Romanimies kaappasi tyttärensä avulla romaninaisen, jota piti vallassaan neljä vuotta. Tilannetta "uutisoitiin" pitkään ennen kuin osapuolten romani-etnisyys tuli esille. Suomalaisten hämmennys oli suurta, että miten tällaista voi tapahtua. Hämmennys väheni oleellisesti, kun romani-tausta selvisi.
Itselleni tuli mieleen, oliko kyseessä romanikulttuurille tyypillinen naisen alistaminen, joka meni kuitenkin tässä tapauksessa niin äärimmäisyyksiin, että tapauksesta tuli viranomaisasia. Helsingin Sanomat raotti ainakin jossain määrin totuutta kirjoittaessaan:
Romanit käy maistraatissa ja sen jälkeen hää "juhla" parin elämäntavan mukaan joko kokoushuoneella tai ravintolas. Morsian pukeutuu samaan mustaan samettihameeseen kuin aina ennenkin, röijy vain on valkoinen. Häävalssiakaan tuskin tanssitaan ja lahjoina halpakauppojen astiastot.
Toinen mainitsee Romano-keskusteluryhmässä vanhan sanonnan: Sade mustalaisen vihkii.
Tieteellinen tutkimus kertoo:
Itselleni tuli mieleen, oliko kyseessä romanikulttuurille tyypillinen naisen alistaminen, joka meni kuitenkin tässä tapauksessa niin äärimmäisyyksiin, että tapauksesta tuli viranomaisasia. Helsingin Sanomat raotti ainakin jossain määrin totuutta kirjoittaessaan:
Liittyykö romanikulttuuri siihen, että tapaus ei paljastanut aiemmin?
Uhri kertoi oikeudessa, että mies oli estänyt häntä olemasta yhteydessä vanhempiinsa romanikulttuuriin vedoten. Mies taas väitti, että sukujen välillä olisi ollut verikostoasia. Oikeus ei kuitenkaan löytänyt siitä näyttöä.
On myös tutkimusnäyttöä siitä, että romaninaisten kokema väkivalta jää vielä helpommin piiloon kuin valtaväestön. Asiaa tutki sosiaali- ja terveysministeriö vuonna 2013.
Tutkimuksen mukaan osin syynä ovat romanikulttuuriin liittyvät piirteet ja osin viranomaisten osaamattomuus.
Tutkimuksessa selvisi, että avun hakemista vaikeuttavat yhteisön kontrolli ja reaktiot. Naisilla on pelkoa esimerkiksi siitä, että väkivallasta kertominen tai viranomaisiin tukeutuminen saattavat johtaa sukujen väliseen konfliktiin.
Romaninainen on myös hierarkiassa miehen alapuolella, mikä tuo miehelle mahdollisuuden käyttää asemaansa väärin. Osa naisista pelkää perinteiden vuoksi esimerkiksi lasten menettämistä erotilanteessa.
Tutkimuksen mukaan viranomaiset tarvitsisivat runsaasti lisää tietoa romanikulttuurista, jotta piiloteltua väkivaltaa osattaisiin tunnistaa. Myös tukipalveluita tulisi parantaa.
Suomalaisessa romanikulttuurissa ei ole avioliiton perinnettä ollenkaan ja naisen asema parisuhteessa on monella tapaa hyvin heikko. Romanit on aikaa myöten painostettu hyväksymään avioliitto-instituutio, mutta sen asema on romanikulttuurissa hyvin ohut.
Vuoden 1966 Suuri Tietokirja kertoo että suuri osa mustalaisväestöstä eli silloin "laillistamattomassa avioliitossa". On huomattava että tuohon aikaan valtaväestön keskuudessa "salavuoteus" ei vielä ollut sosiaalisesti hyväksyttävää, vaikka salavuoteuden illegalisointi päättyikin jo vuonna 1926. Termi avoliitto keksittiin vasta 70-luvulla.
Suomi24 keskustelun Romano-ryhmässä mainitaan:Romanit käy maistraatissa ja sen jälkeen hää "juhla" parin elämäntavan mukaan joko kokoushuoneella tai ravintolas. Morsian pukeutuu samaan mustaan samettihameeseen kuin aina ennenkin, röijy vain on valkoinen. Häävalssiakaan tuskin tanssitaan ja lahjoina halpakauppojen astiastot.
Toinen mainitsee Romano-keskusteluryhmässä vanhan sanonnan: Sade mustalaisen vihkii.
Tieteellinen tutkimus kertoo:
Suomen romanit muodostavat yhden niistä hyvin harvinaisista yhteisöistä, joissa avioliittoa eräänä tärkeänä instituutiona ei ole olemassa.... Suomen romaninuorilla ei ole vakiintunutta ja hyväksyttyä seurustelutapaa, joka johtaisi avioliittoon... Suomessa ei myöskään ole järjestettyjä avioliittoja [päinvastoin kuin esimerkiksi Ruotsissa]. Perinteisesti ainoa merkittävä tapa jolla suomalainen perinteistä kiinni pitävä romani saattoi muodostaa avioliiton oli karkaaminen...
Eräs syy tähän avioliiton rituaaliseen väheksyntään suomalaisessa romaniyhteisössä perustuu suvun jäseniltä odotettuun lojaalisuuteen. .. Jäsenten odotetaan osoittavan ehdotonta lojaalisuutta omaa sukuaan kohtaan, ja avioliitossa osapuolet jäävät ainoastaan oman sukunsa jäseniksi.

(Lainaus: Pentikäinen et al, Suomen Kulttuurivähemmistöt)
Mustalaiskulttuurissa nainen kuuluu miehelään mentyäänkin omaan sukuunsa eikä - niin kuin suomalaisessa kulttuurissa aiemmin - siirry miehen suvun jäseneksi. Naisen ulkopuolisuus miehensä suvussa aiheuttaa suuria ongelmia erityisesti, jos miehen ja vaimon suvun välille syntyy verikostotilanne. Varsinkin, jos naisen mies on lisäksi vankilassa, nainen on lähes lainsuojaton.
Kirkon ohjeessa työntekijöilleen todetaan taas seuraavasti:
Vihkiminen on romanien keskuudessa verrattain uusi ilmiö. Kirkollisen vihkimisen harvinaisuus on perua ajalta, jolloin kirkolliset toimitukset olivat romaneilta kiellettyjä. Romanien liittyminen yhteen noudattaa myös omaa kulttuurista kaavaansa, johon ei ole tarvittu kirkollista instituutioita.
Yhteen meneminen on romanikulttuurissa häveliäisyyden piiriin kuuluva alue ja siksi romanikulttuuri lienee niitä harvoja kulttuureja maailmassa, jossa avioliitto ei ole keskeinen perhejuhla traditioineenYleensä uskovaiset romanit haluavat myös kirkollisen ja virallisen vihkimisen. Häveliäisyyssyistä kutsuvieraina ovat yleensä nuoret ihmiset. Isompiakin häitä järjestetään, mutta ne ovat huomattavasti pääväestöä harvinaisempia. Vihkiessä papin on hyvä tiedustella etukäteen, mitä kulttuuriseikkoja vihkitoimituksessa on hyvä ottaa huomioon.
Se onko kirkko todella kieltänyt romaneilta vihkimisen jää tässä toteen näyttämättä.

Sittemmin luin Facebookista Ville Vuorela-nimisen ihmisen kommentin, jossa hän kertoi:
Katselin aikanaan yhden jakson "kakolan kaalet" -sarjaa. Romaniperheen isä kuolee = asiat rikotaan, lakanat revitään, huonekalut tuhotaan, kerrostaloasunto oli pakko myydä kun niitä ei enää nykyisin voi polttaa. Ja kaikki tämä perheessä johon jää ainakin leski ja aikamiespoika.
Tavaroiden hävittäminen vaikuttaisi webbikeskustelujen perusteella olevan totta. Kukaan ei esimerkiksi suomi24:n romanipalstalla kiellä tätä väitettä:
Kun romani kuolee, niin irtaimisto hävitetään. Selitä siinä sitten sossussa, että lesken pitäisi saada uus rokokookalusto ja nahkasohvat kun vanhat on poltettu kuolemantapauksen vuoksi ja märssy romutettu ilman että olis edes mankkaa sisältä myyty.
Tarkimmat mustilaisethan hävittää koko astiaston, jos yksi astia siitä on tippunut lattialle. Tai jos keittiönpöytä on saastunut, niin tuhannen päreiksi sekin, vedellä sitä ei puhtaaksi saa.

Valtiovalta on 70-luvulta lähtien monin tavoin tukenut romanien juridisesta näkökulmasta laittomiakin instituutioita - mm. väistämisinstituutiota - samalla rikkoen yksittäistäen romanien ihmisoikeuksia.
Voi arvata, että romaninaisten sortoonkaan ei ole haluttu puuttua, vaikka asiasta on tiedetty. On helpompaa katsoa sivuun kuin tarttua asioihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti