sunnuntaina, maaliskuuta 28, 2010

Täysivaltaisuuden periaate

Jossain vaiheessa murrosiässä ihminen alkaa kokea närkästymistä siitä, että toinen ihminen (esimerkiksi isä) päättää asioista hänen puolestaan ja asettuu näin hänen yläpuolelleen.

Murrosikäinen saattaa sydämessään tietää, että jossain kysymyksessä A isä todennäköisesti tekee järkevämmän päätöksen kuin nuori itse. Ihmisellä on kuitenkin voimakas halu autonomiaan ja täysivaltaisuuteen..

Uuskonservatiivien pyrkimys tehdä Yhdysvalloista aktori, joka kykenisi nopeasti ja tehokkaasti toteuttamaan globaaleja päätöksiä ilman pitkiä neuvotteluja ja suostutteluja tai strategisia pelejä, synnytti närkästystä muissa maissa jotka eivät suostuneet hyväksymään asemaansa toisen luokan valtioina.

Itse uskon, että joitain globaaleja yhteismaan ongelmia voitaisiin ratkaista nopeammin jos Kiina ja USA kertakaikkiaan sopisivat asioista keskenään ja pakottaisivat muut taipumaan päätökseensä. Ottaisivat itselleen hiukan enemmän kuin antaisivat muille mutta lopulta kaikki hyötyisivät.

Tällainen ratkaisumalli on kuitenkin ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että jokainen yksilö ja jokainen maa haluaa olla täysivaltainen.

Osittain tämän tosiasian takia kaatui Etelä-Afrikan vähemmistöhallitus.

Maahanmuuttokysymyksen osalta logiikka toimii niin, että eliitti haluaa käsitellä kansalaisia kuin holhottavia lapsia ja pakottaa kansalaiset hyväksymään "luonnollinen kehitys" ja "moraalinen vastuumme". Mutta kansalaiset eivät hyväksy eliitin politiikkaa eivätkä erityisesti sitä että heitä käsitellään kuin lapsia. Eliitin on kuitenkin vaikeaa luopua holhoavasta asenteestaan, koska siitä luopuminen johtaisi harjoitetun maahanmuuttopolitiikan muuttamiseen. Kansalaisten närkästys vahvistuu, jolloin eliitti yrittää rauhoittaa holhottaviensa mielenrauhaa pienillä näennäisuudistuksilla ja tempuila. Aika näyttää onnistuvatko Urpilaisen ja Kataisen temput. Voi hyvin onnistuakin. Enemmistö kansasta on lampaita tai korkeintaan räksyttäviä pikkukoiria.

1 kommentti:

Valkea kirjoitti...

Kommentoin tässä ketjussa byrokratian harjoittamaa holhousta vastaan:

http://vasarahammer.blogspot.com/2010/03/vihreaa-hulluutta.html