Nykyään puhutaan paljon ilmaston lämpenemisestä ja puhun siitä paljon itsekin. Ilmaston lämpeneminen on hankala ongelma, koska se vaatii koko kansainvälisen yhteisön yhteistyötä. Ilmaston lämpeneminen on taloustieteen termein globaali yhteismaan ongelma.
Ei ole kauaa aikaa siitä kun otsonikadosta puhuttiin paljon. Otsonikato on periaatteessa samanlainen globaali yhteismaan ongelma kuin ilmaston lämpeneminen.
Otsonikadosta puhuminen on loppunut siksi, että otsonikato on jo saatu hallintaan. Sen jälkeen kun ongelma 1980-luvulla todella myönnettiin, on edistytty varsin nopeasti:
1. Montrealin sopimus solmittiin vuonna 1987. Sopimus loi puitteet ratkaista ongelma. Sopimusta on myöhemmin jonkin verran paranneltu.
2. Vuoteen 2005 mennessä ihmisperäisten otsonia tuhoavien kaasujen määrä troposfäärissä oli laskenut jo 8–9 % 1990-luvun alussa havaittuihin huippulukemiin verrattuna.
3. Otsonikato stabilisoituu (=ei enää kasva) nykyarvioiden mukaan vuonna 2020.
4. Otsonikerroksen arvellaan palautuvan ennalleen aikaisintaan vuoden 2050 tienoilla.
Ero otsonikadon ja ilmaston lämpenemisen välillä on toisaalta huutaava: Ilmaston lämpenemisestä on siitäkin puhuttu kauan - Osmo Soininvaarakin kirjoitti aiheesta
aineen ylioppilaskirjoituksissa jo 70-luvun alkupuolella. Ilmaston lämpenemiselle ei kuitenkaan ole tehty juuri mitään, vaikka ongelman dramaattisuus on tiedetty jo varsin kauan. Ilmeisesti suurin ero on siinä, että ilmaston lämpenemisen ratkaiseminen maksaa huomattavasti enemmän kuin otsonikadon ratkaiseminen: Ilmaston lämpenemisen ratkaisu vaatisi ekonomi Nicholas Sternin mukaan seuraavan 40 vuoden ajan satsauksen, jonka vaikutus maailman bruttokansantuotteeseen olisi karkeasti arvioiden -1 % joka vuosi.
Optimisti voisi väittää että ilmaston lämpeneminenkin voidaan ratkaista, jos ilmaston lämpenemisen ratkaisussa otettaan oppia otsonikadon ratkaisusta. Palaan otsonikadon ratkaisuun ja muitten yhteismaan ongelmien ratkaisuun pikapuoliin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteismaan_ongelma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteismaan_ongelma. Näytä kaikki tekstit
maanantaina, huhtikuuta 14, 2008
tiistaina, huhtikuuta 08, 2008
Fossiiliset polttoaineet eivät lopu koskaan
--- Korjaus 9.4. Hiilidioksidipitoisuuksissa menivät prosentit ja promillet sekaisin. Korjasin lisämäällä yhden nollan pilkun jälkeen. Kiitos Kumitontulle. ---
Maailmanpankin ex-pääekonomisti professori Sir Nicholas Stern on tehnyt ehkä tähän mennessä mittavimman selvityksen ilmastonmuutoksen vaikutuksesta talouteen.
Oleellisin johtopäätös on, että ilmakehän hiilidioksidi-pitoisuuden stabilisoiminen tasolle 0,050 - 0,055 prosenttia (ja sen jälkeen tapahtuva hiilidioksidipitoisuuden lasku) vaatii seuraavan 40 vuoden ajan satsauksen jonka vaikutus maailman bruttokansantuotteeseen on karkeasti arvioiden -1 % joka vuosi.
Nykyinen ilmakehän hiilidioksidi-pitoisuushan on 0,045 %. Tällä hetkellä kasvu ei ole edes lineaarista vaan kiihtyvää. Joten stabilisoiminen alle 0,050 prosenttiin on epärealistista. Hiilidioksidi-pitoisuuden stabilisoiminen tasolle 0,050 - 0,055 % edellyttää, että energiatuotannosta 60 - 75 % tapahtuu ilman hiilidioksidipäästöjä vuonna 2050.
Vaihtoehtoinen "business as usual" -malli taas johtaa Sternin mukaan sadassa vuodessa tilanteeseen, jossa ilmastonmuutoksen vaikutus bruttokansantuotteeseen on -5 - -20 % joka vuosi. Inhimilliset vaikutukset ovat tietysti siinä vaiheessa jo erittäin dramaattiset. Ilmaston lämpötila nousisi 2 - 3 astetta jo seuraavan viidenkymmenen vuoden aikana, mikä aiheuttaisi mm. tarpeen siirtää 200 miljoonaa ihmistä muualle pelkän merenpinnan nousun takia. Maataloustuotanto esimerkiksi Afrikassa romahtaisi.
Tavallaan Sternin paperi kuitenkin herättää optimismia. Periaatteessa ilmastonlämpenemisen pahimmat seuraukset ovat estettävissä ilman että maailmantalouden kasvu estyy.
Fossiilisten polttoaineiden loppumisriskin voi pyyhkiä pois ihmiskunnan ongelmien listalta kokonaan. Nykyisillä fossiilisten polttoaineiden varannoilla maapallon ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden voi nimittäin nostaa 0,075 prosenttiin, mikä merkitsee jo erittäin pahaa ekokatastrofia. Fossiilisten polttoaineiden loppuminen olisi pikemmin mahdollisuus kuin riski.
Suurin huoli on miten Sternin esittämä stabilisoimismalli onnistutaan toteuttamaan. Kysymys ei ole ensi sijassa tekninen. Kysymys on siitä, miten kansainvälinen yhteisö kykenee sopimaan, kuinka paljon kukin maa rajoittaa päästöjä. Ilmastonmutos on globaali yhteismaan ongelma, jonka ratkaiseminen on oleellisesti vaikeampaa kuin lokaalien ongelmien ratkaisu.
Maailmanpankin ex-pääekonomisti professori Sir Nicholas Stern on tehnyt ehkä tähän mennessä mittavimman selvityksen ilmastonmuutoksen vaikutuksesta talouteen.
Oleellisin johtopäätös on, että ilmakehän hiilidioksidi-pitoisuuden stabilisoiminen tasolle 0,050 - 0,055 prosenttia (ja sen jälkeen tapahtuva hiilidioksidipitoisuuden lasku) vaatii seuraavan 40 vuoden ajan satsauksen jonka vaikutus maailman bruttokansantuotteeseen on karkeasti arvioiden -1 % joka vuosi.
Nykyinen ilmakehän hiilidioksidi-pitoisuushan on 0,045 %. Tällä hetkellä kasvu ei ole edes lineaarista vaan kiihtyvää. Joten stabilisoiminen alle 0,050 prosenttiin on epärealistista. Hiilidioksidi-pitoisuuden stabilisoiminen tasolle 0,050 - 0,055 % edellyttää, että energiatuotannosta 60 - 75 % tapahtuu ilman hiilidioksidipäästöjä vuonna 2050.
Vaihtoehtoinen "business as usual" -malli taas johtaa Sternin mukaan sadassa vuodessa tilanteeseen, jossa ilmastonmuutoksen vaikutus bruttokansantuotteeseen on -5 - -20 % joka vuosi. Inhimilliset vaikutukset ovat tietysti siinä vaiheessa jo erittäin dramaattiset. Ilmaston lämpötila nousisi 2 - 3 astetta jo seuraavan viidenkymmenen vuoden aikana, mikä aiheuttaisi mm. tarpeen siirtää 200 miljoonaa ihmistä muualle pelkän merenpinnan nousun takia. Maataloustuotanto esimerkiksi Afrikassa romahtaisi.
Tavallaan Sternin paperi kuitenkin herättää optimismia. Periaatteessa ilmastonlämpenemisen pahimmat seuraukset ovat estettävissä ilman että maailmantalouden kasvu estyy.
Fossiilisten polttoaineiden loppumisriskin voi pyyhkiä pois ihmiskunnan ongelmien listalta kokonaan. Nykyisillä fossiilisten polttoaineiden varannoilla maapallon ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden voi nimittäin nostaa 0,075 prosenttiin, mikä merkitsee jo erittäin pahaa ekokatastrofia. Fossiilisten polttoaineiden loppuminen olisi pikemmin mahdollisuus kuin riski.
Suurin huoli on miten Sternin esittämä stabilisoimismalli onnistutaan toteuttamaan. Kysymys ei ole ensi sijassa tekninen. Kysymys on siitä, miten kansainvälinen yhteisö kykenee sopimaan, kuinka paljon kukin maa rajoittaa päästöjä. Ilmastonmutos on globaali yhteismaan ongelma, jonka ratkaiseminen on oleellisesti vaikeampaa kuin lokaalien ongelmien ratkaisu.
torstaina, huhtikuuta 03, 2008
Missä Somalia, siellä ongelma ?
Somalia on eräs maailman etnisesti homogeenisimpia maita. Kuitenkin Somalia on jakautunut käytännössä useampaan erilliseen itsenäiseen alueeseen: Maan pohjoisosa julistautui itsenäiseksi nimellä Somalimaa, kun Somalian valtio vuonna 1991 romahti. Vuonna 1998 maan keskiosat julistautuivat autonomiseksi alueeksi nimellä Puntmaa.
Somalit ovat käytännössä soveltaneet ohjetta, että ongelmat on helpompi ratkaista kun ne lokalisoi: Somalian kaaos on helpompi ratkaista, kun Somalian kaaoksen jakaa Somalimaan kaaokseksi, Puntlandin kaaokseksi ja Etelä-Somalian kaaokseksi. Somalimaa kykenikin ratkaisemaan pahimman kaaoksensa jo 90-luvun puolessa välissä.
Yhteismaa-käsitteen kehittäjän ekologi Garrett Hardinin yleispätevä opetus onkin, että ongelmat on lokalisoitava jos se on mahdollista.
Aina lokalisointi ei ole mahdollista - esimerkkinä ilmaston lämpeneminen. Mutta melkein kaikki ongelmat ovat lokalisoitavissa. Esimerkkinä väestöräjähdys, terrorismi, sodat ja köyhyys. Typerintä mitä voi Garret Hardinin mukaan tehdä on yrittää ratkaista ihmiskunnan kurjuutta avaamalla rajat laajoille väestönliikkeille. Sen sijaan, että kurjuus näin ratkeaisi se leviää helposti kaikkialle.
Suomen itsenäistyminen vuonna 1917 tai Viron uudelleenitsenäistyminen vuonna 1991 merkitsi ongelmien lokalisoimista. Vaikka itsenäisyyttä toki ensi sijassa perusteltiin Suomen ja Viron kansojen oikeudella itsemääräämisoikeuteen, oli Venäjä vuonna 1917 ja 1991 siinä tilassa että Venäjästä irtautuminen tuntui hyvin houkuttelevalta muillekin kuin itsenäisyysmielisille. Nekin jotka vastustivat itsenäisyyttä - kuten Viron venäläiset tai Suomen vasemmisto - ymmärsivät varsin pian että itsenäisyys oli käytännössä kakkien etu.
Ongelmien lokalisointi merkitsee ulossulkemista - ongelmien ulossulkemista. Ongelmien ulossulkeminen ei tarkoita välttämättä että muitten ihmisten ongelmista ei välitetä. Afrikka tarvitsee vuosikymmeniä kehittyneitten maitten apua. Kehitysapu on myös kehittyneitten maitten etu: Kun lokaalit ongelmat ratkaistaan siellä missä ne esiintyvät, niistä ei tule globaaleja ongelmia.
Kun nainen ottaa lapsensa ja jättää juopon - tai väkivaltaisen - miehensä, nainen lokalisoi päihdeongelman. Sen sijaan että päihdeongelma olisi koko perheen ongelma, siitä tulee yhden ihmisen ongelma. Kuullostaa pahalta, mutta ongelmien lokalisointi on välttämätöntä, jotta ongelmat olisi helpompi ratkaista ja jotta ongelmien aiheuttama kärsimys minimoituisi.
Somalit ovat käytännössä soveltaneet ohjetta, että ongelmat on helpompi ratkaista kun ne lokalisoi: Somalian kaaos on helpompi ratkaista, kun Somalian kaaoksen jakaa Somalimaan kaaokseksi, Puntlandin kaaokseksi ja Etelä-Somalian kaaokseksi. Somalimaa kykenikin ratkaisemaan pahimman kaaoksensa jo 90-luvun puolessa välissä.
Yhteismaa-käsitteen kehittäjän ekologi Garrett Hardinin yleispätevä opetus onkin, että ongelmat on lokalisoitava jos se on mahdollista.
Aina lokalisointi ei ole mahdollista - esimerkkinä ilmaston lämpeneminen. Mutta melkein kaikki ongelmat ovat lokalisoitavissa. Esimerkkinä väestöräjähdys, terrorismi, sodat ja köyhyys. Typerintä mitä voi Garret Hardinin mukaan tehdä on yrittää ratkaista ihmiskunnan kurjuutta avaamalla rajat laajoille väestönliikkeille. Sen sijaan, että kurjuus näin ratkeaisi se leviää helposti kaikkialle.
Suomen itsenäistyminen vuonna 1917 tai Viron uudelleenitsenäistyminen vuonna 1991 merkitsi ongelmien lokalisoimista. Vaikka itsenäisyyttä toki ensi sijassa perusteltiin Suomen ja Viron kansojen oikeudella itsemääräämisoikeuteen, oli Venäjä vuonna 1917 ja 1991 siinä tilassa että Venäjästä irtautuminen tuntui hyvin houkuttelevalta muillekin kuin itsenäisyysmielisille. Nekin jotka vastustivat itsenäisyyttä - kuten Viron venäläiset tai Suomen vasemmisto - ymmärsivät varsin pian että itsenäisyys oli käytännössä kakkien etu.
Ongelmien lokalisointi merkitsee ulossulkemista - ongelmien ulossulkemista. Ongelmien ulossulkeminen ei tarkoita välttämättä että muitten ihmisten ongelmista ei välitetä. Afrikka tarvitsee vuosikymmeniä kehittyneitten maitten apua. Kehitysapu on myös kehittyneitten maitten etu: Kun lokaalit ongelmat ratkaistaan siellä missä ne esiintyvät, niistä ei tule globaaleja ongelmia.
Kun nainen ottaa lapsensa ja jättää juopon - tai väkivaltaisen - miehensä, nainen lokalisoi päihdeongelman. Sen sijaan että päihdeongelma olisi koko perheen ongelma, siitä tulee yhden ihmisen ongelma. Kuullostaa pahalta, mutta ongelmien lokalisointi on välttämätöntä, jotta ongelmat olisi helpompi ratkaista ja jotta ongelmien aiheuttama kärsimys minimoituisi.
torstaina, maaliskuuta 06, 2008
Erkki Tuomioja, Suomenmaa ja ilmaston muutos
Erkki Tuomioja ehdotti bensakupongin käyttöönottoa ilmaston lämpenemisen jarruttamis -keinona. Ehdotus lienee ollut osin leikkimielinen tai ainakin ns. ääneen ajattelua.
Suomenmaa kirjoittaa, että Tuomiojan saama kritiikki oli esimerkki suomalaisen keskustelun tasosta. Julkisuudessa kilpailtiin vain siitä siitä kuka haukkuu Tuomiojaa pisteliäimmin.
"Jos suhtaudumme ilmastonmuutosta vastustaviin toimiin yhtä murhaavasti kuin Tuomiojan ääneen ajatteluun, voimme heittää saman tien hyvästit EU:n päästövaatimuksille."
Suomenmaan mukaan ei vain tutkijoitten vaan myös poliitikkojen on voitava vapaasti heittää ajatuksia ilmaan ilman että heidät heti tyrmätään, jotta ilmaston muutos voidaan ratkaista.
Tuomiojan demonisointi edusti malliesimerkkiä yhteisöllistä rangaistuksesta (altruistinen rangaistus, vertaiskontrolli) - silloin kun yhteisöllinen rangaistus on puhtaasti haitallinen asia.
Yhteisöllinen rangaistus on usein yhteisöä ylläpitävä voima. Mutta kuten Boyd ja Richerson ovat osoittaneet yhteisöllinen rangaistus voi johtaa myös täysin sairaalloisten tapojen yleistymiseen yhteisössä. (Katso Boydin kotisivun artikkelit altruistisesta rangaistuksesta.) Yhteisöllinen rangaistus voi myös estää - kuten tässä tapauksessa - yhteisön kohtaamien yhteismaan ongelmien ratkaisemisen. Kun Tuomiojaa on demonisoitu, on kyse talkoomiehen rankaisemisesta.
Sama logiikka pätee tietysti kaikkiin muihin suuriin yhteismaan ongelmiin tai tärkeiden julkishyödekkeiden tuottamiseen.
Suomenmaa kirjoittaa, että Tuomiojan saama kritiikki oli esimerkki suomalaisen keskustelun tasosta. Julkisuudessa kilpailtiin vain siitä siitä kuka haukkuu Tuomiojaa pisteliäimmin.
"Jos suhtaudumme ilmastonmuutosta vastustaviin toimiin yhtä murhaavasti kuin Tuomiojan ääneen ajatteluun, voimme heittää saman tien hyvästit EU:n päästövaatimuksille."
Suomenmaan mukaan ei vain tutkijoitten vaan myös poliitikkojen on voitava vapaasti heittää ajatuksia ilmaan ilman että heidät heti tyrmätään, jotta ilmaston muutos voidaan ratkaista.
Tuomiojan demonisointi edusti malliesimerkkiä yhteisöllistä rangaistuksesta (altruistinen rangaistus, vertaiskontrolli) - silloin kun yhteisöllinen rangaistus on puhtaasti haitallinen asia.
Yhteisöllinen rangaistus on usein yhteisöä ylläpitävä voima. Mutta kuten Boyd ja Richerson ovat osoittaneet yhteisöllinen rangaistus voi johtaa myös täysin sairaalloisten tapojen yleistymiseen yhteisössä. (Katso Boydin kotisivun artikkelit altruistisesta rangaistuksesta.) Yhteisöllinen rangaistus voi myös estää - kuten tässä tapauksessa - yhteisön kohtaamien yhteismaan ongelmien ratkaisemisen. Kun Tuomiojaa on demonisoitu, on kyse talkoomiehen rankaisemisesta.
Sama logiikka pätee tietysti kaikkiin muihin suuriin yhteismaan ongelmiin tai tärkeiden julkishyödekkeiden tuottamiseen.
torstaina, helmikuuta 28, 2008
Karl Pearson - humanisti, sosialisti ja roturealisti
Tämä tarina on päivitetty versio aikaisemmasta jutustani. Otan sen nyt uudelleen esiin, koska tarina on tavallaan aktuelli liittyen keskusteluun väestönlaadusta.
Lueskelin aikoinaan Samuel Bowlesin Microeconomics kirjaa. Bowles - vaikka onkin marksilainen ja Martin Luther Kingin entinen työtoveri - lainasi positiivisessa hengessä Karl Pearsonia, jota useimmat punavihreät pitävät kauheana rasistina.
Rasisti Pearson ehkä olikin mutta myös eräs matemaattisen tilastotieteen uranuurtaja ja Sir Francis Galtonin merkittävin oppilas. Nämä miehet loivat perustan nykyaikaiselle tilastotieteelle, älykkyystutkimukselle ja tieteelliselle rotututkimukselle.
Pearson oli myös poliittisesti aktiivinen - hän oli eugeenikko ja sosialisti. Artikkelissaan Socialism and Natural Selection hän painottaa tasa-arvon merkitystä kansankokonaisuudelle. Hän toteaa, että kansojen ja valtioiden välisissä konflikteissa se valtio, jossa on laaja köyhälistö, häviää sille valtiolle jonka väestö on tasa-arvoisempi.
Tasa-arvon puute vähentää kansallishenkeä ja vahvistaa luokkataistelua. (Katso aiempi artikkelini tasa-arvosta.) Epätasa-arvo ja diversiteetti ovat tässä suhteessa samanlaisia ilmiöitä - ne molemmat heikentävät ryhmäkoheesiota. On siksi ymmärrettävää että Pearsonin kaltainen ihmiskunnan - ja oman kansansa - hyvää ajava ihminen etsi sosialismista vastausta oman aikansa epätasa-arvoon.
Äärimmäinen globaali kapitalismi jättää nykyäänkin jälkeensä epätasa-arvoa ja diversiteettiä, mikä heikentää kansankokonaisuutta. Useimmat talousliberaalit puhuvat diversiteetin puolesta todennäköisesti vain siksi, että maahanmuutto ja globalisaatio lisäävät työvoiman tarjontaa ja parantavat rikkaiden taloudellista tilannetta.
Samaan tapaan kuin taloudellinen toiminta synnyttää saasteita, taloudellinen toiminnallisuus aiheuttaa auttamatta sosiaalisia ongelmia - siis kulttuurista ja rodullista diversiteettiä, rikollisuutta, alentunutta kansallishenkeä ja epätasa-arvoa.
Luonnon saastuminen otetaan nykyään huomioon taloudellisen toiminnan kannattavuutta arvioitaessa. Yritykset joutuvat maksamaan päästöveroja ja joutuvat puhdistamaan jätevetensä. Saastumista ei tietenkään kokonaan voida välttää, mutta saastumisen huomioiminen kustannuksia laskettaessa on osoittanut tärkeäksi innovaatioksi luonnonsuojelussa.
Sosiaalisesta "saastumisesta" ja väestönlaadun laskusta yritykset eivät joudu maksamaan mitään:
Kun pienehkö joukko plantaasin omistajia toi neekeriorjia Afrikasta, hyöty halvasta työvoimasta oli lyhytaikainen ja hyöty kohdistui pienehkölle rikkaiden joukolle. Haitat sen sijaan ovat pitkäaikaisia ja kohdistuvat koko väestölle. Sama toistuu myös
nykyään.
Karl Pearsonin kaltaiselle sosialistille oman kansan puolelle asettuminen, eugeniikan kannattaminen ja äärimmäisen kapitalismin vastustaminen oli luonnollinen ratkaisu. Sen sijaan useimmat nyky-vasemmistolaiset ja vihreät ovat asettuneet kapitalistien rengeiksi omaa kansaansa vastaan: Vihreitäkään ei tunnu kiinnostavan enää muu kuin suurpääoman työvoimakustannukset.
Lueskelin aikoinaan Samuel Bowlesin Microeconomics kirjaa. Bowles - vaikka onkin marksilainen ja Martin Luther Kingin entinen työtoveri - lainasi positiivisessa hengessä Karl Pearsonia, jota useimmat punavihreät pitävät kauheana rasistina.
Rasisti Pearson ehkä olikin mutta myös eräs matemaattisen tilastotieteen uranuurtaja ja Sir Francis Galtonin merkittävin oppilas. Nämä miehet loivat perustan nykyaikaiselle tilastotieteelle, älykkyystutkimukselle ja tieteelliselle rotututkimukselle.
Pearson oli myös poliittisesti aktiivinen - hän oli eugeenikko ja sosialisti. Artikkelissaan Socialism and Natural Selection hän painottaa tasa-arvon merkitystä kansankokonaisuudelle. Hän toteaa, että kansojen ja valtioiden välisissä konflikteissa se valtio, jossa on laaja köyhälistö, häviää sille valtiolle jonka väestö on tasa-arvoisempi.
Tasa-arvon puute vähentää kansallishenkeä ja vahvistaa luokkataistelua. (Katso aiempi artikkelini tasa-arvosta.) Epätasa-arvo ja diversiteetti ovat tässä suhteessa samanlaisia ilmiöitä - ne molemmat heikentävät ryhmäkoheesiota. On siksi ymmärrettävää että Pearsonin kaltainen ihmiskunnan - ja oman kansansa - hyvää ajava ihminen etsi sosialismista vastausta oman aikansa epätasa-arvoon.
Äärimmäinen globaali kapitalismi jättää nykyäänkin jälkeensä epätasa-arvoa ja diversiteettiä, mikä heikentää kansankokonaisuutta. Useimmat talousliberaalit puhuvat diversiteetin puolesta todennäköisesti vain siksi, että maahanmuutto ja globalisaatio lisäävät työvoiman tarjontaa ja parantavat rikkaiden taloudellista tilannetta.
Samaan tapaan kuin taloudellinen toiminta synnyttää saasteita, taloudellinen toiminnallisuus aiheuttaa auttamatta sosiaalisia ongelmia - siis kulttuurista ja rodullista diversiteettiä, rikollisuutta, alentunutta kansallishenkeä ja epätasa-arvoa.
Luonnon saastuminen otetaan nykyään huomioon taloudellisen toiminnan kannattavuutta arvioitaessa. Yritykset joutuvat maksamaan päästöveroja ja joutuvat puhdistamaan jätevetensä. Saastumista ei tietenkään kokonaan voida välttää, mutta saastumisen huomioiminen kustannuksia laskettaessa on osoittanut tärkeäksi innovaatioksi luonnonsuojelussa.
Sosiaalisesta "saastumisesta" ja väestönlaadun laskusta yritykset eivät joudu maksamaan mitään:
Kun pienehkö joukko plantaasin omistajia toi neekeriorjia Afrikasta, hyöty halvasta työvoimasta oli lyhytaikainen ja hyöty kohdistui pienehkölle rikkaiden joukolle. Haitat sen sijaan ovat pitkäaikaisia ja kohdistuvat koko väestölle. Sama toistuu myös
nykyään.
Karl Pearsonin kaltaiselle sosialistille oman kansan puolelle asettuminen, eugeniikan kannattaminen ja äärimmäisen kapitalismin vastustaminen oli luonnollinen ratkaisu. Sen sijaan useimmat nyky-vasemmistolaiset ja vihreät ovat asettuneet kapitalistien rengeiksi omaa kansaansa vastaan: Vihreitäkään ei tunnu kiinnostavan enää muu kuin suurpääoman työvoimakustannukset.
tiistaina, helmikuuta 26, 2008
Biopolttoaine ja väestöräjähdys
Puhuin aiemmin siitä, miten biopolttoaineisiin siirtyminen vie ruuan köyhän suusta.
Osmo Soininvaarakin ihmettelee blogillaan miksi vehnän hinta on hyvin lyhyessä ajassa neli-viisin-kertaistunut.
Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen raportti selittää taustoja:
Yhdysvaltain maatalousministeriö ennustaa, että maailmassa käytetään tänä vuonna viljaa 20 miljoonaa tonnia viimevuotista enemmän. Siitä 14 miljoonaa tonnia uppoaa polttoainetuotantoon Yhdysvalloissa.
[Bio]polttoaineen kysynnän kasvulle ei näy rajoja. Yhden maastoauton tankin täyttämiseen tarvittava vilja ruokkisi yhden ihmisen vuoden ajan. Jos tankki täytetään kahden viikon välein, se ahmii vuodessa 26 ihmisen ruoat.
Yhä suurempi osa USA:n maissista poltetaan etanoliksi - hallitus tukee ruuan muuttamista polttoaineeksi: Tällä hetkellä noin kuudesosa USA:n maissisadosta käytetään biopolttoaineeksi, mutta näin tuotettu biopolttoaine tyydyttää vain kolme prosenttia polttoaineen kysynnästä. Näin ollen käytännössä koko maailman maissisato voitaisiin käyttää autojen polttoaineeksi (etanolina).
Etanolia voi todellisuudessa valmistaa monista viljoista. Sekä vehnä, maissi, että riisi mutta myös soijapapu ja sokeriruoko voidaan muuttaa autojen polttoaineeksi.
Öljyn hinnan nousu kiihdyttää edelleen biopolttoaineen käyttöä ja samalla nostaa viljan hintaa. Kiinalaisten lisääntynyt siirtyminen liharuokaan nostaa sekin viljan kulutusta ja sitä kautta viljan hintaa.
Millainen vaikutus ruuan hinnan nousulla sitten on ruuan saatavuuteen ja köyhien asemaan ?
HS kirjoittaa tänään ruuan kallistumisen uhkaavan avustusjärjestöjen ruoka-apua kehitysmaihin ja lietsovan väkivaltaisia levottomuuksia esimerkkinä Jemen ja Marokko. Viisi miljoonaa lasta kuolee nälkään joka vuosi. Avustusjärjestöt tulevat tarvitsemaan jatkuvasti lisärahoitusta kyetäkseen hoitamaan tehtävänsä. Ruoka-annoksiakin joudutaan pienentämään.
Herää kysymys miten ravinto-ongelma tullaan ratkaisemaan. Ruuan hinta tullee edelleen nousemaan ja väestön määrä kasvamaan:
Kirjoitin aiemmin:
Olen aina ihmetellyt miten ongelmat kuten väestöräjähdys, saastuminen ja ilmaston lämpeneminen pitäisi ratkaista - lokaalisti vai globaalisti.
Tragedy of Commons (yhteismaa) käsitteen luoja Garret Hardin tuntuu suhtautuvan hyvin epäluuloisesti globaaliin ongelman ratkaisuun:
The moral is surely obvious: never globalize a problem if it can possibly be solved locally. It may be chic but it is not wise to tack the adjective global onto the names of problems that are merely widespread -- for example, "global hunger," "global poverty," and the global population problem."
We will make no progress with population problems, which are a root cause of both hunger and poverty, until we deglobalize them. Populations, like potholes, are produced locally, and, unlike atmospheric pollution, remain local unless some people are so unwise as to globalize them by permitting population excesses to migrate into the better-endowed countries. Marx's formula, "to each according to his needs" is a recipe for national suicide.
Väestönräjähdys ei siis ole Hardinin mielestä globaali ongelma. Sen ratkaiseminen globaalina ongelmana päästämällä kehitysmaiden "ylijäämäväestö" teollisuusmaihin johtaa Hardinin mielestä kansalliseen itsemurhaan.
Sanoisin kuitenkin että vaikka väestöräjähdyksestä - ja sen aiheuttamasta ravintopulasta - ei kannata tehdä täysin globaalia ongelmaa päästämällä ylijäämäväestöä kehittyneisiin maihin, teollisuusmaiden on pakko ottaa osavastuu asiasta.
Semminkin kun teollisuusmaiden energiakulutus suoraan vähentää köyhien saatavilla olevan ruuan määrää.
Osmo Soininvaarakin ihmettelee blogillaan miksi vehnän hinta on hyvin lyhyessä ajassa neli-viisin-kertaistunut.
Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen raportti selittää taustoja:
Yhdysvaltain maatalousministeriö ennustaa, että maailmassa käytetään tänä vuonna viljaa 20 miljoonaa tonnia viimevuotista enemmän. Siitä 14 miljoonaa tonnia uppoaa polttoainetuotantoon Yhdysvalloissa.
[Bio]polttoaineen kysynnän kasvulle ei näy rajoja. Yhden maastoauton tankin täyttämiseen tarvittava vilja ruokkisi yhden ihmisen vuoden ajan. Jos tankki täytetään kahden viikon välein, se ahmii vuodessa 26 ihmisen ruoat.
Yhä suurempi osa USA:n maissista poltetaan etanoliksi - hallitus tukee ruuan muuttamista polttoaineeksi: Tällä hetkellä noin kuudesosa USA:n maissisadosta käytetään biopolttoaineeksi, mutta näin tuotettu biopolttoaine tyydyttää vain kolme prosenttia polttoaineen kysynnästä. Näin ollen käytännössä koko maailman maissisato voitaisiin käyttää autojen polttoaineeksi (etanolina).
Etanolia voi todellisuudessa valmistaa monista viljoista. Sekä vehnä, maissi, että riisi mutta myös soijapapu ja sokeriruoko voidaan muuttaa autojen polttoaineeksi.
Öljyn hinnan nousu kiihdyttää edelleen biopolttoaineen käyttöä ja samalla nostaa viljan hintaa. Kiinalaisten lisääntynyt siirtyminen liharuokaan nostaa sekin viljan kulutusta ja sitä kautta viljan hintaa.
Millainen vaikutus ruuan hinnan nousulla sitten on ruuan saatavuuteen ja köyhien asemaan ?
HS kirjoittaa tänään ruuan kallistumisen uhkaavan avustusjärjestöjen ruoka-apua kehitysmaihin ja lietsovan väkivaltaisia levottomuuksia esimerkkinä Jemen ja Marokko. Viisi miljoonaa lasta kuolee nälkään joka vuosi. Avustusjärjestöt tulevat tarvitsemaan jatkuvasti lisärahoitusta kyetäkseen hoitamaan tehtävänsä. Ruoka-annoksiakin joudutaan pienentämään.
Herää kysymys miten ravinto-ongelma tullaan ratkaisemaan. Ruuan hinta tullee edelleen nousemaan ja väestön määrä kasvamaan:
Kirjoitin aiemmin:
Olen aina ihmetellyt miten ongelmat kuten väestöräjähdys, saastuminen ja ilmaston lämpeneminen pitäisi ratkaista - lokaalisti vai globaalisti.
Tragedy of Commons (yhteismaa) käsitteen luoja Garret Hardin tuntuu suhtautuvan hyvin epäluuloisesti globaaliin ongelman ratkaisuun:
The moral is surely obvious: never globalize a problem if it can possibly be solved locally. It may be chic but it is not wise to tack the adjective global onto the names of problems that are merely widespread -- for example, "global hunger," "global poverty," and the global population problem."
We will make no progress with population problems, which are a root cause of both hunger and poverty, until we deglobalize them. Populations, like potholes, are produced locally, and, unlike atmospheric pollution, remain local unless some people are so unwise as to globalize them by permitting population excesses to migrate into the better-endowed countries. Marx's formula, "to each according to his needs" is a recipe for national suicide.
Väestönräjähdys ei siis ole Hardinin mielestä globaali ongelma. Sen ratkaiseminen globaalina ongelmana päästämällä kehitysmaiden "ylijäämäväestö" teollisuusmaihin johtaa Hardinin mielestä kansalliseen itsemurhaan.
Sanoisin kuitenkin että vaikka väestöräjähdyksestä - ja sen aiheuttamasta ravintopulasta - ei kannata tehdä täysin globaalia ongelmaa päästämällä ylijäämäväestöä kehittyneisiin maihin, teollisuusmaiden on pakko ottaa osavastuu asiasta.
Semminkin kun teollisuusmaiden energiakulutus suoraan vähentää köyhien saatavilla olevan ruuan määrää.
sunnuntaina, helmikuuta 17, 2008
Väestön kasvu kehitysmaissa
Naisten koulutuksen ja yleisen elintason nousun on väitetty pudottavan syntyvyyttä kehitysmaissa. Naiset oppivat perhesuunnittelua, oppivat käyttämään ehkäisyvälineitä ja vaatimaan kumppaniaan käyttämään ehkäisyvälineitä. Koulutus ja elintason nousu ovatkin hyviä lääkkeitä liiallisen väestönkasvuun, mutta se ei ole koko totuus:
Nykyaikaisen väestötieteen isä Thomas Malthus vierasti aikoinaan ehkäisyä moraalittomana.
Malthusin hyväksymiä menetelmiä olivat viivästetty avioliitto ja tiukka kontrolli avioliiton ulkopuolisia suhteita vastaan. Nämä olivatkin ne tavat jolla Steve Sailerin mukaan Englannissa saatiin syntyvyys laskemaan jo ennen teollistumista.
Sama menetelmä on alkanut toimia Sailerin mukaan myös Egyptissä ja muissa islamilaisissa maissa: Nuorilla ei ole kertakaikkiaan taloudellisia edellytyksiä perustaa perhettä ja avioliittojen perustaminen siirtyy yli hedelmällisimmän iän. Toisaalta uskonto estää esiaviolliset suhteet ja ainakin aviottomien lasten syntymisen.
(Taloudellinen epävarmuus ei tosin aiheuta vain avioliiton solmimisiän kasvua. Se aika mikä muuten kulutettaisiin seksiin ja perheestä huolehtimiseen, käytetään nyt uskontoon. Mitä huonommin islamilaisten maitten nuorilla aikuisilla menee sitä voimakkaammin he turvautuvat ääri-islamiin.)
Malthus toki esitti muitakin - "luonnollisempia" - ratkaisuja väestön liikakasvuun kuin avioliittoiän myöhentäminen ja esiaviollisten suhteiden demonisoinnin - nälkäkuoleman, sodat ja sairaudet. Englannin alusmaassa Irlannissa tätä menetelmää käytettiinkin "onnistuneesti" väestön kasvun rajoitukseen 1800-luvulla.
Samainen menetelmä tuntuu olevan "suosittu" myös Afrikassa. Afrikan ongelma on ilmeisesti se että sukupuolimoraali ja naisten autonomia omasta ruumistaan on niin alhainen että ei ehkäisyvalistus eikä esiaviollisten suhteiden demonisointi ole lyhyellä tähtäimellä ratkaisu Afrikan ongelmiin. Lisäksi afrikkalaisten alhainen äo alentaa heidän koulutettavuuttaan ja heikentää heidän mahdollisuuksiaan omalla työllään nostaa elintasoaan.
Malthusin ns. luonnolliset ratkaisut jylläävät Afrikassa - mm. HIV ja sisällissodat. Afrikka tarvitsee tässäkin asiassa muitten maitten apua - pitkään.
Nykyaikaisen väestötieteen isä Thomas Malthus vierasti aikoinaan ehkäisyä moraalittomana.
Malthusin hyväksymiä menetelmiä olivat viivästetty avioliitto ja tiukka kontrolli avioliiton ulkopuolisia suhteita vastaan. Nämä olivatkin ne tavat jolla Steve Sailerin mukaan Englannissa saatiin syntyvyys laskemaan jo ennen teollistumista.
Sama menetelmä on alkanut toimia Sailerin mukaan myös Egyptissä ja muissa islamilaisissa maissa: Nuorilla ei ole kertakaikkiaan taloudellisia edellytyksiä perustaa perhettä ja avioliittojen perustaminen siirtyy yli hedelmällisimmän iän. Toisaalta uskonto estää esiaviolliset suhteet ja ainakin aviottomien lasten syntymisen.
(Taloudellinen epävarmuus ei tosin aiheuta vain avioliiton solmimisiän kasvua. Se aika mikä muuten kulutettaisiin seksiin ja perheestä huolehtimiseen, käytetään nyt uskontoon. Mitä huonommin islamilaisten maitten nuorilla aikuisilla menee sitä voimakkaammin he turvautuvat ääri-islamiin.)
Malthus toki esitti muitakin - "luonnollisempia" - ratkaisuja väestön liikakasvuun kuin avioliittoiän myöhentäminen ja esiaviollisten suhteiden demonisoinnin - nälkäkuoleman, sodat ja sairaudet. Englannin alusmaassa Irlannissa tätä menetelmää käytettiinkin "onnistuneesti" väestön kasvun rajoitukseen 1800-luvulla.
Samainen menetelmä tuntuu olevan "suosittu" myös Afrikassa. Afrikan ongelma on ilmeisesti se että sukupuolimoraali ja naisten autonomia omasta ruumistaan on niin alhainen että ei ehkäisyvalistus eikä esiaviollisten suhteiden demonisointi ole lyhyellä tähtäimellä ratkaisu Afrikan ongelmiin. Lisäksi afrikkalaisten alhainen äo alentaa heidän koulutettavuuttaan ja heikentää heidän mahdollisuuksiaan omalla työllään nostaa elintasoaan.
Malthusin ns. luonnolliset ratkaisut jylläävät Afrikassa - mm. HIV ja sisällissodat. Afrikka tarvitsee tässäkin asiassa muitten maitten apua - pitkään.
maanantaina, tammikuuta 28, 2008
Ilmastonmuutos ja Kiina
Kiina tuottaa jo enemmän kasvihuonekaasuja kuin USA. 30 vuoden päästä Kiina tuottaa ehkä jo puolet kasvihuonekaasuista.
Kuulen usein lauseen että miksei kiinalaisilla olisi samat oikeudet jääkaappeihin ja autoihin kuin meillä. Tai intialaisilla.
Kysymys on täysin älytön, kun se käännetään toiseen muotoon:
Eikö kiinalaisilla ja intialaisilla ole sama oikeus tuhota biosfääri kuin eurooppalaisilla ja amerikkalaisilla ?
Kuulen usein lauseen että miksei kiinalaisilla olisi samat oikeudet jääkaappeihin ja autoihin kuin meillä. Tai intialaisilla.
Kysymys on täysin älytön, kun se käännetään toiseen muotoon:
Eikö kiinalaisilla ja intialaisilla ole sama oikeus tuhota biosfääri kuin eurooppalaisilla ja amerikkalaisilla ?
keskiviikkona, tammikuuta 23, 2008
Moraali ja yhteismaan ongelma
Evoluutiopsykologi ja kielentutkija Steven Pinker on kirjoittanut varsin hyvän esityksen moraalista ja moraalin biologiasta New York Timesiin.
Artikkeli on pitkä ja käsittelee monia mielenkiintoisia asioita - mm. moraalisia universaaleja eli sitä mikä ihmisten moraalissa on lajityypillistä mikä kulttuurin synnyttämää.
Pinker käsittelee myös tämän blogin kannalta oleellista kysymystä - moraalin merkitystä yhteismaan ongelmien ratkaisussa. Opetus on lyhykäisyydessään se että asioiden moralisointi voi joskus olla este tai ainakin hidaste yhteismaan ongelman ratkaisuun.
Ensin Pinker käsittelee mielenkiintoista kysymystä miten asioita jotka aiemmin ovat olleet moraalin piirissä siirretään pois moraalin piiristä - amoralisoidaan: Siinä missä sukupuolitaudin saaminen, homoseksuaalisuus tai eroaminen (avioero) olivat aiemmin osoitus moraalisesta mädännäisyydestä, niitä pidetään nykyään pikemminkin onnettomuutena, epäonnistumisena tai normaalina elämän osana.
At the same time, many behaviors have been amoralized, switched from moral failings to lifestyle choices. They include divorce, illegitimacy, being a working mother, marijuana use and homosexuality. Many afflictions have been reassigned from payback for bad choices to unlucky misfortunes. There used to be people called “bums” and “tramps”; today they are “homeless.” Drug addiction is a “disease”; syphilis was rebranded from the price of wanton behavior to a “sexually transmitted disease” and more recently a “sexually transmitted infection.”
Toisaalta joitain asioita taas siirretään moraalin piiriin - moralisoidaan - vaikka ne aiemmin eivät ole siihen kuuluneet - esimerkiksi tupakanpoltto.
... smoking has lately been moralized. Until recently, it was understood that some people didn’t enjoy smoking or avoided it because it was hazardous to their health. But with the discovery of the harmful effects of secondhand smoke, smoking is now treated as immoral. Smokers are ostracized; images of people smoking are censored; and entities touched by smoke are felt to be contaminated (so hotels have not only nonsmoking rooms but nonsmoking floors). The desire for retribution has been visited on tobacco companies, who have been slapped with staggering “punitive damages.”
Joskus asioiden moralisointi voi kuitenkin olla suorastaan haitallista.
Ihmisille on esimerkiksi tapana moralisoida saastuttamista ja uskoa että henkilökohtaisilla moraalisilla ratkaisuilla saastuminen ja ilmaston lämpeneminen saadaan kuriin. Kun ajatus haittaverosta alunperin esitettiin se aiheutti moraalista tyrmistystä: antaako raha jollekin teollisuuslaitokselle oikeuden saastuttaa.
Ihmiset kysyvät uudelleen ja uudelleen henkilökohtaisten ja moraalisten ratkaisujen perään: mitä minä henkilökohtaisesti voisin tehdä ilmaston lämpenemisen estämiseksi. Se ajatus on vahva, että kunhan me suomalaiset tai EU-maitten kansalaiset näytämme moraalista esimerkkiä, muut ihmiset seuraavat perässä ja ilmasto-ongelma saadaan ratkaisua.
Valitettavasti ilmasto-ongelma ei ratkea niin että ihmiset yksi kerrallaan moraalisen ekologisen heräämisen kautta muuttavat elintapoja. Sen sijaan ongelman ratkaisuksi tarvitaan haittaveroja, talouspakotteita jne.
Yet the experts agree that these numbers don’t add up: even if every last American became conscientious about his or her carbon emissions, the effects on climate change would be trifling, if for no other reason than that two billion Indians and Chinese are unlikely to copy our born-again abstemiousness. Though voluntary conservation may be one wedge in an effective carbon-reduction pie, the other wedges will have to be morally boring, like a carbon tax and new energy technologies, or even taboo, like nuclear power and deliberate manipulation of the ocean and atmosphere. Our habit of moralizing problems, merging them with intuitions of purity and contamination, and resting content when we feel the right feelings, can get in the way of doing the right thing.
Oma tulkintani on, että moraalin suhde yhteismaan ongelmien ratkaisuun on monimutkainen:
Eittämättä on selvää että asioiden moralisointi (näkeminen yksipuolisesti moraalisena kysymyksenä) saattaa haitata ilmaston lämpenemisen ratkaisua, mutta se varmasti myös auttaa joittenkin yhteismaan ongelmien ratkaisussa: veronkierron, häiriökäyttäytymisen, roskaamisen, rintamakarkuruuden, talkoisiin osallistumattomuuden yms. Osalta asioitten moralisoiminen auttaa vapaamatkustajan ongelman ratkaisemisessa.
Voisi jopa sanoa että moraali syntyi, jotta yhteismaan ongelmia ja vapaamatkustajan ongelmia voitiin ratkaista ihmisen evolutiivisessa menneisyydessä. Moraalia tarvitaan edelleen yhteismaan ja vapaamatkustajan ongelman ratkaisuun.
Oleellista on kuitenkin että
moraalisääntöjen sisällön pitää olla sellaista että se tukee yhteismaan ongelmien ja vapaamatkustajan ongelmien ratkaisua.
Joskus moraalisäännöt ovat suorastaan esteenä yhteismaan ongelman ratkaisussa. Tai moraalisia syitä käytetään perustelemaan vapaamatkustamista. Useimmat ihmiset nimittäin pitävät vakuuttavampana perustelua
mielestäni on väärin tappaa edes sodassa
kuin perustelua
omien tutkimuksieni tekeminen yliopistolla (siviilipalveluna) hyödyttää minua henkilökohtaisesti enemmän kuin armeijassa käyminen.
Ihmiset kehittävätkin kaikenlaisia moralisointeja ja rationalisointeja vapaamatkustamiselle, joskus laskelmoivasti joskus täysin vilpittömästi.
Puhuin aiemmin rokottamisesta ja yhteisön immuniteetista julkishyödykkeenä. Homeopatia on eräs tapa perustella itselleen (rationalisoida) omaa faktista vapaamatkustamistaan.
Väestönlaatu on hyvin tärkeä julkishyödyke ja dysgeeninen maahanmuutto oleellinen yhteismaan ongelma. Vapaamatkustajat perustelevat usein osallistumattomuuttaan moraalisilla seikoilla. Maahanmuuton estäminen Afrikasta on muka moraalisesti väärin.
Sovellan Pinkerin opetusta tässä tapauksessa niin että, jotta maahanmuuttoon liittyvä yhteismaan ongelma voidaan ratkaista, tietyt asiat on pakko amoralisoida.
En hae mitään yleistä "tarkoitus pyhittää keinot"-ajattelua, mutta koska maailma muuttuu nopeasti, uusia yhteismaan ongelmia syntyy ja kykenemättömyys ratkaista näitä ongelmia voi Hardinin sanoja lainatakseni johtaa kansalliseen tragediaan ja jopa globaaliin tragediaan, on ehkä pakko moralisoida asioita jotka eivät ennen ole olleet moraalin piirissä (fossiilisten polttoaineiden kulutus yksityisautoiluun) ja amoralisoitava asioita jotka ovat ennen olleet moraalisesti tuomittavia (maahanmuuttajien valikoiminen äo:n tai etnisten seikkojen perusteella).
Artikkeli on pitkä ja käsittelee monia mielenkiintoisia asioita - mm. moraalisia universaaleja eli sitä mikä ihmisten moraalissa on lajityypillistä mikä kulttuurin synnyttämää.
Pinker käsittelee myös tämän blogin kannalta oleellista kysymystä - moraalin merkitystä yhteismaan ongelmien ratkaisussa. Opetus on lyhykäisyydessään se että asioiden moralisointi voi joskus olla este tai ainakin hidaste yhteismaan ongelman ratkaisuun.
Ensin Pinker käsittelee mielenkiintoista kysymystä miten asioita jotka aiemmin ovat olleet moraalin piirissä siirretään pois moraalin piiristä - amoralisoidaan: Siinä missä sukupuolitaudin saaminen, homoseksuaalisuus tai eroaminen (avioero) olivat aiemmin osoitus moraalisesta mädännäisyydestä, niitä pidetään nykyään pikemminkin onnettomuutena, epäonnistumisena tai normaalina elämän osana.
At the same time, many behaviors have been amoralized, switched from moral failings to lifestyle choices. They include divorce, illegitimacy, being a working mother, marijuana use and homosexuality. Many afflictions have been reassigned from payback for bad choices to unlucky misfortunes. There used to be people called “bums” and “tramps”; today they are “homeless.” Drug addiction is a “disease”; syphilis was rebranded from the price of wanton behavior to a “sexually transmitted disease” and more recently a “sexually transmitted infection.”
Toisaalta joitain asioita taas siirretään moraalin piiriin - moralisoidaan - vaikka ne aiemmin eivät ole siihen kuuluneet - esimerkiksi tupakanpoltto.
... smoking has lately been moralized. Until recently, it was understood that some people didn’t enjoy smoking or avoided it because it was hazardous to their health. But with the discovery of the harmful effects of secondhand smoke, smoking is now treated as immoral. Smokers are ostracized; images of people smoking are censored; and entities touched by smoke are felt to be contaminated (so hotels have not only nonsmoking rooms but nonsmoking floors). The desire for retribution has been visited on tobacco companies, who have been slapped with staggering “punitive damages.”
Joskus asioiden moralisointi voi kuitenkin olla suorastaan haitallista.
Ihmisille on esimerkiksi tapana moralisoida saastuttamista ja uskoa että henkilökohtaisilla moraalisilla ratkaisuilla saastuminen ja ilmaston lämpeneminen saadaan kuriin. Kun ajatus haittaverosta alunperin esitettiin se aiheutti moraalista tyrmistystä: antaako raha jollekin teollisuuslaitokselle oikeuden saastuttaa.
Ihmiset kysyvät uudelleen ja uudelleen henkilökohtaisten ja moraalisten ratkaisujen perään: mitä minä henkilökohtaisesti voisin tehdä ilmaston lämpenemisen estämiseksi. Se ajatus on vahva, että kunhan me suomalaiset tai EU-maitten kansalaiset näytämme moraalista esimerkkiä, muut ihmiset seuraavat perässä ja ilmasto-ongelma saadaan ratkaisua.
Valitettavasti ilmasto-ongelma ei ratkea niin että ihmiset yksi kerrallaan moraalisen ekologisen heräämisen kautta muuttavat elintapoja. Sen sijaan ongelman ratkaisuksi tarvitaan haittaveroja, talouspakotteita jne.
Yet the experts agree that these numbers don’t add up: even if every last American became conscientious about his or her carbon emissions, the effects on climate change would be trifling, if for no other reason than that two billion Indians and Chinese are unlikely to copy our born-again abstemiousness. Though voluntary conservation may be one wedge in an effective carbon-reduction pie, the other wedges will have to be morally boring, like a carbon tax and new energy technologies, or even taboo, like nuclear power and deliberate manipulation of the ocean and atmosphere. Our habit of moralizing problems, merging them with intuitions of purity and contamination, and resting content when we feel the right feelings, can get in the way of doing the right thing.
Oma tulkintani on, että moraalin suhde yhteismaan ongelmien ratkaisuun on monimutkainen:
Eittämättä on selvää että asioiden moralisointi (näkeminen yksipuolisesti moraalisena kysymyksenä) saattaa haitata ilmaston lämpenemisen ratkaisua, mutta se varmasti myös auttaa joittenkin yhteismaan ongelmien ratkaisussa: veronkierron, häiriökäyttäytymisen, roskaamisen, rintamakarkuruuden, talkoisiin osallistumattomuuden yms. Osalta asioitten moralisoiminen auttaa vapaamatkustajan ongelman ratkaisemisessa.
Voisi jopa sanoa että moraali syntyi, jotta yhteismaan ongelmia ja vapaamatkustajan ongelmia voitiin ratkaista ihmisen evolutiivisessa menneisyydessä. Moraalia tarvitaan edelleen yhteismaan ja vapaamatkustajan ongelman ratkaisuun.
Oleellista on kuitenkin että
moraalisääntöjen sisällön pitää olla sellaista että se tukee yhteismaan ongelmien ja vapaamatkustajan ongelmien ratkaisua.
Joskus moraalisäännöt ovat suorastaan esteenä yhteismaan ongelman ratkaisussa. Tai moraalisia syitä käytetään perustelemaan vapaamatkustamista. Useimmat ihmiset nimittäin pitävät vakuuttavampana perustelua
mielestäni on väärin tappaa edes sodassa
kuin perustelua
omien tutkimuksieni tekeminen yliopistolla (siviilipalveluna) hyödyttää minua henkilökohtaisesti enemmän kuin armeijassa käyminen.
Ihmiset kehittävätkin kaikenlaisia moralisointeja ja rationalisointeja vapaamatkustamiselle, joskus laskelmoivasti joskus täysin vilpittömästi.
Puhuin aiemmin rokottamisesta ja yhteisön immuniteetista julkishyödykkeenä. Homeopatia on eräs tapa perustella itselleen (rationalisoida) omaa faktista vapaamatkustamistaan.
Väestönlaatu on hyvin tärkeä julkishyödyke ja dysgeeninen maahanmuutto oleellinen yhteismaan ongelma. Vapaamatkustajat perustelevat usein osallistumattomuuttaan moraalisilla seikoilla. Maahanmuuton estäminen Afrikasta on muka moraalisesti väärin.
Sovellan Pinkerin opetusta tässä tapauksessa niin että, jotta maahanmuuttoon liittyvä yhteismaan ongelma voidaan ratkaista, tietyt asiat on pakko amoralisoida.
En hae mitään yleistä "tarkoitus pyhittää keinot"-ajattelua, mutta koska maailma muuttuu nopeasti, uusia yhteismaan ongelmia syntyy ja kykenemättömyys ratkaista näitä ongelmia voi Hardinin sanoja lainatakseni johtaa kansalliseen tragediaan ja jopa globaaliin tragediaan, on ehkä pakko moralisoida asioita jotka eivät ennen ole olleet moraalin piirissä (fossiilisten polttoaineiden kulutus yksityisautoiluun) ja amoralisoitava asioita jotka ovat ennen olleet moraalisesti tuomittavia (maahanmuuttajien valikoiminen äo:n tai etnisten seikkojen perusteella).
lauantaina, tammikuuta 19, 2008
Think globally act locally ?
"Think globally act locally" oli Maan ystävien 70-luvun alussa keksimä iskulause. Se kuvaa ympäristöliikkeen ihannetta parantaa maailmaa tarttumalla paikallisiin ympäristöongelmiin.
Usein ajatellaan että kansallismielisyys on ristiriidassa ympäristöliikkeiden kanssa. Ristiriidat perustuvat kuitenkin enemmän sattunnaisiin asioihin - suomalainen Vihreä liike on ristiriidassa esimerkiksi Suomen Sisun kanssa koska edellinen kannattaa monikulttuuria ja jälkimmäinen ei.
Mutta ajatellaanpa jotakuta suurta ekologia ja ympäristöihmistä kuten Garrett Hardinia joka oli ekologian professorina Santa Barbaran Yliopistossa (University Of California, Santa Barbara) ja joka siis kehitti käsitteen Yhteismaan ongelma (Tragedy of Commons).
Garret Hardin oli ekologi, ympäristönsuojelija ja patriootti. Hän oli patriootti ja peräänkuulutti ihmisiltä patriotismia nimenomaan siksi että patriotismi antaa eväät ratkaista useita ihmiskunnan suuria ongelmia lokaalisti. Erityisesti Hardin siis vaati väestöräjähdyksen ratkaisemista lokaalisti:
1. Ratkaisemalla väestöongelma kussakin maassa A kerrallaan
2. Estämällä väestön siirtyminen maasta B, joka ei ole ratkaissut väestöongelmaa, maahan A joka on ratkaissut väestöongelman.
Jostain syystä Vihreä liike Suomessa ei toimi Hardinin esittämän mallin mukaisesti, vaikka ei ole kyennytkään esittämään tieteellistä kritiikkiä Hardinin mallia vastaan. Hardinin malli lienee välttämätön ehto - mutta ei tietysti riittävä - että ihmiskunnan suuret ongelmat voidaan ratkaista.
Miksi Vihreä Liitto ei kannata Hardinin mallia ? Syy on minusta selvä:
Vihreä Liitto on lakannut olemasta ympäristöpuolue.
Vihreä Liitto toki ylläpitää joitain ympäristöliikkeen ulkoisia tunnusmerkkejä kuten Ydinvoiman vastustusta ja ajaa joitain ympäristönsuojelullisia tavoitteita kuten Itämeren pelastamista. Enkä millään lailla halua kiistää Itämeren suojelun arvoa.
Toisaalta muillakin puolueilla on ympäristönsuojelullisia tavoitteita. Eivät ne tee puolueesta kokonaisvaltaista ympäristöpuoluetta, joka priorisoi ympäristöongelmien ratkaisut ykkösasioiksi.
Voisi jopa sanoa:
Vihreä Liitto väistää merkittävimmät ympäristöongelmat kieltäytyessään harkitsemasta Hardinin mallia.
Vihreästä Liitosta on tavallaan tullut koulutettujen ihmisten humanistinen ja elitistinen puolue, samanlainen kuin aikoinaan Liberaalinen Kansanpuolue, Vapaamielisten Liitto tai Edistyspuolue. Vihreän Liiton kannattaminen on halpa tapa "osoittaa" olevansa osa henkistä eliittiä. Kärjistetysti voi sanoa että vapaamielinen/liberaali/vihreä ei äänestä Kokoomusta, koska on hiukan nirppanokka.
Hän toivoo että muut - kansallismieliset, konservatiivit ja oikeistodemarit - huolehtivat siitä että teollisuus pyörii, poliisilla on resursseja ja maanpuolustus on hoidettu.
Mutta kuka huolehtii vihreiden puolesta ihmiskunnan suurten ongelmien ratkaisemisesta ?
Usein ajatellaan että kansallismielisyys on ristiriidassa ympäristöliikkeiden kanssa. Ristiriidat perustuvat kuitenkin enemmän sattunnaisiin asioihin - suomalainen Vihreä liike on ristiriidassa esimerkiksi Suomen Sisun kanssa koska edellinen kannattaa monikulttuuria ja jälkimmäinen ei.
Mutta ajatellaanpa jotakuta suurta ekologia ja ympäristöihmistä kuten Garrett Hardinia joka oli ekologian professorina Santa Barbaran Yliopistossa (University Of California, Santa Barbara) ja joka siis kehitti käsitteen Yhteismaan ongelma (Tragedy of Commons).
Garret Hardin oli ekologi, ympäristönsuojelija ja patriootti. Hän oli patriootti ja peräänkuulutti ihmisiltä patriotismia nimenomaan siksi että patriotismi antaa eväät ratkaista useita ihmiskunnan suuria ongelmia lokaalisti. Erityisesti Hardin siis vaati väestöräjähdyksen ratkaisemista lokaalisti:
1. Ratkaisemalla väestöongelma kussakin maassa A kerrallaan
2. Estämällä väestön siirtyminen maasta B, joka ei ole ratkaissut väestöongelmaa, maahan A joka on ratkaissut väestöongelman.
Jostain syystä Vihreä liike Suomessa ei toimi Hardinin esittämän mallin mukaisesti, vaikka ei ole kyennytkään esittämään tieteellistä kritiikkiä Hardinin mallia vastaan. Hardinin malli lienee välttämätön ehto - mutta ei tietysti riittävä - että ihmiskunnan suuret ongelmat voidaan ratkaista.
Miksi Vihreä Liitto ei kannata Hardinin mallia ? Syy on minusta selvä:
Vihreä Liitto on lakannut olemasta ympäristöpuolue.
Vihreä Liitto toki ylläpitää joitain ympäristöliikkeen ulkoisia tunnusmerkkejä kuten Ydinvoiman vastustusta ja ajaa joitain ympäristönsuojelullisia tavoitteita kuten Itämeren pelastamista. Enkä millään lailla halua kiistää Itämeren suojelun arvoa.
Toisaalta muillakin puolueilla on ympäristönsuojelullisia tavoitteita. Eivät ne tee puolueesta kokonaisvaltaista ympäristöpuoluetta, joka priorisoi ympäristöongelmien ratkaisut ykkösasioiksi.
Voisi jopa sanoa:
Vihreä Liitto väistää merkittävimmät ympäristöongelmat kieltäytyessään harkitsemasta Hardinin mallia.
Vihreästä Liitosta on tavallaan tullut koulutettujen ihmisten humanistinen ja elitistinen puolue, samanlainen kuin aikoinaan Liberaalinen Kansanpuolue, Vapaamielisten Liitto tai Edistyspuolue. Vihreän Liiton kannattaminen on halpa tapa "osoittaa" olevansa osa henkistä eliittiä. Kärjistetysti voi sanoa että vapaamielinen/liberaali/vihreä ei äänestä Kokoomusta, koska on hiukan nirppanokka.
Hän toivoo että muut - kansallismieliset, konservatiivit ja oikeistodemarit - huolehtivat siitä että teollisuus pyörii, poliisilla on resursseja ja maanpuolustus on hoidettu.
Mutta kuka huolehtii vihreiden puolesta ihmiskunnan suurten ongelmien ratkaisemisesta ?
torstaina, tammikuuta 17, 2008
Biopolttoaineet ja yhteismaan ongelma
Viljelysmaan käyttö ruuan tuotannon sijasta biopolttoaineitten tuotantoon nostaa ruuan hintaa. Toisaalta biopolttoaineiden viljely lisää sademetsien katoa.
Biopolttoaineet vaikuttavat siis kahteen yhteismaan ongelmaan:
1. Väestöräjähdys helpottaa, kun köyhät kuolevat nälkään, koska heillä ei ole varaa ruokaan.
2. Ilmaston lämpeneminen pahenee kun sademetsiä kaadetaan.
Tämä oli raaka ja mauton huomautus, mutta suvaittakoon hyvän asian vuoksi.
Biopolttoaineet vaikuttavat siis kahteen yhteismaan ongelmaan:
1. Väestöräjähdys helpottaa, kun köyhät kuolevat nälkään, koska heillä ei ole varaa ruokaan.
2. Ilmaston lämpeneminen pahenee kun sademetsiä kaadetaan.
Tämä oli raaka ja mauton huomautus, mutta suvaittakoon hyvän asian vuoksi.
tiistaina, tammikuuta 15, 2008
Takkirauta ja yhteismaan ongelma
Ruukinmatruuna käsittelee yhteismaan ongelmaa Takkirauta-blogissaan varsin sujuvasti ja värikkäästi.
Hän ottaa esimerkiksi yhteismaan ongelmasta Suomen luonnonvarojen ylilaiduntamisen. Hän osoittaa että yhteismaan ongelma syntyi vasta, kun Ruotsin valta lopetti heimojen väliset sodat, jolloin Suomen väestömäärä alkoi nousta ja luonnonvarojen käyttö samoin.
Hänen esimerkkinsä on itse asiassa aivan samanrakenteinen kuin Hardinin alkuperäinen esimerkki yhteislaitumesta:
Picture a pasture open to all. It is to be expected that each herdsman will try to keep as many cattle as possible on the commons. Such an arrangement may work reasonably satisfactorily for centuries because tribal wars, poaching, and disease keep the numbers of both man and beast well below the carrying capacity of the land. Finally, however, comes the day of reckoning, that is, the day when the long-desired goal of social stability becomes a reality. At this point, the inherent logic of the commons remorselessly generates tragedy.
As a rational being, each herdsman seeks to maximize his gain. Explicitly or implicitly, more or less consciously, he asks, "What is the utility to me of adding one more animal to my herd?" This utility has one negative and one positive component.
1) The positive component is a function of the increment of one animal. Since the herdsman receives all the proceeds from the sale of the additional animal, the positive utility is nearly +1.
2) The negative component is a function of the additional overgrazing created by one more animal. Since, however, the effects of overgrazing are shared by all the herdsmen, the negative utility for any particular decision-making herdsman is only a fraction of -1.
Adding together the component partial utilities, the rational herdsman concludes that the only sensible course for him to pursue is to add another animal to his herd. And another; and another.... But this is the conclusion reached by each and every rational herdsman sharing a commons. Therein is the tragedy. Each man is locked into a system that compels him to increase his herd without limit--in a world that is limited. Ruin is the destination toward which all men rush, each pursuing his own best interest in a society that believes in the freedom of the commons. Freedom in a commons brings ruin to all.
Ruukinmatruunan ja Hardinin johtopäätökset sen sijaan eivät ole täysin identtisiä:
Ruukinmatruuna uskoo lähinnä yksityistämiseen:
Siksi yhteismaan ongelma ratkeaa yleisesti maanjaon ja yksityistämisen kautta - yhteismaa yksityistetään joko niin, että jokainen saa osuutensa tai niin, että yksi henkilö saa kaiken ja hänen vastuullaan on resurssien ylläpito ja valvonta.
Hardin uskoo pakkoon: Mutual Coercion Mutually Agreed Upon ja ongelmien lokalisointiin:
The moral is surely obvious: never globalize a problem if it can possibly be solved locally. It may be chic but it is not wise to tack the adjective global onto the names of problems that are merely widespread -- for example, "global hunger," "global poverty," and the global population problem."
We will make no progress with population problems, which are a root cause of both hunger and poverty, until we deglobalize them. Populations, like potholes, are produced locally, and, unlike atmospheric pollution, remain local unless some people are so unwise as to globalize them by permitting population excesses to migrate into the better-endowed countries. Marx's formula, "to each according to his needs" is a recipe for national suicide.
Molemmat johtopäätökset ovat osittain oikeita. Mutta todellisuudessa yhteismaan ongelmaan on lukuisia hyvin heterogeenisia kulttuurista riippuvia lokaaleja ratkaisuja.
Uskontotieteilijä Scott Atran kuvaa kirjassaan In Gods We Trust, miten Izha Maya-intiaanien uskonto ratkaisee resurssien ylilaiduntamisen: Intiaanit mm. uskovat metsänhenkien tarkkailevan kaikkia heidän tekojaan. Atranin mittausten mukaan Izha Mayat toimivat metsässä huomattavasti ekologisemmin kuin muut väestöryhmät.
Rationalisti toteaa tähän sarkastisesti että miten kaikki maailman ihmiset saadaan uskomaan metsänhenkiin. Pointti ei olekaan tässä. Väestö-ongelma ei ratkeakaan jos sitä yritetään ratkaista globaalina ongelmana. Väestöongelma pitää rekonstruoida monien lokaalien ongelmien summaksi. Kun kukin maa ratkaisee väestöongelmansa erikseen, ja estää maahanmuuton niistä maista joissa väestöongelmaa ei ole ratkaistu, globaalikin väestöongelma voidaan ratkaista. Kukin maa voi käyttää omassa kulttuurissaan sopivinta tapaa ratkaista väestöongelma.
Valitettavasti kaikkia yhteismaan ongelmia ei voi lokalisoida. Ilmaston lämpeneminen on aidosti globaali ongelma koska on olemassa vain yksi ilmakehä, jota ei voi aidalla jakaa paloiksi.
Ilmaston lämpenemistä ei voi myöskään käytännössä ratkaista yksityistämisellä. Globaali haittavero on vain osittainen ratkaisu, koska haittavero-ehdotus vain transformoi alkuperäisen ongelman muotoon:
Miten saada kaikki maailman maat määräämään tarpeeksi korkea haittavero ?
Katso aiempi postaukseni ilmaston lämpenemisestä.
Elionor Ostrom on käsitellyt eri kulttuurien ratkaisuja yhteismaan ja vapaamatkustajaan ongelmaan laajasti teoksissaan.
Hän ottaa esimerkiksi yhteismaan ongelmasta Suomen luonnonvarojen ylilaiduntamisen. Hän osoittaa että yhteismaan ongelma syntyi vasta, kun Ruotsin valta lopetti heimojen väliset sodat, jolloin Suomen väestömäärä alkoi nousta ja luonnonvarojen käyttö samoin.
Hänen esimerkkinsä on itse asiassa aivan samanrakenteinen kuin Hardinin alkuperäinen esimerkki yhteislaitumesta:
Picture a pasture open to all. It is to be expected that each herdsman will try to keep as many cattle as possible on the commons. Such an arrangement may work reasonably satisfactorily for centuries because tribal wars, poaching, and disease keep the numbers of both man and beast well below the carrying capacity of the land. Finally, however, comes the day of reckoning, that is, the day when the long-desired goal of social stability becomes a reality. At this point, the inherent logic of the commons remorselessly generates tragedy.
As a rational being, each herdsman seeks to maximize his gain. Explicitly or implicitly, more or less consciously, he asks, "What is the utility to me of adding one more animal to my herd?" This utility has one negative and one positive component.
1) The positive component is a function of the increment of one animal. Since the herdsman receives all the proceeds from the sale of the additional animal, the positive utility is nearly +1.
2) The negative component is a function of the additional overgrazing created by one more animal. Since, however, the effects of overgrazing are shared by all the herdsmen, the negative utility for any particular decision-making herdsman is only a fraction of -1.
Adding together the component partial utilities, the rational herdsman concludes that the only sensible course for him to pursue is to add another animal to his herd. And another; and another.... But this is the conclusion reached by each and every rational herdsman sharing a commons. Therein is the tragedy. Each man is locked into a system that compels him to increase his herd without limit--in a world that is limited. Ruin is the destination toward which all men rush, each pursuing his own best interest in a society that believes in the freedom of the commons. Freedom in a commons brings ruin to all.
Ruukinmatruunan ja Hardinin johtopäätökset sen sijaan eivät ole täysin identtisiä:
Ruukinmatruuna uskoo lähinnä yksityistämiseen:
Siksi yhteismaan ongelma ratkeaa yleisesti maanjaon ja yksityistämisen kautta - yhteismaa yksityistetään joko niin, että jokainen saa osuutensa tai niin, että yksi henkilö saa kaiken ja hänen vastuullaan on resurssien ylläpito ja valvonta.
Hardin uskoo pakkoon: Mutual Coercion Mutually Agreed Upon ja ongelmien lokalisointiin:
The moral is surely obvious: never globalize a problem if it can possibly be solved locally. It may be chic but it is not wise to tack the adjective global onto the names of problems that are merely widespread -- for example, "global hunger," "global poverty," and the global population problem."
We will make no progress with population problems, which are a root cause of both hunger and poverty, until we deglobalize them. Populations, like potholes, are produced locally, and, unlike atmospheric pollution, remain local unless some people are so unwise as to globalize them by permitting population excesses to migrate into the better-endowed countries. Marx's formula, "to each according to his needs" is a recipe for national suicide.
Molemmat johtopäätökset ovat osittain oikeita. Mutta todellisuudessa yhteismaan ongelmaan on lukuisia hyvin heterogeenisia kulttuurista riippuvia lokaaleja ratkaisuja.
Uskontotieteilijä Scott Atran kuvaa kirjassaan In Gods We Trust, miten Izha Maya-intiaanien uskonto ratkaisee resurssien ylilaiduntamisen: Intiaanit mm. uskovat metsänhenkien tarkkailevan kaikkia heidän tekojaan. Atranin mittausten mukaan Izha Mayat toimivat metsässä huomattavasti ekologisemmin kuin muut väestöryhmät.
Rationalisti toteaa tähän sarkastisesti että miten kaikki maailman ihmiset saadaan uskomaan metsänhenkiin. Pointti ei olekaan tässä. Väestö-ongelma ei ratkeakaan jos sitä yritetään ratkaista globaalina ongelmana. Väestöongelma pitää rekonstruoida monien lokaalien ongelmien summaksi. Kun kukin maa ratkaisee väestöongelmansa erikseen, ja estää maahanmuuton niistä maista joissa väestöongelmaa ei ole ratkaistu, globaalikin väestöongelma voidaan ratkaista. Kukin maa voi käyttää omassa kulttuurissaan sopivinta tapaa ratkaista väestöongelma.
Valitettavasti kaikkia yhteismaan ongelmia ei voi lokalisoida. Ilmaston lämpeneminen on aidosti globaali ongelma koska on olemassa vain yksi ilmakehä, jota ei voi aidalla jakaa paloiksi.
Ilmaston lämpenemistä ei voi myöskään käytännössä ratkaista yksityistämisellä. Globaali haittavero on vain osittainen ratkaisu, koska haittavero-ehdotus vain transformoi alkuperäisen ongelman muotoon:
Miten saada kaikki maailman maat määräämään tarpeeksi korkea haittavero ?
Katso aiempi postaukseni ilmaston lämpenemisestä.
Elionor Ostrom on käsitellyt eri kulttuurien ratkaisuja yhteismaan ja vapaamatkustajaan ongelmaan laajasti teoksissaan.
sunnuntaina, tammikuuta 13, 2008
Yhteismaanongelma - hiukan yhteenvetoa
Olen puhunut aika paljon yhteismaan ongelmasta (mm. tässä ja tässä), koska ihmiskunnan oleellisimmat haasteet ovat yhteismaan ongelmia.
Yhteismaan ongelma syntyy tilanteessa jossa usea henkilö jakaa resurssin ja jossa hyöty resurssin käytöstä tulee kokonaan kulloisellekin käyttäjälle mutta haitta jakaantuu kaikkien kesken.
Klassinen yhteismaan ongelma syntyy esimerkiksi kun joukko ihmisiä jakaa yhteislaitumen tai yhteismetsän. Henkilön teko (esimerkiksi yhden puun kaato polttopuuksi) hyödyttää vain puun kaatajaa mutta haittaa kaikkia yhteismaan omistajia. Haittaa tietysti syntyy vain jos puitten määrä on rajoitettu suhteessa yhteismetsämän omistajien määrään.
Kenelläkään yhdellä henkilöllä ei ole insentiiviä vähentää omaa polttopuitten kaatamista. Resurssin ylikulutuksen estäminen vaatii yhteistyötä.
Maapallon resurssien ylikulutukseen liittyvät ongelmat ovat tyypillisiä yhteismaan ongelmia: ilmaston muutos, väestöräjähdys, saastuminen jne. Kuten Hardin totesi useimmiten näitten ongelmien ratkaisu helpottuu, kun globaali ongelma voidaan pilkkoa lokaaleiksi ongelmiksi.
Vesien saastuminen maailmassa voidaan osittain lokalisoida. Sen sijaan että yritettäisiin ratkaista vesien saastuminen yleisesti, ratkaistaan vaikkapa Vantaanjoen saastuminen. Ongelman ratkaisu on paljon helpompaa koska Vantaan joki sijaitsee yhden valtion alueella. Itämeren saastumisen ehkäiseminen vaatii jo yhteistyötä usemman maan kesken.
Yhteismaa-käsiteen keksijän ekologi Garrett Hardinin opetus on, että ongelmat on lokalisoitava jos se on mahdollista. Aina lokalisointi ei valitettavasti ole mahdollista - esimerkkinä ilmaston lämpeneminen.
Yksi tapa lokalisoida yhteismaan ongelma on yksitystää resurssi. Yhteismetsä voidaankin helposti jakaa ja yksityistää, mutta maapallon ilmaston yksityistäminen on ehkä mahdotonta.
Yhteismaan käsitettä on alettu vakavasti soveltaa sekä taloustieteessä että biologiassa. Suomalainen biologi Hanna Kokko mm. mallittaa sukupuolten välistä konfliktia yhteismaan ongelmana. Myös virusten toimintaa yhden isäntäeläimen sisällä on mallinnettu yhteismaan ongelmana. Isäntäeläin on viruksille yhteismaa. Jos sitä "ylilaiduntaa", isäntäyksilö kuolee ennen kuin virukset ovat ehtineet tarpeeksi lisääntyä ja levitä uusiin isäntiin.
Asiasta löytyy lisää mm. Garret Hardin Societyn sivustolta ja Stalinking the Wild Taboo sivustolta.
Yhteismaan ongelma syntyy tilanteessa jossa usea henkilö jakaa resurssin ja jossa hyöty resurssin käytöstä tulee kokonaan kulloisellekin käyttäjälle mutta haitta jakaantuu kaikkien kesken.
Klassinen yhteismaan ongelma syntyy esimerkiksi kun joukko ihmisiä jakaa yhteislaitumen tai yhteismetsän. Henkilön teko (esimerkiksi yhden puun kaato polttopuuksi) hyödyttää vain puun kaatajaa mutta haittaa kaikkia yhteismaan omistajia. Haittaa tietysti syntyy vain jos puitten määrä on rajoitettu suhteessa yhteismetsämän omistajien määrään.
Kenelläkään yhdellä henkilöllä ei ole insentiiviä vähentää omaa polttopuitten kaatamista. Resurssin ylikulutuksen estäminen vaatii yhteistyötä.
Maapallon resurssien ylikulutukseen liittyvät ongelmat ovat tyypillisiä yhteismaan ongelmia: ilmaston muutos, väestöräjähdys, saastuminen jne. Kuten Hardin totesi useimmiten näitten ongelmien ratkaisu helpottuu, kun globaali ongelma voidaan pilkkoa lokaaleiksi ongelmiksi.
Vesien saastuminen maailmassa voidaan osittain lokalisoida. Sen sijaan että yritettäisiin ratkaista vesien saastuminen yleisesti, ratkaistaan vaikkapa Vantaanjoen saastuminen. Ongelman ratkaisu on paljon helpompaa koska Vantaan joki sijaitsee yhden valtion alueella. Itämeren saastumisen ehkäiseminen vaatii jo yhteistyötä usemman maan kesken.
Yhteismaa-käsiteen keksijän ekologi Garrett Hardinin opetus on, että ongelmat on lokalisoitava jos se on mahdollista. Aina lokalisointi ei valitettavasti ole mahdollista - esimerkkinä ilmaston lämpeneminen.
Yksi tapa lokalisoida yhteismaan ongelma on yksitystää resurssi. Yhteismetsä voidaankin helposti jakaa ja yksityistää, mutta maapallon ilmaston yksityistäminen on ehkä mahdotonta.
Yhteismaan käsitettä on alettu vakavasti soveltaa sekä taloustieteessä että biologiassa. Suomalainen biologi Hanna Kokko mm. mallittaa sukupuolten välistä konfliktia yhteismaan ongelmana. Myös virusten toimintaa yhden isäntäeläimen sisällä on mallinnettu yhteismaan ongelmana. Isäntäeläin on viruksille yhteismaa. Jos sitä "ylilaiduntaa", isäntäyksilö kuolee ennen kuin virukset ovat ehtineet tarpeeksi lisääntyä ja levitä uusiin isäntiin.
Asiasta löytyy lisää mm. Garret Hardin Societyn sivustolta ja Stalinking the Wild Taboo sivustolta.
perjantaina, tammikuuta 11, 2008
Globaali vai lokaali ongelmanratkaisu ?
Olen aina ihmetellyt miten ongelmat kuten väestöräjähdys, saastuminen ja ilmaston lämpeneminen pitäisi ratkaista - lokaalisti vai globaalisti.
Tragedy of Commons (yhteismaa) käsitteen luoja Garret Hardin tuntuu suhtautuvan hyvin epäluuloisesti globaaliin ongelman ratkaisuun:
The moral is surely obvious: never globalize a problem if it can possibly be solved locally. It may be chic but it is not wise to tack the adjective global onto the names of problems that are merely widespread -- for example, "global hunger," "global poverty," and the global population problem."
We will make no progress with population problems, which are a root cause of both hunger and poverty, until we deglobalize them. Populations, like potholes, are produced locally, and, unlike atmospheric pollution, remain local unless some people are so unwise as to globalize them by permitting population excesses to migrate into the better-endowed countries. Marx's formula, "to each according to his needs" is a recipe for national suicide.
Hänen tekstinsäkin tosin viittaa siihen että ilmaston lämpeneminen voisi olla asia, jonka globalisoiminen on välttämätöntä.
Väestönräjähdys sen sijaan ei ole Hardinin mielestä globaali ongelma. Sen ratkaiseminen globaalina ongelmana päästämällä kehitysmaiden "ylijäämäväestö" teollisuusmaihin johtaa Hardinin mielestä kansalliseen itsemurhaan.
Tragedy of Commons (yhteismaa) käsitteen luoja Garret Hardin tuntuu suhtautuvan hyvin epäluuloisesti globaaliin ongelman ratkaisuun:
The moral is surely obvious: never globalize a problem if it can possibly be solved locally. It may be chic but it is not wise to tack the adjective global onto the names of problems that are merely widespread -- for example, "global hunger," "global poverty," and the global population problem."
We will make no progress with population problems, which are a root cause of both hunger and poverty, until we deglobalize them. Populations, like potholes, are produced locally, and, unlike atmospheric pollution, remain local unless some people are so unwise as to globalize them by permitting population excesses to migrate into the better-endowed countries. Marx's formula, "to each according to his needs" is a recipe for national suicide.
Hänen tekstinsäkin tosin viittaa siihen että ilmaston lämpeneminen voisi olla asia, jonka globalisoiminen on välttämätöntä.
Väestönräjähdys sen sijaan ei ole Hardinin mielestä globaali ongelma. Sen ratkaiseminen globaalina ongelmana päästämällä kehitysmaiden "ylijäämäväestö" teollisuusmaihin johtaa Hardinin mielestä kansalliseen itsemurhaan.
tiistaina, tammikuuta 08, 2008
Hyvinvointiyhteiskunnasta
Juha Kettusen kanssa on ollut keskustelua minimaalisesta valtiosta tai anarkokapitalismista. Erityisesti oli keskustelua siitä, miten köyhäinhoito hoidetaan, jos valtio on minimaalinen.
Olen samaa mieltä Juhan kanssa että köyhäinhoito - tai hyvinvointiyhteiskunta - voidaan kyllä hoitaa muullakin tapaa kuin valtion toimesta, mutta pitää tietysti kysyä miksi se pitäisi hoitaa muulla tavalla ja miten.
Hyvinvointipalvelut ovat julkishyödykkeitä koska palvelujen luonteeseen kuuluu että ainakaan kaikkia palveluita ei voi maksattaa palvelun saajilla.
Toisaalta hyvinvointipalvelujen käyttö sisältää tavallaan myös yhteismaan ongelman. On olemassa äärellinen resurssi jota voi käyttää vain sen verran kuin resurssia riittää. Käytännössä nyky-Suomessa kuka tahansa saa hyvinvointipalveluita vaikka ei tarvitsisikaan.
On siis olemassa kaksinainen ongelma:
1. Miten saadaan tarpeeksi veronmaksajia kustantamaan julkishyödyke ? Miten estetään veronkierto eli vapaamatkustaminen ? Miten taataan tarpeeksi suuri veropohja ?
2. Miten vältetään yhteismaan "ylilaiduntaminen" ? Eli miten huolehditaan siitä, että hyvinvointipalveluita ei ylikuluteta ?
Molemmat ongelmat ovat suuria. Uskon, että valtion ylläpitämä hyvinvointiyhteiskunta rapautuu aina ja kaikkialla ennemmin tai myöhemmin. Ainakin suomalainen hyvinvointiyhteiskunta tuntuu rapautuvan - se maksaa koko ajan enemmän ja enemmän.
Mutta mitä vaihtoehtoja valtion ylläpitämälle hyvinvointiyhteiskunnalle on jos ainakin jonkinasteisia hyvinvointipalveluita halutaan tarjota ?
Ainakin fundamentalistiset lahkot ottavat mielellään hoitaakseen hyvinvointipalvelut. He kyllä ratkaisevat molemmat ongelmat helposti. Ratkaisu on "ulossulkeminen".. Maalliselta yhteiskunnalta puuttuu munaa suorittaa ulossulkeminen.
Fundamentalistien ylläpitämä hyvinvointiyhteiskunta vahvistaa toisaalta ääriuskonnollisuutta. Hyvinvointipalvelut ovat fundamentalisteille keino hankkia uusia jäseniä.
Kun ruotsalainen hyvinvointiyhteiskunta luotiin taloustieteilijä Gunnar Myrdal totesi että ruotsalainen yhteiskunta on - tai siis oli silloin 30-luvulla - niin homogeeninen ja maassa vallitsi niin korkea työmoraali, että jos hyvinvointiyhteiskunta onnistuu jossain, se onnistuu Ruotsissa.
Ja onnistuikin. Mutta vain vähäksi aikaa. Vapaamatkustaminen ja ylilaiduntaminen pysyivät kontrollissa koska vapaamatkustajia ja ylilaiduntajia rangaistiin. Heitä halveksittiin, heitä pakkosteriloitiin, heitä pidätettiin irtolaislainsäädännön nojalla, heitä rangaistiin veronkierrosta jne.
Mutta enää ainakaan ylilaiduntajia ei kontrolloida juurikaan. Ylilaiduntaminen lisääntyy. Monet maahanmuuttajat eivät ole edes kuulleet työmoraalista. Saati että kokisivat velvollisuudekseen julkisten hyvinvointipalvelujen tuottamisen veroja maksamalla.
Lisäksi valtion sosiaalihallinnon byrokratia kasvaa koko ajan, mikä myös rapautttaa hyvinvointiyhteiskuntaa.
Ongelmia ei tietysti pidä liioitellakaan. Suomen yhteiskunta on verovaroin tuottanut paljon palveluita kansalaisille.
Olen samaa mieltä Juhan kanssa että köyhäinhoito - tai hyvinvointiyhteiskunta - voidaan kyllä hoitaa muullakin tapaa kuin valtion toimesta, mutta pitää tietysti kysyä miksi se pitäisi hoitaa muulla tavalla ja miten.
Hyvinvointipalvelut ovat julkishyödykkeitä koska palvelujen luonteeseen kuuluu että ainakaan kaikkia palveluita ei voi maksattaa palvelun saajilla.
Toisaalta hyvinvointipalvelujen käyttö sisältää tavallaan myös yhteismaan ongelman. On olemassa äärellinen resurssi jota voi käyttää vain sen verran kuin resurssia riittää. Käytännössä nyky-Suomessa kuka tahansa saa hyvinvointipalveluita vaikka ei tarvitsisikaan.
On siis olemassa kaksinainen ongelma:
1. Miten saadaan tarpeeksi veronmaksajia kustantamaan julkishyödyke ? Miten estetään veronkierto eli vapaamatkustaminen ? Miten taataan tarpeeksi suuri veropohja ?
2. Miten vältetään yhteismaan "ylilaiduntaminen" ? Eli miten huolehditaan siitä, että hyvinvointipalveluita ei ylikuluteta ?
Molemmat ongelmat ovat suuria. Uskon, että valtion ylläpitämä hyvinvointiyhteiskunta rapautuu aina ja kaikkialla ennemmin tai myöhemmin. Ainakin suomalainen hyvinvointiyhteiskunta tuntuu rapautuvan - se maksaa koko ajan enemmän ja enemmän.
Mutta mitä vaihtoehtoja valtion ylläpitämälle hyvinvointiyhteiskunnalle on jos ainakin jonkinasteisia hyvinvointipalveluita halutaan tarjota ?
Ainakin fundamentalistiset lahkot ottavat mielellään hoitaakseen hyvinvointipalvelut. He kyllä ratkaisevat molemmat ongelmat helposti. Ratkaisu on "ulossulkeminen".. Maalliselta yhteiskunnalta puuttuu munaa suorittaa ulossulkeminen.
Fundamentalistien ylläpitämä hyvinvointiyhteiskunta vahvistaa toisaalta ääriuskonnollisuutta. Hyvinvointipalvelut ovat fundamentalisteille keino hankkia uusia jäseniä.
Kun ruotsalainen hyvinvointiyhteiskunta luotiin taloustieteilijä Gunnar Myrdal totesi että ruotsalainen yhteiskunta on - tai siis oli silloin 30-luvulla - niin homogeeninen ja maassa vallitsi niin korkea työmoraali, että jos hyvinvointiyhteiskunta onnistuu jossain, se onnistuu Ruotsissa.
Ja onnistuikin. Mutta vain vähäksi aikaa. Vapaamatkustaminen ja ylilaiduntaminen pysyivät kontrollissa koska vapaamatkustajia ja ylilaiduntajia rangaistiin. Heitä halveksittiin, heitä pakkosteriloitiin, heitä pidätettiin irtolaislainsäädännön nojalla, heitä rangaistiin veronkierrosta jne.
Mutta enää ainakaan ylilaiduntajia ei kontrolloida juurikaan. Ylilaiduntaminen lisääntyy. Monet maahanmuuttajat eivät ole edes kuulleet työmoraalista. Saati että kokisivat velvollisuudekseen julkisten hyvinvointipalvelujen tuottamisen veroja maksamalla.
Lisäksi valtion sosiaalihallinnon byrokratia kasvaa koko ajan, mikä myös rapautttaa hyvinvointiyhteiskuntaa.
Ongelmia ei tietysti pidä liioitellakaan. Suomen yhteiskunta on verovaroin tuottanut paljon palveluita kansalaisille.
torstaina, joulukuuta 27, 2007
Maahanmuutto yhteismaan ongelmana
Käsittelin aiemmassa postauksessani ajatusta että väestönlaatu on julkishyödyke. Toinen mahdollisuus on mallintaa väestönlaadun laskua - esimerkiksi alhaisen äo:n omaavan väestön maahanmuuton (=dysgeenisen maahanmuuton) seurauksena - yhteismaan ongelmana:
Yhteismaan ongelma (myös Yhteismaan tragedia, engl. Tragedy of the Commons) on William Forster Lloydin vuonna 1833 ensimmäisen kerran esittämä ja vuonna 1968 Garrett Hardinin Science-lehden esseessään tunnetuksi tekemä tilanne, joka kuvaa kuinka resurssien yhteiskäyttö johtaa niiden ylikulutukseen ja taloudellisesti epätehokkaaseen lopputulokseen kaikkien resurssin käyttäjien näkökulmasta. Yhteismaan ongelman ratkaiseminen on erityisesti poliittisessa filosofiassa laajalti tutkittu alue. Yhteismaan ongelma on voimakkaasti esillä myös evoluutiobiologiassa.
Taloustieteessä mm. ilmaston lämpenemistä ja vesistöjen saastumista on mallinnettu yhteismaan ongelmana. Ilmasto tai meri on yhteisresurssi, jota ei kukaan omista ja jota siksi helposti "ylilaidunnetaan", jolloin kaikki osapuolet pitkällä tähtäimellä kärsivät. Lyhyellä tähtäimellä ylilaiduntajat toki hyötyvät. Ongelma on erityisen suuri kun yritykset noudattavat ns. kvartaalitaloutta, jolloin yritykset toimivat hyvin lyhyellä tähtäimellä.
Yhteisresurssin ylilaiduntamista pyritään rajoittamaan esimerkiksi verottamalla laiduntamista niin paljon että laiduntaminen vähenee, jolloin ylilaiduntaminen saadaan kuriin.
Yhteiskuntaa, jossa on korkea väestönlaatu, voi myös tarkastella yhteisresurssina. Yritykset hyödyntävät yhteiskuntaa joka muodostuu korkealaatuisesta väestöstä. Laatua voi mitata mm. äo-mittauksin, PISA-testein, lukutaitoisuusprosentilla, työn tuottavuudella, sairauspoissaolojen määrällä jne.
Mutta kun monet yritykset investoivat korkean väestönlaadun maihin, työvoimakustannukset nousevat. Yritykset alkavat tuoda maahan työvoimaa maan ulkopuolelta työvoimakustannusten laskemiseksi.
Tällöin kuitenkin maan väestönlaatu saattaa laskea, mikäli maahanmuutossa ei painoteta mahanmuuttajien korkeaa laatua. Yritykset hyötyvät halvasta työvoimasta mutta heikentävät samalla väestönlaatua. Yhteismaan laatu siis laskee ilman että yritykset joutuvat korvaamaan laadun laskua.
Taloustieteen tarjoama ratkaisu on verotus: ulkomaisen alhaisen äo:n väen työllistäminen ja maahantuonti on asetettava veronalaiseksi. Valtion ei omaehtoisesti pidä ottaa alhaisen äo:n maahanmuuttajia ollenkaan.
Katso myös Mikko Ellilän taloustieteellinen analyysi maahanmuutosta.
Katso myös postaukseni Maailmanpankin raportista joka kuvaa väestön äo:n vaikutusta maan talouskehitykseen.
Yhteismaan ongelma (myös Yhteismaan tragedia, engl. Tragedy of the Commons) on William Forster Lloydin vuonna 1833 ensimmäisen kerran esittämä ja vuonna 1968 Garrett Hardinin Science-lehden esseessään tunnetuksi tekemä tilanne, joka kuvaa kuinka resurssien yhteiskäyttö johtaa niiden ylikulutukseen ja taloudellisesti epätehokkaaseen lopputulokseen kaikkien resurssin käyttäjien näkökulmasta. Yhteismaan ongelman ratkaiseminen on erityisesti poliittisessa filosofiassa laajalti tutkittu alue. Yhteismaan ongelma on voimakkaasti esillä myös evoluutiobiologiassa.
Taloustieteessä mm. ilmaston lämpenemistä ja vesistöjen saastumista on mallinnettu yhteismaan ongelmana. Ilmasto tai meri on yhteisresurssi, jota ei kukaan omista ja jota siksi helposti "ylilaidunnetaan", jolloin kaikki osapuolet pitkällä tähtäimellä kärsivät. Lyhyellä tähtäimellä ylilaiduntajat toki hyötyvät. Ongelma on erityisen suuri kun yritykset noudattavat ns. kvartaalitaloutta, jolloin yritykset toimivat hyvin lyhyellä tähtäimellä.
Yhteisresurssin ylilaiduntamista pyritään rajoittamaan esimerkiksi verottamalla laiduntamista niin paljon että laiduntaminen vähenee, jolloin ylilaiduntaminen saadaan kuriin.
Yhteiskuntaa, jossa on korkea väestönlaatu, voi myös tarkastella yhteisresurssina. Yritykset hyödyntävät yhteiskuntaa joka muodostuu korkealaatuisesta väestöstä. Laatua voi mitata mm. äo-mittauksin, PISA-testein, lukutaitoisuusprosentilla, työn tuottavuudella, sairauspoissaolojen määrällä jne.
Mutta kun monet yritykset investoivat korkean väestönlaadun maihin, työvoimakustannukset nousevat. Yritykset alkavat tuoda maahan työvoimaa maan ulkopuolelta työvoimakustannusten laskemiseksi.
Tällöin kuitenkin maan väestönlaatu saattaa laskea, mikäli maahanmuutossa ei painoteta mahanmuuttajien korkeaa laatua. Yritykset hyötyvät halvasta työvoimasta mutta heikentävät samalla väestönlaatua. Yhteismaan laatu siis laskee ilman että yritykset joutuvat korvaamaan laadun laskua.
Taloustieteen tarjoama ratkaisu on verotus: ulkomaisen alhaisen äo:n väen työllistäminen ja maahantuonti on asetettava veronalaiseksi. Valtion ei omaehtoisesti pidä ottaa alhaisen äo:n maahanmuuttajia ollenkaan.
Katso myös Mikko Ellilän taloustieteellinen analyysi maahanmuutosta.
