Irakin kristittyjen tilanne on surkea

Vähemmistöt - mm. kristityt - ovat suurimmissa vaikeuksissa tämän päivän kaoottisessa Irakissa. Päinvastoin kuin sunneilla, shiioilla ja kurdeilla, kristityillä, yezideilla ja muilla vähemmistöillä ei ole aseistettuja miliisejä jotka puolustaisivat heitä.

Kristittyjä murhataan, kristittyjä naisia raiskataan ja kirkkoja poltetaan. Vähemmistöt muodostavat yhteensä 10 % Irakin väestöstä mutta kaikista pakolaisista heidän osuutensa on 30 %.



Irak on monien hyvin vanhojen kristillisten yhteisöjen kotimaa. Irakissa on nykyään mm. khaldealaisia ja syyrianortodoksisia kristittyjä, jotka tavalla tai toisella jatkavat vanhoja itäisiä kristillisiä suuntia kuten nestorilaisuutta.

Irakilaiset olivat tuhat vuotta sitten voittopuolisesti kristittyjä, vaikka islam oli saanut maassa vallan jo 700-luvulla. Aluksi islamilainen hallinto oli varsin suvaitsevaista. Kristityt käänsivät suuren osan klassisesta kreikkalaisesta sivistyksestä arabiaksi joko suoraan kreikasta tai kristittyjen omasta kielestä syyriasta. Arabien kulttuurin ja tieteen kulta-aika 1000-luvun alkupuolella perustui suurelta osalta näitten kristittyjen apuun.

Nyt nämä kristityt ovat kansanmurhan ja pakkokäännytyksen kohteena. Irakin kristittyjen surkeaa tilannetta pitää seurata. (Ainakin tämä sivusto antaa tietoa kristittyjen tilanteesta Irakissa.) Ensimmäisen maailmansodan aikoina turkkilaiset murhasivat satoja tuhansia kristittyjä kreikkalaisia, armenialaisia ja assyyrialaisia. 75 % Turkin assyyrialaiskristityistä tapettiin. Sama ei saa toistua nyt Irakissa.

Käsittääkseni ainakin Syyrian alawiittihallitus ottaa irakilaisia kristittyjä maahan pakolaisiksi. Huonosta maineestaan huolimatta Syyria lienee uskonnonvapauden osalta Lähi-idän vapaimpia maita. Syy on se, että Syyrian hallitus edustaa itse pientä vähemmistöä jolle on edullista mitä heterogeenisempi maan väestö on. Tilanne muuttuu helposti, jos Irak demokratisoituu ja sunnienemmistö saa maassa vallan.

Alawiitit ovat virallisesti islamilainen lahko, mutta monet muslimit kiistävät alawiittien islamilaisuuden. Loppujen lopuksi heidän asemansa Lähi-Idässä on yhtälailla veitsen terällä kuin kristittyjen asema.

Belgia ja Armenian kansanmurha

Belgian poliitikot tuntuvan ahkerasti mielistelevän turkkilaisperäisia maahanmuuttajia saadakseen turkkilaisia ääniä. Belgialaiset puolueet ovat jopa ottaneet ehdokkaikseen fasistisia turkkilaisia poliitikkoja.

Nyt Belgian todennäköinen uusi pääministeri kristillisdemokraatti Yves Leterme kieltäytyy tunnustamasta Armenian kansanmurhaa

Mielipideklimpittyminen

Halla-ahon hyvää kesää juttu osoitti taas miten terävä ajattelija - eikä vain terävä kirjoittaja - Halla-aho on. Jussi määritteli käsitteen "mielipideklusteri":

Animalia-tytön itseinhotilitys pani minut myös ihmettelemään, miksi mielipiteillä on taipumus klimppiytyä. Tällä tarkoitan sitä, että kun tietää henkilön mielipiteen asiasta a), voi melko suurella varmuudella ennustaa, mitä mieltä hän on suuresta joukosta muitakin asioita. Usein näiden klusteroituneiden mielipiteiden välillä ei ole mitään loogista yhteyttä, ja toisinaan ne ovat suorastaan ristiriidassa keskenään.

Mielenkiintoisin tämän blogin näkökulmasta oli ehkä Jussin seitsemäs klusteri:

"7) "Työväen asialla" heiluvat kivenheittäjät tyypillisesti kannattavat mahdollisimman laajaa, kouluttamattoman kehitysmaaväestön maahantuontia, vaikka tämän kielteiset vaikutukset (kuten halvempien asuinalueiden lisääntynyt turvattomuus, julkisten koulujen ja terveydenhuollon kuormitus, sosiaalietuuksien ulosmittaaminen, halpatyövoiman ylitarjonnasta seuraava palkkojen polkeminen) kohdistuvat ennen kaikkea alempiin sosiaaliluokkiin, so. siihen työväkeen. Toisaalta on myös tyypillistä, että kiviä heittelevä "työläisintelligentsija" ei käytännön elämässään halveksi mitään niin syvästi kuin amisviiksien tuoksua ja humanistisen koulutuksen puutetta.

Työläisintelligentsija on maahanmuuttokysymyksessä todella asettunut suomalaista työväestöä vastaan klimpittämällä maahanmuuton kannattamisen ja vasemmistolaisuuden.

Maahanmuuton kannattamisen ja vasemmistolaisuuden klimpittäminen samaan klusteriin ei ole todellakaan mikään väistämätön "luonnollinen" johtopäätös - pikemmin kai päinvastoin:

Edellisessä postauksessani puhuin viime vuosisadan alun eräästä merkittävimmästä tilastotieteilijästä Karl Pearsonista, joka oli sosialisti ja tasa-arvon kannattaja, mutta kannatti valkoisen rodun ylivaltaa negroideihin verrattuna. Pearson kannatti myös aktiivista eugeniikkaa. Samoilla linjoilla oli mm. vasemmistolainen kirjailija Jack London.

Nobel-palkittu ruotsalainen sosialidemokraattinen talousteoreetikko Gunnar Myrdal totesi, että hyvinvointiyhteiskunta oli (30-luvulla) mahdollinen juuri Ruotsissa, koska maa oli kansallisesti homogeeninen.

Toisaalta mielipiteiden klusterointi kuuluu ihmisluontoon. Jokainen ihmisyhteisö luo ryhmäkoheesiota yhtenäistämällä mielipiteensä. Se kuinka "fiksusti" eri mielipiteet sopivat yhteen on silloin suhteellisen yhdentekevää. Mielipideklimppi on kuten pukeutuminen tai puhetapa vain symboli, jolla yhteisö "merkataan".

Mielipideklusterin funktio on määritellä yhteisö ja yhteisön sosiaalinen identiteetti, määritellä kuka kuuluu sisäryhmään ja kuka on vihollinen. (Katso aiempi artikkelini sosiaalisesta identiteetistä.)

Monet uskonnolliset yhteisöt eivät hyväksy mitään mielipide-eroja. Ne pitävät usein vaarallisimpana niitä ihmisiä, jotka yhdessä asiassa (sormien asento ristinmerkkiä tehtäessä) ovat eri mieltä po. yhteisön kanssa, vaikka kaikessa muussa ovat samaa mieltä. Pienintäkään poikkeamaa ei hyväksytä - uskon klusteri on hyväksyttävä kokonaan.

Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu. (Ilm 22:18-19)

Minusta tämäkin on asia missä on syytä olla hiukan pragmaattinen: joskus tietty "irrationaalinen" mielipideklusterointi tukee ryhmän yhteisöllisyyttä - joskus se edistää äärimmäistä typeryyttä ja on kansankokonaisuuden edun vastaista.

Gazprom vahvistuu edelleen

Tämänpäiväinen HS kertoo näyttävästi lähes koko sivun (B5) jutussaan Venäjän maaakasumonopolista Gazpromista.

Gazprom pyrkii HS:n mukaan saamaan vahvan jalansijan myös öljyn ja kivihiilen tuotannossa. Venäjä (Putin) halunnee keskittää koko energiasektorin, joka on Venäjän uuden imperialismin tärkein ase, yhdelle toimijalle, jonka johtoon nostettaneen presidentinvaalien jälkeen Vladimir Putin.

Energiasektorin keskittäminen on herättänyt nyt kritiikkiä jopa Venäjän hallituksessa: talousministeri Gref ja kilpailuviraston johtaja Artemjev vastustavat näin laajaa keskittämistä. Jopa Venäjän uuden imperialismin käsitteen luoja ja säköntuotantojätti RAO-EUS:n johtaja Anatoli Tshubais vastustaa hanketta.

Putinilla on suuria suunnitelmia Gazpromin suhteen. Sen johdossa on Putinin Pietarin aikaisia luottomiehiä kuten Alex Miller ja Dimitri Medvedev, jotka kannattavat Gazpromin aseman vahvistamista. Gazpromin toimialan laajennukselle lienee siis presidentin suostumus, vaikka julkisesti hän ei ole kantaa asiaan ottanutkaan.

Oman armeijan luominen Gazpromille on ollut myös esillä.

Samassa HS:ssä on myös mielenkiintoinen artikkeli venäläisestä telealan yrityksestä Altimosta, jonka arvellaan olevan ostamassa TeliaSoneraa ja Telenoria. HS arvelee että Altimon toimilla on Putinin tuki.

Ilmeisesti Venäjää näkee rajanaapurien öljyinfrastruktuurin valvonnan lisäksi teleinfrastruktuurin valvonnan mahdollisuutena rajoittaa naapurimaiden suvereniteettiä. Naapurimaiden suvereniteetin rajoittaminenhan on Tsubaisin määrittelemän Liberaalin Imperialismin päämäärä. Hän tosin mainitsi aseena vain energiapolitiikan ja naapurimaiden energiainfrastruktuurin valtaamiseen. Luonnollinen laajennus imperialismin työkaluihin on luonnollisesti tietoliikenneinfra.

Hauskaa juhannusta !

Romaanikulttuuri ja "valtaväestön ennakkoluulot"

Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään:

"Romaaninuoret kohtaavat yhä ennakkoluuloja arjessaan".

Romaaniäiti kertoo romaanikulttuurista:

"Romaanitavat eivät ole mitään ihmeellisiä tapoja, vaan esimerkiksi ihan normaaleja puhtaussääntöjä".

Kirjansa A People that shall well alone kappaleessa "Diaspora Peoples" Kevin MacDonald kertoo romaaneista lainaten lähinnä kirjaa Gypsies: The Hidden Americans:

Romaaneilla on sisäryhmä-ulkoryhmä-moraali kuten juutalaisilla. Omien auttamista pidetään suuressa arvossa - perheitten velvollisuus on mm. auttaa köyhiä sukulaisia. Sen sijaan suhde muihin ihmisiin on amoraalinen. Gadjeilta varastamista ei pidetä vääränä. Romaanit ovat vanhan mustalaismyytin mukaan saaneet Jumalalta oikeuden varastaa, koska eräs romaani nielaisi yhden naulan jota piti käyttää Kristuksen ristiinnaulitsemiseen.

Romaanimiehen status on sitä korkeampi, mitä enemmän hän auttaa muita mustalaisia, mitä enemmän hän pettää gadjeja ja mitä agressivisempi vaimo hänellä on.

Jyväskylän Yliopiston yliassistentti Margaret Tuomi toteaa, että ei-romaanit tuntevat romaanikulttuuria huonosti. Olisiko syy kuitenkin se, että romaanit eivät itsekän halua että ei-romaanit tuntevat heidän kulttuurinsa kaikkia piirteitä ?

En tuomitse romaanien sisäryhmä-ulkoryhmä-moraalia kategorisesti - pidän itsekin oman perheen, oman kansan ja oman rodun puolustamista arvossa. Haluan tällä kirjoituksella ainoastaan kiinnittää huomiota siihen, että Helsingin Sanomat ja Tuomi ovat pikemmin kuin vähentämässä ennakkoluuloja romaaneja kohtaan implisiittisesti (= vaikeista asioista vaikenemalla) jakamassa virheellistä tietoa romaanikulttuurista.

Katso aiempi kirjoitukseni juutalaisten sisäryhmä-ulkoryhmä-moraalista.

Syyllisyys ja kristinusko

Fjordman kirjoittaa loistavassa artikkelissaan kristinuskon hyvistä ja huonoista puolista.

Kreationismi tai yleensä tieteen vastaisuus ovat kristinuskossa loppujen lopuksi Fjordmanin mukaan suht marginaalisia ilmiöitä. Kristinusko on pikemmin edistänyt kuin jarruttanmut rationalistisen tieteen kehitystä. Oleellisempia ongelmia on kärsimyksen yli-ihannointi ja ylikehittynyt syyllisyys: Ihminen on kristinuskon mukaan syyllinen esi-isiensä synteihin.

Ihminen on synnistä siinnyt ja täysin paha. Vain Kristuksen veri voi hänet pelastaa:

Huolehdi siitä, että Kristuksen veri täydellisesti parantaa sen haavan, jonka synti on iskenyt sinun sieluusi, ettet sen haavan päälle vain kasvata uutta nahkaa, joka on muodostunut velvollisuuksien täyttämisestä, nöyrtymisestä, anteliaisuudesta jne. Käytä mitä tahansa muuta parannuskeinoa kuin Kristuksen verta, ja se on myrkyttävä haavan. Olet huomaava, ettei syntiäsi ole todella koskaan kuoletettu, ellet ole nähnyt vertavuotavaa Kristusta edessäsi ristillä. Mikään muu ei voi sitä kuolettaa kuin Kristuksen vanhurskauden katseleminen. (Thomas Wilcox: KALLIS HUNAJAN PISARA KRISTUS-KALLIOSTA)

Ihminen on ansainnut kaiken sen kärsimyksen minkä kohtaa. Armoa hän ei ole ansainnut mutta Kristus voi sen suuressa rakkaudessaan antaa.

Nykyajan jälkikristillisessä maailmassa monikultturismi edustaa Fjordmanin mukaan tätä kristillistä ylikehittynyttä syyllisyyttä ja kärsimyksen ihannointia enemmän kuin nykykristinusko. (Fjordman puhuu tosin liberalismista eikä monikultturismista.)

Me suomalaisetkin olemme monikultturistien mukaan velkaa esimerkiksi afrikkalaisille, koska olemme syyllisiä. Saksalaiset ovat tehneet syyllisyydestä koko kulttuurinsa keskipisteen - omenan syönti paratiisissa on vaihtunut saksalaisilla holocaustiin.

Kärsimys, jonka esimerkiksi islamilainen maahanmuutto terrorismeineen ja joukkoraiskauksineen aiheuttaa, on monikultturistien mielestä ansaittua kärsimystä. Onhan Länsi synnistä siinnyt ja läpi paha.

Monikultturistiraukalla ei vain ole olemassa Kristusta joka voisi antaa Armon.

Kuka hyötyy sallivuudesta ?

70-luvulla vasemmisto levitti ajatusta vapaasta kasvatuksesta: Lapsia ei pitänyt rangaista, vaan he oppivat toimimaan moraalisesti itsestään ja vastavuoroisuudessa muitten lasten kanssa.

Nyttemmin vapaan kasvatuksen ajatus on ainakin teorian tasolla pitkälti hylätty. Nykyään uskotaan että lasten kasvatus onnistuu parhaiten, kun siinä yhdistyy rajoitukset ja rakkaus. Rajoituksia ei saa olla liikaa eikä liian vähän - kasvattaminen vaatii taitoa eikä pelkkiä mustavalkoisia periaatteita.

Yhteiskunnassa ns. sallivuus on kuitenkin edelleen muodissa. Ei ole esimerkiksi muodikasta valittaa sitä, että Espan puisto ja meren rannat roskaantuvat, koska nuoret rikkovat pulloja rannoille ja aikuiset jättävät roskat kaupungin työntekijöiden korjattavaksi. Jotkut jopa uskovat että täydellinen sallivuus esimerkiksi alkoholin käytön suhteen edistää sitä, että ihmiset oppivat eurooppalaisen alkoholikulttuurin. Todellisuudessa ainakin Saksassa nuoret ovat alkaneet oppia pohjoismaisen tavan juoda kaatokännit.

Moralisteja pidetään tylsinä ihmisinä - ja äärimmäistä sallivuutta halutaan edistää. Kuitenkin tieteellinen kulttuurin tutkimus osoittaa kiistatta, että yhteisöt pysyvät koossa ja kukoistavat nimenomaan vain, jos osa ihmisistä on valmis moralisoimaan ja rankaisemaan yhteisten sääntöjen rikkojia. Tietenkään mikä tahansa moralismi ei edistä yhteisöllisyyttä - moralismi on välttämätön mutta ei riittävä ehto yhteisön kukoistukselle.

Yletön sallivuus aiheuttaa suoranaista taloudellista haittaa, kun liikennekurin höltyminen aiheuttaa lisää onnettomuuksia, roskaaminen aiheuttaa viihtyvyyden laskemista ja siivouskustannusten kasvua, lasten heitteillejättö aiheuttaa kasvavia sosiaalisia ongelmia ja kustannuksia.

Kuka siis hyötyy sallivuudesta ?

Malttia uskontokritiikkiin

Olen kirjoittanut täällä aiemmin siitä, että maltillisten uskonnollisten yhdyskuntien kiroaminen alimpaan helvettin - mitä mm. "skeptikko" ja "rationalisti" Richard Dawkins kirjassaan Jumalharha harjoittaa - on ajattelematonta.

Uskonnon harjoituksen kieltäminen tai maltillistenkin uskovaisten rienaaminen ei edistä rationalismin asiaa - päinvastoin. Uskonnonvastainen propaganda, lasten uskonnollisen kasvatuksen kieltäminen tai uskovaisten vainoaminen ja rienaaminen vain radikalisoi uskovaisia. Kiina ja ex-Neuvostoliitto epäonnistuivat uskonnon kitkemisessä täydellisesti - molemmissa maissa radikaalit ja fundamentalistiset uskontokunnat leviävät edelleen nopeasti.

Turkin kiihkosekularistinen politiikka ei sekään ole onnistunut estämään fundamentalistisen islamin etenemisestä. Brussels Journal toteaakin, että Turkilla on kaksi vihamiestä - sekularismi ja fundamentalismi. Kiihkosekularistien harjoittama Turkin suht maltillisen islamistipuolueen AKP:n vainoaminen ei ole vain demokratian vastaista, vaan edistää fundamentalistista islamia Turkissa.

Olen Brussels Journalin kanssa samaa mieltä. Uskonto ei vainoamalla kuole, vaan päinvastoin vahvistuu ja radikalisoituu. Myös Irakin ja Iranin fundamentalitinen islam syntyi perinteistä konservatiivista uskonnollisuutta halveksivassa sekularistisia arvoja ajavassa ilmapiirissä - siis shaahin ajan Iranissa ja Baath-puolueen hallinnoimassa Irakissa.

En tarkoita että perinteinen konservatiivinen uskonnollisuus on ongelmatonta, mutta sen äärimuotojen kitkemiseen tarvitaan muita keinoja kuin uskonnon demonisointi.

Muisliminainen Sohossa

Olin työkaverini kanssa oluella Lontoon Sohossa ja Covent Gardenissa keskiviikkoiltana iltakuuden ja iltakymmenen välillä. Hauska paikka - alkuillasta pahasti juopuneita ei juuri näkynyt.

Nuori musliminainen kulki kadun yli hiukset peitettynä - nainen katseli hieman hämmentyneenä ympärilleen. Mietin, mitäköhän nainen ajatteli ja tunsi. Tunsiko hän, että Lontoo on kuin Sodoma ja Gomorra - synninpesä - jonka sietää tuhoutua ? Vai tunsiko hän kaipuuta osallistua muitten nuorten aikuisten ilotteluun ?

Poliittinen prostituoitu ?

USA:n edustajainhuoneen ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Tom Santos on tämän päiväisen HS:n mukaan kutsunut Saksan entistä liittokansleria Gerhard Scröderiä poliittiseksi prostituoiduksi, koska Schröder lähti kanslerin uransa jälkeen Venäjän maakasuyhtiön johtoon. (Sittemmin Santos pyysi prostituoiduilta anteeksi että oli rinnastanut nämä Schröderiin.)

Termi poliittinen prostituoitu on ilkeä mutta tavallaan perusteltu: Venäjän energiasektori on Putinin ja Venäjän uuden imperialismin tärkein ase. Schröder on asettunut Venäjän hallituksen lakeijaksi Eurooppaa vastaan. Hän osoitti tämän selkeästi myös asettuessaan patsaskiistassa Venäjän puolelle. (Lähde Sueddeutsche Zeitung 8.5.2007)

Autamatta tulee mieleen Andy McCoyn legandaarinen heitto: "Uran jälkeen myyn varmaan persettä Amsterdamissa".

Lisää Schröderin toimista Venäjän lakeijana mm. tässä.

Ruotsi - sensuurin luvattu maa

Yhteiskuntatieteilijä Lisbeth Lindeborg kirjoittaa Dagens Nyheter lehdessä että Ruotsissa islamin kritisointi on vaiennettu:

Till skillnad från våra grannländer och stora EU-länder sopar Sverige obekväma frågor under mattan. Sverige hör till de länder i Europa som präglas av en snedvriden och konfliktskygg debatt om islam. I Sverige attackeras företrädare för en konstruktiv kritik av islam och de utpekas som islamofober i syfte att skrämma dem till tystnad.

Sama englanniksi Gatesofviennan sivulla:

Unlike our neighboring countries and the large countries of the EU, Sweden sweeps every inconvenient matter under the rug. Sweden is a European country characterized by a distorted and conflict-averse debate about Islam. In Sweden, representatives who offer constructive criticism of Islam are being attacked and pointed to as Islamophobes, with the purpose of frightening them into silence.

Ruotsi on sensuurin luvattu maa. Ruotsin koulujärjestelmä ja media on onnistunut pimittämään ruotsalaiselta nuorisolta myös kommunismin kuolemanleirit. Natsien rikoksista ruotsalaisnuoret kyllä tietävät - mutta opettajat ja toimittajat eivät halua puhua kommunismin rikoksista. Dagens Nyheter-lehden mukaan 90 % ruotsalaisista nuorista ei tiedä kommunismin kuolemanleireistä.

Hyvä kommentti Humen Giljotiini-artikkeliini

Nimimerkiltä Antti tuli varsin hyvä kommentti Humen Giljotiini-artikkeliini. Kannattaa lukea - ja lukea myös minun vastaukseni siihen.

Joku saattaa ihmetellä mitä järkeä on tällaisessa filosofisessa hiustenhalkomisessa.

Pyrin kuitenkin siihen, että kuten terveydenhuollossa puoskarointia tai vaikkapa rokottamatta jättämistä ei enää haluta nähdä "vaihtoehtoisena hoitona" ("mikä sopii toiselle ei sovi toiselle") vaan nimenomaan hoitamatta jättämisenä, ei myöskään yhteiskunnallista puoskarointia ole syytä nähdä muuna kuin yhteiskunnan (kansankokonaisuuden) hoitamatta jättämisenä. Siis typeryytenä, välinpitämättömyytenä tai suoranaisena pahuutena.

Yhteiskunnallisena puoskarointina tarkoitan vaikkapa sokeaa maahanmuuton ajamista sillä perusteella että yhteiskunta maahanmuutosta väistämättä rikastuu.

Toisena esimerkkinä puoskaroinnista käy alkoholin hinnan laskeminen sillä perusteella, että "kaikkihan tietävät että kunhan alkoholin käytön holhoaminen lopetetaan ja hinta lasketaan, suomalaiset oppivat varmasti ns. eurooppalaiset juomatavat".

Yhteiskunnallinen puoskarointi on toimimista jonkin sokean uskomuksen perusteella ja sen uskomuksen levittämistä varsinkin nuorison keskuuteen mm. median avulla.

Muistan miten joku lääkäri kertoi tv:ssä poistaneensa maksan nuorelta naiselta, joka oli nauttinut yrttiteetä. Nuori nainen oli uskonut sokeaan terveysruokapropagandaan siitä, että kaikki luonnollinen on terveellistä.

Toinen nuori saattaa uskoa yhtä sokeasti propagandaan siitä, että monikulttuurinen yhteiskunta on jotenkin erityisen ihana - onhan koko media näitä kertomuksia pullollaan. Hänen lapsenlapsensa saattavat sitten aikoinaan kysyä miksi Suomessakin pommit räjähtelevät ja väestöryhmät taistelevat kaduilla. Mummo voi sitten kertoa, että kaikki toimittajat ja poliitikot - yhteiskunnalliset puoskarit - sanoivat monikulttuurisen yhteiskunnan olevan ihana asia. Mummo tietysti sinisilmäisenä naisena uskoi. Olihan hän äänestänyt Tarja Halosta presidentiksikin.

Humen giljotiini ja kansankokonaisuus

Lapseni ja nuorena olin ahdistunut ja mietin elämän tarkoitusta - erityisesti sitä mikä on oikein ja mikä väärin. Joku voisi sanoa, että lapsuuden ja nuoruuden voisi käyttää muuhunkin kuin elämän tarkoituksen miettimiseen. Elämän tarkoituksen etsimisessä on kuitenkin puolensa - opin ajattelemaan kriittisesti ja tutustuin moneen mielenkiintoiseen aiheeseen (kuten uskontoon ja kansatieteeseen) elämäntuskan sivutuotteena. Tuska hävisi aikanaan - mutta kiinnostus uskontoon ja vieraisiin kulttuureihin jäi.

Jossain vaiheessa ehkä 14-vuotiaana löysin Humen giljotiinin - tai pikemmin ehkä naturalistisen virhepäätelämän:

Henkilö syyllistyy naturalistiseen virhepäätelmään, jos hän yrittää palauttaa moraalisen "hyvän" johonkin luonnolliseen, maailmassa empiirisesti mitattavissa olevaan ominaisuuteen.

Naturalistisen virhepäätelmän määritteli filosofi G. E. Moore. Esimerkki naturalistisesta virhepäätelmästä on sosiaalidarwinismi. Sosiaalidarwinismin mukaan on oikein ja kohtuullista että yhteiskunnassakin heikkojen yksilöiden annetaan tuhoutua, koska luonnossakin valinta karsii heikot yksilöt ja kaikki luonnossa havaittava kehitys/evoluutio perustuu luonnonvalintaan.

Wikipedian esimerkki naturalistisesta virhepäättelijästä on sellainen hedonisti, joka väittää moraalisen hyvän olevan mitattavissa ihmisissä esiintyvän mielihyvän tai onnellisuuden perusteella. Mooren mukaan tämä on ankara virhe, ja moraalista hyvää tulee pitää sellaisena kuin se on, yksinkertaisena määrittelemättömänä epänaturalistisena arvona.

Naturalistista virhepäätelmää käytetään joskus raskaasti väärin. Olen saanut kritiikkiä kirjoitukseeni sisäryhmistä ja ulkoryhmistä:

"Jos tuota sisä- ja ulkoryhmäkirjoitusta oikein tulkitsen, sinun mielestäsi meillä pitäisi olla jonkinlainen evolutiivisesti kehittynyt sisäsyntyinen "pakko" jakautua heimoihin, mutta samaan aikaan valittelet sitä että länsimaissa halutaan "hyväksyä" koko ihmiskunta sisäryhmään. Aika omituista. Minun mielestäni sinä lähinnä yrität jonkun epämääräisesti tulkitsemasi tieteellisen teorian avulla taivutella muut hyväksymään omat poliittiset preferenssisi."

En ole kuitenkaan väittänyt että siitä, että ihminen luonnostaan jakaantuu heimoihin seuraa, että ihmisen jakautuminen heimoihin on jotenkin moraalisesti oikein tai että jakautuminen on aina ja kaikissa oloissa väistämätöntä.

Vaan olen väittänyt, että koska ihminen hyvin usein jakautuu erilaisiin ryhmiin, ihmisten kannattaa ottaa tämä asiantila huomioon. Kannattaa siis ottaa ihan realistisesti huomioon se että maailmassa on hyvin todennäköisesti aina ihmisiä, jotka haluavat jakaa ihmiset sisäryhmään ja ulkoryhmään. Ja ihmisiä jotka haluavat jopa demonisoida oman ryhmänsä ulkopuoliset ulkoryhmät.

Ihminen yksinkertaisesti on heimoistuva laji - ja tulee tietysti aina olemaan. Se onko heimoistuminen oikein vai väärin ei ole mielenkiintoinen kysymys. Mielenkiintoisia kysymyksiä ovat:

1. Miten puolustaudumme toisia heimoja vastaan silloin kun on pakko.

2. Miten hoidamme omaa heimoamme niin että heimomme säilyy puolustuskykyisenä.

3. Miten hoidamme omaa heimoamme ja tätä maata niin että suomalaisessa yhteiskunnassa kyetään lisäämään keskinäistä luottamusta.

4. Miten hoidamme heimoamme niin, että heimossa säilyy henki että köyhistäkin on huolehdittava. Miten hyvinvointiyhteiskunta kyetään ylläpitämään ilman että vapaamatkustajan ongelma tuhoaa sen.

Kuten kasvi tarvitsee vettä, ja lapsi tarvitsee kuria ja rakkautta, heimokin (kansankokonaisuus) tarvitsee hoitoa. Se että kasvi tarvitsee vettä ei ole mikään moraalinen kysymys vaan biologinen. (Tarkkaan ottaen on tehtävä kuitenkin se lisäoletus, että olemme päättäneet että haluamme pitää kasvin hengissä. Ei siis ole kyse rikkaruohosta. Katso Antin kommentti ja minun vastaukseni siihen.) Se että lapsi tarvitsee rakkautta ei ole moraalinen vaan biologinen kysymys. Se että kansankokonaisuus tarvitsee luottamusta, ryhmäkonsistenssia, lapsia/syntyvyyttä ei ole poliittinen vaan tieteellinen (biologinen tai yhteiskuntatieteellinen) kysymys.

Yhteiskunta ja kansankokonaisuus on organismi tai olento, joka tarvitsee aivan samalla tavalla hoitoa kuin lapsi tai kasvi. Siksi moni asia, jota pidetään poliittisena ja moraalisena - esimerkiksi kysymys maahanmuuton suuruudesta - ei ole poliittinen eikä moraalinen kysymys - ja siksi naturalistisen virhepäätelmän sovellusaluetta - vaan tiedollinen kysymys. (Tai ei ole ainakaan pelkästään moraalinen kysymys.)

Ei lääkärikään sano potilaalle: "teillä on syöpä, mutta se onko syöpä hyvä vai paha asia on tietysti moraalinen kysymys ja tiede ei voi antaa siihen vastausta." Mutta filosofi ja yhteiskuntatieteilijä saattavat vielä nykyäänkin väittää: "afrikkalaisten maahan päästäminen on moraalisesti oikein koska maksamme lännen velkaa kehitysmaita kohtaan". Kysymyksestä (maahanmuutto), joka liittyy kansankokonaisuuden hyvinvointiin, tehdään pelkästään moraalinen kysymys. Punaviher-piipertäjä on kuin kuin viisasteluun taipuvainen puutarhuri joka miettii: "siitä että ruusu tarvitsee valoa, ei voi tehdä johtopäätöstä että ruusu pitää istuttaa valoon".

Taloustiede ja poikkitieteellisyys

Taloustieteellä on oma ihmiskuvansa (Homo Economicus) - tavallaan siis oma yksinkertaistettu psykologiansa - jonka perusajatuksena on että

a) ihminen maksimoi omaa utiliteettiaan (esimerkiksi rahan määrää, onnellisuutta) rationaalisesti
b) ihminen olettaa että jokainen muu ihminen toimii samalla tavalla kuin hän itse.

Ihmiskuva on luonnollisesti yksinkertaistettu, mutta taloustieteilijät ovat perinteisesti ajatelleet että Homo Economicus kuvaa tarpeeksi hyvin ihmisen toimintaa. Ko. hyvin määritellyssä ihmiskuvassa on se hyvin suuri etu että sen pohjalta voi tehdä ennusteita ihmisen taloudellisesta käyttäytymisestä.

Ongelma käsittääkseni on että taloustieeteen ennusteet ovat varsin usein osoittautuneet virheellisiksi. Ns. uusklassinen taloustiede ei ole kyennyt esimerkiksi ymmärtämään sitä miten ihmiset onnistuvat usein ratkaisemaan ns. yhteismaan ongelman tai miten ihmiset onnistuvat tuottamaan ns. julkishyödykkeitä (hyvinvointiyhteiskunta, maanpuolustus, talkoot).

Taloustiede on aiemmin ollut varsin erillinen tieteenalansa mutta viime aikoina poikkitieteellisyys on tullut taloustieteeseen:

1. Psykologi Daniel Kahneman asetti taloustieteen ihmiskuvan kyseenalaiseksi. Kahneman on ns. behavioristisen taloustieteen uranuurtajia. Behavioristiset taloustieteilijät - kuten Ernst Fehr - ovat parantaneet taloustieteen ymmärrystä esimerkiksi palkkatason vaikutuksesta tehdyn työn määrään.

2. Behavioristiset taloustieteilijät puhuvat paljon reiluudesta ja muista moraalisista tunteista. Siinä miten reiluus ja moraaliset tunteet ovat muodostuneet taloustiede on ammentanut paljon evolutiivisesta kulttuurin tutkimuksesta - erityisesti Boydin ja Richersonin tutkimuksista.

Monet behavioristiset taloustieteilijät ovat samaa mieltä Boydin ja Richersonin kanssa siitä, että moraalisten tunteiden syntyminen perustuu ryhmävalintaan (=ihmisryhmien kilpailuun ja ryhmätason valintaan).

Moraalintunteilla on oleellinen merkitys esimerkiksi siihen miten palkkataso vaikuttaa työntekijän sitoutumiseen yrityksen tavoitteisiin.

3. Jo pitkään biologialla ja taloustieteellä on ollut yhteistyötä matemaattisten menetelmien osalta. Peliteorian käyttö alkoi alunperin taloustieteessä, mutta teoreettinen biologi John Maynard Smith kehitti ns. evolutiivisen peliteorian, jota nyttemmin käytetään laajasti myös taloustieteessä.

4. Enemmän kiistanalainen on rotututkimuksen vaikutus taloustieteeseen. Mutta yhä kiistattomammalta vaikuttaa se että että kansakunnan BKT ei johdu ainoastaan talousjärjestelmästä (omistuslainsäädännnöstä, markkinoiden toimivuudesta) ja muista yhteiskunnalista syistä (esimerkiksi koulutustasosta), vaan siihen vaikuttaa myös väestön älykkyystaso ja sitä kautta rodullinen jakauma. Vanhasen ja Lynnin kirja IQ and Wealth of Nations aloitti tämän tutkimusperinteen. Se joutui aluksi kovan kritiikin kohteeksi, mutta myöhemmät arviot ovat olleet pääsääntöisesti positiivisia.

5. Sosiologit puhuvat yhä enemmän luottamuksen merkityksestä yhteiskunnan ehkä oleellisimpana piirteenä. Yhteiskunta, jossa ihmiset luottavat toisiinsa ja viranomaisiin toimii oleellisesti paremmin kuin muut yhteiskunnat. Luottamuksella on myös oleellinen merkitys kansantaloudelle. Katso poliittisen taloustieteilijän Francis Fukuyaman teesit luottamuksesta.

Kulttuurin tutkimuksella on paljon annettavaa myös luottamuksen tutkimukseen. Putnamin havainto siitä, että monikulttuurisuus vähentää luottamusta on oleellinen myös kansantalouden kannalta.

Heikko vai vahva Venäjä

Olen presidentti Tarja Halosen kanssa samaa mieltä siinä että heikko Venäjä ei ole välttämättä kenenkään etu. Heikko valtio on arvaamaton ja siksi riski naapureille.

Toisaalta vielä heikkoakin valtiota vaarallisempi on valtio, joka on ensin syystä tai toisesta heikentynyt, mutta alkaa siitten vahvistua ja uudessa voimantunnossaan alkaa ärhennellä joka suuntaan. Olen siis täysin eri mieltä Tarja Halosen kanssa siitä että Venäjän uhitteluun asti ulottuva aktivoituminen ulkopolitiikassa ei ole huolestuttavaa.

Venäjää nöyryytettiin koko 90-luku - tai ainakin Venäjä koki itsensä nöyryytykseksi, kun Neuvostoliitto hajosi ja Neuvostoliittoon kuuluneet kansat vapautuivat venäläisten barbaarisesta pakkovallasta.

Miljoonat venäläiset jäivät uusiin itsenäisiin valtioihin. Ilmiö oli samanlainen kuin ensimmäisen maailmansodan jälkeinen aika Saksan ja Itävallan kannalta. Kymmenet miljoonat saksalaiset jäivät silloin Tsekkoslavakiaan, Puolaan, Latviaan, Viroon, Romaniaan, Jugoslaviaan ja Neuvostoliittoon. Saksan nälökulmasta he olivat orjuutettuja saksalaisia (Volksdeutsche), Latvian, Tsekin ja Puolan näkökulmasta saksalaisvähemmistöt olivat Saksan viides kolonna. Historia osoitti viides kolonna -teorian oikeaksi.

Toista maailmansotaa edelsi aseiden kalistelu: Saksa väitti Tsekkoslovakian kohtelevan huonosti Tsekin saksalaisväestöä (sudettisaksalaisia). Putinin harjoittama aseiden kalistelu on liittynyt mm. siihen, että virolaiset ovat muka kohdelleet huonosti Viron venäläisiä.

Putinin mukaan "Neuvostoliiton hajoaminen oli viime vuosisadan suurin geopoliittinen katastrofi". Max Jakobsosnin mukaan Venäjä on nyt luomassa uudelleen romahtanutta imperiumia ja "pyrkii menetettyjen alueiden palauttaminen". Venäjä käyttää Jakobsonin mukaan öljyä aseena menetettyjen alueiden palauttamiseen perinteisten aseiden sijasta. (Tätä väitettä tukevat Venäjän omat julkisesti julistetut päämäärät.)

Epäselvää ainakin minulle on tarkoittiko Jakobson todella että Putin haluaa liittää esimerkiksi Armenian tai Gruusian uudelleen Venäjään - vai riittääkö hänelle että ko. valtiot alistuvat Venäjän vasalleiksi.

Lähteet:

1. Max Jakobsonin artikkeli "Venäjä on taas vahvistunut" Helsingin Sanomissa 2. kesäkuuta

2. Tarja Halosen haastattelu Helsingin Sanomissa 3. kesäkuuta