maanantaina, elokuuta 13, 2007

Intian kastijärjestelmä

Mahatma Gandhi halusi aikoinaan lopettaa kastijärjestelmän Intiassa.

Selvää tietysti onkin että ihmisten jakaminen syntyperän perusteella eriarvoisiin ihmisluokkiin on länsimaisen liberalismin näkökulmasta väärin semminkin kun Intian kastijärjestelmä ei mahdollista säätykiertoa: jokainen on sidottu siihen kastiin johon syntyy elämänsä loppuun asti.

Intian perustuslaki lakkauttikin kastijärjestelmän mutta käytännössä ihmisten ajattelutapa ei siitä muuttunut. Länsimaiset tarkkailijat totesivat että kestää kauan ennen kuin kastijärjestelmä katoaa mutta lopulta se kyllä tapahtuu. He uskoivat nimenomaan yläkastisten asenteiden ylläpitävän kastijärjestelmää. Todellisuus oli kuitenkin monimutkaisempi.

Todellisuudessa alakastisten vaatimukset kasteihin perustuvista kiintiöistä toivat kastit takaisin Intian lainsäädäntöön. Ensivaikutelma oli että alakastiset reagoivat vaatimuksella yläkastisten asenteita vastaan. Todellisuudessa alakastiset huomasivat että tehokkain tapa köyhän puolustaa oikeuksiaan on ylläpitää vahvaa kastiin perustuvaa yhteisöllisyyttä sekä luoda kasteihin perustuvia puolueita ja niiden avulla parantaa kastin jäsenten oikeuksia. Yksilön oikeuksien parantaminen perustui suurelta osalta - ei tietenkään pelkästään - koko kastin aseman parantamiseen. Alakastisten puolueet ovat tällä hetkellä hyvissä asemissa Intian politiikassa ja kykenevät ajamaan alakastisten etua. Kasti tarjoaa lisäksi intialaiselle köyhälle turvaverkon.

Länsimaista oppinsa saaneiden intialaisten liberaalien vaatimukset kastien nopeasta lakkauttamisesta ei siis ollut vain sinisilmäistä vaan ehkä myös köyhien edun vastaista. Kastijärjestelmän täydellinen demonisointi on osoittautunut pahimmillaan arrogantiksi länsimaisten yhteiskunnalisten teorioiden sokeaksi soveltamiseksi Intiaan.

Mielipiteet jotka tässä esitän eivät perustu pelkkään omaan spekulointiin vaan ovat linjassa kahden suomalaisen tutkijan Sirpa Tenhusen ja Minna Säävälän viime lauantaina HS:n yliön artikkelissa "Demokratia auttaa merkittävästi 60-vuotiaan Intian vaurastumista" esittämien ajatusten kanssa:

"Kastijako ei ole häviämässä Intiasta vaan sen merkitys on korostumassa, tosin uudella tavalla. Hierarkkian pohjalla olevat kastittomat ovat omine puolueineen nousseet poliittisen vallan huipulle. Kasti-identiteettiä vahvistavat myös kastiin perustuvat virka- ja koulutuskiintiöt.

...

Vaurastumiseen liittyvästä kulutuksen länsimaistumisesta huolimatta intialaiset elävät omintakeista omien arvojensa mukaista elämää.
"

1 kommentti:

Arawn kirjoitti...

On totta, että ihmiset eivät ilmeisesti voi juurikaan liikkua kastien välillä, mutta se ei ihan kokonaan tuhoa säätykiertoa - vaikka kyllä rajoittaa sitä erittäin merkittävästi. Silti, siinä missä yksilöiltä ovat portit suljetut, kastiyhteisöt voivat jonkin verran harrastaa säätykiertoa. Esimerkiksi, jos jonkun kastin jäsenet saavuttavat merkittävän taloudellisen aseman, heidän sosiaalinen statuksensa kastijärjestelmässä voi nostaa heidän edustamansa kastin ylemmäs kuin mitä se aiemmin oli.

Tämä ei toki päde kaikkiin kasteihin, sillä esim. "saastaiset kastit" (mm. kaikki kuolleiden kanssa tekemisissä olevat) ovat kutakuinkin tällaisen systeemin ulkopuolella. He voivat rikastua vaikka sikamaisesti, mutta heidän kastinsa ei kykene nousemaan kastijärjestelmässä.