Kannattaa lukea Kulttuurivihkojen artikkeli Ukrainan kriisi, Venäjä ja Euroopan äärioikeisto. Kommentoin tässä tekstiä siltä osin mitä tulee joidenkin kansallismielisten eurooppalaisten tukeen Putinin toimille Ukrainassa.
Osa kansallismielisistä ja traditionalisteista jopa Suomessa tukee Venäjän hallintoa tai ihailee Putinia. Vielä tavallisempaa on toki niin kiihkeä USA:n ja EU:n vastaisuus, että jopa Venäjä nähdään kansallismielisten liittolaisena. Tämmöinen lähinnä vahingoniloon ja irrationalismiin perustuva Venäjän myötäileminen edustaa kuitenkin jotain äärimmäistä ja sairasta negatiivista emotionaalisuutta ja ohitan sen tässä artikkelissa. Puhun enemmänkin vilpittömästä Venäjän ihailusta.
Miksi Putinin hallintoa kannatetaan, vaikka erityisesti suomalainen (ja osin myös saksalainen) kansallismielisyys on perinteisesti ollut venäläisvastaista.
Minusta vastaus on helppo: nämä ihmiset kuvittelevat että elämme ideologioiden maailmassa. He eivät ole oikeasti ymmärtäneet että siitä että, jos vihollismaa A vaikkapa vastustaa tehokkaasti rappiota ja hedonismia ja onnistuu rakentamaan kansallisen yhtenäisyyden, siitä ei seuraa että A on vähemmän vihollinen vaan siitä seuraa että A on vahvempi vihollinen.
Carl Schmidt ilmaisi selkeästi sen että poltiikassa ei ole kyse siitä, että vihollinen olisi moraalisesti huonompi tai että politiikassa kansallismielisessä diskurssissa olisi kyse moraalista. Ei ole kyse moraalista eikä "aatteista", vaan vihollisuudesta ja ystävyydestä.
Mitä vahvempi Venäjän kansallinen yhtenäisyys on ja mitä innostuneempana venäläinen nuoriso menee armeijaan ja osallistuu maanpuolustus-järjestöihin, sitä kunnioitettavampi venäläinen nuoriso ehkä kansallismielisen ja traditionalistin silmissä on, mutta sitä vaarallisempi se on Suomelle.
Kansallismielisyys on hyvässä ja pahassa heimo"aate" tai pikemmin heimohenkeä. Heimon A jäsen voi ihailla heimon B taistelijaa, mutta ei se tee A:sta ja B:stä liittolaisia.
Markkinataloudessa kaksi yritystä A ja B saattaa kilpailla keskenään verisestikin. Firman A työntekijät voivat tietysti siitä huolimatta ihailla firman B tuotteita tai firman B tapaa kohdella työntekijöitään tai luoda innovaatiota ja yhteishenkeä. Ei sekään tee A:sta ja B:stä TIETENKÄÄN liittolaisia jos ne kilpailevat muuten samoilla markkinoilla.
Osa kansallismielisistä ja traditionalisteista jopa Suomessa tukee Venäjän hallintoa tai ihailee Putinia. Vielä tavallisempaa on toki niin kiihkeä USA:n ja EU:n vastaisuus, että jopa Venäjä nähdään kansallismielisten liittolaisena. Tämmöinen lähinnä vahingoniloon ja irrationalismiin perustuva Venäjän myötäileminen edustaa kuitenkin jotain äärimmäistä ja sairasta negatiivista emotionaalisuutta ja ohitan sen tässä artikkelissa. Puhun enemmänkin vilpittömästä Venäjän ihailusta.
Miksi Putinin hallintoa kannatetaan, vaikka erityisesti suomalainen (ja osin myös saksalainen) kansallismielisyys on perinteisesti ollut venäläisvastaista.
Minusta vastaus on helppo: nämä ihmiset kuvittelevat että elämme ideologioiden maailmassa. He eivät ole oikeasti ymmärtäneet että siitä että, jos vihollismaa A vaikkapa vastustaa tehokkaasti rappiota ja hedonismia ja onnistuu rakentamaan kansallisen yhtenäisyyden, siitä ei seuraa että A on vähemmän vihollinen vaan siitä seuraa että A on vahvempi vihollinen.
Carl Schmidt ilmaisi selkeästi sen että poltiikassa ei ole kyse siitä, että vihollinen olisi moraalisesti huonompi tai että politiikassa kansallismielisessä diskurssissa olisi kyse moraalista. Ei ole kyse moraalista eikä "aatteista", vaan vihollisuudesta ja ystävyydestä.
Mitä vahvempi Venäjän kansallinen yhtenäisyys on ja mitä innostuneempana venäläinen nuoriso menee armeijaan ja osallistuu maanpuolustus-järjestöihin, sitä kunnioitettavampi venäläinen nuoriso ehkä kansallismielisen ja traditionalistin silmissä on, mutta sitä vaarallisempi se on Suomelle.
Kansallismielisyys on hyvässä ja pahassa heimo"aate" tai pikemmin heimohenkeä. Heimon A jäsen voi ihailla heimon B taistelijaa, mutta ei se tee A:sta ja B:stä liittolaisia.
Markkinataloudessa kaksi yritystä A ja B saattaa kilpailla keskenään verisestikin. Firman A työntekijät voivat tietysti siitä huolimatta ihailla firman B tuotteita tai firman B tapaa kohdella työntekijöitään tai luoda innovaatiota ja yhteishenkeä. Ei sekään tee A:sta ja B:stä TIETENKÄÄN liittolaisia jos ne kilpailevat muuten samoilla markkinoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti