Pakistan ja Intia

Pakistanilainen työtoverini menee naimisiin. En ole kysynyt häneltä onko vaimo hänen isän vai äidin puoleinen serkkunsa.

Pakistanista tulee paljon IT-työntekijöitä länteen. En tunne montaa mutta vaikuttavat ihan mukavilta tyypeiltä. En tiedä onko heillä tapana räjäyttää itsensä vai ei.

Pakistan on outo maa, Se on kulttuuriperinnöltään osa monikulttuurista Intiaa. Pakistan muodostettiin Intiasta niin, että suurin osa Intian tuhansista väestöryhmistä poistettiin maasta. Tavallaan sama asia jos Suomesta poistettaisiin muut ammattiryhmät paitsi rakennustyöläiset ja kalastajat.

Tuloksena ei ollut toimiva homogeeninen kansallisvaltio vaan jonkinlainen tynkäyhteiskunta.

Etniset konfliktit väestöryhmien välillä ovat moninverroin tavallisempia Pakistanissa kuin Intiassa: Intialainen muslimi, jonka suku jäi Lucknowhun, Delhiin tai Varanasiin (Intiaan) on paremmin turvassa kuin pikkuserkkunsa jonka perhe siirtyi Lahoreen tai Karachiin. Toisaalta Intiasta Pakistaniin muuttaneet urdunkieliset muslimit, joita kutsutaan muhajireiksi, terrorisoivat itse Karachin kaduilla muita etnisiä ryhmiä. Shiiat ja sunnit räjäyttelevät toistensa moskeijoita. Luoteis-Pakistanin heimoalueilla on hyvin levotonta - al Qaidan läsnäolo alueella pahentaa tilannetta entisestään.

Maltillinen intialainen islam on muuttunut radikaalimmaksi pakistanilaiseksi islamiksi.

Intia

Lännen vasemmistolaiset haluavat usein nähdä Intian jonain epätasa-arvon tyyssijana, jota globaali kapitalisti vielä riistää. Intian itsenäistymisen ajan veritekoja kuvataan suomalaisissa kouluissa hirveinä. Verrattuna Kiinaan, Eurooppaan ja Venäjään Intian viimeisen sadan vuoden historia on ollut kuitenkin rauhallista aikaa.

Intiaa demonisoidaan. Intia on kuitenkin nopeasti kehittyvä valtio ja maailman suurin demokratia. Pakistan on Intian rappeutuma. Kastroitu Intia. Lopputulemassa Intia on yksi harvoja edes joten kuten onnistuneita monikulttuurivaltioita. Intia ei vasemmistolaisille kuitenkaan kelpaa mallimaaksi - Intia on liian todellinen siihen tarkoitukseen. Vasemmisto haluaa utopian.

Intian kastijärjestelmä

Mahatma Gandhi halusi aikoinaan lopettaa kastijärjestelmän Intiassa.

Selvää tietysti onkin että ihmisten jakaminen syntyperän perusteella eriarvoisiin ihmisluokkiin on länsimaisen liberalismin näkökulmasta väärin semminkin kun Intian kastijärjestelmä ei mahdollista säätykiertoa: jokainen on sidottu siihen kastiin johon syntyy elämänsä loppuun asti.

Intian perustuslaki lakkauttikin kastijärjestelmän mutta käytännössä ihmisten ajattelutapa ei siitä muuttunut. Länsimaiset tarkkailijat totesivat että kestää kauan ennen kuin kastijärjestelmä katoaa mutta lopulta se kyllä tapahtuu. He uskoivat nimenomaan yläkastisten asenteiden ylläpitävän kastijärjestelmää. Todellisuus oli kuitenkin monimutkaisempi.

Todellisuudessa alakastisten vaatimukset kasteihin perustuvista kiintiöistä toivat kastit takaisin Intian lainsäädäntöön. Ensivaikutelma oli että alakastiset reagoivat vaatimuksella yläkastisten asenteita vastaan. Todellisuudessa alakastiset huomasivat että tehokkain tapa köyhän puolustaa oikeuksiaan on ylläpitää vahvaa kastiin perustuvaa yhteisöllisyyttä sekä luoda kasteihin perustuvia puolueita ja niiden avulla parantaa kastin jäsenten oikeuksia. Yksilön oikeuksien parantaminen perustui suurelta osalta - ei tietenkään pelkästään - koko kastin aseman parantamiseen. Alakastisten puolueet ovat tällä hetkellä hyvissä asemissa Intian politiikassa ja kykenevät ajamaan alakastisten etua. Kasti tarjoaa lisäksi intialaiselle köyhälle turvaverkon.

Länsimaista oppinsa saaneiden intialaisten liberaalien vaatimukset kastien nopeasta lakkauttamisesta ei siis ollut vain sinisilmäistä vaan ehkä myös köyhien edun vastaista. Kastijärjestelmän täydellinen demonisointi on osoittautunut pahimmillaan arrogantiksi länsimaisten yhteiskunnalisten teorioiden sokeaksi soveltamiseksi Intiaan.

Mielipiteet jotka tässä esitän eivät perustu pelkkään omaan spekulointiin vaan ovat linjassa kahden suomalaisen tutkijan Sirpa Tenhusen ja Minna Säävälän viime lauantaina HS:n yliön artikkelissa "Demokratia auttaa merkittävästi 60-vuotiaan Intian vaurastumista" esittämien ajatusten kanssa:

"Kastijako ei ole häviämässä Intiasta vaan sen merkitys on korostumassa, tosin uudella tavalla. Hierarkkian pohjalla olevat kastittomat ovat omine puolueineen nousseet poliittisen vallan huipulle. Kasti-identiteettiä vahvistavat myös kastiin perustuvat virka- ja koulutuskiintiöt.

...

Vaurastumiseen liittyvästä kulutuksen länsimaistumisesta huolimatta intialaiset elävät omintakeista omien arvojensa mukaista elämää."

Kerjääminen, taloustiede ja Intia

Taloustiede perustuu ajatukseen että tavaralla (tuotteella) on hinta. Hinnalla on se ominaisuus, että mitä suuremman hinnan henkilö on valmis antamaan tietystä tuotteesta sitä todennäköisemmin hän saa tuotteen haltuunsa. Mutta taloustiedekin tietää että säännöistä on poikkeuksia, että kaikki ei ole mitattavissa rahassa. Ihminen saattaa esimerkiksi lopettaa käymästä verenluovutuksessa jos siitä aletaan maksaa.

Kaikki raha ei myöskään ole samanarvoista ainakaan kaikille ihmisille.

Muistan Intian matkoilta miten riksakuskit säännöllisesti pyysivät länsimaisilta matkustajilta ylenmääräisen hinnan. Arvaukseni on että hinta oli kymmenen kertaa suurempi kuin mitä intialaiset itse maksoivat. Jos maksoit pyydetyn hinnan - esimerkiksi 50 rupiaa - riksakuski otti rahan ja poistui. Tai alkoi korkeintaan kysellä tarvitsisimmeko riksaa huomisaamuksi.

Jos sen sijaan tinkasit todella pitkään ja hartaasti hinnan vaikkapa 20 rupiaan ja miehen hyväksyttyä hinnan ärtyneenä maksoit hänelle 20 rupiaa ja juomarahaa toiset 20 rupiaa, miehen kasvot olivat yhtä hymyä. Riksakuski tunsi saaneensa rahat työllään eikä huijaamalla - siksi raha tuntui arvokkaalta. Itselle jäi myös hyvä mieli.

Jos olisin antanut 5o euroa, riksakuski olisi kokenut saaneensa rahan huijaamalla. Lisäksi olisin omalla teollani viestittänyt ehkä että "kuules intian pelle - minulla on niin paljon rahaa että voin maksaa sinulle matoselle mitä vain vaikka tiedänkin että olet huijari". Joka tapauksessa rahan antaminen tinkaamatta olisi ollut toisen ihmisen nöyryyttämistä.

Nämä ajatukset tulivat mieleen kun luin Helsingissä kerjäävistä romaaneista. Uskon vakaasti että kerjääminen on useimmiten huoraamiseen verrattava ammatti, jonka pääsisältö on itsensä myyminen. Kerjäämiseen liittyy myös köyhyyden ja tunteitten teeskentely. Kerjäämällä saatu raha ei useimmiten tunnu rehellisesti ansaitulta rahalta - kerjääminen alentaa ihmisen itsetuntoa.

Intiassakin kerjäläinen ja kengänkiillottaja eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Molemmat - tai ainakin kengänkiillottaja - ovat köyhiä. Jälkimmäinen tekee kovaa rehellistä työtä, jolla hankkii pikkusiskoilleen, -veljilleen ja vanhemmilleen ruuan. Edellinen myy sieluaan.

Muistan miten minulla oli uudet kiiltävät kengät ja nälkäisen näköinen pikkupoika pyysi saada kiillottaa ne. Tarjosin hänelle työn sijaan viereisestä katukeittiöstä yksinkertaisen ruuan 20 eurosentillä. Hänen silmänsä kiilsivät pienestä lahjasta jonka sai. Kerjäläiset sen sijaan lipevät, vaativat rahaa ja roikkuvat vaatteissa. Heille ei useimmiten kelpaa ruoka. Heillä voi samaan tapaan kuin prostituoidulla olla isäntä - eräänlainen parittaja - joka ottaa suurimman osan rahasta. Ei parittajaa kiinnostaa katukeittiön pikkulounaat. Nostaakseen kerjäläistuotteensa arvoa omistaja saattaa vieläpä silpoa kerjäläiseltä kädet ja jalat.

Rahan antaminen kerjäläisille pitää yllä kerjäämisinstituutiota niin kuin prostituoidulta palvelujen ostaminen tukee prostituutiota. Kengän kiillotuttaminen 10-vuotiaalla ylläpitää sekin toki lapsityövoimaa. Väitän kuitenkin että parempi lapsen on oppia tekemään työtä jos toinen vaihtoehto on kerjääminen.

Parasta mitä intialaiselle kengänkiillottajalle voisi tarjota on rahoittaa hänelle kahden tunnin koulupäivä neljäksi vuodeksi. Lapsityövoiman väärinkäyttö ei ratkea hetkessä köyhissä maissa. Jos mustavalkoisesti keskitytään lapsityön rajoittamiseen kadun kulmissa, lapset joutuvat myymään itseään helposti hämärissä huoneissa tai kerjäläisinä. Ensimmäinen askel on saada kaikki intialaiset lapset kouluun - työn ohessa jos se on ainoa mahdollisuus. Keralan osavaltiossa lapset on saatu käsittääkseni jo kouluun Keralan osavaltion alhaisesta BKT:sta huolimatta. Kiitos kuuluu kommunistiselle osavaltiohallinolle mutta myös maharadjoille jotka aikoinaan satsasivat kansansivistykseen.



Keralalainen lukutaitoinen köyhä riksakuski loistaa hyvää itsetuntoa, kun hän ottaa turistin kädestä englanninkielisen kirjan ja lukee siitä pätkän ääneen. Lukutaidoton pohjoisintialainenkin riksakuski saattaa "lukea" jotain Lonely Planetin matkaopasta ääneen mutta vain oman kaupunkinsa osalta koska sen osan hän osaa ulkoa.