Katso myös postaukseni Maailmanpankin raportista joka kuvaa väestön äo:n vaikutusta maan talouskehitykseen.
tiistaina, joulukuuta 04, 2007
Missä EU, siellä ongelma
Neuvostoliitossa kaikki taloudelliset kysymykset - ruuan ja kumisaappaiden saatavuus, varaosien ja raaka-aineiden saatavuus - ratkaistiin hallinnolisesti ja keskitetysti sen sijaan, että olisi annettu markkinoiden ratkaista ongelmat ja vastata kysyntään.
Helsingin Sanomien tiedetoimittaja Marko Hamilo väittää HS:n tiedesivuilla tänään artikkelissaan Missä EU, siellä ongelma, että EU toimii hiilidioksidipäästö-ongelman suhteen kuin Neuvostoliitto: Sen sijaan että annettaisiin markkinoiden ja insinöörien keksiä kustannusedulliset tavat vähentää päästöjä määräämällä esimerkiksi tarpeeksi suuri haittavero hiilidioksidipäästöille, EU määrääkin tekniset keinot miten päästövähennykset pitää saada aikaan.
Esimerkki teknisistä keinoista on että määrätään, että tietty prosentti autojen polttoaineesta pitää olla ns. biopolttoainetta.
Esimerkkimääräyksen ainoa ongelma ei edes ole se että poliitikot astuvat alueelle joka ei heille kuulu ja jota he eivät osaa - tekniseen innovaatioon. Toinen ongelma on että biopolttoaineet eivät välttämättä ole ympäristöystävällisempiä kuin esimerkiksi perinteiset fossiiliset polttoaineet. Ydinvoimasta nyt puhumattakaan.
Osmo Soininvaara kirjoitti jo 80-luvulla kirjassaan Vihreää valoa: kirja Suomen muuttamisesta siitä, miten haittavero antaa markkinoille - ja insinööreille - mahdollisuuden ratkaista ympäristöongelmat kustannustehokkaasti.
Huomautettakoon kuitenkin että EU on paljon edellä montaa muuta maata, koska se on sentään alkanut tehdä jotain tälle asialle.
Vielä paljon suurempi ongelma kuin Hamilon raportoima ongelma onkin, miten saada kaikki merkittävät maat mukaan lukien Kiina ja USA ja Intia mukaan näihin ilmastotalkoisiin. Ilmaston lämpenemisen estäminen on erityistapaus behavioristisen taloustieteen yhdestä keskeisimmistä haasteesta:
Miten saada ihmiset ratkaisemaan yhteismaan ongelma, kun resurssin yksityistäminen ei tule kyseeseen.
Tätä lempiaihettani olen käsitellyt aiemmin tässä.
HS käsittelee tänään myös aihetta miten auttaa köyhimmätkin maat mukaan ilmastotalokoisiin.
Helsingin Sanomien tiedetoimittaja Marko Hamilo väittää HS:n tiedesivuilla tänään artikkelissaan Missä EU, siellä ongelma, että EU toimii hiilidioksidipäästö-ongelman suhteen kuin Neuvostoliitto: Sen sijaan että annettaisiin markkinoiden ja insinöörien keksiä kustannusedulliset tavat vähentää päästöjä määräämällä esimerkiksi tarpeeksi suuri haittavero hiilidioksidipäästöille, EU määrääkin tekniset keinot miten päästövähennykset pitää saada aikaan.
Esimerkki teknisistä keinoista on että määrätään, että tietty prosentti autojen polttoaineesta pitää olla ns. biopolttoainetta.
Esimerkkimääräyksen ainoa ongelma ei edes ole se että poliitikot astuvat alueelle joka ei heille kuulu ja jota he eivät osaa - tekniseen innovaatioon. Toinen ongelma on että biopolttoaineet eivät välttämättä ole ympäristöystävällisempiä kuin esimerkiksi perinteiset fossiiliset polttoaineet. Ydinvoimasta nyt puhumattakaan.
Osmo Soininvaara kirjoitti jo 80-luvulla kirjassaan Vihreää valoa: kirja Suomen muuttamisesta siitä, miten haittavero antaa markkinoille - ja insinööreille - mahdollisuuden ratkaista ympäristöongelmat kustannustehokkaasti.
Huomautettakoon kuitenkin että EU on paljon edellä montaa muuta maata, koska se on sentään alkanut tehdä jotain tälle asialle.
Vielä paljon suurempi ongelma kuin Hamilon raportoima ongelma onkin, miten saada kaikki merkittävät maat mukaan lukien Kiina ja USA ja Intia mukaan näihin ilmastotalkoisiin. Ilmaston lämpenemisen estäminen on erityistapaus behavioristisen taloustieteen yhdestä keskeisimmistä haasteesta:
Miten saada ihmiset ratkaisemaan yhteismaan ongelma, kun resurssin yksityistäminen ei tule kyseeseen.
Tätä lempiaihettani olen käsitellyt aiemmin tässä.
HS käsittelee tänään myös aihetta miten auttaa köyhimmätkin maat mukaan ilmastotalokoisiin.
lauantaina, marraskuuta 10, 2007
Yhteistyöongelmia - osa 1: rokottaminen
Kulttuuriantropologit Joe ja Natalie Henrich käsittelevät kirjansa Why People Co-operate viimeisessä kappaleessa monia käytännön yhteistyöongelmia mm. talouden, terveydenhuollon ja ympäristönsuojelun alalta.
He käsittelevät siis nimenomaan sellaisia yhteistyötilanteita joissa ihmisten pitää yhdessä tuottaa jokin hyödyke - esimerkiksi rautatie, pato, demokratia tai vaikkapa wikipedia - tai yhteistyöllä välttää jokin tilanne kuten tautiepidemia tai luonnon saastuminen.
Edellisessä tapauksessa puhutaan yleensä julkishyödykkeen tuottamisesta. Wikipedia määrittelee julkishyödykkeen seuraavasti:
Julkishyödyke on taloustieteellinen käsite hyödykkeestä, jolla on kaksi ominaisuutta:
- Se ei ole niukka, vaan kun joku on kerran tuottanut sen, siitä pääsevät nauttimaan kaikki.
- Se on vapaasti saatavilla, ja kun se on tuotettu, on mahdotonta estää ihmisiä nauttimasta siitä. Julkishyödyke on puhdas, mikäli sillä on molemmat ominaisuudet.
Jälkimmäisessä tapauksessa taas puhutaan yhteismaan ongelmasta:
Yhteismaan ongelma (Tragedy of the Commons) kuvaa tilannetta jossa resurssien yhteiskäyttö johtaa niiden ylikulutukseen ja taloudellisesti epätehokkaaseen lopputulokseen kaikkien resurssin käyttäjien näkökulmasta.
Julkishyödykkeen tuottaminen - ja varsinkin yhteismaan ongelma - pyritään usein ratkaisemaan yksityistämällä resurssi mutta aina se ei ole mahdollista. Esimerkiksi maailman ilmaston yksityistäminen on käytännössä lähes mahdotonta. (Kyseeseen tulisi kai lähinnä osakeyhtiö, jonka osakkeet jaettaisiin aluksi valtioitten tai maailman kaikkien asukkaitten kesken ja joka omistaisi ilmakehän ja myisi päästöoikeuksia eniten tarjoaville.)
Yksi aina välillä esiin tuleva yhteistyöongelma on rokottaminen: Jos kaikki rokottavat lapsensa esimerkiksi poliota vastaan, tautiepidemia voidaan varmasti välttää. Riittää itse asiassa että tietty tarpeeksi korkea prosentti ihmisistä rokottaa lapsensa, jotta epidemia voidaan välttää. Käytetään termiä herd immunity:
Herd immunity (or community immunity) describes a type of immunity that occurs when the vaccination of a portion of the population (or herd) provides protection to unvaccinated individuals
Yhteisön immuniteetti saavutetaan siis kunhan lähes kaikki henkilöt antavat rokottaa itsensä / lapsensa. Tämä aiheuttaa seuraavan ongelman: jos kaikki muut ihmiset N - 1 rokotuttavat itsensä, mutta yksi henkilö jättää itsensä rokottamatta, ko. henkilö hyötyy yhteisön immuniteetista ilman että itse osallistuu immuniteetin tuottamiseen. Rokotuksesta on aina tietty pieni haitta yksilölle joten tällainen vapaamatkustaja pääsee aina hyötymään.
Rokotuksista pinnaaja esittää usein jonkin ideologisen syyn omalle vapaamatkustamiselleen - syyn joka kuullostaa toisten korvissa moraalisesti hyväksyttävältä:
Homeopaattien tekemien huomioiden perusteella voidaan todeta, että useimmiten rokottaminen vahingoittaa ihmisen terveydentilaa suuresti, erityisesti silloin kun tarkastellaan hänen taipumustaan sairastua kroonisiin sairauksiin. Kun ihminen saa rokotuksen, hänen sähkömagneettinen värähtelynopeutensa muuttuu samalla tavalla kuin vakavan sairauden tai allopaattisen lääkityksen aikana. Rokottaminen voi vaikuttaa kahdella eri tavalla sen mukaan, millainen ihmisen terveydentila on.
Yo. teksti tulee ihmisten silmissä hyväksytymmäksi kun huomataan että esimerkiksi kansanedustaja Heidi Hautala - "fiksu suomalainen nainen" - kannattaa homeopaattisen lääkityksen rinnastamista muuhun lääkitykseen.
Yo. mielipiteen todellinen funktio on että se antaa rokotuksesta kieltäytymiseen perustelun. Ongelma on, että kun yksi ihminen on alkanut "rohkeasti osoittaa kansalaistottelemattomuutta", muut helposti imitoivat ko. henkilön käyttäytymistä.
Henrich ja Henrich antavat kirjassaan muutaman mielenkiintoisen kuvauksen tilanteista joissa rokotuksesta kieltäytymisen leviäminen on aiheuttanut tautiepidemian:
1. Hollantilaisen Reformoidun kirkon jäsenet kieltäytyivät vuonna 2003 Kanadassa Ontariossa vihurirokko-rokotuksista. 120 sairastui tähän sairauteen. Epidemia jäi kuitenkin mitättömäksi koska yhteisö oli pieni ja yhteisöön kuulumattomat naapurit rokottivat lapsensa 90 %:sti.
2. Vuonna 2005 Nigerian Kanon osavaltion islamilaiset saarnaajat alkoivat levittää käsitystä että poliorokotteet sisältävät HIV-virusta. Poliorokotuksen saaneiden lasten määrä putosi 90 %:ista 15 %:iin ja polio levisi Ghanaan, Togoon, Beniniin, Burkina Fasoon, Keski-Afrikan Tasavaltaan, Tshadiin, Kameruniin ja Sudaniin.
Ratkaisuna vapaamatkustajan ongelmaan - myös rokotuksesta pinnaajien osalta - Henrich ja Henrich näkevät ainoana mahdollisuutena sanktioinnin eli siis rangaistuksen. Viranomaisrangaistusten tarve luonnollisesti pienenee huomattavasti, mikäli yhteisöllä on yhteinen rokotukseen myötämielisesti suhtautuva arvopohja - ja yhteisö rankaisee pinnaajia ilman viranomaisten väliintuloa esimerkiksi panettelemalla.
(Lähde: sivut 205 - 208: Joe and Natalie Henirich, Why Humans Co-operate)
He käsittelevät siis nimenomaan sellaisia yhteistyötilanteita joissa ihmisten pitää yhdessä tuottaa jokin hyödyke - esimerkiksi rautatie, pato, demokratia tai vaikkapa wikipedia - tai yhteistyöllä välttää jokin tilanne kuten tautiepidemia tai luonnon saastuminen.
Edellisessä tapauksessa puhutaan yleensä julkishyödykkeen tuottamisesta. Wikipedia määrittelee julkishyödykkeen seuraavasti:
Julkishyödyke on taloustieteellinen käsite hyödykkeestä, jolla on kaksi ominaisuutta:
- Se ei ole niukka, vaan kun joku on kerran tuottanut sen, siitä pääsevät nauttimaan kaikki.
- Se on vapaasti saatavilla, ja kun se on tuotettu, on mahdotonta estää ihmisiä nauttimasta siitä. Julkishyödyke on puhdas, mikäli sillä on molemmat ominaisuudet.
Jälkimmäisessä tapauksessa taas puhutaan yhteismaan ongelmasta:
Yhteismaan ongelma (Tragedy of the Commons) kuvaa tilannetta jossa resurssien yhteiskäyttö johtaa niiden ylikulutukseen ja taloudellisesti epätehokkaaseen lopputulokseen kaikkien resurssin käyttäjien näkökulmasta.
Julkishyödykkeen tuottaminen - ja varsinkin yhteismaan ongelma - pyritään usein ratkaisemaan yksityistämällä resurssi mutta aina se ei ole mahdollista. Esimerkiksi maailman ilmaston yksityistäminen on käytännössä lähes mahdotonta. (Kyseeseen tulisi kai lähinnä osakeyhtiö, jonka osakkeet jaettaisiin aluksi valtioitten tai maailman kaikkien asukkaitten kesken ja joka omistaisi ilmakehän ja myisi päästöoikeuksia eniten tarjoaville.)
Yksi aina välillä esiin tuleva yhteistyöongelma on rokottaminen: Jos kaikki rokottavat lapsensa esimerkiksi poliota vastaan, tautiepidemia voidaan varmasti välttää. Riittää itse asiassa että tietty tarpeeksi korkea prosentti ihmisistä rokottaa lapsensa, jotta epidemia voidaan välttää. Käytetään termiä herd immunity:
Herd immunity (or community immunity) describes a type of immunity that occurs when the vaccination of a portion of the population (or herd) provides protection to unvaccinated individuals
Yhteisön immuniteetti saavutetaan siis kunhan lähes kaikki henkilöt antavat rokottaa itsensä / lapsensa. Tämä aiheuttaa seuraavan ongelman: jos kaikki muut ihmiset N - 1 rokotuttavat itsensä, mutta yksi henkilö jättää itsensä rokottamatta, ko. henkilö hyötyy yhteisön immuniteetista ilman että itse osallistuu immuniteetin tuottamiseen. Rokotuksesta on aina tietty pieni haitta yksilölle joten tällainen vapaamatkustaja pääsee aina hyötymään.
Rokotuksista pinnaaja esittää usein jonkin ideologisen syyn omalle vapaamatkustamiselleen - syyn joka kuullostaa toisten korvissa moraalisesti hyväksyttävältä:
Homeopaattien tekemien huomioiden perusteella voidaan todeta, että useimmiten rokottaminen vahingoittaa ihmisen terveydentilaa suuresti, erityisesti silloin kun tarkastellaan hänen taipumustaan sairastua kroonisiin sairauksiin. Kun ihminen saa rokotuksen, hänen sähkömagneettinen värähtelynopeutensa muuttuu samalla tavalla kuin vakavan sairauden tai allopaattisen lääkityksen aikana. Rokottaminen voi vaikuttaa kahdella eri tavalla sen mukaan, millainen ihmisen terveydentila on.
Yo. teksti tulee ihmisten silmissä hyväksytymmäksi kun huomataan että esimerkiksi kansanedustaja Heidi Hautala - "fiksu suomalainen nainen" - kannattaa homeopaattisen lääkityksen rinnastamista muuhun lääkitykseen.
Yo. mielipiteen todellinen funktio on että se antaa rokotuksesta kieltäytymiseen perustelun. Ongelma on, että kun yksi ihminen on alkanut "rohkeasti osoittaa kansalaistottelemattomuutta", muut helposti imitoivat ko. henkilön käyttäytymistä.
Henrich ja Henrich antavat kirjassaan muutaman mielenkiintoisen kuvauksen tilanteista joissa rokotuksesta kieltäytymisen leviäminen on aiheuttanut tautiepidemian:
1. Hollantilaisen Reformoidun kirkon jäsenet kieltäytyivät vuonna 2003 Kanadassa Ontariossa vihurirokko-rokotuksista. 120 sairastui tähän sairauteen. Epidemia jäi kuitenkin mitättömäksi koska yhteisö oli pieni ja yhteisöön kuulumattomat naapurit rokottivat lapsensa 90 %:sti.
2. Vuonna 2005 Nigerian Kanon osavaltion islamilaiset saarnaajat alkoivat levittää käsitystä että poliorokotteet sisältävät HIV-virusta. Poliorokotuksen saaneiden lasten määrä putosi 90 %:ista 15 %:iin ja polio levisi Ghanaan, Togoon, Beniniin, Burkina Fasoon, Keski-Afrikan Tasavaltaan, Tshadiin, Kameruniin ja Sudaniin.
Ratkaisuna vapaamatkustajan ongelmaan - myös rokotuksesta pinnaajien osalta - Henrich ja Henrich näkevät ainoana mahdollisuutena sanktioinnin eli siis rangaistuksen. Viranomaisrangaistusten tarve luonnollisesti pienenee huomattavasti, mikäli yhteisöllä on yhteinen rokotukseen myötämielisesti suhtautuva arvopohja - ja yhteisö rankaisee pinnaajia ilman viranomaisten väliintuloa esimerkiksi panettelemalla.
(Lähde: sivut 205 - 208: Joe and Natalie Henirich, Why Humans Co-operate)
maanantaina, huhtikuuta 02, 2007
Ilmaston lämpenemisestä vielä
Ilmaston lämpenemisen riski on uuden YK-raportin mukaan edelleen kasvanut.
Kun alkaa olla selvää että asialle pitää tehdä jotain, ja kun toisaalta päästöjen nopea hidastaminen voi olla hyvin vaikeaa, eräät tutkijat ovat esittäneet vaihtoehtoisia ja potentiaalisesti paljon halvempia ratkaisuja ilmaston lämpenemisen rajoittamiselle.
Nobel-palkittu ydinfyysikko Edward Teller ja Nobel-palkinnon kemiassa saanut Paul Crutzen ovat ehdottaneet ns. geoengineeringiä ongelman ratkaisuksi. Menemättä yksityiskohtiin ajatus on että sen sijaan että lämpenemistä pyritään hidastamaan kasvihuonekaasujen päästöjä rajoittamalla, levitetään ilmakehän yläkerroksiin toisia kemikaaleja - tai pikemmin pölypartikkeleita - joilla päästöjen aiheuttamaa lämpenemistä pyritään rajoittamaan.
Idea kuullostaa ensi lukemalta älyttömältä koska siinä pyritään ratkaisemaan oireita eikä syitä. Mutta kun ottaa huomioon ongelman vakavuuden ja päästöjen rajoittamisen suuren vaikeuden, jota käsittelin edellisessä postauksessani, geoengineering pitänee ottaa vakavana ehdotuksena.
Tellerin ajatusta on kuvattu tässä.
Jos Tellerin ajatus toimisi ja ehdotukseen tartuttaisiin, se merkitsisi siirtymistä ilmakehän lämpötilan rationaaliseen sääntelyyn. Silloin olisi vastattava kahteen kysymykseen:
1. Kuka määrittää sopivan lämpötilan ? Optimipiste olisi Suomelle ja Keski-Afrikan tasavallalle todennäköisesti täysin eri.
2. Kuka huolehtii kustannuksista ?
Vaihtoehtoja olisi kaksi. Joko USA hoitaisi päätöksenteon ja kustannukset, tai päätöksen teko tapahtuisi valtioiden kesken ja rikkaat valtiot ottaisivat vastuun kustannuksista. Edellinen ratkaisu merkitsisi että "yhteismaa" tavallaan siirtyisi USA:n omistukseen.
Kun alkaa olla selvää että asialle pitää tehdä jotain, ja kun toisaalta päästöjen nopea hidastaminen voi olla hyvin vaikeaa, eräät tutkijat ovat esittäneet vaihtoehtoisia ja potentiaalisesti paljon halvempia ratkaisuja ilmaston lämpenemisen rajoittamiselle.
Nobel-palkittu ydinfyysikko Edward Teller ja Nobel-palkinnon kemiassa saanut Paul Crutzen ovat ehdottaneet ns. geoengineeringiä ongelman ratkaisuksi. Menemättä yksityiskohtiin ajatus on että sen sijaan että lämpenemistä pyritään hidastamaan kasvihuonekaasujen päästöjä rajoittamalla, levitetään ilmakehän yläkerroksiin toisia kemikaaleja - tai pikemmin pölypartikkeleita - joilla päästöjen aiheuttamaa lämpenemistä pyritään rajoittamaan.
Idea kuullostaa ensi lukemalta älyttömältä koska siinä pyritään ratkaisemaan oireita eikä syitä. Mutta kun ottaa huomioon ongelman vakavuuden ja päästöjen rajoittamisen suuren vaikeuden, jota käsittelin edellisessä postauksessani, geoengineering pitänee ottaa vakavana ehdotuksena.
Tellerin ajatusta on kuvattu tässä.
Jos Tellerin ajatus toimisi ja ehdotukseen tartuttaisiin, se merkitsisi siirtymistä ilmakehän lämpötilan rationaaliseen sääntelyyn. Silloin olisi vastattava kahteen kysymykseen:
1. Kuka määrittää sopivan lämpötilan ? Optimipiste olisi Suomelle ja Keski-Afrikan tasavallalle todennäköisesti täysin eri.
2. Kuka huolehtii kustannuksista ?
Vaihtoehtoja olisi kaksi. Joko USA hoitaisi päätöksenteon ja kustannukset, tai päätöksen teko tapahtuisi valtioiden kesken ja rikkaat valtiot ottaisivat vastuun kustannuksista. Edellinen ratkaisu merkitsisi että "yhteismaa" tavallaan siirtyisi USA:n omistukseen.
sunnuntaina, maaliskuuta 25, 2007
Ilmaston lämepeneminen - eräs yhteismaan ongelma
Edellisessä postauksessani mainitsin että taloustieteilijä Samuel Bowlesin mukaan yhteinen arvopohja antaa paremmat mahdollisuudet ratkaista ns. Yhteismaan ongelman (Tragedy of Commons).
Yhteismaan ongelma on esimerkki lukuisista ihmisten välisistä synkronointiongelmista, joita ei voi ratkaista optimaalisesti niin että kaikki ajavat vain sokeasti omaa etuaan. Optimaalisuuden puute tarkoittaa tässä tapauksessa sitä että päädytään tilanteeseen T, joka on kaikkien kannalta epäsuotuisa. (Eli on olemassa joku toinen asiantila T' joka on jokaisen kannalta parempi kuin asiantila T.)
Esimerkki epäoptimaalisesta asiantilasta on se, kun nepalilaisen kylän metsä hakataan putipuhtaaksi (poltto)puusta jolloin eroosio vie maan ja maa ei enää koskaan kasva puuta. Kaikkien kannalta paras asiantila olisi jos puutavaraa kaadettaisiin vain niin paljon, että metsän luontainen uudistuminen olisi mahdollista. Jako voisi olla sellainen että kaikki saavat yhtä paljon, mutta jako voisi olla myös sellainen että kylän ainoa rikas talonpoika saa puolet ja loput jaetaan köyhien talonpoikien kesken. Pitkällä tähtäimellä kaikki hyötyisivät.
Optimaaliseen (ns. Pareto-optimaaliseen) ratkaisuun pääseminen on usein vaikeaa, jos kylässä ei ole ketään joka kykenee sekä päättämään puutavaran jaosta että pakottamaan muut noudattamaan päätöstä. Usein kylä kuitenkin on vuosisatojen myötä kehittänyt menetelmän (instituution) ongelman ratkaisemiseksi. Esimerkiksi Izha Mayojen tapauksessa "menetelmä" perustuu uskoon että metsänhenget rankaisevat metsän raiskaajaa ja siksi jokainen yksinkin metsässä liikkuva Izha Maya toimii metsän (ja siis yhteisön) parhaaksi.
Menetelmä perustuu siis kyläläisten yhteisiin perinteisiin, yhteiseen arvopohjaan ja normistoon ja normien rikkojien rankaisemiseen. Toiset yhteisöt ovat löytänet ratkaisun - toiset eivät.
Ihmiskunnalla on tänään todella suuri ja koko ihmiskunnalle yhteinen yhteismaan ongelma - ilmaston lämpeneminen.
Nature-lehden uusimmassa numerossa on useita artikkeleita ilmaston lämpenemisen vaikutuksesta arktiseen ja anarktiseen luontoon.
Varsinkin arktinen luonto muuttuu nopeaa vauhtia: kesän jääpeite on jo supistunut 20 %:ia ja todennäköisesti vuoden 2050 paikkeilla Pohjoinen Jäämeri on kesällä ensi kertaa jäätön. Monet Jäämeren eläimet ja kasvit korvautuvat Tyynenmeren ja Atlantin eläimillä. Ilmaston lämpenemistä ei tietenkään enää voi estää mutta lämpeneminen pitää saada pysäytettyä.
Ilmaston lämpenemistä on pyritty ratkaisemaan "kyläläisten" yhteistyöllä - esimerkiksi määräämällä päästömaksuja. Kylän asukkaat ovat hyvin heterogeenista väkeä ja ongelman ratkaiseminen ei ole lähelläkään onnistumista. Jotkut kyläläisistä (EU-maat) haluavat näyttää muille mallia, koska eurooppalaiseen kulttuuriin kuuluu usko että "hyvällä esimerkillä voi vaikuttaa muihin". Teoria ei tunnu toimivan.
Puheena oleva yhteismaan ongelma on kuitenkin niin merkittävä että ongelman ratkaisua ei voi jättää toiveajattelun varaan. En tiedä miten ongelma voidaan ratkaista. Ehkä realistisin malli olisi USA:n uuskonservativien ongelmanratkaisumalli: USA päättää asiasta ja pakottaa muut tottelemaan ? USA vain on sisäisesti liian heikko toteuttamaan tätä ja Bushin hallinto on tähän mennessä suhtautunut vähättelevästi koko ongelmaan. Republikaanipuolue suhtautuu fanaattisen negatiivisesti ilmastonmuutokseen.
Uuskonservatiivien malli on siis ongelmallinen mutta niin ovat kaikki muutkin esitetyt mallit. Vihreät sanovat jotain tyyliin "pitää löytyä yhteistä tahtoa ratkaista meidän kaikkien yhteiset ongelmat". Mutta entäpä ellei löydy ? Annetaanko siinä tapauksessa ongelmien vain kasautua ? Eikö muitakin vaihtoehtoja kannattaisi tutkia ?
Ilmakehän yksityistäminen tai haittavero voisi toimia jos Suomella olisi oma kansallinen erillinen ilmakehä. Jäljelle jääkin näillä näkymin se vaihtoehto että päästöt lisääntyvät niin kauan että lämpötilan nousu, aavikoituminen, merenpinnan nousu yms. aiheuttavat globaalin nälänhädän ja konfliktitilanteen, jossa suurin osa ihmisistä kuolee ja suuri osa eläinlajeista kuolee sukupuuttoon.
Kansallnen liike ei voi panna päätään pensaaseen tämän ongelman suhteen kieltämällä koko ongelmaa - niin kuin esimerkiksi jotkut Brussel Journalin toimittajat ja Tsekin presidentti Vaclav Klaus ovat tehneet.
Yhteismaan ongelma on esimerkki lukuisista ihmisten välisistä synkronointiongelmista, joita ei voi ratkaista optimaalisesti niin että kaikki ajavat vain sokeasti omaa etuaan. Optimaalisuuden puute tarkoittaa tässä tapauksessa sitä että päädytään tilanteeseen T, joka on kaikkien kannalta epäsuotuisa. (Eli on olemassa joku toinen asiantila T' joka on jokaisen kannalta parempi kuin asiantila T.)
Esimerkki epäoptimaalisesta asiantilasta on se, kun nepalilaisen kylän metsä hakataan putipuhtaaksi (poltto)puusta jolloin eroosio vie maan ja maa ei enää koskaan kasva puuta. Kaikkien kannalta paras asiantila olisi jos puutavaraa kaadettaisiin vain niin paljon, että metsän luontainen uudistuminen olisi mahdollista. Jako voisi olla sellainen että kaikki saavat yhtä paljon, mutta jako voisi olla myös sellainen että kylän ainoa rikas talonpoika saa puolet ja loput jaetaan köyhien talonpoikien kesken. Pitkällä tähtäimellä kaikki hyötyisivät.
Optimaaliseen (ns. Pareto-optimaaliseen) ratkaisuun pääseminen on usein vaikeaa, jos kylässä ei ole ketään joka kykenee sekä päättämään puutavaran jaosta että pakottamaan muut noudattamaan päätöstä. Usein kylä kuitenkin on vuosisatojen myötä kehittänyt menetelmän (instituution) ongelman ratkaisemiseksi. Esimerkiksi Izha Mayojen tapauksessa "menetelmä" perustuu uskoon että metsänhenget rankaisevat metsän raiskaajaa ja siksi jokainen yksinkin metsässä liikkuva Izha Maya toimii metsän (ja siis yhteisön) parhaaksi.
Menetelmä perustuu siis kyläläisten yhteisiin perinteisiin, yhteiseen arvopohjaan ja normistoon ja normien rikkojien rankaisemiseen. Toiset yhteisöt ovat löytänet ratkaisun - toiset eivät.
Ihmiskunnalla on tänään todella suuri ja koko ihmiskunnalle yhteinen yhteismaan ongelma - ilmaston lämpeneminen.
Nature-lehden uusimmassa numerossa on useita artikkeleita ilmaston lämpenemisen vaikutuksesta arktiseen ja anarktiseen luontoon.
Varsinkin arktinen luonto muuttuu nopeaa vauhtia: kesän jääpeite on jo supistunut 20 %:ia ja todennäköisesti vuoden 2050 paikkeilla Pohjoinen Jäämeri on kesällä ensi kertaa jäätön. Monet Jäämeren eläimet ja kasvit korvautuvat Tyynenmeren ja Atlantin eläimillä. Ilmaston lämpenemistä ei tietenkään enää voi estää mutta lämpeneminen pitää saada pysäytettyä.Ilmaston lämpenemistä on pyritty ratkaisemaan "kyläläisten" yhteistyöllä - esimerkiksi määräämällä päästömaksuja. Kylän asukkaat ovat hyvin heterogeenista väkeä ja ongelman ratkaiseminen ei ole lähelläkään onnistumista. Jotkut kyläläisistä (EU-maat) haluavat näyttää muille mallia, koska eurooppalaiseen kulttuuriin kuuluu usko että "hyvällä esimerkillä voi vaikuttaa muihin". Teoria ei tunnu toimivan.
Puheena oleva yhteismaan ongelma on kuitenkin niin merkittävä että ongelman ratkaisua ei voi jättää toiveajattelun varaan. En tiedä miten ongelma voidaan ratkaista. Ehkä realistisin malli olisi USA:n uuskonservativien ongelmanratkaisumalli: USA päättää asiasta ja pakottaa muut tottelemaan ? USA vain on sisäisesti liian heikko toteuttamaan tätä ja Bushin hallinto on tähän mennessä suhtautunut vähättelevästi koko ongelmaan. Republikaanipuolue suhtautuu fanaattisen negatiivisesti ilmastonmuutokseen.
Uuskonservatiivien malli on siis ongelmallinen mutta niin ovat kaikki muutkin esitetyt mallit. Vihreät sanovat jotain tyyliin "pitää löytyä yhteistä tahtoa ratkaista meidän kaikkien yhteiset ongelmat". Mutta entäpä ellei löydy ? Annetaanko siinä tapauksessa ongelmien vain kasautua ? Eikö muitakin vaihtoehtoja kannattaisi tutkia ?
Ilmakehän yksityistäminen tai haittavero voisi toimia jos Suomella olisi oma kansallinen erillinen ilmakehä. Jäljelle jääkin näillä näkymin se vaihtoehto että päästöt lisääntyvät niin kauan että lämpötilan nousu, aavikoituminen, merenpinnan nousu yms. aiheuttavat globaalin nälänhädän ja konfliktitilanteen, jossa suurin osa ihmisistä kuolee ja suuri osa eläinlajeista kuolee sukupuuttoon.
Kansallnen liike ei voi panna päätään pensaaseen tämän ongelman suhteen kieltämällä koko ongelmaa - niin kuin esimerkiksi jotkut Brussel Journalin toimittajat ja Tsekin presidentti Vaclav Klaus ovat tehneet.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)