Ihmiskunnassa on muutamia ryhmiä jotka eläessään muitten kansojen keskuudessa lähes säännöllisesti säilyttävät erillisyytensä - mm. mustalaiset, juutalaiset ja armenialaiset. Juutalaiset ovat näistä ryhmistä mielenkiintoisin sillä he eivät ole säilyttäneet vain kulttuurista ja uskonnollista erillisyytään vaan myös geneettisen erillisyytensä. Italialainen tutkija Cavalli-Sforza osoitti jo 1979 että Euroopan juutalaiset (Ashkenazi- ja Sefardijuutalaiset) muistuttavat geneettisesti enemmän Lähi-Idän asukkaita kuin eurooppalaisia.
Kysymys kuuluu, miten juutalaiset ovat diasporassakin säilyneet vuosituhansia erillisenä ryhmänä. Onko eristäytyminen ollut omavalintaista vai onko esimerkiksi kristittyjen ja muslimien anti-semitismi aiheuttanut tämän eristäytymisem ? Miksi juutalaiset ovat vain hyvin harvoin solmineet avioliittoja eriuskoisten kanssa, vaan ovat harjoittaneet tiukkaa endogamiaa.
Rinnan tämän keskustelun kanssa on käyty keskustelua juutalaisuuden luonteesta. Juutalaiset historioitsijat (mm. Netanyahu) ovat väittäneet että juutalaisuus on yksi universalistinen uskonto muiden vastaavien uskontojen joukossa, että juutalaisuus on avoin uusille käännynnäisille ja että juutalaisuus kannattaa kaikkien ihmisten veljeyttä. Juutalaisuuden tutkija Kevin MacDonald sen sijaan väittää juutalaisuuden olevan yhden ryhmän sisäryhmäideologia, joka on vain puettu uskonnon muotoon.
MacDonald osoittaa kirjoissaan (A People That Shall Dwell Alone: Judaism As a Group Evolutionary Strategy ja Separation and Its Discontents Toward an Evolutionary Theory of Anti-Semitism) melko vakuuttavaasti Immanuel Kantia ja monia juutalaisia uskonnollisia lähteitä lainaten että juutalaisuus on ensi sijassa sisäryhmäideologia. Uskonnon rooli on lopulta sekundäärinen: Espanjan juutalaisten pakosta kääntyessä kristinuskoon 1200-luvulla heitä alettiin kutsua uusiksi kristityiksi. Uudet kristityt kieltäytyivät kuitenkin kategoorisesti avioliitoista vanhojen kristittyjen kanssa ja tämä käytäntö on jatkunut jossain - tosin harvoissa - tapauksissa nykyaikaan asti. Uudet kristityt muodostivat endogaamisen sisäryhmän ja oman sisäryhmäidentiteetin. Uudet kristityt saivat noepeasti merkittävän aseman Espanjan hovissa, hallinnossa ja katolisessa kirkossa.
Samoin toimivat eräät Ottomaanien ajan juutalaiset, jotka kääntyivät muslimeiksi 1500-luvun Salonikissa. Näihin päiviin asti nämä "salonikilaiset" ovat eläneet endogaamisessa yhteisössä Istanbulin keskustassa. Salonikilaiset ovat päässeet pienestä lukumäärästään huolimatta hyvään asemaan jopa Turkin armeijassa ja hallituksessa. Katso wikipedian artikkeli ja Steve Sailerin artikkeli näistä salonikilaisista.
MacDonald väittää että juutalaisten moraali on aina ollut täysin partikularistinen - omia pitää auttaa mutta kristittyjen huijaaminen on kunniakas teko. Vastakkaisista väitteistä huolimatta käännynnäisiä on ollut äärimmäisen vähän ja heidän asemansa juutalaisyhteisössä oli äpärääkin alempi. Geneettinen erillisyys todistaa omalta osaltaan käännynnäisyyden harvinaisuuden. Immanuel Kantin mukaan juutalaiset ovat itse valinneet paikan muun ihmiskunnan ulkopuolella - heille moraalinen imperatiivi päteekin vain toisia juutalaisia kohtaan.
Juutalaiset ovat tyypillisesti esittäneet itsensä vainojen viattomiksi uhreiksi - sen sijaan MacDonald osoittaa että juutalaisten kärsimykset ovat ainakin osittain seurausta siitä miten juutalaiset kohtelivat puolalaisia maaorjia ja espanjalaisia talonpoikia toimiessaan välimiehinä kansan ja valtaapitävien välillä. Juutalaiset kantoivat Puolassa veroja ja maksuja kuninkaan ja aatelisten puolesta ja vuokrasivat maatiloja aatelisilta pitäen maatiloilla maaorjia. Tämä välimiehen roolin ottaminen ei perustunut siihen ettei muita rooleja olisi ollut valittavissa - välimiesrooli sopii juutalaisille kuin nappi silmään, koska heidän uskontonsa suvaitsi ja jopa palkitsi kristityn rahvaan kiusaamista.
MacDonaldin mukaan inkvisitio ja muu anti-semitismi oli kristittyjen rationaalinen tapa käydä resurssitaistelua juutalaisia vastaan - taistelua jossa juutalaiset olivat älykkyytensä, ryhmäkoheesionsa ja ja vallanpitäjien tuen takia hyvin vahvoilla. Mielenkiintoista on että myös moni juutalainen - varsinkin moni sionisti - totesi itse että anti-semitismi oli seurausta juutalaisten omista teoista.
Kun natsit alkoivat puhua arjalaisen rodun puhtaudesta - ja espanjalaiset kristityt jo ennen tätä veren puuhtaudesta - tämä kristittyjen rotuideologia ja endogamian vaatiminen oli MacDonaldin mukaan pitkälti peilikuva juutalaisten jo paljon aiemmin - vähintään Joosuan ajoista - harjoittamasta endogamiasta ja rotuideolgiasta. Juutalaisten rotuideologiahan suosi samanlaisia etnisiä puhdistuksia Palestiinassa juutalaisten saapuessa Luvattuun Maahan kuin mitä natsit toteuttivat Puolassa, Valko-Venäjällä, Liettuassa ja Ukrainassa. Etnisten puhdistusten vaatimukset palestiinalaisalueilla ovat olleet toistuvia nyky-Israelissakin.
MacDonaldin teoria on ristiriidassa juutalaisten historioitsijoiden (mm. Netanjahu) käsityksen kanssa joiden mukaan juutalaisuus on kuin mikä tahansa uskonto joka ottaa vastaan käännynnäisiä ja jonka moraali painottaa ihmisten veljeyttä. MacDonaldin esittämä vahva evidenssi asettaa juutalaisten historioitsijoiden väitteet kuitenkin vahvasti kyseenalaiseksi.
MacDonald on todella tutustunut aiheeseensa perusteellisesti. MacDonaldin kirjan teoreettinen viitekehys on Tajfelin sosiaalisen identiteetin teoria ja nykyaikainen evoluutioteoria ja ryhmävalinta. MacDonaldin geenikeskeinen lähestymistapa ryhmävalintaan tosin hieman herättää epäilyä, mutta lopulta MacDonaldin teoria on minusta pääosin linjassa Boydin ja Richerssonin kulttuurisen ryhmävalinnan teorian ja geeni-kulttuuri-koevoluution viitekehyksen kanssa.
Hyvän esimerkin juutalaisesta geeni-kulttuuri-koevoluutiosta MacDonald antaa minusta siinä miten ashkenasit suosivat lähisukulaisten avioliittoja. Ashkenasien kulttuuriset normit näin olleen kasvattavat perheenjäsenten sukulaisuutta ja vahvistavat kulttuurivalinnan luomaa ryhmäkoheesiota sukulailaisvalinnan luomalla altruismilla. Samaan suuntaan vaikuttaa se että erilliset ashkenasi-yhteisöt ovat keskenään varsin eristyneitä. Aviopari valitaan yleensä omasta seurakunnasta (synagoogasta).
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti