perjantaina, maaliskuuta 30, 2012

Ekskluusio taloyhtiössä

On oikeastaan uskomatonta miten yli 40:n asunnon taloyhtiössä yksi ihminen pystyy sulkemaan ulos päätöksenteosta suuren osan osakkeen omistajia. Homma toimii jotenkin näin:

1. Esitetään ajatus että taloyhtiön hallituksessa tarvitaan myös nuorempia eikä pelkkiä eläkeläisiä. Kaikki hymyilevät ja ovat samaa mieltä.

2. Yhtiökokouksessa valitaan yksi nuorempi hallitukseen yes yes miesten rinnalle.

3. Hänen mielipiteitään ignoroidaan vuoden, pari, jonka hän jaksaa hallituksessa.

4. Tämän jälkeen henkilö vetäytyy hallituksesta "vapaaehtoisesti" - todellisuudessa nöyryytettynä. (Toinen nuorempi valitaan hänen tilalleen samassa tai seuraavan vuoden kokouksessa saman yleisen hymistelyn vallitessa.)

5. Nöyryytys vie useimmilta kaiken kapinamielen ja henkilö ei viitsi tulla edes seuraavaan yhtiökokoukseen.

6. Lopulta öykkäri on saanut tahtonsa läpi. Kukaan alle 65-vuotias ei suostu osallistumaan enää hallitukseen, useimmat on täysin passivoitu eivätkä he tule edes yhtiökokoukseen tai alkavat jopa ajatella että öykkäriä ei kannata haastaa tai että hän on periaatteessa ihan ok. Äärimmäisessä tapauksessa nöyryytetystä tulee kyyninen lakeija, öykkärin myötäjuoksija, "pragamaatikko" joka tirskuu niille jotka vielä vastustavat öykkäriä. (Jotkut ajattelevat toki ehkä järkevästikin, että kapinaa kannattaa siirtää parilla vuodella odottamaan parempaa tilannetta.)

7. Öykkärin intomielisimmät vastustajat leimataan rauhanhäiritsijöiksi.

8. Ihmiset alkavat äänestää jaloillaan ja myyvät asuntonsa jollekin rakentamisesta mitään ymmärtämättömälle tollolle, joka suostuu ostamaan asunnon rapautuneesta talosta.

Mutta juuri kun öykkärin valta-asema tuntuu olevan varmistettu, tapahtuu jokin murros. Hoitamattomassa taloyhtiössä tapahtuu vakavava vesivahinko, koska kaikki korjaukset on laiminlyöty. Fiksuimmat eläkeläiset kääntyvät häntä vastaan. Öykkärin kannattajat vähenevät luonnollisen poistuman kautta ja ikärakenne muuttuu.

Valta vaihtuu romahduksen kautta.

Sama kuvio toimii tietysti (potentiaalisesti) monessa muussakin ihmisyhteisössä. Onneksi ei kaikissa - tai pikemmin onneksi ei kaikissa koko ajan.

keskiviikkona, maaliskuuta 28, 2012

Ruotsin demarit antisemiittejä ?

HS kirjoittaa tänään:

Kaupunginjohtajan juutalaiskommentista nousi kohu Ruotsissa

Ilmar Reepalun koetaan syyllistävän juutalaisia. Malmön kaupunginjohtaja ja pitkän linjan demarivaikuttaja Ilmar Reepalu on suututtanut Ruotsin juutalaiset Malmön juutalaisia koskevilla kommenteillaan.

Ruotsin juutalainen yhteisö pitää Reepalun sanomisia Neo-aikakauslehden haastattelussa juutalaisvastaisina. Haastattelussa käsiteltiin maahanmuuttajien aiheuttamia ongelmia Malmössä.

Malmön muslimien ja juutalaisten välit ovat jo vuosien ajan olleet kireät. Malmön juutalaiset ovat tunteneet itsensä muslimien uhkaamiksi. Kohu nousi, kun Reepalu sanoi, että Malmön juutalainen yhteisö on saanut muslimivastaisuuteensa vaikutteita ruotsidemokraateilta. Kommentit tulkittiin niin, että Reepalu vyöryttää juutalaisten kokeman häiriköinnin heidän itsensä syyksi...

maanantaina, maaliskuuta 26, 2012

Kansakunnan menestys ja luova tuho

Maa, jonka instituutiot kestävät, sallivat ja mahdollistavat innovaation ja luovan tuhon, ovat vahvoja.

Se, että brittiläinen yhteiskunta oli ensimmäinen, missä innovaatio ja luova tuho lähti lentoon 1600-luvulla, teki Britanniasta tunnetusti maailman vahvimman valtion. Toki luovaa tuhoa vastustettiin - Elisabeth I torjui ensimmäiset patentit kehräämisen mekanisoimiseksi pelätessään, että mekanisointi tekisi kehrääjistä työttömiä mikä instabilisoisi Britanniaa. Kehräämisen mekanisointi merkitsi luovaa tuhoa vanhalle käsityöläisyydelle ja Elisabeth I tajusi asian. Luova tuho merkitsee uudistumista mutta on aina riski vanhalle (taloudelliselle ja poliittiselle) vallalle.

Kuninkaan vallan suhteellinen heikkous vei kuitenkin Britannniassa kuninkaalta kyvyn harrastaa autoritääristä mielivaltaa. Atlantin kauppa siirtomaihin säilyi yksityisissä käsissä - se ja muu yksityinen toimeliaisuus loi uusia valtakeskittymiä, jotka kykenivät haastamaan kuninkaan vallan ja pakottamaan kuninkaan jakamaan valtaa parlamentille. Parlamentti loi omistusoikeuden turvan ja laajensi ammatin harjoittamisen vapautta. Maan sisäisiä monopoleja, joiden mielivaltainen myöntäminen oli toisaalta antanut kuninkaalle rahaa ja toisaalta alentanut omistusoikeuden turvaa, purettiin. Luovan tuhon salliminen tarkoittaa siis käytännössä sitä, että kellään ei ole tarpeeksi voimaa estää sitä.

Neuvostoliitto taas oli malliesimerkki maasta jossa luova tuho ja innovaatiivisuus eivät olleet mahdollisia. Stalin kykeni modernisoinnilla (=ihmisten siirtämisellä heikosti tuottavasta maataloudesta paremmin tuottavaan teollisuuteen) luomaan yhteiskunnan, jonka talous kasvoi ilman innovaatiota 7%:n verran vuodessa 20-luvun puolesta välistä 70-luvulle. Mutta koska Neuvostoliiton taloudessa ei ollut välineitä uudistumiseen, ei insentiivejä eikä omistusoikeutta, eikä se sallinut konkursseja tai muuta luovaa tuhoa, Neuvostoliiton talous stoppasi aikanaan.

Toinen historian suuri luuseri oli Espanja: Amerikan valtaus toi Espanjalle valtavan varallisuuden, jonka kruunu kuitenkin monopolisoi. Aktiivista kauppiasluokkaa ja kuninkaan valtaa heikentäviä vahvoja valtakeskittymiä ei syntynyt. Vuosisadassa nopea kasvu kääntyi laskuun. Venetsia tasavalta on surullisempi esimerkki - alunperin aikansa vapain kauppiasyhteiskunta muuttui poliittisten päätösten seurauksena jäykäksi suljetun eliitin eliittivallaksi - maan talous tyrehtyi ja Ventsia muuttui museoksi.

Kun globaali luova tuho on kohdannut suomalaista mobiili-teollisuutta, on mielenkiintoista seurata miten kykenevä suomalainen yhteiskunta yleisesti ja IT-ala erikseen on selviämään tilanteesta. (Linkattu Vihreän Langan artikkeli on vuoden vanha mutta esitetty kysymys on edelleen aktuelli.)

Lähde:

Why Nations Fail: The Origins of Power, Prosperity, and Poverty, Daron Acemoglu, James Robinson

lauantaina, maaliskuuta 24, 2012

Miksi englantilaiset saivat Pohjois-Amerikan ?

Miksi englantilaiset saivat Pohjois-Amerikan ja espanjalaiset ja portugalilaiset Latinalaisen Amerikan ?

Kysymys ei ole siitä että saivat. Englantilaiset menivät Pohjois-Amerikkaan koska olivat myöhään liikkeellä ja saivat huonoimmat alueet.

Espanjalaiset ryöstivät Latinalaisen Amerikan puhtaaksi kullasta ja hopeasta ja panivat sen jälkeen alkuasukkaat tekemään pakkotöitä plantaaseilleen. Tämä oli mahdollista koska Latinalainen Amerikka oli ennen kolonisaatiota rikas, raaka-aineita ja potentiaalisia orjia oli paljon. Asukastiheys oli korkea.

Kun vähän myöhemmin Jamestownin siirtokunta perustettiin Virginiaan, englantilaisen Virginian kauppakomppanian ajatuksena oli aluksi toimia samallalailla. Kopioida espanjalaisten menestyksellinen malli. Kun kultaa ei kuitenkaan löytynyt ja alkuasukkaita ei ollut juurikaan orjuutettavaksi, Virginian kauppakomppania ajatteli ensin panna valkoiset siirtokuntalaiset pakkotyöhön. Sekin malli epäonnistui nopeasti.

Espanja loi ekstraktiivisen talouden Latinaliseen Amerikkaan, missä kansa oli eliitin armoilla ja missä omistusoikeuden ja fyysisen koskemattomuuden turva puuttui. Kun englantilaiset yrittivät luoda pakkotyöhön perustuvaa yhteiskuntaa - tai ainakin englantilaista vuokraviljelyyn perustuvaa eliittivaltaa - Pohjois-Amerikkaan, siirtokuntalainen äänesti jaloillaan. Lääniä oli ja alue oli harvaan asuttua.

Pohjois-Amerikasta tuli vapaa ja inklusiivinen talous, missä omistusoikeus turvattiin ja rahvaskin omisti innovaationsa patenttijärjestelmän takia. Vapaus loi yhteiskunnan joka loi vaurauden, mikä tekee postauksen otsikosta jotenkin luonnollisen.

Latinalainen Amerikka on jatkanut näihin päiviin espanjalaisten viitoittamalla tiellä.

Instituutioiden muutos on usein hidasta.

Lähde:

Why Nations Fail: The Origins of Power, Prosperity, and Poverty, Daron Acemoglu, James Robinson

perjantaina, maaliskuuta 23, 2012

Pyydän anteeksi

En pyydä anteeksi tervalaivoja.
Voin ymmärtää teidän syyllisyytenne, mutta se ei ole minun syyllisyyteni.

En pyydä anteeksi punaisten kohtelua.
Voin isoäitini kertomuksen takia kokea empatiaa kokemäkeläistä punaorpoa kohtaan, mutta en minä hänen isäänsä tappanut.

En pyydä anteeksi Karjalan keskitysleirejä, vaikka ymmärrän että joku haluaakin pyytää anteeksi. Minä kieltäydyn osallistumasta anteeksipyyntöön.

En pyydä anteeksi, että en osallistunut Karbalan taisteluun Alin rinnalla.
Ymmärrän shia-miehen surun ja syylisyyden siitä, että hän ei ollut mukana.

Pyydän anteeksi, että en ollut Hiitolassa. Että en ollut kanssasi tuhoamassa sitä venäläistä mottia, jonka äärellä kaaduit. Pyydän anteeksi isoäitini surua ja katkeruutta. Ja isäni - pikkuveljesi - surua. Pyydän anteeksi että en ole kyennyt estämään nyky-kuusislaisten vyörytystä nyky-Suomessa.


Syyllisyys ei lopu tekojen kautta. Karbalaa ei voi tehdä tekemättömäksi. Tervalaiva-syyllisyys ei lopu vaikka kaikki potentiaalisten orjien jälkeläiset otettaisiin tänne turvaan. En halua kieltää teidän syyllisyyttänne ja teidän vihaanne orjan omistajien jälkeläisiä (=itseänne ja koko länsimaista patriarkaattia) kohtaan. En kiellä omaa vihaanikaan nyky-kuusislaisia kohtaan.

Politiikkaa ei voi perustaa pelkästään syyllisyyden ja vihan varaan. Ei pelkästään.

Ps. Tämä teksti syntyi keskustelusta, jossa eräs ihminen vaati, että suomalaisten on pyydettävä anteeksi venäläisten vankien kohtelua ja että Mannerheimin patsas on poistettava Helsingin keskustasta. Keskustelu ei ollut näin rauhallinen kuin tämä postaus.

keskiviikkona, maaliskuuta 21, 2012

Onko koko Suomi hiukka niin kuin Finnair ?

Lainasin HS:n taloustoimittaja Juhana Rossia Finnairista:

Vararikon tehneet amerikkalaiset lentoyhtiöt ovat olleet perinteisiä lentoyhtiöitä, joiden elämä oli helppoa aikana ennen vapaata kilpailua lentoliikenteessä. Jos yhtiöiden kannattavuus heikkeni, lippujen hintoja korotettiin hallinnollisella päätöksellä.

Samalla perinteisten lentoyhtiöiden työntekijät - ennen kaikkea lentäjät ja matkustamohenkilökunta - pystyivät neuvottelemaan itselleen työehtosopimukset, jotka takasivat hyvän palkkauksen ja vahvan neuvotteluaseman suhteessa työnantajaan. Myös Finnair lukeutuu perinteisiin lentoyhtiöihin. Sitä vaivaa myös perinteisen lentoyhtiön heikkous eli kulurakenne, joka periytyy vapaata kilpailua edeltäneeltä ajalta.

Jos Finnair haluaa katkaista tappiokierteensä, sen pitää neuvotella nykyiset työehtosopimuksensa täysin uusiksi. Finnairin johto on varmasti tehnyt tyhmyyksiä, jotka ovat heikentäneet Finnairin kannattavuutta viime vuosikymmenen aikana. Mutta se ei muuta sitä faktaa, että nykytilanteessa työehtosopimukset tuhoavat Finnairin kilpailukyvyn.


Eikö Finnair ole hiukka kuin Suomen valtio. Globalisaatio pakottaa Suomen kansantalouden, Suomen valtion ja suomalaiset yritykset kilpailemaan ihan uudenlaisessa maailmassa. Sopimukset eli saavutetut edut olisi neuvoteltava uudelleen ?

Jokainen joka on ollut työssä yrityksessä, jolla on ainakin jonkinasteinen monopoli, tietää että tällaisessa työssä pääsee helpolla. Sisäiseen pelaamiseen toki käytetään paljon aikaa, kähmitään ja kirjoitetaan muistioita. Mutta se, joka ymmärtää helpon elämän arvon, voi keskittyä nautiskelemaan monopolin hedelmistä. Olla tekevinään. "Otetaan asia esiin seuraavalla strategia kierroksella". Kun monopoli murtuu, ei se tietysti kivaa ole. Hyväpalkkainen työ ja yöpyminen hienoissa hotelleissa ympäri maailmaa jää Finnairin työntekijältä taakse.

Valtion kansalaisen eläkkeitä saatetaan samallalailla leikata ja golfia ei pääsee Espanjaan enää pelaamaan muiden kustannuksella. Kirjastot eivät ehkä ostakaan kirjoitamaasi kirjaasi, jota kukaan ei halua oikeasti lukea. Elokuvasäätiö ei kustanna elokuvaasi eikä yhteiskunta kustanna ikuisen opiskelijan neljättä tutkintoa. Joudut menemään töihin. Yhteiskunta ei enää tue kansalaisjärjestöä jonka sihteerinä toimit.

sunnuntaina, maaliskuuta 18, 2012

Mutta onko kansalaispalkka sustainable ?

Paljon on ollut keskustelua siitä onko kansalaispalkkajärjestelmä tehokkaampi kuin nykyinen järjestelmä. Yhtä mielenkiintoinen kysymys on minusta kuitenkin se, onko kyseinen järjestelmä kestävä (sustainable). Tietynsuuruinen kansalaispalkka voi olla kestämätön kahdella tavalla:

1. Kansalaispalkkajärjestelmä voi aiheuttaa budjettivajetta, koska verokertymällä ei kyetä peittämään kustannuksia. Sama ongelma on toki nykyisessäkin järjestelmässä.

2. Kansalaispalkan taso voi hiljalleen laskea niin alas että se ei enää tarjoa mitään turvaa. Äänestäjät kykenevät nimittäin helposti laskemaan millaisen veroasteen laskun marginaalinen kansalaispalkan lasku aiheuttaa. Jos enemmistöllä äänestäjistä veroaste laskee yli 10 euroa kun kansalaispalkkaa lasketaan 10 euroa, äänestäjillä on insentiivi laskea kansalaispalkkaa.

Kansalaispalkkaehdotuksissa ei oteta yleensä huomioon sitä että vaikka ensin kansalaispalkalle onnistuttaisiin luomaan optimaalinen taso, se taso alkaa elää omaa elämäänsä poliittisessa järjestelmässä ja sen tasosta tulee helposti jopa vaalien ja poliittisten keskustelujen pääkysymys. Voi olla hyvä mutta voi olla hyvin huonokin asia.

lauantaina, maaliskuuta 17, 2012

Finnair: onko vararikko ratkaisu ?

Lentoyhtiön tappiollinen ylläpito ei ole valtion ydintoimintaa. HS:n taloussivut (Juhana Rossi) kirjoittavat otsikolla "Vararikko olisi yksi ratkaisu - Lentoyhtiö Finnairia piinaa loputon riitely työehtosopimuksista":

Kohun keskellä kannattaa keskittyä olennaiseen. Tämä sääntö pätee juuri nyt lentoyhtiö Finnairiin.

Finnairin toimitusjohtajaan Mika Vehviläiseen kohdistuva esitutkinta ja Finnairin johdolle maksetut bonukset ovat poikineet uutisia, suuttumusta ja julkista keskustelua.

Mutta ne ovat triviaaleja asioita verrattuna Finnairin todelliseen ongelmaan eli kroonisen heikkoon kannattavuuteen.

Huono kannattavuus on Finnairin ohella ollut tavallista myös monissa muissa lentoyhtiöissä jo pitkään.

Esimerkiksi amerikkalaisten lentoyhtiöiden yhteenlaskettu tappio vuodesta 1978 vuoteen 2010 oli 46 miljardia dollaria.

Samaan aikaan yli puolentusinaa suurta amerikkalaista lentoyhtiötä on mennyt yrityssaneeraukseen eli tehnyt vararikon.

Vararikon tehneet amerikkalaiset lentoyhtiöt ovat olleet perinteisiä lentoyhtiöitä, joiden elämä oli helppoa aikana ennen vapaata kilpailua lentoliikenteessä. Jos yhtiöiden kannattavuus heikkeni, lippujen hintoja korotettiin hallinnollisella päätöksellä.

Samalla perinteisten lentoyhtiöiden työntekijät - ennen kaikkea lentäjät ja matkustamohenkilökunta - pystyivät neuvottelemaan itselleen työehtosopimukset, jotka takasivat hyvän palkkauksen ja vahvan neuvotteluaseman suhteessa työnantajaan. Myös Finnair lukeutuu perinteisiin lentoyhtiöihin. Sitä vaivaa myös perinteisen lentoyhtiön heikkous eli kulurakenne, joka periytyy vapaata kilpailua edeltäneeltä ajalta.

Jos Finnair haluaa katkaista tappiokierteensä, sen pitää neuvotella nykyiset työehtosopimuksensa täysin uusiksi. Finnairin johto on varmasti tehnyt tyhmyyksiä, jotka ovat heikentäneet Finnairin kannattavuutta viime vuosikymmenen aikana. Mutta se ei muuta sitä faktaa, että nykytilanteessa työehtosopimukset tuhoavat Finnairin kilpailukyvyn.

...

Kysymys siis kuuluu, mikä voisi lopettaa tämän piinan? Yksi vastaus on vararikko eli tilanne, jossa Finnair ajettaisiin jollain tapaa alas ja sen raunioille perustettaisiin uusi lentoyhtiö. Tämä uusi lentoyhtiö saneeraisi Finnairin ruumiista pois kaiken turhan ja säilyttäisi sen, mikä olisi säilyttämisen arvoista. Samalla neuvoteltaisiin työehtosopimukset sellaisiksi, että Finnair pystyisi kannattavaan liiketoimintaan ja vaurastuttamaan työntekijöidensä lisäksi myös omistajiaan.


Kannatan vararikkoon ajamista.

maanantaina, maaliskuuta 12, 2012

Laffer-Khaldun-käyrä


Wikipedia määrittelee käsitteen Lafferin käyrä:

Lafferin käyrä on taloustieteilijä Arthur Lafferin luoma yksihuippuinen käyrä, joka kuvaa valtion verokertymää veroasteen funktiona. Se ennustaa, että valtion verotulot kasvavat veroasteen mukana vain tiettyyn pisteeseen asti, jonka jälkeen verotulot alkavat laskea. Veroastetta, joka tuottaa suurimman verokertymän, sanotaan optimiveroksi. Käyrän muodon perustelu nojaa siihen, että verotus paitsi kasvattaa verokertymää myös aiheuttaa työn tarjonnan laskua ja veronkiertoa. Tarpeeksi korkeilla veroasteilla jälkimmäiset vaikutukset ylittävät ensimmäisen.

Englannin kielinen wikipedia mainitsee myös Lafferin käyrän toisen nimen Laffer-Khaldun-käyrä. Toinen nimi on perustellumpi, koska ajatuksen esitti ensimmäisenä pohjoisafrikkalainen sosiologi ibn Khaldun. Laffer kirjoitti itse:

The Laffer Curve, by the way, was not invented by me. For example, Ibn Khaldun, a 14th century Muslim philosopher, wrote in his work The Muqaddimah: “It should be known that at the beginning of the dynasty, taxation yields a large revenue from small assessments. At the end of the dynasty, taxation yields a small revenue from large assessments.”

ibn Khaldun on sosiologi, jota mm. liberaali Vaapaa Sana ylisti vuonna 2001 artikkelissaan "1300-luvun muslimioppineella meille paljon opetettavaa". Khaldun käsitteli mm. verotusta ja verotuottoa hyvinkin tieteellisesti pukien sen toki aikansa islamilaisen lukijan ymmärtämään muotoon. (Kirjoitin itse ibn Khaldunin syklisestä historiankäsityksestä ensi kerran vuonna 2006.)

