Mikä on Sarastus? Henkilökohtaisia kommentteja Vihreälle Langalle

Vihreä lanka kirjoittaa Perussuomalaisten taustoista ja yrittää osoittaa PS:n joidenkin jäsenien olevan liitossa äärioikeiston kanssa. En ota kirjoitukseen kantaa paitsi Sarastus-lehden osalta ja silloinkin 100%:sti vain omissa nimissäni.

Vihreä Lanka kirjoittaa Sarastuksesta tavalla, joka minusta on suurimmaksi osaksi totta:

Mikä on Sarastus?

”Sarastus on alkujaan kirjailija Timo Hännikäisen ja Rami Leskisen projekti, nettilehti, johon he ovat useita vuosia kirjoittaneet fasistisista teemoista. Leskinen tunnetaan 1990-luvun alun skinipiireistä, Hännikäinen kääntyi joitakin vuosia sitten.

Sarastuksen teksteissä kirjoittajat edustavat enemmän omia näkemyksiä kuin yhteistä ideologiaa. Tekstejä yhdistää traditionaalinen konservatiivisuus, joka on joiltakin piirteiltään hyvin lähellä fasismia. Mukana on aika laaja kirjo kirjoittajia. Hännikäisen tekstien pohjalta voi sanoa hänen suhtautuvan joiltain osin positiivisesti fasismiin, mutta ilman rotuoppeja.

Sivuilla kukoistaa etninen nationalismi, mutta lehden keskustelu ei ole päivänpolttavaa kuten Hommaforumilla, se ei koske esimerkiksi tämänhetkistä pakolaiskysymystä.”

Kommentoin: Lehti ei ole mitenkään erityisesti Leskisen ja Hännikäisen projekti. Hännikäinen on tietysti lehdessä primus motor. On täysin totta, että kirjoitukset edustavat kirjoittajien omaa mielipidettä ja lehden kirjoittajien kesken on usein hyvin erilaisia näkemyksiä maailman asioista. 

Se, onko lehdessä fasismiin myötämielisesti suhtautuvia kirjoituksia, en ota kantaa. Jokainen voi lukea artikkeleita ja miettiä vastaako kirjoitus hänen fasismi-määritelmäänsä. Omissa artikeleissani on ollut paljon kansan käsitteen esillä pitämistä perinteisestä kansallismielisestä näkökulmasta ja joskus demokratian universaalin arvon (arvo sinänsä) kyseenalaistamista. Lehden kukin artikkeli edustaa kuitenkin kirjoittajansa omaa kantaa.

Olen painottanut sitä, että demokratia on arvokas asia silloin kun se toimii ja tukee kansalaisyhteiskuntaa. Samallalailla kansan käsite on arvokas silloin kun se toimii. Vihreät ovat puhdasoppisina monikultturismin kannattajina dekonstruoimassa kansan käsitettä ja korvaamassa sitä monikulttuurisuuden ja maailmankansalaisen käsiteillä. Esimerkiksi vihreä älykkö Jarkko Tontti lausui HS:n haastattelussa vuonna 2011:

”Ihmisistä pitää puhua yksilöinä, eikä niputtaa kaikkia johonkin kansaan. En minä ainakaan tiedä, mikä on kansa ja kuka siihen kuuluu ja millä perusteella.”

Esimerkiksi Oxfordin yliopiston Afrikan kulttuurin professori  Paul Collier tyrmää kansan käsitteen mustavalkoisen ideologistisen ja anti-pragmaattisen dekonstruktion - lainasin häntä Sisun Vieraskynässä:

”Kansallisuuden redusointi pelkäksi legalismiksi – joukoksi oikeuksia ja velvollisuuksia – merkitsee kollektiivista versiota autismista: sääntöjen määrittelemää elämää ilman empatiaa.

Kansakunnat ovat ylivoimaisesti merkittävin verotus-instituutio. Vain jos ihmiset kokevat vahvaa yhteistä identiteettiä kansakunnan tasolla he ovat halukkaita hyväksymään, että verotusta voidaan käyttää tulonjaon välineenä tasoittamaan onnesta ja epäonnesta johtuvia varallisuuseroja.

Tiedämme, että yhteisen identiteetin rakentaminen kansakunnan tasoa ylemmäksi on äärimmäisen vaikeaa. Viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana selkeästi onnistunein ylikansallinen projekti on ollut Euroopan Unioni. Kuitenkin viidenkymmenen vuoden jälkeen … vain 1 prosenttia tuloista siirretään maasta toiseen tulonjakona.

Viisikymmentä vuotta osoittaa, että ihmiset eivät kykene luomaan tarpeeksi vahvaa eurooppalaista identiteettiä, että se tulisi tukemaan merkittävää tulonjakoa. Kansakunnat ovat ihmisten yhteistyön näkökulmasta … käytännössä ainoat instituutiot jotka kykenevät tarjoamaan julkishyödykkeitä.”

Jos demokratia ei kykene turvaamaan Euroopan kansojen erillisyyttä, vaan jättää eurooppalaiset islamilaisen, venäläisen ja afrikkalaisen invaasion armoille, demokratia ei välttämättä toimi eikä ole kykenevä ratkaisemaan ongelmia sisältäpäin. 

Erillisyys ei sekään tietysti ole mikään arvo sinänsä, vaan keino estää haitallinen invaasio, jonka mukana tulee vääjäämättä islamilainen terrorismi ja muut ongelmat. Viittaan kirjoituksiini Erillisyys - osa 1 ja Erillisyys - osa 2 Sarastus-lehdessä. Hyvänä viimeaikaisena esimerkkinä on Suomen jättäminen ilman turvatakuita ikumuistoista vihollistamme Venäjää vastaan. Varsinkin edellistä presidenttiämme ja edellistä ulkoministeriämme Tuomiojaa innostivat ideologistiset perusteet tyrmätä erillisyyden puolustus Venäjää vastaan.

Toisena esimerkkinä kykenemättömyys ymmärtää Afrikan yhä edelleen jatkuvan väestöräjähdyksen ongelmatiikkaa ja sitä, että Euroopan erillisyys Afrikasta on välttämättömyys. Ekologi Garret Hardin on osoittanut miten väestöongelman ratkaisemisen ensimmäinen askel on lokalisoida ongelma niihin maihin, joita se koskee ja estää näitä maita ratkaisemasta omia ongelmiaan liikaväestön muutolla maasta.

Länsimaisuuden puolustus ei voi perustua "suvaitsevaisuuden" viitekehykseen vaan siihen viitekehykseen, että Eurooppa nähdään jonakin mikä on selkeästi määriteltyä ja jonka ulkopuolelle jää Islam, Venäjä ja Afrikka. Euroopan on kyettävä näkemään itsensä erillisenä. Euroopan on kyettävä olemaan samaan aikaan erillinen suhteessa Venäjään, Islamiin ja Afrikkaan ja toisaalta avoin koska eurooppalaisuuden ydin on keskeisesti avoin kansalaisyhteiskunta. Erillisyyden ja avoimuuden yhdistäminen vaatii jatkuvaa herkkyyttä. Eurooppalaisen pitää olla samaan aikaan sotilas ja kriittinen ja sivistynyt kansalainen.

Millainen yhteys on Sarastuksella ja maahanmuuttovastaisella Hommaforumilla, jossa Olli Immonen on aktiivinen keskustelija?  
”Ne tuuppaavat olemaan aika kaukana toisistaan, liikkeiden välillä ei ole henkilövaihtoa käytännössä ollenkaan. Hommaforum keskittyy aika pitkälti vain maahanmuuttokysymyksiin, mukana on varsinaiselta poliittiselta kodiltaan monenlaista väkeä. Usein avoimen fasistiset kirjoitukset siivotaan pois. Esimerkiksi juutalaisvastaiset kommentit eivät ole Hommaforumilla suosiossa.” 

Kommentti: On totta, että Homma-foorumilla ja Sarastuksella ei ole juurikaan yhteisiä jäseniä.  En kuitenkaan miellä Sarastusta varsinaisesti liikkeeksi. Juutalaisvastaisuuksia ei ole myöskään Sarastus-lehdessä.

Riippuvuus muista vahvistaa yhteistyötä, mutta myös rajoittaa vapautta

Olen kirjoittanut pian kymmenen vuotta yhteisöllisyydestä ja samalla tietysti myös yksilön autonomiasta.  Yksi varhainen havainto oli se, että yksilöiden riippuvuus toisista saman yhteisön jäsenistä saattaa vahvistaa yksilöiden kykyä tehdä yhteistyötä ja synnyttää merkittäviä tehokkuusetuja. Riippuvuus muista yksilöistä samalla kuitenkin määritelmänomaisesti alentaa yksilön autonomiaa.

Esimerkkinä mainitsin mm. seuraavan:

Amish-yhteisön jäseniltä vakuutusten ottaminen on kielletty, koska heidän ymmärryksensä mukaan vakuutuksenottajan ja vakuutusyhtiön välinen kaupallinen suhde rapauttaa yksilöiden välistä riippuvuutta.

Toinen esimerkki on Rajamaiden asukkaiden riippuvuus toisistaan. Rajamaan asukkaan hyvinvointi on voimakkaasti riippuvainen koko yhteisön kyvystä puolustaa aluettaan, eikä vain yksilön omasta toiminnasta tyyliin Suo, kuokka ja Jussi. Rajamaan asukkaat joko kykenivät ratkaisemaan yhteistoimin puolustuksen ongelman ja turvaamaan olemassaolonsa tai tuhoutuivat. Ei olekaan ihme, että kansakunnat ja valtakunnat syntyivät nimenomaan Rajaseudun hengen generoimana. Historioitsia Peter Turchin on todennut:

Rajaseutu (frontier) on paikka missä sosiaalinen koheesio konfliktin indusoimana kasvaa. Jyrkin konflikti on vahvoilla kulttuurirajoilla (meta-ethnic frontier). Esimerkki kulttuurirajasta oli 1200-1600-luvuilla se metsäseudun ja aukean tasangon raja (steppe frontier), joka kulkee Moskovan eteläpuolella länteen ja itään. Pohjoisessa eli maataloutta ja metsästystä harjoittavia ortodoksikristittyjä, jotka olivat slaaveja ja suomalaisugrilaisia. Etelässä oli kirjava joukko islamiin kääntyneitä paimentolaisheimoja, joita alettiin myöhemmin kutsua yleisnimellä tataarit

Muistan keskustelun +Henri Hansenin kanssa amishi-esimerkistä muutaman vuoden takaa. Olimme eri mieltä asiasta siinä mielessä, että Henri painotti yksilön vapautta ottaa vakuutus sieltä mistä haluaa ja minä näin vakuutuskiellossa rationaalisen tavan vahvistaa yhteisön sisäistä koheesiota.

(Tukholman School of Economicsin professori Jörgen Weibull osoittaa riippuvuuden tehokkuutta vahvistavan vaikutuksen matemaattisesti. Kun ihmisen hyvinvointi on riippuvaista muiden hyvinvoinnista, Vangin dilemma transformoituu Koordinaatio-peliksi eli yhteistyön sfääri kasvaa.)

Muutama päivä sitten tajusin, että suomalainen hyvinvointiyhteiskunta palkansaajan eläkemaksuineen on käytännössä eksaktisti samalla tavalla rajoittava kuin amishien järjestelmä. Suomalaiset sidotaan yhteen eläkevakuutus-järjestelmään toisten suomalaisten kanssa halusivatpa he tätä tai ei.  Jos unohdamme tällä kertaa sen että eläkevakuutus-järjestelmä on todennäköisesti nuorempia ikäluokkia syrjivä, järjestelmään liittyy edelleen se haitta (tai hyöty), että se sitoo suomalaiset keinotekoisesti yhteen paljon vahvemmin kuin mitkään kauniit puheet kansallishengestä. Tosin ainakaan tällä hetkellä ei vaikuta, että tuo kohtalonyhteys (yhteinen häkki) yhteisen eläkevakuutus-järjestelmän kautta onnistuisi vahvistamaan suomalaisten kykyä tehdä yhteistyötä. Elämme edelleen voimakkaan polarisaation aikaa.

Elämme minusta myös aikaa, jolloin yksilön vapautta ja oikeuksia painotetaan enemmän kuin tehokkuus-näkökulmasta olisi todennäköisesti optimaalista. Hyvinvointimmehan on kuitenkin oleellisesti riippuvaista toisistamme. Onnistummeko säilyttämään itsenäisyytemme ja hyvinvointiyhteiskuntamme tulevaisuudessa. Edellistä uhkaa Venäjä ja poliitikkojemme kykenemättömyys ratkaista turvallisuusvajettamme - jälkimmäistä taloutemme vanhentuneet rakenteet ja hyvinvointiyhteiskunnan taipumus joutua vapaamatkustamisen kohteeksi.

Ukrainan tilanne ja Ruotsin/Suomen turvallisuuspoliittiset ratkaisut

Minskin "sopimus" on murtumassa. Venäjä on jo pitkään kerännyt suuria joukkokeskittymiä rajalle ja "separatistien" toiminta on viime päivinä aktivoitunut. ETYJ:n tarkkailijat ovat saaneet suoria havaintoja venäläisin tunnuksin olevista sotilaista "separatistien" hallussa olevilla alueilla. Ukrainassa on tietysti jo pitkään ollut lukuisia "lomalla" olevia tai juuri Venäjän armeijasta "eronneita" sotilaita taistelemassa "separatistien puolella" - tämänhän venäläiset ovat itsekin tunnustaneet.

On selvää, että Venäjän johtamat "separatistit" ja "lomailijat" tai "vihreät miehet" tulevat  suurella todennäköisyydellä suorittamaan lähiaikoina uusia aluevaltauksia, jonka jälkeen länsimaat taas pakottavat Ukrainan nöyryyttävään "sopimukseen". Onhan "separatisteilla" potentiaalisesti käytettävissä koko Venäjän asekalusto ydinaseita lukuunottamatta.

Mutta olkoot Venäjän aggression tulevat muodot Ukrainassa millaiset tahansa, vaikutukset Pohjolaan tulevat olemaan tuntuvia. Naton kannatus tullee suurella osalla kasvamaan ainakin Ruotsissa edelleen. Selkeä enemmistö ruotsalaisista, joilla on kanta Natoon, kannattavat jo tällä hetkellä Natoa ja kannatus tullee edelleen vahvistumaan. Ruotsin puna-viher-roosa-hallituksen halu vastustaa kansalaismielipidettä on toki suuri, mutta hallituksen asema on toisaalta varsin heikko.

Kun ruotsalaiset yhä vahvemmin ymmärtävät, että Euroopassa on sota, ja Venäjä uhkaa mahdollisesti myös Ruotsin suvereniteettiä, Naton kannatus säilyy vahvana ja ehkä kasvaa. Suomessa samaan aikaan Niinistön johtama ulkopoliittinen johto torppaa Natoon menon käytännössä kokonaan ja niin kuin Halosen aikana, kansa seuraa johtajiaan. Niinistöllä on ehkä Naton vastustukseen jokin rationaalinen syy - Putin on mahdollisesti uhannut Suomea ja Niinistö uskoo että mielistelyllä Suomi voidaan tälläkin kertaa pelastaa. Niinistön kannan muutoksen todellista syytä saamme tuskin pitkään aikaan tietää - Niinistö johtaa ulkopolitiikkaa Halosen tapaan kuin yksityisasiaansa ja salaa asioiden taustat kansalta ja todennäköisesti myös ulkoasiainvaliokunnalta.

No olkoot syyt mitkä tahansa - Suomen ulkopolitiikka ja turvallisuuspolitiikka on menossa kohti uussuomettumista ja vahvistuvaa "liittoutumattomuutta" eli myöntyvyyttä Venäjää kohtaan. Ruotsissa taas ainakin porvaripuolueet ja kansa alkavat olla Naton kannalla. Asiantila saattaa jonain päivänä johtaa Suomen ja Ruotsin turvallisuusratkaisujen täydellisen eriytymiseen. Ruotsi hakee Natoon ja Suomi jää yksin harjoittamaan turvattomuus-politiikkaansa.

Koko sodan ajan venäläisten toimia Suomessa ovat pidätelleet Ruotsin reaktiot. Jos Suomi olisi miehitetty vaikkapa 40-50-luvuilla, Ruotsi olisi todennäköisesti mennyt Natoon. Jos Ruotsi nyt 2015 - 2017 liittyy Natoon, Venäjällä ei ole enää pidäkkeitä Suomen painostamiseen.

Jos Gotlanti siis esimerkiksi menisi Natolle, olisi Venäjän näkökulmasta todennäköisesti luontevaa pyrkiä hankkimaan tukikohtia vaikkapa Saarenmaalta tai Ahvenanmaalta.

Suomen ulkopoliittinen johto pelaa tietysti jotain peliä turvatakseen Suomen jonkinasteisen itsenäisyyden ja Niinistö odottaa, että kansan pitäisi sokeasti uskoa hänen turvallisuuspoliittiseen päättelyynsä tietämättä millainen se on. Turvattomuuspolitiikan Suomi on läpinäkymättömyyden (lack of transparency) Suomi. Suomalaiset saavat toki keskustella marginaalisista asioista kuten tasa-arvoisesta avioliittolaista, mutta keskeisimmissä kysymyksissä kansaa kohdellaan kuin lapsia. Kansalaisyhteiskunta on Suomessa Potemkinin kulissi.

Rapport - Lestadiolaiset modernilla noitaroviolla

Vuoden tiedetoimittaja 2015 Jani Kaaro haluaa tehdä objektiivista jurnalismia lestadiolaisista, jotka ovat viime aikoina olleet varsin voimakkasti median hampaissa. 

Toivon lukijoita tukemaan Kaaroa edes pienellä summalla. 

Rapport - Lestadiolaiset modernilla noitaroviolla.

Fennomanian paluu - ja myöntyvyyden

Risto E.J. Penttilä kirjoittaa konservatismista, kansallismielisyydestä ja fennomaniasta otsikolla Fennomanian paluu mielenkiintoisesti:

"Suomessa on konservatiivisiin ja nationalistisin hallitus sitten 1930-luvun. Pitäisikö huolestua? Ei, sillä Sipilän hallituksen ideologiset juuret ovat pikemminkin 1800-luvun fennomaniassa kuin 1900-luvun kansallismielisyydessä. 

Fennomania ei kuulosta kovin houkuttelevalta. Tai edistykselliseltä. On kuitenkin tärkeää tehdä ero 1800-luvun fennomanian ja maailmansotien välisen kansallismielisen kiihkoilun välillä. Juha Sipilän hallitus edustaa 1800-luvun rakentavaa ja eteenpäin katsovaa fennomaniaa, jonka keskeisiä ajattelijoita olivat J.V. Snellman, Z. Topelius, Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen ja J. L. Runeberg.

Suomi koki taloudellisen nousun 1800-luvun loppupuolella fennomaanisten arvojen aikakaudella. Keskeisiä arvoja olivat kansallinen yhtenäisyys, konservatismi ja usko vahvaan valtioon. Kansalaisyhteiskunta ei ollut irrallaan valtiosta vaan symbioottisessa suhteessa siihen: sen tuli tukea valtiota ja valtion sitä.

Insinööreillä oli keskeinen asema fennomaanien Suomessa. Heidän tehtävänsä yhdessä opettajien kanssa oli rakentaa parempaa tulevaisuutta koko kansalle. Juristien homma oli luoda moitteettomasti toimiva oikeusvaltio. Tuolloinkin visiona oli Suomi, joka oli yhdessä rakennettu."

Yksi asia on Penttilältä unohtunut - fennomanian voimakas liityntä suomettumiseen. Fennomania on kulkenut käsi kädessä suomettumisen ja myöntyvyyden kanssa. Snellman oli suuri suomettaja ja itsesensuuriin kannattaja. Kun Puola haki vapautta niin kuin Ukraina tänään Snellman vaati "malttia". 

Kirjoitin Lustraatio-referaatissani:

"Jukka Mallisen Asioiden pakosta yleisiin syihin avaa suomettumisen historiaa. Se osoittaa lukijalle selkeästi suomettumisen liittyvän pitkään perinteeseen Suomen ja suomalaisuuslikkeen historiassa. Jo kansallisfilosofimme J.V. Snellman vaati suomalaisilta suuta suppuun, jotta venäläisiä ei suututettaisi.

Niskuroiville kansalaisille Snellman saarnasi “realismia”. Liberaalit kuten Leo Mechelin pantiin ruotuun ja yksilöt asetettiin valtiota palvelemaan. Kansalliset projektit olivat ylhäältä ohjattuja ja kansa määrättiin niihin mukaan. Kansalaisten oma aktiivisuus ei ollut suotavaa.

Arvid Järnefelt kritisoi sata vuotta sitten fennomaaneja nöyriksi matelijoiksi. Kenraalikuvernööri Heidenin edessä he pokkuroivat ”fennomaanien ainaista tekonaurua nauraen.” Juho Kusti Paasikivi kritisoi aikoinaan Snellmania siitä, että tämä oli mennyt myöntyväisyydessään liian pitkälle. Paasikivi oli myös YYA-kaudella huolestunut kansan sielusta ja pelkäsi, että YYA-ajan valheet tukehduttavat suomalaisten sielun.

Suomi sai Snellmanin ja fennomaanien työn tuloksena autonomisen valtion, mutta torjui samalla kansalaisyhteiskunnan. Kansalaisyhteiskunta syntyi vasta sortokauden myötä, kun keisari ei ottanut suomalaisten manifestia vastaan ja suomalaisten lojaliteetti keisarin hyvätahtoisuutta kohtaan romahti.

Snellman ei tietenkään ollut pelkästään alistumisen profeetta vaan uskoi kansallisen itsetunnon kasvavan kulttuurista. Pieni kansa voi säilyä voimakkaampien uhan alla kunhan pitää kiinni omasta kulttuuristaan ja itsetunnostaan."

Vuoden 17 ja 18 tapahtumat rikkoivat vasta fennomanian ja myöntyvyyden linkin - toki vain hetkeksi. AKS:n valajäsen numero 27 Elmo Kaila sanoi että ryssää pitää vihata ja työläiset pitää voittaa isänmaalle, jotta kansa olisi vahva taistelussa joka tulee varmasti.

Fennomanian ja suomettumisen/myöntyvyyden yhteys luotiin uudelleen 40-luvulla kun Paasikivi valittiin presidentiksi ja moni AKS-velikin lähti rakentamaan uutta myöntyvyys-Suomea. Tänään, kun Venäjän uhka on päällä, kokoomuslainen presidentti on asettunut suomettajien johtoon.

Suomen Sisukaan ei ota kantaa myöntyvyyttä vastaan vaan häpäisee hiljaisuudella Elias Simojoen ja Elmo Kailan muiston.

Demilitarisoitu Ahvenanmaa on uhka Suomelle

Aloitin syyskuussa kirjoitussarjan Ahvenanmaan turvatakuiden puuttumisesta. Totesin silloin, että Ahvenanmaa on todellisuudessa täysin vailla turvatakuita. 

Yhä selvemmältä näyttää että Ahvenanmaan demilitarisointi ei ole ainoastaan uhka Ahvenanmaan väestölle ja heidän elämäntavalleen vaan koko Suomen kansalle. Jos Venäjä valtaa Ahvenanmaan, se kykenee käyttämään Ahvenanmaata Suomen liikkumavaran minimointiin mm. kontrolloimalla lentoliikennettä.

Ahvenanmaan entinen kansanedustaja Elisabeth Nauclér on kirjoittanut ja puhunut lukuisia kertoja siitä, miten Ahvenanmaan demilitarisoinnilla on stabilisoiva vaikutus Itämeren alueelle ja miten ko. mallia voisi ajatella kopioitavan esimerkiksi Vuoristo-Karabahin konfliktiin. Todellisuudessa Ahvenanmaan demilitarisointi destabilisoi Itämeren alueen turvallisuutta samalla lailla kuin Suomen ja Ruotsin jääminen Naton ulkopuolelle tai Ruotsin armeijan faktinen alasajo destabiloi Itämeren alueen tilannetta. Valtatyhjiöllä on taipimus täyttyä.

Nauclérin pari päivää sitten HS:ään kirjoittaman artikkelin sanoma on edes pikkaisen muuttunut:

Ahvenanmaalaiset haluavat turvata saarten aseman. Ahvenanmaalla käydään jatkuvaa keskustelua demilitarisoidun aseman turvaamisesta. Tämä on luonnollista, koska elämme rauhan aikaa eikä näköpiirissä ole muutosta lähialueiden kiristyneestä turvallisuuspoliittisesta ilmapiiristä huolimatta.

Suomi ei suunnittele sotaa, mutta kriisitilanteiden varalle on olemassa valmiussuunnitelma. Suunnitelmassa täytyy arvioida, muodostaako demilitarisoitu alue uhan vai voiko se olla Suomelle jopa hyödyllinen.

Demilitarisointia pidettiin alun perin luottamusta herättävänä toimenpiteenä ja tärkeänä kriisien ratkaisemisessa. Ahvenanmaa on turvallisuuspoliittisessa keskustelussa usein ollut esimerkkinä hyvin toimivasta ratkaisusta

Jos perinteinen haloslainen bullshit siitä, että elämme muka rauhan aikaa, ohitetaan, tekstistä on löydettävissä realismin hiven: "täytyy arvioida, muodostaako demilitarisoitu alue uhan vai voiko se olla Suomelle jopa hyödyllinen".

Selvää lienee, että demilitarisointi on Suomellekin uhka. Ex-kansanedustaja jatkaakin samalla vanhalla bullshit-linjalla:

Nyt on aika keskustella Ahvenanmaan neutralisoinnin turvaamisesta. Jos haluamme edistää Itämeren alueen maiden rauhanomaista rinnakkaiseloa, rauhan aikana on tärkeää vahvistaa yleistä sitoutumista Ahvenanmaan asemaan ja sopimukseen siitä, ettei saaria saa käyttää sotilaallisiin tarkoituksiin.

Joku varmasti toteaa, että sopimuksethan ovat vain paperia. Kyllä, mutta Suomessa kunnioitetaan sopimuksia. Luotamme EU-maiden tukeen ja Naton solidaarisuuteen. Samalla tavalla on vahvistettava uskoa, kunnioitusta ja solidaarisuutta Ahvenanmaan neutralisointisopimusta kohtaan.

Suomessa kunnioitetaan sopimuksia - Venäjä ei niitä kunnioita. Ulkopoliittisen insituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak toteaa, että Suomessa on keskusteltava Ahvenanmaan demilitarsoinnin Suomelle aiheuttamasta riskistä. Lainaan Uutta Suomea:

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak sanoo Uudelle Suomelle, että keskustelu pitäisi avata Ahvenanmaan demilitarisoidusta ja neutralisoidusta asemasta:

Nauclér kirjoittaa, että Suomen valmiussuunnitelmassa täytyy arvioida, ”muodostaako demilitarisoitu alue uhan vai voiko se olla Suomelle jopa hyödyllinen”. Salonius-Pasternak pohtii, onko demilitarisoidusta alueesta hyötyä tilanteessa, jossa joku maa päättäisi tunkeutua toisen maan alueelle. Viime aikoihin asti kokonaistilanne on Salonius-Pasternakin mielestä ollut sellainen, että Ahvenanmaan asema on voitu hyväksyä. Kylmän sodan aikana on ollut luonnollista, että keskustelua aiheesta ei ole käyty. Hän kuitenkin korostaa, että turvallisuustilanteen muutos on tapahtunut valtavan nopeasti.

- Helpoin ratkaisu olisi, että poistetaan se rajoitus [demilitarisoitu ja neutralisoitu asema]. Sitten ainakin puolustusvoimat voisi itse päättää [mitä tekee]. Eihän se tarkoita sitä, että Ahvenanmaan itsemääräämisoikeus tai muu asema poistuisi, hän sanoo.

Salonius-Pasternakin mukaan puolustusvoimat ei välttämättä edes tekisi mitään muutoksia nykytilanteeseen.

- Mutta jos tilanne kiristyy, niin sen sijaan että lähetään Hornet Helsinki–Vantaalle, lähetetään se Maarianhaminaan, hän antaa esimerkin.

- Ei Suomi tee talouspolitiikkaakaan sen perusteella, mitä joku päätti 1800-luvulla, Salonius-Pasternak huomauttaa.

...

[Pasternak toteaa:] Kansainvälisen sopimuksen piti suojella Ukrainaa. Ja Venäjä oli sen allekirjoittanut. Venäjä ei ole [Ahvenanmaan neutralisointia] hyväksynyt, joten miksi pitäisi luottaa siihen, että sopimus pitää? 

Salonius-Pasternak esitti viime vuoden lopulla skenaarion, jonka mukaan Venäjä voisi tunkeutua Suomeen Ahvenanmaan kautta. Hän kirjoitti HS:n Vieraskynä-palstalla, että ”ottamalla käyttöön vain vaikkapa pari Ahvenanmaan saarta Venäjä voisi nykyisillä asejärjestelmillä kontrolloida Itämeren ilmatilaa. Näin se pystyisi rajoittamaan tehokkaasti esimerkiksi Helsingin ja Tukholman välistä ilmaliikennettä”.

Oletko ihan oikeasti sitä mieltä, että näin voi tapahtua?

- Kyllä. En sanonut, että se on todennäköistä. Mutta on se mahdollista, Salonius-Pasternak sanoo nyt.

Lisäys klo 9.38:

Jos Ruotsi liittyy Natoon, Venäjällä on vielä vähemmän syytä olla sekaantumatta Suomen asioihin sotilaallisesti. Nykyään Venäjää sentään pidättää se, että jos Suomi joutuu törkeän loukkauksen kohteeksi, Ruotsi hakeutuu varmasti Natoon. Ruotsin liittyminen Natoon nostaisi Ahvenanmaan miehityksen riskiä oleellisesti.

Pahisten hallitus

Hallitus muodostettiin siis pahisten kesken. Ehkä hyvä niin, vaikka en kepujohtoista halllitusta kannatakaan. Turvatakuut jäävät tältä hallitukselta todennäköisesti hankkimatta. Suomettuminen rulettaa.

Sipilä ajoi läpi linjan, että on oleellisinta, että ihmiset ovat valmiita tekemään yhteistyötä. Hallitus-puolueet ajavat tietysti omaa ja omien kannattajiensa etua hyvin ilkeästikin, mutta puolueilla on yhteisiäkin etuja. Siis esimerkiksi se, että Suomi saadaan taloudelliseen nousuun. Jos puolueet onnistuvat ylläpitämään yhteistyötä, he kykenevät ehkä ratkaisemaan Suomen taloudelliset ongelmat. Hallitustyöskentely ei ole nollasummapeliä, kuten se oli viime hallituksessa sen loppuvaiheessa.  Tämä on jo valtava edistysaskel.

Samalla kun korjataan ehkä Suomen talous, tehdään tietysti valitettavia päätöksiä kuten lakkautetaan ympäristöministeriö, torpataan enemmistöpäätöksellä Nato-jäsenyys ja siirretään resursseja maaseudulle asumiskelvottomille alueille.

Ay-liike ja sen poliittinen siipi SDP ei enää kykene tekemään yhteistyötä muiden pahisten kanssa. Johtuuko tämä siitä, että ay-liike ei näe tulevaisuuden Suomessa itsellään mitään asemaa ja asettuu taksiliiton yms. tavoin puolustamaan vanhoja asemiaan surkeaan loppuun saakka? Ehkä. Lakko-aseeseen kuitenkin luotetaan kehityksen jarruttajana.

Vihreät jäivät hallituksen ulkopuolelle, koska kukaan nyt ei vaan jaksa ihmisiä, jotka pitävät itseään muita parempana. Vihreiden sitoutuminen yhteistyöhön pahisten kanssa on hankalaa, koska he nostavat jatkuvasti esiin periaatekysymyksiä, joissa eivät voi tehdä kompromisseja. Yhteistyö on kompromissien taidetta.

Vasemmistoliitto jäi pois hallituksesta talouspoliittisista syistä - siis jotenkin kunnollisesta ja rationaalisesta syystä. Vasemmistoliitto uskoo, että talous nousee jotenkin, kunhan vaan velkaa otetaan edelleen.  Velka kulutukseen elvyttää Vasemmistoliiton mukaan Suomen taloudelliseen nousuun. Vellalla saadaan ylläpidettyä hyvinvointiyhteiskuntaa. En usko itse tähän teoriaan, koska Suomessa ei liene kyse vain pitkittyneestä laskukaudesta vaan rakenteellisista ongelmista. Tarvitaan rakenteellisia muutoksia ja kun ay-liike-SDP ei niihin suostu, mennään leikkaukset edellä.

Pahisten hallitus uskoakseni myös romuttaa jotain rakenteita.

Vasemmistoälymystön ja kepun/perussuomalaisten ristiriita - suurta teatteria osa 1

Krista Kosonen yms. ovat onnistuneet antamaan kuvan, että Suomi on jakautunut liberaaliin Suomeen ja konservatiiviseen Suomeen. Liberaalia Suomea edustaa mm. Helsinki, vihreät, vasemmistoliitto ja Krista Kosonen.

Täysin erilaisesta argumentoinnista riippumatta sekä vihreät että Kepu - ja sen uusi apupuolue perussuomalaiset - ovat oikean elämän isoissa asioissa samoilla linjoilla. Ne ovat länsikriittisiä, vastustavat Nato-jäsenyyttä ja ajavat Suomea faktisesti yhä lähemmäs Venäjää.

Suomi on Keskusta-vetoisen hallituksen myötä viemässä Suomea Unkarin ja Kreikan tielle sillä erolla, että Venäjä ei halua alistaa Unkaria ja Kreikkaa kuten se haluaa alistaa Suomen. Unkarista ja Kreikasta Venäjä haluaa liittolaisen, Suomesta vasallivaltion. Tätä kehitystä vasemmistoliitto kannattaa aktiivisesti identifioituen kreikkalaiseen veljespuolueeseensa, joka on avoimen putinistinen, vihreät taas passiivisesti vastustaessaan läntistä puolustus-integraatiota. Perussuomalaiset vastustavat sekä EU:ta että Natoa puolustaessaan muka Suomen suvereniteettiä.

Lopputulemassa tätä taustaa vastaan koko jako konservatiiviseen ja liberaaliin Suomen on faktisesti suurimmalta osalta keskustelua lillukanvarsista kuten homoavioliitoista ja muista marginaalisista kysymyksistä. Se on puhdasta identiteetin signalointia.

Hankkikaa elämä.

Ahvenanmaa ilman turvatakuita - osa 5

Kirjoitin jo syyskuussa Ahvenanmaan turvallisuusrisvajeesta varmaan melkein ensimmäisenä. Sittemmin asiaan on puuttunut mm. Alpo Rusi.

Eilinen Iltalehti jatkaa teemaa:

Sotilasasiantuntijoiden mukaan Ahvenanmaan demilitarisointi on turvallisuusriski, kirjoittaa Hufvudstadsbladet.

Muuttunut turvallisuuspoliittinen tilanne on saanut sotilasasiantuntijat huolestumaan Ahvenanmaasta, kertoo päivän Hufvudstadsbladet. Lehden haastattelemien asiantuntijoiden mukaan demilitarisoidulle Ahvenanmaalle hyökättäisiin ensimmäisenä, jos Itämerellä syntyisi aseellinen konflikti.

– Minä ja moni muu olemme huolissamme Ahvenanmaasta. Kriisitilanteessa sotatoimet Ahvenmaalla kieltävä sopimus ei olisi minkään arvoinen, kommentoi Uudenmaan prikaatin entinen komentaja ja merisotakoulun entinen johtaja Henrik Nystén lehdelle.

Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun strategian ja turvallisuuspolitiikan lehtori Tomas Ries on samalla linjalla Nysténin kanssa.

– Koska Ahvenanmaan saaret ovat demilitarisoitu, ne ovat avoimia ja haavoittuvaisia. Putin on viime aikoina näyttänyt, ettei hän kunnioita kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia ja hänen pääesikuntansa ajattelee yksinomaan sotilasoperatiivisesti. Se sopii Venäjälle mainiosti, että Ahvenanmaa on demilitarisoitu, Ries pohtii lehden haastattelussa.

Tomas Ries on tietoinen siitä, että Ahvenanmaan demilitarisoinnin kumoaminen ei olisi poliittisesti realistista. Sitä eivät hyväksyisi ahvenanmaalaiset eivätkä venäläiset. Riesin mukaan yksi ratkaisu olisi vahvistaa Ahvenanmaan rajanvartiointia ja poliisitointa.

– Suosittelen Ahvenanmaata olemaan varuillaan. Tällä hetkellä ahvenanmaalaiset elävät turvallisessa fantasiamaailmassa. Ajattelutapaa voi verrata siihen, ettei ihminen ota palovakuutusta tai jättää käymästä syöpäseulonnassa, koska ajattelee sen suojaavan syövältä, Ries vertaa.
Ahvenanmaa on viime kuukausina mainittu monessa kriisiskenaariossa. Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak kirjoitti Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla olevansa huolissaan siitä, että Ahvenanmaa ottaa riskin joutua osalliseksi konfliktia kiristyvässä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa.

