tiistaina, helmikuuta 03, 2015

Rohkea pelkää Venäjää, raukka ei uskalla pelätä

Suomessa on toisteltu sitä, että venäläisiä ei ole tarvis pelätä. Että mikään ei meitä uhkaa lyhyellä tähtäimellä. Pääministeri Stubb jopa väitti, että suomalainen on niin FIKSU että ei siksi pelkää Venäjää.
Itsenäisyyspäivänä presidentti Niinistö totesi: 
"Ymmärrän, että Venäjä hämmentää... mutta ei meillä ole mitään syytä pelätä, me olemme aina tässä pärjänneet ja pärjäämme jatkossakin."
Suomessa suorastaan pidetään typeränä ihmistä joka pelkää Venäjää. Nykyihminen kuvittelee, että elämä ilman pelkoa on mahdollista. On suorastaan jollain lailla fiksuuden merkki että ei pelkää.
Tosiasia on tietysti päinvastainen:
Viisas osaa pelätä vaarallisia asioita joutumatta paniikkiin. Se on todellista tohkeutta että katsoo vaarallista asiaa silmiin ja pelkää sitä.
Janne Riiheläinen on esimerkki ihmisestä joka uskaltaa myöntää pelkäävänsä:
"Venäjän pelkoni harmittaa minua. Olen harmissani siitä, että olen pari vuosikymmentä puolustanut Venäjää ja venäläisiä lukemattomissa tilanteissa. Vuosien varrella kohtaamani epä- ja ennakkoluulot, jopa viha, ovat olleet yllättävän sitkeitä. Minua harmittaa, että nämä pikkusielut nyt ovat tyytyväisiä näennäisestä oikeassa olemistaan, vaikka heidän johtopäätöksensä Venäjästä syntyi vain typerien asenteiden pohjalta."
Itse kuulun niihin pikkusieluihin jotka ovat olleet "näennäisesti oikeassa" mitä se nyt sitten tarkoittaakin. Iloinen en tosin siitä ole, että olen ollut oikeassa. Olen järkyttynyt siitä, että olin oikeassa. Pelkään todella, että olen oikeassa siinäkin, että Suomi ehkä menettää itsenäisyytensä. Kunnioitan Riiheläistä siinä että hän on rehellisesti myöntänyt valtavan pettymyksensä.
Tarja Haloselta ei ole kuulunut mitään vastaavaa rehellisyyttä ja itsekritiikkiä. Yhä edelleen Niinistökin valehtelee, että mitään pelättävää ei ole. Tällaisia ihmisiä suomalaiset haluavat johtajikseen.

Mielenkiintoinen on Riiheläisen väite, että "meidän" johtopäätöksemme on perustunut vain ennakkoluuloihin. Osittain Riiheläinen on toki oikeassa. Toisaalta usko Venäjän nopeaan muutokseen 90-luvulla perustui pitkälti toiveajatteluun - ajatukseen että demokratia on voittamassa kaikkialla autoritarismin ja nationalismin. Francis Fukuyama teki saman virheen kuin Riiheläinen ja arvostan kyllä häntäkin, koska myönsi virheensä.

Olen käsitellyt omaa "ennakkoluuloista" Venäjä-käsitystäni kirjoituksessani Vaikka voissa paistais Sarastus-lehdessä. Kirjoitin mm.

Usko markkinatalouden, demokratian ja sananvapauden voittokulkuun aikaamme leimaavana prosessina ja usko Internetin ja globalisaation voimaan vääjäämättä muuttaa koko maailma on ollut tyypillistä suomalaisellekin liberaalille ajattelulle. Sumeilematta tätä periaatetta sovellettiin Suomessa myös Venäjään. Konservatiivinen filosofi Roger Scruton puhuu moving spirit fallacy’sta.

Nyt äärimmäisin optimistinen toiveikkuus on toki väistynyt, ja tajutaan että Venäjä on korruptoitunut ja autoritäärinen maa, jossa demokratia ja sananvapaus ovat varsin rajoittuneita. Mutta edelleen moderni suomalainen uskoo optimistisesti, että Venäjä on vääjäämättä muuttumassa ja osin jopa muuttunut...

Venäjän muuttumiseen uskovan teorian rinnalla elää perinteinen suomalainen teoria Venäjästä, jota voinee kutsua essentialistiseksi. Venäjä on alati samanlainen, muuttumaton ja ennen kaikkea Suomea uhkaava. Perinteisestä teoriasta puhutaan harvoin eksplisiittisesti, mutta se on iskostunut ihmisten mieliin.

Venäjää leimaa perinteisen teorian mukaan muuttumaton vapauden puute. Venäjällä ei ole koskaan ollutkaan demokratiaa. Toisaalta venäläinen talonpoika ei ole koskaan ollut vapaa, koska hän ei päinvastoin kuin suomalainen talonpoika ole itse hallinnut viljelemäänsä maatilkkua. Venäjä voi teoriassa kehittyä kohti demokratiaa, mutta siihen kuluu luultavammin vuosisata kuin vuosikymmen...

Perinteinen teoria Venäjästä ei tietenkään ole tieteellinen teoria. Esimerkiksi käsitys venäläisyydestä suomalaisuutta alempana kulttuurina ei tietenkään faktuaalisesti ole joka suhteessa totta. Venäläiset loivat erityisesti tsaarin vallan loppuaikoina ja neuvostoajan alkupuolella merkittävän osan maailman parhaasta kirjallisuudesta ja musiikista.

Suomalaisten teoriaa venäläisistä on syytä arvioida sen käyttökelpoisuuden perusteella. Optimistinen teoria on sekin tieteellinen vain siinä mielessä että se (yli)soveltaa yhtä kiistanalaista tieteellistä hypoteesia (modernisaatioteoriaa) Venäjään.

Optimistisen teorian käyttökelpoisuus on vähäinen. Voisi jopa väittää että optimistinen teorian ainoa vaikutus on ollut se, että osa suomalaisista on saatu sellaisen harhan valtaan, että meillä ei ole enää mitään suurta huolta Venäjästä.

Perinteinen teoria ei tietenkään korvaa tieteellistä tutkimusta Venäjästä. Se on kansan teoriaa tai heuristiikkaa, jonka tarkoituksena ei ole luoda tarkkaa kuvaa venäläisestä yhteiskunnasta. Perinteisen teorian etu on siinä että se antaa tarpeeksi toimivan, selkeän ja helposti muistettavan perustan Venäjän kanssa toimimiseen.

Ei kommentteja: