Juha Kettusen kanssa on ollut keskustelua minimaalisesta valtiosta tai anarkokapitalismista. Erityisesti oli keskustelua siitä, miten köyhäinhoito hoidetaan, jos valtio on minimaalinen.
Olen samaa mieltä Juhan kanssa että köyhäinhoito - tai hyvinvointiyhteiskunta - voidaan kyllä hoitaa muullakin tapaa kuin valtion toimesta, mutta pitää tietysti kysyä miksi se pitäisi hoitaa muulla tavalla ja miten.
Hyvinvointipalvelut ovat julkishyödykkeitä koska palvelujen luonteeseen kuuluu että ainakaan kaikkia palveluita ei voi maksattaa palvelun saajilla.
Toisaalta hyvinvointipalvelujen käyttö sisältää tavallaan myös yhteismaan ongelman. On olemassa äärellinen resurssi jota voi käyttää vain sen verran kuin resurssia riittää. Käytännössä nyky-Suomessa kuka tahansa saa hyvinvointipalveluita vaikka ei tarvitsisikaan.
On siis olemassa kaksinainen ongelma:
1. Miten saadaan tarpeeksi veronmaksajia kustantamaan julkishyödyke ? Miten estetään veronkierto eli vapaamatkustaminen ? Miten taataan tarpeeksi suuri veropohja ?
2. Miten vältetään yhteismaan "ylilaiduntaminen" ? Eli miten huolehditaan siitä, että hyvinvointipalveluita ei ylikuluteta ?
Molemmat ongelmat ovat suuria. Uskon, että valtion ylläpitämä hyvinvointiyhteiskunta rapautuu aina ja kaikkialla ennemmin tai myöhemmin. Ainakin suomalainen hyvinvointiyhteiskunta tuntuu rapautuvan - se maksaa koko ajan enemmän ja enemmän.
Mutta mitä vaihtoehtoja valtion ylläpitämälle hyvinvointiyhteiskunnalle on jos ainakin jonkinasteisia hyvinvointipalveluita halutaan tarjota ?
Ainakin fundamentalistiset lahkot ottavat mielellään hoitaakseen hyvinvointipalvelut. He kyllä ratkaisevat molemmat ongelmat helposti. Ratkaisu on "ulossulkeminen".. Maalliselta yhteiskunnalta puuttuu munaa suorittaa ulossulkeminen.
Fundamentalistien ylläpitämä hyvinvointiyhteiskunta vahvistaa toisaalta ääriuskonnollisuutta. Hyvinvointipalvelut ovat fundamentalisteille keino hankkia uusia jäseniä.
Kun ruotsalainen hyvinvointiyhteiskunta luotiin taloustieteilijä Gunnar Myrdal totesi että ruotsalainen yhteiskunta on - tai siis oli silloin 30-luvulla - niin homogeeninen ja maassa vallitsi niin korkea työmoraali, että jos hyvinvointiyhteiskunta onnistuu jossain, se onnistuu Ruotsissa.
Ja onnistuikin. Mutta vain vähäksi aikaa. Vapaamatkustaminen ja ylilaiduntaminen pysyivät kontrollissa koska vapaamatkustajia ja ylilaiduntajia rangaistiin. Heitä halveksittiin, heitä pakkosteriloitiin, heitä pidätettiin irtolaislainsäädännön nojalla, heitä rangaistiin veronkierrosta jne.
Mutta enää ainakaan ylilaiduntajia ei kontrolloida juurikaan. Ylilaiduntaminen lisääntyy. Monet maahanmuuttajat eivät ole edes kuulleet työmoraalista. Saati että kokisivat velvollisuudekseen julkisten hyvinvointipalvelujen tuottamisen veroja maksamalla.
Lisäksi valtion sosiaalihallinnon byrokratia kasvaa koko ajan, mikä myös rapautttaa hyvinvointiyhteiskuntaa.
Ongelmia ei tietysti pidä liioitellakaan. Suomen yhteiskunta on verovaroin tuottanut paljon palveluita kansalaisille.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
10 kommenttia:
Liittyy varmaan siihen, että nykyään usein paheksutaan klassisiin kohteisiin kohdistuvaa paheksuntaa. Klassinen paheksunnan kohde on esim huono työmoraali. Kuitenkin myös verovaroilla eläville olisi pidemmällä tähtäimellä hyötyä yleisestä verovaroilla elämisen paheksumisesta, koska verovaroilla eläminen onnistuu vain, jos niillä eläviä on tarpeeksi pieni joukko. Hyvinvointiyhteiskunta varmaankin toimisi paremmin pienen joukon keskuudessa, missä autettavat tietäisivät, keiltä apu tulee ja mahdollisesti tuntisivatkin heidät. Silloin ei syntyisi mielikuvaa, että 'raha vain tulee jostain'. Rappioalkoholistit ja muut samalla tavalla itsekunnioituksettomat tosin pitäisi sulkea järjestelmän ulkopuolelle, koska he riistokäyttäisivät tukia häpeämättömästi kaikesta huolimatta.
Yksi perusongelma on siinä, että valtio on yksikkönä liian suuri ja tehoton. Toinen on siinä, että verorahoihin perustuva hyvinvointiyhteiskunta on suunniteltu keskiverrolle standardiperheelle. Kaikki eivät tarvitse samoja palveluita eivätkä kaikki halua maksaa samoista asioista. Nykyinen yhteiskunta on liian heterogeeninen, jotta "one size fits all" -verotusyhteiskunta olisi reilu ja tasapuolinen.
Tuo 'paheksumisen paheksuminen' voisi olla lähtöisin samanarvoisuuden periaatteesta. Paheksunnassahan pidetään jonkun muun edustamia ominaisuuksia huonoina, tai ainakin huonompina kuin omia. Paheksunnan paheksujien mielestä mikään muu ei ole ainakaan avoimesti paheksuttavaksi sopivaa kuin se, että pitää jonkun muun edustamia ominaisuuksia huonompina kuin omia. Miksiköhän ei sitten kuitenkaan ole paheksuttavaa pitää jonkun muun ominaisuuksia parempina kuin omia, sotiihan sekin samanarvoisuuden periaatetta vastaan..
hmm.
Ei kai naimaton 30-vuotias työkykyinentietenkään tarvitse samalla tavalla hyvivointipalveluita. Eikä minun perheenikään niitä tarvitse. Halvemmaksi tulisi maksaa lasten terveydenhuolto ja koulutus itse.
Kukaan muu ei tarvitsekaan hyvinvointiyhteiskuntaa kuin vammaiset, laiskat, mielenterveysongelmaiset, tyhmät, sairaat, köyhät, mustalaiset (hups - nytkö joudun vankilaan) yms.
Muuthan voisivat hoitaa palvelut itselleen vakuutuksella.
Mutta edelleen jää kysymys miten hoidetaan noitten suht suurten ja kasvavien ihmisjoukkojen hyvivointipalvelut.
Pelastusarmeija ?
Kukaan muu ei tarvitsekaan hyvinvointiyhteiskuntaa kuin vammaiset, laiskat, mielenterveysongelmaiset, tyhmät, sairaat, köyhät, mustalaiset. miten hoidetaan noitten suht suurten ja kasvavien ihmisjoukkojen hyvivointipalvelut.
Vapaaehtoisella hyväntekeväisyydellä, perheen ja suvun avulla, vertaistuella ja muilla vapaaehtoisuuteen perustuvilla yhteisöillä.
Jos asia oikeasti kiinnostaa, lue joku libertaarikirja. Täällä on pari viitettä.
Vanhuuden ja vakavan sairastumisen yhteydessä myös useimmat normaalituloiset tarvitsevat yhteiskustannettavia palveluja. Olisikohan suuri ikäluokka- ongelma saatu vältettyä sillä tavalla, että aikoinaan olisi sovittu että vain ne, jotka hankkivat vähintään kaksi lasta ovat eläkeikäisinä oikeutettuja saamaan verovaroilla maksettua hoitoa, lääkkeitä, leikkauksia, yms elämää pidentäviä toimenpiteitä. Sovellus siitä, kun aiemmin lapsia hankittiin vanhuudenturvaksi. Yhden lapsen hankkineet vanhukset olisivat oikeutettuja osaan noista eduista, mutteivät kalleimpiin.
'Vapaaehtoisella hyväntekeväisyydellä, perheen ja suvun avulla, vertaistuella ja muilla vapaaehtoisuuteen perustuvilla yhteisöillä.'
Tällöin ei olisi myöskään suuri ikäluokka- ongelmaa. Vapaaehtoisvarat eivät todennäköisesti olisi tarpeeksi isot, että niillä voisi ostaa isolle laumalle lääkkeitä, leikkauksia, yms.
kiitos Juha. Kyllä aihe kiinnostaa aidosti. Palaan asiaan.
Juha,
Muutama ajatus:
1. Sinänsä on minusta selvää että jokin yhteisö tarvitaan huolehtimaan esimerkiksi liberaalien puolue-ohjelman mainitsemista työkyvyttömistä.
2. Sinänsä valtion ei tarvitse olla se yhteisö. Yhteisö voi olla
a) valtio
b) kunta
c) perhe
d) järjestö
e) paikallisyhteisö
f) uskontokunta
g) patriarkkaalinen yritys
jne.
Kokonaan toinen kysymys onko valtio yleensä mikään yhteisö - siis kansankokonaisuus. Minusta vastaus tähän on, että jotkut valtiot ovat toiset eivät.
3. Huolehtiminen voidaan kustantaa verovaroin mutta se voi myös perustua jonkinlaisiin talkoisiin.
...
Mutta siihen minulla ei ole tiukkaa kantaa mikä on oikea tapa huolehtia työkyvyttömistä. Vaihtoehtoja on yllä vielä paljon.
'Vapaaehtoisella hyväntekeväisyydellä, perheen ja suvun avulla, vertaistuella ja muilla vapaaehtoisuuteen perustuvilla yhteisöillä.'
Etenkin hyväntekeväisyyden varjopuolena on, että varat eivät kohdistu tarvitsevimmille vaan lähinnä söpöimmille tai mediaseksikkäimmille ryhmille: syöpälapsille antaisi moni, mielenterveyspotilaille ei kukaan.
Tämäntapainen ongelmahan on Suomenkin mittakaavassa ainakin eräillä säätiöillä, kun lahjoittajat rajaavat hyvinkin ahtaasti lahjoituksen käyttötarkoituksen. Tällöin raha saattaa ohjautua tieteenalalle, joka on muutenkin lähes ylirahoitettu.
Mielestäni on tärkeää, että resursseja jaetaan rationaalisesti ja tarveperustein, ei muotivirtausten mukaan. Vapaaehtoisten lahjoitustenkin kohdalla olisi toivottavaa, että päätöksen takana olisi riittävästi tietoa, ei pelkkää hyväntahtoisuutta. Näin kuitenkin harvoin on, joten siksi näen jonkinlaisen yhteisesti ylläpidetyn turvaverkon välttämättömänä. Resurssienjaosta voisi varmasti vastata varsin moni taho; pääasia lienee, että tuo taho nauttii riittävää luottamusta.
Lähetä kommentti