Huonoin mahdollinen maailma

Yhteismetsien tuhoutuminen liiallisen puun keruun tai istuttamisesta laistamisen takia on klassinen yhteismaan ongelma. Kerroin aiemmin siitä miten ongelma ratkaistiin Nigerissä palauttamalla kontrolli valtiolta kyläyhteisölle.

Valton mahdollisuudet kontrolloida metsien käyttöä ovat varsinkin kehitysmaissa hyvin rajalliset puhumattakaan että valtio kykenisi motivoimaan kyläläiset istuttamaan puita. Yksityistäminenkään ei usein ole ratkaisu, koska omistusoikeuden turva on liian alhainen.

Tällaisessakaan tilanteessa peli ei ole menetetty. Kuten Hayek ja Ostrom osoittavat kulttuurievoluution kautta voi syntyä spontaanisti yhteisöllisiä ratkaisuja (instituutioita) yhteismaan ongelmaan. Paino toki sanalla voi.

Elinor Ostromin mukaan Huonoin Mahdollinen Maailma on sellainen, missä valtio ottaa tehtäväkseen sääntöjen määrittelyn ja ylläpidon, mutta ei kykene valvomaan ja sanktioiman säännön rikkojia tehokkaasti. On nimittäin niin että ihmisen sisäinen motivaatio noudattaa normia heikkenee ja yhteisön motivaatio harjoittaa vertaisvalvontaa heikkenee kun ulkopuolinen - esimerkiksi valtio - ottaa sääntöjen määrittelemisen, valvonnan ja sanktioinnin omiin käsiinsä.

Tämä asian tila on havaittu monta kertaa sekä laboratoriossa että käytännössä.:

Ihmisiä on pantu pelaamaan laboratoriossa julkishyödyke-peliä (n:n osapuolen vangin dilemmaa). Mikäli henkilöillä on mahdollisuus keskustella ennen pelaamista - tai varsinkin jos heillä on mahdollisuus harjoittaa vertaisrankaisua - suhteellisen korkea tuotto voidaan saavuttaa. Samoin jos kokeen järjestäjä sakottaa tarpeeksi korkealla summalla niitä, jotka eivät kontribuoi. (Kokeen järjestäjä edustaa vaikkapa valtiota.)

Jos sen sijaan pieni kokeenjärjestäjän asettama sakko on asetettu tukemaan vertaisrankaisuun ja ennakko-keskusteluun perustuvaa yhteistyötä, vertaisrankaisusta ja ennakko-keskustelusta saatu hyöty menetetään, koska vertaisrankaisu romahtaa ja siten myös tuotto romahtaa.

Johtopäätös tästä ei ole, että valtion harjoittama valvonta ja sanktiointi on huono asia, vaan johtopäätös on se, että jos valtio ottaa joidenkin normien valvonnan itselleen ja luo normien pohjalta lakeja ja asetuksia, sen on oltava valmis itse hoitamaan kokonaan myös monitoroimaan ja lakien valvonta tehokkaasti.

Vaikka ihmiset periaatteessa ovat samanmielisiä jostain normista, kuten että ylinopeus ja rattijuopumus ovat pahoja asioita, käytännössä lähes kukaan ei ole Suomessa valmis monitoroimaan muiden rattijuopumuksia tai ylinopeuksia ja ilmoittamaan niistä poliisille. Päinvastoin. Ihmiset saattavat valoja vilkuttamalla ilmoittaa "kanssa-autoilijoilleen" havaitsemistaan valvontatutkista. Autoilija siis kokee jonkinlaista yhteisyyttä toiseen autoilijaan eli kokee toisen autoilijan edustavan samaa sisäryhmää ja poliisin edustavan ulkoryhmää. Ajatusleikkinä voi heittää, että jos valtiollisesta ylinopeusvalvonnasta kokonaan luovuttaisiin, syntyisi todennäköisesti vertaisvalvontaan ja nykytekniikkaan perustuvia monitorointijärjestelmiä, jossa vain sanktiointi olisi valtion hallussa.

Toinen esimerkki on nollatoleranssista (STOP Töhryille projekti) luopuminen talojen sprayaamisen osalta. Tulkitsen nollatolerannssista luopumisen pyrkimykseksi saavuttaa Huonoin Mahdollinen Maailma.

Luulen, että havainto sitä, että valtion harjoittama normien monitorointi vähentää ihmisen sisäistä motivaatiota noudattaa normia, pätee yleisemminkin. Kun valtio huolehtii vanhuksista, vammaisista, kehitysavusta, ympäristön suojelusta ja puistojen siivoamisesta ihmisten sisäinen motivaatio (moraali) tehdä asioita heikkenee. Hyvinvointivaltio syntyy alunperin ehkä ihmisten sisäisestä motivaatiosta huolehtia köyhistä, mutta syntynyt instituutio nakertaa niitä ihmisen korkeita motivaatioita, joihin se alunperin perustui.

Minusta meidän kaikkien pitäisi yhteistyössä vastustaa Honoimman Mahdollisen Maailman toteutumista. Se kumpi strategia missäkin asiassa valitaan - yksilöiden ja yhteisöjen omatoimisuuteen vai valtioon perustuva - tietysti väistämättä jakaa ihmistiä poliittisesti. Semminkin kun kompromissi - matala valtiollinen kontrolli yhdistettynä vertaiskontrolliin - on tehottomin mahdollinen ratkaisu. Toisaalta jo yhteisen viitekehyksen hyväksyminen voisi auttaa eteenpäin tehokkaamman yhteiskunnan saavuttamisessa. Toki maailma on täynnään ihmisiä joille politiikka on puhdas nollasummapeli - tuloksilla ei ole merkitystä kunhan itse voitan väittelyssä.

Joku voi ihmetellä miten vertaiskontrolliin perustuva motivoituminen on erilaista kuin valtiolliseen monitorointiin perustuva. Mutta näin se vain on. Ihminen sisäistää kyllä oman sisäryhmänsä normeja, mutta ei ulkopuolisten määräämiä normeja. Jos nuori kokee esimerkiksi aikuiset ulkoryhmäksi, aikuisten suorittama valvonta ei ole vertaisvalvontaa eikä tue normien sisäistämistä.

Bipolarisaatio ja sananvapaus

Kansanmurhan tai sisällisodan lähestymisen ensimerkkejä on, kun populaatio tietyssä maassa alkaa jakaantua selvästi kahteen ryhmään - meihin ja toisiin - ja kun toisiin aletaan liittää yhä enemmän ja enemmän negatiivisia attribuutteja. Tyyppipiesimerkki on Ruandan kansanmurha.

Suomi ei kuulu nykyään kansanmurhan tai sisällisodan riskiryhmään. Suomessa vallitsi kuitenkin voimakas bipolarisaatio 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Jako punaisiin ja valkoisiin. Eräs sukulaiseni väitti että 1930-luvulla hänen kotikylässään Kokemäellä jokaisesta kyläläisestä pystyi sanomaan onko tämä punainen vai valkoinen. Bipolarisaation torjumiseen tarttui erityisesti pitkäaikainen pääministeri Kyösti Kallio. Luokkajakoa pyrittiin murtamaan mm. maareformilla (Lex Kallio).

Kun bipolarisaatio syntyy, ryhmien arvomaailma saattaa kääntyä jopa päinvastaiseksi. Mikä Pohjois-Irlannin protestantille oli terrorismia oli tasavaltalaiselle vapaustaistelua. Tasavaltalaisten pääpuolue teki IRA:n brittiläisissä vankiloissa viruvista taistelijoista kansallissankareita. Iso-Britannian parlamenttivaaleissa Sinn Fein asetti ko. sankarit ehdokkaikseen, ja nämä valittiin Iso-Britannian parlamenttiin. Edustajat eivät voineet edustajapaikkaansa ottaa vastaan, mutta se ei ollut Sinn Feinin tarkoituskaan. Sinn Fein boikotoi Iso-Britannian parlamenttia.

Suomessa ristiriita maahanmuutto-kysymyksessä on johtanut tietynaseteiseen polarisoitumiseen. Mikä yhdelle on vihan lietsontaa on toiselle työtä Euroopan ja Suomen islamisoitumisen torjumiseksi.

Ainakin kolme perussuomalaista kansanedustajaehdokasta on haastettu oikeuteen "kiihotuksesta kansanryhmää vastaan" tai on poliisitutkinnassa. Arvaan, että sama sisäryhmädynamiikka toimii pienemmässä mitassa kuin Pohjois-Irlannissa. Ehdokkaiden äänimäärä kasvaa huomattavasti koska he leimautuvat monen silmissä sankariksi.

Taloustieteen valtavirrat ?

Edellisestä keskustelusta tuli mieleen, että suurin ristiriita ei tunnu olevan valtavirtataloustieteen ja erilaisten behaviorististen tai evolutiivisten koulukuntien välillä, vaan valtavirran ja itävaltalaisen koulukunnan välillä.

Behavioristinen "koulukunta" edustaa sellaista ajattelua, että "rationaalisen valinnan teoria toimii suht hyvin tietyissä rajoissa". (Viittaan nyt vaikkapa Fehriin, Ostromiin ja Bowlesiin.)

Mutta ainakin libertaarien tulkinta itävaltalaisesta koulukunnasta edustaa jyrkempää irtiottoa valtavirtataloustieteestä.

Täydelliset markkinat ja markkina-aseman väärinkäyttö

Wikipedian mukaan Täydellinen kilpailu on teoreettinen taloustieteellinen malli, joka kuvaa markkinamuotoa, jossa yhdelläkään kuluttajalla tai tuottajalla ei ole sellaista markkinavoimaa, että ne pystyisivät vaikuttamaan hyödykkeen hintaan.

Koska täydellisen kilpailun markkinoilla hyödykkeen hinta on alin taloudellisesti kannattava hinta (eli hyödykkeen hinta vastaa täsmälleen sen tuotantokustannuksia) ja hyödykettä tuotetaan suurin mahdollinen määrä, perinteisen taloustieteellisen ajattelun mukaan täydellinen kilpailu johtaa tehokkaimpaan mahdolliseen taloudelliseen lopputulokseen. Valtavirtataloustiede siis pitää kilpailun täydellisyyttä yhteiskunnallisesti optimaalisena.

Taloustieteellisen teorian mukaan täydellisen kilpailun markkinat syntyvät, kun seuraavat ehdot toteutuvat:

1. Markkinoilla on paljon ostajia ja myyjiä: Yksittäiset markkinatoimijat ovat pieniä, joten yksittäisten ostajien tai myyjien teoilla ei ole merkittävää vaikutusta toisten ostajien tai myyjien tekoihin. Markkinalla toimivat myyjät eivät voi vaikuttaa hintaan: hinta on markkinamekanismin asettama.
2. Homogeenisuus: Hyödykkeet ovat täydellisiä substituutteja, eli kaikkien myyjien tarjoamat hyödykkeet ovat keskenään täsmälleen samanlaisia.
3. Täydellinen informaatio: Kaikki ostajat ja myyjät tietävät kaikkien myyjien asettamat hinnat.
4. Tasavertainen pääsy tuotantotekijöiden markkinoille: Kaikilla markkinoilla toimivilla yrityksillä on yhtäläinen mahdollisuus hankkia tuotantoteknologiaa ja tuotantotekijöitä.
5. Markkinoille on vapaa pääsy: Mikä tahansa yritys voi vapaasti tulla markkinalle ja poistua markkinalta.

Kenelläkään ei ole epäselvää, että kaikki täydellisen kilpailun oletukset eivät toteutuneet esimerkiksi PC-markkinoilla. Microsoftilla on katsottu olleen tietty monopoliasema . EU komissio määräsi vuonna 2004 Microsoftille 497 Euron sakot määräävän markkina-asemansa väärinkäytöstä.

Microsoftin markkina-asema on selvästi heikkenemässä - Linux on jo tullut jossain määrin miniläppäreihin, tabletteihin ja älypuhelimiin. Applen ja Googlen hankkeet ovat tekemässä tyhjäksi Microsoftin valta-aseman.

Uusia markkinaaseman väärinkäyttäjiä lienee jo jonossa.

Oma arvaukseni on Oracle Corporation. Oraclella on varsin dominoiva markkina-asema tietokantajärjestelmissä mm. mySQL:n oston jälkeen. Sunin ja BEA:n akvisitioiden jälkeen sillä on hyvin vahva asema myös Middleware-markkinoilla. Vaikuttaisi siltä, että sen hankintojen nimenomainen päämäärä olisi saada samantyyppinen dominoiva markkina-asema kuin mikä Microsoftilla oli aikoinaan.

Oracle on nyt hypännyt varsin aggressivisesti mukaan myös älypuhelin-markkinoille nostamalla oikeusjutun, jossa se väittää Googlen käyttävän luvatta Java-tekniikkaa ja sen patentteja Android-käyttöjärjestelmässä.

Nokia Saga osa N - pakettia odotellessa

Perinnön odottelijan ja irtisanomis-paketin odottelijan elämä on raskasta. Oikein mitään ei saa aikaiseksi moneen vuoteen, kun ei tiedä milloin odottelu päättyy.

Murros

Ihmisen maailmankuvaan vaikuttavat voimakkaasti varhaiset kokemukset. Tämä ei koske vain lapsuuden varhaisia kokemuksia vaan esimerkiksi työuran alkuvaiheen kokemuksia:
Olen puhunut paljon siitä, miten työurani alkuvaiheessa Nokian Tietoliikenteessä GSM:n toteutusta leimasi hyvin voimakas talkoohenki eli yhteisöllisyys. Käsitykseni "oikeanlaisesta" työpaikasta syntyi silloin.

Toinen varhaiseen työuraani liittynyt tapahtuma oli läheltä seurattu dramaattinen teknlogiamurros. Relaatiotietokannat korvasivat nopeasti varhaisemman tietokanta-teknologian. IBM:n tutkija E.F. Codd oli määritellyt relaatiotietokannat jo 60-luvun lopussa. Tuotteita syntyi 70-luvulla, mutta lopulta teknologia löi itsensä läpi pienessä hetkessä 80-luvun lopussa.

Murrokseen liittyi dramaattisia väittelyitä Computerworld-lehdessä, joissa vanhan teknologian edustaja Cullinet Corporationin toimitusjohtaja David Chapman erehtyi lähtemään avoimeen keskusteluun uuden teknologian profeettojen E.F. Coddin ja C.J. Daten kanssa.

Vanhan teknologian romahdus oli nopeaa. Cullinet Corporation oli häviäjä. IBM:n lisäksi suuria voittaja oli varsinkin Oracle, joka siihen aikaan oli pieni ja ketterä firma.

Mobiilimaailman nykyinen murros, missä Nokia on ottanut Cullinet Corporationin roolin, on varmasti erilainen, ja vaikeammin määriteltävissä, kuin tietokantajärjestelmien murros. Varmaa on, että Nokian nokkamiesten lausunnot jäävät kuitenkin yhtälailla historiaan kuin David Chapmanin lausunnot 80-luvulla:

Symbian and MeeGo are the best software for our smartest devices. As such, we have no plans to use any other software. Despite rumors to the contrary, there are no plans to introduce an Android device from Nokia., totesi Vanjoki.

Nokian moka ei ehkä kuitenkaan ole niinkään nähtävissä satsaamisena väärään teknologiaan vaan väärään liiketoimintamalliin. Android, joka tullee korvaamaan Symbianin älypuhelinten tärkeimpänä käyttöjärjestelmänä, ei ole vain teknisesti parempi, vaan tuo mukanaan erilaisen liiketoimintamallin tai pikemmin paremman ekosysteemin.

Android-ekosysteemi on avoimempi kuin vanha ekosysteemi. Android-ekosysteemi mahdollistaa korkeamman innovaation tason, kun käyttöjärjestelmä, sovellukset ja sovelluskauppa on eri käsissä kuin laitteet. Laitevalmistajat (HTC, Samsung, Sony-Ericsson) kilpailevat tavallaan siitä, kuka kykenee tuottamaan parhaan laitteen Android-sovellusten käyttöön. Saman asian voisi sanoa hieman yli-yksinkertaistaen: Laitevalmistajat kilpailevat siitä kuka kykenee tuottamaan parhaan laitteen Googlen sovellusten (gmail, chrome, blogger, google maps, youtube,...) ja mainosten mobilisointiin.

Laitevalmistajat tekevät siis vain sen minkä osaavat parhaiten ja kilpailevat keskenään, mikä on kuluttajan etu.

Ainoa ongelma on, että Google saa tässä pelissä ehkä kohtuuttoman kilpailuedun. Apple ei käsittääkseni iPhoneineen ole tämän pelin (ainoa) suuri voittaja vaan Google. Luulen että myös Samsung ja HTC. Suuria häviäjiä ovat Nokia ja Microsoft.

Yhden Android-puhelimen viikon käyttökokemus on vahvistanut käsityksiäni. Älypuhelimet kehittyvät nyt vauhdilla. Laitevalmistajat eivät kertakaikkiaan hyvästä tahdostaan huolimatta saa aikaan tällaisia näppäriä juttuja:

Kirja somalien Xeer-järjestelmästä saatavilla

Michael van Nottenin kirja somalialaisten Common Law -järjestelmästä (Xeer) on näemmä nyt saatavana paperi-kirjana.

Libertaari Sami Holmström linkkasi minut aikoinaan kyseiseen kirjaan. Katso Mises Instituutin artikeli aiheesta.

Käsittelin aihetta aiemmin:

Somaliassa perinteinen klaaneihin perustuva järjestelmä (Xeer) määrittelee mm. lainkäytön järjestelmän, joka perustuu siihen että uhrille maksetaan kompensaatio. Mikäli syyllinen ei kykene maksamaan kompensaatiota, syyllisen suku tai klaani joutuu maksamaan uhrille. Klaanilla on näin insentiivi pitää omat jäsenensä kurissa. Mikäli joku jäsen alinomaa aiheuttaa klaanille ongelmia tekemällä rikoksia ja aiheuttamalla klaanille kompensaatiovelvoitteen, klaani voi julistaa jäsenen lainsuojattomaksi.

Libertaarit viittaavat nähän järjestelmään osoituksena siitä, miten yhteiskunta voidaan rakentaa ilman valtiota. Libertaarien mukaan Somalian valtion (kesukushallinnon) romahtaminen 90-luvulla johti ainakin joissain tapauksissa hyvinvoinnin paranemiseen. Afrikassa yleensä siirtomaavaltaa edeltävät klaaneihin tai heimoihin perustuvat mallit toimivat heidän mukaansa paljon paremmin kuin siirtomaaherrojen luomat ja jälkeensä jättämät valtiot.

Vaikka en ole libertaari, olen samaa mieltä libertaarien kanssa siinä, että joissain tapauksissa valtion romahtaminen voi olla edistysaskel.

Kasvusta ja kansakunnasta

Pari johtamisen professoria puhuu toisaalta siitä, miten kansakunta ei ole yritys ja toisaalta siitä miten yrityksen kasvu (tai suuruus) ei ole välttämättä yritykselle eduksi, tavalla joka sopii kuin nyrkkisilmään joihinkin oleellisiin kommentteihin joita on kuultu toisaalta Valkealta ja toisaalta Tiedemieheltä.

Yleinen ilmapiiri tuntuu suorastaan pitävän moraalisesti vääränä, jos yrityksellä ei ole haluja kasvaa, ikään kuin yritys olisi valtiolle vastuussa työllistämisestä.

Konservatiivinen tietosanakirja ?

Kysymys herää ketä tällainen roska hyödyttää ? Ei tarvita mitään "konservatiivista" wikipediaa, jossa totuus saa väistyä päämäärän tieltä.

Konservativismi ei edellytä sitä, että asettuisimme tiedettä vastaan. Totuus ei ole kenenkään valittavissa. Se, joka asettuu siiliasentoon vastustajiaan kohtaan, ei koskaan voita.

Vastuusta

Tiedemies käsittelee ihmisen vastuuta omasta maailmankuvasta:

Ateismi, uskonnottomuus, miksi sitä omalla kohdallani voidaan kutsuakaan, merkitsee minulle ennenkaikkea vastuun ottamista omasta maailmankuvasta. Minä olen vastuussa siitä, että maailmakuvani on mahdollisimman oikea, minä olen vastuussa siitä, että moraalini on kunnossa. Ei naapuri, ei pastori, ei mikään kirja tai opettaja, korkeampi voima jne, vaan minä, ja minä yksin. Jos moraalini on mätä, en voi syyttää siitä ketään muuta.

Tämän asian näen toki osin eri tavalla kuin Tiedemies - minusta vastuu ihmisten moraalista on käytännössä suurelta osin muilla seuraavan logiikan mukaan:

1. Ihmisellä on sisäyntyinen taipumus sisäistää yhteisönsä normit.

2. Ihmisellä on sisäsyntyinen taipumus rangaista niitä, jotka eivät noudata normeja.

3. Kun yksilö sisäistää tietyn normin hän yleensä rationalisoi päätöksensä jollain tavalla tavalla väittäen omaa normiaan parhaaksi mahdolliseksi.

4. Sisäistämistä tukee ihmisen sisäsyntyiset moraaliset tunteet kuten häpeän tunne ja syyllisyyden tunne. Sisäistäminen auttaa ihmistä välttämään rangaistuksia.

5. Rankaiseminen delegoidaan (oikeammin delegoituu) usein vertaisryhmälle, uskontokunnalle, valtiolle tai jollekin high status yksilölle.

6. Normi voi olla yhteiskunnan tehokkuutta lisäävä tai alentava.

7. Yhteisön pitkäikäisyys ja laajenemiskyky riippuu siitä kohottaako yhteisön normisto yhteisön darwinistista kelpoisuutta. Tehotonkin normisto voi joskus säilyä pitkään.

Ymmärrän kuitenkin TM:n ajatuksen - yksilön kannalta ei minustakaan ole oikein kunniallista hyväksyä yhteisön normit vain siksi että normien rikkojia rangaistaan. Mutta olenkin non-konformisti.

Vastuunotto yleensä tuntuu olevan suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa hakusessa. Poliisi kertoi tänään, että Suomessa järjestetään yhä enemmän tilaisuuksia, joiden turvalisuudesta ja siisteydestä kukaan järjestäjistä ei ole vastuussa.

Hyvinvointiyhteiskunnassa vastuu on virkamiehellä. Hyvinvointiyhteiskunta on kuin isojen lasten lastenhuone, jossa jokainen sotkee ja sekoilee minkä mielii, ja äiti-virkamies-lakeija siistii jäljet. Jos juon liikaa, sairaanhoitaja hoitaa. Jos sotken puiston, kaupungin työntekijä siivoaa. Kaikki on poliitikkojen ja maahanmuuttajien vika.

Hyvinvointiyhteiskunta nykymuodossaan luo keskenkasvuisia ihmisiä.

Pelkään, että todellista halua tarttua näihin asioihin ei ole. Nykyään kuulee tosin yhä harvemmin asian vähättelyä niin kuin aikaisemmin. Harvemmin kuulee myös puhdasta kauhistelua tai moraalista uhoamista, mistä siitäkään ei ole mitään hyötyä. Ehkä jotain pientä toivoa on.

Naisten testi ja yhteismaan ongelma

Tässä postauksessa Laasanen kieltämättä osuu aika lailla oikeaan.

Macho dominoi naista ja omistaa naisen. Machon ja naisen suhde on käskytys- ja omistussuhde. Nössö palvelee naista herrasmiesmäisesti ja juoksee naisen oikkujen perässä.

Naisen on tärkeää tietää, kumpaan kategoriaan mies kuuluu. Siksi nainen testaa miestä. Naisten toimintaa ohjaa tunne, joka tuottaa oikkuja testin suorittamiseksi. Testissä nainen esittää miehelle pyyntöjä ja vaatimuksia selvittääkseen, onko mies naisen vallan alla vai päinvastoin. ...

Feminismi voidaan nähdä massiivisen kokoluokan naisten testinä (1), jossa yksittäisten naisten biologinen taipumus testata miehiä on laajentunut kollektiiviseksi yritykseksi kyykyttää yhteisön kaikkia miehiä. Länsimaat ovat feministisen naisten testin reputtaneita nössö-mies yhteiskuntia, kun taas monissa muissa valtioissa (esim. muslimimaat) on vahvoja machoyhteiskuntia. Osassa yhteiskunnista käydään kamppailua, kumpaan luokkaan ne lopulta asettuvat.

Feminismissä naiset vaativat miehiltä lisää resursseja, lisää etuoikeuksia ja lisää miehiä syrjiviä lakeja. Nössö-miehet antavat enemmän ja enemmän periksi ja lopulta yhteiskunta siirtyy kohti matriarkaattia. Tuollainen matriarkaalinen yhteiskunta on vaarassa menettää miesten panoksen ja luisua kohti rappiota maskuliinisten miesten harvetessa.

Laasanen erehtyy minusta ainoastaan siinä implisiittisessä väitteessään, että feminismi olisi jonkinlainen suunniteltu naisten kollektiivinen protesti. Pikemmin naiset erikseen tekevät po. naisten testejä ja vain jälkirationalisoivat sen sitten jonkinlaisena feminisminä.

Matriarkaatti ja feminismi on pikemmin yhteismaan ongelma. Erillisten naisten testien tekeminen, mikä on sinänsä yksittäisten naisten utiliteettia korottavaa, aiheuttaa negatiivisia ulkoisvaikutuksia. Testien tekeminen panee yhä useammat miehet antamaan yhä enemmän periksi, jolloin yhä useampi mies kastroituu henkisesti. Yhteiskunta muuttuu nössö-yhteiskunnaksi, jossa kaikki kärsivät. Paitsi alfa-miehet.

Lopulta nössöyhteiskunta sortuu.

Laasanen linkkaa aiemmin käsittelemääni saksalaiseen videosarjaan:

Videosarja Clash of civilizations in the classroom - German pupils in the minority kertoo paljon macho- ja nössökulttuurien välisestä kuilusta Saksassa. Muslimikultuuri on macho ja saksalainen on nössö. Muslimitytöt eivät saa käydä juuri missään ja muslimipojat pitävät saksalaisia tyttöjä hutsuina. Muslimitytöt asetetaan saksalaisten tyttöjen yläpuolella, koska he pidättäytyvät seksistä ja diskoista. Muslimipojat käyvät punttisalilla, nyrkkeilemässä ja miehinen kunnia on heille kaikki kaikessa. Seurustelusuhteessa tyttö tottelee pojan määräyksiä.

Facebookissa huomasin, että jotkut kansallisliberaalit nössömiehet kauhistelivat muslimimiesten asenteita saksalaisia naisia kohtaan.

Länsimaisen kulttuurin pelastus Euroopassa voi olla vain se, että länsimainen mies karistaa itsestään nössökulttuurin ja luo uudenlaisen ajatuksen länsimaisen miehen kunniasta. Muslimien kauhisteleva kritisointi ( = ämmämäinen kirkuminen ) ja sen vaatiminen että muslimien on maallistuttava ja muslimimiesten on hyväksyttävä nössö-arvot ei hyödytä mitään.

Nokian romahdus - Symbian häviämässä Androidille

Android on siis muutamassa kuukaudessa ohittamassa Symbianin uusien älypuhelinten käytetyimpänä käytöjärjestelmänä. Ei tarvitse olla Ceausescu huomatakseen, että kätten taputus voi päättyä nopeasti.

Symbiania myydään vielä 300 000 kappaletta päivässä ja Androidia 200 000, mutta Androidin myynti on kaksinkertaistunut muutamassa kuukaudessa.

Lukumääräneutraalisuudesta ja traditioista

Kannatin aikoinaan homosuhteiden rekisteröinti-mahdollisuutta ja homojen adoptio-oikeutta. Homojen vihkiminen kirkossa hiukan jo vierastaa, mutta senkin voisin ehkä nippa nappa hyväksyä. Mutta sitten mm. Ruotsin vihreiden piirissä aletaan vaatia lukumäärä-neutraalia avioliittoa ja tajuan että tässä ei ole enää kysymys ihmisten oikeuksista vaan tehokkaan instituution (avioliiton) nakertamista.

Fundamentalisti-kristillisten homokammoisuuden vastapainoksi on syntynyt toinen ääriryhmä. Vapauden maksimoijat, joille instituutioiden nakertaminen on itsetarkoitus.

Tässä tullaan termiin konservatiivi. Konservatiiveja kritisoidaan usein vanhojen instituutioiden irrationaalisesta kannattammisesta. Ehkä pitäisikin puhua traditionalismista. Samuel Bowlesin, Friedrich Hayekin ja Elinor Ostromin teorioissa instituutiot ovat kehittyneet sponttaanisti evoluution kautta eikä pelkästään tai edes ensi sijassa rationaalisen konstruktion kautta. Instituutioita voidaan kritisoida (vrt. Popperin falsifioimiskriteeri) ja pitää kritisoida, mutta on väärää rationalismia (Hayekin mukaan) väittää että ymmärtäisimme instituution kaikki vaikutukset ja edut, ja on väärää edistyksellisyyttä vaatia olemassaolevien instituutioiden korvaamista radikaalisti erilaisella, jos vanha instituutio toimii ja uuden toimivuudesta ei ole muuta tietoa kuin rationaalisen argumentaation perustuvaa.

Hayek on vapauden puolestapuhuja mutta hänelle vapaus ei ole anarkiaa ja vapautta laeista ja instituutioista vaan "Kun noudatamme lakeja siinä merkityksessä että ne ovat yleisiä abstrakteja sääntöjä, jotka on säädetty riippumatta siitä, miten ne sopeutuvat meidän tapauksessamme, emme ole toisten ihmisten tahdon alaisia ja olemme siis vapaita."

Ruotsin vihreiden vaatimukset lukumääräneutraaleista avioliitoista ovat naiveja. Ne kertovat siitä miten jokainen liike päästessään niskan päälle alkaa muuttua öykkärimäiseksi ja menettää kosketuksensa realimaailmaan. Toiminta riskeeraa lopulta myös ympäristöliikkeen saavutukset. Jo nyt on tapahtunut se, että vihreitten kritisoijat alkavat suhtautua kielteisesti myös luonnonsuojeluun.

Voice and exit

Instituutioiden tehottomuuteen on sosiologisessa katsonnassa kaksi reagointitapaa - äänestäminen ja lähteminen eli voice ja exit. Amerikkaan muutettiin paremman elämän perään mutta myös siksi, että paettiin vapauden rajoituksia.

Äänestämisen ja lähtemisen välillä on joskus tietty ristiriita: ne, jotka lähtevät, pettävät tavallaan ne jotka jäävät. Instituutioiden muuttaminen on usein yhteishanke ja lähtemisen voi mieltää vapaamatkustamiseksi. Heikko lähtee meren taa kritisoi körttiliike Amerikkaan muuttajia.

Kolmas asiaan liittyvä seikka on lojaliteetti (loyalty):

While both exit and voice can be used to measure a decline in an organization, voice is by nature more informative in that it also provides reasons for the decline. Exit, taken alone, only provides the warning sign of decline. Exit and voice also interact in unique and sometimes unexpected ways; by providing greater opportunity for feedback and criticism, exit can be reduced; conversely, stifling of dissent leads to increased pressure for members of the organization to use the only other means available to express discontent, departure. The general principle, therefore, is that the greater the availability of exit, the less likely voice will be used.

However, the interplay of loyalty can affect the cost-benefit analysis of whether to use exit or voice. Where there is loyalty to the organization (as evidenced by strong patriotism politically, or brand loyalty for consumers), exit may be reduced, especially where options to exit are not so appealing (small job market, political or financial hurdles to emigration or moving).

Suomen instituutioiden tehottomuus ei käytännössä ole saavuttanut sitä tasoa, että monikaan Suomesta sen takia lähtisi. Sananvapauden rajoitukset esimerkiksi ärsyttävät, mutta harva silti lähtee.

Ostin Samsungin puhelimen. Asiasta tuli jälkeenpäin jotenkin hyvä mieli. Minimoin Suomen valtion saamaan verokertymän. Kyseessä on ehkä jonkinlainen negatiivinen lojaliteetti (loyalty).

Kehitysyhteistyö, valtio ja yksilön aloitteellisuus

Kokoomuslainen poliitikko Henri Heikkinen puhuu pitkälti asiaa valtiollisesta kehitysyhteistyöstä, mutta jollain lailla alan kyllästyä koko yhteiskuntakritiikkiin.

Ehkä valtion kanssa kannattaisi lopulta olla mahdollisimman vähän tekemisissä. Ehkä valtion toimien kritisoimisen sijasta kannattaisi enemmän keskittyä tekemään itse. Koska suomalaisten suuri enemmistö kannattaa kuitenkin laajaa valtiota, sen kanssa on toistaiseksi vaan elettävä. Pöhöttynyt valtio on eräänlainen Virtahepo Olohuoneessa ja me olemme kuin teinejä emmekä pääse siitä kokonaan eroon.

Ihmiset, jotka käyttävät suurimman osan hereilläoloajastaan poliitikkojen haukkumiseen, mutta ovat vaikkapa kunnalla töissä, ovat eräänlaisia nairisevia peräkammarin poikia, jotka ovat kovin kriittisiä vanhempiaan kohtaan mutta eivät uskalla muuttaa kotoa. (Olin juuri samanlainen aiemman työpaikkani (NSN) suhteen. Olin kriittinen narisija, mutten uskaltanut lähteä koikeilemaan siipiäni. Nokia on täynnä ihmisiä, jotka menevät joka aamu töihin vain ja ainoastaan odottamaan suurta irtisanomisrahaa.)

Itse uskon, että kehitysyhteistyö on hyödyllistä joissain tapauksissa. Olen harrastanut kehitysyhteistyötä nyt pikkuisen Kiva.org:in kautta mutta alan aktivoitua asiassa Tamilimaassa ja Suomessa luomieni kontaktien kautta. Pikkuhiljaa. Olen peruslaiska - tai en ehkä laiska mutta passiivinen. Kerron lisää.

Hyvä dokumentti Saksasta

Minusta tämä on varsin kiihkoton ja asiallinen dokumentti sivilisaatioiden kohtaamisesta saksalaisessa koulussa:



Aluksi tilanne siis oli hyvä ja saksalaiset lapset ja muslimilapset muodostivat ystävyyssuhteita. Tilanne on kuitenkin koko ajan huonontunut ja kuilu eri etnisten ryhmien välillä ilmeisesti kasvaa koko ajan.

Nyttemmin varsinkin Saksassa asuvien arabien identiteetti määräytyy pääsääntöisesti uskonnon ja arabikulttuurin kautta. Tosin arabitytöt ovat iloisia siitä, että he pääsevät kouluun. Saksalaisten tyttöjen kanssa muslimitytöt eivät seurustele.



Se muuttuuko tilanne tulevaisuudessa paremmaksi vai huonommaksi, eli eteneekö integraatio, onkin kymmenen pisteen kysymys. HS:n taannoisen artikkelin mukaan Itä-Helsingissä somalitytöt ja suomalaistytöt ystävystyvät kyllä kouluissa keskenään, mutta somalivanhemmat katkaisevat usein tyttöjen ystävyyden jossain vaiheessa.

Saksalais-videon kolmannessa ja neljännessä osassa opettaja panee oppilaansa keskustelemaan asioista. On helppo huomata, että kulttuurien kuilu on ammottava. Länsimainen tyttö on muslimin näkökulmasta huora:





Viimeinen osa vetää yhteen koko surkean todellisuuden, missä muslimilasten isät kieltäytyvät edes kättelemästä opettajaa:

Kompleksisesta järjestelmästä ja globalisaatiosta

Globalisaation ajatus oli aikoinaan kai se että ihmiset voivat harjoittaa kauppaa, tiedettä ja taidetta maailmanlaajuisesti. Että maailma olisi hiukan sellainen kuin Eurooppa oli joskus 1800-luvulla. Globaali Verkko.

Mutta se miltä globaali maailma alkaa näyttää on pikemmin yksi integroitunut Kompleksi Globaali Systeemi, jossa yhä suurempi osa kontrollista siirtyy globaaleille toimijoille.

En suhtaudu kompleksisuuden lisääntymiseen mustavalkoiseksi niin kuin ei Tainterkaan. Järjestelmän kompleksisuuden lisääminen on usein perusteltua. Kompleksisuuden kasvun rajahyöty on joskus selvästi positiivinen. Maailman hallitukset tulevat varmasti kasvattamaan globaalia kontrollia ratkaistakseen ongelmia - tai sellaiseksi koettuja - kuten pankkikriisit, ilmaston lämpeneminen, valtamerten kalakantojen romahtaminen, terrorismi, rasismi jne.

Osa kompleksisuuden kasvusta on ainakin keskipitkällä aikavälillä perusteltua. Euroopan Unioni esimerkiksi kasvattaa ilmeisesti kompleksiuuttaan voimakkaasti siirtyessään kontrolloimaan jäsenmaidensa budjetteja. Jos EU halutaan säilyttää, kontrollin lisääminen onkin välttämätöntä.

Mutta jokainen kompleksinen järjestelmä saavuttaa suurella todennäköisyydellä jossain vaiheessa pisteen, jossa järjestelmä romahtaa. Arvaan, että romahdus tulee olemaan melkoinen kun Globaali Systeemi romahtaa. Globaalin Systeemin romahtaminen johtaa ekokatastrofiin tai ainakin väestön romahtamiseen.

Itse asiassa Globaali Systeemi on periaatteessa hiukan samanlainen kuin Suomi konsensuksen aikaan. Mutta paljon paljon monimutkaisempi.

Onko Etelä-Afrikan valkoisten kansanmurhan valmistelu aloitettu ?

Kansanmurhien estämiseen erikoistunut Genocidewatch-järjestö on eteläafrikkalaisten lähteiden mukaan uhannut nostavansa hälytystasoa Etelä-Afrikan buuriväestön osalta tasolta 5 tasolle 6. Taso 6 merkitsee kansanmurhan valmistelua. Taso 6 on viimeinen taso ennen kansanmurhan toteutusta.

Genocidewatchin sivu on tässä.

Ps. Mitä mieltä muuten olette, kieltääkö Oikeusministeriön valmistelema sensuurilaki linkkaamisen yllä linkkaamaani tekstiin, koska blogin voi leimata rasistiseksi ? Olisiko edes Googlella oikeus linkata hakutuloksia ko. tekstiin jos Google olisi suomalainen yritys ?

"Länsimainen naiskuva ei ole ainoa oikea" eikä edes oikea

Länsimainen naiskuva ei ole ainoa oikea kirjoittaa vapaa toimittaja Sanni Saarinen tänään HS:n Vieraskynässä. Olen Saarisen kanssa osittain samaa osittain eri mieltä.

En ole eri mieltä siinä että länsimainen naiskuva ei ole ainoa oikea, vaan siinä että länsimaissa nykyään vallalla oleva feministinen naiskuva olisi ollenkaan oikea.

Feministinen naiskuva on vastakohta perinteiselle suomalaiselle nais- ja mieskuvalle, missä nainen ja mies nähtiin toisiaan täydentävinä ihmisinä, jotka avioliitossa huolehtivat yhdessä lapsistaan ja muodostavat kiinteän taloudellisen yksikön.

Pohjoismaisessa nyky-yhteiskunnassa lapsista huolehtiminen on suurelta osalta siirtynyt valtion tehtäväksi. Käytännössä avioliittojärjestelmään kohdistetaan negatiivista subventiota. Naisen ja miehen yhteisen vastuun sijasta painnotetaan naisen ja miehen itsenäisyyttä ja naisen oikeuksia. Lisäksi painotetaan eturistiriitoja sukupuolten välillä.

Naisen on oltava tuon ihmiskuvan mukaan itseään toteuttava hedonisti miehen lailla. Tässä asiassa on sekä maahanmuuttokriittinen kansallisliberaali että feministi samaa mieltä. On olemassa vain pieniä painotuseroja: Feministiä ei musliminaisen vapautuminen juuri kiinnostaa, koska se että musliminainen pysyy kotona, parantaa länsimaisen nainen asemaa avioliittomarkkinoilla. Kansallisliberaali taas haluaa "vapauttaa" musliminaisen omista syistään.

En halua itse tarjota mitään ainoaa oikeaa konservatiivista naiskuvaa, mutta sanotaan nyt näin että Saarisen kuvaama perulaisintiaanien tai suomalaisten perinteinen naiskuva on lähempänä omaa konservatiivista ihannettani kuin nyky-länsimainen tai islamilainen naiskuva.

Saarinen kirjoitti:

Ranskassa hyväksyttiin hiljattain laki, joka kieltää musliminaisten kasvot peittävän huivin käytön julkisilla paikoilla. Monissa muissakin Euroopan maissa on harkittu samansuuntaisia lakiuudistuksia.

Huivikieltoa perustellaan sukupuolten tasa-arvolla. Väitetään, että hunnutettu nainen on alistettu nainen. Jo sananvalinta "hunnutettu" osoittaa, ettei naisten oleteta päättävän pukeutumisestaan itse. Hunnutettujen naisten vapauttamista ovat vaatineet etenkin sellaiset eurooppalaiset poliitikot, jotka eivät ole muslimeja.

...

Euroopassa käyty keskustelu musliminaisten pukeutumisesta täyttää kaikki klassisen etnosentrismin tunnuspiirteet: omaa kulttuuria, sen arvoja sekä sille ominaisia ajattelu- ja toimintatapoja pidetään ainoina oikeina.

Kun oma kulttuuri muuttuu normatiiviseksi, on mahdotonta ymmärtää muiden kulttuurien edustajia heidän lähtökohdistaan. Lopulta tarve ymmärtää muita katoaa: kun oma kulttuuri näyttäytyy parhaana, se muuttuu malliksi, josta muiden on syytä ottaa oppia.

Sukupuolten tasa-arvosta käydyssä keskustelussa länsimaisesta, kodin ulkopuolella työskentelevästä ja maallistuneesta naisesta on tullut ainoa oikea vapaan naisen malli.

Tätä mallia vasten muiden kulttuurien naiset näyttävät alistetuilta: heidät on vapautettava miesvallan ikeestä seuraamaan vapaan naisen ylvästä esimerkkiä. Esimerkiksi Ranskassa huivikieltoa uhmaavia naisia rangaistaan pakollisin sopeuttamiskurssein.

Kulttuuristen ennakkoluulojen värittämä keskustelu sukupuolten tasa-arvosta ei ole ajankohtainen asia vain Euroopan sisäisessä politiikassa. Se vaikuttaa vahvasti myös kansainväliseen kehitysyhteistyöhön.

Monille kehitysyhteistyötä tukeville tahoille tasa-arvo on yksi rahoituksen myöntämisperusteista. Naisten aseman vahvistamiseen pyrkivässä kehitysyhteistyössä on omat sudenkuoppansa.

Esimerkiksi monissa Perun Amazonin intiaanikulttuureissa naisen ja miehen roolit ovat toisiaan täydentävät. Naisen vastuulla on kotitalous, mies tuo ravinnon kotiin, ja yhteisöä koskevat päätökset tehdään yhdessä osana arkielämää.

Elämää jäsentävä vastavuoroisuus näkyy myös intiaanikulttuurien avioliittorituaalissa. Siinä mies antaa metsältä palatessaan naiselle saaliin. Jos nainen hyväksyy lihan, valmistaa siitä aterian ja tarjoilee sen miehelle, molempien eleisiin sisältyy lupaus yhteisen elämän aloittamisesta.

Vaikka miehellä ja naisella on erilaiset roolit, he ovat samalla viivalla, jos tasa-arvona pidetään mahdollisuutta vaikuttaa omaa elämää koskevaan päätöksentekoon.

Amazonin alueen kehitysyhteistyöprojekteissa naista pidetään kuitenkin tasa-arvoisena miehen kanssa vain, jos hän toimii kuin mies. Monet hankkeet keskittyvät yksinomaan naisten taloudellisen aseman vahvistamiseen tai naisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen julkisella sektorilla.

Tällaisten hankkeiden lähtökohdat ovat paikalliskulttuureille vieraita. Ne pyrkivät muutokseen, jota projektien kohteena olevat naiset eivät pyydä. Aiheutetun muutoksen oletetaan ilman muuta parantavan naisten elämää.

Takkirauta kirjoittaa samasta asiasta pari päivää myöhemmin

Hayekia lukiessa - osa 4

Tulkitsen Hayekin käsitystä valtiosta näin:

Hayekin oikeusvaltiossa valtio ei harjoita ainakaan tarveharkintaista tulonjakoa, vaan valtio vain määrää pelisäännöistä ja koodaa pelisäännöt laeiksi. Lait luovat puitteet ihmisille toimia keskenään, sopia asioista ja tuottaa yhdessä hyödykkeitä. Valtio ei ole moraalinen siinä mielessä, että se tekisi päätöksiä tarveharkintaisesti niin, että jokin yksittäinen epäoikeudenmukaisuus saataisiin ratkaistuksi. Kansalaispalkka ja hiilidioksidivero käsittääkseni vielä sopisi Hayekin valtio tehtäväksi. Valtion viranomaiset eivät voi tarveharkintaisesti case by case tehdä mitään, jolloin mielivaltaisuus vältetään. Valtio on kansalaisen kannalta ennustettava.

Hayekin valtiossa käsittääkseni tulonjako tai muu tarveharkintainen oikeudenmukaisuuden tavoittelu ja julkishyödykkeiden tuottaminen jäisi muiden kuin valtion tehtäväksi. Siis yksilöiden ja moraalisten yhteisöjen (kirkon, Punaisen Ristin, urheilujärjestöjen).

Hayekille liberalismi ja valtion tarkka rooli on kuitenkin avoin ja kehittyvä. Siihen, millainen kilpailulainsäädännön tai patenttilainsäädännön pitää olla Hayek ei ota lopullista kantaa.

Hayekin valtio on siis erilainen kuin moraalinen yhteisö (esimerkiksi kansankokonaisuus), joka oikeastaan edellyttää jäseniltään yhteisiä arvoja. Hayekin mallissa moraalinen yhteisö ja valtio on eriytetty.

Poliittinen ohjelma ?

Minulta on välillä kysytty poliittisen ohjelman perään. Kun olen nyt blogannut neljä vuotta ja käsitellyt paljon erilaisia poliittisia kysymyksiä, minulla pitäisi olla kai kykyä kirjoittaa jonkinlainen poliittinen ohjelma.

Mutta en ole halunnut määritellä mitään poliittista ohjelmaa. Tai aluksi ehkä olisin haluunutkin, mutta en enää. Ongelma nimittäin on se, että minkään yleisen poliittisen ohjelman tekeminen ei ole helppoa. Ensin pitäisi ainakin tietää, mitä ovat merkittävimmät yhteiskunnalliset ongelmat.

Olen käsitellyt tähän mennessä melkein pelkästään vapaamatkustajan ongelmia ja yhteismaan ongelmia. Siis ilmastonmuutosta, maahanmuuton laatua, maanpuolustusta, hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoa, yhteistoiminnan hiipumista yrityksen sisällä jne. Tähän liittyen olen käsitellyt keinoja näiden ongelmien ratkaisuun. Olen todennut että yksityistäminen ei ole ainoa oikea ratkaisua vaan ns. orgaanisen yhteiskunta/yhteisö-käsityksen tarjoamat mekanismit (uskonto, moraali, altruistinen rankaisu eli vertaisvalvonta, valtion kontrolli) ovat joskus parempia.

Mutta olisi väärin ajatella että yhteiskunnalliset ongelmat ovat luonteeltaan ainoastaan vapaamatkustajan ongelmia ja yhteismaan ongelmia. Toinen oleellinen ongelma on miten estää se, että sponttaanisuus ja yksilöiden innovatiivisuus kuihtuu.

Sponttaanisuuden ylläpitäminen ja vapaamatkustajan ongelman ratkaiseminen ovat eittämättä joltain osin ristiriidassa keskenään. Tuomas Akvinolainenkin totesi aikanaan jo, että maailma olisi huonompi jos kukaan ei koskaan vapaamatkustaisi. Organistiset ratkaisut vapaamatkustajan ongelman lisäävät aina yhteisöllistä tai valtion kontrollia, mikä saattaa rajoittaa yksilöiden innovatiivisuutta ja aloitekykyä. Lisäksi orgaaniset ratkaisut (konformismi, kontrolli) johtavat usein tehottomien instituutioiden säilymiseen.

Toisaalta on todettava että yksilön innovatiivisuus on usein kulkenut käsi kädessä esimerkiksi äärimmäisen yhteisöllisyyden kanssa (puritanismi, kalvinismi, juutalaisuus).

Kumpi oli oikea: Suomen vai Baltian tie?

Otsikko on lainattu 30- ja 40-lukujen yhdeltä merkittävimmältä (ääri)vasemmistolaiselta poliitikolta lääketieteen lisensiaatti Mauri Ryömältä, joka väitti talvisodan ollessa jo käynnissä Suomen valinnneen väärin ja Baltian maiden valinneen oikein. Seurauksena oli Ryömän vangitseminen. Otsikko kuului kokonaisuudessaan "Piru vei koko käden, Kumpi oli oikea: Suomen vai Baltian tie?"

Suomi ja Baltia olivat 1939 tilanteessa, jossa piti tehdä suuri ratkaisu. Hyväksyäkö Neuvostoliiton vaatimukset aluevaihdoista ja Neuvostoliiton tukikohtien perustamiset vapaiden valtioiden alueelle. Suomi ei silloin taipunut, Baltia taipui. Ulkoisena lopputuloksena oli Baltian maiden itsenäisyyden likvidoiminen ja Suomen itsenäisyyden säilyminen. Molemmissa maissa kuoli väkivaltaisesti kymmeniä tuhansia ihmisiä kaatuneina tai murhattuina, sadat tuhannnet joutuivat pakolaisiksi.

Sodan jälkeen Suomi ajautui harjoittamaan myöntyvyyspolitiikkaa Neuvostoliittoa kohtaan ja suomalaiset saatiin uskomaan ajatukseen että sotilaallinen sitoutumattomuus ja ystävälliset suhteet Venäjään takaavat parhaan tuloksen. "Ystävälliset suhteet" oli peitetermi, jolla tarkoitettiin lakeijamaisuutta (="ajattele mitä ajattelet mutta älä sano ääneen"). Ongelma lakeijamaisuudessa oli, että vanhemmat sukupolvet ymmärsivät peitetermin, mutta varsinkin nuoremmalla poliittisella eliitillä oli 70-luvulla vaikeuksia ymmärtää sitä. Haloset, Kanervat ja muut sen ajan nuoret poliitikot alkoivat uskoa, että se mitä Paasikivi piti välttämätönä pahana olikin toivottavaa.

Lakeijamaisuus mädättää lisäksi aina käyttäjänsä moraalin kuten Dostojevski on Karamazovin Veljeksissä osoittanut.

Virolaiset menettivät itsenäisyytensä kokonaan mutta ajatus vapaudesta jäi kytemään ja virolaisten keskuudessa levisi lisäksi ajatus, että jos uusi mahdollisuus saadaan vain turvautuminen länteen voi taata vapauden säilymisen.

Kun Neuvostoliitto 80-luvun alussa heikkeni, Viro ja muu Baltia sai uuden mahdollisuuden. Viron eliitti toimi nopeasti ja äärimmäisen päättäväisesti: Viro julistautui uudelleen itsenäiseksi 20. elokuuta 1991 tilanteessa jossa Neuvostoliitossa tapahtui kommunistien epäonnistunut vallankaappausyritys. Välittömästi Viro alkoi hakeutua lännen leiriin. Viimeiset Venäjän joukot vetäytyivät elokuuhun 1994 mennessä. Viro pääsi Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004. 29. maaliskuuta samana vuonna Viro hyväksyttiin sotilasliitto Naton jäseneksi.

Suomikin käytti tilannetta hyväkseen ja otti aluksi askelia lännen suuntaan. YYA-sopimus purettiin 1992 ja Suomi liittyi EU:n jäsenmaaksi vuonna 1995. Mutta varsinkin 2000-luvulla Suomen länsimaistuminen on pysähtynyt.

