kollaboratööriksi muuttunutta Saksan ystävää. Hovimestari Stevens ei halunnut kritisoida isäntäänsä tällöinkään. Hiljalleen loordi ajautui yhä pahemmin ja pahemmin saksalaisten kollaboratööriksi. Stevens ei katsonut että hovimestarin oli syytä asettua arvioimaan herransa toimintaa. 

Sodan jälkeen Darlington saa hylkiön ja petturin maineen.

Joidenkin suomalaisten Venäjän ystävyys on samanlaista kuin Darlingtonin - aluksi täysin vilptöntä halua ymmmärtää maata, jota Suomessa on pitkään demonisoitu. Ystävyyttä venäläisiin ihmisiin, venäläisen kirjallisuuden ihailua. Kuitenkin vielä kun Venäjä on hyökännyt naapureihinsa, ajautunut demonisoimaan Suomea tolkuttomilla valheilla, tämä ihmiset haluavat loordi Darlingtonin tavoin nähdä nyky-Venäjässäkin jotain hyvää. Ongelmia ei pidä liioitella nämä väittävät. 

Venäjän ystävästä tulkee kollaboratööri. Bobrikoffilainen. Hylkiö. Hän leimautuu kuuluvaksi samaan kastiin Bäckmannin ja Halosen kanssa - ihmisten joille Putinin kanssa veljeily (=Putinin lipominen) on pelkkää oman edun ajamista isänmaan kustannuksella.

Janne Riiheläinen - Venäjän ystävä - sen sijaan valitsi toisin. Hän kävi läpi surutyönsä ja ymmärsi että että Venäjä ei muuttunutkaan Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen demokraattiseen suuntaan ja totesi:

Venäjän pelkoni harmittaa minua. Olen harmissani siitä, että olen pari vuosikymmentä puolustanut Venäjää ja venäläisiä lukemattomissa tilanteissa. Vuosien varrella kohtaamani epä- ja ennakkoluulot, jopa viha, ovat olleet yllättävän sitkeitä. Minua harmittaa, että nämä pikkusielut nyt ovat tyytyväisiä näennäisestä oikeassa olemistaan, vaikka heidän johtopäätöksensä Venäjästä syntyi vain typerien asenteiden pohjalta. Putin onkin tavallaan pettänyt myös minut ja lukemattomat muut Venäjän ystävät.

Kaikki eivät samaan pysty. En ala tässä postauksessa osoittamaan sormella ketään.

Herlin: "Etätyö ei rakenna luottamusta"

Ihminen on yhteisöllinen eläin ja yhteisöllisyys toimii parhaiten, kun ollaan usein kasvokkain, ylläpidetään yhteisiä normeja normin rikkojia rankaisemalla, tehdään työtä yhdessä, kärsitään ja iloitaan yhdessä, pidetään juhlia ja ylläpidetään rituaaleja. Esimerkiksi moni työpaikka on mitä suurimmassa määrin yhteisö.

Etätyö on yhteisöllisyydelle haaste. Koneen Herlin totesi HS:ssä tänään:

"”Etätyöskentely on ylimainostettua. Ei etäyhteydet korvaa kasvokkain olemista. Etäyhteys tekee keskustelusta aika kuivakkaa.” ... samaan päämäärään menevissä prosesseissa etätyöskentely toimii hyvin, mutta luovuutta vaativissa töissä ei.”Jos kehitetään uusia asioita ja mietitään jotain tavallisuudesta poikkeavaa, etäyhteys ei toimi hyvin. Jos pitää luoda uutta, kasvokkain oleminen on keskeistä.”Esimerkiksi yrityskauppojen tekeminen vain etäyhteydellä voisi olla hankalaa.”Toki etätyö tulee lisääntymään, eikä uuden luominen ole mitään viitenä päivänä yhdeksästä viiteen duunia.”

Mitä jos kaikki työ tehtäisi jatkossakin etätyönä? ”
Kaikki hidastuisi ja luottamus vähenisi.”"

Omassa työssäni etätyö on tällä hetkellä toiminut hyvin, koska olemme projektin loppuunsaattamisvaiheessa. Tunnemme jo toisemme hyvin ja luotamme toisiimme. On helppo pyytää toiselta apua, ollaan jatkuvasti yhteydessä toisiimme teamsillä, puhutaan puhelimessa ja heitetään läppää. Mutta projektin alkuvaiheessa tämä ei olisi toiminut samalla lailla.

Miksi allekirjoitin kansalaisaloitteen sukupuolineutraalista hetusta luopumisesta

Miesten pitää lain mukaan suorittaa asevelvollisuus mutta naisten ei pidä. Koska olen jonkun sortin konservatiivi, en näe tässä mitään issueta. Yhteisöissä maailman sivu miehet ovat hoitaneet yhteisön puolustuksen. En näe mitään selkeää syytä korjata toimivaa järjestelmä.

Tasa-arvo ei riitä minkääänlaiseksi syyksi - ihminen saa syntymässään hyvät tai huonot vanhemmatkin - ei sukupuolten pikkaisen erilainen kohtelu ole mikään suuri ongelma kunhan kohtelu on reilua molempia kohtaan.

Mutta jos sukupuoli halutaan todella dekonstruoida - koulussa ei ole poikia ja tyttöjä, hallitus haluaa sukupuolineutraalin henkilötunnuksen - niin asevelvollisuus pitää sitten miettiä kuntoon. Onko muunsukupuolisilla velvollisuus suorittaa asevelvollisuus? Entä jos sukupuoli juridisena asiana dekonstruoidaan kokonaan, nin silloin kaikki ovat muunsukupuolisia?

Arvaan tietysti että maanpuolustus ei kiinnosta samoja ihmisiä kuin seksuaalineutraali hetu. Eikä sukupuolten dekonstruoijia kiinnosta poikien syrjäytyminenkään. Siksi allekirjoitinkin kansalaisaloitteen sukupuolineutraalista hetusta luopumisesta.

Punaviherväellä ja joillain oikeistoliberaaleilla on kova hinku dekonstruoida milloin kansaa, milloin sukupuolta, milloin mitäkin kollektiivista identiteettiä. En väitä että sukupuoli ja kansa ovat täysin kivenhakattuja kategorioita - esimerkiksi se mitä kansa tarkoittaa voi muuttua vuosien mittaan - mutta nämä dekonstruoijat tekevät tätä dekonstruktiota ideologisista syistä ilman perustetta jota minä pitäisin tärkeänä.

Daron Acemoğlun ja James A. Robinsonin kirja The Narrow Corridor ja miksi toiset maat ovat varakkaampia

Suomalainen taloustieteilijä - kehitystalouden professori Ritva Reinikka - pohtii tänään HS:n haastattelussa instituutioiden merkitystä  Daron Acemoğlun ja James A. Robinsonin kirjan The Narrow Corridor pohjalta maiden kehityksessä. 

Ennen 1960-lukua Etelä-Korean ja Länsi-Afrikassa sijaitsevan Ghanan taloudet olivat asukasta kohden mitattuina likimain samankokoiset. Mutta pian Etelä-Korean talous alkoi kasvaa, ja nopeasti. Ghana jäi kauaksi taakse. Tänä päivänä maiden välissä on kuilu: Etelä-Korean ostovoimakorjattu bruttokansantuote asukasta kohden on yli kahdeksan kertaa suurempi kuin Ghanan ja eliniänodote lähes 20 vuotta ghanalaisia korkeampi. Mitä tapahtui? Mistä se johtuu, että maat kehittyvät niin eritahtisesti?

Kirjoitin samasta kirjasta referaatin Sarasrtukseen. 

Keskeinen kiista taloustieteessä ja yhteiskuntatieteissä koskee valtion ja markkinoiden välistä tasapainoa. Kuinka paljon valtion pitäisi puuttua talouteen? Mikä on oikea laajuus ja ala säätelylle? Millaiset toimet pitäisi jättää markkinoiden hoidettavaksi ja mitkä olisivat valtion aluetta?

Taloustieteellinen oppikirjavastaus kuuluu, että valtion tulisi puuttua talouteen ainostaan selvästi määritellyissä tapauksissa. Näihin kuuluvat ”ulkoisvaikutukset”, jotka syntyvät kun yksittäisten toimijoiden teoilla on merkittäviä vaikutuksia, joita markkinat eivät voi lieventää ja jotka johtavat äärimmäisen saastumisen kaltaisiin ilmiöihin; tarve säädellä ”julkishyödykkeitä” eli hyödykkeitä joista kaikki hyötyvät, kuten infrastruktuuria ja maanpuolustusta; sekä tilanteet joissa esiintyy laajamittaista ”epäsymmetristä informaatiota”, eli tilanteet joissa jotkut markkinoiden osanottajat eivät kykene täsmällisesti määrittelemään kauppaamiensa tuotteiden ja palvelujen laatua. Tapauksiin lukeutuvat myös monopolit, joita täytyy säädellä estääkseen niitä veloittamasta äärimmäisen korkeita hintoja tai ajamasta kaikkia kilpailijoita pois.

Valtion väliintuloa tarvitaan myös sosiaaliturvassa ja tulonsiirroissa, joilla rajoitetaan epätasa-arvoisuutta. Tärkeä oppikirjamaisen lähestymistavan sääntö kuuluu, että pyrkiessään vaikuttamaan tulojen jakautumiseen valtion pitäisi minimoida vaikutuksensa markkinahintoihin ja luottaa sen sijaan veroihin ja tulonsiirtoihin saavuttaakseen tavoitteensa.

Acemoğlu ja Robinson näkevät asian kuitenkin toisin. Valtio voi ottaa itselleen uusia tehtäviä tarpeen mukaan, mikäli hyöty valtion laajentamisesta on suurempi kuin haitta. Friedrich Hayek oli väärässä siinä, että valtion laajeneminen välttämättä johtaa orjuuteen. Oleellista on, että kansalaisyhteiskunta järjestöineen valvoo tehokkaasti valtiota. Jokainen askel, jonka valtio ottaa laajentaakseen tehtäviään, vaatii kuitenkin toisen askeleen, jolla kansalaisyhteiskunta vahvistuu yhtälailla. Acemoğlu ja Robinson puhuvat Liisa Ihmemaassa -kirjan termein Red Queen -efektistä. Punainen kuningatar selittää, kuinka hänen valtakuntansa eroaa Liisan maasta. ”Täällä sinun pitää juosta niin nopeasti kuin pystyt, jotta pysyisit paikallasi. Jos haluat päästä johonkin muualle, sinun on juostava vähintään kaksi kertaa nopeammin kuin muut.”

Yksi tämän kirjan argumenteista on, että niin valtion kuin yhteiskunnan tulisi olla vahvoja, jotta vapaus toteutuisi ja kukoistaisi. Vahvaa valtiota tarvitaan kontrolloimaan väkivaltaa, valvomaan lakeja ja tarjoamaan julkisia palveluita, jotka mahdollistavat elämän, jossa ihmiset kykenevät tekemään valintoja ja tavoittelemaan omia päämääriään. Vahvaa, liikkuvaa yhteiskuntaa tarvitaan valvomaan ja rajoittamaan vahvaa valtiota.

En tietenkään väitä, että selitys olisi kokonaan tässä. Kansallisella äo:lla on todennäköisesti myös merkittävä rooli.