Minskin "sopimus" on murtumassa. Venäjä on jo pitkään kerännyt suuria joukkokeskittymiä rajalle ja "separatistien" toiminta on viime päivinä aktivoitunut. ETYJ:n tarkkailijat ovat saaneet suoria havaintoja venäläisin tunnuksin olevista sotilaista "separatistien" hallussa olevilla alueilla. Ukrainassa on tietysti jo pitkään ollut lukuisia "lomalla" olevia tai juuri Venäjän armeijasta "eronneita" sotilaita taistelemassa "separatistien puolella" - tämänhän venäläiset ovat itsekin tunnustaneet.
On selvää, että Venäjän johtamat "separatistit" ja "lomailijat" tai "vihreät miehet" tulevat suurella todennäköisyydellä suorittamaan lähiaikoina uusia aluevaltauksia, jonka jälkeen länsimaat taas pakottavat Ukrainan nöyryyttävään "sopimukseen". Onhan "separatisteilla" potentiaalisesti käytettävissä koko Venäjän asekalusto ydinaseita lukuunottamatta.
Mutta olkoot Venäjän aggression tulevat muodot Ukrainassa millaiset tahansa, vaikutukset Pohjolaan tulevat olemaan tuntuvia. Naton kannatus tullee suurella osalla kasvamaan ainakin Ruotsissa edelleen. Selkeä enemmistö ruotsalaisista, joilla on kanta Natoon, kannattavat jo tällä hetkellä Natoa ja kannatus tullee edelleen vahvistumaan. Ruotsin puna-viher-roosa-hallituksen halu vastustaa kansalaismielipidettä on toki suuri, mutta hallituksen asema on toisaalta varsin heikko.
Kun ruotsalaiset yhä vahvemmin ymmärtävät, että Euroopassa on sota, ja Venäjä uhkaa mahdollisesti myös Ruotsin suvereniteettiä, Naton kannatus säilyy vahvana ja ehkä kasvaa. Suomessa samaan aikaan Niinistön johtama ulkopoliittinen johto torppaa Natoon menon käytännössä kokonaan ja niin kuin Halosen aikana, kansa seuraa johtajiaan. Niinistöllä on ehkä Naton vastustukseen jokin rationaalinen syy - Putin on mahdollisesti uhannut Suomea ja Niinistö uskoo että mielistelyllä Suomi voidaan tälläkin kertaa pelastaa. Niinistön kannan muutoksen todellista syytä saamme tuskin pitkään aikaan tietää - Niinistö johtaa ulkopolitiikkaa Halosen tapaan kuin yksityisasiaansa ja salaa asioiden taustat kansalta ja todennäköisesti myös ulkoasiainvaliokunnalta.
No olkoot syyt mitkä tahansa - Suomen ulkopolitiikka ja turvallisuuspolitiikka on menossa kohti uussuomettumista ja vahvistuvaa "liittoutumattomuutta" eli myöntyvyyttä Venäjää kohtaan. Ruotsissa taas ainakin porvaripuolueet ja kansa alkavat olla Naton kannalla. Asiantila saattaa jonain päivänä johtaa Suomen ja Ruotsin turvallisuusratkaisujen täydellisen eriytymiseen. Ruotsi hakee Natoon ja Suomi jää yksin harjoittamaan turvattomuus-politiikkaansa.
Koko sodan ajan venäläisten toimia Suomessa ovat pidätelleet Ruotsin reaktiot. Jos Suomi olisi miehitetty vaikkapa 40-50-luvuilla, Ruotsi olisi todennäköisesti mennyt Natoon. Jos Ruotsi nyt 2015 - 2017 liittyy Natoon, Venäjällä ei ole enää pidäkkeitä Suomen painostamiseen.
Jos Gotlanti siis esimerkiksi menisi Natolle, olisi Venäjän näkökulmasta todennäköisesti luontevaa pyrkiä hankkimaan tukikohtia vaikkapa Saarenmaalta tai Ahvenanmaalta.
Suomen ulkopoliittinen johto pelaa tietysti jotain peliä turvatakseen Suomen jonkinasteisen itsenäisyyden ja Niinistö odottaa, että kansan pitäisi sokeasti uskoa hänen turvallisuuspoliittiseen päättelyynsä tietämättä millainen se on. Turvattomuuspolitiikan Suomi on läpinäkymättömyyden (lack of transparency) Suomi. Suomalaiset saavat toki keskustella marginaalisista asioista kuten tasa-arvoisesta avioliittolaista, mutta keskeisimmissä kysymyksissä kansaa kohdellaan kuin lapsia. Kansalaisyhteiskunta on Suomessa Potemkinin kulissi.
