En koskaan vaaleissa äänestä ihmistä, joka sanoo jotain niin älytöntä kuin että "äänestäjä on aina oikeassa". Vaikka tietysti lause on tarkoitettu kertomaan jotain tyyliin "ihmisillä on oikeus äänestää mitä äänestää ja sitä pitää kunnioittaa", mikä on sentään hiukan parempi, koska se ei ole faktuaalinen väite vaan pelkkä mielipide.
Kovin fiksu mielipide sekään ei ole. Demokraattiset vaalit tuottavat välillä täysin mielettömiä asioita kuten Saksan Weimarin tasavallan parlamentti ja sen luoma natsi-Saksa. Tai USA:n nykyinen poliittinen polarisaatio, jonka hedelmä oli demokratiaa halveksivan kapinajohtajan ja talousrikollisen D. Trumpin valinta presidentiksi.
Aina demokratia ei ole itseään korjaavaa. 30-luvulla eräät keskilinjan poliitikot havaitessaan oman maansa olevan menossa Saksan suuntaan tekivätkin vallankaappauksen ja lopettivat vaalit väliaikaisesti (mm. Viro, Itävalta, Puola).
Suomalainen poliitikko ja myöhempi presidentti Urho Kekkonen, joka pyrki oikeusministerinä IKL:n kieltämiseen, kritisoi demokratiafundamentalismia vuonna 1934 kaksi vuotta Mätsälän kapinan jälkeen:
Hyvin tavallinen ja demokratialle hyvin vahingollinen on se käsitys, että kaikkein demokraattisinta on aina ja kaikkialla, kaikissa olosuhteissa, suosia sellaista toimintaa, joka pyrkii enentämään kansalaisten poliittisia vapauksia. Ei liene näet vaikeata huomata, että tällainen teorian sanelema, dogmaattinen pyrkimys saattaa monessakin tapauksessa koitua suorastaan kohtalokkaaksi kansanvallan säilymiselle. Inhimillinen toimintahan on vajavaista, ja demokratian vallitessa voi esiintyä väärinkäytöksiä, jotka kansalaismielipide - syystä tai syyttä - panee demokratian tai jonkin sille oleellisen toimintamuodon viaksi. Demokratia itse voi suorastaan synnyttää ja kehittää vaikeita valtiollisia epäkohtia. Sellaisissa oloissa demokratian puoltajien on oltava valmiit juuri kansanvallan säilymiseksi tarpeen tullen luopumaan jostakin demokratialle vähemmän, tai ehkä enemmänkin, oleellisesta, voidakseen pelastaa sen, minkä turvin kansanvalta voi sitä vastaan kohonneen myrskyn ajan säilyä ja sitten olosuhteitten rauhoituttua puhdistuneena ja selkeentyneenä taas kehittyä demokratian sisäistä olemusta enemmän vastaaviin muotoihin. Tällaisissa vaikeissa tilanteissa tekevät demokratialle eniten vahinkoa sen kamariviisaat puolustajat ja ne ihanteittensa huikaisemina henkisesti sokeat poliitikot, jotka eivät uskalla tunnustaa terveen kehityksen vaativan joskus taka-askeleitakin.
Kekkonen kritisoi erityisesti nykyäänkin libertaarien keskuudessa suosittua teoreetikkoa . itävaltalaisen taloustieteen kirkkainta tähteä - Ludwig von Misesiä, joka lausui tällaisen mielettämyyden:
Liberaalisen hengen syvin perustietoisuus on siinä, että yhteiskunnan tulee rakentua liberaalisille opeille ja että vastakkaisten aatteiden pohjalle ei voida jatkuvaa yhteiskuntaelämää rakentaa. Elleivät ihmiset vapaaehtoisesti yhteiskunnallisesta tietoisuudesta tee, mitä heidän yhteiskunnan säilymisen ja hyvinvoinnin edistymisen nimessä olisi tehtävä, ei heitä voida viekkaudella eikä keinokkuudella viedä oikealle tielle. Jos he erehtyvät, heidät on opettamalla valistettava. Jos he eivät voi valistua, jos he pysyvät erehdyksessään, silloin ei ole mitään tehtävänä perikadon välttämiseksi. Liberalismille ei jää muuta tietä kuin saada kansalaiset vakuuttuneiksi vapaamielisen politiikan välttämättömyydestä. Tämä valistustyö on ainoa, mitä liberalismi voi suorittaa ja mitä sen täytyy suorittaa, jotta, sikäli kuin se sille kuuluu, voitaisiin vastustaa sitä perikatoa, mikä tänään yhteiskuntaa uhkaa.
Päinvastoin kuin USA:ssa Suomessa demokratian tilanne on onneksi varsin hyvä vielä tällä hetkellä. Siitä saamme kiittää ainakin Venäjän uhkaa. joka pakotti suomalaiset poliitikot yhteistyöhän turvallisuuspolitiikassa. Toivoa sopii että samanlainen yhteistyö onnistuu hyvinvointiyhteiskunnan pelastamisenkin osalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti