sunnuntaina, elokuuta 01, 2010

"Länsimainen naiskuva ei ole ainoa oikea" eikä edes oikea

Länsimainen naiskuva ei ole ainoa oikea kirjoittaa vapaa toimittaja Sanni Saarinen tänään HS:n Vieraskynässä. Olen Saarisen kanssa osittain samaa osittain eri mieltä.

En ole eri mieltä siinä että länsimainen naiskuva ei ole ainoa oikea, vaan siinä että länsimaissa nykyään vallalla oleva feministinen naiskuva olisi ollenkaan oikea.

Feministinen naiskuva on vastakohta perinteiselle suomalaiselle nais- ja mieskuvalle, missä nainen ja mies nähtiin toisiaan täydentävinä ihmisinä, jotka avioliitossa huolehtivat yhdessä lapsistaan ja muodostavat kiinteän taloudellisen yksikön.

Pohjoismaisessa nyky-yhteiskunnassa lapsista huolehtiminen on suurelta osalta siirtynyt valtion tehtäväksi. Käytännössä avioliittojärjestelmään kohdistetaan negatiivista subventiota. Naisen ja miehen yhteisen vastuun sijasta painnotetaan naisen ja miehen itsenäisyyttä ja naisen oikeuksia. Lisäksi painotetaan eturistiriitoja sukupuolten välillä.

Naisen on oltava tuon ihmiskuvan mukaan itseään toteuttava hedonisti miehen lailla. Tässä asiassa on sekä maahanmuuttokriittinen kansallisliberaali että feministi samaa mieltä. On olemassa vain pieniä painotuseroja: Feministiä ei musliminaisen vapautuminen juuri kiinnostaa, koska se että musliminainen pysyy kotona, parantaa länsimaisen nainen asemaa avioliittomarkkinoilla. Kansallisliberaali taas haluaa "vapauttaa" musliminaisen omista syistään.

En halua itse tarjota mitään ainoaa oikeaa konservatiivista naiskuvaa, mutta sanotaan nyt näin että Saarisen kuvaama perulaisintiaanien tai suomalaisten perinteinen naiskuva on lähempänä omaa konservatiivista ihannettani kuin nyky-länsimainen tai islamilainen naiskuva.

Saarinen kirjoitti:

Ranskassa hyväksyttiin hiljattain laki, joka kieltää musliminaisten kasvot peittävän huivin käytön julkisilla paikoilla. Monissa muissakin Euroopan maissa on harkittu samansuuntaisia lakiuudistuksia.

Huivikieltoa perustellaan sukupuolten tasa-arvolla. Väitetään, että hunnutettu nainen on alistettu nainen. Jo sananvalinta "hunnutettu" osoittaa, ettei naisten oleteta päättävän pukeutumisestaan itse. Hunnutettujen naisten vapauttamista ovat vaatineet etenkin sellaiset eurooppalaiset poliitikot, jotka eivät ole muslimeja.

...

Euroopassa käyty keskustelu musliminaisten pukeutumisesta täyttää kaikki klassisen etnosentrismin tunnuspiirteet: omaa kulttuuria, sen arvoja sekä sille ominaisia ajattelu- ja toimintatapoja pidetään ainoina oikeina.

Kun oma kulttuuri muuttuu normatiiviseksi, on mahdotonta ymmärtää muiden kulttuurien edustajia heidän lähtökohdistaan. Lopulta tarve ymmärtää muita katoaa: kun oma kulttuuri näyttäytyy parhaana, se muuttuu malliksi, josta muiden on syytä ottaa oppia.

Sukupuolten tasa-arvosta käydyssä keskustelussa länsimaisesta, kodin ulkopuolella työskentelevästä ja maallistuneesta naisesta on tullut ainoa oikea vapaan naisen malli.

Tätä mallia vasten muiden kulttuurien naiset näyttävät alistetuilta: heidät on vapautettava miesvallan ikeestä seuraamaan vapaan naisen ylvästä esimerkkiä. Esimerkiksi Ranskassa huivikieltoa uhmaavia naisia rangaistaan pakollisin sopeuttamiskurssein.

Kulttuuristen ennakkoluulojen värittämä keskustelu sukupuolten tasa-arvosta ei ole ajankohtainen asia vain Euroopan sisäisessä politiikassa. Se vaikuttaa vahvasti myös kansainväliseen kehitysyhteistyöhön.

Monille kehitysyhteistyötä tukeville tahoille tasa-arvo on yksi rahoituksen myöntämisperusteista. Naisten aseman vahvistamiseen pyrkivässä kehitysyhteistyössä on omat sudenkuoppansa.

Esimerkiksi monissa Perun Amazonin intiaanikulttuureissa naisen ja miehen roolit ovat toisiaan täydentävät. Naisen vastuulla on kotitalous, mies tuo ravinnon kotiin, ja yhteisöä koskevat päätökset tehdään yhdessä osana arkielämää.

Elämää jäsentävä vastavuoroisuus näkyy myös intiaanikulttuurien avioliittorituaalissa. Siinä mies antaa metsältä palatessaan naiselle saaliin. Jos nainen hyväksyy lihan, valmistaa siitä aterian ja tarjoilee sen miehelle, molempien eleisiin sisältyy lupaus yhteisen elämän aloittamisesta.

Vaikka miehellä ja naisella on erilaiset roolit, he ovat samalla viivalla, jos tasa-arvona pidetään mahdollisuutta vaikuttaa omaa elämää koskevaan päätöksentekoon.

Amazonin alueen kehitysyhteistyöprojekteissa naista pidetään kuitenkin tasa-arvoisena miehen kanssa vain, jos hän toimii kuin mies. Monet hankkeet keskittyvät yksinomaan naisten taloudellisen aseman vahvistamiseen tai naisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen julkisella sektorilla.

Tällaisten hankkeiden lähtökohdat ovat paikalliskulttuureille vieraita. Ne pyrkivät muutokseen, jota projektien kohteena olevat naiset eivät pyydä. Aiheutetun muutoksen oletetaan ilman muuta parantavan naisten elämää.


Takkirauta kirjoittaa samasta asiasta pari päivää myöhemmin

1 kommentti:

Nimetön kirjoitti...

Kirjoittaja on Sanni Saarinen, ei Hanna Saarinen.