"Suomella ei ole varaa valita maahanmuuttajia"

HS kertoo:

Kansliapäällikkö Ritva Viljanen arvioi, ettei Suomella ole varaa valita maahanmuuttajia Kanadan malliin.

"Eihän meillä ole sellaisia määriä tulijoita", Viljanen sanoo TS:lle.

Sanotaan nyt kerrankin asiat suoraan:

Maahanmuuton kanssa on hiukan niin kuin pillun. Jos antaa kenelle vain, pian ei todellakaan tarvitse valita.

Ritva Viljanen on kuin äiti joka selittää tyttärelleen, että "ota naapurin Pekka, kun et sä kuitenkaan ketään muuta saa".

Nokian romahduksen seuraus?

Vahva huhu on liikkeellä että Nokian Device yksikkö liitetään Micosoftiin. Tai pikemmin koko puhelin-liiketoiminta.

Android-ekosysteemiin uusi vahva tulokas

Android-ekosysteemin ongelmaksi on todettu, että laitevalmistajien on vaikea differentioitua. HTC, Motorola, Sony-Ericsson ja Samsung kilpailevat siitä ja vain siitä kuka tekee parhaan Android-puhelimen halvimmalla. Marginaalit laskevat auttamatta. Innostus Android-leirissä on väljähtynyt - Samsung esimerkiksi haikailee edelleen sen perään että heidän oma Bada-ekosysteeminsä lentäisi.

Sony-Ericsson sentään yritti jo differentioitua julkaisemalla Android-laitteen joka yhdisti pelikonsolin ja älypuhelimen. Ilmeisesti laite ei ole kuitenkaan ollut mikään rahasampo.

Samaan aikaan Android-tabletit ovat epäonnistuneet kilpailussa iPad:in kanssa.

Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että Android-ekosysteemiin on liittymässä pelaaja jolla on sekä a) mahdollisuus differentioitua että b) muita edellytyksiä onnistua tabletti-markkinoilla. Amazon.

Amazon on pelkästään vuonna 2010 myynyt 7 miljoonaa Kindleä ja kasvu jatkuu. Kindle ei ole varsinainen tabletti, mutta on hyvin vahvoja huhuja että Amazon on julkaisemassa tänä vuonna myös yhden tai useamman Android-tabletin ja Android-puhelimen. Amazonin laitteet ovat hyvin kilpailukykyisiä, koska Amazonin ansaintalogiikka ei perustu laitteiden myyntiin vaan sisällön myyntiin. Amazon on jo nyt omalla Android appstorellaan ja Kindle Android-sovelluksellaan vahvasti läsnä Android-ekosysteemissä.

Siinä missä iPadejä on myyty lähinnä teknologia- ja business-ihmisille, Amazon saavuttaa jenkeissä ja UK:ssa sisältö- ja laitekaupallaan selvästi suuremman kuluttajasegmentin. Sen lienee helppo myydä tälle kuluttajasegmentille halvalla myös laitteita jotka jollain lailla yhdistävät Kindlen ja tabletin.

Amazonista ei tule Android-ekosysteemin toimijana housuihin kusevaa pikkupoikaa.

Suomessa Amazon ei juuri ole läsnä - Akateeminen Kirjakauppa myy tällä hetkellä omien sanojensa mukaan eReadereitä jo ihan mukavasti mutta luonnollisesti (?) ei Kindleä, koska Kindle on nimenomaan Amazonilta ostettujen kirjojen lukulaite. Suomalaisista uusista kirjoista on tehty jo yli 500 eKirjaa mutta Amazonilta niitä ei saa. Ehkä tässä olisi markkinarako - saada suomalaiset kirjan kustantajat yhteistyöhön Amazoninkin kanssa. No sitä odotellessa luen kirjani englanniksi. Tuskin ostan enää edes sitäkään vähää suomenkielistä kaunokirjallisuutta kuin mitä viime aikoina olen ostanut.

No joku suomenkielinen kaunokirjallinen teos sentään Amazonilta löytyy.

Hallitusneuvottelut

Suomessa tuntuu olevan vaikea muodostaa hallitusta.

Vaikka oikeistolainen Kokoomus voitti vaalit, muu puoluekenttä on niin vasemmalla että Kokoomus-johtoisen hallituksen muodostaminen alkaa tuntua hieman epävarmalta. Tuomioja ja muu demarien vasenlaita haikailee Vasemmistoliiton, Demarien ja Perussuomalaisten yhteistyölle perustuvaa hallitusta. Vihreät tekivät sen luontoisia vaatimuksia hallitukseen osallistumiselle että tämäkään ei ole omiaan tukemaan Kokoomus-johtoisen hallituksen muodostamista. Toisaalta Tuomiojan haavekaan ei ole kovin realistinen. Perussuomalaiset eivät tunnu kelpaavan Vihreille ja Vasemmistoliitolle. Mutta halu muodostaa hallitus, jonka ensisijainen tehtävä on "turvata hyvinvointiyhteiskunta", on vahva.

Ero Ruotsiin, Tanskaan ja Viroon on huuutava. Näissä maissa oikeisto (liberaalit, konservatiivit, kristillisdemokraatit) johtaa maata - Ruotsissa ja Tanskassa hallitus tosin tarvitsee apupuolueita tuekseen mutta oikeiston hegemonia on selkeä. En hyväksy Ruotsin maahanmuuttopolitiikkaa ja tunnustan että Viro taloudelllisesta dynaamisuudestaan huolimatta on alhaisen syntyvyytensä takia kutistuva kansakunta, mutta anyhow: Ruotsin ja Viron taloudet ovat Euroopan vahvimpia ja dynaamisimpia.

Suomen linja - se mitä suomalaiset politiikalta haluavat - on selkeästi vasemmalla naapurimaidemme linjasta. Kouluja ei yksityistetä, valtiota vaaditaan apuun kaikessa.

Potkaise maahanmuutolla pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa päähän ?

Päinvastoin kuin hutterittien hyvinvointiyhteiskunta laaja humanitäärinen maahanmuutto yhdistettynä pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan ei ole ilmeisesti stabiili tai pikemmin se ei ole itseään ylläpitävä (equilibrium, self-enforcing). Hutteriittien hyvinvointiyhteiskunta on itseään ylläpitävä koska se perustuu tiukkaan sosiaaliseen kontrolliin ja koska hutteriittiyhteisön jäsenyydestä luopuminen on hyvin hankalaa.

Mutta asian voi sanoa myös toisin: Jos haluat tuhota pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnnan, aja lainsääsäntöä joka sallii suht vapaan maahanmuuton.

Liity Vapaaseen Liikkuvuuteen.

Ps. Lue myös aiempi postaukseni samasta aiheesta.

Nokian älypuhelin-business

Aakke heitti ajatuksen että Nokian pitäisi luopua älypuhelinten (smart phones) tuotannosta ja keskittyä peruspuhelimiin (feature phones ja "dumb phones"). (Ongelma mallissa on se, että kiinalaiset ja intialaiset yritykset ovat voittaneet markkinaosuuksia Nokialta.)

Nokia on menettänyt pelinsä älypuhelinten osalta. Sen markkinaosuus laskee nopeasti. Nokia julkaisee uusia Symbian-älypuhelimia, mutta ei usko niihin kai oikein itsekään. Nokia ei kuitenkaan aio antaa periksi vaan yrittää ottaa ns. uuden alun Windows-puhelinten kanssa.

Nokia on tavallaan startup-moodissa älypuhelinten suhteen. Nokia tietää, että Symbian-puhelinten taru on loppu ja tarvitaan uusi alku. Nokian sisällä tiedetään että Nokian älypuhelin-liiketoiminta saattaa mennä vuoden lopussa miinuksen puolelle jolloin kustannukset peitetään kassasta kuten startup-moodissa tehdään. Tästä on yrityksen sisällä jo sovittu.

Kansanedustaja Hakkarainen

Kansanedustaja Hakkarainen on kutsunut muslimeja terroristeiksi ja afrikkalaisia neekereiksi. Hänet haastetaan siitä ehkä oikeuteen. Käytännössä itse mahdollisesta sakkotuomiosta ei ole Hakkaraiselle juuri mitään haittaa. Niin kuin ei oikeastaan Halla-ahollekaan. Mutta prosessi voi olla henkisesti varsin painostava.

Lainsäädäntö, joka käytännössä estää muslimien ja afrikkalaisten mollaamisen mutta sallii lestadiolaisten ja katolisten mollaamiseen, on tehokkuutta alentavaa. Tällainen lainsäädäntö polarisoi yhteiskuntaa - osa pitää tuomion saaneita sankareina. Toisaalta niistä ongelmista, mitkä liittyvät venäläisten, muslimien ja afrikkalaisten maahanmuuttoon on hankala puhua kiihkottomasti, ja ongelmia ei näin ollen ratkaista.

Yhteiskunnan polarisoitumiseen liittyy mm. se että vähemmistövaltuutettu, maahanmuuttotutkijat jne. menettävät ihmisarvonsa joidenkin ihmisten silmissä. Perussuomalaisten suuri vaalivoitto vahvistaa polarisaatiota. Vihreitä ja RKP:tä lähellä olevat henkilöt demonisoivat perussuomalaisia ja perussuomalaiset demonisoivat taas mm. vihreitä ja RKP:läisiä. Molempien puolten pahimmat demonisoijat ovat liikkeellä.

Yhä useammat valitsevat puolen ja yhä mustavalkoisemmin. Isäni kertoi että ennen sotaa jokainen heidän kylässään oli kategorisoitavissa punaiseksi tai valkoiseksi. Voi olla että hän hieman liioitteli.

Olen spekuloinut aiemminkin polarisaatiosta Henri Talfelin sosiaalisen identiteetin teorian näkökulmasta.

Kirjoja islamista ?

Luin siis Salzmannin kirjan Lähi-Idän heimoista, islamista ja demokratian mahdollisuuksista islamilaisissa maissa:



Salzmannin kirja sai minulta täydet pisteet - erittäinkin kun kirja on monta vuotta Lähi-Idässä eläneen antropologin kirjoittama.

Yritin etsiä lisää kirjallisuutta - ongelma on se että aihe on erittäin arka ja monet kirjoittajat hyvin mustavalkoisia.

Löysin tällaisen.

Bernard Lewis on ainakin todella pitkän linjan Lähi-Idän tutkija ja kirjan arvosteluista saa kuvan maltillisesta islam-kriitikosta joka on tutkinut mm. juutalaisuutta islamilaisissa maissa.

Jos on kommenttia jälkimäisestä olisin kiitollinen.

Heimosota ?

Kansa on noussut Syyriassa taisteluun demokratian puolesta. Vai onko pikemmin niin, että sunnit ovat ryhtyneet taisteluun alawiitteja vastaan. Onko niin, että jos alawiitit häviävät, he menettävät kunniansa, valtansa ja mahdollisesti henkensä, ja uudet tyrannit korvaavat alawiitit. Alawiittien tappio olisi tappio myös alawiittien liittolaisille ? Kristittyjen pako Hedelmällisen Puolikuun alueelta kiihtyisi ?

Despite tentative reports about emerging fissures within some army units, the majority of Syrian special forces come from the minority Alawite sect of President Assad and are the spearhead of his regime.

They are in a fight for their own survival, as well as the survival of their community, not just the political leadership.

We will not see killings on the same scale as Hama, but it is clear that the regime is prepared to use massive force to crush the protesters.

The regime has other supporters - members of the Alawite and other minority groups, including Christians, Druze, and some Sunnis whom the regime has co-opted into the power structure over the years.

BBC tosin elättelee toiveita uudesta syyrialaisesta kansalaisyhteiskunnasta:

The protesters have worked hard to stress a non-sectarian, non-tribal, non-violent agenda.

Although it is too early to know the exact composition of the protesters, a new Syrian identity appears to be emerging, anchored in inclusiveness and ethnic tolerance.

On Tuesday, more than 100 Syrian intellectuals who live abroad signed a petition condemning the killings and the brutal measures. The intellectuals include Sunnis, Alawites, Christians, Druze and Kurds.

This is a testament to the maturity of Syrian society, despite decades of repression.

En usko.

Nokia tänään

Elop kerää jengin Turku-halliin ja Barona-arenalle. Kestämisiä !

Islam

On oikeastaan aika mielenkiintoista, että islamilaisiin heimoihin lämpimästi suhtautuva heimokulttuurin tutkija kuten Salzman antaa lopulta aivan samanlaisen kuvan islamista kuin Vasarahammer.

Islam on Salzmannin mukaan uskonto, joka pyrkii ei vain puheissa vaan myös käytännössä alistamaan koko maailman islamin vallan alle. Jihad on uskovan velvollisuus ja vain kunniaton ihminen alistuu vääräuskoisen valtaan. Muslimin minimivelvollisuus on taistella vääräuskoista hallitsijaa vastaan ainakin siinä maassa jossa hän itse asuu.

Uskon taistelija on se joka tekee velvollisuutensa - taistelusta kieltäytyjä on kunniaton ihminen tai vapaamatkustaja. Uskontotieteilijä Scott Atran kertoo:

Sheikh Hamed Al-Betawi, spiritual leader of Hamas, told me in Nablus: "Those who undertake martyrdom actions are not hopeless or poor, but are the best of our people, educated, successful. They are intelligent, advanced combat techniques for fighting enemy occupation."

The statistics that I and others have gathered confirm much of what he says — most Hamas suicide bombers, for example, are college educated and come from families that are economically better off than their surrounding populations."

Tribaalien kunniankulttuuriin islam linkittyy kiinteästi: islam laajentaa kunnian kulttuurin ylemmälle tasolle. Sen sijaan että muslimi taistelisi heimolaisen tavoin vain oman heimonsa puolesta naapuriheimoa vastaan, muslimi taistelee myös oman uskonsa puolesta vääräuskoista vastaan.

Heimoidentteettiin kuuluu sisäkkäinen (nested) lojaliteetti: heimolainen taistelee veljensä rinnalla serkkuaan vastaan, serkkunsa rinnalla pikkuserkkuaan vastaan, toisen shian rinnalla sunnia vastaan ja sunnin rinnalla ristiretkeläisiä vastaan. Mitään ristiriitaa tässä ei ole koska jokaisessa konfliktissa heimolaisen kuuluukin ottaa kantaa sen puolesta joka on hänelle lähempää sukua patrilineaarisesti (=isälinjaa.)

Sukulaisuus on kuitenkin rekostruoitavissa ja laajennettavissa koskemaan vaikkapa saman uskoisia niin kuin Muhammed onnistui nerokkaasti tekemään. Minkään universaalisen ihmisyyden kanssa tällä saman uskoisten ummah'lla ei kuitenkaan ole oikeastaan mitään tekemistä - se on lopulta kuitenkin vain laajennettu heimo.

Heimolainen auttaa omiaan ei rakkaudesta sukulaisiaan kohtaan vaan lähinnä vain siksi että hän menettää kunniansa ellei näin tee.

Salzmannin mukaan islamin "suvaitsevaisuus" eli juutalaisuuden ja kristinuskon rajoitettu hyväksyminen (dhimmi) on nimenomaan alistamista ja nöyryyttämistä. Kun dhimmi-vero maksettiin, veronkantajalla oli tapana läimäyttää nöyristelijää kasvoille. Kristittyjen nöyryyttäminen arvotettiin positiivisesti.

Salzmannin mukaan islamin laajentuminen oli veristä. Tässä suhteessa islam ei ollut millään lailla rauhan uskonto, jos kohta se laajentumisen verisyydessä ei eronnut muista ekspansiivisista imperiumeista.

Mielenkiintoinen on myös Salzmannin havainto, että sosiaalinen koheesio, ja siis normaali yhteiskunta, on hyvin vaikeasti synnytettävissä arabimaissa:

People act politically as Muslims only when in opposition to infidels. Among Muslims, people will mobilize on a sectarian basis, as Sunni vs. Shi'a. Among Sunni, people will mobilize as the Karim tribe vs. the Mahmud tribe; within the Karim tribe, people will mobilize according to whom they find themselves in opposition to: tribal section vs. tribal section, major lineage vs. major lineage, and so on.

The structural fissiparousness of the tribal order makes very difficult societal cohesion in the Middle East. The particularism of affiliation constantly places people and groups in opposition to one another.

Oppositionalism is the cultural imperative.

Thus the ingenious tribal system, based on balanced opposition, so effectual in supporting decentralized nomads, tends to inhibit societal integration at a more inclusive level, and to preclude civil peace, based on settlement of disputes through legal judgment, at the local level.

Päivän kysymys

Islamilaisen maahanmuuton laajuus on synnyttänyt kiistan sharia-laista.

Minusta paljon mielenkiintoisempi kysymys on se, muuttuuko Eurooppa siihen suuntaan, että kantaväestökin ajautuu jonkinlaiseen kunniankulttuuriin.

Kysymyksen voisi asettaa myös toisin: onko suomalaisesta miehestä pitämään yllä kunniaansa, jos lännessä yleisesti ja Suomessa erityisesti ajaudutaan kunniankulttuuriin ?

Monikulttuurisuuskeskustelu on isomorfi petokeskustelun kanssa

Yli sadan vuoden ajan Suomessa on väitelty susien suojelusta. Historiallisesti sudet on nähty ihmisen vihollisena ja vaarana varsinkin ihmislapsille ja sudet on haluttu hävittää. Jo 1800-luvun lopulla esitettiin ajatus, että todellisuudessa sudet eivät ole normaalisti kovin vaarallisia. Kansanvalistusseuran lehdessä todettiin, että merkittävä syy siihen, että sudet 1800-luvulla työntyivät niin hanakasti asutuksen ja karjan sekaan ravinnon hakuun oli siinä, että valtaosa riistasta oli 1800-luvulla metsästetty loppuun. Siksi sudet saattoivat hyökkäillä nälissään myös ihmisten päälle. Nykyaikaisessa petokeskustelussa osa keskustelijoista esittää edelleen susien tuhoamista vaarallisina ja osa suorastaan vähättelee susien vaarallisuutta.

Luonnon tarkailija ja ihailija näkee asian näin: Sudet saattavat olla vaarallisia ihmisellekin, mutta olkoot kuinka vaarallisia tahansa susilla on tietty itseisarvo. Susien vaarallisuuteen luonnon tarkkailijan lähestymistapa ei ole susien tuhoaminen tai susien vaarallisuuden kieltäminen, vaan susien jonkinasteinen eristäminen ihmisestä.

Monikultturismi-keskustelu on samanrakenteista mutta vielä paljon räikeämpää. Vieraan (mutta ei oman) kulttuurin ongelmat joko kielletään tai vieras kulttuuri (vaikkapa islam) demonisoidaan.

Tämä tuli taas mieleen kun luin tieteellistä esitystä tribalismista (kunniankulttuuri, balanced opposition, segmentary society). Salzmanin kirja käsittelee kunniankulttuuria sellaisen ihmisen silmin joka on viettänyt vuosia heimolaisten parissa Iranin ja Pakistanin Beluchistanissa. Arvostaen mutta nähden myös kulttuurin ongelmat.

It is decentralized, in that no central officials or organizers are required. It is democratic, in that decision making is collective and everyone has a say. It is egalitarian, in that there is no ascribed status, rank, or hierarchy into which people are born, and all groups and individuals are equal in principle...

It is also to a substantial degree effective, in that balanced opposition often successfully deters attack by threatening reprisal.

Balanced opposition, a decentralized system of defense and social control characterized by self-help, is a "tribal" form of organization. Tribes operate quite differently from states, which are centralized, have political hierarchies, and have specialized institutions-such as courts, police, and an army, with tax collectors providing the means for support-to maintain social control and defense.

Islamilainen kulttuuri perustuu Salzmannin mukaan tribalismin. Kahden ihmisen välisessä konfliktissa kunnon arabi tai iranilainen on aina sen puolella, joka on lähempää sukua hänelle tai yleisesti otten sen puolella, joka on enemmän meikäläinen. Suku on määritelty pelkästään patrilineaarisesti, jos kohta sukulaisuuden käsite on osin myös sosiaalisesti konstruoitu.

Iranin hallitus saattaa antaa turvapaikan sunnilaiselle al Qaida -taistelijalle, koska tämä taistelee ristiretkeläisiä vastaan, vaikka al Qaida toisaalta onkin shiojen vihollinen.

Kunniankulttuuri on ainakin tietyissä olosuhteissa itseään ylläpitävä (self-enforcing) siinä mielessä, että jos joku luopuu kunniankulttuurista yksipuolisesti, hän menettää kunniansa muiden silmissä ja menettää kokonaan sen turvan ja avun jonka omat antavat. (Sivumennen sanoen käsite self-enforcing on yhteiskuntatieteen ehkä tärkein käsite. Käsitteen ymmärtäminen on avain yhteiskunnan ymmärtämiseen. Peliteoreettinen näkökulma, jota moni vierastaa sen matemaattisuuden takia, käsittelee pitkälti sitä mitkä instituutiot ovat itseään ylläpitäviä eli mahdollisia. Käsitteen ymmärtäminen ei edellytä peliteorian ymmärtämistä vaikkakin matemaattinen tarkastelukulma tietysti syventää käsitettä.)

Luonnon tarkkailijan tavoin kulttuurien tarkkailija näkee erilaisilla kulttuureilla itseisarvon. Päinvastoin kuin monikultturisti hän ei kiiistä kulttuurien ongelmia, eikä kiellä sitä että erilaisten kulttuurien on vaikea tulla toimeen keskenään. Kulttuurin tarkkailija ymmärtää, että kunnian kulttuuri on partikularistinen eikä se anna välttämättä minkäänlaista universaalista ihmisarvoa - tai ainakaan samanlaisia ihmisoikeuksia - toisille ihmisille. Kultturin tarkkailija ei halua kastroida kulttuurieroja pelkiksi eroiksi ruokakulttuurissa. Kulttuurin tarkkailija näkee omassa ja toisen kulttuurissa sekä sen hyvät että huonot puolet.

Kulttuurien tarkkailija ei väitä niin kuin illmannilainen "arvoliberaali" että ongelmaa ei ole. Kulttuurien kohtaaminen voi joskus olla suorastaan mahdotonta.

Kirjoitin aiemmin romanikulttuurista näin. (Lähde on amerikkalainen antropologinen tutkimus):

Romaaneilla on sisäryhmä-ulkoryhmä-moraali ... Omien auttamista pidetään suuressa arvossa - perheitten velvollisuus on mm. auttaa köyhiä sukulaisia. Sen sijaan suhde muihin ihmisiin on amoraalinen. Gadjeilta varastamista ei pidetä vääränä. Romaanit ovat vanhan mustalaismyytin mukaan saaneet Jumalalta oikeuden varastaa, koska eräs romaani nielaisi yhden naulan jota piti käyttää Kristuksen ristiinnaulitsemiseen.

Romaanimiehen status on sitä korkeampi, mitä enemmän hän auttaa muita mustalaisia, mitä enemmän hän pettää gadjeja ja mitä agressivisempi vaimo hänellä on.

Tällaiset väitteet illmannilainen "arvoliberaali" varmaan tuomitsee rasismiksi. Tosiasiassa illmannilaista ei romanikulttuuri kiinnosta pätkän vertaa, hän kykenee suvaitsemaan muita kulttuureita vain sen kautta, että hän kieltää kulttuurien erityispiirteet. Illmannilainen näkee periaatteita siellä missä kulttuurin tarkkailija näkee eläviä ihmisiä.

Illmannilainen tuomitsisi Salzmannin kirjan kuten eräs vauhdikas Amazonin arvioija:

A book by a culture warrior for culture warriors. The author is knowledgeable, and this is a book of ideas. Unfortunately the ideas are fascistic. If you are a rightist culture warrior seeking self-confirmation, go ahead. And if you want to understand how neocons rationalize imperialism, read this book. But also read Edward Said's Orientalism to understand what's wrong with this book.

Suomen Sisu

Eilinen paperi-Hufvudstadsbladet totesi Suomen Sisun saaneen viisi paikkaa eduskuntaan. Uskomaton tulos pieneltä yhdistykseltä. Lisäksi on huomionarvoista, että Sisua hyvin lähellä oleva Sampo Terho siirtyy euroedustajaksi Soinin jälkeen. En tiedä onko Terho jäsen.

Vaikka ei hyväksyisikään kansallismielisyyttä esimerkiksi siksi että kansallismielisyys on partikularistista, kukaan voi tuskin kiistää, että Suomen Sisu on se foorumi, joka on lopulta generoinut kriittisen maahanmuuttokeskustelun Suomessa.

Ilman tätä keskustelua Suomi olisi ilmeisesti vieläkin enemmän Afrikan sosiaalitoimisto kuin se on tänään. Paljon on vielä työtä jäljellä - ja työ tehdään nykyään suurimmaksi osaksi muissa foorumeissa kuin Sisussa.

Bobi Sivénin henki elää. Maksoin jäsenmaksu.

Ps. En toimi yhdistyksen päättävissä elimissä.

Nokian Stalingrad ?

Stalingradin taistelun jälkeen Suomessa kiisteltiin, onko käänne tapahtunut. Isäni kertoi joutuneensa kovaan kiistaan luokkatoverinsa ja parhaan ystävänsä kanssa siitä, häviääkö Saksa ja Suomi sodan. Luokkasormukseen tuli vielä kuitenkin teksti "Voitto" ja hakaristi. Sellainen oli henki suomalaisessa keskikoululuokassa vuonna 1943.

Uskon muuten että Nokian Stalingrad on jo käyty ja perääntyminen Berliiniin on jo alkanut.

Ovatko ihmiset karjaa ?

Ruukinmatruunan mukaan 90% ihmisistä on karjaa. Kansan - varsinkin alhaisen koulutustason miesten - on viisasta hyväksyä tämä. Hyvinvointi-yhteiskunnassa sentään sonneja ei lopeteta - kastraation jälken heille annetaan heiniä, vaikka heistä ei olisi mitään hyötyä. Demokratiassa on mahdollista jopa haastaa valtio äänestämällä. Osoittaa ainakin vitutuksensa huutamalla. Joskus harvoin jopa muuttaa jotain.

Ruukinmatruunan mukaan viisas taipuu.

Ruukinmatruunan teoria tuli mieleen lukiessani antropologi Carl Salzmanin loistavaa kirjaa Culture and Conflict in the Middle East:

The relation of the state to the peasants is that of the shepherd to his flock: the state fleeces the peasants, making a living off of them, and protects them from other predators, so that they may be fleeced again.

Lähi-Idän maanviljelijä tietää kuitenkin, että hänen taipujan roolinsa vastapainona Lähi-Idässä asuu toinen ryhmä ihmisiä, joka on valinnut toisen roolin. Tribaali. Tribaalit muistuttavat maanviljelijää läsnäolostaan, kun tribaalit hyökkäävät kylään ja ryöstävät sen. Tribaali voi ääritapauksessa vallata koko valtion ja korvata aiemman pakkovallan toisella.

Lähi-idän maanviljelijän elämä on kyykyssä olijan elämää.

...peasants tend to be socially fragmented. That is, people are tied to only a few others, commonly by dyadic networks rather than united into larger groups. Kinship relations tend to be ego-centered, traced bilaterally, through both mother and father, and are limited in scope. The result is that kinship networks are restricted and large kinship groups are not formed. No basis exists for strong social solidarity among community members and resentments fester.

Tribaali elää yksinkertaisissa oloissa aavikon reunoilla. Elämä on kovaa, kollektiivista mutta demokraattista.

In the Middle East, tribes and tribal segments are patrilineages, groupings of the male and female descendants through the male line of a common male ancestor. ... at the extreme, there are tribes entirely independent, and actively hostile to the state, and even entirely separate from the state-dominated society.

Each tribesman is part of a series of nested patrilineages, the smallest defined by close ancestors, and the larger defined by more-distant ancestors. Each lineage at every level has the responsibility to assist and defend each member. Lineages also collectively hold important economic resources, such as pasture and water. There is thus an institutionalized mutual dependence among all members. As a result, social solidarity and cohesion, asabiyya, is commonly found amongst tribesmen.

Maanviljelijä ei ole kuitenkaan kohtalon omaisesti sidottu pahimpaankaan valtioriistäjään. Jos hän on kykenevä, hän voi paeta perheineen aavikolle. Ryhtyä tribaaliksi. On tietysti taitolaji päättää milloin taipua ja milloin ratsastaa aavikolle. Kukaan ei voi kuitenkaan kiistää, että pystyvällä on aina muukin vaihtoehto kuin ruikuttaminen.

Nomadism in Palestine, therefore, should be seen, at least in part, as a method, or strategy, whereby the population protected itself against excessive conditions of insecurity and exploitation, and not mainly as adaptation to ecological factors

Ps. Katso myös kirja-arvostelu Salzmannin kirjasta. Tekstin pointti on pitkälti se, että tribalismi kunniankulttuureineen selittää islamia paremmin terrorismia ja itsemurhahyökkäyksiä. Islam oli oikeastaan alunperin yritys luoda universaalisempi identiteetti heimoidentiteetin sijaan. Toisaalta islam on kuitenkin tribalistisen arabikulttuurin lapsi ja näin ollen sisältää tribalistisia pirteitä:

it is not the details of tribal kinship structure that pervade Arab culture but the underlying principles of "balanced opposition," in which collective responsibility, honor, and feuding shape every action and thought, often calling for quick shifts in loyalty. Unite with your erstwhile enemy in opposition to a more distant foe; treat all members of an enemy group as potential targets; demand honorable behavior from members of your own group; and maintain your own and your group's honor by a clear willingness to sacrifice for the collective good. Warring Sunni and Shiite sects from Beirut to Baghdad follow principles of balanced opposition. They may be at each other's throats, yet they'll unite in opposition to an outside threat, as when Shiite Iran harbors members of Sunni al Qaeda on the run from America. In a sense, Islam's founding triumph was to raise the stakes of balanced opposition by uniting all the Arab tribes in an ultimate feud against infidel outsiders.

Mutta kirjoitukseni ei tietysti käsitellyt pelkkää Lähi-Itää vaan laajemmin miehen elämää.

Vaalit

Ehkä vaalitulosta voisi tulkita niin että tämä oli niiden tappio, jotka selittivät päivästä toiseen tietävänsä paremmin ja olevansa fiksumpia.

Siis hallituksen, joka selitti että meidän on tuettava Portugalia.

Ja vihreiden ihanien suomalaisten naisten, jotka tiesivät kaiken paremmin kuin muut.

Eliitille kävi huonosti.

Toisaalta tämä oli osalle persujen äänestäjiä myös kaipuuta takaisin kekkoslaiseen Suomeen. Missä valtio huolehtii ihmisen elämästä ja ajatuksista. Puberteettinen kapina joka samaan aikaan kritisoi eliittiä ja hakee uutta turvaa ja uutta holhoojaa.

Ps. Äänestin kokoomuksen Wille Rydmania.

Ekologinen tasapaino - eräs harjoitus

Tikopian syrjäisellä saarella Tyynellä merellä ekologinen tasapaino on säilynyt pitkään. Tästä Jared Diamondin kuvaamasta positiivisesta esimerkistä puhutaan paljon paljon vähemmän kuin Päääsiäissaaren ekokatastrofista.

Diamondin mukaan ekologinen tasapaino kyettiin säilyttämään Tikopialla erilaisin pienimuotoisin instituutioin jotka ylläpitivät eksplisiittisesti sovittua asukaslukua sponttaanisti.

Ei tarvittu juurikaan näyttäviä sotia, nälänhätiä tai joukkomurhia. Väestökontrolli hoidettiin mm. melomalla kaukaisuuteen, mikä saaren syrjäisyyden takia merkitsi käytännössä lähes varmaa itsemurhaa.

Integraatio vai disintegraatio - osa 2

Professori J.P. Roos vaatii eurosta luopumista:

Yhteisvaluutta euroa on osuvasti verrattu autoon, joka päästettiin rullaamaan alamäkeen mutta johon ei rakennettu moottoria, jolla se pystyisi nousemaan ylämäkeen.

Vuoteen 2008 asti laskettiin alamäkeä, ja eurointoilijat voivat pettää itseään ja muita sanomalla, että euro on toiminut erinomaisesti ja ollut meille hyödyksi. Tosiasiassa ennen vuotta 2008 eurosta ei ollut meille mitään erityistä etua ja vuoden 2008 jälkeen siitä on ollut vain haittaa.

Mikä moottori autosta siis puuttuu ? Vastaus: tarpeeksi voimakas vertaisvalvonta eli euro-valtioiden suvereniteetin supistaminen. Roosin mukaan tämä ei ole mahdollista:

Valuvika oli alun perin väistämätön: yhteisvaluutan kannattajat tiesivät hyvin, ettei yhdelläkään euromaalla ollut demokraattisia edellytyksiä luopua kokonaan taloudellisesta suvereniteetistaan. Ja kuten aina EU:n yhteydessä, ajateltiin panna jäsenmaiden kansalaiset nielaisemaan ensin syötti ja kiristää siimaa sen jälkeen.

Itse en välttämättä vastusta euroa, vaan ajattelen että jos euro halutaan säilyttää valtioiden suvereniteettia talousasioissa on vähennettävä. Siis jos. (Olen oikeastaan kyllästynyt ottamaan jokaiseen asiaan kantaa.)

Kirjoitin aiemmin:

Libertaarit ja monet muut spekuloivat nyt valtion tai ainakin EU:n disintegraatiolla. Toinen todennäköisempi vaihtoehto kuitenkin on, että Kreikan kriisi johtaa Euroopan integraation voimakkaaseen vahvistamiseen. Kansallisvaltioiden suvereniteettia vähennetäään kaikissa asioissa, byrokratia lisääntyy ja sensuuri voimistuu. Verotkin todennäköisesti nousevat.

Euroopasta tulee integroitunut ja kompleksinen järjestelmä. Kasvu pysyy todennäköisesti suht alhaisena. Lopullisen EU:n romahduksen aika ei vielä liene tullut. Tiukkenevaan integraatioon viittaa suuunnitelmat vakaussopimuksesta.

Vaikea kysymys, johon joillain on tietysti varma - mutta ei välttämättä oikea - ratkaisu.

Luottamus ja valtio

Uskomus vahvan valtion tärkeyteen saa eräissä konservatiiveissakin outoja piirteitä. Valtion väitetään olevan aina luonteeltaan rikollisjärjestö, mutta ehdottoman välttämätön sellainen. Luottamusta esimerkiksi sopimusten sitovuuteen ja ihmisten fyysiseen koskemattomuuteen ei voida muka saavuttaa ilman vahvaa valtiota.

Ajatus perustuu Hobbesin väitteeseen, että voidakseen luottaa toisiinsa, kaksi yksilöä ovat pakosta riippuvaisia kolmannesta osapuolesta, Leviathanista, joka on käytännössä suvereeni yksinvaltias tai valtiovalta.

Hobbesilainen uskoo, että ennen Leviathania elimme vääjäämättä aina ja kaikkialla kaikkien sodassa kaikkia vastaan. Vasta Leviathanin syntyminen - yhteiskuntasopimuksen kautta tai välivallan monopolisoinnin kautta - saavutettiin hyvä yhteiskunta.

Hobbesilainen on tietysti siinä oikeassa, että ihmiskunnan esihistoriaa leimaa väkivalta. Kyseessä ei kuitenkaan koskaan ollut kaikkien sota kaikkia vastaan, vaan ryhmien sota ryhmiä vastaan. Heimojen sisällä saattoi vallita suhteellinen harmoniakin - sisäisesti hajanaiset ryhmät eivät onnistuneet yhteistyössä, mikä oli metsästyksessä ja sodankäynnissä äärimmäisen tärkeää.

Hobbesilainen on toki oikeassa siinäkin, että väkivaltamonopoli saattoi joskus vähentää väkivallaan määrää vahvasti.

Syy- ja seuraus-suhde on kuitenkin usein aivan päinvastainen kuin Hobbes väittää. Robert Putnamin mukaan luottamus syntyy usein alhaalta ylöspäin. Samaa osoittaa peliteoreettinen näkökulma. Kaksi yksilöä - tai joukko yksilöitä - voi ajautua yhtestyön kierteeseen yhtä hyvin kuin epäluottamuksenkin kierteeseen.

Yksilö A, joka tekee yhteistyötä kun kumppani B:kin tekee ja vetäytyy yhteistyöstä tai pettää kun B:kin pettää, pärjää parhaiten. Jos sattuman kautta yhteisö muodostuu ensi sijassa yksilöistä, jotka tekevät aluksi yhteistyötä, yhteistyö palkitsee yhteistyön tekijän, ja yhteistyö leviää yhteisössä. Syntyy luottamus.

Jos syntyy vielä muita käytäntöjä kuin puhdas dyadinen vastavuoroisuus, esimerkiksi yhteisöllinen rankaisu, yhteistyön edellytykset saattavat edelleen kasvaa ja luottamus lisääntyä. Syntyy kansalaisyhteiskunta.

Putnamin mukaan kansalaisyhteiskunta on onnistuneen valtionkin perusta, pikemmin kuin niin että valtio loisi luottamuksen. Putnam toteaa Italia-kirjassaan Making Democracy Work: Civic Traditions in Modern Italy :

Hobbes, one of the first great social theorists to confront this perplexity, offered the classic solution: third-party enforcement. If both parties concede to the Leviathan the power to enforce comity between them, their reward is the mutual confidence necessary to civil life. The state enables its subjects to do what they cannot do on their own-trust one another.

"Everyone for himself and the State for all," as Pietr Kropotkin, the Russian anarchist, skeptically characterized the guiding principle of modern society.

Sadly, the solution is too neat.

North puts the problem succinctly: In principle, third-party enforcement would involve a neutral party with the ability, costlessly, to be able to measure the attributes of a contract and, costlessly, to enforce agreements such that the offending party always had to compensate the injured party to a degree that made it costly to violate the contract. These are strong conditions that obviously are seldom, if ever, met in the real world.'

Part of the difficulty is that coercive enforcement is expensive: "Societies which rely heavily on the use of force are likely to be less efficient, more costly, and more unpleasant than those where trust is maintained by other means.

The more basic problem, however, is that impartial enforcement is itself a public good, subject to the same basic dilemma that it aims to solve. For third-party enforcement to work, the third party must itself be trustworthy, but what power could ensure that the sovereign would not "defect"? "Put simply, if the state has coercive force, then those who run the state will use that force in their own interest at the expense of the rest of society."

Primääri ongelma on kuitenkin se, että hyvä yhteiskunta on julkishyödyke siinä missä kirjasto, infrastruktuuri ja koululaitos. Hyvän yhteiskunnan tuottaminen / luominen edellyttää jo se yhteistyötä ja sitä myötä luottamusta.

Pohjois-Italiassa viimeistään 1100-luvulta eteenpäin yhteiskuntaa luotiin - monien ristiriitojen kautta toki - alhaalta ylöspäin. Satojen vuosien myötä Putnamin mukaan syntyi luottamuksen ja yhteistyön ilmapiiri. Putnamin mukaan historiallinen jatkumo selittää Pohjois-Italian nykyisenkin menestyksen.

Etelä-Italia "valitsi" samoihin aikoihin toisenlaisen hobbesilaisen tien. Se oli aluksi hyvin onnistunut. Normandi-hallitsijat loivat erään aikansa menstyksekkäimmän hierarkkisesti johdetun feodaalivation. Etelä-Italia oli kuitenkin hierarkkisten suhteiden, pakon ja alistamisen yhteiskunta siiinä missä Pohjois-Italia oli verkostoitut yhteiskunta.

Myös Etelä-Italia on "kyennyt" säilyttämään perinteen, jossa ihmisen ainoat edes jollain lailla positiiviset suhteet ovat suhde ydinperheeseen ja suhde herraan (patron), joka tarjoaa suojelupalveluita rahaa ja palveluksia vastaan. Talkoot ovat Etelä-Italiassa tuntemattomia ja yhdistystoiminta heikkoa. Taloutta leimaa hidas kehitys.

Italia muodostuu kahdesta osasta - kehitysmaasta ja sivistysmaasta. Elämää Etelä-Italiassa leimaa köyhyys ja takapajuisuus ja niitä leimaavat hierarkkiset suhteet:

"Connections" are crucial to survival here [in Southern Italy], and the connections that work best are vertical ones of dependence and dominion rather than horizontal ones of collaboration and solidarity.

In Montegrano [Southern Italy] the extreme poverty and backwardness ... is to be explained largely (but not entirely) by the inability of the villagers to act together for their common good or, indeed, for any end transcending the immediate material interest of the nuclear family.

Putnam esittää kirjassaan vahvaa tilastollista näyttöä sillä, että modernisaatioteoria, jonka mukaan demokratia ja kansalaisyhteiskunta kehittyvät taludellisen kasvun avulla, on väärä.

On lukuisia esimerkkejä - sekä positiivisia että negatiivisia - siitä miten köyhäkin maa voi omata vahvan kansalaisyhteiskunnan ja sitä myötä korkean inhimillisen kehityksen tason (Intian Kerala) ja miten maissa, joissa talous nousee kohisten, rikollisuus, korruptio ja alhainen inhimillisen kehityksen taso vallitsevat (Meksiko, Botswana).

Pelkät hyvät säännöt tai vahva valtio eivät luo hyvää yhteiskuntaa. En ole libertaari enkä vastusta valtion olemassaoloa, mutta vierastan tehottomia monopoleja ja hierarkkisia alistamiseen perustuvia organisaatioita.

Marko Hamilo konservatismista

Lainaan tiedetoimittaja Marko Hamilon kirjoitusta vihreistä ja konservatismista:

Konservatismin ymmärtämistä vaikeuttaa sekin, että sillä tunnetusti ei ole selkeää ideologiaa eikä oikein oppi-isääkään, Edmund Burkea ehkä lukuunottamatta. Konservatismi tunnetaan Suomessa huonosti, ja siitä kirjoitetaan yleensä pelkästään “toiseutena” punavihreydelle. Konservatismi mielletään usein taantumuksellisuudeksi tai jonkinlaiseksi jälkeenjääneisyydeksi. Niin kauan kun vihreät näkevät konservatismista vain karikatyyrin, he eivät koskaan tule ymmärtämään, miksi tämä poliittinen suuntaus uhkaa heitä.

Minä aloin kannattaa konservatismia kun ymmärsin, että moderni konservatiivinen asenne voi sisällyttää itseensä sen yhteiskuntafilosofian - klassisen liberalismin - jonka elinvoimaisuuteen en ole lakannut uskomasta. Tämän ajattelutavan mukaan konservatismin vastakohtana ei ole liberalismi, vaan radikalismi. Konservatismin ydin on silloin, että a) jos se ei ole rikki, älä korjaa sitä ja b) jos se on rikki, korjaa se jollakin, josta on jo aiemmin hyvää näyttöä. Uusia asioita pitää tietysti kokeilla, mutta - insinöörikielellä sanottuna - kokeiluja ei pidä tehdä tuotantojärjestelmässä.

Konservatismi ei siis tarkoita etteikö yhteiskuntaa voisi uudistaa. Se vain tarkoittaa evoluutiota revoluution sijaan. Eivätkö utooppiset yhteiskuntakokeilut viime vuosisatoina riitä todisteeksi tällaisen konservatismin puolesta?

Joka tapauksessa vihreiden ongelmana on roolisekaannus. He mielellään haluavat vedota varsinkin nuoriin jonkinlaisena kriittisenä, erilaisena ja kapinallisena vaihtoehtona. Vihreillä ei ole rohkeutta sanoa kuten demarit, että katsokaa, me olemme rakentaneet hienon yhteiskunnan, tule jatkamaan upeaa perinnettämme. Valtavirtaistuneena ja vanhentuneena puolueena vihreät eivät voi kuitenkaan uskottavasti esiintyä enää kapinallisenakaan. Maahanmuuttokriittisyys ja kansallismielisyys vetoavat nyt niihin nuoriin, jotka haluavat - aivan samalla tavalla kuin vihreät silloin kun liike oli nuori - näyttää vanhemmalle sukupolvelle ajattelevansa itse ja tekevänsä mitä huvittaa.

En väitä, että oma konservatiivisuuteni on välttämättä ihan 100%:sti samanlaista konservatiivisuutta - toki oma konservatiivisuuteni on enemmän säilyttämistä säilyttämisen vuoksi kuin Hamilon konservatiivisuus - olen kiihkeä luonnonsuojelija ja romantikko - ja haluan säilyttää alkuperäiskansojen elämänmuodon.

Vihavaalit

Silloin kun vain feministit vihasivat - vihasivat suomalaisia miehiä - ongelmaa ei ollut. Nyt viha on ongelma, kun miehet vihaavat.

Yksilöt ja yhteisöt

Vielä 1500-vuotta Länsi-Rooman kaatumisen jälkeen Suomessakin vaikuttaa ajatus, että yhteiskunnan pitää luomalla luoda passiivisten ihmisten luokka, joka nauttii valtion jakamaa LEIPÄÄ ja yksityisen median tarjoamia SIRKUSHUVEJA. Suuri osa ihmisistä elää tarkoituksetonta elämää muiden loisina ja tätä kutsutaan hyvinvointiyhteiskunnaksi.

Ihmisen hyveet syntyvät työstä ja toiminnasta yrityksissä ja yhteisöissä muiden ihmisten kanssa. Aktiiviset ihmiset loivat Pohjois-Italian kaupungeissa kansalaisyhteiskunnan, kapitalismin ja renesanssin - yhteistyössä muiden kanssa.
Pohjois-Italiaa eivät leimanneet vain terveet markkinat vaan laajat itsehallinnolliset organisaatiot. Kansalaisyhteiskuntaa leimasivat toki suuret ristiriidat - ei ollut kuningasta tai feodaaliherraa niin kuin Etelä-Italiassa, joka olisi pannut riitapukarit kyykkyyn. Ristiriitoja opittiin kuitenkin säätelemään.

Kansalaishyveet ja yhteisöllisyys kulkevat sosiologi Robert Putnamin mukaan useimmiten käsi kädessä vapauden aatteen kanssa:

community and liberty are often said to be inimical. No doubt this is sometimes true, as it was once in Salem, Massachusetts. The Italian case suggests, however, that because citizens in civic regions enjoy the benefits of community, they are able to be more liberal. Ironically, it is the amoral individualists of the less civic region who find themselves clamoring for sterner law enforcement.

Vapaa ihminen on aktiivinen kansalainen - siis yhteisönsä jäsen - eikä tarvitse kyykyttäjää rajoitamaan elämäänsä ja imettäjää huolehtimaan tarpeistaan:

The very character of the [South Italian] community that leads citizens to demand stronger government makes it less likely that any government can be strong, at least if it remains democratic. ...In civic regions [in Northern Italy], by contrast, light-touch government is effortlessly stronger because it can count on more willing cooperation and self-enforcement among the citizenry.

Vapaa ihminen on Putnamin mukaan myös aktiivinen kansalainen, eikä yksinäinen atomi joka ajaa vain omaa etuaan tai narisee Internet-palstoilla. Hän kokee velvollisuudekseen osallistua yhteisiin talkoisiin.

Ensi sijassa Pohjois-Italiassa opittiin luottamaan itseen ja muihin oman yhteisön jäseniin - siihen että asioihin voidaan vaikuttaa ja kehitys on mahdollista kovan työn kautta. Pohjois-Italiassa kaupunki oli samaan aikaan markkinavetoinen, että sosiaalinen:

The oldest guild-statute is that of Verona, dating from 1303, but evidently copied from some much older statute.

'Fraternal assistance in necessity of whatever kind,' 'hospitality towards strangers, when passing through the town' . . . and 'obligation of offering comfort in the case of debility' are among the obligations of the members. "Violation of statutes was met by boycott and social ostracism.

Uskonnon rooli oli tärkeä, mutta uskonto oli pikemmin paikallista kuin paavillista:

Without attacking the theoretical supremacy of the pope, townsmen tended to regard the church, like their secular governments, as for all practical purposes a local affair. . . . They saw priests not as superior to other men but as primarily the servants of the communities whose spiritual needs they were supposed to meet. . . . This should not be taken, however, as a sign of any decline in religious fervour. The 14th and 15th centuries were, in fact, a peculiarly devout age in the history of Italy, but Italian devotion now took on a special quality. It found expression in spontaneous and local confraternities of laymen for the purposes of performing pious works and devotional exercises together.

Jotkut ihmiset Suomessakin - kutsuttakoon heitä vaikkapa elitisteiksi - haluavat riistää lähimmäisiltään mahdollisuuden kasvaa ihmisenä työn ja aktiivisen kansalaisuuden kautta - viitaten muka väistämättömään.

Toiset taas kuvittelevat että jättämällä äänestämättä maailma muuttuu paremmaksi. Yksi ihminen ei tämän logiikan mukaan pysty vaikuttamaan omalla äänellään, ja siksi kannattaa muka saarnata äänestämättä jättämistä niin että saa suuren joukon ihmisiä jättäytymään äänestämästä.

Nokialla pientä menestystä Suomessa

Nokia on edennyt ainakin Soneran asiakkaiden keskuudessa mukavasti.

Romahduksen kääntymistä voitoksi tällainen trendi tuskin kuitenkaan merkitsee. Nokia floppaa tutkimusyhtiö ABI Researchin mukaan pahasti, sillä Windows Phone 7 -käyttöjärjestelmää käyttävien puhelimien markkinaosuus jää seitsemään prosenttiin vuonna 2016. Android-käyttöjärjestelmää käyttävät puhelimet saavuttavat 45 prosentin markkinaosuuden vuoteen 2016 mennessä. Kaikista puhelimista siis.

Toisaalta vuodesta 2016 on vaikea mennä sanomaan - ennustihan joku toinen tutkimusyhtiä Windowsille yli kolmenkymmenen prosentin markkinaosuutta älypuhelimissa. Trendit voivat kääntyä.

Legalisoidaan vapaus !

Maalaiskylät Englannissa haluavat säilyttää etnisen ja sosiaalisen identiteettinsä. Tähän mennessä liberaali älymystö on leimannut tällaiset eristymispyrkimykset rasismiksi, mutta tilanne on muuttumassa päälaelleen. Aletaan ymmärtää että kyse on pikemmin vapauden kaipuusta ja perustavaa laatua olevasta ihmisoikeudesta Valita Heimo kuin rasismista.

Evoluutiopsykologian professori Geoffrey Miller haluaa edistää ihmisten oikeutta valita heimonsa. Hän kirjoittaa kirjassaan Spent vapauden puolesta otsikolla Legalize Liberty mm.:

1. There is increasing evidence that communities with a chaotic diversity of social norms do not function very well.

2. It has become almost impossible now for like-minded people to arrange to live together in a small community with cohesive social norms.

3. Real norms can be sustained effectively only by selecting who moves in, by praising or punishing those who uphold or violate norms as residents, and by expelling those who repeatedly violate the norms. These are the requirements to sustain the type of cooperation called network reciprocity, in which cooperators form local “network clusters” (communities) in which they help one another.

4. While modern multicultural communities may be very free at the level of individual lifestyle choice, they are very unfree at the level of allowing people to create and sustain distinctive local community norms and values.

5. Antidiscrimination laws apply, de facto, to everything except income, with the result that we have low-income ghettos, working-class tract houses, professional exurbs.

6. One huge benefit of legalizing such diversity is that we might learn what really makes communities work. We can compare different criteria of success across different communities and see what succeeds and what fail.

Pitkälti samoilla linjoilla on taloustieteen nobelisti ja toinen amerikkalainen liberaali intellektuelli Elinor Ostrom. Ostromin mukaan yhteisresurssien hoito onnistuu huonommin, jos yhteisö on monikulttuurinen.

Ostrom kirjoittaa kirjassaan The Drama of the Commons:

" ... ethnic diversity is associated with lower public goods funding across the U.S. municipalities because different ethnic groups have different preferences over the type of public good ... In the kind of rural societies considered in this chapter ... the effectiveness of social sanctions weakens as they cross ethnic reference groups. In this vein, Miguel (2000) constructs a theoretical model where the defining characteristics of ethnic groups are the ability to impose social sanctions within the community against deviant individuals and the ability to coordinate on efficient equilibria in settings of multiple equilibria. With data from the activities of primary school committees in rural western Kenya, Miguel then shows that higher levels of ethnic diversity are associated with significantly lower parent participation in parent meetings, worse attendance at school committee meetings, and sharply lower teacher attendance and motivation.

"If social groups (not solely ethnic groups) are defined as those whose boundaries coincide with the effective monitoring and enforcement of shared social norms ... this is one way of understanding the notion cited earlier of cultural homogeneity, a variant of what many authors have called social capital or social cohesion. ... Irrigation organizations that cross village boundaries can rely less on social sanctions and norms to enforce cooperative behavior ..."

Ostromin mukaan yhteisön autonomia - oikeus valita jäsenensä ja määritellä omat sosiaaliset norminsa on ensiarvoisen tärkeää. Ostrom kirjoittaa kirjassaan Governing the Commons:

Yhteisresurssin käytön organisoimisen ensimmäinen askel on määritellä resurssin käytön rajat eli se kuka saa käyttää resurssia. Niin kauan kuin itse resurssin rajat ja resurssien käyttöön oikeutettujen henkilöiden joukko on tuntematon, kukaan ei tiedä mitä [yhteisresurssia] ollaan manageroimassa.

Ellei määritellä ketkä ovat ulkopuolisia, paikallisilla yhteisresurssin käyttäjillä on riski, että kaikki panostus minkä he kohdistavat resurssiin, riistetään heiltä sellaisten ihmisten toimesta jotka eivät ole panostaneet resurssin ylläpitoon millään lailla.

Pahimmassa tapauksessa ulkopuolisten toimet tuhoavat yhteisresurssin kokonaan.

Veblenin hyödykkeestä - osa 2

Ilatehti leimaa minusta kaikkia kristillisiä järjestöjä homofobisiksi otsikolla Kristillisten järjestöjen homovastainen kampanja rinnastaa homoseksuaalit murhaajiin. Kuitenkin kyseinen kampanja on lähinnä vain yhden porukan - kansanlähetyksen - kampanja.

Iltalehti teeskentelee näin olevansa tuohtunut homojen kiusaamisesta mutta harrastaa samalla samanlaista leimaamista kuin homofobiset, koska leimaaminen myy. Moraalisella tuohtumisella homofobiasta ja rasismista Iltalehti yrittää kerätä rahaa.

No kaikkihan yritämmme ideologisilla puheillamme tiedostamattamme kertoa jotain itsestämme - esimerkiksi teeskennellä että välitämme. Cheap Talk - eli vouhkaaminen rasismista, homojen oikeuksista, raiskaajien saamista alhaisista rangaistuksista tai somalien väitetystä laiskuudesta - ei osoita oikeastaan muuta kuin että yritämme teeskennellä jotain. Kaikkein vähiten se osoittaa että oikeasti välitämme.

Signaalin tuottamisen pitää olla edes jossain määrin kallista, jotta kenenkään kannattaisi luottaa moisten lausuntojen arvoon. Silloinkin kun signaali on kallis - esimerkiksi ajan kuluttaminen ympäristöliikkeen tempauksiin - signaali ei evoluutiopsykologi Geoffrey Millerin mukaan niinkään signaloi ideologista sitoutumista ympäristöön vaan jotain muuuta. Luonnetta ehkä. Ainoa kestävä ja hyödyllinen asia mikä monestakin ideologisesta liikkeestä on jäänyt jäljelle ovat ystävyyssuhteet, verkostot ja parisuhteet. Ideologian sisällöllä ei ole niin paljon merkitystä.

Thorstein Veblen oli ensimmäinen taloustieteilijä joka ymmärsi, miten kalliit signaalit voivat signaloida luotettavasti jotain. Ns. Veblenin hyödyke kertoo omistajansa varakkuudesta. Joutilas luokka hankki hyödykkeitä - mitä kalliimpia sitä parempi - osoittaakseen varakkuuttaan sekä harrasti golfia ja opiskeli kuolleita kieliä - osoittaakseen että sillä on aikaa. (Katso Kansankokonaisuuden edellinen postaus Veblenin hyödykkeistä.)

Millerin mukaan konsumentarismikin on kallista signalointia. Hankkiessamme iPad:in tai muun monimutkaisen laitteen emme tosin signaloi vain varakkuuttamme vaan Millerin mukaan ensi sijassa personaallisuuttamme (avoimuutta uusille asioille iPad:in tapauksessa) ja älykkyyttämme. Henkilö joka kykenee keskustelemaan uuden monimutkaisen laitteen ominaisuuksista osoittaa ainakin tiettyä älykkyyttä. Omakotitalon rakentaminen itse, tai akvaarion tai koiran pito, signaloivat nekin kalliisti jotain. Pitkäjänteisyyttä ja kunnollisuutta nyt ainakin.

Insinööri vihaa luonnostaan Veblenin hyödykkeitä, koska insinööri mieltää että tuotteilla (puhelimella) pitää olla joku kunnon käyttötarkoitus (puhuminen), jolloin on olemassa myös selkeä kriteeri laadusta (äänen laatu). (Nykyään puhemlimella on tietysti muitakin kunnon käyttötarkoituksia kuten Web surffaus, mailien luku tai tweettaaminen.)

Thorstein Veblen jakoi insinöörin halveksunnan Veblenin hyödykkeitä kohtaan. Vähemmän tunnetussa kirjassaan The Instinct of Workmanship hän maalailee insinöörin sielunmaisemaa ja luo teknokraattista utopiaa, jossa insinööri korvaa markkinamiehen ja luo maailman jossa ei ole turhaa tuotantoa.

Veblenin mukaan tuotannon riittämätön määrä ei ole syy siihen että osa ihmisistä elää puutteessa: hyödyllisiin tarkoitusperiin vaadittava tuotantotaso on jokseenkin helppo saavuttaa. Valtavasti tuotantoa sen sijaan tarvitaan siihen, että ylin luokka erottuu hiukan vähemmän varakkaista ja he taas hiukan köyhemmistä ja niin edelleen. Syntyy eräänlainen ketjureaktio.

Veblenin hyödyke ei oikein noudata uusklassisen taloustieteenkään malleja, vaan kysyntä ainakin "joutilaan luokan" keskuudessa saattaa jopa kasvaa kun hinta nousee. Veblenin hyödykkeiden markkina on kaukana täydellisestä kilpailusta, jossa kilpailu ajaa marginaalit kohti nollaa.

Android-puhelinten markkina alkaa uskoakseni jo lähestyä täydellistä kilpailua, mutta Apple pelaa toisenlaista peliä. Applen voitot ovat aivan toista luokkaa kuin Samsungin, HTC:n ja Sonyn. Sanotaan, että Apple osaa differentioitua. Käytännössä Apple myy Veblenin hyödykettä.

Evoluutiopsykologi Milleriäkin Veblenin hyödykkeiden käyttö persoonallisuuden ja älykkyyden signalointiin ärsyttää. Aikoinaan muiden ihmisten karaktäärin arviointi oli Millerin mukaan yksi keskeisimpiä viisauden muotoja.

ability to judge character was considered a major part of wisdom, and a cardinal virtue, before consumerist capitalism made concepts like character, wisdom, and virtue sound unfashionable.

Tyhjä taulu ideologia loi kuvan, että ihmisen karaktääri - suht pysyvä ja periytyvä persoonallisuustyyppi ja äo - ovat harhaa. Ihmisistä tuli tyhjiä kuluttajia.

Judgments of one’s peers and dates by the older generation had to be made to seem old-fashioned, uncool, irrelevant, biased, and prejudiced.

In this, the marketers succeeded spectacularly, assisted by two key twentieth-century ideologies: (1) the egalitarian rejection of the idea that an individual’s personality, intelligence, mental health, and moral virtues are useful concepts worth evaluating accurately and discussing socially, and (2) the environmentalist rejection of the idea that these traits show stability within individuals (across situations, relationships, and ages) and within families (through genetic inheritance).

Consumerist capitalism has depended on youth’s embrace of these blank-slate ideologies, which were sold as thrillingly rebellious and thoughtfully progressive. Throughout most of the twentieth century, they seemed validated by psychology, social science, progressive politics, and the self-help movement. In popular culture, the blank-slate ideology convinced the young that the purchase of any new product designed to display some personal trait was a heroic rebellion against the older generation’s outmoded belief in the existence, stability, and heritability of personal traits. In the behavioral sciences, the blank-slate ideology biased generations of scientists against trait psychology, personality research, intelligence research, behavior genetics, and any other area concerned with individual differences. Instead, the focus turned to psychological processes that were allegedly similar across all humans: child development, social cognition, neural information processing.

The blank-slate model of human nature, far from challenging the principles of consumerist capitalism, forms consumerism’s ideological bedrock.

Consumerism actually promotes two big lies. One is that above-average products can compensate for below-average traits when one is trying to build serious long-term relationships with mates, friends, or family.

A second big lie that consumerism promotes is that products offer cooler, more impressive ways to display our desirable traits than any natural behavior could provide. Specifically, consumerism assumes that better products are more effective signals. Any technical improvement in product design or features, and any marketing innovation in product branding, is pitched as an upgrade in signal efficiency.

Vasemmisto jakaa Tyhjä Taulu-ideologian ja tukee näin konsumentarismia. Vasemmisto ei myönnä, että yksilöt ja kansakunnat eroavat älykkyyden ja persoonallisuustyyppien osalta dramaattisesti, vaan ihmisten ongelmat johtuvat muka vain ympäristöstä ja epäoikeudenmukaisuudesta. Vasemmisto on konsumentarismin lailla viemässä ihmiseltä todellisen viisauden ja ylpeyden itsestään.

Yksilön karaktääri sekä kansalaisyhteiskunnan ja kulttuurin laatu ovat Millerinkin mukaan ratkaisevat yksilön ja kansakunnan menestystekijät. Hyvät lait ja vapaat markkinat eivät yksinään tee yhteiskuntaa, vaan yksilöt ja kansalaisyhteiskunta.

Ps. Ekologisesta näkökulmasta Veblenin hyödyke ei kuitenkaan aina ole pahasta. Jos kuluttaja esimerkiksi maksaa kaksinkertaisen hinnan Applen tuotteesta, jossa on samat ominaisuudet kuin halvemmassa tuotteessa mutta "parempi" brandi, ekologisesta näkökulmasta tässä ei ole mitään moitittavaa.

Hyvivointi vai syrjäyttäminen

Eduskuntavaaliehdokas Jaana Pelkonen (kok) on kirjoituksessaan Vastikkeeton tuki pois samoila linjoilla kun minä toissakertaisessa postauksessani:

Toimeentulotukilaki toimiikin itse asiassa nuoria itseään vastaan. Tällä hetkellä ilman tuloja oleva nuori voi hakea toimeentulotukea pitkiäkin aikoja ilman, että hänen tarvitsee koskaan tavata sosiaalityöntekijää kasvotusten. Ainut seuraamus passiivisuudesta voi olla toimeentulotuen saaminen alennettuna. Tällainen käytäntö ruokkii syrjäytymiskierrettä eikä millään tavalla herätä nuorten kiinnostusta työntekoon.

Pahimmillaan nuorena alkanut toimeentulotukikierre jatkuu koko loppuelämän ilman, että kukaan missään vaiheessa herää pohtimaan, olisiko tästä nuoresta kenties ollut johonkin muuhunkin. Onko meillä todellakin varaa tyytyä näiden nuorten kohdalla siihen helppoon ratkaisuun, että heidän ”yhteiskunnallinen roolinsa” on olla pelkkä tuensaaja? Miksi emme edes halua yrittää kannustaa heitä osallistumaan yhteiskunnan pyörittämiseen? Mielestäni tämä on ennen kaikkea näiden nuorten todellista aliarvioimista, johon meillä ei tänä päivänä ole varaa.

Taloyhtiö 2.0

Yhtiökokouksessa lojalistit valitsivat Mubarakin jatkamaan eikä kapina tällä kertaa realisoitunut edes minään taisteluna. Lojalistien rintama on suht vahva. Lojalistit muodostuvat lähinnä taloyhtiön eläkeläisistä. (Toki osa eläkeläisistä oli kiihkeänkin antilojalisteja - tunsivathan he historiaa muita paremmin.)

Kokouksen lopussa pyydettiin että yhtiökokouksen tiedotus tapahtuisi jatkossa sähköpostitse. Sähköpostiosoitteiden keräämisehdotus aiheutti närkästystä - suoranaista vihaa. (Viitattiin siihen että talossa asui muutama henkilö, joilla ei ole Internetiä.)

Lupasin kerätä sähköpostiosoitteet isännöitsijän puolesta. Saa nähdä saanko niitä, vai kokevatko lojalistit sähköpostiosoitteen antamisen epälojaalina tekona Mubarakia vastaan.

Sähköpostin, Facebookin ja Twitterin käyttö on riski Gaddafeille ja Mubarakeille. Tieto ei kulje hierarkkiaa myöten siististi vaan miten sattuu ihmisten välillä.

Lojalistit ihmettelivät miksi sähköpostia pitäisi ylipäätään käyttää. Olihan taloyhtiön tiedotuksiin jo lisätty kukkien kuvia - luulisi sen riittävän.

Hyvinvointi, tulonsiirrot ja onnellisuus

17.3. ilmestyvä HS Teema tulee käsittelemään suomalaista hyvinvointivaltiota.

Samassa yhteydessä HS julkaisee suomenkielellä kirjan Tasa-arvo ja hyvinvointi (Richard Wilkinson & Kate Pickett). Kirja on herättänyt suurta huomiota ja keskustelua ympäri maailman.

Kirja väittää, että olipa kyse mielisairauksien määrästä, eliniän odotteesta, lukutaidottomuudesta tai väkivallasta, ne kytkeytyvät yhteiskunnan epätasa-arvoisuuteen, eivätkä sen vaurauteen. Mitä suuremmat tuloerot, sitä huonommin kansalaiset voivat.

Tuloerot epäilemättä myös haastavat ihmisen yrittämään ja hyvinvointivaltio myös usein passivoi ihmisiä, mutta asialla on siis kaksi puolta. Tuloerot alentanevat elämänlaatua ja kasvattavat ristiriitoja yhteiskunnassa, toisaalta ne edistävät yritteliäisyyttä.

Sosiaalikonservatiivina kannatan jonkinasteisia tulonsiirtoja nimenomaan siksi, että tulonsiirroilla on ristiriitoja alentava vaikutus ja siksi, että tulonsiirrot nostavat parhaassa tapauksessa onnettomuuden kohteeksi joutuneen ihmisen takaisin jaloilleen.

Toisaalta väitän että hyvinvointiyhteiskunta on julkishyödyke ja sen ylläpitäminen ei onnistu vain valtion mahtikäskyllä. Hyvinvointivaltion tai muun julkishyödykkeen ylläpito onnistuu parhaiten, kun yhteisöllä on yhteinen arvopohja (esimerkiksi työmoraali) ja kun vapaamatkustajia rangaistaan.

Uskoakseni suomalainen hyvinvointivaltio on tällä hetkellä rapautumassa. Huoltosuhde heikkenee. Toisaalta sitoutuminen pohjoismaisen hyvinvointivaltion arvoihin kuten työmoraaliin on alentunut. Keskiluokka ei kannata tulonsiirtoja, kritisoi julkisten palveluiden tasoa ja näkee että sosiaaliturvan varassa elävät loisivat. Sosiaaliturvan varassa olevasta väestöstä osa kokee tulonsiirrot saavutettuna etuna, mikä jatkuu kehdosta hautaan ilman mitään velvoitteita.

En siis ole eri mieltä vasemmiston kanssa hyvinvointivation arvosta vaan sen luonteesta. Tai olen pikemmin samaa mieltä kuin perinteinen sosialidemokratia, joka painotti nimenomaan yhteistä arvopohjaa.

Hyvinvointivaltion tulonjaon ajatus on sukua metsästäjä-keräilijä-yhteiskunnan ruuan jaon institituutiolle. Metsästäjä-keräilijä-yhteisönkin resurssien jako -malli perustui hyvin vahvaan yhteiseen normistoon ja vahvaan sosiaaliseen kontrolliin.

Vaikka USA:ta ja Iso-Britanniaa usein mielletään meritokraattisiksi, niissä maissa yksilön varallisuus syntyy suuremmassa määrin perimisen kautta kuin Pohjoismaissa. Tai ainakin vahempien varallisuus korreloi enemmän lasten varallisuuden kanssa kuin Pohjoismaissa. Pohjoismaat muistuttavat todellisuudessa enemmän tasa-arvoisia mutta toisaalta meritokraattisia metsästäjä-keräilijä-yhteisöjä kuin USA ja UK, jotka muistuttavat varallisuuden periytyvyyden osalta maatalousyhteiskuntaa ja paimentolaisyhteiskuntaa.

Tästä voisi nimenomaan päätellä että hyvinvointiyhteiskunta saattaisi olla varsin tehokaskin, kunhan se perustuisi yhteiseen normistooon ja sosiaaliseen kontrolliin. Toisaalta sosiaalinen kontrolli merkitsee eittämättä konformismia, mikä todennäköisesti alentaa innovaation tasoa.

Maailma ei ole mustavalkoinen vaan tehokkuuden optimointi merkitsee väistämättä tasapainoilua. Toisaalta voi ajatella että on olemassa useita eri lokaaleja tehokkuusmaksimeja (markkinaliberalismi tai perinteinen yhtenäiskulttuuriin perustuva hyvinvointivaltio), joiden keskinäinen tehokkuusero vaihtelee tilanteesta riippuen.

Ei muumimamma vaan kontrollifriikki hemulitäti

Väitin aiemmin erääseen kyselytutkimukseen ja omiin kokemuksiini viitaten:

Suomalaiset arvostavat valtaa. Tai pikemmin suomalaiset arvostavat valtaa, mielivaltaa ja nöyryyttämistä.

Enemmistö suomalaisista arvostaa presidentti Halosta. Presidentti Halonen on puhdas vallankäyttäjä - voisi jopa sanoa mielivallan käyttäjä. Vallankäyttö on Haloselle poliitikkojen nöyryyttämistä. Nöyryyttäminen tulee esiin erityisesti virkanimitysasioissa. Kun ihmisiä haastatellaan kadulla Halosen viimeisimmästä tempusta, kadunmies tukee Halosta. Kadunmies nauttii itsekin nöyryyttämisestä ja koska hän itse ei siihen kykene, hän haluaa tehdä sen edustajansa avulla. Suomalaiset haluavat presidentin, koska he rakastavat nöyryyttämistä. Jokaiselle avomieliselle tarkkailijalle on 100%:n selvää että Halonen ei ole saanut presidenttinä mitään hyvää aikaan - paitsi juuri näitä nöyryytysakteja. Kadunmies ei kuitenkaan muuta presidentiltä kaipaakkaan. Siksi suomalainen kannattaa ehdottomasti presidentti-instituution säilyttämistä.

Olen myös todennut, että Halonen on venäläisiä mielistelevä äärivasemmistolainen poliitikko - epäanalyyttinen mutta epäsosiaalinen kontrollifriikki.

Samoilla linjoilla tuntuu olevan Jörn Donner:

Venäläisten pussailu on kivaaa mutta voi kysyä onko ylenpalttinen ystävävyys vaikuttanut myönteisesti mihinkään. (Iltalehti viikonloppuna)

mutta vielä suuremmassa määrin PEN:in puheenjohtaja Jarkko Tontti:

Tarja Halonen on rähmällään oleva hemulitäti, joka mumisee Venäjällä fraaseja, mutta ei uskalla puolustaa suomalaisten sukulaiskansojen oikeuksia. (HS tänään)

Todettakoon kuitenkin että en toisaalta arvosta Jörn Donneria juurikaan enkä toisaalta ole Tontin kanssa juuri mistään samaa mieltä, mutta kumpaakaan ei voi ainakaan syyttää mielistelevästä konformismista.

Vaikka hemuli ei todellakaan kuulu Muumi-kirjojen lempihahmoihini, jotain hellyttävää on kuitenkin heidän innokkuudesaan vaikkapa lukea kirjeopistossa vangin vartijaksi. Jos Halosesta jotain sympaattista haluaa etsiä on se hänen innokkuudessaan tutkia ja noudattaa erilaisia kirjoista luettuja kuolleita periaatteita, joita hän kylläkin hemulien tapaan käyttää ensi sijassa muiden kontrollointiin.

Hemuli on parhaimmillaan kasvitieteen tutkijana - omassa kammiossaan pysähtyneitä kuolleita perhosia piikittämässä. Niitä ei satu vaikka niitä kontrolloikin.

Sähköiset kirjat, tekijän oikeudet ja Amazon

Sähköisiä kirjoja vierastetaan kolmesta syystä.

Ensimmäinen syy on perinne - fyysinen kirja ja kirjahylly herättää positiivisia tunteita. Kirjahyllyllä osoitetaan sivistystä ja fyysisen kirjan koskettelu ja selailu tuntuu miellyttävältä.

Toisaalta sähköisiä kirjoja - varsinkin Amazonin Kindleä - vierastetaan DRM:n takia. Kirjat eivät ole vapaasti kopioitavissa ja luettavissa. Kolmanneksi Amazonin Kindle tukee lisäksi lähinnä vain Amazonilta ostettujen kirjojen lukemista, mikä vähentää kuluttajan mahdollisuutta kilpailuttaa kirjan ja eBook Readerien myyjiä.

On kuitenkin kyseenalaista, missä määrin kuluttajalle syntyy mitään todellista haittaa verrattuna ainakaan nykytilaan. Amazonilta ostetut kirjat eivät vaikuta sen kalliimmilta kuin muaaltakaan ostetut. Varastokustannukset ovat dramaattisesti halvempia kuin fyysisillä kirjoilla - samoin kuljetuskustannukset. Kuljetusaika on 60 sekuntia kahden viikon sijasta. Lukemisen miellyttävyys on subjektiivisen arvioni mukaan samaa luokka kuin fyysisillä kirjoilla. Kirjoihin voi tehdä merkintöjä kuten fyysisiinkin kirjoihin. Lisäksi kirjan voi rajoitetusti lainata toiselle Kindlen omistajalle ja kirjoista voi tehdä lainauksia sosiaalisiin medioihin.

Lisäksi Kindlellä voi lukea ilmaiseksi valtavaa joukkoa tekijänoikeuksista vapaita klassikoita, jotka vapaaehtoisuuteen perustuva hanke Project Gutenberg on digitalisoinut julkishyödykkeeksi. Minkä tahansa Netistä löytyvän tekstin voi käytännössä lähettää Browserissa olevan laajennuksen avulla luettavaksi Kindleen.

En osaa vastata kysymykseen, alentaako tällaiset DRM:ää tukevat lukulaitteet yhteiskunnan tehokkuutta vai eivät. Luultavasti tukevat tehokkuutta. Jos nimittäin kirja on tekijän oikeuksista vapaa ja se on kerran digitalisoitu, sitä voi lukea Kindlellä ilmaiseksi - fyysisen kirjan osalta tämä ei päde.

Julkiset kirjastot eBook varmasti panee uuden tilanteen eteen. On syntynyt mm. vertaisverkkoja (yksityisiä "kirjastoja"), joissa ihmiset lainaavat eBook:ja toisilleen Amazonin asettamien tiukkojen rajoitusten rajoissa.

Fyysisen Kindlen eBook Readerin sijasta voi Kindle kirjoja lukea Kindle-sovelluksella PC:llä, Macillä, iPad:illä, iPhonella tai Android-laitteilla.

Japani

Maanjäristys on tappanut ilmeisesti kymmeniä tuhansia ihmisiä Japanissa ja kokonaisia kaupunkeja on tuhoutunut. Inhimillinen kärsimys ja taloudelliset menetykset ovat suuria.

Kenellekään ei tule kuitenkaan mieleenkään että Japani ei selviäisi tällaisesta onnettomuudesta parissa vuodessa. Pahimminkin kärsineet kaupungit on rakennettu silloin suurimmalta osin uusiksi, vaikka ihmisten suru läheisistään - varsinkin vanhempien suru menetetyistä lapsista - kestää kymmeniä vuosia.

Vuoden päästä kukaan ei kirjoita että me emme saa unohtaa Japania.

Enkä tällä tarkoita etteikö huoli Haitista ole aitoa ja aiheellista. Haiti ei ole vain köyhä - vaan verrattuna vaikkapa köyhän Intian inhimillisen kehityksen osalta menestyneimpään osavaltioon Keralaan - sillä on monia rakenteellisia ongelmia, jotka tekevät siitä korttitalon.

"American Frontier" - kaaos vai anarkokapitalismi ?

Kirjoitin aiemmin:

Historia osoittaa, että heikon valtion tai olemattoman valtion tapauksessa ne tarpeet, kuten sopimusjärjestelmä, jotka valtio joskus onnistuu turvaamaan, voidaan turvata muullakin tavalla. Mutta historia ei osoita, että vaihtoehtoiset organisaatiot kuten somalien Xeer-järjestelmä perustuisivat sen vähempään pakkoon kuin valtiokaan.

Kuvasin paria casea, jotka osoittivat että näin todellakin on. Erityisesti ns. eurooppalaisella community reponsibility -järjestelmällä on ollut merkittävä rooli Euroopan kehityksessä:

Jotta myöhäiskeskiaikana kansainvälisen kaupan ekspansio oli mahdollista kauppiaiden oli ratkaistava kansainvälisen sopimusjärjestelmän ongelma.

Greifin mukaan ongelma ratkaistiin pitkälti ilman valtion tukea. Ongelma ratkaistiin laajentamalla paikallisyhteisöjen asemaa. Siinä missä yhteisöt ja yhteisöjen itsehallinnolliset oikeusistuimet alunperin ratkaisivat paikallisyhteisöjen jäsenten välisiä konflikteja, itsehallinnolliset oikeusistuimet alkivat valvoa myös muiden yhteisöjen jäsenten toimintaa yhteisöllisen vastuun periaatteen mukaisesti.

Jos toisen yhteisön B - esimerkiksi toisen kaupungin kauppiais-yhteisön - jäsen b jätti lainansa maksamatta yhteisön A jäsenelle a, a saattoi viedä asian oman yhteisönsä A oikeusistuimeen joka neuvotteli asiasta yhteisön B oikeusistuimen kanssa.

Yhteisön A silmissä koko yhteisö B oli vastuussa rikkomuksesta. Mikäli yhteisön B oikeusistuin epäonnistui palauttaamaan b:n lainaaman rahan, yhteisö A saattoi ottaa haltuunsa kenen tahansa yhteisön B:n jäsenen omaisuuden joka oli yhteisön A suvereniteetin piirissä.

LS laittoi erittäin mielenkiintoisen linkin von Mieses instituutin sivulle. Terry Andersson kuvaa artikkelissa sitä, miten ns. American Frontier 1800-luvun puolesta välistä 1900-luvun alkuun onnistui tuottamaan monia hyödykkeitä (fyysinen turvallisuus, sopimusjärjestelmä, konfliktien ratkaisu, omistusoikeuden turva) ilman valtiota.

Andersson mieltää, että ko. hyödykkeet onnistuttiin tarjoamaan markkinavetoisesti, kun taas minä olisin varmaankin tehnyt samasta materiaalista - lukematta Anderssonin analyysiä - sen johtopäätöksen että ne toteutettiin yhteisöllisesti.

Tosiasiassa Anderssonin kuvaama tilanne sisältää sekä yhteisöllisiä että markkinavetoisia piirteitä. Osa palveluista on yrityksen A yrityksen ulkopuolisille tarjoamia (markkinavetoisia), osa taas on yrityksen/yhteisön omille jäsenilleen tarjoamia.

Andersson painottaa voimakkaasti vapaaehtoisuuden merkitystä erityisesti siinä minkä palveluntarjoajan paveluja yksilö käyttää tai minkä yhteisön jäseneksi yksilö liittyy. Esimerkkinä vaihtoehtoiset "oikeusjärjestelmät".

Toisaalta käytännössä yhteisöjen/yritysten sisällä tapahtuu koersiota:

Again it should be emphasized that these rules were voluntary, though coercion was used within the organization to enforce them..

Anderssonin perusväite on selkeä ja uskoakseni allekirjoitettavissa:

it appears in the absence of formal government, that the Western frontier was not as wild as legend would have us believe. The market did provide protection and arbitration agencies that functioned very effectively, either as a complete replacement for formal government or as a supplement to that government. However, the same desire for power that creates problems in government also seemed to create difficulties at times in the West. All was not peaceful.

Anderssonin johtopäätös on että tietyissä olosuhteissa, missä väestön kulttuuriset käsitykset esimerkiksi omistusoikeudesta ovat samankaltaiset, anarkokapitalismi voi toimia:

It does seem, for the time period and the geographical area which we are examining, that there was a distribution of rights which was accepted either because of general agreement to some basic precepts of natural law or because the inhabitants of the American West came out of a society in which certain rights were defined and enforced.

Such a starting point is referred to as a Schelling point, a point of commonality that exists in the minds of the participants in some social situation.[9] Even in the absence of any enforcement mechanism, most members of Western society agreed that certain rights to use and control property existed. Thus when a miner argued that a placer claim was his because he "was there first," that claim carried more weight than if he claimed it simply because he was most powerful.

Anderssonin artikelin päätarkoitus ei ole kuvailla historiallista esimerkkiä vaan ratkaista ns. konstitutionalistien (=minimaalisen valtion kannattajien ?) ja anarkokapitalistien välinen ristiriita:

First, there is the empirical question of whether competition can actually provide the protection services. On the anarchocapitalist side, there is the belief that it can. ...

The second issue is more conceptual than empirical, and hence cannot be entirely resolved through observation. This issue centers on the question of how rights are determined in the first place; how do we get a starting point with all its status quo characteristics from which the game can be played.

Buchanan, a leading constitutionalist, criticizes Friedman and Rothbard, two leading private-property anarchists, because "they simply 'jump over' the whole set of issues involved in defining the rights of persons in the first place."[6] To the constitutionalist, the Lockean concept of mixing labor with resources to arrive at "natural rights" is not sufficient. The contractarian approach suggests that the starting point is determined by the initial bargaining process which results in the constitutional contract.

...

It does seem, for the time period and the geographical area which we are examining, that there was a distribution of rights which was accepted either because of general agreement to some basic precepts of natural law or because the inhabitants of the American West came out of a society in which certain rights were defined and enforced.

Such a starting point is referred to as a Schelling point, a point of commonality that exists in the minds of the participants in some social situation.[9] Even in the absence of any enforcement mechanism, most members of Western society agreed that certain rights to use and control property existed. Thus when a miner argued that a placer claim was his because he "was there first," that claim carried more weight than if he claimed it simply because he was most powerful.

Kun en ole libertaari, en osaa ottaa tähän oikein kantaa, mutta arvostan Anderssonin tutkimuksen "kokeellista" luonnetta. Minua on kiusannut libertarismissa erityisesti loogisen päättelyn ylipainottaminen ja empiirisen metodologian äärimmäinen väheksyminen.

Fukuyamalta uusi kirja instituutioista

On laajasti tunnustettua että markkinatalous - ja toimiva yhteiskunta yleensä - tarvitsee tukijalakseen erilaisia instituutioita - mm. jonkinlaisen sopimusjärjestelmän.

Erimielisyyttä on lähinnä siitä, miten instituutiot syntyvät ja miten niitä parannetaan. Hayekin mukaan instituutiot ja säännöt eivät ole syntyneet niinkään rationaalisen konstruktion kautta tai vapaan sopimusten teon kautta, vaan (oleellisin osin) sponttaanisti. Ihmisen on Hayekin mukaan mahdotonta luoda ratioon perustuen optimaalista sääntöjärjestelmää suunnittelemalla. Instituutiot syntyvät sponttaanisti ja valikoituvat eräänlaisen luonnonvalinnan (Hayekin kulttuurisen ryhmävalinnan) kautta. Instituutioiden muuttaminen on samasta syystä hyvin vaikeaa. Hayek on traditionalisti, vaikkakaan ei konservatiivi.

Fukuyama on käsitellyt aiemmin Putnamin hengessä luottamuksen merkitystä kansakunnan menestystekijänä. Uusimmassa kirjassaan hän käsittelee instituutioita kansakunnan menestystekijänä. Kirjaa ei ole vielä julkaistu mutta New York Times referoi kirjaa:

Institutions, though cultural, can be very hard to change. The reason is that, once they are created, people start to invest them with intrinsic value, often religious. This process “probably had an evolutionary significance in stabilizing human societies,” Dr. Fukuyama said, since with an accepted set of rules a society didn’t have to fight everything out again every few years. The inertia of institutions explains why societies are usually so slow to change. Societies are not trapped by their past, but nor are they free in any given generation to remake themselves.

Just as institutions are hard to change, so too they are hard to develop. “Poor countries are poor not because they lack resources,” Dr. Fukuyama writes, “but because they lack effective political institutions.” The absence of a strong rule of law, in his view, is “one of the principal reasons why poor countries can’t achieve higher rates of growth.”

So does the inertia of institutions mean it is futile for the United States to try to impose democratic government on countries that have never had it, like Iraq and Afghanistan? “It’s extraordinarily difficult to create institutions in other societies,” Dr. Fukuyama said. “If you impose rules people don’t have commitment to, they don’t take. On the other hand, Japan and Korea and China itself have adopted foreign institutions at great variance with their own and have made use of them.”

Fukuyama on siis tehnyt selvän pesäeron neokonservatiivien demokratian levittämis-puuhiin. Sen sijaan Fukuyama etsii innostusta E.O.Wilsonista aikamme ehkä suurimmasta biologista:

Human social behavior has an evolutionary basis. This was the thesis in Edward O. Wilson’s book “Sociobiology” that caused such a stir, even though most evolutionary biologists accept that at least some social behaviors, like altruism, could be favored by natural selection.
Enlarge This Image

In a book to be published in April, “The Origins of Political Order,” Francis Fukuyama of Stanford University presents a sweeping new overview of human social structures throughout history, taking over from where Dr. Wilson’s ambitious synthesis left off.

Dr. Fukuyama, a political scientist, is concerned mostly with the cultural, not biological, aspects of human society. But he explicitly assumes that human social nature is universal and is built around certain evolved behaviors like favoring relatives, reciprocal altruism, creating and following rules, and a propensity for warfare.

Because of this shared human nature, with its biological foundation, “human politics is subject to certain recurring patterns of behavior across time and across cultures,” he writes. It is these worldwide patterns he seeks to describe in an analysis that stretches from prehistoric times to the French Revolution.

Kirja käsittelee ihmisen instituutioiden kehitystä tribalismista eurooppalaiseen laillisuuden yhteiskuntaan. Kirja ilmestyy huhtikkuussa.

Kritiikkinä Fukuyaman ajatteluun pitää kuitenkin huomauttaa, että hänen selityksensä instituutioiden hitauteen on naivi. Hitaus ei johdu pelkästään pyhyyden liittämisestä instituutioihin vaan siitä, että instituutiot ovat usein ratkaisuja (Nash tasapainotiloja) strategisiin tilanteisiin, jotka ovat luonteeltaan kordinaatiopelejä:

Jos kaikki pelaavat tavalla A, minunkin on tehokkainta pelata tavalla A, vaikka kaikille olisi parempi jos pelaisimme kaikki tavalla B.

Realisistisemmman kuvan instituuutioiden muutoksesta antaa mm. taloustieteilijä Samuel Bowles.

Sana "Chile"

Sana Chile tuo mieleen erilaisia asioita eri ihmisille. Nykyihmiselle sanasta Chile tulee mieleen lähinnä maanjäristys ja kaivosonnettomuus, jotka chileläiset hoitivat varsin mallikkaasti.

Minulle se tuo mieleen Augusto Pinochetin joka pysäytti marxismin yhdessä maassa tosin aika ilkeitä keinoja käyttäen. 70-80-luvulla maailmassa oli ideologioiden sota - mm. taistolaisliike pyrki avoimesti tekemään Suomen sosialistiseksi Neuvostoliiton nukkevaltioksi.

Me oikeistolaiset - tai laitaoikeisolaiset - tuimme silloin kaikkea marxismin vastaista toimintaa - oli se sitten Puolan ay-liikkeen lakko-taistelua yksipuoluejärjestelmää vastaan, Portugalin maltillisten voimien taistelua demokraattisin keinoin äärivasemmiston valtapyrkimyksiä vastaan tai Chilen armeijan taistelua ulkoparlamentaarisin keinoin demokraattisesti valittua marksilaista presidenttiä vastaan.



Ääriasemmistolaiselle, joka 70-80-luvulla taisteli marksismin puolesta, Chilestä tulee mieleen kaunis muisto ns. "kansainvälisestä solidaarisuustyöstä". Chilen tapauksessa äärivasemmistolainen sai kerrankin tukea demokratiaa fasismia vastaan, vaikka hänkin tietysti primääristi ei tukenut demokratiaa vaan marxismia.

Nyky-helsinkiläisille ala-asteelaisille, jotka ovat käyneet kulttuurikeskus Caisassa, Chilestä tulee mieleen jotain muuta. Kulttuurikeskus Caisassa chileläinen nainen kertoo lapsille, että Chile on erilainen kuin Suomi siinä mielessä että Chilessä ihmiset ovat ystävällisiä ja hymyilevät. Lapset ovat täysin tympääntyneitä tähän. Lapset kyselevät, miksi he joutuvat käymään neljä kertaa ko. paikassa kuuntelemassa propagandaa. Minua asia lähinnä naurattaa, koska pääsen sitten näyttämään kuvan Chilestä, jossa ei hymyillä:

Onko keskustelu ruotsin pakollisuudestakin rasismia ?

Ruotsalainen ministeri Erik Ullenhag on Ylen mukaan huolissaan kielikeskustelusta Suomessa:

"Minua huolestuttavat tällaiset eri maissa käytävät keskustelut, joissa käännytään vähemmistöjä tai pakolaisia vastaan."

Ullenhag uskoo että maat, jotka eivät kunnioita vähemmistöjään ovat nykymaailmassa loppujen lopuksi häviäjiä, kun riippuvuus kansainvälisestä kaupasta ja kanssakäymisestä vain kasvaa.

Liberaalia kansanpuoluetta hallituksessa edustava Ullenhag sanoo, että Suomen vaalikampanjaa pitää tietysti kommentoida hiukan varoen, mutta hänellä on terveisiä.

"Haluaisin lähettää sellaisen viestin Suomen vaalikampanjaan, että ruotsinkielinen vähemmistö on tärkeä osa Suomen historiaa ja nykyaikaa ja niin pitäisi olla myös tulevaisuudessa", Erik Ullenhag sanoo.

En ole löytänyt Ullenhagin alkuperäistä juttua, joten on riski että tulkitsen häntä väärin. Ihmettelen kuitenkin. Pakkoruotsi-keskusteluko nyt on tätä kääntymistä vähemmistöä vastaan.

Vastustan ruotsinkielen pakollisuutta Suomen kouluissa, kuten Osmo Soinivaarakin. Pitkälti samoilla perusteluilla:

On jotenkin taattava, että riittävän moni opiskelee ruotsia, mutta kaksikielisten palvelujen ylläpito ei vaadi sataa prosenttia väestöstä; eikä huonolla pakkoruotsilla myöskään voi tuottaa kelvollisia palveluja.

On jotenkin periaatekysymys, että kouluopetusta arvioidaan lähtien oppilaan omasta edusta eikä jonkun muun edusta. Siksi asiaa on harkittava sen kannalta, onko ruotsin pakollisesta opiskelusta hyötyä oppilaalle itselleen.

Sen sijaan arvostan suomenruotsalaisia eräänä Euroopan toimeliaimpana ja tehokkaimmin verkottuneena väestöryhmänä. Olen kirjoittanut tästä useaan kertaan. Olen myös ymmärtänyt ruotsinkielisten halua säilyttää pakkoruotsi:

Suomenruotsalaisten säilyminen on onnistunut niin, että seka-avioliitoissa lapset on usein pantu ruotsinkieliseen kouluun. Koska suomenruotsalaisuus tarjoaa merkittäviä etuja (sosiaalinen verkko, opiskelukiintiöt, status) suomenkielinen vanhempi usein mielellään hyväksyy sen että lapsi pannaan ruotsinkieliseen kouluun.

Mutta näin on lähinnä vain keskiluokkaisissa/koulutetuissa perheissä, joissa suomenkielinenkin vanhempi osaa ruotsia lukioruotsin verran. Tästä syystä suomenkielisten ruotsin kielen opetus on hyvin keskeinen ruotsinkielisten instituutioiden tavoite: Nimenomaan tästä syystä RKP tulee haluaa pitää kiinni ruotsin kielen pakollisuudesta koulussa. Viralliseksi syyksi ilmoitetaan tosin ruotsinkielisten palveluiden ylläpitäminen, mutta luulen että suurempi syy on kaksikielisten perheiden suomenkielisen vanhemman ruotsin kielen taidon takaaminen

Ylen jutussa on yksi äärimmäisen korni kohta. En tiedä onko se ruotsalaisministerin käsialaa vai Ylen:

Hänen mielestään Suomen kannattaisi pitää huolta ruotsin kielestä.

Ruotsissa asuvat suomalaiset muistuttavat ajoittain siitä, että suomen kielen aseman edistäminen Ruotsissa voi olla riippuvainen siitä, miten ruotsin kieltä kohdellaan Suomessa, tai ainakin siitä, millainen mielikuva on ruotsin kielen asemasta.

Suomenkieli on Ruotsissa lähes kuollut. Ruotsin hallitus on vuosisatoja pyrkinyt suomalaisen vähemmistönsä sulattamiseen mm. kieltämällä pitkään suomenkielisten kirjojen hankinnan Tornionjokilaakson kirjastoihin. Suomenkielisiä kouluja ei haluttu laajan maahanmuuton aikaankaan Ruotsiin perustaa. Mutta ensi sijassa suomenkielen alhainen status on sulattanut suomenkieliset. Suomenkielen kotikielen opetuksessa olevien määrä on parissa kymmenessä vuodessa pudonnut sadasta tuhannesta tuhannen paikkeille.

Koko kommentti kuullostaa lähinnä surkealta uhkailuyritykseltä. Surullinen tosiasia on että suomalaisten enemmistöä ei milläänlailla kiinnosta suomenkielen asema Ruotsissa. En myöskään usko että Suomessa on mitään suurta vihamielisyyttä ruotsinkielisiä kohtaan. Suomessa lähes kaikki kansalaiskeskustelu ainakin Internetissä on negatiivissävyistä, mutta se pätee yhtä hyvin ruotsinkieleen ja ruotsinkielisiin kuin mihin muuhun asiaan tahansa.

Sen sijaan se, että lapsemme pakotetaan opiskelemaan kieltä, jolla heillä ei juuri ole käyttöä, kiinnostaa ainakin minua kahden lapsen vanhempana.

Rotuerot älykkyydessä - osa n

Iltalehden kommentti Tatu Vanhasen kirjoitukseen Kanavassa on sitä itseään: moraalista teeskentelyä ja kastraattien kirkumista.

Olen aivan varma, että siinä vaiheessa kun maahanmuuton laatu nousee arvoon arvaamattomaan, Iltalehti kääntää kelkkaansa alta aikayksikön. Se on ensimmäisten joukossa vaatimassa maahanmuuton pysäyttämistä maista, missä kansallinen äo on alhainen.

Näillä lehdillä ei ole muuta moraalia kuin rahan moraali ja pisteiden keruun moraali. Tämä Iltalehden kannanotto - kuten kaikki Iltalehden kannanotot - on nähtävissä sitä taustaa vasten.

Perussuomalaiset, kokoomus ja sananvapaus.

Eduskunta on siis hyväksynyt ensimmäisessä käsittelyssä lainmuutoksia, jotka ovat omiaan edelleen alentamaan sananvapautta Suomessa. Päätökset tehtiin yksimielisesti.

Sananvapautta ei selkeästi tue kuin kaksi eduskunnan ulkopuolista puoluetta - Muutos2011 ja Piraattipuolue.

Perussuomalaiset alkavat näyttää todelliset kasvonsa. Saadakseen Soinille ja muutamille muille ministerinpaikan he ovat valmiita suuriin kompromisseihin. Halla-aho ja kumppanit tulevat perussuomalaisissa olemaan toisen luokan kansanedustajia, joille ei aukene hallituspaikka, koska Soini ei halua ärsyttää tulevia hallituskumppaneitaan tarjoamalla ministereiksi "rasisteja". Mieluummin vaikka lukutaidottomia.

Kokoomuksen tuki lain muutoksille ei tietenkään ollut kenellekään yllätys.

Sansanvapauden rajoitukset tulevat vaikeuttamaan mm. keskustelua maahanmuuton laadusta. Millaisia ihmisiä tänne haluamme ja millaisia emme. Ja miksi. Mutta samalla rajoitetaan keskustelua uskonnosta ja seksuaalisuudesta.

Tieteellisestikin perustellut puheenvuorot uskonnosta, seksuaalisista poikkeavuuksista ja vaikkapa rotujen älykkyys- ja persoonallisuuseroista voidaan leimata kiihotukseksi uskonnollista, seksuaalista tai rodullista vähemmistöä kohtaan. Ja me kaikki tiedämme että niitä ei vain voida leimata kiihotukseksi vaan ne tullaan hyvin suurella todennäköisyydellä leimaamaan sellaiseksi.

Vaikka en itsekään ole millään lailla ihastunut vaikkapa Raamatun tai Koraanin julkisesta repimisestä, en voi vaatia sananvapautta itselleni, ellen vaadi sitä samalla muille. Minun on pragmaatikkonakaan vaikea nähdä mitään syytä sille, että sananvapautta rajoitetaan tällaisissa asioissa ainakaan Suomessa.

Libya

Olen seurannut Libyan tapahtumia varsin kiinteästi Helsingin Sanomien, New York Timesin ja Financial Timesin avulla.

Tapahtumia on turha tässä kertailla, mutta muutama havainto:

Libyalaiset ovat osoittautuneet varsin päättäväisiksi ja taitaviksi diktatuurin kaatajiksi. Kaupunki kaupungin jälkeen siirtyy verisen taistelun jälkeen kapinallisten käsiin. Voiton jälkeen muutamassa päivässä kaupungissa on jo väliaikaiset hallintoelimet, jotka huolehtivat järjestyksestä, kaupungin hallinnosta ja puolustuksen järjestämisestä. Koulut ja kaupat avataan.

Vienti on kapinallisten alueilta saatu jo käynnistettyä: Ensimmäiset kaksi öljytankkeria lähtivät pari päivää sitten kuljettamaan öljyä länteen olemassaolevien tilausvahvistusten mukaisesti. Vaikka kansallinen öljy-yhtiö, jonka kanssa eurooppalaiset valtiot ovat kaupat tehneet, on vielä gaddafilaisten hallussa, luottamus siihen että maksut tulevat ennemmin tai myöhemmin kapinallisille, on vahva.

Libyalaiset luovat oman vapautensa. Libyalaiset luovat tällä hetkellä omaa kansallista kertomustaan. Mikäli kapina jatkuu kuten tähänkin asti libyalaisilla on kaikki syy olla ylpeitä itsestään..

Eurooppalaisten harha on ehkä ollut, että hullun johtama kansa on itsekin hullu. On kyseenalaista kannattaako länsimaiden lähettää maajoukkoja Libyaan. Itse hankittu vapaus pysyy ilmeisesti paremmin kuin muiden luoma vapaus.

Libyalaisten sota ei ole meidän sotammme, jossa me voimme osoittaa edistyksellisyyttämme. Se on libyalaisten vapaustaistelu, missä libyalaiset hankkivat itse vapautensa. Kunnia sille jolle kunnia kuuluu.