Haluan vielä kommentoida eilistä Halla-ahon puheenvuoroa lyhyesti. Halla-aho sanoi siinä kaiken oleellisen rohkeasti:
1. Venäläisvähemmistö on turvallisuusriski kaikkialla Venäjän naapurimaissa. Ei siksi, että nämä venäjänkieliset ihmiset itsessään välttämättä haluaisivat uhata niiden maiden suvereniteettia, missä he asuvat. Vaan siksi, että Venäjä on varannut itselleen oikeuden "suojella" näitä vähemmistöjään. Tämä "suojelu" voi tarkoittaa aseellista hyökkäämistä naapurimaan kimppuun.
Samoin tulee muistaa, että venäläiset ovat Suomen suurin ja nopeimmin kasvava vähemmistö. Suomeen on siis Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen syntynyt merkittäviä "venäläisiä intressejä" ja suuri "venäjän kielen puhujien" joukko, jotka Venäjä voi omaksumansa doktriinin puitteissa ottaa "suojelukseensa".
Erikseen on korostettava, että Venäjä voi käyttää rajojensa ulkopuolella asuvia venäläisvähemmistöjä ulkopolitiikkansa pelinappuloina täysin riippumatta siitä, haluavatko ne itse Venäjän federaation "suojelua" vai eivät.
Venäjän ulkopolitiikka on muuttunut yhä aggressiivisemmaksi, ja se on osoittanut valmiutensa uhkaavan retoriikan ohella suoranaiseen sotilaalliseen toimintaan vuonna 2008 Georgiassa ja nyt Ukrainassa.
2. Suomessa on oltu haluttomia käymään asiallista keskustelua Nato-jäsenyydestä ja kansallisen puolustuksen laadusta tilanteessa, missä Venäjän ulkopolitiikan aggressiivisuus on voimakkaassa nousussa.
Samalla, kun Venäjän ulkopolitiikka on muuttunut yhä aggressiivisemmaksi, ja se on osoittanut valmiutensa uhkaavan retoriikan ohella suoranaiseen sotilaalliseen toimintaan vuonna 2008 Georgiassa ja nyt Ukrainassa, Suomi on paitsi ilmaissut haluttomuutensa käydä todellista keskustelua Nato-jäsenyydestä myös ajanut alas kansallista puolustustaan supistamalla reserviä, luopumalla maamiinoista, hävittämällä kalustoaan ja käytännössä lopettamalla kertausharjoitukset.
Johtopäätös
Kun sodan jälkeen Suomi oli monella tapaa Neuvostoliiton armoilla, presidentti Juho Kusti Paasikivi selitti kansalle ja muille poliitikoille, että ulkopolitiikan suunnan on nyt selkeästi muututtava. Paasikivi ei välittänyt omasta suosiostaan ja siitä pidettiinkö hänestä, vaan ajoi henkisesti rankkoja muutoksia Suomen ulkopolitiikkaan. Nyt tarvittaisiin vastaavanlaista valtiomiestä, joka ajaisi Suomen turvallisuus- ja maahanmuuttopolitiikaa suuntaan, mikä olisi Suomen edun mukaista.
Ottamatta nyt kantaa siihen, onko Halla-ahosta tulossa suuri valtiomies, hänen puheenvuorossaan oli aineksia valtiomiesmäiselle ajattelulle ja toiminnalle. Otetaan nyt Jussin puheenvuorosta vaari.
Kaipaisi myös sitä, että ainakin vihreistä Pekka Haavisto ottaisi vastaavasti kantaa asiaan, koska häneen luotetaan laajasti yli puoluerajojen. Nyt tarvitaan kansallista yhteistyötä.
1. Venäläisvähemmistö on turvallisuusriski kaikkialla Venäjän naapurimaissa. Ei siksi, että nämä venäjänkieliset ihmiset itsessään välttämättä haluaisivat uhata niiden maiden suvereniteettia, missä he asuvat. Vaan siksi, että Venäjä on varannut itselleen oikeuden "suojella" näitä vähemmistöjään. Tämä "suojelu" voi tarkoittaa aseellista hyökkäämistä naapurimaan kimppuun.
Samoin tulee muistaa, että venäläiset ovat Suomen suurin ja nopeimmin kasvava vähemmistö. Suomeen on siis Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen syntynyt merkittäviä "venäläisiä intressejä" ja suuri "venäjän kielen puhujien" joukko, jotka Venäjä voi omaksumansa doktriinin puitteissa ottaa "suojelukseensa".
Erikseen on korostettava, että Venäjä voi käyttää rajojensa ulkopuolella asuvia venäläisvähemmistöjä ulkopolitiikkansa pelinappuloina täysin riippumatta siitä, haluavatko ne itse Venäjän federaation "suojelua" vai eivät.
Venäjän ulkopolitiikka on muuttunut yhä aggressiivisemmaksi, ja se on osoittanut valmiutensa uhkaavan retoriikan ohella suoranaiseen sotilaalliseen toimintaan vuonna 2008 Georgiassa ja nyt Ukrainassa.
2. Suomessa on oltu haluttomia käymään asiallista keskustelua Nato-jäsenyydestä ja kansallisen puolustuksen laadusta tilanteessa, missä Venäjän ulkopolitiikan aggressiivisuus on voimakkaassa nousussa.
Samalla, kun Venäjän ulkopolitiikka on muuttunut yhä aggressiivisemmaksi, ja se on osoittanut valmiutensa uhkaavan retoriikan ohella suoranaiseen sotilaalliseen toimintaan vuonna 2008 Georgiassa ja nyt Ukrainassa, Suomi on paitsi ilmaissut haluttomuutensa käydä todellista keskustelua Nato-jäsenyydestä myös ajanut alas kansallista puolustustaan supistamalla reserviä, luopumalla maamiinoista, hävittämällä kalustoaan ja käytännössä lopettamalla kertausharjoitukset.
Johtopäätös
Kun sodan jälkeen Suomi oli monella tapaa Neuvostoliiton armoilla, presidentti Juho Kusti Paasikivi selitti kansalle ja muille poliitikoille, että ulkopolitiikan suunnan on nyt selkeästi muututtava. Paasikivi ei välittänyt omasta suosiostaan ja siitä pidettiinkö hänestä, vaan ajoi henkisesti rankkoja muutoksia Suomen ulkopolitiikkaan. Nyt tarvittaisiin vastaavanlaista valtiomiestä, joka ajaisi Suomen turvallisuus- ja maahanmuuttopolitiikaa suuntaan, mikä olisi Suomen edun mukaista.
Ottamatta nyt kantaa siihen, onko Halla-ahosta tulossa suuri valtiomies, hänen puheenvuorossaan oli aineksia valtiomiesmäiselle ajattelulle ja toiminnalle. Otetaan nyt Jussin puheenvuorosta vaari.
Kaipaisi myös sitä, että ainakin vihreistä Pekka Haavisto ottaisi vastaavasti kantaa asiaan, koska häneen luotetaan laajasti yli puoluerajojen. Nyt tarvitaan kansallista yhteistyötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti