Ruukinmatruuna väitti jonkin aikaa sitten muuten loistavassa postauksessaan että reiluus on realiteettien edessä vain tyhjä iskusana ilman substanssia.
Ihminen ajaa tämän teorian mukaan egoistisesti omaa etuaan egoistien täyttämässä maailmassa, taipuu vahvemman edessä ja polkee heikompaansa. Tämä perinteisten taloustieteilijöiden ja liberaalien perusoletus - voisi ehkä jopa sanoa haave pahasta maailmasta - on se teoria, johon perustuu Macchiavellin ajattelu ja Suomen sodanjälkeinen ulkopolitiikka. Paasikivi ja Kekkonen olivat Macchiavellin oppilaita.
En kiistä etteikö Paasikivi ollut suuri valtiomies. Siinä kontekstissa jossa Suomi toimi vuonna 1946 - 1956 reiluudella ja hyvällä tahdolla ei ollut paljon tilausta. Eikä ollut Kekkosenkaan aikaan.
Mutta väitteet, että
reiluudella ei ole mitään paikkaa maailmassa
ja että
ihminen pärjää aina parhaiten kun taipuu (väki)vallan edessä
eivät päde yleisesti. Eivät aina eivätkä kaikkialla. Toki joskus (usein) ja jossain.
Sekä laboratoriotilanteessa että todellisuudessa ihmiset jakavat resursseja toisilleen vaikka heillä ei olisi siihen mitään pakkoa eivätkä he saisi siitä mitään etua. Samoin ihmiset edellyttävät toisilta ihmisiltä oikeudenmukaisuutta ja reiluutta.
Ihmiset rankaisevat pahan tekijöitä jopa silloin kun pahuus ei kohdistuu heihin itseensä. Ihmiset puolustautuvat vääryyttä vastaan ja kostavat heihin kohdistuvan vääryyden, vaikka väärintekijä olisi heitä monin verroin vahvempi ja jopa tuhoaisi heidät. Ihmiset tietävät että heitä rangaistaan, jos he toimivat epäreilusti, vaikka rankaisijalle olisi siitä oleellista haittaa
Rationaalinen ihminen ottaa ihmisten luontaisen reiluuden ja kunnian tunnon huomioon:
Rationaalinen työnantaja tietää, ettei hän voi maksaa kahdelle ihmiselle A ja B jatkuvasti samaa palkkaa, jos A tekee paljon enemmän työtä kuin B. Tai voi, mutta seurauksena on työyhteisön ilmapiirin tulehtuminen.
Mm. behavioristinen taloustieteilijä Ernst Fehr on tutkinut reiluutta.
Reiluutta tutkitaan laboratorio-oloissa mm. panemalla joukko ihmisiä pelaamaan ns. ultimatum-peliä:
Ultimatum-pelissä on kaksi pelaaja A ja B jotka tekevät siirron peräkkäin - ensimmäisenä A ja toisena B. A saa jakaa summan 1000 euroa itsensä ja B:n kesken niin että A saa 1000-x euroa ja B x euroa. B joko hyväksyy tai hylkää jaon. Jos hän hylkää jaon kumpikaan ei saa mitään, jos hyväksyy A saa 1000-x euroa ja B x euroa.
Taloustieteen mukaan B:n pitäisi hyväksyä jokainen tarjous x > 0. Lisäksi A tietää B:n olevan rationaalinen ja hyväksyvän kaikki tarjoukset, joten A maksimoi voittonsa antamalla pienimmän mahdollisimman summan (1 penniä) jonka B hyväksyy.
Todellisuudessa näin ei käy, vaikka A ja B pelaisivat vain kerran, A ja B eivät tuntisi toisiaan eivätkä edes näkisi toisiaan: Jos A tarjoaa liian vähän, B hylkää tarjouksen. A tietää tämän ja kulttuurista riippuen tarjoaa keskimäärin noin 300-400 euroa. Joissain kulttuureissa A tarjoaa keskimäärin jopa 600 euroa ja B hylkää lähes säännöllisesti A:n tarjouksen kun A tarjoaa alle 500 euroa !
B selvästi edellyttää tiettyä reiluutta ja A tietää tämän.
Muutetaanpa peliä vielä hieman. Sen sijaan että B kykenisi hyväksymään tai hylkäämään tarjouksen B:n on pakko hyväksyä tarjous aina. A:n tarjoama rahasumma x laskee tällöin oleellisesti harvoin kuitenkaan nollaan asti. Tätä peliä kutsutaan Diktaattori-peliksi.
Nyt peliin tuodaan kolmas osapuoli C, jolle annetaan 500 euroa ja oikeus rangaista A:ta. Rangaistus tapahtuu niin että C saa riistää A:lta osan A:n saamasta voitosta 1000-x, mutta C joutuu itse maksamaan tästä oikeudesta. Jos C riistää A:lta y euroa - raha pannaan kokonaan sivuun - C joutuu maksamaan rankaisuoikeudesta y/2 euroa.
Monet henkilöt ovat C:n roolissa valmiita luopumaan esimerkiksi kolmanneksesta omasta rahastaan voidakseen rangaista A:ta, kun A tarjoaa B:lle hyvin pienen rahasumman x.
Laboratoriokokeet on suoritettu niin että raha on todellista ja että rahasumma on merkittävä verrattuna koehenkilöiden normaaliin tulotasoon. Esimerkiksi niin että 1000 euroa vastaa koehenkilön kahden kuukauden palkkaan.
Fehrin et al tutkimukset osoittavat että ihmisellä on taipumus reiluuteen ja taipumus edellyttää muilta ihmisiltä reiluutta. Ihmiset rankaisevat toisia jotka eivät noudata reiluutta. Ihmiset myös tietävät varautua tällaisiin rangaistuksiin.
Toinen tavallaan hyvin erilainen ilmiö kuin reiluus on kunniankulttuuri. Myös kunniankulttuuri panee ihmisen käyttäytymään vastoin "rationaalisuusoletusta". Mutta palaan siihen aiheeseen toisessa postauksessa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Homo_Economicus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Homo_Economicus. Näytä kaikki tekstit
torstaina, lokakuuta 25, 2007
tiistaina, elokuuta 07, 2007
Kerjääminen, taloustiede ja Intia
Taloustiede perustuu ajatukseen että tavaralla (tuotteella) on hinta. Hinnalla on se ominaisuus, että mitä suuremman hinnan henkilö on valmis antamaan tietystä tuotteesta sitä todennäköisemmin hän saa tuotteen haltuunsa. Mutta taloustiedekin tietää että säännöistä on poikkeuksia, että kaikki ei ole mitattavissa rahassa. Ihminen saattaa esimerkiksi lopettaa käymästä verenluovutuksessa jos siitä aletaan maksaa.
Kaikki raha ei myöskään ole samanarvoista ainakaan kaikille ihmisille.
Muistan Intian matkoilta miten riksakuskit säännöllisesti pyysivät länsimaisilta matkustajilta ylenmääräisen hinnan. Arvaukseni on että hinta oli kymmenen kertaa suurempi kuin mitä intialaiset itse maksoivat. Jos maksoit pyydetyn hinnan - esimerkiksi 50 rupiaa - riksakuski otti rahan ja poistui. Tai alkoi korkeintaan kysellä tarvitsisimmeko riksaa huomisaamuksi.
Jos sen sijaan tinkasit todella pitkään ja hartaasti hinnan vaikkapa 20 rupiaan ja miehen hyväksyttyä hinnan ärtyneenä maksoit hänelle 20 rupiaa ja juomarahaa toiset 20 rupiaa, miehen kasvot olivat yhtä hymyä. Riksakuski tunsi saaneensa rahat työllään eikä huijaamalla - siksi raha tuntui arvokkaalta. Itselle jäi myös hyvä mieli.
Jos olisin antanut 5o euroa, riksakuski olisi kokenut saaneensa rahan huijaamalla. Lisäksi olisin omalla teollani viestittänyt ehkä että "kuules intian pelle - minulla on niin paljon rahaa että voin maksaa sinulle matoselle mitä vain vaikka tiedänkin että olet huijari". Joka tapauksessa rahan antaminen tinkaamatta olisi ollut toisen ihmisen nöyryyttämistä.
Nämä ajatukset tulivat mieleen kun luin Helsingissä kerjäävistä romaaneista. Uskon vakaasti että kerjääminen on useimmiten huoraamiseen verrattava ammatti, jonka pääsisältö on itsensä myyminen. Kerjäämiseen liittyy myös köyhyyden ja tunteitten teeskentely. Kerjäämällä saatu raha ei useimmiten tunnu rehellisesti ansaitulta rahalta - kerjääminen alentaa ihmisen itsetuntoa.
Intiassakin kerjäläinen ja kengänkiillottaja eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Molemmat - tai ainakin kengänkiillottaja - ovat köyhiä. Jälkimmäinen tekee kovaa rehellistä työtä, jolla hankkii pikkusiskoilleen, -veljilleen ja vanhemmilleen ruuan. Edellinen myy sieluaan.
Muistan miten minulla oli uudet kiiltävät kengät ja nälkäisen näköinen pikkupoika pyysi saada kiillottaa ne. Tarjosin hänelle työn sijaan viereisestä katukeittiöstä yksinkertaisen ruuan 20 eurosentillä. Hänen silmänsä kiilsivät pienestä lahjasta jonka sai. Kerjäläiset sen sijaan lipevät, vaativat rahaa ja roikkuvat vaatteissa. Heille ei useimmiten kelpaa ruoka. Heillä voi samaan tapaan kuin prostituoidulla olla isäntä - eräänlainen parittaja - joka ottaa suurimman osan rahasta. Ei parittajaa kiinnostaa katukeittiön pikkulounaat. Nostaakseen kerjäläistuotteensa arvoa omistaja saattaa vieläpä silpoa kerjäläiseltä kädet ja jalat.
Rahan antaminen kerjäläisille pitää yllä kerjäämisinstituutiota niin kuin prostituoidulta palvelujen ostaminen tukee prostituutiota. Kengän kiillotuttaminen 10-vuotiaalla ylläpitää sekin toki lapsityövoimaa. Väitän kuitenkin että parempi lapsen on oppia tekemään työtä jos toinen vaihtoehto on kerjääminen.
Parasta mitä intialaiselle kengänkiillottajalle voisi tarjota on rahoittaa hänelle kahden tunnin koulupäivä neljäksi vuodeksi. Lapsityövoiman väärinkäyttö ei ratkea hetkessä köyhissä maissa. Jos mustavalkoisesti keskitytään lapsityön rajoittamiseen kadun kulmissa, lapset joutuvat myymään itseään helposti hämärissä huoneissa tai kerjäläisinä. Ensimmäinen askel on saada kaikki intialaiset lapset kouluun - työn ohessa jos se on ainoa mahdollisuus. Keralan osavaltiossa lapset on saatu käsittääkseni jo kouluun Keralan osavaltion alhaisesta BKT:sta huolimatta. Kiitos kuuluu kommunistiselle osavaltiohallinolle mutta myös maharadjoille jotka aikoinaan satsasivat kansansivistykseen.
Keralalainen lukutaitoinen köyhä riksakuski loistaa hyvää itsetuntoa, kun hän ottaa turistin kädestä englanninkielisen kirjan ja lukee siitä pätkän ääneen. Lukutaidoton pohjoisintialainenkin riksakuski saattaa "lukea" jotain Lonely Planetin matkaopasta ääneen mutta vain oman kaupunkinsa osalta koska sen osan hän osaa ulkoa.
Kaikki raha ei myöskään ole samanarvoista ainakaan kaikille ihmisille.
Muistan Intian matkoilta miten riksakuskit säännöllisesti pyysivät länsimaisilta matkustajilta ylenmääräisen hinnan. Arvaukseni on että hinta oli kymmenen kertaa suurempi kuin mitä intialaiset itse maksoivat. Jos maksoit pyydetyn hinnan - esimerkiksi 50 rupiaa - riksakuski otti rahan ja poistui. Tai alkoi korkeintaan kysellä tarvitsisimmeko riksaa huomisaamuksi.
Jos sen sijaan tinkasit todella pitkään ja hartaasti hinnan vaikkapa 20 rupiaan ja miehen hyväksyttyä hinnan ärtyneenä maksoit hänelle 20 rupiaa ja juomarahaa toiset 20 rupiaa, miehen kasvot olivat yhtä hymyä. Riksakuski tunsi saaneensa rahat työllään eikä huijaamalla - siksi raha tuntui arvokkaalta. Itselle jäi myös hyvä mieli.
Jos olisin antanut 5o euroa, riksakuski olisi kokenut saaneensa rahan huijaamalla. Lisäksi olisin omalla teollani viestittänyt ehkä että "kuules intian pelle - minulla on niin paljon rahaa että voin maksaa sinulle matoselle mitä vain vaikka tiedänkin että olet huijari". Joka tapauksessa rahan antaminen tinkaamatta olisi ollut toisen ihmisen nöyryyttämistä.
Nämä ajatukset tulivat mieleen kun luin Helsingissä kerjäävistä romaaneista. Uskon vakaasti että kerjääminen on useimmiten huoraamiseen verrattava ammatti, jonka pääsisältö on itsensä myyminen. Kerjäämiseen liittyy myös köyhyyden ja tunteitten teeskentely. Kerjäämällä saatu raha ei useimmiten tunnu rehellisesti ansaitulta rahalta - kerjääminen alentaa ihmisen itsetuntoa.
Intiassakin kerjäläinen ja kengänkiillottaja eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Molemmat - tai ainakin kengänkiillottaja - ovat köyhiä. Jälkimmäinen tekee kovaa rehellistä työtä, jolla hankkii pikkusiskoilleen, -veljilleen ja vanhemmilleen ruuan. Edellinen myy sieluaan.
Muistan miten minulla oli uudet kiiltävät kengät ja nälkäisen näköinen pikkupoika pyysi saada kiillottaa ne. Tarjosin hänelle työn sijaan viereisestä katukeittiöstä yksinkertaisen ruuan 20 eurosentillä. Hänen silmänsä kiilsivät pienestä lahjasta jonka sai. Kerjäläiset sen sijaan lipevät, vaativat rahaa ja roikkuvat vaatteissa. Heille ei useimmiten kelpaa ruoka. Heillä voi samaan tapaan kuin prostituoidulla olla isäntä - eräänlainen parittaja - joka ottaa suurimman osan rahasta. Ei parittajaa kiinnostaa katukeittiön pikkulounaat. Nostaakseen kerjäläistuotteensa arvoa omistaja saattaa vieläpä silpoa kerjäläiseltä kädet ja jalat.
Rahan antaminen kerjäläisille pitää yllä kerjäämisinstituutiota niin kuin prostituoidulta palvelujen ostaminen tukee prostituutiota. Kengän kiillotuttaminen 10-vuotiaalla ylläpitää sekin toki lapsityövoimaa. Väitän kuitenkin että parempi lapsen on oppia tekemään työtä jos toinen vaihtoehto on kerjääminen.
Parasta mitä intialaiselle kengänkiillottajalle voisi tarjota on rahoittaa hänelle kahden tunnin koulupäivä neljäksi vuodeksi. Lapsityövoiman väärinkäyttö ei ratkea hetkessä köyhissä maissa. Jos mustavalkoisesti keskitytään lapsityön rajoittamiseen kadun kulmissa, lapset joutuvat myymään itseään helposti hämärissä huoneissa tai kerjäläisinä. Ensimmäinen askel on saada kaikki intialaiset lapset kouluun - työn ohessa jos se on ainoa mahdollisuus. Keralan osavaltiossa lapset on saatu käsittääkseni jo kouluun Keralan osavaltion alhaisesta BKT:sta huolimatta. Kiitos kuuluu kommunistiselle osavaltiohallinolle mutta myös maharadjoille jotka aikoinaan satsasivat kansansivistykseen.
Keralalainen lukutaitoinen köyhä riksakuski loistaa hyvää itsetuntoa, kun hän ottaa turistin kädestä englanninkielisen kirjan ja lukee siitä pätkän ääneen. Lukutaidoton pohjoisintialainenkin riksakuski saattaa "lukea" jotain Lonely Planetin matkaopasta ääneen mutta vain oman kaupunkinsa osalta koska sen osan hän osaa ulkoa.
torstaina, heinäkuuta 05, 2007
Hobbesilaisen lähestymistavan ongelmia
Markkinatalous on ollut eräs onnistuneimpia yhteiskunnallisia innovaatioita kautta aikojen. Markkinatalouden ajatus on laittaa itsekkäät yksilöt kilpailemaan keskenään ja näin saavuttamaan mahdollisimman hyvä lopputulos.
Markkinatalous perustuu David Humen havaintoon että
in contriving a system of government ... every man ought to be supposed to be a knave, and to have no other end, in all his actions, than his private interest
mikä suomeksi käännettynä tarkoittaa suunnilleen sitä että kun suunnittelemme jotain järjestelmää (yritystä, talousjärjestelmä, yhteiskuntajärjestelmää) meidän pitää olettaa että jokainen ihminen on täysin itsekäs kaikissa teoissaan. Humen ihmiskäsitys on siis hobbesilainen - ihmiset voidaan saada tekemään hyviä tekoja vain jos hyvien tekojen tekeminen hyödyttää ihmistä.
Tietyin reunaehdoin Humen ajatus on johtanut hyvin hedelmälliseen tulokseen. Markkinatalous on luonut valtavan tuottavuuden nousun luodessaan talousjärjestelmän, jossa omistajuus on hyvin määritelty omistuslainsädännöllä ja kilpailua on edistetty kilpailulainsäädännöllä.
Toisissa tilanteissa tulos ei ole ollut yhtä hyvä:
1. Uusklassinen taloustiede ennustaa itse että mm. tilanteessa joissa ns. täydelliset sopimukset eivät ole mahdollisia, optimaalista tulosta ei välttämättä saavuteta. Esimerkkinä työsopimus. Työsopimus ei normaalisti ole täydellinen: vaikka sopimuksessa voidaan sopia palkan taso siinä ei voida kuin yksinkertaisten töitten tapauksessa määritellä työntekijän suorittaman työn määrää.
2. Ihminen ei välttämättä toimi Humen itsekkyysoletuksen mukaisesti. Esimerkiksi työntekijä saattaa - saadessaan mielestään kohtuullista palkkaa - tehdä "velvolisuuden tunteesta" tai "hyvän motivaation takia" paljon enemmän kuin itsekkään toimijan oletus edellyttäisi.
Toisaalta useissa tilanteissa on todettu että mikäli yksilöä käsitellään kuin hän olisi itsekäs toimija, hän alkaa myös toimia kuten itsekäs toimija. Tästä voi olla esimerkiksi seurauksena alentunut työpanos.
Bowles toteaakin että useassa tilanteessa järkevämpää kuin rakentaa yhteiskunnan tai yrityksen säännöt ja insentiivit itsekäs toimija -oletukselle olisi rakentaa sääntöjä jotka edistävät ihmisen sosiaalisuutta ja moraalisuutta. Lakien, sääntöjen ja instituutioiden pitäisi olla sellaisia että
1. ne ihmiset, jotka luonnostaan toimivat sosiaalisesti, saisivat tilaisuuden toimia sosiaalisesti
2. ne ihmiset, jotka luonnostaan toimivat itsekkäästi, ajautuisivat sosiaalisten ihmisten kannustuksesta ja painostuksesta myös toimimaan sosiaalisesti
Minusta hyvin oleellinen huomio on se että Internet-taloudessa omistusoikeus on menettämässä osittain merkityksensä. Esimerkiksi yhä suurempi osa koodista (softasta) tehdään
avoimena lähdekoodina. Avoimen lähdekoodin projekteissa hyödykkeen tuottaja ei saa rahallsita korvausta tekemästään työstä - eikä kuluttaja maksa tuotteesta. Hyödyke tuotetaan talkoilla ja omistajuus on epäselvä.
Tällainen Internet-talous toimii hyvin eri tavalla kuin hobbesilainen systeemi. Bowlesin mukaan se muistuttaa huomattavasti enemmän roussealaista keräilijä-metsästäjä-yhteisöä kuin omistusoikeuteen perustuvaa hobbesilaista yhteiskuntaa.
Maailma ei tietenkään ole mustavalkoinen - omistusoikeudella on valtava merkitys tulevaisuuden taloudessa. Pointtini onkin enemmän juuri sanoa että maailma ei ole niin mustavalkoisen hobbesilainen kuin David Hume ja moni muu oletti -
ei talousjärjestelmä mutta ei myöskään yhteiskunta. Yhteiskunnassakin palveluiden tuottaminen voi joskus onnistua paljon paremmin ja halvemmalla yhteisöllisesti talkoina kuin valtion toiminnalla. Yhteisöllinen hyödykkeiden tuotto lisää myös ihmisten sosiaalisuutta ja vähentää vapaamatkustamista.
Katso aiemnat postaukseni tähän liittyen tästä ja tästä.
Markkinatalous perustuu David Humen havaintoon että
in contriving a system of government ... every man ought to be supposed to be a knave, and to have no other end, in all his actions, than his private interest
mikä suomeksi käännettynä tarkoittaa suunnilleen sitä että kun suunnittelemme jotain järjestelmää (yritystä, talousjärjestelmä, yhteiskuntajärjestelmää) meidän pitää olettaa että jokainen ihminen on täysin itsekäs kaikissa teoissaan. Humen ihmiskäsitys on siis hobbesilainen - ihmiset voidaan saada tekemään hyviä tekoja vain jos hyvien tekojen tekeminen hyödyttää ihmistä.
Tietyin reunaehdoin Humen ajatus on johtanut hyvin hedelmälliseen tulokseen. Markkinatalous on luonut valtavan tuottavuuden nousun luodessaan talousjärjestelmän, jossa omistajuus on hyvin määritelty omistuslainsädännöllä ja kilpailua on edistetty kilpailulainsäädännöllä.
Toisissa tilanteissa tulos ei ole ollut yhtä hyvä:
1. Uusklassinen taloustiede ennustaa itse että mm. tilanteessa joissa ns. täydelliset sopimukset eivät ole mahdollisia, optimaalista tulosta ei välttämättä saavuteta. Esimerkkinä työsopimus. Työsopimus ei normaalisti ole täydellinen: vaikka sopimuksessa voidaan sopia palkan taso siinä ei voida kuin yksinkertaisten töitten tapauksessa määritellä työntekijän suorittaman työn määrää.
2. Ihminen ei välttämättä toimi Humen itsekkyysoletuksen mukaisesti. Esimerkiksi työntekijä saattaa - saadessaan mielestään kohtuullista palkkaa - tehdä "velvolisuuden tunteesta" tai "hyvän motivaation takia" paljon enemmän kuin itsekkään toimijan oletus edellyttäisi.
Toisaalta useissa tilanteissa on todettu että mikäli yksilöä käsitellään kuin hän olisi itsekäs toimija, hän alkaa myös toimia kuten itsekäs toimija. Tästä voi olla esimerkiksi seurauksena alentunut työpanos.
Bowles toteaakin että useassa tilanteessa järkevämpää kuin rakentaa yhteiskunnan tai yrityksen säännöt ja insentiivit itsekäs toimija -oletukselle olisi rakentaa sääntöjä jotka edistävät ihmisen sosiaalisuutta ja moraalisuutta. Lakien, sääntöjen ja instituutioiden pitäisi olla sellaisia että
1. ne ihmiset, jotka luonnostaan toimivat sosiaalisesti, saisivat tilaisuuden toimia sosiaalisesti
2. ne ihmiset, jotka luonnostaan toimivat itsekkäästi, ajautuisivat sosiaalisten ihmisten kannustuksesta ja painostuksesta myös toimimaan sosiaalisesti
Minusta hyvin oleellinen huomio on se että Internet-taloudessa omistusoikeus on menettämässä osittain merkityksensä. Esimerkiksi yhä suurempi osa koodista (softasta) tehdään
avoimena lähdekoodina. Avoimen lähdekoodin projekteissa hyödykkeen tuottaja ei saa rahallsita korvausta tekemästään työstä - eikä kuluttaja maksa tuotteesta. Hyödyke tuotetaan talkoilla ja omistajuus on epäselvä.
Tällainen Internet-talous toimii hyvin eri tavalla kuin hobbesilainen systeemi. Bowlesin mukaan se muistuttaa huomattavasti enemmän roussealaista keräilijä-metsästäjä-yhteisöä kuin omistusoikeuteen perustuvaa hobbesilaista yhteiskuntaa.
Maailma ei tietenkään ole mustavalkoinen - omistusoikeudella on valtava merkitys tulevaisuuden taloudessa. Pointtini onkin enemmän juuri sanoa että maailma ei ole niin mustavalkoisen hobbesilainen kuin David Hume ja moni muu oletti -
ei talousjärjestelmä mutta ei myöskään yhteiskunta. Yhteiskunnassakin palveluiden tuottaminen voi joskus onnistua paljon paremmin ja halvemmalla yhteisöllisesti talkoina kuin valtion toiminnalla. Yhteisöllinen hyödykkeiden tuotto lisää myös ihmisten sosiaalisuutta ja vähentää vapaamatkustamista.
Katso aiemnat postaukseni tähän liittyen tästä ja tästä.
keskiviikkona, kesäkuuta 06, 2007
Taloustiede ja poikkitieteellisyys
Taloustieteellä on oma ihmiskuvansa (Homo Economicus) - tavallaan siis oma yksinkertaistettu psykologiansa - jonka perusajatuksena on että
a) ihminen maksimoi omaa utiliteettiaan (esimerkiksi rahan määrää, onnellisuutta) rationaalisesti
b) ihminen olettaa että jokainen muu ihminen toimii samalla tavalla kuin hän itse.
Ihmiskuva on luonnollisesti yksinkertaistettu, mutta taloustieteilijät ovat perinteisesti ajatelleet että Homo Economicus kuvaa tarpeeksi hyvin ihmisen toimintaa. Ko. hyvin määritellyssä ihmiskuvassa on se hyvin suuri etu että sen pohjalta voi tehdä ennusteita ihmisen taloudellisesta käyttäytymisestä.
Ongelma käsittääkseni on että taloustieeteen ennusteet ovat varsin usein osoittautuneet virheellisiksi. Ns. uusklassinen taloustiede ei ole kyennyt esimerkiksi ymmärtämään sitä miten ihmiset onnistuvat usein ratkaisemaan ns. yhteismaan ongelman tai miten ihmiset onnistuvat tuottamaan ns. julkishyödykkeitä (hyvinvointiyhteiskunta, maanpuolustus, talkoot).
Taloustiede on aiemmin ollut varsin erillinen tieteenalansa mutta viime aikoina poikkitieteellisyys on tullut taloustieteeseen:
1. Psykologi Daniel Kahneman asetti taloustieteen ihmiskuvan kyseenalaiseksi. Kahneman on ns. behavioristisen taloustieteen uranuurtajia. Behavioristiset taloustieteilijät - kuten Ernst Fehr - ovat parantaneet taloustieteen ymmärrystä esimerkiksi palkkatason vaikutuksesta tehdyn työn määrään.
2. Behavioristiset taloustieteilijät puhuvat paljon reiluudesta ja muista moraalisista tunteista. Siinä miten reiluus ja moraaliset tunteet ovat muodostuneet taloustiede on ammentanut paljon evolutiivisesta kulttuurin tutkimuksesta - erityisesti Boydin ja Richersonin tutkimuksista.
Monet behavioristiset taloustieteilijät ovat samaa mieltä Boydin ja Richersonin kanssa siitä, että moraalisten tunteiden syntyminen perustuu ryhmävalintaan (=ihmisryhmien kilpailuun ja ryhmätason valintaan).
Moraalintunteilla on oleellinen merkitys esimerkiksi siihen miten palkkataso vaikuttaa työntekijän sitoutumiseen yrityksen tavoitteisiin.
3. Jo pitkään biologialla ja taloustieteellä on ollut yhteistyötä matemaattisten menetelmien osalta. Peliteorian käyttö alkoi alunperin taloustieteessä, mutta teoreettinen biologi John Maynard Smith kehitti ns. evolutiivisen peliteorian, jota nyttemmin käytetään laajasti myös taloustieteessä.
4. Enemmän kiistanalainen on rotututkimuksen vaikutus taloustieteeseen. Mutta yhä kiistattomammalta vaikuttaa se että että kansakunnan BKT ei johdu ainoastaan talousjärjestelmästä (omistuslainsäädännnöstä, markkinoiden toimivuudesta) ja muista yhteiskunnalista syistä (esimerkiksi koulutustasosta), vaan siihen vaikuttaa myös väestön älykkyystaso ja sitä kautta rodullinen jakauma. Vanhasen ja Lynnin kirja IQ and Wealth of Nations aloitti tämän tutkimusperinteen. Se joutui aluksi kovan kritiikin kohteeksi, mutta myöhemmät arviot ovat olleet pääsääntöisesti positiivisia.
5. Sosiologit puhuvat yhä enemmän luottamuksen merkityksestä yhteiskunnan ehkä oleellisimpana piirteenä. Yhteiskunta, jossa ihmiset luottavat toisiinsa ja viranomaisiin toimii oleellisesti paremmin kuin muut yhteiskunnat. Luottamuksella on myös oleellinen merkitys kansantaloudelle. Katso poliittisen taloustieteilijän Francis Fukuyaman teesit luottamuksesta.
Kulttuurin tutkimuksella on paljon annettavaa myös luottamuksen tutkimukseen. Putnamin havainto siitä, että monikulttuurisuus vähentää luottamusta on oleellinen myös kansantalouden kannalta.
a) ihminen maksimoi omaa utiliteettiaan (esimerkiksi rahan määrää, onnellisuutta) rationaalisesti
b) ihminen olettaa että jokainen muu ihminen toimii samalla tavalla kuin hän itse.
Ihmiskuva on luonnollisesti yksinkertaistettu, mutta taloustieteilijät ovat perinteisesti ajatelleet että Homo Economicus kuvaa tarpeeksi hyvin ihmisen toimintaa. Ko. hyvin määritellyssä ihmiskuvassa on se hyvin suuri etu että sen pohjalta voi tehdä ennusteita ihmisen taloudellisesta käyttäytymisestä.
Ongelma käsittääkseni on että taloustieeteen ennusteet ovat varsin usein osoittautuneet virheellisiksi. Ns. uusklassinen taloustiede ei ole kyennyt esimerkiksi ymmärtämään sitä miten ihmiset onnistuvat usein ratkaisemaan ns. yhteismaan ongelman tai miten ihmiset onnistuvat tuottamaan ns. julkishyödykkeitä (hyvinvointiyhteiskunta, maanpuolustus, talkoot).
Taloustiede on aiemmin ollut varsin erillinen tieteenalansa mutta viime aikoina poikkitieteellisyys on tullut taloustieteeseen:
1. Psykologi Daniel Kahneman asetti taloustieteen ihmiskuvan kyseenalaiseksi. Kahneman on ns. behavioristisen taloustieteen uranuurtajia. Behavioristiset taloustieteilijät - kuten Ernst Fehr - ovat parantaneet taloustieteen ymmärrystä esimerkiksi palkkatason vaikutuksesta tehdyn työn määrään.
2. Behavioristiset taloustieteilijät puhuvat paljon reiluudesta ja muista moraalisista tunteista. Siinä miten reiluus ja moraaliset tunteet ovat muodostuneet taloustiede on ammentanut paljon evolutiivisesta kulttuurin tutkimuksesta - erityisesti Boydin ja Richersonin tutkimuksista.
Monet behavioristiset taloustieteilijät ovat samaa mieltä Boydin ja Richersonin kanssa siitä, että moraalisten tunteiden syntyminen perustuu ryhmävalintaan (=ihmisryhmien kilpailuun ja ryhmätason valintaan).
Moraalintunteilla on oleellinen merkitys esimerkiksi siihen miten palkkataso vaikuttaa työntekijän sitoutumiseen yrityksen tavoitteisiin.
3. Jo pitkään biologialla ja taloustieteellä on ollut yhteistyötä matemaattisten menetelmien osalta. Peliteorian käyttö alkoi alunperin taloustieteessä, mutta teoreettinen biologi John Maynard Smith kehitti ns. evolutiivisen peliteorian, jota nyttemmin käytetään laajasti myös taloustieteessä.
4. Enemmän kiistanalainen on rotututkimuksen vaikutus taloustieteeseen. Mutta yhä kiistattomammalta vaikuttaa se että että kansakunnan BKT ei johdu ainoastaan talousjärjestelmästä (omistuslainsäädännnöstä, markkinoiden toimivuudesta) ja muista yhteiskunnalista syistä (esimerkiksi koulutustasosta), vaan siihen vaikuttaa myös väestön älykkyystaso ja sitä kautta rodullinen jakauma. Vanhasen ja Lynnin kirja IQ and Wealth of Nations aloitti tämän tutkimusperinteen. Se joutui aluksi kovan kritiikin kohteeksi, mutta myöhemmät arviot ovat olleet pääsääntöisesti positiivisia.
5. Sosiologit puhuvat yhä enemmän luottamuksen merkityksestä yhteiskunnan ehkä oleellisimpana piirteenä. Yhteiskunta, jossa ihmiset luottavat toisiinsa ja viranomaisiin toimii oleellisesti paremmin kuin muut yhteiskunnat. Luottamuksella on myös oleellinen merkitys kansantaloudelle. Katso poliittisen taloustieteilijän Francis Fukuyaman teesit luottamuksesta.
Kulttuurin tutkimuksella on paljon annettavaa myös luottamuksen tutkimukseen. Putnamin havainto siitä, että monikulttuurisuus vähentää luottamusta on oleellinen myös kansantalouden kannalta.
torstaina, huhtikuuta 05, 2007
Puistojen sulkeminen ja Homo Economicus
Muutama ajatus Oulun puistokiistaan liittyen - perustuen osittain omiin kokemuksiin Kallion Karhupuiston siistimisestä "pehmeillä" mekanismeilla:
Bowlesin ja kumppaneitten toimittamassa Moral Sentiments and Material Interests kirjassa on mielenkiintoista juttua siitä miten lainkuuliaisuutta (veronkierron välttäminen, roskaamisen välttäminen, rikollisuuden välttäminen) on yritetty edistää - sekä siitä missä on onnistuttu tai epäonnistuttu ja miksi.
Homo Economicus teorian pohjalta kehiteltiin jossain vaiheessa ajatus että rikollinen maksimoi omaa utiliteettiaan jolloin rikoksia tehdään, kun hyöty (B) on suurempi kuin rangaistus (C) kertaa kiinnijäämisriski (R)
B > C * R
Tällä sitten perusteltiin kovia rangaistuksia. Malli ei kuitenkaan ole oikein toiminut. Kiinnijäämistodennäköisyyden nostaminen kyllä hiukan vaikuttaa rikollisuuteen. Mutta rangaistusten suuruus vaikuttaa todella vähän. Vastakkainen mallikaan jossa rikollisuuteen tartutaan sallivuudella ja ymmärtämyksellä ei sekään toimi.
Rankaiseminen toimii erityisen huonosti alempien sosiaaliryhmien alueella, koska poliisi / oikeuslaitos katsotaan edustavan ulkopuolista ja vihamielistä tahoa. Rankaiseminen toimii myös erittäin huonosti jos se kohdistuu koko ryhmää kohtaan - vertaa puiston sulkeminen Oulussa nuorisolta, mikä koetaan (epäoikeudenmukaisena) rankaisuna koko porukkaa kohtaan. Rangaistus toimii paljon paremmin jos se kohdistuu vain selkeästi määriteltyä poikkeavaa/rikollista pientä yksilöjoukkoa kohtaan.
Vahvan vastavuoroisuuden teorian mukaan ihmiset hyväksyvät ja tukevat rankaisemista kun se kohdistuu poikkeavasti / rikollisesti toimivaan vähemmistöön. Mutta jos se kohdistuu koko porukkaa kohtaan tai jos rangaistuksen antaja tai poliisi koetaan ulkopuoliseksi, rankaiseminen ei toimi.
Chicagon alempien sosiaaliluokkien asuma-alueilla rikollisuuden torjuntaa ja jopa rikosten selvittämistä on alettu yksityistää/yhteisöllistää. Kun poliisi koetaan ulkopuolisena on parempi että yhteisö hoitaa asian jotenkin itse - tietysti poliisin tukemana ja lain rajoissa.
Muistuu mieleen miten Kalliossa toimittiin Karhupuiston siistimisessä. Kun asuin siinä vierellä keskustelin usein ihmisten kanssa siitä ongelmasta että alkoholistit ovat vallanneet puiston. Esitin mielipiteenäni että poliisin pitäisi poistaa puliukot, mihin varsinkin vanhemmat työläistaustaiset kalliolaiset vanhat naiset suhtautuivat hyvin kielteisesti. Poliisi edusti heille ilmeisesti samaa porukkaa kuin 1918 Kallioon tulleet saksalaiset ja valkoiset. Vihollista. Alkoholistit sen sijaan olivat omia.
Kaupunki hoiti asian hyvin. Puistoa alettiin suunnitella niin että me asukkaat osallistuimme siihen tai ainakin koimme osallistuvamme. Sitten penkit poistettiin puistosta ja puisto kunnostettiin ja asukkaita otettiin mukaan puiston hoitamiseen. Tai pikemmin puston hoitaminen annettiin kokonaan asukkaille. Puisto siirtyi asukkaitten "omistukseen" ja penkit palautettiin. Poliisi harjoitti suht diskreetisti nollatoleranssia alkoholistien suhteen - kenenkään ei annettu istua puistossa. Tässä vaiheessa kukaan ei enää suhtautunut alkoholistien poistamiseen negatiivisesti ilmeisesti koska kyseessä oli asukkaitten oma puisto.
Se oli hieno kokemus. Sittemmin muutin alueelta pois mutta kyllähän puisto edelleen näyttää aika kivalta.
Bowlesin ja kumppaneitten toimittamassa Moral Sentiments and Material Interests kirjassa on mielenkiintoista juttua siitä miten lainkuuliaisuutta (veronkierron välttäminen, roskaamisen välttäminen, rikollisuuden välttäminen) on yritetty edistää - sekä siitä missä on onnistuttu tai epäonnistuttu ja miksi.
Homo Economicus teorian pohjalta kehiteltiin jossain vaiheessa ajatus että rikollinen maksimoi omaa utiliteettiaan jolloin rikoksia tehdään, kun hyöty (B) on suurempi kuin rangaistus (C) kertaa kiinnijäämisriski (R)
B > C * R
Tällä sitten perusteltiin kovia rangaistuksia. Malli ei kuitenkaan ole oikein toiminut. Kiinnijäämistodennäköisyyden nostaminen kyllä hiukan vaikuttaa rikollisuuteen. Mutta rangaistusten suuruus vaikuttaa todella vähän. Vastakkainen mallikaan jossa rikollisuuteen tartutaan sallivuudella ja ymmärtämyksellä ei sekään toimi.
Rankaiseminen toimii erityisen huonosti alempien sosiaaliryhmien alueella, koska poliisi / oikeuslaitos katsotaan edustavan ulkopuolista ja vihamielistä tahoa. Rankaiseminen toimii myös erittäin huonosti jos se kohdistuu koko ryhmää kohtaan - vertaa puiston sulkeminen Oulussa nuorisolta, mikä koetaan (epäoikeudenmukaisena) rankaisuna koko porukkaa kohtaan. Rangaistus toimii paljon paremmin jos se kohdistuu vain selkeästi määriteltyä poikkeavaa/rikollista pientä yksilöjoukkoa kohtaan.
Vahvan vastavuoroisuuden teorian mukaan ihmiset hyväksyvät ja tukevat rankaisemista kun se kohdistuu poikkeavasti / rikollisesti toimivaan vähemmistöön. Mutta jos se kohdistuu koko porukkaa kohtaan tai jos rangaistuksen antaja tai poliisi koetaan ulkopuoliseksi, rankaiseminen ei toimi.
Chicagon alempien sosiaaliluokkien asuma-alueilla rikollisuuden torjuntaa ja jopa rikosten selvittämistä on alettu yksityistää/yhteisöllistää. Kun poliisi koetaan ulkopuolisena on parempi että yhteisö hoitaa asian jotenkin itse - tietysti poliisin tukemana ja lain rajoissa.
Muistuu mieleen miten Kalliossa toimittiin Karhupuiston siistimisessä. Kun asuin siinä vierellä keskustelin usein ihmisten kanssa siitä ongelmasta että alkoholistit ovat vallanneet puiston. Esitin mielipiteenäni että poliisin pitäisi poistaa puliukot, mihin varsinkin vanhemmat työläistaustaiset kalliolaiset vanhat naiset suhtautuivat hyvin kielteisesti. Poliisi edusti heille ilmeisesti samaa porukkaa kuin 1918 Kallioon tulleet saksalaiset ja valkoiset. Vihollista. Alkoholistit sen sijaan olivat omia.
Kaupunki hoiti asian hyvin. Puistoa alettiin suunnitella niin että me asukkaat osallistuimme siihen tai ainakin koimme osallistuvamme. Sitten penkit poistettiin puistosta ja puisto kunnostettiin ja asukkaita otettiin mukaan puiston hoitamiseen. Tai pikemmin puston hoitaminen annettiin kokonaan asukkaille. Puisto siirtyi asukkaitten "omistukseen" ja penkit palautettiin. Poliisi harjoitti suht diskreetisti nollatoleranssia alkoholistien suhteen - kenenkään ei annettu istua puistossa. Tässä vaiheessa kukaan ei enää suhtautunut alkoholistien poistamiseen negatiivisesti ilmeisesti koska kyseessä oli asukkaitten oma puisto.
Se oli hieno kokemus. Sittemmin muutin alueelta pois mutta kyllähän puisto edelleen näyttää aika kivalta.
sunnuntaina, huhtikuuta 01, 2007
99. postaus
Olen blogannut nyt puoli vuotta ja tämä on 99. postaukseni. Blogin linja lienee jo kirkastunut ainakin säännölliselle lukijalle. Mutta määriteltäköön linja kuitenkin vielä eksplisiittisesti:
Antiikin filosofi Protagoras totesi aikoinaan että yksilö on kaiken mitta.
Saksan konservatiivisen vallankumouksen eräs perustaja Arvid Mohler totesi sen sijaan jotain radikaalisti Protagoraksen kannasta pokkeavaa:
Konservatiivisessa vallankumouksessa yksilö menettää erityisarvonsa ja tulee osaksi jotain kokonaisuutta - tosin osaksi jolla on erityinen arvonsa sen kautta, että se on osa tätä kokonaisuutta.
Arvostan molempia ajattelijoita siinä mielessä että he ovat määritelleet maailmankuvansa ja arvomaailmansa hyvin eksplisiittisesti, jolloin heidän ajatuksensa ovat ulkopuolisten kritisoitavissa. Minusta molemmat mielipiteet ovat kuitenkin äärimmäisiä ja suorastaan fanaattisia:
1. Tieteellinen väite - jota mm. uusklassinen taloustiede kannattaa - että ihminen on omaa utiliteettiaan (etuaan) maksimoiva olio on väärä tai ainakin hyvin yksipuolinen. Myös vastakkainen väite että ihminen ajaa vain kokonaisuuden etua on virheellinen.
Evoluutio- ja kulttuurihistoria osoittavat että ihmisen kulttuurit eroavat voimakkaasti toisistaan. Toiset kulttuurit ovat hyvin yhteisöllisiä ja toiset hyvin individualistisia.
Behavioristinen taloustiede on osoittanut että myös yksilötasolla on suuria eroja. Osa ihmisistä (ratonaalinen egoisti eli Homo Economicus) maksimoi vain omaa etuaan, mutta päinvastoin kuin uusklassinen taloustiede olettaa, monet muut ihmiset (pyhimykset ja lojalistit) eivät toimi näin, vaan oman etunsa lisäksi ajavat ainakin kunnollisina pitämiensä toisten ihmisten etua. Monet ihmiset ovat myös valmiita näkemään vaivaa että normien rikkojia ja vapaamatkustajia rangaistaan.
Koska läntisessä tieteessä ns. individualistinen metodologia on vielä toistaiseksi hyvin vahvoilla varsinkin taloustieteessä (rationaalisen valinnan teoria) ja biologiassa, olen keskittynyt kritisoimaan Protagoraksen edustamaa kantaa Mohlerin kannan sijasta.
Olen kritisoinut myös sitä näennäisyhteisöllistä ajatusta että ihmiskunta on yksi yhteisö.
2. Arvoväite että yksilö on kaiken mitta ja yhteisöllä ei voi olla kuin välineellinen arvo ei tietenkään voi olla (tieteellisesti) väärä tai oikea - niin kuin ei vastakkainenkaan väite että yksilöllä on vain välineellinen arvo.
Ihmiskunnan historian punainen lanka on heiluriliike yhteisöllisyyden ja individualismin välillä. Uskon vahvasti, että ihmisten onnellisuus on korkeimmillaan jossain täydellisen yhteisöllisyyden ja täydellisen individualismin välillä. Sääli vain että heiluri ei koskaan pysähdy optimipisteeseen.
Koska nykylännessä yksilökeskeisyys on arvona hyvin vahvoilla ja kaikkinaista toisten ihmisten käyttäytymisen moralisointia ja hyvistä tavoista puhumista pidetään pahana tai lapsellisena tai jopa epätieteellisenä, olen keskittynyt kritisoimaan yksilökeskeisyyttä.
Tämä blogi siis edustaa kuitenkin keskilinjaa yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden välillä - eräänlaista äärimaltillisuutta.
Antiikin filosofi Protagoras totesi aikoinaan että yksilö on kaiken mitta.
Saksan konservatiivisen vallankumouksen eräs perustaja Arvid Mohler totesi sen sijaan jotain radikaalisti Protagoraksen kannasta pokkeavaa:
Konservatiivisessa vallankumouksessa yksilö menettää erityisarvonsa ja tulee osaksi jotain kokonaisuutta - tosin osaksi jolla on erityinen arvonsa sen kautta, että se on osa tätä kokonaisuutta.
Arvostan molempia ajattelijoita siinä mielessä että he ovat määritelleet maailmankuvansa ja arvomaailmansa hyvin eksplisiittisesti, jolloin heidän ajatuksensa ovat ulkopuolisten kritisoitavissa. Minusta molemmat mielipiteet ovat kuitenkin äärimmäisiä ja suorastaan fanaattisia:
1. Tieteellinen väite - jota mm. uusklassinen taloustiede kannattaa - että ihminen on omaa utiliteettiaan (etuaan) maksimoiva olio on väärä tai ainakin hyvin yksipuolinen. Myös vastakkainen väite että ihminen ajaa vain kokonaisuuden etua on virheellinen.
Evoluutio- ja kulttuurihistoria osoittavat että ihmisen kulttuurit eroavat voimakkaasti toisistaan. Toiset kulttuurit ovat hyvin yhteisöllisiä ja toiset hyvin individualistisia.
Behavioristinen taloustiede on osoittanut että myös yksilötasolla on suuria eroja. Osa ihmisistä (ratonaalinen egoisti eli Homo Economicus) maksimoi vain omaa etuaan, mutta päinvastoin kuin uusklassinen taloustiede olettaa, monet muut ihmiset (pyhimykset ja lojalistit) eivät toimi näin, vaan oman etunsa lisäksi ajavat ainakin kunnollisina pitämiensä toisten ihmisten etua. Monet ihmiset ovat myös valmiita näkemään vaivaa että normien rikkojia ja vapaamatkustajia rangaistaan.
Koska läntisessä tieteessä ns. individualistinen metodologia on vielä toistaiseksi hyvin vahvoilla varsinkin taloustieteessä (rationaalisen valinnan teoria) ja biologiassa, olen keskittynyt kritisoimaan Protagoraksen edustamaa kantaa Mohlerin kannan sijasta.
Olen kritisoinut myös sitä näennäisyhteisöllistä ajatusta että ihmiskunta on yksi yhteisö.
2. Arvoväite että yksilö on kaiken mitta ja yhteisöllä ei voi olla kuin välineellinen arvo ei tietenkään voi olla (tieteellisesti) väärä tai oikea - niin kuin ei vastakkainenkaan väite että yksilöllä on vain välineellinen arvo.
Ihmiskunnan historian punainen lanka on heiluriliike yhteisöllisyyden ja individualismin välillä. Uskon vahvasti, että ihmisten onnellisuus on korkeimmillaan jossain täydellisen yhteisöllisyyden ja täydellisen individualismin välillä. Sääli vain että heiluri ei koskaan pysähdy optimipisteeseen.
Koska nykylännessä yksilökeskeisyys on arvona hyvin vahvoilla ja kaikkinaista toisten ihmisten käyttäytymisen moralisointia ja hyvistä tavoista puhumista pidetään pahana tai lapsellisena tai jopa epätieteellisenä, olen keskittynyt kritisoimaan yksilökeskeisyyttä.
Tämä blogi siis edustaa kuitenkin keskilinjaa yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden välillä - eräänlaista äärimaltillisuutta.
perjantaina, maaliskuuta 30, 2007
Työyhteisö ja monikulttuurisuus behavioristisen taloustieteen näkökulmasta
Bowles käsittelee Microeconomics-kirjassaan työryhmän toimintaa - erityisesti sitä miten työryhmän jäsenet saadaan toimimaan tehokkaasti eli puhaltamaan yhteiseen hiileen. Ellet ymmärrä matematiikka, ohita allaolevat kaavat.
Bowles yksinkertaistaa hiukan tilannetta ja olettaa että työryhmän työn tulos jaetaan työryhmän jäsenten kesken. Esimerkki voisi olla viiden työntekijän softatalo tai rakennusyritys, jossa kaikki työntekijät omistavat 20 % yrityksestä. Oletetaan yksinkertaisuuden vuoksi että työn tulos jaetaan tasan ja että kaikki työntekijät tekevät samaa työtä.
Yrityksen tulos T on siis työntekijöitten tekemän tuloksen ti summa miinus kiinteä kustannus k
T = t1 + t2 + t3 + t4 + t5 - k
Jokainen työntekijä pyrkii sihen että tulos T olisi mahdollisimman suuri. Jokaisen halua tehdä työtä rajoittaa kuitenkin laiskuus, vapaa-ajan harrastukset, uni, perhe yms. Joten kukin työyhteisön jäsen i maksimoi pelkän T:n sijasta omaa etuaan Ui, joka on summa yhteisestä edusta jaettuna viidellä T/5 minus se vaiva joka tuloksen tuottamisesta henkilölle on. Kaava voisi olla vaikkapa seuraava:
Ui = T/5 - a * ti ^ 2 = (t1 + t2 + t3 + t4 + t5 - k)/5 - a * ti ^ 2
Jos tässä olisi koko tarina niin kuin klassisen taloustieteen mukaan pitäisi olla, pienellä osittaisdervivoinnilla (katso liite) selviäisi että työryhmän jäsen tuottaa huomattavasti vähemmän kuin jos hän toimisi yksin - eli maksimoisi funktiota
Ui = ti - k - a * ti ^ 2
Todellisuudessa Bowlesin mukaan tässä ei kuitenkaan ole koko tarina - todellisuudessa työryhmän jäsen pyrkii maksimoimaan vapaa-ajan ja oman taloudellisen tuloksensa lisäksi jotain muuta. Bowles puhuu sosiaalisista preferensseistä:
1. Työryhmän jäsen haluaa että muutkin työryhmän jäsenet ("kaverit") saisivat mahdollisimman paljon rahaa
2. Työryhmän jäsen haluaa että toiset ryhmän jäsenet arvostaisivat hänen työtään
3. Työryhmän jäsen tuntee syyllisyyttä tai häpeää muitten työyhteisön jäsenten edessä ellei onnistu tekemään omaa osuuttaan
4. Työryhmän jäsen halveksii niitä työryhmän jäseniä jotka eivät tee omaa osuuttaan. Halveksiminen aiheuttaa halveksunnan kohteessa häpeän tunteen ja halveksunta toimii siinä mielessä rangaistuksen tavoin.
Nämä sosiaaliset preferenssit ovat välttämättömiä jotta työryhmä voisi onnistua työssään. Työyhteisö ei ole vain viiden omaa etuaan ajavan ihmisen ryhmä vaan "porukka".
Mitä heterogeenisempi työyhteisö on sitä epäselvempi käsitys työyhteisön jäsenillä on siitä, millaiset sosiaaliset preferenssit toisilla työryhmän jäsenellä on. Näin ollen sosiaalisten preferenssien (moraalin tunteiden) työtulosta T parantava vaikutus on heikompi heterogeenisessa kuin homogeenisessa yhteisössä. Tämä siis siitäkin huolimatta, vaikka työryhmän jäsenet olisivat 100 %:n suvaitsevaisia eivätkä millään lailla vierastaisi erilaisten ihmisten ottamista mukaan "porukkaan".
Liite
Jos työryhmän jäsen i maksimoi funktiota
U = T/5 - a * ti ^ 2 eli U = ( t1 + … + t5 )/5 - k - a * ti ^ 2,
maksimipiste saadaan osittaisderivoinnilla ti:n suhteen. Saadaan
ti = 1 / 10a
Jos i toimii yksin eli maksinoisi funktiota
U = ti - k - a * ti ^ 2,
saadaan
ti = 1 / 2a.
Näin ollen henkilö i tekee uusklassisen taloustieteen oletuksin (Homo Economicus) huomattavasti enemmän työtä (1/2a) toimisessaan yksin kuin toimiessaan ryhmässä (1/10a).
Bowles yksinkertaistaa hiukan tilannetta ja olettaa että työryhmän työn tulos jaetaan työryhmän jäsenten kesken. Esimerkki voisi olla viiden työntekijän softatalo tai rakennusyritys, jossa kaikki työntekijät omistavat 20 % yrityksestä. Oletetaan yksinkertaisuuden vuoksi että työn tulos jaetaan tasan ja että kaikki työntekijät tekevät samaa työtä.
Yrityksen tulos T on siis työntekijöitten tekemän tuloksen ti summa miinus kiinteä kustannus k
T = t1 + t2 + t3 + t4 + t5 - k
Jokainen työntekijä pyrkii sihen että tulos T olisi mahdollisimman suuri. Jokaisen halua tehdä työtä rajoittaa kuitenkin laiskuus, vapaa-ajan harrastukset, uni, perhe yms. Joten kukin työyhteisön jäsen i maksimoi pelkän T:n sijasta omaa etuaan Ui, joka on summa yhteisestä edusta jaettuna viidellä T/5 minus se vaiva joka tuloksen tuottamisesta henkilölle on. Kaava voisi olla vaikkapa seuraava:
Ui = T/5 - a * ti ^ 2 = (t1 + t2 + t3 + t4 + t5 - k)/5 - a * ti ^ 2
Jos tässä olisi koko tarina niin kuin klassisen taloustieteen mukaan pitäisi olla, pienellä osittaisdervivoinnilla (katso liite) selviäisi että työryhmän jäsen tuottaa huomattavasti vähemmän kuin jos hän toimisi yksin - eli maksimoisi funktiota
Ui = ti - k - a * ti ^ 2
Todellisuudessa Bowlesin mukaan tässä ei kuitenkaan ole koko tarina - todellisuudessa työryhmän jäsen pyrkii maksimoimaan vapaa-ajan ja oman taloudellisen tuloksensa lisäksi jotain muuta. Bowles puhuu sosiaalisista preferensseistä:
1. Työryhmän jäsen haluaa että muutkin työryhmän jäsenet ("kaverit") saisivat mahdollisimman paljon rahaa
2. Työryhmän jäsen haluaa että toiset ryhmän jäsenet arvostaisivat hänen työtään
3. Työryhmän jäsen tuntee syyllisyyttä tai häpeää muitten työyhteisön jäsenten edessä ellei onnistu tekemään omaa osuuttaan
4. Työryhmän jäsen halveksii niitä työryhmän jäseniä jotka eivät tee omaa osuuttaan. Halveksiminen aiheuttaa halveksunnan kohteessa häpeän tunteen ja halveksunta toimii siinä mielessä rangaistuksen tavoin.
Nämä sosiaaliset preferenssit ovat välttämättömiä jotta työryhmä voisi onnistua työssään. Työyhteisö ei ole vain viiden omaa etuaan ajavan ihmisen ryhmä vaan "porukka".
Mitä heterogeenisempi työyhteisö on sitä epäselvempi käsitys työyhteisön jäsenillä on siitä, millaiset sosiaaliset preferenssit toisilla työryhmän jäsenellä on. Näin ollen sosiaalisten preferenssien (moraalin tunteiden) työtulosta T parantava vaikutus on heikompi heterogeenisessa kuin homogeenisessa yhteisössä. Tämä siis siitäkin huolimatta, vaikka työryhmän jäsenet olisivat 100 %:n suvaitsevaisia eivätkä millään lailla vierastaisi erilaisten ihmisten ottamista mukaan "porukkaan".
Liite
Jos työryhmän jäsen i maksimoi funktiota
U = T/5 - a * ti ^ 2 eli U = ( t1 + … + t5 )/5 - k - a * ti ^ 2,
maksimipiste saadaan osittaisderivoinnilla ti:n suhteen. Saadaan
ti = 1 / 10a
Jos i toimii yksin eli maksinoisi funktiota
U = ti - k - a * ti ^ 2,
saadaan
ti = 1 / 2a.
Näin ollen henkilö i tekee uusklassisen taloustieteen oletuksin (Homo Economicus) huomattavasti enemmän työtä (1/2a) toimisessaan yksin kuin toimiessaan ryhmässä (1/10a).
torstaina, maaliskuuta 22, 2007
Kokoomus vai SDP parempi ?
Jotkut monkulttuurikriittiset ovat olleet varsin tyytyväisiä kokoomuksen voittoon SDP:stä - toiset ovat ihmetelleet syytä tällaiseen tyytyväisyyteen. Ongelma on yleisempi: Mikä on luontevampi yhteistyökumppani kansallis-yhteisölliselle liikkeelle kokoomus vai demarit. Yksiviivaista vastausta ei ole. Vastaus riippuu pitkälti siitä mikä ryhmä milloinkin on voitonpäällä ko. puolueissa.
Kokoomuksen suhteen ongelma ei ehkä ole niin suuri - pitkään kokoomuksessa ovat olleet niskan päällä markkinaliberalismia kannattavat "Homo Economicukset". Kansalliskonservatiivisen linjan painoarvo on nykyään kokoomuksen sisällä varsin olematon.
Kokoomukselle monikultturismi voi puheissa olla arvo sinänsä mutta todellisuudessa monikulttuurisuuden arvoa mitataan rahassa: saako Suomi tai minun firmani lisää työvoimaa, laskevatko työvoimakustannukset, nouseeko kilpailukyky. Suhde monikultturismin on pragmaattinen. Kokoomus tuskin ensi sijassa haluaa Suomeen afrikkalaisia tai muslimeja asioita sotkemaan. Mutta koska kokoomus on kuten nykyajan liikkeenjohto kiinnostunut lyhyen tähtäimen hyödystä, on olemassa suuri riski että kokoomus yliarvottaa niitä lyhyentähtäimen hyötyjä jotka Suomi - tai pikemmin kapitalisti - saa työvoiman tarjonnan kasvusta ja aliarvottaa niitä haittoja joita monikultturismista mm. Putnamin mukaan syntyy.
Sosiaalidemokraattisen puolueen ongelma on se että SDP:ssä on monia erillaisia linjoja. Halosen ja Tuomiojan linja ("pyhimykset") on tällä hetkellä hyvin vahvoilla. Tämän linjan ihmisille globaali tasa-arvo on itseisarvo ja pakkomielle. Suomen kansan etu on Haloselle ja Tuomiojalle loppujen lopuksi vain erikoistapaus ihmiskunnan edusta.
SDP:ssä on toki muitakin voimia - ihmisiä jotka pragmaattisesti ajavat oman kansansa etua tai oman ammattiryhmänsä etua - mutta heidän painoarvonsa tuntuu olevan jatkuvassa laskussa.
Minusta kokoomus on parempi kumppani kansalliselle liikkeelle kuin SDP nykymuodossaan. Pohjoismaisella sosiaalidemokratialla on ollut myös kunniakkaampia aikoja - ja ne voivat ainakin teoriassa palata.
Kokonaan toinen kysymys on olemmeko me kumppanin tarpeessa tässä ja nyt.
Homo Economicuksen ja pyhimyksen määreittelyt löytyvät täältä.
Kokoomuksen suhteen ongelma ei ehkä ole niin suuri - pitkään kokoomuksessa ovat olleet niskan päällä markkinaliberalismia kannattavat "Homo Economicukset". Kansalliskonservatiivisen linjan painoarvo on nykyään kokoomuksen sisällä varsin olematon.
Kokoomukselle monikultturismi voi puheissa olla arvo sinänsä mutta todellisuudessa monikulttuurisuuden arvoa mitataan rahassa: saako Suomi tai minun firmani lisää työvoimaa, laskevatko työvoimakustannukset, nouseeko kilpailukyky. Suhde monikultturismin on pragmaattinen. Kokoomus tuskin ensi sijassa haluaa Suomeen afrikkalaisia tai muslimeja asioita sotkemaan. Mutta koska kokoomus on kuten nykyajan liikkeenjohto kiinnostunut lyhyen tähtäimen hyödystä, on olemassa suuri riski että kokoomus yliarvottaa niitä lyhyentähtäimen hyötyjä jotka Suomi - tai pikemmin kapitalisti - saa työvoiman tarjonnan kasvusta ja aliarvottaa niitä haittoja joita monikultturismista mm. Putnamin mukaan syntyy.
Sosiaalidemokraattisen puolueen ongelma on se että SDP:ssä on monia erillaisia linjoja. Halosen ja Tuomiojan linja ("pyhimykset") on tällä hetkellä hyvin vahvoilla. Tämän linjan ihmisille globaali tasa-arvo on itseisarvo ja pakkomielle. Suomen kansan etu on Haloselle ja Tuomiojalle loppujen lopuksi vain erikoistapaus ihmiskunnan edusta.
SDP:ssä on toki muitakin voimia - ihmisiä jotka pragmaattisesti ajavat oman kansansa etua tai oman ammattiryhmänsä etua - mutta heidän painoarvonsa tuntuu olevan jatkuvassa laskussa.
Minusta kokoomus on parempi kumppani kansalliselle liikkeelle kuin SDP nykymuodossaan. Pohjoismaisella sosiaalidemokratialla on ollut myös kunniakkaampia aikoja - ja ne voivat ainakin teoriassa palata.
Kokonaan toinen kysymys on olemmeko me kumppanin tarpeessa tässä ja nyt.
Homo Economicuksen ja pyhimyksen määreittelyt löytyvät täältä.
lauantaina, maaliskuuta 17, 2007
Behavioristinen taloustiede, ihmistyypit ja presidentti Tarja Halonen
Samuel Bowles harjoittaa tiedettä nimeltä behavioristinen taloustiede (behavioural economics), joka tutkii kokeellisesti ihmisten taloudellista käyttäytymistä. Behavioristinen taloustiede siis yhdistää psykologian, taloustieteen ja viime aikoina myös kulttuurin tutkimuksen ja evolutiivisen peliteorian. (Olen kertonut Bowlesista aiemmin.)
Behavioristinen taloustiede on luonteeltaan niitten oletusten kriittistä ja avointa tutkimusta, joihin uusklassisen taloustieteen Homo Economicus -ajatus perustuu. Olen käsitellyt Homo Economicusta ja sen kritiikkiä aiemmin, enkä nyt siihen palaa.
Bowles kritisoi kirjassaan siis joitain taloustieteen oletuksia mutta ei hän vähimmässäkään määrin ole sitä mieltä että Homo Economicus on kokonaan kuollut. Hän vaatii heterogeenisempaa ihmiskäsitystä kuin pelkistetty Homo Economicus. Heterogeenisuudella hän tarkoittaa että on olemassa erilaisia ihmistyyppejä, jotka behavioristinen taloustiede on kokeellisesti löytänyt:
1. Homo economicus pyrkii maksimoimaan omaa etuaan (rahaa, omaisuutta), tai lastensa ja ystäviensä etua. Ystävät palkitsevat hänet tekemällä vastapalveluksia. Tällaisia ihmisiä on noin kolmannes - osuus riippuu tosin maasta ja kulttuurista.
2. Pyhimykset pyrkivät hekin toki ajamaan omaakin etuaan, mutta heillä on voimakas aversio (vastenmielisyys) kaikkea epätasa-arvoisuutta kohtaan. Esimerkkinä on että he hyväksyvät helpommin tilanteen jossa A ja B savat molemmat yhden euron kuin että A ilman omaa ansiotaan saa 10 euroa ja B viisi euroa. Myös pyhimyksiä on noin komannes.
3. Lojalisteilla on myös voimakas aversio epätasa-arvoa kohtaan, mutta vain tilanteessa jossa A ja B ovat molemmat ns. kunnon ihmisiä.
Sen sijaan jos B toimii jotenkin moraalittomasti, lojalisti ei suostuisi edes jakoon 10 euroa A:lle ja 5 euroa B:lle vaan pikemmin pyrkisi jakoon 10 euroa A:lle ja -5 euroa B:lle. Myös lojalisteja on noin komannes.
Lojalisti, Homo Economicus ja pyhimys toimivat siis omien preferenssiensä mukaan tavallaan kaikki täysin rationaalisesti. Mutta kun Homo Economicus, lojalisti ja pyhimys miettivät miten esimerkiksi vankia pitää kohdella heidän johtopäätöksensä ovat todennäköisesti täysin erilaiset:
1. Pyhimys ajattelee että vangille pitää antaa työstä kunnon korvaus - vaikkapa 1000 euroa. Ei välttämättä saman kokoinen kuin siviilissä mutta samaa suuruusluokka. Muu olisi väärin.
2. Homo Economicus ajattelee että palkan määrää kysynnän ja tarjonnan laki vankilan suljetulla työmarkkinalla. Jos vanki A tekee työn hinnalla 100 euroa kuussa ja vanki B hinnalla 200 euroa kuussa niin palkka pitää olla 100 euroa. Jos maksaa enemmän tai vähemmän niin se on taloudellisesti tehotonta.
3. Lojalisti ajattelee että vanki ei ansaitse palkkaa välttämättä ollenkaan koska hän on syyllistynyt rikokseen. Jos vankila maksaa kunnon korvauksen se on väärin kunnon ihmisiä kohtaan.
Sekä lojalisti että pyhimys ovat siis moralisteja, mutta tulevat usein täysin päinvastaiseen johtopäätökseen samassa tilanteessa koska pelaavat aivan eri peliä peliteorian mielessä. Pyhimys on lojalistin pahin vihollinen.
Pyhimys ajattelee että afrikkalaisilla on oikeus muuttaa Suomeen eikä meillä ole oikeutta estää heitä saamasta oikeudenmukaista osuuttaan maailmasta. Jos lojalisti on roturealisti, hän ajattelee että koska afrikkalaiset ovat rikollisuuteen ja laiskuuteen taipuvaisia he eivät ansaitse päästä tänne vaan heidän tänne tulemisensa pitää kaikin keinoin estää.
Homo Economicus toimii maahanmuuttokysymyksessä niin, että jos hän on työnantaja hän tukee maahanmuuttoa vain siinä määrin kuin se alentaa palkkoja ja parantaa työvoiman saatavuutta. Jos Homo Economicus on roturealisti hän useimmiten vastustaa afrikkalaisten maahanmuuttoa.
Tarja Halonen on tyypillinen pyhimys. Hänen politiikkansa perustuu kyllä moraaliin ja eräänlaiseen rationaalisuuteen - tasa-arvon maksimointiin maailmassa. Halosen politiikka johtaa siihen että Suomeen esimerkiksi päästetään kuka tahansa etelän elävä riippumatta tekeekö hän täällä työtä vai keskittyykö suomalaisten Kukkahattu-pyhimysten naurattamiseen.
Halonen on siinä mielessä lojalistin näkökulmasta vaarallisempi kuin pahinkaan psykopaatti. Psykopaattihan ajaa vain omaa etuaan ja viis veisaa siitä tuleeko Suomeen maahanmuuttajia Saksasta vai Kongosta.
Vastaavasti pyhimysten näkökulmasta lojalisti on pahin vihollinen - yrittäähän lojalisti estää tasa-arvon toteutumisen tilanteessa jossa tasa-arvoisuuden toteuttaminen merkitsee rikollisten hyysäämistä.
Pyhimys ja lojalisti kannattavat molemmat tasa-arvoa mutta lojalisti vain kunnon ihmisiä kohtaan. Homo Economicus ei välitä tasa-arvosta. Mutta näennäisestä samankaltaisuudestaan huolimatta lojalisti ja pyhimys ovat toistensa verivihollisia.
Lähde: Samuel Bowles, Microeconomics, kappale 3
Behavioristinen taloustiede on luonteeltaan niitten oletusten kriittistä ja avointa tutkimusta, joihin uusklassisen taloustieteen Homo Economicus -ajatus perustuu. Olen käsitellyt Homo Economicusta ja sen kritiikkiä aiemmin, enkä nyt siihen palaa.
Bowles kritisoi kirjassaan siis joitain taloustieteen oletuksia mutta ei hän vähimmässäkään määrin ole sitä mieltä että Homo Economicus on kokonaan kuollut. Hän vaatii heterogeenisempaa ihmiskäsitystä kuin pelkistetty Homo Economicus. Heterogeenisuudella hän tarkoittaa että on olemassa erilaisia ihmistyyppejä, jotka behavioristinen taloustiede on kokeellisesti löytänyt:
1. Homo economicus pyrkii maksimoimaan omaa etuaan (rahaa, omaisuutta), tai lastensa ja ystäviensä etua. Ystävät palkitsevat hänet tekemällä vastapalveluksia. Tällaisia ihmisiä on noin kolmannes - osuus riippuu tosin maasta ja kulttuurista.
2. Pyhimykset pyrkivät hekin toki ajamaan omaakin etuaan, mutta heillä on voimakas aversio (vastenmielisyys) kaikkea epätasa-arvoisuutta kohtaan. Esimerkkinä on että he hyväksyvät helpommin tilanteen jossa A ja B savat molemmat yhden euron kuin että A ilman omaa ansiotaan saa 10 euroa ja B viisi euroa. Myös pyhimyksiä on noin komannes.
3. Lojalisteilla on myös voimakas aversio epätasa-arvoa kohtaan, mutta vain tilanteessa jossa A ja B ovat molemmat ns. kunnon ihmisiä.
Sen sijaan jos B toimii jotenkin moraalittomasti, lojalisti ei suostuisi edes jakoon 10 euroa A:lle ja 5 euroa B:lle vaan pikemmin pyrkisi jakoon 10 euroa A:lle ja -5 euroa B:lle. Myös lojalisteja on noin komannes.
Lojalisti, Homo Economicus ja pyhimys toimivat siis omien preferenssiensä mukaan tavallaan kaikki täysin rationaalisesti. Mutta kun Homo Economicus, lojalisti ja pyhimys miettivät miten esimerkiksi vankia pitää kohdella heidän johtopäätöksensä ovat todennäköisesti täysin erilaiset:
1. Pyhimys ajattelee että vangille pitää antaa työstä kunnon korvaus - vaikkapa 1000 euroa. Ei välttämättä saman kokoinen kuin siviilissä mutta samaa suuruusluokka. Muu olisi väärin.
2. Homo Economicus ajattelee että palkan määrää kysynnän ja tarjonnan laki vankilan suljetulla työmarkkinalla. Jos vanki A tekee työn hinnalla 100 euroa kuussa ja vanki B hinnalla 200 euroa kuussa niin palkka pitää olla 100 euroa. Jos maksaa enemmän tai vähemmän niin se on taloudellisesti tehotonta.
3. Lojalisti ajattelee että vanki ei ansaitse palkkaa välttämättä ollenkaan koska hän on syyllistynyt rikokseen. Jos vankila maksaa kunnon korvauksen se on väärin kunnon ihmisiä kohtaan.
Sekä lojalisti että pyhimys ovat siis moralisteja, mutta tulevat usein täysin päinvastaiseen johtopäätökseen samassa tilanteessa koska pelaavat aivan eri peliä peliteorian mielessä. Pyhimys on lojalistin pahin vihollinen.
Pyhimys ajattelee että afrikkalaisilla on oikeus muuttaa Suomeen eikä meillä ole oikeutta estää heitä saamasta oikeudenmukaista osuuttaan maailmasta. Jos lojalisti on roturealisti, hän ajattelee että koska afrikkalaiset ovat rikollisuuteen ja laiskuuteen taipuvaisia he eivät ansaitse päästä tänne vaan heidän tänne tulemisensa pitää kaikin keinoin estää.
Homo Economicus toimii maahanmuuttokysymyksessä niin, että jos hän on työnantaja hän tukee maahanmuuttoa vain siinä määrin kuin se alentaa palkkoja ja parantaa työvoiman saatavuutta. Jos Homo Economicus on roturealisti hän useimmiten vastustaa afrikkalaisten maahanmuuttoa.
Tarja Halonen on tyypillinen pyhimys. Hänen politiikkansa perustuu kyllä moraaliin ja eräänlaiseen rationaalisuuteen - tasa-arvon maksimointiin maailmassa. Halosen politiikka johtaa siihen että Suomeen esimerkiksi päästetään kuka tahansa etelän elävä riippumatta tekeekö hän täällä työtä vai keskittyykö suomalaisten Kukkahattu-pyhimysten naurattamiseen.
Halonen on siinä mielessä lojalistin näkökulmasta vaarallisempi kuin pahinkaan psykopaatti. Psykopaattihan ajaa vain omaa etuaan ja viis veisaa siitä tuleeko Suomeen maahanmuuttajia Saksasta vai Kongosta.
Vastaavasti pyhimysten näkökulmasta lojalisti on pahin vihollinen - yrittäähän lojalisti estää tasa-arvon toteutumisen tilanteessa jossa tasa-arvoisuuden toteuttaminen merkitsee rikollisten hyysäämistä.
Pyhimys ja lojalisti kannattavat molemmat tasa-arvoa mutta lojalisti vain kunnon ihmisiä kohtaan. Homo Economicus ei välitä tasa-arvosta. Mutta näennäisestä samankaltaisuudestaan huolimatta lojalisti ja pyhimys ovat toistensa verivihollisia.
Lähde: Samuel Bowles, Microeconomics, kappale 3
lauantaina, maaliskuuta 03, 2007
Kaikki ei ole mitattavissa rahassa
Taloustiede perustuu ajatukseen että tavaralla (tuotteella) on hinta. Hinnalla on se ominaisuus, että mitä suuremman hinnan henkilö on valmis antamaan tietystä tuotteesta sitä todennäköisemmin hän saa tuotteen haltuunsa.
Kaikki ei tietenkään ole mitattavissa rahassa. Rahan tarjoaminen tuotteesta saattaa jopa vähentää todennäköisyyttä että rahan tarjoaja saa tuotteen. Islamistisen terrorismin tutkija Scott Atran kertoi tällaisesta tutkimuksesta: Palestiinalaisille esitettiin erilaisia vaihtoehtoja siitä miten juutalaiset voisivat korvata jonkin tietyn palestiinalaisen pyhän paikan luovuttamisen juutalaisille osana rauhan tekoa. Vaihtoehto 1 oli että palestiinaliset luovuttaisivat pyhän paikan korvauksetta. Vaihteoehto 2:ssa palestiinalaiset saisivat pyhästä paikasta suurehkon rahakorvauksen.
Vaihtoehto 2 herätti voimakkaita negatiivisia tunteita palestiinalaisissa. Se että pyhä paikka määriteltiin tavaraksi antamalla paikalle hinta herätti vihaa. Lienee yleisesti niin että ihminen kokee erittäin loukkaavana, että joku haluaa ostaa rahalla sinulle "pyhän" asian. Sen sijaan vaihtoehto 3, jossa juutalaiset luopuivat vastavuoroisesti jostain omasta pyhästä paikastaan, herätti palestiinalaisissa huomattavasti positiivisempaa vastakaikua.
Pintapuolisesti hyvin erilaisessa tapauksessa verenluovutusta pyrittin lisäämään tarjoamalla verestä palkkio. Sen sijaan että olisi saatu enemmän verta säilöttäväksi saatiin vähemmän. Ihminen ehkä ajatteli: "Olen antanut verta hyvää hyvyyttäni, ja nyt nämä tyypit maksavat minulle tästä rahaa ja vieläpä näin vähän". Kun verenluovutus on alennettu pyhästä toimituksesta tavaran myymiseksi, luovuttaja alkaa verrata palkkiota tavaran arvoon. Luovuttaja ajattelee että palkkio on liian alhainen. Luovuttaja todennäköisesti myös kokee että häntä on loukattu kun hänelle tarjotaan rahaa hänen altruistisesta teostaan. Lisäksi kun verestä aletaan maksaa rahaa ja siitä on tehty kauppatavaraa, rahasumma joudutaan todennäköisesti nostamaan huomattavan korkeaksi. Mutta sitten kun hinta on nostettu korkeaksi, luovutetun veren laatu heikkenee kun luovuttajiksi ilmoittautuu sairaita, huumeiden käyttäjiä tms.
Minulle tarjottiin kerran rahaa kun olin auttanut autoilijaa saamaan autonsa ojasta. Koin teon varsin loukkaavana. Ajattelin että ajatteleeko tuo ihminen että olen häntä köyhempi, ja ajatteleeko tuo ihminen että kaikki on ostettavissa rahalla. Sen sijaan, kun sama henkilö pari viikkoa myöhemmin pysäytti autonsa viereeni ja antoi minulle viinipullon, minulle tuli lahjasta todella hyvä mieli. Ilmeisesti siksi, että hän oli nähnyt vaivaa minun löytämisekseni ja kuljettaessaan viinipulloa mukanaan siltä varalta että näkee minut.
Mikä tästä kaikesta oli opetus ? Se kai, että taloustieteen Homo Economicus kuvaa joissain tilanteessa ihmisen käyttäytymistä helvetin huonosti.
Kaikki ei tietenkään ole mitattavissa rahassa. Rahan tarjoaminen tuotteesta saattaa jopa vähentää todennäköisyyttä että rahan tarjoaja saa tuotteen. Islamistisen terrorismin tutkija Scott Atran kertoi tällaisesta tutkimuksesta: Palestiinalaisille esitettiin erilaisia vaihtoehtoja siitä miten juutalaiset voisivat korvata jonkin tietyn palestiinalaisen pyhän paikan luovuttamisen juutalaisille osana rauhan tekoa. Vaihtoehto 1 oli että palestiinaliset luovuttaisivat pyhän paikan korvauksetta. Vaihteoehto 2:ssa palestiinalaiset saisivat pyhästä paikasta suurehkon rahakorvauksen.
Vaihtoehto 2 herätti voimakkaita negatiivisia tunteita palestiinalaisissa. Se että pyhä paikka määriteltiin tavaraksi antamalla paikalle hinta herätti vihaa. Lienee yleisesti niin että ihminen kokee erittäin loukkaavana, että joku haluaa ostaa rahalla sinulle "pyhän" asian. Sen sijaan vaihtoehto 3, jossa juutalaiset luopuivat vastavuoroisesti jostain omasta pyhästä paikastaan, herätti palestiinalaisissa huomattavasti positiivisempaa vastakaikua.
Pintapuolisesti hyvin erilaisessa tapauksessa verenluovutusta pyrittin lisäämään tarjoamalla verestä palkkio. Sen sijaan että olisi saatu enemmän verta säilöttäväksi saatiin vähemmän. Ihminen ehkä ajatteli: "Olen antanut verta hyvää hyvyyttäni, ja nyt nämä tyypit maksavat minulle tästä rahaa ja vieläpä näin vähän". Kun verenluovutus on alennettu pyhästä toimituksesta tavaran myymiseksi, luovuttaja alkaa verrata palkkiota tavaran arvoon. Luovuttaja ajattelee että palkkio on liian alhainen. Luovuttaja todennäköisesti myös kokee että häntä on loukattu kun hänelle tarjotaan rahaa hänen altruistisesta teostaan. Lisäksi kun verestä aletaan maksaa rahaa ja siitä on tehty kauppatavaraa, rahasumma joudutaan todennäköisesti nostamaan huomattavan korkeaksi. Mutta sitten kun hinta on nostettu korkeaksi, luovutetun veren laatu heikkenee kun luovuttajiksi ilmoittautuu sairaita, huumeiden käyttäjiä tms.
Minulle tarjottiin kerran rahaa kun olin auttanut autoilijaa saamaan autonsa ojasta. Koin teon varsin loukkaavana. Ajattelin että ajatteleeko tuo ihminen että olen häntä köyhempi, ja ajatteleeko tuo ihminen että kaikki on ostettavissa rahalla. Sen sijaan, kun sama henkilö pari viikkoa myöhemmin pysäytti autonsa viereeni ja antoi minulle viinipullon, minulle tuli lahjasta todella hyvä mieli. Ilmeisesti siksi, että hän oli nähnyt vaivaa minun löytämisekseni ja kuljettaessaan viinipulloa mukanaan siltä varalta että näkee minut.
Mikä tästä kaikesta oli opetus ? Se kai, että taloustieteen Homo Economicus kuvaa joissain tilanteessa ihmisen käyttäytymistä helvetin huonosti.
perjantaina, helmikuuta 16, 2007
Tukea äärivasemmalta
Kerroin pari päivä sitten tutkimuksesta jonka mukaan ihmisen sosiaalisuus ja vahva altruismi - yhteisön puolesta uhrautuminen - on syntynyt evolutiivisessa ympäristössä, jossa heimosodat ja kansamurhat olivat arkipäivää.
Tutkimuksen tekijä Samuel Bowles on vasemmistolainen evolutiivisesti suuntautunut taloustieteiljä - itse asiassa voisi sanoa jopa marksilainen. Hänen läheinen työtoverinsa Herbert Gintis on jo vuonna 1968 tehnyt nuorena taloustieteilijänä työtä ihmisoikeustaistelija Martin Luther Kingin kanssa. Kyseessä eivät siis ole mitkään Kevin MacDonaldin kaltaiset laitaoikeistolaiset.
En mainitse Bowlesin marksilaisuutta siksi että pitäisin oleellisena mitä poliittista ideologiaa tutkijat edustavat. Totuus on ainoa merkittävä asia. Bowles ja Gintis kritisoivat taloustieteen äärimmäistä individualismia samoin kuin minäkin.
Bowlesinkin tutkimustulokset osoittavat, että ihminen ei ole vain yhteisöllismpi ja altruistisempi olento kuin useimmat taloustieteilijät rationaalisen valinnan teorian individualistisessa hengessä väittävät, vaan että myös tasa-arvoisuus yhteisön sisällä ja ruuan jakaminen muille heimon jäsenille on biologisessa perimässämme oleva mahdollisuus.
Vasemmistolaiset ehkä tahallaan unohtavat, että kaikki ryhmävalinnan perinteessä tehdyt tutkimukset viittaavat siihen että sisäryhmä-ulkoryhmäjaon myötäsyntyisyys on kolikon toinen puoli. Uhrautuminen oman heimon puolesta merkitsee usein osallistumista sotiin ja kansanmurhaan naapuriheimoja kohtaan.
Mm. Boston Review näkee Bowlesin tutkimuksen antavan toivoa vasemmistolle. Kerrankin evoluution ihmiskuva tukee vasemmistoa - ihminen on syntyjään tasa-arvoisempi ja yhteisöllisempi kuin pahat kapitalistit väittävät !
No pieni ilo vasemmistolle suotakoon. Tottahan on että perinteinen vasemmisto ja kansallinen liike ovat molemmat yhteisöllisiä ideologioita, jotka perustuvat rahavallan ja taloudellisen epäoikeudenmukaisen synnyttämän tulonjaon kritiikkiin. Kansallinen liike on kauan ymmärtänyt että yhteiskunnan luokkajako on kansankokonaisuuden ryhmäkoheesiota vähentävä tekijä.
Oleellisin ero vasemmiston ja kansallisen liikkeen välillä on, että me emme näe ihmiskunnan veljeyttä realistisena tai edes toivottavana poliittisena ohjelmana. Bowlesin tutkimustulokset tukevat minusta enemmän meidän käsitystämme kuin maailmaa syleilevän vasemmiston käsityksiä, vaikka Bowlesin oma tulkinta ilmeisesti on toisenlainen.
Tutkimuksen tekijä Samuel Bowles on vasemmistolainen evolutiivisesti suuntautunut taloustieteiljä - itse asiassa voisi sanoa jopa marksilainen. Hänen läheinen työtoverinsa Herbert Gintis on jo vuonna 1968 tehnyt nuorena taloustieteilijänä työtä ihmisoikeustaistelija Martin Luther Kingin kanssa. Kyseessä eivät siis ole mitkään Kevin MacDonaldin kaltaiset laitaoikeistolaiset.
En mainitse Bowlesin marksilaisuutta siksi että pitäisin oleellisena mitä poliittista ideologiaa tutkijat edustavat. Totuus on ainoa merkittävä asia. Bowles ja Gintis kritisoivat taloustieteen äärimmäistä individualismia samoin kuin minäkin.
Bowlesinkin tutkimustulokset osoittavat, että ihminen ei ole vain yhteisöllismpi ja altruistisempi olento kuin useimmat taloustieteilijät rationaalisen valinnan teorian individualistisessa hengessä väittävät, vaan että myös tasa-arvoisuus yhteisön sisällä ja ruuan jakaminen muille heimon jäsenille on biologisessa perimässämme oleva mahdollisuus.
Vasemmistolaiset ehkä tahallaan unohtavat, että kaikki ryhmävalinnan perinteessä tehdyt tutkimukset viittaavat siihen että sisäryhmä-ulkoryhmäjaon myötäsyntyisyys on kolikon toinen puoli. Uhrautuminen oman heimon puolesta merkitsee usein osallistumista sotiin ja kansanmurhaan naapuriheimoja kohtaan.
Mm. Boston Review näkee Bowlesin tutkimuksen antavan toivoa vasemmistolle. Kerrankin evoluution ihmiskuva tukee vasemmistoa - ihminen on syntyjään tasa-arvoisempi ja yhteisöllisempi kuin pahat kapitalistit väittävät !
No pieni ilo vasemmistolle suotakoon. Tottahan on että perinteinen vasemmisto ja kansallinen liike ovat molemmat yhteisöllisiä ideologioita, jotka perustuvat rahavallan ja taloudellisen epäoikeudenmukaisen synnyttämän tulonjaon kritiikkiin. Kansallinen liike on kauan ymmärtänyt että yhteiskunnan luokkajako on kansankokonaisuuden ryhmäkoheesiota vähentävä tekijä.
Oleellisin ero vasemmiston ja kansallisen liikkeen välillä on, että me emme näe ihmiskunnan veljeyttä realistisena tai edes toivottavana poliittisena ohjelmana. Bowlesin tutkimustulokset tukevat minusta enemmän meidän käsitystämme kuin maailmaa syleilevän vasemmiston käsityksiä, vaikka Bowlesin oma tulkinta ilmeisesti on toisenlainen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)