Vaikka olemme puhuneet etnisistä ja uskonnollisista identiteeteistä ja yhteisöistä varsin pysyvinä ilmiöinä, on tietysti pidettävä mielessä että identiteetit ja yhteisöt eivät aina ole pysyviä ilmiöitä. Vanhat yhteisöllisyyden muodot häviävät ja uusia syntyy tilalle. Toisaalta vanhatkin yhteisöllisyyden muodot saattavat joskus vahvistua uudelleen. Esimerkkinä mainittakoon krooatti-, serbi- ja bosnjakki-identiteettien vahvistuminen etnisten konfliktien myötä Bosniassa.
Amerikkalainen identiteetti
Ensimmäiset USA:han saapuneet siirtolaiset olivat pääsääntöisesti valkoisia protestanttisia länsieurooppalaisia. Erityisesti puritaanien merkitys varhaisen amerikkalaisen identiteetin muodostumisessa oli merkittävä.
Puritaanit edustivat hyvin jyrkkää kalvinismin sukuista protestanttista kristinuskoa. He asettuivat asumaan Uuteen Englantiin 1600-luvun alussa ja perustivat käytännössä itsenäisen Massachusetts Bay Colonyn, joka oli Geneven valtion tyyppinen teokraatinen valtio. Puritaanien synyvyys oli korkea ja heidän sivistystasonsa ajan mittapuulla korkea. Puritaanien kolonia kukoisti, kuri oli ankara kuten Genevessä ja vääräuskoiset poltettiin. Lopulta englantilaiset tekivät sen itsenäisyydestä lopun.
Alkuperäinen amerikkalainen identiteetti perustui mm. historioitsija Alexis de Tocquevillen mukaan paljolti puritanismiin:
Alexis de Tocqueville suggested in Democracy in America that the Pilgrims' Puritanism was the very thing that provided a firm foundation for American democracy, and in his view, these Puritans were hard-working, egalitarian, and studious.
The theme of a religious basis of economic discipline is echoed in sociologist Max Weber's work, but both de Tocqueville and Weber argued that this discipline was not a force of economic determinism, but one factor among many that should be considered when evaluating the relative economic success of the Puritans. In Hellfire Nation, James A. Morone suggests that some opposing tendencies within Puritanism—its desire to create a just society and its moral fervor in bringing about that just society, which sometimes created paranoia and intolerance for other views—are at the root of America's current political landscape.
USA oli vahvasti protestanttisen identiteetin omaava maa, kunnes uusi muuttoaalto 1800-luvun lopulta 1900-alkuun toi USA:han runsaasti uutta väkeä Irlannista, Italiasta ja itäisestä Euroopasta. USA kuitenkin kykeni assimiloimaan nämä irlantilaiset, juutalaiset, ukrainalaiset ja puolalaiset 60-luvulle mennessä.
Syntyi uusi amerikkalainen identiteetti - protestanttisuus ei enää määritellyt amerikkalaisuutta. Amerikkalainen saattoi olla katolinen, juutalainen, presbyteeri tai anglikaani.
50/60-luvulla uskonnollinen identiteetti oli USA:ssa kuitenkin vielä vahva. Putnam kertoo että hänen ollessaan koulussa hän tiesi kaikkien luokkatoveriensa uskonnon. Avioon mentiin silloin vielä ensi sijassa oman uskonnollisen ryhmän sisällä. Eri uskontokuntiin kuuluvat olivat kuitenkin kaikki kunnon amerikkalaisia. Vasta 80-luvulle tultaessa uskonnollisen identiteetin merkitys alkoi laskea.
Mustia ei kuitenkaan kyetty assimiloimaan muuhun väestöön. Myös uudelleen 60-luvulla alkaen alkanut voimakas maahanmuutto toi paljon eteläamerikkalaisia ja aasialaisia siirtolaisia maahan. Maa alkoi taas jakaantua etnisesti.
Sosiologi Robert Putnam on osoittanut että kasvava diversiteetti heikentää ihmisten luottamusta toisiin ihmisiin - sekä ulkopuolisia kohtaan mutta yllättävää kyllä myös omaa ryhmää kohtaan. Uusien tulijoiden assimilaatiolla on siis USA:ssa taas kiire. Kolmannen aallon maahanmuutto vaatii Putnamin mukaan uuden - kolmannen - amerikkalaisen identiteetin luomista.
En tiedä tuleeko uusien maahanmuuuttajien - ja mustien amerikkalaisten - assimilointi ja uuden amerikkalaisen identiteetin luominen onnistumaan vai ei.
Kysymys on myös äärimmäisen mielenkiintoinen Euroopan osalta. Isossa Britanniassa edellinen päääministeri Tony Blair on puhunut siitä, miten tärkeää on luoda yhteinen brittiläinen identiteetti, joka perustuu yhteisiin brittiläisiin arvoihin. Ihmiset voivat Blairin mukaan toki säilyttää oman uskonnollisen ja etnisen identiteettinsä, mutta heidän on myös hyväksyttävä brittiläinen identiteetti:
"Integration, in this context, is not about culture or lifestyle. It is about values. It is about integrating at the point of shared, common unifying British values. It isn't about what defines us as people, but as citizens, the rights and duties that go with being a member of our society.
Christians, Jews, Muslims, Hindus, Sikhs and other faiths have a perfect right to their own identity and religion, to practice their faith and to conform to their culture. This is what multicultural, multi-faith Britain is about. That is what is legitimately distinctive.
But when it comes to our essential values - belief in democracy, the rule of law, tolerance, equal treatment for all, respect for this country and its shared heritage - then that is where we come together, it is what we hold in common; it is what gives us the right to call ourselves British. At that point no distinctive culture or religion supercedes our duty to be part of an integrated United Kingdom."
Ajatus on hyvä, mutta vaikeasti toteutettavissa, koska varsinkin muslimien arvot eroavat niin voimakkaasti brittien arvoista. Toisaalta brittiläinen yhteiskunta on rappioyhteiskunta, eikä edes kantaväestönkään osalta voi puhua mistään brittiläisisten arvojen kannattamisesta.
Ero on näin ollen suuri suht uskonnolliseen USA:han verrattuna. Uskonnollisella USA:lla voi olla kykyä assimiloida muslimitkin osaksi uutta amerikkalaista identiteettiä - briteiltä se ei onnistune.
Rotu
Putnam tekee mielenkiintoisen havainnon siitä, missä tilanteissa mustien assimiloituminen valkoiseen amerikkalaiseen yhteiskuntaan on onnistunut.
1. USA:n armeijassa konfliktit rotujen välillä olivat vielä Vietnamin sodan aikaan suuria. Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana USA:n armeijassa rotujen välinen yhteiselo on kuitenkin parantunut oleellisesti. Yksi yhteiseloa parantava tekijä lienee se, että USA:n armeijalla on selkeät äo-rajat joitten alittajia ei armeijaan oteta: 30 % mustista ja 10 % valkoisista hylätään alhaisen äo:n takia. Seuraus on se, että valkoisten ja mustien varusmiesten äo on keskimäärin suunnilleen sama. Valkoisten on helpompi arvostaa mustia tovereitaan ja luottaa mustiin, koska tyhmimmät ja usein rikoksiin syyllistävät alhaisen äo:n mustat eivät pääse armeijaan.
2. Evankelikaaliset liikkeet hyväksyvät Kristuksen lapsiksi yhtä lailla valkoisen kuin mustan. Voimakas uskonnollinen identiteetti korvaa rodullisen identiteetin. Näihin päiviin saakka uskonnolliset yhteisöt ovat olleet etnisesti hyvin yhtenäisiä. USAssa oli 60-luvulla sanonta, että kirkonmenojen aikaan sunnuntai-aamupäivällä amerikkalainen yhteiskunta on kaikkein segregoitunein. Tilanne on muuttunut evankelikaalisten liikeiden nousun myötä.
Amishit
Kaikesta amerikkalaisen yhteiskunnan identiteetin uudelleen määrittelemisestä täysin irrallaan elää moni vanha amerikkalainen uskonnollinen ryhmä.
Amishit ovat 1700-luvulta asti eläneet omaa suht muuttumatonta yhteisöllistä elämäänsä Pennsylvanian Lancasterin piirikunnassa ja muualla USA:n koillisosissa. Jokainen amishi on valkoinen, saksalaisperäinen ja saksankielinen. Uusia jäseniä ei ole otettu, eikä oteta. Vaimokin löytyy lähes aina omasta paikallisyhteisöstä.
Amishi-identiteettiin muuttuvat amerikkalaiset identiteetit eivät juuri vaikuta.
Amishit maksavat pakosta veroa amerikkalaiselle yhteiskunnalle, mutta eivät ota vastaan hyvinvointiyhteiskunnan palveluita. Amishit eivät ota vastaan sosiaaliapua yhteiskunnalta, vaan hädän hetkellä turvautuvat ainoastaan Herraan ja toisiin amisheihin.
On helppo väittää että amishit ovat yhteiskunnan marginaalinen ryhmä. Toisaalta amishit ja hutteriitit osoittavat selkeästi vaihtoehtoisen ja toimivan yhteiselon mallin. Siinä missä maalliset utopistiset yhteisöt tulevat ja menevät ja missä kansalaisyhteiskunnat nousevat ja rapautuvat moraalisesti, amishit ja hutteriitit ovat säilyneet melkein puoli vuosituhatta.
Usahan on vuosisatojen myötä muuttanut ihmisiä lukuisista etnisistä ja uskonnollisista ryhmistä. Kun esimerkiksi 100 vuotta sitten Puolan ukrainalainen uniaattiperhe muutti USA:han, paikallinen uniaattisyhteisö otti heidät avosylin vastaan. Perhe muutti kaupungin uniaattikortteliin, kävi uniaattikirkossa ja seurusteli toisten uniaattien kanssa. Perheen uniaatti-identiteetti oli todennäköisesti jopa vahvempi kuin se oli ollut kotimaassa.
Kun Irakin kristityt kaldealaiset ovat viimeisten vuosikymmenien aikana muuttaneet Detroitiin, heidän kaldealaisidentiteettinsä on vahvistunut siihen nähden mitä se oli Irakissa. Monet Pohjois-Irakin kaldealaisalueen ulkopuolella asuneet kaldealaiset eivät lapsena edes puhuneet äidinkieltään, mutta oppivat sen Detroitissa päästäkseen mukaan kaldealaisten "Ankkalampeen".
Useimmille etnisille ja uskonnollisille maahanmuuttaja-identiteeteille on tyypillistä että ne vahvistuvat maahanmuuton hetkellä, kun maahanmuuttaja kaipaa turvaa uudessa ympäristössä, mutta ne vesittyvät parissa sukupolvessa. Amisheille ja hutteriiteille näin ei ole käynyt. Heidän yhteisöllisyydetensä on laadullisesti erilaista kuin uniaattien, suomalaisten tai kaldealaiisten - se perustuu yksilökeskeisyyden voimakkaalle demonisoinnille ja yksilön täydelliselle riippuvuudelle yhteisöstään.
Lähteet
1. Robert Putnam, "E Pluribus Unum: Diversity and Community in the Twenty-first Century"
2. Kevin MacDonald, "A People That Shall Dwell Alone"
3. Joe ja Elisabeth Henrich, "Why People Co-operate".
Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle amishit. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit
Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle amishit. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit
sunnuntaina, maaliskuuta 29, 2009
tiistaina, lokakuuta 03, 2006
Skeptikoista ja amisheista ja käytännöllisestä tiedosta
Skeptikot tekevät usein hyvää työtä uskonnon ylilyöntien ja erilaisten pseudotieteellisten uskomusten kuten freudilaisuuden ja homeopatian horjuttamiseksi. Kuitenkin skeptikot samalla syyllistyvät itse jonkinlaiseen tieteellisyyden ylilyöntiin. Elämä onkin skeptikoille tavallaan tieteen jatkumo.
Skeptikoille - vapaa-ajattelijoista puhumattakaan - on selvää että uskonto on haitallista eikä sitä mihinkään tarvita. Mieleen tulee viktoriaanisen ajan suhtautuminen seksiin. Niin kuin seksi oli viktoriaanisen ajan englantilaisille kauhistus - ainakin julkinen seksistä puhuminen - niin tuntuu uskonto olevan skeptikoille ja vapaa-ajattelijoille vastaavanlainen kauhistus.
Seksiä tarvitaan lasten hankintaan, seksi on parhaimmillaan kivaa ja piristävää ja seksi voi vahvistaa parisuhdetta. Monen uskontotieteilijän mielestä myös uskonnolla on selkeä funktio. Uskonnon funktio on ylläpitää ryhmäkoheesiota. Evolutiivisessa mielessä uskonto on todennäköisesti ns. ryhmätason adaptaatio.
Seksiä voidaan käyttää hyvään ja pahaan ja niin voidaan uskontoakin. Uskonnon ylilyöntejä on tässä turha toistella.
On tosiaankin selvää kokeellista näyttöä siitä että uskonnolla on tärkeä rooli ryhmäkoheesion ylläpidossa. Israelin kibbutsien jouduttua 80-luvulla taloudellisiin vaikeuksiin, uskonnolliset kibbutsit selviytyvät ja säilyttivät yhteisöllisyytensä mutta muut kibbutsit joutuivat siirtymään yksityisomistukseen. Uskonnon on todetuu lisäävän ryhmän jäsenten keskinäistä luottamusta.
Uskonnolliset ihmiset saavat keskimäärin selvästi enemmän lapsia kuin maallistuneet. Esimerkkinä vaikka amishit ja hutteriitit, joiten syntyvyys on tähän päivään saakka ollut noin 9 lasta per hedelmällisyysikäinen nainen. Hutteriitit ja amishit ovat myös hyvä esimerkki uskonnon vaikutuksesta ryhmäkoheesioon. Yhteistyöllä he ovat kyenneet saamaan maataloudessa hyvää taloudellista tulosta - amishien tapauksessa siitäkin huolimatta että amishit kieltäytyvät lähes kaikista uudenaikaisista maataloustyökaluista.
Taistellessaan rationalismin puolesta uskontoa vastaan skeptikot ovat mukana kastroimassa länsimaista kulttuuria sosiaalisesti. Syntyvyyden lasku on vain yksi ongelma. Yhteisöllisyyden väheneminen on toinen: Länsimainen ihminen on menettänyt kristillisen ja eurooppalaisen identiteettinsä ja näkee itsensä vain osana suurta ihmiskuntaa. Tällainen sinisilmäinen yleishumaani ajattelu estää eurooppalaisia ymmärtämästä että maahanmuutto - varsinkin islamilainen ja negroidinen maahanmuutto - on tuhoamassa länsimaisuuden.
Uskontotieteilijä DS Wilson ratkaisee näennäisen uskonnon ja tieteen välisen ristiriidan hienosti kirjassaan Darwin's Cathedral. DS Wilsonin mukaan on olemassa kahdenlaista tietoa:
a) akateemista tietoa ja akateemisen tiedon soveltamista. Akateemisen tiedon arvo määräytyy sen mukaan kuinka hyvin akateemisilla tiedoilla (teorioilla) voidaan selittää luonnon ilmiöitä ja ennustaa uusia (hypoteettis-deduduktiivinen kriteeri). Esimerkkinä tällaisesta tiedosta on painovoimateoria.
b) käytännöllistä tietoa. Käytännöllisen tiedon arvo määräytyy nähdäkseni sen mukaan kuinka hyvin ko. tieto parantaa sen omaksuneen yksilön tai yhteisön kelpoisuutta. Esimerkkinä tällaisesta "tiedosta" on Jumala olemassaolo.
Se halutaanko jälkimmäistä kutsua tiedoksi vai miksi on tietysti terminologiakysymys.
Skeptikot - vaikka Richard Dawkins - ajattelevat että elämä on jonkinlainen yliopiston laajentuma ja kaikki tieto on akateemista tietoa. Kreationistit taas ajattelevat että tiede on alisteista uskonnolle. Wilsonin näkökulmasta molemmat ovat väärässä.
Skeptikoille - vapaa-ajattelijoista puhumattakaan - on selvää että uskonto on haitallista eikä sitä mihinkään tarvita. Mieleen tulee viktoriaanisen ajan suhtautuminen seksiin. Niin kuin seksi oli viktoriaanisen ajan englantilaisille kauhistus - ainakin julkinen seksistä puhuminen - niin tuntuu uskonto olevan skeptikoille ja vapaa-ajattelijoille vastaavanlainen kauhistus.
Seksiä tarvitaan lasten hankintaan, seksi on parhaimmillaan kivaa ja piristävää ja seksi voi vahvistaa parisuhdetta. Monen uskontotieteilijän mielestä myös uskonnolla on selkeä funktio. Uskonnon funktio on ylläpitää ryhmäkoheesiota. Evolutiivisessa mielessä uskonto on todennäköisesti ns. ryhmätason adaptaatio.
Seksiä voidaan käyttää hyvään ja pahaan ja niin voidaan uskontoakin. Uskonnon ylilyöntejä on tässä turha toistella.
On tosiaankin selvää kokeellista näyttöä siitä että uskonnolla on tärkeä rooli ryhmäkoheesion ylläpidossa. Israelin kibbutsien jouduttua 80-luvulla taloudellisiin vaikeuksiin, uskonnolliset kibbutsit selviytyvät ja säilyttivät yhteisöllisyytensä mutta muut kibbutsit joutuivat siirtymään yksityisomistukseen. Uskonnon on todetuu lisäävän ryhmän jäsenten keskinäistä luottamusta.
Uskonnolliset ihmiset saavat keskimäärin selvästi enemmän lapsia kuin maallistuneet. Esimerkkinä vaikka amishit ja hutteriitit, joiten syntyvyys on tähän päivään saakka ollut noin 9 lasta per hedelmällisyysikäinen nainen. Hutteriitit ja amishit ovat myös hyvä esimerkki uskonnon vaikutuksesta ryhmäkoheesioon. Yhteistyöllä he ovat kyenneet saamaan maataloudessa hyvää taloudellista tulosta - amishien tapauksessa siitäkin huolimatta että amishit kieltäytyvät lähes kaikista uudenaikaisista maataloustyökaluista.
Taistellessaan rationalismin puolesta uskontoa vastaan skeptikot ovat mukana kastroimassa länsimaista kulttuuria sosiaalisesti. Syntyvyyden lasku on vain yksi ongelma. Yhteisöllisyyden väheneminen on toinen: Länsimainen ihminen on menettänyt kristillisen ja eurooppalaisen identiteettinsä ja näkee itsensä vain osana suurta ihmiskuntaa. Tällainen sinisilmäinen yleishumaani ajattelu estää eurooppalaisia ymmärtämästä että maahanmuutto - varsinkin islamilainen ja negroidinen maahanmuutto - on tuhoamassa länsimaisuuden.
Uskontotieteilijä DS Wilson ratkaisee näennäisen uskonnon ja tieteen välisen ristiriidan hienosti kirjassaan Darwin's Cathedral. DS Wilsonin mukaan on olemassa kahdenlaista tietoa:
a) akateemista tietoa ja akateemisen tiedon soveltamista. Akateemisen tiedon arvo määräytyy sen mukaan kuinka hyvin akateemisilla tiedoilla (teorioilla) voidaan selittää luonnon ilmiöitä ja ennustaa uusia (hypoteettis-deduduktiivinen kriteeri). Esimerkkinä tällaisesta tiedosta on painovoimateoria.
b) käytännöllistä tietoa. Käytännöllisen tiedon arvo määräytyy nähdäkseni sen mukaan kuinka hyvin ko. tieto parantaa sen omaksuneen yksilön tai yhteisön kelpoisuutta. Esimerkkinä tällaisesta "tiedosta" on Jumala olemassaolo.
Se halutaanko jälkimmäistä kutsua tiedoksi vai miksi on tietysti terminologiakysymys.
Skeptikot - vaikka Richard Dawkins - ajattelevat että elämä on jonkinlainen yliopiston laajentuma ja kaikki tieto on akateemista tietoa. Kreationistit taas ajattelevat että tiede on alisteista uskonnolle. Wilsonin näkökulmasta molemmat ovat väärässä.
torstaina, maaliskuuta 26, 2009
Amishit ja taloustiede
Referoin aiemmin taloustieteilijä Marglinia siitä, miten nykytaloustiede vähättelee perinteisen yhteisöllisyyden merkitystä ja aiheuttaa taloudellista kurjistumista esimerkiksi Afrikassa.
Marglin puhuu myös amisheista - anabaptistisesta uskonnolllisesta yhteisöstä joka on hylännyt nykyteknologian, mutta pärjää kuitenkin varsin mainiosti USA:n itäosissa maata viljellen. Amishi-viljelijä omistaa yksityisesti maansa, mutta talkoiden osuus taloudellisessa toiminnassa on hyvin oleellinen.
Marglin kuvaa amishien vahvaa yhteisöllisyyttä mm. näin:
"Amish-yhteisön jäseniltä vakuutusten ottaminen on kielletty, koska heidän ymmärryksensä mukaan vakuutuksen ottajan ja vakuutusyhtiön välinen kaupallinen suhde rapauttaa yksilöiden välistä riippuvuutta"
Kun amishiperhe menettää vaikkapa tulipalossa talonsa tai navettansa, hän on riippuvainen yhteisönsä jäsenten avusta, jotta saa korvattua menetyksensä. Uusi koti rakennetaan talkoilla joihin yhteisön kynnelle kykenevät jäsenet osallistuvat.
Yksilöiden välinen voimakas riippuvuus pakottaa parhaassa tapauksessa yksilöt ratkaisemaan kaikki ne ongelmat, jotka ovat keskinäisen yhteistyön esteenä. Vaikka riippuvuus tavallaan onkin painolasti, joka estää amishia toimimasta itsellisesti vain omaa etuaan ajaen, riippuvuus on myös voimavara.
Kun amishiyhteisö on kerran historiansa alkuhämärissä valinnut riippuvuuden, sen on ollut pakko ratkaista kaikki yhteistyöhön liittyvät ongelmat kuten vapaamatkustamisen. Muuten amishi-yhteisöt olisivat kuollleet kulttuurievoluution aikana "sukupuuttoon". Nuo ratkaisut ovat ensin löydyttyään aina amishien käytettävissä siinä missä mitkä tahansa evoluution luomat ratkaisut kuten gasellin nopeus.
Voimme sanoa että riippuvuus on amishien strategia, joka on osoittautunut tehokkaaksi olemassaolon taistelussa.
Nykyihminen helposti ajattelee että on parasta olla itsellinen - että avioliitossakin on parasta pitää omat rahat. Amishi ei ole itsellinen. Vaikka tiettty amishiperhe taloudellisena yksikkönä saattaakin kyetä tekemään hyvää taloudellista tulosta, amishi on kuitenkin hädän sattuessa aina riippuvainen toisista amisheista.
Amishi ei ole taloustieteen mielessä Homo Economicus, joka maksimoi vain omaa taloudellista tulostaan (utiliteettiaan) u. Taloudellisesti pärjätäkseen amishin on optimoitava utiliteettia u*U, jossa U on yhteisön taloudellinen tulos. Vaikka amishi saavuttaiskin korkean henkilökohtaisen tuoton u, mutta yhteisön tuotto U on hyvin alhainen, yksilön kokonaisutiliteetti on auttamatta alhainen.
Yhteisen tuloksen tuottaminen U on eittämättä julkishyödykkeen tuottamista, johon liittyy kaikki mahdolliset vapaamatkustajan ongelmat. Amishit ovat kuitenkin ratkaisseet vapaamatkustajan ongelmat. Vapaamatkustaminen on julistettu synniksi. Amishi on kuin muurahainen, jonka on mahdoton (kulttuuri)evoluution tässä vaiheessa enää tulla toimeen yksinään. Amishiyhteisö on siis superorganismi niin kuin muuurahaisyhteisö. Hyvässä ja pahassa.
Yhteisölliset hyönteiset kuten muurahaiset ovat pärjänneet loistavasti luonnossa ja niitten osuus biomassasta on viimeisten kymmenien miljoonien vuosien aikana ollut koko ajan nousussa. Eurooppalainen ihminen kuvittelee helposti että itsellisyys on aina vahvuus ja riippuvuus haitta. Ihminen pärjää esimerkiksi muka parhaiten kun säilyttää omat rahansa avioliitossa.
Nyky-suomalaista avioliittoa leimaa alhainen luottamus. Nainen ja mies pyrkivät maksimoimaan pikemmin omaa taloudellista tuottoaan kuin yhteistä. Itsellisyys maksaa todennäköisesti usein riihikuivaa rahaa tai ainakin itsellisyydestä seuraa alentunut elämisen taso. Kun nainen ei voi luottaa mieheensä, hän ei uskalla jäädä moneksi vuodeksi hoitamaan lapsia vaan pelkää alentunutta tulotasoa. Itsellisyys merkitsee että alentunut tulotasoa tulee usein pelkästään naisen kannettavaksi. Mieskään ei luota naiseen, vaan tietää että ongelmat johtavat usein avioeroon, jossa mies helposti menettää kosketuksensa lapsiin. Luottamuksen puute johtaa usein siihen, että mies ei sitoudu perheeseensä.
Riippuvuus ei tietenkään aina ole hyvä asia. Jos riippuvuuteen ei liity mitään moraalia ja yhteisiä normeja kuten nykyaikaisessa hyvinvointivaltiossa on asianlaita, riippuvuus on pikemmin loisimista ja hyväksikäyttöä. Jos riippuvuuteen taas liittyy se, että osa yhteisön jäsenistä alistaa toisia yhteisön jäseniä, riippuvuus on vallankäyttöä ja sortoa.
Riippuvuus on parhaimmillaan täydellistä itsellisyydestä luopumista ja täydellistä alistumista Jumallalle, joka on tavallaan sama asia kuin seurakunta-yhteisö. Ei erillinen oleva eikä edes yhteisön symboli, vaan pikemmin itse yhteisö. Seurakunta on Jumalan ruumis ja Jumala on seurakunnan henki.
Kuten muurahainen on evoluution myötä muuttunut organismista superorganismin soluksi myös amishi ja hutteriitti on parhaimmillaan muuttunut yksilöstä Jumalalle alistuneeksi serurakunnan soluksi.
Saksalainen konservatiivinen vallankumus pyrki vastaavaan ihanteeseen maallisuuden kautta, mutta epäonnistui karkeasti. Ihanne oli kuitenkin selkeästi sama kuin amisheilla ja hutteriiteilla. Konservatiivisen vallankumouksen johtohahmo Arvid Mohler totesi:
Ottakaamme esimerkiksi yksilö. Konservatiivisessa vallankumouksessa yksilö menettää erityisarvonsa ja tulee osaksi jotain kokonaisuutta - tosin osaksi jolla on erityinen arvonsa sen kautta että se on osa tätä kokonaisuutta.
Marglin puhuu myös amisheista - anabaptistisesta uskonnolllisesta yhteisöstä joka on hylännyt nykyteknologian, mutta pärjää kuitenkin varsin mainiosti USA:n itäosissa maata viljellen. Amishi-viljelijä omistaa yksityisesti maansa, mutta talkoiden osuus taloudellisessa toiminnassa on hyvin oleellinen.
Marglin kuvaa amishien vahvaa yhteisöllisyyttä mm. näin:
"Amish-yhteisön jäseniltä vakuutusten ottaminen on kielletty, koska heidän ymmärryksensä mukaan vakuutuksen ottajan ja vakuutusyhtiön välinen kaupallinen suhde rapauttaa yksilöiden välistä riippuvuutta"
Kun amishiperhe menettää vaikkapa tulipalossa talonsa tai navettansa, hän on riippuvainen yhteisönsä jäsenten avusta, jotta saa korvattua menetyksensä. Uusi koti rakennetaan talkoilla joihin yhteisön kynnelle kykenevät jäsenet osallistuvat.
Yksilöiden välinen voimakas riippuvuus pakottaa parhaassa tapauksessa yksilöt ratkaisemaan kaikki ne ongelmat, jotka ovat keskinäisen yhteistyön esteenä. Vaikka riippuvuus tavallaan onkin painolasti, joka estää amishia toimimasta itsellisesti vain omaa etuaan ajaen, riippuvuus on myös voimavara.
Kun amishiyhteisö on kerran historiansa alkuhämärissä valinnut riippuvuuden, sen on ollut pakko ratkaista kaikki yhteistyöhön liittyvät ongelmat kuten vapaamatkustamisen. Muuten amishi-yhteisöt olisivat kuollleet kulttuurievoluution aikana "sukupuuttoon". Nuo ratkaisut ovat ensin löydyttyään aina amishien käytettävissä siinä missä mitkä tahansa evoluution luomat ratkaisut kuten gasellin nopeus.
Voimme sanoa että riippuvuus on amishien strategia, joka on osoittautunut tehokkaaksi olemassaolon taistelussa.
Nykyihminen helposti ajattelee että on parasta olla itsellinen - että avioliitossakin on parasta pitää omat rahat. Amishi ei ole itsellinen. Vaikka tiettty amishiperhe taloudellisena yksikkönä saattaakin kyetä tekemään hyvää taloudellista tulosta, amishi on kuitenkin hädän sattuessa aina riippuvainen toisista amisheista.
Amishi ei ole taloustieteen mielessä Homo Economicus, joka maksimoi vain omaa taloudellista tulostaan (utiliteettiaan) u. Taloudellisesti pärjätäkseen amishin on optimoitava utiliteettia u*U, jossa U on yhteisön taloudellinen tulos. Vaikka amishi saavuttaiskin korkean henkilökohtaisen tuoton u, mutta yhteisön tuotto U on hyvin alhainen, yksilön kokonaisutiliteetti on auttamatta alhainen.
Yhteisen tuloksen tuottaminen U on eittämättä julkishyödykkeen tuottamista, johon liittyy kaikki mahdolliset vapaamatkustajan ongelmat. Amishit ovat kuitenkin ratkaisseet vapaamatkustajan ongelmat. Vapaamatkustaminen on julistettu synniksi. Amishi on kuin muurahainen, jonka on mahdoton (kulttuuri)evoluution tässä vaiheessa enää tulla toimeen yksinään. Amishiyhteisö on siis superorganismi niin kuin muuurahaisyhteisö. Hyvässä ja pahassa.
Yhteisölliset hyönteiset kuten muurahaiset ovat pärjänneet loistavasti luonnossa ja niitten osuus biomassasta on viimeisten kymmenien miljoonien vuosien aikana ollut koko ajan nousussa. Eurooppalainen ihminen kuvittelee helposti että itsellisyys on aina vahvuus ja riippuvuus haitta. Ihminen pärjää esimerkiksi muka parhaiten kun säilyttää omat rahansa avioliitossa.
Nyky-suomalaista avioliittoa leimaa alhainen luottamus. Nainen ja mies pyrkivät maksimoimaan pikemmin omaa taloudellista tuottoaan kuin yhteistä. Itsellisyys maksaa todennäköisesti usein riihikuivaa rahaa tai ainakin itsellisyydestä seuraa alentunut elämisen taso. Kun nainen ei voi luottaa mieheensä, hän ei uskalla jäädä moneksi vuodeksi hoitamaan lapsia vaan pelkää alentunutta tulotasoa. Itsellisyys merkitsee että alentunut tulotasoa tulee usein pelkästään naisen kannettavaksi. Mieskään ei luota naiseen, vaan tietää että ongelmat johtavat usein avioeroon, jossa mies helposti menettää kosketuksensa lapsiin. Luottamuksen puute johtaa usein siihen, että mies ei sitoudu perheeseensä.
Riippuvuus ei tietenkään aina ole hyvä asia. Jos riippuvuuteen ei liity mitään moraalia ja yhteisiä normeja kuten nykyaikaisessa hyvinvointivaltiossa on asianlaita, riippuvuus on pikemmin loisimista ja hyväksikäyttöä. Jos riippuvuuteen taas liittyy se, että osa yhteisön jäsenistä alistaa toisia yhteisön jäseniä, riippuvuus on vallankäyttöä ja sortoa.
Riippuvuus on parhaimmillaan täydellistä itsellisyydestä luopumista ja täydellistä alistumista Jumallalle, joka on tavallaan sama asia kuin seurakunta-yhteisö. Ei erillinen oleva eikä edes yhteisön symboli, vaan pikemmin itse yhteisö. Seurakunta on Jumalan ruumis ja Jumala on seurakunnan henki.
Kuten muurahainen on evoluution myötä muuttunut organismista superorganismin soluksi myös amishi ja hutteriitti on parhaimmillaan muuttunut yksilöstä Jumalalle alistuneeksi serurakunnan soluksi.
Saksalainen konservatiivinen vallankumus pyrki vastaavaan ihanteeseen maallisuuden kautta, mutta epäonnistui karkeasti. Ihanne oli kuitenkin selkeästi sama kuin amisheilla ja hutteriiteilla. Konservatiivisen vallankumouksen johtohahmo Arvid Mohler totesi:
Ottakaamme esimerkiksi yksilö. Konservatiivisessa vallankumouksessa yksilö menettää erityisarvonsa ja tulee osaksi jotain kokonaisuutta - tosin osaksi jolla on erityinen arvonsa sen kautta että se on osa tätä kokonaisuutta.
perjantaina, tammikuuta 30, 2009
Kieli on kommunikaatioväline ja jäsenkortti
Pennsylvanian, Indianan ja Illinoisin osavaltioihin muutti 1800-luvulla runsaasti saksalaisia siirtolaisia. Ensimmäiseen maailmansotaan asti saksan kieli eli voimakkaana jopa kaupungeissa.
Kirjailija Kurt Vonnegut oli syntyjään indianapolislaista saksalaista sukua. Kirjassaan Teurastamo 5 hän kertoo miten hänen vanhempansa luopuivat kielestään Saksan jouduttua sotaan Usa:ta vastaan. Vihollisen kieltä ei haluttu puhua. Samaan aikaan ja samasta syystä myös Saksi-Coburg-Gotha-suvun englantilainen haara vaihtoi äidinkieltään ja sukunimeään. Englannin kuninkaan sukunimeksi tuli Windsor.
Saksalaiset ovat edelleen Pensylvanian suurin etninen ryhmä, mutta suurin osa saksalaisista on unohtanut kielensä. Pennsylvanian saksa on kuitenkin kaikkea muuta kuin kuoleva kieli. Kolmesataatuhatta ihmistä puhuu edelleen kieltä äidinkielenään eikä puhujien määrä liene laskussa.
Pennsylvanian saksa kuuluu länsisaksalaisiin frankkilaisiin murteisiin. Monet pitävät frankkia jopa omana kielenään. Luxemburgin kieli on siis Pennsylvanian saksan (frankin) lähisukulainen.
Pennsylvanian saksa on säilynyt siksi ja vain siksi että se on amishien ja mennoniittien kotikieli. Kielen avulla amishit ja mennoniitit merkitsevät yhteisönsä - samaan tapaan kuin juutalaiset merkitsivät yhteisönsä jiddishin ja ladinon avulla. Kieli ei ole vain kommunikaatioväline - vaan myös kallis signaali, jolla yhteisön jäsenet todistavat kuulumisensa yhteisöön.
Saksan kieli ei elä Pohjois-Amerikassa vain frankkilaisessa muodossaan. Kolmekymmentätuhatta hutteriittia puhuu saksaa USA:n ja Kanadan länsiosissa. Hutteriittien kieli on baijerilais-itävaltalais-tirolilaista saksaa. Saksalla on myös kolmas vahva olomuoto Pohjois-Amerikassa. Sekä hutteriitit, amishit että mennoniitit käyttävät vanhaa yläsaksaa kirkkokielenään.
Ruukinmatruuna sanoi aikoinaan uskonnosta näin:
Onko sillä merkitystä, ovatko uskonnon lähtöolettamukset ja dogmit tosia? Ei vähäisimmässäkään määrin. Uskonnolla ei ole mitattavissa olevaa totuusarvoa. Sensijaan sillä on mitattavissa oleva käyttöarvo. Kyynisesti voidaan sanoa, että ei ole olemassa oikeita ja vääriä uskontoja, on olemassa käyttökelpoisia ja käyttökelvottomia uskontoja.
Vastaavasti voisi sanoa kielestä:
Kielellä on aina jokin käyttöarvo. Kieli on kommunikaatioväline, mutta se voi olla myös sisäänpääsykortti ja salasana tietyn yhteisön jäseneksi. Kieli, jolla on hyvin pieni kommunikaatioarvo yhteisön ulkopuolella, on tehokkaampi sisäänpääsykortti kuin kieli jolla on korkea kommunikaatioarvo. On nimittäin epätodennäköistä että kukaan ulkopuolinen jaksaa opetella tällaista kieltä.
Nämä kaksi kielen käyttötapaa ovat hyvin erilaisia mutta molemmat ovat arvokkaita.
Katso myös aiempi kirjoitukseni suomenruotsalaisuudesta etnisenä markkerina.
Kirjailija Kurt Vonnegut oli syntyjään indianapolislaista saksalaista sukua. Kirjassaan Teurastamo 5 hän kertoo miten hänen vanhempansa luopuivat kielestään Saksan jouduttua sotaan Usa:ta vastaan. Vihollisen kieltä ei haluttu puhua. Samaan aikaan ja samasta syystä myös Saksi-Coburg-Gotha-suvun englantilainen haara vaihtoi äidinkieltään ja sukunimeään. Englannin kuninkaan sukunimeksi tuli Windsor.
Saksalaiset ovat edelleen Pensylvanian suurin etninen ryhmä, mutta suurin osa saksalaisista on unohtanut kielensä. Pennsylvanian saksa on kuitenkin kaikkea muuta kuin kuoleva kieli. Kolmesataatuhatta ihmistä puhuu edelleen kieltä äidinkielenään eikä puhujien määrä liene laskussa.
Pennsylvanian saksa kuuluu länsisaksalaisiin frankkilaisiin murteisiin. Monet pitävät frankkia jopa omana kielenään. Luxemburgin kieli on siis Pennsylvanian saksan (frankin) lähisukulainen.
Pennsylvanian saksa on säilynyt siksi ja vain siksi että se on amishien ja mennoniittien kotikieli. Kielen avulla amishit ja mennoniitit merkitsevät yhteisönsä - samaan tapaan kuin juutalaiset merkitsivät yhteisönsä jiddishin ja ladinon avulla. Kieli ei ole vain kommunikaatioväline - vaan myös kallis signaali, jolla yhteisön jäsenet todistavat kuulumisensa yhteisöön.
Saksan kieli ei elä Pohjois-Amerikassa vain frankkilaisessa muodossaan. Kolmekymmentätuhatta hutteriittia puhuu saksaa USA:n ja Kanadan länsiosissa. Hutteriittien kieli on baijerilais-itävaltalais-tirolilaista saksaa. Saksalla on myös kolmas vahva olomuoto Pohjois-Amerikassa. Sekä hutteriitit, amishit että mennoniitit käyttävät vanhaa yläsaksaa kirkkokielenään.
Ruukinmatruuna sanoi aikoinaan uskonnosta näin:
Onko sillä merkitystä, ovatko uskonnon lähtöolettamukset ja dogmit tosia? Ei vähäisimmässäkään määrin. Uskonnolla ei ole mitattavissa olevaa totuusarvoa. Sensijaan sillä on mitattavissa oleva käyttöarvo. Kyynisesti voidaan sanoa, että ei ole olemassa oikeita ja vääriä uskontoja, on olemassa käyttökelpoisia ja käyttökelvottomia uskontoja.
Vastaavasti voisi sanoa kielestä:
Kielellä on aina jokin käyttöarvo. Kieli on kommunikaatioväline, mutta se voi olla myös sisäänpääsykortti ja salasana tietyn yhteisön jäseneksi. Kieli, jolla on hyvin pieni kommunikaatioarvo yhteisön ulkopuolella, on tehokkaampi sisäänpääsykortti kuin kieli jolla on korkea kommunikaatioarvo. On nimittäin epätodennäköistä että kukaan ulkopuolinen jaksaa opetella tällaista kieltä.
Nämä kaksi kielen käyttötapaa ovat hyvin erilaisia mutta molemmat ovat arvokkaita.
Katso myös aiempi kirjoitukseni suomenruotsalaisuudesta etnisenä markkerina.
sunnuntaina, tammikuuta 28, 2007
Kunniankulttuuri osa 2
Tämä postaus on jatkoa eiliselle postaukselleni.
Puhuin aimemmin mekanismeista, jotka mahdollistavat ihmisen yhteisöllisyyden. Erityisesti puhuin moraalisuudesta yhteisöllisyyden mahdollistajana:
Moraalistisessa yhteisössä rangaistaan kaikkea poikkeamista. Hyviä esimerkkejä moraalistisesta yhteisöstä ovat ortodoksijuutalaiset, hutteriitit ja amishit. Esim. hutteriitit ja amishit ovat säilyneet moralistisina ryhminä 450 vuotta.
Kunniankulttuuria noudattava yhteisö on käsittääkseni moraalinen yhteisö siinä mielessä, että yhteisössä rangaistaan kaikkea poikkeamista moraalista. Moraali on vain tässä tapauksessa sama kuin kunnia:
1. Jos annat kunniaasi loukattavan, syyllistyt yhteisön sääntöjen rikkomiseen, ja olet kunniaton yksilö.
2. Jos seurustelet kunniattomien ihmisten kanssa, olet itsekin kunniaton.
Kunniattomuudesta rangaistaan siis äärettömiin:
Seuraus: Jokainen joka ei rankaise kunniatonta, on itse kunniaton.
Kunniankulttuuri on siis erikoistapaus moralistisesta kulttuurista. Moraaliselle kulttuurille on ominaista, että siinä pätee jokin normisto n, ja sen lisäksi kaksi erityssääntöä:
1. Jos syyllistyt yhteisön normien rikkomiseen, olet moraaliton yksilö.
2. Jos seurustelet moraalittomien ihmisten kanssa, olet itsekin moraaliton.
Moraalisessa kulttuurille on ominaista, että siitä on sääntöjen 1 ja 2 takia vaikea poiketa. Kulttuuri säilyy pitkään sen jälkeenkin kun yhteisön säännöistä on enää mitään hyötyä yhteisölle.
Vaikka arabimuslimi muuttaa pohjoismaiseen yhteiskuntaan, jossa valtio huolehtii rangaistuksista, kunniankulttuuri säilyy pitkään. Jos muslimit säilyttävät erillisen yhteisöllisyytensä pohjoismaisessa yhteiskunnassa, kunniankulttuuri voi säilyä hyvin pitkään. Varsinkin koska pohjoismaisilta "monikulttuuri"-yhteiskunnilta tuntuu puuttuvan keinot sanktioida esimerkiksi kunniankulttuurin ilmenemismuotoja.
Puhuin aimemmin mekanismeista, jotka mahdollistavat ihmisen yhteisöllisyyden. Erityisesti puhuin moraalisuudesta yhteisöllisyyden mahdollistajana:
Moraalistisessa yhteisössä rangaistaan kaikkea poikkeamista. Hyviä esimerkkejä moraalistisesta yhteisöstä ovat ortodoksijuutalaiset, hutteriitit ja amishit. Esim. hutteriitit ja amishit ovat säilyneet moralistisina ryhminä 450 vuotta.
Kunniankulttuuria noudattava yhteisö on käsittääkseni moraalinen yhteisö siinä mielessä, että yhteisössä rangaistaan kaikkea poikkeamista moraalista. Moraali on vain tässä tapauksessa sama kuin kunnia:
1. Jos annat kunniaasi loukattavan, syyllistyt yhteisön sääntöjen rikkomiseen, ja olet kunniaton yksilö.
2. Jos seurustelet kunniattomien ihmisten kanssa, olet itsekin kunniaton.
Kunniattomuudesta rangaistaan siis äärettömiin:
Seuraus: Jokainen joka ei rankaise kunniatonta, on itse kunniaton.
Kunniankulttuuri on siis erikoistapaus moralistisesta kulttuurista. Moraaliselle kulttuurille on ominaista, että siinä pätee jokin normisto n, ja sen lisäksi kaksi erityssääntöä:
1. Jos syyllistyt yhteisön normien rikkomiseen, olet moraaliton yksilö.
2. Jos seurustelet moraalittomien ihmisten kanssa, olet itsekin moraaliton.
Moraalisessa kulttuurille on ominaista, että siitä on sääntöjen 1 ja 2 takia vaikea poiketa. Kulttuuri säilyy pitkään sen jälkeenkin kun yhteisön säännöistä on enää mitään hyötyä yhteisölle.
Vaikka arabimuslimi muuttaa pohjoismaiseen yhteiskuntaan, jossa valtio huolehtii rangaistuksista, kunniankulttuuri säilyy pitkään. Jos muslimit säilyttävät erillisen yhteisöllisyytensä pohjoismaisessa yhteiskunnassa, kunniankulttuuri voi säilyä hyvin pitkään. Varsinkin koska pohjoismaisilta "monikulttuuri"-yhteiskunnilta tuntuu puuttuvan keinot sanktioida esimerkiksi kunniankulttuurin ilmenemismuotoja.
lauantaina, toukokuuta 21, 2011
Pieni havainto anabaptisteista Paraguayssa
Kansankokonaisuus toisaalta ja Valkea toisaalta on osana yhteisöllisyyteen tutustumista harrastanut erityisesti hutteriittien ja amishien elämään tutustumista - kts. allekirjoittaneen kirjoittama wikipedia-sivu hutteriiteista.
Hutteriitit ja amishit ovat radikaaliprotestanttisia suuntia (ns. anabaptisteja) joista edellinen harjoittaa hyvin menestynyttä kristillistä kommunismia. Kolmas ja laajin anababtistien suunta ovat mennoniitit. Anabaptismi on syntynyt alunperin 1500-luvulla Saksassa mistä anabaptistit pakenivat vainoja yleisesti Itä-Eurooppaan ja erityisesti Venäjälle. Sieltä anabaptistit ovat suurelta osin siirtyneet USA:han. Anabaptistit (hutteriitit, amishit ja ns. vanhamennoniitit) ovat USA:ssa varsin pitkälti välttäneet modernisoitumisen, syntyvyys on säilynyt hyvin korkeana ja eri saksankielen muodot ovat säilyneet anabaptistien pääkielenä.
Tein havainnon että mennoniiteilla on ainakin Paraguayssa hyvinkin laajoja itsehallinnollisia alueita kuten Menno. Kuten yleensä Paraguayssakin anabaptistit - vaikka suht suljettuja suuntia ovatkin - suhtautuvat ystävällisesti ulkopuolisiin ja mnnoniittien alueelle on Paraguayssa muuttanut tuhansittain uusia intiaaneja siirtokunnan perustamisen jälkeen. Intiaaniväestö on siirtynyt laajalti käyttämään saksaa (venäjänsaksaa eli Plautdietsch) puhekielenään ja kääntynyt mennoniittiuskoon.
Paraguayn valtio on monelta osin ollut ongelmallinen varsinkin intiaanien ihmisoikeuksien suhteen, mutta toisaalta se on antanut mahdollisuuden siirtolaisille elää varsin itsehallinnollista elämää. Varsinkin mennoniitit ovat käyttäneet tilannetta edukseen ja muuttaneet Venäjältä ja myöhemmin jopa Kanadasta valtion holhousta (kuten koulupakkoa) pakoon Paraguayhin.
Hutteriitit ja amishit ovat radikaaliprotestanttisia suuntia (ns. anabaptisteja) joista edellinen harjoittaa hyvin menestynyttä kristillistä kommunismia. Kolmas ja laajin anababtistien suunta ovat mennoniitit. Anabaptismi on syntynyt alunperin 1500-luvulla Saksassa mistä anabaptistit pakenivat vainoja yleisesti Itä-Eurooppaan ja erityisesti Venäjälle. Sieltä anabaptistit ovat suurelta osin siirtyneet USA:han. Anabaptistit (hutteriitit, amishit ja ns. vanhamennoniitit) ovat USA:ssa varsin pitkälti välttäneet modernisoitumisen, syntyvyys on säilynyt hyvin korkeana ja eri saksankielen muodot ovat säilyneet anabaptistien pääkielenä.
Tein havainnon että mennoniiteilla on ainakin Paraguayssa hyvinkin laajoja itsehallinnollisia alueita kuten Menno. Kuten yleensä Paraguayssakin anabaptistit - vaikka suht suljettuja suuntia ovatkin - suhtautuvat ystävällisesti ulkopuolisiin ja mnnoniittien alueelle on Paraguayssa muuttanut tuhansittain uusia intiaaneja siirtokunnan perustamisen jälkeen. Intiaaniväestö on siirtynyt laajalti käyttämään saksaa (venäjänsaksaa eli Plautdietsch) puhekielenään ja kääntynyt mennoniittiuskoon.
Paraguayn valtio on monelta osin ollut ongelmallinen varsinkin intiaanien ihmisoikeuksien suhteen, mutta toisaalta se on antanut mahdollisuuden siirtolaisille elää varsin itsehallinnollista elämää. Varsinkin mennoniitit ovat käyttäneet tilannetta edukseen ja muuttaneet Venäjältä ja myöhemmin jopa Kanadasta valtion holhousta (kuten koulupakkoa) pakoon Paraguayhin.
torstaina, huhtikuuta 23, 2009
Uskonnon irrationaalisuudesta - osa 3
Intian pääministeri Indira Gandhin, Intian ensimmäisen pääministerin Jawaharlal Nehrun tytär, murhattiin virka-asuntonsa puutarhassa 31. lokakuuta 1984.
Murhan suorittivat kaksi Indira Gandhin sikhi-henkivartijaa, Satwant Singh ja Becant Singh. Murha oli kosto Gandhin Punjabin politiikalle - Gandhi oli mm. antanut Intian armeijan tunkeutua aseellisesti Amritsarin Kultaisen Temppeliin, jossa majaili sikhiseparatisti Jarneil Singh Bhindranwalen aseellisia seuraajia.
Amritsarin Kultainen Temppeli
Hindu-pääministerin murha johti sikheihin kohdistuviin lajajoihin murhiin erityisesti Delhissä ja muualla, missä sikhejä asui vähemmistönä hindujen keskuudessa. Murhia tehosti sikhien helppo tunnistaminen:
Sikhimies on yleensä sonnustautunut sikheille ja vain sikheille tyypilliseen turbaaniin.
Turbaania toki käyttävät Intiassa jossain määrin jotkut muutkin ryhmät mutta turbaanin käyttö on nopeasti vähenemässä.
Turbaanin käyttö ei ole sikheille täysin pakollista. Vähintäänkin sikhin on kuitenkin kannetava pikkutikaria (Kirpan) ja rannerengasta (Kapa) ja jätettävä hiuksensa leikkaamatta. Sikhimies signaloi näillä symbooleilla kaikille, että tässä kulkee sikhi. Sikheille on ominaista myös ainakin positiivisten tunteitten ilmaisemisen puuttuminen. Julkisella paikalla ei hymyillä koskaan vaan sekä naiset että miehet kulkevat ylpeinä tiukka ilme kasvoillaan muiden ihmisten keskuudessa - herättäen todennäköisesti näinkin helposti ärtymystä itseään kohtaan.
Sitoutuessaan symbolien käyttöön sikhi - samaan tapaan kuin itäeuroopplainen juutalainen ennen holocaustia - on haavoittuva. Sikhi tai ortodoksijuutalainen ei kykene koskaan salaamaan etnistä taustaansa eläesään vähemmistönä muiden ihmisten keskuudessa.
Ko. symbolit ovat siis sekä sikhille tai juutalaiselle selvä haitta heidän liikkuessaan muiden ihmisten keskuudessa. Monet uskonnot sisältävät tapoja jotka eittämättä merkitsevät oleellista haittaa uskontokuntien kannattajille: uskonto vaatii vähintäänkin runsaasti aikaa, saattaa sisältää kieltoja jotka heikentävät elämän laatua kuten Jehovan todistajien verensiirtokielto jne.
Useat uskonnot rajoittavat monin tavoin jäsentensä kykyä verkostoitua uskontokuntaan kuulumattomien henkilöiden kanssa. Esimerkkinä erilaiset saastaisuusmääräykset juutalaisilla ja hinduilla.
Tilastot mm. USA:sta kuitenkin osoittavat että mitä enemmän uskontokunnat vaativat jäseniltään ja mitä enemmän ne rajoittavat jäsentensä toimintaa, sitä vahvempia uskontokunnat yleensä ovat, sitä enemmän jäsenet osallistuvat jumalanpalveluksiin ja sitä enemmän uskontokuntien jäsenmäärä kasvaa.
Uskototieteilijä Iannaccone on osoittanut jopa formaalisti rationaalisen valinnan teorian keinoin, että kun uskontokunta nostaa kaikkeen uskontokunnan ulkopuoliseen toimintaan osallistumisen kustannuksia kielloilla ja rajoituksilla, osallistuminen oman uskontokunnan toimintaan kasvaa. Rajoitukset nostavat jäsenkunnan sitoutumista uskontokuntaansa, ajavat alhaisen sitoutumistason omaavat jäsenet irti uskontokunnasta ja nostavat näin yhteistyöntasoa uskontokunnan jäsenten keskuudessa.
Iannaccone väittää, että vaikka erilaiset rajoitukset alentavat yksilön utiliteettia toisaalta, ne toisaalta myös nostavat yksilön utiliteettia koska ne parantavat jäsenten välistä yhteistyötä. Ilman yksilöä haittaavia sääntöjä ja rajoituksia uskontokuntaan liittyisi vapaamatkustajia, jotka ottaisivat vain uskontokunnan tarjoaman hyödyn mutta eivät osallistuisi jumalanpalveluksiin ja erilaisiin talkoisiin.
Eräs sikhi-mies selittikin symbolien merkitystä näin:
"The Guru wanted to raise a body of men who would not be able to deny their faith when questioned, but whose external appearance would invite persecution and breed the courage to resist it"
Tyyppiesimerkki vapaamatkustamisesta on kun konservatiivisen lahkon (mormonien) tiukka moraali on luonut Utahiin olosuhteet, joihin monet perheelliset ihmiset haluavat siirtyä esimerkiksi liberaalimmista osavaltioista kuten Kaliforniasta.
Iannaccone toisaalta väittää että rajoituksilla on tietty optimitaso suhteessa haittaan. Toisaalta jos uskontokunta rajoittaa esimerkiksi ihmisten osallistumista sosiaalisiin rientoihin, uskontokunnan on tarjottava jotain vastaavaa tilalle - siis sosiaalisia rientoja uskontokunnan sisässä.
Koska optimaalinen taso eittämättä muuttuu ympäristön muuttuessa, tehokas uskontokunta muuttaa koko ajan säädöksiään. Amishit ovat mm. sallineet auton vuokrauksen (vaikkeivät auton omistamista), sähkön käytön (mutta vain kun se on itse tuotettua), julkisten puhelinten käytön (mutta ei puhelimen omistamista) jne.
Olen jo aiemmin käsitellyt amishien vakuutuksenottokieltoa, jonka päämääränä on tehdä amishit riippuvaiseksi yhteisöstään tässkin asiassa.
Murhan suorittivat kaksi Indira Gandhin sikhi-henkivartijaa, Satwant Singh ja Becant Singh. Murha oli kosto Gandhin Punjabin politiikalle - Gandhi oli mm. antanut Intian armeijan tunkeutua aseellisesti Amritsarin Kultaisen Temppeliin, jossa majaili sikhiseparatisti Jarneil Singh Bhindranwalen aseellisia seuraajia.
Amritsarin Kultainen TemppeliHindu-pääministerin murha johti sikheihin kohdistuviin lajajoihin murhiin erityisesti Delhissä ja muualla, missä sikhejä asui vähemmistönä hindujen keskuudessa. Murhia tehosti sikhien helppo tunnistaminen:
Sikhimies on yleensä sonnustautunut sikheille ja vain sikheille tyypilliseen turbaaniin.
Turbaania toki käyttävät Intiassa jossain määrin jotkut muutkin ryhmät mutta turbaanin käyttö on nopeasti vähenemässä.
Turbaanin käyttö ei ole sikheille täysin pakollista. Vähintäänkin sikhin on kuitenkin kannetava pikkutikaria (Kirpan) ja rannerengasta (Kapa) ja jätettävä hiuksensa leikkaamatta. Sikhimies signaloi näillä symbooleilla kaikille, että tässä kulkee sikhi. Sikheille on ominaista myös ainakin positiivisten tunteitten ilmaisemisen puuttuminen. Julkisella paikalla ei hymyillä koskaan vaan sekä naiset että miehet kulkevat ylpeinä tiukka ilme kasvoillaan muiden ihmisten keskuudessa - herättäen todennäköisesti näinkin helposti ärtymystä itseään kohtaan.
Sitoutuessaan symbolien käyttöön sikhi - samaan tapaan kuin itäeuroopplainen juutalainen ennen holocaustia - on haavoittuva. Sikhi tai ortodoksijuutalainen ei kykene koskaan salaamaan etnistä taustaansa eläesään vähemmistönä muiden ihmisten keskuudessa.
Ko. symbolit ovat siis sekä sikhille tai juutalaiselle selvä haitta heidän liikkuessaan muiden ihmisten keskuudessa. Monet uskonnot sisältävät tapoja jotka eittämättä merkitsevät oleellista haittaa uskontokuntien kannattajille: uskonto vaatii vähintäänkin runsaasti aikaa, saattaa sisältää kieltoja jotka heikentävät elämän laatua kuten Jehovan todistajien verensiirtokielto jne.
Useat uskonnot rajoittavat monin tavoin jäsentensä kykyä verkostoitua uskontokuntaan kuulumattomien henkilöiden kanssa. Esimerkkinä erilaiset saastaisuusmääräykset juutalaisilla ja hinduilla.
Tilastot mm. USA:sta kuitenkin osoittavat että mitä enemmän uskontokunnat vaativat jäseniltään ja mitä enemmän ne rajoittavat jäsentensä toimintaa, sitä vahvempia uskontokunnat yleensä ovat, sitä enemmän jäsenet osallistuvat jumalanpalveluksiin ja sitä enemmän uskontokuntien jäsenmäärä kasvaa.
Uskototieteilijä Iannaccone on osoittanut jopa formaalisti rationaalisen valinnan teorian keinoin, että kun uskontokunta nostaa kaikkeen uskontokunnan ulkopuoliseen toimintaan osallistumisen kustannuksia kielloilla ja rajoituksilla, osallistuminen oman uskontokunnan toimintaan kasvaa. Rajoitukset nostavat jäsenkunnan sitoutumista uskontokuntaansa, ajavat alhaisen sitoutumistason omaavat jäsenet irti uskontokunnasta ja nostavat näin yhteistyöntasoa uskontokunnan jäsenten keskuudessa.
Iannaccone väittää, että vaikka erilaiset rajoitukset alentavat yksilön utiliteettia toisaalta, ne toisaalta myös nostavat yksilön utiliteettia koska ne parantavat jäsenten välistä yhteistyötä. Ilman yksilöä haittaavia sääntöjä ja rajoituksia uskontokuntaan liittyisi vapaamatkustajia, jotka ottaisivat vain uskontokunnan tarjoaman hyödyn mutta eivät osallistuisi jumalanpalveluksiin ja erilaisiin talkoisiin.
Eräs sikhi-mies selittikin symbolien merkitystä näin:
"The Guru wanted to raise a body of men who would not be able to deny their faith when questioned, but whose external appearance would invite persecution and breed the courage to resist it"
Tyyppiesimerkki vapaamatkustamisesta on kun konservatiivisen lahkon (mormonien) tiukka moraali on luonut Utahiin olosuhteet, joihin monet perheelliset ihmiset haluavat siirtyä esimerkiksi liberaalimmista osavaltioista kuten Kaliforniasta.
Iannaccone toisaalta väittää että rajoituksilla on tietty optimitaso suhteessa haittaan. Toisaalta jos uskontokunta rajoittaa esimerkiksi ihmisten osallistumista sosiaalisiin rientoihin, uskontokunnan on tarjottava jotain vastaavaa tilalle - siis sosiaalisia rientoja uskontokunnan sisässä.
Koska optimaalinen taso eittämättä muuttuu ympäristön muuttuessa, tehokas uskontokunta muuttaa koko ajan säädöksiään. Amishit ovat mm. sallineet auton vuokrauksen (vaikkeivät auton omistamista), sähkön käytön (mutta vain kun se on itse tuotettua), julkisten puhelinten käytön (mutta ei puhelimen omistamista) jne.
Olen jo aiemmin käsitellyt amishien vakuutuksenottokieltoa, jonka päämääränä on tehdä amishit riippuvaiseksi yhteisöstään tässkin asiassa.
maanantaina, huhtikuuta 16, 2007
Bali
Olen aiemmin puhunut aika paljon kolmesta yhteisöstä - juutalaisista, amisheista ja hutteriiteista.
Ortodoksijuutalaiset - varsinkin hasidit - , hutteriitit ja amishit edustavat tietynlaista äärimmäistä yhteisöllisyyttä siinä mielessä, että nämä yhteisöt ovat hyvin voimakkaasti yksilön toimintaa rajoittavia. Moraalisäännöt ovat tiukkoja ja pikkutarkkoja. Ulkopuolisista ne vaikuttavat usein jopa täysin mielivaltaisilta - kuten amishien säännöt, jotka kieltävät autot, valtakunnan sähkön yms. mutta sallivat vesisängyn. Toisaalta ko. yhteisöt ovat taloudellisesti varsin tehokkaita ja kykenevät hyvinkin koordinoituun yhteistyöhön. Syntyvyys on erittäin korkea - paljon korkeampi kuin kehitysmaissa - ja yhteisöstä eroaminen on vähäistä. Joten ko. yhteisöt kasvavat hyvin nopeasti.
Huteriitit, amishit ja ortodoksijuutalaiset ovat mielenkiintoisia äärimmäisyydessään mutta heiltä voi varmasti oppiakin jotain. Taloustieteilijätkin, kuten Samuel Bowles tai Ernst Fehr, ovat kiinnostuneita näistä ryhmistä tutkiessaan julkishyödykkeiden tuottamisen ongelmia.
Toinen ryhmä yhteisöjä, joka minua on kauan kiinnostanut, ovat erilaiset sotilaallis-aristokraattiset yhteisöt kuten Puolan aatelisto, Balin aatelisto, Rajashtanin sotilaskasti (rajputit), Punjabin sotilaskasti (sikhit), Japanin samurait, Spartan vapaat kansalaiset jne. En ole koskaan lukenut yhtään yleisesitystä näistä ryhmistä - mutta käsitykseni on että nämä yhteisöt harjoittavat kaikki jonkinlaista äärimmäistä uhrautumista ja eräänlaista kunnian kulttuuria. Äärimmäistä uhrautumista tapahtuu ilmeisesti kuitenkin lähinnä poikkeusoloissa - uhrautuminen ei ole koko elämän läpi kulkeva punainen lanka niin kuin hutteriittien alistuminen. Normaalioloissa saatetaan elää hyvinkin kuin kuka tahansa "Homo Economicus".
Jukka O. Miettisen loistava Aasian kulttuurin kuvaus "Silmät auki Aasiassa" avasi silmäni Balin aateliston kulttuurille, jonka eräänlainen helmi on joukkoitsemurha Puputan:
Vuonna 1906 Hollannin siirtomaa-armeija otti haltuunsa Balin suurimman kaupungin ja Etelä-Balin pääkaupungin Denpasarin. Balin hallitsijasuvut ymmärsivät valtansa päättyneen. Heillä oli olemassa vain yksi vaihtoehto reagoida - itsemurhataistelu eli puputan. "Taisteluun" osallistui koko hovi pieniä lapsia myöten.
Kun Denpasarin kaupunki oli valloitettu, hovin jäsenet marssivat juhla-asuissa upeina saattueina aseinaan rituaalitikarit. Saattuet kävelivät rauhallisesti hollantilaisia vastaan pysähtymättä - hollantilaiset avasivat tulen. Hallitsijat tulivat ensimmäisessä aallossa, sitten vaimot lapset sylissään, sitten nuoret hallitsijan 12-vuotiaan veljen johdolla. Kaikki ammuttiin - balilaiset tappoivat pikkulapset itse tikareilla.
Etelä-Balin koko hovi tuhoutui viimeistä jäsentä myöten. Uhri ei jäänyt kuitenkaan turhaksi. Ranskalainen lehtimes näki tapahtuman ja raportoi asiasta Euroopan lehtiin. Hollantilaisten maine siirtomaaisäntinä kärsi tietysti tästä. Tapahtuman jälkeen hollantilaiset suhtautuivat balilaisiin hyvin varovaisesti - he ilmeisesti ymmärsivät että kyseessä oli jalo kansa jonka reaktiot huonoon kohteluun voivat olla arvaamattomat. Balista tuli Hollannin mallisiirtomaa.
Ortodoksijuutalaiset - varsinkin hasidit - , hutteriitit ja amishit edustavat tietynlaista äärimmäistä yhteisöllisyyttä siinä mielessä, että nämä yhteisöt ovat hyvin voimakkaasti yksilön toimintaa rajoittavia. Moraalisäännöt ovat tiukkoja ja pikkutarkkoja. Ulkopuolisista ne vaikuttavat usein jopa täysin mielivaltaisilta - kuten amishien säännöt, jotka kieltävät autot, valtakunnan sähkön yms. mutta sallivat vesisängyn. Toisaalta ko. yhteisöt ovat taloudellisesti varsin tehokkaita ja kykenevät hyvinkin koordinoituun yhteistyöhön. Syntyvyys on erittäin korkea - paljon korkeampi kuin kehitysmaissa - ja yhteisöstä eroaminen on vähäistä. Joten ko. yhteisöt kasvavat hyvin nopeasti.
Huteriitit, amishit ja ortodoksijuutalaiset ovat mielenkiintoisia äärimmäisyydessään mutta heiltä voi varmasti oppiakin jotain. Taloustieteilijätkin, kuten Samuel Bowles tai Ernst Fehr, ovat kiinnostuneita näistä ryhmistä tutkiessaan julkishyödykkeiden tuottamisen ongelmia.
Toinen ryhmä yhteisöjä, joka minua on kauan kiinnostanut, ovat erilaiset sotilaallis-aristokraattiset yhteisöt kuten Puolan aatelisto, Balin aatelisto, Rajashtanin sotilaskasti (rajputit), Punjabin sotilaskasti (sikhit), Japanin samurait, Spartan vapaat kansalaiset jne. En ole koskaan lukenut yhtään yleisesitystä näistä ryhmistä - mutta käsitykseni on että nämä yhteisöt harjoittavat kaikki jonkinlaista äärimmäistä uhrautumista ja eräänlaista kunnian kulttuuria. Äärimmäistä uhrautumista tapahtuu ilmeisesti kuitenkin lähinnä poikkeusoloissa - uhrautuminen ei ole koko elämän läpi kulkeva punainen lanka niin kuin hutteriittien alistuminen. Normaalioloissa saatetaan elää hyvinkin kuin kuka tahansa "Homo Economicus".
Jukka O. Miettisen loistava Aasian kulttuurin kuvaus "Silmät auki Aasiassa" avasi silmäni Balin aateliston kulttuurille, jonka eräänlainen helmi on joukkoitsemurha Puputan:
Vuonna 1906 Hollannin siirtomaa-armeija otti haltuunsa Balin suurimman kaupungin ja Etelä-Balin pääkaupungin Denpasarin. Balin hallitsijasuvut ymmärsivät valtansa päättyneen. Heillä oli olemassa vain yksi vaihtoehto reagoida - itsemurhataistelu eli puputan. "Taisteluun" osallistui koko hovi pieniä lapsia myöten.
Kun Denpasarin kaupunki oli valloitettu, hovin jäsenet marssivat juhla-asuissa upeina saattueina aseinaan rituaalitikarit. Saattuet kävelivät rauhallisesti hollantilaisia vastaan pysähtymättä - hollantilaiset avasivat tulen. Hallitsijat tulivat ensimmäisessä aallossa, sitten vaimot lapset sylissään, sitten nuoret hallitsijan 12-vuotiaan veljen johdolla. Kaikki ammuttiin - balilaiset tappoivat pikkulapset itse tikareilla.
Etelä-Balin koko hovi tuhoutui viimeistä jäsentä myöten. Uhri ei jäänyt kuitenkaan turhaksi. Ranskalainen lehtimes näki tapahtuman ja raportoi asiasta Euroopan lehtiin. Hollantilaisten maine siirtomaaisäntinä kärsi tietysti tästä. Tapahtuman jälkeen hollantilaiset suhtautuivat balilaisiin hyvin varovaisesti - he ilmeisesti ymmärsivät että kyseessä oli jalo kansa jonka reaktiot huonoon kohteluun voivat olla arvaamattomat. Balista tuli Hollannin mallisiirtomaa.
lauantaina, tammikuuta 13, 2007
Ihmisten yhteistyössä on aina jokin anomalia ?
Jokaiseen yhteistyön mahdollistavaan mekanismiin liittyy aina jokin rajoitus tai anomalia:
1. Sukulaisuuteen (sukulaisvalintaan) liittyy se ongelma, että se synnyttää yhteistyötä vain sukulaisuuteen perustuvissa ryhmissä. Tämän mm. muslimit ja juutalaiset ovat jo aikaa ymmärtäneet. He suosivat serkusavioliittoja - juutalaiset jopa enon ja sisarentyttären välistä avioliittoa.
2. Vastavuoroisuus taas edellyttää että ryhmän jäsenet tuntevat toisensa.
3. Ryhmävalintaan ja altruistiseen rangaistukseen liittyy kaksi vaihtoehtoista ongelmaa:
3.1 Ihmisyhteisöt rapautuvat (=muuttuvat individualistisiksi) pääsääntöisesti vuosien mittaan - yhteisöt hajoavat tai joutuvat naapuriyhteisöjen tuhoamaksi. Uusia yhteisöjä syntyy ja kierros alkaa alusta. Arabialainen sosiologi ibn Khaldun kuvasi tätä kiertokulkua jo 1300-luvulla.
Evolutiivisten kulttuurintutkijoitten Boydin ja Richersonin matemaattiset mallit osoittavat myös, että ryhmien on välillä hajottava jotta yhteistyö säilyisi ollenkaan.
Evoluutiobiologi DS Wilson väittää kirjassaan Darwins Cathedral että uskontojen ajoittainen lahkoutuminen selittyy nimenomaan sillä että eniten yhteisöllisyyttä kaipaavat jäsenet irtautuvat omaksi ryhmäkseen vuosien mittaan rapautuneesta kirkosta. Tämä selittää myös sen miksi maallistunut protestanttinen kirkko menettää esimerkiksi Hollannissa runsaasti jäseniä katolisille samaan aikaan kuin elitistinen katolinen kirkko menettää Etelä-Amerikassa köyhiä jäseniä protestanteille.
Kansallisvaltion, hyvinvointivaltion tai EU:n pitkäkestoisuudelle tämä ei oikein ennusta hyvää.
3.2 Poikkeuksen hajoamisvaatimukselle tekevät ns. moraalistiset yhteisöt - niissä yhteistyö voi olla stabiilia hyvin pitkään.
Moraalistisessa yhteisössä rangaistaan kaikkea poikkeamista. Hyviä esimerkkejä moraalistisesta yhteisöstä ovat ortodoksijuutalaiset, hutteriitit ja amishit. Esim. hutteriitit ja amishit ovat säilyneet moralistisina ryhminä 450 vuotta. Tarkkaan ottaen amishitkaan eivät ole yksi moralistinen ryhmä vaan kukin amishiyhteisö on itsenäinen. Jos yksi amishiyhteisö rapautuu ja tuhoutuu, uskonto säilyy. Vaihtelua ryhmien kulttuureissa on mm. kärryjen katoissa. Kulttuurievoluutio on mahdollista mutta se on useimmiten hidasta.
Moralistisessa ryhmässä on se ongelma että ryhmän muuttuessa tavallaan superorganismiksi, ryhmän kulttuuri on usein varsin staattinen. En tosin ole aivan varma, onko tämä mikään luonnonlaki. Poikkeamista saatetaan suvaita jossain asioissa, jolla ei ole yhteistyön kanssa mitään tekemistä, ja sama pitkäkestoinen yhteistyö pystytään säilyttämään: Teknologinen innovaatio on esimerkiksi hutteriiteilla sallittua, vaikka amisheilla ei.
Kansallisvaltion tai hyvinvointivaltion säilymiselle jyrkkä moralismi voisi olla ratkaisu - juutalaisethan ovat kyenneet ylläpitämään esimerkiksi hyvinvointivaltiota satoja vuosia.
1. Sukulaisuuteen (sukulaisvalintaan) liittyy se ongelma, että se synnyttää yhteistyötä vain sukulaisuuteen perustuvissa ryhmissä. Tämän mm. muslimit ja juutalaiset ovat jo aikaa ymmärtäneet. He suosivat serkusavioliittoja - juutalaiset jopa enon ja sisarentyttären välistä avioliittoa.
2. Vastavuoroisuus taas edellyttää että ryhmän jäsenet tuntevat toisensa.
3. Ryhmävalintaan ja altruistiseen rangaistukseen liittyy kaksi vaihtoehtoista ongelmaa:
3.1 Ihmisyhteisöt rapautuvat (=muuttuvat individualistisiksi) pääsääntöisesti vuosien mittaan - yhteisöt hajoavat tai joutuvat naapuriyhteisöjen tuhoamaksi. Uusia yhteisöjä syntyy ja kierros alkaa alusta. Arabialainen sosiologi ibn Khaldun kuvasi tätä kiertokulkua jo 1300-luvulla.
Evolutiivisten kulttuurintutkijoitten Boydin ja Richersonin matemaattiset mallit osoittavat myös, että ryhmien on välillä hajottava jotta yhteistyö säilyisi ollenkaan.
Evoluutiobiologi DS Wilson väittää kirjassaan Darwins Cathedral että uskontojen ajoittainen lahkoutuminen selittyy nimenomaan sillä että eniten yhteisöllisyyttä kaipaavat jäsenet irtautuvat omaksi ryhmäkseen vuosien mittaan rapautuneesta kirkosta. Tämä selittää myös sen miksi maallistunut protestanttinen kirkko menettää esimerkiksi Hollannissa runsaasti jäseniä katolisille samaan aikaan kuin elitistinen katolinen kirkko menettää Etelä-Amerikassa köyhiä jäseniä protestanteille.
Kansallisvaltion, hyvinvointivaltion tai EU:n pitkäkestoisuudelle tämä ei oikein ennusta hyvää.
3.2 Poikkeuksen hajoamisvaatimukselle tekevät ns. moraalistiset yhteisöt - niissä yhteistyö voi olla stabiilia hyvin pitkään.
Moraalistisessa yhteisössä rangaistaan kaikkea poikkeamista. Hyviä esimerkkejä moraalistisesta yhteisöstä ovat ortodoksijuutalaiset, hutteriitit ja amishit. Esim. hutteriitit ja amishit ovat säilyneet moralistisina ryhminä 450 vuotta. Tarkkaan ottaen amishitkaan eivät ole yksi moralistinen ryhmä vaan kukin amishiyhteisö on itsenäinen. Jos yksi amishiyhteisö rapautuu ja tuhoutuu, uskonto säilyy. Vaihtelua ryhmien kulttuureissa on mm. kärryjen katoissa. Kulttuurievoluutio on mahdollista mutta se on useimmiten hidasta.
Moralistisessa ryhmässä on se ongelma että ryhmän muuttuessa tavallaan superorganismiksi, ryhmän kulttuuri on usein varsin staattinen. En tosin ole aivan varma, onko tämä mikään luonnonlaki. Poikkeamista saatetaan suvaita jossain asioissa, jolla ei ole yhteistyön kanssa mitään tekemistä, ja sama pitkäkestoinen yhteistyö pystytään säilyttämään: Teknologinen innovaatio on esimerkiksi hutteriiteilla sallittua, vaikka amisheilla ei.
Kansallisvaltion tai hyvinvointivaltion säilymiselle jyrkkä moralismi voisi olla ratkaisu - juutalaisethan ovat kyenneet ylläpitämään esimerkiksi hyvinvointivaltiota satoja vuosia.
maanantaina, joulukuuta 10, 2007
Syyrianjuutalaiset - osa 2
Valkea linkkasi meidät aikoinaan juutalaisuuden tutkija Kevin MacDonaldin blogille ja erityisesti MacDonaldin juttuun syyrianjuutalaisista. (Katso aiempi postaukseni.)
Myös New York Timesissa on mielenkiintoinen artikkeli Broklynissä ja muualla USA:ssa elävistä 75000:sta syyrianjuutalaisesta. Nämä ihmiset ovat siis ensi sijassa Syyriasta USA:han muuttaneita juutalaisia. Muutto on alkanut jo 100 vuotta sitten.
Syyrianjuutalaiset eivät todellisuudessa ole mikään homogeeninen ryhmä: Syyriassa on kauan ollut kahdenlaisia juutalaisia - arabiaa puhuvia Musta'arabim ja ladinoa (juutalaisespanjaa) puhuvia Espanjasta inkvisiitiota paenneita sefardijuutalaisia (Səfaradim). New Yorkissa syyrianjuutalaiseen yhteisöön on lisäksi liittynyt muualta Lähi-idästä tulleita sefardijuutalaisia - tosin he ovat joutuneet eräänlaisiksi toisen luokan jäseniksi.
Syyrianjuutalaiset ovat mielenkiintoiisia siinä mielessä, että vaikka he ovat vuonna 1935 siirtyneet endogamiaan eli he sallivat avioliitot vain oman ryhmän sisällä, he eivät eriydy muuten voimakkaasti amerikkalaisesta yhteisöstä - niin kuin useat muut endogaamiset yhteisöt kuten amishit tai hasidit. He esimerkiksi pukeutuvat kuten kuka tahansa amerikkalainen.
Syyrianjuutalaiset ovat myös taloudellisesti onnistuneet erittäin hyvin. Syyrianjuutalaisuus tarjoaa sosiaalisen verkoston ja eräänlaisen hyvinvointiyhteiskunnan joka auttaa köyhiä jäseniään.
New York Timesin artikkeli kertoo syyrianjuutalaisesta miehestä, joka elettyään vanhempiensa kanssa suuren osan lapsuuttaan ja nuoruuttaan Broklynin ulkopuolella vieraantuu jonkin verran yhteisöstään. Mies rakastuu aikanaan ashkenazityttöön. Hän ilmoittaa vanhemmilleen menevänsä naimisiin tytön kanssa ja olettaa vanhempiensa ensijärkytyksen jälkeen hyväksyvän avioliiton. Mies on toki kuullut vuoden 1935 endogamiapäätöksestä, mutta olettaa että sääntö ei ole niin tiukka etteikö siitä voisi tehdä poikkeusta. Järkytys on suuri kun miehen perhe - ja koko yhteisö - sulkee hänet ulkopuolelle.
Tällaiset yhteisöt, joihin kuuluminen edistää oleellisesti ihmisen taloudellista menestystä ja lisäksi tarjoaa taloudellisen ja sosiaalisen turvaverkon, kykenevät usein säilymään maallistuneessakin yhteiskunnassa erillisinä ja oman kulttuurinsa säilyttäen. Hinta on kuitenkin kova - aina silloin tällöin joku yksilö suljetaan yhteisön ulkopuolelle sosiaaliseen orpouteen omasta perheestään ja entisistä ystävistään.
Myös New York Timesissa on mielenkiintoinen artikkeli Broklynissä ja muualla USA:ssa elävistä 75000:sta syyrianjuutalaisesta. Nämä ihmiset ovat siis ensi sijassa Syyriasta USA:han muuttaneita juutalaisia. Muutto on alkanut jo 100 vuotta sitten.
Syyrianjuutalaiset eivät todellisuudessa ole mikään homogeeninen ryhmä: Syyriassa on kauan ollut kahdenlaisia juutalaisia - arabiaa puhuvia Musta'arabim ja ladinoa (juutalaisespanjaa) puhuvia Espanjasta inkvisiitiota paenneita sefardijuutalaisia (Səfaradim). New Yorkissa syyrianjuutalaiseen yhteisöön on lisäksi liittynyt muualta Lähi-idästä tulleita sefardijuutalaisia - tosin he ovat joutuneet eräänlaisiksi toisen luokan jäseniksi.
Syyrianjuutalaiset ovat mielenkiintoiisia siinä mielessä, että vaikka he ovat vuonna 1935 siirtyneet endogamiaan eli he sallivat avioliitot vain oman ryhmän sisällä, he eivät eriydy muuten voimakkaasti amerikkalaisesta yhteisöstä - niin kuin useat muut endogaamiset yhteisöt kuten amishit tai hasidit. He esimerkiksi pukeutuvat kuten kuka tahansa amerikkalainen.
Syyrianjuutalaiset ovat myös taloudellisesti onnistuneet erittäin hyvin. Syyrianjuutalaisuus tarjoaa sosiaalisen verkoston ja eräänlaisen hyvinvointiyhteiskunnan joka auttaa köyhiä jäseniään.
New York Timesin artikkeli kertoo syyrianjuutalaisesta miehestä, joka elettyään vanhempiensa kanssa suuren osan lapsuuttaan ja nuoruuttaan Broklynin ulkopuolella vieraantuu jonkin verran yhteisöstään. Mies rakastuu aikanaan ashkenazityttöön. Hän ilmoittaa vanhemmilleen menevänsä naimisiin tytön kanssa ja olettaa vanhempiensa ensijärkytyksen jälkeen hyväksyvän avioliiton. Mies on toki kuullut vuoden 1935 endogamiapäätöksestä, mutta olettaa että sääntö ei ole niin tiukka etteikö siitä voisi tehdä poikkeusta. Järkytys on suuri kun miehen perhe - ja koko yhteisö - sulkee hänet ulkopuolelle.
Tällaiset yhteisöt, joihin kuuluminen edistää oleellisesti ihmisen taloudellista menestystä ja lisäksi tarjoaa taloudellisen ja sosiaalisen turvaverkon, kykenevät usein säilymään maallistuneessakin yhteiskunnassa erillisinä ja oman kulttuurinsa säilyttäen. Hinta on kuitenkin kova - aina silloin tällöin joku yksilö suljetaan yhteisön ulkopuolelle sosiaaliseen orpouteen omasta perheestään ja entisistä ystävistään.
tiistaina, huhtikuuta 21, 2009
Hygienia, organismin vastustuskyky ja superorganismin vastustuskyky
Wikipedian mukaan hygienia on näkymättömien taudinaiheuttajien määrän pitämistä ihmiskehossa sellaisissa rajoissa, että ihmisen oma vastustuskyky kykenee voittamaan ne, eikä sairastumista tapahdu. Hygieniasta huolehditaan puhdistamalla säännöllisesti sekä ihmiskehon eri osat että kulloinkin käytetty vaatetus sekä välttämällä tietoisesti mahdollisia taudinaiheuttajia tai -kantajia.
Joskus hygienia menee liiallisuuksin. Nimimerkki molekyylibiologi kirjoitti suomi24:ssä:
Toki pitkään kestävä, toistuva homealtistuminen saattaa aiheuttaa kroonista nuhaa ja jopa allergiaa, mutta tämä ei (minun mielestäni) ole syy siihen että lapsilla on nykyisin allergioita enemmän kuin aikaisemmin.
Allergia on elimistön puolustusjärjestelmien yliherkistymistä jotakin "vierasta ainetta" kohtaan. "Vieraalla ainella" en tässä tarkoita kemikaaleja tai mitään muitakaan tiettyjä molekyylejä vaan ylipäätään mitä tahansa ainetta, johon veren valkosolut eivät ole aikaisemmin olleet kosketuksissa. Aine voi olla luonnosta löytyvä tai jopa jokin elimistön oma rakenneaine, mikä ei normaalisti kuulu verenkiertoon (sokeritauti, reuma).
Normaalisti valkosolut taistelevat taudinaiheuttajia vastaan (virukset, bakteerit, loiseläimet jne.) Ongelmana on nykyisin se että lapsille syötetään valtavia määriä antibiootteja, minkä seurauksena heidän elimistön oma puolustusjärjestelmä ei kehity normaalisti. Ts. kun elimistö ei joudu tappelemaan esim. korvatulehduksia aiheuttavaa bakteeria vastaan, niin puolustusjärjestelmät yliherkistyvät vaikka koivun siitepölyyn tai ruoka-aineisiin. Lisäksi kodeissa ja hoitopaikoissa on viimeisten vuosien aikana yleistyneet ns. antibakteeristen puhdistusaineiden käyttö, mikä entisestään vähentää luonnollisten infektioden saamista (eli aiheuttaa allrgiariskin kasvamista).
Itse olen sitä mieltä, että lapselle on hyväksi syödä aina silloin tällöin muutama hiekkakakku ja nuolla lemmikkikoiran kanssa samaa purulelua.
Ihmisyhteisön vastustuskyky ja sisäinen eheys rapautuu samalla lailla kuin ihmisen vastustuskyky. Ellei ihmisyhteisö joudu kamppailuun ulkoisen tai sisäisen vihollisen kanssa, yhteisöllisyys rapautuu.
Poikkeuksena ovat ehkä ns. moraaliset yhteisöt - kuten hutteriitit, amishit ja hasidijuutalaiset - jotka ylläpitävät eheyttä tiukalla uskonnollisella ideologialla, altruistisella rangaistuksella ja arvojen sisäistämisellä.
Väite ei ole tuulesta temmattu, vaan sitä tukee sekä kokemus että tieteellinen tutkimus.
Aihe liittyy keskusteluun islamin ja lännen yhteiselosta Soininvaaran blogissa.
Joskus hygienia menee liiallisuuksin. Nimimerkki molekyylibiologi kirjoitti suomi24:ssä:
Toki pitkään kestävä, toistuva homealtistuminen saattaa aiheuttaa kroonista nuhaa ja jopa allergiaa, mutta tämä ei (minun mielestäni) ole syy siihen että lapsilla on nykyisin allergioita enemmän kuin aikaisemmin.
Allergia on elimistön puolustusjärjestelmien yliherkistymistä jotakin "vierasta ainetta" kohtaan. "Vieraalla ainella" en tässä tarkoita kemikaaleja tai mitään muitakaan tiettyjä molekyylejä vaan ylipäätään mitä tahansa ainetta, johon veren valkosolut eivät ole aikaisemmin olleet kosketuksissa. Aine voi olla luonnosta löytyvä tai jopa jokin elimistön oma rakenneaine, mikä ei normaalisti kuulu verenkiertoon (sokeritauti, reuma).
Normaalisti valkosolut taistelevat taudinaiheuttajia vastaan (virukset, bakteerit, loiseläimet jne.) Ongelmana on nykyisin se että lapsille syötetään valtavia määriä antibiootteja, minkä seurauksena heidän elimistön oma puolustusjärjestelmä ei kehity normaalisti. Ts. kun elimistö ei joudu tappelemaan esim. korvatulehduksia aiheuttavaa bakteeria vastaan, niin puolustusjärjestelmät yliherkistyvät vaikka koivun siitepölyyn tai ruoka-aineisiin. Lisäksi kodeissa ja hoitopaikoissa on viimeisten vuosien aikana yleistyneet ns. antibakteeristen puhdistusaineiden käyttö, mikä entisestään vähentää luonnollisten infektioden saamista (eli aiheuttaa allrgiariskin kasvamista).
Itse olen sitä mieltä, että lapselle on hyväksi syödä aina silloin tällöin muutama hiekkakakku ja nuolla lemmikkikoiran kanssa samaa purulelua.
Ihmisyhteisön vastustuskyky ja sisäinen eheys rapautuu samalla lailla kuin ihmisen vastustuskyky. Ellei ihmisyhteisö joudu kamppailuun ulkoisen tai sisäisen vihollisen kanssa, yhteisöllisyys rapautuu.
Poikkeuksena ovat ehkä ns. moraaliset yhteisöt - kuten hutteriitit, amishit ja hasidijuutalaiset - jotka ylläpitävät eheyttä tiukalla uskonnollisella ideologialla, altruistisella rangaistuksella ja arvojen sisäistämisellä.
Väite ei ole tuulesta temmattu, vaan sitä tukee sekä kokemus että tieteellinen tutkimus.
Aihe liittyy keskusteluun islamin ja lännen yhteiselosta Soininvaaran blogissa.
perjantaina, elokuuta 28, 2009
Yhteiskunnan tehokkuudesta - konservatiivinen analyysi
Yhteiskunnan tehokkuus riippuu minun nähdäkseni yksilökeskeisyys-kollektiivisuus-muuttujasta. Näin ajattelee myös esimerkiksi Francis Fukuyama ja taloustieteilijä Samuel Bowles. Tehokkuus riippuu tietysti myös monesta muusta tekijästä, mutta unohdetaan ne nyt täysin.
Termi yksilökeskeisyys jää valitettavasti nyt määrittelemättä. Tieteellisempi analyysi aiheesta löytyy Bowlesin Microeconomics kirjasta.
Ajatellaan että yksilökeskeisyyttä mitataan muuttujalla joka vaihtelee 0:sta 1:een. Arvo 0 kuvatkoon yhteiskuntaa, jossa yhteisö valvoo yksilön kaikkea käyttäytymistä tarvittaessa hyvin ankarallakin vertaiskontrollilla ja jossa yhteisön jäsenet ovat täysin riippuvaisia yhteisön muista jäsenistä. Esimerkkinä vaikkapa amishit tai hutteriitit.
Arvo 1 kuvaa taas täysin atomisoitunutta yhteiskuntaa, jossa yksilöiden riippuvuus toisistaan rajoittuu lähinnä pienen lapsen riippuvuuteen äidistään ja jossa mitään yksilöitä rajoittavia normeja ei ole. Esimerkkinä Turnbullin kuvaama Ik-heimo kirjassa Mountain People.
Maksimaalinen tehokkuus TMAX saavutetaan varmaankin jossain 0:n ja 1:n välillä. Ongelma on minun mielestäni se, että kulttuurievoluution dynamiikassa TMAX ei ole stabiili. Maksimaalisen tehokkuuden yhteisössä yksilö on vapaa toimimaan, mutta (Fukuyaman mukaan jo kuolleeksi muuttunut) uskonto on jättänyt jälkeensä vahvan työmoraalin, yhteishenki on vahva, ihmiset kokevat häpeää, jos syylistyvät normien rikkomukseen jne.
Stabiileja Nashin tasapainotiloja tai Evolutivisesti Stabiileja tiloja (ESS) on kaksi. ESS 1 vastaa yksilöllisyyden arvoa nolla ja Bowles kutsuu sitä Rousseaulaiseksi tasapainotilaksi. Esimerkkinä siis ankara moraalinen yhteisö kuten hutteriitit.
ESS 2, jota Bowles kutsuu Hobbesilaiseksi tasapainotilaksi, vastaa tilannetta, jossa vallitsee voimakas kilpailu yksilöiden välillä kaikista resursseista, mutta kilpailua rajoittaa esimerksi omistusoikeuden instituutio (=väistän jos sinä olit täällä ensin), vastavuoroisuuden instituutio (=jos sinä raavit minun selkääni, minä raavin sinun selkääsi) jne. Instituutioiden ylläpito ei edellytä välttämättä pakkovaltaa, vaan osa instituutioista on syntynyt yksinkertaisesti stabiileina tasapainotiloina.
Hobbesilaisessa tasapainotilassa ei kuitenkaan enää ole mitään yhteisä arvoja, yhteishenkeä, uhrautumisvalmiutta tms. Se edustaa degeneraatiota tehokkuusmaksimista.
Ongelma on siis se, että tehokkuuden maksimipiste ei ole stabiili, vaan heti kun moraalisen rangaistuksen taso ja yhteisöllisyys on laskenut tarpeeksi alas, ja yksilökeskeisyys ohittanut epästabiilin tasapainotilan, dynamiikka vie järjestelmän ensin tehokkuusmaksimiin ja siitä vääjäämättä kohti Hobbesilaista tasapainotilaa.
Se kehityksen vaihe, jossa siirrytään kohti tehokkuusmaksimia synnyttää harhan progressiivisuuden universaalisuudesta. Siinä mielessä siis olen samaa mieltä kunin Heath, että "... Canada is as Close to Utopia as It Gets" koska se on todennäköisesti lähellä tuota tehokkuuden maksimipistettä.
Harha progressiivisuuden universaalisuudesta tulee esiin Fukuyamalla lähinnä riskinä, että progressiivisuus ei ole universaalista.
No eihän Fukuyamakaan usko että progressiivisuus on jatkuvaa, mutta kuitenkin niin että takapakkia seuraa taas askel eteenpäin - historia on Fukuyamalla suuntautunut eteenpäin.
Itse ajattelen, että harha progressiivisuuden universaalisuudesta on universaali.
Termi yksilökeskeisyys jää valitettavasti nyt määrittelemättä. Tieteellisempi analyysi aiheesta löytyy Bowlesin Microeconomics kirjasta.
Ajatellaan että yksilökeskeisyyttä mitataan muuttujalla joka vaihtelee 0:sta 1:een. Arvo 0 kuvatkoon yhteiskuntaa, jossa yhteisö valvoo yksilön kaikkea käyttäytymistä tarvittaessa hyvin ankarallakin vertaiskontrollilla ja jossa yhteisön jäsenet ovat täysin riippuvaisia yhteisön muista jäsenistä. Esimerkkinä vaikkapa amishit tai hutteriitit.
Arvo 1 kuvaa taas täysin atomisoitunutta yhteiskuntaa, jossa yksilöiden riippuvuus toisistaan rajoittuu lähinnä pienen lapsen riippuvuuteen äidistään ja jossa mitään yksilöitä rajoittavia normeja ei ole. Esimerkkinä Turnbullin kuvaama Ik-heimo kirjassa Mountain People.
Maksimaalinen tehokkuus TMAX saavutetaan varmaankin jossain 0:n ja 1:n välillä. Ongelma on minun mielestäni se, että kulttuurievoluution dynamiikassa TMAX ei ole stabiili. Maksimaalisen tehokkuuden yhteisössä yksilö on vapaa toimimaan, mutta (Fukuyaman mukaan jo kuolleeksi muuttunut) uskonto on jättänyt jälkeensä vahvan työmoraalin, yhteishenki on vahva, ihmiset kokevat häpeää, jos syylistyvät normien rikkomukseen jne.
Stabiileja Nashin tasapainotiloja tai Evolutivisesti Stabiileja tiloja (ESS) on kaksi. ESS 1 vastaa yksilöllisyyden arvoa nolla ja Bowles kutsuu sitä Rousseaulaiseksi tasapainotilaksi. Esimerkkinä siis ankara moraalinen yhteisö kuten hutteriitit.
ESS 2, jota Bowles kutsuu Hobbesilaiseksi tasapainotilaksi, vastaa tilannetta, jossa vallitsee voimakas kilpailu yksilöiden välillä kaikista resursseista, mutta kilpailua rajoittaa esimerksi omistusoikeuden instituutio (=väistän jos sinä olit täällä ensin), vastavuoroisuuden instituutio (=jos sinä raavit minun selkääni, minä raavin sinun selkääsi) jne. Instituutioiden ylläpito ei edellytä välttämättä pakkovaltaa, vaan osa instituutioista on syntynyt yksinkertaisesti stabiileina tasapainotiloina.
Hobbesilaisessa tasapainotilassa ei kuitenkaan enää ole mitään yhteisä arvoja, yhteishenkeä, uhrautumisvalmiutta tms. Se edustaa degeneraatiota tehokkuusmaksimista.
Ongelma on siis se, että tehokkuuden maksimipiste ei ole stabiili, vaan heti kun moraalisen rangaistuksen taso ja yhteisöllisyys on laskenut tarpeeksi alas, ja yksilökeskeisyys ohittanut epästabiilin tasapainotilan, dynamiikka vie järjestelmän ensin tehokkuusmaksimiin ja siitä vääjäämättä kohti Hobbesilaista tasapainotilaa.
Se kehityksen vaihe, jossa siirrytään kohti tehokkuusmaksimia synnyttää harhan progressiivisuuden universaalisuudesta. Siinä mielessä siis olen samaa mieltä kunin Heath, että "... Canada is as Close to Utopia as It Gets" koska se on todennäköisesti lähellä tuota tehokkuuden maksimipistettä.
Harha progressiivisuuden universaalisuudesta tulee esiin Fukuyamalla lähinnä riskinä, että progressiivisuus ei ole universaalista.
No eihän Fukuyamakaan usko että progressiivisuus on jatkuvaa, mutta kuitenkin niin että takapakkia seuraa taas askel eteenpäin - historia on Fukuyamalla suuntautunut eteenpäin.
Itse ajattelen, että harha progressiivisuuden universaalisuudesta on universaali.
maanantaina, marraskuuta 19, 2007
Suomenruotsalaiset : osa 3
Edellinen postaukseni suomenruotsalaisista edusti melko teoreettista näkökulmaa etnisten yhteisöjen tutkimukseen. Sovelsin Boydin ja Richersonin teoriaa symbolisesti merkittyjen ryhmien evoluutiosta suomenruotsalaisiin.
Suomenruotsalaisissa on se mielenkiintoinen piirre, että suomenruotsalaisuus ei tunnu olevan häviämässä vaikka seka-avioliittojen määrä on ollut pitkään kasvussa. Tässä suhteessa suomenruotsalaisuus eroaa useista muista vähemmistöistä joitten säilyminen perustuu pitkälti endogamiaan.
Endogamian ylläpitäminen esimerkiksi maallistuneessa lännessä on hyvin vaikeaa. Useimmiten vain äärimmäisen vanhoilliset ryhmät (hutteriitit, hasidit, amishit) onnistuvat säilyttämään endogamian pitkään.
Suomenruotsalaisten säilyminen on onnistunut niin, että seka-avioliitoissa lapset on usein pantu ruotsinkieliseen kouluun. Koska suomenruotsalaisuus tarjoaa merkittäviä etuja (sosiaalinen verkko, opiskelukiintiöt, status) suomenkielinen vanhempi usein mielellään hyväksyy sen että lapsi pannaan ruotsinkieliseen kouluun.
Mutta näin on lähinnä vain keskiluokkaisissa/koulutetuissa perheissä, joissa suomenkielinenkin vanhempi osaa ruotsia lukioruotsin verran. Tästä syystä suomenkielisten ruotsin kielen opetus on hyvin keskeinen ruotsinkielisten instituutioiden tavoite: Nimenomaan tästä syystä RKP tulee haluaa pitää kiinni ruotsin kielen pakollisuudesta koulussa. Viralliseksi syyksi ilmoitetaan tosin ruotsinkielisten palveluiden ylläpitäminen, mutta luulen että suurempi syy on kaksikielisten perheiden suomenkielisen vanhemman ruotsin kielen taidon takaaminen.
En kritisoi RKP:n tavoitetta - esitän vain hypoteesin syistä miksi suomenkielisten ruotsinkielen opetus on niin keskeinen RKP:n tavoite.
Suomenruotsalaisissa on se mielenkiintoinen piirre, että suomenruotsalaisuus ei tunnu olevan häviämässä vaikka seka-avioliittojen määrä on ollut pitkään kasvussa. Tässä suhteessa suomenruotsalaisuus eroaa useista muista vähemmistöistä joitten säilyminen perustuu pitkälti endogamiaan.
Endogamian ylläpitäminen esimerkiksi maallistuneessa lännessä on hyvin vaikeaa. Useimmiten vain äärimmäisen vanhoilliset ryhmät (hutteriitit, hasidit, amishit) onnistuvat säilyttämään endogamian pitkään.
Suomenruotsalaisten säilyminen on onnistunut niin, että seka-avioliitoissa lapset on usein pantu ruotsinkieliseen kouluun. Koska suomenruotsalaisuus tarjoaa merkittäviä etuja (sosiaalinen verkko, opiskelukiintiöt, status) suomenkielinen vanhempi usein mielellään hyväksyy sen että lapsi pannaan ruotsinkieliseen kouluun.
Mutta näin on lähinnä vain keskiluokkaisissa/koulutetuissa perheissä, joissa suomenkielinenkin vanhempi osaa ruotsia lukioruotsin verran. Tästä syystä suomenkielisten ruotsin kielen opetus on hyvin keskeinen ruotsinkielisten instituutioiden tavoite: Nimenomaan tästä syystä RKP tulee haluaa pitää kiinni ruotsin kielen pakollisuudesta koulussa. Viralliseksi syyksi ilmoitetaan tosin ruotsinkielisten palveluiden ylläpitäminen, mutta luulen että suurempi syy on kaksikielisten perheiden suomenkielisen vanhemman ruotsin kielen taidon takaaminen.
En kritisoi RKP:n tavoitetta - esitän vain hypoteesin syistä miksi suomenkielisten ruotsinkielen opetus on niin keskeinen RKP:n tavoite.
keskiviikkona, huhtikuuta 01, 2009
Kansankokonaisuus-ajattelu ?
Valkea kirjoitti jo hiukan tuskastuneena minulle pari päivää sitten näin:
"Jukka, pääset suuren harppauksen eteenpäin, kun luovut kansankokonaisuus ajattelusta, koska sellaista ei Suomessa enää ole, eikä koskaan enää tule."
Mitä tuohon nyt vastaisi.
Ihminen elää normaalisti jonkinlaisessa yhteisössä - tai itse asiassa usein useammassakin yhteisössä. Yhteisö voi rajoittua perheeseen, kuten machiguenga-intiaanien tapauksessa. Yhteisö voi olla sukulaisuuteen perustuva klaani, uskontokunta, kansa, osuuskunta tai työpaikka.
Jos unohdetaan yhteisöllisyyden emotionaalinen puoli, niin yhteisöä tarvitaan julkishyödykkeiden tuottamiseen. Turvallisuuden luomiseen, patojen ja kastelukanavien rakentamiseen, suurriistan metsästyksen, kulkuyhteyksien luomiseen, yhteisten pelisääntöjen luomiseen, köyhien auttamiseen jne. jne.
Ihmisten yhteiselo on aina järjestettävä jollain tavalla. En ole koskaan väittänyt että kansallisvaltio olisi ainoa tapa järjestää ihmisten yhteiselo. Tai edes valtio ylipäätään.
Amishit eivät juurikaan käytä valtion palveluita, mutta kykenevät kuitenkin hyvin tehokkaasti järjestämään kaikkinaisen yhteiselonsa ja julkishyödykkeiden tuottamisen.
Kalalonian anarkistipuolue halusi 30-luvulla järjestää ihmisten yhteiselon täydellisen (?) vapaaehtoisuuden varaan. Myös anarkokapitalismi perustuu käsittääkseni samantapaiseen vapaaehtoisuuden ideaan.
Anarkismi sai vahvaa kaikupohjaa nimenomaan Kataloniassa, koska Kataloniassa on hyvin pitkät perinteet talonpoikien autonomisesta yhteiselosta: Katalonian laajoja kastelujärjestelmiä on ylläpidetty talonpoikien itsehallinnollisten järjestelyjen varassa vuosisatoja.
Kansallisvaltio, talonpoikien itsehallinto ja "utopistiset" uskonnolliset yhteisöt ovat siinä mielessä hyviä että niitä on oikeasti olemassa. Ne eivät ole satuja.
Sen sijaan esimerkiksi työväenaatteeseen eli sosialismiin perustuvat utopistiset yhteisöt ovat satuja tai pikemmin painajaisunia. Sellaiset yhteisöt eivät ole koskaan eläneet montaa vuotta muuttumatta totalitäärisiksi helveteiksi.
Suomalaisena tunnen lukkarinrakkautta kansallisvaltioon. Sinänsä olen avoin kaikille yhteiselon muodoilla. En näe miksi yhden pitäisi sulkea pois toinen. Minusta erilaiset yhteisöt voisivat täydentää toisiaan.
Yhteisöllisyys ei tietenkään ole ongelmatonta:
1. Yhteisöjen välillä syntyy keskinäisiä skismoja. Mutta niitten skismojen ratkaisu on taas uusi haaste joka vaatii ehkä uuden yhteisön rakentamista skismojen ratkaisemiseen.
2. Koska yhteisöllisyys minun käsittääkseni aina perustuu jonkinlaiseen yhteiseen arvopohjaan ja yhteisiin normeihin, yhteisöt voivat olla joskus hyvin ahdistavia ja poikkeavia syrjiviä. Ratkaisua tähän ongelmaan ei oikeastaan ole. Kaikkien patologisimmat yhteisöt saattavat kuitenkin murtua kilpailussa vähemmän patologisia yhteisöjä vastaan.
Lähteitä:
1. George Orwell: Katalonia, Katalonia
2. Elionor Ostrom: Governing the Commons: The Evolution of Institutions for Collective Action
3. Ilmari Vesterinen: Geishat ja muita etnologisia kirjoituksia, kirjoitus amisheista.
"Jukka, pääset suuren harppauksen eteenpäin, kun luovut kansankokonaisuus ajattelusta, koska sellaista ei Suomessa enää ole, eikä koskaan enää tule."
Mitä tuohon nyt vastaisi.
Ihminen elää normaalisti jonkinlaisessa yhteisössä - tai itse asiassa usein useammassakin yhteisössä. Yhteisö voi rajoittua perheeseen, kuten machiguenga-intiaanien tapauksessa. Yhteisö voi olla sukulaisuuteen perustuva klaani, uskontokunta, kansa, osuuskunta tai työpaikka.
Jos unohdetaan yhteisöllisyyden emotionaalinen puoli, niin yhteisöä tarvitaan julkishyödykkeiden tuottamiseen. Turvallisuuden luomiseen, patojen ja kastelukanavien rakentamiseen, suurriistan metsästyksen, kulkuyhteyksien luomiseen, yhteisten pelisääntöjen luomiseen, köyhien auttamiseen jne. jne.
Ihmisten yhteiselo on aina järjestettävä jollain tavalla. En ole koskaan väittänyt että kansallisvaltio olisi ainoa tapa järjestää ihmisten yhteiselo. Tai edes valtio ylipäätään.
Amishit eivät juurikaan käytä valtion palveluita, mutta kykenevät kuitenkin hyvin tehokkaasti järjestämään kaikkinaisen yhteiselonsa ja julkishyödykkeiden tuottamisen.
Kalalonian anarkistipuolue halusi 30-luvulla järjestää ihmisten yhteiselon täydellisen (?) vapaaehtoisuuden varaan. Myös anarkokapitalismi perustuu käsittääkseni samantapaiseen vapaaehtoisuuden ideaan.
Anarkismi sai vahvaa kaikupohjaa nimenomaan Kataloniassa, koska Kataloniassa on hyvin pitkät perinteet talonpoikien autonomisesta yhteiselosta: Katalonian laajoja kastelujärjestelmiä on ylläpidetty talonpoikien itsehallinnollisten järjestelyjen varassa vuosisatoja.
Kansallisvaltio, talonpoikien itsehallinto ja "utopistiset" uskonnolliset yhteisöt ovat siinä mielessä hyviä että niitä on oikeasti olemassa. Ne eivät ole satuja.
Sen sijaan esimerkiksi työväenaatteeseen eli sosialismiin perustuvat utopistiset yhteisöt ovat satuja tai pikemmin painajaisunia. Sellaiset yhteisöt eivät ole koskaan eläneet montaa vuotta muuttumatta totalitäärisiksi helveteiksi.
Suomalaisena tunnen lukkarinrakkautta kansallisvaltioon. Sinänsä olen avoin kaikille yhteiselon muodoilla. En näe miksi yhden pitäisi sulkea pois toinen. Minusta erilaiset yhteisöt voisivat täydentää toisiaan.
Yhteisöllisyys ei tietenkään ole ongelmatonta:
1. Yhteisöjen välillä syntyy keskinäisiä skismoja. Mutta niitten skismojen ratkaisu on taas uusi haaste joka vaatii ehkä uuden yhteisön rakentamista skismojen ratkaisemiseen.
2. Koska yhteisöllisyys minun käsittääkseni aina perustuu jonkinlaiseen yhteiseen arvopohjaan ja yhteisiin normeihin, yhteisöt voivat olla joskus hyvin ahdistavia ja poikkeavia syrjiviä. Ratkaisua tähän ongelmaan ei oikeastaan ole. Kaikkien patologisimmat yhteisöt saattavat kuitenkin murtua kilpailussa vähemmän patologisia yhteisöjä vastaan.
Lähteitä:
1. George Orwell: Katalonia, Katalonia
2. Elionor Ostrom: Governing the Commons: The Evolution of Institutions for Collective Action
3. Ilmari Vesterinen: Geishat ja muita etnologisia kirjoituksia, kirjoitus amisheista.
tiistaina, syyskuuta 05, 2006
Monikulttuurisuus lisää uskonnollista terrorismia
Evolutiiviset uskontotieteilijät Richard Sosis ja Candace Alcorta arvelevat että monikulttuurisuus lisää uskonnollista fundamentalismia ja sitä myötä uskonnollista terrorismia.
Koska läntiset yhteiskunnat sallivat asukkailtaan hyvin erilaisia arvoja ja normeja, yhteiskuntaan syntyy helposti alakulttuureja joitten normit vaihtelevat voimakkaastikin keskenään. Ryhmät joutuvat kilpailutilanteeseen keskenään - ryhmäkoheesion ylläpito muodostuu tärkeäksi varsinkin ns. suljettujen ryhmien tapauksessa. Suljettuja ryhmiä ovat esimerkiksi Jehovan todistajat, vanhoillislestadiolaiset ja muslimit.
Ryhmäkoheesiota ylläpidetään tyypillisesti eriytymällä mahdollisimman voimakkaasti valtakulttuurista ja muista suljetuista ryhmistä.
...somewhat paradoxically, the multicultural openness of Western societies may also contribute to fundamentalist trends. While the celebration of multiculturalism has yet to embrace aggressive fundamentalism, in societies where group differences are tolerated and even encouraged, maintenance of in-group cohesion requires that groups increase their distinctiveness in order to preserve the relative costliness of the group’s previous bans and badges. Thus, multiculturalism may actually initiate movements toward fundamentalism, even while vehemently rejecting fundamentalism’s message of possessing life’s only true path. Notably, Juergensmeyer (2002) observes that one of the universal features of religious terrorists is a strong rejection of Western multiculturalism.
Antropologit ovat jo Durkheimista alkaen havainneet että rituaalit ovat oleellinen osa ryhmäkoheesion ylläpitoa. Mitä ahdistavampia esimerkiksi nuorten miesten initiaatioriitit ovat sitä paremmin ne tukevat yksilön sitoutumista ryhmän normeihin ja päämääriin.
Evoluutioteoreetikot puhuvat kalliista signaalista: Osallistuessaan ahdistavaan riittiin yksilö osoittaa (signaloi) kykynsä ja halunsa sitoutua ryhmän päämääriin - esimerkiksi hyökkäykseen naapuriheimoa vastaan. Antropologit ovat myös huomanneet että mitä vaikeammissa oloissa heimo elää - mitä useammin se esimerkiksi joutuu sotimaan - sitä ahdistavampia rituaalit ovat. Ahdistavat rituaalit kertovat rehellisemmin kuin vähemmän ahdistavat yksilön kyvystä sitoutua.
Islam on kilpailutilanteessa länsimaisessa yhteiskunnassa. Se kilpailee omien nuortensa sielusta monen vaihtoehtoisen maailmankuvan kanssa. Ryhmäkoheesiota ylläpidetään ja nuorilta muslimeilta vaaditaan yhä dramaattisempia tekoja "signaloimaan" sitoutumista ryhmään. Islamin tapauksessa nuo teot ovat usein hyökkäyksiä muita ihmisiä kohtaan.
Kaikki uskonnot eivät ylläpidä ryhmäkoheesiota samalla tavalla - esim. amishit vaativat kyllä hekin kalliita signaaleja jäseniltään. He asettavat jäsenilleen melko mielivaltaisen tuntuisia normeja, joitten rikkomista rangaistaan voimakkaasti. Mielivaltaisuudesta esimerkkinä että auto, tv, valtakunnan verkon sähkö ja radio ovat kiellettyjä mutta vesisänky on sallittu. Jäsenille normit ovat ankaria ja "kalliita" mutta kenelläkään muulle ei haittaa synny.
Samaa pätee hutteriiteille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)