Kuten ennustin, Minsikin "sopimus" ei pitänyt vaan separatistit aikovat hävittää Debaltseven puolustajat. Samaan aikaan Suomi jatkaa onnettomalla turvallisuuspolitiikan linjallaan. Suomen ulkopoliittinen linja voisi saada nimen "Kohtele psykopaattia kuin normaalia ihmistä niin hyvää tulee".
Tarja Halonen argumentoi Suomen linjan puolesta vuonna 2008:
"On Euroopan unionillekin hyväksi, että on olemassa maita, joilla ei ole ihan sellaista posttraumaattista tilannetta, ja maa, joka on suhteellisen viileä, asiallinen ja rakentava...
Olen samaa mieltä niiden arvioiden kanssa, että Suomi asettui suhteellisesti keskiviivalle tai ehkä vähän lähemmäksi Venäjää. Suomi ei ole pohjoisin Baltian maa, vaan itäisin pohjoismaa.
- Me emme ole koskaan ole olleet kommunistinen maa, vielä vähemmän Neuvostoliiton osa. Antaen täyden tunnustuksen niistä kärsimyksistä meidän ei kannata jälkikäteen omaksua samaa roolia, Halonen opasti."
No eihän se mikään synti ole että on väärässä. Synti on se että ei ymmärrä edes jälkeenpäin olleensa väärässä. Suomen Kuvalehti kirjoitti Halosen linjasta vuonna 2010 näin:
"Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä ja presidentti heijastelee sitä. Ja toisinpäin: presidentin kannan takia kansa on varuillaan. Historia osoittaa, oliko Halonen se presidentti, jonka aikana pää pantiin pensaaseen kohtalokkain seurauksin, vaikka tosi-asiat olivat ilmeiset. Panokset ovat siis kovat."
Erkki Toivanen kertoi jo vuonna 2008 miten Venäjään kannattaisi suhtautua:
"Putinin Venäjä on kuin haavoitettu karhu. Sen käsitteleminen edellyttää lujuutta siellä missä sitä tarvitaan. Selvin sanoin ilmaistu erottamisuhka Euroopan neuvoston ja G8:n jäsenyydestä, Ukrainan ja Georgian ottaminen NATO:n jäseniksi – ne ehkä panisivat Moskovan ajattelemaan. Se edellyttää toisaalta ymmärrystä - henkilösuhteita, opiskelijavaihtoa, tiivistyvää yhteistyötä kulttuurin ja talouden alalla. Ymmärrys voi silti perustua vain historian tuntemukseen ja kykyyn tehdä sen varassa oikeaan osunut diagnoosi Venäjäntaudista. Koska sen oireet ovat ristiriitaisia, pintatieto voi viedä pahan kerran harhaan."
Tarja Halonen argumentoi Suomen linjan puolesta vuonna 2008:
"On Euroopan unionillekin hyväksi, että on olemassa maita, joilla ei ole ihan sellaista posttraumaattista tilannetta, ja maa, joka on suhteellisen viileä, asiallinen ja rakentava...
Olen samaa mieltä niiden arvioiden kanssa, että Suomi asettui suhteellisesti keskiviivalle tai ehkä vähän lähemmäksi Venäjää. Suomi ei ole pohjoisin Baltian maa, vaan itäisin pohjoismaa.
- Me emme ole koskaan ole olleet kommunistinen maa, vielä vähemmän Neuvostoliiton osa. Antaen täyden tunnustuksen niistä kärsimyksistä meidän ei kannata jälkikäteen omaksua samaa roolia, Halonen opasti."
No eihän se mikään synti ole että on väärässä. Synti on se että ei ymmärrä edes jälkeenpäin olleensa väärässä. Suomen Kuvalehti kirjoitti Halosen linjasta vuonna 2010 näin:
"Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä ja presidentti heijastelee sitä. Ja toisinpäin: presidentin kannan takia kansa on varuillaan. Historia osoittaa, oliko Halonen se presidentti, jonka aikana pää pantiin pensaaseen kohtalokkain seurauksin, vaikka tosi-asiat olivat ilmeiset. Panokset ovat siis kovat."
Erkki Toivanen kertoi jo vuonna 2008 miten Venäjään kannattaisi suhtautua:
"Putinin Venäjä on kuin haavoitettu karhu. Sen käsitteleminen edellyttää lujuutta siellä missä sitä tarvitaan. Selvin sanoin ilmaistu erottamisuhka Euroopan neuvoston ja G8:n jäsenyydestä, Ukrainan ja Georgian ottaminen NATO:n jäseniksi – ne ehkä panisivat Moskovan ajattelemaan. Se edellyttää toisaalta ymmärrystä - henkilösuhteita, opiskelijavaihtoa, tiivistyvää yhteistyötä kulttuurin ja talouden alalla. Ymmärrys voi silti perustua vain historian tuntemukseen ja kykyyn tehdä sen varassa oikeaan osunut diagnoosi Venäjäntaudista. Koska sen oireet ovat ristiriitaisia, pintatieto voi viedä pahan kerran harhaan."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti