Vasemmistoälymystön ja kepun/perussuomalaisten ristiriita - suurta teatteria osa 1

Krista Kosonen yms. ovat onnistuneet antamaan kuvan, että Suomi on jakautunut liberaaliin Suomeen ja konservatiiviseen Suomeen. Liberaalia Suomea edustaa mm. Helsinki, vihreät, vasemmistoliitto ja Krista Kosonen.

Täysin erilaisesta argumentoinnista riippumatta sekä vihreät että Kepu - ja sen uusi apupuolue perussuomalaiset - ovat oikean elämän isoissa asioissa samoilla linjoilla. Ne ovat länsikriittisiä, vastustavat Nato-jäsenyyttä ja ajavat Suomea faktisesti yhä lähemmäs Venäjää.

Suomi on Keskusta-vetoisen hallituksen myötä viemässä Suomea Unkarin ja Kreikan tielle sillä erolla, että Venäjä ei halua alistaa Unkaria ja Kreikkaa kuten se haluaa alistaa Suomen. Unkarista ja Kreikasta Venäjä haluaa liittolaisen, Suomesta vasallivaltion. Tätä kehitystä vasemmistoliitto kannattaa aktiivisesti identifioituen kreikkalaiseen veljespuolueeseensa, joka on avoimen putinistinen, vihreät taas passiivisesti vastustaessaan läntistä puolustus-integraatiota. Perussuomalaiset vastustavat sekä EU:ta että Natoa puolustaessaan muka Suomen suvereniteettiä.

Lopputulemassa tätä taustaa vastaan koko jako konservatiiviseen ja liberaaliin Suomen on faktisesti suurimmalta osalta keskustelua lillukanvarsista kuten homoavioliitoista ja muista marginaalisista kysymyksistä. Se on puhdasta identiteetin signalointia.

Hankkikaa elämä.

Ahvenanmaa ilman turvatakuita - osa 5

Kirjoitin jo syyskuussa Ahvenanmaan turvallisuusrisvajeesta varmaan melkein ensimmäisenä. Sittemmin asiaan on puuttunut mm. Alpo Rusi.

Eilinen Iltalehti jatkaa teemaa:

Sotilasasiantuntijoiden mukaan Ahvenanmaan demilitarisointi on turvallisuusriski, kirjoittaa Hufvudstadsbladet.

Muuttunut turvallisuuspoliittinen tilanne on saanut sotilasasiantuntijat huolestumaan Ahvenanmaasta, kertoo päivän Hufvudstadsbladet. Lehden haastattelemien asiantuntijoiden mukaan demilitarisoidulle Ahvenanmaalle hyökättäisiin ensimmäisenä, jos Itämerellä syntyisi aseellinen konflikti.

– Minä ja moni muu olemme huolissamme Ahvenanmaasta. Kriisitilanteessa sotatoimet Ahvenmaalla kieltävä sopimus ei olisi minkään arvoinen, kommentoi Uudenmaan prikaatin entinen komentaja ja merisotakoulun entinen johtaja Henrik Nystén lehdelle.

Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun strategian ja turvallisuuspolitiikan lehtori Tomas Ries on samalla linjalla Nysténin kanssa.

– Koska Ahvenanmaan saaret ovat demilitarisoitu, ne ovat avoimia ja haavoittuvaisia. Putin on viime aikoina näyttänyt, ettei hän kunnioita kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia ja hänen pääesikuntansa ajattelee yksinomaan sotilasoperatiivisesti. Se sopii Venäjälle mainiosti, että Ahvenanmaa on demilitarisoitu, Ries pohtii lehden haastattelussa.

Tomas Ries on tietoinen siitä, että Ahvenanmaan demilitarisoinnin kumoaminen ei olisi poliittisesti realistista. Sitä eivät hyväksyisi ahvenanmaalaiset eivätkä venäläiset. Riesin mukaan yksi ratkaisu olisi vahvistaa Ahvenanmaan rajanvartiointia ja poliisitointa.

– Suosittelen Ahvenanmaata olemaan varuillaan. Tällä hetkellä ahvenanmaalaiset elävät turvallisessa fantasiamaailmassa. Ajattelutapaa voi verrata siihen, ettei ihminen ota palovakuutusta tai jättää käymästä syöpäseulonnassa, koska ajattelee sen suojaavan syövältä, Ries vertaa.
Ahvenanmaa on viime kuukausina mainittu monessa kriisiskenaariossa. Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak kirjoitti Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla olevansa huolissaan siitä, että Ahvenanmaa ottaa riskin joutua osalliseksi konfliktia kiristyvässä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa.

– Venäjällä on kyky vallata käyttöönsä naapurien alueita avoimesti, peitetysti tai välikäsien kautta. Ottamalla käyttöön vain vaikkapa pari Ahvenanmaan saarta Venäjä voisi nykyisillä asejärjestelmillä kontrolloida Itämeren ilmatilaa, Salonius-Pasternak kirjoitti.

Myös entinen suurlähettiläs Alpo Rusi ilmaisi huolensa Ahvenanmaasta kaksi viikkoa sitten Hufvudstadsbladetissa.

Presidentti-instituution rooli on vahvistumassa suomettumisen myötä

Suomen perustuslain muutokset ovat vähentäneet muodollisesti presidentin valta-asemaa. Monet ovat pitäneet tätä jopa hyvin valitettavana, koska presidentti on muka koko kansan johtaja.

Tosiasia on aivan muuta. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen totesi taannoin, että presidentti Tarja Halonen monopolisoi Venäjän suhteiden "hoidon", vaikka perustuslaki edellyttää, että suhteita ulkovaltoihin hoidetaan yhteistyössä valtioneuvoston kanssa.

Sauli Niinistö on jatkanut Halosen tiellä. Niinistö käy yksin keskusteluja ikuisen vihollisemme Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa ja on ilmeisesti joutunut Putinin taholta jyrkän painostuksen kohteeksi. Niinistöä lienee uhattu vakavilla vastatoimilla, jos Suomi liittyy Natoon. Olemme vääjäämättä Sauli Niinistön johdolla ajautumassa Venäjän vasallivaltioksi.

Presidentti-instituutio - presidentin asema pääsuomettajana - on vahvistunut uudessa tilanteessa. Presidentti on se, joka vääntää Suomen kansaa takaisin 70-luvulle tai todennäköisesti kohti vielä vahvempaa vasallisuhdetta Venäjään. Perustuslain muutokset eivät ole esteenä. Niinistö on voimakas arvojohtaja, joka painottaa suomalaisten päähän lakeijan arvoja. Hännystelijän ja hovimestarin arvomaailmaa.

Heittäydyn hiukan runolliseksi:

Suomettumisen vastainen liike ei voi oikeastaan lähteä siitä, että jos tarpeeksi yritämme, onnistumme kääntämään tilanteen voitoksi. Taisteluun pitää pikemmin suhtautua kuin puolalaisen ratsuväen hyökkäykseen saksalaisia panssareita vastaan. Voiton sijasta meitä odottaa pikemmin kunnia.

Vaihtoehtoina eivät ole voitto tai häviö vaan kunniakas elämä tai kunniaton orjan elämä. Kolmantena vaihtoehtona on tietysti pakeneminen ulkomaille. 

Tällainen ajattelu saattaa kuullostaa realismia painottavasta - mutta siitä juuri mitään ymmärtämättömästä - suomalaisesta menneen ajan ajattelulta, mutta tosiasioita kannattaa nyt katsoa silmiin. Natoon ei mennä vuosiin ja sitä ennen ehtii tapahtua paljon. Kansan moraalista selkärankaa on nyt vahvistettava torjumalla kaikkinainen hännystely.

Niinistö, Keskustapuolue ja muu myöntyvyyslinja pyrkii - ehkä joskus vilpittömästikin - pelastamaan, mitä pelastettavissa on. Kansalaisen on mahdoton tarkasti tietää, miten paha tilanne kokonaisuudessaan on. Nato-jäsenyyden torppaajat ovat joka tapauksessa tuoneet meidät tähän tilanteeseen omalla epärealistisella politiikallaan - ja uskovat nyt että vain he voivat pelastaa Suomen hännystelemällä Venäjää ja esittävät itsensä nyt (inho)realisteiksi.

Hännystelijän tie on kunniattoman ihmisen tie. Kunnioittaisin hännystelijää edes hiukan, jos hän myöntäisi ääneen politiikkansa premissit. Sitä hän ei tee vaan sanoo, että Venäjä ei ole uhka. Kun kukaan ei siihenkään enää usko oikeasti, hän alkaa väittää, että Venäjän uhasta puhuminen on epädiplomaattista ja vaarantaa Suomen turvallisuuden.

Nato-jäsenyyttä voi kritisoida myös asiallisesti

On hienoa välillä lukea myös asiallisia kommentteja Nato-jäsenyyttä vastaan. Ulkoministeriön erikoistutkija ja Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Hiski Haukkala toteaa, että Venäjä on uhka, mutta Natoon meneminen nyt aiheuttaisi liikaa ongelmia Venäjän taholta, jotta se kannattaisi. 

En ole vättämättä samaa mieltä, mutta tervehdin tällaista keskustelua ilolla. Tämä on aivan erilaista keskustelua kuin Tuomiojan (ja Niinistön) väitteet, että Venäjä ei uhkaa Suomea ollenkaan. Uskon, että Tuomioja on jopa onnistunut suggeroimaan itsensä uskomaan omiin puheisiinsa. Tuomioja selittää samaa virttä, mitä Halonen aiemmin, että Suomen ainoa todellinen uhka on ympäristökatastrofi.

Tarja Halonen uskonee hänkin edelleen tehneensä hienoa työtä koko maailman hyväksi presidenttikautenaan vaikka todellisuudessa oli supernolla.

Tosiasia lienee se, että Natoon olisi pitänyt mennä ajat sitten. Se, miten Suomen juuri nyt pitäisi toimia, on aidosti hyvin vaikea kysymys. Kansalaiset eivät vieläkään tajua - päinvastoin kuin baltit - miten paha tilanne on. Siksi kansalaisten kriisin sietokyky on vieläkin suht alhainen. Jos Suomi esimerkiksi nyt menisi Natoon ja sen seurauksena kaasuhanat katkaistaisiin, suomalaiset eivät tajuaisi että sellainen hinta tulevaisuuden turvallisuudesta olisi lopulta hyvin alhainen.

Se, että kansalaisille on mm. koko Halosen aika valehdeltu, että mitään uhkaa ei ole, on tehnyt suomalaisista alamittaisia kriisinkestokyvyltään heikkoja lapsia.

Nokian romahdus vielä kerran - Elop ei aiheuttanut Nokian romahdusta

Steven Elop valittiin Nokian toimitusjohtajaksi syyskuussa 2010 ja Burning Platforms -teksti pääsi julkisuuteen alkuvuonna 2011. Häntä on kritisoitu voimakkaasti Nokian romahduksesta. (Paljon vähemmän on muuten puhuttu Nokian uudesta noususta Rajiv Surin alaisuudessa.)

Tosiasiassa Elop ei aiheuttanut Nokian kaatumista kuten alla oleva kuva osoittaa. Romahdus oli jo ollut käynnnissä jonkun aikaa.



Romahdus toki hiukan kiihtyi, mutta Nokian meno Windows-leiriin toisaalta nosti Nokian puhelin-liiketoiminnan arvoa Microsoftin silmissä ja näin Nokia sai puhelin-busineksestaan suhteellisen hyvän hinnan.

Mielenkiintoista on tietysti spekuloida vaihtoehtoisella skenaariolla: mitä olisi tapahtunut jos Nokia olisi mennyt Android-leiriin vuonna 2007 eli Anssi Vanjoen sanoja lainatakseni kussut housuunsa. Nokia olisi todennäköisesti edelleen mukana busineksessa, mutta markkinaosuus olisi laskenut kiinalaisten toimittajien takia ja katteet olisivat romahtaneet.

Avoin vaalidata ja Nato

Kysyin eilen aamulla vanhalta työkaveriltani, joka dealaa avointa dataa Helsingin kaupungilla, avoimesta vaalikone-datasta. Ja totta tosiaan hän kertoi, että Ylen ja HS:n vaalikonetiedot ovat saatavilla Excel muodossa.

Loin eilen sen pohjalta mm. materiaalin, josta näkyy kaikki ehdokkaat koko maassa, jotka vastasivat täysin samaa mieltä kysymykseen pitäisikö Suomen alkaa ensi vaalikaudella valmistella Nato-jäsenyytä.

Illalla materiaali oli jo Kokoomuksen Verkkouutisissa. (Luvan kanssa toki.)

Sitten loin lisää materiaalia, joka on julkaistu Naton ajan twitterissä. Mm. niistä 500:sta, joiden mielestä Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuutta. Ja toisen version alkuperäisestä materiaalista, johon on täysin samaa mieltä olevien lisäksi otettu ne, jotka ovat osittain samaa mieltä.

Erityisen hämmentävänä koen, että Suomessa on suuri joukko kansanedustaja-ehdokkaita, joiden mielestä Nato vahvistaisi Suomen turvallisuutta, mutta Natoon ei pidä kuitenkaan mennä eikä edes jäsenyyttä pidä alkaa valmistella.

Mielenosoitus suomettumista vastaan 12.4. klo 13

Suomi on kovaa vauhtia suomettumassa uudelleen. Olemme viime aikoina nähneet samanlaisia ilmiöitä - rähmälläänoloa, sensuurimentaliteettia, itsesensuuria ja orwellilaista uuskieltä - joita keski-ikäiset suomalaiset näkivät 70-luvullla ja jonka jo toivoivat olevan kokonaan menneisyyttä.

Erityisesti turvallisuuspoliittisista keskustelua halutaan rajoittaa "näissä oloissa", vaikka "Venäjä ei ole meille tällä hetkellä mikään sotilaallinen uhka". Presidentin vaatimuksesta puoluejohtajat ovat lupautuneet olemaan esittämättä Nato-jäsenyyden hakemista vallitsevissa osissa. Sittemmin presidentti esitti vihjauksen, että vaalitaistelussa ei turvallisuuspolitiikasta pitäisi puhua ollenkaan. Turvallisuuspoliittisia ratkaisuja ei kansalaisille selitetä selkokielellä - ero on räikeä eteläisiin naapurimaihimme verrattuna.

Vaadimme siksi: Turvallisuuspoliittinen keskustelu on turvattava näissä vaaleissa.

70-luvun suomettumisen ajan poliitikot toimivat edelleen Suomen ulkopolitiikan korkeissa tehtävissä. Suomettumisen ajan historia on käsittelemättä. On selvittämättä se, ketkä poliitikot toimivat Neuvostoliiton välikäsinä. Suomettumisen ajan historian käsittelemättömyys on ensi sijassa moraalinen ongelma - kansakunnan on käsiteltävä kipupisteensä. Toisaalta poliitikot, joilla on luurankoja kaapissa, ovat olleet helppoja kiristyksen kohteita Venäjän turvallisuuspalvelulle, kuten Martti Puukko osoitti Puolan osalta Lustraatio-kirjassa.

Suomettamisen ajan poliitikot esittivät ajavansa Isänmaan etua. Tosiasiassa suomettaja ajoi omaa poliittista agendaansa ja käytti poliittisten vastustajiensa leimaamista ulkopoliittisesti epäilyttäväksi omien päämääriensä edistämiseen. Historia on käsiteltävä myös tältä osin: kuka hyötyi suomettumisesta.

Vaadimme siksi: Suomettumisen ajan poliitikot - ja heidän oppipoikansa ja oppityttärensä - on saatava pois eduskunnasta. Tiitisen lista on avattava. Tarvitaan menneisyyden käsittelyä, jossa käydään läpi rähmälläänolo Neuvostoliiton ja Venäjän edessä.

Kutsun teidät mielenosoitukseen teemoilla:

1. Turvallisuuspolitiikka on eduskuntavaalien tärkein aihe!
2. Turvallisuuspoliittisen keskustelun vapaus on turvattava!
3. Suomi kuntoon - älä äänestää wanhaa suomettunutta!
4. Tiitisen lista on avattava!

Mielenosoitus alkaa Postitalon edestä 12.4. klo 13 ja jatkuu näillä näkymin Mannerheimintietä ja Eteläesplanaadia presidentinlinnan eteen, jossa puhe.

Puhuja on Venäjän tuntija, känntäjä ja esseisti Jukka Mallinen.

Ilmoittautuminen tänne.

Åland är helt utan säkerhetsgarantier - del 4

Kansankokonaisuus skrev i september 2014:

In princip - eller enligt ett avtal - är Åland en demilitariserad zon sedan 1800-talet. Demilitariseringen innebär att ingen militär personal får uppehålla sig på Åland och inga befästningar får byggas. Sjöbevakningen, som är en del av det finska gränsbevakningsväsendet, är ett undantag.

Demilitariseringen har bekräftats mellan Finland och Ryssland 1992.

Som vi dock kan se i Ukraina i dag har ett avtal mellan Ryssland och ett annat land inget värde för Ryssland, om avtalet är i strid med Rysslands intresse. Ryssland har 1994 lovat respektera Ukrainas gränser (Budapest memorandum).

Således har Åland i praktiken inga säkerhetsgarantier förutom den finska sjöbevakninen.

I teorin är även Frankrike ock Storbritannien parter i demilitariseringen och neutraliseringen av Ålandsöarna. Men så är Storbritannien och USA parter i Budapest memorandumet - de har i teorin garanterat Ukrainas suverenitet.

Blir Finland medlem i Nato, förblir Åland så vitt jag förstår utanför alliansens säkerhetsgarantier.

Alpo Rusi - f.d. utrikespolitisk rådgivare till president Martti Ahtisaari - intervjuades i dag i Hbl:

Efter Rysslands annektering av Krim finns det ett område i Finland som Alpo Rusi har funderat extra mycket på och det är Åland. 

– Åland har hittills klarat sig bra, men det är inte fast vid oss vad som händer i världen. Ålänningarna själva måste vara realister när det gäller deras ö. Sett ur ett säkerhetspolitiskt perspektiv hoppas jag att ön inte blir föremål för spekulation. Visserligen försvarar Finland Åland om det uppstår en kris, men jag tycker att ön skulle göra klokt i att överväga hemvärnstrupper av samma modell som i Sverige. Jag har funderat mycket på vad som kan hända med Åland om det säkerhetspolitiska läget ytterligare försämras mot bakgrunden av vilket fult trick annekteringen av Krim var. Jag hoppas innerligt att det inte finns några motsvarande planer för Åland.

Isänmaallinen mies Alpo Rusi keskustan ehdokkaana - miksi ihmeessä?

Olen ollut varsin hämmentynyt arvostamani Alpo Rusin asettumisesta Keskustan ehdokkaaksi.

Maanantainen Lustraatio-kirjan esittely pani palikat osittain paikoilleen:

1. Rusi totesi - vapaasti lainattuna - että hänellä ei ole mitään yhteistä Paula Lehtomäen tms. kanssa,  hän ei seurustele ko. ihmisten kanssa eikä "ymmärrä Lehtomäen puheita". (Keskustan laivaseminaarissa oli ollut ulkopoliittinen keskustelutilaisuus, jota Lehtomäki oli vetänyt.)

2. Rusi ei ole Keskustan jäsen vaan on sitoutumattomana Keskustan listalla.

3. Mahdollisuuksiin vaikuttaa Keskustan ulkopolitiikkaan niin, että Keskusta tekisi irtioton suomettumislinjaan, Rusi tuntui suhtautuvan skeptisesti.

Toisaalta ehkä tällä hetkellä sopuisalta nallelta näyttävä Sipilä voi vielä osoittautua vahvemmaksi kuin miltä näyttää. Ehkä hän aikoo alkaa johtaa Keskustaa uudempaan suuntaan ja pyyhkiä pöytää Väyrysellä ja Lehtomäellä. Minusta Sipilä, Rehn ja Rusi näyttäytyvät kaikki rehellisiltä ihmisiltä, jotka ovat ottaneet itselleen mahdottoman tehtävän - muuttaa suomettuneen siltarumpu-puolueen etäläitalialais-tyyppistä politiikkaa tekevästä "puolueesta" (järjestöstä) Suomen etua ajavaksi nykyaikaiseksi puolueeksi.

Lainaan Rusin toisiksi uusimmasta blogista taas pätkän - liittyen aiheeseen suomalainen Venäjä-asiantuntijuus:

Georgian sota elokuussa 2008 muodostaa epäilemättä konkreettisen vedenjakajan, joka päätti kylmän sodan jälkeisen yhteistyön kauden Euroopassa ja laajemminkin. Tästä olivat yhtä mieltä pääministeri Alexander Stubb ja liittokansleri Angela Merkel 30.3. 2015 Helsingissä. Sota ei ollut yksittäistapaus, vaan linjassa Venäjän presidentin Vladimir Putinin jo aiemmin esittämien linjausten kanssa.

Toisen vedenjakajan muodostaa Krimin voimapoliiittinen anastus, joka viettiin päätökseen muodollisesti 18.3.2014, kun Krimin ”liittymisestä” Venäjään järjestettiin niemimaalla niin sanottu kansanäänestys. Suomessa monet Venäjän asiantuntijat olivat loppuun saakka uskoneet, että Putin ei suunnittele Krimin liittämistä Venäjään. Anastuksen jälkeen samat asiantuntijat olivat vakuuttuneita, että Venäjä oli saanut haluamansa, eikä uusia valtauksia ollut enää odotettavissa. Kun syyskuussa 2014 saatiin aikaiseksi niin sanottu Minskin sopimus, monet olivat jo varmoja, että Venäjän voimapolitiikka oli nyt saatu kahlituksi. Toiset asiantuntijat, etenkin Yhdysvalloissa, mutta myös Suomen ulkopuolella Euroopassa varoittivat, että kyse oli toisesta vuoden 1938 syyskuussa saavutetusta ”Münchenin sopimuksesta”, joka ainoastaan siirtää vaikeita ratkaisuja tuonnemmaksi.

Suomessa samoja suomettuneita "asiantuntijoita" haastatellaan edelleen siitä huolimatta, että heidän "valistuneet" arvauksensa ovat aina osoittautuneet vääriksi. Esimerkkinä asiantuntijoista Aleksanteri-instituutin tutkimuspäällikkö Markku Kangaspuro ja ulkoministeri Erkki Tuomioja. Puhumattakaan nyt edellisestä presidentistä Tarja Halosesta, joka sekoitti toiveajattelun ja todellisuuden.

Ei ihme, että suomalaisten ymmärrys Venäjästä on vaatimatonta ja politiikka sen mukaista. Martti Puukko kirjoitti Lustraatio-kirjassa, josta kirjoitin arvostelun tässä:

Tarja Halosen kahden presidenttikauden perinnöksi monelle suomalaiselle jäi täysin vääristynyt kiiltokuvamainen kuva Putinin Venäjästä.

Suomalaisten keskuuteen saatiin levitettyä ajatusta, että Suomella ei ole enää sotilaallisia uhkia. Venäjän oli määrä kehittyä kohti demokratiaa ja Suomella ja Venäjällä oli Halosen mukaan sama arvomaailma. Presidentin lehdistöpäällikkö Maria Romantschuk antoi medialle suorastaan kuvaa, että Halonen osasi käsitellä Putinia – tosiasiassa Halonen myötäili Putinia.

Vuosi 2014 on täysin musertanut Halosen – ja häntä äänestäneiden – kuvitelmat Venäjästä ja Putinista. Naapurin poika Pietarista on osoittautunut aivan muuksi kuin millaisen kuvan Halonen on halunnut meille hänestä antaa. Kun tuo kylmäverinen KGB-mies hyökkäsi vuonna 2008 Georgiaan, Halonen oli hiljaa eikä tuominnut koskaan Venäjän toimia. Sen sijaan Halonen kritisoi Viroa ja väitti, että Viro ei ole osannut hoitaa suhteitaan Venäjään vaan kärsi postsovjeettisesta traumasta. Oma tulkintani on, että Halosen valinta presidentiksi oli jonkinlainen anti-lustraatio – kellon kääntäminen takaisin taistolaisaikaan

Alpo Rusi: Suomen turvallisuus- ja taloustilanne on heikentynyt - tarvitaan uusi strategia

Kirjoitin Sarasuksessa vuosi sitten näin:

Kehityskulku saattaa olla vaikkapa seuraavanlainen:

1. Lännen Venäjään kohdistuvien talouspakotteiden takia idänkauppa alkaa laskea heti. Mutta lisänä tulee suurempi haitta: Suomi ei tavallaan ole enää lähellä mitään markkinoita. Tähän mennessä on puhuttu, että Suomi on ulkomaisille sijoituksille mielenkiintoinen, koska Helsinki on lähellä Pietaria. Tämä etu menetetään. Ulkomaiset yritykset, joilla on jo toimintaa Suomessa, saattavat vetää toimintansa pois Suomesta. Samoin suomalaiset yritykset saattavat siirtää pääkonttorinsa Suomesta. Palkat laskevat ja asuntojen ja muun varallisuuden arvo samoin.

-

2. Venäjän aggressiivisen ulkopolitiiikan takia kaikki Venäjän naapurit koetaan markkinoilla epästabiileiksi valtioiksi. Erityisen epästabiileiksi koetaan Natoon kuulumattomat Venäjän naapurit. Markkinoilla Suomea ei nähdä vain epäattraktiivisena vaan suorastaan riskaabelina sijoutuskohteena. Suomeen liittyy maariski. Yritykset alkavat paeta Suomesta ja taloustilanne heikkenee edelleen. Ihmisten elintaso laskee ja tyytymättömyys kasvaa.

-

3. Suomi joutuu vahvan painostuksen kohteeksi Venäjän taholta. Kriisi ei silloin enää materialisoidu vain taloudellisena romahduksena, vaan itsenäisyyden ja sananvapauden selkeänä supistumisena. Lopulta Suomi saattaa äärimmäisessä tapauksessa ajautua kokonaan Venäjän sfääriin.

Alpo Rusi kirjoitti eilen mm. näin:

Yksityiset läntiset investoijat saattavat karttaa jo tänään Suomea investointikohteena, koska Venäjän kehityksen seurauksena Suomen riskit kasvavat. Toisekseen Venäjän talouden heikkenemisen seurauksena Suomen idänkaupan riskit ovat jo realisoituneet. Tämä olisi tullut ymmärtää, mutta sen saattoi estää sama ongelma kuin 1980-luvun lopulla: Suomessa ei polittisista syistä haluttu uskoa, että Venäjä olisi muodostumassa ongelmaksi. Tähän liittyy jonkinlainen natofobia, mikä esti asiallisen keskustelun sotilaallisen liittoutumisen vaihtoehdoista, oli sitten kyse EU:n kehittämisestä myös sotilaallliseksi turvallisuusyhteisöksi tai liittymisestä Baltian maiden kanssa NATO:on 2004. ”Emme kuulu siihen joukkoon”.

Rusin mukaan Suomi epäonnistui toistamiseen Venäjän muutosten ennakoimisessa - Neuvostoliiton romahtamiseen ei kyetty varautumaan ollenkaan, koska romahtamisen mahdollisuutta ei ollenkaan identifioitu. 

Suosittelen Rusin tekstin lukemista.

Romaninaisten kohtalo

Romanimies kaappasi tyttärensä avulla romaninaisen, jota piti vallassaan neljä vuotta. Tilannetta "uutisoitiin" pitkään ennen kuin osapuolten romani-etnisyys tuli esille. Suomalaisten hämmennys oli suurta, että miten tällaista voi tapahtua. Hämmennys väheni oleellisesti, kun romani-tausta selvisi.

Itselleni tuli mieleen, oliko kyseessä romanikulttuurille tyypillinen naisen alistaminen, joka meni kuitenkin tässä tapauksessa niin äärimmäisyyksiin, että tapauksesta tuli viranomaisasia. Helsingin Sanomat raotti ainakin jossain määrin totuutta kirjoittaessaan:

Liittyykö romanikulttuuri siihen, että tapaus ei paljastanut aiemmin?

Uhri kertoi oikeudessa, että mies oli estänyt häntä olemasta yhteydessä vanhempiinsa romanikulttuuriin vedoten. Mies taas väitti, että sukujen välillä olisi ollut verikostoasia. Oikeus ei kuitenkaan löytänyt siitä näyttöä.

On myös tutkimusnäyttöä siitä, että romaninaisten kokema väkivalta jää vielä helpommin piiloon kuin valtaväestön. Asiaa tutki sosiaali- ja terveysministeriö vuonna 2013.

Tutkimuksen mukaan osin syynä ovat romanikulttuuriin liittyvät piirteet ja osin viranomaisten osaamattomuus.

Tutkimuksessa selvisi, että avun hakemista vaikeuttavat yhteisön kontrolli ja reaktiot. Naisilla on pelkoa esimerkiksi siitä, että väkivallasta kertominen tai viranomaisiin tukeutuminen saattavat johtaa sukujen väliseen konfliktiin.

Romaninainen on myös hierarkiassa miehen alapuolella, mikä tuo miehelle mahdollisuuden käyttää asemaansa väärin. Osa naisista pelkää perinteiden vuoksi esimerkiksi lasten menettämistä erotilanteessa.

Tutkimuksen mukaan viranomaiset tarvitsisivat runsaasti lisää tietoa romanikulttuurista, jotta piiloteltua väkivaltaa osattaisiin tunnistaa. Myös tukipalveluita tulisi parantaa.

Suomalaisessa romanikulttuurissa ei ole avioliiton perinnettä ollenkaan ja naisen asema parisuhteessa on monella tapaa hyvin heikko. Romanit on aikaa myöten painostettu hyväksymään avioliitto-instituutio, mutta sen asema on romanikulttuurissa hyvin ohut.

Vuoden 1966 Suuri Tietokirja kertoo että suuri osa mustalaisväestöstä eli silloin "laillistamattomassa avioliitossa". On huomattava että tuohon aikaan valtaväestön keskuudessa "salavuoteus" ei vielä ollut sosiaalisesti hyväksyttävää, vaikka salavuoteuden illegalisointi päättyikin jo vuonna 1926. Termi avoliitto keksittiin vasta 70-luvulla.

Suomi24 keskustelun Romano-ryhmässä mainitaan:

Romanit käy maistraatissa ja sen jälkeen hää "juhla" parin elämäntavan mukaan joko kokoushuoneella tai ravintolas. Morsian pukeutuu samaan mustaan samettihameeseen kuin aina ennenkin, röijy vain on valkoinen. Häävalssiakaan tuskin tanssitaan ja lahjoina halpakauppojen astiastot.

Toinen mainitsee Romano-keskusteluryhmässä vanhan sanonnan: Sade mustalaisen vihkii.

Tieteellinen tutkimus kertoo: 

Suomen romanit muodostavat yhden niistä hyvin harvinaisista yhteisöistä, joissa avioliittoa eräänä tärkeänä instituutiona ei ole olemassa.... Suomen romaninuorilla ei ole vakiintunutta ja hyväksyttyä seurustelutapaa, joka johtaisi avioliittoon... Suomessa ei myöskään ole järjestettyjä avioliittoja [päinvastoin kuin esimerkiksi Ruotsissa]. Perinteisesti ainoa merkittävä tapa jolla suomalainen perinteistä kiinni pitävä romani saattoi muodostaa avioliiton oli karkaaminen...

Eräs syy tähän avioliiton rituaaliseen väheksyntään suomalaisessa romaniyhteisössä perustuu suvun jäseniltä odotettuun lojaalisuuteen. .. Jäsenten odotetaan osoittavan ehdotonta lojaalisuutta omaa sukuaan kohtaan, ja avioliitossa osapuolet jäävät ainoastaan oman sukunsa jäseniksi.

(Lainaus: Pentikäinen et al, Suomen Kulttuurivähemmistöt)

Mustalaiskulttuurissa nainen kuuluu miehelään mentyäänkin omaan sukuunsa eikä - niin kuin suomalaisessa kulttuurissa aiemmin - siirry miehen suvun jäseneksi. Naisen ulkopuolisuus miehensä suvussa aiheuttaa suuria ongelmia erityisesti, jos miehen ja vaimon suvun välille syntyy verikostotilanne. Varsinkin, jos naisen mies on lisäksi vankilassa, nainen on lähes lainsuojaton.

Kirkon ohjeessa työntekijöilleen todetaan taas seuraavasti:

Vihkiminen on romanien keskuudessa verrattain uusi ilmiö. Kirkollisen vihkimisen harvinaisuus on perua ajalta, jolloin kirkolliset toimitukset olivat romaneilta kiellettyjä. Romanien liittyminen yhteen noudattaa myös omaa kulttuurista kaavaansa, johon ei ole tarvittu kirkollista instituutioita.  

Yhteen meneminen on romanikulttuurissa häveliäisyyden piiriin kuuluva alue ja siksi romanikulttuuri lienee niitä harvoja kulttuureja maailmassa, jossa avioliitto ei ole keskeinen perhejuhla traditioineenYleensä uskovaiset romanit haluavat myös kirkollisen ja virallisen vihkimisen. Häveliäisyyssyistä kutsuvieraina ovat yleensä nuoret ihmiset. Isompiakin häitä järjestetään, mutta ne ovat huomattavasti pääväestöä harvinaisempia. Vihkiessä papin on hyvä tiedustella etukäteen, mitä kulttuuriseikkoja vihkitoimituksessa on hyvä ottaa huomioon.

Se onko kirkko todella kieltänyt romaneilta vihkimisen jää tässä toteen näyttämättä.

Sittemmin luin Facebookista Ville Vuorela-nimisen ihmisen kommentin, jossa hän kertoi:

Katselin aikanaan yhden jakson "kakolan kaalet" -sarjaa. Romaniperheen isä kuolee = asiat rikotaan, lakanat revitään, huonekalut tuhotaan, kerrostaloasunto oli pakko myydä kun niitä ei enää nykyisin voi polttaa. Ja kaikki tämä perheessä johon jää ainakin leski ja aikamiespoika.

Tavaroiden hävittäminen vaikuttaisi webbikeskustelujen perusteella olevan totta. Kukaan ei esimerkiksi suomi24:n romanipalstalla kiellä tätä väitettä:

Kun romani kuolee, niin irtaimisto hävitetään. Selitä siinä sitten sossussa, että lesken pitäisi saada uus rokokookalusto ja nahkasohvat kun vanhat on poltettu kuolemantapauksen vuoksi ja märssy romutettu ilman että olis edes mankkaa sisältä myyty.

Tarkimmat mustilaisethan hävittää koko astiaston, jos yksi astia siitä on tippunut lattialle. Tai jos keittiönpöytä on saastunut, niin tuhannen päreiksi sekin, vedellä sitä ei puhtaaksi saa. 

Valtiovalta on 70-luvulta lähtien monin tavoin tukenut romanien juridisesta näkökulmasta laittomiakin instituutioita - mm. väistämisinstituutiota - samalla rikkoen yksittäistäen romanien ihmisoikeuksia. 

Voi arvata, että romaninaisten sortoonkaan ei ole haluttu puuttua, vaikka asiasta on tiedetty. On helpompaa katsoa sivuun kuin tarttua asioihin.

"Isänmaallisuus on nykyään riisuttu pois kansallismielisyydestä"

Veli M. Pesonen​ heitti hyvän kommentin - en välttämättä muista sanasta sanaan. Heitto on tietysti tahallaan hieman yliampuva, mutta sisältää kuitenkin totta ainakin toisen puolen.

"isänmaallisuus on nykyään riisuttu pois kansallismielisyydestä".

Tämä tulee mieleen kun kuuntelee monia suomalaisiakin "kansallismielisiksi" itseään kutsuvia ihmisiä. Mutta erityisesti ranskalaisia ja itävaltalaisia ja unkarilaisia kansallismielisiä. Kirjoitin asiasta Sarastukseen useampaan kertaan enkä juuri saanut asialle vastakaikua.

Viimeistään vuosi 2014 on tuonut kuitenkin Suomelle uudet haasteet. Venäjän aggressio Ukrainaa vastaan ja Venäjän harjoittama kovaääninen uhkailu ja ilmatilanloukkaukset Puolaa, Baltiaa, Moldovaa, Suomea ja Ruotsia vastaan ovat osoittaneet kaikille asiaa avoimin silmin tarkasteleville, että Venäjä on edelleen suuri uhka Suomelle. 90-luvulla alkanut toiveikas ilmapiiri, jonka mukaan Venäjä ei enää uhkaa naapurimaitaan, on osoittautunut täydelliseksi harhaksi. Uhkan kasvu olisi tietysti pitänyt tajuta jo viimeistään vuonna 2008 Georgian sodan aikaan, mutta toiveajattelusta luopuminen on jokaiselle ihmiselle kova paikka.

Kuvitelma Suomen erityisasemasta Venäjän naapurina elää edelleen toiveajattelijoiden harhaisessa mielessä. Toiveajattelijoiden mielessä Suomi on täysin eri asia kuin Ukraina, Georgia tai Moldova. Toiveajattelijoiden mielessä Suomi on jopa eri asia kuin Viro, jota Venäjä yrittää jatkuvasti uhkailla ja kiristää.

Kansallinen liikekään ei ole vielä lokakuussa 2014 päivittänyt uhkakuviaan. Venäjän vaarasta ei puhuta virallisissa lausunnoissa juuri mitään vaan jatketaan vanhalla tutulla konseptilla ja puhutaan EU:n ongelmista ja islamismin vaarasta. Tämäkin ilmiö on universaali:

Se, joka on menestynyt tietyllä konseptilla, ei kykene uudessa tilanteessa muuttumaan.

Suomen Sisu uskoo edelleen, että Suomen suurin uhkakuva on islamilainen maahanmuutto ja Pariisin tapahtumien toistuminen Suomessa. Ei tietenkään ole, mutta kun se uhkakuva myy niin hyvin, asiasta halutaan jatkuvasti puhua. Päämääränä on eduskuntapaikkojen turvaaminen.

Suomen suurin uhkakuva on Venäjä. Valitettavasti merkittävä osa kansallismielisistä ei tätä tunnusta - ja suuri osa on suorastaan lähtenyt Putinin kelkkaan.

Historian aikana tällaista kansallismielisyyden irtaantumista isänmaallisuudesta on nähty ennenkin:

Toisen maailmansodan aikana isänmaallisuus ja kansallismielisyys irtautuivat toisistaan Norjassa. Isänmaalliset kaikista puolueista taistelivat Norjan natsimiehitystä vastaan, kun taas kansallismielinen Nasjonal Samling puolue ryhtyi harjoittamaan faktisesti maanpetoksellista toimintaa. Pieni osa vilpittömin mielin toki - uskoen, että Neuvostoliitto oli ainoa uhka Euroopan sivistykselle.

Ranskassa vastaavasti aloitettiin kansallismielisen marsalkka Petainin johdolla äärimmäinen myöntyvyyspolitiikka. Myöntyvyyspolitiikka kieltämättä osittain toimikin. Suuri osa Ranskan juutalaisista pelastui ja Ranska pääsi toisesta maailmansodasta suhteellisen pienin vahingoin. (Sodan jälkeen Ranskan mainetta natsien myötäilijöinä on sitten korjailtu tv-sarjoilla, joissa Ranskan kansa on esitetty vastarinnan merkittävimpänä kärkenä.)

Kansallismielisyyttä - ajatusta että kansallisvaltio toimii tehokkaammin kuin ylikansallinen yhteenliittymä - voidaan perustella rationaalisesti. Mm. Oxfordin yliopiston Afrikan talouden professori Paul Collier on osoittanut että valmius tulonsiirtoihin on paljon voimakkaampi kansallisvaltion sisällä kuin EU:n tapaisissa organisaatioissa. (Referaattiini professori Collierin kirjasta on tässä.) Mutta kun kansallismielisyys muuttuu Barbaari-Venäjän tai Natsi-Saksan liehittelyksi se menettää merkityksensä ja arvonsa.

Suomalaisugrilaisuus on Venäjällä julistettu Venäjän valtion viholliseksi. Norjalaiset natsit sentään saattoivat luottaa siihen, että saksalaiset pitivät norjalaisia arjalaisen rodun helminä. Suomalaiset Venäjän ymmärtäjät tuntuvat EU-vihassaan unohtavan kokonaan, että Venäjä suhtautuu suomalaisugrilaisiin kansoihin jonkinlaisina alamittaisina ihmisinä, joille on luonnollista olla alistettuja Venäjän holhokkeja. Suomalainen on slavofiilin mukaan suorastaan kykenemätön muodostamaan valtiota.

Tämän päivän Suomessa on äärimmäisen tärkeää, että kaikki isänmaalliset Venäjän uhasta ja suomettumisesta huolestuneet ihmiset kerääntyvät yhteen puolustamaan Suomea ja länsimaista elämäntapaa. Mikään puolue ei saa monopolisoida isänmaan asiaa. Ei Sisu, ei PS eikä Kokoomus.

Suosittelen isänmaan kohtalosta huolestuneita liittymään Pysäyttäkää suomettuminen Facebook-ryhmään.

Niinistö - TV:stä tuttu Nato-keskustelun torppaaja

Moni on varmasti ihmetellyt Niinistön viimeaikaisia lausuntoja:

1. Natoon ei nyt voi mennä. Puoluejohtajatkin nyt ymmärtävät että Natoa ei sovi ajaa.

2. Turvallisuuspolitiikasta ei pitäisi ennen vaaleja puhua - Ruotsissakin on tällainen hieno perinne.

3. EU:n turvatakuut ovat aliarvostettu asia.

4. Suomella on neljän jalan turvallisuuspolitiikka, joka antaa meille hyvän turvan. Kyllä tässä tilanteessa pärjätään niin kuin ennenkin on pärjätty. (Aikaisemmin Neljän Jalan turvallisuuspolitiikkaa olisi kutsuttu Keisarin Uusiksi Vaatteiksi.)

5. Tarvitsemme kansanäänestyksen ennen kuin Natoon voi mennä.

6. Niinistön haluttomuus antaa mitään ohjeita kansalaisille Nato-mielipiteen suhteen. (Suomessahan on vahva mielipidevaikuttamisen perinne osana presidentti-instituutiota, joten oikeasti ei pitäisi olla mitään ongelmaa antaa ohjeita.)

7. Niinistö on suorastaan sanonut, että vaikka poliitikot puhuisivat Naton puolesta, ei ole mitään takeita että kansa äänestäisi jäsenyyden puolesta. (Taannoinen mielipidetiedusteluhan osoitti että väite ei välttämättä pidä paikkaansa.)

Minun hypoteesini on se, että Niinistö ilman muuta haluaisi Natoon ja tietää, että Neljän Jalan turvallisuuspolitiikka on bluffia ja samoin EU:n turvatakuut. Venäjä on kuitenkin uhannut häntä hyvin jyrkästi ongelmilla jos Suomi liittyy.

Niinistö ei voi sanoa ääneen syytä, miksi hän torppaa koko ajan Nato-keskustelua, muta niinhän hän tekee ja antaa kansan uskoa että homma on hanskassa. Mitä paremmin kansaa on vedetty höplästä, sitä varmemmin onnistuu Niinistön agenda estää Nato-jäsenyys ilman, että Venäjän uhkailusta puhutaan ääneen.

Ja sitä paremmin Niinistö onnistuu pelastamaan kasvonsa Suomen yksinkertaisen kansan silmissä.

HS: liittyykö Suomeen maariski Venäjän toiminnan ja turvatakuiden puuttumisen takia?

Ennustin vuosi sitten Satastus-lehdessä näin:

"Aluksi suomalainen turvallisuuspoliittinen kriisi ei tietenkään konkretisoidu ihmisten elämään millään tavalla, mutta hiljalleen tilanne alkaa muuttua. Kehityskulku saattaa olla vaikkapa seuraavanlainen:

1. Lännen Venäjään kohdistuvien talouspakotteiden takia idänkauppa alkaa laskea heti. Mutta lisänä tulee suurempi haitta: Suomi ei tavallaan ole enää lähellä mitään markkinoita. Tähän mennessä on puhuttu, että Suomi on ulkomaisille sijoituksille mielenkiintoinen, koska Helsinki on lähellä Pietaria. Tämä etu menetetään. Ulkomaiset yritykset, joilla on jo toimintaa Suomessa, saattavat vetää toimintansa pois Suomesta. Samoin suomalaiset yritykset saattavat siirtää pääkonttorinsa Suomesta. Palkat laskevat ja asuntojen ja muun varallisuuden arvo samoin.

2. Venäjän aggressiivisen ulkopolitiiikan takia kaikki Venäjän naapurit koetaan markkinoilla epästabiileiksi valtioiksi. Erityisen epästabiileiksi koetaan Natoon kuulumattomat Venäjän naapurit. Markkinoilla Suomea ei nähdä vain epäattraktiivisena vaan suorastaan riskaabelina sijoutuskohteena. Suomeen liittyy maariski. Yritykset alkavat paeta Suomesta ja taloustilanne heikkenee edelleen. Ihmisten elintaso laskee ja tyytymättömyys kasvaa.

3. Suomi joutuu vahvan painostuksen kohteeksi Venäjän taholta. Kriisi ei silloin enää materialisoidu vain taloudellisena romahduksena, vaan itsenäisyyden ja sananvapauden selkeänä supistumisena. Lopulta Suomi saattaa äärimmäisessä tapauksessa ajautua kokonaan Venäjän sfääriin."

Kohta 1 on tietysti idänkaupan romahtamisen osalta jo toteutunut. Kohta 2 ja 3 on koettu jossain alarmiksiksi. Suomessahan kaikki spekulointi koetaan usein veneen heiluttamiseksi. Sen sijaan, kun Suomen johto on pannut pään pensaaseen, se koetaan valtiomiesmäisyydeksi.

Tänään HS kuitenkin spekuloi jo maariskillä.

"Seuraava uhkakuva talouden puolella on se, että Venäjän maariski kasvattaa myös Suomen maariskiä kansainvälisten sijoittajien silmissä. Käytännössä tämä tarkoittaisi muun muassa sitä, että Suomeen ei enää haluta investoida Venäjän läheisyyden takia.

"En näe tästä vielä merkkejä. Tilanne saattaa kuitenkin muuttua, jos Venäjä alkaa sekaantua Viron tai muiden Baltian maiden asioihin. Silloin Suomi jää tilanteessa välikäteen", lontoolaisen Chatham House -ajatuspajan maariskeihin perehtynyt tutkija, tohtori Mina Toksoz sanoo.

Toistaiseksi kansainväliset sijoittajat seuraavat ennen kaikkea luottoluokittajien raportteja. Niissä Suomen kohdalla toistuvat vanhat tutut ongelmat kuten kilpailukyvyn puute, pohjoismaisittain heikko työllisyysaste ja epäsuotuisa ikärakenne."

Vaikka vielä ei ole selvää näyttöä siitä, että Venäjän toiminta ja Nato-jäsenyyden puuttuminen alentavat Suomen BKT:n kasvua ja köyhdyttävät tätä kautta suomalaisia, ei ole myöskään näyttöä siitä, etteikö BKT:n heikko kehitys johtuisi osin näistä syistä.  On joka tapauksessa todennäköisesti vain ajan kysymys, kun Venäjän toiminta ja Nato-jäsenyyden puuttuminen alkavat voimakkaasti heikentää Suomen BKT:n kasvua.

Niinistö ei ole tiennäyttäjä

Paasikiveä - ja Kekkostakin - kutsuttiin (ulkopolitiikan) tiennäyttäjiksi. Niinistö on ilmeisesti tienkysyjä.

Nato-jäsenyys on valtava asia koko kansan kohtalon kannalta. Poliitikot eivät ole kyenneet ratkaisemaan asiaa, vaan päätös sälytetään presidentin mielestä kansalle, jolla ei mitenkään voi olla tarpeeksti tietoa siitä, minkälainen tilanne oikeasti on.

Onko esim. Suomea uhkailtu kostolla, jos liitymme Natoon? (Niin kuin Armeniaa uhkailtiin EU-jäsenyyden tiimoilta.) Jos päätämme liittyä Natoon, tulevatko turvatakuut voimaan heti vai ei? Kasvaako Venäjän invaasion riski sinä aikana, kun Suomen Nato-jäsenyyttä käsitellään Naton elimissä - ja mahdollisesti Putinin bulvaani-valtiot Unkari ja Kreikka vastustatavat Suomen jäsenyyttä? Kuinka kauan jäsenyyden käsittely kestää? Tuleeko Venäjä painostamaan suomalaisia äänestäjiä kansanäänestyksen aikana?

Onko niin, että Natoon ei enää voi mennä, vaan peli on jo pelattu siltä osin? Mitään aikomusta ulkopolittiisella johdolla ei ilmeisesti myöskään ole avata tietoja kansalle. Onko Niinistöllä edes aikomusta antaa suositusta siitä, onko Nato Suomen turvallisuutta nostava vai laskeva asia?
Onko Niinistö suorastaan luvannut Putinille, että diilaa niin että kansanäänestyksessä tulee ei-tulos?

Kannatan toki Nato-jäsenyyttä, mutta olen tietoinen, että jäsenyydestä päättämiseen liittyy suuria epävarmuustekijöitä. Luottamukseni muihin korkeisiin päättäjiin kuin puolustusministeri Haglundiin on suht koht nolla. Kun kuunteleen Niinistön puhetta, mietin vain mihin hän tuollakin propagandalla nyt pyrkii. Miksi hän ehdottaa kansanäänestystä? Siksikö, että ei joudu itse torppaamaan Nato-jäsenyyttä ja myöntämään koko maailmalle, että Suomi ei enää uskalla tehdä päätös Nato-jäsenyydestä vaan on antautunut Venäjän painostuksen alla?

Itse ajattelen joka tapauksessa, että meidän on seisottava pystypäin ja liityttävä Natoon. Kuulumme vapaaseen maailmaan. Emme ole orjia niin kuin venäläiset. Tai niin olen ainakin tähän asti kuvitellut ja toivonut.

HS: Seuraavana ehkä Mariupol

Vielä vähän aikaa sitten Suomessa kuviteltiin, että Venäjän päämäärät Ukrainassa ovat paikalliset. Ensin ajateltiin Venäjän rajoittavan valtauksensa Krimiin ja sitten venäläisenemmistöisiin alueisiin Itä-Ukrainassa. Naiveimmat uskoivat venäläiseen propagandaan, että Itä-Ukrainassa ei edes ole venäläisiä joukkoja ja vaikka olisikin Venäjä kuitenkin pyrkii tilanteen rauhoittamiseen.

Lokakuussa ulkoministeri Erkki Tuomioja analysoi tilannetta:

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) arvioi lauantaina Ylen Ykkösaamun haastattelussa, että Venäjä haluaa tilanteen Itä-Ukrainassa rauhoittuvan.

Hän uskoo Venäjän kokevan saavuttaneensa Ukrainassa tavoitteensa ja haluaa tulitauon pitävän. 

Tuomioja tapaa maanantaina Moskovassa Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin. Tuomioja mukaan Suomikin voisi auttaa Venäjää ja Ukrainaa löytämään lopullisen ratkaisun kriisiin.

 – Täytyy katsoa, onko joitain asioita, joissa mekin voisimme auttaa kaikkia osapuolia, että tämä hyvin hauras tulitauko pitäisi ja johtaisi konfliktin ratkaisevaan sopimukseen, ulkoministeri sanoi.

Tuomioja on analysoinut Venäjän aikeita täysin väärin.  Yhä selvempää on, että Venäjän päämääränä on tuhota Ukrainan valtio ja sen jälkeen edetä muualle. Venäjän päämääränä on heikentää Euroopan yhtenäisyyttä bulvaaniensa avulla ja samalla nakertaa Rajamaiden suvereenisuutta. Naton viidennen artiklan musertaminen hyökkäämällä nopeasti Viroon tai Latviaan on Putinin märkä uni. Se uskaltaako hän näin vaarantaa maailmanrauhan jää nähtäväksi. Ehkä hän luottaa maineeseensa täytenä psykopaattina ja laskee, että Nato ei uskalla pelkän Baltian takia suorittaa vastaiskua, koska Putin ei psykopaattina välitä seurauksista. USA:n nykyisen presidentin heikkous myös vahvistaa Venäjän luottamusta Naton varovaisuuteen.

HS on selkeästi menettänyt uskonsa Minskin sopimukseen ja Venäjän päämäärien rajoittumiseen Itä-Ukrainaan:

Asiantuntija-arvioissa varaudutaan siihen, että seuraava Venäjän johtaman hyökkäyksen kohde voi olla ukrainalainen Mariupolin kaupunki Asovanmeren rannalla. Putinin edun mukaista voi olla myös hitaampi vaihe konfliktissa samalla, kun hän pyrkii heikentämään EU:n yhtenäisyyttä. EU:n pitää päättää Venäjään kohdistettujen talouspakotteiden mahdollisesta jatkosta viimeistään kesällä.

Tuomiojan väärät analyysit eivät ole rajoittunut Ukrainaan. Hän on toiminut tehokkaasti sekä Naton turvatakuita, että myös EU:n turvatkuita vastaan. Vuonna 2003 Suomi, joka nykyään ainoana maana puhuu EU:n turvatkuista, oli se joka Tuomiojan suulla pani hiekkaa rattaisiin EU:n turvatkuille.

Homoista ja lesboista - osa 3

Poliittisesti korrektien mielestä lesbous on hyvin samanlainen ilmiö kuin miesten homous. Totuus on kuitenkin täysin erilainen. 

Olen aiemmin kertonut mm. HS:n tiedesivuja lainaten, miten homoseksuaalisuus ja lesbolaisuus ovat hyvin erilaisia ilmiöitä:

Lesbonaisia on paljon vähemmän kuin homomiehiä. Naisissa biseksuaalisuus on kuitenkin yleisempää kuin miehissä. Naisten seksuaalisuus on psykologisesti holistisempaa. Se tarkoittaa, että biseksuaalisuuteen taipuvaisilla naisilla kumppanin luonteenpiirteet vaikuttavat enemmän kuin sukupuoli. On toki olemassa naisia, jotka jo hyvin nuorena tuntevat olevansa kiinnostuneita vain naisista. Miesten seksuaalisuus on eräällä tapaa primitiivisempää: mies on joko homo tai hetero.

...

Suomalaisessa seksuaalivähemmistöjen tutkimuksessa on tähän mennessä korostunut sosiologinen ja konstruktionistinen ote. Konstruktionistit esimerkiksi olettavat, että seksuaalinen identiteetti on alati muuttuva. Koska tätä ei testata, teoria on tyhjän päällä.

Homomiehiä leimaa identiteetin muuttumattomuus. Tietyn kehitysvaiheen jälkeen juuri kukaan ei siirry homosta heteroksi.

Miesten seksuaalisuutta luonnehtii myös bimodaalisuus eli ääripäiden korostuminen. Useimmat aikuiset miehet ovat joko selvästi homoja tai selvästi heteroita. Seksuaalisen orientaation "jäykkyys" kulkee suvuissa: homomiesten suvuissa on enemmän toisia homoja mutta myös enemmän selkeästi heteroseksuaalisia miehiä.

Homous ja lesbous ovat hyvin erilaisia ilmiöitä. Myös niiden periytyvyys on hyvin erilainen. Psykologian tohtori Ilmari Määttänen kertoi Facebookin eräällä evopsyko-palstalla - referoiden tätä tutkimusta:

Miehillä homoseksuaalisuuden heritabiliteetti on 0.34-0.39 ja naisilla homoseksuallisuuden heritabiliteetti on 0.18-0.19. 

Miehillä suurin osa varianssista jäi "selittämättömäksi" eli "yksilöllisiksi ympäristötekijöiksi" ja naisilla 0.16-0.17 varianssista selitti perheympäristö eli "jaettu ympäristö", loput "yksilöllinen ympäristö". Mielenkiintoista kyllä, miehillä perheympäristö ei vaikuttanut.

Taistelut keskeytymässä Ukrainassa?

Olen väittänyt useita kertoja, että Minskin sopimus on täysi bluffi, eikä Venäjällä ole lopulta mitään aikomusta pitää sopimusta vaan se jatkaa Itä-Euroopan vyörytystä.

HS väitti sen sijaan tänään, että Minskin "aseleposopimus" on alkanut pitää.

Vätiän, että jos Minskin "sopimuksen" määräämä aselepo alkaa pitää niin kuin HS esittää, syy voi olla se että a) USA on painostanut Venäjää tarpeeksi tai todennäköisemmin se että b) Venäjä on päättänyt välillä alkaa käyttää energia-asetta Ukrainan valtion murentamiseen ja jatkaa myöhemmin taas sotilaallista etenemistä.

Perustan spekulointini ainakin näihin HS:n lausuntoihin.

1. "Yhdysvallat painosti keskiviikkona Venäjää uhkaamalla laajentaa pakotteita. Itä-Ukrainan tulitauko näytti keskiviikkona pitävän ensimmäistä kertaa, mutta Yhdysvallat arvioi edistyksen olevan pientä. "Tähän mennessä Venäjä tai sitä tukevat joukot eivät ole läheskään täyttäneet sitoumuksiaan", Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan."

2. "Samaan aikaan Venäjän presidentti Vladimir Putin uhkasi katkaista kaasutoimitukset Ukrainaan, mikäli Venäjä ei saisi maksua kaasusta. Tämä tyrehdyttäisi kaasuntulon lopulta myös Euroopan unionin alueelle.

Ukrainan talous on suurissa vaikeuksissa, ja maan valuutan hryvnian arvo on pudonnut nopeasti. Ukrainan keskuspankki joutui keskiviikkona keskeyttämään valuuttakaupan.

Putin kommentoi myös Ukrainan aikeita lopettaa kaasuntoimitukset kapinallisten hallitsemille alueille.

"Ei riitä, että Donetskissa ja Luhanskissa on nälkä, että Etyj on todennut siellä vallitsevan humanitaarisen katastrofin. Mutta katkaista vielä kaasutoimitukset. Miksi sitä voi kutsua? Tämä haiskahtaa jo kansanmurhalta", Putin sanoi uutistoimisto Ria Novostin mukaan."

Ukrainan valtion tuhoamiseen Putinilla on monia keinoja.

Mutta aika näyttää olenko oikeassa vai väärässä. Kansankokonaisuudella on tapana esittää selkeitä ennustuksia kiertelevän spekuloinnin sijasta. Jälkikäteen kriittisellä lukijalla on sitten helpompi todeta "olit täysin väärässä" jos olin väärässä.

Cameron: Seuraavana vuorossa Moldova tai Baltia

Kansankokonaisuus on noin vuoden verran arvellut, että Venäjän päämääränä on koko ajan laajentaa sotaa ja ehkä lopulta tuhota koko Ukraina ja jatkaa sen jälkeen muualle - ehkä jopa Suomeen. Minskin sopimukset ovat pelkkää hämäystä. (Suomi on valumassa samaan aikaan Venäjän vasallivaltioksi.)

Länsi on pyrkinyt näihin päiviin asti tukemaan aseleposomusten solmimista Venäjän kanssa, mutta viimeinenkin länsimainen johtaja alkaa tajuta, että Venäjään ei voi luottaa vähääkään ja jokainen "sopimus" Venäjän kanssa tekee Lännen naurunalaiseksi ja pelaa vain Venäjän pussiin.

Britannia onkin päättänyt lähettää sotilasneuvonantajia Ukrainaan.

"Ellemme vastaa Venäjän toimiin, seuraukset ovat vahingollisia meille kaikille, koska tulette näkemään lisää valtioiden horjuttamista. Seuraavaksi vuorossa on Moldova tai joku Baltian maista"

Puolususministerimme Haglund arveli hänkin eilen, että on hyvin mahdollista, että Venäjä jatkaa Ukrainan valtausta Mariupolin suunnalla. Haglund totesi:

"Venäjä on rikkonut kaikkia sopimuksia, kansainvälistä lakia ja oikeutta - se on fakta, josta ei päästä yli eikä ympäri".

Britannia tulee seuraavaksi harkitsemaan asetoimitusten aloittamista Ukrainaa.

Toistaiskeksi vielä myös Minskin "sopimuksen" pelastamisesta puhutaan. Uskoakseni nämä puheet eivät kauaa enää kestä. HS kertoo:

Ukrainan, Venäjän, Saksan ja Ranskan ulkoministerit vaativat tiistaina välitöntä tulitaukoa Itä-Ukrainaan. Ministerit kokoontuivat Pariisissa pelastaakseen Minskissä kaksi viikkoa sitten neuvotellun tulitaukosopimuksen.

Ukrainan armeija syyttää Venäjän tukemia kapinallisia tulitauon rikkomisesta. Kapinalliset valtasivat viime viikolla saarretun Debaltseven kaupungin ja ovat armeijan mukaan jatkaneet hyökkäyksiään myös sen jälkeen. Debaltseven valtauksen jälkeen tilanne Itä-Ukrainassa on rauhoittunut, mutta monin paikoin taistelut jatkuvat yhä.

Ukraina pelkää kapinallisten pyrkivän seuraavaksi valtaamaan Mariupolin kaupungin.

"Vaadimme kaikkien Minskin sopimusten kohtien noudattamista, alkaen täydellisellä tulitauolla ja raskaiden aseiden vetämisellä rintamalta", Ranskan ulkoministeri Laurent Fabius sanoi kolmen tunnin neuvottelujen päätteeksi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Tämä on tietysti pelkkää teatteria Venäjän puolelta ja surkeaa luuseritoimintaa Lännen johtajilta.

Samaan aikaan venäläinen oppositiolehti Novaya Gazeta kertoo, että Venäjä on päättänyt Ukrainan jakamisesta jo noin vuosi sitten tai ainakin Putinin hallinnolle on esitetty jakamissuunnitelma silloin.

HS käsittelee näennäiskysymystä: "Onnistuuko Minskin "sopimuksen" pelastaminen?"

HS kertoo tällä kertaa seuraavaa Ukrainan tilanteesta:

Saksa on hyvin huolestunut Minskin sopimuksen julistaman tulitauon rikkomisesta:

"Kattava tulitauko on ratkaiseva. Saksan hallitus on huolissaan siitä, että emme ole nähneet mitään siihen viittaavaakaan vielä",

toteaa Saksan hallituksen tiedottaja. Putin taas on HS:n mukaan optimistisempi:

Putin sanoi, ettei hän usko tilanteen kärjistyvän sodaksi Ukrainan ja Venäjän välillä. "Pidän sellaista apokalyptista tilannetta epätodennäköisenä ja toivon, ettei niin käy", Putin sanoi Reutersin mukaan.

On tietysti tärkeää HS:n myynnin kannalta kertoa tällaisista asioista, mutta kuten jo aiemmin totesin 

Minskin "sopimuksella" ei ole mitään merkitystä paitsi saada Lännelle tekosyy olla tekemättä lopullista päätöstä seuraavassa asiassa:

Puolustaako Länsi Ukrainaa antamalla vähintään laajaa ase- ja taloudellista apua ukrainalaisille vai tyytyykö Länsi vain jatkamaan nykyistä pakotepolitiikkaansa joka ei näytä Venäjää pysäyttävän. 

Venäjän kannalta taas "sopimuksien" päämääränä on hidastaa Lännen päätöksentekoa niin paljon, että Ukraina armeija ehtii romahtaa ennen kuin Länsi saa mitään aikaan.

Toki "sopimukselle" on myös propagandistinen merkitys: "sopimuksen" allekirjoitus Venäjän kanssa tekee Lännen naurettavaksi koko maailman silmissä ja alentaa näin Lännen moraalia.

On käynnissä suuri teatteriesitys, jossa Lännen johtajat ja media höpöttävät Minskin "sopimuksesta" - Putin hykertelee ja antaa lausuntoja asiasta lisätäkseen Lännen hämmennystä. Jokainen Lännen johtaja ja länsimainen lehti, joka puhuu Minskin "sopimuksesta" vakavasti on itse asiassa raukkamainen luuseri.

Venäjän allekirjoittama sopimus on samanlainen ilmiö kuin yksisarvinen. Ilmiö on tavallaan hyvin määritelty, mutta sitä ei ole olemassa.