Bali

Olen aiemmin puhunut aika paljon kolmesta yhteisöstä - juutalaisista, amisheista ja hutteriiteista.

Ortodoksijuutalaiset - varsinkin hasidit - , hutteriitit ja amishit edustavat tietynlaista äärimmäistä yhteisöllisyyttä siinä mielessä, että nämä yhteisöt ovat hyvin voimakkaasti yksilön toimintaa rajoittavia. Moraalisäännöt ovat tiukkoja ja pikkutarkkoja. Ulkopuolisista ne vaikuttavat usein jopa täysin mielivaltaisilta - kuten amishien säännöt, jotka kieltävät autot, valtakunnan sähkön yms. mutta sallivat vesisängyn. Toisaalta ko. yhteisöt ovat taloudellisesti varsin tehokkaita ja kykenevät hyvinkin koordinoituun yhteistyöhön. Syntyvyys on erittäin korkea - paljon korkeampi kuin kehitysmaissa - ja yhteisöstä eroaminen on vähäistä. Joten ko. yhteisöt kasvavat hyvin nopeasti.

Huteriitit, amishit ja ortodoksijuutalaiset ovat mielenkiintoisia äärimmäisyydessään mutta heiltä voi varmasti oppiakin jotain. Taloustieteilijätkin, kuten Samuel Bowles tai Ernst Fehr, ovat kiinnostuneita näistä ryhmistä tutkiessaan julkishyödykkeiden tuottamisen ongelmia.

Toinen ryhmä yhteisöjä, joka minua on kauan kiinnostanut, ovat erilaiset sotilaallis-aristokraattiset yhteisöt kuten Puolan aatelisto, Balin aatelisto, Rajashtanin sotilaskasti (rajputit), Punjabin sotilaskasti (sikhit), Japanin samurait, Spartan vapaat kansalaiset jne. En ole koskaan lukenut yhtään yleisesitystä näistä ryhmistä - mutta käsitykseni on että nämä yhteisöt harjoittavat kaikki jonkinlaista äärimmäistä uhrautumista ja eräänlaista kunnian kulttuuria. Äärimmäistä uhrautumista tapahtuu ilmeisesti kuitenkin lähinnä poikkeusoloissa - uhrautuminen ei ole koko elämän läpi kulkeva punainen lanka niin kuin hutteriittien alistuminen. Normaalioloissa saatetaan elää hyvinkin kuin kuka tahansa "Homo Economicus".

Jukka O. Miettisen loistava Aasian kulttuurin kuvaus "Silmät auki Aasiassa" avasi silmäni Balin aateliston kulttuurille, jonka eräänlainen helmi on joukkoitsemurha Puputan:

Vuonna 1906 Hollannin siirtomaa-armeija otti haltuunsa Balin suurimman kaupungin ja Etelä-Balin pääkaupungin Denpasarin. Balin hallitsijasuvut ymmärsivät valtansa päättyneen. Heillä oli olemassa vain yksi vaihtoehto reagoida - itsemurhataistelu eli puputan. "Taisteluun" osallistui koko hovi pieniä lapsia myöten.

Kun Denpasarin kaupunki oli valloitettu, hovin jäsenet marssivat juhla-asuissa upeina saattueina aseinaan rituaalitikarit. Saattuet kävelivät rauhallisesti hollantilaisia vastaan pysähtymättä - hollantilaiset avasivat tulen. Hallitsijat tulivat ensimmäisessä aallossa, sitten vaimot lapset sylissään, sitten nuoret hallitsijan 12-vuotiaan veljen johdolla. Kaikki ammuttiin - balilaiset tappoivat pikkulapset itse tikareilla.

Etelä-Balin koko hovi tuhoutui viimeistä jäsentä myöten. Uhri ei jäänyt kuitenkaan turhaksi. Ranskalainen lehtimes näki tapahtuman ja raportoi asiasta Euroopan lehtiin. Hollantilaisten maine siirtomaaisäntinä kärsi tietysti tästä. Tapahtuman jälkeen hollantilaiset suhtautuivat balilaisiin hyvin varovaisesti - he ilmeisesti ymmärsivät että kyseessä oli jalo kansa jonka reaktiot huonoon kohteluun voivat olla arvaamattomat. Balista tuli Hollannin mallisiirtomaa.

Työyhteisö ja monikulttuurisuus behavioristisen taloustieteen näkökulmasta

Bowles käsittelee Microeconomics-kirjassaan työryhmän toimintaa - erityisesti sitä miten työryhmän jäsenet saadaan toimimaan tehokkaasti eli puhaltamaan yhteiseen hiileen. Ellet ymmärrä matematiikka, ohita allaolevat kaavat.

Bowles yksinkertaistaa hiukan tilannetta ja olettaa että työryhmän työn tulos jaetaan työryhmän jäsenten kesken. Esimerkki voisi olla viiden työntekijän softatalo tai rakennusyritys, jossa kaikki työntekijät omistavat 20 % yrityksestä. Oletetaan yksinkertaisuuden vuoksi että työn tulos jaetaan tasan ja että kaikki työntekijät tekevät samaa työtä.

Yrityksen tulos T on siis työntekijöitten tekemän tuloksen ti summa miinus kiinteä kustannus k

T = t1 + t2 + t3 + t4 + t5 - k

Jokainen työntekijä pyrkii sihen että tulos T olisi mahdollisimman suuri. Jokaisen halua tehdä työtä rajoittaa kuitenkin laiskuus, vapaa-ajan harrastukset, uni, perhe yms. Joten kukin työyhteisön jäsen i maksimoi pelkän T:n sijasta omaa etuaan Ui, joka on summa yhteisestä edusta jaettuna viidellä T/5 minus se vaiva joka tuloksen tuottamisesta henkilölle on. Kaava voisi olla vaikkapa seuraava:

Ui = T/5 - a * ti ^ 2 = (t1 + t2 + t3 + t4 + t5 - k)/5 - a * ti ^ 2

Jos tässä olisi koko tarina niin kuin klassisen taloustieteen mukaan pitäisi olla, pienellä osittaisdervivoinnilla (katso liite) selviäisi että työryhmän jäsen tuottaa huomattavasti vähemmän kuin jos hän toimisi yksin - eli maksimoisi funktiota

Ui = ti - k - a * ti ^ 2

Todellisuudessa Bowlesin mukaan tässä ei kuitenkaan ole koko tarina - todellisuudessa työryhmän jäsen pyrkii maksimoimaan vapaa-ajan ja oman taloudellisen tuloksensa lisäksi jotain muuta. Bowles puhuu sosiaalisista preferensseistä:

1. Työryhmän jäsen haluaa että muutkin työryhmän jäsenet ("kaverit") saisivat mahdollisimman paljon rahaa

2. Työryhmän jäsen haluaa että toiset ryhmän jäsenet arvostaisivat hänen työtään

3. Työryhmän jäsen tuntee syyllisyyttä tai häpeää muitten työyhteisön jäsenten edessä ellei onnistu tekemään omaa osuuttaan

4. Työryhmän jäsen halveksii niitä työryhmän jäseniä jotka eivät tee omaa osuuttaan. Halveksiminen aiheuttaa halveksunnan kohteessa häpeän tunteen ja halveksunta toimii siinä mielessä rangaistuksen tavoin.

Nämä sosiaaliset preferenssit ovat välttämättömiä jotta työryhmä voisi onnistua työssään. Työyhteisö ei ole vain viiden omaa etuaan ajavan ihmisen ryhmä vaan "porukka".

Mitä heterogeenisempi työyhteisö on sitä epäselvempi käsitys työyhteisön jäsenillä on siitä, millaiset sosiaaliset preferenssit toisilla työryhmän jäsenellä on. Näin ollen sosiaalisten preferenssien (moraalin tunteiden) työtulosta T parantava vaikutus on heikompi heterogeenisessa kuin homogeenisessa yhteisössä. Tämä siis siitäkin huolimatta, vaikka työryhmän jäsenet olisivat 100 %:n suvaitsevaisia eivätkä millään lailla vierastaisi erilaisten ihmisten ottamista mukaan "porukkaan".

Liite

Jos työryhmän jäsen i maksimoi funktiota

U = T/5 - a * ti ^ 2 eli U = ( t1 + … + t5 )/5 - k - a * ti ^ 2,

maksimipiste saadaan osittaisderivoinnilla ti:n suhteen. Saadaan

ti = 1 / 10a

Jos i toimii yksin eli maksinoisi funktiota

U = ti - k - a * ti ^ 2,

saadaan

ti = 1 / 2a.

Näin ollen henkilö i tekee uusklassisen taloustieteen oletuksin (Homo Economicus) huomattavasti enemmän työtä (1/2a) toimisessaan yksin kuin toimiessaan ryhmässä (1/10a).

Häpeä ja syyllisyys

Samuel Bowles käsittelee Microeconomics kirjassaan vapaamatkustajan ongelmaa julkishyödykkeen tuottamisessa.

Wikipedia tarjoaa esimerkkejä julkishyödykkeistä:

"Esimerkki julkishyödykkeestä ja niihin liittyvistä ongelmista on pato, josta hyötyy jokaikinen maanviljelijä, joka sen takana on. Jotta padon voisi rakentaa, tarvitaan sille rahoitus, jota voi kuitenkin olla vaikea saada maanviljelijöiltä vapaaehtoisesti. Moni maanviljelijä voisi yrittää vapaamatkustajaksi väittäen, ettei juurikaan tarvitse patoa eikä siten suostu maksamaan sitä. Joku maanviljelijä saattaisi väittää päättäneensä ryhtyä viljelemään riisiä, joten pato itse asiassa haittaisi hänen toimintaansa. Muita julkishyödykkeitä ovat esimerkiksi tiet, katuvalot, laki, sotilaallinen puolustus, palokunta, majakat, puhdas ilma ja muut ympäristön tarjoamat "hyödykkeet", informaatiohyödykkeet kuten ohjelmistokehitys (varsinkin avoin) sekä monet keksinnöt."

Itse olen käsitellyt kahta julkishyödykettä - wikipediaa ja kansanmurhaa.

Taloustieteiljä Samuel Bowles toteaa että julkishyödykkeen tuottamisen selittäminen on vaikeaa uusklassiselle taloustieteelle. Selitys (proksimaattinen selitys) perustuu Bowlesin mukaan suurelta osalta moraalin tunteisiin kuten vastavuoroisuuteen (kiitollisuuden velan tunteeseen), häpeän tunteeseen ja syyllisyyden tunteeseen.

Käsi sydämelle - jokainen rehellinen ihminen ymmärtää että moni asia tulee ihmisyhteisössä hoidettua koska ihmiset kokevat syyllisyyttä jos eivät tee omaa osuuttaan. Uusklassinen taloustieteilijä tietysti sanoo että "oma osuus" ja "syyllisyys" eivät ole taloustieteen termejä, mutta on Bowlesin mielestä väärässä.

Pyhimyksen olemus

Saksalainen poliittinen teoreetikko Carl Schmidt on sanonut että politiikassa on kysymys ystävyydestä ja vihollisuudesta - ei hyvästä ja pahasta, joka on etiikan aluetta.

Jos ihminen sanoo että Suomen on otettava joka vuosi kymmenen tuhatta afrikkalaista maahanmuuttajia, koska kaikilla on oikeus parempaan elämään, sanoja on ehkä naivi ja tyhmä. Mutta hän voi vaihtoehtoisesti olla - Samuel Bowlesin määritelmän mukainen - pyhimys.

Äärimmäisessä tapauksessa hän ajattalee - tai pikemmin tuntee - että tasa-arvo on maailman tärkein asia. Tärkeämpi kuin lastemme tulevaisuudessa ja katujen turvallisuus.

Ko. ihminen on tuskin kuitenkaan paha. Päinvastoin hän on todennäköisesti hyvä ihminen.

Mutta hän on äärimmäisen vaarallinen. Hän on valmis hyvyydessään tekemään Suomesta Zimbabwen kaltaisen helvetin.