Eliitti yhteiskunnan loisena - osa 2

Talonpoika on ollut aina sitä onnellisempi mitä vähemmän välikäsiä on Kuninkaan tai Valtiopäivien ja talonpojan välissä.

Suomalainen talonpoika lähetti Ruotsin vallan aikana edustajansa valtiopäiville Tukholmaan. Tsaarin vallan aikana Suuriruhtinas oli Pietarissa mutta valtiopäivät olivat Helsingissä ja talonpoika lähetti edelleen edustajansa valtiopäiville. Venäjän virkamiehillä tai duumalla ei ollut asemaa Suomen vallankäytössä ennen sortokautta.

Itsenäisyyden aikana - ennen EU:ta - talonpoika (kansa) lähetti edustajansa edelleen valtiopäiville Helsinkiin. Ero Tsaarin ja Ruotsin valtaan oli lähinnä se että valtiopäivien valta oli kasvanut valtionpäämiehen valtaan verrattuna ja valtionpäämies oli suomalaisten valitsema ja istui Helsingissä.

Suomalaisen talonpojan tilanne erosi voimakkaasti vaikkapa balttilaisen, puolalaisen tai ranskalaisen talonpojan tilanteesta. Näissä maissa talonpoika ei lähettänyt edustajaansa mihinkään. Kuninkaan valtaa edusti kylässä aatelinen, joka lisäksi omisti maan ja kirkon. Aatelinen vuokrasi maata talonpojalle. Puolassa aatelinen vieläpä vuokrasi maansa edelleen juutalaiselle, joka vasta vuokrasi sen edelleen talonpojalle. Lisäksi talonpoika oli sidottu maahan eikä voinut edes lähteä vuokraamaan maata toiselta aateliselta. Aateliston määrä oli esimerkiksi Puolassa huikeat 10% koko väestöstä.

Kun Suomessa kirkkoherran valitsi paikallinen seurakunta, Virossa papin valitsi saksalainen aatelinen.

EU-Euroopassa kansan kannalta herää kysymys mihin me tarvitsemme näin suurta paikallista eliittiä. Paikallinen eliittihän toimii eittämättä suurelta osin Middleman-roolissa niin kuin puolalainen juutalainen tai ranskalainen feodaaliherra. Lipponenhan tämän lähes myönsikin.

On valtionsyyttäjän virastoa, muuta virastoa, eduskuntaa, presidenttiä, Suomen pankkia yms., joiden tärkeimpänä funktiona tuntuu olevan kansan etäännyttäminen todellisista päätöksentekijöistä ja sananvapauden supistaminen. Jos Suomi nyt kerran kuuluu EU:hun on todella oleellista, että ihmiset ottavat selvää EU:n toiminnasta ja äänestävät. Samalla pitää miettiä mistä turhanaikaisista instituutioista voimme luopua ja mitä keventää.

Huomautetakoon että en ota mitään kantaa siihen mikä osa vallankäytöstä olisi oltava Bruesselissä mikä Helsingissä. Mutta siinä tapauksessa kun valta kerran on siirretty Bruesseliin täällä ei tarvita mitään suuria joukkoja päätösten selittelijöitä ja soveltajia elikkä Middleman-luokkaa. Laman kohdatessa on oiva tilanne alkaa miettiä, mikä osa eliitistä on kaikkein haitallisinta ja alkaa säästötoimet siitä.

Eliitti yhteiskunnan loisena

1200-luvun Ranskan kukoistus johti väestön voimakkaaseen kasvuun. Lopulta maan kantokyky ylitettiin, ruuan hinta alkoi nousta ja köyhä väki alkoi nähdä nälkää. Nälänhätä ja Musta Surma teki tuhoaan. Väestön määrä kääntyi laskuun ja hiljalleen ruuan hintakin alkoi laskea suhteessa tulotasoon. Negatiivisen takaisinkytkennän olisi pitänyt toimia.

Ongelma oli aatelisto eli eliitti eli loisluokka. Maa oli feodaaliyhteiskunnassa usein eliitin käsissä. Väestön kasvun köyhdyttäessä pienviljelijöitä, moni joutui velkakierteeseen ja menetti sitä myötä maansa eliitille. Eliitin omaisuus kasvoi. Koska ruuan hinta nousi ja työn tarjonta oli korkea, myös pellonvuokraajien maksamat vuokrat nousivat ja eliitti rikastui samaan aikaan kuin muu väestö köyhtyi.

Vielä siinäkin vaiheessa kun väestönkasvu pysähtyi, eliitin määrä kasvoi. Eliitin syntyvyys oli korkea ja varakkaat talonpojat ostivat itselleen pääsyn aatelistoon.

Mutta sitten väestömäärä romahti ja sitä myötä ruuan hintakin romahti. Seurauksena oli maanvuokran lasku, palkkojen nousu ja eliitin tulojen romahtaminen. Aatelisto ei enää kyennyt ylläpitämään "herrasmiehen" elämäntapaa.

Tässä vaiheessa negatiivinen takaisinkytkentä ei kuitenkaan toiminut. Eliitillä oli valtaa. Valta perustui toisaalta maaomaisuuteen ja säätyvaltiopäiviin, jossa köyhillä ei ollut edustusta - mutta myös pakkovaltaan joka perustui siihen että eliitillä oli aseet ja taito käyttää niitä. 1400-luvulla suuri osa Kaakois-Ranskasta oli ryöstelevien aatelisjoukkioiden terrorisoimaa. Kun resursseja ei saatu rahalla, ne ryöstettiin. Maatalousväestö ei epävakaissa oloissa kyennyt viljelemään maata, jolloin aatelisten saamat vuokratulot edelleen nousivat. Negatiivisen takaisinkytkennän sijasta toimi positiivinen takaisinkykentä.

Tilanne stabilisoitui vasta, kun sota Englantia vastaan ja jatkuvat sisällissodat olivat alentaneet eliitin määrän sille tasolle, että elitti kykeni taas ylläpitämään "herrasmiehen elämäntapaa".

Voidaan jopa todeta, että aateliston määrää ja/tai valtaa ei olisi saatu alenemaan muuten kuin sisällissodan tai sodan avulla. Yhteiskunnan jyrkkä jako eliittiin ja köyhälistöön aiheuttaa siis epäsuorasti yhteiskunnallista epävakautta.

Kun eliitti alkaa köyhtyä, seurauksena on yritys lisätä kansan sortoa kuten Etelä-Amerikassa viime aikoihin asti on tapahtunut. Venezuelassa öljyteollisuus työllisti keskiluokan näennäistehtäviin ja säilytti näin keskiluokan tuen valtaapitäville. Kun kansa viime aikoina on vaatinut Venezuelassa osuuttaan öljytuloista, USA ja entinen eliitti kirkuu että Venezuela on siirtynyt marksilaisten käsiin.

Kun kansasta sitten ei saada enempää revittyä irti, aletaan keksiä riidanaiheita ja saadaan aikaan sisällissota.

Suomessa viime aikoina tapahtunut korkeastikoulutettujen määrän kasvu on johtanut eräänlaiseen eliitin ylituotantoon. Loinen työllistyy yliopistojen yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan, valtionsyyttäjän virastoon, ministeriöihin, EU-tehtäviin, maahanmuuttoon liiittyviin instituutioihin tai kuivettuvien yksityisten tai valtionyritysten esikuntaorganisaatioihin.

Uusia yhteiskunnallisia "funktioita" keksitään varta vasten työllistämään eliittiä. Eliitti jakaa kansan a-luokkaan (=niihin joilla on turvatut työpaikat, pääomatuloja ja/tai ylisuuret eläkkeet) ja b-luokkaan voidakseen paremmin hallita kansaa.

Laman syvenemeninen luo ainakin mahdollisuuden, että valtion verotulot alkavat laskea, ja eliitin elinolosuhteet heikkenevät. Osa eliitistä joutuu työttömiksi tai hakeutuu todellisiin töihin. Riski toisaalta on että eliitti keksii itselleen vain lisää tehtäviä, nostaa veroja, ja parantaa laman aikana asemiaan. Toinen vaihtoehto on että osa eliitistä heittäytyy hankalaksi, alkaa kapinoida, ryhtyy maanpetokselliseen toimintaan alkaen veljeillä vaikkapa venäläisten kanssa.

Huomautettakoon että en tällä kirjoituuksella väitä, että monimutkainen yhteiskunta ei tarvitsisi mitään eliittiä. Ongelma syntyy kun eliitin määrä kasvaa liian suureksi.