Vapaa Sana kuvaa ibn Khaldunin ajattelua yleensä:

Ibn Khaldunin historianfilosofia on ... syklistä. Hänen tutkimuksensa valtava näköala johtaa hänet päättelemään, että kaikki sivilisaatiot käyvät läpi useita vaiheita, alkaen nuoruudesta ja päättyen seniliteettiin. Hän ei tee poikkeusta muslimivaltioiden kohdalla, vaikka hurskaana muslimina hän luonnollisesti allekirjoittaakin islamin maailmanlaajuisen mission, jonka on määrä lopulta käännyttää tai tuhota vääräuskoiset.

Ibn Khaldun väittää, että sivilisaatio (umran) nousee vain, kun vallitsee ”asabiyah”, solidaarisuus: tietoisuus yhteisöllisistä tai verisiteistä. Hän vertaa beduiinien kaltaisia nomadikansoja paikalleen asettuneisiin, jotka ovat paljon sivistyneempiä, mutta menettävät vähitellen kykynsä solidaarisuuteen. Paikalleen asettunut kulttuuri on sivilisaation päämäärä, joka luo välttämättömät edellytykset tieteille ja taiteille kukoistaa. Sen ei tarvitse olla liberaali tai demokraattinen, mutta kauppa ja yksityisomistus ovat olennaisia. Paikalleen asettuneen kulttuurin myötä tulevat kuitenkin myös luksus ja vauraus, jotka johtavat turmeltumiseen. ... Lopulta seniili sivilisaatio hylkää uskonnon ja siten sinetöi kohtalonsa.


Eräs mielenkiintoinen ero ibn Khaldunin ja Lafferin ajattelussa kuitenkin on. Siinä missä Laffer perustelee käyräänsä taloustieteen staattisilla malleilla - työn nettohinnan lasku verotuksen takia vähentää työn tarjontaa kysynnän ja tarjonnan lain mukaisesti - kun taas ibn Khaldun perustelee ilmiön universaalisuutta oman syklisen historiakäsityksen kautta:

Heimoasenteeseen kuuluu ibn Khaldunin mukaan toisten omaisuuden kunnioitus, yksinkertaiset elämäntavat, ahkeruus ja valtion tehtävien rajoittaminen islamin määräämiin tehtäviin kuten suppeaan sosiaalihuoltoon.

Aluksi taloudellinen toimeliaisuus nousee vasta syntyneessä dynastiassa nopeasti, kansantulo nousee ja verotuotto kasvaa. Kun heimoasenne (asabiyah) kuihtuu, yksinkertaisen elämäntavan arvostus kuitenkin laskee, valtion tehtävät lisääntyvät, valtaa pitävä luokka tottuu hyvin korkeaan elintasoon ja valtio muuttuu yhä monimutkaisemmaksi. Verotusta nostetaan uusien menojen peittämiseksi. Kansalaiset menettävät toimeliaisuutensa ja verotulojen kertymä kääntyy laskuun.

...When tax assessments and imposts upon the subjects are low, the latter have the energy and desire to do things. Cultural enterprises grow and increase, because the low taxes bring satisfaction. ... When cultural enterprises grow, the number of individual imposts and assessments mount. In consequence, the tax revenue, which is the sum total of the individual assessments, increases.

On mielenkiintoista huomata että Stockholm Business Schoolin professori Jörgen Weibull käsittelee Lafferin-Khaldunin käyrää osin Khaldunin hengessä. Asabiyah korvautuu Weibullin mallissa työmoraalilla, joka jarruttaa työttömyyskorvausten ja muiden tukien väärinkäyttöä ja verojen nousua.

Weibull olettaa mallissaan, että työmoraalin normin rikkominen tahallisesti tai tahattomasti johtaa sosiaaliseen demonisointiin, mikä pitää työttömyyden omalta osaltaan alhaisena. Normin voimakkuus korreloi kuitenkin negatiivisesti työttömyyden suuruden kanssa, mikä on työmoraaliin perustuvan hyvinvointivaltion ehkä suurin kompastuskivi.

Mikäli työttömyys sitten taloudellisen laman tilanteessa nousee keskipitkäksi aikaa kovin ylös, työmoraalin normi saattaa heiketä oleellisesti. Normin alentuminen pysyy nousukaudenkin aikana ja ne, jotka arvostavat vapaa-aikaa tarpeeksi paljon, jättäytyvät kokonaan tai oleellisesti työmarkkinoiden ulkopuolelle.

Normin alentuminen voi johtaa joko verojen nousuun ja sitä kautta alentuneeseen taloudelliseen aktiviteettiin tai paremmassa tapauksessa siihen, että väestön enemmistö äänestää vaaleissa (tai jaloillaan) hyvinvointiyhteiskunnan supistamisen puolesta.

Weibullin johtopäätös on kuitenkin samanhenkinen kuin ibn Khaldunin: työmoraalin / asabiyahin lasku alentaa taloudellista tehokkuutta. Työttömyyskorvaus laskee Weibullin mallissa sen alle mikä olisi korkean työmoraalin vallitessa mahdollista ja tehokkuudeltaan optimaalista.

torstaina, maaliskuuta 08, 2012

Polarisaatiosta tieteellistä tutkimusta

Lienette huomanneet tällaisen yleisen ilmiön:

Kun joku juttu (A) ei toimi, ihmiset jakaantuvat usein kahteen ryhmään X ja Y, joista toinen porukka X sanoo että tarvitaan lisää A:ta ja toinen Y sanoo että tarvitaan vähemmän A:ta. Esimerkkinä A:sta vaikkapa hyvinvointiyhteiskunnan tulonsiirrot tai alkoholipolitiikan liberalisointi tai tiukentaminen. Usein käy vieläpä niin, että mitä huonommin juttu A toimii, sitä voimakkaampi polarisaatio mielipiteiden X ja Y välille syntyy.



