HS kertoo lamaannuksesta:
TIISTAIN piti olla Capitolilla suuri päivä: kongressin demokraatit joko ryhmittyisivät presidentti Joe Bidenin tueksi tai kääntyisivät häntä vastaan. Voi pojat, millaista kiemurtelua sen sijaan jouduttiin todistamaan.
Edustajainhuoneen demokraattiryhmän puheenjohtaja Pete Aguilar piti kiusallisen tiedotustilaisuuden, jossa toimittajat yrittivät useaan otteeseen saada irti selkeää tuenosoitusta tai epäluottamuslausetta presidentille. Näin hän muotoili: ”Juuri nyt presidentti Biden on ehdokas, ja me tuemme demokraattien ehdokasta.” Juuri nyt? Ja tukikin on ehdokkaalle, ei Bidenille. Täysi luottamuksenosoitus olisi kuulostanut toisenlaiselta.
Senaatin enemmistöjohtaja Chuck Schumer puolestaan vastasi asiaa koskeviin kysymyksiin toteamalla ”I’m with Joe” – eikä sanonut muista mitään. VAIKUTTAA kuitenkin siltä, että kiivain pyrkimys presidenttiehdokkaan vaihtamiseksi on ohi.
Viime kädessä kapina kaatui siihen, ettei kukaan puoluejohdosta ainakaan julkisesti pyytänyt Bidenia vetäytymään. Myös presidentin maanantaina lähettämä paimenkirje teki tehtävänsä. Siinä hän perusteli, miksi ehdokkuus kuuluu hänelle, ja käski lopettamaan asian märehtimisen. ”Tuollaisen voimannäytön jälkeen on vaikea kuvitella, että ihmiset nousisivat häntä vastaan”, nimettömästi puhunut edustajainhuoneen demokraatti arveli Axios-uutismedialle.
Kuin sinetiksi Biden asteli alkuillasta kansainvälisen yleisön eteen Naton huippukokouksessa ja piti onnistuneen – joskin teleprompterista luetun – puheen. Biden osti itselleen lisää aikaa ja toivoi, että demokraatit jatkaisivat yhtenäisinä eteenpäin. Ensimmäinen osa toteutui, toinen ei. DEMOKRAATIT ovat nyt kipeästi hajaantuneita, ja Bidenin tahto pitää ehdokkuudesta kiinni on ajanut puolueen lamaannuksen tilaan.
Keskustelu velloo paikallaan, koska soraääniä ja epäluottamusta on paljon, mutta johto ei halua painostaa Bidenia astumaan sivuun. Aika pitkälle he jo menivät antaessaan keskustelun jatkua päiväkausia pyrkimättä varsinaisesti hillitsemään sitä. Mutta sitten raja tuli vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti