Putin konstruoi perusteluja Ukrainan itä- ja eteläosien Venäjään liittämiselle - osa 2

Foreign Affairs-lehti arvelee, että Putin hakee nyt perustelua laajamittaiseen hyökkäykseen Ukrainaan ja on konstruoinut perustelun ko. hyökkäykselle.

Speaking at a Moscow news conference, Lavrov said Russia is committed to "stop[ping]" what he claimed were provocations by armed Ukrainian extremists "willfully seeking to unleash civil war" in Russian-speaking areas of Ukraine. The Russian government, he said, is coming under mounting pressure from its allies in eastern Ukraine to protect them. "Russia is increasingly called upon to save southeastern Ukraine from chaos," Lavrov said, according to remarks carried on the Russian Foreign Ministry's Twitter account. The comments were striking because the foreign minister has been at the center of Moscow's efforts to negotiate a diplomatic settlement to the crisis.

Toisin sanoen, vaikka Moskova on tähän mennessä "sitoutunut" siihen, että se ei hyökkää Ukrainan alueelle, "tilanne on muuttunut", koska Venäjän liittolaisten vaatimukset, että Venäjän on tultava heidän avukseen, ovat kasvaneet ja "Ukraina on ollut muka kykenemätön saamaan ääriaineksia kuriin" [mitä Geneven "sopimus" edellytti].

Geneven "sopimus" on siis tosiasiassa kääntymässä sekin Länttä vastaan.

Euroopan integraatio vai disintegraatio - ajatuksia

Spekuloin 2010 sillä, että Kreikan ja muutamien muiden EU:n jäsemaiden taloudelliset ongelmat, jotka ovat kaatuneet muiden maiden maksettaviksi, voivat johtaa kahteen vaihtoehtoiseen seuraukseen:

1. EU:n disintegraatioon ongelmien kasautumisen seurauksena, tai
2. EU:n integraation vahvistumisen sitä kautta, että EU luo insituutiot kontrolloida jäsenmaidensa budjettikuria. Jäsenvaltioilla, jotka ovat saaneet tukea muilta jäsenvaltioilta ei ole suurta mahdollisuutta estää tällaista kehitystä. Joko ne suostuvat tai ne menettävät tuen.

Malli 1 siis merkitsee heikentyneen EU-järjestelmän hylkäämistä tai sen roolin rankkaa keventämistä (kompleksisuuden alentamista eli EU:n romahdusta tainterilaisessa diskurssissa) ja malli 2 ongelmien ratkaisemista kompleksisuutta lisäämällä. Mallissa 1 EU-kriittiset näkevät mahdollisuuden, että EU:n romahdus johtaa kansakuntien Eurooppaan.

Vuoden 2014 EU-vaalien lähestyessä EU-skeptisten puolueiden eteneminen on ollut vahvaa varsinkin Ranskassa ja UK:ssa, mikä viittaa disintegraation etenemiseen. Toisaalta ainakin toistaiseksi EU on pystyssä ja hengittää.

EU ei ole kuitenkaan ainoa monikansallinen organisaatio Euroopassa. Toinen organisaatio on Nato. Naton ainoa oleellinen olemassaolon kysymys on se, kykeneekö se todella sitoutumaan jäsenmaittensa puolustamiseen ja sitä kautta tarjoamaan niin vahvan pelotteen, että Venäjä ei uskalla koskea yhteenkään jäsenmaahan. Vaikka Nato ei ole vain eurooppalainen yhteisö, vaan sen tärkein jäsenmaa on USA, sen ongelmat keskittyvät käsittääkseni Eurooppaan.

Eurooppalaiset suuret Nato-maat ovat kuin keskenkaskuiset murrosikäiset, jotka turvautuvat kyllä USA-johtoiseen Natoon kaikessa turvallisuudessaan, mutta ovat kykenemättömiä kasvamaan aikuiseksi ja osallistumaan vastuuntuntoisina jäseninä Naton ylläpitoon. Useimmissa maissa puolustusmäärärahat ovat alle Naton edellyttämän.

Rajamaiden kuten Viron ja Puolan turvallisuudesta suuret eurooppalaiset jäsenmaat eivät ota ensisijaista vastuuta, vaan Rajamaat ovat ensi sijassa riippuvaisia omasta puolustuksestaan ja USA:n sitoutuneisuudesta. Rajamaiden tärkeimpiä liittolaisia eivät tietenkään muutenkaan ole muut EU-maat vaan nimenomaan USA. Rajamaiden - myös Suomen - kehityksen ja turvallisuuden kannalta USA:n läsnäolo Itä-Euroopassa on ensisijaisen tärkeää.

Länsi-Eurooppaa on vaivannut irtautuminen todellisuudesta. Se ei näe, että sen ympärillä toimivat voimat eivät edusta uutta modernia maailmaa, missä rauhanomaiset maat tekevät ensi sijassa kauppaa keskenään. Päinvastoin elämme maailmassa, missä vahvat polkevat heikkoja. Eurooppa ei ole vahva ja se tarvitsee - halusi tai ei - liittolaisia.  Samalla Euroopassa tarvittaisiin vahvaa johtajuutta varsinkin puolustuspoltiikassa. Guardianissa venäläinen tutkija Dmitri Trenin kirjoittaa:

The notion of a "21st-century world" in which Europe supposedly lives is misleading. The real world, including all of Europe's neighbours, contains large chunks of the legacy of previous epochs. And Europe cannot rely on outsourcing to the US, given changes in American global priorities. The United States needs a strong, capable and independent partner. Russia, too, would be better off with a neighbour that does not limit itself to trade and moralising.

Jos Eurooppa ei ota vahvaa osavastuuta Euroopan puolustuksesta Venäjää vastaan, myös Nato eurooppalaisena instituutiona heikkenee, koska USA:n halukkuus huolehtia Euroopan puolustuksesta usein kiittämättömien länsieurooppalaisten puolesta ei ole itsestäänselvyys. Eurooppa - ja varsinkin Rajamaat - tarvitsevat vahvaa Natoa. Jos Eurooppa hylkää Rajamaat sotilaallisesti ja USA hylkää Euroopan, EU:n disintegraatio ei johda kansakuntien Eurooppaan vaan heikkenevään Eurooppaan.

Ukrainan tapahtumat ovat onneksi herättäneet ainakin suuren osan Euroopasta Ruususen unesta. Toivoa sopii, että Eurooppa uhan alla integroituu vahvemmin sotilaallisesti. Tarvitsemme siinä suhteessa eittämättä yhteistä eurooppalaista identiteettiä. 

Putin konstruoi perusteluja Ukrainan itä- ja eteläosien Venäjään liittämiselle

Täällä jotkut kommentoijat väittävät usein että Venäjä ei halua ottaa Ukrainan alueita haltuunsa. New York Times kertoo siitä, mikä on tämänhetkinen Putinin virallinen propaganda:

Mr. Putin, appearing cool and confident during a four-hour question-and-answer show, referred repeatedly to southeast Ukraine as “New Russia” — a historical term for the area north of the Black Sea that the Russian Empire conquered in the 1700s. And, he said, only “God knows” why the region became part of Ukraine in the 1920s, signaling that he would gladly correct that error.

Nyt Putin siis puhuu siitä miten Itä- ja Etelä-Ukrainan "liittäminen Ukrainaan" oli "erehdys". Asian esittäminen erehdyksenä signaloi tietysti sitä, että Putin haluaa "korjata" asian samalla tavalla kuin hän "korjasi" senkin "erheen", että Krim liitettiin 50-luvulla Venäjään. Vain vähän aikaa sitten Venäjän propaganda totesi, että Venäjä ei halua hajoittaa Ukrainaa vaan luoda federaation.

Putinin länsimaiset hyödylliset idiootit yrittävät pysyä Putinin propagandan mukana ja kertoa kulloistakin "totuutta" kuin Orwellin 1984 kirjassa poliittinen puhuja. Milloin Ukraina on keinotekoinen rakennelma, milloin sen hallitus on laiton, milloin Venäjä ei halua liittää Ukrainan alueita itseensä vaan haluaa vain tukea itäukrainalaisten tai ainakin heidän vähemmistönsä pyrkimystä federaatioon, milloin se haluaa palauttaa alueita Venäjälle.

Jos Putinia ei pysäytetä ja hän saavuttaa uusia voittoja ja "palauttaa" puolet Ukrainasta Venäjälle, hänen propagandansa sisältö tietysti muuttuu ja hyödyllisten idioottien mielipiteet samaan aikaan. Kun eteneminen Ukrainan suunnalla on pysähtynyt esim. Puolan rajalle, Putinin katse kääntyy vaikkapa Narvan tai Lappeenrannan suunnalle ja hän alkaa "suuren valtiomiehen" tavoin "korjata" uusia "erehdyksiä" kuten Suomen "laitonta" irrottautumista Venäjästä.

Tällä hetkellä hyödylliset idiootit "tietävät", että Venäjä ei uhkaa Suomea. Mutta kaikkihan me venäläisestä panslaavistisesta diskurssista "tiedämme", että "suomalaiset ovat kykenemättömiä hallitsemaan itseään". Senkin "erehdyksen", että Suomen suuriruhtinaskunta irtaantui Venäjästä, Putin ehkä haluaa korjata.

Mutta Venäjän propagandan - ja sitä myötä myös hyödyllisten idioottien puheiden - sisältö muuttuu koko ajan. Se on dynaamista. "Erehdyksiä" konstruoidaan jatkuvasti uusia.

Ps. Geneven neuvottelut Ukrainan rauhoittamiseksi on tietysti osa tätä putinilaista teatteria. Obamakaan ei siis puheittensa mukaan oikein luota Venäjän lupauksiin ko. neuvotteluissa, mutta Länsi kuitenkin suostui osallistumaan ko. teatteriin, mikä on tietysti äärimmäisen surullista.

Kulttuurivihkojen artikkeli "Ukrainan kriisi, Venäjä ja Euroopan äärioikeisto"

Kannattaa lukea Kulttuurivihkojen artikkeli Ukrainan kriisi, Venäjä ja Euroopan äärioikeisto. Kommentoin tässä tekstiä siltä osin mitä tulee joidenkin kansallismielisten eurooppalaisten tukeen Putinin toimille Ukrainassa.

Osa kansallismielisistä ja traditionalisteista jopa Suomessa tukee Venäjän hallintoa tai ihailee Putinia. Vielä tavallisempaa on toki niin kiihkeä USA:n ja EU:n vastaisuus, että jopa Venäjä nähdään kansallismielisten liittolaisena. Tämmöinen lähinnä vahingoniloon ja irrationalismiin perustuva Venäjän myötäileminen edustaa kuitenkin jotain äärimmäistä ja sairasta negatiivista emotionaalisuutta ja ohitan sen tässä artikkelissa. Puhun enemmänkin vilpittömästä Venäjän ihailusta.

Miksi Putinin hallintoa kannatetaan, vaikka erityisesti suomalainen (ja osin myös saksalainen) kansallismielisyys on perinteisesti ollut venäläisvastaista.

Minusta vastaus on helppo: nämä ihmiset kuvittelevat että elämme ideologioiden maailmassa. He eivät ole oikeasti ymmärtäneet että siitä että, jos vihollismaa A vaikkapa vastustaa tehokkaasti rappiota ja hedonismia ja onnistuu rakentamaan kansallisen yhtenäisyyden, siitä ei seuraa että A on vähemmän vihollinen vaan siitä seuraa että A on vahvempi vihollinen.

Carl Schmidt ilmaisi selkeästi sen että poltiikassa ei ole kyse siitä, että vihollinen olisi moraalisesti huonompi tai että politiikassa kansallismielisessä diskurssissa olisi kyse moraalista. Ei ole kyse moraalista eikä "aatteista", vaan vihollisuudesta ja ystävyydestä.

Mitä vahvempi Venäjän kansallinen yhtenäisyys on ja mitä innostuneempana venäläinen nuoriso menee armeijaan ja osallistuu maanpuolustus-järjestöihin, sitä kunnioitettavampi venäläinen nuoriso ehkä kansallismielisen ja traditionalistin silmissä on, mutta sitä vaarallisempi se on Suomelle.

Kansallismielisyys on hyvässä ja pahassa heimo"aate" tai pikemmin heimohenkeä. Heimon A jäsen voi ihailla heimon B taistelijaa, mutta ei se tee A:sta ja B:stä liittolaisia.

Markkinataloudessa kaksi yritystä A ja B saattaa kilpailla keskenään verisestikin. Firman A työntekijät voivat tietysti siitä huolimatta ihailla firman B tuotteita tai firman B tapaa kohdella työntekijöitään tai luoda innovaatiota ja yhteishenkeä. Ei sekään tee A:sta ja B:stä TIETENKÄÄN liittolaisia jos ne kilpailevat muuten samoilla markkinoilla.

Ukrainan romahdus: Mitä seuraavaksi tapahtuu?

Kun lukee esim. tätä BBC:n uutista alkaa tajuta, että Ukrainan armeija on täysi paperitiikeri. Valiojoukotkin ovat täysin epämotivoituneita ja jos Venäjä oikeasti hyökkäisi päämääränään koko Ukrainan valtaus, Ukrainan valtio romahtaisi parissa päivässä.

Tapahtumien kulku on jatkossa todennäköisesti senkaltainen, että Ukrainan romahdus jatkuu pala palalta ja jossain vaiheessa koko valtio romahtaa. Ukrainan läntisimmät alueet vetävät ehkä jossain vaiheessa tukensa valtiolta ja hakeutuvat Puolan autonomiseksi alueeksi. Nato alkaa voimakkaasti varustaa Venäjän vastaista rajaansa eli lisäämään läsnäoloaan Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Puolassa. Suurvaltojen suhteet heikkenevät edelleen.

Pahinta mitä länsi voisi nyt tehdä on suostua jonkinlaiseen sopimukseen Venäjän kanssa Ukrainan neutralisoinnista. Ukrainan valtion romahduskin on parempi kuin Venäjän kanssa sopiminen Ukrainan "federaatiosta" ja "sitoutumattomuudesta". Venäjälle ei pidä antautua eikä sen kanssa pidä neuvotella.  Huono on myös vaihtoehto, missä Ukraina jää jonkinlaiseen elämän ja kuoleman välitilaan.

Ukrainan valtion tuhoutuminen olisi ainakin selvä merkki Lännelle, että meidän on yhtenäistettävä voimamme Itää vastaan.

Ukrainan romahdus - lännen romahdus

Kaikki romahdukset sisältävät samanlaisia piirteitä. Olen kuvannut tällä blogilla Nokian romahdusta. Romahduksen alkuaikoihin liittyi a) kykenemättömyys uudistua toisaalta ja b) yhteen hiileen puhaltamisen menettäminen toisaalta. Monta vuotta romahdus ei ollut ulkopuolisille millään lailla näkyvää, mutta lopulta romahdus oli hyvinkin näyttävää.

Uudistumisessa epäonnistuttiin mm. siltä osin, että Nokia ei päinvastoin kuin Samsung kyennyt oppimaan (yksinkertaistumaan) pelkäksi laitevalmistajaksi vaan halusi kontrolloida sekä ohjelmistoja, käyttöjärjestelmiä että laitteistoa. (Katso Shirky, Collapse of Complex Business Models.) Yhteen hiileen puhaltaminen romahti hiljalleen, kun johto ja työntekijät alkoivat nähdä Nokian ensi sijassa henkilökohtaisen edun hankinnan välineenä ja kun luottamus organisaatiossa alkoi rapautua.

Lopulta kuitenkin Nokia onnistui pysäyttämään romahduksen. Nokian mätä puhelintoiminto myytiin ja siitä saatiin vielä Microsoftin pakkoraon takia iso summa. Sitten keskityttiin verkkoliiketoimintaan, joka oli samaan aikaan hiljalleen virtaviivaistettu dramaattisesti. Irtisanomiset olivat olleet laajoja.

Romahduksen jälkeinen Nokia oli huomattavasti romahdusta edeltävää Nokia pienempi, mutta raikas ja uudistunut. Nokian loiston päivät ovat menneet, mutta hengissä ollaan edelleen. Rooman romahdus (Rooman tuho) ei sekään ollut täydellinen. Itä-Rooma eli Länsi-Rooman jälkeen vielä tuhat vuotta ja Rooman kirkko ja roomalainen sivistys säilyivät Euroopassa poliittisen myllerryksenkin keskellä.

Ukrainan valtio epäonnistui eilen täysin estämään Donetskin irtautumisen Ukrainasta. Donetsk liittyy tietysti Krimin tapaan Venäjään, vaikka venäläisten propaganda ehkä vielä tänään puhuu Ukrainan federaatiosta ja siitä miten Venäjä ei halua hajottaa Ukrainaa. Propagandasodassa teemat vaihtuvat. Hyödylliset idiootit - siis ne jotka uskovat kulloisenkin totuuden - säilyvät.

Ukrainan on - kuten Puolan pääministeri ilmaisi - vedettävä johonkin viiva, jonka ylittäminen johtaa totaaliseen sotaan Venäjän ja Ukrainan välillä. Heikko johto ei tähän todennäköisesti pysty ja koko valtion romahdus saattaa ollaa vain viikkojen kysymys. Romahdus ei välttämättä johda koko valtion joutumiseen venäläisen käsiin. Galitsia saattaa liittyä Puolaan tai valtion raunioille syntyy Länsi-Ukrainaan itsenäinen tai Puolan suojeluksessa oleva pikkuvaltio.

Länsi on kykenemätön puolustamaan Ukrainaa. Tai pikemmin siis haluton. Euroopan unioni on sisäisten ristiriitojensa ja kansalaistensa hedonistisen elämän heikentämä rappeutunut alue. Rappio on edennyt pitkään. Syntyvyys on alhaista, talous on rempallaan, Euroopassa on yhä laajempi Eurooppaan vihamielisesti suhtautuva islamilainen väestö. Suuri osa "kansallismielisistä" on ryhtynyt Putinin viidenneksi kolonnaksi.

Wall Street Journalin Mathew Kaminski kirjoittaa artikkelissaan The West Leaves Ukraine to Putin:

An economically feeble European Union gorges on Russian energy and dirty money while lecturing Ukraine on Western values but refusing to defend it. Asking for Washington's help against Russian attack, Kiev finds a man "chosen" in the past two presidential elections to get America out of the world's trouble spots.

Vladimir Putin sees a West made soft by money, led by weak men and women, unwilling to make sacrifices to defend their so-called ideals. In the Ukrainian crisis, the image fits. Russia's president is many things, but most of all he is resolute. He took the EU and America's measure and annexed Crimea last month at minimal cost. Ignoring Western pleas for "de-escalation," Russia this weekend invaded eastern Ukraine. Just don't look for video of T-72 tanks rolling across the borders,

Jos venäläinen saa Ukrainan helposti haltuunsa, se vahvistuu moraalisesti edelleen. Katse kääntyy seuraavaksi vaikkapa Pietarin lähialueille. Laaja venäläinen vähemmistö elää Virossa ja Latviassa ja "kaipaa" ehkä "suojelua". Suomi - Venäjään aikaisemmin autonomisena suuriruhtinaskuntana kuulunut alue - on toinen mielenkiintoinen kohde. Maat kuitenkin kuuluvat länteen paljon kiinteämmin kuin Ukraina. Viro ja Latvia jopa Natoon.

Puolan pääministeri Donald Tuskin vaatimus, että Ukrainan on vedettävä viiva, jonka yli venäläistä ei päästetä ilman lopullista taistelua, pätee myös Länteen. Onko Lännen romahdus vasta alkuvaiheessaan, vai aikooko se oikeasti pysäyttää venäläisen ennen Narvaa, Lviviä ja Lappeenrantaa. Aika näyttää.

Länsi on jo pettänyt Ukrainan niin kuin se petti vuonna 30-luvun lopussa Tshekkoslovakian. Kuinka monta maata Eurooppa ja USA antavat Venäjän nielaista ennen kuin Länsi taas ryhdistäytyy jää nähtäväksi. Ongelma on tietysti se, että siinä missä Rajamaat kärsivät barbaarien hyökkäyksistä kuten Rooman rajamaakunnat aikoinaan, Euroopan mätä ydin sen kun jatkaa rappeutunutta kyynisen hedonistin elämäänsä.

Missä Rooma, Pariisi ja Berliini, siellä rappio.

Uuden Euroopan on noustava Rajamaa-hengessä ja pysäytettävä USA:n avulla sekä Venäjä että Euroopan rappio. Rajamaa-henki on ainoa voima, joka koskaan on nostanut mitään maata kukoistukseen.

Ukrainassa on taistelun aika

Ukraina antoi Venäjän viedä Krimin taistelutta. Olen nähnyt monen suomalaisenkin ihmetelleen, miksi ukrainalaiset eivät pane hanttiin. Monet ovat jopa todenneet, että Ukrainalla ei ole edes oikeutta itsenäisyyteen, mikäli he eivät taistele alueellisen koskemattomuutensa puolesta.

Ukrainan hallitus on ollut hyvin varovainen, koska he tietävät että heidän armeijansa on hyvin heikko Venäjän armeijaan verrattuna ja armeijassa on jonkun verran sotilaita joiden lojaalisuus Ukrainan valtiota kohtaan ei ole vahva.

Tilanne on kuitenkin muuttumassa. Ukrainan presidentti Oleksandr Turtšynov on pannut joukkonsa taistelemaan Itä-Ukrainan separatisteja ja heitä tukevia Venäjältä saapuneita "turisteja" ja "lokaaleja" vastaan. Ennemmin tai myöhemmin Venäjän armeija tulee "rauhoittamaan" itse luomaansa tilannetta. Tärkeintä kuitenkin on, että Ukrainan kansa ja valtio ottaa kohtalon omiin käsiinsä ja taistelee lopulliseen tappioon (tai voittoon) asti.

Puolan pääministeri Donald Tusk totesikin: “Up till now, Ukrainians have been acting rationally, though I don’t [know] how they determined where to draw the red line before moving to a stronger reaction. However, I think that line has been crossed. The moment has come when the Ukrainian government must act decisively to show that it will not accept this kind of behavior,” 

"[I support the position of Ukrainian authorities on] treating the separatists in eastern Ukraine as terrorists.... Putin will stop where Ukraine lets him. This is why Kyiv must take matters into its own hands and decide when it will begin to fight for the territorial integrity of the country and what means it will use... Do not expect the U.S. or France to do more to defend Ukraine than Ukraine itself”

Puolan kansa on lukuisia kertoja historiansa aikana noussut kapinaan valtaapitäjiä vastaan ja hävinnyt. 1800-luvulla Preussia ja Venäjää vastaan ja 1900-luvulla Neuvostoliittoa ja Saksaa vastaan. Hävityssä taistelussa syntyi kuitenkin kansallinen kunnia, ylpeys ja kansallinen yhtenäisyys. Lopulta maa vapautui barbariasta.

Krimin luovutuksen Tusk näkee positiivisessa valossa:

Tusk also said that Ukraine’s actions in Crimea, where it did not fire a single shot, will become “a strong bargaining chip” for the Ukrainian government. “In the eyes of the international community Ukraine became a country that has done everything possible to avoid conflict”.

Koko lännen pitää puolustaa ukrainalaisia.

Venäjän puolelle asettuvat suomalaiset - ne suomalaiset jotka eivät asetu Ukrainan puolelle - ovat ihmishylkiöitä, joiden kanssa kenenkään ei pidä olla tekemisissä. Ihmiset, jotka levittelevät antautumismielialaa tai vähättelevät Venäjän uhkaa Suomea kohtaan alentaakseen suomalaisten uhkakuvia, puolustustahtoa ja kansallista yhtenäisyyttä ovat samanlaisia hylkiöitä.

Päivitys 17.54 Presidentin aloitettavaksi ilmoittama laaja operaatio terroristeja vastaan ei ole alkanut vieläkään. Vaikka Ukraina toki on ollut aktiivisempi Donetskin tapauksessa kuin Krimillä, mitään kunnon puolustustaistelua ei ole nähty.

Jos Ukraina nyt ei toteuta uhkaustaan, pian kukaan ei enää usko Ukrainan johdon puheita ja seuraavana on todennäköisesti vuorossa Harkovan valtaus. Länttä kohti vastarinta venäläisiä "turisteja" vastaan tietysti vahvistuu, mutta ei tämä nyt kovin hyvältä näytä. Jos Venäjää ei pysäytetä Ukrainassa, se jatkaa muualle.

Tietenkään nyt ei ole paras aika hakea Nato-jäsenyyttä

Kun Itä-Europassa ei ollut avointa kriisiä, Natoon liittymisestä puhuminen oli turhaa ja typerää - tai sotakiihkoilua ja naivia ryssänvihaa - koska kaikki "fiksuthan" "ymmärsivät" että Venäjä ei ole Suomelle uhka.

Nyt ne jotka puhuvat (edelleen) Naton puolesta ovat naiveja, koska kriisin aikana ei sovi puhua Natosta:

[Puolustusministeriön kansliapäällikkö] Arto Rädyn mielestä Venäjän viimeaikaisten toimien vuoksi virinnyt Nato-haikailu on ajoitettu väärin. 

”Keskustelu Nato-jäsenyyden hakemisesta kriisin aikana on naiivia. Sitä pitäisi käydä ’hyvän sään aikana’”, hän sanoi Jyväskylässä. ”Natoon haetaan jäseneksi, ja hakemus pitää hyväksyä kaikkien 28 Nato-maan parlamentissa. Ei ole mitään automaattista systeemiä, jolla Natoon pääsisi nopeasti.”

Tietenkään nyt ei ole paras aika hakea Nato-jäsenyyttä. Paras aika olisi ollut jo aikaisemmin. Silloin ei kuitenkaan haettu, koska kansan enemmistö ja poliitikot eivät halunneet jäsenyyttä, vaikka se olisi ollut mahdollista ja välttämätöntä. Syntynyt tilanne ei ole Naton kannattajien vika.

Voisivatkohan ne johtajat, jotka ovat väittäneet että Venäjä ei ole uhka, edes pyytää anteeksi sitä, että ovat levittäneet kansan keskuuteen äärimmäisen edesvastuutonta ja maanpetoksellista propagandaa.

Poliitikot puhuivat myös Nato-optiosta, eli siitä että tilanteen muuttuessa hankalaksi voidaan hakea Nato-jäsenyyttä. Nyt poliitikot toimillaan ja puheillaan osoittavat, että nämäkin aiemmat puheet olivat propagandaa ja äärimmäisen naivia toiveajattelua.

Ennen maa repee kun huora häpee. Japanissa poliitikko palauttaisi kunniansa käden käänteessä, suomettuneilla poliitikoilla ei ole kunniaa eikä ihmisarvoa.

Viron nerokkaan ulkopolitiikan keinona on ollut itsenäistymisen ajoista alkaen käyttää jokainen avoin ikkuna hyväksi heti. Taotaan, kun rauta on kuumaa. Suomessa taas odotetaan, että tilanne menee hankalaksi ja aletaan sitten syyttää olosuhteita ja muita ("Nato-haikailijoita") omasta toimettomuudesta.

On kaksi tapaa äänestää - Wahlroos äänesti jalan

Wahlroos äänesti jalan. 

Vaikka en pidä koko miehestä, ensi ajatus on, että haluaisin kiittää Nallea. Wahlroosin jalanäänestäminen on ääni, jota poliittinen eliitti ja kansa kuuntelevat. 

Tavallisen keskiluokkaisen maata pystyssä pitävänkään ihmisen ääni ei paljoa vaikuta. En kuvittele, että Wahlroosin etu on 100% minun etuni, mutta komppaan itse tapaa äänestää. Kieltämättä on itsellekin monta kertaa tullut viime kuukausina mieleen, että tekisi mieli poistua maasta turvallisuuspoltiikan takia. Onko kansan enemmmistön ja poliittisen eliitin motiivi tukea ns. sitoutumattomuutta (haavoittuvuutta) lopulta pelkkä vittumaisuus?

Työkykyisillä ja varakkailla on aina kaksi strategiaa a) rakentaa ja puhaltaa yhteen hiileen tai b) äänestää jalan. Se, kumpi on parempi strategia riippuu siitä miten muut pelaavat.

Seuraan muuten mielenkiinnolla myykö Nalle kartanonsa - kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Joensuun - jollekin putinilaiselle kaksoiskansalaiselle. Se olisi tietysti vihoviimeinen teko, mutta Suomen poliittinen eliitti on senkin mahdollisuuden luonut sallimalla a) kaksoiskansalaisuuden, b) antamalla venäläisille oikeuden ostaa Suomesta maata, c) mahdollistamalla maahanmuuton Venäjältä ja d) ylläpitämällä maataloustukia.

Romanien kansallispäivänä on aika rikkoa ennakkoluuloja?

Etelä-Suomen Sanomat kertoo romanien kansallispäivänä taas kerran poliittista ja virallista "totuutta" siitä, että

1. negatiiviset asenteet romaneja kohtaan vähenevät, kun saa todellista tietoa romaneista ja heidän kulttuuristaan, ja 

2. tietoa on helposti saatavissa

Kumpikaan väite ei käsittääkseni pidä paikkansa. Kohdan 2 osalta olen ymmärtänyt, että romaneilla on voimakas tabu olla kertomatta tietoja kulttuuristaan. Myös viranomaiset ovat pantanneet tietoja tahallaan.

Kohta 1:kin on erittäin kyseenalainen - viittaan vaikka näihin kahteen aiempaan tutkimukseeni:

1. romanien avioliittoinstituutiosta ja lesken asemasta.

2. romanien moralista.

Itse asiassa viranomaiset harjoittavat itse romaneja kohtaan outoa toimintaa, mikä rikkoo dramaattisesti perustuslakia vastaan.

Sinällään on tietysti positiivista, jos romanien tilannetta yritetään parantaa, mutta tulokset lienevät olleet erittäin heikkoja. Voi jopa kysyä, onko romanien integroitumista edes oikeasti yritetty edistää vai onko toiminta puhdasta silmänlumetta tai hyvyyden signalointia halvalla puheella (signaling using cheap talk), mikä ei käytännössä kerro mitään todellisista tavoitteista.

Todelliset tavoitteet ovat todennnököisesti itsekkäitä ja täysin epämoraalisia. Toki en kiellä, että joillain yksittäisillä kentällä toimivilla sosialivirkailijoilla voi olla rehellinen halu auttaa romaneja.

Seuraavana Donetsk ja Harkova - osa 4

Kirjoitin Sarastuksessa edellisessä kirjoituksessani:

Elämme juuri siinä suhteellisen rauhallisessa hetkessä, joka edeltää Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.

-

Mielipidemittaus on juuri kertonut, että enemmistö suomalaisista ei pidä Venäjää uhkana Suomen turvallisuudelle. Alexander Stubb on ilmaissut tyytyväisyytensä siitä, että suomalaiset ovat rationaalinen kansa, koska emme pelkää Venäjää.

-

Suomalaisille on Neuvostoliiton romahduksen jälkeen kerrottu mm. Tarja Halosen suulla, että Suomen ja Venäjän suhteet ovat nyt hyvät ja luottamukselliset. 

Tänään, kun Donetskin "kansantasavalta" on pyytänyt Venäjältä "rauhanturvajoukkoja" me suomalaiset voimme ainakin todeta:

Emme halua enää Stubbin ja Halosen kaltaisia ihmisiä johtamaan Suomea ja sen ulkopolitiikkaa. Pellejen aika politiikassa pitää olla ohi.

Heppoiset ovat Naton vastustajien perustelut

Turjalainen kirjoittaa:

jos olisimme lisäksi NATO-jäsen, jotuisimme yhdessä Baltian maiden kanssa suursodassa itänaapurin ensi iskun kohteeksi, eli sota alkaisi meiltä ja Baltiasta sillä, että Venäjä varmistaisi lähivyöhykkeensä. NATO:lla ei nykyisellään eikä näkyvissä olevassa tulevaisuudessa ole intressiä eikä resursseja sijoittaa Suomeen aktiivisia joukkoja, aluepuolustus olisi edelleen omalla vastuullamme. Saisimme vain ilmatukea, jos sitäkään riittäisi. Meille kävisi köpelösti, NATO taistelisi viimeiseen suomalaiseen ja lopulta myös NATO pommittaisi meidän teitämme, siltojamme ja satamiamme estääkseen itänaapurilta niiden käytön.

Oletetaanpa, että Turjalainen olisi oikeassa ja Nato ei puolustaisi Suomea täydellä voimalla, vaan ns. vasemmalla kädellä.

Turjalainen unohtaa kuitenkin täysin sen, että Venäjän kynnys hyökätä Nato-maahan on paljon korkeampi kuin hyökätä Naton ulkopuoliseen maahan, koska hinta laajamittaisesta sodasta olisi monikymmen- tai monisatakertainen. Vaikka Nato ei tositilanteessa lopulta puolustaisikaan Suomea tehokkaasti, riski Venäjän kannalta olisi todella suuri hyökätä Suomeen. Siksi Suomen riski joutua hyökkäykseen kohteeksi on Nato-jäsenenä minimaalinen verrattuna nykytilanteeseen. Venäjä ei ole koskaan uskaltanut hyökätä yhteenkään Nato-maahan.

Lisäksi on varsin epätodennäköistä, että Turjalainen on oikeasssa väitteessään, että Nato ei puolustaisi Suomea. Jos Nato nimittäin ei puolustaisi jäsenmaataan, koko perusta Naton toiminnalta romahtaisi. Siksi Naton on lähes pakko puolustaa jokaista jäsenmaataan, jos aikoo säilyä. Kyse ei ole siitä, että Natoa kiinnostaisi Suomen kohtalo, vaan siitä että Naton koko olemassaolo perustuu pelotevaikutukselle ja pelotevaikutus menetettäisiin jos jäsenmaata ei suojeltaisi.

Pelotevaikutuksen menettämisen riski tekee Naton jäsenmaiden puolustukseen sitoutumisesta suhteellisen uskottavan (crdeible commitment). Pelkkä puhe sen sijaan ei tietenkään takaa uskottavuutta.

Tapattakaa omat poikanne jos haluatte

78 % suomalaisista ei halua Natoon, mutta 78 % ei usko Suomen pärjäävän ilman apua.

Siis todennäköisesti noin 60% suomalaisista on sitä mieltä, että Natoon ei pidä mennä mutta armeija ei pärjää ilman apua.

Kysynkin: miksi Suomessa näiden ihmisten mielestä on armeija?

Onko ajatuksena vain, että Venäjän hyökkäyksen uhatessa viedään suomalaiset pojat rajalle ja tapatetaan ne sinne ja sitten Venäjä kuitenkin miehittää maan?

Vai onko kyse puhtaasta irrationalismista tai tyhmyydestä? Siihen viittaisi tämä: 55 % uskoo Naton auttavan vaikka ei jäseniä oltaisikaan ja 84 % uskoo EU:n puolustavan Suomea.

Vai onko kyse kusipäisyydestä?

Sanon näille ihmisille: Tapattakaa omat poikanne, jos haluatte.

Ps. Jos joku haluaa esittää kommentteja palkka-armeijan puolesta, koska asevelvollisuus on moraalisesri väärin, on väärällä blogilla.

Suomen kansallismielisten järjestöjen on tehtävä irtiotto putinilaisiin

Kuten edellisessä postauksessa tuli ilmi, Ranskan, Kreikan, Unkarin yms. kansallismieliset puolueet ovat asettuneet Venäjän puolelle Ukrainan kansaa vastaan.

Foreign Affairs-lehti kertoo, miten puolueet ovat todenneet, että Krimi kuuluu Venäjään ja miten puolueet ovat yhdessä Saksan äärivasemmistolaisten kanssa lähettäneet "tarkkailijoita" Venäjän masinoimiin vaaleihin. Ukrainan Svoboda-puolueen varapuheenjohtaja taas kertoi, että puolueet ovat ilmoittaneet, että Ukraina sortaa venäläisvähemmistöään ja Venäjällä on siksi oikeus toimiinsa Ukrainaa vastaan.