Nato-kriittisyys on Suomessa vahvaa ja presidenttikään ei ole halunnut puhua Naton puolesta. Päinvastoin - Nato on haluttu nähdä jonkinlaisena piruna, joka pakottaa Suomen osallistumaan konflikteihin maan rajojen ulkopuolella. Todellisuudessa Suomi kuitenkin osallistuu konflikteihin maan rajojen ulkopuolella samalla tasolla kuin Nato-maa Saksa, mutta ei saa Naton turvatakuita.

Länsimaistumisen pysähtyminen ja jämähtäminen sotilaallisen sitoutumattoman doktriiniin ja myöntyvyyspolitiikkaan on ollut erityyisen dramaattista Tarja Halosen presidenttikautena. Halonen on pitkälti estänyt Suomen tien Natooon - tässä häntä on tukenut Suomen kansan äärivanhoillisuus ja eiliseen jämähtäminen. Kansa on valinnut itsensä näköisen presidentin - eilispäivän äärivanhoillisen ihmisen, joka samoin kuin koko kansa pitää kiinni eilispäivän ratkaisuista.

Suomalaisten konformismi johtaa tässä tapauksessa tehottomaan tulokseen.

Viro on valinnut lännen tien mutta Suomi on päättänyt jäädä harmaalle vyöhykkeelle lännen ja Venäjän väliin. Suomalainen poliitikko - ei vain Halonen - on lopulta liikaa rakastunut myöntyväisyyteen ja liikaa tottunut venäläisten mielistelyyn. Kuin kunnon lapset nuoretkin poliitikot jatkavat isiensä linjaa. Helsingin Yliopiston Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen lehtori Arto Luukkanen kirjoitti HS:ssä:

Suomi on kummajainen tutkittaessa 1990-luvun Euroopan poliittisia muutoksia. Suomessa ei kaikista Itä-Euroopan maista poiketen tapahtunut eliitin vaihtumista Neuvostoliiton tuhoutumisen jälkeen. Kun muualla Euroopassa ceaucescut ja jaruzelskit kaatuivat, me saimme nauttia väyrysistä ja lipposista. ... toisin kuin muualla Itä-Euroopassa Suomi jäi 1990-luvulla poliittiselle pistoraiteelle.

... Jälkisuomettuneisuuden traumasta johtuen kuvamme Venäjästä on joko intellektuaalisesti heikko tai sitten vääristynyt.

Tämä tuli ilmi esimerkiksi eduskunnan keskustellessa kaasuputkesta; äänestämämme edustajat eivät voineet puhua asiasta vaan todistelivat sitä, kuinka paljon he rakastivat Venäjää. Maamme parlamentti muuttui herätyskokousteltaksi, jossa kansanedustajat kertoivat kilvan palavasta kiintymyksestään suurvaltanaapuria kohtaan.

Halonen toinen valinta presidentiksi oli ainakin itselleni jonkinlainen käännekohta. Ryömää lainatakseni Baltian tie on oikea, Suomen tie on väärä. Suomen turvallisuuspolitiikka on virheellistä. Suomalainen poliitikko ei enää ole taitava lakeija vaan henkinen kastraatti.

Suomen Kuvalehti kirjoitti pääkirjoituksessaan jokin aika sitten:

Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä ja presidentti heijastelee sitä. Ja toisinpäin: presidentin kannan takia kansa on varuillaan. Historia osoittaa, oliko Halonen se presidentti, jonka aikana pää pantiin pensaaseen kohtalokkain seurauksin, vaikka tosi-asiat olivat ilmeiset. Panokset ovat siis kovat.

Palaneen käryä

Suosittelen aatehistorian tutkijan konservatiivista blogia.

Nokiasta ja Suomesta

Toinen Aakken kuukauden vanha kommentti liittyi Nokiaan ja siihen että Nokia ja suomalainen insinöörityö on lopulta parhaimmillaan ilmastojärjestelmän hallintapaneelin kaltaisten insinöörityön taidonnäytteiden valmistuksessa:

Basic-luurit kun eivät juuri poikkea jostain muusta suomalaisen insinöörityön "kruununjalokivestä", kuten vaikkapa jonkun ilmastointijärjestelmän hallintapaneelista. Tällaisessa hallintapaneelissa on jotakuinkin samanlainen käyttölogiikka ja sama määrä toiminnallisuuksia, kuin 1100-mallissa.

Kun kyse on vähänkään rikkaammasta sisällöstä, ei enää saadakaan niin hyvää jälkeä aikaan. Yksi Nokian sisältöliiketoimintaa yhdistävä asia on se, että Nokia pyrkii luomaan kaiken sisältönsä itse - käyttöjärjestelmät (Symbianit, Meegot) ja palvelut (Ovi). Ja sitä se ei ainakaan Symbian Gurun blogin mukaan tee hyvin. Ja olisihan se jumankauta aikamoinen ihme, jos Nokia olisi tällainen omnipotent toimija, joka pystyisi luomaan kaiken in-house.

Nokian kompurointi nyt, kun pitäisi onnistua tekemään älypuhelimia, on varsin luonnollista. Älypuhelimien teko ei ole pelkkää suunnittelua, valmistusta ja logistiikka. Pitäisi osata tehdä yhteistyötä ja partneroitua aidosti (=ei niinkuin orjapiiskuri ja orja) operaattorien, käyttöjärjestelmän kehittäjien ja sisällöntuottajien kanssa. Partneroituminen tässä tapauksessa merkitsee yhteistyötä samanveroisten kanssa. Siihen ei kuulu jatkuva Perkele.

Mieleen tulee taas suomalaisten ja ruotsalaisten jatkuvat konfliktit yhteisorganisaatioissa. Ruotsalaisten jatkuva keskustelu ja konsensuksen etsiminen ärsytti ainakin minua nykyisessä työssäni aluksi suunnattomasti vaikka olen ehkä sen jo puoliksi hyväksynyt. Suomalisten on kuitenkin myönnettävä että tällä hetkellä ruotsalaiset yritykset menestyvät ja suomalaiset eivät menesty.

Menestystä ei voi selittää vain halvalla kruunulla. Kun euron arvo laskee, Nokia väittää olevansa halvan euron takia ongelmissa. Nokia kompuroi älypuhelimien kanssa, Sony Ericsson on onnistunut parantamaan tulostaan nimenomaan älypuhelinten avulla.

H&M ja IKEA ovat tietysti ruotsalaisia menestystarinoita, mutta myös suomalaisen insinöörityön perus-sfäärissä olevassa verkkoliiketoiminnassa Ericsson on NSN:ää oleellisesti vahvempi.

Luulen kuitenkin, että vaikka verkkoliiketoiminnassa Nokia tulos on ollut jonkin aikaa heikohko, mestystekijöitä on paljon eikä periksi ole annettu. Ala on ollut murroksessa eikä Ericssonia ja Huaweita lukuunottamatta kukaan iso pelaaja ole mobiili-verkko-toiminnassa oikein menestynyt. Eilisen kaupan jälkeen NSN on Amerikan markkinoilla oleellinen pelaaja, siinä missä emo-Nokia on menettänyt Amerikassa pelin.

Dismal Science

Aakke kirjoitti kommentissaan: "Hyvää taloustieteiden kritiikkiä tarjoaa mm. Harvardin taloustieteiden professorin Stephen A. Marglinin kirja The Dismal Science: How Thinking Like an Economist Undermines Community. Löytyy Amazonista". Laitoin kirjan tilaukseen.

Kirjasta löytyy arvostelu HS:stä vuodelta 2009, jossa puhutaan myös Kansankokonaisuuden eräästä lempiaiheesta amisheista:

Harvard-professori: Taloustiede rapauttaa yhteisöjä

OLAVI KOISTINEN

Suomessakin näytetään jouluisin televisiossa elokuva Ihmeellinen elämä.

Se kertoo amerikkalaisen pikkukaupungin pankkiirista nimeltä George Bailey. Tämä pitää kaupunkia pystyssä myöntämällä asuntolainoja työtätekeville köyhille ja joutuu myöhemmin vaikeuksiin osin hyväntahtoisuuttaan.

Elokuva on vuodelta 1946. Joskus pankkiirit nähtiin tällaisinakin hahmoina - kivoina jouluelokuvan sankareina.

Jos maailma olisi elokuva, pankkiirit olisivat nyt yleisön silmissä sen ehdottomia konnia. Nykyisestä talouskriisistä syytetään nyt tiukasti finanssialan nerojen ahneutta ja taitamattomuutta.

Asuntolainoja myönnettiin vuosikausia aivan liian löysin perustein, eikä niihin sisältyviä riskejä ymmärretty tai haluttu myöntää.

Näin ei olisi käynyt, jos puikoissa olisi ollut fiktiivinen Bailey, sanoo Harvardin yliopiston taloustieteen professori Stephen Marglin.

"Hän tunsi asiakkaansa eikä myöntänyt lainaa, ellei ollut pirun varma, että tämä pystyy maksamaan sen takaisin."

Toisin toimivat 2000-luvun pankkiirit, jotka myönsivät lainoja kenelle tahansa, käärivät niitä yhteen arvopapereiksi ja myivät ne eteenpäin tehdäkseen pikavoittoja.

Henkilöhahmona Bailey saattaa olla siirappinen kärjistys. Marglin käyttää sitä kuitenkin mielellään ajankohtaisena esimerkkinä kuvaamaan sitä, mistä hänen uudessa kirjassaan on kysymys.

Viime vuonna ilmestynyt Dismal Science -teos kertoo, kuinka markkinatalous on vaurioittanut perinteisiä yhteisöjä tai jopa syrjäyttänyt ne.

Kirja on Marglinille tietynlainen elämäntyö. Siinä kiteytyvät ajatukset, joita kehitystaloustieteen saralla ansioitunut professori on pyöritellyt 1960-luvulta lähtien.

Hän vieraili tällöin Intiassa ja tutustui sikäläiseen perinteiseen elämäntapaan. "Se jätti lähtemättömän jäljen", Marglin kertoo.

Helsingin yliopiston filosofian laitos ja Helsingin kauppakorkeakoulu innostuivat kirjasta. Ne järjestivät maaliskuun alussa siitä seminaarin, ja tällöin Marglin vieraili Helsingissä luennoimassa.

Kirjassa kuvataan muun muassa entisaikojen barn raising -perinnettä. Kun joltakulta paloi navetta, naapurusto yhdisti voimansa ja rakensi talkoilla uuden navetan sille, jota epäonni oli kohdannut.

Tämä sitoi ihmisiä toisiinsa ja lukitti yhteisöä. Nykyisin vakuutusyhtiöt ovat syrjäyttäneet perinteen, mutta esimerkiksi kristillisissä Amish-yhteisöissä se elää vieläkin.

"Amish-yhteisön jäseniltä vakuutusten ottaminen on kielletty, koska heidän ymmärryksensä mukaan vakuutuksen ottajan ja vakuutusyhtiön välinen kaupallinen suhde rapauttaa yksilöiden välistä riippuvuutta", Marglin sanoo.

Hän korostaa, ettei ole modernisaation vastustaja, mutta sen haittapuolista pitäisi uskaltaa puhua.

Marglin ei kritisoi pelkästään markkinoita, vaan oikeastaan ennen kaikkea taloustieteitä. Hänen mukaansa ne "edesauttavat sellaisen maailman synnyttämistä, jossa yhteisöt joutuvat taistelemaan olemassaolostaan".

Tässä kohtaa taloustieteilijät parahtavat: älkää ampuko viestintuojaa! Me vain yritämme kuvata objektiivisesti, millainen maailma on.

Marglin kuitenkin vastaa tähän, että taloustieteet ovat muotoutuneet "todistelemaan sitä, että markkinat ovat hyödyllisiä ihmisille, sen sijaan että tavoitteena olisi selvittää, kuinka markkinat todellisuudessa toimivat".

Ne hyväksyvät kiistämättöminä tosiseikkoina lähtökohtia, jotka voisi myös kyseenalaistaa.

Kuten sen, että vapailla markkinoilla ihmiset kykenevät tekemään aina itselleen järkeviä päätöksiä. Onko tämä jotenkin todistettu? Entä jos ihmiset ovatkin eksyksissä ja käyttäytyvät itsetuhoisesti markkinaolosuhteissa?

Viittasin tähän artikkeliin aiemmin.

Social sciences are branches of biology ?

On oikeastaan outoa, että darwinisteja ei enempää kiinnosta se, että darwinilaisia periaatteita käytetään yhä enemmän ja enemmän taloustieteessä ja antropologiassa. Väärin sammutettu. Väärin sovellettu.

London School of Economicsin tutkija sosiologi Satoshi Kanazawa on monelle darwnistille se hyvä yhteiskuntatieteilijä. Artikkelissaan Social sciences are branches of biology hän kirjoitti:

Since biology is the study of living organisms, their behaviour and social systems, and since humans are living organisms, it is possible to suggest that social sciences (the study of human behaviour and social systems) are branches of biology and all social scientific theories should be consistent with known biological principles. To claim otherwise and to establish a separate science only for humans might be analogous to the establishment of hydrogenology, the study of hydrogen separate from and inconsistent with the rest of physics.

Evolutionary psychology is the application of evolutionary biology to humans, and provides the most general (panspecific) explanations of human behaviour, cognitions, emotions and human social systems. Evolutionary psychology's recognition that humans are animals can explain some otherwise perplexing empirical puzzles in social sciences, such as why there is a wage penalty for motherhood but a wage reward for fatherhood, and why boys produce a greater wage reward for fathers than do girls. The General Social Survey data illustrate the evolutionary psychological argument that reproductive success is important for both men's and women's happiness, but money is only important for men's.

Ihminen ei tietenkään ole Tyhjä Taulu - on turha haaskata aikaa siihen keskusteluun. Osa normeista - kuten insestitabu - selittyy suurelta osin sillä, että ihmisellä on myötäsyntyinen vaisto välttää insestiä. Siksi biologian ymmärtäminen on hyvin oleellista myös sosiologeille, jotka tutkivat esimerkiksi normeja.

Mutta koska Biologiseen Ihmisluontoon kuuluu oleellisena osana imitointi eli sosiaalinen oppiminen ja normien sisäistäminen, ihminen voi sisäistää melkein millaisia tahansa normeja.

Siksi sosiologia, taloustiede ja antropologia ovat tavallaan erillisiä biologiasta: se seikka, miksi tietyssä yhteiskunnassa vallitsee juuri tietynlaiset normit ei ole biologian piiriin kuuluva asia. Sen sijaan se seikka, miten ihminen oppii normeja, on pitkälti biologinen tai evoluutiopsykologinen ilmiö.

Sen seikan, miksi tietyssä yhteiskunnassa vallitsee juuri tietynlaiset normit, ja miksi tietyt normit ja instituutiot menestyvät ja leviävät maailmassa, kuuluu evolutiivisen yhteiskuntatieteen piiriin.

Heimomieli ja kompleksinen yhteiskunta

Tämä teksti on pitkä, mutta yritän tässä tekstissä tehdä eräänlaista synteesiä individualismin ja kollektivismin välillä.

Demokratia on yhteiskuntajärjestelmä, jossa ihminen ensi kertaa on luonut kompleksisen yhteiskunnan, jossa kansalaisen mahdollisuudet kontrolloida johtajiaan ovat likimainkaan samalla tasolla kuin ne olivat heimoyhteiskunnassa:

The strength of modern liberal democracies is their ability to command a sense of legitimacy. Democraticinstitutions, for the first time since complex societies arose, give followers some of the same control over dominant political leaders that people in simple societies exercised over their leaders. People have the sense that wrongs committed by selfish individuals and narrow groups can be righted. Leaders take a long and tolerably unselfish view. They create welfare measures, progressive taxation, “affirmative action,” and philanthropic organizations that give ordinary citizens real benefits from the system and an open path to advance into an achievement oriented elite. Given that the reality of modern complex society remains—unavoidably as far as we know—deeply hierarchical and quite inegalitarian, liberal democracies perhaps do as well as can be done. At any rate, alternative schemes that promised to do better have actually been much.

(Lähde: Evolution: The Darwinian Theory of Social Change, An Homage to Donald T. Campbell, Peter J. Richerson, Robert Boyd)

Heimoyhteiskunta ja heimomieli

Heimoyhteiskunta ei ollut tyrannia - puhumattakaan että se olisi ollut hobbesilainen kaikkien sota kaikkia vastaan. Metsästäjä-keräilijä-yhteiskunta oli pikemmin alkuperäinen demokratia ja alkuperäinen kommunismi, jossa kullekin annettiin ruokaa tarpeidensa mukaan ja jossa jokaisen edellytettiin tekevän työtä kykyjensä mukaan.

Heimoyhteiskunta oli moraalinen yhteisö, jossa vallitsi tiukat normit joiden rikkojia rangaistiin. Kovia rangaistuksisa harvoin kuitenkaan tarvittiin, koska rangaistuksen uhka oli yleensä riittävä ja normit sisäistettiin.

Kukaan ei heimoyhteisössä pääse nousemaan paljoa muiden yläpuolelle. Yksilö, joka pyrkii metsästäjä-keräilijä-yhteisössä nousemaan muiden yläpuolelle vaikkapa ottamalla haltuunsa ylimäärän resursseja, yritetään ensin saada puhuttelulla, pilkalla ja sosiaalisella eristämiselle ruotuun. Äärimmäisenä keinona heimoyhteisö päättää yhdessä teloittaa nousukkaan. Tehtävä annetaan yleensä jollekin teloitettavan lähisukulaisille, jotta verikoston riski minimoidaan. (lähde: Christoffer Boehm, Hierarchy in Forest). Fyysisesti voimakkaankin yksilön teloitus onnistuu bushmanni-yhteisössäkin suhteellisen helposti myrkytettyjä jousia käyttämällä.

Boehm kirjoitti:

... humans are innately disposed to form social dominance hierarchies similar to those of the African great apes, but that prehistoric hunter-gatherers, acting as moral communities, were largely able to neutralize such tendencies--just as extant hunter-gatherers do. The ethnographic basis for that hypothesis was that present-day foragers apply techniques of social control in suppressing both dominant leadership and undue competitiveness. . . In 1993 I published the principal results of my continuing survey of forager and tribal egalitarians. With respect to both the hunter-gathers and the tribesmen in my sample, the hypothesis was straightforward: such people are guided by a love of personal freedom. For that reason they manage to make egalitarianism happen, and do so in spite of human competitiveness--and in spite of innate human tendencies to dominance and submission that easily lead to the formation of social dominance hierarchies. People can arrest this process by reacting collectively, often preemptively, to curb individuals who show signs of wanting to dominate their fellows. Their reactions involve fear (of domination), angry defiance, and a collective commitment to dominate, which is based on a fear of being individually dominated. As potential subordinates, they are able to express dominance because they find collective security in a large, group-wide political coalition.

Heimovaisto ja kompleksinen yhteisö/yhteiskunta

Kun ihminen pyrkii luomaan kompleksisia yhteisöjä - esimerkiksi suuryrityksiä tai valtioita - heimovaisto on ilmeisesti jossain määrin mahdollistaja ja jossain määrin myös este.

Se miten ihminen on onnistunut laajentamaan yhteistyön sfääriä todella dramaattisesti - ja lopulta luomaan demokratian ja markkinatalousjärjestelmän - on osin vielä hämärän peitossa mutta tiede edistyy asiassa kovaa vauhtia:

1. Hayek painottaa heimotunteiden olevan usein este markkinatalouden (hajautuneen järjestelmän) kehitykselle. Heimotunteisiin kuuluva egalitarismi, sisäryhmämoraali ja yhteistyön vaatimus ovat Hayekin mukaan voimakkaassa ristiriidassa markkinatalouden edellyttämän kilpailun ja oman edun tavoittelun kanssa:

Hajautunut järjestys on luonnoton siinä mielessä että se ei mukaudu ihmisen biologiseen varustukseen [heimomieleen]... Hajautunut järjestys on kuitenkin täysin luonnollinen ... koska se syntyy luonnonmukaisesti evoluution kautta. ...

Ihmiskunta saavutti sivilisaation kehittämällä ja oppimalla noudettamaan sääntöjä, jotka usein kielsivät mitä hänen [heimo]vaistonsa vaativat... Säännöt muodostavat uuden erilaisen moraalin..., [säännöt] alistavat tai rajoittavat "luonnollista moraalia" eli niitä vaistoja, jotka sitovat pienen ryhmän yhteen.

...sivilisaation rajoituksia vastustavat asenteet ovat anakronistisia kaukaisen menneisyyden ryhmien kokoon ja olosuhteisiin soveltuvia.

Sosiaalisen systeemin syntyminen edellyttää siis että yksilöt muuttavat luonnolliset ja vaistonvaraiset reaktionsa toisiin, hyvinkin päinvastaisiin. ... tällainen vastakohtaisuus sisäisten vaistojen kanssa, yksityiset paheet, kuten Berard Mandeville niitä nimitti, johtivat yhteiseen etuun.... Hume totesi, että niin jalo pyrkimys kuin avokätisyys sen sijaan, että sopeuttaisi ihmisiä suuriin yhteisöihin, on lähes yhtä vastakkainen niille kuin kaikista ahtain itsekkyys...

David Hume katsoi, että kaupan ansiosta oli mahdollista tehdä palvelus toiselle ihmiselle olematta hänelle todella hyväntahtoinen.

Hayek kuvaa heimon elämää eli menneisyyttä tavalla joka on linjassa Boehmin kanssa:

Vaikka suurempi kokemus oli ehkä antanut joillekin ryhmien jäsenistä auktoritettia, ryhmän toimintaa pääasiassa ohjasivat yhteiset tavoitteet... Yhteistyön muodot riippuivat pääasiassa solidaarisuuden ja epäitsekkyyden vaistoista jotka kohdistuivat oman ryhmän, mutta ei muitten ryhmien jäseniin... Thomas Hobbesin kuvaama primitiivinen individualismi on myytti. Villi ei ole itsenäinen ja hänen vaistonsa ovat kollektiivisia. Koskaan ei ole ollut kaikkien sotaa kaikkia vastaan. (Lähde: Hayek, Kohtalokas Ylimieli)

Kulttuurisen ryhmävalinnan kautta yhteiskunnat ovat kuitenkin spontaanisti kehittäneet instituutioita, jotka mahdollistavat sosiaalisen yhteistoiminnan sfäärin heimorajojen yli. Maailmanuskonnoilla oli Hayekin mukaan tässä merkittävä osuus.

Tosin heimomielelläkin on Hayekin mukaan paikkansa nyky-yhteiskunnassa. Tämän asian suhteen Hayek on kuitenkin lyhytsanainen.

2. Suosikki-antropologieni Robert Boydin ja Peter Richersonin ihmiskuva on samanlainen kuin Hayekin ja Boehmin. Ero on siinä että he eivät suhtaudu heimomieleen pelkästään esteenä vaan pikemmin niin, että se mahdollistaa ihmisten välisen yhteistyön muidenkin kuin sukulaisten välillä.

Boyd ja Richerson väittävät, että esimerkiksi menestyvä suuryritys tai armeija voi käyttää heimomieltä hyväkseen ja luoda hierarkkisen moraalisen yrityksen. Kirjoitin neljä vuotta sitten:

Richerson ja kumppanit kritisoivat varsin voimakkaasti rationaalisen valinnan teoriaa joka mallittaa ihmistä omaa etuaan (utiliteettiaan) maksimoivana toimijana - Homo Economicuksena. Rationaalisen valinnan teoriaa sovelletaan yritysmaailmassa usein niin että oletetaan jokaisen työntekijän ajavan yksinomaan omaa etuaan. Yrityksen ainoa mahdollisuus on erilaisilla palkitsemismenetelmillä - esimerkiksi optioilla - ohjata työntekijää toimimaan yrityksen edun mukaisesti.

Tosiasiassa työntekijän mallittaminen puhtaasti itsekkäänä toimijana kuvaa huonosti työntekijän toimintaa yrityksessä. Yleensä työntekijät eivät toimi kovinkaan itsekkäästi vaan tekevät yhteistyötä keskenään. Yhteistyön edellytyksenä on kuitenkin yhteisyyttä edistävä "moraalinen yritys". Jos yrityksen johto olettaa työntekijöiden olevan yksinomaan itsekkäitä ja jopa tukee tällaista itsekkyyttä, yritys saa mitä pyytää.

Tosiasiassa itsekkään toimijan metafoora kuvaa paljon paremmin simpansseja kuin ihmisiä. Ihminen on ultrasoosiaalinen eläin joka tekee (yleensä) yhteistyötä jos muutkin tekevät. Yhteistyön aktivoituminen vaatii kuitenkin että yritys tukee yhteistyötä - äärimmäisessä tapauksessa myös ns. kepillä. Jos ihmisyksilö todella olisi yhtä itsekäs kuin simpanssi ei keskisuurikaan yritys voisi toimia ollenkaan.

Ihminen ei muistuta sosiaalisena toimijana juurikaan lähimpiä sukulaisiaan vaan pikemmin ns. eusosiaalisia hyönteisiä eli muurahaisia ja mehiläisiä. Ihminen eroaa muurahaisista lähinnä siinä että ihmisten yhteistyö on ehdollista. Ihminen harjoittaa yhteistyötä jos hän elää "moraalisessa yhteisössä", eli yhteisössä joka tavalla tai toisella rankaisee yhteisten normien rikkojia, mutta toimii muuten melko itsekkäästi tai rajoittaa yhteistyön lähimpiin sukulaisiinsa ja ystäviinsä. Ihminen on toki aina sekä itsekäs että yhteisöllinen toimija mutta yhteistyön määrä vaihtelee voimakkaasti olosuhteista riippuen.

Yritykset maksavat kalliin hinnan elleivät ymmärrä ihmisen todellista luontoa vaan tarrautuvat rationaalisen valinnan teorian yksinkertaistettuun ihmiskuvaan. Kokeelliset taloustieteilijät ovatkin havainneet että rationaalisen valinnan teoriaa uskomaan ehdollistetut taloustieteilijät ovat keskimääräistä huonompia yhteistyön tekijöitä kuin muut ihmiset.

3. Eräänlainen synteesi Hayekin pessimistisen ja Boydin ja Richersonin optimistisemman heimomieleen suhtautumisen välillä on minusta syntynyt nuoremman polven antropologien tutkimuksissa.

Ihmisten kyky toimia yhteistyössä laajoissa yhteiskunnissa perustuu ainakin jossain määrin erilaisiin mekanismeihin kuin heimoyhteiskunnassa. Henrich et al ovat osoittaneet vahvoja viitteitä siihen, että sekä markkinaintegraatio että moraaliset uskonnot ovat vahvistaneet yhteistyötä heimorajojen yli. Toisaalta normien sisäistämisen kautta ihminen on ehkä myös jossain määrin aidosti muuttunut. Ihmisen preferenssit eivät ole syntyneet pelkästään biologisen evoluution kautta vaan myös kulttuurievoluution myötä.

Mistään "konstruktiosta" kulttuurievoluutiossakaan ei kuitenkaan ole kysymys. Kulttuurievoluutio on ehkä nopeampaa kuin biologinen evoluutio mutta ihmisen kyky vaikuttaa siihen on hyvin rajoitettu. Kulttuurievoluution nopeuskin on usein vahvasti yliarvioitu. Väite mikä on sosiaalisesti konstruoitu on sosiaalisesti dekonstruoitavissa ampuu täysin ohi.

Johtopäätös

Heimomielellä on minusta merkittävä asema nyky-yhteiskunnan ja nykyaikaisten yritysten rakentamisessa. Voisi mainita esimerkiksi vapaamatkustajan ongelman ratkaisemisen. Ihminen, jolta ulkoryhmän jäsenien diskriminointi onnistuu luonnostaan, on omiaan intuitiivisesti löytämään mekanismeja joilla vapaamatkustamisen ongelma ratkaistaan.

Oltuani hyvin pitkään työssä suuryrityksissä olen täysin samaa mieltä Boydin ja Richersonin analyysin kanssa.

Voittaako maallisuus ?

Antropologista analyysiä siitä, miten maallistuminen ja modernisaatio etenee, alla. Kirjoittajana Boyd ja Richerson.

Oma konkluusioni asiasta on että tulevaisuus on avoin ja että monet eri suuntaiset voimat vaikuttavat samanaikaisesti. On varsin hätiköityä väittää, että sekularisaatio ja länsimainen demokratia on voittamassa maailmassa.

It is the liberal churches [of US] that have withered and the conservative that have flourished. The liberal churches quite deliberately hitched their star to liberal democracy and made a bid to become among the central institutions of civil
society. Elite consensus and activism in favor of this move makes the attempt an act of Spencerian selection. What went wrong?

Most commentators seem to assume that the battle between the various American
churches for members is a battle for the hearts and minds of believers by active church proselytizing. The reality is more complex. Roof and McKinney (1987) investigated the demographics of religious change in America. The results of their investigation are summarized in Tables 2 and 3. Looking first at births, we see that a considerable difference exists between the birth rates of the various denominational groups. Birth rates (Table 2) among people stating no religious preference is hardly better than half the rate among conservative Protestants in the under 45 age category, with other groups variously in between. Table 3 displays the gains and losses due to switching from one denominational category to another. Clearly American religion is rather dynamic. The overall pattern is rather striking. The big gainer due to choice is “no religious affiliation, ”though elite liberal churches still attract considerable numbers of converts, especially from moderate denominations. The conservative Protestants have only a small net intake from conversion, much smaller than the differential effect of higher birth rates. If Roof and McKinney’s data are correct, the pro-family, pronatalist values of conservative churches have a strong impact on behavior, while the impact of their militant proselytizing is only just enough to prevent net losses to more liberal belief. Conservative Protestant churches are growing because the have higher birth rates and because they manage to keep most of their kids faithful. At the present time, we have to say the conservative doctrines are fitter than liberal ones. Darwinians can take perverse comfort in the idea that the main reason that conservative Protestants are succeeding in the US is natural selection! Smith’s (1991) more comprehensive analysis of the available survey data suggests that the fundamentalist increase is more modest in the aggregate that the figures of Roof and McKinney imply, although some smaller fundamentalist denominations, most notably Mormons, are growing rapidly. He attributes the rising visibility of Fundamentalism more to increased political sophistication and hence influence of Conservative Protestant churches rather than numerical growth.

More generally, the liberal democracies around the world have sharply declining birth
rates that show no signs of leveling off at replacement (Bongaarts and Watkins, 1996). Most likely, as in the US, those individuals that are most committed to liberal democratic values also tend to have the fewest children. On the other hand, around the world masses of Third World citizens aspire to live in liberal democratic countries. Secular liberal values exert an enormous attractiveness, as the trend to non-observance in the US testifies. Even US conservative Protestants have dramatically reduced their birth rates, as the relatively small numbers in Table 2 attest. According to Bongaarts and Watkins no society that has embarked on the demographic transition has ever reversed course.

Currently the only groups known to have fully resisted it within the developed countries are Anabaptist sects—Hutterites, Mennoites, and Amish. These groups are currently tiny despite high growth rates and no reasonable projections can be made about their potential for success if they were to become large. If some brand of fundamentalism does manage to substantially resist the demographic transition while the supporters of liberal traditions continue to have ever fewer children, in the end liberal democracy will disappear. Contrariwise, if liberal democratic values continue to attract adherents with more traditional higher fertility backgrounds, liberal democracies may be stable indefinitely. Other empirical data suggest that liberal democratic societies do have real vulnerabilities that new ideologies might exploit.

Frank and Cook (1995) and Easterlin (1995) call attention to the problem of happiness in liberal democratic societies. The free-market economics of these societies is one of the main engines of their success. The utilitarian
foundations of modern economic theory and practice are enshrined in the slogan “a rising tide lifts all boats.” The rub comes if human wants are substantially comparative, driven by pride and envy, not the satisfaction of wants that do not excite such ethically dubious pleasures and pains. Unfortunately, the evidence from surveys of human happiness suggests that comparative wants are all that one can detect. Happiness in the developed countries where the data is the best vary up and down, but are better correlated with responses to questions of interpersonal trust that to indicators of economic growth. For example, during the extraordinary growth of the Japanese economy from the 1950s to the 1980s, happiness reported to opinion surveyors was dead flat! The data seem to suggest that happiness has little or nothing to do with conventional economic growth, at least over the ranges exemplified by post WWII Japan.

Wikipedia, vapaa-ajattelijat ja yhden totuuden maa

Suomenkielinen wikipedia sisältää oleelliselta osalta vapaa-ajattelijoiden näkökulmasta kirjoitettuja artikkeleita uskonnosta.

Artikkeli uskonnon alkuperästä esittää niitä uskontotieteen osa-alueita jotka ovat mieleisiä vapaa-ajattelijoille. Suuri osa nykyaikaisesta uskontotieteestä jää näin selittämättä.

Artikkelin osiossa "Nykyaikaiset käsitykset" kuvaillaan kahden tiedemiehen - Richard Dawkinsin ja Pascal Boyerin - teorioita. Richard Dawkins ei ole uskontotieteilijä eikä hän juurikaan ole tutustustunut uskontotieteelliseen tutkimukseen, kuten suomalaiset uskontotieteilijät ovat todenneetkin.

Vastaava englanninkielinen artikkeli ei Dawkinsia tietysti mainitse, mutta artikkelin funktio ei lienekään uskontokriittinen propaganda.

Pascal Boyer on toki hän eturivin uskontotieteilijä. Boyeriin vapaa-ajattelijat viittaavat uskontokriittisen propagandansa osiossa "Uskonto on mielen virus".

Sen sijaan vapaa-ajattelijat ohittavat kaiken sen laajan uskontotieteellisen tutkimuksen, jossa esitetään että a) uskonto luo pohjaa ryhmään sitoutumiselle ja b) maailmanuskonnot ovat luoneet pohjan ihmisten välisellle yhteistyölle ja mahdollistaneet laajojen yhteisöjen koossapysymisen.

Uskontotieteessä ei ole kahta koulukuntaa vaan kognitiiviset uskontotieteilijät (Scott Atran, Pascal Boyer, Ilkka Pyysiäinen) ja evolutiiviset uskontotieteilijät ja kulttuurin tutkijat (Joseph Henrich, Richard Sosis jne.) etsivät voimakkaasti synteesiä. Synteesi on pitkälti jo muotoutunut.

Siinä, että vapaa-ajattelijat uskontokriittisessä propagandassa sivuuttavat suurimman osan uskontotieteestä ei tietysti ole mitään väärää. Ikävää on se, että vapaa-ajattelijat esittävät perustavansa ajattelunsa uskontotieteeseen ja propagoivat tätä uskontotieteen supistettua versiota uskontotieteestä myös wikipediassa.

Tieteellisen maailmankuvan kaapuun on historian aikana pukeutunut mm. natsismi ja marksilainen kommunismi. Vaikka vapaa-ajattelijat ovat kieltämättä irtautuneet marksilaisuudesta, heidän "tieteellinen uskontokritiikkinsä" seuraa samaa kaavaa. Omaa verisiota tieteestä (=valitaan sopivat tutkimustulokset) esitetään suurelle yleisölle oikeana totuutena. Propaganda menee usein kuin häkä sellaiseen ihmiseen joka lukee suomenkielistä wikipediaa halutessaan tietoa jostain asiasta.

Itse perustelen tietysti myös jatkuvasti antropologisella, uskontotieteellisellä ja taloustieteellisellä tutkimuksella omia poliittisia mielipiteitäni tässä pienessä hiekkalaatikossa, jonka nimi on Kansankokonaisuus ja joka eittämättä propagoi sosiaalikonservatiivista maailmankuvaa. Osana sitä propagandaa harjoitan Vapaa-ajattelijoiden Liiton vastaista propagandaa - en ensisijassa siksi, että olisin VAL:in kanssa eri mieltä Jumalan olemassaolosta vaan siksi että VAL nykymuodossaan edustaa ns. hedonistista maailmankuvaa.

Asetan esittämäni perustelut kuitenkin tänne avoimen kritiikin kohteeksi. Kaikki kritiikki on tervetullutta, kunhan se esitetään normaaleja keskustelun sääntöjä noudattaen. Olen saanut erittäin hyvää kritiikkiä ihmisiltä joilla on osin erilainen maailmankuva kuin minulla. Joskus tuntuu unohtuvan että mielipiteiden ainoa funktio ei ole toimia markkerina tiettyyn ryhmään kuulumisesta eikä mielipide-erot välttämättä heijastu henkilökohtaisena vihollisuutena. Pyrin jakossa eksplisiittisesti listaamaan yhdessä postauksessa ne tieteelliset väitteet joihin oma sosiaalikonservatiivinen ajatteluni perustuu.

Tietenkään tämän blogin ensisijainen päämäärä ei ole propagandan tekeminen vaan uteliaisuus ja rakkaus kulttuuridiversiteettiä kohtaan.

Lomallelähtömietteitä

Pikkufirma on parhaimmillaan kuin heimo, jossa jokainen yrittää parhaansa mutta jokainen myös tietää, hyvinkö kukin toinen metsästäjä metsästää. Jos yhteen hiileen puhallus ei onnistu, saalis jää saamatta. Jos itse mokaat yhteisen asian, sinua hävettää.

Isossa firmassa yhteiset arvot, normit, lait (prosessit), valvonta, työnjako, palkitseminen ja rankaiseminen sekä johtajien karisma mahdollistavat parhaassa tapauksessa hyvän tuloksen. Iso firma ei kaadu heti, vaikka puolet työntekijöistä vapaamatkustaisi. (Iso firma on siis hiukan kuin hyvinvointivaltio.)

Isossa firmassa voidaan joskus saavuttaa pienen firman etuja jakamalla iso firma vaikkapa moneksi itsenäiseksi ja tulosvastuulliseksi maaorgaanisaatioksi. (Katso aiempi kirjoitukseni onnistuneesta organisoimisesta Saksan armeijassa.)

Eilen iltapäivällä lomalle lähtiessä oli iloinen olo kun pääsi lomalle, mutta myös tyytyväinen olo, kun tiesi, että loman jälkeen saa mennä takaisin samaan työpaikkaan. Vaikka työpäivät venyvät, vaikka homma on kaaoottista, vaikka joutuu tekemään välillä paskahommmia, vaikka välillä kokee ettei osaa.

Loma ei katkaise kirjoittelua. Se on ollut jo muutenkin aika harvaa. Kiire.

Konformismi on typerää ?

Misään muussa kuin yhtenäiskulttuurissa ei mikään meemi (normi, hokema) voisi levitä niin nopeasti kuin

m = yhtenäiskulttuuri on paha asia

levisi suomalaisen sivistyneistön keskuuteen. Normia ei välttämättä lausuta juuri tuossa muodossa. Saatetaan esimerkiksi sanoa että Puhtoista pohjoista lintukotoa ei enää ole eikä paluuta Impivaaraan.

Konformismi on vahva voima. Mikä tahansa normi - esimerkiksi

m2 = konformismi on typerää

- voi nopeastikin levitä konformismin kautta populaatioon saavutettuaan ensin muutaman korkean statuksen yksilön kannatuksen. Konformismin takia normi voi säilyä pitkäänkin senkin jälkeen kun rationaalinen tarkkailija on huomannut että normi ei johda tehokkaaseen tulokseen.

Bloggerissa ongelma

Bloggerissa on tänään ja eilen ollut jokin ongelma, joka aiheutti että kommenttit eivät ole aina näkyneet. Jos jonkun kommentti on vielä näkymättömissä, kertokaa.

Nokian romahdus - ystävät jättävät laivan

Symbian Guru jättää laivan:

As of today, I will no longer be updating Symbian-Guru.com, and will be purchasing an Android-powered smartphone – my new Nexus One should arrive tomorrow. I’ve been a Nokia fanboy since 1999, and a Symbian fanboy since I got my Nokia 6620 in summer of 2004. Since then, I’ve personally owned 10+ different Symbian-powered smartphones, and have reviewed nearly every Symbian-powered smartphone that’s been released in the past 3 years or so. I’ve tried to use all of Nokia’s various products and services to the best of my ability, and I just can’t do it anymore...

To Nokia, you guys are losing. Hard. Wake the hell up. Doing the same thing repeatedly while expecting different results is the definition of insanity. I’ve been a huge Nokia fan since my 2nd cellphone, and I just can’t do it any longer. You guys aren’t competing like you once were, and everyone but you seems to see that. You used to build the world’s best smartphones, the world’s best cameras, the world’s best GPS units – you’ve lost pretty much all of that, and with nothing to show for it. You unveiled your Ovi vision over 2 years ago – I was there. Today, it’s still a complete mess. I have to log in every single time I visit the site – regardless of how many times I check the ‘remember me’ box. I spent 6 months (and about 3 hours at Nokia World 2009) trying to find someone to help me with Ovi Contacts on the web – no one knew who to point me to. You spent millions of dollars purchasing your Ovi pieces – Ovi Files, Ovi Share, and a host of other little companies – are you proud of what you ‘built’ with them? Most of your own employees (that I’ve talked to) don’t even use them, so why should I?

Nokialla ei käytännössä ole enää ollenkaan (uskottavaa) käyttöjärjestelmää älypuhelimille.

1. Symbian on käytännössä kuollut,

2. Maemo leimautui välivaiheen tuotteeksi kun Nokia ei sitoutunut siihen

3. Meegoa ei ole oikeastaan olemassa tai ainakaan pitkään aikaan ei ole olemassa yhtään puhelinta joka sitä tukee.

Syösykierre jatkuu. Väitän edelleen että "the Collapse of Complex Business Models" -teoria selittää ainakin suurelta osin Nokian romahduksen.

Hayekia lukiessa - osa 3

Oikeustieteen professori Todd J. Zywicki käsittelee kirjoituksessaan Reconciling Group Selection and Methodological Individualism Haykein teoriaa sääntöjen syntymisestä ryhmävalinnan kautta varsin samssa hengessä hengessä kuin minä edellisissä postauksissani.

Zywickin mukaan Hayek ajattelee, että lait, säännöt ja perinteet ovat syntyneet paljolti samaan tapaan sponttaanisti kuin hinnat. Yhtä mieletöntä kuin on väittää, että maanviljelijän vapaus vähenee siitä että hän ei saa viljasta enempää kuin markkinoiden määräämän hinnan, on väittää että maanviljelijän vapaus siitä vähenee että hän joutuu noudattamaan lakeja. Oleellista on, että lait on ennalta ilmoitettuja eikä niitä tulkita mielivaltaisesti.

Lait eivät Hayekin mielestä ole syntyneet rationaalisen konstruktion kautta vaan spontaanisti evoluution lainalaisuuksia noudattaen. Ainoa ero hinnan muodostukseen on se, että lait ovat syntyneet ryhmävalinnan eikä yksilövalinnan (markkinoiden) kautta.

Hayek on todennut: Yhteiskunta voi olla olemassa vain, jos valinnan prosessin kautta on syntynyt säännöt, jotka panevat ihmiset käyttäytymään tavalla joka mahdollistaa sosiaalisen yhteiselämän.

Säännöt eivät siis ole syntyneet (pelkästään) rationaalisen konstruktion kautta, eivätkä (pelästään) vapaan sopimusten teon kautta, vaan (oleellisin osin) sponttaanisti ryhmävalinnan kautta. Ihmisen on Hayekin mukaan mahdotonta luoda ratioon perustuen optimaalista sääntöjärjestelmää suunnittelemalla. Siksi ryhmävalinnalla on merkittävä rooli.

Zywicki toteaa edelleen, että Hayekin teoria sääntöjen ja lakien sponttaanista kehityksestä ryhmävalinnan kautta on ollut eräs kiistanalaisimpia Hayekin teorioita, mutta nyttemmin ryhmävalinnan teorian eteneminen biologiassa on antanut vahvaa tukea Hayekin teorialle.

Oma johtopäätökseni

Minusta Zywickin tulkinta on linjassa sellaisten instituutioiden ja normien kehitystä tutkineiden taloustieteilijöiden kuin Peyton Youngin ja Samuel Bowlesin tutkimusten kanssa. Katso Mary A. Burken ja Peyton Younginn tuoreehko artikkeli Social Norms.

Puistojen käytöstä - osa 2

Koska suomalaiset - varsinkin nuoret - ihailevat presidentti T. Halosta, hänellä olisi mahdollisuus vaikuttaa tällaisiin asioihin kuin Sinebrychoffin puiston ongelmiin. Hän voisi todeta jotenkin niin, että tällainen vastuuton käyttäytyminen ei sovellu kansankotiin. Tämä nyt olisi sitä arvojohtamista ja hyvinvointiyhteiskunnan edistämistä, josta Halonen puhuu.

Vulgaarisuus ja viha

HS kirjoitti erittäin hyvässä artikkelissaan Vapaa-ajattelijat vaihtoivat vasemmiston mediaseksikkyyteen pari päivää sitten mm.:

"..provokaatio oli liiton kesäkuun alussa järjestämä tempaus, jossa he vaihtoivat Kolmen sepän aukiolla uskonnollista kirjallisuutta pornolehtiin. Metakkahan siitä nousi. Moni kirkkoon kuulumatonkin mietti, että nyt mentiin liian pitkälle. Ja että mikä tällainen porukka oikein on.

Kun liitto perustettiin 1937, se oli läpipunainen. Kirkkoon kuulumattomien oikeuksia piti puolustaa tosissaan. Nyt jäsenistö on kirjavampaa, mutta käyrän keskivaiheilta löytyy kaupunkilainen nörtti. "Pääasiassa nuoria kaupunkilaisia miehiä, jotka ovat tyypillisesti naimattomia ja poliittisesti vasemmalla", kertoo ateismia tutkinut uskontotieteilijä Teemu Taira suomalaisista ateisteista.

Vapaa-ajattelijoilla on vain pari tuhatta jäsentä. Uskonnottomaksi itsensä mieltää arviolta jopa kolmannes suomalaisista. Toisaalta, heistäkin osa sanoo uskovansa Jumalaan. Tairan mukaan vapaa-ajattelijat eivät ole kuvaava otos uskonnottomista. He ovat kuvaava otos ryhmästä, joka haluaa kamppailla uskonnon yhteiskunnallista asemaa vastaan.

Kymmenen viime vuoden aika liitto on nuorentanut imagoaan. Niemelä haluaisi eroon "ikävähköstä agitprop-painolastista", johon liittyy ilosanoman levittäminen. "En ole käännyttävä ateisti." Vasemmistolaisuuden tilalle tausta-aatteeksi on noussut tieteellinen naturalismi. Kirkosta katsottuna nuorennusleikkaus on kosmetiikkaa. "Toiminnan perustavoite on sama", sanoo Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Kimmo Kääriäinen. "Professorit ovat pudonneet pois", tiivistää muutoksen kirkkohistorian emeritusprofessori Juha Seppo, joka on tutkinut vapaa-ajattelun historiaa. Ennen liiton johdossa oli tiedemiehiä, jotka tekivät rationaalista uskontokritiikkiä. Nyt tehdään mediatempauksia.

Tai "vulgaariateismia", kuten Seppo tempauksia kuvailee."

Vulgaarisuus ei tietysti rajoitu vapaa-ajattelijoihin. Vulgaarisuutta on vapaa-ajattelijoissa, skeptikoissa, maahanmuuttokriittisissä, darwinisteissa, libertaareissa jne. En väitä olevani täysin objektiivinen vapaa-ajattelijoiden suhteen, vaikkakin kirjallisesti esitämäni kritiikki perustuu lähinnä rationaalisesti perusteltuihin mielipiteisiin ja laajaan perhetyneisyyteen tieteelliseen uskontotutkimukseen.

Vapaa-ajattelijoiden liitolla on luullakseni erityinen paikka sydämessäni. Samanlainen paikka kuin venäläisillä ("ryssällä") oli Sinimustien puheenjohtajan pastori Simojoen sydämessä.

Pelkillä järkisyillä ei kukaan aja mitään asiaa. Joka muuta väittää, valehtelee. Pelkällä hyvällä tahdolla joku varmasti ajaakin asiaansa, mutta jälki ei ole hääppöistä.

Ps. Simojoki ei koskaan puhunut venäläisistä (pluralis) vaan ryssästä (singularis).

Puistojen käytöstä

Yhteismaiden - tässä tapauksessa puistojen - käyttöön liittyy lähes säännönmukaisesti ongelmia:

Helsingin Punavuoren kaupunginosan asukkaat ovat kyllästyneet Sinebrychoffin puistossa tapahtuvaan alituiseen juhlintaan. Niin sanotusta Koffin puistosta on viime vuosina tullut Helsingin suosituimpia nuorten illanviettopaikkoja. ...

Alueen asukkaiden mukaan puistoon kokoontuu iltaisin jopa 1500 nuorta, jotka meluavat, virtsaavat ja sotkevat puistoa. Joidenkin puiston vieressä asuvien parvekkeille on kiipeilty ja heidän ikkunoitaan on kivitetty.

Häiriöihin puuttuneita asukkaita on vetoomuksen mukaan uhkailtu.

Alueella on viimeaikoina tehostettu jätehuoltoa, mutta puisto on silti usein aamuisin roskien ja lasinsirujen peittämä, josta aiheutuu varaa erityisesti pienille lapsille.

Yhteismaan ongelmaa ja yleisemmin yhteisresurssien managerointia on poliittisessa kirjallisuudessa käsitelty hyvin laajasti ja erilaisia ratkaisuja on esitetty. Tämän vuoden taloustieteen Nobel-palkinnon saaja Elinor Ostrom on mm. tutkinut aihetta 50 vuotta. Kuten Ostrom minäkään en ajattele että on olemassa yksi ja vain yksi oikea ratkaisu, vaan ongelmia voi ratkaista myös luovasti erilaisia keinoja yhdistämällä.

Mieleeni tulee taas kerran yksi onnistunut puiston "haltuun otto" eli roskaamisen lopettaminen. Kirjoitin tapauksesta aiemmin:

Muistuu mieleen miten Kalliossa toimittiin Karhupuiston siistimisessä. Kun asuin siinä vierellä keskustelin usein ihmisten kanssa siitä ongelmasta että alkoholistit ovat vallanneet puiston. Esitin mielipiteenäni että poliisin pitäisi poistaa puliukot, mihin varsinkin vanhemmat työläistaustaiset kalliolaiset vanhat naiset suhtautuivat hyvin kielteisesti. Poliisi edusti heille ilmeisesti samaa porukkaa kuin 1918 Kallioon tulleet saksalaiset ja valkoiset. Vihollista. Alkoholistit sen sijaan olivat omia.

Kaupunki hoiti asian hyvin. Puistoa alettiin suunnitella niin että me asukkaat osallistuimme siihen tai ainakin koimme osallistuvamme. Sitten penkit poistettiin puistosta ja puisto kunnostettiin ja asukkaita otettiin mukaan puiston hoitamiseen. Tai pikemmin puston hoitaminen annettiin kokonaan asukkaille. Puisto siirtyi asukkaitten "omistukseen" ja penkit palautettiin. Poliisi harjoitti suht diskreetisti nollatoleranssia alkoholistien suhteen - kenenkään ei annettu istua puistossa. Tässä vaiheessa kukaan ei enää suhtautunut alkoholistien poistamiseen negatiivisesti ilmeisesti koska kyseessä oli asukkaitten oma puisto.

Se oli hieno kokemus. Sittemmin muutin alueelta pois mutta kyllähän puisto edelleen näyttää aika kivalta.

Sinebrychoffin puiston tapauksessa pienimuotoiset ratkaisut eivät ehkä auta. Siinä missä Karhupuistossa häiriökäyttäytyjien määrä oli hyvin pieni, Sinebrychoffin puistossa tilanne on pahempi. Häiriökäyttäytyjät ovat Sinebrychoffin puistossa nuoria ja suomalaisessa yhteiskunnassa kukaan ei halua leimautua nuorten ilon pilaajaksi.

Yksi vaihtoehto voisi olla lopettaa puiston siivoaminen toistaiseksi kokonaan tai ehkä mieluummin siivota puisto vain kerran kuukaudessa - ja katsoa löytyykö ongelmaan ratkaisu ns. ruohonjuutotasolla. Tämä olisi helposti perusteltavissa veronmaksajille