perjantaina, tammikuuta 26, 2007

Kunniankulttuuri

Kunniankulttuurilla tarkoitetaan kulttuuria jossa on seuraava normi:

Jos joku loukkaa sinua, eikä pyydä anteeksi, sinun on kostettava kokemasi vääryys. Ellet kosta, menetät kunniasi.

Kun venäläinen lentokone pari vuotta sitten putosi Etelä-Saksassa lennonjohdon huolimattomuuden takia, ja sveitsiläinen lennonjohdosta vastaava yhtiö ei pyytänyt uhrien läheisiltä anteeksi, perheensä menettänyt kaukaasialainen tappoi lennonjohtajan. Kun kostajan veljeä haastateltiin TV:ssä, veli totesi että hänen veljensä oli pakko kostaa, koska anteeksipyyntöä ei saatu.

Kunniankulttuuri syntyy todennäköisesti alunperin tilanteessa jossa loukkauksen kohde ei voi luottaa siihen että viranomaiset huolehtivat rikollisten rankaisemisesta, koska yhteiskunnassa vallitsee laittomuus tai koska eletään ns. rajamaalla johon valtion suvereniteetti ei vielä ulotu.

Esimerkkinä kunniankulttuurista mainitaan usein USA:n Etelä-Valtioiden kulttuuri tai arabikulttuuri. Myös aristokraateilla on kunniankulttuuri: jos aristrokaatin kunniaa loukataan, aristokraatin on haastettava loukkaaja kaksintaisteluun. Loukkaajan on hyväksyttävä haaste tai hän menettää kunniansa. Hienointa aristokratian kunniankulttuuria edustaa minusta Balin aateliston puputan.

Kun kunniankulttuuri on kerran syntynyt, se ei helposti väisty, vaikka olosuhteet muuttuisivatkin. Syy on selvä: jos yksi yhteisön jäsen poikkeaa kunniankulttuurin velvoitteista ja jättää kostamatta, hän aiheuttaa häpeän itselleen ja koko perheelleen. Häpeällinen teko vaatii että kunnian kulttuurista poikkeaja erotetaan perheestä. Muuten koko perheen kunnia menee ja perhe eristetään yhteisöstä

Suomessa kunniankulttuuria ei ole ollut kuin mustalaisilla. Sitä ei ole tarvittu, eikä kirkko ja valtio ole kostamista hyväksynyt. Suomessa viranomaiset ovat pääsääntöisesti kyenneet pitämään yllä laillisuutta. Nykyään tilanne Suomessakaan ei enää ole sama, kun jotkut maahanmuuttajaryhmät tuovat kunniankulttuurin Suomeen. He esimerkiksi kieltävät sisariaan seurustelemasta suomalaisten poikien kanssa.

Minulla ei ole mielipidettä siihen onko kunniankulttuuri hyvä vai huono asia. Mutta minusta suomalaisen miehen pitää korjata käsityksiään, jotta kyekenemme ottamaan uuden globaalin tilanteen haasteet vastaan. Meidän ei pidä hyväksyä sitä että sisaremme tai tyttäremme menee naimisiin miehen kanssa, joka ei hyväksy poikaamme omalle tyttärelleen aviomieheksi, koska se on vastoin hänen kunniaansa. Meidän ei tule alistua omassa maassamme toisen luokan kansalaisiksi vaan ottaa vaarin omasta kunniastamme.

Jos olet eri mieltä, olet minun silmissäni kunniaton luuseri.

9 kommenttia:

Kami kirjoitti...

"Suomessa kunniankulttuuria ei ole ollut kuin mustalaisilla. Sitä ei ole tarvittu, eikä kirkko ja valtio ole kostamista hyväksynyt."

Tämä on väärin sikäli kun ymmärrän, muistan lukeneeni jostain Suomen rikoshistoriaa käsitelleestä artikkelista että esim. verikosto oli osa Suomalaista käytäntöä. Jos joku vuodatti sinun perheesi verta, sinulla oli oikeus vuodattaa hänen tai jonkun hänen perheensä jäsenen verta.

Mitään muuta viittausta moiseen en ole tosin koskaan nähnyt. Muistan vain että se artikkeli tosiaan käsitteli rikollisten kirjausta tms.

Jukka kirjoitti...

Kiitos tiedosta ! Olisi mielenkiintoista tietää milloin verikostoa on esiintynyt.

IDA kirjoitti...

Mielenkiintoinen artikkeli aiheesta:

http://www.uwgb.edu/DutchS/PSEUDOSC/TOXICVAL.HTM

Steve Dutchilla on tuolla sivuillaan myös muita hyviä juttuja, jos et ole vielä tutustunut.

Anonyymi kirjoitti...