Molemmille osapuolille X ja Y on aivan selvää, miten pitää toimia, mielipide vain on päinvastainen. Polarisaatio oli todella kova mm. Britanniassa, kun Thatcher vaati nopeita markkinalähtöisiä reformeja ja Labour vaati lisää sosialismia.

Princetonin Yliopiston tutkija Avinash K. Dixita ja Stockholm School of Economicsin professori Jörgen W. Weibull ovat mallintaneet asiaa matemaattisesti ja osoittavat, että polarisaatio ei välttämättä johdu siitä että ryhmät X ja Y eroaisivat preferensseiltään, älyllisiltä kyvyiltään tai taloudelliselta asemaltaan. Polarisaatio voi edetä myös tilanteessa missä ihmisillä on vain jonkin verran erilaiset etukäteisoletukset siitä mikä on järkevintä politiikkaa.

Tietyillä reunaehdoilla talouspoliittiset kokeilut ja niistä saadut kokemukset johtavat nimittäin ns. Bayesian Updating -prosessin kautta siihen, että ryhmien X ja Y mielipiteet oikeasta politiikasta ajautuvat yhä vain kauemmas toisestaan. Intuitiivisesti johtopäätös on oikeastaan liiankin selvä:

Jos harjoitettua politiikkaa mallinnetaan vaikkapa lukuvälillä 0%,100% ja valittu politiikka tietyllä hetkellä on 50% mikä johtaa todella huonoon tulokseen, henkilö jonka ennakkokäsitys on että sopiva politiikka on noin 40%, tekee johtopäätöksen että 40%:kin voi olla liikaa kun 50%:kin kerran johti näin huonoon tulokseen ja päivittää ennakkokäsityksensä 30%:iin. Vastaavasti henkilö jonka ennakkokäsitys on että sopiva politiikka on 60%, tekee johtopäätöksen että 60%:kin voi olla liian vähän ja päivittää ennakkokäsityksensä 70%:iin.

Tutkijat esittävät kaksi hyvää esimerkkiä:

(i) Suppose country A intervenes militarily in country B, and the result is violence and ethnic conflict in B. This could be happening either because each ethnic group in B supports its own militants to resist A’s forces, and the militants then turn on each other or because A’s forces are not strong enough to maintain law and order. That is, the ideal policy could be either no intervention or a much stronger intervention, and the actual policy may be failing in the respective cases because it is too much or because it is too little.

(ii) Suppose a country is experiencing high unemployment. Those who take a Keynesian view of the world may think this is because monetary policy is too tight, whereas those who take a monetarist view may think that the policy is too loose and that businesses are not hiring because they think that the loose policy will lead to inflation and then to much higher interest rates.


Todellisuus ja matemaattinen mallikin on toki monimutkaisempi. Polarisaation syntyminen riippuu ainakin mielipidejakaumasta ja tavasta, jolla politiikan sisällöstä päätetään.

Tutkijoiden mukaan polarisaation hinta on usein kova. Toisaalta polarisaatio ei tällaisessa tilanteessa kestä ikuisesti. Jossain vaiheessa havaintoja erilaisista politiikoista ja niiden menestyksestä tulee niin paljon, että polarisaatio alkaa vähetä. Elleivät polarisaatiota siis ylläpidä muut voimat kuten erilaiset preferenssit.

keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2012

Libyassa valtatyhjiö ?

Pitkään on spekuloitu että Libyaan syntyy Gaddafin kaatumisen jälkeen valtatyhiö. Nyt Itä-Libya on irtautumassa osittain muusta Libyasta vahvistamalla itsehallintoa. Joku ajattelee näkevänsä tässä lännen intervention epäonnistumisen, toinen taas islamin mädännäisyyden.

Oikeasti Libyassa ei tietenkään ole syntymässä mitään valtatyhjiötä, vaan siellä on monta valtakeskittymää. Libya on heimoyhteiskunta ja heimoyhteiskunnassa on määritelmän mukaan monta valtakeskittymää. Valtio on heikko - mahdollisesti olematon.

Antropologi Salzmannin mukaan arabialaisista heimoyhteiskunnista puuttuu sosiaalinen koheesio. Siksi kansalaisyhteiskunta ja kansalaisyhteiskuntaan perustuva valtio on hyvin vaikeasti synnytettävissä:

People act politically as Muslims only when in opposition to infidels. Among Muslims, people will mobilize on a sectarian basis, as Sunni vs. Shi'a. Among Sunni, people will mobilize as the Karim tribe vs. the Mahmud tribe; within the Karim tribe, people will mobilize according to whom they find themselves in opposition to: tribal section vs. tribal section, major lineage vs. major lineage, and so on.

The structural fissiparousness of the tribal order makes very difficult societal cohesion in the Middle East. The particularism of affiliation constantly places people and groups in opposition to one another.

Oppositionalism is the cultural imperative.


Joku - vaikkapa libertaari - saattaa nähdä tällaisessa kehityksessä jopa edistystä - en kuitenkaan usko koska siinä määrin kaukana tällainen heimoyhteiskunta on libertaarien väkivallattomuuden ideasta. Toisaalta evoluution kautta heimoyhteiskuntakin on joissain tilanteissa kehittynyt sellaiseksi klaaniyhteiskunnaksi jota libertaarit ovat pitäneet jo jollain lailla edistyksellisenä.

torstaina, maaliskuuta 01, 2012

Positiivinen ulkoisvaikutus, reproduktiivinen ulkoisvaikutus ja yhteisön menestys

Taloudellisen toiminnan negatiivisten ulkoisvaikutusten (saastuminen tms.) ohella on yhtä tärkeää ymmärtää positiivisia ulkoisvaikutuksia. Käsitän niin, että ihmisyhteisön tai kansakunnan menestys on suurelta osalta riippuvaista siitä, että tavalla tai toisella yksilöiden omaehtoinen toiminta synnyttää sivuvaikutuksena hyötyä muillekin yksilöille.

Klassinen esimerkki on koulutus. Vanhemmat hankkivat lapsilleen korkeatasoisen koulutuksen omien preferenssiensä perusteella ja varallisuutensa rajoissa. Yksilön korkea koulutustaso ei hyödytä kuitenkaan vain yksilöä itseään vaan, kun koko yhteisön keskimääräinen koulutustaso on korkea, syntyy synergiaetuja.

When marginal social costs of production are less than that of the private cost function, we see the occurrence of a positive externality of production. Production of public goods are a textbook example of production that create positive externalities. An example of such a public good, which creates a divergence in social and private costs, includes the production of education. (Lainaus: GROUP SELECTION: THE QUEST FOR SOCIAL PREFERENCES, Marcus Salomonsson, SSE/EFI Working Paper Series in Economics and Finance, No 712)

Se, että tietyssä yhteisössä vanhemmat preferoivat lasten koulutusta enemmän kuin toisessa yhteisössä, liittyy esimerkiksi vallitseviin arvoihin. Intian Keralassa kastilaitoksen kehitystä jarruttava vaikutus on kääntynyt osin positiiviseksi sitä kautta, että kastit ja alakastit ovat jo kauan ennen modernin yhteiskunnan syntyä alkaneet kilpailla keskenään mm. naisten koulutustasossa. Maharadjat kilpailivat keskenään alamaistensa lukutaitoprosentista. Juutalaiset ovat aina arvostaneet kirjaviisautta, nokkeluutta ja viisastelua. Liberaalin amerikkalaisen juutalaisuuden keskeisin yhteinen nimittäjä on koulutuksen arvostus.

Ihmisen preferenssit eivät synny PELKÄSTÄÄN jokaisen ihmisen aivoissa erikseen vaan tietyssä sosiaalisessa kontekstissa. Koska tuo sosiaalinen konteksti (kulttuuri tms.) on suuressa määrin sukupolvet ylittävää, voidaan sanoa, kuten taloustieteilijät Weibull ja Salomonsson sanovat, että positiiviset ulkoisvaikutukset ovat joskus reporoduktiivisia. (Lähde: Weibull, J. W., and M. Salomonsson (2006): “Natural Selection and Social Preferences,” Journal of Theoretical Biology, 239, 79–92.)

Se käytäntö, että nyky-Suomessa nimenomaan julkissektori verovaroin luo koulutuspalveluita, ei sekään ole syntynyt missään kulttuurityhjiössä. Luterilaisella kirkolla oli aikoinaan tärkeä sija ko. koulutusmyönteisen kulttuurin synnyssä. Autonomian aikana oli tärkeää painottaa kansakunnan sivistystasoa, koska haluttiin olla jollain tavalla parempia ja erilaisia kuin venäläiset.

Vasta aikojen saatossa on syntynyt ajatus, että jotain toimintoja pitää subventoida positiivisten ulkoisvaikutusten takia.

It is often seen that education is a positive for any whole society, as well as a positive for those directly involved in the market. ... In an equilibrium state we see that markets creating positive externalities of production will under produce that good. As a result, the socially optimal production level would be greater than that observed. (Lainaus wikipedia)

Valtion suhventoinnissa on kuitenkin ongelmansa kuten moral hazard. Varmasti tehokkaampaa on jos yhteisö onnistuu internalisoimaan positiivisen ulkoisvaikutuksen sitä kautta että koulutuksen arvostus sisäistetään. Juutalainen äiti on sisäistänyt lastensa kouluttamisen eli hän tietää että muut naiset eivät kunnioita häntä, ellei hän satsaa kaikkia voimavarojaan lastensa opiskelun tukemiseen. (Normien sisäistämisestä ja altruismin evoluutiosta enemmän paperissa The Hitchhiker’s Guide to Altruism: Gene-Culture Coevolution, and the Internalization of Norms, Herbert Gintis.)

Yhteisöjen menestys ja ryhmävalinta

Kun yhteisön jäsenet tuottavat positiivisia ulkoisvaikutuksia, koko yhteisö menestyy. Kiinalaiset ja juutalaiset etniset verkostot ovat syrjäyttäneet monessa paikassa kantaväestön kannattavimmilta talouden sektoreilta. Kyse ei ole ainoastaan siitä, että juutalaisten ja kiinalaisten äo on biologisesti korkeampi kuin paikallisväestöjen, vaan myös yksilöiden toiminnan reproduktiivista ulkoisvaikutuksista. Kun yksi menestyy, ja luo pääomia, muutkin hyötyvät. Suomenruotsalaiset ovat kolmas esimerkki. Suuri osa suomenruotsalaisista instituutioista on luonut oleellisen osan pääomastaan menestyneiden suomenruotsalaisten testamenttien kautta. Menestyneet Ankkalammen jäsenet luovat työpaikkoja toisille suomenruotsalaisille, mikä samalla nostaa Ankkalampeen kuulumisen rahallista arvoa ja vahvistaa Ankkalampea. (Kaksikielisten perheiden lapsista tulee Ankkalammen jäseniä.)

Toisaalta juutalaisten korkea äo:kin on todennäköisesti syntynyt positiivisena ulkoisvaikutuksena yksilöiden parivalinnasta. Ashkenazi-juutalaiset ovat faktisesti harjoittaneet tehokasta eugeniikka satojen vuosien ajan.

Yhteisöjen ja kansakuntien välinen kilpailu toimii evolutiivisesti, kuten jo Hayek aikoinaan totesi: Kilpailun kautta yhteisöjen keskimääräinen tehokkuus nousee ja nousu on ainakin jossain määrin pysyvää ja kasautuvaa (kumulatiivista). Hayekin mukaan yhteiskunta voi olla olemassa vain, jos valinnan prosessin kautta on syntynyt säännöt, jotka panevat ihmiset käyttäytymään tavalla joka mahdollistaa sosiaalisen yhteiselämän. Säännöt eivät siis ole syntyneet (pelkästään) rationaalisen konstruktion kautta, eivätkä (pelkästään) vapaan sopimusten teon kautta, vaan (oleellisin osin) sponttaanisti kulttuurisen ryhmävalinnan kautta. Ihmisen on Hayekin mukaan mahdotonta luoda ratioon perustuen optimaalista sääntöjärjestelmää suunnittelemalla. Siksi ryhmävalinnalla on merkittävä rooli.

Yhteisöjen ryhmävalinta ei tarkoita sitä, että yksi ryhmä välttämättä fyysisesti tuhoutuu. Tehottomat yhteisöt ja valtiot voivat kopioida tehokkaan ryhmän kulttuurin tai sulautua tehokkaampaan yhteisöön. Jatkuvasti syntyy uusia yhteisöjä, jotka syntyhetkellä napsivat tehokkaimpia käytäntöjä muilta yhteisöiltä. Näin ollen yhteisöjen ja yritysten divergenssi ja autonomia voi olla tehokkuutta lisäävä elementti.

Many activities create externalities for others. That is, an organismisms behavior will affect also other organisms fitness, without this effect on others affecting the first organismís fitness. In economics this is called an externality. Externalities can be internalized through different avenues. In some cases... such as defense or public roads, a central authority can at least partially ensure that such public goods are provided.

In other cases, although much less explored, competition between companies may lead to higher efficiency within each company. ... a natural way to internalize externalities is through group selection Groups that provide the public good will be more successful than others, which will lead to provision of that public good to spread.


The members in the new groups can either imitate strategies that earn the highest average payoff in the general population, or imitate the strategies in the group with the highest payoff. Any weight on the latter imitation rule is thus a weight on group selection. (Lainaus: sama, Marcus Salomonsson )

Rappio

Yhteisöt muuttuvat. Esimerkiksi yrityksen kasvaessa suoranainen yrityksen edun vastainen oman edun tavoittelu lisääntyy. Tämä on se ennuste minkä taloustiede/peliteoriakin tekee. Olen nähnyt miten keskijohto ajaa tuotepäätöksiä kuin käärmettä pulloon vaikka tuotteella ei ole menestysmahdollisuuksia, koska tuote vahvistaa hänen organisaatioyksikkönsä asemaa keskipitkällä aikavälillä.

Yhteisöillä ja yrityksillä on taipumus rappeutua. Yritysten määrä aiheuttaa kuitenkin se, että rappeutuvat yritykset menettävät markkinaosuutta ja ajautuvat lopulta konkurssiin. Jotkut yritykset ja yhteisöt onnistuvat ratkaisemaan rappion ongelman luomalla tavalla tai toisella yritykseen hengen, missä keskijohto sisäistää yrityksen edun omiksi arvoikseen ja toimii niiden mukaan.

Insentiivijärjestelmät, joilla tätä on yritetty eivät minusta ole toimivia. Jos insentiivi riippuu kaikkien tuloksesta, vapaamatkustaminen on usein vallitsevaa. Jos insentiivi on henkilökohtainen, keskijohto keskittyy ajamaan omaa etuaan ja maksimoimaan insentiivejään. Ei ole mitään takeita siitä, että tällainen oman edun ajaminen välttämättä synnyttää positiivisia ulkoisvaikutuksia. Yritys ei voi useinkaan ostaa työntekijöiltään hyvää tulosta. (Yrityksen ja työntekijän suhteen mallintaminen puhtaana markkinatransaktiona on ongelmallista syistä jotka ovat tämän postauksen ulkopuolella.) Kun kaikki keskittyvät omiin kvarttaali-insentiiveihinsä, markkinoiden viestit eivät välttämättä nopeasti välity koko yritykseen tai ainakaan yritys ei reagoi niihin nopeasti. Toisaalta vaikka teknistä innovaatiota syntyy jossain päin yhtiötä (esim. Nokian tutkimuskeskus) innovaatio ei välity muualle yritykseen.

In similar models, Vega-Redondo (1993) and Sjöström and Weitzman (1996) discuss the effect of competition on efficiency. Within companies, employees have an incentive to shirk. However, if they do so, then their companies run a larger risk of going bankrupt, implying unemployment for the staff.

Vega-Redondo (1993) considers a stag hunt game, whereas Sjöström and Weitzman (1996) consider a prisoner dilemma. In both cases the total outcome is that competition between firms hinders shirking within firms. In the setting of Sjöström and Weitzman (1996) a technical issue arises with a finite number of firms. Then it is possible that simultaneous degeneration across all firms lead to a long run degeneration of the entire population. However, they show that with an infinitesimal probability of exogenous mutations in favor of cooperation, this degenerative tendency will lead to the same qualitative results as with an infinite number of firms. Weibull (2000) extends the basic textbook Cournot model to take into account managerial owners trade-off between profit and effort. The result is that stiffer competition leads to a higher effort from managerial owners, i.e. a higher internal efficiency.
(sama)