Romaanikulttuuri ja "valtaväestön ennakkoluulot"

Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään:

"Romaaninuoret kohtaavat yhä ennakkoluuloja arjessaan".

Romaaniäiti kertoo romaanikulttuurista:

"Romaanitavat eivät ole mitään ihmeellisiä tapoja, vaan esimerkiksi ihan normaaleja puhtaussääntöjä".

Kirjansa A People that shall well alone kappaleessa "Diaspora Peoples" Kevin MacDonald kertoo romaaneista lainaten lähinnä kirjaa Gypsies: The Hidden Americans:

Romaaneilla on sisäryhmä-ulkoryhmä-moraali kuten juutalaisilla. Omien auttamista pidetään suuressa arvossa - perheitten velvollisuus on mm. auttaa köyhiä sukulaisia. Sen sijaan suhde muihin ihmisiin on amoraalinen. Gadjeilta varastamista ei pidetä vääränä. Romaanit ovat vanhan mustalaismyytin mukaan saaneet Jumalalta oikeuden varastaa, koska eräs romaani nielaisi yhden naulan jota piti käyttää Kristuksen ristiinnaulitsemiseen.

Romaanimiehen status on sitä korkeampi, mitä enemmän hän auttaa muita mustalaisia, mitä enemmän hän pettää gadjeja ja mitä agressivisempi vaimo hänellä on.

Jyväskylän Yliopiston yliassistentti Margaret Tuomi toteaa, että ei-romaanit tuntevat romaanikulttuuria huonosti. Olisiko syy kuitenkin se, että romaanit eivät itsekän halua että ei-romaanit tuntevat heidän kulttuurinsa kaikkia piirteitä ?

En tuomitse romaanien sisäryhmä-ulkoryhmä-moraalia kategorisesti - pidän itsekin oman perheen, oman kansan ja oman rodun puolustamista arvossa. Haluan tällä kirjoituksella ainoastaan kiinnittää huomiota siihen, että Helsingin Sanomat ja Tuomi ovat pikemmin kuin vähentämässä ennakkoluuloja romaaneja kohtaan implisiittisesti (= vaikeista asioista vaikenemalla) jakamassa virheellistä tietoa romaanikulttuurista.

Katso aiempi kirjoitukseni juutalaisten sisäryhmä-ulkoryhmä-moraalista.

Oppikaamme juutalaisten kohtalosta

Puolan juutalainen psykologi Henri Tajfel menetti monen muun uskonveljensä tavoin koko perheensä toisen maailmansodan aikana. Hän ei kuitenkaan antanut periksi vaan loi sosiaalisen identiteetin teorian ymmärtääkseen tapahtunutta.

Sosiaalisen identiteetin teoria loi pohjan realistiselle ja kiihkottomalle sisäryhmä/ulkoryhmä-dynamiikan ymmärtämiselle. Tajfel kuvasi miten ihmisillä on tapana kategorisoida toiset ihmiset - ja itsensä - kuuluvaksi erilaisiin ryhmiin eli antaa ihmisille sosiaalinen identiteetti. Sosiaalinen identiteetti voi olla esimerkiksi saksalainen, mustalainen tai juutalainen. Sosiaalisella identiteetillä on oleellinen merkitys ihmisen oman arvon tunteelle. Ihminen vertaa omaa ryhmäänsä (sisäryhmää) muihin ryhmiin (ulkoryhmiin). Sisäryhmä nähdään tavalla tai toisella paremmaksi kuin ulkoryhmä.

Suomennan wikipedian artikelia vapaasti:

Identiteetti ei ole jotakin mikä pakotetaan ihmiselle. Se on todellista ja oleellinen osa persoonaamme.

On oleellista tajuta että sisäryhmä on se ryhmä johon identifioidumme ja ulkoryhmä se ryhmä jota vastaan identifioidumme. Miellämme olevamme jollain tavalla samankaltaisia kuin sisäryhmän jäsenet ja erilaisia kuin ulkoryhmän jäsenet.

Äärimmäisessä tapauksessa - väkivaltaisesssa konfliktissa - ulkoryhmän jäsenet nähdään keskenään identtisinä ja täysin erilaisina kuin sisäryhmän jäsenet - näin siinä määrin että ulkoryhmän jäsenet ansaitsevat kuolla. Mutta tässä ei ole kyse mistään psykologisesta persoonallisuushäiriöstä vaan rationaalisesta käyttäytymisestä.

Joissakin tilanteissa ajattelemme itsemme ensi sijassa ryhmän jäseniksi ja jossain toisissa tilanteissa ensi sijassa yksilöiksi. Tämä vaihtelee tilanteesta riippuen. Mutta sekä sosiaalinen identiteetti että persoonallinen identiteetti ovat oleellinen osa käsitystämme itsestä.

Mitä vaikeampaan konfliktiin ryhmä joutuu sitä voimakkaammin ryhmän jäsenet identifiotuvat sosiaalisesti persoonallisen identiteetin kustannuksella. Sitä enemmän ihmiset myös demonisoivat vihollisen (ulkoryhmän jäsenet). Demonisoiminen ei ole fanaattisuutta tai henkistä typeryyttä - päinvastoin se on väistämätöntä taistelun voittamisen kannalta.

Tajfelin "tarve" kehittää sosiaalisen identiteetin teoria liittyi siis häneen haluunsa ymmärtää miten oli mahdollista että Saksan kansa sai yhtäkkiä päähänsä hävittää kaikki Tajfelin sukulaiset. Meidän tarpeemme ymmärtää asiaa voi olla esimerkiksi halu käsittää Ruandan kansanmurhaa tai Bosnian muslimien kansanmurhaa.

Itse haluan ymmärtää sosiaalista identiteettiteoria käsittääkseni miten me suomalaiset voimme varautua jo alkaneeseen kulttuurien väliseen taisteluun länsimaisuuden ja islamin välillä. Tällöin en näe länsimaisuutta pelkästään jonkinlaisena aatteena - esim. valistuksen perinteenä - vaan tarkoitan länsimaisuudella ja suomalaisuudella nimenomaan länsimaisia ja suomalaisia ihmisiä - meidän sisäryhmäämme. En näe että taistelemme ensi sijassa valistuksen puolesta vaan taistelemme nimenomaan länsimaisen ja suomalaisen sisäryhmän puolesta islamilaista ulkoryhmää vastaan. Taistelu ei ole kahden aatteen vaan kahden fyysisen "heimon" välinen taistelu.

Meidän on mm. tässä taistelutilanteessa ymmärrettävä miten suomalaiset saadaan (emootion tasolla) ymmärtämään että konflikti on niin paha, että meidän on identifioiduttava ensi sijassa sosiaalisesti sen sijaan että identifioituisimme vain yksilöinä, ja että meidän on kyettävä (emootion tasolla) demonisoimaan ulkoryhmä eli näkemään muslimit vihollisinamme.

Tässä taistelussa ne ihmiset jotka yrittävät määritellä länsimaisuuden pelkkänä yleishumaanisuutena toimivat objektiivisesti omaa ryhmäänsä vastaan.

Suomen Kuvalehti Saksan juutalais-kysymyksestä 1938

Suosittelen tätä blogikirjoitusta, joka referoi Suomen Kuvalehden artikkelia Saksan juutalais-kysymyksestä vuodelta 1938.

"Totuus" muuttuu aina ajan mukana. On vaikea sanoa, onko vuoden 1938 suomalaisen laatulehden käsitys juutalaisuuden luonteesta lähempänä vai kauempana totuutta kuin sodanjälkeinen käsitys juutalaisista syyttöminä uhreina.

Vuoden 1938 artikkeli lienee kyllä oikeassa siinä suhteessa, että nykyterminologiaa käyttääksemme juutalaisuus on pitkälti sisäryhmä-moraalia harjoittava ryhmä samalla tavalla kuin romanitkin. (Suomenruotsalaisuus sen sijaan ei harjoita sisäryhmä-moraalia vaan on ainoastaan tehokas etninen verkosto. Vaikka suomenruotsalaiset eivät yksilöinä ole sen älykkäämpiä kuin suomalaiset, etninen verkosto Ankdammen tehostaa heidän toimintaansa.)

Vuoden 1938 artikkeli kuullostaa tietysti nykyihmisen silmin jollain lailla kuvottavalta syyttäessään juutalaisia moraalittomuuden levittäjiksi. Holocaustin taustaa vastaan Suomen Kuvalehden artikkelia on ehkä vaikea nähdä analyyttisenä ja rakentavana analyysinä juutalaiskysymystä kohtaan, miksi sen kirjoittaja artikkelin ehkä kuitenkin oli tarkoittanut. Toisaalta Suomen Kuvalehti tunnustaa juutalaiset myös äärimmäisen lahjakkaiksi ja yritteliäiksi ihmisiksi, jos kohta tavallista normityötä halveksiviksi elitisteiksi.

Avoimessa yhteiskunnassa etnisten ryhmien erityispiirteitä - hyvässä ja huonossa - pitää voida analyyttisesti käsitellä. Niin suomalaisten, juutalaisten kuin romanien.

Metsästäjä-keräilijä-heimosta EU:hun - ihmisyhteisön organisoituminen

Metsästäjä-keräilijä eli hyvin yhteisöllistä elämää, jossa heimo-yhteisön normit rajoittivat tarkkaan ihmisen tekemisiä. Elämässä oli toisaalta monia positiivisia piirteitä: kaadettu riista jaettiin kaikkien heimon jäsenten kesken. Jos metsästysonni oli myötäinen kukaan ei nähnyt nälkää - myös leskien lapsista huolehdittiin. Heimo oli tasa-arvoinen - jokainen heimon miespuolinen jäsen sai vaikuttaa päätöksiin siitä mihin metsästysretki tai sotaretki suunnattiin.

Heimon jäsenen kohtalo riippui ensi sijassa heimon kohtalosta. Ihmisellä ei ollut elämää heimon ulkopuolella ja heimon tuho merkitsi usein heimon jäsenen tuhoutumista. Toisaalta jos mies kuoli taistelussa heimonsa puolesta hänen lapsistaan huolehdittiin. Heimon jäsenten kesken vallitsi voimakas solidaarisuus ja luottamus. Työtä tehtiin yhdessä yhteisen päämäärän hyväksi. Tämä koski erityisesti miehiä joitten tehtävä (metsästys ja sotiminen) vaati erityisen vahvaa yhteisöllisyyttä.

Heimojen välillä vallitsi voimakas antagonismi. Se heimo joka kykeni tehokkaimpaan yhteistyöhön tuhosi heimon joka ei kyennyt yhtä hyvään yhteistyöhön. Heimojen organisoitumisessa tapahtui heimojen välisen ryhmävalinnan takia koko ajan kehitystä.

Eriheimolaiset olivat aina potentiaalisia vihollisia. Heimon jäsenten moraali oli sisäryhmä-moraalia, jossa oman ryhmän jäseniä kohdeltiin veljinä mutta toisen heimon jäsenten tappaminen oli kunniakas teko.

Yhteisön normien rikkojia rangaistiin tylysti. Välttääkseen rangaistuksia ihminen kehittyi evoluution myötä sisäistämään heimon normit ja kokemaan syyllisyyttä normien rikkomisesta, vaikka ei olisi jäänytkään kiinni rikkomuksesta. Sisäistämistä kutsuttiin milloin jumalaksi milloin omatunnoksi.

Ihminen on kehittynyt siksi ihmiseksi jonka tunnemme tällaisessa heimoympäristössä. Ihmisellä on siksi kyky yhteistyöhön muittenkin kuin sukulaistensa kanssa - päinvastoin kuin simpansseilla. Yhtestyö on kuitenkin ehdollista - ihminen tekee yhteistyötä vain jos muutkin tekevät ja jos hän kokee tulevansa kohdelluksi reilusti.

Laajan organisaation ongelma

Ihmisyhteisöt kasvoivat historian kuluessa - syntyi suuria valtiota ja ylikansallisia yrityksiä. Ongelmaksi tuli miten saada ihmiset, joitten heimotunteet oli "optimoitu" pieniin yhteisöihin, toimimaan yhteistyössä suuressa organisaatiossa - miten esimerkiksi estää yrityksen tai valtion jakautuminen omaa etuaan jakaviksi klikeiksi. Ongelma on sama suuryrityksillä ja valtioilla. Ero on ehkä siinä että suuryritykset ovat tajunneet ongelman mutta valtioitten osalta elätellään kuvitelmaa että mitään ongelmaa ei ole vaan erilaisuus (erihenkisyys) on aina vain rikkaus.

Boyd ja Richerson käsittelevät ongelmaa ja sen ratkaisua sekä valtioitten että yritysten osalta:

1. P. J Richerson and R. Boyd, The Evolutionary Dynamics of a Crude Super Organism. Human Nature, 10: 253-289, 1999

2. P.J. Richerson et al, Managing the Evolution of Business Cultures

Ratkaisut ongelmaan ovat aina puolinaisia - ongelmaa ei voida kokonaan ratkaista sillä laaja organisaatio sisältää aina sisäisten ristiriitojen siemenen. Ongelma on kuitenkin osittain ratkeava - paljon voi tehdä ristiriitojen vähentämiseksi.

Pakkovalta

Tylyin tapa muodostaa laaja organisaatio on se että yksi heimo A alistaa muut heimot B, ...,Z. Alistaminen vaatii kuitenkin voimaa ja paljon työtä ryhmän A puolelta. Alistaminen on ryhmän A yhteinen ponnistus (julkishyödyke) ja vaatii ryhmän A sisällä hyvin voimakasta yhteistyökykyä. Heimo A muodostaa eliitin, jonka sisällä kuitenkin heimotunteiden on oltava voimakkaita.

Hyvän esimerkin tällaisesta organisoitumisesta tarjoaa 1500-1700-lukujen Puola, vaikkakin Puolassa eliitti (aatelisto) edusti samaa etnistä ryhmää kuin alistettu kansa (maaorjat). Aateliston keskuudessa vallitsi suhteellisen vahva tasa-arvo: aateliston jäsenet kutsuivat toisiaan veljiksi (pan) ja sisariksi (pani). Tasa-arvo oli viety niin pitkälle että jokaisella Puolan aatelissuvulla oli veto-oikeus kaikkiin valtiopäivien päätöksiin.

Puolan aatelisto käytti myös hajoita-ja-hallitse-menetelmää. Maaorjien kurissa pitämiseksi aatelisto toi maahan paljon vierasta väestöä: mm. juutalaisia ja saksalaisia, joille annettiin erityisoikeuksia. Uskonnonvapauden takia maahan muutti vainoja pakenevia ihmisiä.

Juutalaisten tehtäväksi annettiin monet alistamiseen liittyvät erityistoimet kuten veronkanto. Juutalaiset olivat omiaan tehtävään korkean älykkyytensä ja sisäryhmä-moraalinsa takia.

Puolan pakkovalta, joka perustui väestön suuuren enemmistön alistamiseen, oli kuitenkin pitkän päälle heikko. Puola joutui 1700-luvulla naapurimaidensa jakamaksi.

Vastaavaan elitismin, alistamisen ja hajoita-ja-hallitse-tekniikan yhdistämiseen on perustunut moni valtio ja valitettavan moni yrityskin. Tällaisessakin organisaatiossa on toki myös kauniitakin piirteitä - kuten Puolan aateliston veljeyden aate. Mutta suurelle enemmistölle Puola oli pakkoyhteiskunta: "Aateliston taivas, juutalaisten paratiisi ja talonpoikien helvetti" Puolasta oli tapana sanoa.

Segmentaarinen hierarkkia

Eittämättä laaja organisaatio vaatii aina jonkinasteista hierarkkiaa mutta hierarkkia voi olla inhimillisempi ja tehokkaampi kuin Puolan aateliston harjoittama pakkovalta. Boyd ja Richerson puhuvat segmentaarisesta hierarkkiasta jossa jokainen taso on jäjestäytynyt omiksi heimoikseen. Ylimmällä tasolla on yksi heimo (johto) X, jonka alla on lukuisia heimoja X1, X2, ... Heimon Xi alla on taas heimot Xi1, Xi2 jne.

Kukin heimo Xij on suht tasa-arvoinen mutta kullakin heimolla on kuitenkin johtaja joka on samalla myös ylemmän heimon Xi jäsen. Heimon sisällä johtajan asema ei saa olla liian voimakas, mutta johtajan on kuitenkin huolehdittava siitä että organisaation ylätasoilta tulevat käskyt toteutetaan. Heimon Xij pitää olla varsin itsenäinen ja tasa-arvoinen, mutta sen päämäärien on kuitenkin oltava linjassa koko organisaation päämäärien kanssa.

Segmentaarinen hierarkkia sopii yhtä lailla yrityksiin, armeijaan ja valtioon. Sekin sisältää toki monia ristiriitojen siemeniä mutta on tehokkaampi kuin pakkoon, alistamiseen, elitismiin ja hajoita-ja-hallitse-tekniikkaan perustuva pakko-organisaatio.

Katso aiempi postaukseni Natsi-Saksan armeijan organisaatiosta.

Euroopan unioni pakkovaltana

Euroopan Unioni yrittää korvata kansallisvaltion EU-eliitin johtamalla ylikansallisella valtiolla, mikä tuntuu merkitsevän hidasta siirtymistä kohti pakko-organisaatiota. Kansa on EU:n ongelma samalla tavalla kuin Puolan aatelistonkin. Ongelman ratkaisuksi EU:n eliitti etsii vanhoja työkaluja - esimerkiksi maahanmuuton avulla pyritään luomaan eliitin päämääriä tukeva vierasperäinen heimo Eurooppaan.

Kroatia ja Bosnia

Minusta maailmassa ei ole kauniimpaa kaupunkia kuin Mostar Bosnia-Hertsegovinassa



eikä kauniimpaa maata kuin Kroatia.

Luoja toi kauneuden Kroatiaan ja ottomaanit Mostariin. Ottomaanit toivat samalla Balkanille siemenen katolisten, ortodoksien ja muslimien väliselle vihanpidolle.

Nykyisen Bosnian ja Kroatian alueet olivat ennen islamin tuloa suht puhtaasti katolisia. Ottomaanit toivat sitten islamin Bosniaan ja ottomaaneja paenneet ortodoksit muuttivat nykyisen Kroatian alueelle. 1800-luvun lopulla katoliset alkoivat kutsua itseään kroaateiksi. Ortodokseja kutsuttiin serbeiksi. Muslimeja kutsuttiin muslimeiksi. Syntyi kolme sisäryhmää yhden sijasta, vaikka kieli olikin käytännössä sama - ei tosin kirjaimet.

1990-luvulla tämä ryhmäjako kärjistyi taas kerran: Kolme uskonnon määrittelemää ryhmää kävivät verisen sodan keskenään - satoja tuhansia ihmisiä kuoli.

Sodan jälkeen toivo on taas palaamassa alueelle. Alue on jakaantunut poliittisesti moneen osaan - teoriassa vain kahteen Krotiaan ja Bosniaan, mutta jälkimmäinen on jakaantunut edelleen serbi-, muslimi- ja kroaattialueisiin. Mostar on edelleen jaettu kaupunki vaikka rajaa ei ole merkitty kaupunkiin rajapyykein. Kroaattipuoli erottuu varakkuuden ja raunioitten puutteen takia. Bosnian kroaattien lipputangoissa on edelleen Kroatian lippu.

Mitä tästä nyt sitten pitäisi oppia ?

Elämä jatkuu ja ihmiset jakautuvat uskonnon tai kielen määrittelemiin ryhmiin nyt ja varmaan ikuisesti. Ei samoihin ryhmiin kuin nykyään mutta ryhmiin kuitenkin. Ei se ole väärin eikä oikein, mutta se on hyvä ottaa huomioon.

Katso myös aiemmat kirjoitukseni sisäryhmä-ulkoryhmä-jaosta ja keskusteluni Michael Laakasuon kanssa aiheesta voiko ihmiskunta olla yksi sisäryhmä.

Voiko ihmiskunta olla yksi sisäryhmä ?

Bloggerissa on ollut ongelmia ja seuraava kommentti on jäänyt vastaanottamatta. Kommentti on muutenkin niin merkittävä että se kannattaa ottaa esiin. Michael Laakasuo siis kirjoitti:

"Eikö olisi järkevämpää ajatella koko ihmiskuntaa omana sisäryhmänään ja esim. bakteereita ulkoryhmän edustajina jotka pyrkivät nujertamaan meidät? Ilman lääketeollisuutta ei näin suurta ihmiskuntaakaan olemassa.

Muistutamme kuitenkin nukleotidien tasolla toinen toisiamme ihan yhtä paljon nyt kuin esim. 100 000 vuotta sitten eläneitä esi-isiämme. Aihetta on käsitellyt Juha Valste -niminen biologi teoksessa Apinasta ihmiseksi.

Mietin myös sitä, että jos seksuaalivalinta on se, joka ohjaa inhimillisten ominaisuuksien(esim. taiteellisuus, älykkyys, empatia) valikoitumista, niin eikö ole ihan luonnollista, että ympäristön kelpoisuusvaatimusten muuttuessa, naiset seksuaalivalitsevat mahdollisimman erilaista geeniperimää olevan partnerin lasten siittäjäksi?

Tarkoitan sitä, että nykyisessa maailmassa vakavin uhka ihmisille ovat erilaiset taudit ja bakteerit - tai pieneliöt ja virukset ylipääten. Mikäli partnerin mahdollisimman erilaisen ulkonäön perusteella voi myös päätellä että näin onnistuu varmistamaan lapsilleen parhaan immuunipuolustuksen monenlaisia tauteja vastaan, eikö silloin ole ihan luonnollista paritella tämän kanssa ?"

Minun vastausyritykseni tässä:

Kysymyksesi on vähintäänkin erittäin aiheellinen. Yksi ongelma ehdotuksessasi on se että ihmiskunnan määritteleminen yhdeksi sisäryhmäksi ei ole esimerkiksi valistuneitten länsimaitten yksipuolisesti määriteltävissä. Sisäryhmä ei ole mikä tahansa matemaattinen joukko ihmisiä vaan moraalinen ryhmä jonka jäsenet sitoutuvat vähintäänkin joihinkin yhteisiin arvoihin - esimerkiksi sananvapauteen. Oleellista myös on että yhteisten normien rikkojia tavalla tai toisella sanktioidaan.

Kuten aiemmin totesin Boydin ja Richerssonin teorian mukaan

ihmisyhteisöjen yhteistoiminta perustuu kuitenkin lähinnä yhteisiin arvoihin, yhteiseen moraaliin ja yhteisiin normeihin. Oleellista on myös että yhteisten normien rikkojia rangaistaan. Normien rikkomisen rankaiseminen voi perustua esimerkiksi siihen että muut yksilöt panettelevat normien rikkojaa tai yhteisön erikoistunut rankaisuinstituutio (poliisi, papisto) rankaisee syyllistä. Usein myös pelko jumalallisesta rangaistuksesta (helvetin tuli) estää ihmistä toimimasta yhteisön normeja vastaan.

On todennäköistä että esimerkiksi muslimit eivät ole ollenkaan halukkaita liittymään tähän länsimaiden määrittelemään kaikille avoimeen sisäryhmään - heillä on oma sisäryhmänsä - umma. Katso myös aiempi kirjoitukseni.

Yleensäkään ihmiskunnan jako keskenään kilpaileviin ryhmiin ei ole kokonaan rationaalisesti toimivien ihmisten päätettävissä vaan ryhmät syntyvät jonkinlaisen evolutiivisen dynamiikan seurauksena. Ryhmäjako myös muuttuu jatkuvasti kyseisen dynamiikan seurauksena - esimerkkinä uskontokuntokuntien kehitys: Uskontokunnat syntyvät usein hyvin moraalisina, koherentteina ja suhteellisen egalitaristisina ryhminä (lahkoina), kasvavat sitten suuremmiksi kirkoiksi ja samalla usein maallistivat, muuttuvat hierarkkisiksi ja epätasa-arvoisiksi ja vähemmän koherenteiksi. Kun kirkko ei enää tarjoa vahvaa yhteisöllisyyttä, osa kirkon jäsenistä irtaantuu ja perustaa uuden lahkon.

Sisäryhmä ja ulkoryhmä

Evoluuutiopsykologian perushavaintoja on että ihmisen mieli muodostuu funktionaalisista moduuleista. Esimerkkejä moduuleista ovat kielimoduuli ja "cheat detection" moduuli. Kielimoduulilla tarkoitetaan, että jokaisella ihmisellä on ns. synnynnäinen kielentaju (Chomskyn generatiivinen kielioppi). Generatiivinen kielioppi määrää yleiset kielen algoritmiset periaatteet, jonka parametrit määräytyvät kultturellisesti kun ihminen oppii puhumaan äidinkieltään.

Antropologit Robert Boyd ja Peter Richerson arvelevat että ihmisellä on myös ryhmäjakomoduuli (algoritmiset periaatteet) joka jakaa ihmiskunnan kahteen osaan - ulkoryhmään (muut) ja sisäryhmään (me). Sisäryhmän jäseniä kohtaan toteutetaan erilaista moraalia kuin ulkoryhmän jäseniä kohtaan. Sisäryhmän jäseniä kohdellaan enemmän tai vähemmän veljinä, ulkoryhmän jäseniä vihollisina. Se miten sisäryhmä ja ulkoryhmä määritellään ovat kulttuurisia parametreja, jotka vaihtelevat ajankohdasta ja paikasta riippuen. Jako voi olla vaikkapa mustalaiset ja valkolaiset tai kristityt ja saatanan lapset.

Länsimaissa on viime aikoina ilmennyt halua kelpuuttaa koko ihmiskunta osaksi samaa sisäryhmää - ja määritellä näin ulkoryhmä tyhjäksi. Ongelma on että kaikki eivät tätä määritelmää hyväksy. Osama bin Laden jakaa ihmiskunnan muslimeihin ja ei-uskoviiin. Islamilainen määritelmä ihmisten jaosta ulkoryhmään ja sisäryhmään on toki hieman hienostuneempi: umma voi sisältää myös muitakin kuin muslimeja - ns. kirjankansaa eli juutalaisia ja kristittyjä - mutta kirjankansan on alistuttava ummassa toisen luokan kansalaisiksi, dhimmeiksi.

Useilla länsimaalaisilla tuntuu olevan suuria vaikeuksia ymmärtää sitä että länsimainen käsitys ihmiskunnan ykseydestä ei ole yleisesti hyväksytty. Boyd ja Richerson ottavat Bosnian muslimit esimerkiksi vastaavanlaisesta ymmärtämättömästä ryhmästä. Muslimit elivät 1980-luvulla onnistuneesti rinnakkain muitten Bosnian kansallisuuksien kanssa. Bosnian muslimit olivat voimakkaasti maallistuneet ja heillä oli varsin samanlainen kosmopoliittinen ajattelutapa ihmiskunnan ykseydestä kuin monella länsimaisella. Bosnian muslimeilla oli varsin heikko ryhmidentiteetti eli heikko käsitys jaosta meihin ja muihin. Bosnian serbi- ja kroaattiväestö kuitenkin ajattelivat toisella tavalla. Näille ryhmille jako sisäryhmään ja ulkoryhmään oli selkeämpi. Bosnian muslimit yllätettiin kun sekä serbit että kroaatit ryhtyvät kansanmurhaan muslimeja kohtaan. 1990-luvun tapahtumat ovat karsealla tavalla opettaneet Bosnian muslimeille ryhmäidentiteetin merkityksen. Jugoslavian ajan epämääräinen ajatus "muslimikansallisuudesta" onkin korvautunut selkemmällä bosnjakki-identiteetillä.

Todennäköistä on että Länsi-Eurooppa tulee kokemaan samanlaisen opetuksen.

Uusi darwinistinen vasemmisto ja hyvinvointivaltion moraalinen perusta

Toiseen maailmasotaan asti progressiivisen vasemmiston ihmiskuva oli biologinen ja darwinistinen. Usein myös yhteiskunta nähtiin organismina. Ruotsin sosialidemokratian kansankoti-ajattelu oli hyvin lähellä saksalaisen konservatiivisuuden kansankokonaisuus-ajattelua.

Vasemmiston progressiivisuus ei merkinnyt vain yhteiskunnallisten epäoikeudenmukaisuuksien korjaamista vaan se sisälsi myös ihmisen edistyksen idean. Sosialistit olivat eugeenikkoja - kansankoti tarvitsi terveitä kansalaisia: Toisaalta painotettiin koko kansan ja erityisesti odottavien äitien ja pienten lasten terveyttä. Toisaalta ns. rationaalisen valinnan avulla haluttiin karsia geneettisesti epäterve aines. Heikon aineksen sterilointi edisti kansankoti-organismin terveyttä. Tasa-arvoa (Egalite) ei nähty ainoastaan kohtuuttomien tuloerojen kaventamisena vaan tasa-arvo vahvisti lisäksi kansankodin koheesiota ja sitä kautta puolustuskykyä. Karl Pearson, tilastotieteen uranuurtaja, sosialisti ja eugeenikko, totesi että kansojen ja valtioiden välisissä konflikteissa se valtio, jossa on laaja köyhälistö, häviää sille valtiolle jonka väestö on tasa-arvoisempi. (Katso Larry Arnhart, The First Darwinian Left.)

Ruotsissa alettiin kehitellä hiljalleen pohjoismaista hyvinvointivatiota, missä sosiaalivakuutuksin, tulonsiirroin ja työmoraaliin perustuen haluttiin luoda hyvä yhteiskunta. Kansankodin käsite oli alunperin konservatiivien käsialaa, mutta ruotsalainen vasemmisto adoptoi sen 20-luvulla. Sosialidemokraatti taloustieteilijä Gunnar Myrdal totesi, että hyvivointivaltiomalli, jos yleensä on toimiakseen, pitäisi toimia juuri Ruotsissa, koska Ruotsissa oli homogeeeninen väestö ja hyvä työmoraali.

Kansallissosialistinen Saksa kehitti samaan aikaan jo Bismarckin aloittamaa sosiaalivaltiota, mutta vei eugeniikan äärimmilleen laajentamalla pakkosterilaatio-ohjelman (Aktion-T) epäterveen aineksen fyysiseen tuhoamiseen.

Toisen maailmansodan jälkeen vasemmisto teki täydellisen irtioton biologiseen ja darwinistiseen ihmiskuvaan - niin täydellisen että vasemmistolaisuus usein mielletään kansallissosialismin vastakohdaksi, vaikka näin ei tietenkään ole historiallisesti ollut. Pakkosterilaatiota alettiin demonisoida - Ruotsissa laki tosin muuttui vasta 70-luvulla. Vasemmistoälymystö väitti ihmisen olevan Tyhjä Taulu (Tabula Rasa) ilman biologisesti määräytyneitä preferenssejä, arvoja tai edes lahjakkuuseroja. Vasemmisto alkoi uskoa tai ainakin esittää uskovansa, että sosialisaation kautta ihmismieli saadaan hyväksymään mitä tahansa arvoja (Mallability assumption). Äärimmilleen vasemmiston usko ihmisen muutettavuuteen meni Neuvostoliitossa, jossa uskottiin luodun epäitsekäs yhteiskunnan kokonaisetua edistävä Homo Sovieticus. Rikollisuus ja syrjäytyminen, jota yhteiskunnassa esiintyi (vaikkakin lähinnä vain lännessä), nähtiin johtuvan lapsuuden ajan ongelmista tai yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta eikä vapaamatkustamisesta tai epäkelvon kansanaineksen lisääntymisestä. Ongelmat voidaan muka ratkaista tulonjaolla ja muilla yhteiskunnallisilla keinoilla eugeniikan sijaan.

Ainakin osa amerikkalaista vasemmistoa alkoi nähdä tämän mallin päättyneen jonkinasteiseen konkurssiin. Vuonna 1998 kirjoitetussa paperissaan Is Equality Passé? taloustieteilijät Samuel Bowles ja Herbert Gintis halusivat piirtää uusiksi vasemmiston ihmiskuvan ja sitä kautta myös sosiaalipolitiikan. Epätieteellisen Tabula Rasa -teorian sijaan Bowles ja Gintis haluavat perustaa vasemmiston ihmiskuvan uudelleen darwinismiin. Bowlesin ja Gintisin hyvin hedelmällinen tutkimustyö 2000-luvulla onkin kohdistunut realistisen ihmiskuvan etsimiseen biologian, psykologian ja taloustieteen keinoin.

Ensi sijainen konkreettinen ongelma amerikkalaisen vasemmiston näkökulmasta on se, että amerikkalaisten enemmistö ei tunnu hyväksyvän varsin mataliakaan tulonsiirtoja. Bowles ja Gintis lähti ratkaisemaan ongelmaa 90-luvun lopussa.

Heidän ensimmäinen havaintonsa on, että ihmisillä on kyllä halua auttaa hädässä olevia tulonsiirroin mutta ainoastaan silloin, kun tulonsiirron kohteiden koetaan olevan vaikeuksissa ilman omaa syytään. Bowles ja Gintis tyrmäävät toisaalta libertaarien ajatuksen siitä, että ihmiset vastustaisivat verotuksen kautta tapahtuvia tulonsiirtoja sinänsä, mutta toteavat että epäreiluiksi koetut tulonsiirrot niille, jotka ovat köyhiä omasta syystään, rapauttaa koko järjestelmän.

Heidän kritiikkinsä vallitsevaa järjestelmää kohtaan ei niin kuin oikeiston kritiikki perustu siihen, että sosiaaliturva paisuessaan syö yhä enemmän resursseja ja aiheuttaa työstä vierottumista. Vaan heidän kritiikkinsä perustuu siihen, että koska biologinen ihmismieli on sellainen että auttaja ei halua auttaa sellaista joka ei ole valmis auttamaan itseään, kansalaisten usein aivan liioiteltukin huoli siitä, että rahaa menee sellaisille ihmisille jotka eivät ole valmiita auttamaan itseään, on otettava ehdottomasti huomioon sosiaalipoliittisia ratkaisuja suunnitellessa.

Bowlesin ja Gintisin mielestä vapaamatkustaminen ei siis ole ainakaan USA:ssa ongelma siksi, että siitä tulee suuria kustannuksia, vaan siksi että tavallisten työtätekevien ihmisten tuki sosiaalipolitiikalle romahtaa ellei sosiaalpolitiikka ota auttajien todellista ihmisluontoa huomioon.

Yllä todettu ei kuullosta vielä kovin radikaalilta myönnytykseltä - pikemmin järkevältä pragmatismilta. Mutta Bowles ja Gintis ovat käyttäneet koko 2000-luvun sen tutkimiseen, millainen darwinistinen ihmismieli on ja miten se on evoluution myötä kehittynyt.

Tutkimustulokset palauttavat uuden vasemmistolaisen ihmiskuvan taas lähemmäs alkupistettään ja ihmiskuvan lähemmäs kansalliskonservatiivien ihmiskuvaa:

Metsästäjä-keräilijä-yhteisö on Bowlesin ja Gintisinkin mukaan se evolutiivinen ympäristö missä ihmismieli on kehittynyt.

Metsästäjä-keräilijä-yhteisöjen elämää leimasi kaksi asiaa a) suurriistan metsästys ja b) jatkuvat sodat toisten heimojen kanssa, mikä on evoluution myötä luonut lajin, joka kykenee ratkaisemaan yhteisön sisäiset ristiriidat kyetäkseen keskittymään haastavaan julkishyödykkeiden tuottamiseen.

Metsästäjä, joka yhdessä 10:n muun metsästäjän kanssa osallistui vaaralliseenkin suurriistan metsästykseen, piti toisaalta voida olla varma että yksikään heimon jäsen ei monopolisoi metsästyksen tuotosta. Ihmiselle kehittyi taipumus nujertaa yli-dominoivat urokset beeta-urosten yhteistyöllä.