– Venäjällä on kyky vallata käyttöönsä naapurien alueita avoimesti, peitetysti tai välikäsien kautta. Ottamalla käyttöön vain vaikkapa pari Ahvenanmaan saarta Venäjä voisi nykyisillä asejärjestelmillä kontrolloida Itämeren ilmatilaa, Salonius-Pasternak kirjoitti.

Myös entinen suurlähettiläs Alpo Rusi ilmaisi huolensa Ahvenanmaasta kaksi viikkoa sitten Hufvudstadsbladetissa.

Presidentti-instituution rooli on vahvistumassa suomettumisen myötä

Suomen perustuslain muutokset ovat vähentäneet muodollisesti presidentin valta-asemaa. Monet ovat pitäneet tätä jopa hyvin valitettavana, koska presidentti on muka koko kansan johtaja.

Tosiasia on aivan muuta. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen totesi taannoin, että presidentti Tarja Halonen monopolisoi Venäjän suhteiden "hoidon", vaikka perustuslaki edellyttää, että suhteita ulkovaltoihin hoidetaan yhteistyössä valtioneuvoston kanssa.

Sauli Niinistö on jatkanut Halosen tiellä. Niinistö käy yksin keskusteluja ikuisen vihollisemme Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa ja on ilmeisesti joutunut Putinin taholta jyrkän painostuksen kohteeksi. Niinistöä lienee uhattu vakavilla vastatoimilla, jos Suomi liittyy Natoon. Olemme vääjäämättä Sauli Niinistön johdolla ajautumassa Venäjän vasallivaltioksi.

Presidentti-instituutio - presidentin asema pääsuomettajana - on vahvistunut uudessa tilanteessa. Presidentti on se, joka vääntää Suomen kansaa takaisin 70-luvulle tai todennäköisesti kohti vielä vahvempaa vasallisuhdetta Venäjään. Perustuslain muutokset eivät ole esteenä. Niinistö on voimakas arvojohtaja, joka painottaa suomalaisten päähän lakeijan arvoja. Hännystelijän ja hovimestarin arvomaailmaa.

Heittäydyn hiukan runolliseksi:

Suomettumisen vastainen liike ei voi oikeastaan lähteä siitä, että jos tarpeeksi yritämme, onnistumme kääntämään tilanteen voitoksi. Taisteluun pitää pikemmin suhtautua kuin puolalaisen ratsuväen hyökkäykseen saksalaisia panssareita vastaan. Voiton sijasta meitä odottaa pikemmin kunnia.

Vaihtoehtoina eivät ole voitto tai häviö vaan kunniakas elämä tai kunniaton orjan elämä. Kolmantena vaihtoehtona on tietysti pakeneminen ulkomaille. 

Tällainen ajattelu saattaa kuullostaa realismia painottavasta - mutta siitä juuri mitään ymmärtämättömästä - suomalaisesta menneen ajan ajattelulta, mutta tosiasioita kannattaa nyt katsoa silmiin. Natoon ei mennä vuosiin ja sitä ennen ehtii tapahtua paljon. Kansan moraalista selkärankaa on nyt vahvistettava torjumalla kaikkinainen hännystely.

Niinistö, Keskustapuolue ja muu myöntyvyyslinja pyrkii - ehkä joskus vilpittömästikin - pelastamaan, mitä pelastettavissa on. Kansalaisen on mahdoton tarkasti tietää, miten paha tilanne kokonaisuudessaan on. Nato-jäsenyyden torppaajat ovat joka tapauksessa tuoneet meidät tähän tilanteeseen omalla epärealistisella politiikallaan - ja uskovat nyt että vain he voivat pelastaa Suomen hännystelemällä Venäjää ja esittävät itsensä nyt (inho)realisteiksi.

Hännystelijän tie on kunniattoman ihmisen tie. Kunnioittaisin hännystelijää edes hiukan, jos hän myöntäisi ääneen politiikkansa premissit. Sitä hän ei tee vaan sanoo, että Venäjä ei ole uhka. Kun kukaan ei siihenkään enää usko oikeasti, hän alkaa väittää, että Venäjän uhasta puhuminen on epädiplomaattista ja vaarantaa Suomen turvallisuuden.

Nato-jäsenyyttä voi kritisoida myös asiallisesti

On hienoa välillä lukea myös asiallisia kommentteja Nato-jäsenyyttä vastaan. Ulkoministeriön erikoistutkija ja Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Hiski Haukkala toteaa, että Venäjä on uhka, mutta Natoon meneminen nyt aiheuttaisi liikaa ongelmia Venäjän taholta, jotta se kannattaisi. 

En ole vättämättä samaa mieltä, mutta tervehdin tällaista keskustelua ilolla. Tämä on aivan erilaista keskustelua kuin Tuomiojan (ja Niinistön) väitteet, että Venäjä ei uhkaa Suomea ollenkaan. Uskon, että Tuomioja on jopa onnistunut suggeroimaan itsensä uskomaan omiin puheisiinsa. Tuomioja selittää samaa virttä, mitä Halonen aiemmin, että Suomen ainoa todellinen uhka on ympäristökatastrofi.

Tarja Halonen uskonee hänkin edelleen tehneensä hienoa työtä koko maailman hyväksi presidenttikautenaan vaikka todellisuudessa oli supernolla.

Tosiasia lienee se, että Natoon olisi pitänyt mennä ajat sitten. Se, miten Suomen juuri nyt pitäisi toimia, on aidosti hyvin vaikea kysymys. Kansalaiset eivät vieläkään tajua - päinvastoin kuin baltit - miten paha tilanne on. Siksi kansalaisten kriisin sietokyky on vieläkin suht alhainen. Jos Suomi esimerkiksi nyt menisi Natoon ja sen seurauksena kaasuhanat katkaistaisiin, suomalaiset eivät tajuaisi että sellainen hinta tulevaisuuden turvallisuudesta olisi lopulta hyvin alhainen.

Se, että kansalaisille on mm. koko Halosen aika valehdeltu, että mitään uhkaa ei ole, on tehnyt suomalaisista alamittaisia kriisinkestokyvyltään heikkoja lapsia.

Nokian romahdus vielä kerran - Elop ei aiheuttanut Nokian romahdusta

Steven Elop valittiin Nokian toimitusjohtajaksi syyskuussa 2010 ja Burning Platforms -teksti pääsi julkisuuteen alkuvuonna 2011. Häntä on kritisoitu voimakkaasti Nokian romahduksesta. (Paljon vähemmän on muuten puhuttu Nokian uudesta noususta Rajiv Surin alaisuudessa.)

Tosiasiassa Elop ei aiheuttanut Nokian kaatumista kuten alla oleva kuva osoittaa. Romahdus oli jo ollut käynnnissä jonkun aikaa.



Romahdus toki hiukan kiihtyi, mutta Nokian meno Windows-leiriin toisaalta nosti Nokian puhelin-liiketoiminnan arvoa Microsoftin silmissä ja näin Nokia sai puhelin-busineksestaan suhteellisen hyvän hinnan.

Mielenkiintoista on tietysti spekuloida vaihtoehtoisella skenaariolla: mitä olisi tapahtunut jos Nokia olisi mennyt Android-leiriin vuonna 2007 eli Anssi Vanjoen sanoja lainatakseni kussut housuunsa. Nokia olisi todennäköisesti edelleen mukana busineksessa, mutta markkinaosuus olisi laskenut kiinalaisten toimittajien takia ja katteet olisivat romahtaneet.

Avoin vaalidata ja Nato

Kysyin eilen aamulla vanhalta työkaveriltani, joka dealaa avointa dataa Helsingin kaupungilla, avoimesta vaalikone-datasta. Ja totta tosiaan hän kertoi, että Ylen ja HS:n vaalikonetiedot ovat saatavilla Excel muodossa.

Loin eilen sen pohjalta mm. materiaalin, josta näkyy kaikki ehdokkaat koko maassa, jotka vastasivat täysin samaa mieltä kysymykseen pitäisikö Suomen alkaa ensi vaalikaudella valmistella Nato-jäsenyytä.

Illalla materiaali oli jo Kokoomuksen Verkkouutisissa. (Luvan kanssa toki.)

Sitten loin lisää materiaalia, joka on julkaistu Naton ajan twitterissä. Mm. niistä 500:sta, joiden mielestä Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuutta. Ja toisen version alkuperäisestä materiaalista, johon on täysin samaa mieltä olevien lisäksi otettu ne, jotka ovat osittain samaa mieltä.

Erityisen hämmentävänä koen, että Suomessa on suuri joukko kansanedustaja-ehdokkaita, joiden mielestä Nato vahvistaisi Suomen turvallisuutta, mutta Natoon ei pidä kuitenkaan mennä eikä edes jäsenyyttä pidä alkaa valmistella.

Mielenosoitus suomettumista vastaan 12.4. klo 13

Suomi on kovaa vauhtia suomettumassa uudelleen. Olemme viime aikoina nähneet samanlaisia ilmiöitä - rähmälläänoloa, sensuurimentaliteettia, itsesensuuria ja orwellilaista uuskieltä - joita keski-ikäiset suomalaiset näkivät 70-luvullla ja jonka jo toivoivat olevan kokonaan menneisyyttä.