Ranskan FN-puolueen johtaja Marine Le Pen on jopa väittänyt, että Ukrainan hallituksessa on antisemiitteja natseja samaan aikaan kun LePen ja Putin tekevät yhteistyötä eittämättä antisemiittisen Kreikan Golden Dawn ja Unkarin Jobbik-puolueen kanssa ja LePenin oma isä ja FN-puolueen entinen puheenjohtaja on antisemiitti. (Enkä nyt väitä mitään siitä, onko Ukrainan hallituksessa äärioikeistolaisia tai natseja. Tuntuu vaan erittäin tympeältä nähdä natsi-kortin heiluttelua Le Peniltä.)

Suomen kansallismielisten järjestöjen on tehtävä irtiotto putinilaisiin kansallismielisiin sekä Suomessa että Euroopassa. Osa Euroopan kansallismielisistä liikkeistä on nimittäin ryhtymässä Venäjän viidenneksi kolonnaksi Eurooppaa vastaan. Tällaista kaikkien Rajamaiden edun vastaista toimintaa harjoittaviin järjestöihin ei pidä olla missään yhteydessä.

LePen ja muut Putinin ystävät ovat pettureita

Timo Hännikäinen on kääntänyt ukrainalaisia kansallsmielisiä tekstejä Sarastukseen. Hän referoi tekstejä aluksi näin:

"Semenyaka kritisoi venäläisen geopoliittisen filosofin Aleksandr Duginin näkemyksiä ja kiinnittää Ukrainan osaksi Euroopan historiallista perintöä. Hänen mukaansa tämänhetkisessä Venäjä-länsi-vastakkainasettelussa ei ole kyse ideologisesta kiistasta, vaan valtataistelusta kahden globalistisen imperiumin välillä.. Kirjoitus on oivallinen ikkuna ukrainalaisen kansallismielisyyden filosofiseen ytimeen, vaikka se saattaakin olla vaikeasti ymmärrettävä sellaiselle lukijalle, jolle vaikkapa Duginin ja Carl Schmittin ajatukset eivät ole ennestään tuttuja. ...

Kolmas kirjoitus on Ukrainan tämänhetkisessä hallituksessa vaikuttavan Svoboda-puolueen varapuheenjohtajan Oleh Pankevytšin kirje Euroopan kansallisten liikkeiden liitolle, jonka perustivat Unkarin, Ranskan, Italian, Ruotsin ja Belgian kansallismieliset puolueet yhteistyöelimekseen vuonna 2009.

Pankevytš arvostelee siinä liiton Venäjä-myönteistä kantaa Krimin tilanteeseen."

Oleh Pankevytš kirjoittaa:

Väitätte olevanne vakavasti huolissanne liberaalien voimien kasvusta itäisessä ja läntisessä Euroopassa, ja katsotte yhteistyömme niiden kanssa johtavan globalismin laajempaan leviämiseen. Samalla ette ota huomioon todellista uhkaa, jota Venäjän militarismi ja suurvaltapyrkimykset edustavat kaikille Länsi-Euroopan maille. Kaikki keskisen Euroopan maat kärsivät aikoinaan tästä uhasta, niiden kansalliset liikkeet ja kulttuurit tukahdutettiin ja niiden aktiivisimmat kansalaiset joutuivat raakojen sortotoimien ja murhien uhriksi. Voimme vain päätellä, että olette kiinnostuneempia Venäjän suurvaltapyrkimyksistä kuin omien maittenne strategisista intresseistä.

Budapestin sopimuksen mukaisesti Ukraina luopui ydinaseistaan vastineeksi Yhdysvaltain, Britannian ja Venäjän antamille turvatakauille. Hetkenä, jolloin Venäjä on räikeästi rikkonut sitoumustaan, Yhdysvaltain ja Britannian puuttuminen tilanteeseen ei ole ainoastaan rationaalista, vaan myös niiden kansainvälisten laillisten ja moraalisten sitoumusten mukaista. Niinpä Ukrainan nationalistien toimia ei motivoi niinkään halu miellyttää länttä, vaan myös luonnollinen halu noudattaa kansallisia strategisia intressejämme.

...

Olemme yllättyneitä siitä, että muodostaessanne kantaanne Ukrainan tilanteeseen ette ole käyttäneet tilaisuutta olla yhteydessä ukrainalaisiin nationalisteihin ettekä yrittäneet ymmärtää meidän näkemyksiämme ja näkökulmiamme. Yleisukrainalainen Svoboda-puolue pyrkii edelleen yhteistöhön sellaisten voimien kanssa, jotka kannattavat ajatusta vapaiden kansakuntien eurooppalaisesta perheestä ja pyrkii keskittämään ponnistuksemme tukemaan ja suojelemaan kaikkien osapuolten kansallisia intressejä.

Emotionaalisesti voi todeta:

Läntinen kansallismielisyys on suurelta osin pettänyt Ukrainan ja samalla tietysti myös Suomen ja muut Rajamaat. LePen on mustapaitainen Halonen

Analyyttisemmin asian voi sanoa monisanaisemmin:

Suomalaisella kansallismielisyydellä ei ole mitään luonnolllista yhteyttä venäläiseen kansallismielisyyteen - tai ranskalaiseen tai belgialaiseen tai ruotsalaiseen tai edes unkarilaiseen. Oikeastaan juuri päinvastoin. Vain naivi väittää, että kansallismielisyys on ideologia, joka tunnustaa jokaisen kansan oikeuden itsemääräämisoikeuteen. Ideologioista puhuminen on ylipäätään varsin naivia kun puhutaan kansallismielisyydestä / isänmaallisuudesta. Isänmaallisuus on pikemmin pragmaattinen asenne tai emootio olla omien puolella konfliktissa, missä ulkovalta tms. uhkaa kotimaata.

Suomalainen kansallismielinen joka asettuu Venäjän puolelle konflitissa Lännen/Ukrainan ja Venäjän välillä ei ymmärrä Carl Schmidtin ajattelua eikä sitä myöten tietysti mitään muutakaan. Poltiikassa ei ole kyse ideologioista vaan ystävyydestä ja vihollisuudesta. Kansallismielinen liittoutuu opportunistisesti minkä tahansa ideologian edustajien kanssa. Suomalaisen kansallismielisen luonnollinen liittolainen Venäjällä on venäläinen liberaali. On aina ollut. Oli mitä suurimmassa määrin esimerkiksi sortokauden aikana.

Ei kansallismielisyys oppportunismisssaan ole kuitenkaan mitään epärehellisyyttä. Kansallismielisyys on heimo-asenne. Olemme omiemme puolella. Mutta ei se tarkoita, että haluaisimme olla välttämättä muita vastaan. Eihän taloustieteessäkään rationaalinen aktori - vaikka onkin tavallaan itsekäs - ole automaattisesti muita vastaan. Elämä ei ole nollasumma-peliä.

Kansallismielisyys ei ole idelogia sen enempää kuin uskovaisuus.

Suomi - romahduksen merkit

Suomen talous on ollut rakennemuutoksen kourissa. Lisäksi Suomessa on merkittävä kestävyysvaje.

Suomen taloudella on nyt uusi ongelma: Venäjä.

Lännen talouspakotteiden on Suomessa ja markkinoilla ymmärretty johtavan Suomen ja Venäjän kaupan alenemiseen.  Jos/kun Venäjä valtaa Itä-Ukrainan tai todennäköisemmin koko Ukrainan, talouspakotteita lisätään ja Suomen ja Venäjän kauppa kuivuu edelleen kokoon. Venäjän talouden alamäki on vaikuttanut kauppaan jo ennen sanktioita.

Vaikutukset ovat kuitenkin paljon monisyisemmät:

1. Talouspakotteiden takia Suomi ei tavallaan ole enää lähellä mitään markkinoita. Tähän mennessä on puhuttu, että Suomi on ulkomaisille sijoituksille mielenkiintoinen, koska Helsinki on lähellä Pietaria. Tämä etu menetetään. Ulkomaiset yritykset, joilla on jo toimintaa Suomessa, saattavat vetää toimintansa pois Suomesta. Samoin suomalaiset yritykset saattavat siirtää pääkonttorinsa Suomesta.

2. Venäjän uhan alla kaikki Venäjän naapurit koetaan epästabiileiksi valtioiksi. Erityisen epästabiileiksi koetaan Natoon kuulumattomat Venäjän naapurit. Markkinoilla Suomea ei nähdä vain epäatraktiivisena sijoituskohteena vaan suorastaan riskaabelina sijoutuskohteena.

3. On olemassa tietty vaara, että Suomi joutuu vahvan painostuksen kohteeksi Venäjän taholta sen jälkeen kun Venäjä on likvidoinut Ukrainan valtion. Suomen romahdus ei silloin enää ole pelkkää taloudellista romahdusta, vaan itsenäisyyden ja sananvapauden selkeää supistumista. Lopulta Suomi saattaisi jopa ajautua kokonaan Venäjän sfääriin ja siinä tapauksessa talouspakotteiden kohteeksi.

Romahduksen luonne on sellainen, että se voi tapahtua varsin nopeastikin. Suomalaisten kriisitietoisuus tuntuu olevan varsin alhaista - kriisin tajuaminen olisi kuitenkin viisauden alku.

"Kolme neljästä suomalaisesta ei pidä Venäjää uhkana Suomen turvallisuudelle. Taloustutkimuksen Yle Uutisten toimeksiannosta tekemän kyselyn mukaan kansalaisten asenteet eivät ole juuri muuttuneet viime vuodesta. Vähiten Venäjää pelkäävät vihreiden ja vasemmistoliiiton kannattajat. 

Ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok.) kommentoi lukuja Brysselissä. – Tämähän on ihan hyvä asia. Se on osoitus siitä, että me suomalaiset ollaan ihan fiksua, rationaalista, rauhallista kansaa."

Näen asian toisin kuin Stubb.

Pahin skenaario on se, että Suomi ei enää kykene harjoittamaan edes myöntyvyyspolitiikkaa vaan hallitus ajautuu harjoittamaan jonkinlaista quislingilaista politiikkaa, joka palvelee suoraan venäläisten etua. Tämä on toki vain synkin skenaario.

No parhaassakin tapauksessa kaikkien suomalaisten taloudellisten arvojen (maa, asunnot, osakkeet) arvot tulevat laskemaan selvästi. Vaikka suomalaisilta puuttuukin ymmärrys Venäjän uhasta, markkinat reagoivat uhkiin voimakkaasti.

Nokia pysäytti romahduksensa lopettamalla puhelin busineksensä. Ilman tätä leikkausta yritys olisi tuhoutunut. Yrityksen arvo oli romahduksen jälkeen selkeästi alempi kuin ennen romahdusta, mutta lopulta romahdus saatiin pysähtymään ja on lieviä merkkejä uudesta noususta.

Jotta Suomen valtion ja kansakunnan täysi romahdus vältetäisiin, tarvitaan Suomessakin vahvoja uudistuksia.

Seuraavaksi Harkova ja Donetsk - osa 3

CNN:n mukaan Venäjä valmistelee hyökkäystä Itä-Ukrainaan todennäköisesti lähipäivinä.

Meillä ei tietenkään ole mitään takeita siitä, että Venäjän agressio rajoittuu vain venäläisenemmistöisille alueille.

Kun Venäjä valtasi Krimin, tunnelma osassa länsimaista mediaa oli, että Venäjä ottaa takaisin sen minkä Hrutshev Ukrainalle luovutti ja se oli tavallaan varsin luontevaa ja oikeutettua. "Krimi -  mutta ei varmaankaan enempää". Selitetään asioita parhain päin. Uskotaan siihen, minkä toivotaan olevan totta.

Jos Venäjä nyt hyökkää Itä-Ukrainaan ja eteneminen alkaa, muutama päivä oletetaan että pian he pysähtyvät. Mutta jos Ukrainan hallitus pakenee Kiovasta, tajutaan todellisuus. Sitten aletaan selitellä sitä, että Ukraina nyt kuitenkin on tavallaan osa Venäjää.

Suomella nyt ei ainakaan ole hätää. Ei syytä liittyä Natoon.

Naisten johtamat valtiot?

Naisten johtamat yritykset pärjäävät selvästi huonommin kuten jonkin aikaa sitten julkaistu ruotsalainen tutkimus osoitti. Spekuloin alla hiukan ja annan ajtuksen siis virrata.

Uskon itse, että suurin syy on se, että naisjohtajat eivät kykene varautumaan muutokseen senkään vertaa kuin miehet. Naiset luottavat usein siihen, että maailma jatkuu samanlaisena ja lehdistä luetut tai koulussa kuullut premissit pätevät. Tai pätevät siihen saakka kun on käyty taas joku uusi kurssi tai koulu. Kun nainen haluaa oppia jotain hän menee aina kouluun tai kurssille saadakseen kaaadettua itseensä tietoa ja saadakseen tittelin. Nainen on siis siinä mielessä epäitsenäinen tai hierarkiauskoinen.

Suomalaisia naisia on paljon Suomen valtion johdossa - ulkopolitiikan johdossa oli pitkään nainen. Turvallisuuspolitiikan ja ulkopolitiikan voi nyt todeta epäonnistuneen dramaattisesti. Syynä on käsittääkseni kykenemättömyys erottaa omia toiveita ("Venäjä on muuttunut") todellisuudesta.

No suomalaiset miehet ovat toki sössineet taas Nokian. Samanlainen kykenemättömyys ymmärtää ympäristöä oli tyypillistä Vanhan Nokian viimeiselle vaiheellekin. Mutta suomalaiset miehet ovat myös luoneet lukuisia toimivia yrityksiä.

Toki on myös todettava, että Suomessa olisi ollut fuksujakin naisia presidenteiksi. (Olen itsekin äänestänyt kolme kertaa naista presidentiksi.) Nämä vaan eivät ole päässeet maan korkeimpaan johtoon. Hävettää suomalaisten naisten puolesta, että kun nainen ensi kertaa valitaan presidentiksi, se on sitten tuollainen.

Älä tankkaa Teboililla

Suomi ei ole erityinen

Tuomioja väitti eilen, että Venäjän kansan enemmistö ei halua sotaa Ukrainan kanssa. Luotan vilpittömästi siihen, että Tuomioja puhuu sitä mitä hän toivoo että on totta. Venäjä on osoittanut, että kansa saadaan helposti sotakiihkon valtaan.

Suomalaiset on ylipäätään vallalla mm. Halosen viljelemä ajatus että "Suomen ja Venäjän suhteet ovat hyvät ja ERITYISET". Suomi on toki siinä mielessä erityinen kuin väkivaltaisen aviomiehen vaimo on ERITYINEN aviomiehelle. Suomessa uskotaan, että Suomella ja Venäjällä on hyvät suhteet mutta Virolla ja Venäjällä ei. Tosiasia on, että Viron on kuin väkivaltaisen aviomiehen ENTINEN vaimo joka on päässyt miehestään eroon.

Suomessa uskotaan, että mitä tapahtuu Ukrainassa johtuu siitä, että Ukrainassa on suuri venäläinen vähemmistö ja Suomen tilanne on TÄYSIN ERILAINEN koska Suomi ei kuulunut Neuvostoliittoon. Georgiassa oli 1,6%:n venäläisvähemmistö ja sinnekin Venäjä hyökkäsi. Suomi kuului Venäjän keisarikuntaan.

Suomi ei ole ERITYINEN. Ei kovin erityinen ainakaan. Jokainen maa on tietysti jollain lailla erityinen, mutta vain narsisti uskoo todella omaan erityisyyteensä. Tosiasiat ovat seuraavat:

Suomi on Natoon kuulumaton Venäjän naapurimaa, joka on kuulunut historiallisesti pitkän aikaa Venäjään. Suomi kuuluu tosin EU:hun mutta EU ei tarjoa mitään turvatakuita. Maassa on merkittävä venäläinen vähemmistö. Maan politiikassa on pitkä myöntyyspolitiikan perinne Venäjää kohtaan, jonka tehokkutteen uskotaan lähes sokeasti.  

Muuta Suomesta ei nyt tarvitse asioiden ymmärtämiseksi tältä osin tietää.

Venäjän ultimaattumi: Ukrainan perustuslakia muutettava

Venäjä vaatii Ukrainan perustuslakia muutettavaksi. 

Venäjä vaatii, että alueille on annettava laaja autonomia. Ukraina tulkitsee vaatimuksen ultimaattumiksi:

Ukraine on Monday dismissed as "absolutely unacceptable" a Russian proposal to dispatch a "support group" to mediate in the crisis there and seek changes to the Ukrainian constitution.

"The statement of the Russian Foreign Ministry looks like an ultimatum," Ukrainian Foreign Ministry spokesman Yevhen Perebynis told the Interfax Ukraine news agency. "The position as set out is absolutely unacceptable for the Ukrainian side."

The Russian proposal, set out by the Foreign Ministry in Moscow, called for the creation of an international support group to mediate in the crisis.

The proposal also said the group should urge Ukraine to adopt a new constitution setting out broad powers for the country's regions and require Ukraine to uphold military and political neutrality.

Ruotsin entinen ulkoministeri Carl Bildt tulkitsee samaisen ultimaattumin näin:

Latest Russia proposal on Ukraine smells somewhat like dream of repetition of February 1945 deals on fate of Poland.

Tällä Bildt viittaa Jaltan konferenssiin, joka oli eräänlainen kansainvälinen "tukiryhmä", jonka avulla Putinin esikuva Josif Stalin onnistui saamaan Puolan hallintaansa. USA ja Iso Britannia pettivät Puolan pakolaishallituksen, jonka joukot osallistuivat koko toisen maailmansodan ajan muiden liittoutuneiden rinnalla Hitleriä vastaan mm. Normandian maihinnousussa ja Italian valtauksessa.

Ovatko länsivallat tällä kertaa valmiita pettämään Ukrainan?

Tehdään irtiotto "ryssänmorsiamista"

Mm. Soinivaaralle tuntuu tulleen yllätyksenä, että perussuomalaiset - mm. Halla-aho loistavana poikkeuksena - pikemmin myötäilevät vanhakantaista myöntyvyyssuuntaa kuin kannattavat perinteistä kansallismielistä rautaa rajalle -linjaa.

Itse olen todennut, että perussuomalaisissa on ainakin jonkun verran ihmisiä jotka EU-vihassaan ovat menettäneet suhteellisuudentajunsa ja ryhtyneet suoranaisiksi Venäjän Morsiamiksi. Lisäksi Putinin homokielteisyyttä ja muuta "perhearvojen ajamista" on joitteinkin suomalaisten konservatiivien silmissä tulkittu niin, että Putinin Venäjä on suomalaistenkin traditionalistien, kansallismielisten ja konservatiivien luonteva liittolainen.

Ilmiö on laajempi. Itävallan ja Ranskan äärioikeistolaiset puolueet ovat lähettäneet "tarkkailijoita" Krimin vaaleihin Putinin pyynnöstä, ymmärtävät Venäjän toimia ja veljeilevät muutenkin Euroopan vihollisen kanssa. Uusi äärioikeisto on "kansallismielistä" siis samassa mielessä kuin Norjan Nasjonal Samling aikoinaan myydessään Norjan Saksalle.

Tottakai itsekin koen tiettyä ymmärtämistä dostojevskilaista venäläistä konservatismia kohtaan. Mutta koska tajuan, että Venäjä on Suomelle uhka riippumatta siitä onko vallassa punaiset tai valkoiset, en tietenkään näe venäläistä konservatismia minään suomalaisen konservatismin liittolaisena. Kyse ei ole idelogioista vaan kansoista ja turvallisuuspoliittisista strategioista. Venäläinen kansallismielisyys on suomalaiselle kansallismieliselle uhka (vihollinen). Piste. Venäläinen liberalismi ei ole suomalaisen kansallismielisen vihollinen. Piste. Näin oli 100 vuotta sitten sortokauden aikana ja näin on nyt.

Ei kansallismielisyys ole edes oikeastaan varsinaisesti mikään aate vaan se on omien puolella olemista tiettyyn rajaan saakka. Symbolisesti määriteltyä yhteisöllisyyttä, missä symboli on kieli tai yhteinen historia. Tällaisena hetkenä asian ymmärtää kirkkaimmin.

Tottakai suhtaudun periaatteessa sympatisoiden muihinkin symbolisesti määriteltyihin yhteisöihin kuin omaan kansaani samalla lailla kuin suhtaudun peraattessa sympatisoiden muihin perheisiin. Mutta jos nämä yhteisöt alkavat uhata minua, sympatia loppuu siihen.

"Valtavalla tohinalla yritetään saada aikaan jotain"

Timo Soini väitti eilen eduskunnan Nato- ja Ukraina-keskustelussa, että Naton kannattajat yrittävät saada kauhealla tohinalla aikaan jotain. Siis Nato-jäsenyyttä. Ihmettelen kyllä tohinaa hiukan minäkin.

On ollut vuosia selvää, että Venäjä on aggressiivinen valtio, joka uhkaa naapureittensa suvereniteettia ja pyrkii rakentamaan uutta imperiumia mm. energia-asetta ja myös suoraa sotilaallista toimintaa käyttäen. Ukrainan tapahtumissa ei voi olla poliitikoille - paitsi ehkä joillekin naiveille nuorille kansanedustajille - mitään yllättävää. Joka muuta väittää, valehtelee.

Venäjän politiikka on (mieli)vallankäyttöä, naapureiden nöyryyttämistä ja uhkailua, sisäpoliittisten pisteiden kalastelua ulkopolitiikkaa hyväksi käyttäen ja kansainvälisen oikeuden periaatteiden hylkäämistä. Ei Suomen ja Venäjän suhteet voi perustua molemminpuoliseen kunnioitukseen ja yhteistyöhän niin kuin ei voi alkoholistin ja hänen vaimonsa. Suomen on hakeuduttava kaltaistensa sivistysmaiden joukkoon ja hankittava Naton turvatakuut.

Suomen paikka on Natossa.

Pertti Salolainen vaati eilen Nato-jäsenyyttä, mutta vasta kun on poutasää. Tällaiseen olisi ollut aikaa Suomella vaikka kuinka paljon. Tämän lausunnon jälkeen voi olla varma, että Venäjä ei mitään poutasäätä meille enää anna ennen kuin Putinin juntta on kaatunut ja Venäjän kansa on päättänyt ryhtyä sivistysmaaksi.

Mitään poutasäätä ei pidä minusta odottaa.

Lisäys kello 8.15:

Ylen toimittaja Matti H. Virtanen linkkasi seuraavan Kokoomuksen kannanottoon vuodelta 2006:

"Kokoomuksen mielestä tulevaisuudessa jäsenyys Natossa vahvistaisi Suomen turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa." 

Tässä  on siis kyse ns. Nato-optiosta:

Nato-optio on Suomen turvallisuuspolitiikkaan liittyvä puolustuspolitiikan termi, millä tarkoitetaan sitä, että Suomi ei välittömästi hae sotilasliitto NATO:n jäsenyyttä, mutta pitää avoinna mahdollisuuden hakea jäsenyyttä, mikäli olosuhteet muuttuvat. (Wikipedia)

Toisin sanoen:

Jos olosuhteet muuttuvat huonommiksi, haetaan Nato-jäsenyyttä.

Nyt kun tilanne on muuttunut huonommaksi, todetaan:

Haetaan Nato-jäsenyyttä kun tilanne muuttuu paremmaksi.

Euroopan dekadenssi on Venäjän etu

On ollut hämmentävää viimeiset 20 vuotta kuunnella puhetta, että Venäjä ei ole enää riski Euroopalle. Että Nato-jäsenyydelle ei ole mitään tarvetta.

On ollut hämmentävää kunnella, miten me vanhempi sukupolvi olemme olleet "ennakkoluuloisia" Venäjää kohtaan. Tai eivät kaikki tietysti ole olleet "ennakkoluuloisia" Venäjää kohtaan. Suuren kansan suosion aikoinaan saanut Tarja Halonen on antanut kansan ymmärtää, että Venäjä ei ole enää uhka Suomelle.

Asenteet alkavat kuitenkin onneksi muuttua. 80-luvulla syntynyt toimittaja Jussi Pullinen kirjoittaa HS:ssä:

Ei ole miellyttävä tunne tajuta kasvaneensa aikuiseksi maailmanpoliittisessa pumpulissa. Me 80-luvulla ja sen jälkeen syntyneet emme koskaan ehtineet kunnolla pelätä ydinsotaa. Vähän vanhempia peloteltiin Mad Max -tulevaisuudella, jossa K-kauppojen raunioissa kylän miehet taistelevat säilykelihasta metsästyshaulikoilla. 

 Ei meitä: 90-luvulla ydinaseita lähinnä purettiin, suunnattiin suurkaupunkien sijasta merelle ja yritettiin unohtaa koko nolo kauhun tasapaino. Meille rajantakainen suurkaupunki ei koskaan ollut uhkien Leningrad vaan Pietari, hyvien juhlien ja nousevan luovan luokan eurooppalainen kaupunki.

... Ukrainan kriisi on muuttanut kaiken tämän. Presidentti Vladimir Putinin ajama Krimin venäläismiehitys on vanhan ajan suurvaltapolitiikkaa puhtaimmillaan: Kansainvälisissä lehdissä puhutaan taas avoimesti etupiireistä, suurvaltojen geopoliittisista strategioista ja rajojen piirtämisestä uusiksi.

Tätä puhetta 80-luvun jälkeen syntyneet eivät juuri ole kuulleet.

Olen viime aikoina lukenut Christopher Clarkin viime keväänä ilmestynyttä ensimmäisen maailmansodan historiaa. Sleepwalkers-kirjassa Clark kuvaa kuukausi kuukaudelta ja lopulta minuutti minuutilta, kuinka oman aikansa suurvallat liukuivat suursotaan.

Etupiirikilpailu, salamurhia suunnitelleiden radikaalien terroristiverkostot ja hiipuvien ja nousevien suurvaltojen jännitteet loivat sopan, jonka keskellä sotaan kuljettiin vääjäämättä kuin unessa. Kirjaa lukiessa on karmivaa huomata, kuinka samat ainekset sopassa taas pyörivät.
Internetin ja globaalin talouden sukupolville maailmanpolitiikka ei ole Irakin ja Afganistanin katastrofeista huolimatta ollut kylmää reaalipolitiikkaa, vaan monimutkaista erilaisten idealismien taistelua.

Vladimir Putin on onnistunut hälventämään tämän harhakuvan: Juuri nyt näyttää uhkaavasti siltä, että meidän Eurooppamme on taas ajautumassa aikaan, jossa rajoja siirrellään kylmän viileän valtapelin varjolla.

Pumpuli on poissa, mutta toivottavasti me emme ole unessa.

Jos minun sukupolveni (ja varsinkin hiukan vielä vanhemmat suuret ikäluokat) ovat eläneet taloudellisessa pumpulissa, nuorempi sukupolvi on elänyt turvallisuuspoliittisessa pumpulissa.

Sofi Oksanen on todennut, että on riski että ei vain Suomi palaa suomettumisen aikaan vaan myös Eurooppa suomettuu. Putinin päämääränä ei ole sota vaan saada eurooppalaiset poliitikot pelottelulla ja taloudellisilla insentiiveillä taipumaan harjoittamaan Venäjän edun mukaista politiikkaa.

Puolan pääministeri Donald Tusk onkin jo lausunut, että Saksan riippuvuus Venäjän kaasusta on riski koko Euroopan turvallisuudelle. Komsomolkaya Pravda runoili saksalaisten ja muiden eurooppalaisten kaasuriippuvuudelle jo vuonna 2007:

"Ne kaasukuutiosta äitinsä myyvät."

New York Timesin kolmunisti Ben Yudah väittää, että Lontoon finanssikeskuksesta on tullut korruptoitunut Venäjän oligarkien rahanpesu-piste. Venäjän korruptio ja venäläinen raha on tehnyt britti-pankkiireista heistäkin eräänlaisia oligarkkeja. Brittipankkiirit elelevät mukavasti oligarkien varastamilla rahoilla hyötyen lisäksi Britannian halvoista työvoimakustannuksista, jotka perustuvat valtavien maahanmuuttajajoukkojen pitämiseen alhaisella palkalla.

England’s establishment is not what it was; the old imperial elite has become crude and mercenary. On Monday, a British civil servant was photographed arriving in Downing Street for a national security council meeting with an open document in his hand. We could read for ourselves lines from a confidential report on how Prime Minister David Cameron’s government should respond to the Crimea crisis. It recommended that Britain should “not support, for now, trade sanctions,” nor should it “close London’s financial center to Russians.”

...The White House has imposed visa restrictions on some Russian officials, and President Obama has issued an executive order enabling further sanctions. But Britain has already undermined any unified action by putting profit first. Englantilaisilla ja saksalaisilla äitinsä myyjillä on tarve estää USA:n ja Puolan ajamat Venäjä-pakotteet.

Britain is ready to betray the United States to protect the City of London’s hold on dirty Russian 
money. And forget about Ukraine.

Britain, open for business, no longer has a “mission.” Any moralizing remnant of the British Empire is gone; it has turned back to the pirate England of Sir Walter Raleigh. Britain’s ruling class has decayed to the point where its first priority is protecting its cut of Russian money — even as Russian armored personnel carriers rumble around the streets of Sevastopol. But the establishment understands that, in the 21st century, what matters are banks, not tanks.

No aika näyttää miten tässä käy. Ukrainan tapahtumat eivät puolustusministeri Carl Haglundin mukaan lyhyellä tähtäimellä ole uhka edes Suomelle. Olen samaa mieltä. Ei lyhyellä tähtäimellä. Mutta keskipitkällä tähtäimellä kylmän sodan uusi alkaminen on Suomelle ja muulle Itä-Euroopalle myös turvallisuusongelma.

Saksan ydinvoimapäätös oli sekä ekologisesti, taloudellisesti että turvallisuuspoliittisesti katastrofi. No kaukana Venäjän rajasta elelevien ranskalaisten, saksalaisten ja brittien on helppo olla dekadentteja. Ei Venäjä heitä suoranaisesti uhkaa. Euroopan toivo onkin ehkä Venäjää paremmin ymmärtävissä entisen itäblokin maissa. Toisaalta niistäkin nuoriso muuttaa lännemmäksi ja maat tyhjenevät.

Eurooppa on uusi Rooma. Mutta kuten Roomakin ennen lopullista romahdustaan, Eurooppakin voi vielä nousta kerran voimiinsa. Se ei ehkä saavuta 1900-luvun alun Kauniin Ajan vireyttä, mutta kuitenkin jotain. Eurooppalaisen ihmisen pitäisi olla vähemmän kuluttaja ja hedonisti - enemmän sivistynyt ihminen ja sotilas.

Suomi ajautumassa lännen ja Venäjän väliselle harmaalle vyöhykkeelle

Entinen nuorsuomalaisten kansanedustaja Jukka Tarkka analysoi Suomen turvallisuuspolitiikka vuonna 2008 tavalla, joka tällä hetkellä näyttäytyy varsin tarkkanäköisenä:

"Suomen turvallisuuspolitiikkaa 15 vuotta hoitaneen sosiaalidemokraattisen kvartetin suoritus kuuluu historiamme surkeimpiin. Kansakunta kärsii vielä pitkään heidän älyllisestä avuttomuudestaan", Tarkka kirjoittaa.

Tarkan mukaan Yhdysvaltain, Venäjän ja EU:ssa olevien suurten Nato-maiden linjaukset saattavat johtaa sopimukseen, jossa Venäjää rauhoitellaan siten, että Nato lupaa olla laajentumatta itään.

Tarkan mukaan tämä johtaisi tilanteeseen, jossa Suomea ei hyväksyttäisi järjestön jäseneksi, vaikka se haluaisikin. "Siinä sivussa suurvallat tulisivat sopineeksi Suomenkin paikasta Euroopassa kysymättä meiltä mitään, ja Yhdysvaltain sitä edes tarkoittamatta. Olisimme taas suurvaltojen välisellä harmaalla vyöhykkeellä", Tarkka arvioi.

.... Venäjän kanssa Suomen liikkumatilasta kauppaa käyvä osapuoli ei tosin ollut niinkään Yhdysvallat, vaan Naton suuret eurooppalaiset jäsenet.

"Ne vastustavat niin jyrkästi Yhdysvaltain haluamaa Ukrainan ja Georgian Nato-jäsenyyttä, että siinä sivussa uhkaa sulkeutua myös Suomen Nato-optio. Entisten neuvostotasavaltojen jäsenyyden viivytys johtuu pääasiassa isojen unionimaiden haluttomuudesta ärsyttää Venäjää", Tarkka pohtii.

Hän arvioi, että koska myös Suomen Nato-jäsenyys ärsyttäisi Venäjää, voi Suomi joutua vaihtorahaksi kaupanteossa, jonka kanssa meillä ei ole mitään tekemistä. 

"Eihän se olisi sen kummempi tapaus kuin oli Tilsitin sopimus Napoleonin ja Aleksanteri I:n välillä 1807 tai Hitlerin ja Stalinin pakti 1939. Kummassakaan kaupassa ei tarkoitettu nimenomaan Suomelle varsinaisesti yhtään mitään. Sille vaan kävin niin kuin kävi", Tarkka arvioi

Tarkan analyysin jälkeen Saksan ydinvoimapäätös vahvisti Saksan riippuvuutta venäläisestä energian tuonnista ja lisäsi samalla sen haluttomuutta ärsyttää Venäjää,

Kainuun Sanomien pääkirjoitus kommentoi tämän hetkistä tilannetta:

Ukrainan kriisin pitäisi herättää myös suomalaiset ruususen unesta. Useimmille suomalaisille parin lentotunnin päässä tapahtuva kumous seurauksineen näyttää olevan vain näytelmä, jolla ei ole mitään suoranaista vaikutusta meille. 

Reaktiona Ukrainan levottomuuksiin Venäjän presidentti määräsi laajat sotaharjoitukset koko läntisellä puolustusalueella, joka ulottuu Kuolasta Krimille. Puolustusalueen rajauskin paljastaa, että Moskovasta Suomea katsotaan samalla tavoin kuin Ukrainaa. Tavallaan tähän on olemassa historialliset perusteensakin. Niin Suomi kuin läntisen Ukrainan, Galitsian, joukot taistelivat toisessa maailmansodassa Saksan kumppanina. 

Moskovan geopoliittinen ajattelu tuli meille tutuksi jo Molotovin ja Ribbentropin tehdessä sopimuksen elokuussa 1939. Tuossa sopimuksessa Hitlerin Saksa ja Stalinin Venäjä jakoivat tunnetusti etupiirinsä Jäämereltä Mustallemerelle.  Huolestuttavampaa on se, jos Washingtonissa, Lontoossa ja Berliinissä asenne on peilikuvana sama. 

Tällaisesta ajattelutavasta antoi muistutuksen Yhdysvaltain presidentin Jimmy Carterin entinen neuvonantaja Zbigniew Brzezinski, joka Financial Timesiin (24.2.) kirjoittamassaan artikkelissa tarjosi Ukrainalle Suomea esimerkiksi. 

Brzezinski näki Suomen jonkinlaisen välivyöhykkeen maana. ... Brzezinski jättäisi Suomen lopullisesti omaan välitilaansa myös turvallisuuspoliittisesti. 

Ukrainan nykyhallintoa tukeva ryhmä ampumisten takana?

On siis esitetty hypoteesi, että Maidenin ampumiset ovat jonkun nykyhallinnon takana olevana ryhmän suorittama. Kyseessä olisi melko likainen peli. Jonkinlaiset Mainilan laukaukset siis.

Päivitys 20.15: Viron ulkoministerin lähde kiistää väitteen.

"Suojelua" tarjolla myös suomalaisille

Kirjoitin aiemmin:

Venäjä on jakanut passeja etnisille venäläisille synnyttääkseen kaksoiskansalaisuutta. Tämä antaa Venäjälle mahdollisuuden "suojella" kansalaisiaan Krimillä ja käyttää suojelua hyväkseen Krimin valtauksen perusteluna.

Toimittaja ja näyttelijä Ville Haapasalo kertoi Ylen ohjelmassa jonkin aikaa sitten, miten Venäjä jakoi passeja Georgian rajaseudulla etnisille vähemmistöille ja käytti tätä myöhemmin hyväkseen perustellessaan hyökkäystä Georgiaan.
Venäjän ystävä, professori Timo Vihavainen on hänkin todennut, että venäläinen kaksoiskansalaisuus on ongelma Suomen turvallisuudelle.

Nyt Venäjä ilmoittaa, että Neuvostoliiton ja Venäjän keisarikunnan entisten alueiden kansalaiset voivat hakea Venäjän kansalaisuutta:

Venäjän hallitus on valmistellut Venäjän kansalaisuuden saamista helpottavan lakiesityksen. 

Lakiesityksen mukaan Venäjän kansalaisuuden voivat saada kaikki entisen Venäjän imperiumin tai Neuvostoliiton alueilla asuvat ihmiset.

Venäjän kansallisuuden voisivat saada näin myös Suomessa asuvat, koska Suomi oli osa Venäjän imperiumia ennen itsenäistymistään vuonna 1917. 

"Kenen vuoro seuraavaksi?"

Tilanne Ukrainassa on hieman rauhoittunut ja Putin pehmensi puheitaan Ukrainan suhteen. Hyökkäys ei Putinin mukaan välttämättä edes ole tarpeellinen. Voi toki kysyä, mitä puhetta tämä on, koska vastahan venäläiset sotilaat ovat miehittäneet Krimin. Putinin tämänhetkinen virallinen versio on, että Krimillä ei ole venäläisiä sotilaita.

Tiettyjä merkkejä on tällä hetkellä ilmassa, että Venäjä ei ehkä liitä mitään alueita muodollisesti itseensä, vaan Krim julistautuu itsenäiseksi samaan tapaan kuin Abhaasia, Etelä-Ossetia ja Transnistria. (Esimerkiksiksi Transnistrian itsenäisyyden on tunnustanut vain kolme YK:n ulkopuolista "valtiota" - Etelä-Ossetia, Abhaasia ja Vuoristo-Karabah.) Venäläinen historian kirjoitus tulee ehkä selittämään, että mitään venäläistä invaasiota maahan ei tapahtunutkaan.

Baltiassa kysytään, mikä maa on seuraava. Virossa on venäläisväestöä yhtä paljon ja Latviassa enemmän kuin Ukrainassa. Toisaalta Viro ja Latvia kuuluvat Natoon. Siinä mielessä pelko on pienempää kuin olisi muuten.

"Me pelkäämme", sanoo politiikan tutkija Ivars Ijaks Latvian yliopistosta. 

Länttä syytetään passiivisuudesta, joka mahdollistaa Venäjän toimet. 

"Emme ole pettyneitä Venäjään, sillä tunnemme sen. Olemme pettyneitä EU:hun, jonka lausunnot eivät ole tilanteen tasalla", sanoi Ijaks tiistaina. 

Latvian entinen presidentti Vaira Vike-Freiberga sanoi latvialaisille tiedotusvälineille sunnuntai-iltana: 

"Kehkeytyy tilanne, jossa Venäjä voi tehdä mitä vain, missä vain, ja me vain levittelemme käsiämme." "Niin kauan kun se ei tule suoraan omalle ovelle – anteeksi, me vain katsomme. Minusta on todella vastenmielistä katsoa koko muun maailman lammasmaista reaktiota".

En itsekään ole ollut pettynyt Venäjään, koska se on alati muuttumaton ja länttä uhkaava, vaan olen ollut niin sanotun kylmän sodan loppumisen jälkeen pettynyt suomalaisten poliitikkojen kykenemättömyyteen nähdä Venäjän uhkaa sellaisena kuin se on.

Baltiassakin on omat Bäckmanninsa ja Halosensa.

Venäläisten tukema Tallinnan pormestari ja keskustapuolueen puheenjohtaja Edgar Savisaar nimitti alkuviikosta Ukrainan nykyhallintoa laittomaksi, kyvyttömäksi ja "mailamiesten" sanelemaksi. 

Toki legalistisesta perinteestä voi väittää, että Ukrainan hallinto ei ole demokraattinen. Kansankokonaisuus ei edusta legalistista tai demokraattista perinnettä vaan lojalistista. Lännen on pysyttävä lännen rajamaiden rinnalla Venäjää vastaan. Uhkaan ja voimaan on vastattava uhalla ja voimalla eikä naisellisella periaatteista puhumisella. Suurin uhka Venäjälle on kauppasuhteiden tyrehtyminen länteen ja sen uhan Putin ymmärtää. Venäjän kauppavaihto kohdistuu yli nelikymmenprosenttisesti EU:hun. Kauppa Kiinaan on vain 10% luokkaa.

Ex-presidentti Tarja Halonen puhuu tänä aamuna TV:ssä. Historia osoittaa, että hänen puheilleen ei kannata panna painoa. Venäjän uhka Suomea kohtaan ei ole väistynyt.

Suomen Kuvalehti kirjoitti pääkirjoituksessaan muutama vuosi sitten Suomen Nato-jäsenyydestä:

Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä ja presidentti heijastelee sitä. Ja toisinpäin: presidentin kannan takia kansa on varuillaan. Historia osoittaa, oliko Halonen se presidentti, jonka aikana pää pantiin pensaaseen kohtalokkain seurauksin, vaikka tosi-asiat olivat ilmeiset. Panokset ovat siis kovat.

Nyt kaipaisi sen sijaan samankaltaisia isänmaallista puheenvuoroa Pekka Haavistolta, mitä saimme juuri kuulla Jussi Halla-aholta. Luotan Haavistoon siinä mielessä, että hänellä on suhteellisen realistinen kuva maailman konflikteista ja häntä arvostetaan laajasti. Turvallisuuspolitiikan järkeistämisen taakse tarvitaan vahvoja nuoria tulevaisuuden poliitikkoja.

Seuraavaksi Harkova ja Donetsk - osa 2

Nyt kun Krimin operaatio on pitkälti toteutettu, Janukovitsh on pyytänyt Venäjää hyökkäämään Ukrainaan laajemmalla rintamalla:

Ousted Ukrainian President Viktor Yanukovych asked Russia to send troops across the border to protect civilians, Moscow's UN envoy has claimed. Vitaly Churkin told a Security Council meeting Mr Yanukovych wrote to Russian President Vladimir Putin on Saturday.

Toistan ennustukseni:

Jos Putin valtaa koko Ukrainan, Suomessa leviää melko pian "realistinen" käsitys että Ukraina "kuuluukin" Venäjään. Ukrainan asema on siksi täydellisen erilainen kuin Suomen tilanne. Suomalaisten kyky pettää itseään on aivan uskomaton.

Kommentoin Halla-ahon puheenvuoroa

Haluan vielä kommentoida eilistä Halla-ahon puheenvuoroa lyhyesti. Halla-aho sanoi siinä kaiken oleellisen rohkeasti:

1. Venäläisvähemmistö on turvallisuusriski kaikkialla Venäjän naapurimaissa. Ei siksi, että nämä venäjänkieliset ihmiset itsessään välttämättä haluaisivat uhata niiden maiden suvereniteettia, missä he asuvat. Vaan siksi, että Venäjä on varannut itselleen oikeuden "suojella" näitä vähemmistöjään. Tämä "suojelu" voi tarkoittaa aseellista hyökkäämistä naapurimaan kimppuun.

Samoin tulee muistaa, että venäläiset ovat Suomen suurin ja nopeimmin kasvava vähemmistö. Suomeen on siis Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen syntynyt merkittäviä "venäläisiä intressejä" ja suuri "venäjän kielen puhujien" joukko, jotka Venäjä voi omaksumansa doktriinin puitteissa ottaa "suojelukseensa". 

Erikseen on korostettava, että Venäjä voi käyttää rajojensa ulkopuolella asuvia venäläisvähemmistöjä ulkopolitiikkansa pelinappuloina täysin riippumatta siitä, haluavatko ne itse Venäjän federaation "suojelua" vai eivät. 

Venäjän ulkopolitiikka on muuttunut yhä aggressiivisemmaksi, ja se on osoittanut valmiutensa uhkaavan retoriikan ohella suoranaiseen sotilaalliseen toimintaan vuonna 2008 Georgiassa ja nyt Ukrainassa.

2. Suomessa on oltu haluttomia käymään asiallista keskustelua Nato-jäsenyydestä ja kansallisen puolustuksen laadusta tilanteessa, missä Venäjän ulkopolitiikan aggressiivisuus on voimakkaassa nousussa.

Samalla, kun Venäjän ulkopolitiikka on muuttunut yhä aggressiivisemmaksi, ja se on osoittanut valmiutensa uhkaavan retoriikan ohella suoranaiseen sotilaalliseen toimintaan vuonna 2008 Georgiassa ja nyt Ukrainassa, Suomi on paitsi ilmaissut haluttomuutensa käydä todellista keskustelua Nato-jäsenyydestä myös ajanut alas kansallista puolustustaan supistamalla reserviä, luopumalla maamiinoista, hävittämällä kalustoaan ja käytännössä lopettamalla kertausharjoitukset.

Johtopäätös

Kun sodan jälkeen Suomi oli monella tapaa Neuvostoliiton armoilla, presidentti Juho Kusti Paasikivi selitti kansalle ja muille poliitikoille, että ulkopolitiikan suunnan on nyt selkeästi muututtava. Paasikivi ei välittänyt omasta suosiostaan ja siitä pidettiinkö hänestä, vaan ajoi henkisesti rankkoja muutoksia Suomen ulkopolitiikkaan. Nyt tarvittaisiin vastaavanlaista valtiomiestä, joka ajaisi Suomen turvallisuus- ja maahanmuuttopolitiikaa suuntaan, mikä olisi Suomen edun mukaista.

Ottamatta nyt kantaa siihen, onko Halla-ahosta tulossa suuri valtiomies, hänen puheenvuorossaan oli aineksia valtiomiesmäiselle ajattelulle ja toiminnalle. Otetaan nyt Jussin puheenvuorosta vaari.
Kaipaisi myös sitä, että ainakin vihreistä Pekka Haavisto ottaisi vastaavasti kantaa asiaan, koska häneen luotetaan laajasti yli puoluerajojen. Nyt tarvitaan kansallista yhteistyötä.

Hienoa, Jussi Halla-aho

Kansanedustaja Jussi Halla-aho jätti tällaisen kysymyksen tänään eduskunnnassa. Boldaukset ovat minun ja haluan erityisesti painottaa niitä:

Eduskunnan puhemiehelle

Venäjän federaatio suorittaa parhaillaan Ukrainan alueella sotilasoperaatioita, jotka loukkaavat Ukrainan suvereniteettia ja kansainvälistä oikeutta sekä rikkovat lupauksia, jotka Venäjä antoi vuonna 1994 Ukrainan luopuessa sen alueelle Neuvostoliiton hajotessa jääneistä ydinaseista.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on kriisin aikana toistanut sen linjauksen, että Venäjä varaa itselleen oikeuden "suojella venäläisiä intressejä ja venäjän kielen puhujia" myös Venäjän rajojen ulkopuolella. Koska Ukrainassa asuvien venäläisten asemassa ei ole tapahtunut muutosta, "intresseillä" viitataan mitä ilmeisimmin Venäjälle mieluisan presidentin syrjäyttämiseen.

Suomi voi tehdä varsin vähän Venäjän aggressiivisten toimien suhteen Ukrainassa. Huomiota on kuitenkin syytä kiinnittää siihen, että Venäjän kansalaiset ja venäläiset oikeushenkilöt ovat hankkineet omistukseensa runsaasti kiinteistöjä Suomen alueelta. Samoin tulee muistaa, että venäläiset ovat Suomen suurin ja nopeimmin kasvava vähemmistö. Suomeen on siis Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen syntynyt merkittäviä "venäläisiä intressejä" ja suuri "venäjän kielen puhujien" joukko, jotka Venäjä voi omaksumansa doktriinin puitteissa ottaa "suojelukseensa".
Erikseen on korostettava, että Venäjä voi käyttää rajojensa ulkopuolella asuvia venäläisvähemmistöjä ulkopolitiikkansa pelinappuloina täysin riippumatta siitä, haluavatko ne itse Venäjän federaation "suojelua" vai eivät. Tätä riskiä ei ainakaan vähennä se, että Suomessa on tahoja, jotka jatkuvasti levittävät venäläisessä mediassa liioiteltuja ja valheellisia tietoja venäläisten huonosta kohtelusta Suomessa ja siten lietsovat suomalaisvastaista mielialaa Venäjällä.

Venäläisväestön asema ja ennen kaikkea venäjän kielen virallinen asema ovat olleet jatkuva kahnauksen aihe Baltian maiden ja Venäjän välillä. Venäjän uhittelua on kuitenkin hillinnyt kenties voimakkaimmin se, että Baltian maat - toisin kuin vaikkapa Ukraina ja Suomi - ovat sotilasliitto Naton jäseniä ja siten Yhdysvaltain johtaman kollektiivisen puolustuksen piirissä.

Samalla, kun Venäjän ulkopolitiikka on muuttunut yhä aggressiivisemmaksi, ja se on osoittanut valmiutensa uhkaavan retoriikan ohella suoranaiseen sotilaalliseen toimintaan vuonna 2008 Georgiassa ja nyt Ukrainassa, Suomi on paitsi ilmaissut haluttomuutensa käydä todellista keskustelua Nato-jäsenyydestä myös ajanut alas kansallista puolustustaan supistamalla reserviä, luopumalla maamiinoista, hävittämällä kalustoaan ja käytännössä lopettamalla kertausharjoitukset.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Katsooko hallitus, että merkittävien venäläisten intressien muodostuminen Suomeen, yhdistettynä Venäjän ulkopoliittiseen doktriiniin, Suomen sotilaalliseen liittoutumattomuuteen, kansallisen puolustuskyvyn heikentymiseen ja Suomen venäläisväestön kohtelua koskevaan propagandaan venäläisessä mediassa, luo näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa uhkakuvia ja antaa aihetta harkita esimerkiksi ulkomaalaisten kiinteistökauppoja koskevaa lainsäädäntöä, Suomen turvallisuuspoliittisia ratkaisuja tai puolustusvoimien rahoitusta uudelleen?

Obaman heikkous palvelee Putinin asiaa

Kansankokonaisuus ei ole kritisoinut Obamaa niin kuin moni muu konservatiivi-blogi, vaikka Syyrian osalta olen ollut täysin eri linjalla USA:n kanssa.

Nyt näyttää kuitenkin, että Obaman heikkous hallita Ukrainan tilannetta alkaa olla sitä luokkaa, että New York Timeskin alkaa olla hyvin huolestunut. USA:n heikkous palvelee Putinin asiaa.

"Seuraavana Harkova ja Donetsk"

Maltillinen venäläinen lehti Moscow Times, joka on Sanoma-osakeyhtiön omistuksessa, analysoi Ukrainan tilannetta. (Kiitos Jani Alanderille linkkauksesta.)

Referoin lyhyesti:

Perusfakta on, että Venäjä kokee Ukrainan osaksi Venäjää. Ukraina on Venäjälle kuin Taiwan Kiinalle. Venäjä on ilman Ukrainaa vain valtio, mutta Ukrainan kanssa yhdessä se on imperiumi. Putin tulee valtaamaan Itä-Ukrainan. Putin ei todennäköisesti kuitenkaan valtaa Länsi-Ukrainaa. Lännen tiedustelupalvelut eivät jostain käsittämättömästä syystä ole ymmärtäneet tätä. Putin selitti asian Bushille aikoinaan selkeästi. 

Asioihin kannattaisi tutustua. Suomalaisetkin ovat suhteellisen tietämättömiä siitä, miten perinteisessä slavofiilisessa katsannossa, jota Putinkin edustaa, Suomi nähdään. Suomessa vallalla olevassa suvaitsevaisuuden ilmapiirissä tunnutaan ajattelevan, että maailman ihmiset ja kansat ovat samanarvoisia ja tavallaan samanlaisia eikä erilaisiin kulttuureihin siksi tarvitse syvällisesti edes tutustua.

Venäjästä suomalainen kaduntallaaja tietää vähän, mutta luulee tietävänsä paljonkin, mikä on vaarallinen yhdistelmä. Vihavaisen kirjoja lukiessa olen saanut suunilleen tällaisen käsityksen:

Venäjällä suomalaisugrilaiset kansat nähdään nekin osaksi Venäjää. Suomi on tässä katsannossa kykenemätön itse hallitsemaan itseään ja siksi jollain lailla luonnollinen osa Venäjää. Venäjä on aina kohdellut Suomea muka hyvin, mutta Suomi on ollut kiittämätön.

Muuten arvaan nyt, että jos Putin valtaa koko Ukrainan, Suomessa leviää melko pian "realistinen" käsitys että Ukraina "kuuluukin" Venäjään. Ukrainan asema on siksi täydellisen erilainen kuin Suomen tilanne. Slavofiilisessä katsannossa näin ei kuitenkaan ole. Mutta suomalaisten kyky pettää itseään on aivan uskomaton.

Terijoen malli käytössä Krimilläkin

Osmo Jussilan Terijoen hallitus 1939-1940 -kirjassa kuvataan, miten Venäjä/Neuvostoliitto on tehnyt useita kertoja niin, että on päivänä p vallannut naapurimaan jonkun rajakaupungin ja perustanut sinne hallituksen. Sitten ko. hallitus on lähettänyt päivämäärällä p-1 avunantopyynnön Venäjälle, johon on vastattu myöntävästi.

Mallia on käytetty ensi kerran muistaakseni 20-luvun alussa, kun Neuvostoliitto "vapautti" Georgian valtion. Sittemmin Neuvostoliitto käytti tätä "avustaessaan" Terijoen hallitusta ja Suomen työtätekevää kansaa "murskaamaan" Suomen valkoinen fasistitasavalta. Afganistanissa toimittiin samoin.

Terijoen tapauksessa mallista oli käytössä muunnelma, missä hallitus perustettiin muka ensin 1.12.1939 Terijoella ja avunpyyntö lähetettiin. Todellisuudessa 1.12. Neuvostoliiton armeija ja Kuusinen eivät edes olleet vielä paikkakunnalla, eikä paikkakunnalla ollut työläisten kansannousuakaan eikä edes tehtaita, missä työläisiä olisi työssä. Uusi pääkaupunki ei edes ollut kaupunki. Terijoki vallattiin vasta seuraavana päivänä ja "hallitus" tuotiin paikalle. Suomen kansanvaltaisen tasavallan sotilaat kerättiin mm. vankileireiltä, missä Neuvostoliitto säilytti suurta osaa Venäjän suomalaisista.

Krimillä tapahtui päättyvällä viikolla ilmeisesti "sponttaani vallankaappaus", jossa Venäjän armeijan sotilaat tai evp-sotilaat tekeytyvät paikallisiksi asemiehiksi ja valtasivat Krimin parlamenttitalon. Uusi hallitus pyysi sitten Putinia lähettämään joukkoja, vaikka joukkoja oli alueella jo 6000.

"Sponttaanin kansannousun" vertaaminen Maidenin tapahtumiin on melko varmasti hätiköityä. Siinä missä Maidenilla toimineet kansallismieliset ukrainalaiset eivät olleet amerikkalaisten palkkaamia anarkisteja ainakin suuri osa Krimin "sponttaanin kansannousun" asemiehistä toimi todennäköisesti Venäjän käskystä.

Kirjoittaessani tätä tekstiä minulla ei ollut Jussilan kirjaa käsissäni. Myös Krimin tapahtumien ykstyiskohdat ovat vielä osin avoimia. Kuva asiasta tarkentuu hiljalleen.  Huomautettakoon myös, että en kiistä sitä ilmeistä asiaa että suuri osa Ukrainan venäläisistä haluaakin kuulua Venäjään.

Ukraina: kaasun tuonti katkeaa?

Kun Venäjä on ottanut Krimin ja mahdollisesti muita Ukrainan alueita haltuunsa, vuorossa on suurella todennäköisyydellä kaasuhanojen katkaisu. Ne katkaistiin mm. vuonna 2009. Gazpromin mukaan Ukrainan velka Venäjälle toimitetusta kaasusta on tällä hetkellä 1,5 miljardia ja Ukraina tullee menettämään oikeutensa alennettuun hintaan. Vaikka Venäjä ei katkaisisikaan kaasuhanoja, Ukrainan lasku kaasusta tulee olemaan niin korkea, että se tarvitsee lännestä ja IMF:ltä suuria lainoja kyetäkseen maksamaan pelkän energiahuoltonsa.

Ei pelkästään Ukraina vaan myös Eurooppa on riippuvainen Venäjän kaasusta. Eurooppaan tuleva kaasu ei tietysti enää kulje välttämättä Ukrainan kautta, koska Itämeren alta on vedetty uudet putket juuri tällaisen tilanteen varalta. Kuinka kätevä Itämeren putki onkaan nyt Venäjä kannalta. (Vielä vuosi sitten noiden Itämeren putkien käyttö oli suhteellisen suppeaa.)

Kun uusi kylmäsota ilmeisesti alkaa ja kun Eurooppa tukee Ukrainan valtiota taloudellisesti ja poliittisesti, Venäjä voi vaikeuttaa kaasuntuontia Eurooppaankin. Euroopan riippuvuus venäläisestä energiasta on ongelma. En ole tietenkään energia-asiantuntija mutta mainitsen asian esimerkkinä siitä, mitä seurauksia kylmän sodan paluusta on odotettavissa. Odotellaanpa ammatimaisempaa analyysia.

Suomi ja Ukraina - lännen rajamaita

BBC:n raportista saa kuvan, että Venäjän hallinnon tukemat joukot ovat ottaneet haltuunsa Krimin niemimaan. Venäjän hallinto kiistää asian vieläkin, mutta aseistus, joka asemiehillä on, on suht selkeästi armeijan kalustoa.

"Vaikuttaa siltä, että Venäjän asevoimat kontrolloivat nyt Krimin saarta", totesi USA:n edustajainhuoneen tiedusteluosaston puheenjohtaja Mike Rogers.

Venäjällä on myös suunnitteilla laki, joka helpottaa uusien alueiden liittämistä Venäjään.

Ukrainan asema on heikko Venäjän agression kohteena. Yleisemmin voi sanoa, että Natoon kuulumattoman Lännen Rajamaan tilanne on vaikea, kun Venäjän agressio alkaa.

Suomessa on paljon puhuttu Nato-optiosta - siitä että jos tilanne muuttuu, liitytään Natooon. Länsimaat ovat tähän mennessä pyrkineet saamaan Suomea liittymään Natoon. Nyt joidenkin länsimaisten asiantuntijoiden ja median suulla on jo varovaisesti ilmaistu ajatus, että Suomea ei pitäisi ottaakaan Natoon.

Niille joiden mielestä on "legitiimiä", että Krimi liitetään Venäjään, koska enemmistö Krimin asukkaista on etnisiä venäläisiä muistuttaisin, että Abhasia irrotettiin Venäjän toimin Georgiasta vaikka melkein puolet Abhasian asukkaista oli georgialaisia ja alle 35% abhaaseja ja venäläisiä yhteensä.

On turha puhua legitiimisyydestä, kun puhutaan Venäjästä. En ota kantaa muutenkaan siihen, onko Venäjä hyvä tai huono tai onko sillä oikeus puolustaa kansalaisiaan rajavaltioissa tms. Enkä siihen onko Nato hyvä tai huono. Moraalinen tai juridinen pohdiskelu ei kuulu valtapoliittiseen analyysiin.

Venäjä on alati muuttumaton uhka naapurimailleen. Rajamaiden olisi huolehdittava turvallisuudestaan jonkin sotilasliiton avulla, siis käytännössä Naton. Nyt voi Suomen osalta olla jo myöhäistä. Politiikassa avautuvat ikkunat pitää käyttää hyväksi ennen kuin ne sulkeutuvat. Viro toimi heti, kun Venäjä oli hetkellisesti heikko Neuvostoliiton elokuun 1991 vallankaappauksen aikoina.

Suomalaisten toiminta on ollut säälittävää.