... humans are innately disposed to form social dominance hierarchies similar to those of the African great apes, but that prehistoric hunter-gatherers, acting as moral communities, were largely able to neutralize such tendencies--just as extant hunter-gatherers do. The ethnographic basis for that hypothesis was that present-day foragers apply techniques of social control in suppressing both dominant leadership and undue competitiveness... (Christopher Boehm, Hierarchy in the Forest.)

Metsästäjän ja taistelijan piti toisaalta voida olla varma että mikäli hän haavoittuisi tai kuolisi metsästyksen tai taistelun aikana, hänen jälkeläistään huolehdittaisiin. Ihmislajille syntyi ruuanjakamisen instituutio, joka oli tavallaan ensimmäinen sosiaalivakuutus-järjestelmä:

One group of contemporary foragers, the Aché of Eastern Paraguay, has been particularly closely studied, with close attention to the amounts and nutritional values of food acquired and consumed by members of the group. Sharing is so widespread, researchers have found, that on average three-quarters of what anyone eats is acquired by someone outside the consumer's nuclear family; even more remarkable, in the case of meat and honey (the main goods foraged by men):

women, children and adult siblings of the accquirer receive no more . . . from their husbands, fathers and brothers respectively than would be expected by chance, and men eat from their own kills a good deal less than would be expected by chance. (Bowles ja Gintis)

Metsästäjän piti lisäksi luottaa siihen, että vapaamatkustajia rangaistaan, jolloin ruuan jaon ja yhdessä metsästämisen instituutiot saattoivat pysyä kestävällä pohjalla. Ihmiselle kehittyi reiluuden moraali, mikä vierastaa toisaalta vapaamatkustamista mutta samallalailla lailla myös itsensä korottajia. Ihminen rankaisee vapaamatkustajia ja nauttii siitä, mutta kokee myös häpeän tunnetta siitä että itse syyllistyy vapaamatkustamiseen.

Mutta ihmisen halu auttaa toisiaan ei ole ainoastaan reiluuden moraalin rajoittamaa. Ihmisellä on lisäksi sisäryhmä-moraali ja auttaminen rajoittuu ensi sijassa omiin. Sodassa ulkoryhmän jäsen on vihollinen ja häneen kohdistetaan auttamisen sijaan pikemmin demonisointia ja dehumanisointia. Ihmisen yhteistyökyky ja sotaisuus ovat kulkeneet käsi kädessä. Ihmisen altruismi muita kuin sukulaisiaan kohtaan on sodan lapsi. Tai pikemmin sotaisuus ja altruismi ovat kehittyneet evoluution aikana käsi kädessä - ilman toista ei olisi toista.:

This distasteful idea is based on the evolution of what my co-authors and I have termed ‘parochial altruism’ [nurkkakuntainen altruismi]. Altruism is conferring benefits on others at a cost to oneself; parochialism is favouring ethnic, racial or other insiders over outsiders. Both are commonly observed human behaviours that are well documented in experiments. For example, people from the Wolimbka and nearby Ngenika groups, in the Western Highlands of Papua New Guinea, have no recent history of violence. Yet when asked to divide a pot of money between themselves and another, they give more and keep less for themselves if the other is a member of their own group rather than an outsider. (Lähde: Bowles, Conflict: Altruism’s midwife)

Altruismi on aina altruismia omia kohtaan. Ihmisen ja muurahaisen evoluution suuri innovaatio on ollut se, että yhteistyö ei ole rajoittunut enää vain pieneen sukulaisjoukkoon, vaan suurempaan sisäryhmään. Mutta edelleen altruismi on altruismia omia kohtaan. Kun Kristus halusi laajentaa juutalaisuuden etnosentrisyyden kristinuskon universaaliksi humaanisuudeksi, kyseeessä oli siis - osin onnistunutkin - yritys laajentaa "omuuden" sfääriä. Ajoittain omuuden sfääriä onnistutaan laajentamaan. Mutta yleensä laajentamisessa tulee jossain vaiheessa katto vastaan.

Muiden ihmisten auttaminen lisääntyy, kun sisäryhmä joutuu konfliktiin ulkoryhmän kanssa.

PS liittoutumassa "Putinin puolueen" kanssa?

PS on Ruotsidemokraattien johtajan Jimmie Åkessonin mukaan liittoutumassa EU-parlamentissa sellaisten puolueiden kanssa, jotka Jussi Halla-aho itse muutama vuosi sitten tuomitsi ja joita Halla-aho kutsui yhteisellä nimellä Putinin puolueeksi.

Halla-aho on käytännössä jo huhtikuun puolessavälissä itse kertonut asiasta.

Kirjoitimme vuonna 2015 toimittaja Marko Hamilon, professori Timo Vihavaisen, kirjailija Joonas Konstigin, kirjailija Timo Hännikäisen, EK:n silloisen johtajan lähiavustajan Heidi Sabanadesanin ja toimittaja Erkki Lampenin kanssa kirjan konservatiivisesta näkökulmasta. Yksi kirjoittamani teksti heijasteli jo kehitystä, joka nyt on siis vain pahentunut:

"Kansallismieliset puolueet pettämässä Euroopan?

Samaan aikaan kuin kansallismielisyyden arvo aletaan ymmärtää, monet kansallismieliset puolueet ovat vetämässä itse maton altaan.

Taustana on seuraava: Euroopan kansallismieliset puolueet ovat kritisoineet pitkään eurooppalaista yhdentymistä sillä perusteella, että yhdentyminen heikentää kansallisvaltioiden suvereniteettia. EU:n ongelmat ovat edistäneet kansallismielisten puolueiden menestystä. Jotkut kansallismieliset ovat nähneet myönteisenä sen, että Venäjä on haastanut Naton ja EU:n. Yhteinen vihollinen on yhdistänyt heitä Venäjään.

Venäjä on haluttu nähdä myös rappeutuneen Euroopan vastapoolina moraalisessa mielessä. Venäjä on nähty Euroopan arvokonservatiivien ja kansallismielisten luonnollisena liittolaisena muun muassa islamismia, monikultturismia ja perinteisten instituutioiden murentamista vastaan.

Amerikkalainen konservatiivi Pat Buchanan, joka on vaikuttanut vahvasti myös eurooppalaiseen arvokonservatiivien ja kansallismielisten ajatteluun, kirjoitti kolumnissaan Whose Side is God on Now:

Kulttuurisodassa, jota käydään ihmiskunnan tulevaisuudesta, Putin asettaa Venäjän perinteisen kristinuskon puolelle. Hänen kirjoituksensa heijastelevat paavi Johannes Paavali II:n ajattelua, joka puheessaan Evangelium Vitae vuonna 1995 syytti länttä “kuoleman kulttuurista”.

Mitä paavi Johannes Paavali II tarkoitti moraalisilla rikoksilla?

Lännen antautumista seksuaaliselle vallankumoukselle, hillittömälle irtosuhteiden harrastamiselle ja muulle hedonismille, feminismille, abortille, homoavioliitoille, eutanasialle, itsemurhiin avustamiselle - kristillisten arvojen korvaamiselle Hollywood-arvoilla.

Eräiden kansallismielisten puolueiden Venäjä-myönteisyys on kuitenkin edennyt tämän vuoden aikana niin pitkälle, että voidaan puhua näistä puolueista Putinin kätyreinä ...

Käännekohta oli Venäjän ja sen krimiläisten kätyrien suorittama Krimin valtaus.

Alliance of European National Movements, jonka jäseniä ovat esimerkiksi Ranskan Front National ja Unkarin Jobbik, julkaisi Ukrainan tilanteesta julkilausuman. Se on nimeltään Ukraine – Official Statement, eli edustaa ilmeisesti kyseisten puolueiden virallista kantaa Ukrainan tilanteeseen. Voi suoraan sanoa, että se on julkaistu Ukrainan kansaa vastaan. Julkilausuma ilmaisee muun muassa seuraavia ajatuksia:

Se, että Venäjä otti Krimin haltuunsa, on oikeutettua. Venäläiset ovat syyttömiä Stalinin ajan hirmutöihin, koska bolshevikkihallinnossa muut etniset ryhmät kuin venäläiset suorittivat hirmutyöt. Venäläiset olivat bolshevikkihallinnon aikana suurimpia uhreja. Ukrainalaisten nationalistijärjestöjen johto on amerikkalaisten sätkynukkeja eli kollaboratöörejä. Ulkomaalaisten – paitsi venäläisten – ei kuulu sekaantua Ukrainan asioihin. Venäjällä on oikeus sekaantua Ukrainan asioihin, koska Ukrainassa asuu venäläisiä ja koska Ukraina kuuluu Venäjän etupiiriin.

Järjestö toistelee siis Putinin hallinnon ja tv-kanava RT:n propagandaa. Järjestö on ryhtynyt Putinin viidenneksi kolonnaksi Euroopan rajamaiden kansoja vastaan. Samaiset puolueet ovat lähettäneet vaalitarkkailijoita Krimin näytösvaaleihin ja tukeneet näin konkreettisesti Venäjän aggressiota Ukrainaa vastaan.

Voi kysyä, edistävätkö kyseiset puolueet sen enempää Euroopan etua kuin vaikkapa ne islamistiset maahanmuuttajaryhmät, joita kritisoimalla Front National on edennyt vaaleissa. Front Nationalin tuki Venäjälle on jatkunut – se on mm. vastustanut Mistral-tukialuskaupan jäädyttämistä.

Suomessa Perussuomalaiset ja varsinkin Suomen Sisu ovat olleet Ukrainan tilanteesta hiljaa. Ansiokkaan poikkeuksen on tehnyt Jussi Halla-aho, joka on heti tuoreeltaan kritisoinut Venäjän imperialistista toimintaa ja todennut Venäjän käyttävän venäläisvähemmistöjen muka huonoa kohtelua Suomen ja Ukrainan kaltaisissa maissa tekosyynä sekaantua näiden maiden asioihin.

Syyskuussa, kun EU solmi assosiaatiosopimuksen Ukrainan kanssa samaan aikaan kuin maa oli Venäjän aggression kohteena, Halla-aho kirjoitti:

Vaikka en pidä siitä, mikä Unionista on tullut, ymmärrän oikein hyvin, mitä lähentyminen merkitsee Ukrainalle ja ukrainalaisille. Se merkitsee poispääsyä Venäjän dominoimalta harmaalta vyöhykkeeltä ja semiautoritaarisesta kleptokratiasta, näkymää oikeusvaltiosta, kansalaisvapauksista ja normaalista elämästä.

Putinin puolue europarlamentissa on jakautunut salin kummallekin laidalle. Äärioikeisto ja -vasemmisto äänestivät sopimusta vastaan ja jyrisivät kuin yhdestä suusta, että syyllisiä Ukrainan tilanteeseen ovat NATO, EU, Yhdysvallat ja Kiovan vallankaappausjuntta. Venäjää ei pidä ärsyttää, ja sillä on oikeus suojella geopoliittisia intressejään yms. yms.

Kommunistit voi jättää omaan arvoonsa, mutta eilen tunsin syvää häpeää niiden puolesta, jotka kutsuvat itseään kansallismielisiksi ja jotka monessa muussa kysymyksessä ovat lähellä perussuomalaisia. Onneksi olemme osa ryhmää, jonka toimintaa ja puheenvuoroja ei tarvinnut hävetä.

Kansallismielisessä liikkeessä on Suomessa esitetty usein jopa ajatus, että kansallismielinen kunnioittaa luonnostaan myös muiden kansojen itsemääräämisoikeutta. Ajatus on naiivi. Kansallismielisyys on sisäryhmä-ajattelua – en tietoisesti kutsukaan sitä ideologiaksi.

Suomalaisten kansallismielisten on syytä ymmärtää, että Ranskan tai Venäjän kansallismieliset ja arvokonservatiivit eivät ole missään mielessä suomalaisten kansallismielisten luonnollisia liittolaisia. Päinvastoin. Kuten sortokauden aikana Suomen kansan parhaita ystäviä on venäläinen liberaali – ei venäläinen kansallismielinen."

Tajunnan virtaa yksilöistä, yhteisöistä, yrityksistä, valtiosta, Homo Economicuksesta ja ryhmävalinnasta

Olen viimeisen puoli vuotta tehnyt puhtaasti teknisiä töitä. Saan jonkun teknisen tehtävän ratkaistavakseni ja toteuttaakseni. Teen työtäni itsenäisesti ja raportoin työn valmistumisesta esimiehelle. Kyselen tietysti välillä esimieheltäni ja työtovereiltani jotain neuvoa. Joskus joku kysyy minulta neuvoa. En enää muistanut millaista on tehdä työtä ilman, että joutuu miettimään alaisia ja työyhteisöä ja keskustelemaan päivittäin asiakkaitten kanssa. Miettimään ihmisiä ja sosiaalisia ryhmiä. Vapaa-aikanani en juuri osallistu mihinkään sosiaaliseen toimintaan. Netin keskusteluryhmiinkin osallistuminen on hiukan jäänyt. Uin, liikun luonnossa, pyöräilen töihin, laitan ruokaa ja luen. Oleellisin sosiaalinen kontekstini on tällä hetkellä perhe. Luen toki edelleen kirjoja, jotka liittyvät ei-sukulaisten väliseen yhteistoimintaan.

Mieleen tulee kuitenkin, että tällainen elämä on jotenkin keinotekoista. Olen kokenut sosiaalisuuden aina hyvin ahdistavana ja siksi olen käsitellyt yhteisöllisyyttä tässä blogissa. En ole erakko, vaan minulla on useita ystäviä. Dyadisia suhteita toisiin ihmisiin.

Jos talouselämä olisi pelkästään sitä, että yksilöt tekevät tuotteita ja myyvät niitä toisille ihmisille ja jos köyhistä ihmisistä huolehtiminen olisi sitä, että yksilö auttaisi toista yksilöä vaikkapa moraalisista syistä, ei yhteisöllisyyttä edes tarvittaisi. Mutta arkitodellisuudessa elävät ihmiset joutuvat elämään monenlaisissa yhteisöissä - perheellinen aikuinen esimerkiksi joutuu nyky-Suomessa elämään perheessä, työyhteisössä ja lasten harrastekerhoissa - vapaaehtoisuuden kanssa on hiukan niin ja näin. Metsästäjä-keräilijä taas eli metsästäjä-yhteisössä, missä yhteisö metsästi suurriistaa yhdessä ja jakoi metsästyksen tuloksen keskenään.

Riista oli julkishyödyke siinä mielessä, että sen tuottaminen vaatii yhteistyötä n:n ihmisen välillä. Yksilöiden kontribuutiosta julkishyödykkeen tuottamiseksi ei ollut ykstyiskohtaista sopimusta vaan yksilöiden kontribuutio perustui normiin, jonka mukaan jokaisen on tehtävä parhaansa, ja kyseisen normin ylläpitoon normin rikkojia pilkkaamalla ja panettelemalla. Ääritapauksessa normin rikkoja suljettiin yhteisön ulkopuolelle, mikä esimerkiksi eskimoiden tapauksessa merkitsi hyvin todennäköisesti kuolemaa. Muita normeja oli ruuan jakamisen normit ja normi jonka mukaan kukaan ei saanut nostaa itseään muiden yläpuolelle ja vaatia esimerkiksi suurempaa päätäntävaltaa tai suurempaa osuutta yhdessä metsästetystä ruuasta. Jälkimmäisen normin rikkojia saatettiin tappaa. (Lähde: Christopher Boehm, Hierarchy in the Forest.)

Markkinatalous ei perustu yhteisöllisiin normeihin vaan kauppaan. Mutta tosiasiassa suurta muutosta ei ole tapahtunut - bushmanneilla oli jo yhteisöllisen talouden lisäksi yksilöiden välinen vaihdantatalous. Jokaisella bushmanni-miehellä oli muissa yhteisöissä kumppaneita, joiden kanssa tehtiin kauppaa ja joita auttettiin vastavuoroisuuden periaatteella. Markkinataloudessa yritysten sisäinen yhteistoiminta ei edellenkään perustu pelkkiin taloudellisiin insentiiveihin vaan yhteisöllisiin normeihin.

Toki yrityksen toimintoja ulkoistamalla markkinoiden merkistystä voi suuresti kasvattaa ja joillain aloilla se on kannattavaakin. Samallalailla valtion voisi periaatteessa minimoida ja tarjota palvelut markkinoilla. Esimerkiksi köyhäinhoidon osalta tässäkin tapauksessa tarvitaan kuitenkin jonkinlaista yhteisöllisyyttä.

Ihmiselle yhteisöissä toimiminen on luonnollista ja usein tehokastakin, koska ihminen on yhteisöllinen eläin jolla on sisäryhmä-moraali. Yhteisö toimii sitä tehokkaammin, mitä suurempi konflikti yhteisön ja ulkoryhmien välillä vallitsee. Yrityksen työntekijöiden keskinäinen yhteistyö vahvistuu, jos jokainen yrityksen jäsen tajuaa kilpailun voimakkuuden henkilökohtaisesti ja kykenee itsekin kontribuutiollaan vaikuttamaan yrityksen taistelukykyyn. On valhe, että ihminen ei olisi yhteisöllinen eläin, vaan pelkästään omaa utiliteettiaan optimoiva toimija. Ihmisellä on heimomieli, joka panee ihmisen toimimaan tehokkaasti kun oman heimon ja toisten heimojen välillä on konflikti. Ihmisellä on heimomieli, joka panee ihmisen rankaisemaan vapaamatkustajia, sitä voimakkaammin mitä suurempi konflikti heimojen välillä on. (Lähde: Puurtinen et al, Costly punishment prevails in intergroup conflict) Ihminen ei rankaise vapaamatkustajia siksi, että hän rationaalisesti optimoi omaa etuaan, vaan siksi että vapaamatkustaja synnyttää hänessä vihan tunteen. Kaikille ihmisille tällaista vihan tunnetta ei tietenkään synny. Kyseessä ovat ns. toisen asteen vapaamatkustajat.

Yritysten keskinäinen kilpailu johtaa edelleen ryhmävalintaan yritysten välillä - syntyy ryhmätason sopeumia eli tehokkaita instituutioita evoluution kautta. Tehottomia käytäntöjä noudattavat yritykset karsiutuvat olemassaolon taistelussa. Esimerkiksi yritykset jotka eivät kykene ratkaisemaan vapaamatkustajan ongelmaa. (Lähde: Marcus Samuelsson, GROUP SELECTION: THE QUEST FOR SOCIAL PREFERENCES, Stockholm School of Economics.)

Yhteenvetoa menneestä ja uusi löytö (Avner Greif)

Oman edun tavoittelu ja yhteistyö

Taloustiede lähtee pitkälti ajatuksesta että ihmisten oman edun tavoittelu mahdollistaa työjakoon perustuvan yhteiskunnan toiminnan.

Luottamuksemme siihen, että kauppoihin ilmestyy joka päivä ruokaa, ei perustu oletukseen maanviljelijöiden, teurastajien ja leipurien hyväntahtoisuudesta tai epäitsekkyydestä. Uskomme näin tapahtuvan siksi, että he huolehtivat omista eduistaan. Lisäksi Smith esitti, että ihmisten pyrkimyksellä edistää omaa taloudellista etuaan parhaalla mahdollisella tavalla on koko yhteiskunnan kannalta positiivisia seurauksia. (Lähde: Wikipedia Näkymätön käsi)

Tämä blogi on käsitellyt vastakkaista teemaa - yhteistyötä ihmisten välillä ja siihen liittyvää aihettaa yhteisöllisyys. Vastakkaisuus on tosin osin näennäistä, koska kilpailuhan johtaa työnjakoon, mikä sekin on eräänlaista yhteistyötä.

Erityisesti olen käsitellyt sitä, miten yhteistyö voi onnistua tilanteissa, jossa markkinat tai valtio eivät onnistu luomaan edellytyksiä yhteistyölle.

Ajatus ei tietenkään ole ollut väittää, että oman edun tavoitteluun perustuva markkinatalous pitäisi korvata yhteen hiileen puhaltamiseen perustuvalla järjestelmällä, vaan korostaa sitä että yhteistyö ja oman edun tavoittelua ovat molemmat välttämättömiä asioita.

Markkinatalous ei käsittääkseni ole edes mahdollista, ellei jotenkin yhteistyön tuloksena synnytetä järjestelmää, joka mahdollistaa pitävät sopimukset yksilöiden välillä.

Palaan tähän teemaan tuonnempana !

Blogin nelivuotisen historian aikana olen käsitellyt yhteistyön teemaa antropologian, taloustieteen ja uskontotieteen näkökulmasta. Varsinkaan aluksi en niinkään miettinyt sitä, miksi yhteistyötä tehdään kuin miten se onnistuu. Tosiasiassa yhteistyötä ei tehdä pelkästään yleishyödyllisten asioiden aikaansaamiseksi (hyvinvointiyhteiskunta, infrastruktuuri, koulutus, maanpuolustus, luonnonsuojelu) vaan myös haitallisten (kartellit ja muu kilpailun rajoittaminen, kansanmurhat). Yhteistyö voi kasvattaa tehokkuutta tai laskea sitä.

Prosessin kuluessa löytyi monenlaisia asioita jotka saattoivat edistää yhteistyötä:

1. Uskonnolliset rituaalit.
2. Yhteisön koheesio.
3. Yhteisön oikeus rajoittaa kuka tahansa yhteistyön ulkopuolelle millä tahansa perusteella. (Ekskluusio)
4. Vertaisvalvonta eli antropologian termein altruistinen rankaisu.
5. Moraali. Sisäryhmä-moraali.
6. Yhteistyön estäminen ulkoryhmän jäsenten kanssa.

Tärkein löytö tässä prosessissa oli taloustieteiljä Elinor Ostromin kirja Governing the Commons: The Evolution of Institutions for Collective Action (Political Economy of Institutions and Decisions). Ostrom sai sittemmin Nobelin palkinnon. Libertaalit jakoivat iloni Ostromin palkinnosta:

Peter Boettken kirjoitti:

Pääosaa viime vuosisadan poliittista ja taloudellista keskustelua on hallinnut väittely täydellisten markkinoiden ja täydellisen keskusjohtoisen suunnittelun kannattajien välillä. Jälkimmäinen pyrki osoittamaan markkinoiden epäonnistumisen ja sillä perusteella vaatimaan, että hallitus tarjoaisi tarvittavat korjaustoimenpiteet. Ostrom oli yksi keskeisistä yhteiskuntatietieteellisistä ajattelijoista, joka sanoi: “Hetkinen. Markkinat voivat epäonnistua, mutta valtion ratkaisut eivät myöskään välttämättä toimi.” On muistettava, että Elinor ja Vincent Ostrom ovat perusteiltaan julkisen valinnan teorian edistäjiä. Ostromit eivät tyytyneet pelkästään osoittamaan valtion epäonnistumisen mahdollisuutta.

Poliittisen ja taloudellisen ajattelun historiassa sosiaalisen järjestyksen lähde luetaan joko markkinoita ohjaavan näkymättömän käden (Adam Smith) tai valtion kovakätisen kontrollin (Hobbes) ansioksi. Ehkä yksi parhaista tavoista ymmärtää Elinor Ostromin työtä on nähdä se ratkaisuna hobbesilaiseen ongelmaan smithiläisen ratkaisun keinoin. Tässä ehkä hieman oikaistiin mutkia, mutta ei paljon. Hänen työnsä paikallisista julkista talouksista ja yhteisresursseista (common-pool resources) keskittyy todellisiin “käytettyihin sääntöihin” (eikä “muodollisiin sääntöihin”), joihin yksilöt ja ryhmät turvautuvat tehdessään päätöksiä ja koordinoidessaan käyttäytymistään välttyäkseen sosiaalisilta ongelmilta. Se tuottaa optimistisen viestin itsehallinnon kyvystä onnistua vaikeissakin tilanteissa. Kuten kollegani Alex Tabarrok ilmaisi asian, Ostrom näkee erilaisten vapaaehtoisten yhteisöjen avulla, miten ryhmät muuttavat yhteisresurssitilanteen “yhteismaan tragediasta” “yhteismaan mahdollisuuksiksi”.

Prosessin kuluessa olen lisäksi alkanut ostromiläisesti ajattelemaan niin, että ei ole olemassa mitään yhtä autuaaksi tekevää tapaa (kansankoti eli kansankokonaisuus, vahva valtio, anarkopapitalismi, autonomismi, puhdas markkinatalous, kansallisliberalismi, sekatalous, sosialismi, kansallissosialismi) organisoida ihmisten välinen yhteisö vaan että tavat pitää valita (valikoituvat) tietyssä historiallisessa kontekstissa. Poliittiset kannanottoni saattavat siksi välillä vaikutttaa hiukan ristiriitaisiltakin.

Instituutiot ja markkinatalous

Kuten sanottua kehittynyt markkinatalous - ja toimiva yhteiskunta yleensä - tarvitsee tukijalakseen erilaisia instituutioita - mm. jonkinlaisen sopimusjärjestelmän: Myöhäiskeskiajan pohjoisafrikkalainen juutalaiskauppias tai pohjoisitalialainen kauppias käytti Välimeren kaupassaan agentteja, joille hänen oli voitava luottaa suuri osan omaisuuttaan. Pohjoissaksalainen kauppias kävi kauppaa oman kotikaupunkinsa ulkopuolella, ja hänen oli voitava luottaa että ainakin markkinapaikoilla hänen omistusoikeuttaan ja fyysistä koskemattomuuttaan kunnioitettiin ja sopimuksilla oli jonkintasoinen sitovuus.

Valtiolla voi olla tärkeä rooli sopimusjärjestelmän luomisessa tai olla olematta. Valtion luoma järjestelmä voi joskus olla mahdoton, koska valtiota ei ole tai se on niin heikko tai korruptoitunut että siitä ei ole luomaan sopimusjärjestelmää. Sama pätee valtion kykyyn turvata kaupankäynnin mahdollisuus alueellaan.

Taloustieteilijä Avner Greifin Institutions and the Path to the Modern Economy: Lessons from Medieval Trade käsittelee aihetta sekä teoreettisesti että historiallisten case studien kautta. (Löysin muuten tämän kirjan niin kuin monta muutakin loistavaa kirjaa taloustieteilijä Herbert Gintisin kirja-arvostelun perusteella. Suosittelen ylipäätään Gintisin kirja-arvosteluja.)

En puutu kirjan esitäämään teoriaan tässä postauksessa mutta käyn läpi muutaman case studyn kirjasta.

Case 1: Meksikolainen Kalifornia

Kalifornia kuului Meksikoon vuoteen 1846. Alueella oli vain 4000 asukasta ja Meksikon valtion kyky hallita aluetta oli hyvin heikko. Oikeusjärjestelmä ei käytännössä ulottunut alueelle vaan paikallisyhteisöt huolehtivat yhteisön jäsenten välisten konfliktien ratkaisemisesta.

Valtion viranomaiset kylläkin rekisteröivät tehdyt sopimukset mutta siinä kaikki. Jos sopimuksen osapuoli ei noudattanut sopimusta, valtio ei tehnyt mitään. Niinpä yhteisöt valvoivat yhteisön jäsenten välisiä sopimuksia sosiaalisen kontrollin avulla.

Ongelma syntyi kun USA-laiset kaupppiaat alkoivat tehdä kauppaa paikallisyhteisöihin kuuluvien maanviljelijöiden kanssa. Mahdollistaakseen tehokkaan maatalouden amerikkalaiset mm. lainasivat paikallisille maanviljelijöille rahaa. Koska amerikkalaiset olivat ulkopuolisia, paikallinen sosiaalinen kontrolli ei auttanut heitä lainarahojen takaisin saamisessa.

Koska lainojen takaisinmaksamisesta ei ollut mitään takeita, lainoja ei annettu ja sekä maanviljelijät että amerikkalaiset kauppiaat kärsivät.

Ratkaisu kuitenkin löytyi: osa amerikkalaisista kauppiaista, joiden keskinäinen yhteistyö perustui vastavuoroisuuteen ja maineeseen, meni naimisiin kalifornialaisten naisten kanssa ja kääntyi katolilaisuuteen. He säilyttivät aikaisemmat kontaktinsa amerikkalaisiin kauppiaisiin mutta pääsivät jäseniksi paikallisyhteisöihin.

Amerikkalainen kauppias kykeni siitä lähtien antamaan suht turvallisesti lainoja kalifornialaisille maanviljelijöille näiden "uuskalifornialaisten" avulla.

Case 2: Community Responsiility System

Jotta myöhäiskeskiaikana kansainvälisen kaupan ekspansio oli mahdollista kauppiaiden oli ratkaistava kansainvälisen sopimusjärjestelmän ongelma.

Greifin mukaan ongelma ratkaistiin pitkälti ilman valtion tukea. Ongelma ratkaistiin laajentamalla paikallisyhteisöjen asemaa. Siinä missä yhteisöt ja yhteisöjen itsehallinnolliset oikeusistuimet alunperin ratkaisivat paikallisyhteisöjen jäsenten välisiä konflikteja, itsehallinnolliset oikeusistuimet alkivat valvoa myös muiden yhteisöjen jäsenten toimintaa yhteisöllisen vastuun periaatteen mukaisesti.

Jos toisen yhteisön B - esimerkiksi toisen kaupungin kauppiais-yhteisön - jäsen b jätti lainansa maksamatta yhteisön A jäsenelle a, a saattoi viedä asian oman yhteisönsä A oikeusistuimeen joka neuvotteli asiasta yhteisön B oikeusistuimen kanssa.

Yhteisön A silmissä koko yhteisö B oli vastuussa rikkomuksesta. Mikäli yhteisön B oikeusistuin epäonnistui palauttaamaan b:n lainaaman rahan, yhteisö A saattoi ottaa haltuunsa kenen tahansa yhteisön B:n jäsenen omaisuuden joka oli yhteisön A suvereniteetin piirissä.

Järjestelmä toimi siis samalla tavalla kuin Somalien perinteinen oikeus käytäntö XEER. Somaliassa perinteinen klaaneihin perustuva järjestelmä (Xeer) määrittelee mm. lainkäytön järjestelmän, joka perustuu siihen että uhrille maksetaan kompensaatio. Mikäli syyllinen ei kykene maksamaan kompensaatiota, syyllisen suku tai klaani joutuu maksamaan uhrille. Klaanilla on näin insentiivi pitää omat jäsenensä kurissa. Mikäli joku jäsen alinomaa aiheuttaa klaanille ongelmia tekemällä rikoksia ja aiheuttamalla klaanille kompensaatiovelvoitteen, klaani voi julistaa jäsenen lainsuojattomaksi.

Community Responsibility System väistyi myöhemmin mutta sillä oli suuri merkitys sille, että kauppa lähti laajenemaan.

Greif väittää, että valtion heikkous ei johtanut hobbesilaiseen kaikkien sotaan kaikkia vastaan vaan itsehallinollisten yhteisöjen vahvistumiseen. Yhteisöille oli ominaista että ne loivat omat lakinsa ja omat oikeusjärjestelmänsä. Ajatus, että lait ovat ihmisen tekemiä ja instituutiot ihmisten muutettavissa oli keskeinen.

Greifin mukaan valtion heikkous islamilaisissa maissa johti sen sijaan sukujen merkityksen kasvuun. Koraani ja islamilainen laki ei hyväksynyt Greifin mukaan yhteisöllisen vastuun periaatetta ja maallista lakia, eikä itsehallinnollisia yhteisöjä näin syntnyt.

Greif spekuloi myös sillä, että myös eurooppalaisen valtion kehityksessä itsevaltaisuuden ja ylhäältä tulevan kontrollin merkitystä on liioiteltu. Eurooppalainen valtio - erityisesti ne valtiot kuten Hollanti joiden alueilla Community Responsibility System oli erityisen vahva - ovat jonkinlaisia jatkumoja yhteisöjen tai korporaatioiden järjestelmälle.

Yhteisöllinen vastuu saattaa nykyihmisestä tuntua vieraalta ja liberalismin vastaiselta, mutta Greifin mukaan yhteisöllisen vastuun periaate on ilmeisesti tukenut itsehallinnollisen yhteisön merkitystä ja alhaalta ylöspäin rakentuvan valtion syntyä.

Omaa spekulaatiota

Yhteisöllisyyden/kollektiivisuuden ja yksilön vapauden suhteen ymmärtäminen on eittämättä vielä kesken. Ne on esitetty usein toistensa vastakohdiksi, mutta ovat osin toisiaan tukevia. Yhteisöllisyyden erilaisten muotojen ymmärtäminen on samoin kesken: Itsehallinnollinen ja yhteisvatuuseen perustuva yhteisö ei välttämättä ole samanlainen kuin voimakkaaseen sosiaaliseen ja moraaliseen kontrolliin perustuvat uskonnollinen yhteisö. Mutta eittämättä itsehallinnolliset yhteisöt ovat hyvin usein ollet myös uskonnollisia yhteisöjä. Protestantismia, juutalaisuutta ja jainilaisuutta on ehkä luontevampaa tutkia taloustieteen kuin uskontotieteen näkökulmasta.

Monikulttuurisuuskeskustelu on isomorfi petokeskustelun kanssa

Yli sadan vuoden ajan Suomessa on väitelty susien suojelusta. Historiallisesti sudet on nähty ihmisen vihollisena ja vaarana varsinkin ihmislapsille ja sudet on haluttu hävittää. Jo 1800-luvun lopulla esitettiin ajatus, että todellisuudessa sudet eivät ole normaalisti kovin vaarallisia. Kansanvalistusseuran lehdessä todettiin, että merkittävä syy siihen, että sudet 1800-luvulla työntyivät niin hanakasti asutuksen ja karjan sekaan ravinnon hakuun oli siinä, että valtaosa riistasta oli 1800-luvulla metsästetty loppuun. Siksi sudet saattoivat hyökkäillä nälissään myös ihmisten päälle. Nykyaikaisessa petokeskustelussa osa keskustelijoista esittää edelleen susien tuhoamista vaarallisina ja osa suorastaan vähättelee susien vaarallisuutta.

Luonnon tarkailija ja ihailija näkee asian näin: Sudet saattavat olla vaarallisia ihmisellekin, mutta olkoot kuinka vaarallisia tahansa susilla on tietty itseisarvo. Susien vaarallisuuteen luonnon tarkkailijan lähestymistapa ei ole susien tuhoaminen tai susien vaarallisuuden kieltäminen, vaan susien jonkinasteinen eristäminen ihmisestä.

Monikultturismi-keskustelu on samanrakenteista mutta vielä paljon räikeämpää. Vieraan (mutta ei oman) kulttuurin ongelmat joko kielletään tai vieras kulttuuri (vaikkapa islam) demonisoidaan.

Tämä tuli taas mieleen kun luin tieteellistä esitystä tribalismista (kunniankulttuuri, balanced opposition, segmentary society). Salzmanin kirja käsittelee kunniankulttuuria sellaisen ihmisen silmin joka on viettänyt vuosia heimolaisten parissa Iranin ja Pakistanin Beluchistanissa. Arvostaen mutta nähden myös kulttuurin ongelmat.

It is decentralized, in that no central officials or organizers are required. It is democratic, in that decision making is collective and everyone has a say. It is egalitarian, in that there is no ascribed status, rank, or hierarchy into which people are born, and all groups and individuals are equal in principle...

It is also to a substantial degree effective, in that balanced opposition often successfully deters attack by threatening reprisal.

Balanced opposition, a decentralized system of defense and social control characterized by self-help, is a "tribal" form of organization. Tribes operate quite differently from states, which are centralized, have political hierarchies, and have specialized institutions-such as courts, police, and an army, with tax collectors providing the means for support-to maintain social control and defense.

Islamilainen kulttuuri perustuu Salzmannin mukaan tribalismin. Kahden ihmisen välisessä konfliktissa kunnon arabi tai iranilainen on aina sen puolella, joka on lähempää sukua hänelle tai yleisesti otten sen puolella, joka on enemmän meikäläinen. Suku on määritelty pelkästään patrilineaarisesti, jos kohta sukulaisuuden käsite on osin myös sosiaalisesti konstruoitu.

Iranin hallitus saattaa antaa turvapaikan sunnilaiselle al Qaida -taistelijalle, koska tämä taistelee ristiretkeläisiä vastaan, vaikka al Qaida toisaalta onkin shiojen vihollinen.

Kunniankulttuuri on ainakin tietyissä olosuhteissa itseään ylläpitävä (self-enforcing) siinä mielessä, että jos joku luopuu kunniankulttuurista yksipuolisesti, hän menettää kunniansa muiden silmissä ja menettää kokonaan sen turvan ja avun jonka omat antavat. (Sivumennen sanoen käsite self-enforcing on yhteiskuntatieteen ehkä tärkein käsite. Käsitteen ymmärtäminen on avain yhteiskunnan ymmärtämiseen. Peliteoreettinen näkökulma, jota moni vierastaa sen matemaattisuuden takia, käsittelee pitkälti sitä mitkä instituutiot ovat itseään ylläpitäviä eli mahdollisia. Käsitteen ymmärtäminen ei edellytä peliteorian ymmärtämistä vaikkakin matemaattinen tarkastelukulma tietysti syventää käsitettä.)

Luonnon tarkkailijan tavoin kulttuurien tarkkailija näkee erilaisilla kulttuureilla itseisarvon. Päinvastoin kuin monikultturisti hän ei kiiistä kulttuurien ongelmia, eikä kiellä sitä että erilaisten kulttuurien on vaikea tulla toimeen keskenään. Kulttuurin tarkkailija ymmärtää, että kunnian kulttuuri on partikularistinen eikä se anna välttämättä minkäänlaista universaalista ihmisarvoa - tai ainakaan samanlaisia ihmisoikeuksia - toisille ihmisille. Kultturin tarkkailija ei halua kastroida kulttuurieroja pelkiksi eroiksi ruokakulttuurissa. Kulttuurin tarkkailija näkee omassa ja toisen kulttuurissa sekä sen hyvät että huonot puolet.

Kulttuurien tarkkailija ei väitä niin kuin illmannilainen "arvoliberaali" että ongelmaa ei ole. Kulttuurien kohtaaminen voi joskus olla suorastaan mahdotonta.

Kirjoitin aiemmin romanikulttuurista näin. (Lähde on amerikkalainen antropologinen tutkimus):

Romaaneilla on sisäryhmä-ulkoryhmä-moraali ... Omien auttamista pidetään suuressa arvossa - perheitten velvollisuus on mm. auttaa köyhiä sukulaisia. Sen sijaan suhde muihin ihmisiin on amoraalinen. Gadjeilta varastamista ei pidetä vääränä. Romaanit ovat vanhan mustalaismyytin mukaan saaneet Jumalalta oikeuden varastaa, koska eräs romaani nielaisi yhden naulan jota piti käyttää Kristuksen ristiinnaulitsemiseen.

Romaanimiehen status on sitä korkeampi, mitä enemmän hän auttaa muita mustalaisia, mitä enemmän hän pettää gadjeja ja mitä agressivisempi vaimo hänellä on.

Tällaiset väitteet illmannilainen "arvoliberaali" varmaan tuomitsee rasismiksi. Tosiasiassa illmannilaista ei romanikulttuuri kiinnosta pätkän vertaa, hän kykenee suvaitsemaan muita kulttuureita vain sen kautta, että hän kieltää kulttuurien erityispiirteet. Illmannilainen näkee periaatteita siellä missä kulttuurin tarkkailija näkee eläviä ihmisiä.

Illmannilainen tuomitsisi Salzmannin kirjan kuten eräs vauhdikas Amazonin arvioija:

A book by a culture warrior for culture warriors. The author is knowledgeable, and this is a book of ideas. Unfortunately the ideas are fascistic. If you are a rightist culture warrior seeking self-confirmation, go ahead. And if you want to understand how neocons rationalize imperialism, read this book. But also read Edward Said's Orientalism to understand what's wrong with this book.

Klassikko vuodelta 2015: Onko venäläinen tai ranskalainen kansallismielinen suomalaisen kansallismielisen ystävä?

Kirjoitin 2015 kirjassamme Mitä mieltä Suomessa saa olla kappaleen joka on kestänyt ajan patinaa hyvin korkeintaan jotain yksityiskohtia lukuunottamaatta.

"Samaan aikaan kuin kansallismielisyyden arvo aletaan ymmärtää, monet kansallismieliset puolueet ovat vetämässä itse maton altaan. Taustana on seuraava: Euroopan kansallismieliset puolueet ovat kritisoineet pitkään eurooppalaista yhdentymistä sillä perusteella, että yhdentyminen heikentää kansallisvaltioiden suvereniteettia. EU:n ongelmat ovat edistäneet kansallismielisten puolueiden menestystä. Jotkut kansallismieliset ovat nähneet myönteisenä sen, että Venäjä on haastanut Naton ja EU:n. Yhteinen vihollinen on yhdistänyt heitä Venäjään. 

Venäjä on haluttu nähdä myös rappeutuneen Euroopan vastapoolina moraalisessa mielessä. Venäjä on nähty Euroopan arvokonservatiivien ja kansallismielisten luonnollisena liittolaisena muun muassa islamismia, monikultturismia ja perinteisten instituutioiden murentamista vastaan. 

Amerikkalainen konservatiivi Pat Buchanan, joka on vaikuttanut vahvasti myös eurooppalaiseen arvokonservatiivien ja kansallismielisten ajatteluun, kirjoitti kolumnissaan Whose Side is God on Now:

Kulttuurisodassa, jota käydään ihmiskunnan tulevaisuudesta, Putin asettaa Venäjän perinteisen kristinuskon puolelle. Hänen kirjoituksensa heijastelevat paavi Johannes Paavali II:n ajattelua, joka puheessaan Evangelium Vitae vuonna 1995 syytti länttä “kuoleman kulttuurista”.

Mitä paavi Johannes Paavali II tarkoitti moraalisilla rikoksilla?

Lännen antautumista seksuaaliselle vallankumoukselle, hillittömälle irtosuhteiden harrastamiselle ja muulle hedonismille, feminismille, abortille, homoavioliitoille, eutanasialle, itsemurhiin avustamiselle - kristillisten arvojen korvaamiselle Hollywood-arvoilla.

Eräiden kansallismielisten puolueiden Venäjä-myönteisyys on kuitenkin edennyt tämän vuoden aikana niin pitkälle, että voidaan puhua näistä puolueista Putinin kätyreinä tai värikkäämmin ryssänmorsiamina. 

Käännekohta oli Venäjän ja sen krimiläisten kätyrien suorittama Krimin valtaus. 

Alliance of European National Movements, jonka jäseniä ovat esimerkiksi Ranskan Front National ja Unkarin Jobbik, julkaisi Ukrainan tilanteesta julkilausuman. Se on nimeltään Ukraine – Official Statement, eli edustaa ilmeisesti kyseisten puolueiden virallista kantaa Ukrainan tilanteeseen. Voi suoraan sanoa, että se on julkaistu Ukrainan kansaa vastaan. Julkilausuma ilmaisee muun muassa seuraavia ajatuksia:

Se, että Venäjä otti Krimin haltuunsa, on oikeutettua. Venäläiset ovat syyttömiä Stalinin ajan hirmutöihin, koska bolshevikkihallinnossa muut etniset ryhmät kuin venäläiset suorittivat hirmutyöt. Venäläiset olivat bolshevikkihallinnon aikana suurimpia uhreja. Ukrainalaisten nationalistijärjestöjen johto on amerikkalaisten sätkynukkeja eli kollaboratöörejä. Ulkomaalaisten – paitsi venäläisten – ei kuulu sekaantua Ukrainan asioihin. Venäjällä on oikeus sekaantua Ukrainan asioihin, koska Ukrainassa asuu venäläisiä ja koska Ukraina kuuluu Venäjän etupiiriin.

Järjestö toistelee siis Putinin hallinnon ja tv-kanava RT:n propagandaa. Järjestö on ryhtynyt Putinin viidenneksi kolonnaksi Euroopan rajamaiden kansoja vastaan. Samaiset puolueet ovat lähettäneet vaalitarkkailijoita Krimin näytösvaaleihin ja tukeneet näin konkreettisesti Venäjän aggressiota Ukrainaa vastaan.

Voi kysyä, edistävätkö kyseiset puolueet sen enempää Euroopan etua kuin vaikkapa ne islamistiset maahanmuuttajaryhmät, joita kritisoimalla Front National on edennyt vaaleissa. Front Nationalin tuki Venäjälle on jatkunut – se on mm. vastustanut Mistral-tukialuskaupan jäädyttämistä. 

Suomessa Perussuomalaiset ja varsinkin Suomen Sisu ovat olleet Ukrainan tilanteesta hiljaa. Ansiokkaan poikkeuksen on tehnyt Jussi Halla-aho, joka on heti tuoreeltaan kritisoinut Venäjän imperialistista toimintaa ja todennut Venäjän käyttävän venäläisvähemmistöjen muka huonoa kohtelua Suomen ja Ukrainan kaltaisissa maissa tekosyynä sekaantua näiden maiden asioihin.

Syyskuussa, kun EU solmi assosiaatiosopimuksen Ukrainan kanssa samaan aikaan kuin maa oli Venäjän aggression kohteena, Halla-aho kirjoitti: 

Vaikka en pidä siitä, mikä Unionista on tullut, ymmärrän oikein hyvin, mitä lähentyminen merkitsee Ukrainalle ja ukrainalaisille. Se merkitsee poispääsyä Venäjän dominoimalta harmaalta vyöhykkeeltä ja semiautoritaarisesta kleptokratiasta, näkymää oikeusvaltiosta, kansalaisvapauksista ja normaalista elämästä.

Putinin puolue europarlamentissa on jakautunut salin kummallekin laidalle. Äärioikeisto ja -vasemmisto äänestivät sopimusta vastaan ja jyrisivät kuin yhdestä suusta, että syyllisiä Ukrainan tilanteeseen ovat NATO, EU, Yhdysvallat ja Kiovan vallankaappausjuntta. Venäjää ei pidä ärsyttää, ja sillä on oikeus suojella geopoliittisia intressejään yms. yms.

Kommunistit voi jättää omaan arvoonsa, mutta eilen tunsin syvää häpeää niiden puolesta, jotka kutsuvat itseään kansallismielisiksi ja jotka monessa muussa kysymyksessä ovat lähellä perussuomalaisia. Onneksi olemme osa ryhmää, jonka toimintaa ja puheenvuoroja ei tarvinnut hävetä.

Kansallismielisessä liikkeessä on Suomessa esitetty usein jopa ajatus, että kansallismielinen kunnioittaa luonnostaan myös muiden kansojen itsemääräämisoikeutta. Ajatus on naiivi. Kansallismielisyys on sisäryhmä-ajattelua – en tietoisesti kutsukaan sitä ideologiaksi.

Suomalaisten kansallismielisten on syytä ymmärtää, että Ranskan tai Venäjän kansallismieliset ja arvokonservatiivit eivät ole missään mielessä suomalaisten kansallismielisten luonnollisia liittolaisia. Päinvastoin. Kuten sortokauden aikana Suomen kansan parhaita ystäviä on venäläinen liberaali – ei venäläinen kansallismielinen."

Maahanmuuttokeskustelu

Normaalijakaantuma näyttää tällaiselta:



Ihmisten pituus ja äo noudattaa suunnilleen normaalijakautumaa. Ihmisten mielipiteidenkin jakaantuma noudattaa usein normaalijakautumaa. Voisi esimerkiksi ajatella että naisten vastaus kysymykseen mikä on ihanneaviomiehen pituus on normaalijakautunut.

Loogista olisi ajatella että ihmisten mielipiteet maahanmuuttajien optimaalisesta määrästä olisi myös normaalijakautunut. Näin voi teoriassa ehkä ollakin - mutta siinä tapauksessa ainakin lähellä keskiarvoa olevat ilmaisevat mielipiteitään hyvin hyvin paljon harvemmin kuin muut.

Loogista olisi siis ajatella että hyvin pieni osa vastustaisi kaikkea maahanmuuttoa, hyvin pieni osa kannattaisi rajatonta maahanmuuttoa, useimmat kannattaisivat joko

a) maahanmuuton määrällistä rajoittamista tiettyyn määrään vuodessa

b) maahanmuuton laadullista rajoittamista

c) maahanmuuton rajoittamista muilla kriteereillä (esimerkiksi työpaikka hankittu)

Joskus tuntuu että maahanmuuttokeskustelussa mielipiteitten jakauma on pikemmin kuin normaalijakautuma tällainen:



Maahanmuuttokeskustelussa mielipidejakaantumassa on kaksi lokaalia maksimia.

Ne jotka kannattavat maahanmuuton laadullista rajoittamista leimataan tässä keskustelussa usein rasisteiksi, koska

laadullisten rajoitusten vaatijoiden on pakko määritellä mitä tarkoittaa väestön / yksilön laatu

Keskustelu tehdään leimaamisella kuitenkin melko vaikeaksi.

Mutta mikä on syy siihen että maahanmuuttokeskustelussa mielipidejakaantumassa on kaksi lokaalia maksimia ?

Syy on minusta ilmiselvä - tästä nimenomaisesta asiasta (=mitä mieltä olet maahanmuutosta) on tehty markkeri jolla ihmiset jaetaan meihin (sisäryhmään) ja muihin (ulkoryhmään). Jotta markkeri olisi mahdollisimman tehokas, mielipidejakautuma on saatava kaikin keinoin näyttämään kuvan 2 mukaiselta. Se on tavallaan sekä maahanmuuttomyönteisten että maahanmuuttokriittisten etu.

Ainoa kärsijä on sitten Suomen kansankokonaisuus.

Lainaan aiempaa tekstiäni Henri Tajfelin sosiaalisen identiteetin teoriasta:

...sisäryhmä on se ryhmä johon identifioidumme ja ulkoryhmä se ryhmä jota vastaan identifioidumme. Miellämme olevamme jollain tavalla samankaltaisia kuin sisäryhmän jäsenet ja erilaisia kuin ulkoryhmän jäsenet.

Äärimmäisessä tapauksessa ... ulkoryhmän jäsenet nähdään keskenään identtisinä ja täysin erilaisina kuin sisäryhmän jäsenet - näin siinä määrin että ulkoryhmän jäsenet ansaitsevat kuolla...

Joissakin tilanteissa ajattelemme itsemme ensi sijassa ryhmän jäseniksi ja jossain toisissa tilanteissa ensi sijassa yksilöiksi. Tämä vaihtelee tilanteesta riippuen. Mutta sekä sosiaalinen identiteetti että persoonallinen identiteetti ovat oleellinen osa käsitystämme itsestä.

Sosiaalinen identifioituminen ei ole yksiviivaisesti huono eikä hyvä asia - se voi joskus johtaa konfliktiin mutta toisaalta se mahdollistaa yhteistyön sisäryhmän sisällä.

Esimerkiksi suomenruotsalaiset identifioituvat kielen kautta sisäryhmäksi - sosiaaliseksi verkoksi ("Ankdammen") - joka hyödyttää jäseniään. Toisaalta suomenruotsalaisten ja suomalaisten välillä on harvoin ollut mitään oleellista konfliktia.

Suomenruotsalaisilla ryhmän määrittelevä markkeri - ruotsin kieli - on melko harmiton asia. Vaikka suomenkieliset usein harmittelevat ruotsinkielisten hyvää asemaa, pakkoruotsia tms. niin ne ovat loppujen lopuksi melko merkityksettömiä asioita vaikkapa terroristien suorittamiin Lontoon, New Yorkin ja Madridin massamurhiin verrrattuna.

"Varokaa mustalaisia"

Helsingin kaupunginmuseossa Hakasalmen huvilalla on näyttely romaneista. Näyttely on nimeltään "Varokaa, mustalaisia! Väärinymmärryksen historiaa".

En ole näyttelyä vielä nähnyt, mutta menen ilman muuta sen katsomaan. Esittelylehtisen mukaan näyttelyn päämäränä on välttää poliittista korrektiutta, mutta kuitenkin murtaa romaneihin kohdistuvia "ennakkoluuloja" ja "väärinymmärryksiä":

Näyttely kertoo siis romanien lisäksi myös pääväestöstä ja sen kuvitelmista - siitä harkitun härnäävä nimi. Monien mielestä perinteiset ennakkoluulot tiivistyvät vieraista kansoista käytetyissä vanhoissa nimissä. "Mustalainen" on monille romaneille vastenmielinen, mutta toisaalta suuri osa heistä, kenties enemmistö, ei pidä itse sanaa halventavana vaan vain tapoja, joilla pääväestö sitä usein käyttää.

Näyttely kyseenalaistaa pinnallisen poliittisen korrektiuden, joka kieltää yksittäiset sanat muttei tavoittele ennakkoluulojen syvempää murtamista. Siksi mustalainen-sanaa käytetään romanin rinnalla sekä arvolatauksettomana historiallisena ryhmänimenä että pääväestön harhaluulojen ilmentymänä. Nimitysten vaihtelevien merkitysten ja sävyjen tarkastelu herättää pohtimaan omaa kielenkäyttöä.

Tulee olemaan mielenkiintoista kuulla, mitä ovat ko. näyttelyn mukaan pahimmat romaneihin kohdistuvat ennakkoluulot, harhaluulot tai väärinymmärrykset. Itse en oikeastaan kykene luettelemaan montaakaan romaneihin kohdistuvaa ennakkoluuloa. Nähdäkseni suurin ongelma romanikulttuurin ymmärtämisessä eivät ole ennakkoluulot vaan tiedon puute. Syitä tiedon puutteeseen on kaksi:

1. Romaneihin näennäisen myötämielisesti suhtautuvat suomalaiset - varsinkin viranomaiset - salaavat tietoa romaneista. Yleisöltä salattiin pitkään mm. se, että kunnan ns. romaaniyhdyshenkilöille on annettu faktinen oikeus estää yksittäisen romanin muuttaminen paikkakunnalle. (Salaamisella en tarkoita mitään salaliittoa. Toki tietoa etsimällä olisi ollut saatavilla. Tarkoitan vain sitä, että mikään valtamedia ei aihetta käsitellyt.)

Ns. edistyksellinen väki taas kokee romanit vain "suvaitsevaisuutensa" objekteina olematta sen kiinnostuneempia romaneista ihmisinä kuin ilotalon asiakas on kiinnostunut prostituoidusta.

2. Toisaalta romanikulttuuriin kuuluu normaali tabu olla kertomatta mustalaisten tavoista muulle väestölle.

Kesti kauan ennen kuin esimerkiksi väistämisestä alettiin puhua ollenkaan. Väistämisestä puhuminen on ollut tabu sekä suomalaisille viranomaisille että romaneille itselleen.

Myös mustalaisten sisäryhmämoraali on ollut ja on yhä edelleen tabu. Sisäryhmämoraalia ei ole käsitelty suomalaisissa tiedotusvälineissä eksplisiittisesti ollenkaan. Kirjoitin aiemmin amerikkalaista tutkimusta referoiden:

Romaaneilla on sisäryhmä-ulkoryhmä-moraali kuten juutalaisilla. Omien auttamista pidetään suuressa arvossa - perheitten velvollisuus on mm. auttaa köyhiä sukulaisia. Sen sijaan suhde muihin ihmisiin on amoraalinen. Gadjeilta varastamista ei pidetä vääränä. Romaanit ovat vanhan mustalaismyytin mukaan saaneet Jumalalta oikeuden varastaa, koska eräs romaani nielaisi yhden naulan jota piti käyttää Kristuksen ristiinnaulitsemiseen.

Romaanimiehen status on sitä korkeampi, mitä enemmän hän auttaa muita mustalaisia, mitä enemmän hän pettää gadjeja ja mitä agressivisempi vaimo hänellä on.

Kaupunginmuseonkin näyttely tuntuisi keskittyvän hevosiin ja muihin helppoihin aiheisiin kuten iänikuiseen kiistaan termeistä romani ja mustalainen. Tämän termikysymyksen käsittelyä museo tuntuu pitävän osoituksena jonkinlaisesta rohkeudesta. (Mieleen tulee väistämättä Neuvostoliitto-lehden tai Pravdan "avoin" "keskustelu" sosialismin ongelmista lehtien "yleisönosastoilla" joskus 70-luvulla.)

Romanit ovat kuitenkin mielenkiintoinen osa eurooppalaista elämänmenoa ja heistä on saatavilla meilenkiintoista suht uuttakin tietoa. Sääli, jos aihetta ei voida käsitellä vieläkään vapaasti.

Neuraalimmista asioista - kuten romanien mielenkiintoisesta suhteesta avioliittoon - on saatavilla tietoa suuomeksikin, mutta koska todellista kiinnostusta romanikulttuuriin yleisön keskuudessa on vähän ja ns. edistyksellisten keskudessa ei ollenkaan, romanikulttuuria ei kovin paljon lehdistössä käsitellä. (Tilanne on sama kuin aikoinaan Neuvostoliiton suhteen. Ne, jotka tiesivät, eivät uskaltaneet puhua tai valehtelivat. Ne jotka eniten puhuivat Neuvostoliiton ja Suomen kansojen "ystävyydestä" eivät olleet todellisuudessa kiinnostuneita venäläisistä eivätkä venäläisestä kulttuurista.)

Joku voi sanoa jopa että onko romanikulttuuria yleensä retosteltava julkisuudessa. Miksi emme kunniota mustalaisten tabua. Ymmärrän kyllä tämänkin näkökulman, mutta itse aion käsitellä aihetta, koska se minua kiinnostaa. Pyrin kuitenkin käsittelemään aihetta suht pieteetillä.

Erään mielenkintoisen tiedonpalasen romaneista löysin viime vuonna:

...Löysin nyt kirjan Paloheinän kirjastosta. Kirjan nimi on Suomen Kulttuurivähemmistöt. Kirjan ovat toimittaneet professori Juha Pentikäinen yhdessä Marja Hiltusen kanssa. Kirja on vuodelta 1997 ja perustuu Unescon kustantamiin suomalaisiin tutkimusprojekteihin. Lainaan kirjaa suoraan:

"Suomen romanit muodostavat yhden niistä hyvin harvinaisista yhteisöistä, joissa avioliittoa eräänä tärkeänä instituutiona ei ole olemassa.... Suomen romaninuorilla ei ole vakiintunutta ja hyväksyttyä seurustelutapaa, joka johtaisi avioliittoon... Suomessa ei myöskään ole järjestettyjä avioliittoja [päinvastoin kuin esimerkiksi Ruotsissa]. Perinteisesti ainoa merkittävä tapa jolla suomalainen perinteistä kiinni pitävä romani saattoi muodostaa avioliiton oli karkaaminen...

Eräs syy tähän avioliiton rituaaliseen väheksyntään suomalaisessa romaniyhteisössä perustuu suvun jäseniltä odotettuun lojaalisuuteen. .. Jäsenten odotetaan osoittavan ehdotonta lojaalisuutta omaa sukuaan kohtaan, ja avioliitossa osapuolet jäävät ainoastaan oman sukunsa jäseniksi."

Tätä taustaa vastaan voitaneen ymmärtää se, että romaninainen on vieraassa suvussa eläessään - vai pitäisikö pikemmin sanoa vieraassa suvussa asuessaan - äärimmäisen vaikeassa asemassa erilaisissa verikosto- ja väistämistilanteissa.