Erityisesti turvallisuuspoliittisista keskustelua halutaan rajoittaa "näissä oloissa", vaikka "Venäjä ei ole meille tällä hetkellä mikään sotilaallinen uhka". Presidentin vaatimuksesta puoluejohtajat ovat lupautuneet olemaan esittämättä Nato-jäsenyyden hakemista vallitsevissa osissa. Sittemmin presidentti esitti vihjauksen, että vaalitaistelussa ei turvallisuuspolitiikasta pitäisi puhua ollenkaan. Turvallisuuspoliittisia ratkaisuja ei kansalaisille selitetä selkokielellä - ero on räikeä eteläisiin naapurimaihimme verrattuna.

Vaadimme siksi: Turvallisuuspoliittinen keskustelu on turvattava näissä vaaleissa.

70-luvun suomettumisen ajan poliitikot toimivat edelleen Suomen ulkopolitiikan korkeissa tehtävissä. Suomettumisen ajan historia on käsittelemättä. On selvittämättä se, ketkä poliitikot toimivat Neuvostoliiton välikäsinä. Suomettumisen ajan historian käsittelemättömyys on ensi sijassa moraalinen ongelma - kansakunnan on käsiteltävä kipupisteensä. Toisaalta poliitikot, joilla on luurankoja kaapissa, ovat olleet helppoja kiristyksen kohteita Venäjän turvallisuuspalvelulle, kuten Martti Puukko osoitti Puolan osalta Lustraatio-kirjassa.

Suomettamisen ajan poliitikot esittivät ajavansa Isänmaan etua. Tosiasiassa suomettaja ajoi omaa poliittista agendaansa ja käytti poliittisten vastustajiensa leimaamista ulkopoliittisesti epäilyttäväksi omien päämääriensä edistämiseen. Historia on käsiteltävä myös tältä osin: kuka hyötyi suomettumisesta.

Vaadimme siksi: Suomettumisen ajan poliitikot - ja heidän oppipoikansa ja oppityttärensä - on saatava pois eduskunnasta. Tiitisen lista on avattava. Tarvitaan menneisyyden käsittelyä, jossa käydään läpi rähmälläänolo Neuvostoliiton ja Venäjän edessä.

Kutsun teidät mielenosoitukseen teemoilla:

1. Turvallisuuspolitiikka on eduskuntavaalien tärkein aihe!
2. Turvallisuuspoliittisen keskustelun vapaus on turvattava!
3. Suomi kuntoon - älä äänestää wanhaa suomettunutta!
4. Tiitisen lista on avattava!

Mielenosoitus alkaa Postitalon edestä 12.4. klo 13 ja jatkuu näillä näkymin Mannerheimintietä ja Eteläesplanaadia presidentinlinnan eteen, jossa puhe.

Puhuja on Venäjän tuntija, känntäjä ja esseisti Jukka Mallinen.

Ilmoittautuminen tänne.

Åland är helt utan säkerhetsgarantier - del 4

Kansankokonaisuus skrev i september 2014:

In princip - eller enligt ett avtal - är Åland en demilitariserad zon sedan 1800-talet. Demilitariseringen innebär att ingen militär personal får uppehålla sig på Åland och inga befästningar får byggas. Sjöbevakningen, som är en del av det finska gränsbevakningsväsendet, är ett undantag.

Demilitariseringen har bekräftats mellan Finland och Ryssland 1992.

Som vi dock kan se i Ukraina i dag har ett avtal mellan Ryssland och ett annat land inget värde för Ryssland, om avtalet är i strid med Rysslands intresse. Ryssland har 1994 lovat respektera Ukrainas gränser (Budapest memorandum).

Således har Åland i praktiken inga säkerhetsgarantier förutom den finska sjöbevakninen.

I teorin är även Frankrike ock Storbritannien parter i demilitariseringen och neutraliseringen av Ålandsöarna. Men så är Storbritannien och USA parter i Budapest memorandumet - de har i teorin garanterat Ukrainas suverenitet.

Blir Finland medlem i Nato, förblir Åland så vitt jag förstår utanför alliansens säkerhetsgarantier.

Alpo Rusi - f.d. utrikespolitisk rådgivare till president Martti Ahtisaari - intervjuades i dag i Hbl:

Efter Rysslands annektering av Krim finns det ett område i Finland som Alpo Rusi har funderat extra mycket på och det är Åland. 

– Åland har hittills klarat sig bra, men det är inte fast vid oss vad som händer i världen. Ålänningarna själva måste vara realister när det gäller deras ö. Sett ur ett säkerhetspolitiskt perspektiv hoppas jag att ön inte blir föremål för spekulation. Visserligen försvarar Finland Åland om det uppstår en kris, men jag tycker att ön skulle göra klokt i att överväga hemvärnstrupper av samma modell som i Sverige. Jag har funderat mycket på vad som kan hända med Åland om det säkerhetspolitiska läget ytterligare försämras mot bakgrunden av vilket fult trick annekteringen av Krim var. Jag hoppas innerligt att det inte finns några motsvarande planer för Åland.

Isänmaallinen mies Alpo Rusi keskustan ehdokkaana - miksi ihmeessä?

Olen ollut varsin hämmentynyt arvostamani Alpo Rusin asettumisesta Keskustan ehdokkaaksi.

Maanantainen Lustraatio-kirjan esittely pani palikat osittain paikoilleen:

1. Rusi totesi - vapaasti lainattuna - että hänellä ei ole mitään yhteistä Paula Lehtomäen tms. kanssa,  hän ei seurustele ko. ihmisten kanssa eikä "ymmärrä Lehtomäen puheita". (Keskustan laivaseminaarissa oli ollut ulkopoliittinen keskustelutilaisuus, jota Lehtomäki oli vetänyt.)

2. Rusi ei ole Keskustan jäsen vaan on sitoutumattomana Keskustan listalla.

3. Mahdollisuuksiin vaikuttaa Keskustan ulkopolitiikkaan niin, että Keskusta tekisi irtioton suomettumislinjaan, Rusi tuntui suhtautuvan skeptisesti.

Toisaalta ehkä tällä hetkellä sopuisalta nallelta näyttävä Sipilä voi vielä osoittautua vahvemmaksi kuin miltä näyttää. Ehkä hän aikoo alkaa johtaa Keskustaa uudempaan suuntaan ja pyyhkiä pöytää Väyrysellä ja Lehtomäellä. Minusta Sipilä, Rehn ja Rusi näyttäytyvät kaikki rehellisiltä ihmisiltä, jotka ovat ottaneet itselleen mahdottoman tehtävän - muuttaa suomettuneen siltarumpu-puolueen etäläitalialais-tyyppistä politiikkaa tekevästä "puolueesta" (järjestöstä) Suomen etua ajavaksi nykyaikaiseksi puolueeksi.

Lainaan Rusin toisiksi uusimmasta blogista taas pätkän - liittyen aiheeseen suomalainen Venäjä-asiantuntijuus:

Georgian sota elokuussa 2008 muodostaa epäilemättä konkreettisen vedenjakajan, joka päätti kylmän sodan jälkeisen yhteistyön kauden Euroopassa ja laajemminkin. Tästä olivat yhtä mieltä pääministeri Alexander Stubb ja liittokansleri Angela Merkel 30.3. 2015 Helsingissä. Sota ei ollut yksittäistapaus, vaan linjassa Venäjän presidentin Vladimir Putinin jo aiemmin esittämien linjausten kanssa.

Toisen vedenjakajan muodostaa Krimin voimapoliiittinen anastus, joka viettiin päätökseen muodollisesti 18.3.2014, kun Krimin ”liittymisestä” Venäjään järjestettiin niemimaalla niin sanottu kansanäänestys. Suomessa monet Venäjän asiantuntijat olivat loppuun saakka uskoneet, että Putin ei suunnittele Krimin liittämistä Venäjään. Anastuksen jälkeen samat asiantuntijat olivat vakuuttuneita, että Venäjä oli saanut haluamansa, eikä uusia valtauksia ollut enää odotettavissa. Kun syyskuussa 2014 saatiin aikaiseksi niin sanottu Minskin sopimus, monet olivat jo varmoja, että Venäjän voimapolitiikka oli nyt saatu kahlituksi. Toiset asiantuntijat, etenkin Yhdysvalloissa, mutta myös Suomen ulkopuolella Euroopassa varoittivat, että kyse oli toisesta vuoden 1938 syyskuussa saavutetusta ”Münchenin sopimuksesta”, joka ainoastaan siirtää vaikeita ratkaisuja tuonnemmaksi.

Suomessa samoja suomettuneita "asiantuntijoita" haastatellaan edelleen siitä huolimatta, että heidän "valistuneet" arvauksensa ovat aina osoittautuneet vääriksi. Esimerkkinä asiantuntijoista Aleksanteri-instituutin tutkimuspäällikkö Markku Kangaspuro ja ulkoministeri Erkki Tuomioja. Puhumattakaan nyt edellisestä presidentistä Tarja Halosesta, joka sekoitti toiveajattelun ja todellisuuden.

Ei ihme, että suomalaisten ymmärrys Venäjästä on vaatimatonta ja politiikka sen mukaista. Martti Puukko kirjoitti Lustraatio-kirjassa, josta kirjoitin arvostelun tässä:

Tarja Halosen kahden presidenttikauden perinnöksi monelle suomalaiselle jäi täysin vääristynyt kiiltokuvamainen kuva Putinin Venäjästä.

Suomalaisten keskuuteen saatiin levitettyä ajatusta, että Suomella ei ole enää sotilaallisia uhkia. Venäjän oli määrä kehittyä kohti demokratiaa ja Suomella ja Venäjällä oli Halosen mukaan sama arvomaailma. Presidentin lehdistöpäällikkö Maria Romantschuk antoi medialle suorastaan kuvaa, että Halonen osasi käsitellä Putinia – tosiasiassa Halonen myötäili Putinia.

Vuosi 2014 on täysin musertanut Halosen – ja häntä äänestäneiden – kuvitelmat Venäjästä ja Putinista. Naapurin poika Pietarista on osoittautunut aivan muuksi kuin millaisen kuvan Halonen on halunnut meille hänestä antaa. Kun tuo kylmäverinen KGB-mies hyökkäsi vuonna 2008 Georgiaan, Halonen oli hiljaa eikä tuominnut koskaan Venäjän toimia. Sen sijaan Halonen kritisoi Viroa ja väitti, että Viro ei ole osannut hoitaa suhteitaan Venäjään vaan kärsi postsovjeettisesta traumasta. Oma tulkintani on, että Halosen valinta presidentiksi oli jonkinlainen anti-lustraatio – kellon kääntäminen takaisin taistolaisaikaan

Alpo Rusi: Suomen turvallisuus- ja taloustilanne on heikentynyt - tarvitaan uusi strategia

Kirjoitin Sarasuksessa vuosi sitten näin:

Kehityskulku saattaa olla vaikkapa seuraavanlainen:

1. Lännen Venäjään kohdistuvien talouspakotteiden takia idänkauppa alkaa laskea heti. Mutta lisänä tulee suurempi haitta: Suomi ei tavallaan ole enää lähellä mitään markkinoita. Tähän mennessä on puhuttu, että Suomi on ulkomaisille sijoituksille mielenkiintoinen, koska Helsinki on lähellä Pietaria. Tämä etu menetetään. Ulkomaiset yritykset, joilla on jo toimintaa Suomessa, saattavat vetää toimintansa pois Suomesta. Samoin suomalaiset yritykset saattavat siirtää pääkonttorinsa Suomesta. Palkat laskevat ja asuntojen ja muun varallisuuden arvo samoin.

-

2. Venäjän aggressiivisen ulkopolitiiikan takia kaikki Venäjän naapurit koetaan markkinoilla epästabiileiksi valtioiksi. Erityisen epästabiileiksi koetaan Natoon kuulumattomat Venäjän naapurit. Markkinoilla Suomea ei nähdä vain epäattraktiivisena vaan suorastaan riskaabelina sijoutuskohteena. Suomeen liittyy maariski. Yritykset alkavat paeta Suomesta ja taloustilanne heikkenee edelleen. Ihmisten elintaso laskee ja tyytymättömyys kasvaa.

-

3. Suomi joutuu vahvan painostuksen kohteeksi Venäjän taholta. Kriisi ei silloin enää materialisoidu vain taloudellisena romahduksena, vaan itsenäisyyden ja sananvapauden selkeänä supistumisena. Lopulta Suomi saattaa äärimmäisessä tapauksessa ajautua kokonaan Venäjän sfääriin.

Alpo Rusi kirjoitti eilen mm. näin:

Yksityiset läntiset investoijat saattavat karttaa jo tänään Suomea investointikohteena, koska Venäjän kehityksen seurauksena Suomen riskit kasvavat. Toisekseen Venäjän talouden heikkenemisen seurauksena Suomen idänkaupan riskit ovat jo realisoituneet. Tämä olisi tullut ymmärtää, mutta sen saattoi estää sama ongelma kuin 1980-luvun lopulla: Suomessa ei polittisista syistä haluttu uskoa, että Venäjä olisi muodostumassa ongelmaksi. Tähän liittyy jonkinlainen natofobia, mikä esti asiallisen keskustelun sotilaallisen liittoutumisen vaihtoehdoista, oli sitten kyse EU:n kehittämisestä myös sotilaallliseksi turvallisuusyhteisöksi tai liittymisestä Baltian maiden kanssa NATO:on 2004. ”Emme kuulu siihen joukkoon”.

Rusin mukaan Suomi epäonnistui toistamiseen Venäjän muutosten ennakoimisessa - Neuvostoliiton romahtamiseen ei kyetty varautumaan ollenkaan, koska romahtamisen mahdollisuutta ei ollenkaan identifioitu. 

Suosittelen Rusin tekstin lukemista.

Romaninaisten kohtalo

Romanimies kaappasi tyttärensä avulla romaninaisen, jota piti vallassaan neljä vuotta. Tilannetta "uutisoitiin" pitkään ennen kuin osapuolten romani-etnisyys tuli esille. Suomalaisten hämmennys oli suurta, että miten tällaista voi tapahtua. Hämmennys väheni oleellisesti, kun romani-tausta selvisi.

Itselleni tuli mieleen, oliko kyseessä romanikulttuurille tyypillinen naisen alistaminen, joka meni kuitenkin tässä tapauksessa niin äärimmäisyyksiin, että tapauksesta tuli viranomaisasia. Helsingin Sanomat raotti ainakin jossain määrin totuutta kirjoittaessaan:

Liittyykö romanikulttuuri siihen, että tapaus ei paljastanut aiemmin?

Uhri kertoi oikeudessa, että mies oli estänyt häntä olemasta yhteydessä vanhempiinsa romanikulttuuriin vedoten. Mies taas väitti, että sukujen välillä olisi ollut verikostoasia. Oikeus ei kuitenkaan löytänyt siitä näyttöä.

On myös tutkimusnäyttöä siitä, että romaninaisten kokema väkivalta jää vielä helpommin piiloon kuin valtaväestön. Asiaa tutki sosiaali- ja terveysministeriö vuonna 2013.

Tutkimuksen mukaan osin syynä ovat romanikulttuuriin liittyvät piirteet ja osin viranomaisten osaamattomuus.

Tutkimuksessa selvisi, että avun hakemista vaikeuttavat yhteisön kontrolli ja reaktiot. Naisilla on pelkoa esimerkiksi siitä, että väkivallasta kertominen tai viranomaisiin tukeutuminen saattavat johtaa sukujen väliseen konfliktiin.

Romaninainen on myös hierarkiassa miehen alapuolella, mikä tuo miehelle mahdollisuuden käyttää asemaansa väärin. Osa naisista pelkää perinteiden vuoksi esimerkiksi lasten menettämistä erotilanteessa.

Tutkimuksen mukaan viranomaiset tarvitsisivat runsaasti lisää tietoa romanikulttuurista, jotta piiloteltua väkivaltaa osattaisiin tunnistaa. Myös tukipalveluita tulisi parantaa.

Suomalaisessa romanikulttuurissa ei ole avioliiton perinnettä ollenkaan ja naisen asema parisuhteessa on monella tapaa hyvin heikko. Romanit on aikaa myöten painostettu hyväksymään avioliitto-instituutio, mutta sen asema on romanikulttuurissa hyvin ohut.

Vuoden 1966 Suuri Tietokirja kertoo että suuri osa mustalaisväestöstä eli silloin "laillistamattomassa avioliitossa". On huomattava että tuohon aikaan valtaväestön keskuudessa "salavuoteus" ei vielä ollut sosiaalisesti hyväksyttävää, vaikka salavuoteuden illegalisointi päättyikin jo vuonna 1926. Termi avoliitto keksittiin vasta 70-luvulla.

Suomi24 keskustelun Romano-ryhmässä mainitaan:

Romanit käy maistraatissa ja sen jälkeen hää "juhla" parin elämäntavan mukaan joko kokoushuoneella tai ravintolas. Morsian pukeutuu samaan mustaan samettihameeseen kuin aina ennenkin, röijy vain on valkoinen. Häävalssiakaan tuskin tanssitaan ja lahjoina halpakauppojen astiastot.

Toinen mainitsee Romano-keskusteluryhmässä vanhan sanonnan: Sade mustalaisen vihkii.

Tieteellinen tutkimus kertoo: 

Suomen romanit muodostavat yhden niistä hyvin harvinaisista yhteisöistä, joissa avioliittoa eräänä tärkeänä instituutiona ei ole olemassa.... Suomen romaninuorilla ei ole vakiintunutta ja hyväksyttyä seurustelutapaa, joka johtaisi avioliittoon... Suomessa ei myöskään ole järjestettyjä avioliittoja [päinvastoin kuin esimerkiksi Ruotsissa]. Perinteisesti ainoa merkittävä tapa jolla suomalainen perinteistä kiinni pitävä romani saattoi muodostaa avioliiton oli karkaaminen...

Eräs syy tähän avioliiton rituaaliseen väheksyntään suomalaisessa romaniyhteisössä perustuu suvun jäseniltä odotettuun lojaalisuuteen. .. Jäsenten odotetaan osoittavan ehdotonta lojaalisuutta omaa sukuaan kohtaan, ja avioliitossa osapuolet jäävät ainoastaan oman sukunsa jäseniksi.

(Lainaus: Pentikäinen et al, Suomen Kulttuurivähemmistöt)

Mustalaiskulttuurissa nainen kuuluu miehelään mentyäänkin omaan sukuunsa eikä - niin kuin suomalaisessa kulttuurissa aiemmin - siirry miehen suvun jäseneksi. Naisen ulkopuolisuus miehensä suvussa aiheuttaa suuria ongelmia erityisesti, jos miehen ja vaimon suvun välille syntyy verikostotilanne. Varsinkin, jos naisen mies on lisäksi vankilassa, nainen on lähes lainsuojaton.

Kirkon ohjeessa työntekijöilleen todetaan taas seuraavasti:

Vihkiminen on romanien keskuudessa verrattain uusi ilmiö. Kirkollisen vihkimisen harvinaisuus on perua ajalta, jolloin kirkolliset toimitukset olivat romaneilta kiellettyjä. Romanien liittyminen yhteen noudattaa myös omaa kulttuurista kaavaansa, johon ei ole tarvittu kirkollista instituutioita.  

Yhteen meneminen on romanikulttuurissa häveliäisyyden piiriin kuuluva alue ja siksi romanikulttuuri lienee niitä harvoja kulttuureja maailmassa, jossa avioliitto ei ole keskeinen perhejuhla traditioineenYleensä uskovaiset romanit haluavat myös kirkollisen ja virallisen vihkimisen. Häveliäisyyssyistä kutsuvieraina ovat yleensä nuoret ihmiset. Isompiakin häitä järjestetään, mutta ne ovat huomattavasti pääväestöä harvinaisempia. Vihkiessä papin on hyvä tiedustella etukäteen, mitä kulttuuriseikkoja vihkitoimituksessa on hyvä ottaa huomioon.

Se onko kirkko todella kieltänyt romaneilta vihkimisen jää tässä toteen näyttämättä.

Sittemmin luin Facebookista Ville Vuorela-nimisen ihmisen kommentin, jossa hän kertoi:

Katselin aikanaan yhden jakson "kakolan kaalet" -sarjaa. Romaniperheen isä kuolee = asiat rikotaan, lakanat revitään, huonekalut tuhotaan, kerrostaloasunto oli pakko myydä kun niitä ei enää nykyisin voi polttaa. Ja kaikki tämä perheessä johon jää ainakin leski ja aikamiespoika.

Tavaroiden hävittäminen vaikuttaisi webbikeskustelujen perusteella olevan totta. Kukaan ei esimerkiksi suomi24:n romanipalstalla kiellä tätä väitettä:

Kun romani kuolee, niin irtaimisto hävitetään. Selitä siinä sitten sossussa, että lesken pitäisi saada uus rokokookalusto ja nahkasohvat kun vanhat on poltettu kuolemantapauksen vuoksi ja märssy romutettu ilman että olis edes mankkaa sisältä myyty.

Tarkimmat mustilaisethan hävittää koko astiaston, jos yksi astia siitä on tippunut lattialle. Tai jos keittiönpöytä on saastunut, niin tuhannen päreiksi sekin, vedellä sitä ei puhtaaksi saa. 

Valtiovalta on 70-luvulta lähtien monin tavoin tukenut romanien juridisesta näkökulmasta laittomiakin instituutioita - mm. väistämisinstituutiota - samalla rikkoen yksittäistäen romanien ihmisoikeuksia. 

Voi arvata, että romaninaisten sortoonkaan ei ole haluttu puuttua, vaikka asiasta on tiedetty. On helpompaa katsoa sivuun kuin tarttua asioihin.

"Isänmaallisuus on nykyään riisuttu pois kansallismielisyydestä"

Veli M. Pesonen​ heitti hyvän kommentin - en välttämättä muista sanasta sanaan. Heitto on tietysti tahallaan hieman yliampuva, mutta sisältää kuitenkin totta ainakin toisen puolen.

"isänmaallisuus on nykyään riisuttu pois kansallismielisyydestä".

Tämä tulee mieleen kun kuuntelee monia suomalaisiakin "kansallismielisiksi" itseään kutsuvia ihmisiä. Mutta erityisesti ranskalaisia ja itävaltalaisia ja unkarilaisia kansallismielisiä. Kirjoitin asiasta Sarastukseen useampaan kertaan enkä juuri saanut asialle vastakaikua.

Viimeistään vuosi 2014 on tuonut kuitenkin Suomelle uudet haasteet. Venäjän aggressio Ukrainaa vastaan ja Venäjän harjoittama kovaääninen uhkailu ja ilmatilanloukkaukset Puolaa, Baltiaa, Moldovaa, Suomea ja Ruotsia vastaan ovat osoittaneet kaikille asiaa avoimin silmin tarkasteleville, että Venäjä on edelleen suuri uhka Suomelle. 90-luvulla alkanut toiveikas ilmapiiri, jonka mukaan Venäjä ei enää uhkaa naapurimaitaan, on osoittautunut täydelliseksi harhaksi. Uhkan kasvu olisi tietysti pitänyt tajuta jo viimeistään vuonna 2008 Georgian sodan aikaan, mutta toiveajattelusta luopuminen on jokaiselle ihmiselle kova paikka.

Kuvitelma Suomen erityisasemasta Venäjän naapurina elää edelleen toiveajattelijoiden harhaisessa mielessä. Toiveajattelijoiden mielessä Suomi on täysin eri asia kuin Ukraina, Georgia tai Moldova. Toiveajattelijoiden mielessä Suomi on jopa eri asia kuin Viro, jota Venäjä yrittää jatkuvasti uhkailla ja kiristää.

Kansallinen liikekään ei ole vielä lokakuussa 2014 päivittänyt uhkakuviaan. Venäjän vaarasta ei puhuta virallisissa lausunnoissa juuri mitään vaan jatketaan vanhalla tutulla konseptilla ja puhutaan EU:n ongelmista ja islamismin vaarasta. Tämäkin ilmiö on universaali:

Se, joka on menestynyt tietyllä konseptilla, ei kykene uudessa tilanteessa muuttumaan.

Suomen Sisu uskoo edelleen, että Suomen suurin uhkakuva on islamilainen maahanmuutto ja Pariisin tapahtumien toistuminen Suomessa. Ei tietenkään ole, mutta kun se uhkakuva myy niin hyvin, asiasta halutaan jatkuvasti puhua. Päämääränä on eduskuntapaikkojen turvaaminen.

Suomen suurin uhkakuva on Venäjä. Valitettavasti merkittävä osa kansallismielisistä ei tätä tunnusta - ja suuri osa on suorastaan lähtenyt Putinin kelkkaan.

Historian aikana tällaista kansallismielisyyden irtaantumista isänmaallisuudesta on nähty ennenkin:

Toisen maailmansodan aikana isänmaallisuus ja kansallismielisyys irtautuivat toisistaan Norjassa. Isänmaalliset kaikista puolueista taistelivat Norjan natsimiehitystä vastaan, kun taas kansallismielinen Nasjonal Samling puolue ryhtyi harjoittamaan faktisesti maanpetoksellista toimintaa. Pieni osa vilpittömin mielin toki - uskoen, että Neuvostoliitto oli ainoa uhka Euroopan sivistykselle.

Ranskassa vastaavasti aloitettiin kansallismielisen marsalkka Petainin johdolla äärimmäinen myöntyvyyspolitiikka. Myöntyvyyspolitiikka kieltämättä osittain toimikin. Suuri osa Ranskan juutalaisista pelastui ja Ranska pääsi toisesta maailmansodasta suhteellisen pienin vahingoin. (Sodan jälkeen Ranskan mainetta natsien myötäilijöinä on sitten korjailtu tv-sarjoilla, joissa Ranskan kansa on esitetty vastarinnan merkittävimpänä kärkenä.)

Kansallismielisyyttä - ajatusta että kansallisvaltio toimii tehokkaammin kuin ylikansallinen yhteenliittymä - voidaan perustella rationaalisesti. Mm. Oxfordin yliopiston Afrikan talouden professori Paul Collier on osoittanut että valmius tulonsiirtoihin on paljon voimakkaampi kansallisvaltion sisällä kuin EU:n tapaisissa organisaatioissa. (Referaattiini professori Collierin kirjasta on tässä.) Mutta kun kansallismielisyys muuttuu Barbaari-Venäjän tai Natsi-Saksan liehittelyksi se menettää merkityksensä ja arvonsa.

Suomalaisugrilaisuus on Venäjällä julistettu Venäjän valtion viholliseksi. Norjalaiset natsit sentään saattoivat luottaa siihen, että saksalaiset pitivät norjalaisia arjalaisen rodun helminä. Suomalaiset Venäjän ymmärtäjät tuntuvat EU-vihassaan unohtavan kokonaan, että Venäjä suhtautuu suomalaisugrilaisiin kansoihin jonkinlaisina alamittaisina ihmisinä, joille on luonnollista olla alistettuja Venäjän holhokkeja. Suomalainen on slavofiilin mukaan suorastaan kykenemätön muodostamaan valtiota.

Tämän päivän Suomessa on äärimmäisen tärkeää, että kaikki isänmaalliset Venäjän uhasta ja suomettumisesta huolestuneet ihmiset kerääntyvät yhteen puolustamaan Suomea ja länsimaista elämäntapaa. Mikään puolue ei saa monopolisoida isänmaan asiaa. Ei Sisu, ei PS eikä Kokoomus.

Suosittelen isänmaan kohtalosta huolestuneita liittymään Pysäyttäkää suomettuminen Facebook-ryhmään.