Kunniakulttuuri lienee tyypillistä kaikille ihmisryhmille. Suomessa se ei vain ole näkyvästi esillä. Ajatus kostosta tulee kyllä suomalaisenkin mieleen helposti, jos sen syystä saadun rangaistuksen ja syyn välillä vallitsee epäsuhta. Jos somalit tappavat sisaresi ja pääsevät tilanteesta ehdonalaisella, mietitkö kostoa. Todennäköisesti.
Jos kostat satunnaiselle somalille riistämällä tämän hengen, koston kierre todennäköisesti alkaa. Oikeuslaitos voi tietysti estää kostokulttuurin puhkeamisen rangaistuksin, jotka tyydyttävät uhrien omaisia.

Kunniakulttuuri elää arkielämässä myös työpaikoilla. Esimerkiksi valtion hallinnossa tapahtuu käsittämättömiä nimityksiä ja moni tuntee itsensä syrjäytetyksi aiheetta. Kosto tässä tapauksessa on pahimmillaan laiskottelu ja parhaimmillaan irtisanoutuminen. Yksityisellä sektorilla käsittämättömät nimitykset hyväksytään helpommin. Julkishallinnossa henkilöstöpolitiikan väärinkäytökset ovat vaikeammin hyväksyttävissä, koska julkishallinnon oletetaan olevan erityisen oikeudenmukaisen.

Kami kirjoitti...

Koitin etsiä netistä tietoa asiasta, mitään ei löytynyt. Liekkö sitten ollut ihan huuhaa-juttua.

Jukka kirjoitti...

Anonymous,

Keskeinen pointti kunniankulttuurissa on luullakseni se että ei riitä että mietit kostoa, vaan sinun velvollisuutesi on kostaa. Jos et kosta, pilaat kunniasi ja perheesi kunnian.

Kun menetät kunniasi, kukaan ei enää voi olla kanssasi tekemisissäsi. Joudut rangaistuksen kohteeksi. Sinua tuskin tapetaan mutta kukaan ei ottaisi sinua sisarelleen mieheksi.

Se että ihmiset kostavat toisilleen ei ole vielä kunniankulttuuria. Koska aina kun ensimmäinen suuttumus laskee, voi ajatella

"Väärin mikä väärin mutta jos kostan kärsin eniten itse".

mutta kunniankulttuuria noudattavan "logiikka" menee taas näin

"Kostan koska olen vihainen ja koska minun on pakko kostaa. Ellen kosta, kärsin eniten itse."

Kostajan ystävät ajattelevat

"Häntä on loukattu. Ellei hän nyt kosta, häneen ei voi enää luottaa ja hän on häpäissyt koko perheensä kunnian. En voi enää olla hänen ystävänsä."

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Jukka kirjoitti...

"Muslimien murhaaminen on selvää suomen kieltä. Miksi turhaan keksiä kiertoilmaisuja tai kierrellä totuutta? Jos joku sanoo, että muslimiongelma häviää murhaamatta lukuisia muslimeja, hän kärsii joko älyllisestä epärehellisyydestä tai poliittisesta korrektiudesta."

En ole missään tapauksessa samaa mieltä. Jos Suomi vapaaehtoisesti on ottanut ihmisiä tänne - kysehän ei ole mistään aseellisesta hyökkäyksestä - niin ei voi ihmisiä ruveta tappamaan.

Melkein joudun poistamaan sinun kommenttisi - valitan.

Paju kirjoitti...

Ainakin Anu Koskivirran väitöskirjassa "Sisäinen vihollinen - Henkirikos ja kontrolli Pohjois-Savossa ja Karjalassa Ruotsin vallan ajan viimeisinä
vuosikymmeninä" mainitaan verikostoperinteen sinnitelleen Itä-Suomen syrjäkolkissa varsin pitkään.
http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/hum/histo/vk/koskivirta/

Samoin Pia Letto-Vanamon toimittamassa "Suomen oikeushistorian pääpiirteet" -kirjassa kerrotaan, että sukuvallan aikana Suomessakin oli käytössä verikosto. Verikoston ohella käytettiin korvaussakkoa hyvittämään teko. Rikoksentekijän suvun oli myös mahdollista irtisanoutua rikollisesta, jolloin kosto kohdistettiin vain tekijään,
ei keneen tahansa suvun jäseneen.

Kumpikaan teos ei kuitenkaan kovin laajasti ilmiötä esittele.

Kyse saattaa kuitenkin ollut ennemmin *oikeudesta* verikostoon, kuin *velvollisuudesta*. Ehkä tätä heijastaa myöhempään kirjoitettuun lainsäädäntöön otettu ns. rauhattomaksi julistaminen. Valtiollisen oikeusjärjestelmän piiristä karannut henkirikoksen tekijä voitiin julistaa rauhattomaksi, mikä riisti rikolliselta lainsuojan ja laillisti yksityisen (veri)koston.

Pääosin verikosto oli siis käytössä ennen valtion ja kirkon aseman vahvistumista. Syrjäseuduilla, esivallan ulottumattomissa perinne kuitenkin jossain määrin säilyi.