Tilanne Ukrainassa on hieman rauhoittunut ja Putin pehmensi puheitaan Ukrainan suhteen. Hyökkäys ei Putinin mukaan välttämättä edes ole tarpeellinen. Voi toki kysyä, mitä puhetta tämä on, koska vastahan venäläiset sotilaat ovat miehittäneet Krimin. Putinin tämänhetkinen virallinen versio on, että Krimillä ei ole venäläisiä sotilaita.
Tiettyjä merkkejä on tällä hetkellä ilmassa, että Venäjä ei ehkä liitä mitään alueita muodollisesti itseensä, vaan Krim julistautuu itsenäiseksi samaan tapaan kuin Abhaasia, Etelä-Ossetia ja Transnistria. (Esimerkiksiksi Transnistrian itsenäisyyden on tunnustanut vain kolme YK:n ulkopuolista "valtiota" - Etelä-Ossetia, Abhaasia ja Vuoristo-Karabah.) Venäläinen historian kirjoitus tulee ehkä selittämään, että mitään venäläistä invaasiota maahan ei tapahtunutkaan.
Baltiassa kysytään, mikä maa on seuraava. Virossa on venäläisväestöä yhtä paljon ja Latviassa enemmän kuin Ukrainassa. Toisaalta Viro ja Latvia kuuluvat Natoon. Siinä mielessä pelko on pienempää kuin olisi muuten.
"Me pelkäämme", sanoo politiikan tutkija Ivars Ijaks Latvian yliopistosta.
Länttä syytetään passiivisuudesta, joka mahdollistaa Venäjän toimet.
"Emme ole pettyneitä Venäjään, sillä tunnemme sen. Olemme pettyneitä EU:hun, jonka lausunnot eivät ole tilanteen tasalla", sanoi Ijaks tiistaina.
Latvian entinen presidentti Vaira Vike-Freiberga sanoi latvialaisille tiedotusvälineille sunnuntai-iltana:
"Kehkeytyy tilanne, jossa Venäjä voi tehdä mitä vain, missä vain, ja me vain levittelemme käsiämme." "Niin kauan kun se ei tule suoraan omalle ovelle – anteeksi, me vain katsomme. Minusta on todella vastenmielistä katsoa koko muun maailman lammasmaista reaktiota".
En itsekään ole ollut pettynyt Venäjään, koska se on alati muuttumaton ja länttä uhkaava, vaan olen ollut niin sanotun kylmän sodan loppumisen jälkeen pettynyt suomalaisten poliitikkojen kykenemättömyyteen nähdä Venäjän uhkaa sellaisena kuin se on.
Baltiassakin on omat Bäckmanninsa ja Halosensa.
Venäläisten tukema Tallinnan pormestari ja keskustapuolueen puheenjohtaja Edgar Savisaar nimitti alkuviikosta Ukrainan nykyhallintoa laittomaksi, kyvyttömäksi ja "mailamiesten" sanelemaksi.
Toki legalistisesta perinteestä voi väittää, että Ukrainan hallinto ei ole demokraattinen. Kansankokonaisuus ei edusta legalistista tai demokraattista perinnettä vaan lojalistista. Lännen on pysyttävä lännen rajamaiden rinnalla Venäjää vastaan. Uhkaan ja voimaan on vastattava uhalla ja voimalla eikä naisellisella periaatteista puhumisella. Suurin uhka Venäjälle on kauppasuhteiden tyrehtyminen länteen ja sen uhan Putin ymmärtää. Venäjän kauppavaihto kohdistuu yli nelikymmenprosenttisesti EU:hun. Kauppa Kiinaan on vain 10% luokkaa.
Ex-presidentti Tarja Halonen puhuu tänä aamuna TV:ssä. Historia osoittaa, että hänen puheilleen ei kannata panna painoa. Venäjän uhka Suomea kohtaan ei ole väistynyt.
Suomen Kuvalehti kirjoitti pääkirjoituksessaan muutama vuosi sitten Suomen Nato-jäsenyydestä:
Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä ja presidentti heijastelee sitä. Ja toisinpäin: presidentin kannan takia kansa on varuillaan. Historia osoittaa, oliko Halonen se presidentti, jonka aikana pää pantiin pensaaseen kohtalokkain seurauksin, vaikka tosi-asiat olivat ilmeiset. Panokset ovat siis kovat.
Nyt kaipaisi sen sijaan samankaltaisia isänmaallista puheenvuoroa Pekka Haavistolta, mitä saimme juuri kuulla Jussi Halla-aholta. Luotan Haavistoon siinä mielessä, että hänellä on suhteellisen realistinen kuva maailman konflikteista ja häntä arvostetaan laajasti. Turvallisuuspolitiikan järkeistämisen taakse tarvitaan vahvoja nuoria tulevaisuuden poliitikkoja.
Tiettyjä merkkejä on tällä hetkellä ilmassa, että Venäjä ei ehkä liitä mitään alueita muodollisesti itseensä, vaan Krim julistautuu itsenäiseksi samaan tapaan kuin Abhaasia, Etelä-Ossetia ja Transnistria. (Esimerkiksiksi Transnistrian itsenäisyyden on tunnustanut vain kolme YK:n ulkopuolista "valtiota" - Etelä-Ossetia, Abhaasia ja Vuoristo-Karabah.) Venäläinen historian kirjoitus tulee ehkä selittämään, että mitään venäläistä invaasiota maahan ei tapahtunutkaan.
Baltiassa kysytään, mikä maa on seuraava. Virossa on venäläisväestöä yhtä paljon ja Latviassa enemmän kuin Ukrainassa. Toisaalta Viro ja Latvia kuuluvat Natoon. Siinä mielessä pelko on pienempää kuin olisi muuten.
"Me pelkäämme", sanoo politiikan tutkija Ivars Ijaks Latvian yliopistosta.
Länttä syytetään passiivisuudesta, joka mahdollistaa Venäjän toimet.
"Emme ole pettyneitä Venäjään, sillä tunnemme sen. Olemme pettyneitä EU:hun, jonka lausunnot eivät ole tilanteen tasalla", sanoi Ijaks tiistaina.
Latvian entinen presidentti Vaira Vike-Freiberga sanoi latvialaisille tiedotusvälineille sunnuntai-iltana:
"Kehkeytyy tilanne, jossa Venäjä voi tehdä mitä vain, missä vain, ja me vain levittelemme käsiämme." "Niin kauan kun se ei tule suoraan omalle ovelle – anteeksi, me vain katsomme. Minusta on todella vastenmielistä katsoa koko muun maailman lammasmaista reaktiota".
En itsekään ole ollut pettynyt Venäjään, koska se on alati muuttumaton ja länttä uhkaava, vaan olen ollut niin sanotun kylmän sodan loppumisen jälkeen pettynyt suomalaisten poliitikkojen kykenemättömyyteen nähdä Venäjän uhkaa sellaisena kuin se on.
Baltiassakin on omat Bäckmanninsa ja Halosensa.
Venäläisten tukema Tallinnan pormestari ja keskustapuolueen puheenjohtaja Edgar Savisaar nimitti alkuviikosta Ukrainan nykyhallintoa laittomaksi, kyvyttömäksi ja "mailamiesten" sanelemaksi.
Toki legalistisesta perinteestä voi väittää, että Ukrainan hallinto ei ole demokraattinen. Kansankokonaisuus ei edusta legalistista tai demokraattista perinnettä vaan lojalistista. Lännen on pysyttävä lännen rajamaiden rinnalla Venäjää vastaan. Uhkaan ja voimaan on vastattava uhalla ja voimalla eikä naisellisella periaatteista puhumisella. Suurin uhka Venäjälle on kauppasuhteiden tyrehtyminen länteen ja sen uhan Putin ymmärtää. Venäjän kauppavaihto kohdistuu yli nelikymmenprosenttisesti EU:hun. Kauppa Kiinaan on vain 10% luokkaa.
Ex-presidentti Tarja Halonen puhuu tänä aamuna TV:ssä. Historia osoittaa, että hänen puheilleen ei kannata panna painoa. Venäjän uhka Suomea kohtaan ei ole väistynyt.
Suomen Kuvalehti kirjoitti pääkirjoituksessaan muutama vuosi sitten Suomen Nato-jäsenyydestä:
Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä ja presidentti heijastelee sitä. Ja toisinpäin: presidentin kannan takia kansa on varuillaan. Historia osoittaa, oliko Halonen se presidentti, jonka aikana pää pantiin pensaaseen kohtalokkain seurauksin, vaikka tosi-asiat olivat ilmeiset. Panokset ovat siis kovat.
Nyt kaipaisi sen sijaan samankaltaisia isänmaallista puheenvuoroa Pekka Haavistolta, mitä saimme juuri kuulla Jussi Halla-aholta. Luotan Haavistoon siinä mielessä, että hänellä on suhteellisen realistinen kuva maailman konflikteista ja häntä arvostetaan laajasti. Turvallisuuspolitiikan järkeistämisen taakse tarvitaan vahvoja nuoria tulevaisuuden poliitikkoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti