Reviiritaistelu

Tämä postaus on teoreettinen. Tarkoituksena on osoittaa että kaikki mitä joskus selitettiin ryhmävalinnalla - tai lajin edulla - ei ole selitettävissä kuitenkaan ryhmävalinnalla:

Usein kuuluu väitettävän, että eläinurosten reviiritaistelut ovat jollain lailla symbolisia. Että niissä ei lopulta taistella ihan tosissaan ja näin loukkaantumiset ovat vähäisempiä. En tiedä onko näin oikeasti, mutta oletetaan että näin on.

Tätä sitten pidetään - yksilövalinnan kannalta tai ryhmävalinnan kannalta - edullisena - siis jonkinlaisena adaptaationa. Väitän kuitenkin että ryhmävalinta ei voi ilmiötä selittää, koska jos ryhmävalinta olisi vahvempaa kuin yksilövalinta, näin ei kävisi. Joten jos ilmiö pätee se auttamatta johtuu yksilövalinnasta.

Jos ilmiötä ajattelee nimittäin kyyhky-haukka-pelin näkökulmasta, niin pätee seuraava sääntö.

Mitä suurempi haitta (kelpoisuuden lasku) kahden haukan välisestä taistelusta syntyy, sitä enemmän populaation kokonaiskelpoisuus nousee.

(Todistus:

Jos kyyhky-kyyhky kohtaamisessa molemmat saavat a, kyyhky-haukka kohtaamisessa haukka saa 2a ja kyyhky 0 ja haukka-haukka-kohtaamisessa molemmat saavat -b,

Nashin tasapainotilassa haukkoja on x ja kyyhkyjä 1-x s.e.

a*(1-x)=-bx+2a*(1-x) ->x=a/(b+a) ja 1-x=b/(b+a)

Jolloin sekä haukkojen että kyyhkyjen payoff on

ab/(b+a) joka on selvästi kasvava funktio b:lle)

Näin ollen kuvittelisin, että taistelujen muuttuminen symboliseksi johtuu väistämättä yksilövalinnasta eikä ryhmävalinnasta, koska ryhmälle/lajille olisi edulisempaa että taistelut eivät olisi symbolisia.

Tulos on minusta yllättävä. Helpostihan ajattelee, että agression lasku vähentäisi haittaa. Näin ei kuitenkaan ole, koska korkea agressio vähentää haukkojen määrää oleellisesti.

Sitoutuminen

Peliteoriassa sitoutuminen merkitsee sitä että ihminen rajoittaa mahdollisia strategioitaan. (Pelaaja sitoutuu esimerkiksi pelaamaan vangin dilemmassa aina samaa strategiaa kuin vastapelaaja.)

Arkikielessä sitoutuminen tarkoittaa aivan samaa asiaa - sitä että ihminen sulkee pois tietyt mahdollisuudet tulevaisuudessa. Ongelma on miten vakuttaa muut ihmiset siitä että sitoutuminen on todellinen eli että kyseessä on sitoumus eikä pelkkä lupaus.

Nykyaikainen avioliittolupaus ei esimerkiksi ole oikeastaan mikään sitoumus koska eroaminen on suhteellisen helppoa. Yhteiskunnassa, jossa avionrikkojat kivitetään, avioliittolupaus on pikemminkin sitoumus. Nykyään painotetaan mm. avioehdon tekemisen merkitystä avioliittoa solmitessa. Avioehto saattaa tietysti olla järkevä teko, mutta avioehdon teko myös viestittää sitä että avioliittositoumus ei ole todellinen sitoumus.

Sitoutumisen koko idea on että sitoutuminen hyödyttää myös sitoutujaa itseään. Mutta sitoumisesta ei ole hyötyä ellei kykene vakuuttamaan muita sitoutumisen aitoudesta. Joskus sitoutuminen voi peustua juriidiseen sopimukseen esimerkiksi ostajan ja myyjän välillä - läheskään aina tämä ei ole mahdollista.

Esimerkki sitoumuksesta oli kun Meksikon valtaaja Cortes poltti omien sotilaidensa ja atsteekkien nähden ne laivat joilla Cortesin joukot saapuivat Meksikoon. Cortes osoitti tällä teollaan että hänen joukkonsa sitoutuvat taistelemaan voittoon tai häviöön asti. Pakeneminen oli rajoitettu pois Cortesin ja hänen sotilaidensa strategioista.

Jos laivojen polttamisen sijaan Cortes olisi vain julistanut taistelevansa loppuun asti, lupaus olisi ollut helppo myöhemmin purkaa. Lupaus olisi ollut vain lupaus ei oikea sitoumus. Lupaus muuttui sitoumukseksi kun laivat poltettiin.

USA:n Etelä-valtoiden mies on perinteisesti ollut kärkäs tarttumaan aseeseen jos hänen omaisuuttaan tai mainettaan on loukattu. Etelä-valtioiden mies on sitoutunut puolustamaan kunniaansa. Voimme tässä tapauksessa puhua sitoutumisesta eikä pelkästä lupauksesta siksi ja vain siksi että Etelä-valtioissa vallitsee kunnian kulttuuri: jos Etelä-valtion mies ei uskalla kostaa loukkaajalleen hän menettää maineensa kaikkien ihmisten silmissä.

Natsi-Saksa sitoutti taitavasti SS-kuolemankomppaniat: Sodan alussa kaikille SS-miehille kerrottiin tehtävän luonne ja annettiin ns. omantunnon aroille oikeus kieltäytyä. Ne jotka osallistuivat murhiin tiesivät siksi että he olivat vapaaehtoisia ja että heidän kohtalonsa oli sidottu natsihallinnon tulevaisuuteen.

Mitä tästä siis voi oppia. No, vähintään sen että aina ei kannata huolehtia että takaportti on auki. Rohkea uskaltaa polttaa laivat ja viisas tekee sen vain kun on oikea hetki. Yksilö joka jättää laivan polttamatta kuolee ehkä yksinäisenä. Kansa joka ei uskalla polttaa laivoja joutuu ehkä elämään pakolaisena vieraalla maalla.

Aiheesta löytyy enemmän tästä lähteestä kappaleesta 1 ja tarkemmin kappaleesta 5. (Cortes-tarina on tuossa lähteessä. SS-kuolemankomppanioista kerrottiin HS:ssä pari vuotta sitten kirja-arvostelussa. Etelä-valtioiden kunniankulttuurista on mm. Boydin ja Richersonin kirjassa "Ei ainoastaan geeneistä".)

Valuethinker on climate warming

Lukekaapa mielenkiintoisia (englanninkielisiä) kommentteja nimimerkiltä Valuethinker alkuperäiseen postaukseeni ilmaston lämpenemisestä. Valuethinker on näemmä hänkin kiinnostunut peliteoreettisesta / taloustieteellisestä näkökulmasta ilmastonlämpenemiseen.

Tätä lausetta ihmettelen kuitenkin todella:

"in fact the UK's new climate change bill (20% reductions by 2020, 60% by 2050) explicitly recognises the need for 'credible commitment' ie by committing ourselves to the process, we make it more likely that other countries will follow. This is something derived from game theory."

Onko todella näyttöä siitä että jos yksi maa yksipuolisesti tekee jonkun kalliin kontribuution, muut seuraavat esimerkkiä ? Pienissä yhteisöissä - yhdistyksissä, työpaikoilla, taloyhtiöissä - tämä joskus kyllä toimii: kun yksi ihminen alkaa kontribuoida, muut seuraavat esimerkkiä.

Syy voi olla kaksinainen:

1. Ihmisille tulee syyllisyydentunto siitä etteivät hekin kontribuoi, siksi hekin alkavat kontribuoida tosin vasten tahtoaan

2. Jotkut ihmiset kontribuoivat mielellään, mutta eivät "kehtaa", ja lähtevät heti mukaan kun joku näyttää mallia

Mutta toimiiko tämä valtioitten kesken ? Voin kuvitella että Hollanti ottaa mallia Britanniasta mutta entä Kiina ? Kiinalla ja Britannialla on hyvin eri kulttuuri ja kiinalaiset suhtautuvat Britanniaan perinteisesti hyvin negatiivisesti.

Mihin peliteoreettiseen tulokseen Valuethinker mahtaa viiitata ?