Arvelin jo maaliskuussa, että Venäjä tulee valtaamaan ainakin Itä-Ukrainan, mahdollisesti koko maan. Maltillinen venäläinen lehti Moscow Times, joka on Sanoma-osakeyhtiön omistuksessa, analysoi tuolloin Ukrainan tilannetta suunilleen näin:
Perusfakta on, että Venäjä kokee Ukrainan osaksi Venäjää. Ukraina on Venäjälle kuin Taiwan Kiinalle. Venäjä on ilman Ukrainaa vain valtio, mutta Ukrainan kanssa yhdessä se on imperiumi. Putin tulee valtaamaan Itä-Ukrainan. Putin ei todennäköisesti kuitenkaan valtaa Länsi-Ukrainaa. Lännen tiedustelupalvelut eivät jostain käsittämättömästä syystä ole ymmärtäneet tätä. Putin selitti asian Bushille aikoinaan selkeästi.
Venäjän armeijan joukot ja erilaiset Venäjän sotilasjohdon alaiset miliisit ovat ilmeisesti nyt aloittaneet suurhyökkäyksen Ukrainaa vastaan.
Venäjän ulkoministeriö vihjasi myös koko Ukrainan itsenäisyyden lopettamisella:
Kiova väitti jo maanantaina, että Donbassin alueelle olisi saapunut kaksi venäläistä nopean toiminnan osastoa, yhteensä 700 sotilasta. Venäjän ulkoministeriö tuomitsi väitteet valheiksi ja syytti Ukrainaa hyökkäyksestä, jonka se sanoi "vaarantavan Ukrainan valtiollisen olemassaolon".

"Että Donbassin separatistit ovat Venäjän suorassa komennossa, siitä ei ole epäilystäkään", sanoo venäläinen sotakirjeenvaihtaja ja kirjailija Arkadi Babtšenko. "Että Moskova hallinnoi kaikkea Itä-Ukrainassa tapahtuvaa, se on lähtökohta. Lentokentän jälkeen vuorossa ovat Debaltseve ja Mariupol, se on nyt suuntaus."
Babtšenkon mukaan taistelut ovat kiihtyneet, "kun paikalle on tullut riittävästi uusia [venäläisiä] vapaaehtoisia, vihreitä ukkoja, 'lomalaisia' ja aseistusta – väki menee sinne sotimaan eikä mihinkään maataloustöihin."
"Mutta on mahdollista, että tämä uusin aktivointivaihe on suunniteltu, koska se seuraa jonkinlaista suunnitelmaa."
"Tavoitteena on pakottaa Ukraina ja eurooppalaiset suostumaan Venäjän ehtoihin", Volodimir Fesenko sanoo. "Venäjä aikoo vaatia, että Ukraina suostuu neuvottelemaan suoraan separatistien kanssa."
Venäjän ulkoministeriö vihjasi myös koko Ukrainan itsenäisyyden lopettamisella:
Kiova väitti jo maanantaina, että Donbassin alueelle olisi saapunut kaksi venäläistä nopean toiminnan osastoa, yhteensä 700 sotilasta. Venäjän ulkoministeriö tuomitsi väitteet valheiksi ja syytti Ukrainaa hyökkäyksestä, jonka se sanoi "vaarantavan Ukrainan valtiollisen olemassaolon".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti