On hienoa välillä lukea myös asiallisia kommentteja Nato-jäsenyyttä vastaan. Ulkoministeriön erikoistutkija ja Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Hiski Haukkala toteaa, että Venäjä on uhka, mutta Natoon meneminen nyt aiheuttaisi liikaa ongelmia Venäjän taholta, jotta se kannattaisi.
En ole vättämättä samaa mieltä, mutta tervehdin tällaista keskustelua ilolla. Tämä on aivan erilaista keskustelua kuin Tuomiojan (ja Niinistön) väitteet, että Venäjä ei uhkaa Suomea ollenkaan. Uskon, että Tuomioja on jopa onnistunut suggeroimaan itsensä uskomaan omiin puheisiinsa. Tuomioja selittää samaa virttä, mitä Halonen aiemmin, että Suomen ainoa todellinen uhka on ympäristökatastrofi.
Tarja Halonen uskonee hänkin edelleen tehneensä hienoa työtä koko maailman hyväksi presidenttikautenaan vaikka todellisuudessa oli supernolla.
Tosiasia lienee se, että Natoon olisi pitänyt mennä ajat sitten. Se, miten Suomen juuri nyt pitäisi toimia, on aidosti hyvin vaikea kysymys. Kansalaiset eivät vieläkään tajua - päinvastoin kuin baltit - miten paha tilanne on. Siksi kansalaisten kriisin sietokyky on vieläkin suht alhainen. Jos Suomi esimerkiksi nyt menisi Natoon ja sen seurauksena kaasuhanat katkaistaisiin, suomalaiset eivät tajuaisi että sellainen hinta tulevaisuuden turvallisuudesta olisi lopulta hyvin alhainen.

Se, että kansalaisille on mm. koko Halosen aika valehdeltu, että mitään uhkaa ei ole, on tehnyt suomalaisista alamittaisia kriisinkestokyvyltään heikkoja lapsia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti