Karibian "väestönvaihdon" yksityiskohdat selviävät muinaisen DNA:n tutkimuksen kautta

Intiaaniväestö Karibian saarilla on tunnetusti hävinnyt lähes kokonaan. 

Historian aikana on kiistelty siitä, kuinka paljon asukkaita saarilla oli ennen valkoisten tuloa. Arviot ovat vaihdelleet miljoonasta (Christopher Columbus ja hänen veljensä Bartholomewn arviot) melkein nollaan (John Locke). Nykyarvio oli vuoteen 2020 saakka noin 250 000. Muinaisen DNA:n tutkimus on nyt antanut uutta valoa kysymykseen (David Reich ja kumppanit vuonna 2020). Intiaaneja lienee ollut vain muutamia kymmeniä tuhansia.

The finding about the pre-contact population size in Hispaniola was made possible by a new scientific advance: We are now able to detect “DNA cousins” in ancient genomes — taking two people and determining whether they share large segments of DNA inherited from a recent ancestor. This is similar to what personal ancestry companies like 23andMe and Ancestry do with living people.

When the Reich team applied this method to 91 ancient individuals for whom it had sequenced enough of the genome to carry out this analysis, it found 19 pairs of DNA cousins living on different large islands or island groups in the Caribbean: for example, an individual in Hispaniola with a cousin in the Bahamas, and another individual in Hispaniola with a cousin in Puerto Rico. This meant that the entire population had to be very small; you wouldn’t find that random pairs of people had such a high probability of being closely related if the entire population was large. (To put this in perspective, if you did the same analysis on random pairs of people across China today, DNA cousins would be detected many thousands of times less often.)

The rate of close relationships that the Reich team found is what would be expected for about 3,000 people — at most 8,000 people — in their childbearing years in Hispaniola. The true numbers of people could have been threefold to tenfold larger because at any given time only a fraction of a population is in its childbearing years. Still, we can confidently conclude that the pre-contact population size of Hispaniola was no more than a few tens of thousands of people.

Intiaanit hävisivät itse asiassa vain muutamissa kymmenissä vuosissa valkoisten saapumisesta. Toisaalta muinaisen DNA:n tutkimus osoittaa, että itse asiassa he eivät hävinneet kokonaan vaan osittain sulautuivat mm. afrikkalaisperäisiin orjiin.

Lisäksi Karibian alkuperäisväestö ennen Kolmubusta ei ollut kovinkaan alkuperäistä, vaan 1000 vuotta ennen Kolumbusta väestö oli ilmeisesti jo kerran vaihtunut samalla tavalla. 

Tutkimus on antanut myös mielenkiintoista tietoa Karibian intiaanien elämäntavasta:

In addition, by illuminating the highly mobile lifestyle of pre-contact Caribbean people with many DNA cousins across different islands, the research underscores the degree to which they were connected.

Lisää luettavaa:

Sotaa saamme kiittää paljosta - osa 3

Vasemmistolainen taloustieteilijä Samuel Bowles totesi yli kymmenen vuotta sitten että ihmisen biologinen evoluutio on tapahtunut ympäristössä, jota leimasi sodat. Sotien yleisyys ruokki epäitsekkyyden kehitystä ihmislajilla. 

Sotiminen ruokki epäitsekkyyden kehitystä

Taloustieteilijä Samuel Bowles esittää Science-lehdessä, että sotiminen on saattanut suosia sellaisten ryhmien eloonjäämistä, joiden joukossa on ollut ryhmänsä puolesta uhrivalmiita yksilöitä. Bowles käytti ihmisryhmien välisestä konfliktista teoreettista mallia, joka mittaa epäitsekkään käyttäytymisen hyötyjä ja kustannuksia yksilöille ja ryhmille.

Hän yhdisti tähän malliin kansatieteellistä ja arkeologista näyttöä esihistoriallisten ja modernien metsästäjä-keräilijöiden aikuiskuolleisuudesta. Tulosten mukaan sotiminen oli niin yleistä, että epäitsekäs käyttäytyminen saattoi kehittyä siksi että se edisti ryhmän mahdollisuuksia voittaa toisen osapuolen kuolemaan johtavia konflikteja.

Sota ei ole vaikuttanut vain biologiseen ihmisluontoon, vaan se on vaikuttanut myös kulttuurievoluutioon ja instituutioiden kehitykseen. Ihmisen kulttuurit ja insituutiot ovat kehittyneet kilpailussa ihmisyhteisöjen välillä. Kilpailussa on usein käytetty väkivaltaa uusien resurssien kuten maa-alueiden valtaamiseksi. 

Sellaiset yhteisöt, jotka ovat kehittäneet tehokkaita instituutiota yhteistyön mahdollistamiseksi ovat selvinneet voittajina. Yksi tällainen instituutio on ollut moralistiset uskonnot - siis uskonnot jotka tavalla tai toisella edistävät yhteistyötä yhteisön jäsenten välillä sanktioimalla itsekkyyttä. (Muita myöhempiä instituutioita ovat yleinen asevelvollisuus ja hyvinvointiyhteiskunta. Hyvinvointiyhteiskunta on alentanut riskiä, että osa väestöstä (köyhät) asettuvat vihollisen puolelle.)

Historiotsija ja kompleksien järjestelmien tutkija professori Peter Turchin on tutkimusryhmineen esittänyt, että kompleksisten yhteiskuntien synnyn oleellisin selittäjä on väkivaltainen kilpailu yhteisöjen välillä. (Kompleksisella yhteiskunnalla tarkoitetaan siis ihmisyhteisöä, jota leimaa suuri populaatio, hierarkkia, erikoistuminen ja muut monimutkaiset instituutiot.)     

Sota on tietysti murheen lähde kuten tänään taas näemme, mutta on oleellista kuitenkin ymmärtää, miten voimakkaasti se on vaikuttanut ihmisen sekä biologiseen että kulttuuriseen evoluutioon.  

Liberalismi ja individualismi on lännen voima ja heikkous

Iltalehden kolumnisti Oskari Onninen kirjoitti Nato-keskustelusta:

"viimeviikkoinen Nato-päätös oli kuin voitonpäivä, kun hysteerinen itsetyytyväisyys sekoittui hysteeriseen pelkoon. ...luulin, että läpikansainvälinen sosioekonominen luokkamme suhtautuisi asuinmaahamme kylmän neutraalisti ja vailla kansallishurmosta. Siten, että Suomi on ennen muuta hyvä järjestelmä [asuinmaataan markkinoilla valitsevalle ainutkertaiselle yksilölle]. Minulle se on paras äidinkieleni vuoksi, mutta kaikille suomalaisille se ei ole edes hyvä ja tämän kevään jälkeen vielä vähemmän.... Ja että pahan päivän varalle on muitakin hyviä järjestelmiä."

Mutta sitten hän näkee ympärillään kauheaa hurmosta ja "typeryyttä":

Eduskunnan Nato-keskustelun eli -monologien huipennukseksi kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo herkisteli kenraali Adolf Ehrnroothin sanoilla kuin karstulalainen teiniskini. ”Ei enää koskaan yksin”, Ehrnroothin muistetaan sanoneen talvisodan opetuksena. Yksinolo loppuikin jo jatkosotaan, kun päästiin poteroihin vetämään metamfetamiinia natsien liittolaisena.

Onnisen kirjoitus on tavallaan täysin looginen jos ottaa sen länsimaisen liberaalin näkökulman että yksilö on kaiken mitta ja että yksilön ainutkertaista elämää ei pidä uhrata minkään vapauden tms. alttarille. Erikseen tietysti ne alemman sosiaaliluokan ihmiset jotka menevät "vapaaehtoisesti" - rahan puutteesta - tapettavaksi. Näitä ihmisiä kyllä riittää kun pidetään tuloerot suurina ja köyhät äänestävät jotain populistis-hurmoksellista puoluetta. Ruokaa ja sirkushuveja ja palkka-armeija. Hurmoksesta vapaat fiksut hyväpalkkaiset ja koulutetut nauravat partaansa. Ongelma ei olekaan kirjoittajan logiikassa vaan hänen premisseissään - individualismissa ja liberalismissa sen puristisessa muodossa. Moraalipsykologian professori Jonathan Haidtin mukaan meillä on kyky (tietyissä olosuhteissa) päästä itsekkyyden yli ja hukata itsemme (hetkellisesti ja eksaattisesti - tai sanoisinko hurmoksellisesti) osaksi jotain suurempaa. Sosiologian isä Émile Durkheim ajatteli, että olemme homo duplex:

Elämme suurimman osan elämäämme profaanissa maailmassa, mutta koemme suurimmat ilomme niinä lyhyinä hetkinä jolloin siirrymme pyhyyden [hurmoksen] maailmaan, missä meistä tulee vain osa kokonaisuutta.”

Utilitarismi pitäkin korvata Haidtin mukaan durkheimilaisemmalla versiolla. Liberalismi on sinällään hieno aate, mutta jos sen ongelmia - yli-individualismia - ei suostuta ymmärtämään syntyy jotain jolle ei-länsimaiset kulttuurit lähinnä nauravat.

Foreign Affairsin singaporelainen kolumnisti kirjoittaa:

The same hero-worship [hurmoksellinen palvonta?] is given to the idea of individual freedom. Much good has come from this idea. Slavery ended. Universal franchise followed. But freedom does not only solve problems; it can also cause them. The United States has undertaken a massive social experiment, tearing down social institution after social institution that restrained the individual. The results have been disastrous. Since 1960 the U.S. population has increased 41 percent while violent crime has risen by 560 percent, single-mother births by 419 percent, divorce rates by 300 percent and the percentage of children living in single-parent homes by 300 percent. This is massive social decay. Many a society shudders at the prospects of this happening on its shores. But instead of traveling overseas with humility, Americans confidently preach the virtues of unfettered individual freedom, blithely ignoring the visible social consequences.

The West is still the repository of the greatest assets and achievements of human civilization. Many Western values explain the spectacular advance of mankind: the belief in scientific inquiry, the search for rational solutions and the willingness to challenge assumptions. But a belief that a society is practicing these values can lead to a unique blindness: the inability to realize that some of the values that come with this package may be harmful. Western values do not form a seamless web. Some are good. Some are bad. But one has to stand outside the West to see this clearly, and to see how the West is bringing about its relative decline by its own hand. Huntington, too, is blind to this

Muistelen menneitä - Valkea, Foucault ja Fukuyama

Tämä blogi on jatkunut todella pitkään (vuodesta 2006) ja jatkuu toki edelleen. Aiemmin blogin kommenteissa käytiin melko laajaa keskustelua - nimimerkit Tiedemies, Valkea, Aakke / Miltton, IDA,  Vasarahammer, LS, Ruukinmatruuna ovat kuitenkin kadonneet. Keskustelu on siirtynyt muualle. Olen tavannut neljä ensimmäistä vuosien mittaan - Tiedemiehestä on tullut hyvä ystäväni, oikeastaan myös Aakesta. IDA:n olen tuntenut kauan. Bloggaaja Valkeaan välit katkesivat voimakkaiden erimielisyyksien takia. 

Valkean tapaaminen oli elämäni erikoisimpia. Valkea ei missään vaiheessa useamman tunnin kahvilla istumisen aikana halunnut kertoa oikeaa nimeään. Kun jouduin lainaaman häneltä bussirahat, en voinut palauttaa rahoja. 

Lähtökohtamme Valkean kanssa olivat pintapuolisesti tarkasteltuna samanlaiset - kansallismielisyys ja yhteisöllisyyden painottaminen. Molemmat olimme äärimmäisen kiinnostuneita mm. hutteriiteista ja juutalaisista. Valkea on terävä analyyttinen ihminen. (Tiedemies on liberaali ja Aakke oli Chicagon koulukunnan libertaari, joka tuli sittemmin uskoon. IDA on katolinen perussuomalainen.)

Valkea näki kuitenkin maailman jotenkin dramaattisesti eri tavalla kuin minä. Valtapelinä. Maailma oli Valkealle PELKÄSTÄÄN liberaalien ja konservatiivien (amerikkalaisessa mielessä) valtataistelua. Kulttuurisotaa, missä kaikki keinot olivat luvallisia. Blogin kirjoitus oli ensi sijassa propagandan tekoa. Itse näin elämän ja blogin kirjoituksen jatkuvana uuden etsimisenä ja vanhojen ajatusten jatkuvana uudelleen arvioimisena. Opiskellemisena yhdistettynä poliittiseen työhön, jossa yhteistyötä pitää tehdä muidenkin kuin konservatiivien kanssa case by case.

Valkea pyysi minut kahville ainoana syynä, että muuttaisin omaa tapaani kirjoittaa blogia, jotta Kansankokonaisuus palvelisi Kulttuurisotaa tehokkaasti. Hän ei halunnut kertoa nimeään, koska pelkäsi jotakin.

Spesifisesti Valkea halusi käyttää vasemmistointellektuelli Michael Foucaultin postmodernismia konservatiivien aseena liberaaleja vastaan. Konkreettisesti Valkea oli valmis - Foucaultin metodolgiaa käyttäen - hylkäämään totuuden & tieteen kulttuurisodan "korkeamman" päämäärän hyväksi. Sen hän tekikin mm. kiistäessään ilmaston lämpenemisen.

Luen juuri Francis Fukuyaman uusinta kirjaa Liberalism and Its Discontents liberalismista ja sen vihollisista. Eräs terävimmistä liberalismin vasemmistolaisista kriitikoista ja tieteellisen maailmankuvan romuttajista onkin Fukuyaman mukaan nimenomaan Foucault:

Michel Foucault. In a series of brilliant books, Foucault argued that the language of modern natural science was used to mask the exercise of power. The definition of madness and mental illness, the use of incarceration to punish certain forms of behavior, medical categorizations of sexual deviancy and other practices were not based on neutral empirical observation of a given reality. Rather, they reflected the interests of broader power structures that wanted to subordinate and control different classes of people.

... Edward Said’s 1978 book Orientalism made explicit use of Foucault’s theory of power and language to attack prevailing academic approaches to cross-cultural studies, laying the groundwork for later postcolonial theorists who have denied the possibility of “objective” knowledge unconditioned by the identity of the knowledge producer.

Valkean tavoin amerikkalainen populistioikeisto otti Foucaultin ajattelun omaan käyttöönsä.

...The postmodernist critique of liberalism and its associated cognitive methods has now drifted over to the right. White nationalist groups today regard themselves as a beleaguered identity group. During the Covid epidemic, a much broader group of conservatives around the world used the same conspiratorial critique of modern natural science that had been pioneered by critical theory and the left.

Foucalt avasi pullon ja postmodernismin eli irrationalismin henki pääsi karkuun. Postmodernismin idean nappasi lopulta myös trumpilainen oikeisto ja käytti sitä ehkä jopa tehokkaammin kuin vasemmisto. Valkea oli ollut tällä asialla jo 15 vuotta sitten.

if Michel Foucault argues that the scientific method encodes the power and interests of hidden elites, then we have to ask what hidden power agenda drives Michel Foucault himself. If there are no truly universal values other than power, why should one want to accept the empowerment of any marginalized group, which will simply replace one expression of power with another? 

Yhtä hyvin voidaan siis voimaannuttaa äärikonservatiivisia valkoisia kuin vaikka afroamerikkalaisia. 

Suomi on kunniavelassa Ukrainalle

En halua vähätellä Marinin ja Niinistön roolia - päinvastoin - kunnia heille ja Suomen puoluelaisille siitä, että muuttivat lopulta mielensä tosin vasta pakkoraossa.

Mutta:

Suomessa on alkanut levitä väitteitä, että Niinistö on todella taitava presidentti ja suuri sankari kun vei meidät Natoon.

Tai vaihtoehtoinen tarina että nerokas kansa ymmärsi, että vanha politiikka on tullut tiensä päähän - sitten poliitikotkin heräsivät. Todellisuudessa Suomen kansan enemmistö, presidentti ja hallitus heräsi samalla tavalla vuosien lumouksesta kuin Théoden - Rohanin kuningas, joka palveli Mordoria.

Sanomalehti Kaleva: Jos ukrainalaiset eivät olisi valinneet puolekseen demokraattista Eurooppaa vuonna 2004 ja puolustaneet valintaansa toistuvasti kovin uhrauksin, Suomi tuskin hakisi nyt Naton jäsenyyttä. Jos Venäjä olisi kyennyt alistamaan Ukrainan kahdeksan vuotta sitten ampumatta luotiakaan Donetskissa ja Luhanskissa, missä olisimme tänään? Vasta ukrainalaisten urheus vapautti suomalaiset vaatimaan päättäjiltä viimeistä puuttuvaa askelta osaksi länttä.

Pitää olla nöyrä. Ilman Ukrainan ristin kärsimystä Suomi ei olisi herännyt tuosta lumouksesta vieläkään. Me olemme kunniavelassa Ukrainalle.

Ukrainan kunnia ja Euroopan kunnia

Seinälläni joku kyynikko sanoi että "ei kuolemassa ole mitään kunniallisista eivätkä ukrainalaiset kuole meidän puolestamme".

Tietenkään ukrainalaiset eivät ole päättäneet juuri Suomen tai Euroopan puolesta mennä ristille vaan tämä on heidän oma sotansa oman ihmisarvonsa puolesta. Revolution of Dignity. 

Mutta fakta kuitenkin on että tehollisesti Ukrainan kansa taistelee koko Euroopan puolesta, vaikka heidän aivan alkuperäinen motiivinsa ei varmasti ollut Euroopan kunnia.

Motiivit muuttuvat kun taistelu jatkuu. Tottakai ukrainalaiset nyt ymmärtävät, että he nyt sotivat koko Euroopan puolesta ja se on heidän kunniansa.

Monet eurooppalaiset - eivät tietenkään kaikki - ovat faktisesti ajat sitten hukanneet sen mitä ukrainalaiset keksivät vuonna 2014 - inhimillisen elämän arvokkuuden (Dignity).

On tietysti paljon sanottu, että "parempi orjan elämää on kuolo hirsipuussa", mutta eikö tuo väite kuitenkin ole radikaalisuudessaan toteutunut Ukrainan kansan sydämessä.

Ihmisellä voi olla rahaa vaikka kuinka paljon tai hyvä perse, mutta ei inhimillistä arvokkuutta. Onhan se biologisessa mielessä elämää niin kuin täysin dementoituneen ihmisenkin elämä, mutta ei muuta. (En ehdota eutanasiaa - lukijan on turha sitä toivoa.) 

Euroopan kunnia vaatii, että me autamme Ukrainaa. Ei ukrainalaistenkaan voima ja into kestä ikuisesti, ellei heitä auteta tuhoamaan maahantunkeutuja.

Eskalaation riski on toki olemassa, mutta se ei ole peruste antaa Venäjälle periksi

Verkkouutiset kertoo:

[Keskustavasemmistolainen] "Berliner Zeitung on analyysissään arvellut, että liittokansleri Olaf Scholz ja hänen hallituksensa pelkäävät Ukrainan pärjäävän liian hyvin ja ehkä jopa voittavan sodan. Jos Ukraina saisi raskasta aseistusta, se ehkä jopa valtaisi takaisin Venäjän miehittämän Krimin ja mitä Vladimir Putin sitten tekisi?

Tätä samaa eskalaatiopelkoa ilmaisi hiljattain Saksan entinen ETYJ-suurlähettiläs Rüdiger Lüdeking, joka peräänkuulutti ”reaalipoliittista ratkaisua” ja varoitti, että Putinin tuhoa haluavat riskeeraavat ydinsodan mahdollisuudella.

Tätä taustaa vasten on herättänyt huomiota 18 kansanedustajan sekä mielipide- ja kulttuurivaikuttajan Berliner Zeitungissa julkaistu kirje, jonka he osoittivat 22. huhtikuuta liittokansleri Olaf Scholzille. Kirjeessä väitetään, että asevienti on tehnyt de facto Saksasta sodan osapuolen, ja että Ukraina muodostaa Naton ja Venäjän välisen taistelukentän Euroopan turvallisuusjärjestelyistä.

Allekirjoittavat vaativat Ukrainan armeijan vetäytymistä Kiovasta, Harkovasta ja Odessasta näiden tuhoutumisen välttämiseksi. Ukrainan antautumisehdoiksi se asettaa sitoutumisen puolueettomuuteen, Krimin niemimaan tunnustamisen Venäjän osaksi ja Donbasin ”itsenäisyyden”."

Saksalaiset ovat toki oikeassa siinä, että eskalaation riski eli ydinsodan riski on olemassa.

Realistinen koulukunta johon Lüdeking viittaa kertoo kuitenkin Henry Kissingerin sanoin myös sen, että jos Länsi ensi sijassa haluaa nollata ydinsodan riskiä, saamme aina olla antamassa periksi Venäjälle:

Kun [ydin]sodan välttäminen on ollut joidenkin valtioiden ylimpänä tavoitteena, on kansainvälinen järjestelmä ollut armottomimman jäsenensä armoilla.

Venäjä on arvaamattomampi kuin kertaakaan ainakaan Stalinin ajan jälkeen ja se on välinpitämättömämpi ihmiselämästä kuin kertaakaan Stalinin jälkeen. Vuosia on Suomessakin puhuttu, että Venäjä ei ole mikään Neuvostoliitto. Ei olekaan, koska se on paljon pahempi kuin Neuvostoliitto. Neuvostoliitto oli diktatuuri, mutta sitä johti kuitenkin puolue ja sen Keskuskomitea eikä yksittäinen ihminen. Korjausliikkeet olivat mahdollisia muutenkin kuin katastrofin kautta.

Tietty ydinsodan riski - heitetäänkö hatusta vaikka 5%:n riski - on hyväksyttävä tässä tilanteessa.