On selvää, että Venäjän johtamat "separatistit" ja "lomailijat" tai "vihreät miehet" tulevat suurella todennäköisyydellä suorittamaan lähiaikoina uusia aluevaltauksia, jonka jälkeen länsimaat taas pakottavat Ukrainan nöyryyttävään "sopimukseen". Onhan "separatisteilla" potentiaalisesti käytettävissä koko Venäjän asekalusto ydinaseita lukuunottamatta.
Mutta olkoot Venäjän aggression tulevat muodot Ukrainassa millaiset tahansa, vaikutukset Pohjolaan tulevat olemaan tuntuvia. Naton kannatus tullee suurella osalla kasvamaan ainakin Ruotsissa edelleen. Selkeä enemmistö ruotsalaisista, joilla on kanta Natoon, kannattavat jo tällä hetkellä Natoa ja kannatus tullee edelleen vahvistumaan. Ruotsin puna-viher-roosa-hallituksen halu vastustaa kansalaismielipidettä on toki suuri, mutta hallituksen asema on toisaalta varsin heikko.
Kun ruotsalaiset yhä vahvemmin ymmärtävät, että Euroopassa on sota, ja Venäjä uhkaa mahdollisesti myös Ruotsin suvereniteettiä, Naton kannatus säilyy vahvana ja ehkä kasvaa. Suomessa samaan aikaan Niinistön johtama ulkopoliittinen johto torppaa Natoon menon käytännössä kokonaan ja niin kuin Halosen aikana, kansa seuraa johtajiaan. Niinistöllä on ehkä Naton vastustukseen jokin rationaalinen syy - Putin on mahdollisesti uhannut Suomea ja Niinistö uskoo että mielistelyllä Suomi voidaan tälläkin kertaa pelastaa. Niinistön kannan muutoksen todellista syytä saamme tuskin pitkään aikaan tietää - Niinistö johtaa ulkopolitiikkaa Halosen tapaan kuin yksityisasiaansa ja salaa asioiden taustat kansalta ja todennäköisesti myös ulkoasiainvaliokunnalta.
No olkoot syyt mitkä tahansa - Suomen ulkopolitiikka ja turvallisuuspolitiikka on menossa kohti uussuomettumista ja vahvistuvaa "liittoutumattomuutta" eli myöntyvyyttä Venäjää kohtaan. Ruotsissa taas ainakin porvaripuolueet ja kansa alkavat olla Naton kannalla. Asiantila saattaa jonain päivänä johtaa Suomen ja Ruotsin turvallisuusratkaisujen täydellisen eriytymiseen. Ruotsi hakee Natoon ja Suomi jää yksin harjoittamaan turvattomuus-politiikkaansa.
Koko sodan ajan venäläisten toimia Suomessa ovat pidätelleet Ruotsin reaktiot. Jos Suomi olisi miehitetty vaikkapa 40-50-luvuilla, Ruotsi olisi todennäköisesti mennyt Natoon. Jos Ruotsi nyt 2015 - 2017 liittyy Natoon, Venäjällä ei ole enää pidäkkeitä Suomen painostamiseen.
Jos Gotlanti siis esimerkiksi menisi Natolle, olisi Venäjän näkökulmasta todennäköisesti luontevaa pyrkiä hankkimaan tukikohtia vaikkapa Saarenmaalta tai Ahvenanmaalta.
Suomen ulkopoliittinen johto pelaa tietysti jotain peliä turvatakseen Suomen jonkinasteisen itsenäisyyden ja Niinistö odottaa, että kansan pitäisi sokeasti uskoa hänen turvallisuuspoliittiseen päättelyynsä tietämättä millainen se on. Turvattomuuspolitiikan Suomi on läpinäkymättömyyden (lack of transparency) Suomi. Suomalaiset saavat toki keskustella marginaalisista asioista kuten tasa-arvoisesta avioliittolaista, mutta keskeisimmissä kysymyksissä kansaa kohdellaan kuin lapsia. Kansalaisyhteiskunta on Suomessa Potemkinin kulissi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti