HS kertoo tällä kertaa seuraavaa Ukrainan tilanteesta:
Saksa on hyvin huolestunut Minskin sopimuksen julistaman tulitauon rikkomisesta:
"Kattava tulitauko on ratkaiseva. Saksan hallitus on huolissaan siitä, että emme ole nähneet mitään siihen viittaavaakaan vielä",
toteaa Saksan hallituksen tiedottaja. Putin taas on HS:n mukaan optimistisempi:
Saksa on hyvin huolestunut Minskin sopimuksen julistaman tulitauon rikkomisesta:
"Kattava tulitauko on ratkaiseva. Saksan hallitus on huolissaan siitä, että emme ole nähneet mitään siihen viittaavaakaan vielä",
toteaa Saksan hallituksen tiedottaja. Putin taas on HS:n mukaan optimistisempi:
Putin sanoi, ettei hän usko tilanteen kärjistyvän sodaksi Ukrainan ja Venäjän välillä. "Pidän sellaista apokalyptista tilannetta epätodennäköisenä ja toivon, ettei niin käy", Putin sanoi Reutersin mukaan.
On tietysti tärkeää HS:n myynnin kannalta kertoa tällaisista asioista, mutta kuten jo aiemmin totesin
Minskin "sopimuksella" ei ole mitään merkitystä paitsi saada Lännelle tekosyy olla tekemättä lopullista päätöstä seuraavassa asiassa:
Puolustaako Länsi Ukrainaa antamalla vähintään laajaa ase- ja taloudellista apua ukrainalaisille vai tyytyykö Länsi vain jatkamaan nykyistä pakotepolitiikkaansa joka ei näytä Venäjää pysäyttävän.
Venäjän kannalta taas "sopimuksien" päämääränä on hidastaa Lännen päätöksentekoa niin paljon, että Ukraina armeija ehtii romahtaa ennen kuin Länsi saa mitään aikaan.
Toki "sopimukselle" on myös propagandistinen merkitys: "sopimuksen" allekirjoitus Venäjän kanssa tekee Lännen naurettavaksi koko maailman silmissä ja alentaa näin Lännen moraalia.
On käynnissä suuri teatteriesitys, jossa Lännen johtajat ja media höpöttävät Minskin "sopimuksesta" - Putin hykertelee ja antaa lausuntoja asiasta lisätäkseen Lännen hämmennystä. Jokainen Lännen johtaja ja länsimainen lehti, joka puhuu Minskin "sopimuksesta" vakavasti on itse asiassa raukkamainen luuseri.
Venäjän allekirjoittama sopimus on samanlainen ilmiö kuin yksisarvinen. Ilmiö on tavallaan hyvin määritelty, mutta sitä ei ole olemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti