Fennomanian paluu - ja myöntyvyyden

Risto E.J. Penttilä kirjoittaa konservatismista, kansallismielisyydestä ja fennomaniasta otsikolla Fennomanian paluu mielenkiintoisesti:

"Suomessa on konservatiivisiin ja nationalistisin hallitus sitten 1930-luvun. Pitäisikö huolestua? Ei, sillä Sipilän hallituksen ideologiset juuret ovat pikemminkin 1800-luvun fennomaniassa kuin 1900-luvun kansallismielisyydessä. 

Fennomania ei kuulosta kovin houkuttelevalta. Tai edistykselliseltä. On kuitenkin tärkeää tehdä ero 1800-luvun fennomanian ja maailmansotien välisen kansallismielisen kiihkoilun välillä. Juha Sipilän hallitus edustaa 1800-luvun rakentavaa ja eteenpäin katsovaa fennomaniaa, jonka keskeisiä ajattelijoita olivat J.V. Snellman, Z. Topelius, Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen ja J. L. Runeberg.

Suomi koki taloudellisen nousun 1800-luvun loppupuolella fennomaanisten arvojen aikakaudella. Keskeisiä arvoja olivat kansallinen yhtenäisyys, konservatismi ja usko vahvaan valtioon. Kansalaisyhteiskunta ei ollut irrallaan valtiosta vaan symbioottisessa suhteessa siihen: sen tuli tukea valtiota ja valtion sitä.

Insinööreillä oli keskeinen asema fennomaanien Suomessa. Heidän tehtävänsä yhdessä opettajien kanssa oli rakentaa parempaa tulevaisuutta koko kansalle. Juristien homma oli luoda moitteettomasti toimiva oikeusvaltio. Tuolloinkin visiona oli Suomi, joka oli yhdessä rakennettu."

Yksi asia on Penttilältä unohtunut - fennomanian voimakas liityntä suomettumiseen. Fennomania on kulkenut käsi kädessä suomettumisen ja myöntyvyyden kanssa. Snellman oli suuri suomettaja ja itsesensuuriin kannattaja. Kun Puola haki vapautta niin kuin Ukraina tänään Snellman vaati "malttia". 

Kirjoitin Lustraatio-referaatissani:

"Jukka Mallisen Asioiden pakosta yleisiin syihin avaa suomettumisen historiaa. Se osoittaa lukijalle selkeästi suomettumisen liittyvän pitkään perinteeseen Suomen ja suomalaisuuslikkeen historiassa. Jo kansallisfilosofimme J.V. Snellman vaati suomalaisilta suuta suppuun, jotta venäläisiä ei suututettaisi.

Niskuroiville kansalaisille Snellman saarnasi “realismia”. Liberaalit kuten Leo Mechelin pantiin ruotuun ja yksilöt asetettiin valtiota palvelemaan. Kansalliset projektit olivat ylhäältä ohjattuja ja kansa määrättiin niihin mukaan. Kansalaisten oma aktiivisuus ei ollut suotavaa.

Arvid Järnefelt kritisoi sata vuotta sitten fennomaaneja nöyriksi matelijoiksi. Kenraalikuvernööri Heidenin edessä he pokkuroivat ”fennomaanien ainaista tekonaurua nauraen.” Juho Kusti Paasikivi kritisoi aikoinaan Snellmania siitä, että tämä oli mennyt myöntyväisyydessään liian pitkälle. Paasikivi oli myös YYA-kaudella huolestunut kansan sielusta ja pelkäsi, että YYA-ajan valheet tukehduttavat suomalaisten sielun.

Suomi sai Snellmanin ja fennomaanien työn tuloksena autonomisen valtion, mutta torjui samalla kansalaisyhteiskunnan. Kansalaisyhteiskunta syntyi vasta sortokauden myötä, kun keisari ei ottanut suomalaisten manifestia vastaan ja suomalaisten lojaliteetti keisarin hyvätahtoisuutta kohtaan romahti.

Snellman ei tietenkään ollut pelkästään alistumisen profeetta vaan uskoi kansallisen itsetunnon kasvavan kulttuurista. Pieni kansa voi säilyä voimakkaampien uhan alla kunhan pitää kiinni omasta kulttuuristaan ja itsetunnostaan."

Vuoden 17 ja 18 tapahtumat rikkoivat vasta fennomanian ja myöntyvyyden linkin - toki vain hetkeksi. AKS:n valajäsen numero 27 Elmo Kaila sanoi että ryssää pitää vihata ja työläiset pitää voittaa isänmaalle, jotta kansa olisi vahva taistelussa joka tulee varmasti.

Fennomanian ja suomettumisen/myöntyvyyden yhteys luotiin uudelleen 40-luvulla kun Paasikivi valittiin presidentiksi ja moni AKS-velikin lähti rakentamaan uutta myöntyvyys-Suomea. Tänään, kun Venäjän uhka on päällä, kokoomuslainen presidentti on asettunut suomettajien johtoon.

Suomen Sisukaan ei ota kantaa myöntyvyyttä vastaan vaan häpäisee hiljaisuudella Elias Simojoen ja Elmo Kailan muiston.