Romahdus voi edistää hyvinvointia ?

Olin varsin ahdistunut nuori, joka etsi totuutta ja elämän tarkoitusta. Nuoruuteni maailmankuva leimasi äärimmäinen kulttuuripessimismi ja kiinostuin siksi kaikenlaisista tuomiopäivän profetioista, Kuten Rooman Klubin raportista. Olin tietysti romantikko, joka uskoi historian kulta-aikaan. Ahdistus on aikuisuuden myötä vähentynyt, mutta ahdistuksen alunperin synnyttämä kiinnostus moneen asiaan on säilynyt ja vahvistunut. Kulttuuripessimisti on tietysti aina kiinnostunut muiden muassa Romahduksesta. Siis nykyisen elämäntavan tai nykyisten instituutioiden romahduksesta. Romahdus on siinä mielessä herkullinen aihe, että siitä on viime aikoinakin kirjoitetttu varsin runsaasti tieteellistäkin kirjallisuutta.

Romahduksen odotteluuun - tai siitä varoittelemiseen - keskittyvä kulttuuripessimismi ja usko edistykseen ovat tietenkin toistensa vastakohtia, Toisaalta ihmiskunnan historiaa ja tulevaisuutta voi tuskin ymmärtää yhdistämättä näitä kahta näkökulmaa.

Nykyinen Kreikan kriisi nähdään monessa monessa piirissä EU:n romahduksen, valtioiden romahduksen tai maailman rahajärjestelmän romahduksen alkusoittona. Romahduksen nähdään tällöin usein avaavan mahdollisuuden paremman maailman rakentamiseen.

Voinee yleisemmin sanoa että sanalle romahdus on viime aikoina syntynyt monen korvissa varsin positiivinen kaiku. Vaikka romahduksen uskotaan tapahtuvan pitkälti itsestään, sitä ollaan valmiita myös edistämään. Romahduksen odottajista suuri osa on tietysti yleisnarisiojoita, mutta on myös esitetty moielenkiintoisia caseja, joissa valtion romahtaminen vaikuttaisi johtavan positiiviseen tulokseen ja jossa valtion tai valtioliiton romahtaminen osikseen voidaan aiheesta nähdä tavoittelemisen arvoiseksi asiaksi.

Länsi-Rooman tuhoutuminen on klassinen esimerkki romahduksesta ja sitä on yleensä käsitelty negatiivisena ilmiönä. Sisäiset (taloudelliset ja moraaliset) tai ulkoiset syyt johtivat valtion heikkenemiseen ja Länsi-Rooman tuhoon, mitä on pidetty lähinnä valtavana katastrofina. Toinen tapa nähdä asia on, että Länsi-Rooman valtion olemassaolon tuottama hyöty kansalaisilleen oli alkanut voimakkaasti laskea. Varsinkin talonpoikaisväestölle valtion synnyttämä haitta (veron kanto ja sotaväen otto) oli muuttunut etua (mm. valtion antama turva) huomattavasti suuremmmaksi,

Romahduksen edistäminen voidaan taloustieteellisessä katsannossa nähdä tällöin rationaalisena strategiana edistää omaa hyvinvointia - siis tapana edistää yhteiskunnan tehokkuutta. Edistäminen realisoitui Länsi-Roomassa lähinnä apatiana puolustautua ns. barbaareja kohtaan, mutta joissain tilanteissa aktiivisena barbaarien maahantunkeutumisen edistämisenä.

Afrikkalaisen valtion romahtaminen libertaarisessa diskurssissa

Libertaarien mukaan Somalian valtion (kesukushallinnon) romahtaminen johti hyvinvoinnin paranemiseen. Afrikassa yleensä siirtomaavaltaa edeltävät klaaneihin tai heimoihin perustuvat mallit toimivat heidän mukaansa paljon paremmin kuin siirtomaaherrojen luomat ja jälkeensä jättämät valtiot.

Somaliassa perinteinen klaaneihin perustuva järjestelmä (Xeer) määrittelee mm. lainkäytön järjestelmän, joka perustuu siihen että uhrille maksetaan kompensaatio. Mikäli syyllinen ei kykene maksamaan kompensaatiota, syyllisen suku tai klaani joutuu maksamaan uhrille. Klaanilla on näin insentiivi pitää omat jäsenensä kurissa. Mikäli joku jäsen alinomaa aiheuttaa klaanille ongelmia tekemällä rikoksia ja aiheuttamalla klaanille kompensaatiovelvoitteen, klaani voi julistaa jäsenen lainsuojattomaksi.

Samanlainen hajautettu lainkäytön järjestelmä oli myös irlantilaisilla ja skotlantilaisilla klaaneillla aikoinaan.

Somali-yhteiskuntaa pyrittiin kolonialismin päättymisen jälkeen muovaamaan suuntaan, joka ei ota huomioon somalien jakaantumista klaaneihin. Pyrittiin luomaan keskitetty hallinto perinteisen hajautetun klaanipohjaisen järjestelmän tilalle. Kun keskushallitukseen osallistumisesta on tullut keskeisin vallankäytön mahdollistaja, kukin klaani pyrkii saamaan - yksin tai yhdessä jonkun toisen klaanin kanssa - keskushallituksen haltuunsa aseellisella toiminnalla. Samalla klaanien sisällä perinteisten klaanijohtajien (vanhimpien) valta korvautui ainakin osin sotaherra-vallalla.

Silloinkin kun keskushallinto valitaan vaaleilla, keskushallinto on aina yhden tai muutaman klaanin valtaa toisten klaanien yli. Demokratia ei toimi Somaliassa eikä juuri muuallakaan Afrikassa, koska keskitetty valta ei koskaan ole puolueilla vaan joillain heimoilla tai klaaneilla.

Democracy is unworkable in Africa for several reasons. The first thing that voting does is to divide a population into two groups — a group that rules and a group that is ruled. This is completely at variance with Somali tradition. Second, if democracy is to work, it depends in theory, at least, upon a populace that will vote on issues. But in a kinship society such as Somalia, voting takes place not on the merit of issues but along group lines; one votes according to one's clan affiliation. Since the ethic of kinship requires loyalty to one's fellow clansmen, the winners use the power of government to benefit their own members, which means exploitation of the members of other clans. Consequently when there exists a governmental apparatus with its awesome powers of taxation and police and judicial monopoly, the interests of the clans conflict. Some clan will control that apparatus. To avoid being exploited by other clans, each must attempt to be that controlling clan.

Read more: The Rule of Law without the State - Spencer Heath MacCallum - Mises Institute

Libertaarit näkevät valtion ongelmalliseksi yleensäkin. Afrikassa tai sen ulkopuolella. Valtiossa nähdään lähinnä kaksi ongelmaa. Valtio rikkoo ihmisen vapaata sopimusoikeutta toisaalta (=periaatteellinen vastustus) ja toisaalta valtio on liberataarien mukaan yleensä tehoton (=pragmaattinen vastustus).

Valtion romahtaminen Joseph Tainterin mukaan

Arkeologi Joseph Tainterin kirja Collapse of Complex Societies taas käsittelee valtioiden romahtamista tieteellisesti yhdistäen arkeologisen ja talouustieteellisen näkökulman.

Tainterin näkökulma on yhdessä suhteessa samanlainen kuin libertaarien. Tainter ei näe valtion romahtamista välttämättä negatiivisena asiana, vaan pikemmin liian suureksi kasvaneen kompleksisuuden purkamiseksi.

Kun kompleksisuuden lisäämisen marginaalinen hyöty alkaa ainakin jonkin väestöryhmän näkökulmasta laskea ja muuttuu lopulta negatiiviseksi, kompleksisuus alkaa purkautua. Rooman valtakunnassa kompleksisuuden lisäämisen marginaalituotto oli positiivinen niin kauan kuin uusien alueiden valtaaminen oli edullista. Rooman talous perustui uusien resurssien valtaamiseen, mutta tietyssä vaiheessa uusien alueiden valtaamisen tuotto muuttui negatiiviseksi ja valtion ylläpito vaatii verojen jatkuvaa korottamista, mikä johti talonpoikien olojen jatkuvaan heikkenemiseen. Mitään etuja (lähinnä turvallisuutta) heikentynyt valtio ei talonpojille kyennyt enää antamaan. Länsi-Rooman omatkin sotilaat ryöstelivät usein talonpoikia.

Länsi-Rooman romahdus oli talonpoikaisväestön kannalta Tainerin mukaan edullista. Edulisuutta lisäsi se, että Länsi-Roomalle ei ollut kilpailijana toista kompleksista valtiota. Jos tällainen kilpailija olisi ollut olemassa, Länsi-Rooman romahdus olisi johtanut vain ja ainoastaan siihen että Länsi-Rooman talonpojan vero-orjuus olisi ainoastaan korvautunut kilpailijavaltion vero-orjuudella.

Maya-alueella tilanne oli juuri tämä. Alue oli jakautunut moneen hierarkkiseen valtioon, jotka kaikki erikseen riistivät talonpoikia veroilla ja sotaväenotolla. Romahduksen edistäminen ei ollut siis todellinen vaihtoehto talonpojalle. Kun yksi valtio romahti, toinen valtio korvasi sen välittömästi talonpojan orjuuttajana.

Tällä teorialla Tainter myös selittää sitä, miksi Itä-Rooma ei romahtanut kuin paljon myöhemmin. Itä-Rooman naapurissa oli kilpailevia kompleksisia valtioita kuten Partia.

Nokian romahdus ?

Vuosi sitten oli selvää, että Nokia on hiukan helisemässä Applen kanssa.

Tilanne on kuitenkin viimeisen vuoden aikana dramaattisesti heikentynyt. Nokian markkinaosuus älypuhelimissa on jonkun verran laskenut, mutta pitkän aikavälin ongelma on käsittääkseni kuitenkin Nokian liiketoimintamalli.

Nokia haluaa panostaa palveluihin, eikä pelkkään laitemyyntiin. Tästä Nokia on tehnyt sen johtopäätöksen, että sen on kontrolloitava myös älypuhelimen alustaa (käyttöjärjestelmää). Siinä missä muut mobiililaitteiden valmistajat (Samsung, Sony-Ericsson, HTC, LG) julkaisevat laitteita mm. Googlen Android-alustalle pragmaattisella strategialla me tehdään mitä kuluttajat ja operaattorit haluavat, Nokia pitää kiinni omista alustoistaan ja palveluliiketoiminnastaan kynsin hampain.

Nokian OVI on verrattuna Applen App Storeen ja Androidin vastaavaan hyvin vaatimaton. Samoin Nokian alustat eivät ole kilpailukykyisiä Androidin ja Applen kanssa. Pörssi tajuaa missä mennään ja kurssi laskee koko ajan.

Nokia on valinnut po. liiketoimintamallin ehkä siksi, että suurena toimijana luulee kykenevänsä tuottamaan korkeatasoisia palveluita yhdessä partneriensa kanssa. Toinen vaihtoehtoinen syy lienee se, että Nokia on jo niin suuri ja kompleksinen, että se ei voi valita muunlaista liiketoimintamallia. Nokia ei ole attraktiivinen partneri esimerkiksi Googlelle toimittamaan alihankintana Android-puhelinta Googlelle - Googlen antamien toiveiden mukaan.

Onko maahanmuuttokriittinen rasisti ?

Nykyään keskustellaan paljon siitä, ovatko "maahanmuuttokriittiset" rasisteja. Tai pikemmin jotkut syyttelevät "maahanmuuttokriittisiä" rasisteiksi ja toiset puolustelevat että he eivät ole rasisteja.

Tällainen keskustelu on maahanmuuttopolitiikan kehittämisen este. Keskustelua voinee hyvällä syyllä kutsua ämmämäiseksi ininäksi.

Oleellista on minusta lopettaa tällainen keskustelu ja kaikkien myöntää, että maahanmuutto sinänsä ei ole ongelma vaan se että tänne otetaan ilmeisesti vääränlaista porukkaa. Siis keskimäärin.

Luottamus markkinoiden tervehdyttävään vaikutukseen kasvaa

Luottamus pankkeihin ja (finanssi)markkinoihin laski talouskriisin aikana. Ehkäpä Kreikan kriisi on palauttamassa menetettyä luottamusta ?

Kreikka ja moni muu Euroopan maa on elänyt yli varojensa. Velkaa on otettu ja niillä on ylläpidetty hyvinvointiyhteiskuntaa. Talouslaman aikana velkaa on otettu elvytykseen.

Demokratia tai lehdistö eivät ole epätervettä kehitystä jarruttaneet. Pikemmin demokratia edistää yli varojen elämistä. Kansalle vaaleissa annetut lupaukset on rahoitettu velalla ja leikkauksia ei uskalleta äänten menettämisen pelossa tehdä.

Markkinavoimat ovat HS:n päätoimittajan Mikael Pentikäisen mukaan korvanneet lehdistön vallan vahtikoirana. Markkinavoimat nostavat löperösti johdetun valtion korot pilviin ja pakottaa hallitukset ja EU:n tervehdyttämään talouttaan.

markkinavoimista on tullut vallan todellinen vahtikoira, joka ei epäröi käyttää voimaansa. Media on sen rinnalla kovin säyseä ja hampaaton vallan vahti.

...mekin velkaannumme nyt erittäin nopeasti. Siksi tarvitaan tulojen lisäyksiä ja menojen leikkauksia.

Velanotto on verenimemistä tulevilta sukupolivilta:

Rahaa lainataan sittenkin ennen kaikkea tulevilta sukupolvilta koska käytämme rahaa omaan elämiseemme emmekä tulevia sukupolvia hyödyttävään uuden rakentamiseen

(Lainaukset artikkelista "Kriisissä on paljon opittavaa", HS 16.5., Mikael Pentikäinen.)

Ongelma yhteisössä

Ongelma yhteisössä tai yrityksessä (työpaikka, taloyhtiö, yhdistys), jossa johtaja ei siedä arvostelua, ei ole välttämättä niinkään johtaja, vaan ne jotka öykkäriä lipovat.

Olen pitkän työkokemukseni nojalla tullut siihen tulokseen, että jos huomaan työpaikan tai taloyhtiön tms. muodostuvan öykkäristä ja öykkärin lipojista, poistun takavasemmalle. Lähden.

Muutoksen aikaansaaminen on raskasta - se vaatii yhteistyötä ja itsensä likoon laittamista. Siinä vaiheessa kun lipomisen kulttuuri on syntynyt, muutos on jo mahdoton ainakaan keskustelemalla.

Vastenmielisintä on katsoa niitä hihittelijöitä, jotka kutsuvat itseään diplomaattisiksi tai viisaiksi, jotka yrittävät samaan aikaan olla muutoksen puolella ja hyvää-pataa-kaikkien-kanssa.

Missä se rasisti luuraa ?

Kukakohan on tämä Paljon puhuttu rasisti, joka uskoi tällä kertaa afrikkalaisten olevan lähempänä neandertaalin ihmisiä kuin eurooppalaiset, ja joka sai näpeilleen.

Onko kyseessä joku historiallinen hahmo, satuolento vai rasistin idea ? Joku der Ewige Raschist, joka on kaikkien moraalisten teeskentelijöiden sylkykuppi.

Integraatio vai disintegraatio ?

Nimerkki Valkea kirjoitti kommenttissaan: Libertaareille Kreikka on tietynlainen erävoitto. Kreikan tapauksessa useat valtioon liittyvät ongelmat konkretisoituvat, kuten korruptio, yleinen mismanagement ja sekaantuminen yksityisen sektorin liiketoimintaan, case Olympic Air

Libertaarit ja monet muut spekuloivat nyt valtion tai ainakin EU:n disintegraatiolla. Toinen todennäköisempi vaihtoehto kuitenkin on, että Kreikan kriisi johtaa Euroopan integraation voimakkaaseen vahvistamiseen. Kansallisvaltioiden suvereniteettia vähennetäään kaikissa asioissa, byrokratia lisääntyy ja sensuuri voimistuu. Verotkin todennäköisesti nousevat.

Euroopasta tulee integroitunut ja kompleksinen järjestelmä. Kasvu pysyy todennäköisesti suht alhaisena.

Lopullisen EU:n romahduksen aika ei vielä liene tullut. Tiukkenevaan integraatioon viittaa suuunnitelmat vakaussopimuksesta.

(Lisäys 10.5.:tämä on mielenkiintoinen esimerkki siitä, kuinka kriisien kautta EU kehittyy kohti syvempää integraatiota.... , totesi Etlan Sixten Korkman. Korkman arveli edelleen, että vakaussopimus laskee Euroopan maiden saamien lainojen korkoja ja osoittautuu ehkä taloudellisesti edulliseksi.

Korkmannin arvio oli toki optimistisin asiantuntija-arvio. Monet arviot olivat hyvin pessimistisiä vakaussopimuksen, jos sellainen nyt syntyy, hyödyllisyyden osalta.)

Ei Rooma (tai Maya-valtiotkaan) kaatunut ensimmäiseen pahaan kriisiin. Roomassa Diokletianus ja Konstantinus ratkaisivat 100-200-luvun todellla vaikean kriisin vahvistamalla valtiota, tekemällä kristinuskosta valtionuskonnon, kasvattamalla julkista sektoria ja nostamalla verotusta todella korkeaksi.

Rooma kaatui vasta kun korkeiden verojen riistämä maaseutu alkoi tyhjentyä ja asukkaiden lojaliteetti Roomaa kohtaan hiipui. Diokletianuksen ja Konstantinuksen ratkaisu ei ollut kestävä. Kun romahdus tuli, maaseudun väki huokaisi lopulta helpotuksesta.

Ainoa asia mikä EU:n ja rahaliiton osalta on käsittääkseni varmaa on, että integroitumisen tason on muututtava radikaalisti. Sen on joko alennuttava tai kasvettava. Nykytilanne on äärimmäisen tehoton, kun vastuut kasautuvat pohjoiseen.

Kasvava globaali kilpailu energiasta ja kilpailun muuttuminen yhä strategisemmaksi ja kovemmaksi panee Euroopan ehkä myös integroimaan energia- ja sitä kautta koko ulkopoltiikkansa. Tätä ajaa erityisesti Saksa, joka haluaa integroida myös Venäjän länteen.

Naisten ja miesten äo:sta

Professori ja Englannin ylähuoneen jäsen Susan Adele Greenfieldin mukaan miesten äo on keskimäärin 5 pistettä naisten äo:ta korkeampi.

Kun miespuolinen taloustieteen professori ja Harvardin Yliopiston presidentti Lawrence Summers esitti saman väitteen vuonna 2005, hänet pakotettiin eroamaan vuonna 2006.

Naiset eivät siis ole aliedustettuja huipputiedemiesten joukossa:

For not only is the average man more intelligent than the average woman but also a clear and rather startling imbalance emerges between the sexes at the high levels of intelligence that the most demanding jobs require.

For instance, at the near-genius level (an IQ of 145), brilliant men outnumber brilliant women by 8 to one. That's statistics, not sexism.
In this context, Professor Greenfield's indignation that only one in ten science professors is female doesn't seem all that bad. It also goes some way to explaining why, in almost 110 years of Nobel Prize history, only two women have ever won the Prize for physics, only four have won the Prize for chemistry and why no women at all have ever won the coveted Fields Medal for mathematics in eight decades of trying.

Yhteisvaluutta on yhteisresurssi

Ottamatta kantaa siihen, oliko järkevää että Suomi liittyi yhteisvaluutta-järjestelmään, tai että Kreikka päästettiin mukaan ko. järjestelmään, yksi asia on selvä:

Yhteisvaluutan managerointiin pätee kaikki se, mikä on sanottu yhteisresurssin manageroinnista aiemmin.

Mm. se, että vapaamatkustamisen ongelma syntyy, ellei vapaamatkustajia rangaista.

Not quite so out of Africa, or ?

Se teoria (Out of Africa theory, Replacement theory, Single Origin theory), jonka mukaan Aasian ja Euroopan alkuperäiset ihmiset (mm. Homo Neanderthalensis), korvautuivat täydellisesti Afrikasta tulleilla ihmisillä, on käsittääkseni nyt romutettu.

Toisaalta, koska Neanderthalin ihminen ja Afrikasta tullut ihminen ovat risteytyneet, Neanderthalin ihminen on Homo Sapiensin alalaji, Homo Sapiens Neanderthalensis, eikä itsenäinen laji, Homo Neanderthalensis.

Tähän mennessä neandertaalin ihmisellä on ollut kaksi tieteellistä nimeä eli taksonomista synonyymiä - Homo Sapiens Neanderthalensis ja Homo Neanderthalensis. Jälkimmäinen on käsittääkseni nyt hylättävä.

Homo Sapiens -lajilla on nyt siis kolme alalajia Homo Sapiens Sapiens, Homo Sapiens Neanderthalensis ja Homo Sapiens Idaltu.

Enää ei voine oikeastaan edes sanoa, että "kaksi muuta alalajia on kuollut sukupuuttoon".

Lisäys kello 18:33

Financial Timesin jutussa neandertaalin ihmisen genomin selvittänyt professori Svante Pääbo ei ota kantaa siihen onko nykyihminen ja neandertaali eri lajeja:

Prof Pääbo would not be drawn on whether the traditional view of Homo sapiens and Homo neanderthalensis as separate species, based largely on anatomical differences between their skeletons, remains valid. “I would rather describe them as different forms of human and leave it to others to say whether they are different species,” he said.

Pääbo toteaa myös myös, että neandertaalit eivät ole kokonaan kuolleet sukupuuttoon:

“The results show that 1 to 4 per cent of the DNA in people of non-African ancestry is from the Neanderthals,” said Prof Pääbo. “The Neanderthals are not totally extinct. In some of us a little bit of them lives on.”

Keskustelu siitä, onko ihmisrotuja olemassa on tämän jälkeen tietysti vieläkin oudompaa kuin se on ennen ollut. Esimerkiksi me eurooppalaiset olemme hybridejä kahdesta ihmisen alalajista - afrikkalaiset taas eivät ole. Se ei tietenkään tee meistä erilajisia.

Tekeekö se eurooppalaisista ja afrkkalaisista erirotuisia riippuu sanan rotu määritelmästä. Keskustelu siitä olemmeko eri rotua on käytännössä pelkkää politiikkaa ennen kuin määrittelemme mitä rodulla tarkoitamme.

Sivuhuomautus ilmastonlämpenemis-keskusteluun

Voiko olla sattumaa että ihmisen aiheuttamaan ilmastonlämpenemiseen suhtautuvat kriittisesti juuri ne - siis monet libertaarit ja kansallismieliset - jotka kokevat että globaalien yhteismaan ongelmien ratkaisu vaatii toimia, jotka ovat ristiriidassa heidän ideologiansa kanssa:

1. Monet libertaarit vierastavat sitä, että on edes olemassa yhteismaan ongelmia, jotka vaativat laajojen ihmisjoukkojen koordinoitua toimintaa. Jokaisessa yhteismaan ongelmassa, jota ei kyetä yksityistämällä ratkaisemaan, nähdään kollektiivisuuden uhka ja siksi koko ongelma usein kielletään.

2. Monet kansallismieliset taas vierastavat sitä, että ilmaston lämpeneminen vaatii globaalia toimintaa, koska globaali toiminta rajoittaa kansallisvaltioiden suvereniteettia.

Sanon tämän siitä huolimatta että suhtaudun kansallismielisyyteen ja libertarismiin pääsäntöisesti positiivisesti ja lasken itseni kansallismieliseksi.

Yhteismaa-käsitteen kehittäjä ekologi Garret Hardin kritisoi sitä, että esimerkiksi väestöräjähdys nähdään globaalina yhteismaan ongelmana, kun se ei sitä Hardinin mielestä oikeasti ole. Kuitenkin Garret Hardin tunnusti että globaalejakin yhteismaan ongelmia on olemassa:

Lastly, someone cries, "But the population problem is a global problem. We need global solutions!" Before panicking , let us look at the word global. Some problems are certainly global. Take acid rain. Take the green house effect. Both cases involve the atmosphere, which is forever distributed and redistributed over the entire globe. Admittedly, it will be difficult to produce the global cooperation that is needed to solve such global problems, but no lesser solutions will work. Now, let's look at the potholes in the streets. There are potholes all over the civilized world, but is that any reason for setting up a global pothole authority to fix our potholes? Would the pothole in your street be filled sooner if we globalized the problem?

The moral is surely obvious: never globalize a problem if it can possibly be solved locally. It may be chic but it is not wise to tack the adjective global onto the names of problems that are merely widespread -- for example, "global hunger," "global poverty," and the global population problem."

We will make no progress with population problems, which are a root cause of both hunger and poverty, until we deglobalize them. Populations, like potholes, are produced locally, and, unlike atmospheric pollution, remain local unless some people are so unwise as to globalize them by permitting population excesses to migrate into the better-endowed countries. Marx's formula, "to each according to his needs" is a recipe for national suicide.

We are not faced with a single global population problem but, rather, with about 180 separate national population problems. All population controls must be applied locally; local governments are the agents best prepared to choose local means. Means must fit local traditions. For one nation to attempt to impose its ethical principles on another is to violate national sovereignty and endanger international peace. The only legitimate demand that nations can make on one another is this: "Don't try to solve your population problem by exporting your excess people to us." All nations should take this position, and most do. Unfortunately, many Americans seem to believe that our nation can solve everyone else's population problems.

Osanotto

Haluan omalta osaltani ilmaista osanottoni Jyri Jaakkolan ystäville ja omaisille.

Työ Meksikon alkuperäiskansojen hyväksi on äärimmäisen arvokasta - se tukee intiaanien ihmisoikeuksien edistämistä, kulttuuriversiteetin säilymistä ja Meksikon korruptoituneen valtaeliitin kaatumista.

Kompleksisuus luo epävakautta

Taloudellisten aktorien riippuvuus toisistaan luo systeemiin aina kompleksisuutta ja kompleksisuus on tietynlainen epävakauden lähde. Esimerkkinä riippuuvuudesta on työnjako.

On tietysti selvää, että ihmisten keskinäinen riippuvuus ei luo pelkästään epävakautta. Se voi joskus tietysti luoda myös vakautta. Hyvin usein se luo tehokkuutta. Adam Smithin yksi merkittäviä oivalluksia oli, se miten työnjako luo tehokkuuttaa:

the greatest improvement in the productive powers of labour, and the greater part of the skill, dexterity, and judgment with which it is anywhere directed, or applied, seem to have been the effects of the division of labour.

Käytännössä riippuvuus luo myös ystävyyttä eli vastavuoroisuutta ihmisten ja ryhmien välille. Jo bushmannit havaitsivat tämän aikoinaan. EU:n alkuperäinen tavoite oli tehdä EU-maat niin riippuvaiseksi toisistaan, että eurooppalainen suursota ei enää ole mahdollinen.

Kompleksisen taloudellisen systeemin suunnittelu - siinä määrinkin kun systeemiä nyt ylipäätään voidaan tai pitää suunnitella - vaatii optimointia jossa vaakakupissa on vakaus, tehokkuus ja vastavuoroisuus.

Mutta kun Euroopan maat lainaavat Kreikka-nimiselle banaanivaltiolle rahaa, syntyy ilmeisesti lähinnä vain epävakautta ? Toisaalta eikä koko EU hajoa kuin korttitalo, mikäli jotkut sen jäsenmaat päästetään ajautumaan kaaokseen ?

Hyvinvointiyhteiskunta rapautumassa vallan käytön välikappaleeksi ?

Hyvinvointiyhteiskunnan tarkoitus oli aikoinaan turvata se, että sairaat, köyhät, vanhukset ja orvot saavat turvan. Materialistisempi päämäärä oli estää se, että väliaikainen työkyvyttömyys johtaa henkilökohtaiseen katastrofiin ja ihmisen ajautumiseen työmarkkinoiden ulkopuolelle tehottomaksi kansalaiseksi. Suomalaisen sosiaalipoltiikan tavoitteeksi otettiin nimenomaan taloudellisen kasvun edistäminen. Sosiaalipoltiikan kolmas päämäärä oli vähentää luokkaristiriitoja ja näin vahvistaa kansankuntaa:

"Riippumatta siitä saako ryhmien [kansakuntien] välinen taistelu sodan vai taloudellisen kilpailun muodon, ryhmä jonka sisällä kilpailu [ryhmän jäsenten välillä] on luonut laajan proletariaatin, tuhoutuu ensimmäisenä" (Vapaa käännös Karl Pearsonin kirjasta "Socialism and Natural Selection")

Muitakin päämääriä toki aiemmin oli - esimerkiksi rodunjalostus eli eugeniikka.

Sittemmin pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on alkanut selkeästi raaputua. Helsingin Sanomat kuvaa tänään sitä miten pitkälle rapautuminen on edennyt. Hyvinvointiyhteiskunnasta on tullut muiden muassa (naisten) vallankäytön ja jopa henkilökohtaisen koston välikappale:

Moni kunta sijoittaa eron jälkeen lapsia kodin ulkopuolelle, jos äiti ei halua antaa heitä isälle.

Lapsia otetaan turhaan huostaan
Veli-Matti Korhonen haluaa huoltoonsa lapsensa, joihin hänellä on yhteishuoltajuus entisen vaimon kanssa. Tämä ei pysty huolehtimaan lapsista sairautensa takia.

Lapsia otetaan turhaan huostaan

Isät pitkin maata taistelevat saadakseen hoitoonsa omat lapsensa, joiden huoltajia he ovat jo.

Tällaisia tilanteita syntyy, kun avioerossa on sovittu yhteishuoltajuudesta, mutta äiti ei haluakaan antaa lapsia isälle, vaikkei itse pysty hoitamaan heitä. Lapsia päätyy sijoitetuiksi kodin ulkopuolelle.

Nämä taistelut voivat jatkua vuosia. Kärsimään joutuvat etenkin lapset, joiden parhaaksi kaikki sanovat toimivansa. Lisäksi veronmaksajille tulee suuria laskuja. Kuntien lastensuojelumenot nelinkertaistuivat 2000-luvulla.

Tiistaina kuopiolainen Veli-Matti Korhonen lähti kahteen lastenkotiin hakemaan neljä lastaan luokseen pariksi päiväksi. Viides on jo kotona – hän muutti lastenkodista isän luo täytettyään 18 vuotta. Kaksi vanhinta on omillaan.

Mieli oli taas täynnä huolta. Lapset olivat kertoneet kuulleensa, että heille hankitaan sijaisperheitä. Edellinen huoli ei ole vielä unohtunut: Haastemies kertoi hakemuksesta, jolla yritettiin saada isälle lähestymiskielto. Käsittely olisi parin päivän päästä. Korhonen hankki juristin ja sai lisäaikaa. Oikeudessa hakemus peruttiin.

"Jos en olisi ehtinyt käsittelyyn, hakemus olisi mennyt läpi", Korhonen uskoo. "Sen jälkeen olisin menettänyt lapset ja huoltajuuden. Tämä on hirveä piina."

Piinaa on jatkunut runsaan vuoden. Vanhemmat pääsivät sopimukseen yhteishuollosta ja lasten asumisesta, mutta sosiaalitoimi piti parempana huostaanottoa. Lapset ovat olleet lastenkodeissa yli vuoden.

"Lasten paikka ei ole lastenkodissa", Korhonen sanoo.

Hän haluaisi lapset luokseen, mutta eteen nousee uusia esteitä. Hän hankki ison asunnon, jossa on tilaa kaikille. Isä ja lapset haluaisivat tavata useammin, mutta viranomaisten mukaan siihen ei ole tarvetta, koska äidin mielestä nykytahti riittää.

Lapset ovat myös ilmaisseet halunsa muuttaa isän luo. "Pystyn elättämään heidät", Korhonen sanoo.

Asia ei ole kuitenkaan edennyt, kuten ei hakemus huostaanottojen purkamisestakaan. Korhosen mielestä lapsia ei kuulla, koska viranomaiset odottavat äidin kuntoutumista. Vanhempien välejä on myös pidetty niin riitaisina, että lasten on parempi olla sijoitettuina.

Työkin on ollut este. Korhonen on yrittäjä ja tekee pitkää päivää. "Pitääkö minun ottaa uusi vaimo, että joku olisi paikalla, kun olen töissä", hän kysyy.

Korhonen ei ole poikkeus, vaan hänellä on kohtalotovereita. HS tutustui kahden muun isän tilanteeseen.

Vaikka he asuvat eri puolilla maata, yhteistä on kokemus, että viranomaiset kuulevat vain toista osapuolta, äitiä. Isät sivuutetaan, vaikka vanhemmilla on yhteishuoltajuus lapsista, ja lapset sijoitetaan mieluummin kodin ulkopuolelle.

"Laki velvoittaa kohtelemaan vanhempia tasapuolisesti, mutta käytännössä tuetaan äitiä ja jätetään isät yksin", yksi isä kertoo. "Lapsistaan välittävä isä on heikoilla."

Yhteisiä ovat myös piinan kokemukset. "Tämä on maanpäällinen helvetti. Heikompi olisi jo luovuttanut."

...

Herää kysymys, onko moraalisesti oikein tukea tällaista järjestelmää veroja maksamalla.

Heinäluoma pelkää ahkeria maahanmuuttajia

Heinäluoma on siis erityisesti huolestunut siitä, että maahanmuuttajat vievät suomalaisten työpaikat. Heinäluoma siis pelkää erityisesti työhaluisia ja yritteliäitä maahanmuuttajia, jotka saattavat aiheuttaa ongelmia työnmyynti-kartelleille. Perussuomalaisten vasemmistopopulistit kuten Seppo Huhta taputtavat käsiään.

Tänään oli HS:ssä kuvaava esimerkki. Kauhajoien alueen kunnat ja yrittäjät joutuvat palkkaamaan vietnamilaisia koska suomalaiset eivät viitsi tulla töihin, mutta byrokratia vaikeuttaa vietnamilaisten työnhakua. Luulisi Heinäluoman ja Huhdan olevan tyytyväisiä.

Eikö suomalainen byrokratia pitäisi optimoida niin että vietnamilainen tai puolalainen duunari pääsee suhteellisen helposti maahan, mutta ongelmaryhmiin kuuluva pakolainen mahdollisimman huonosti. Minusta pitäisi.

Tiedän, että tällaista tavoitetta poliittisesti korrektit ihmiset eivät uskalla sanoa ääneen, mutta minulle riittää että poliitikot edes jollain tiedostamattomalla tasolla ymmärtäisivät tämän ja toimisivat sen mukaan. Pakolaiskiintiöt voitaisiin säilyttää mutta pakolaisia otettaisiin lähinnä Burman tyyppisistä maista.

Väestönlaatu on kaikkien yhteinen asia !

Ps. Osa HS:n jutusta "Vietnamilaisten nuiva kohtelu sapettaa Kauhajoella" alla. Juttu kuvaa sitä miten suomalaisilla viranomaisilla on pallo hukassa. Perusasiat eivät mene ns. kaaliin ("Vietnamilaisille työluvat kuntoon heti !" ja "Ongelmaryhmien maahan pääsy pitää estää !"). Seisotaan tumput suorina kun ei osata ratkaista asioita. Tanskalaiset viranomaiset kyllä keksisivät keinot.

Kauhajoen kaupunki ja alueen yrittäjät päättivät värvätä vietnamilaisia, koska Suomesta ei löytynyt työvoimaa.

"Laitoin lehti-ilmoituksen, jolla hain ruiskumaalareita. Lupasin myös järjestää koulutuksen. Yhtään hakijaa ei tullut. Myöhemmin sain yhden suomalaisen, mutta hän ei viihtynyt työssä", sanoo toimitusjohtaja Mikko Rotola-Pukkila. Hän on tyytyväinen vietnamilaisiin.

Rantakokon toive vietnamilaisten perheiden tuomisesta Suomeen on kilpistymässä ulkomaalaislain tiukkaan toimeentulovaatimukseen. Sen mukaan Dungin kuukausiansio ei ole tarpeeksi suuri, jotta hän voisi elättää vaimon ja lapsensa Suomessa.

Dungin vaimo Le Thi Cham ja lapsi Nguyen Le Huong Ctiang ovat jo Kauhajoella, mutta turistiviisumilla. Maahanmuuttovirasto ei myöntänyt heille oleskelulupaa. Myös Hai Dang haluaisi vaimon ja lapsen muuttavan Suomeen, koska erillään asuminen on raskasta.

"Tulorajat on asetettu yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Ensimmäisestä oleskeluluvasta päättää maahanmuuttovirasto ja jatkoluvan myöntää poliisi", kertoo ylitarkastaja Jarmo Tiukkanen maahanmuuttovirastosta.

Tiukkasen mukaan voisi olla eduksi, jos puoliso saisi edes osapäivätyötä Suomesta.

Rotola-Pukkila pelkää, että tiukat säädökset karkottavat ahkerat työntekijät Suomesta.

"Turistiviisumi pitää uusia kotimaassa. Se on työlästä ja kallista. Jos samoja ansionormeja sovellettaisiin suomalaisiin, moni kauhajokelainen ei pystyisi elättämään perhettään. Dungin kuukausiansio on korkeampi kuin esimerkiksi kirjastoapulaisen tai koulunkäyntiavustajan", Rotola-Pukkila ihmettelee.

"Säädöksissä pitäisi ottaa huomioon paikkakuntakohtaiset erot. Kauhajoella vuokra-asunnot ovat huokeita. Vietnamilaisilla säästyy rahaa, sillä he ovat tottuneet elämään vaatimattomasti ja he liikkuvat polkupyörällä", Rotola-Pukkila lisää.

Kauhajokelainen metallialan yritys Formia joutui lomauttamaan kymmenen vietnamilaistyöntekijäänsä.

"Samalla vietnamilaisilta peruttiin työperäinen oleskelulupa ja he olisivat joutuneet poistumaan maasta. Onneksi Seinäjoen poliisi oli joustava ja myönsi heille opiskelijan oleskeluluvan, vaikka he eivät opiskele ammattiin johtavaa tutkintoa vaan suomen kieltä", kertoo Formian työnjohtaja Kari Anttila.

"Jos ulkomaalaislaki olisi tuntenut lomautusmahdollisuuden, olisimme voineet työllistää heitä osan aikaa asennuskeikalla Ukrainassa. Opiskelijan statuksella saa tehdä työtä vain 25 tuntia viikossa."

Silti osa vietnamilaisista on jo joutunut lähtemään. Myös pokaaliyritys Kauhacompissa työharjoittelussa oleva Thanh Nguyen joutuu palaamaan Vietnamiin elokuussa.

"Työtä tekemään tulleiden vietnamilaisten nuiva kohtelu sapettaa. Saman aikaan valtiovalta hyysää pakolaisia, jotka on maahanmuuttoviraston kanavien kautta tuotu Suomeen", Anttila sanoo.

Miksi en ole libertaari ? Osa 1.

Varoitan lukijaa heti alkuun että tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole puhua siitä, miksi libertaristit ovat väärässä vaan vain kuvailla sitä, millälailla oma ajatteluni eroaa libertaarien ajattelusta.

En siis ole libertaari, mutta jaan libertaarien kanssa sen mielipiteen, että valtion roolia nyky-Suomessa olisi dramaattisesti alennettava. En ole periaatteellinen valtion vastustaja niin kuin libertaarit, mutta näen että suomalainen hyvinvointivaltio on tiensä päässä.

En vastusta instituutioita sillä kriteerillä että niiden nimi on valtio tai siksi että niihin kuuluminen ei ole vapaaehtoista, vaan siksi että jokin instituutio on tehoton. Ehdottoman vapaaehtoisuuden (sopimusvapaus) vaatimus on käsittääkseni osa libertarismin moraalijärjestelmä:

Libertaarit katsovat, että yksilöllä on pohjimmiltaan kolme perusoikeutta. Ne ovat ruumiillinen koskemattomuus, omistusoikeus ja sopimusvapaus. Kaikki kolme oikeutta tulkitaan libertarismissa melko tiukasti ja suoraviivaisesti: yksilön päätösvalta omaan itseensä ja omaisuuteensa on suvereeni niin kauan kuin toisten yhtäläisiä oikeuksia ei rikota. Lisäksi sopimuksin on mahdollista luoda monimuotoisia velvoitteita, yksityisiä säännöstöjä, siirtää hallintaoikeuksia ja vastaavaa, kunhan kaikki tämä tapahtuu vapaaehtoisesti. Libertaarin yhteiskunnan laillinen rakenne perustuu siis toisaalta koskemattomuuden ja omaisuusinstituution takaamaan autonomiaan, toisaalta vapaaehtoisten sopimussuhteiden verkkoihin jotka mahdollistavat vaihdon ja sitouttavat yksilöt kussakin tilanteessa tarvittaviin pelisääntöihin.

En ala väittelemään moraalikysymyksistä.

Olen kiinnostunut tehokkuudesta ja näen moraalin, arvojen, normien tai uskonnon merkityksen pikemmin sekundäärisinä - keinona saavuttaa tehokas yhteiskunta.

Libertaarien mukaan valtio on yleensä tehoton instituutio. Libertaarit eivät esimerkiksi yleensä luota siihen, että valtion ylläpitämä kilpailulainsäädäntö toimisi kovin tehokkaasti:

Libertaarit katsovat, että monopolit ja vastaavat markkinahäiriöt ovat pääsääntöisesti sääntelyn ja valtion myöntämien privilegioiden aiheuttamia. Vaikka teoriassa onkin mahdollista, että kilpailulainsäädäntö voisi edistää markkinamekanismin toimintaa, käytännössä säännöksiin liittyy mittavia riskejä, niiden soveltaminen on tavattoman vaikeaa, markkinaosapuolilla on yleensä paremmat mahdollisuudet ja kannustimet edistää kilpailua kuin sääntelijällä, eikä kilpailulakien hyötyjä ole koskaan kyetty osoittamaan. Niinpä vastustamme kilpailulainsäädäntöä, koska pidämme sitä turhana ja pelkäämme, että sitä käytetään itse asiassa rehellistä kilpailua vastaan.

Oli mielenkiitnoista havaita että CIEL - mikä on käsittääkseni jonkinlainen libertaristinen järjestö - riemuitsi Elinor Ostromin taloustieteen nobelista aivan yhtä paljon kuin Kansankokonaisuus.

Otsikolla "Miksi vapaudesta välittävien ihmisten pitäisi iloita Elinor Ostromin Nobel-palkinnosta" Peter Boettken kirjoitti:

...Mutta mitä voimme oppia hänen tutkimuksistaan? Väittäisin, että opimme ainakin kolme pääkohtaa tyylistä ja sisällöstä. Ensinnäkin pääosaa viime vuosisadan poliittista ja taloudellista keskustelua on hallinnut väittely täydellisten markkinoiden ja täydellisen keskusjohtoisen suunnittelun kannattajien välillä. Jälkimmäinen pyrki osoittamaan markkinoiden epäonnistumisen ja sillä perusteella vaatimaan, että hallitus tarjoaisi tarvittavat korjaustoimenpiteet. Ostrom oli yksi keskeisistä yhteiskuntatietieteellisistä ajattelijoista, joka sanoi: “Hetkinen. Markkinat voivat epäonnistua, mutta valtion ratkaisut eivät myöskään välttämättä toimi.” On muistettava, että Elinor ja Vincent Ostrom ovat perusteiltaan julkisen valinnan teorian edistäjiä. Ostromit eivät tyytyneet pelkästään osoittamaan valtion epäonnistumisen mahdollisuutta.

Poliittisen ja taloudellisen ajattelun historiassa sosiaalisen järjestyksen lähde luetaan joko markkinoita ohjaavan näkymättömän käden (Adam Smith) tai valtion kovakätisen kontrollin (Hobbes) ansioksi. Ehkä yksi parhaista tavoista ymmärtää Elinor Ostromin työtä on nähdä se ratkaisuna hobbesilaiseen ongelmaan smithiläisen ratkaisun keinoin. Tässä ehkä hieman oikaistiin mutkia, mutta ei paljon. Hänen työnsä paikallisista julkista talouksista ja yhteisresursseista (common-pool resources) keskittyy todellisiin “käytettyihin sääntöihin” (eikä “muodollisiin sääntöihin”), joihin yksilöt ja ryhmät turvautuvat tehdessään päätöksiä ja koordinoidessaan käyttäytymistään välttyäkseen sosiaalisilta ongelmilta. Se tuottaa optimistisen viestin itsehallinnon kyvystä onnistua vaikeissakin tilanteissa. Kuten kollegani Alex Tabarrok ilmaisi asian, Ostrom näkee erilaisten vapaaehtoisten yhteisöjen avulla, miten ryhmät muuttavat yhteisresurssitilanteen “yhteismaan tragediasta” “yhteismaan mahdollisuuksiksi”.

Boettken kirjoitus on vallan hyvä.

Tosiasiassa Ostromin ja liberaarien ajattelussa on kuitenkin yksi selvä ero. Elinor Ostrom ei ole politiikko eikä hän siksi puhu poliittisista periaatteista. Kuitenkin on varsin selvää, että Elinor Ostromin diskurssissa käytetyt säännöt eivät välttämättämättä tai edes yleensä ole sääntöjä, jotka ovat syntyneet vapaasti yhteen liittyneiden yksilöiden vapaaehtoisesta sopimuksesta vaan ne ovat pitkän satojenkin vuosien kulttuurievoluution myötä syntyneitä käytäntöjä ja normeja, joita ylläpidetään usein hyvinkin tylysti.

Ostrom ei sinällään tietenkään väitä, että nämä tylyt keinot sanktioida normien rikkojia ovat moraalisesti oikeita tai vääriä. Hän vain toteaa, että sanktionti ja ulkopuolisten ekskluusio ovat väklttämättömiä jotta julkishyödykkeen tehokas hallinnointi onnistuu.

Steve Sailerin esimerkki voisi olla Ostrominkin kirjoista:

There are basically two ways to get people to play nice with a common resource such as shrimp or irrigation water: violence or ostracism. The latter works most effectively regarding marriage -- if you don't play by the rules, nobody respectable will let your kid marry his daughter. But when newcomers who don't ever want their children to marry your children arrive and start exploiting your irrigation system or fishery (or whatever), then the old non-violent traditions break down, and people start turning to violence or its threat, whether anarchic or government-based (e.g., socialism and property rights are based on the threat of the government's monopoly on violence).

...

For example, if you show up in a New England lobstering village, where tradition dictates which families can do how much lobstering when, and announce you are going into the lobstering business, unless you've married into a local family, you'll find your boat at the bottom of the marina the next morning.

A classic case: American shrimp fishermen in Texas were universally denounced as racists in the late 1970s when they resisted the government's efforts to encourage Vietnamese refugees to become shrimpers in their waters. French director Louis Malle made a movie, Alamo Bay, denouncing ugly Americans fighting hardworking immigrants.

What got lost in all the tsk-tsking is that fishing communities always resist newcomers, especially hardworking ones, because of the sizable chance that the outsiders who don't know the local rules or don't care about them will ruin the ecological balance and wipe out the stocks of fish.

Jared Diamond ja Romahdus

Jared Diamondin Romahdus on viiden tähden kirja. Antropologisen ja ekologisen näkökulman yhdistäminen luo hyvän perustan tutkia yhteiskuntien romahtamista ja myös sitä miksi jotkut yhteiskunnat kykenevät säilymään toistaan paremmin. Diamond ei kuitenkaan näe ympäristöongelmia, (eroosiota, vieraslajien invaasiota ja ilmaston muutoksia) ainona selittävänä tekijänä sille, miksi toiset yhteiskunnat sortuvat ja toiset säilyvät.

Grönlannin norjalaisyhteisön tuhoutumiseen 1400-luvulla ilmaston kylkemeneminen vaikutti voimakkaasti. Toisaalta Norjasta tuotu karjanhoito - erityisesti sikojen ja nautojen laiduntaminen - aiheutti eroosiota. Metsät tuhottiiin myös polttopuiksi eikä pelkästään lämmitykseen vaan raudan valmistukseen. Maidon säilytys astioissa vaati myös jatkuvaa astioiden pesua kuumassa vedessä ja siis veden keittämistä.

Norjalaisyhteisön lopullisen tuhon syystä ei olla täysin varmoja. Ilmeiesti ruoka loppui ja kaikki karja tapettiin ruuaksi. Yhteisö oli kuitenkin jo heikentynyt monesta syystä: Inuiitit olivat vallanneet Pohjois-Grönlannin mursun metsästysalueet, mikä hankaloitti tärkeimmän vientituotteen (mursun syöksyhampaiden) hankintaa. Norsunluu oli korvannut Euroopassa mursun luun käytön eli mursun luun kysyntä oli alentunut. Kaupankäynti Norjaan ja muualle Eurooppaan, mikä oli ollut grönlantilaisille elinehto, katkesi lopulta kokonaan kun ns. pieni jääkausi teki merimatkasta vaarallisen jäävuorten takia.

Norjalaiset olivat lisäksi kykenemättömiä sopeutumaan Grönlannin ekologiaan yhtä hyvin kuin inuiitit. Valaita ja norppia ei kyetty hyödyntämään. Käsittämätön piirre Grönlannin norjalaisten kultturissa oli se, että kalaa ei käytetty juuri ollenkaan. Diamond spekuloi syyllä - olivathan grönlantilaisten esi-isät käyttäneet kalaa. Diamond pitää mahdollisena jopa että kalaan oli syntynyt jonkinlainen tabu.

Diamond esittää ultimaattisena syynä romahdukseen sitä, että norjalaiset pitivät liikaa kiinni eurooppalaisesta elämäntavastaan. Se arvomaailma ja elämäntapa mikä oli mahdollistanut norjalaisyhteisön syntymisen oli tuhon perussyy. Toisaalta norjalaisten epäonnistuminen on suhteellista - norjalaiset olivat neljäs Grönlannin asuttajakansa ja kolme edellistäkin oli tuhoutunut. Norjalaiset onnistuivat asuttamaan näitä ankaria maita noin 500 vuoden ajan.

Islantilaisille oli käydä yhtä surkeasti kuin grönlantilaisille ja pikälti samoista syistä. Muutamassa vuosikymmenessä Islannin norjalaiset olivat onnistuneet hävittämään metsänsä, jotka peittivät 25% maasta. Nyky-Islannissa vierailevat kertovat usein että maa on pelkkää kokkareista laavakiveä. Todellisuudessa norjalaisten tulleessa kalliota peitti jopa 10 metriset hedelmälliset tuhkakerrokset, jotka kuitenkin olivat erittäin herkkiä eroosiolle. Muutamassa vuosikymmenessä puolet maasta oli hävinnyt.

Islantilaiset kuitenkin ratkaisivat ongelmansa. Eroosio pysäytettiin. Naapurien kanssa opittiin sopimaan kestävän kehityksen karjanhoidosta. Islantiin syntyi tätä myöten hyvin konservatiivinen kulttuuri missä kaikenlaisia kokeilua pidttiin vaarallisina. Naapurikontrolli oli voimakasta ja kokeilut tuomitiin ja niitä sanktioitiin. Kun ekologinen tasapaino oli suht koht saatu palautettua valtavien ja korvaamattomien menetysten jälkeen, ei haluttu enää ottaa riskejä.

Islantilainen konservatiivisuus eli 1900-luvun lopulle. Jossain vaiheessa kalastus muodostui pääelinkeinoksi mutta muuten kaikki pysyi samanlaisena. 1900-luvun lopussa uusi sukupokvi "ymmärsi" että Islannin tulevaisuus ei ole turskan pyynnissä vaan finanssimarkkinoilla. Konservatiivisuus sai lopulta erävoiton.

Diamondin opetus on, että vanhoista ja pyhistä arvoista on osattava luopua silloin kun se on välttämätöntä. Toisaalta islantilaisten esimerkki osoittaa että konservatiivisuus voi olla hyvinkin adaptiivista sen jälkeen kun oiket ratkaisut ovat ensin löytyneet. Luopuessaan pitkälti nautojen ja sikojen hoidosta - sikojen syönti oli hyvin oleellinen osa viikinki-identiteettiä - islantilaiset osoittivat kykyä radikaaliin muutokseen. Pitäessään myöhemmin tiukasti kiinni valitusta elämäntavastaan he osoittivat kykyä pitäytyä vanhassa,

Jared Diamond käsittelee kirjassaan monia muitakin onnistumisia ja epäonnistumisia. Kahden onnistumisen - Uuden Guinean ja Japanin - tapauksiin palaan ehkä myöhemmin.

Mielenkiintoisin opetus kirjassa on minusta kuitenkin uudistusmielisyyden ja konservatiivisuuden jännite. Islannin esimerkki osoittaa että tuohon ristiriitaan ei ole mustavalkoista vastausta. Islantilainen konservatiivisuus - mikä perustui osin historian ymmärtämiseen mutta usein vain siihen että kaikkea uutta pidettiin epäilyttävänä - oli ja on adaptiivista. Toisaalta islantilaisten esimerkki osoittaa miten radikaali vanhasta luopuminen voi tietyissä tilanteissa olla ehdottoman välttämätöntä.

Varovaisen vanhassa pitäytymisen ja radikaalin riskin oton vaihtoehdot tulevat esille jokainsen kansakunnan elämässä joskus. Pitäytyäkö kansallisvaltiossa vai avatako rajat laajalle maahanmuutolle ? Luottaako antirasismin nimessä että kongolaiset maahanmuutajat sopeutuvat siinä missä muutkin ? Luottaako perinteiseen suomalaiseen sotilaallisen liittoutumattomuuden politiikkkaan vai sitoutuako länteen ? Jatkaako pohjoismaisen hyvinvointivaltion tiellä vai valitako valtion keventäminen ja yksilön vastuuta painottavampi suunta ?

Suomen historiassa on ollut sankarillisia konservatiiveja kuten Juho Kusti Paasikivi ja rohkeita uusistajia ja riskin ottajia kuten Anjalan liiton miehet. Jared Diamond ottaa myös suomalaiset kirjassaan esimerkiksi. Erityisesti hän ihailee suomalaisten päätöstä talvisodan kynnyksellä valita vapaus ja riskeerata henkensä vapauden puolesta.

Toisaalta uudistusmielisyys on usein historiaa ymmärtämätöntä typeryyttä ("Venäjä ei ole Suomelle enää sotilaallinne riski") niin kuin konservatiivisuus voi olla typerää välttämättömien uudistusten jarruttamista. Esimerkkinä kyynisyys sitä kohtaan, että ihmisen on muutettava käyttäytymistään radikaalisti, mikäli ekokatastrofi halutaan estää.

Turkin alaviitit halutaan sulauttaa

Turkki on historian ajan yksi äärimmäisimpiä kansallisvaltioita. Turkin perustuslaki ei tunnusta kansallisia vähemmistöjä - vain uskonnollisia. Siksi kurdejajakaan ei Turkissa tunnusteta omaksi ryhmäkseen - kurdin kielen käyttö on ollut jopa kielletty.

Turkki syyllistyi Ottomaani-hallinnon romahtamisen aikaan tunnetusti armenialaisten laajaan kansanmurhaan ja sittemmin laajoihin kreikkalaisiin kohdistuneisiin vainoihin ja kansanmurhiin. Viimeinen kreikkalaisiin kohdistunut laaja vaino tapahtui Kyproksen kriisin aikaan, jolloin Istanbulin ortodoksikirkot vandalisoitiin ja lähes kaikki kreikkalaiset poistuivat kaupungista.

Istanbulissa on vielä kuitenkin suurehko armenialainen ja juutalainen vähemmistö. Turkki on myös epäonnistunut tukahduttamaan kurdi-vähemmistönsä vapauden kaipuun ja tekemään kurdeista turkkilaisia. Toinen Turkin täydellistä homogenisointia vastustava suuri ryhmä ovat alaviitit.

Zimbabwe on rasistinen maa

New York Times kertoo tänään siitä, miten Zimbabwe johdon puheet ovat muuttuneet yhä rasistisemmiksi sitä mukaa kuin maan ongelmat syvenevät, mutta miten toisaalta rasistinen valkoisia demonisoiva propaganda ei enää pure Zimbabwen kansaan:

This Sunday is the 30th anniversary of Zimbabwe’s independence from white rule and President Mugabe’s rise to power. Back then, Mr. Mugabe was hailed as a liberator and conciliator. “If yesterday I fought you as an enemy, today you have become a friend,” he told nervous whites at the time. For a long while he was true to his word. By the mid-1990s, Zimbabwe had become one of the most stable and prosperous countries in Africa.

But in 2000, within weeks of losing a constitutional referendum to entrench his power, Mr. Mugabe began the catastrophic land invasions that resulted in the eviction of almost all the country’s 4,500 white farmers and the ruin of what was once a model post-colonial African country. Ever since, the narrative of Zimbabwe has been one of race.

Zimbabwen johtavan puolueen kannattajat puhuvat ruandalaisesta ratkaisusta:

Rare is the speech in which Mr. Mugabe does not rail against whites, colonialists, imperialists or the West. Members of his ZANU-PF party have spoken of a “Rwandan solution” for Zimbabwe’s whites.

Ruandalainen ratkaisu viittaa siis siihen satojen tuhansien ihmisten kansanmurhaan, jonka Ruandan hutu-hallitus toteutti tutsi-kansaa kohtaan sen jälkeen kun YK-sotilaat oli vedetty maasta.

Valkoisten krooninen syyllisyyden tunne siirtomaa-ajasta - ja toisaalta valkoisten kuvitelma että kukaan muu ei voi olla oikeasti rasisti paitsi valkoinen - on sumentanut Euroopan ja USA:n valkoisten kyvyn ymmärtää mitä Zimbabwessa tapahtuu:

Westerners have simply accepted this narrative of blacks and whites pitted against one another. But, in doing so, they have missed the inspiring story of what has actually been happening in Zimbabwe over the past decade. After years of mass unemployment, mutant inflation, chronic shortages and state violence, Zimbabweans simply don’t care about skin color. In fact, Mr. Mugabe has managed to achieve the exact opposite of what he set out to do in 2000: the forging of a postracial state.

New York Times kertoo, miten Mutaressa - Zimbabwen kolmanneksi suurimmassa kaupungissa - kansa juhlii valkoisen Brian Jamesin valintaa pormostariksi:

Brian James, a white farmer who had been evicted from his property years earlier during President Robert Mugabe’s seizure of white-owned lands, found himself surrounded by a throng of black Zimbabweans in downtown Mutare, my hometown. The 50-strong crowd danced, sang and chanted political slogans for more than 20 minutes before Mr. James was finally able to raise his hand, thank them for their support and announce that he was honored to have been elected mayor of the country’s third-largest city.

Zimbabwen kansa ymmärtää intuitiivisesti, että Afrikka tarvitsee valkoisia. Vanhanen ja Lynn väittivät kirjassaan IQ and Wealth of Nations afrikkalaisten lasten kehittyvän jopa älykkäämmiksi, jos he saisivat elää eurooppalaisten luomassa ja hallitsemassa ympäristössä kuin jos he kasvavat mustien luomassa ympäristössä:

The problem of relative contributions of environmental and genetic factors is made more difficult by the principle of genotype-environment co-variation. This states that the genes for high intelligence tend to be associated with favorable environments for the optimum development of intelligence.

Intelligent parents normally provide their children with high quality nutrition because they understand the general principles of what constitutes healthy diet, and a healthy diet is a determinant of intelligence. Intelligent parents are also more likely to give their children cognitive simulation...

The same principles apply for national populations. Those [nations] with high intelligence provide their children the double benefit of transmitting favorable genes to their children and providing them a favorable environment with good nutrition, good health care, and education, that possibly enhances the development of their children's intelligence...

Thus it is problematic whether the poor nutrition and health care that impair the intelligence... should be regarded as a purely environmental effect or as to some degree genetic effect....

Thus, when Africans are reared in approximately same environment as Europeans the [black-white] IQ difference is approximately half that of Africans in Africa."

Intiaani-dokumentteja Ylellä

Jokainen Tex Willeriä lapsena lukenut tai muuten intiaaneista kiinnostunut katsokoon Areenasta dokumentin Kertomuksia intiaaneista 4 / 5. Se kuvaa chirahua-apassien ja heidän johtajansa Cheronimon taistelua.

Edellinen osa kuvasi Cherorokee-intiaanien Kyynelten polkua. Viimeinen osa (Wounded Knee) tulee Yleltä ensi tiistaina.

Romahduksesta vielä kerran

Wikipedia esittelee kahdeksantoista vaihtoehtoista teoriaa Rooman valtakunnan noususta ja tuhosta.

Takkirauta käsitteli Rooman tuhoa teorian 8 hengessä lokakuussa:

Varmaa on, että sekä Ludwig von Mises että Arnold Toynbee olivat täysin oikeassa tarkastellessaan Rooman taloutta. Rooma oli raubwirtschaft puhtaimmassa muodossaan - se ei tuottanut mitään, se vain kulutti. Täsmälleen samaa muuten voidaan sanoa arabien imperiumista - joka romahti vielä nopeammin - ja Ottomaanien Turkista, joka sekin rojahti aika nopeasti. Rooman valtakunnassa ei ollut minkäänlaista teollisuustuotantoa päivittäistavaroiden ja välttämättömyyshyödykkeiden ohella. Se ei tuottanut mitään vientiin, mutta toi valtavan määrän ylellisyystuotteita ulkomailta. Kassavirta siis virtasi kassasta pois. Se kaikki piti rahoittaa jollakin. Millä? Vastaus oli jatkuva sodankäynti ja ryöstäminen. Koska valtakunnan talous perustui orjuudelle ja orjille ei makseta palkkaa, mitään ostovoimaista palkansaajaluokkaa, yritteliäisyyttä ja keskiluokkaa ei koskaan syntynyt - talous jäi basaaritalouden asteelle. Ainoa tapa oli rosvoaminen. Rooma ei periaatteellisella tasolla eronnut mongoleista tai assyrialaisista mitenkään - ainoa ero hunneihin, skyytteihin ja muihin kansoihin, jotka osasivat vain tuhota - on että roomalaiset sentään rakensivatkin jotain.

Roomassa kaikki meni hyvin niin kauan kun valtakunta laajeni ja ryöstettävää riitti.

Minulla ei ole vahvaa mielipidettä Rooman romahduksen syystä enkä ala sellaista tässäkään esittää. Kansankokonaisuuden "nimikkoteoria" on kuitenkin tavallaan Peter Turchinin kirjassa War and Peace and War esitetty teoriaa kansakuntien noususta ja tuhosta. Turchinperustaa teoriansa 1300-luvulla eläneen arabisosiologin ibn Khaldunin teoriaan ryhmäkoheesion merkityksestä kaupunkivaltioiden nousulle ja tuholle.

ibn-Khaldunin teorian mukaan koheesio syntyy spontaanisti pienissä sukulaisuuteen perustuvissa ryhmissä - ja sitä vahvistaa uskonnollinen ideologia. Khaldunin analyysi selittää miten koheesio vie ryhmän valtaan mutta sisältää samalla ryhmän (psykologisen, sosiologisen, taloudellisen ja poliittisen) rappion siemenen, joka johtaa ryhmän korvautumiseen toisella ryhmällä.

...

Yhteisöstä tulee suuri sivilisaatio, mutta sen suuruuden päiviä seuraa rappion kausi ja ryhmäkoheesion aleneminen. Tästä seuraa että uusi ryhmä, joka valtaa heikentyneen sivilisaatioon alueet on käytännössä barbaariryhmä joka on alemmalla sivilisaation tasolla kuin aiempi ryhmä. Barbaariryhmän asabiyah on myös vahvempi kuin aiemman ryhmän asabiyah. Kun barbaarit vahvistavat valtansa, he kuitenkin alkavat kiinnostua sivilisaation hienostuneemmista piirteistä kuten lukutaidosta ja taiteesta ja ottavat ne osaksi omaa kulttuuriaan. Hiljalleen prosessi alkaa alusta ja seuraavat barbaarit valtaavat sivilisaation alueen.

Joskus vuosi sitten tutustuin wikipedian teorian 13. Joseph Tainterin teoria perustuu ajatukseen, että aikaa myöten organisaatio (valtio, yritys) muuttuu yhä kompleksisemmaksi pyrkiessään ratkaisemaan eteen tulevia ongelmiaan.

According to Tainter's Collapse of Complex Societies, societies become more complex as they try to solve problems. Social complexity can be recognized by differentiated social and economic roles and many mechanisms through which they are coordinated, and by reliance on symbolic and abstract communication, and the existence of a class of information producers and analysts who are not involved in primary resource production.

Such complexity requires a substantial "energy" subsidy (meaning the consumption of resources, or other forms of wealth). When a society confronts a "problem," such as a shortage of energy, or difficulty in gaining access to it, it tends to create new layers of bureaucracy, infrastructure, or social class to address the challenge. Tainter applies his model to three case studies: The Western Roman Empire, the Maya civilization, and the Chaco culture.

Lopputulema kuitenkin on, että marginaalituotto kompleksisuuden lisäämiseksi tehdyistä investoinneista jossain vaiheessa menee nollaksi ja sen allekin:

In Tainter's view, while invasions, crop failures, disease or environmental degradation may be the apparent causes of societal collapse, the ultimate cause is an economic one, inherent in the structure of society rather than in external shocks which may batter them: diminishing returns on investments in social complexity.

Finally, Tainter musters modern statistics to show that marginal returns on investments in energy, education and technological innovation are diminishing today. The globalised modern world is subject to many of the same stresses that brought older societies to ruin.

Teoria jotenkin iski minuun siksi, että olin isossa yrityksessä nähnyt miten yrityksen toiminta jatkuvasti kompleksisoitui. Siinä missä ensin Telenokialla (myöh. Nokia Telecommunications, NSN) oli lähinnä tuotekehitysihmisiä, tuotantoa ja myyntimiehiä, roolien määrä kasvoi räjähdysmäisesti, kun kaikki toiminta määritettiin noudattamaan erilaisia prosesseja.

Syntyi erikoistuneet linjaesimiehet, erikoistuneet projektin johtajat ja projektisihteerit, tuotepäälliköt, laatuhenkilöt, vaatimusmäärittelyprosessin kehittäjät jne. jne. Yhä harvempi ymmärsi kuin oman alueensa. Aiemmin yritys oli muodostunut joukosta kiinteää yhteistyötä keskenään tekevistä yksilöistä, joitten toimintaa toki rajoitti voimakas ryhmäpaine. Yritys oli kuin joukko suht eriytymättömiä soluja joista useimmat kykenivät korvaamaan toisensa. Myöhemmin solut erikoistuivat. Samalla tavalla kuin ihmisruumissa on elimet (korva, silmä, maksa,...), roolit eriytyivät ja kukin ymmärsi vain pienen pienen osan kokonaisuudesta.

Työn jako kasvatti aluksi yrityksen tehokkuutta, mutta samalla yritys kompleksisoitui.

Kun teleala muuttui voimakkaasti - Internet tuli mobiilimaailmaankin - kompleksinen yritys ei enää ollut uusiutumiskykyinen. Työntekijät olivat rooliensa vankeja. Uudessa maailmassa ihmiset tekivät vanhoja töitä ja ajattelivat vanhoja ajatuksia. Uusi tekniikka ymmärrettiin ehkä teknisesti, mutta ei uusia liiketoimintamalleja. Kuvien jakamisen ja videoiden jakamisen uskottiin olevan samanlainen rahasampo - ja suurempikin - kuin tekstiviestit. Todellisuudessa palvelut siirtyivät webbiin ja operaattorista tuli pelkän bittiputken tarjoaja.

Tainterin teorian nyt löytänyt Internet guru Clay Shirky kirjoituksessaan Collapse of Complex business Models:

...Tainter’s thesis is that when society’s elite members add one layer of bureaucracy or demand one tribute too many, they end up extracting all the value from their environment it is possible to extract and then some.

The ‘and them some’ is what causes the trouble. Complex societies collapse because, when some stress comes, those societies have become too inflexible to respond. In retrospect, this can seem mystifying. Why didn’t these societies just re-tool in less complex ways? The answer Tainter gives is the simplest one: When societies fail to respond to reduced circumstances through orderly downsizing, it isn’t because they don’t want to, it’s because they can’t.

In such systems, there is no way to make things a little bit simpler – the whole edifice becomes a huge, interlocking system not readily amenable to change. Tainter doesn’t regard the sudden decoherence of these societies as either a tragedy or a mistake—”[U]nder a situation of declining marginal returns collapse may be the most appropriate response”, to use his pitiless phrase. Furthermore, even when moderate adjustments could be made, they tend to be resisted, because any simplification discomfits elites.

When the value of complexity turns negative, a society plagued by an inability to react remains as complex as ever, right up to the moment where it becomes suddenly and dramatically simpler, which is to say right up to the moment of collapse. Collapse is simply the last remaining method of simplification.

Yritys ja yrityksen liiketoimintamallit toimivat samalla tavalla kuin yhteiskunnat. Kompleksisen yrityksen on äärimmäisen vaikeaa uudistua muuttumalla yksinkertaiseksi.

Kun suuret teleyritykset nyt heikkenevät ne irtisanovat suuren joukon äärimmäisen erikoistuneita ihmisiä joiden on vaikea läytää uusia työtehtäviä.
Yrityksen työntekijöidenkin on vaikea muuttua itsenäiseksi yksilöiksi oltuaan aiemmin yrityksen korvia, silmiä ja maksoja. Vastaavien erittäin eriytyneitten työtehtävien löytäminen oman yrityksen ulkopuolelta on myös vaikeaa. Älykäs ihminen oppii tietysti mihin tahansa tehtäviin, mutta kaikille se ei ole helppoa.

Samoin kuin yhteistyötä tekevien solujen muuttuminen evoluution kautta yhdeksi organismiksi eriytyneine elimineen on irreversiibeli prosessi, jota John Maynard Smith kutsuu nimellä Major Transition, kompleksisen yrityksen muuttuminen yksinkertaisemmaksi yritykseksi tai yrityksen äärimmäisen erikoistuneiden työntekijäiden muuttuminen itsenäiseksi yksilöiksi on äärimmäisen vaikeaa.

Nokia ja suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ovat hyviä ehdokkaita seuraaviksi romahtajiksi.

Työperäinen maahanmuutto

Mikäli seuraamme sitä argumentaatiota, joka on esitetty Richard Lynnin ja Tatu Vanhasen kirjoissa IQ and Wealth of Nations, IQ & Global Inequality ja Globaalit ongelmat, tulemme vääjäämättä (induktiopäättelyllä) siihen johtopäätökseen, että Lynnin ja Vanhasen teorian mukaan Haitin ongelmat johtuvat merkittävältä osaltaan työperäisestä maahanmuutosta. Tätä ei muuksi muuta se, että maahanmuutto tapahtui jo 1700-luvulla ja sitä ennen.

Palkatessaan - tai muuten hankkiessaan - työntekijöitä ulkomailta yritykset - Haitissa tai missä tahansa muualla - pyrkivät luonnollisesti maksimoimaan omaa voittoaan. Ulkoisvaikutuksia, kuten väestön demografista muutosta, yritykset eivät huomioi. Demografinen muutos on yritystoimnnan ulkoisvaikutus.

Ulkoisvaikutus voi olla neutraali, positiivinen tai negatiivinen. Kun kaikkia ulkoisvaikutuksia (ulkoishaittoja tai ulkoishyötyjä) ei sisäistetä hintoihin, päätöksenteko vääristyy. Puhutaan markkinahäiriöistä.

Kuten tunnettua toisten mielestä valtiolla - tai yhteisöillä - voi olla tärkeä rooli markkinahäiriöiden korjaamisessa. Toisten mielestä kaikki valtion sekaantuminen markkinoihin vain pääsääntöisesti pahentaa markkinahäiriötä.

Wikipedia kirjoittaa ulkoisvaikutuksista näin:

Ulkoisvaikutus on taloustieteessä kaupankäynnin tai taloudellisen toiminnan vaikutus, joka koskee kolmansia osapuolia, jotka eivät osallistu tehtävään päätökseen. Jos toiminnan hyödyt tai haitat eivät rajoitu toimijoihin itseensä, ei päätöstä tehdä sosiaalisesti optimaallisella tavalla. Tyypillinen esimerkki negatiivisesta ulkoisvaikutuksista on saastutus. Positiivisia ulkoisvaikutuksia ajatellaan usein olevan muun muassa koulutuksessa. Ulkoisvaikutukset ovat yksi markkinahäiriöiden tärkeimmistä syistä.

Yhteiskunnan kannalta ulkoisvaikutusten poistaminen tai korjaaminen olisi hyödyllistä, jotta resurssit tulisivat käytetyiksi mahdollisimman tehokkaasti. Ulkoisvaikutuksia voidaan yrittää hallita esimerkiksi sääntelyllä, tukiaisilla tai veroilla. Tukiaisilla ja veroilla pyritään muuttamaan toimijan kohtaama hinta, jolloin hän korjaisi toimintansa sosiaalisesti optimaalliselle tasolle. ...

Ulkoishaitta on taloudellisesta toiminnasta seuraava haitallinen vaikutus kolmanteen osapuoleen, joka jää ottamatta huomioon. Tyypillisesti tuotteen myyjä tai valmistaja pystyy jättämään osan kustannuksistaan jollekulle, joka ei ole suostunut kauppaan. Tällöin hyödykettä tuotetaan tai kulutetaan enemmän kuin olisi sosiaalisesti optimaallista.

Klassinen esimerkki ulkoishaitoista on yhteisresurssien käyttö. Yhteisresurssilla tarkoitetaan yhteisessä käytössä olevaa resurssia, jonka käyttö on ilmaista tai liian alhaisesti hinnoiteltua. Tällaisia resursseja ovat muun muassa puhdas ympäristö ja yhteiset kalavedet.

Työperäisen maahanmuuton ulkoisvaikutuksia voi siis mallittaa niin, että väestön laatu käsitetään yhteisresurssiksi.

Hyvinvointiyhteiskunnan luonne ?

Facebookista leikattua:

Mikäli puhutaan tästä pohjoismaisesta hyvinvointimallista, niin sen olemassaolo on aina perustunut jatkuvaan talodelliseen kasvuun, eli kyseessä on eräällainen pyramidihuijaus, joka vaatii jatkuvasti lisää ihmisiä ns. alalinjaan.

Tämähän on Kataisen laskelmien perustana kun hän ilmoitti, että Suomi tarvitsee 1,3 miljoonaa ihimistä lisää lähiaikoina, jotta pohjoismainen hyvinvointimalli voidaan säilyttää.

Mamut eivät ole syypäitä pohjoismaisen hyvinvointi yhteiskunta-kokeilun romahtamiseen, tosin he nopeuttavat sen romahtamista.

Olen samaa mieltä siinä, että nykymuodossaan pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on pyramidihuijaus. Pyramidihuijausta ei kannata minusta lähteä verovaroin tai maahanmuutolla korjailemaan.

Kysymys on enää siitä ketkä tulevat olemaan tämän huijauksen suurimmat uhrit. Kuka menettää suurimmat rahat?

Täysivaltaisuuden periaate

Jossain vaiheessa murrosiässä ihminen alkaa kokea närkästymistä siitä, että toinen ihminen (esimerkiksi isä) päättää asioista hänen puolestaan ja asettuu näin hänen yläpuolelleen.

Murrosikäinen saattaa sydämessään tietää, että jossain kysymyksessä A isä todennäköisesti tekee järkevämmän päätöksen kuin nuori itse. Ihmisellä on kuitenkin voimakas halu autonomiaan ja täysivaltaisuuteen..

Uuskonservatiivien pyrkimys tehdä Yhdysvalloista aktori, joka kykenisi nopeasti ja tehokkaasti toteuttamaan globaaleja päätöksiä ilman pitkiä neuvotteluja ja suostutteluja tai strategisia pelejä, synnytti närkästystä muissa maissa jotka eivät suostuneet hyväksymään asemaansa toisen luokan valtioina.

Itse uskon, että joitain globaaleja yhteismaan ongelmia voitaisiin ratkaista nopeammin jos Kiina ja USA kertakaikkiaan sopisivat asioista keskenään ja pakottaisivat muut taipumaan päätökseensä. Ottaisivat itselleen hiukan enemmän kuin antaisivat muille mutta lopulta kaikki hyötyisivät.

Tällainen ratkaisumalli on kuitenkin ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että jokainen yksilö ja jokainen maa haluaa olla täysivaltainen.

Osittain tämän tosiasian takia kaatui Etelä-Afrikan vähemmistöhallitus.

Maahanmuuttokysymyksen osalta logiikka toimii niin, että eliitti haluaa käsitellä kansalaisia kuin holhottavia lapsia ja pakottaa kansalaiset hyväksymään "luonnollinen kehitys" ja "moraalinen vastuumme". Mutta kansalaiset eivät hyväksy eliitin politiikkaa eivätkä erityisesti sitä että heitä käsitellään kuin lapsia. Eliitin on kuitenkin vaikeaa luopua holhoavasta asenteestaan, koska siitä luopuminen johtaisi harjoitetun maahanmuuttopolitiikan muuttamiseen. Kansalaisten närkästys vahvistuu, jolloin eliitti yrittää rauhoittaa holhottaviensa mielenrauhaa pienillä näennäisuudistuksilla ja tempuila. Aika näyttää onnistuvatko Urpilaisen ja Kataisen temput. Voi hyvin onnistuakin. Enemmistö kansasta on lampaita tai korkeintaan räksyttäviä pikkukoiria.

Kehitysapu, Björn Wahlroos ja Tatu Vanhanen

Björn Wahlroos vaatii siis kehitysavun lopettamista.

Suomen Kuvalehti kirjoittaa: Björn Wahlroos sanoo, että valtiontalouden tasapainon parantamiseksi on muitakin keinoja kuin verotus. Suomi voi Wahlroosin mielestä ensinnäkin leikata turhia menoja... "Jos olisin poliittisesti oikein epäkorrekti, sanoisin, että suurin yksittäinen leikkauskohde on kehitysapu.” ... Wahlroos perustelee arviotaan bestseller-kirjalla Dead Aid (Kuollut apu). Sen tekijä on 40-vuotias sambialaissyntyinen naisekonomisti Dambisa Moyo, Oxfordin ja Harvardin kasvatti. Moyon mukaan Afrikan maiden saama kehitysapu on vahvistanut taloudellista riippuvuutta teollisuusmaista, edistänyt korruptiota ja viime kädessä pitkittänyt köyhyysongelmaa.

Wahlroosin kanta on joutunut voimakkaan kritiikin kohteksi. Mm. Suomen Lähetysseuran johtaja Seppo Rissanen totesi: "Afrikan köyhät eivät mielestäni ole vastuussa Suomen talouden ongelmista. Sen sijaan meillä on vastuu niistä, jotka kuolevat nälkään tällä hetkellä. Hallituksen ja talouselämän käsissä on työpaikkojen luominen niin Suomessa, Afrikassa kuin muualla.

Mitä ajattelee kehitysavusta rasistiksi leimattu professori Tatu Vanhanen ? Vanhanen ja Lynn ovat väittäneet että Afrikan ongelmat johtuvat suurelta osalta afrikkalaisten alhaisesta äo:sta. Äo-gappi vaikkapa Eurooppaan tai Kiinaan johtuu heidän mukaansa osin genetiikasta ja osin heikosta ravintotilanteesta.

Afrikan ongelmat eivät Vanhasen ja Lynnin mukaan näin ollen ratkeakaan helposti yhteiskuntapoliittisin ja talouspoliittisin keinoin. Osin ongelmaa voidaan Vanhasen ja Lynnin mukaan kuitenkin lieventää ravintotilannetta parantamalla.

Vanhasen ja Lynnin johtopäätös on kuitenkin selvä ja humaani:

Afrikkalaiset tarvitsevat lännen apua pitkään.

Lynnin ja Vanhasen kirja IQ and Wealth of Nations on suomalaisessa keskustelussa yritetty marginalisoida. Genexpression blogin mukaan Lynnin ja Vanhasen kirja on kuitenkin vaikuttanut voimakkaasti johtavien taloustieteilijöiden suosituksiin, että kehitysapu olisi suunnattava tukemaan kehitysmaiden väestön mikronutrienttitasoa:

"So, for instance, 2004's international panel of economists in league with Britain's Economist magazine, known as the "Copenhagen Consensus", ranked improving micronutrient levels as the second most important action to help the developing world. The impact of nutrition on intelligence was a prominent part of their argument, with 54 references to the word "cognitive" and 10 references to "IQ" (Jones 2005)."

Oikeus valita kumppanit

Luen filosofi ja taloustieteilijä Brian Skyrmsin peliteoreettista kirjaa Stag Hunt, missä kuvataan sitä miten yksinkertainen reinforcement-oppiminen tyyliin "ole tekemisissä vain niiden kanssa joiden kanssa olet aiemmin saanut hyviä tuloksia" johtaa usein tehokkaaseen tulokseen globaalisti.

Maailma olisi eittämättä tehokkaampi, jos jokainen saisi valita kenen kanssa on interaktiossa. Siis saisi esimerkiksi valita sen missä porukoissa on talkoissa ja kenen kanssa talkoiden tulokset jakaa.

Voisi jopa väittää, että oikeus valita kumppanit joiden kanssa muodostaa perheen, yhdistyksen tai yhteiskunnan, pitäisi olla perusihmisoikeus siinä missä sananvapaus.

Niissä poikkeustapauksissa, jossa joku jostain syystä päästetään tuppautumaan mukaan porukkaan, vaikka muut eivät häntä oikeastaan porukkaan haluaisikaan, tähän jokuun voidaan sitten kohdistaa pakkoa ja rangaistuksia, mikäli hän ei suostu toimimaan yhteistyössä.

Jonkun ajan kuluttua tämä joku todennäköisesti sisäistääkin porukan arvot - ja muuttuu parhaassa tapauksessa jopa halutuksi yhteistyökumppaniksi. Vaihtoehtoisesti tämä joku poistuu ns. takavasemmalle.

Mikrososiologiaa - osa 2 - taloyhtiö

Taloyhtiö on pienoisyhteiskunta omine hallintoelimineen, kulttuureineen ja normeineen.

Taloyhtiöömme oli syntynyt kummallinen käytäntö. Vaikka taloyhtiössämme vain puolet osakkeen omistajista on eläkeläisiä, taloyhtiöön oli kehittynyt käytäntö valita hallitukseen pelkkiä eläkeläisiä. Eläkeläisten aktiivinen osallistuminen yhtiökokokseen edesauttoi asiaa.

Keinot ylläpitää käytäntöä olivat monet. Yksi keino oli pitää kaikki hallituksen kokoukset työaikana. Jos joku työssäkäyvä valittiin varajäseneksi "kasvamaan", kokousten ajankohta varmisti että hän ei päässyt kokouksiin jolloin ko. varajäsen vieraantui tehtävästään ja jäi pois hallituksesta seuraavana vuonna.

Toinen keino oli se, että hallituksen puheenjohtaja pani hallituksen jäsenet tekemään niin paljon "vapaaehtois"-työtä, että kukaan työssä käyvä ja perheellinen ei jaksanut osallistua hallituksen toimintaan. Puheenjohtaja propagoi ajatusta sanomalla että "hallituksen jäsenyys merkitsee ensi sijassa työtä". Rutiininomaiset asiatkin - lumen luonnista alkaen - kuuluivat taloyhtiön hallituksen jäsenten tehtäviin. Normi on raskaassa ristiriidassa sen kanssa että hallityksen tehtävä on asunto-osakeyhtiölain mukaan johtaa taloyhtiötä. Talkoitten teon ei pitäisi olla kytköksissä hallituksen jäsenyyteen. Pikemmin hallituksen puheenjohtajan pitäisi suuressa yhtiössä ottaa etäisyyttää pieniin rutiiniasioihin, varsinkin jos taloyhtiössä on isännöitsijä ja huoltoyhtiö rutiiniasioita varten.

Kolmas keino oli suoranainen propaganda. "Taloyhtiön hallituksen jäsenten olisi suotavaa tuntea taloyhtiön historia". Koska taloyhtiön ikä on noin 35 vuotta, tämä vaatimus implikoi käytännössä että hallituksen jäsenten on oltava vanhoja asukkaita eli eläkeläisiä.

Yksinkertaisilla keinoilla ylläpidettiin eräänlaista eläkeläis-apartheidia. Korjauksia vastustettiin sloganeilla "vähävaraisilla eläkeläisasukkailla ei ole varaa laajoihin ja kalliisiin korjauksiin".

Eläkeläis-apratheidin jyrkin vaihe ei lopulta kestänyt kauaa. Se päättyi siihen, että osa eläkeläisistä ymmärsi, että harjoitettu sukupolvien välisen kuilun rakentaminen on kohtuutonta ja lisäksi johtaa siiihen että osaaminen häviää eläkeläissukupolven mukana.

Muutoksen aikaansaaminen vaati riitaisan kokouksen. Taloyhtiön pihalla panetellaan ihmisiä vielä pitkään. Muutos voi pahimmassa tapauksessa jäädä väliaikaiseksikin.

Lintukotoon ei ole paluuta ?

Kirkko ja Kaupunki totesi romanialaisista kerjäläisistä puhuessaan:

Monimutkaisen maailman monitahoiset ilot ja ongelmat tunkevat maahamme ja kaupunkiimme vääjäämättä. Puhtoista pohjoista lintukotoa ei enää ole eikä paluuta Impivaaraan.

Vaikea sanoa, kuinka suuri muutos todellisuudessa on ollut. Kaikki eivät nyt ainakaan enää katso samoja tv-kanavia tai jaa samoja arvoja. Konsensus on hyvin voimakkaasti asetettu kyseenalaiseksi.

Enää ei esimerkiksi ay-liike voi olettaa että kaikki suomalaiset kunnioittavat lakko-oikeutta tai ay-liikkeen oikeutta neuvotella palkkasopimuksista.

Tämän blogin sanoma on, että yhteisillä arvoilla on tietty positiivinen merkitys yhteiskunnan tehokkuuden kannalta. Sekin aika voi vielä palata, kun tämä tunnustetaan yleisemminkin.

Mutta en ole luonnostani konsensus-ihminen. Menee se näinkin.

Harri-Ragnar Nordström - lakon murtaja

Laivanvarustajasuku ja Nordström Group on palaamassa yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi.

Bipolarisaatio ja maahanmuutto

HS valittelee tänään yhteiskunnallisen ilmapiirin bipolarisaatiota. Oleellisimpana esimerkkinä maahanmuuttokeskustelun bipolarisaatio. Mutta uusia bipolarisoitumisen lähteitä syntyy koko ajan. Kuten ahtaajien lakko.

HS on oikeassa että bipolarisaatio on ongelma. Vaikka bipolarisaatio ei johtaisikaan väkivaltaan, se johtaa helposti asemien lukkiutumiseen. Keskustelussa ei enää pyritä löytämään ratkaisuja vaan keskustelun ainoaksi funktioksi muodostuu ulkoryhmän demonisointi ja oman lojaliteetin signalointi sisäryhmälle.

Näin on jo käynyt.

Toisaalta ilman konfliktia huonot instituutiot eivät murru.

Katsotaan miten jatkossa käy. Vielä ei taida olla sovun aika vai onko ? Miten se voisi edes syntyä ?

Perinteinen tapa yrittää rikkoa bipolarisaatiota on "kolmas tie", Mutta mitä kolmas tie tässä tapauksessa merkitsisi ? Valikoivaa maahanmuuttoa ? Valikoiva maahanmuutto on kuitenkin juuri se, mitä Halla-aho on ehdottanut.

Eija Korhola uskontosiivouksesta

Viitaten joululaulujen ja virsien poistamiseen peruskouluista muka suvaitsevaisuuden nimessä EU-kansanedustaja Eija Korhola toteaa:

"Sen havainnon teen yhä uudestaan, että länsimaissa usein harjoitettu uskontosiivous ei vastaa muslimien toiveita yhteiskunnasta. Onko kyseessä jokin omaehtoinen itsesensuuri, jota kukaan ei ole ollut vaatimassa?

Uskonnollisesti sitoutuneen ihmisen olisi päinvastoin helpointa elää siellä, missä tätä elämänaluetta ei tarvitse kieltää ja missä uskontoa pidetään arvossa."

Olen aiemmin todennut että muslimit sopeutuvat helpommin USA:han kuin maallistuneeseen Eurooppaan.

Korhola toteaa edelleen Kansankokonaisuuden henkeä noudatttaen:

"Moni kuvittelee, että suvaitsevaisuus tarkoittaa erilaisten arvojärjestelmien kritiikitöntä hyväksymistä ja omista arvoista vaikenemista. Ne jotka eivät halua leimautua suvaitsemattomiksi, tuntevat painetta ajatella, että yhteisö- ja kulttuurisidonnaisten tapojen kritiikki on sopimatonta.

Mutta miksi se olisi?

Yhden parhaista puheenvuoroista on käyttänyt filosofi Sirkku Hellsten, joka kritisoi teoksessaan Oikeutta ilman kohtuutta nyky-yhteiskunnan arvokeskustelun latistumista. Valtion ja yhteiskunnan puolueettomuuden vaatimus on johtanut hänen mukaansa siihen, ettei enää ole katsottu asiaankuuluvaksi puhua julkisesti yhteisistä arvoista ja hyvästä elämästä.

Tällöin myöskään liberalistiselle hyvinvointivaltiolle ei uskalleta etsiä yhdessä suuntaa."

Eläköön uusi asunto-osakeyhtiölaki !

Nimimerkki Tiedemies sanoi minulle jokin aika sitten, että kannattaa tutustua aiheeseen epäsymmetrinen informaatio. Ymmärsin tänä aamuna Akerlofin klassiata paperia lukiessani että epäsymmetrinen informaatio liittyy epäsuorasti meidänkin taloyhtiön ensi viikolla olevaan yhtiökokoukseen

Wikipedia kirjoittaa:

Epäsymmetrinen informaatio tarkoittaa taloustieteessä tilannetta, jossa transaktion yhdellä osapuolella on enemmän informaatiota kuin toisella. Tyypillisesti tuotteen myyjällä on enemmän informaatiota kuin tuotteen ostajalla. Myös päinvastainen tilanne on mahdollinen.

Myyjällä on yleensä enemmän informaatiota esimerkiksi käytetyn auton kaupassa ja asuntokaupassa. Näissä tilanteissa myyjä tuntee tuotteen ominaisuudet ja arvon paremmin kuin ostaja. Ostajalla voi olla enemmän informaatiota esimerkiksi terveysvakuutuksen kaupassa ja toimilupakaupassa. Ostaja voi tietää paremmin oman sairastumistodennäköisyytensä kuin vakuutuksen antaja. Toimiluvan ostaja voi tietää paremmin mahdollisuudet luvan hyödyntämiseen kuin sen myöntävä viranomainen.

Epäsymmetrinen informaatio on yksi markkinahäiriön lähde.

Epäsymmetrinen informaatio on käsittääkseni yksi suurimpia tehottomuuden lähteitä markkinataloudessa. Autokauppias tietää auton laadun paremmin kuin auton ostaja. Auton ostaja ei näin ollen todennäköisesti maksa hyvästä autosta käypää hintaa.

Rehelliset autokauppiaat ja hyvässä kunnossa olevat autot häviävät helposti vanhojen autojen markkinoilta. Myyjä ei saa autostaan kunnon hintaa eikä ostaja markkinoilta hyvää tavaraa. Seuraa markkinoiden tehottomuus.

On esitetty erilaisia keinoja vähentää informaation epäsymmetria - autokaupan ja asuntokaupan tapauksessa epäeymmetrian vähentäminen siis merkitsee sitä, että ostaja jollain tapaa saa lisää informaatiota.

Yksi tapa informaation epäsymmerian vähentämiseksi on regulaatio. Koska minulla ei ole tarpeeksi asiantuntemusta päätellä mikä tapa on paras ja koska minulla on liian vähän uskoa siihen että aina kannattaa valita sama työkalu samanlaiselta näyttävään ongelmaan ja koska minulla ei ole suurta lukkarin rakkautta yhteen työkaluun muiden kustannukselle, en erityisesti vierasta regulaatiota.

Sen sijaan olen iloinen siitä että eduskunta on hyväksynyt uuden asunto-osakeyhtilain, mikä tarttuu mm. tähän epäsymmetriaan. Potentiaaliselle asunnon ostajalle on kerrottava rehellisesti taloyhtiön keskipitkänvälin korjaustarpeista (korjaustarveselvitys). Laki myös suosittelee korjausohjelman julkistamista. Korjausohjelman julkistaminen ei ole pakollista, mutta sen puuttuminen on epäilemättä signaali jostain. Ostaja kokee helposti korjausohjelman puuttumisen merkiksi siitä, että taloyhtiön tilanne ei kestä julkisuutta, mikä alentaa taloyhtiön osakkeiden hintaa.

Se, mistä olen henkilökohtaisesti erityisen tyytyväinen, on että taloyhtiöiden örmyt korjausten jarruttajat ja avoimuuden vastustajat saavat nenilleen. Korjauksiin saadaan helpommin vauhtia kun korjauksia voidaan perustella sellaisillekin rotille, jotka ovat jo päättäneet karata laivasta ja myydä asuntonsa ensimmäiselle sinisilmäiselle vastaantulevalle.

Huuto.net palvelee muuten aivan samaa asiaa kuin uusi asunto-osakeyhtiölaki. Mekanismi vain on erilainen ja kohdemarkkina samoin. Informaatio epäsymmetrian ratkaisu kulkee usein jotenkin käsi kädessä luottamuksen kasvattamisen kanssa.

Yleisistä periaatteista

Kristinuskolle, islamille, vapaa-ajattelulle, ainakin naiveimmalle talousliberalismille ja monelle monelle muuulle aatteelle on ollut ominaista yksi yhteinen piirre. On löydetty yksi ja varma totuus. Ainoa oleellinen ongelma on miten muut saadaan ymmärtämään se totuus, jotta totuutta voidaan alkaa yhdessä toteuttamaan.

On olemassa yksi suuri projekti - Jeesus, islamilaisen kalifaatin pystytys, uskonnon hävitys tai kilpailun vapauttaminen. Tai kansallisvaltio tai valtion lopettaminen.

Jotkut samaan kastiiin kuuluvat aatteet ovat jo manan mailla tai hyvää vauhtia sinne menossa. Esimerkiksi sosialidemokratia. Kuka enää uskoo että kunhan kattava hyvinvointivaltio on saavitettu, muutkin ongelmat ratkeavat suht helposti.

Peliteoreetikko Ken Binmore romuttaa uskoa vapaan kilpailun kaikkivoimaisuuteen:

I think we need to re-orientate ourselves, seeing imperfect competition as the norm, both within and between institutions. Perfect competition would then be displaced from its central role, and seen rather as a limiting case of imperfect competition in which all the many different kinds of friction have become negligible.

The benefit from adopting the paradigm shift would be a sharpening in the modeling of particular institutions as a result of bringing the methods of game theory to bear in a more systematic way than at present. But there would also be a cost.

Tolstoy famously says that all happy families are the same, but each unhappy family is unhappy in its own way. Similarly, all perfectly competitive markets are the same, but each imperfectly competitive market is imperfectly competitive in its own special way.

General principles are therefore unlikely to survive the paradigm shift. Personally, I think little would be lost thereby. For example, attempts to regulate imperfectly competitive industries based on general principles derived from analogies with perfect competition or pure monopoly are notoriously unsuccessful.

There really is no alternative to spending serious money researching the unique features of each industry needing to be regulated and tailoring the regulation to the special circumstances of the industry.

Samoin uskoakseni yhteiskuntaa ei muutenkaan voi ajatella niin, että kunhan esimerkiksi yksilön vapautta lisätään ja lisätään, saavutetaan automaattisesti yhä parempi ja parempi yhteiskunta. Tai päinvastoin kunhan moraalismia ja kontrollia ja kuria lisätään, saavutetaan parempi yhteiskunta.

Esimerkiksi siihen kysymykseen pitääkö hyvinvointiturvan perustua hyvinvointiyhteiskuntaan, yksityiseen vastuuseen (vakuutuksiin) vai yhteisöllisyyteen ei välttämättä ole mitään universaalia vastausta.

Ratkaisut on mietittävä case by case siinä historiallisessa kontekstissa missä ollaan.

Tämä ei tietenkään tee taloustieteestä tai sosiologiasta turhaa.

Kulttuurien kohtaaminen

Useimmat lienevät lukeneet Vantaan Sanomien kolumnin, jossa kerrottiin tapahtuma vantaalaisesta päiväkodista:

Isä tuo itkevän pikkupoikansa päiväkodin johtajan puheille. ”Poikani kunniaa on loukattu hänen sukunsa edessä”, isä sanoo. Poika on kertonut isälleen päiväkodin arjesta. ”Poikaani ei saa nukuttaa kerrossängyssä, jonka yläpetillä tai viereisessä vuoteessa on tyttö”.

Isä vaatii uskontoonsa ja kulttuuriinsa vedoten, että suomalaistytöt on eristettävä oikeauskoisista pojista.

Koska tarina on Suomesta, päiväkodin henkilökunta eristää suomalaistytöt maahanmuuttajapojista. Samassa päiväkodissa opetetaan, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia ja kaikkia tulee kohdella yhdenvertaisesti. Tämä perustuu tasa-arvolakiin ja YK:n ihmisoikeuksien julistukseen. Kellään ei ole erioikeuksia uskontonsa tai ihonvärinsä vuoksi, eikä ketään tule syrjiä uskonnon, kulttuurin tai ihonvärin perusteella. Tämä perustuu lakiin syrjinnän kieltämisestä.

Koska tarina on Suomesta, päiväkodinohjaajat hyväksyvät maahanmuuttajien erioikeudet. Oikeauskoisia poikia kohdellaan päiväkodeissa jo pienestä pitäen etuoikeutettuina. Naisten alistaminen alkaa jo kapaloiässä, Suomessa. Mitä sanovat lapsi-, nais- ja ihmisoikeusjärjestöt?"

Tarina on kieltämättä pöyristyttävä. Minulla ei ole mitään halua ottaa tällä blogilla kantaa siihen, kumman nomit ovat jotenkin parempia - suomalaisten vai arabien. Sen sijaan on selvää, että suomalainen ja arabi-normisto on tässä asiassa äärimmäisen voimakkaassa ristiriidassa keskenään. Näitä tapahtumia tulee vielä paljon lisää ja mitä nopeampaa maahanmuutto on sitä epätodennäköisempää on että maahanmuuttajat sopeutuvat suomalaisiin käytäntöihin.

Vantaan Sanomat on väärässä siinä, että naisten ja miesten tasa-arvo perustuu ensi sijassa lakiin ja ihmisoikeuksien julistukseen. Tosiasiassa se on syntynyt pitkän historiallisen prosessin tuloksena kuten arabien kunnia-normikin. Laki seuraa pikemmin yhteiskunnassa vallitsevaa normia kuin normi lakia.

Luin useita kommentteja tapahtumasta mm. facebookista.

Jotkut kritisoivat päiväkoitohenkilökuntaa siitä, että nämä taipuivat arabien kunnia-normin edessä. Arabien useimpien suomalaisten mielestä huonompi normi voitti useimpien suomalaisten mielestä paremman normin.

Toiset kritisoivat arabi-isää siitä, että tämä ei ymmärrä että maassa on toimittava maan tavalla.

Edellinen kritiikki on kieltämättä erittäin aiheellista. Kun maahanmuutto tapahtuu alemman luottamuksen yhteiskunnasta korkeamman luottamuksen yhteiskuntaan, kohdemaan ei pitäisi hevillä taipua soveltamaan maahanmuuttajan lähdemaan normeja.

Jälkimmäinen kritiikki sen sijaan on älyllisesti kestämätöntä. Metanormi "maassa maan tavalla" ei ole mikään universaali normi ja on turha olettaa että irakilainen maahanmuuttaja ajattelisi automaattisesti että hänen pitää taipua suomalaisiin normeihin. Hän ei alistu niihin, ellei häntä jollain tavalla aseteta sen tosiasian eteen että Suomessa on pakko sopeutua suomalaisiin normeihin. Jos itse joutuisin muuttamaan loppuiäkseni Egyptiin, niin en minäkään alkaisi soveltaa egyptiläisiä kunniankäsityksiä tytärtäni kohtaan kuin äärimmäisessä pakossa.

Almost any realistic game has many Nash equilibria, Ken Binmore, 2009.

Chilen maanjäristys

Nimimerkki Paavon linkkaama The Wall Street Journalin juttu väittää taloustieteilijä Milton Friedmanin pelastaneen suuren joukon ihmisiä Chilessä, koska Friedmanin ehdotukseen perustuvan talouspolitiikan ansiosta chileläiset asuvat vahvoissa taloissa, joita ei susi puhalla kumoon. Päinvastoin siis kuin haitilaiset.

Poistin loput tekstistä. Turha synnyttää asiassa pahaa verta.

On asioita joita nuoruudestasi muistat hohdokkaina tapahtumina, kuten minun tapauksessani Chilen marksilaisen hallinnon kaatuminen.

Mutta aikansa kutakin. Maailma oli mustavalkoinen.

Vallitseva normi

Työpaikalla on viisi ihmistä, joista yksi käyttää rasvatonta ja neljä mieluiten kevytmaitoa kahvin kanssa. Yksi neljästä ei käytä rasvatonta maitoa kahvin kanssa koskaan.

Kaikki hakevat maitoa kaupasta, mutta rasvattoman käyttäjä hakee vain rasvatonta maitoa ja neljä muuta molempia.

Reversed engineeringillä sanoisin että työpaikalla vallitseva normi on seuraava:

Rasvattoman maidon käyttäminen on moraaliseti ylivertaista, mutta muutakin maitoa saa käyttää.

Koska syöminen on nykyään korvannut naimisen moraalin sfäärin keskiöstä, tämä tutkimus lienee perusteltu. Se edustaa eräänlaista mikrososiologiaa.

Megalomania, jääräpäisyys ja idealismi

Sattui nolo kömmähdys ja kirjoitin "Putnam" kun piti kirjoittaa "Fukuyama". Korjasin.

Nimimerkki Paavo arveli, että lakko-johtajana pärjää parhaiten jäärä, tai siis henkilö jota kaikki pitävät ehdottamana jääränä. Peliteoreettisesti saman voisi ilmaista niin, että lakko-johtajana pärjää henkilö joka on sitoutunut siihen, ettei Chicken-pelissä koskaan pelaa strategiaa Chicken.

"Sitoutuminen" merkitsee tässä tapauksessa käytännössä sitä, että strategiaa ei valita harkiten omaa - tai ainakaan ay-liikkeen jäsenten - etua maksimoiden, vaan strategia on seurausta lakko-johtajan persoonallisuustyypistä. Siis siitä, että lakko-johtaja on oikeasti jäärä.

Lakko-johtaja ei ole todennäköisesti pelkästään jäärä vaan hän on myös megalomaninen. Häntä ei kiinnosta ay-liikkeen jäsenten taloudellinen etu vaan oma kunniansa ja valtansa.

Fukuyama puhuu kirjassaan Historian Loppu megalomaniasta .Eurooppalainen feodaaliyhteiskunta oli megalomanian vanki. Kun sotimiseen erikoistuneen yläluokan ensisijainen päämäärä ei ollut rikastua vaan saada kunniaa, mainetta ja valtaa, jatkuvat sodat olivat väistämätön seuraus.

Amerikkalainen yhteiskunta pyrttiin heti alunperin rakentamaan sellaiseksi että megalomanialle olisi mahdollisimman vähän sijaa. Amerikkalaisilla yhteiskuntafilosofeilla oli Euroopan verinen historia silmiensä edessä ja sen toistuminen haluttiin kaikin tavoin estää. Materian kerääminen ymmärrettiin 1700-luvun USA:ssa perustellusti maineen keräämistä turvallisemmaksi ihmistä eteenpäin ajavaksi voimaksi.

Toki Eurooppakin lopulta toisen maailmonsodan päättymisen jälkeen muuttui samanlaiselsi porvarilliseksi yhteiskunnaksi kuin USA ja kunnian käsite haudattiin naurettavana.

Fukuyama toteaa kirjassaan kuitenkin, että megalomanian täydellinen poistaminen ihmisestä ei ole mahdollista eikä edes suotavaa. Seurauksena olisi Fukuyaman mielestä todennäköisesti totaalinen materialismi ja narsismi. Valtiojohtoon saataisiin tuskin muita kuin varkaita - tai Halosen kaltaisia johonkin elämälle vieraalle idealle omistautuneita ihmisiä.

Koska porvari on pelkuri, kuten Ernst Juenger sanoo, ja luulee muidenkin olevan samanlaisia pelkureita, porvarillinen yhteiskunta on haavoittuva sille, että aina uusia ja uusia megalomaneja syntyy.

Suomalaisilla työmarkkinoilla näyttäisi olevan sijaa taas megalomanialle. Haitat megalomaniasta ovat nytkin suuret - ruumiita ei tosin tule mutta taloudelliset menetykset ovat suuret.

Hyvinvointiyhteiskunta - osa 3

Avioliitto on hieno asia, niin kauan kuin molemmat voivat luottaa toiseensa. Ajoittaisista ristiriidoista huolimatta nainen ja mies vetävät yhtä köyttä ja molemmilla on hyvä olla. Jos avioliitto alkaa rakoilla, yrität korjata sitä jonkin aikaa, mutta mikäli se ei onnistu, pitää lähteä ja pitää lähteä kokonaan. Itse olen elänyt avioliitossa saman naisen kanssa viisitoista vuotta ja olen sitoutunut elämään yhdessä kunnes kuolema meidät erottaa.

Pojoismainen hyvinvointiyhteiskuntakin on ollut minun mielestäni hieno yhteisö. Yhteisö siinä mielessä, että sitä on elähdyttänyt yhteinen arvo, että yhteiskunnan vähävaraisia ei pidä jättää. Tämä blogi on omalta osaltaan yrittänyt puhua sen puolesta.

Mutta ei puhu enää.

Luin aamulla lehdestä siitä, miten puoluejohtajat haluavat nostaa veroja jotta palvelut voidaan turvata. En kannata. Kannatan leikkauksia, leikkauksia ja leikkauksia. Kannatan lakko-oikeuden purkua ja omistajan oikeutta erottaa lakkoilijat välittömästi.

Tämä ilmoitus ei ole mikään kannanotto hyvinvointivaltiota vastaan sen enempää kuin avioero väkivaltaisesta siipasta on kannanotto avioliitto-instituutiota vastaan. Uskon edelleen molempiin instituutioihin.

En vain kannata tätä hyvinvointivaltiota. Vihaan sitä.

Amish photo show

Kiitos Flickrille - ja kuvien ottajalle ja shown rakentajalle.

Kartelli on yhteisö

Kartelli on yhteisö, jonka tuottama julkishyödyke on vapaitten markkinoitten luomaa hintatasoa edullisempi hintataso yhteisön jäsenille. Samalla käytännössä aiheutetaan vapaitten markkinoitten hintatasoa epäedullisempi hintataso yhteisön ulkopuolisille.

Kartelli voi olla esimerkiksi asfaltti-kartelli tai työn myynti -kartelli.

Kartelli - kuten mikä tahansa yhteisö - käyttää vertaisrankaisua ja ulkopuolisten ekskluusiota sen takaamiseen, että tarpeeksi moni osallistuu julkishyödykkeen tuottamiseen.

Vertaisrankaisu materialisoituu työn myynti -kartellin tapauksessa lakkorikkurien demonisointina tai yhteisöstä poissulkemisena. Aikaisemmin rakennuksilla liittoihin (kartelliin) kuulumattomia painostettiin jopa irtisanoutumaan työpaikalta.

Porilainen sosiaalidemokraattinen Uusi Aika lehti runoili vuonna 1926 lakkorikkureista - teksti on samalla esimerkki 20-30-luvun työväenkulttuurin kukoistuksesta:

Kun jumala on luonut kalkkarokäärmeen, rupisammakon ja verenimijäkoronkiskurin, jäi hänelle hiukan myrkkyä jäljelle. Siitä muovasi hän lakonrikkurin.

Lakonrikkuri on kaksikoipinen korkkiruuvisieluinen eläin, jolla on vesitautisen pää, hyytelöstä ja limasta kokoonpantu selkäranka.

Sensijaan kun toisilla ihmisillä on rinnassaan sydän sykkimässä, on lakonrikkurilla vain iljettävä kasvannainen, täynnään itsekkäitä periaatteita.

Kun lakkorikkuri on milloin liikkumassa ja kadulla, kääntävät kaikki kunnon ihmiset selkänsä hänelle, itkevät taivasten enkelit ja sulkee pääpaholainen itse kiireimmiten visusti helvetinportit, koska hän ei tahdo olla missään tekemisissä moisen olion kanssa.

Ei kellään ole oikeutta ruveta lakonrikkuriksi niin kauan kuin löytyy yksikään likalätäkkö johon voi hukuttautua, tahi nuoranpätkä, jolla voi hirttää itsensä.

Judas Ishkariottilainen oli kunnon mies lakonrikkuriin verraten, sillä sittenkin, vaikka hän oli pettänyt herransa ja mestarinsa, pakoitti hänen kunniantuntona viime ripe hänet menemään pois ja hirttämään itsensä. Senkään vertaa kunniantuntoa ei voi olettaa lakonrikkurilla löytyvän.

Esau möi esikoisoikeutensa yhdestä hernekeitosta. Judas Ishkariottilainen möi vapahtajansa kolmestakymmenestä hopiapenningistä.

Meidän aikamme lakonrikkuri myypi esikoisoikeutensa, vaimonsa, lapsensa ja työtoverinsa työnostajan täyttämättömästä lupauksesta.

Esau oli petturi itseään kohtaan, Judas Ishkariottilainen oli petturi jumalaansa kohtaan. Mutta lakonrikkuri on petturi jumalaansa, isänmaatansa, perhettään ja luokkaansa kohtaan. Todellinen ihminen ei koskaan rupea lakonrikkuriksi. Pysy siis ihmisenä. (Lähde Rakennusliiton webbisivu.)

Asfalttikartellin tapauksessa käytettiin siinäkin KKO:n mukaan vertaisrankaisua tai ainakin vertaisrankaisulla uhkaamista:

Lemminkäinen on toiminut kartellin vetäjänä. Lemminkäinen on toiminut urakkahintojen hyväksyjänä ja urakoiden jaon koordinaattorina sekä pääsuostuttelijana, kun kysymys on ollut pienten yritysten liittämisestä kartelliin. Lemminkäinen on tällöin käyttänyt myös uhkailua yhtenä suostuttelukeinona. Kilpailuviraston näyttö osoittaa Lemminkäisen kartellitoiminnan jatkuvuuden koko edellä mainitun ajanjakson ajalta. Ainakin Lemminkäisen asfalttitoiminnan ylin johto on ollut tietoinen kartellista ja osallistunut aktiivisesti sen toimintaan.

Heklökohtainen mielipiteeni AKT-kartellin talkoista

Jos AKT-kartelli edustaisi vähäosaisia, voisin ehkä hyväksyä kartellin. Nyt en hyväksy. Näen asian niin että työmarkkinoilla toimiva kartelli AKT alkaa tänä iltana terrorisoida suomalaista teollisuutta ja tavallisten ihmisten elämää käyttäen hyväkseen monopoliasemaansa.