Heinänteosta

Aikoinaan heinänteko oli Suomessa yksi kesän kohokohta. Talon väki - mukana oli usein myös muita kyläläisiä - teki yhdessä heinän. Yhteistä tekemistä juhlistettiin jopa pukeutumalla parhaimpiin.

Yhteinen tekeminen lähentää ihmisiä - lisää ihmisten välistä solidaarisuutta ja empatiaa. Suomessa puhuttiin aikoinaan talvisodan hengestä. Yhteinen tekeminen - neuvostouhan torjuminen - lisäsi ihmisten välistä solidaarisuutta voimakkaasti.

Taloustieteessä puhutaan julkishyödykkeen tuottamisesta. Julkishyödyke voi olla vaikkapa maantie tai kansallinen itsenäisyys, josta kaikki hyötyvät yhtä lailla. Julkishyödykkeen tuottamisen onnistuu parhaiten, jos kyetään luomaan yhteishenki ja vapaamatkustaminen kyetään rajoittamaan minimiin.

Toisaalta julkishyödykkeen tuottaminen ei pekästään edellytä yhteishenkeä vaan se myös tuottaa yhteishenkeä. Ihmiset, jotka osallistuvat talkoisiin, kokevat ainakin hetkellistä veljeyttä ja tasa-arvoisuutta.

Spartan miespuolisten kansalaisten koko elämä oli yhteistä tekemistä Spartan hyväksi. Kansalaiset olivat kaikki sotilaita ja heidän tehtävänään oli puolustaa Spartaa ulkoisilta vihollisilta ja pitää alistetut heimot kurissa. Spartan kansalaiset olivat keskenään tasa-arvoisia - heitä kutsuttiin nimellä Homoioi mikä merkitsee suomeksi tasa-arvoista. Spartalainen yhteiskunta kokonaisuutena ei ollut tasa-arvoinen vaan kansalaiset alistivat muita.

Spartalaiset siis alistivat talkoilla muita ihmisiä. Toisaalta he olivat itse vain osa spartalaista kansankokonaisuutta ja heidän tarpeensa oli alistettu Spartalle. Heikot poikavauvat jopa tapettiin - päätöksen teki Sparta.

Eteläafrikkalaiset alistivat yhdessä mustia. Kun apartheid (talkoot) loppui, Etelä-Afrikan valkoisen väestön yhteisyys alkoi karista. Apartheidin loppumiseen vaikutti ilmisesti voimakkaasti eräitten valkoisten vapaamatkustaminen ja petturuus.

Kerroin aiemmin siitä miten Puolan aatelisto alisti kansaa mutta oli sisäisesti varsin tasa-arvoinen melkein samaan tapaan kuin spartalaiset.

Paradoksaalista tässä on tietysti se että ylläpitääkseen epätasa-arvoa ja omaa asemaansa hierarkkian huipulla (asema on johtavan luokan julkishyödyke !) johtava luokka joutuu tekemään yhteistyötä (tuottamaan julkishyödykettä) joka sitten lisää yhteisyyden tunnetta johtavan luokan sisällä.

Samaan tapaa sota ja kansanmurha lisää siihen osallistuvan ihmisryhmän yhteisyyttä. Kyseessä on eräänlainen anomalia ihmisen altruismissa: ollakseen altruistinen ihmisen on ehkä järjestäydyttävä heimoiksi, jotka ovat antagonistisia toisia heimoja kohtaan. Kulttuurin tutkijat Boyd ja Richerson jopa väittävät että ihmismielessä on synnynnäinen "ryhmäjakomoduuli", joka jakaa ihmiskunnan kahteen osaan - ulkoryhmään (ne) ja sisäryhmään (me).

EU ja Venäjä

Helsingin Sanomat tuntuu tämän päiväisessä pääkirjoituksessaan olevan sitä mieltä että Venäjän ja EU:n hyvien suhteiden tiellä on ensi sijassa Puolan, Viron ja Latvian halu haastaa Venäjä. Toki Helsingin Sanomat myöntää, että Venäjä toimii EU:n suhteen öykkärimäisesti, ja että sillä on vähemmän hävittävää kuin EU:lla jos suhteet edelleen huononevat. Mutta HS:n viesti tuntuu implisiittisesti olevan se, että EU:n pitäisi taipua eikä ainakaan haastaa Venäjää.

Kun Venäjän yhtyneen energiajärjestelmän johtaja ja Putinin luottomies Anatoli Tshubais on varsin selkeästi ilmaissut että Venäjän päämääränä on vallan kasvattaminen lähialueilla rajavaltioitten suvereniteettia supistamalla, luulenpa että ainakin Viron ja Latvian kannalta tiukka Venäjään suhtautuminen on realistisempaa kuin myötäily. (Katso kirjoitukseni Venäjän uudesta imperiumista.)

Tottakai nämä ovat herkkiä asioita, joita toivoisi mietittävän Suomenkin johdossa realistisesti. Kun ulkopolitiikan johto on ollut sinisilmäisten ääri-idealistien hallussa ja on osittain edelleen (presidentti Halonen), Suomen ulkopolitiikan rationalismiin ei voi täysin luottaa.

Toisaalta sen verran idealismia minäkin haluan että olemme heimoveljiemme puolella emmekä Venäjän.

Poistettu muutama rivi elokuussa 2008

Voiton päivä

Stalinismin ja liittoutuneitten voittoa natsismista juhlitaan taas eri puolilla maailmaa. Erityisesti Venäjällä. Juhla on ongelmallinen: Natsismin kaatuminen oli hyvä asia, mutta samalla liittoutuneiden voitto merkitsi puolen Euroopan orjuuttamista Stalinin terrorille.

 

Tätä "voiton päivää" ja ajatusta neuvostoliittolaisista vapauttajakansana on käytetty viime aikoina Venäjän fasistihallituksen taholta poliittisesti hyväksi. Kun Viron hallitus päätti poistaa "voiton" muistomerkin Tallinnan keskustasta, Putinin puolueen nuorisojärjestä alkoi terrorisoida Viron suurlähetystöä ja Venäjä alkoi uhkailla Viroa öljytoimitusten häiriöillä.

 

"Voitonpäivän" käsite on keskeinen osa sitä propagandaa mitä Venäjä käyttää rakentaessaan "Uutta Venäläistä Imperiumia", jonka Anatoly Chubais määritteli taannoin. Toinen osa on öljyaseen käyttö. Päämäärä on Venäjän naapurimaiden suvereniteetin hidas murtaminen.

 

Puolalaiset ovat nyt myös päättäneet ryhtyä "voiton" muistomerkkien purkamisen. Venäjä on jälleen protestoinut voimakkaasti, mutta Puolan suhteen Venäjän keinot ovat vähissä. Puolassa ei ole venäläisvähemmistöä jota voisi käyttää hyväksi Puolan valtiota vastaan.

 

Entinen Saksan päääministeri Gerhard Schroeder, joka on Venäjän öljyteollisuuden palveluksessa, osoitti taas missä saksalaiset ovat tässä taistelussa vapauden puolesta "vapautta" vastaan. Schroeder kutsui patsaan siirtoa mauttomaksi. Viron lehdistö tuomitsi Putinin sätkynuken Schroederin lausunnon mauttomaksi sekaantumiseksi pienen kansan asioihin.

 

Lähde Sueddeutsche Zeitung 8.5.