keskiviikkona, huhtikuuta 02, 2014

Heppoiset ovat Naton vastustajien perustelut

Turjalainen kirjoittaa:

jos olisimme lisäksi NATO-jäsen, jotuisimme yhdessä Baltian maiden kanssa suursodassa itänaapurin ensi iskun kohteeksi, eli sota alkaisi meiltä ja Baltiasta sillä, että Venäjä varmistaisi lähivyöhykkeensä. NATO:lla ei nykyisellään eikä näkyvissä olevassa tulevaisuudessa ole intressiä eikä resursseja sijoittaa Suomeen aktiivisia joukkoja, aluepuolustus olisi edelleen omalla vastuullamme. Saisimme vain ilmatukea, jos sitäkään riittäisi. Meille kävisi köpelösti, NATO taistelisi viimeiseen suomalaiseen ja lopulta myös NATO pommittaisi meidän teitämme, siltojamme ja satamiamme estääkseen itänaapurilta niiden käytön.

Oletetaanpa, että Turjalainen olisi oikeassa ja Nato ei puolustaisi Suomea täydellä voimalla, vaan ns. vasemmalla kädellä.

Turjalainen unohtaa kuitenkin täysin sen, että Venäjän kynnys hyökätä Nato-maahan on paljon korkeampi kuin hyökätä Naton ulkopuoliseen maahan, koska hinta laajamittaisesta sodasta olisi monikymmen- tai monisatakertainen. Vaikka Nato ei tositilanteessa lopulta puolustaisikaan Suomea tehokkaasti, riski Venäjän kannalta olisi todella suuri hyökätä Suomeen. Siksi Suomen riski joutua hyökkäykseen kohteeksi on Nato-jäsenenä minimaalinen verrattuna nykytilanteeseen. Venäjä ei ole koskaan uskaltanut hyökätä yhteenkään Nato-maahan.

Lisäksi on varsin epätodennäköistä, että Turjalainen on oikeasssa väitteessään, että Nato ei puolustaisi Suomea. Jos Nato nimittäin ei puolustaisi jäsenmaataan, koko perusta Naton toiminnalta romahtaisi. Siksi Naton on lähes pakko puolustaa jokaista jäsenmaataan, jos aikoo säilyä. Kyse ei ole siitä, että Natoa kiinnostaisi Suomen kohtalo, vaan siitä että Naton koko olemassaolo perustuu pelotevaikutukselle ja pelotevaikutus menetettäisiin jos jäsenmaata ei suojeltaisi.

Pelotevaikutuksen menettämisen riski tekee Naton jäsenmaiden puolustukseen sitoutumisesta suhteellisen uskottavan (crdeible commitment). Pelkkä puhe sen sijaan ei tietenkään takaa uskottavuutta.


Ei kommentteja: